KUVATAIDEKASVATUKSEN OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (Aalto ARTS) 60 OP Tutkintovaatimukset lukuvuosille , ja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUVATAIDEKASVATUKSEN OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (Aalto ARTS) 60 OP Tutkintovaatimukset lukuvuosille 2012 2013, 2013 2014 ja 2014 2015"

Transkriptio

1 HELSINGIN YLIOPISTO Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Opettajan pedagogiset opinnot /Kuvataidekasvatus KUVATAIDEKASVATUKSEN OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT () 60 OP Tutkintovaatimukset lukuvuosille , ja Kuvataidekasvatuksen opettajan pedagogiset opinnot toteutetaan Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksen (HY/OKL) ja Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun taiteen laitoksen () yhteistyönä Opettajan pedagogisten opintojen rakenne Opettajan pedagogiset opinnot jakautuvat perusopintoihin (25 op) ja aineopintoihin (35 op). Opetus järjestetään yhteistyössä Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksen ja Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun kanssa. Perusopinnot 25 op: - Kasvatuksen yhteiskunnalliset, historialliset ja filosofiset perusteet 4 op (HY/OKL) - Kasvatus, kehitys ja oppiminen 4 op () - Kuvataideopetuksen didaktiikka I 3 op () - Orientoiva harjoittelu 3 op () - Kuvataideopetuksen didaktiikka II 3 op (HY/OKL) - Perusharjoittelu 5 op (HY/OKL) - Taidekasvatuksen tutkimusmenetelmät 3 op () Aineopinnot 35 op: - Erityisyyden ja moninaisuuden kohtaaminen 6 op (HY/OKL) - Vuorovaikutustaidot 3 op () - Kuvataideopetuksen didaktiikka III 5 op () - Soveltava harjoittelu 5 op () - Kuvataideopetuksen didaktiikka IV 5 op () - Kuvataideopetuksen didaktiikka V 3 op (HY/OKL) - Syventävä harjoittelu 6 op (HY/OKL) - Opettajan portfolio 2 op () 1

2 PERUSOPINNOT (25 op) GRUNDSTUDIER/KANDIDATSTADIET (25 sp) BACHELOR S LEVEL (25 cr) KASVATUKSEN YHTEISKUNNALLISET, HISTORIALLISET JA FILOSOFISET PERUSTEET 4 OP ( Luennot ja kirjallisuus 3 op, Ryhmäopetus 1 op) Uppfostringens sociala, historiska och filosofiska grunder Social, historical and philosophical foundations of education - Opiskelija osaa analysoida kasvatusinstituutioiden historiallista rakentuneisuutta sekä monitahoista ja arvosidonnaista yhteiskuntasidosta. - Opiskelija tunnistaa kasvatuksen koulutuspoliittisia tekijöitä ja kasvatusfilosofian peruskäsitteistöä. - Opiskelija kehittää valmiuksia arvioida kasvatusinstituutioihin kohdistuvia ristiriitaisia vaateita, kohdata yhteiskunnan muutosvaatimuksia ja toimia aktiivisesti järjestelmän kehittämiseksi. - Käsitellään suomalaisen kasvatus- ja sivistyshistorian pääpiirteet ja koulutuspolitiikan viimeaikaiset keskeiset muutokset. - Tarkastellaan tekijöitä, jotka vaikuttavat kasvatusinstituutioiden toimintaan, muutokseen ja jatkuvuuteen. - Käsitellään kasvatusfilosofian perusteita. Antikainen, A., Rinne, R., & Koski, L Kasvatussosiologia (2. tai 3. painos). Puolimatka, T Kasvatus ja filosofia. Kirjayhtymä. Ryhmissä käsiteltävät kaksi artikkelia (laajuus n. 10 sivua / artikkeli) ilmoitetaan kurssin alkaessa WebOodissa. Luento-osuuden ja kirjallisuuden kuulustelu tai niitä vastaava essee-suoritus arvioidaan asteikolla 0 5. Ryhmäopetus arvioidaan asteikolla hyväksytty-hylätty. HY/OKL 2

3 KASVATUS, KEHITYS JA OPPIMINEN 4 OP (04226) Uppfostran, utveckling och lärande Education, Development and Learning Opiskelija tuntee tärkeimmät ihmisen olemukseen, kehitykseen ja oppimiseen liittyvät filosofiset ja psykologiset käsitykset ja teoriat, kykenee keskustelemaan erilaisista käsityksistä sekä sanallistamaan omaa taidepedagogista ajatteluaan näiden käsitysten pohjalta Jaksolla tutustutaan eräisiin kasvatus- ja kehityspsykologisiin teorioihin, erilaisiin ihmis- ja oppimiskäsityksiin sekä oppimistyyleihin, sekä pohditaan oppimista yksilön ja yhteisön näkökulmasta. Jaksolla käsitellään myös taiteen merkitystä ihmisen kasvulle ja kehitykselle sekä taiteen oppimiseen ja opettamiseen liittyvää problematiikkaa. Kronqvist, E. & Pulkkinen, M Kehityspsykologia: Matkalla muutokseen. Helsinki: WSOY. Puhakainen J Persoonan puolustaja Lauri Rauhala ihmistutkimuksen pioneerinä. Helsinki: Like. Tynjälä, P Oppiminen tiedon rakentamisena: konstruktivistisen oppimiskäsityksen perusteita. Helsinki: Kirjayhtymä. 0-5 Vaihtoehtoinen suoritustapa Kurssi voidaan suorittaa myös kirjatenttinä suorittamalla Teatterikorkeakoulun yleisinä tenttipäivinä seuraavat teokset: Kronqvist, E. & Pulkkinen, M Kehityspsykologia: Matkalla muutokseen. Helsinki: WSOY. Rauhala, L Ihmiskäsitys ihmistyössä. Helsinki: Gaudeamus. Siljander, P Systemaattinen johdatus kasvatustieteeseen. Helsinki: Otava. Tynjälä, P Oppiminen tiedon rakentamisena: konstruktivistisen oppimiskäsityksen perusteita. Helsinki: Kirjayhtymä. KUVATAIDEOPETUKSEN DIDAKTIIKKA I 3 OP (04017) Bildkonstundervisningens didaktik I Art Education Didactics I Opiskelija saa kriittisen katsauksen yleissivistävän koulun taidekasvatuksen perusteluihin ja niistä käytyyn keskusteluun. Hän oppii pohtimaan omia taideoppimiskokemuksiaan sekä taide- ja kasvatusnäkemyksiään, alkaa luoda omaa taidepedagogista käyttöteoriaansa ja jäsentämään käsitystään kuvataide-oppiaineen opettamisesta visuaalisena kulttuurikasvatuksena. 3

4 Ahoniemi P. Keskosprojekti ja suunnittelun monet tasot Teoksessa Vira, R. ja Ikonen, P. (toim.) Näkökulmia muotoilukasvatukseen. Helsinki: Taiteen keskustoimikunta ja Valtion Muotoilutoimikunta. s Hautaniemi, O. "Tee itsestäsi tuoli!" Draamapedagogiikkaa muotoilukasvatuksessa Teoksessa Vira, R. ja Ikonen, P. (toim.). Näkökulmia muotoilukasvatukseen. Helsinki: Taiteen keskustoimikunta ja Valtion Muotoilutoimikunta. Kupiainen, R. & Suoranta, J Kaikki mikä kimaltaa... Medialukutaito brändihoukutusten vastavoimana. Teoksessa Kiilakoski T., Tomperi T. & Vuorikoski, M. (toim.) KENEN KASVATUS? Kriittinen pedagogiikka ja toisinkasvatuksen mahdollisuus. Tampere: Vastapaino. s Sava, I Katsomme - näemmekö? Luovuudesta, taiteesta ja visuaalisesta kulttuurista. Helsinki: PS-kustannus. Tomperi, T. & Piattoeva, N Demokraattisten juurten kasvattaminen. Teoksessa Kiilakoski, T., Tomperi T. & Vuorikoski, M. (toim.). KENEN KASVATUS? Kriittinen pedagogiikka ja toisinkasvatuksen mahdollisuus. Tampere: Vastapaino. s Wallin, K Reggio Emilia ja lapsen sata kieltä. Helsinki: Lasten Keskus. Vira, R. Taidekasvatuksesta, pojista ja väkivaltakuvista Teoksessa Aittola, T., Eskola J. & Suoranta, J. (toim.). Kriittisen pedagogiikan kysymyksiä. Tampere: Tampereen yliopistopaino. s Vira, R. Taidekasvatuksesta muotoilukasvatukseen ja takaisin? Teoksessa Vira, R. & Ikonen, P. (toim.). Näkökulmia muotoilukasvatukseen. Helsinki: Taiteen keskustoimikunta ja Valtion Muotoilutoimikunta. s Lisäksi soveltuvia ajankohtaisia artikkeleita. Lisätiedot Kurssi integroituu Orientoiva harjoittelu -kurssin kanssa. Kurssit suoritetaan samana lukuvuonna. 0-5 ORIENTOIVA HARJOITTELU 3 OP (04275) Orienterande praktik Orientation into Teaching Practice Opiskelija saa ohjattua harjoitusta ja kokemustietoa alakoulussa tai lasten ja nuorten kuvataidekoulussa annettavasta kuvataideopetuksesta. Hän oppii reflektoimaan ja käsitteellistämään kokemustaan sekä liittämään sen osaksi senhetkistä taidekasvatusnäkemystään. Opetuksen suunnittelukäytänteitä, tuntisuunnitelman teko ja tuntisuunnitelman suhteuttaminen opetussuunnitelmaan. Opettajan ja oppilaan sekä oppilasryhmän kohtaaminen. Opetuksen seuraaminen harjoittelukoulussa, harjoittelutuntien suunnittelu ja pitäminen 2-3 hengen ryhmissä, harjoittelujen sekä suullinen että visuaaliskirjallinen reflektoiva raportointi. 4

5 Uusikylä, K. & Atjonen, P Didaktiikan perusteet. Helsinki: WSOY. Heinimaa, E., Perttilä H., Tammioja, S. & Viitanen, P Kirja Kuvista 1-2 Opettajan opas. Helsinki: WSOY/Oppimateriaalit. Töyssy, S., Vartiainen, L. & Viitanen, P Kuvataide - visuaalisen kulttuurin käsikirja. Porvoo: WSOY. Lisätiedot Kurssi integroituu Kuvataiteen didaktiikka I -kurssiin. Molemmat kurssit suoritetaan samana lukuvuonna. Harjoittelu edellyttää ainakin yhden iltapäivän/illan työskentelyä/viikko harjoittelukoululla. Hyväksytty/Hylätty KUVATAIDEOPETUKSEN DIDAKTIIKKA II 3 OP (tk0079) Bildkonstundervisningens didaktik II Art Education Didactics II Opiskelija perehtyy kuvataiteen opettamiselle opetussuunnitelmassa asetettuihin tavoitteisiin (perusopetus ja lukio) ja opetuksen työtapojen monipuoliseen valintaan tavoitteiden suunnassa. Hän tutustuu opetussuunnitelman valmisteluun eri tasoilla, kansallisen opetussuunnitelman perusteisiin ja koulutuksen järjestäjän omaan opetuksen suunnitteluun. Opiskelija saa valmiuksia suunnitella kuvataidekasvatusta ja -opetusta monipuolisesti. Hän saa valmiuksia soveltaa ainedidaktista tietoa ja omaa taidekasvatusnäkemystään käytäntöön. Ajankohtaiset artikkelit ja opetusmonisteet. Heinimaa, E., Perttilä, H., Tammioja, S. & Viitanen, P Kirja kuvista 1 2. Helsinki: WSOY Oppimateriaalit. Heinimaa, E., Perttilä, H., Tammioja, S. & Viitanen, P Kirja kuvista 1 2. Opettajan opas. Helsinki: WSOY Oppimateriaalit. Heinimaa, E., Perttilä, H., Suvanto, T., Tammioja, S. & Viitanen, P Kirja kuvista 3-4. Helsinki: WSOY Oppimateriaalit. Heinimaa, E., Perttilä, H., Suvanto & T., Tammioja, S Kirja kuvista 3-4. Opettajan opas. Helsinki: WSOY Oppimateriaalit. Heinimaa, E., Perttilä, Suvanto, T., Tammioja, S. & Viitanen, P Kirja kuvista 5-6. Helsinki: WSOY Oppimateriaalit. 5

6 Heinimaa, E., Perttilä, Suvanto, T., Tammioja, S. & Viitanen, P Kirja kuvista 5-6. Opettajan opas. Helsinki: WSOY Oppimateriaalit. Hakkola, K., Laitinen, S. & Ovaska-Airasmaa Lasten taidekasvatus. Helsinki: Kirjayhtymä. Piironen, L. & Forsman, A-C Kuvien kirja: Kuvataideopetuksen käsikirja perusopetukseen. Helsinki: Tammi. Suvanto, T., Töyssy, S., Vartiainen, L., Viitanen, P Kuvan tekijä. Taide ja visuaalinen maailma. Helsinki: WSOY. Töyssy, S., Vartiainen, L. & Viitanen, P Kuvataide: visuaalisen kulttuurin käsikirja. Helsinki: WSOY. Lukion opetussuunnitelman perusteet Helsinki: Opetushallitus. Saatavilla: Loukola M-L. (toim.) Aihekokonaisuudet perusopetuksen opetussuunnitelmassa. Helsinki: Opetushallitus. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Helsinki: Opetushallitus. Saatavilla: Perusharjoittelun koulujen opetussuunnitelmat ja kurssikuvaukset. Praktikumikäsikirja Saatavilla: Opetushallituksen verkkomateriaalia kuvataideopetuksesta. Saatavilla: ja Hyväksytty suoritus edellyttää aktiivista osallistumista seminaariin sekä harjoitustöiden tekemistä. HY/OKL PERUSHARJOITTELU 5 OP (tk0080) Grundpraktik Basic practice Perusharjoittelussa opiskelija opettelee tuntien suunnittelua ja opettamista. Hän oppii havainnoimaan oppilaiden toimintaa ja oppimista sekä siihen vaikuttavia tekijöitä. Hän oppii näkemään oppilaan koulutyössä subjektina, kääntämään katseensa itsestään oppilaisiin. Opiskelija oppii valmistautumaan opetustilanteisiin huolellisesti ja tavoitteellisesti. Hän oppii vuorovaikutuksessa muiden kanssa reflektoimaan oman opettajuutensa kehittymistä, saa iloa ja varmuutta itselleen kuvataideopettajana. Opiskelija tutustuu kouluelämän arkeen sekä kuvataiteen opetuksen merkitykseen oppilaiden ja koulun työssä. Perusharjoittelun kuluessa opiskelija valmistelee ja pitää harjoitustunteja (6x75min) tavallisesti kahdelle eri ryhmälle peruskoulussa ja/tai lukiossa. Tuntien pitoa edeltävät ohjauskeskustelut ja oppitunteihin valmistautuminen, oppituntien päätteeksi pidetään yhteiset arviointikeskustelut. Opiskelija tekee valmistelutyötä ja opettaa osittain tai kokonaan harjoittelijaparin kanssa (oman aineen opiskelija). Opiskelija seuraa oppitunteja (15x75min), joihin sisältyvät omien tuntien pohjatunnit ja osallistuu kuuntelemiensa harjoitustuntien arviointikeskusteluihin. Tähän sisältyy opiskelijan valinnan mukaan myös muiden oppiaineiden tuntien seurantaa. Opiskelija osallistuu kiinteästi harjoittelun sisältöihin 6

7 liittyviin kuvataiteen ryhmänohjauksiin (6x75min). Opiskelija osallistuu Koulu yhteisönä -kokonaisuuteen (8x60min), joko yhdessä eri aineiden harjoittelijoiden kanssa (harjoittelukoulut) tai itse suunniteltavan, harjoittelun ohjaajan kanssa sovittavan ohjelman mukaisesti (kenttäkoulut). Koulu yhteisönä -kokonaisuudessa käsitellään kouluun, harjoitteluun ja opettajan työhön liittyviä yleisiä asioita. Harjoittelun aikana opiskelija kerää materiaalia omaan opettajaportfolioonsa. Harjoittelukoulun opetussuunnitelma ja kurssikuvaukset ja Suvanto, T., Töyssy, S., Vartiainen, L. & Viitanen, P Kuvan tekijä taide ja visuaalinen maailma. Porvoo: WSOY. Töyssy, S., Vartiainen, L. & Viitanen, P Kuvataide visuaalisen kulttuurin käsikirja Porvoo: WSOY. Hyväksytty/Hylätty/Täydennettävä HY/OKL TAIDEKASVATUKSEN TUTKIMUSMENETELMÄT 3 OP (04232) Forskningsmetoder i konstpedagogik Research Methods in Art Education Opiskelija ymmärtää kasvatuksen ja taidepedagogiikan tutkimuksen peruskäsitteistön sekä keskeiset tutkimusotteet. Opiskelija saa yleiskuvan laadullisen ja määrällisen tutkimuksen keskeisistä tunnuspiirteistä sekä nk. taiteellispainotteisen tutkimuksen lähestymistavoista. Opiskelija oppii käyttämään kurssilla opiskeltuja menetelmiä taidekasvatuksen ilmiöiden tutkimisessa ja oman opettajaksi kehittymisensä kriittisessä tarkastelussa. Pääaineen pedagogisesti suuntautuneisiin opintoihin ja harjoitteluihin liittyvä portfoliotyöskentely on osa kuvataidekasvatuksen tutkimusopintoja. Opintojensa alusta lähtien opiskelija kokoaa tietonsa ja kokemuksensa kuvataiteesta, visuaalisesta kulttuurista ja niiden opetuksesta sekä omasta kasvustaan taidekasvattajaksi portfolioaineistoksi voidakseen tutkia pedagogisia ilmiöitä eri näkökulmista. Koottua aineistoa käytetään lähtökohtana kuvataiteen kandidaatintutkielman kysymyksenasettelussa. Taidekasvatuksen tutkimusmenetelmät -kurssilla paneudutaan taidepedagogiikan tutkimuksen peruskäsitteistöön, keskeisiin tutkimusotteisiin ja kysymyksenasetteluun luentojen, kurssin oppimateriaalin ja soveltavien harjoitusten kautta. Luennoilla käsitellään kvantitatiivisen ja kvalitatiivisen tutkimuksen perusajattelua, laadullisen tutkimuksen keskeisiä aineistonhankinta- ja analyysimenetelmiä, oman opettajuuden ja taiteilijuuden jäsentämistä tutkivana työnä, sekä erilaisia opetus-oppimisprosessien ja visuaalisen kulttuurin ilmiöiden tarkastelun lähestymistapoja (esim. 7

8 toimintatutkimus, etnografia, tarinallinen lähestymistapa, taiteellispainotteinen tutkimus, diskurssianalyysi). Suoritettava kirjallisuus: Eskola, J. & Suoranta, J Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Tampere: Vastapaino. Luentojen teemoihin liittyvä oheismateriaali, tekstit ja artikkelit. 0-5 Vaihtoehtoinen suoritustapa Opintojakson voi suorittaa tenttimällä kurssin kirjallisuuden (Eskola - Suoranta ja kurssin aikana jaettava opintomateriaali). 8

9 AINEOPINNOT (35 op) ÄMNESSTUDIER/MAGISTERSTADIET (35 sp) MASTER S LEVEL (35 cr) ERITYISYYDEN JA MONINAISUUDEN KOHTAAMINEN 6 op ( , sisältää: Erityisyyden ja moninaisuuden kohtaaminen, erityispedagogiikka op sekä Erityisyyden ja moninaisuuden kohtaaminen, monikulttuurisuuskasvatus op) Att möta specificitet och mångfald Education for Diversities (korjattu englanninkielinen nimi ) Opintojakson suoritettuaan opiskelija: - ymmärtää erityisyyden ja moninaisuuden vaikutuksen opettajan työhön, pedagogisiin valintoihin ja viestintään. - ymmärtää tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden sekä esteettömän opiskeluympäristön vaatimukset kasvatukselle ja opetukselle. - ymmärtää inklusiivisen kasvatuksen periaatteet ja merkityksen. - ymmärtää oppimisvaikeuksien kirjon ja saa valmiuksia tunnistaa oppimisvaikeuksia. - oivaltaa yhteistyön ja oman vastuullisen toiminnan merkityksen sekä lainsäädännön antaman perustan opettajan toiminnalle. - saa valmiuksia tunnistaa erilaisia psyykkisen hyvinvoinnin ja pahoinvoinnin merkkejä ja muuttaa pedagogista toimintaansa niiden perusteella. - oppii ottamaan opetuksessa huomioon lasten, nuorten ja aikuisten erilaisia kieli- ja kulttuuritaustoja ja nähdä heidät yksilöinä yhteisössään, myös monikulttuurisissa tilanteissa. - saa valmiuksia ymmärtää erilaisiin tukimuotoihin liittyviä asiakirjoja ja toimia niiden edellyttämällä tavalla ja hahmottaa yhteistyötä eri alojen asiantuntijoiden kanssa hyvinvointia edistävällä tavalla. - Vuorovaikutuksen ja yhteistyön merkitys opettajan työssä sekä lasten, nuorten ja aikuisten kohtaaminen opetus- ja kasvatustilanteissa. - Psyykkisen hyvinvoinnin merkitys oppimisessa. - Erityispedagogiikan peruskäsitteet, perusopetuksen lakisääteiset tukimuodot, pedagogiset asiakirjat, oppimisvaikeuksien tunnistaminen, opiskelun, oppimisen ja opettamisen haasteisiin vastaaminen, yksilöllistäminen osana yleisopetusta sekä inkluusio ja sen käytäntöön vieminen. - Monikulttuurisuuskasvatuksen peruskäsitteet, ohjaavat asiakirjat sekä erilaiset lähestymistavat, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteutuminen, erilaiset perheet, kulttuurit ja arvot, kulttuurinen pääoma ja kulttuuri-identiteetti, eri maailmankatsomukset, uskonnot, kulttuurienvälinen viestintä sekä monikulttuurisuus koulun ja päiväkodin arjessa. - Monikulttuurisuuteen ja erilaisuuteen liittyvät tilanteet koulussa ja päiväkodissa sekä opettajan pedagogiset keinot toimia niissä. 9

10 Suoritettava kirjallisuus: Tentitään yksi teos kummastakin seuraavista (A ja B), yhteensä kaksi teosta. A) Erityispedagogiikka: - Kontu, E. & Suhonen, E. (toim.) Erityispedagogiikka ja varhaislapsuus. Helsinki: Gaudeamus. TAI - Ladonlahti, T. & Pirttimaa, R Erityispedagogiikka ja aikuisuus. Palmenia-kustannus. TAI - Takala, M. (toim.) Erityispedagogiikka ja kouluikä. Helsinki: Gaudeamus. B) Monikulttuurisuuskasvatus - Paavola, H. & Talib, M-T Kulttuurinen moninaisuus päiväkodissa ja koulussa. Jyväskylä: PS-kustannus. TAI - Rastas, A., Huttunen, L. & Löytty, O Suomalainen vieraskirja. Kuinka käsitellä monikulttuurisuutta? Tampere: Vastapaino. Ryhmätyöskentelyn tukena käytettävä oheiskirjallisuus: - Arvonen, A., Katva, L. & Nurminen, A Maahanmuuttajien oppimisvaikeuksien tunnistaminen. Jyväskylä: PS-kustannus. - Cantell, H Ratkaiseva vuorovaikutus pedagogisia kohtaamisia lasten ja nuorten kanssa. Jyväskylä: PS-kustannus. - Cantell, H Vaikeat vanhemmat, kurjat kollegat? Ratkaiseva vuorovaikutus aikuisten kesken. Jyväskylä: PS-kustannus. - Kalliala, M Kato mua. Kohtaako aikuinen lapsen päiväkodissa? Helsinki: Gaudeamus. - Nishimura, S., Nevgi, A., & Tella, S. (2008). Communication style and cultural features in high/low context communication cultures: A case study of Finland, Japan and India. Teoksessa A. Kallioniemi (toim.), Uudistuva ja kehittyvä ainedidaktiikka. Ainedidaktinen symposiumi Helsingissä. Osa 2 (ss ). [In A. Kallioniemi (Ed.), Renovating and developing subject didactics. Proceedings of a subject-didactic symposium in Helsinki on Feb. 2, Part 2 (pp ). University of Helsinki. Department of Applied Sciences of Education. Research Report 299]. Saatavilla verkossa - Suortamo, M., Tainio, L., Ikävalko, E., Palmu, T. & Tani, S. (toim.) Sukupuoli ja tasaarvo koulussa. Jyväskylä: PS-kustannus. Luennot ja kirjallisuus suoritetaan tentissä, joka arvioidaan asteikolla 0 5. Ryhmätyöskentely arvioidaan asteikolla hyväksytty hylätty. Kokonaisuudessaan opintojakso arvioidaan asteikolla 0 5. HY/OKL 10

11 VUOROVAIKUTUSTAIDOT 3 OP (tk0102) Interaktionsfärdigheter för lärare Teacher's Interaction Skills Tavoitteena on tutustua erilaisiin vuorovaikutustilanteita jäsenteleviin teorioihin, sekä reflektoida ja kehittää omien toimintatapojen tuntemusta taidekasvatuksellisissa vuorovaikutustilanteissa. Pyrkimyksenä on myös lisätä ymmärrystä erilaisten opettajan ja oppilaan, oppilasryhmän tai opettajakollegoiden välisten vuorovaikutustilanteiden ilmiöistä, sekä pohtia taidemenetelmien mahdollisuuksia ristiriitatilanteiden kohtaamisessa. Kurssilla pyritään perehtymään sekä kahden väliseen, pienryhmien että suurryhmien vuorovaikutuksellisiin ilmiöihin. Kurssilla käsitellään oman taidetyöskentelyn, ryhmätyöskentelyn, luentojen sekä kirjallisuuteen perehtymisen avulla: 1. Ryhmädynamiikkaa ja -rooleja 2. Koulukiusaamista 3. Varhaisten vuorovaikutussuhteiden merkitystä myöhemmälle kehitykselle 4. Itsetuntemuksen merkitystä opetustilanteissa, omaa roolia opettajana ja työyhteisön jäsenenä. Opintojakson varsinainen kirjallisuus sovitaan opintojakson alussa. Opintojaksolla käytetään osaa alla mainituista kirjoista. Gerhard, S Rakkaus ratkaisee. Helsinki: Edita. Hakkarainen, K., Lipponen, L. & Lonka, K Tutkiva oppiminen. Järki, tunne ja kulttuuri oppimisen sytyttäjinä. Porvoo: WSOY. Keltikangas-Järvinen, L Temperamentti ja koulumenestys. Helsinki: WSOY. Sinkkonen, J. & Kallandi, M. (toim.) Varhaiset ihmissuhteet ja niiden häiriintyminen. Helsinki: WSOY. Niemistö, R Ryhmän luovuus ja kehitysehdot. Helsingin yliopiston tutkimus- ja koulutuskeskus Palmenia. Helsinki: Palmenia-kustannus. Nuorisotutkimus (2)2011. Salmivalli, C Koulukiusaamiseen puuttuminen. Jyväskylä: PS-Kustannus. Saloviita, T Työrauha luokkaan. Jyväskylä: PS-Kustannus. Sava, I. & Vesanen-Laukkanen, V. (toim.) Taiteeksi tarinoitu oma elämä. Jyväskylä: PS- Kustannus. Toikka, K. & Toikka, P Ratkaisuna ryhmätoiminta välineenä vuorovaikutus. Löytöretki luoviin ryhmätoiminnan menetelmiin. Vantaan kaupunki, Urban II yhteisöaloiteohjelma Uusikylä, K. Luova koulu, rokote kouluviihtymättömyyteen Teoksessa Karppinen, S., Ruokonen, I. & Uusikylä K. (toim.). Taidon ja taiteen luova voima. Kirjoituksia vuotiaiden lasten taito- ja taidekasvatuksesta. Helsinki: Finn lectura. Hyväksytty/Hylätty 11

12 KUVATAIDEOPETUKSEN DIDAKTIIKKA III 5 OP (tk0099) Bildkonstundervisningens didaktik III Art Education Didactics III Opiskelija oppii jäsentämään kuvataideopetuksen tehtäväkenttää sekä yleissivistävässä perusopetuksessa että sen ulkopuolella ja tarkastelemaan visuaalista kulttuuria, koulutuspolitiikkaa ja kuvataidekasvatusta yhteiskunnallisina ilmiöinä. Opiskelija syventää kuvataideopetuksen suunnittelussa, arvioinnissa ja pedagogisessa vuorovaikutuksessa tarvittavia tietojaan ja taitojaan ja rakentaa omalle persoonallisuudelleen sopivaa tapaa toimia oppilasryhmän ohjaajana ja opettajayhteisön jäsenenä. Kurssilla tarkastellaan visuaalisen kulttuurikasvatuksen sisältöjä, tavoitteita ja menetelmiä huomioiden erilaiset kontekstuaaliset tekijät. Didaktisessa seminaarissa käsitellään mm. vaihtoehtopedagogisia suuntauksia, kuvataiteen erityisopetusta, kulttuurienvälisten oppimistilanteiden kysymyksiä, arviointia opetuksen arjen ilmiönä sekä kuvataideopettajan työhön liittyviä koulutuspoliittisia näkökulmia. Opiskelijaryhmä suunnittelee ja toteuttaa yhteistoiminnallisesti Soveltavan harjoittelun ohjaaville opettajille suunnatun koulutustapahtuman. Suoritettava kirjallisuus soveltuvin osin: Laitinen, S. & Hilmola, A. (toim.) Taito- ja taideaineiden oppimistulokset asiantuntijoiden arviointia. Helsinki: OPH. Saatavilla: _ja_taideaineiden_oppimistulokset_-_asiantuntijoiden_arviointia.pdf Kiilakoski T., Tomperi T. & Vuorikoski M. (toim.) Kenen kasvatus? Tampere: Vastapaino. Paju, P Koulua on käytävä. Etnografinen tutkimus koululuokasta sosiaalisena tilana. Helsinki: Nuorisotutkimusseura. Räsänen, M Sillanrakentajat - Kokemuksellinen taiteen ymmärtäminen. Helsinki: Taik. Räsänen, M Kuvakulttuurit ja integroiva taideopetus. Helsinki: TaiK. Oheislukemistoa valitaan opiskelijaryhmän yhteisten ja eriytyvien tiedontarpeiden pohjalta. 0-5 Lisätietoja Kurssi suoritetaan integroituna opintojaksoon Soveltava harjoittelu. 12

13 SOVELTAVA HARJOITTELU 5 OP (tk0100) Tilllämpad praktik Applied Teaching Practice Opiskelija saa yhtäjaksoisen kokemuksen visuaalisen kulttuurin opettamisesta jossain itse valitsemassaan pedagogisessa ympäristössä. Hän oppii toimimaan osana työyhteisöä, kohtaamaan ja käsittelemän erilaisia pedaogisia vuorovaikutustilanteita, käyttämään toiminnastaan saamaansa palautetta oman opettajaidentiteettinsä rakentamiseen sekä käsitteellistämään, arvioimaan ja kontekstualisoimaan omaa taidepedagogista toimintaansa ja ajatteluaan. Opiskelija suorittaa yhteensä 60 tuntia kestävän opetusharjoittelujakson peruskoulussa, lukiossa, ammatillisessa oppilaitoksessa, vapaassa sivistystyössä, taiteen perusopetuksessa tai muussa taidepedagogisessa ympäristössä. Harjoittelua ohjaa kyseisessä ympäristössä toimiva opettaja. Harjoittelujakso sisältää opiskelijan omaa opetusta, opetuksen seuraamista sekä harjoitteluympäristön toimintatapoihin perehtymistä. Opiskelija laatii harjoittelusta raportin, joka esitellään Kuvataideopetuksen didaktiikka III -kurssin yhteydessä. Hyväksytty/Hylätty Lisätietoja Soveltava harjoittelu suoritetaan integroituna kurssiin Kuvataideopetuksen didaktiikka III. Harjoittelu on mahdollista korvata esim. peruskoulussa, lukiossa tai taiteen perusopetuksessa hankitulla opetuskokemuksella. Harjoittelupaikkojen hakemisesta ja korvausperusteista tiedotetaan didaktiikan kurssin alussa. KUVATAIDEOPETUKSEN DIDAKTIIKKA IV 5 OP (tk0098) Bildkonstundervisningens didaktik IV Art Education Didactics IV Opiskelija perehtyy aikuiskasvatuksen pedagogiseen ja kulttuuriseen perustaan, aikuisille suunnatun taidelähtöisen sosiokulttuurisen toiminnan traditioihin ja nykykäytäntöihin sekä aikuisen oppijan tavoitteidenasetteluun ja toimintatapoihin erilaisissa ohjaus- ja oppimistilanteissa. Hän oppii hahmottamaan visuaalisen kulttuurikasvatuksen tehtäviä aikuiskasvatuksen toiminta-alueella sekä soveltamaan omaa erityisosaamistaan aikuisen oppijan visuaalisen ajattelun ja ilmaisun ohjaamisessa. Kurssi koostuu didaktisesta seminaarista ja siihen integroituvan harjoitteluosuuden suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista. Kurssi painottuu non-formaaleissa oppimisympäristöissä tapahtuvan 13

14 taidepedagogisen toiminnan kysymyksiin. Opiskelijaryhmä suunnittelee kurssin alussa yhteistoiminnallisesti harjoittelujakson tavoitteet, sisällöt, toteutus- ja arviointitavan. Suoritettava kirjallisuus: Suoranta, J., Kauppila, J., Rekola, H., Salo, P., & Vanhalakka-Ruoho, M Aikuiskasvatuksen risteysasemalla. Johdatus aikuiskasvatukseen. 2. uudistettu ja korjattu painos. Joensuu: Joensuun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen julkaisuja. Toom, A., Onnismaa, J. & Kajanto, A. (toim.) Hiljainen tieto: tietämistä, toimimista, taitavuutta. Aikuiskasvatuksen 47. vuosikirja. Helsinki: Kansanvalistusseura. (soveltuvin osin) Kurssiin sisältyvän harjoitustehtävän oheismateriaalina käytetään esim. seuraavia julkaisuja valikoiduin osin: Aikuiskasvatus (2)2009. Buur Hansen, N., Korsgaard, O. & Bergstedt, B. (toim.) Demokratia ja vapaa sivistystyö. Pohjoismaiset ideat ja 2000-luvun todellisuus. Helsinki: Kansanvalistusseura. Laine, T. & Malinen, A. (toim.) Elävä peilisali. Aikuista pedagogiikkaa oppimassa. Helsinki: Kansanvalistusseura. Martin, M Teatterin kätilö. Teoksessa Bardy, M. et al. (toim.). Taide keskellä elämää. Nykytaiteen museo Kiasman julkaisuja 106/2007. Helsinki: Like Rautio, P Taidemuseo vakituisessa käytössä. Ikääntyvien naisten kertomaa harrastuksestaan. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopiston Kasvatustieteellinen tiedekunta ja Valtion taidemuseon taidemuseoalan kehittämisyksikkö KEHYS. Saatavilla: VakituisessaKaytossa.pdf Opintojakso arvioidaan kokonaisuudessaan asteikolla 0-5. Lisätietoja Kurssiin sisältyvän harjoitteluosuuden voi korvata esim. vapaan sivistystyön piirissä hankitulla visuaalisen alan opetuskokemuksella. Korvausperusteista tiedotetaan kurssin alussa. KUVATAIDEOPETUKSEN DIDAKTIIKKA V 3 op (tk0096) Bildkonstundervisningens didaktik V Art Education Didactics V Opiskelija perehtyy yhteiskunnan perus- ja lukio-opetukselle asettamiin tehtäviin erityisesti arvioinnin näkökulmasta. Hän perehtyy oman työnsä kehittämiseen ja oppilaan arviointiin. Opiskelija saa valmiuksia kehittyä pedagogisesti ajattelevaksi kuvataiteen opetuksen ja opiskelun suunnittelijaksi, toteuttajaksi ja arvioijaksi sekä kasvattajaksi. Hän kehittää valmiuksiaan tietoiseen ja perusteltuun päätöksentekoon, opetussuunnitelmatyöhön sekä yhteissuunnitteluun koulun ja oppiaineen tasolla. 14

15 Opiskelija saa valmiuksia kehittyä pedagogisesti ajattelevaksi opetuksen ja opiskelun suunnittelijaksi, toteuttajaksi ja arvioijaksi sekä kasvattajaksi. Hän kykenee tietoiseen ja perusteltuun päätöksentekoon, opetussuunnitelmatyöhön sekä yhteissuunnitteluun koulun ja oppiaineen tasolla. Atjonen Päivi, Hyvä, paha arviointi. Helsinki: Tammi. Ajankohtaiset artikkelit ja opetusmonisteet. Lukion opetussuunnitelman perusteet Helsinki: Opetushallitus. Saatavilla: Opetushallituksen verkkomateriaalia kuvataideopetuksen arvioinnista. Saatavilla: Opetushallituksen verkkomateriaalia kuvataiteen portfolion arvioinnista. Saatavilla: lijakirja Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Helsinki: Opetushallitus. Saatavilla: Praktikumikäsikirja Saatavilla: Sihvonen, J. & Heinonen, S Johdatus koulutuksen uudistuvaan arviointikulttuuriin. Saatavilla: ventävän harjoittelun koulujen opetussuunnitelmat saatavilla: ja Hyväksytty suoritus edellyttää aktiivista osallistumista seminaariin sekä harjoitustöiden tekemistä. HY/OKL SYVENTÄVÄ HARJOITTELU 6 OP (tk0097) Fördjupad praktik Advanced Practice Opiskelija oppii suunnittelemaan ja toteuttamaan opetusta itsenäisesti ja yhteistyössä muiden opettajien ja harjoittelijoiden kanssa. Hän harjaantuu muokkaamaan kuvataiteen opetuksen eri osaalueiden oppiainesta eri luokkatasoille peruskoulussa ja lukiossa sekä käyttämään ja kehittämään omaa osaamistaan kuvataiteen ja muun visuaalisen kulttuurin opettamisessa. Opiskelija oppii näkemään kuvataideopetuksensa laajempien kokonaisuuksien valossa opetusjaksojen tasolla, koulun sisällä ja yhteiskunnassa. Opiskelija oppii kehittämään opetustaan erilaisten oppijoiden tarpeisiin. Opiskelija omaksuu oman opetustyönsä reflektoinnin osaksi omaa opettajantyötään ja löytää yhteyksiä oman opettajuutensa ja laajempien oppimisnäkemysten kanssa. Hän harjaantuu vuorovaikutuksessa näkemään erilaisia lähestymistapoja opetustilanteissa, analysoimaan niitä ja kehittämään siten omaa opettajantyötään. 15

16 Opiskelija oppii näkemään oman opetustyönsä osana koulun kasvatustyötä ja hakemaan tukea kouluyhteisöltä omassa opetustyössään. Hän oppii hakemaan voimavaroja opettajan työhön ja arvioimaan omaa jaksamistaan opettajana. Perusharjoittelun kuluessa opiskelija valmistelee ja harjoitustunteja (9x75min) tavallisesti kahdelle eri ryhmälle peruskoulussa ja/tai lukiossa. Tuntien pitoa edeltävät ohjauskeskustelut ja oppitunteihin valmistautuminen, oppituntien päätteeksi pidetään yhteiset arviointikeskustelut. Opiskelija seuraa oppitunteja (18x75min), joihin sisältyvät omien tuntien pohjatunnit ja osallistuu kuuntelemiensa harjoitustuntien arviointikeskusteluihin. Tähän sisältyy opiskelijan valinnan mukaan myös muiden oppiaineiden tuntien seurantaa. Opiskelija osallistuu kiinteästi harjoittelun sisältöihin liittyviin kuvataiteen ryhmänohjauksiin (6x75min). Harjoittelun päätteeksi opiskelija laatii opetusharjoittelusta kirjallis-kuvallisen raportin, jossa hän selvittää, tarkastelee ja arvioi valitsemiaan tuntikokonaisuuksia. Opiskelija osallistuu Koulu yhteisönä kokonaisuuteen (8x60min), joko yhdessä eri aineiden harjoittelijoiden kanssa (harjoittelukoulut) tai itse suunniteltavan, harjoittelun ohjaajan kanssa sovittavan ohjelman mukaisesti (kenttäkoulut). Koulu yhteisönä kokonaisuudessa käsitellään kouluun, harjoitteluun ja opettajan työhön liittyviä yleisiä asioita. Harjoittelukoulun opetussuunnitelma ja kurssikuvaukset ja Suvanto, T., Töyssy, S., Vartiainen, L. & Viitanen, P Kuvan tekijä taide ja visuaalinen maailma. Porvoo: WSOY. Töyssy, S., Vartiainen, L. & Viitanen, P Kuvataide visuaalisen kulttuurin käsikirja Porvoo: WSOY. Hyväksytty/Hylätty/Täydennettävä Lisätiedot Syventävän harjoittelun suorittaminen edellyttää kaikkien kandidaatin tutkintoon kuuluvien opintojen suorittamista hyväksytysti ennen syventävän harjoittelun alkua. HY/OKL OPETTAJAN PORTFOLIO 2 OP (tk0101) Lärarens portfolio Teacher Portfolio Opiskelija oppii tarkastelemaan, arvioimaan ja teemoittelemaan omaa ammatillista kehitysprosessiaan opettajan pedagogisten opintojen aikana syntyneen aineiston valossa. Tavoitteena on oppia hahmottamaan omaa ammatillista identiteettiä, perustelemaan omaa 16

17 taidekasvatuskäsitystä sekä suhteuttamaan niitä taidekasvatuksen kenttään ja taidekasvatuksen tiedonalan keskeisiin kysymyksiin. Opiskelija kokoaa yhteen opettajan pedagogisten opintojen aikana syntynyttä kuvallis-kirjallista aineistoa ja työstää sen pohjalta pedagogisen portfolion. Portfoliossa opiskelija nostaa esiin omaan ammatilliseen kehittymiseensä ja taidekasvatusajatteluunsa liittyviä keskeisiä teemoja. Portfolio rakennetaan ajatellen työkentälle hakeutumista. Opintojakso painottuu opiskelijan itsenäiseen työskentelyyn. Ryhmätapaamisissa tehdään harjoituksia, jotka tukevat oppimisprosessin reflektointia sekä käydään läpi erilaisia vaihtoehtoja portfolion sisällön, rakenteen ja ulkoasun suhteen. Työskentelyn päätteeksi opiskelija valmistelee portfoliostaan esityksen ryhmälle. Hyväksytty/Hylätty. Hyväksytty suoritus edellyttää osallistumista ryhmätapaamisiin. 17

KUVATAIDE // SYVENTÄVÄ HARJOITTELU kevät 2011 HELSINGIN NORMAALILYSEO

KUVATAIDE // SYVENTÄVÄ HARJOITTELU kevät 2011 HELSINGIN NORMAALILYSEO RYHMÄNOHJAUKSET ensimmäistä lukuun ottamatta kuvataiteen luokassa B414; á 75min (yht.450min) 1. Ti 15.2. TAIK / Yleistietoa koulusta ja harjoittelusta, harjoitteluohjelma yms. 2. Ma 7.3. klo 10.00-11.15

Lisätiedot

Helsingin yliopisto Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Opettajankoulutuslaitos Aineenopettajan koulutus. Opettajan pedagogiset opinnot 60 op

Helsingin yliopisto Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Opettajankoulutuslaitos Aineenopettajan koulutus. Opettajan pedagogiset opinnot 60 op Helsingin yliopisto Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Opettajankoulutuslaitos Aineenopettajan koulutus Opettajan pedagogiset opinnot 60 op TUTKINTOVAATIMUKSET 2016 2020 Kasvatustieteen perus- ja aineopinnot,

Lisätiedot

Kandidaatin tutkinnon rakenne

Kandidaatin tutkinnon rakenne Kandidaatin tutkinnon rakenne ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS 2016 2020 KANDIDAATIN TUTKINNON RAKENNE 180 op op Kieli-, viestintä ja orientoivat opinnot 20 Kvo Orientoituminen opintoihin (HOPS) ja opiskelutaitojen

Lisätiedot

Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op

Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op Tavoite Kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon tavoitteena käsityönopettajan koulutuksessa on antaa opiskelijalle perustiedot käsityön kentästä, materiaaleista

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEEN PERUSOPINNOT (25 OP)

KASVATUSTIETEEEN PERUSOPINNOT (25 OP) KASVATUSTIETEEEN PERUSOPINNOT (25 OP) Opintojen rakenne, opintojaksot ja vaihtoehtoiset suoritustavat 2014-2015 KTKP010 Oppiminen ja ohjaus (5 op) Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa - tarkastella

Lisätiedot

Kasvatustiede 25 op (aya250504), lähiopetus Limingan Kansanopisto-Taidekoulu 2015-2016

Kasvatustiede 25 op (aya250504), lähiopetus Limingan Kansanopisto-Taidekoulu 2015-2016 Kasvatustiede 25 op (aya250504), lähiopetus -Taidekoulu 2015-2016 MUUTOKSET MAHDOLLISIA! Opintotyyppi Perusopintoja Koulutusala Kasvatustieteellinen Oppiaine Kasvatustiede Vastaava yliopisto Oulun yliopisto

Lisätiedot

LIIKUNNAN DIDAKTIIKAN PERUSOPINTOKOKONAISUUS (25 op) TUTKINTOVAATIMUKSET VUOSILLE

LIIKUNNAN DIDAKTIIKAN PERUSOPINTOKOKONAISUUS (25 op) TUTKINTOVAATIMUKSET VUOSILLE LIIKUNNAN DIDAKTIIKAN PERUSOPINTOKOKONAISUUS (25 op) TUTKINTOVAATIMUKSET VUOSILLE 2012 2015 LIIKUNNAN DIDAKTIIKAN PERUSOPINTOKOKONAISUUS 25 OP (TUNNISTE 61640) Biämnesstudier i fysisk fostrans didaktik

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. Opettajan pedagogiset opinnot 60 op

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. Opettajan pedagogiset opinnot 60 op KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS Opettajan pedagogiset opinnot 60 op Pedaopas 2015-2016 Sisällys 1. Opettajan pedagogisten opintojen osaamistavoitteet... 3 2. Opettajan pedagogisten

Lisätiedot

Käsityökasvatuksen (tekninen työ) perusopinnot (28 op)

Käsityökasvatuksen (tekninen työ) perusopinnot (28 op) RAKENNE Käsityökasvatuksen (tekninen työ) perusopinnot (28 op) KÄSITYÖN DIDAKTIIKAN PERUSOSA Teknisen työn osuus 3 op TEKNISEN TYÖN DIDAKTIIKAN SIVUAINEKOKONAISUUS 25 op 1. Teknisen työn materiaalit, työkalut,

Lisätiedot

Kansallinen seminaari

Kansallinen seminaari Kansallinen seminaari Matemaattis- luonnontieteellisten aineiden aineenopettajakoulutuksen pedagogisten opintojen tutkintovaatimukset Matemaattis- luonnontieteellisten aineiden didaktiikka luokanopettajakoulutuksessa

Lisätiedot

Opetuksen tavoitteet

Opetuksen tavoitteet 5.20 Kuvataide Kuvataideopetuksen lähtökohtana on kulttuurisesti monimuotoinen todellisuus, jota tutkitaan kuvia tuottamalla ja tulkitsemalla. Opiskelijoiden kokemukset, mielikuvitus, luova ajattelu ja

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus - Pedagoginen harjoittelu 10 op

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus - Pedagoginen harjoittelu 10 op KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus - Pedagoginen harjoittelu 10 op Pedaopas 2016-2017 KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus

Lisätiedot

OPETUSAIKATAULU syyslukukausi 2015

OPETUSAIKATAULU syyslukukausi 2015 Opettajan pedagogiset opinnot, humanistinen ja matemaattis-luonnontieteellinen ala 60 op OPETUSAIKATAULU syyslukukausi 2015 Opettajankoulutuksen intensiiviviikot Syksy 2015 vk 36-38 ma 31.8. ti 15.9. vk

Lisätiedot

Opettajan pedagogiset opinnot

Opettajan pedagogiset opinnot Opettajan pedagogiset opinnot Ainedidaktisten opintojen vertailu Opintojen rakenne (60 op) Yliopisto Kasvatustiede Ainedidaktiikka Harjoittelu 27 13 12 28 25 15 12 (+3?) 26 19 21 19 1 Ainedidaktiset kurssit

Lisätiedot

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Opintotyyppi Koulutusala Oppiaine Vastaava yliopisto HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. aineopintoja Kuvataideala Kuvataide

Lisätiedot

Kieli- ja viestintäopinnot 8 ov

Kieli- ja viestintäopinnot 8 ov Kieli- ja viestintäopinnot 8 ov Y 1 Äidinkieli 4 OV Y 1.1 63054 63055 Äidinkielen puhe- ja ilmaisutaito osa 1 (63054) osa 2 (63055) Y 1.2 63056 Tieteellinen kirj. ja harjoitusaine Luennot 1 ov (63057)

Lisätiedot

OPINTO-OPAS 2010 2011

OPINTO-OPAS 2010 2011 OPINTO-OPAS 2010 2011 Lahden ammattikorkeakoulu Muotoilu- ja taideinstituutti Erikoistumisopinnot 60 op Taiteen perusopettajan pedagogiset erikoistumisopinnot TAITEEN PERUSOPETTAJAN PEDAGOGISET ERIKOISTUMISOPINNOT

Lisätiedot

Martti Raevaara 24.5.2007 Virta III. OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille 2007-2010. Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Virta@ -koulutus (TaM)

Martti Raevaara 24.5.2007 Virta III. OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille 2007-2010. Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Virta@ -koulutus (TaM) Martti Raevaara 24.5.2007 Virta III OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille 2007-2010 Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Virta@ -koulutus (TaM) Virt@ -koulutuksen opinnot johtavat taiteen maisterin tutkintoon

Lisätiedot

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Opintotyyppi Koulutusala Vastaava yliopisto HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. aineopintoja ala Lapin yliopisto Taiteiden

Lisätiedot

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Ohjeet opiskelijalle Opiskelija harjoittelee omassa opetustyössään ammatillisessa koulutuksessa. Opetusharjoittelussa keskeisenä tavoitteena

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan erikoistumisopinnot

Sosiaali- ja terveysalan erikoistumisopinnot OPINTO-OPAS 2007 2008 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan laitos Sosiaali- ja terveysalan erikoistumisopinnot ERITYISKASVATUKSEN ERIKOISTUMISOPINNOT, TUKEA LAPSELLE KUMPPANUUTTA KASVATTAJALLE

Lisätiedot

Tutkintovaatimukset 2015-2020

Tutkintovaatimukset 2015-2020 TAIDEYLIOPISTO Teatterikorkeakoulu Tanssinopettajan maisteriohjelman opettajan pedagogiset opinnot (60 op) Teatteriopettajan maisteriohjelman opettajan pedagogiset opinnot (60 op) Erilliset opettajan pedagogiset

Lisätiedot

Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1)

Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1) Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1) : Opiskelija kehittää monitieteellistä ja kriittistä ajattelua tutustuu tiedemaailman käytäntöihin harjaantuu lukemaan ja arvioimaan tieteellisiä tutkimuksia

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa MAOL OPS-koulutus Naantali 21.11.2015 Jukka Hatakka Opetussuunnitelman laatiminen Kaikki nuorten lukiokoulutuksen järjestäjät laativat lukion opetussuunnitelman

Lisätiedot

Yleisten osien valmistelu

Yleisten osien valmistelu Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Yleisten osien valmistelu Alustavien luonnosten tarkastelua Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen 15.4.2016 Opetushallitus

Lisätiedot

Sisältö. Arviointi. Lisätiedot. Kasvatustieteiden perusopinnot, 25 op Osaamistavoitteet

Sisältö. Arviointi. Lisätiedot. Kasvatustieteiden perusopinnot, 25 op Osaamistavoitteet Kasvatustieteiden perusopinnot, 25 op Kasvatustieteiden perusopinnot suoritettuaan opiskelijalla on tieteelliselle tiedonmuodostukselle rakentuva kuva kasvatuksesta, oppimisesta, ja koulutuksesta eri aikoina,

Lisätiedot

6.17 Kuvataide. Opetuksen tavoitteet

6.17 Kuvataide. Opetuksen tavoitteet 6.17 Kuvataide Kuvataideopetuksen lähtökohtana on kulttuurisesti monimuotoinen todellisuus, jota tutkitaan kuvia tuottamalla ja tulkitsemalla. Opiskelijoiden kokemukset, mielikuvitus, luova ajattelu ja

Lisätiedot

Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op

Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op Minna Daniel 15.6.2016 1 Opinnot Joka vuosi aloittaa 85 aikuisopetukseen suuntautuvaa opiskelijaa, joista puolet tutkintoopiskelijoita

Lisätiedot

Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu 2

Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu 2 Opetusharjoittelu 3 OKLS3039 (8 op) Kevät 2018 Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu 2 Harjoittelun osaamistavoitteet/ops Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa arvioida ja antaa palautetta

Lisätiedot

Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa

Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa Metropolia ammattikorkeakoulun sosiaalialan koulutusohjelma Mervi Nyman Koulutusohjelman toteutuksen lähtökohdat Koulutusohjelman opetussuunnitelma perustuu

Lisätiedot

Opettajan pedagogiset opinnot

Opettajan pedagogiset opinnot Opettajan pedagogiset opinnot Yleistä t suorittavat opettajan pedagogiset opinnot Sibelius-Akatemiassa yhteistyössä Tampereen yliopiston kanssa. Osa opetuksesta järjestetään taideyliopistojen yhteistyönä.

Lisätiedot

OPINTOPOLKU lukuvuosi

OPINTOPOLKU lukuvuosi OPINTOPOLKU lukuvuosi 2019 2020 Opintojen jakautuminen periodeihin Luokanopettajan opintosuunta, kasvatustiede, Vanhoilla tutkintovaatimuksilla opintoja jatkavat Opetusperiodit Syyslukukausi 2019 Intensiivijakso

Lisätiedot

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS 7. -9. LUOKAT Oppiaineen tehtävä Kuvataiteen opetuksen tehtävä on ohjata oppilaita tutkimaan ja ilmaisemaan kulttuurisesti moninaista todellisuutta taiteen keinoin. Oppilaiden

Lisätiedot

KATSO KAUAS NÄHDÄKSESI LÄHELLE Ohjaus muuttuvissa toimintaympäristöissä

KATSO KAUAS NÄHDÄKSESI LÄHELLE Ohjaus muuttuvissa toimintaympäristöissä KATSO KAUAS NÄHDÄKSESI LÄHELLE Ohjaus muuttuvissa toimintaympäristöissä enorssi: Ohjaussymposium Tampere 23.4.2009 Prof. Päivi Atjonen Joensuun yliopisto Lähtökohdiksi 1 Ohjaajan työn n muutokset Lisääntyneet

Lisätiedot

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI Valtioneuvoston vuonna 2012 antaman asetuksen pohjalta käynnistynyt koulun opetussuunnitelman uudistamistyö jatkuu. 15.4.-15.5.2014 on

Lisätiedot

ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP), opetussuunnitelma

ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP), opetussuunnitelma ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP), opetussuunnitelma 2014-2017 Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op I Kieli- ja viestintäopinnot sekä orientoivat opinnot, 20 op: KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun

Lisätiedot

AINEENOPETTAJAN KOULUTUKSEN OPETTAJAN PEDAGOGISTEN OPINTOJEN OPETUSSUUNNITELMA 2010 2013

AINEENOPETTAJAN KOULUTUKSEN OPETTAJAN PEDAGOGISTEN OPINTOJEN OPETUSSUUNNITELMA 2010 2013 AINEENOPETTAJAN KOULUTUKSEN OPETTAJAN PEDAGOGISTEN OPINTOJEN OPETUSSUUNNITELMA 2010 2013 Aineenopettajan koulutuksen opettajan pedagogiset opinnot antavat laaja-alaisen kelpoisuuden opettaa yleissivistävissä,

Lisätiedot

Jyväskylän normaalikoulu -opetusharjoittelu 1

Jyväskylän normaalikoulu -opetusharjoittelu 1 Opetusharjoittelu 1, 5op. Osaaminen ja asiantuntijuus (KTKP3019) Lukuvuosi 2017-2018 1 Opetusharjoittelu jatkuu läpi lukuvuoden 2017-2018 Ole paikalla: Aloitusinfo ti 26.9.2017 klo 12.30-14.00 (L303) ja

Lisätiedot

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9 Kuvataide Vuosiluokat 7-9 Kuvataiteen tehtävänä on kulttuurisesti moniaistisen todellisuuden tutkiminen ja tulkitseminen. Kuvataide tukee eri oppiaineiden tiedon kehittymistä eheäksi käsitykseksi maailmasta.

Lisätiedot

Opettajan pedagogiset opinnot

Opettajan pedagogiset opinnot Opettajan pedagogiset opinnot 1.8.2018 Opettajan pedagogiset opinnot 1.8.2018... 1 Yleistä... 2 Opintojen rakenne... 2 PERUSOPINNOT (25 op)... 3 S-OP1 Johdatus pedagogiikkaan... 3 Soitin- ja laulupedagogiikka

Lisätiedot

A-jakso: viikot B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti klo

A-jakso: viikot B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti klo A-jakso: viikot 44 49 B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti 25.10.2016 klo 12.30-14.00 paikka L302 A-jakson Infotilaisuus 25.10. 2016 klo 14.15 14.35 Normaalikoulun

Lisätiedot

A-jakso: viikot B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti klo

A-jakso: viikot B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti klo A-jakso: viikot 44 49 B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti 25.10.2016 klo 12.30-14.00 paikka L302 1 A-jakson Infotilaisuus 25.10. 2016 klo 14.15 14.35

Lisätiedot

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE Hiiden Opisto 2006 Perustuu lakiin taiteen perusopetuksesta 633/1998, 5 sekä sitä täydentävään asetukseen 813/1998,

Lisätiedot

Maisteri-info. kevät

Maisteri-info. kevät Maisteri-info kevät 2018 1.3.2018 Kevät 2018 Tarvittaessa hops-keskustelu omaopettajan kanssa Maisterivaiheen hopsin tekeminen oodihops-työkalulla Huolehdi keskeneräiset opinnot valmiiksi -kandintyö, harjoittelu,

Lisätiedot

Sinustako tulevaisuuden opettaja?

Sinustako tulevaisuuden opettaja? Sinustako tulevaisuuden opettaja? Esityksen sisältö Sinustako tulevaisuuden opettaja? Aineenopettajaksi Kielten aineenopettajaksi Opettajankoulutuksessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa

Lisätiedot

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA Oppimisen ja osaamisen iloa Uudet opetussuunnitelmalinjaukset todeksi Irmeli Halinen Opetusneuvos Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPPIMINEN OPETUS JA OPISKELU PAIKALLISET

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 OP) Perusopintojen osaamistavoitteet

KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 OP) Perusopintojen osaamistavoitteet KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 OP) Perusopintojen osaamistavoitteet Perusopinnot suoritettuaan opiskelija: - hahmottaa pedagogisia ilmiöitä erilaisista teoreettisista ja käytännöllisistä näkökulmista

Lisätiedot

Kuvataiteen syventävät sivuaineopinnot 60 op, Lapin avoin yliopisto (HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa.

Kuvataiteen syventävät sivuaineopinnot 60 op, Lapin avoin yliopisto (HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. Kuvataiteen syventävät sivuaineopinnot 60 op, Lapin avoin yliopisto (HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa.) Opintotyyppi Syventäviä opintoja Koulutusala Kuvataideala

Lisätiedot

Sulautuva yliopisto opetus, syksy 2009

Sulautuva yliopisto opetus, syksy 2009 Sulautuva yliopisto opetus, syksy 2009 Opettaja: verkkopedagogiikan asiantuntija Taina Joutsenvirta Aika: keskiviikkoina klo 16 18 4.11., 18.11., 2.12., 16.12.2009 Paikka: Metsätalo U40, sali 27 Kurssin

Lisätiedot

Taidekasvatuksen tutkimusmenetelmät

Taidekasvatuksen tutkimusmenetelmät Taidekasvatuksen tutkimusmenetelmät Tiina Pusa 12.9.2015 Aalto-yliopisto Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Kurssiohjelma 12.9. Orientaatio. Kurssin sisällöt, tavoitteet ja tehtävät. 19.9. Arkistotutkimuksen

Lisätiedot

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus Tanssin yleinen ja laaja oppimäärä Eija Kauppinen, Opetushallitus Aluehallintovirasto, Pohjois-Suomi Taiteen perusopetus ja uusi OPS Muhos, 20.10.2017 Tanssin laaja ja yleinen oppimäärä Perusteiden taiteenalakohtaisten

Lisätiedot

B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa Vuonna 2009 kiintiö oli 35, hakijoita oli 122 Maisteriksi valmistu

B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa Vuonna 2009 kiintiö oli 35, hakijoita oli 122 Maisteriksi valmistu Aineenopettajan koulutukseen hakevien infotilaisuus 10.2.2010 Opintoasiainsuunnittelija Sanna Lumikko Teologinen tiedekunta B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa

Lisätiedot

Elisse Heinimaa / Luentojen tekstit Tallinnassa ja Tartossa REGGIO EMILIA -PEDAGOGIIKAN PERIAATTEITA JA PERUSKÄSITTEITÄ

Elisse Heinimaa / Luentojen tekstit Tallinnassa ja Tartossa REGGIO EMILIA -PEDAGOGIIKAN PERIAATTEITA JA PERUSKÄSITTEITÄ 1 Elisse Heinimaa / Luentojen tekstit 3. - 4.5.2013 Tallinnassa ja Tartossa REGGIO EMILIA -PEDAGOGIIKAN PERIAATTEITA JA PERUSKÄSITTEITÄ REGGIO EMILIAN PÄIVÄKOTIEN KASVATUSAJATTELUN OMINAISPIIRTEITÄ: PÄIVÄKOTI

Lisätiedot

SUOMEN KIELI 1 Vuosiluokkien 5-10 saamelainen luokanopettajakoulutus

SUOMEN KIELI 1 Vuosiluokkien 5-10 saamelainen luokanopettajakoulutus OPETUSSUUNNITELMA SUOMEN KIELI 1 Vuosiluokkien 5-10 saamelainen luokanopettajakoulutus 30 opintopistettä Dutkan- ja oahppostivra dohkkehan 21.6.2013 áššis 72/13 1. OPPIAINEEN YLEISET TIEDOT... 3 1.1. OPPIAINEEN

Lisätiedot

Opettajan pedagogiset opinnot, yliopistopedagogiikka (60 op) Infotilaisuus

Opettajan pedagogiset opinnot, yliopistopedagogiikka (60 op) Infotilaisuus Opettajan pedagogiset opinnot, yliopistopedagogiikka (60 op) Infotilaisuus 24.4.2018 Hakeminen ja hakukelpoisuus 15.6.2018 mennessä suoritettuna yliopistopedagogiikan edeltäviä opintoja 40 op (perusopinnot

Lisätiedot

HENKILÖTUNNUS: KOKONAISTULOS: / 45 pistettä

HENKILÖTUNNUS: KOKONAISTULOS: / 45 pistettä TAMPEREEN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Hakukohde: Elinikäinen oppiminen ja kasvatus VALINTAKOE 4.6.2015 Vastaa jokaiseen kysymykseen selvällä käsialalla. Artikkeleita ei saa pitää esillä kokeen

Lisätiedot

OPINTOPOLKU lukuvuosi

OPINTOPOLKU lukuvuosi OPINTOPOLKU lukuvuosi 2019 2020 Opintojen jakautuminen periodeihin Luokanopettajan opintosuunta, kasvatuspsykologia, vanhoilla tutkintovaatimuksilla jatkavat Opetusperiodit Syyslukukausi 2019 Intensiivijakso

Lisätiedot

INSTRUMENTTIOPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op) Tutkintovaatimukset lukuvuosille , ja

INSTRUMENTTIOPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op) Tutkintovaatimukset lukuvuosille , ja Yleistä Instrumenttipedagogiikan opiskelijat suorittavat opettajan pedagogisia opintoja sekä Sibelius- Akatemiassa (SibA) että Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisen tiedekunnan soveltavan kasvatustieteen

Lisätiedot

Luonnontieteiden, erityisesti biologian ja maantieteen,

Luonnontieteiden, erityisesti biologian ja maantieteen, Anu Hartikainen-Ahia Luonnontieteiden, erityisesti biologian ja maantieteen, pedagogiikan lehtori Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto Filosofinen tiedekunta Itä-Suomen yliopisto Anu.hartikainen@uef.fi

Lisätiedot

Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu 2. Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu

Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu 2. Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu Opetusharjoittelu 2 OKLA3029 (6 op) Osaaminen ja asiantuntijuus 2 1 Aikatauluja A-jakso: viikot 44 49 B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-14 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti 24.10.2017 klo

Lisätiedot

PORTFOLIO-OHJEET. 1. Periodi. Lukuvuosi 2006-07 FyKeMaTT -aineet

PORTFOLIO-OHJEET. 1. Periodi. Lukuvuosi 2006-07 FyKeMaTT -aineet PORTFOLIO-OHJEET Lukuvuosi 2006-07 FyKeMaTT -aineet 1. Periodi portfolioryhmä, keskustelu, kirjoitus (2-3 sivua) Palautuspäivä: ennen keskustelua tai viimeistään 20.10.2006 klo 16:00 Perusharjoittelun

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2015 tai keväällä 2016 aloittaville. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa

Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa Ohjeet opiskelijalle Vaihtoehdoissa A ja B opiskelija harjoittelee joko

Lisätiedot

Valmistuminen ja. maisteriopintoihin siirtyminen

Valmistuminen ja. maisteriopintoihin siirtyminen Valmistuminen ja maisteriopintoihin siirtyminen 3. vuosikurssi kevät 2019 Kevät 2019 Tarkista opinnot omasta opintorekisteristä! Tarvittaessa hops-keskustelu omaopettajan kanssa https://www.oulu.fi/sites/default/files/ects-

Lisätiedot

OPINTOPOLKU lukuvuosi

OPINTOPOLKU lukuvuosi OPINTOPOLKU lukuvuosi 2017 2018 Opintojen jakautuminen periodeihin Luokanopettajan koulutus, pääaineena kasvatustiede Opetusperiodit Syyslukukausi 2017 Intensiivijakso 28.8. 3.9. I opetusperiodi 4.9. 22.10.

Lisätiedot

KUVATAIDE Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä

KUVATAIDE Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä KUVATAIDE Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä Mikko Hartikainen 18.11.2009 Kuvataide oppiaineena perusopetuksessa Visuaalista kulttuurikasvatusta Osa

Lisätiedot

Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2012 ja haluat jatkaa opintojasi?

Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2012 ja haluat jatkaa opintojasi? Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2012 ja haluat jatkaa opintojasi? Uudet tutkintovaatimukset tulevat voimaan 1.8.12. Lue, miten jatkat opintojasi.

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opintonsa 2009-2010 aloittaneet opiskelijat, opetussuunnitelma 2009-2010) 1 KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN. Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus Helsinki, Paasitorni

TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN. Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus Helsinki, Paasitorni TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus 15.4.2010 Helsinki, Paasitorni Taiteen perusopetuksen kehittäminen Opetustuntikohtaisen taiteen perusopetus:

Lisätiedot

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen Opetussuunnitelmat uudistuvat 2016 Tarja Ruohonen OPS-uudistuksen tavoitteita: Kasvun ja oppimisen jatkumon vahvistaminen Rakennetaan olemassaoleville vahvuuksille Määritellään kasvatustyötä ja toimintakulttuurin

Lisätiedot

OPINTO-OPAS 2013 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala Aikuiskoulutus

OPINTO-OPAS 2013 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala Aikuiskoulutus OPINTO-OPAS 2013 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala Aikuiskoulutus Erityiskasvatuksen erikoistumisopinnot 30 op Sosiaalialan erikoistumisopinnot/ Erityiskasvatuksen erikoistumisopinnot ERITYISKASVATUS

Lisätiedot

OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT. Aineenopettajan pedagogiset opinnot

OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT. Aineenopettajan pedagogiset opinnot OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT Aineenopettajan pedagogiset opinnot Tervetuloa opettajankoulutukseen. Opettaja on kasvattajana tulevaisuuden tekijä. Kasvattajuus vaatii paljon, mutta tarjoaa myös mielekkään

Lisätiedot

Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere

Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere Opintojaksolla tutustutaan nykyaikaisen, joustavan, oppivana organisaationa toimivan työyhteisön tunnusmerkkeihin ja toimintaperiaatteisiin. Samalla opitaan

Lisätiedot

Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto (Lastentarhanopettajan opintosuunta) Opetussuunnitelma OPETUSPERIODIT, lukuvuosi

Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto (Lastentarhanopettajan opintosuunta) Opetussuunnitelma OPETUSPERIODIT, lukuvuosi OPINTOPOLKU Tutkintovaatimusten 2017-2020 (1.8.2017 aloittaneet) mukaan meneville (3.vsk viimeinen sivu ennen 1.8.2015 aloittaneille eli tutkintovaatimusten 2012-2016 mukaan eteneville) Opintojen jakautuminen

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus Opetussuunnitelmauudistus Suomessa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset tarpeet ja linjaukset

Lisätiedot

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Lukiopäivät 11.-12.11.2015 Eija Kauppinen, Kimmo Koskinen, Anu Halvari & Leo Pahkin Perusteiden oppimiskäsitys (1) Oppiminen on seurausta

Lisätiedot

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa.

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. Asetus teologisista tutkinnoista 7.4.1995/517 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Koulutusvastuu Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. 2 Tutkinnot

Lisätiedot

PSYKOLOGIA. Opetuksen tavoitteet

PSYKOLOGIA. Opetuksen tavoitteet PSYKOLOGIA Ihmisen toimintaa tutkivana tieteenä psykologia antaa opiskelijalle valmiuksia havainnoida ja ymmärtää monipuolisesti ihmistä ja hänen toimintaansa vaikuttavia tekijöitä. Psykologisen tiedon

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP 1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelma 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

Haastava, haastavampi, arviointi. Kirsi Saarinen/Tamk Insinööri 100 vuotta 4.10.2012

Haastava, haastavampi, arviointi. Kirsi Saarinen/Tamk Insinööri 100 vuotta 4.10.2012 Haastava, haastavampi, arviointi Kirsi Saarinen/Tamk Insinööri 100 vuotta 4.10.2012 Arviointi on osa oppimista, joten sitä ei pidä pitää irrallisena osana opettamisesta, oppimisesta, kehittämisestä ja

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016 Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän PORVOON KAUPUNKI Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kaupunki / Sivistyslautakunta 4.9.2007 1. TOIMINTA-AJATUS... 2 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS,

Lisätiedot

OPINTO OPAS Lahden ammattikorkeakoulu. Ammattikorkeakouluopintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille 16 op

OPINTO OPAS Lahden ammattikorkeakoulu. Ammattikorkeakouluopintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille 16 op OPINTO OPAS 2012 2013 Lahden ammattikorkeakoulu Ammattikorkeakouluopintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille 16 op VALMENTAVA KOULUTUS MAAHANMUUTTAJILLE 16 OP Valmentavan koulutuksen tarkoituksena

Lisätiedot

VALINNAISET OPINNOT Laajuus: Ajoitus: Kood Ilmoittautuminen weboodissa (ja päättyy 06.03.2016.)

VALINNAISET OPINNOT Laajuus: Ajoitus: Kood Ilmoittautuminen weboodissa (ja päättyy 06.03.2016.) VALINNAISET OPINNOT Valinnaisia opintoja pedagogisten opintojen yleistavoitteiden suuntaisesti tarjoavat normaalikoulu, kasvatustiede ja ainedidaktiikka. Laajuus: 3 opintopistettä Ajoitus: Pääsääntöisesti

Lisätiedot

KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI

KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI L U O N N O S P E R U S O P E T U K S E N O P E T U S S U U N N I T E L M A N P E R U S T E I K S I 2 0 1 4 ( 1 4. 1 1. 2 0 1 2 ) KOULUN TOIMINTAKULTTUURI Historiallisesti

Lisätiedot

Lähiopetus Monimuoto-opetus (=puhelinvälit-teisesti ja kirjeitse) Verkko-opetus EduWeb ympäristössä

Lähiopetus Monimuoto-opetus (=puhelinvälit-teisesti ja kirjeitse) Verkko-opetus EduWeb ympäristössä 1 HY/ Päivitetty 19.4.2017 Lehtori Pirkko Raudaskosken opetusura yliopistossa Opettajanurani käynnistyi yliopistossa toimiessani syyslukukausina 1992 ja 1995 Kasvatustieteen laitoksella aikuiskasvatustieteen

Lisätiedot

Aikuisten perusopetus

Aikuisten perusopetus Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita Tapiolan lukiossa Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita kursseja mielenkiintonsa mukaan vapaassa

Lisätiedot

A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet

A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet VALTAKUNNALLISET VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT 8.-9.12.2014, Helsinki, Messukeskus Mikko Hartikainen Opetushallitus Kuvataiteen

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Opettajien akatemian kriteerit

Helsingin yliopiston Opettajien akatemian kriteerit n kriteerit 1. Oman opetus- ja ohjausosaamisen jatkuva kehittäminen Erinomaisuus näkyy mm. siten, että opettaja arvioi ja kehittää systemaattisesti opettamiseen ja ohjaukseen liittyvää omaa toimintaansa

Lisätiedot

Suomi toisena kielenä (S2) -opetuksen opintokokonaisuus 25 op

Suomi toisena kielenä (S2) -opetuksen opintokokonaisuus 25 op Suomi toisena kielenä (S2) -opetuksen opintokokonaisuus 25 op Valintaperusteet Opiskelija voi hakeutua suorittamaan joko koko kokonaisuutta tai yksittäisiä opintojaksoja. Opintoihin valitaan ensisijaisesti

Lisätiedot

KUVATAIDE KOULUN OPPIAINEENA PIIRUSTUKSESTA VISUAALISEEN KULTTUURIKASVATUKSEEN

KUVATAIDE KOULUN OPPIAINEENA PIIRUSTUKSESTA VISUAALISEEN KULTTUURIKASVATUKSEEN KUVATAIDE KOULUN OPPIAINEENA PIIRUSTUKSESTA VISUAALISEEN KULTTUURIKASVATUKSEEN,,, Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako -työryhmä 18.11.2009 Pirkko Pohjakallio

Lisätiedot

Lukutaidon uudet muodot äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan haasteena Asiantuntijanäkökulma mediakasvatukseen, osa 1

Lukutaidon uudet muodot äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan haasteena Asiantuntijanäkökulma mediakasvatukseen, osa 1 Lukutaidon uudet muodot äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan haasteena Asiantuntijanäkökulma mediakasvatukseen, osa 1 Annukka Uusitalo 28.2.2006 Mediakasvatuskeskus Soveltavan kasvatustieteen laitos

Lisätiedot

Ohjatun perusharjoittelun tiedotustilaisuus syksy 2013

Ohjatun perusharjoittelun tiedotustilaisuus syksy 2013 Ohjatun perusharjoittelun tiedotustilaisuus syksy 2013 HY:n Viikin normaalikoulu 21.10.2013 Reijo Honkanen, rehtori Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Tervetuloa Viikin norssiin Viikin normaalikoulussa

Lisätiedot

Minna Koskinen Yanzu-seminaari 12.11.2011

Minna Koskinen Yanzu-seminaari 12.11.2011 Minna Koskinen Yanzu-seminaari 12.11.2011 } Pedagogiset näkökulmat taito opettaa, koulutuspolitiikan ymmärrys, itsevarmuuden kasvu opettajana } Palkkaan liittyvät näkökulmat Pätevä opettaja saa yleensä

Lisätiedot

Opetushallituksen rooli muotoiluohjelman toteutuksessa. pääjohtaja Aulis Pitkälä

Opetushallituksen rooli muotoiluohjelman toteutuksessa. pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallituksen rooli muotoiluohjelman toteutuksessa pääjohtaja Aulis Pitkälä Koulutuksen haaste ja mahdollisuus: Muotoilun laajentunut kenttä Muotoile Suomi -ohjelma huomioi muotoilun ymmärryksen ja

Lisätiedot

OPINTOPOLKU Varhaiskasvatuksen opintosuunnan opiskelijoille kasvatustieteen maisteriohjelmassa Opintojen jakautuminen periodeihin lukuvuonna

OPINTOPOLKU Varhaiskasvatuksen opintosuunnan opiskelijoille kasvatustieteen maisteriohjelmassa Opintojen jakautuminen periodeihin lukuvuonna OPINTOPOLKU Varhaiskasvatuksen opintosuunnan opiskelijoille kasvatustieteen maisteriohjelmassa Opintojen jakautuminen periodeihin lukuvuonna 2019-2020 KASVATUSTIETEEN MAISTERIN TUTKINTO (Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla.

OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla. 1 VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

AINEENOPETTAJAN EHEYTTÄVÄ TIETÄMYS

AINEENOPETTAJAN EHEYTTÄVÄ TIETÄMYS AINEENOPETTAJAN EHEYTTÄVÄ TIETÄMYS YTM, tohtorikandidaatti Mikko A. Niemelä mikko.a.niemela@helsinki.fi Helsingin yliopisto, Kasvatustieteen päivät, Tampere 16.11.2018 Opettajan pedagogisen sisältötiedon

Lisätiedot

Pedagogiset haasteet tutkimuksessa: kirjapakettikurssi

Pedagogiset haasteet tutkimuksessa: kirjapakettikurssi Pedagogiset haasteet tutkimuksessa: kirjapakettikurssi 2017 OPINTOJAKSO Luokanopettajakoulutuksen erillisvalinta. Pedagogiset haasteet tutkimuksessa: kirjapakettikurssi (408014S) 4 op Kasvatustieteiden

Lisätiedot