Malaria on tuberkuloosin ja HIV-infektion

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Malaria on tuberkuloosin ja HIV-infektion"

Transkriptio

1 Katsaus Malaria Heli Siikamäki ja Hannu Kyrönseppä Malaria on maailmanlaajuisesti tärkeimpiä infektiotauteja. Sitä ei ole yrityksistä huolimatta saatu hävitettyä maapallolta, päinvastoin se on lisääntymässä ja leviämässä uusille alueille. Hyttysenpistojen ehkäisy on keskeisin asia malarian ehkäisysssä. Kuumeilevaa matkailijaa tutkittaessa malarian mahdollisuus on aina suljettava pois päivystysluonteisesti, ja malarian hoito on aloitettava viivyttelemättä, sillä tauti voi johtaa kuolemaan. Malarialoisen lääkeresistenssi on keskeinen ongelma sekä malarian ehkäisyssä että hoidossa. Tulevaisuudessa käytetään todennäköisesti yhdistelmälääkityksiä hoidon tehon parantamiseksi ja resistenssin ehkäisemiseksi. Malaria on tuberkuloosin ja HIV-infektion rinnalla tärkeimpiä infektiotauteja maailmassa suuren esiintyvyytensä ja aiheuttamansa runsaan kuolleisuuden takia. Joka vuosi malariaan sairastuu noin 400 miljoonaa ja menehtyy ainakin miljoona ihmistä, joista suurin osa on alle viisivuotiaita afrikkalaisia lapsia. Ponnisteluista huolimatta malariaa ei ole saatu vähenemään, päinvastoin se on levinnyt uusillekin alueille. Malarialoisen lääkeresistenssin nopea lisääntyminen on osaltaan heikentänyt taudin hallitsemiseen tähtäävien toimien tehoa. Nykyään Euroopassa todetaan vuosittain vajaat malariatapausta. Kuolleisuus falciparum-malariaan on ollut 1 4 %. Suomessa todetaan malariatapausta vuodessa. Viimeisten 30 vuoden aikana falciparum-malariatapauksia on todettu meillä 454 ja malariaan on kuollut kuusi henkilöä. Historiaa Euroopassa on esiintynyt malariaa endeemisenä jo keskiajalla. Taudista on käytetty malaria-nimitystä (sananmukaisesti»paha ilma») luvun alkupuolelta lähtien, sitä ennen puhuttiin mm. suokuumeesta ja horkasta. Euroopasta endeeminen malaria saatiin eliminoitua vuoden 1975 loppuun mennessä. Suomessa todettiin jatkosodan aikana ja jälkeen yhteensä yli malariatapausta, jotka aiheutti Plasmodium vivax -parasiitti (Hernberg 1947). Sekundaarisia malariatartuntoja todettiin yli 50, viimeinen vuonna Malariakuumeen aiheuttajan Plasmodium-alkueläimen, sen kiertokulun ja malariahyttysen osuuden plasmodin vektorina selvitti englantilainen Ronald Ross 1800-luvun loppuvuosina. Malariakuumeen lääkitykseen osattiin kuitenkin käyttää kiinapuun (Cinchona) kuoriuutetta kiniinialkaloidia jo 1800-luvun alkuvuosikymmeninä. Kiniinin käyttö on jälleen lisääntynyt 1960-luvulta lähtien falciparumplasmodin klorokiiniresistenssin levittyä maailmanlaajuiseksi, koska kiniini tehoaa useimpiin klorokiiniresistentteihinkin kantoihin. Uusia malarialääkkeitä on saatu markkinoille niukasti. Malarialääkkeiden niin kuin malariarokotteenkin kehittelyä on tunnetusti hidastanut rahoituksen vähäisyys: teollisuusmaista ei ole löytynyt riittävästi poliittista tahtoa panostaa kehitysmaiden malariaongelmaan. Maailman terveysjärjestö on yrittänyt saada kuriin malarian aiheuttamaa sairastuvuutta ja Duodecim 2001;117:

2 kuolleisuutta luvulla päämääränä oli hävittää malaria maapallolta. Keskeisiä keinoja olivat malariahyttysten tuhoaminen hyönteismyrkyillä ja niiden lisääntymispaikkojen eli asumusten läheisten pintavesien hävittäminen sekä väestön massahoidot klorokiinilla. Parinkymmenen vuoden kuluessa, kun halvat hyönteismyrkyt kävivät tehottomiksi ja klorokiiniresistenssi (kuva 1) alkoi levitä, kävi selväksi, ettei malarian hävittäminen tule onnistumaan. WHO:n ohjelmilla on 1970-luvulta lähtien pyritty tehostamaan malarian hoitoa suurimman riskin ryhmissä (alle viisivuotiaat ja raskaana olevat) ja vähentämään malariakuolleisuutta. Kampanjoinnista huolimatta maailman malariatilanne on kuitenkin jatkuvasti huonontunut. Tartunta ja patogeneesi Malarian aiheuttaa itiöeläimiin (Sporozoa, Apicomplexa) kuuluva alkueläin plasmodi eli horkkaloisio, joka infektoi punasoluja. Plasmodiumlajeja on lukuisia; ihmiselle malarian voivat aiheuttaa Plasmodium falciparum, P. vivax, P. ovale ja P. malariae. Näistä P. falciparum on ylivoimaisesti tavallisin malarian aiheuttaja. Se on myös vaarallisin, sillä se voi aiheuttaa vakavia komplikaatioita, jopa kuoleman, ellei sen aiheuttamaa tautia hoideta ajoissa ja tehokkaasti. Malaria tarttuu ihmisestä toiseen Anophelessuvun hyttysen piston välityksellä. Malariatartunnan voi saada myös verensiirtojen ja verellä saastuneiden instrumenttien lähinnä neulojen välityksellä. Myös synnynnäinen malaria on mahdollinen. Erikoistapauksina on raportoitu useita Euroopan lentokenttien lähistöltä saatuja malariatartuntoja, jolloin infektoiva hyttynen on ilmeisesti kulkeutunut tropiikista tulevan lentokoneen mukana. Näiden leviämismuotojen merkitys kokonaisuudessa on kuitenkin häviävän pieni. Malarialoisen kiertokulku on esitetty kuvassa 2. Ihmisen eri malarialajeilla on erilainen kyky tunkeutua punasoluihin: P. vivax ja P. ovale tunkeutuvat lähinnä retikulosyytteihin, P. malariae puolestaan vanhoihin punasoluihin. Niinpä niiden aiheuttamissa malarioissa vain 1 2 % punasoluista voi infektoitua, eikä näihin tauteihin liity yleensä vakavia komplikaatioita. Sitä vastoin P. falciparum pystyy infektoimaan kaikenikäisiä punasoluja. Yli 10 %:n parasitemia (yli 10 % punasoluista infektoitunut) on jo hengenvaarallinen. Punasoluun tunkeutunut malarialoinen muuttaa punasolun ominaisuuksia siten, että hiussuoniin syntyy tukoksia. Seurauksena on kudosanoksia ja maitohappoasidoosi, jotka johtavat elinvaurioihin ja komplikaatioihin. Näin tapahtuu etenkin aivoissa, munuaisissa, suolen limakalvossa, keuhkoissa ja maksassa. Punasolu- ja hiussuonimuutosten lisäksi sytokiineilla on yhteys neurologisten komplikaatioiden määrään ja kuolleisuuteen P. falciparum -infektioissa. Sytokiinien ja immunologisen vasteen osuus aivomalarian synnyssä on kuitenkin vielä avoin ja tutkimuksen kohteena. Malarian kliiniset oireet uusivat tyypillisesti säännöllisin väliajoin eli aina, kun suuri määrä punasoluja hajoaa vapauttaen sisältönsä plasmaan. Malarialoiset aiheuttavat kiertävien vasta-aineiden synnyn, mutta näiden suojaava vaikutus on varsin rajallinen ja ohimenevä. Soluvälitteisellä immuniteetilla lienee suuri merkitys vastustuskyvyn syntymisessä sporotsoiittien maksasoluihin tunkeutumista vastaan. Toistuvat malariat aiheuttavat osittaisen immuniteetin, joka suojaa lähinnä vakavilta malarioilta, ja tartunnan saaneilla saattaa olla oireetontakin parasitemiaa. Komplisoituneen malarian riski on suurin henkilöillä, joille ei ole kehittynyt immuniteettia. Tilanne on tällainen erityisesti endeemisten alueiden alle viisivuotiailla lapsilla, matkailijoilla ja raskaana olevilla naisilla. Vastikään on osoitettu, että HIV-infektion aiheuttamalla immunosuppressiolla on yhteys lisääntyneeseen malariariskiin (French ja Gilks 2000). Taudinkuva Malarian itämisaika vaihtelee lajeittain: falciparum- ja vivax-malarioiden itämisaika on yleensä vrk, kun taas ovale- ja malariaemalariat puhkeavat keskimäärin 3 4 viikon kuluttua tartunnasta. P. vivaxin ja P. ovalen piilevät maksamuodot (hypnotsoiitit) voivat aiheuttaa kliinisten oireiden puhkeamisen kuukausien tai jopa vuosien kuluttua tartunnasta, vaikka 930 H. Siikamäki ja H. Kyrönseppä

3 Kuva 1. Klorokiiniherkän P. falciparum -malarian (musta) ja klorokiiniresistentin P. falciparum -malarian esiintymisalueet (harmaa). Klorokiiniresistentin P. vivax -malarian esiintymisalueet on merkitty tähdellä. HYTTYNEN IHMINEN Sporotsoiitti Gametosyytti Kudosskitsontti Veriskitsontti Hypnotsoiitti (vain P. vivax ja P. ovale) Trofotsoiitti Merotsoiitit VERIVAIHE MAKSAVAIHE Kuva 2. Ihmisen malariaplasmodien kiertokulku. Vivax- ja ovale-malariassa sporotsoiitti voi jäädä maksaan kuukausiksi tai jopa vuosiksi jakautumatta (hypnotsoiitti) ja näin aiheuttaa kliinisen malarian pitkänkin ajan kuluttua tartunnasta. Malaria 931

4 olisi käytetty asianmukaista estolääkitystä. Esioireina voi olla 1 2 vuorokauden ajan lievää lämpöilyä, sairauden tuntua ja särkyjä. Malariaan liittyy yleensä aina kuume, joka tyypillisesti on kohtauksittaista ja ilmaantuu säännöllisin väliajoin (taulukko 1). Mikä tahansa malaria voi kuitenkin alussa esiintyä jatkuvana ja vaihtelevan tasoisena kuumeena, kunnes jaksoittainen kuumerytmi syntyy muutamassa päivässä. Erityisesti P. falciparum -infektioon liittyvä kuume voi olla millaista tahansa ja jaksoittaisuus puuttuu usein kokonaan. Lisäoireina saattaa esiintyä päänsärkyä ja jäsensärkyjä, yskänärsytystä, mahavaivoja ja ripulia. Kliinisessä tutkimuksessa potilaalla voidaan havaita suurentunut perna, myöhemmin myös maksan suureneminen ja anemia. Ikterusta saattaa esiintyä myös komplisoitumattomassa malariassa. Verenkuvassa normaali leukosyyttimäärä tai leukopenia ovat tavallisia. Trombopenia on vielä tavallisempaa, sitä esiintyy noin kahdessa kolmasosassa tapauksista. CRP-pitoisuus on useimmiten lievästi suurentunut, tavallisimmin välille mg/l. Erotusdiagnostiikassa huomioitavia harvinaisia mutta tärkeitä matkailijan kuumetauteja on virushepatiitit, denguekuume, lavantauti ja pilkkukuumeet. Taulukko 1. Malarian kuumekohtaus. Tyypillinen kuumekohtaus on kolmivaiheinen 1) horkkavaihe: vajaassa tunnissa kuume nousee korkeaksi ja siihen liittyy vilunväristyksiä 2) kuuma vaihe: kuume on korkeimmillaan, jopa yli 40 astetta, iho on kuiva ja punoittava, ja potilas voi olla sekava; vaihe kestää muutaman tunnin 3) hikoiluvaihe: kuume laskee runsaan hikoilun myötä nopeasti; potilaan valtaa syvä uupumus, mutta parin tunnin kuluttua hän voi jo olla täysin terveen tuntuinen Malarian kuumekohtaus uusii tyypillisissä tapauksissa säännöllisin väliajoin P. falciparum: tunnin välein P. vivax ja P. ovale: noin 48 tunnin välein P. malariae: noin 72 tunnin välein Erityisesti P. falciparum -infektioon liittyvä kuume voi kuitenkin olla millaista tahansa, ja jaksoittaisuus puuttuu usein kokonaan Vakava eli komplisoitunut malaria Edellä mainittuja hiussuoni- ja endoteelivaurioita ja tukoksia syntyy merkittävästi vain P. falciparum -infektioissa, ja komplikaatiot syntyvät pääasiassa niiden seurauksena. Aivomalariasta puhutaan, kun taudinkuvaa hallitsevat keskushermosto-oireet: tajunnan heikkeneminen ja kouristukset. Taulukossa 2 on esitetty vakavan falciparum-malarian kliiniset oireet, erot niiden esiintymisessä aikuisilla ja lapsilla ja suhde potilaan ennusteeseen. Komplisoituneessa malariassa on lähes aina mukana neste- ja happo-emästasapainon häiriöitä. Hypoglykemia on yleistä, erityisesti kiniinihoidon yhteydessä. Munuaisten vajaatoimintaa esiintyy usein, ja se voi johtaa tilapäiseen dia- Taulukko 2. Vakavan eli komplisoituneen falciparum-malarian kliiniset oireet aikuisilla ja lapsilla. Mukaeltu World Health Organizationin (2000) esityksestä. Kliininen oire Esiintyvyys 1 Liittyy huonoon ennusteeseen 2 Lapset Aikuiset Lapset Aikuiset Huonontunut yleistila (?) Tajunnan heikkeneminen Toistuva kouristelu Verenkiertokollapsi Hengitysvaikeudet (asidoottinen hengitys) Keuhkopöhö röntgenkuvassa +/ Keltaisuus / = harvinainen, + = suhteellisen yleinen, ++ = yleinen, +++ = erittäin yleinen 2 + = jonkin verran, ++ = kohtalaisesti, +++ = vahvasti, (?) = ei tiedetä 932 H. Siikamäki ja H. Kyrönseppä

5 lyysihoidon tarpeeseen. Hemolyysi voi olla vaikea. Erityisesti aikuisilla komplikaationa saattaa kehittyä äkillinen hengitysvaikeusoireyhtymä (ARDS) keuhkojen hiussuonivuodon ja keuhkopöhön takia. Myös vuototaipumusta ja sekundaarisia bakteeri-infektioita voi esiintyä. Diagnoosi Malarian diagnoosi tehdään perifeerisen veren värjätystä sivelyvalmisteesta mikroskoopin kertaisella suurennuksella. Näyte otetaan yleensä sormenpäästä. Vaikka ensimmäinen näyte olisi negatiivinen, se ei sulje pois malariaa. Näytteenotto on syytä toistaa 3 4 tunnin kuluttua, aina kuumepiikin yhteydessä ja osastotarkkailussa oleville päivittäin. Malariaa ei voida pitää pois suljettuna ennen kuin vähintään kolme negatiivista vastausta on tiedossa. Diagnoosia varten tulisi aina ottaa kahdenlaisia verivalmisteita: sively- ja paksupisaravalmisteita (taulukko 3, kuvat 3, 4 ja 5). Vähintään yksi sivelyvalmiste tulisi tutkia heti näytteen ottaneessa laboratoriossa, jotta alustava vastaus on mahdollisimman pian hoitavan lääkärin tiedossa. Malariadiagnostiikkaan on kehitetty mm. PCR-menetelmiä ja pikatestejä. Pikatestit soveltuvat tilanteisiin, joissa mikroskopointimahdollisuutta ei ole, tai mikroskooppidiagnostiikan tueksi olosuhteissa, joissa henkilökunnalla ei ole mikroskopointikokemusta. Ne eivät kuitenkaan korvaa mikroskopointia: sively- ja paksupisaravalmisteet tulee silti ottaa ja toimittaa asiantuntijalaboratorioon. Vasta-ainemäärityksestä ei ole hyötyä akuutin malarian diagnostiikassa, mutta sitä voidaan käyttää aikaisemmin sairastetun infektion toteamiseen. Todetut malariatapaukset on ilmoitettava tartuntatautirekisteriin. Lääkehoito Ennen kuin malarian laji on tiedossa, suunnataan hoito kattamaan resistentti falciparum-malaria (taulukko 4). Falciparum-malarian hoitoon käytetään ensisijaisesti kiniiniä, jota annetaan hyväkuntoiselle potilaalle suun kautta. Epäiltäessä heikentynyttä kiniiniherkkyyttä voidaan kinii- Taulukko 3. Malarian diagnoosi. Verinäyte sormenpäästä 1) Sivelyvalmiste Tehdään kuten valkosolujen erittelylaskennassa. Kiinnitetty valmiste värjätään mieluiten 10-prosenttisella giemsaliuoksella tai vaihtoehtoisesti May Grünwald Giemsan värjäyksellä. Vähintään yksi sivelyvalmiste tulee tutkia heti näytteen ottaneessa laboratoriossa, jotta alustava vastaus on päivystäjän käytössä mahdollisimman pian. Muut näytelasit lähetetään kiinnittämättä ja värjäämättä erikoislaboratorioon tutkittavaksi. Plasmodilajin määritys ja infektoituneitten punasolujen osuus eli parasitemiaprosentti lasketaan sivelyvalmisteesta. Punasoluista löytyy falciparum-malariassa rengasmaisia 2 3 µm:n suuruisia plasmodirenkaita: muissa malarioissa voi löytyä kaikkia suvuttoman lisääntymisen vaiheita. Kaikissa malarialajeissa voi löytyä gametosyyttejä. 2) Paksupisaravalmiste Otetaan aluslasille verta iso pisara tai useampia, verta hangataan lasisauvalla tai aluslasin kulmalla noin 1,5 1,5 cm:n suuruiseksi neliöksi puolen minuutin ajan ja annetaan kuivua lopullisesti huoneenlämmössä. Valmiste on sopivan paksuinen, kun sen läpi voi juuri ja juuri erottaa painotekstin. Paksupisaravalmiste on konsentraationäyte, ja se on malarian diagnoosissa huomattavasti herkempi kuin sivelynäyte, mutta sen tulkinta vaatii kokemusta. Erikoislaboratoriota varten tarvitaan 2 3 kiinnittämätöntä ja värjäämätöntä paksupisaravalmistetta. Laboratoriossa näyte käsitellään erikoisvärjäyksellä (Fields). Jokaisesta epäillystä malariapotilaasta tulisi lähettää näytteet HYKS-Laboratoriodiagnostiikan parasitologian yksikköön. Toimita malariapotilaan näytteet HYKS:n parasitologian yksikköön, joka on malarian kansallinen referenssilaboratorio. Osoite: HYKS-Laboratoriodiagnostiikka, kliininen mikrobiologia, parasitologian yksikkö, näytteiden vastaanotto, Haartmaninkatu 3, Helsinki, HYKS, puh. (09) tai (09) Lähetteessä on mainittava potilaan matkustusanamneesi, mahdollinen malarian estolääkitys ja hoito sekä lähettävän yksikön osoite ja puhelinnumero. Malarianäytteet tutkitaan tulopäivänä ma pe, päivystysaikana tutkimisesta on sovittava HYKS:n infektiopäivystäjän (puh ) ja Meilahden päivystyslaboratorion (puh ) kanssa. Positiiviset vastaukset ilmoitetaan alustavasti puhelimitse. Malaria 933

6 Kuva 3. Perifeerisen veren paksupisaravalmisteita (vasemmalla) ja sivelyvalmisteita (oikealla). Sopivanpaksuisesta paksupisaranäytteestä näkyy painoteksti juuri ja juuri läpi. Kuva 4. Perifeerisen veren paksupisaravalmiste, joka osoittaa P. falciparum -infektion. Kuvassa näkyy kokonaan tai osittain useita pieniä hentoja P. falciparum -renkaita. Punasolujen rakennetta ei näy. Keskellä valkosolu. Kuva 5. Perifeerisen veren sivelyvalmiste, joka osoittaa P. falciparum -infektion. Punasolujen sisällä näkyy useita P. falciparum -renkaita. niin yhdistää doksisykliini. Myös meflokiinia voidaan käyttää resistentin malarian hoidossa, mutta se saattaa aiheuttaa vakavia sivuvaikutuksia, kuten kouristuksia tai masennusta. Meflokiinilääkitys annetaan suun kautta ja on sikäli helppo, että koko hoito sisältää vain kaksi annosta, mutta pitkän vaikutusajan takia myös mahdollisia haittavaikutuksia on seurattava pitkään. Jos malaria on komplisoitunut, parasitemiaosuus on yli 5 % tai potilas ei pysty ottamaan malarialääkkeitä suun kautta, käytetään kiniiniä suonensisäisesti joko yksin tai yhdistettynä doksisykliiniin. Kiniini voi aiheuttaa hypoglykemiaa ja hypotensiota, ja tähän on syytä varautua antamalla kiniini glukoosiliuoksessa ja seuraamalla verenpainetta ja veren glukoosipitoisuutta. Korvien soiminen on kiniinin tavallinen, ohimenevä haittavaikutus. Jos edellä mainittuun yhdistelmään ei ilmaannu vastetta tai jos potilas on oleskellut moniresistentin malarian alueella, hoitona käytetään lihakseen annettavaa artemeetteriä, johon yhdistetään meflokiini. Jos tiedetään, että kyseessä on P. vivax, P. ovale tai P. malariae, hoitona on klorokiinilääkitys. Aasiassa esiintyy eräillä alueilla klorokiinille resistenttiä P. vivaxia (kuva 1). Vivax- ja ovale-malarioiden lopullinen hoito vaatii maksan hypnotsoiittimuotojen hävittämisen kahden viikon primakiinikuurilla klorokiinihoidon jälkeen. Aasiassa joillakin alueilla P. vivaxin primakiiniherkkyys on heikentynyt. Raskaana olevia naisia ja lapsia hoidetaan samoilla lääkkeillä tietyin rajoituksin (taulukko 5). Vastetta hoitoon on syytä seurata tutkimalla malarianäytteet H. Siikamäki ja H. Kyrönseppä

7 kertaa vuorokaudessa, kunnes ne ovat negatiiviset. Viimeistään 2 3 vuorokauden kuluttua hoidon alusta verinäytteestä ei saisi enää löytyä muita muotoja kuin kantasukusoluja eli gametosyyttejä. Happikyllästeisyyttä ja hengitystaajuutta on syytä seurata mahdollisesti kehittyvän hengitysvaikeusoireyhtymän toteamiseksi. Kontrolloidut tutkimukset ovat osoittaneet, että kortikosteroidien ja hepariinin käyttöä tulee välttää malarian hoidossa. Runsaan parasitemian (vähintään % punasoluista infektoitunut) yhteydessä kannattaa harkita verenvaihtoa, jos todetaan merkkejä elinkomplikaatioista (yksityiskohtaiset ohjeet Meilahden sairaalan teho-osastolla). Verenvaihdon tarkoituksena on vähentää parasiittikuormitusta nopeasti. Hoidon perusta on kuitenkin spesifisen lääkehoidon aloittaminen viivyttelemättä. Monilla malarian endeemisillä alueilla käytetään uudempia malarialääkkeitä, kuten halofantriinia ja artemisiniinijohdoksia. Halofantriinin käyttöä ei kuitenkaan enää suositella sydänsivuvaikutusten takia. Artemisiniinijohdokset artesunaatti, artemeetteri ja dihydroartemisiniini tehoavat resistenttiin P. falciparumiin ja ovat osoittautuneet kiniiniäkin nopeammin vaikuttaviksi aivomalarian hoidossa. Artemisiniinijohdoksiin yhdistetään nykyisin toinen pitkävaikutteisempi malarialääke, yleensä meflokiini. Atovakonin ja proguaniilin yhdistelmä (Malarone) on osoittautunut tehokkaaksi resistentin falciparum-malarian hoidossa, ja se on rekisteröity joissakin Euroopan maissa, lähitulevaisuudessa ilmeisesti Suomessakin. Sen etuina ovat helppo käyttö suun kautta ja vähäiset haittavaikutukset. Tulevaisuudessa käytetään todennäköisesti entistä enemmän usean lääkkeen yhdistelmiä resistentin malarian hoidossa. Ehkäisy Taulukko 4. Malarian hoito. Ennen malarialajin tyypitystä hoidon on katettava resistentti falciparum-malaria. Malarian hoidosta on aina syytä konsultoida oman alueen infektiolääkäriä tai HYKS:n Auroran sairaalan infektiolääkäriä 1. Falciparum-malaria Hyväkuntoinen potilas: kiniiniä suun kautta 10 mg /kg 3/vrk 7 10 vrk:n ajan vaihtoehtona meflokiini, kokonaisannos 25 mg/kg yhden päivän aikana (aikuisille mg ja 6 8 tunnin kuluttua mg) Huonokuntoinen potilas, komplisoitunut malaria, parasitemiaosuus yli 5 % tai potilas oksentelee: kiniinihydrokloridia suoneen 10 mg/kg 500 ml:ssa 5-prosenttista glukoosiliuosta 2 4 tunnin infuusiona kolmesti vuorokaudessa ensimmäinen annos mg/kg mahdollisimman pian siirrytään oraaliseen lääkitykseen, lääkityksen kokonaiskesto on 7 10 vrk heikentynyttä kiniiniherkkyyttä epäiltäessä kiniiniin liitetään doksisykliini (3 mg/kg 1/vrk suoneen tai suun kautta) ellei kiniinin ja doksisykliinin yhdistelmään saada vastetta tai epäiltäessä vahvasti moniresistenttiä malariaa (tartunta saatu Kambodz` asta, Thaimaan ja Kambodz` an tai Thaimaan ja Myanmarin eli Burman rajaseudulta) vaihtoehtona on lihakseen annettava artemeetteri (saatavissa HYKS:n apteekista), johon yhdistetään meflokiini kiniinin sijasta voidaan käyttää suonensisäistä kinidiiniä annoksin 7,5 mg/kg 1/vrk Vivax-, ovale- ja malariae-malaria Klorokiinia suun kautta kokonaisannos 40 mg klorokiinifosfaattia / kg kolmen päivän aikana aikuisille annetaan alkuun neljä 250 mg:n tablettia, 6 8 tunnin kuluttua kaksi tablettia ja kahtena seuraavana päivänä kaksi tablettia lasten kokonaisannos jaetaan vastaavalla tavalla Vivax- ja ovale-malarioiden lopullinen hoito vaatii klorokiinilääkityksen jatkoksi primakiinikuurin, aikuiselle 15 mg primakiiniemästä päivittäin kahden viikon ajan 2. 1 Tavoitettavissa myös päivystysaikana puh. (09) Primakiini voi aiheuttaa perinnöllisesti G6PD-puutteisille henkilöille vakavan hemolyysin. Vakavaa G6PD-puutosta esiintyy Välimeren maissa, Lähi-idässä ja Aasiassa ja lievää afrikkalaisilla. Valkoihoisilla puutos on harvinainen. Jos potilas kuuluu riskiryhmään, mahdollinen G6PD-puutos tulisi tutkia ennen primakiinin määräämistä. Jos hoidon aikana ilmaantuu virtsan tummenemista tai anemiaa, hoito on keskeytettävä. Malariaa voidaan ehkäistä kahdella eri tavalla: estämällä tartunta infektoituneesta hyttysestä tai estämällä oireinen malaria lääkkeillä. Lääkeresistenttiä malariaa esiintyy lähes kaikilla malaria-alueilla, eikä mikään estolääkitys anna täydellistä suojaa, minkä takia hyttysenpistoilta suojautuminen on entisestään korostunut. Malariaa levittävä Anopheles-hyttynen pistää vain auringonlaskun ja -nousun välisenä aikana. Taulukossa 6 on esitetty hyttysenpistojen ehkäisyn pääperiaatteet. Malaria 935

8 Taulukko 5. Malarialääkkeiden käyttö raskauden aikana ja lapsilla. Lääke Käyttö raskauden aikana Käyttö lapsilla Artemisiniinijohdokset mahdollinen mahdollinen Doksisykliini vasta-aiheinen ei alle 8-vuotiaille Kiniini mahdollinen mahdollinen Klorokiini mahdollinen mahdollinen Meflokiini ei 1. raskauskolmanneksen aikana ei alle 3 kk:n ikäisille eikä alle 5 kg:n painoisille Primakiini vasta-aiheinen mahdollinen Proguaniili mahdollinen mahdollinen Malarian estolääkityksen tarve harkitaan matkan kohteen ja luonteen mukaan. Matkailijan riski saada malariatartunta vaihtelee suuresti kohteen mukaan. Riski on suurin trooppisessa Afrikassa ja paikoin Oseaniassa, keskisuuri eteläisessä Aasiassa ja pienin Väli- ja Etelä-Amerikassa ja Kaakkois-Aasiassa. Riski voi vaihdella vuodenajoittain. Samassa maassakin malariariski saattaa vaihdella suuresti alueittain: esimerkiksi Thaimaan rajaseuduilla on maailman hankalin lääkeresistenssitilanne, mutta suurissa kaupungeissa ja turistikohteissa ei esiinny lainkaan malariaa. Malariaa koskevat aluekohtaiset estolääkitysohjeet voi tarkistaa jostakin ajan tasalla olevasta julkaisusta, kuten Kansanterveyslaitoksen toimittamasta Matkailijan terveysoppaasta ( tai Maailman terveysjärjestön kirjasesta International Travel and Health ( Yleensä estolääkitys aloitetaan viikko ennen malaria-alueelle tuloa ja sitä jatketaan neljä viikkoa alueelta poistumisen jälkeen. Raskaana olevilla naisilla ja pikkulapsilla on sekä keskimääräistä suurempi riski saada malaria että suurempi komplikaatiovaara. Jos matkustaminen malaria-alueelle on välttämätöntä, on asianmukainen estolääkitys erityisen tärkeä heille. Malarian estolääkityksenä ovat meillä käytettävissä klorokiini, sen ja proguaniilin yhdistelmä ja meflokiini, joista valitaan kohteeseen sopiva vaihtoehto. Doksisykliini on tehokas malarian ehkäisyssä, mutta sitä tarvitaan vain erityistapauksissa. Estolääkkeiden annokset on esitetty taulukossa 7. Suomessa näitä lääkkeitä on saatavilla vain tabletteina. Tutkimusten mukaan meflokiinia estolääkityksenä käytettäessä neuropsykiatriset haittavaikutukset eivät ole yleisempiä kuin klorokiinilääkityksen yhteydessä (Lobel ym. 1993, Steffen ym. 1993). Meflokiinia ei tule kuitenkaan käyttää, jos matkailijalla on esiintynyt vakavia psykiatrisia ongelmia tai epilepsiaa. Vakavat haittavaikutukset ilmaantuvat yleensä ensimmäisten käyttöviikkojen aikana, minkä takia haittavaikutuksia pelättäessä lääkitys kannattaa aloittaa jo kolme viikkoa ennen matkaa. Jos haittavaikutuksia ei ilmaannu tässä ajassa, myös pitkäaikaista jopa vuosia kestävää meflokiinin käyttöä voidaan pitää turvallisena (Lobel 1993). Moniresistentin malarian alueille, kuten Thaimaan itäisille ja läntisille raja-alueille ja Kambodz` aan suositellaan estolääkkeeksi doksisykliiniä. Se voi olla myös vaihtoehto silloin, kun muut lääkkeet eivät sovi yliherkkyyden tai haittavaikutusten takia. Se aiheuttaa valoihottumaa noin 3 %:lle käyttäjistä ja saattaa aiheuttaa myös ripulia ja emättimen hiivatulehdusta. Taulukko 6. Pimeän ja hämärän aikana käytettävät keinot, joilla voidaan ehkäistä malariatartuntaa. Vaaleat pitkähihaiset ja pitkälahkeiset vaatteet ulkona oleskeltaessa 30-prosenttista dietyylitoluamidia (DEET) sisältävän hyönteiskarkotteen käyttö paljailla ihoalueilla (suurin osa Suomessa myytävistä hyönteiskarkotteista sisältää DEET:tä) Hyttysten hävittäminen hyönteismyrkkysuihkeella makuutiloista ennen nukkumaanmenoa Ikkuna- ja oviverkkojen pitäminen hyttystiiviinä Nukkuminen vuodeverkon alla, joka on mieluiten käsitelty permetriinillä 1 1 Saatavuudesta Suomessa ks. Matkailijan terveysopas 936 H. Siikamäki ja H. Kyrönseppä

9 Taulukko 7. Malarian estolääkkeet ja annokset tabletteina. Klorokiinin käyttö aloitetaan viikkoa ennen matkalle lähtöä, meflokiinilääkitys mielellään jo kolmea viikkoa ennen (mahdollisten sivuvaikutusten toteamiseksi) ja proguaniilin ja doksisykliinin käyttö 1 2 vrk ennen matkaa. Lääkitystä jatketaan koko matkan ajan ja neljä viikkoa sen jälkeen, proguaniilin käyttöä vähintään viikko matkan jälkeen. Lääke Vahvuus Aikuiset Lapset alle 1 v 1 4 v 5 8 v 9 15 v 1 Klorokiinifosfaatti mg 2 / viikko 1 4 / viikko 1 2 / viikko 1 / viikko 1,5 / viikko Proguaniili 100 mg 2 / vrk 1 4 / vrk 1 2 / vrk 1 / vrk 1,5 / vrk Meflokiini 250 mg 1 / viikko / viikko / viikko 1 2 / viikko 3 4 / viikko Doksisykliini 100 mg 1 / vrk / vrk 1 yli 45 kg painaville lapsille aikuisten annos 2 Malarian ehkäisyyn käytetään pääasiassa klorokiinifosfaattia kg painaville, vasta-aiheinen alle 5 kg painaville Atovakonin ja proguaniilin yhdistelmä vaikuttaa alustavien tutkimusten mukaan tehokkaalta ja turvalliselta myös malarian ehkäisyssä. Se saattaa tulevaisuudessa olla vaihtoehto myös malarian itsehoidossa sellaisessa harvinaisessa tilanteessa, että matkailija ei pysty riittävän nopeasti hakeutumaan asianmukaisiin tutkimuksiin ja lääkärinhoitoon. Tätä nykyä hyvää itsehoitolääkettä ei ole: meflokiinin käyttöä hoitoannoksina ilman valvontaa ei suositella mahdollisten haittavaikutusten takia. Joka tapauksessa malariaa epäiltäessä suositellaan aina ensisijaisesti tutkimuksiin ja hoitoon hakeutumista. Myös pitkävaikutteinen primakiinijohdos etakiini vaikuttaa tutkimusten perusteella lupaavalta malarian estolääkkeeltä. Tulevaisuus Maailman terveysjärjestö pitää malariaa yhtenä maailman tärkeimmistä terveysongelmista. Se aloitti vuonna 1998 kampanjan nimeltä Roll Back Malaria, jonka keskeisiin tavoitteisiin kuuluu mm. endeemisten maiden terveydenhuoltojärjestelmien kehittäminen malarian ehkäisyn ja hoidon pysyväksi tehostamiseksi. Parhaita tuloksia malarian ehkäisyssä endeemisillä alueilla on saatu käyttämällä permetriini-hyönteismyrkyllä kyllästettyjä vuodeverkkoja. Malariarokotteita on kehitetty jo kolmattakymmenettä vuotta, mutta laajasta tutkimustyöstä huolimatta käyttökelpoista rokotetta ei ole saatu aikaan. Ongelmana on ensisijaisesti parasiitin geneettinen muuntelu ja se, että syntynyt immuunivaste ei ole ollut riittävä estämään taudin saamista, kiertokulkua tai komplikaatioiden kehittymistä. Kolumbialaisen Patarroyon kehittämä rokote vaikutti lupaavalta, mutta kenttätutkimuksissa sen suojateho ei vastannut odotuksia. Malariarokotteen tulee sisältää antigeeneja kaikista plasmodin kehitysvaiheista, jotta saadaan aikaan riittävän kattava humoraalinen immuniteetti. Lisäksi tiedetään, että immuniteetti malariaa vastaan on osaltaan soluvälitteinen. Siksi on löydettävä proteiineja, jotka stimuloivat sytotoksisia T-soluja tuhoamaan plasmodin infektoimia maksasoluja. Tehokkaan malariarokotteen tulisikin olla multivalentti monivaiherokote, jonka sisältämät antigeenit parasiitin eri kehitysvaiheista indusoivat sekä humoraalista että soluvälitteistä immuunivastetta. Lähitulevaisuudessa P. falciparumin koko genomi saadaan sekvensoitua. Tämä työ epäilemättä paljastaa monia geenejä, jotka koodaavat nyt tuntemattomia proteiineja, ja näiden joukosta voi löytyä hyviä rokote-ehdokkaita. Käyttökelpoinenkin rokote merkitsisi vain osittaista ratkaisua malarian hävittämisessä. Malaria 937

10 Kirjallisuutta Baird JK, Hoffman SL. Prevention of malaria in travelers. Med Clin North Am 1999;83: French N, Gilks CF. HIV and malaria, do they interact? Trans R Soc Trop Med Hyg 2000;94: Hernberg CA. Clinical observations on malaria tertiana in Finland, and on the difference between autumn and spring malaria. Acta Med Scand 1947;128: International travel and health: vaccination requirements and health advice. Geneva: World Health Organization, Kyrönseppä H, Siikamäki H. Malarian välttäminen ja estolääkitys. Kirjassa: Nohynek H, Heinäsmäki T, Kiiski P, Pekkanen E, toim. Matkailijan terveysopas Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 2001, s Lobel H, Miani M, Eng T, ym. Long-term malaria prophylaxis with weekly mefloquine. Lancet 1993;341: Newton P, White N. MALARIA: New Developments in treatment and prevention. Ann Rev Med 1999;50: Peltola H. Malaria. Duodecim 1974;90: Peltola H. Matkamuistona malaria? Duodecim 1974;90: Rekommendationer för malariaprofylaks. Smittskydd 2000;6 Suppl 2: Ryan ET, Kain KC. Primary Care: Health advice and immunizations for travelers. N Engl J Med 2000;342: Siikamäki H, Jokiranta S, Meri S. Malaria. Kirjassa: Huovinen P, Meri S, Peltola H, ym., toim. Lääketieteellinen mikrobiologia, immunologia ja infektiosairaudet. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim (painossa). Siikamäki H, Kyrönseppä H. Malaria, diagnostiikka ja malarian hoito. Kirjassa: Luomanmäki K, Elonen E, Vuoristo M, toim. Meilahden akuuttihoito-opas Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, s Steffen R, Fuchs E, Schildknecht J, ym. Mefloquine compared with other malaria chemoprophylactic regimens in tourists visiting East Africa. Lancet 1993;341: White HJ, Nosten F, Looareesuwan S, ym. Averting a malaria disaster. Lancet 1999;353: White N J. Drug resistance in malaria. Br Med Bull 1998;54: World health Organization (2000). Severe falciparum malaria. Trans R Soc Trop Med Hyg 2000;94: Suppl 1. HELI SIIKAMÄKI, LL, erikoislääkäri, osastonlääkäri heli.siikamaki@hus.fi HYKS, Auroran sairaala, infektiosairauksien klinikka PL 348, HYKS HANNU KYRÖNSEPPÄ, LL, erikoislääkäri Matkailupoliklinikka Diacor/Alppilan lääkäriasema Alppikatu Helsinki 938

Malariat Suomessa kokemuksia ja löydöksiä kolmen vuosikymmenen ajalta. Hannu Kyrönseppä ja Heli Siikamäki

Malariat Suomessa kokemuksia ja löydöksiä kolmen vuosikymmenen ajalta. Hannu Kyrönseppä ja Heli Siikamäki Katsaus Malariat Suomessa kokemuksia ja löydöksiä kolmen vuosikymmenen ajalta Hannu Kyrönseppä ja Heli Siikamäki Suomessa todetaan nykyisin malariatapaus useammin kuin joka toinen viikko. Falciparummalariaan

Lisätiedot

Jokiranta, Malaria, L3 20121112

Jokiranta, Malaria, L3 20121112 Plasmodium-lajit malarian aiheuttajaeliöinä Malaria Sakari Jokiranta, LKT, dos., erik. lääk. Haartman-instituutti, Helsingin yliopisto Alkueläin: Yksisoluinen, tumallinen eliö Kuuluu itiöeläimiin Monta

Lisätiedot

Mitä uutta malarialääkkeistä?

Mitä uutta malarialääkkeistä? Katsaus Heli Siikamäki ja Juhana E. Idänpään-Heikkilä Uusimmat hoidot eivät ole kaikkien saatavilla eivätkä yksin ratkaise malariaongelmaa Malaria kuuluu globaalisen tautikuormituksen merkittävimpiin sairauksiin

Lisätiedot

TUBERKULOOSI. Oireet: kestävä ja limainen yskös, laihtuminen, suurentuneet imusolmukkeet ja ruokahaluttomuus

TUBERKULOOSI. Oireet: kestävä ja limainen yskös, laihtuminen, suurentuneet imusolmukkeet ja ruokahaluttomuus TUBERKULOOSI On Mycobacterium tuberculosis bakteerin aiheuttama infektio. Oireet: kestävä ja limainen yskös, laihtuminen, suurentuneet imusolmukkeet ja ruokahaluttomuus Hoitona käytetään usean lääkkeen

Lisätiedot

Malarian käytännön diagnostiikka

Malarian käytännön diagnostiikka Malariadiagnostiikka ja ameebojen toteaminen - tunnistusseminaari Labquality-päivät 10.2.2012 Sakari Jokiranta, dos., erik. lääk. Bakteriologian ja immunologian osasto Haartman-instituutti, Helsingin yliopisto

Lisätiedot

Jokiranta,

Jokiranta, Malaria Sakari Jokiranta, LKT, dos., erik. lääk. Haartman-instituutti, Helsingin yliopisto Plasmodium-lajit malarian aiheuttajaeliöinä Alkueläin: Yksisoluinen, tumallinen eliö Kuuluu itiöeläimiin Monta

Lisätiedot

Mikä suoja matkailijalle?

Mikä suoja matkailijalle? Mikä suoja matkailijalle? Katariina Kainulainen, infektiolääkäri, HUS Eeva Pekkanen, terveydenhoitaja, THL 23.11.2017 Katariina Kainulainen/Eeva Pekkanen 1 Sidonnaisuudet Eeva Pekkanen Terveydenhoitaja,

Lisätiedot

Miten Truvadaa otetaan

Miten Truvadaa otetaan Miten Truvadaa otetaan Ota Truvada-valmistetta juuri siten kuin lääkäri on määrännyt. Tarkista ohjeet lääkäriltä tai apteekista, jos olet epävarma. Suositeltu annos on yksi Truvada-tabletti kerran vuorokaudessa

Lisätiedot

HIV-potilaan raskauden seuranta. Elina Korhonen, kätilö HYKS, Naistenklinikka

HIV-potilaan raskauden seuranta. Elina Korhonen, kätilö HYKS, Naistenklinikka HIV-potilaan raskauden seuranta Elina Korhonen, kätilö HYKS, Naistenklinikka Naistenklinikan HIVpoliklinikka raskauden seuranta tapahtuu keskitetysti NKL:n äitiyspoliklinikalla erikoislääkäri Marja Kaijomaa

Lisätiedot

LARIAM ( meflokiini ) Malarian lääkkeellinen profylaksia

LARIAM ( meflokiini ) Malarian lääkkeellinen profylaksia LARIAM ( meflokiini ) Malarian lääkkeellinen profylaksia Tämä opas sisältää tietoa Lariam (meflokiini) -tablettien käyttöön lääkkeellisenä profylaksiana liittyvistä haittavaikutuksista, etenkin neuropsykiatrisista

Lisätiedot

AMGEVITA (adalimumabi)

AMGEVITA (adalimumabi) AMGEVITA (adalimumabi) Potilaskortti - Lapset Tässä kortissa on tärkeitä turvallisuustietoja Amgevitavalmisteesta. Huom: Näytä tämä kortti aina, kun asioit lapsesi lääkärin tai muun terveydenhuoltohenkilöstön

Lisätiedot

TaLO-tapaukset Virusoppi. Vastuuhenkilöt: Tapaus 1: Matti Varis Tapaus 2: Veijo Hukkanen Tapaus 3: Sisko Tauriainen Tapaus 4: Ilkka Julkunen

TaLO-tapaukset Virusoppi. Vastuuhenkilöt: Tapaus 1: Matti Varis Tapaus 2: Veijo Hukkanen Tapaus 3: Sisko Tauriainen Tapaus 4: Ilkka Julkunen TaLO-tapaukset Virusoppi Vastuuhenkilöt: Tapaus 1: Matti Varis Tapaus 2: Veijo Hukkanen Tapaus 3: Sisko Tauriainen Tapaus 4: Ilkka Julkunen TaLO-tapaus 1 Uusi uhkaava respiratorinen virusinfektio Tapaus

Lisätiedot

AMGEVITA (adalimumabi)

AMGEVITA (adalimumabi) AMGEVITA (adalimumabi) Potilaskortti - Lapset Tässä kortissa on tärkeitä turvallisuustietoja Amgevitavalmisteesta. Huom: Näytä tämä kortti aina, kun asioit lapsesi lääkärin tai muun terveydenhuoltohenkilöstön

Lisätiedot

LARIAM ( meflokiini ) Malarian lääkkeellinen profylaksia

LARIAM ( meflokiini ) Malarian lääkkeellinen profylaksia LARIAM ( meflokiini ) Malarian lääkkeellinen profylaksia Tämä opas sisältää tietoa Lariam (meflokiini) -tablettien käyttöön lääkkeellisenä profylaksiana liittyvistä haittavaikutuksista, etenkin neuropsykiatrisista

Lisätiedot

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO TicoVac ja TicoVac Junior 29.12.2015, Versio 2.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Puutiaisaivotulehdus (TBE) on keskushermostoon

Lisätiedot

Rabies. Pekka Ylipalosaari Infektiolääkäri Infektioiden torjuntayksikkö PPSHP 161015

Rabies. Pekka Ylipalosaari Infektiolääkäri Infektioiden torjuntayksikkö PPSHP 161015 Rabies Pekka Ylipalosaari Infektiolääkäri Infektioiden torjuntayksikkö PPSHP 161015 Aasia Afrikka Etelä- ja Väli- Amerikka Suuren tautiriskin maat Virustauti, jota esiintyy 150 maassa Koirat valtaosin

Lisätiedot

Sanna Nikunen ELL 4.10.2012

Sanna Nikunen ELL 4.10.2012 Sanna Nikunen ELL 4.10.2012 Kuuluu heimoon Orthomyxoviridae, joka jaetaan kahteen sukuun; Influenssa A- ja B- virukset sekä influenssa C-virukset A-virukset eläimillä ja ihmisillä, B- virukset harvinaisempia,

Lisätiedot

HIV-tartuntaan liittyvien munuaisongelmien koulutusesite, joka sisältää myös kreatiniinin poistuman mittatikun

HIV-tartuntaan liittyvien munuaisongelmien koulutusesite, joka sisältää myös kreatiniinin poistuman mittatikun HIV-tartuntaan liittyvien munuaisongelmien koulutusesite, joka sisältää myös kreatiniinin poistuman mittatikun HIV-positivisilla potilailla on suurentunut munuaisten vajaatoiminnan riski, joka edellyttää

Lisätiedot

Nyt riittää loisiminen parasiittien kimppuun uusin keinoin. Seppo Parkkila, professori Tampereen yliopiston Lääketieteen yksikkö

Nyt riittää loisiminen parasiittien kimppuun uusin keinoin. Seppo Parkkila, professori Tampereen yliopiston Lääketieteen yksikkö Nyt riittää loisiminen parasiittien kimppuun uusin keinoin Seppo Parkkila, professori Tampereen yliopiston Lääketieteen yksikkö Mitä Nobelistit löysivät? William Campbell: Sukkulamatoinfektioiden hoito

Lisätiedot

NOBIVAC RABIES VET. Adjuvantti: Alumiinifosfaatti (2 %) 0,15 ml (vastaten alumiinifosfaattia 3 mg)

NOBIVAC RABIES VET. Adjuvantti: Alumiinifosfaatti (2 %) 0,15 ml (vastaten alumiinifosfaattia 3 mg) VALMISTEYHTEENVETO 1 ELÄINLÄÄKKEEN NIMI Nobivac RABIES Vet 2 LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS Per annos (1 ml): Vaikuttava aine: BHK-21-soluviljelmässä kasvatettua ja beeta-propionilaktonilla inaktivoitua

Lisätiedot

Perinnöllinen välimerenkuume

Perinnöllinen välimerenkuume www.printo.it/pediatric-rheumatology/fi/intro Perinnöllinen välimerenkuume 2. DIAGNOOSI JA HOITO 2.1 Miten tauti todetaan? Yleensä taudin määrittelyssä edetään seuraavasti: Kliininen epäily: Perinnöllistä

Lisätiedot

Ajankohtaista matkailuterveydestä 14.4.2015. Eeva Pekkanen ja Katariina Kainulainen

Ajankohtaista matkailuterveydestä 14.4.2015. Eeva Pekkanen ja Katariina Kainulainen Ajankohtaista matkailuterveydestä 14.4.2015 Eeva Pekkanen ja Katariina Kainulainen 1 Sidonnaisuudet Eeva Pekkanen Terveydenhoitaja, THL Luentopalkkioita (GSK, Crucell, Janssen, Filha, SMAL, CIMO) Katariina

Lisätiedot

Hiv tutuksi. Koulutus vastaanottokeskuksille Maahanmuuttovirasto 25.3.2015. Batulo Essak HIV-tukikeskus

Hiv tutuksi. Koulutus vastaanottokeskuksille Maahanmuuttovirasto 25.3.2015. Batulo Essak HIV-tukikeskus Hiv tutuksi Koulutus vastaanottokeskuksille Maahanmuuttovirasto 25.3.2015 Batulo Essak HIV-tukikeskus 1 Täyttä elämää hivin kanssa www.tuberkuloosi.fi/materiaali/animaatiot/ 2 Näitte juuri hivistä kertovan

Lisätiedot

TIETOA ETURAUHASSYÖPÄPOTILAAN SOLUNSALPAAJAHOIDOSTA

TIETOA ETURAUHASSYÖPÄPOTILAAN SOLUNSALPAAJAHOIDOSTA TIETOA ETURAUHASSYÖPÄPOTILAAN SOLUNSALPAAJAHOIDOSTA TOSIASIOITA USKOMUSTEN TAKANA HARVINAISET SAIRAUDET I MS-TAUTI I ONKOLOGIA I IMMUNOLOGIA 1 LUKIJALLE Eturauhassyöpä on Suomessa miesten yleisin syöpä.

Lisätiedot

Kansallinen rokotusohjelma tutuksi

Kansallinen rokotusohjelma tutuksi Kansallinen rokotusohjelma tutuksi Tämä selkokielinen esite on tehty osana opinnäytetyötä Kansallinen rokotusohjelma tutuksi selkokielinen esite maahanmuuttajille. Opinnäytetyön toimeksiantaja on MARJAT-hanke.

Lisätiedot

LIITE III VALMISTEYHTEENVEDON JA PAKKAUSSELOSTEEN MUUTOS

LIITE III VALMISTEYHTEENVEDON JA PAKKAUSSELOSTEEN MUUTOS LIITE III VALMISTEYHTEENVEDON JA PAKKAUSSELOSTEEN MUUTOS Nämä muutokset valmisteyhteenvetoon ja pakkausselosteeseen ovat voimassa Komission päätöksestä. Jäsenvaltioiden viranomaiset päivittävät valmistetiedot

Lisätiedot

Mirja Koivunen Yleislääketieteen erikoislääkäri Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Länsi-Suomen Diakonialaitos

Mirja Koivunen Yleislääketieteen erikoislääkäri Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Länsi-Suomen Diakonialaitos Mirja Koivunen Yleislääketieteen erikoislääkäri Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Länsi-Suomen Diakonialaitos Palliatiivisella sedaatiolla tarkoitetaan sitä, että kuolevaa potilasta rauhoitetaan

Lisätiedot

Lääkäreille ja apteekkihenkilökunnalle lähetettävät tiedot Bupropion Sandoz 150 mg ja 300 mg säädellysti vapauttavista tableteista

Lääkäreille ja apteekkihenkilökunnalle lähetettävät tiedot Bupropion Sandoz 150 mg ja 300 mg säädellysti vapauttavista tableteista Lääkäreille ja apteekkihenkilökunnalle lähetettävät tiedot Bupropion Sandoz 150 mg ja 300 mg säädellysti vapauttavista tableteista Valmisteyhteenveto on luettava huolellisesti ennen Bupropion Sandoz -valmisteen

Lisätiedot

HBV-tartuntaan liittyvien munuaisongelmien koulutusesite, joka sisältää myös kreatiniinin poistuman mittatikun

HBV-tartuntaan liittyvien munuaisongelmien koulutusesite, joka sisältää myös kreatiniinin poistuman mittatikun HBV-tartuntaan liittyvien munuaisongelmien koulutusesite, joka sisältää myös kreatiniinin poistuman mittatikun Tärkeitä seikkoja huomioitavaksi: Tarkasta kaikkien potilaiden kreatiniinipuhdistuma ennen

Lisätiedot

Pfapa Eli Jaksoittainen Kuume, Johon Liittyy Aftainen Nielu- Ja Imusolmuketulehdus

Pfapa Eli Jaksoittainen Kuume, Johon Liittyy Aftainen Nielu- Ja Imusolmuketulehdus https://www.printo.it/pediatric-rheumatology/fi/intro Pfapa Eli Jaksoittainen Kuume, Johon Liittyy Aftainen Nielu- Ja Imusolmuketulehdus Versio 2016 1. MIKÄ ON PFAPA? 1.1 Mikä se on? PFAPA on lyhenne englannin

Lisätiedot

LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN

LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN 41 KABERGOLIINIA SISÄLTÄVIEN LÄÄKEVALMISTEIDEN VALMISTEYHTEENVEDON 4.2 Annostus ja antotapa: Seuraava tieto tulee lisätä sopivalla tavalla:

Lisätiedot

, versio V1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

, versio V1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Entecavir STADA 0,5 mg ja 1 mg kalvopäällysteiset tabletit 14.6.2016, versio V1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot Entecavir Stada 0,5 mg kalvopäällysteiset

Lisätiedot

ARVO-päivitys 2013. Matti Ristola HYKS Infektiosairauksien klinikka 13.2.2013

ARVO-päivitys 2013. Matti Ristola HYKS Infektiosairauksien klinikka 13.2.2013 ARVO-päivitys 2013 Matti Ristola HYKS Infektiosairauksien klinikka 13.2.2013 ARVOn historia n Tarve suomalaiseen ohjeistukseen 2004 2005 human resources financial resources n HYKS-instituutti n lääkeyritysten

Lisätiedot

(katso veritapaturmailmoitus pikaohje) VERITAPATURMAN PIKAOHJE TARKENNETUT TOIMINTAOHJEET TYÖPERÄISEN VERIALTISTUKSEN TAPAHDUTTUA

(katso veritapaturmailmoitus pikaohje) VERITAPATURMAN PIKAOHJE TARKENNETUT TOIMINTAOHJEET TYÖPERÄISEN VERIALTISTUKSEN TAPAHDUTTUA 1 (5) VERITAPATURMAN PIKAOHJE (katso veritapaturmailmoitus pikaohje) TARKENNETUT TOIMINTAOHJEET TYÖPERÄISEN VERIALTISTUKSEN TAPAHDUTTUA (Hepatiitti B, Hepatiitti C ja HIV) Tartuntatapa Ohje koskee altistustilanteita,

Lisätiedot

Veren parasiitit. Labquality Days 2017 Taru Meri Helsingin Yliopisto ja VITA Laboratorio

Veren parasiitit. Labquality Days 2017 Taru Meri Helsingin Yliopisto ja VITA Laboratorio Veren parasiitit Labquality Days 2017 Taru Meri Helsingin Yliopisto ja VITA Laboratorio Veren sivelynäytteestä voi löytyä Malaria Mikrofilaria Babesia Trypanosoma Toisintokuumeborrelia Trypanosoomat Kuuluvat

Lisätiedot

Emättimen luontaisen bakteerikannan tasapainottamiseen ja ylläpitoon.

Emättimen luontaisen bakteerikannan tasapainottamiseen ja ylläpitoon. Emättimen luontaisen bakteerikannan tasapainottamiseen ja ylläpitoon. C-vitamiini 250 mg, 6 emätinpuikkoa. Apteekista ilman reseptiä. Emättimen bakteeritasapainon häiriö Emättimen bakteeritasapainon häiriö

Lisätiedot

TÄRKEITÄ TURVALLISUUSTIETOJA RIXATHON (RITUKSIMABI) -HOITOA SAAVILLE POTILAILLE

TÄRKEITÄ TURVALLISUUSTIETOJA RIXATHON (RITUKSIMABI) -HOITOA SAAVILLE POTILAILLE RIXATHON (RITUKSIMABI) -HOITOA SAAVILLE POTILAILLE POTILASESITE MUIHIN KUIN ONKOLOGISIIN KÄYTTÖAIHEISIIN Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. rituksimabi Fimean hyväksymä, heinäkuu/2018 2 3 TÄRKEÄÄ

Lisätiedot

Muutoksia valmisteyhteenvedon merkittäviin kohtiin ja pakkausselosteisiin

Muutoksia valmisteyhteenvedon merkittäviin kohtiin ja pakkausselosteisiin Liite III Muutoksia valmisteyhteenvedon merkittäviin kohtiin ja pakkausselosteisiin Huom.: Nämä muutokset valmisteyhteenvetoon, pakkausmerkintöihin ja pakkausselosteeseen saatetaan päivittää myöhemmin

Lisätiedot

Ohje Xarelto -lääkkeen käyttäjälle

Ohje Xarelto -lääkkeen käyttäjälle Ohje Xarelto -lääkkeen käyttäjälle 2 Ohje Xarelto -lääkkeen käyttäjälle Lääkärisi on määrännyt Sinulle Xarelto - lääkevalmistetta. Tekonivelleikkauksen jälkeen laskimotukoksen eli veritulpan riski on tavallista

Lisätiedot

Anemian diagnostiikka mitä saan selville mikroskoopilla? Pirkko Lammi Kl. kem. erikoislääkäri ISLAB

Anemian diagnostiikka mitä saan selville mikroskoopilla? Pirkko Lammi Kl. kem. erikoislääkäri ISLAB Anemian diagnostiikka mitä saan selville mikroskoopilla? Pirkko Lammi Kl. kem. erikoislääkäri ISLAB ANEMIA Anemia = Hb laskee alle iän ja sukupuolen mukaisen viitearvon Anemian syntymekanismit Punasolujen

Lisätiedot

Trooppisten tautien diagnostiikkaa

Trooppisten tautien diagnostiikkaa Trooppisten tautien diagnostiikkaa L6 18.9.2012 Hanna Jarva LT, kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri Haartman-instituutti Bakteriologian ja immunologian osasto ja HUSLAB Matkailijan infektiot bakteerit,

Lisätiedot

Alkueläimiin vaikuttavat lääkeaineet

Alkueläimiin vaikuttavat lääkeaineet 58. Alkueläimiin vaikuttavat lääkeaineet Alkueläimiin vaikuttavat lääkeaineet Nitroimidatsolit Vaikutukset alkueläimiin Nitroimidatsolit ovat pitkään olleet käytössä trikomoniaasin, amebiaasin ja giardiaasin

Lisätiedot

VERITURVARAPORTTI 1 (5) VERENSIIRTOJEN HAITTAVAIKUTUKSET VUONNA 2009

VERITURVARAPORTTI 1 (5) VERENSIIRTOJEN HAITTAVAIKUTUKSET VUONNA 2009 VERITURVARAPORTTI 1 (5) VERENSIIRTOJEN HAITTAVAIKUTUKSET VUONNA Verensiirtojen haittavaikutusten raportoinnilla ja tutkimisella on Suomessa pitkät perinteet, ja veriturvatoiminta on lakisääteistä. Toiminnan

Lisätiedot

POTILAAN OPAS MAVENCLAD. Potilaan opas. Kladribiini (MAVENCLAD) RMP, versio 1.0 Fimean hyväksymä

POTILAAN OPAS MAVENCLAD. Potilaan opas. Kladribiini (MAVENCLAD) RMP, versio 1.0 Fimean hyväksymä MAVENCLAD Potilaan opas POTILAAN OPAS RISKIENHALLINNAN KOULUTUSMATERIAALI FI/CLA/1117/0050 Tärkeää tietoa MAVENCLAD-hoidon aloittaville potilaille Sisällys MAVENCLAD-valmisteen esittely Kuinka MAVENCLAD-hoito

Lisätiedot

HIV ja tuberkuloosi Hoidon erityiskysymykset. Matti Ristola HYKS Infektiosairauksien klinikka

HIV ja tuberkuloosi Hoidon erityiskysymykset. Matti Ristola HYKS Infektiosairauksien klinikka HIV ja tuberkuloosi Hoidon erityiskysymykset Matti Ristola HYKS Infektiosairauksien klinikka Tuberkuloosi HIV-potilaiden kuolinsyynä Afrikassa: obduktiotutkimus Obduktio 108 HIV-potilaasta Botswanassa

Lisätiedot

Iäkkään diabetes. TPA Tampere: Iäkkään diabetes

Iäkkään diabetes. TPA Tampere: Iäkkään diabetes Iäkkään diabetes 1 Perustieto Syventävä tieto Diabetes ja vanhenemismuutokset Yleistietoa Sokeriarvot Hoidon tavoitteet Mittaaminen Kirjaaminen Hoidon tavoitteet Lääkehoito Insuliinihoidon aloitus HBa1c

Lisätiedot

Viekirax-valmisteen (ombitasviiri/paritapreviiri/ritonaviiri) riskienhallintasuunnitelman yhteenveto

Viekirax-valmisteen (ombitasviiri/paritapreviiri/ritonaviiri) riskienhallintasuunnitelman yhteenveto EMA/775985/2014 Viekirax-valmisteen (ombitasviiri/paritapreviiri/ritonaviiri) enhallintasuunnitelman yhteenveto Tämä on Viekirax-valmisteen enhallintasuunnitelman yhteenveto, jossa esitetään toimenpiteet,

Lisätiedot

Tärkeää tietoa GILENYA (fingolimodi) -hoidosta

Tärkeää tietoa GILENYA (fingolimodi) -hoidosta Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. Tärkeää tietoa GILENYA (fingolimodi) -hoidosta Vanhemmille/huoltajille Ensimmäisen annoksen jälkeen lääkäri pyytää lasta jäämään vastaanotolle vähintään kuuden

Lisätiedot

Lasten virtsatieinfektioiden diagnostiikan ja hoidon kulmakivet

Lasten virtsatieinfektioiden diagnostiikan ja hoidon kulmakivet 25.10.2007 Lasten virtsatieinfektioiden diagnostiikan ja hoidon kulmakivet Ville Peltola TYKS, lastenklinikka Insidenssi Suurin < 1-v: pojat = tytöt, n. 7/1000 1-v: tytöt > pojat 8% tytöistä sairastaa

Lisätiedot

CORTIMENT (budesonidi) 26.11.2013, versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

CORTIMENT (budesonidi) 26.11.2013, versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO CORTIMENT (budesonidi) 26.11.2013, versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Haavainen paksusuolentulehdus (UC)

Lisätiedot

RESPIRATORY SYNCYTIAL VIRUS (RSV)

RESPIRATORY SYNCYTIAL VIRUS (RSV) RESPIRATORY SYNCYTIAL VIRUS (RSV) Infektioiden torjuntapäivät 8.11.2018 Espoo, Dipoli 8.11.2018 Respiratory syncytial virus/ Niina Ikonen 1 RS-VIRUS Virus eristettiin 1956 Aiheuttaa vuosittaisia epidemioita

Lisätiedot

Injektioneste, suspensio. Vaaleanpunertava tai valkoinen neste, joka sisältää valkoista sakkaa. Sakka sekoittuu helposti ravisteltaessa.

Injektioneste, suspensio. Vaaleanpunertava tai valkoinen neste, joka sisältää valkoista sakkaa. Sakka sekoittuu helposti ravisteltaessa. 1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI Trilyme injektioneste, suspensio koirille 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS Yksi annos (1 ml) sisältää: Vaikuttavat aineet: Inaktivoitu Borrelia burgdorferi sensu lato: Borrelia

Lisätiedot

Tuhkarokko Euroopassa ja Yhdysvalloissa

Tuhkarokko Euroopassa ja Yhdysvalloissa Tuhkarokko Euroopassa ja Yhdysvalloissa - mikä suoja suomalaisilla? Tartuntatautikurssi 15.4.2015 15.4.2015 Virusinfektiot-yksikkö/ Mia Kontio 1 Tuhkarokko: epäíly ja varmistus Oireet 7-21 vrk tartunnasta:

Lisätiedot

INFLECTRA SEULONTAKORTTI

INFLECTRA SEULONTAKORTTI Demyelinoiva sairaus Jos potilaalla on aiempi tai äskettäin puhjennut demyelinioiva sairaus, anti-tnf-hoidon hyödyt ja haitat on arvioitava huolellisesti ennen INFLECTRA -hoidon aloitusta. INFLECTRA -hoidon

Lisätiedot

Diabetes (sokeritauti)

Diabetes (sokeritauti) Diabetes (sokeritauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Diabeteksessa eli sokeritaudissa veren sokerimäärä on liian korkea. Lääkäri tai hoitaja mittaa verensokerin verinäytteestä

Lisätiedot

Heli Siikamäki. LT, erikoislääkäri HYKS Infektiosairauksien klinikka

Heli Siikamäki. LT, erikoislääkäri HYKS Infektiosairauksien klinikka Heli Siikamäki LT, erikoislääkäri HYKS Infektiosairauksien klinikka Espanjalainen retrospektiivinen tutkimus trooppisten tautien lähetesairaalasta Madridista Maahanmuuttajien infektiot 20 v ajalta 1989-2008

Lisätiedot

Menjugate. 22.06.2016, Versio 1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Menjugate. 22.06.2016, Versio 1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Menjugate 22.06.2016, Versio 1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 VI.2.1 Julkisen yhteenvedon osiot Tietoa sairauden esiintyvyydestä N. meningitidis -bakteeri voi aiheuttaa infektion

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN LABORATORIOKESKUKSEN ISLAB Laboratoriotiedote 17/2008 LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ. Kliininen mikrobiologia (5)

ITÄ-SUOMEN LABORATORIOKESKUKSEN ISLAB Laboratoriotiedote 17/2008 LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ. Kliininen mikrobiologia (5) Kliininen mikrobiologia 20.10.2008 1(5) MUUTOKSIA PUUMALAVIRUSVASTA-AINETUTKIMUKSISSA JA KÄYTTÖÖN OTETAAN UUSI RIPULIEPIDEMIATUTKIMUS NOROVIRUSANTIGEENIN OSOITTAMISEKSI Puumalapikatesti käyttöön Kuopion

Lisätiedot

Lääketieteen opiskelijat 2012

Lääketieteen opiskelijat 2012 Lääketieteen opiskelijat 2012 Heli Siikamäki osastonlääkäri HYKS Infektiosairauksien klinikka Sydän- ja verisuonitaudit Traumat Liikenneonnettomuudet..... Infektiot Kohdemaa Matkailija Kyläilymatkailijoilla

Lisätiedot

BCG rokotusmuutoksen vaikutukset lasten tuberkuloosin diagnostiikkaan. Eeva Salo lasten infektiosairauksien erikoislääkäri HUS LNS

BCG rokotusmuutoksen vaikutukset lasten tuberkuloosin diagnostiikkaan. Eeva Salo lasten infektiosairauksien erikoislääkäri HUS LNS BCG rokotusmuutoksen vaikutukset lasten tuberkuloosin diagnostiikkaan Eeva Salo lasten infektiosairauksien erikoislääkäri HUS LNS Lapsen tuberkuloosi on nyky-suomessa harvinainen tauti ei ole tuttu lääkäreille

Lisätiedot

bukkaalinen fentanyylitabletti Effentora_ohjeet annostitrausta varten opas 6.indd :04:58

bukkaalinen fentanyylitabletti Effentora_ohjeet annostitrausta varten opas 6.indd :04:58 10 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 Yksilöllisesti sopiva annos jokaiselle syövän läpilyöntikivuista kärsivälle potilaalle: Viisi Effentora - vahvuutta mahdollistavat yksilöllisen läpilyöntikipujen hoidon Ohjeet

Lisätiedot

(pembrolitsumabi) Tietoa potilaille

(pembrolitsumabi) Tietoa potilaille Tietoa KEYTRUDA - valmisteesta (pembrolitsumabi) Tietoa potilaille Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. Tällä tavalla voidaan havaita nopeasti uutta turvallisuutta koskevaa tietoa. Voit auttaa ilmoittamalla

Lisätiedot

XELJANZ-HOITOA SAAVILLE HENKILÖILLE

XELJANZ-HOITOA SAAVILLE HENKILÖILLE FINNISH XELJANZ Tämä esite on tarkoitettu henkilöille, joille lääkäri on määrännyt XELJANZ-valmistetta. Lisätietoja on lääkkeen mukana tulevassa pakkausselosteessa. XELJANZ-HOITOA SAAVILLE HENKILÖILLE

Lisätiedot

Lasten tuberkuloosi ja sen ehkäisy. Eeva Salo Koulutuspäivä LPR 6.3.2007

Lasten tuberkuloosi ja sen ehkäisy. Eeva Salo Koulutuspäivä LPR 6.3.2007 Lasten tuberkuloosi ja sen ehkäisy Eeva Salo Koulutuspäivä LPR 6.3.2007 Tartuntatautirekisteri 1995-2006 alle 15-vuotiaiden tb-tapaukset Suomessa 10 8 6 4 2 0 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003

Lisätiedot

Potilaan opas. Tietoa henkilöille, joille on määrätty botulinutoksiini B:tä (NeuroBloc ) servikaalisen dystonian hoitoon

Potilaan opas. Tietoa henkilöille, joille on määrätty botulinutoksiini B:tä (NeuroBloc ) servikaalisen dystonian hoitoon Potilaan opas Tietoa henkilöille, joille on määrätty botulinutoksiini B:tä (NeuroBloc ) servikaalisen dystonian hoitoon Oppaan on laatinut Eisai Europe Limited Tässä oppaassa kerrotaan NeuroBloc -lääkkeestä

Lisätiedot

Miten tunnistan vakavan infektion päivystyksessä? 5.5.2011 Johanna Kaartinen HYKS Päivystys ja valvonta

Miten tunnistan vakavan infektion päivystyksessä? 5.5.2011 Johanna Kaartinen HYKS Päivystys ja valvonta Miten tunnistan vakavan infektion päivystyksessä? 5.5.2011 Johanna Kaartinen HYKS Päivystys ja valvonta Päivystyksessä Paljon potilaita Paljon infektioita Harvalla paha tauti Usein kiire Usein hoito ennen

Lisätiedot

Uutta lääkkeistä: Ulipristaali

Uutta lääkkeistä: Ulipristaali Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 3/2012 UUTTA LÄÄKKEISTÄ Uutta lääkkeistä: Ulipristaali Annikka Kalliokoski Esmya, 5 mg tabletti, PregLem France SAS. Ulipristaaliasetaattia voidaan käyttää kohdun myoomien

Lisätiedot

Ennen verensiirtoa tehtävät tutkimukset miksi veret viipyvät?

Ennen verensiirtoa tehtävät tutkimukset miksi veret viipyvät? Ennen verensiirtoa tehtävät tutkimukset miksi veret viipyvät? 16.3.2016 Anu Korhonen www.veripalvelu.fi Veriryhmät punasolun pintarakenne periytyvä löydetty siihen tarttuvan vasta-aineen perusteella veriryhmäjärjestelmät

Lisätiedot

tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä

tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä ADACOLUMN -HOITO tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä www.adacolumn.net SISÄLTÖ Maha-suolikanava...4 Haavainen paksusuolitulehdus...6 Crohnin tauti...8 Elimistön puolustusjärjestelmä ja IBD...10

Lisätiedot

PLENADREN RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VERSIO 3.0

PLENADREN RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VERSIO 3.0 PLENADREN RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VERSIO 3.0 VI.2 VI.2.1 JULKISEN YHTEENVEDON OSIOT Tietoa sairauden esiintyvyydestä PLENADREN-valmistetta käytetään lisämunuaisten vajaatoiminnan

Lisätiedot

Immuunipuutokset. Olli Vainio OY Diagnostiikan laitos OYS Kliinisen mikrobiologian laboratorio 17.10.2008

Immuunipuutokset. Olli Vainio OY Diagnostiikan laitos OYS Kliinisen mikrobiologian laboratorio 17.10.2008 Immuunipuutokset Olli Vainio OY Diagnostiikan laitos OYS Kliinisen mikrobiologian laboratorio 17.10.2008 Immuunijärjestelm rjestelmän n toiminta Synnynnäinen immuniteetti (innate) Välitön n vaste (tunneissa)

Lisätiedot

Hoito-ohjeet lapsen sairastuessa

Hoito-ohjeet lapsen sairastuessa TÄRKEÄT YHTEYSTIEDOT Yleinen hätänumero 112 Myrkytystietokeskus 09 471 977 Omat terveysasemat ma to klo 8 16 ja pe klo 8 15 Armila 05 352 7260 Lauritsala 05 352 6701 Sammonlahti 05 352 7501 Joutseno 05

Lisätiedot

Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen asianmukaisiin kohtiin

Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen asianmukaisiin kohtiin Liite III Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen asianmukaisiin kohtiin Huom: Tämä valmisteyhteenveto, myyntipäällysmerkinnät ja pakkausseloste on laadittu sovittelumenettelyssä. Direktiivin

Lisätiedot

Erityisturvallisuustiedote

Erityisturvallisuustiedote Erityisturvallisuustiedote Arava (leflunomidi) on tautiprosessia hidastava antireumaattinen lääke (DMARD), joka on tarkoitettu aikuisten aktiivista nivelreumaa tai aktiivista nivelpsoriaasia sairastavien

Lisätiedot

Kihomadot Suomen Apteekkariliitto 2010

Kihomadot Suomen Apteekkariliitto 2010 Kihomadot Suomen Apteekkariliitto 2010 Lukijalle Lapset ja lapsiperheet kärsivät melko yleisesti kihomadoista. Tartunta tapahtuu helposti esimerkiksi käsien välityksellä. Vaiva talttuu, kunhan lääkehoitoa

Lisätiedot

Potilasesite. Jinarc (tolvaptaani)

Potilasesite. Jinarc (tolvaptaani) Jinarc (tolvaptaani) Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. Tällä tavalla voidaan havaita nopeasti uutta turvallisuutta koskevaa tietoa. Voit auttaa ilmoittamalla kaikista mahdollisesti saamistasi haittavaikutuksista.

Lisätiedot

VALMISTEYHTEENVETO. Jokainen tabletti sisältää 274, 09 mg raseemista meflokiinihydrokloridia, joka vastaa 250 mg:aa meflokiinia.

VALMISTEYHTEENVETO. Jokainen tabletti sisältää 274, 09 mg raseemista meflokiinihydrokloridia, joka vastaa 250 mg:aa meflokiinia. VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI LARIAM 250 mg tabletti 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Jokainen tabletti sisältää 274, 09 mg raseemista meflokiinihydrokloridia, joka vastaa 250 mg:aa

Lisätiedot

Voinko saada HIV-tartunnan työssäni?

Voinko saada HIV-tartunnan työssäni? Voinko saada HIV-tartunnan työssäni? Koulutuspäivä vastaanottokeskuksille Maahanmuuttovirasto 25.3.2015 Haastateltavana: LT Pia Kivelä, HUS Tartuntataudit VOK:ssa Turvapaikan hakijoilla tarttuvia tauteja,

Lisätiedot

Kokemuksia K-Sks:sta Jukka Kupila, neurofysiologi

Kokemuksia K-Sks:sta Jukka Kupila, neurofysiologi Kokemuksia K-Sks:sta Jukka Kupila, neurofysiologi Status epilepticus ja EEG:n merkitys sen diagnostiikassa ja hoidossa. Tehtävänsiirtoihin liittyviä näkökohtia Keski-Suomen keskussairaalan hanke Ensimmäisen

Lisätiedot

Potilasesite. Jinarc (tolvaptaani)

Potilasesite. Jinarc (tolvaptaani) Jinarc (tolvaptaani) Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. Tällä tavalla voidaan havaita nopeasti uutta turvallisuutta koskevaa tietoa. Voit auttaa ilmoittamalla kaikista mahdollisesti saamistasi haittavaikutuksista.

Lisätiedot

Firmagon eturauhassyövän hoidossa

Firmagon eturauhassyövän hoidossa Firmagon eturauhassyövän hoidossa Käytännön tietoa ja ohjeita potilaalle Eturauhassyöpään sairastuminen ja sen hoito aiheuttavat uuden elämäntilanteen. Mielessä voi pyöriä monia kysymyksiä. Ajatusten kanssa

Lisätiedot

Vanhusten virtsatieinfektio. TPA Tampere: Vanhuksen virtsatieinfektio

Vanhusten virtsatieinfektio. TPA Tampere: Vanhuksen virtsatieinfektio Vanhusten virtsatieinfektio 1 Perustieto Termit Oireeton bakteriuria Vti pitkäaikaishoidossa Oireet ja määritelmä Diagnoosi Haasteet Syventävä tieto Hoito TPA: virtsatieinfektio 2 Bakteriuria eli bakteerikasvu

Lisätiedot

Myyräkuume ja tularemia. 16.10.2015 Elina Saarela

Myyräkuume ja tularemia. 16.10.2015 Elina Saarela Myyräkuume ja tularemia 16.10.2015 Elina Saarela Myyräkuume Puumala-viruksen aiheuttama zoonoosi Kantajina metsämyyrät Myyräkanta vaikuttaa esiintyvyyteen Hengitystietartunta eritteistä Ei tartu ihmisestä

Lisätiedot

Tuberkuloosi uutena haasteena. Tuula Vasankari Prof., el Pääsihteeri Filha ry Pj TB hoidon valtak. asiantunt.ryhmä

Tuberkuloosi uutena haasteena. Tuula Vasankari Prof., el Pääsihteeri Filha ry Pj TB hoidon valtak. asiantunt.ryhmä Tuberkuloosi uutena haasteena Tuula Vasankari Prof., el Pääsihteeri Filha ry Pj TB hoidon valtak. asiantunt.ryhmä 18.11.2016 Tuberkuloosi tänään 9,6 milj. tapausta ja 1,5 milj. kuolemaa/vuosi 7. yleisin

Lisätiedot

Kladribiini (MAVENCLAD) RMP, versio 1.0 Fimean hyväksymä MAVENCLAD LÄÄKÄRIN OPAS RISKIENHALLINNAN KOULUTUSMATERIAALI - FI/CLA/1117/0049

Kladribiini (MAVENCLAD) RMP, versio 1.0 Fimean hyväksymä MAVENCLAD LÄÄKÄRIN OPAS RISKIENHALLINNAN KOULUTUSMATERIAALI - FI/CLA/1117/0049 Kladribiini (MAVENCLAD) RMP, versio 1.0 Fimean hyväksymä 31.10.2017 MAVENCLAD LÄÄKÄRIN OPAS Sisältö MAVENCLAD-valmisteen esittely Hoito-ohjelmat Hoidonaikainen seuranta Lymfosyyttien määrä Vaikeat infektiot

Lisätiedot

C. difficile-diagnostiikan vaikutus epidemiologiaan, potilaan hoitoon ja eristyskäytäntöihin. Miksi lasten C. difficileä ei hoideta? 16.3.

C. difficile-diagnostiikan vaikutus epidemiologiaan, potilaan hoitoon ja eristyskäytäntöihin. Miksi lasten C. difficileä ei hoideta? 16.3. C. difficile-diagnostiikan vaikutus epidemiologiaan, potilaan hoitoon ja eristyskäytäntöihin. Miksi lasten C. difficileä ei hoideta? 16.3.2016 Eero Mattila HUS Infektioklinikka CDI = C. difficile infektio

Lisätiedot

Nucala. 01.02.2016 Versio 1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Nucala. 01.02.2016 Versio 1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO EMA/671186/2015 Nucala 01.02.2016 Versio 1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot Tämä on Nucalan riskienhallintasuunnitelman yhteenveto, jossa esitetään toimenpiteet,

Lisätiedot

Ohjeistus antikoagulanttihoidon seurantaan ja annosmuutosten toteuttamiseen. TPA Tampere: antikoagulanttihoito

Ohjeistus antikoagulanttihoidon seurantaan ja annosmuutosten toteuttamiseen. TPA Tampere: antikoagulanttihoito Ohjeistus antikoagulanttihoidon seurantaan ja annosmuutosten toteuttamiseen 1 Perustieto Tietää, miksi verenohennushoitoa käytetään Käytettävät lääkkeet Verenohennushoidon komplikaatiot ja niiden hoito

Lisätiedot

Caprelsa. Vandetanibi CAPRELSA (VANDETANIBI) POTILAAN JA POTILAAN HUOLTAJAN (PEDIATRINEN KÄYTTÖ) OPAS ANNOSTELUSTA JA SEURANNASTA

Caprelsa. Vandetanibi CAPRELSA (VANDETANIBI) POTILAAN JA POTILAAN HUOLTAJAN (PEDIATRINEN KÄYTTÖ) OPAS ANNOSTELUSTA JA SEURANNASTA Caprelsa Vandetanibi Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. Tällä tavalla voidaan havaita nopeasti uutta turvallisuutta koskevaa tietoa. Voit auttaa ilmoittamalla kaikista mahdollisesti saamistasi haittavaikutuksista.

Lisätiedot

Ohjeita terveydenhuollon ammattilaisille munuaistoiminnan hallintaan ja annoksen säätämiseen aikuisten tenofoviiridisoproksiilifumaraattihoidon aikana

Ohjeita terveydenhuollon ammattilaisille munuaistoiminnan hallintaan ja annoksen säätämiseen aikuisten tenofoviiridisoproksiilifumaraattihoidon aikana Ohjeita terveydenhuollon ammattilaisille munuaistoiminnan hallintaan ja annoksen säätämiseen aikuisten fumaraattihoidon aikana HIV-positiivisilla potilailla on suurentunut heikentyneen munuaistoiminnan

Lisätiedot

LIITE I. Tieteelliset päätelmät ja perusteet myyntilupien ehtojen muuttamiselle

LIITE I. Tieteelliset päätelmät ja perusteet myyntilupien ehtojen muuttamiselle LIITE I Tieteelliset päätelmät ja perusteet myyntilupien ehtojen muuttamiselle Tieteelliset päätelmät - Vieroitusoireyhtymä: Effentora-/Actiq-valmisteiden käyttöön on liittynyt 54 tapausta, joissa potilaalla

Lisätiedot

Veren välityksellä tarttuvat taudit ja verialtistustapaturma

Veren välityksellä tarttuvat taudit ja verialtistustapaturma Veren välityksellä tarttuvat taudit ja verialtistustapaturma VSSHP:n Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikkö Esa Rintala 29.3.2017 Hepatiittitapaukset VSSHP:n alueella 160 140 146 Hepatiitit, VSSHP

Lisätiedot

OLLI RUOHO TERVEYDENHUOLTOELÄINLÄÄKÄRI. www.ett.fi. ETT ry

OLLI RUOHO TERVEYDENHUOLTOELÄINLÄÄKÄRI. www.ett.fi. ETT ry OLLI RUOHO TERVEYDENHUOLTOELÄINLÄÄKÄRI www.ett.fi ETT ry VIRUSRIPULIT, HENGITYSTIETULEHDUKSET Ajoittain esiintyviä, erittäin helposti leviäviä V. 2012 tarttuvaa, voimakasoireista koronavirusripulia (?)

Lisätiedot

ÄKILLINEN SYDÄNKOHTAUS ACUTE CORONARY SYNDROMES PATOGENEESI ENSIHOITO ÄKILLISEN SYDÄN- KOHTAUKSEN PATOLOGIA

ÄKILLINEN SYDÄNKOHTAUS ACUTE CORONARY SYNDROMES PATOGENEESI ENSIHOITO ÄKILLISEN SYDÄN- KOHTAUKSEN PATOLOGIA 1/5 ÄKILLINEN SYDÄNKOHTAUS ACUTE CORONARY SYNDROMES PATOGENEESI ENSIHOITO ÄKILLISEN SYDÄN- KOHTAUKSEN PATOLOGIA KESKEISET TEKIJÄT: o Sepelvaltimon tukos / ahtautuminen (kuva 1,sivulla 5) o Tromboottinen

Lisätiedot

(pembrolitsumabi) Tietoa potilaille

(pembrolitsumabi) Tietoa potilaille Tietoa KEYTRUDA - valmisteesta (pembrolitsumabi) Tietoa potilaille Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. Tällä tavalla voidaan havaita nopeasti uutta turvallisuutta koskevaa tietoa. Terveydenhuollon

Lisätiedot

LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN

LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN 25 BROMOKRIPTIINIA SISÄLTÄVIEN LÄÄKEVALMISTEIDEN VALMISTEYHTEENVEDON MERKITYKSELLISIIN KOHTIIN TEHTÄVÄT MUUTOKSET 4.2 Annostus ja antotapa

Lisätiedot

Suomalaiset tekivät vuonna 1994 noin 750 000

Suomalaiset tekivät vuonna 1994 noin 750 000 KATSAUS Mitä ohjeita lääkärin tulisi antaa matkailijalle? Per Ashorn Lääkäriltä kysytään usein neuvoa siitä, miten ulkomaanmatkaan tulisi varautua. Näissä tilanteissa matkailijalle määrätään helposti erilaisia

Lisätiedot

Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio. 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio. 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 VI.2.1 Julkisen yhteenvedon osiot Tietoa sairauden esiintyvyydestä Naproxen Orion on

Lisätiedot

Mikä on HER2-positiivinen rintasyöpä?

Mikä on HER2-positiivinen rintasyöpä? Tietoa potilaalle HER2-positiivisen rintasyövän KANJINTI*-hoidosta *KANJINTI on trastutsumabi-biosimilaari. Ensimmäinen trastutsumabilääke, jonka kauppanimi on Herceptin, on ollut saatavilla jo useita

Lisätiedot

Proscar. 7.8.2015, versio 3.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Proscar. 7.8.2015, versio 3.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Proscar 7.8.2015, versio 3.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 JULKISEN YHTEENVEDON OSIOT VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Eturauhanen on ainoastaan miehillä oleva rauhanen. Eturauhanen

Lisätiedot