Suomalaiset tekivät vuonna 1994 noin

Transkriptio

1 KATSAUS Mitä ohjeita lääkärin tulisi antaa matkailijalle? Per Ashorn Lääkäriltä kysytään usein neuvoa siitä, miten ulkomaanmatkaan tulisi varautua. Näissä tilanteissa matkailijalle määrätään helposti erilaisia rokotteita ja muu neuvonta jää vähemmälle. Käytännölle ei ole tieteellistä perustetta, sillä rokotuksin ehkäistävät tartuntataudit ovat harvinaisia ja aiheuttavat tuskin lainkaan matkailijoiden kuolemia. Tavalliselle lyhytaikaiselle ulkomaanmatkalle lähtevälle turistille ei perusrokotusten lisäksi juuri kannata antaa muita immunisaatioita. Onnettomuudet sen sijaan ovat yleisiä, ja tärkein lääkärin antama terveysneuvo on muistutus liikenteen vaarallisuudesta. Lisäksi matkailijalle tulisi antaa valistusta seksitautien ja malarian ehkäisemisestä sekä turistiripulin itsehoidosta. Suomalaiset tekivät vuonna 1994 noin yli kolme vuorokautta kestänyttä ulkomaanmatkaa (Tilastokeskus 1995). Näistä puolisen miljoonaa tehtiin seuramatkojen tilauslennoilla, joiden kohdemaat ovat tiedossa. Viidennes matkoista suuntautui Kanariansaarille tai Manner-Espanjaan, viidennes Kreikkaan ja viidennes Turkkiin. Kaukokohteisiin kuten Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan, Intiaan tai Malediiveille matkustavia oli noin ja Pohjois-Afrikan kävijöitä saman verran. Matkailun ja erityisesti kaukokohteiden suosio kasvoi nopeasti ja 1980-luvuilla, väheni sitten laman yhteydessä ja on nyt uudelleen lisääntymässä (Ilmailulaitos 1996). Muissa teollisuusvaltioissa kauas kotimaasta suuntautuvien lomamatkojen suosio on kasvanut nopeamminkin kuin Suomessa (Steffen 1991). Siirryttäessä naapurivaltioon tai lähialueelle terveysolot pysyvät yleensä kutakuinkin samana eikä matkustaja tarvitse erityisiä terveysneuvoja. Matkailulääketieteen merkitys kasvaa, kun ihmiset matkustavat kulttuuriltaan kovin erilaiselle alueelle, maanosasta toiseen tai etenkin omaa maataan köyhempään valtioon. Näissä tilanteissa mikä käytännössä meillä usein tarkoittaa Pohjois- Euroopan ulkopuolelle suuntautuvia matkoja ihmiset usein ottavat yhteyttä lääkäriin saadakseen neuvoja terveysongelmien välttämiseksi. Voidakseen neuvoa turisteja lääkärillä tulee olla riittävästi tietoa matkailijan terveysongelmien yleisyydestä sekä profylaktisten ja hoitotoimenpiteiden tarpeesta, tehosta ja kustannuksista. Joskus käytettävissä olevan ehkäisyn vaatimat resurssit saattavat olla kohtuuttoman suuria mahdollisesti saavutettuihin hyötyihin nähden, ja toisissa tapauksissa voitaisiin kohtalaisen helposti saavuttaa merkittäviä terveysvaikutuksia. Tässä artikkelissa tarkastelen matkailijoiden kuolleisuuteen ja sairastuvuuteen liittyviä epidemiologisia tutkimustuloksia ja esitän tältä pohjalta oman käsitykseni lääkärin roolista matkalle lähtevän opastuksessa. Esityksessä pyritään näin nimenomaan luomaan yleiskuva matkailijan rationaalisen terveysneuvonnan perusteista eikä niinkään käsittelemään kaikkia erityistilanteita. Tarkemman informaation ja yksityiskohtaisempien suositusten lähteenä lukijan kannattaa käyttää hyvin ajan tasalla olevaa, Kansanterveyslaitoksen tuottamaa 124-sivuista Matkailijan terveysopasta (Kansanterveyslaitos 1996). Duodecim 113: ,

2 Matkailijoiden kuolleisuus Matkailun suurimpana terveysvaarana pidetään usein erilaisia infektiosairauksia. Tälle käsitykselle ei kuitenkaan löydy perustetta julkaistuista kuolleisuustilastoista. Yhdysvaltalaisessa kymmenen vuoden retrospektiivisessa seurantatutkimuksessa selvitettiin 2 463:n ulkomailla menehtyneen kuolinsyyt. Selvästi suurimpana ryhmänä nousivat esiin sydän- ja verenkiertoelinten sairaudet (49 % kuolemantapauksista). Neljännes kuolemista aiheutui erilaisista onnettomuuksista ja neljänneksessä kuolinsyy jäi selvittämättä. Infektiosairaudet aiheuttivat ainoastaan 1 % kaikista kuolemista (Hargarten ym. 1991). Taulukkoon 1 on koottu keskeiset tiedot kolmesta laajasta matkailijoiden kuolemia käsitelleestä tutkimuksesta. Kaikista käy ilmi infektiosairauksien vähäinen ja tapaturmien merkittävä osuus. Jos tarkastelusta jätetään pois vanhimmat ikäryhmät, onnettomuuksien merkitys kasvaa entisestäänkin. Australialaisten alle 50-vuotiaiden kuolemista tapaturmat aiheuttivat %, ja skotlantilaisessa aineistossa vastaava luku oli 51 %. Kaikkein suurimmassa vaarassa ovat nuoret, vuotiaat, joiden ikävakioitu tapaturmakuolleisuus on matkalla noin kolminkertainen kotimaahan verrattuna ja joiden matkakuolemista jopa yli 75 % on onnettomuuksista johtuvia (Hargarten ym. 1991, Paixao ym. 1991). Yleisimpiä kuolemaan johtavia tapaturmia ovat liikenneonnettomuudet ja hukkuminen (Hargarten ym. 1991). Edellä kuvatuissa tutkimuksissa on yhdistetty kaikki ulkomailla sattuneet kuolemantapaukset erittelemättä lyhyt- ja pitkäkestoisia matkoja tai matkaa edeltävää sairaushistoriaa. Todellisesta matkasairastamisesta saa ehkä paremman kuvan kotimaisista vakuutustilastoista. Vuosien aikana Pohjola-yhtiöiden matkustajavakuutuksista (jotka kattavat noin 40 % Suomessa matkailijoille myydyistä vakuutuksista) korvattiin yhteensä 48 kuolemantapausta. Myytyjä matkustajavakuutuksia oli noin miljoona, joten vakuutuksen perusteella korvattu kuolleisuus oli %. Ainoastaan yhden henkilön kuolinsyy oli muu kuin tapaturma (K. Vilamo, Pohjola-Yhtiöt, suullinen tiedonanto). Sydän- ja verenkiertoelinten vähäinen osuus johtunee siitä, että vakuutuksen T a u l u k k o 1. Ulkomailla menehtyneiden matkailijoiden kuolinsyiden jakaantuminen. Matkalle lähtevän on syytä varautua terveysongelmiin, sillä selvästi yli puolet turisteista kärsii lyhyenkin matkan aikana jonkinasteisista sairauden tuntemuksista (Peltola ym. 1983). Suurin osa vaivoista on kuitenkin lieviä, ja ainoastaan 5 % joutuu hakeutumaan lääkärin hoitoon. Alle 1 % hoidetaan sairaalassa, ja silloinkin on yleensä kyseessä lyhyt hoito. Kaikkien julkaistujen tutkimusten mukaan yleisin matkailijaa kohtaava vaiva on turistiripuli. Turistiripulilla tarkoitetaan ulkomaanmatkalla alkanutta, useimmiten bakteerin aiheuttamaa suoliston tartuntatautia. Ripulin ilmaantuvuus vaihtelee vuodenajan ja matkustuskohteen mukaan. Yleisin se on tropiikkiin matkustavilla, joista % saa turistiripulin (Steffen 1991). Myös suomalaista kärsii vuosittain tästä ikävästä sairaudesta, joka on harvoin vaarallinen mutta usein sitäkin kiusallisempi (Mattila 1995). Tauti iskee yleensä ensimmäisen matkustusviikon lopulla, ja oireet kestävät 3 5 vuorokautta. Mahakipua, vatsakramppeja ja pahoinvointia esiintyy noin puolella sairastuneista ja kuumetta noin viidenneksellä. Turistiripulin ehkäisyyn on monia keinoja. Yleisin neuvo on huolellinen käsi- ja elintarvikehygienia, jonka avulla voidaan ehkäistä tehok- Matkailijan Sydän- ja Tapaturmat, % Infektiot, % kotimaa verenkiertoelinten sairaudet, % Australia Yhdysvallat Skotlanti Prociv 1995, n = 421, tapaturmien lisäksi 8 % muita väkivaltaisia kuolemia 2 Hargarten ym. 1991, n = Paixao ym. 1991, n = 952 myöntöperusteita on viime aikoina kiristetty eikä kuolemantapausta korvata matkustajavakuutuksen perusteella, mikäli sairauden merkkejä on ollut havaittavissa ennen matkaa. Sairastuvuus 120 P. Ashorn

3 kaasti muitakin suolistosairauksia, kuten lavantautia tai koleraa. Hygienian turistiripulilta suojaavaa vaikutusta lienee silti yliarvioitu, ainakin suuren riskin alueella. Tähän viittaa mm. se, että Marokon suomalaisturisteilla ripulin ilmaantuvuus oli täysin riippumaton tehtyjen ruokailuvirheiden määrästä (Mattila 1995). Käytännön ongelmana on, että vaikka täydellinen ruokahygienia voisikin ehkäistä tautia, etelänturisti hyvin harvoin noudattaa annettuja ruokavalio-ohjeita (tuoreiden vihannesten ja majoneesin välttäminen yms.). Marokossa vierailevista suomalaisturisteista ainoastaan 5 % ei tehnyt lainkaan ruokailuvirheitä matkansa aikana (Mattila 1995). Sveitsiläisessä aineistossa taas 98 % Keniaan tai Sri Lankaan matkanneista turisteista oli jo kolmen ensimmäisen matkapäivänsä aikana maistanut vähintään kerran jotain kiellettyä ruoka-ainetta (Kotzicki 1985). Väestötasolla turistiripulin ilmaantuvuutta voidaan vähentää % immunisoimalla matkustajat suun kautta otettavalla kolerarokotteella (Peltola ym. 1991). Vaikeutena on se, ettei rokotettu etukäteen tiedä, onko hän saanut suojan vai ei. Sen sijaan joistakin antibiooteista ja muista lääkkeistä on todettu olevan varmemmin hyötyä turistiripulin ehkäisyssä. Yleisimmin käytettyjä valmisteita ovat sulfa-trimetopriimi ja kinoloniantibiootit. Sivuvaikutusten, hinnan ja mikrobilääkeresistenssin kehittymisen vuoksi antibioottiprofylaksiaa ei kuitenkaan voi suositella kaikille matkustajille, vaan se suunnataan tiettyihin kohderyhmiin, joissa tauti olisi erityisen vaarallinen. Sen sijaan antibioottien katsotaan lyhytaikaisesti soveltuvan hyvin oraalisen rehydraation lisänä itse aloitettuun turistiripulin hoitoon (Steffen 1991). Yhdenkin 500 mg:n siprofloksasiinitabletin (kertahoito) on todettu vähentävän merkittävästi taudin oireita ja kestoa (Salam ym. 1994). Malaria. Yleisimmin tropiikissa matkustavan tappava infektiotauti on malaria (Steffen 1991, Prociv 1995). On arvioitu, että ilman estolääkitystä noin 2.5 % Länsi-Afrikkaan ja % Itä- Afrikkaan matkustaneista turisteista sairastuu kuukausittain malariaan ja että joka 50. malariapotilas kuolee tautiinsa (Steffen 1991, Steffen ym. 1993), mutta myös selvästi suurempia lukuja on esitetty (Peltola ja Nohynek 1996). Taudin T a u l u k k o 2. Malarian ehkäisyssä käytettävien meflokiini- ja proguaniili-klorokiinilääkitysten aiheuttamat sivuvaikutukset (Steffen ym. 1993). Oire tai Ei esto- Estolääkitys 2 sivuvaikutus lääkitystä 1 Meflokiini Proguaniiliklorokiini Pahoinvointi Päänsärky Huimaus Näköhäiriöt Masennus Unihäiriöt Suun haavaumat Ihon kutina Muut iho-ongelmat Jokin sivuvaikutus %-osuus matkailijoista, jotka kärsivät ko. oireista 2 %-osuus matkailijoista, jotka kärsivät ko. sivuvaikutuksista yleisyyden ja vakavuuden vuoksi malariaprofylaksia kannattaa niin lääketieteellisesti kuin taloudellisestikin (Behrens ym. 1994). Keskeisin ehkäisykeino on hyttyskontaktien minimoiminen oleskelemalla ainoastaan kaupungeissa, välttämällä ulkona liikkumista hämärässä ja pimeällä tai käyttämällä suojaavia vaatteita, hyttysverkkoja tai hyönteiskarkotteita. Lisäksi jokaisen endeemiselle alueelle matkustavan olisi syytä syödä säännöllisesti jotain malarialääkettä. Maailman terveysjärjestön mukaan malarian levinneisyysalue jaetaan luokkiin A, B ja C sen mukaan, mitä malariatyyppejä ja minkälaista lääkeaineresistenssiä kullakin alueella esiintyy. Valtakunnallisen suosituksemme mukaan A- tai B-alueelle lähtevälle suositeltava estolääkitys on klorokiini ja C-alueelle meflokiini tai proguaniili + klorokiini (Kansanterveyslaitos 1996). Meflokiinia varotaan usein turhaan sen sivuvaikutusten vuoksi. Taulukkoon 2 on koottu keskeiset tulokset vuosina tehdystä sveitsiläisestä tutkimuksesta, jossa selvitettiin kyselylomakkeen avulla :n Itä-Afrikkaan lyhytaikaisesti matkustaneen malariaprofylaksia ja sairausoireet (Steffen ym. 1993). Tuloksista käy selvästi ilmi, ettei meflokiini aiheuta ainakaan enempää sivuvaikutuksia kuin proguaniilin ja klorokiinin yhdistelmä. Merkille pantavaa on erityisesti neuropsykiatristen si- Mitä ohjeita lääkärin tulisi antaa matkailijalle? 121

4 vuvaikutusten vähäisyys, joka on vahvistettu monissa muissakin tutkimuksissa. Ruotsalainen Björkman ym. (1991) yhdistivät tuloksia useasta eri julkaisusta ja saivat vakavien neuropsykiatristen sivuvaikutusten ilmaantuvuudeksi meflokiiniprofylaksiaa käyttävillä turisteilla 1: Saksalaisilla turisteilla vastaava luku oli 1: (Weinke ym. 1991), Brittiläisen armeijan sotilailla Itä-Afrikassa 1: käyttöviikkoa (Croft ja World 1996) ja lääkkeen valmistajan Hoffman- LaRochen tilastojen mukaan 1: (Stürchler 1990). Steffenin aineistossa meflokiini ei aiheuttanut lieviäkään neuropsykiatrisia sivuvaikutuksia klorokiini-proguaniilia enempää, mutta muissa edellämainituissa malarianehkäisytutkimuksissa tätä asiaa ei ole selvitetty. Juuri julkaistussa englantilaisessa matkailijan tutkimuksessa lievempiä sivuvaikutuksia, kuten päänsärkyä, painajaisunia, keskittymishäiriöitä tai huimausta, esiintyi 0.7 %:lla meflokiiniryhmässä ja 0.09 %:lla klorokiini-proguaniiliryhmässä (Barret ym. 1996). Tutkimus ei ollut sokkoutettu, eikä tulosta ole vahvistettu muissa tutkimuksissa. Näin ollen meflokiini on profylaktisena lääkkeenä katsottava yhtä turvalliseksi kuin proguaniilin ja klorokiinin yhdistelmä. Käytettäessä hoitoannosta (5 6-kertainen profylaktiseen annokseen verrattuna) meflokiinin aiheuttamien vakavien neuropsykiatristen sivuvaikutusten määrä kasvaa merkittävästi. Saksalaisessa aineistossa joka 215. meflokiinilla hoidetuista sai akuutteja neuropsykiatrisia reaktioita (Weinke ym. 1991). Lääkitykseen on yhdistetty myös malarian jälkeisen neurologisen syndrooman (postmalarial neurological syndrome, PMNS) kehittyminen. Vietnamilaisista potilaista joka 20. meflokiinilla hoidettu ja ainoastaan joka 200. kiniinillä hoidettu sai neurologisia tai psykiatrisia oireita kahden kuukauden aikana Plasmodium falciparum -parasiitin aiheuttaman malarian jälkeen (Thi Hoang Mai ym. 1996). Näistä tuloksista johtunee lääkkeen huono maine myös profylaktisessa käytössä. Asia on valitettava, sillä meflokiinin teho on parempi kuin proguaniilin ja klorokiinin yhdistelmän. Edellä mainitussa sveitsiläistutkimuksessa meflokiinin suojateho oli 91 % ja proguaniili-klorokiinin 72 % (Steffen ym. 1993). Meflokiiniprofylaksiaa käyttäneistä suomalaisista yksikään ei sairastunut malariaan vuonna Klorokiinia tai sen ja proguaniilin yhdistelmää ohjeen mukaan käyttäneistä sairastui samana vuonna seitsemän matkailijaa (Kyrönseppä 1996). Seksitaudit ovat merkittävä matkailuun liittyvä terveysvaara. Näiden tautien ilmaantuvuus on matkalla oltaessa 6 8-kertainen verrattuna ilmaantuvuuteen tavanomaisissa elämänolosuhteissa kotimaassa (Kansanterveyslaitos 1996). Sveitsiläisistä tropiikin matkailijoista noin 4 %:lla oli satunnaisia seksisuhteita. Suuri osa etenkin naisten ja vanhempien miesten yhdynnöistä oli suojaamattomia. Alkoholilla oli usein osuutta seksuaalikäyttäytymiseen (Stricker ym. 1990). Yleisimmin matkoilta saa tavanomaisia seksitauteja, kuten tippurin tai klamydian, jotka ovat hoidettavissa joskin usein työläämmin kuin kotimaiset kannat. Näiden lisäksi matkailija voi saada kroonisempia tauteja, kuten hepatiitti B -virusinfektion tai HIV-infektion. Yhden arvion mukaan etenkin Aasiaan suuntautuva seksiturismi aiheuttaisi 30 uutta HIV-tartuntaa sataatuhatta matkailijaa kohti (Kansanterveyslaitos 1996). Hepatiitti A. Englantilaisen arvion mukaan hepatiitti A -viruksen (HAV) aiheuttamaan tarttuvaan maksatulehdukseen sairastuu noin 0.05 % tropiikkiin tai subtropiikkiin matkustavista (Behrens ym. 1994). Ulkomailta saatuja kliinisiä tautitapauksia raportoidaan Suomessa vuosittain noin 100. Sairaus on varhaislapsuudessa yleensä lievä mutta vanhempana voi aiheuttaa huomattavaa sairastuvuutta ja jopa kuolleisuutta. Koska taudin ehkäisyyn on melko tehokkaita ja haitattomia menetelmiä, profylaksiaa suositellaan kaikille tropiikkiin tai subtropiikkiin matkustaville (Kansanterveyslaitos 1996). HAV-tartunnalta on suojauduttu totunnaisesti elintarvikehygienian avulla, sillä tärkeitä tartunnanlähteitä ovat saastunut juomavesi ja sillä pestyt ruoat. Lisäksi käytössä on ollut lihaksensisäinen gammaglobuliiniruiske, joka antaa prosenttisen suojan HAV-tartunnalta 3 4 kuukauden ajaksi luvulla markkinoillemme on tullut myös geenitekniikan avulla valmistettu rokote, jonka suojateho on hyvä ja voimassaoloaika pitkä (ilmeisesti jopa kymmenen vuotta). A-hepatiitin pienen ilmaantuvuuden vuoksi kumman- 122 P. Ashorn

5 kaan profylaksian käyttö ei ole kansantaloudellisesti kannattavaa. Englannissa gammaglobuliinin käyttö maksaa yhteiskunnalle kuusi kertaa enemmän ja rokotteen 15 kertaa enemmän kuin ehkäisemättä jäävien tautien hoito maksaisi (Behrens ja Roberts 1994). Muut rokotuksilla ehkäistävät sairaudet. Matkailijalle on tarjolla monenlaisia muitakin rokotteita. Useimmiten riittää, että kotimaassakin tarvittavat polio-, jäykkäkouristus- ja kurkkumätärokotukset ovat voimassa. Pakollinen on nykyään enää keltakuumerokotus, joka voidaan vaatia tiettyihin Afrikan ja Etelä-Amerikan maihin meneviltä tai näiden maiden kautta Aasiaan matkaavilta turisteilta (Kansanterveyslaitos 1996). Poikkeustapauksissa jokin muukin rokotus voidaan määrätä väliaikaisesti pakolliseksi. Muiden rokotuksilla ehkäistävien matkatautien ilmaantuvuus on varsin pieni (Steffen 1991, Behrens ja Roberts 1994, Peltola ja Nohynek 1996). Siksi jokaisen matkailijan suojaaminen niiltä on taloudellisesti kannattamatonta, varsinkin kun olemassa olevien rokotteiden teho ei ole täydellinen eikä pitkäaikainen. Esimerkiksi tropiikkiin matkustavien turistien rokottaminen lavantautia vastaan aiheuttaisi 20-kertaiset kustannukset hoidon aiheuttamiin menoihin verrattuna (Behrens ja Roberts 1994). Suositukset T a u l u k k o 3. Keskeiset asiat, joista lääkärin tulisi kertoa matkailijalle. Liikenteen vaarat, alkoholin ja liikenteen yhteisvaikutus Muut onnettomuudet; varoita uimasta ja liikkumasta humalassa Malarian ehkäisy Turistiripulin ehkäisy ja itsehoito Satunnaisten seksisuhteiden aiheuttama tautiriski, kondomin käyttö Perusrokotukset kuntoon, muita rokotteita kriittisesti Matkustajavakuutus Taulukkoon 3 on koottu ne keskeiset viestit, jotka lääkärin mielestäni tulisi antaa matkailijalle. Tärkeintä olisi antaa tietoa yleisistä kuolinsyistä turistimatkoilla ja siten varoittaa liikenteestä ja muista tapaturmista. Vaikka alkoholin aiheuttama vaaran lisääntyminen on tavallaan itsestäänselvyys, olisi lääkärin hyvä muistuttaa siitäkin. Malariaprofylaksian tarpeellisuus ja säännöllisyys on hyvä käydä läpi. Suositeltavat valmisteet ovat mielestäni klorokiini A- ja B-alueille ja meflokiini C-alueelle. Proguaniilin ja klorokiinin yhdistelmää suosittelisin ainoastaan niille, joille meflokiini on vasta-aiheinen. Tähän ryhmään kuuluvat henkilöt, jotka ovat aiemmin saaneet sivuvaikutuksia meflokiinista tai potevat keskushermoston sairautta, fertiili-ikäiset naiset, jotka eivät käytä säännöllistä ehkäisyä tai ovat raskaana (1. kolmanneksen aikana), sekä alle 15-kiloiset lapset. Turistiripulin ehkäisyyn suosittelen pääasiassa käsi- ja elintarvikehygieniaa. Niille, jotka ovat halukkaita maksamaan 420 mk vähentääkseen sairastumisensa todennäköisyyttä puoleen, voidaan antaa kaksi annosta oraalista kolerarokotusta. Tropiikkiin matkaavalle kannattaa yleensä määrätä mukaan vuorokauden kuuri (kaksi tablettia) norfloksasiinia, siprofloksasiinia tai ofloksasiinia, jonka hän voi ottaa, mikäli sairastuu kuumeiseen ripulitautiin matkansa jossain vaiheessa. Antibioottiprofylaksiaa (norfloksasiini mg x 1 tai siprofloksasiini mg x 1) suosittelen ainoastaan niille matkailijoille, joiden sairastuminen voisi olla erityisen vaarallista tai haitallista. Tällaisia erityisryhmiä ovat mm. immunosuppressoidut potilaat, vaikeasti sydänvikaiset, diabeetikot, maksakirroosia tai kroonista suolistosairautta potevat sekä ne, joilla on muita suurempi mahdollisuus reaktiiviseen niveltulehdukseen ripulitaudin jälkeen (Kyrönseppä 1991). Antibioottiprofylaksiaa voitaneen harkita myös niille, jotka saavat turistiripulin joka matkallaan, sekä niille, jotka jostain erityissyystä eivät juuri aiotulla matkallaan saisi sairastua. Lääkärin olisi hyvä mainita myös seksitautien yleisyydestä ja kondomin oikeasta käytöstä. Kondomit olisi hyvä ottaa mukaan Suomesta, sillä monissa maissa niiden saatavuus on huonompi, ja esimerkiksi Thaimaassa myytävät ovat suomalaiselle usein liian pieniä, mikä aiheuttaa rikkoutumisvaaran (Kansanterveyslaitos 1996). Vaikka erilaiset rokotukset usein mielletään tärkeimmäksi matkasairauksien ehkäisykeinoksi, suomalaisten perusrokotteiden lisäksi annettavil- Mitä ohjeita lääkärin tulisi antaa matkailijalle? 123

6 la immunisaatioilla ei liene kovinkaan paljoa terveydellistä merkitystä. Taudin hoidon vaikeuden vuoksi rokotukset vesikauhua tai Japanin aivotulehdusta vastaan ovat suositeltavia endeemiselle alueelle pitkäksi aikaa matkustettaessa. Vaikka A- hepatiittirokotus ei olekaan taloudellisesti kannattava, valmisteen haitattomuuden ja pitkän suojatehon ansiosta sitä kannattaa mielestäni harkita niille, jotka toistuvasti matkustavat entisen Neuvostoliiton alueella, Afrikassa, Aasiassa tai Etelä-Amerikassa. Lavantaudin, koleran, hepatiitti B:n ja meningokokkitaudin ilmaantuvuudet ovat normaalioloissa sen sijaan niin pieniä ja taudit hoidettavia, ettei satunnaista matkailijaa kannata rokottaa näitä vastaan, vaikka siihen tarkoitettuja tuotteita onkin Suomessa myytävänä. Paikallinen epidemiatilanne on tosin syytä ottaa huomioon tätä suositusta sovellettaessa. Lopuksi matkailijaa olisi hyvä muistuttaa siitä, että hyvälläkään suunnittelulla ei voida varautua kaikkiin ongelmiin. Esimerkiksi onnettomuustilanteessa sairauden hoitokustannukset saattavat nousta hyvinkin korkeiksi, ja siksi on tärkeää, että jokainen tropiikkiin matkustava ottaa itselleen kattavan matkustajavakuutuksen. * * * Kiitän apulaisprofessori Heikki Peltolaa arvokkaista kommenteista käsikirjoituksen valmisteluvaiheessa. Kirjallisuutta Barret P J, Emmins P D, Clarke P D, ym.: Comparison of adverse events associated with use of mefloquine and combination of chloroquine and proguanil as antimalarial prophylaxis: postal and telephone survey of travellers. BMJ 313: , 1996 Behrens R H, Roberts J A: Is travel prophylaxis worth while? Economic appraisal of prophylactic measures against malaria, hepatitis A, and typhoid in travellers. BMJ 309: , 1994 Björkman A, Steffen, R, Armengaud M, ym.: Malaria chemoprophylaxis with mefloquine. Lancet 337: , 1991 Croft A M J, World M J: Neuropsychiatric reactions with mefloquine chemoprophylaxis. Lancet 347: 326, 1996 Hargarten S W, Baker T D, Guptill K: Overseas fatalities of United States citizen travellers: An analysis of deaths related to international travel. Ann Emerg Med 20: , 1991 Ilmailulaitos: Siviili-ilmailun tilastoja Ilmailulaitoksen julkaisuja, Vantaa 1996 Kotzicki M, Steffen R, Schär M:»Boil it, cook it, peel it, or forget it»: Does this rule prevent travellers diarrhoea? Int J Epidemiol 14: , 1985 Kyrönseppä H: Matkailijan mikrobilääkeprofylaksi. Duodecim 107: , 1991 Kyrönseppä H: Suomen malariat Kansanterveys 3: 11, 1996 Mattila L: Traveller s diarrhoea among Finnish tourists. Väitöskirja. Publications of the National Public Health Institute, Helsinki 1995 Kansanterveyslaitos. Matkailijan terveysopas uudistettu painos. Toim. H Nohynek, P Kiiski, L Litmanen. Kustannus Oy Duodecim, Helsinki 1996 Paixao MLTD A, Dewar R D, Cossar J H, ym.: What do Scots die of when abroad? Scot Med J 36: , 1991 Peltola H, Nohynek H: Matkailijan infektiot. Kirjassa: Infektiosairaudet s Toim. J Eskola, P Huovinen, V Valtonen. Kustannus Oy Duodecim, Helsinki 1996 Peltola H, Kyrönseppä H. Hölsä P.: Trips to the south a health hazard. Morbidity of Finnish travellers. Scand J Infect Dis 15: , 1983 Peltola H, Siitonen A, Kyrönseppä H ym.: Prevention of traveller s diarrhea by oral B-subunit/whole-cell cholera vaccine. Lancet 338: , 1991 Prociv P: Deaths of Australian travellers overseas. Med J Aust 163: 27 30, 1995 Salam I, Katelaris P, Leigh-Smith S, ym.: Randomized trial of singledose ciprofloxacin for traveller s diarrhoea. Lancet 344: , 1994 Steffen R: Travel medicine prevention based on epidemiological data. Trans Roy Soc Trop Med Hyg 85: , 1991 Steffen S, Fuchs E, Schildknect J, ym.: Mefloquine compared with other malaria chemoprophylactic regimens in tourists visiting East Africa. Lancet 341: , 1993 Stricker M, Steffen R, Hornung R, ym.: Flüchtige sexuelle Kontakte von Schweizer Touristen in den Tropen. Münchner Med Wochenschr 132: , 1990 Stürchler D, Handschin J, Kaiser D, ym.: Neuropsychiatric side effects of mefloquine. N Engl J Med 322: , 1990 Thi Hoang Mai N, Day N P J, Van Chuong L, ym.: Post-malarial neurological syndrome. Lancet 348: , 1996 Tilastokeskus. Suomalaisten matkat Matkailun edistämiskeskus, Helsinki 1995 Weinke T, Trautmann M, Held T, ym.: Neuropsychiatric side effects after the use of mefloquine. Ann J Trop Med Hyg 45: 86 91, 1991 PER ASHORN, dosentti, vs. erikoislääkäri TaYS:n lastentautien klinikka, PL 2000, Tampere ja TaY:n lääketieteen laitos, PL 607, Tampere Jätetty toimitukselle Hyväksytty julkaistavaksi