INSTRUMENTTIOPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op) Tutkintovaatimukset lukuvuosille , ja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "INSTRUMENTTIOPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op) Tutkintovaatimukset lukuvuosille , ja"

Transkriptio

1 Yleistä Instrumenttipedagogiikan opiskelijat suorittavat opettajan pedagogisia opintoja sekä Sibelius- Akatemiassa (SibA) että Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisen tiedekunnan soveltavan kasvatustieteen laitoksella (SOKLA). Osa opetuksesta on järjestetty taideyliopistojen Sibelius-Akatemian, Taideteollisen korkeakoulun sekä Teatterikorkeakoulun yhteistyönä. Koulutuksen tavoitteena on välittää opiskelijoille laaja-alainen kuva opettajuudesta, jonka keskeisiä piirteitä ovat tutkiva ja reflektoiva ote omaan ammattiin ja kyky yhdistää ainedidaktinen ja muu kasvatustieteellinen teoria ja käytäntö omaksi pedagogiseksi tietotaidoksi. Opiskelija tuntee kasvatus- ja opetustyön yhteiskunnalliset ulottuvuudet ja sidonnaisuudet, hahmottaa oman alansa koulutusjärjestelmän kokonaisuudessaan ja kykenee integroimaan oman aineensa muihin opetettaviin aineisiin ja oppilaitoksen yleisiin kasvatus- ja opetustyön päämääriin ja arvoperustaan. Koulutuksessa opiskelija saa valmiuksia tukea ja ohjata eri-ikäisten oppijoiden psykofyysissosiaalista kehitystä ja oppimista moniarvoisessa ja monikulttuuristuvassa yhteiskunnassa. Opiskelija perehtyy oman työnsä laaja-alaiseen suunnitteluun ja arviointiin sekä tieto- ja viestintätekniikan mahdollisuuksiin oman aineensa opettamisessa. Koulutus luo edellytykset sille, että opiskelija on yhteiskuntasuuntautunut ja tuntee kasvatus-, opetus- ja koulutustyön yhteiskunnalliset ulottuvuudet sekä filosofiset, psykologiset, sosiologiset, erityispedagogiset ja historialliset perusteet, työtään laaja-alaisesti tutkiva ja kehittävä asiantuntija, pedagogisesti ajatteleva opetuksen ja opiskelun suunnittelija, toteuttaja ja arvioija sekä kasvattaja, joka kykenee tietoiseen ja perusteltuun pedagogiseen päätöksentekoon, opetussuunnitelmatyöhön ja muuhun alansa kehittämiseen Opettajankoulutuksessa opiskelijalle voidaan välittää perusvalmiudet, joiden kehittyminen ja opettajaksi kasvu jatkuvat koko ammattiuran ajan. Opintojen rakenne 1. Opetuksen ja oppimisen filosofiset, psykologiset ja yhteiskunnalliset perusteet 19 op 1.1 Musiikin opettamisen didaktiset perusteet 3 op 1.2 Ihmis- ja oppimiskäsitykset taideopetuksessa 4 op 1.3 Taidekasvatuksen erityispedagogiikka 4 op 1.4 Kasvatuksen yhteiskunnalliset, historialliset ja filosofiset perusteet 5 op 1.5 Vuorovaikutustaidot 3 op 2. Aineen opettamisen teoreettiset perusteet ja käytäntö 29 op 2.1 Ainedidaktiikka/ perus-, soveltava ja syventävä harjoittelu (Sibelius-Akatemian instrumenttipedagogiikka) 25 op 2.2 Praktikum (Harjoittelu) 4 op 3. Tutkimusmetodologia ja ainedidaktinen tutkimus 12 op 3.1 Tutkimus ja metodit 4 op 3.2 Seminaari 8 op 1/8

2 1. Opetuksen ja oppimisen filosofiset, psykologiset ja yhteiskunnalliset perusteet (19 op) 1.1 Musiikin opettamisen didaktiset perusteet (3 op) Musikundervisningens didaktiska grunder Didactic bases of Music Teaching Opiskelija perehtyy didaktiseen tutkimukseen kasvatustieteen osana, oppii peruskäsitteistön ja pystyy niiden avulla analysoimaan opetuskäytäntöjä. Tavoitteena on perehtyä erityisesti oppimisen, opetussuunnittelun ja arvioinnin peruskäsitteisiin. Kirjallisuus Kirjatentissä suoritettava kirjallisuus: Uusikylä, K. & Atjonen, P Didaktiikan perusteet. WSOY Luentoja korvaavat esseet joistakin seuraavista julkaisuista. Teoksista ja tehtävistä sovitaan etukäteen opettajan kanssa: Numminen, Ava Laulutaidottamasta kehittyväksi laulajaksi. Tutkimus aikuisen laulutaidon lukoista ja niiden aukaisemisesta. Sibelius-Akatemia. Studia Musica 25. Broman-Kananen, Ulla-Britta På klassrummets tröskel. Om att vara lärare I musikläroinrättningarnas brytningstid. Sibelius-Akatemia. Studia Musica 24. Huhtanen, Kaija Pianistista soitonopettajaksi. Sibelius-Akatemia. Studia Musica 22. Tuovila, Annu Mä soitan ihan omasta ilosta! Pitkittäinen tutkimus vuotiaiden lasten musiikin harjoittamisesta ja musiikkiopisto-opiskelusta. Sibelius-Akatemia. Studia Musica 18. Maijala, Pirre Muusikon matka huipulle. Soittamisen eksperttiys huippusoittajan itsensä kokemana, Sibelius-Akatemia. Studia Musica 20. Hirvonen, Airi Pikkupianistista musiikin ammattilaiseksi. Solistisen koulutuksen musiikinopiskelijat identiteettinsä rakentajina. Oulun yliopisto. Acta Universitatis Ouluensis: E 61 Kosonen, Erja Mitä mieltä pianonsoitossa? vuotiaiden pianonsoittajien kokemuksia musiikkiharrastuksestaan. Jyväskylän yliopisto. Jyväskylä Studies on the Arts 79 Heino, Terhi & Ojala, Maija-Liisa (toim.) Musiikkioppilaitosten perusopetuksen arviointi Opetushallitus: Arviointi 1/ Helsinki: Yliopistopaino. Ahonen, Kari Johdatus musiikin oppimiseen. Finn Lectura Järjestävä yliopisto: SOKLA ja Sibelius-Akatemia 2/8

3 1.2 Ihmis- ja oppimiskäsitykset taideopetuksessa (4 op, Teak) Uppfattningar om människan och lärandet inom konstpedagogik Conceptions of human development and learning in art education : Tavoitteena on, että opiskelija tuntee tärkeimmät ihmisen olemukseen, kehitykseen ja oppimiseen liittyvät filosofiset ja psykologiset käsitykset ja teoriat, kykenee keskustelemaan erilaisista käsityksistä sekä sanallistamaan omaa taidepedagogista ajatteluaan näiden käsitysten pohjalta. Jaksolla tutustutaan eräisiin kasvatus- ja kehityspsykologisiin teorioihin, erilaisiin ihmis- ja oppimiskäsityksiin sekä oppimistyyleihin, sekä pohditaan oppimista yksilön ja yhteisön näkökulmasta. Jaksolla käsitellään myös taiteen merkitystä ihmisen kasvulle ja kehitykselle sekä taiteen oppimiseen ja opettamiseen liittyvää problematiikkaa. Kronqvist, E. & Pulkkinen, M Kehityspsykologia: Matkalla muutokseen. Helsinki: WSOY. Puhakainen, J Persoonan puolustaja Lauri Rauhala ihmistutkimuksen pioneerina. Helsinki: Like. Tynjälä, P Oppiminen tiedon rakentamisena: konstruktivistisen oppimiskäsityksen perusteita. Helsinki: Kirjayhtymä sekä verkko-oppimateriaali. Vaihtoehtoinen suoritustapa Kurssi voidaan suorittaa myös kirjatenttinä suorittamalla Teatterikorkeakoulun yleisinä tenttipäivinä seuraavat teokset: Kronqvist, E. & Pulkkinen, M Kehityspsykologia: Matkalla muutokseen. Helsinki: WSOY. Rauhala, L Ihmiskäsitys ihmistyössä. Helsinki: Gaudeamus. Siljander, P Systemaattinen johdatus kasvatustieteeseen. Helsinki: Otava. Tynjälä, P Oppiminen tiedon rakentamisena: konstruktivistisen oppimiskäsityksen perusteita. Helsinki: Kirjayhtymä. Järjestävä yliopisto: Teatterikorkeakoulu. Jakso toteutetaan yhteistyössä Taideteollisen korkeakoulun ja Teatterikorkeakoulun kanssa. 1.3 Taidekasvatuksen erityispedagogiikka (4 op) Special education in arts subjects Special pedagogik för konstämnen : Opiskelija perehtyy yleisimpiin kehityspsykologian suuntauksiin ja kehityksessä ilmeneviin häiriöihin ja poikkeamiin. Opiskelija saa tietoa yhteiskunnallisista erityispalveluista ja oppii omassa työssään soveltamaan erityispedagogista tietoa. Opintojakson tavoitteena on myös 3/8

4 antaa opiskelijalle välineet erilaisuuden hyväksymiseen, kohtaamiseen ja ymmärtämiseen sekä oman taideaineen soveltamiseen erityispedagogisesta näkökulmasta. Ryhmäkoko (max) opiskelijaa. Opintojakson sisältönä on: Kehityspsykologian perusteita Fyysisen ja psyykkisen kehityksen vaikeudet, keskeisimmät vammaryhmät ja oireyhtymät Erityisopetus Suomessa Erilaiset opetusmenetelmät ja niiden käytäntöön soveltaminen Erityispedagogisen tiedon käytäntöön soveltaminen Eri taideterapiamuotojen perusteet Luentojen yhteydessä tentittäväksi luennot sekä Jahnukainen, Markku (toim.) Lasten erityishuolto ja -opetus Suomessa. Lastensuojelun keskusliitto. Helsinki/Juva: WS Bookwell Oy Kurssi voidaan suorittaa myös kirja-tenttinä suorittamalla: Hautamäki, Lahtinen, Moberg ja Tuunainen: Erityispedagogiikan perusteet (WSOY); Jahnukainen, M. (toim.): Lasten erityishuolto ja -opetus Suomessa. Lastensuojelun keskusliitto. Helsinki/Juva: WS Bookwell Oy Ikonen, Oiva Oppimisvalmiudet ja opetus. PS-kustannus. Arviointi: 0 5 Järjestävä yliopisto: Sibelius-Akatemia. Jakso toteutetaan yhteistyössä Taideteollisen korkeakoulun ja Teatterikorkeakoulun kanssa. 1.4 Kasvatuksen yhteiskunnalliset, historialliset ja filosofiset perusteet (5 op) Pedagogikens filosofiska, historiska och sociala grunder Philosophical, historical and social bases of education : Antaa perustiedot kasvatuksen perusteluista eri aikoina ja niistä filosofisista käsityksistä, joilla kasvatuksesta on puhuttu. Keskeisten käsitteiden tekeminen tutuiksi, samoin kasvatuksesta käytävän tieteellisen (kasvatustieteellisen) tarkastelun hahmottaminen. Suoranta, Juha (2005) Radikaali kasvatus. Helsinki: Gaudeamus Varto, Juha (2002) Isien synnit; kasvatuksen kulttuurinen ja biologinen ongelma. Tampere: Tampere University Press Värri Veli-Matti (2002) Hyvä kasvatus - kasvatus hyvään : dialogisen kasvatuksen filosofinen tarkastelu erityisesti vanhemmuuden näkökulmasta Tampere: Tampere University Press /8

5 Vaihtoehtoinen suoritustapa: Kurssi voidaan suorittaa myös kirjatenttinä suorittamalla yllämainittujen teosten lisäksi: Aries, Philippe (1995) Centuries of Childhood. Vintage Books Järjestävä yliopisto: Taideteollinen korkeakoulu. Jakso toteutetaan yhteistyössä Sibelius- Akatemian ja Teatterikorkeakoulun kanssa. 1.5 Vuorovaikutustaidot (3 op) Interaktionsfärdigheter Interaction Skills Antaa valmiuksia, jotka auttavat muusikkoja ja musiikkipedagogeja toimimaan läheisemmässä yhteistyössä yleisönsä kanssa, työskentelemään laaja-alaisemmin musiikin ja taiteen kentällä sekä harjoittamaan uudenlaista yhteistyötä eri taide- ja oppilaitosten kanssa. Kurssilla annetaan välineitä erilaisten opettajan työhön liittyvien vuorovaikutustilanteiden kohtaamiseen sekä opettajaidentiteetin vahvistamiseen. Kurssilla prosessoidaan mm. seuraavia teemoja: viestintä, konfliktien kohtaaminen, stressin hallinta, työnohjaus, sosiaalinen havaitseminen ja nuorten maailma. Kurssilla perehdytään myös työpajatyöskentelyyn, (joka on luovan vuorovaikutustoiminnan perusmenetelmiä) sekä ryhmädynamiikan menetelmien ja improvisoinnin eri muotojen opiskeluun. K. Uusikylä & J. Piirto Luovuus taito löytää, rohkeus toteuttaa. WSOY. K. Johnstone Impro. Yliopistopaino. S. Routarinne Improvisoi. Tammi Arviointi: a/i Järjestävä yliopisto: Sibelius-Akatemia. 2. Aineen opettamisen teoreettiset perusteet ja käytäntö (29 op) 2.1 Ainedidaktiikka/ perus- ja syventävä harjoittelu, 25 op Ämnesdidaktik/Grund och fördjupad praktik Applied didactics/ Basic and advanced training Kullekin opiskelijalle kootaan oman ja haluttaessa myös toisen koulutusohjelman pedagogisista opinnoista hänen HOPS-tavoitteitaan vastaava 25 pisteen kokonaisuus, joka sisältää ainedidaktiikan opintoja sekä viikottaista harjoittelua vähintään kahden vuoden ajan (Sibelius- Akatemian oma pedagogiikkaopetus). 5/8

6 Opiskelija kehittää musiikkipedagogisia valmiuksiaan sekä yksilö- että ryhmäopetuksessa vaadittavia taitojaan, perehtyy musiikin alkeisopetukseen, lasten ja nuorten soitinopetukseen sekä musiikin perus- ja opistotason opetussisältöihin. Hän saa valmiudet soiton, laulun tai teoria-säveltapailun sekä oman koulutusohjelmansa musiikin lajin opetukseen kaikessa musiikkialan ammattiin johtavassa ja valmistavassa sekä harrastetavoitteisessa koulutuksessa. Soittimesta riippuen opinnoissa voidaan syventyä myös ammattiopiskelijoiden ohjelmistoon ja opetuksen erityiskysymyksiin. Opiskelija tutustuu laajasti opetusmenetelmiin ja -materiaaleihin, tuottaa tarvittaessa omia oppimateriaaleja, harjoituttaa yhteissoittoa, valmentaa oppilaitaan esiintymisiin, osallistuu perustason tutkintojen arviointeihin sekä suunnittelee ja hankkii opetusharjoittelukokemusta erilaisten oppijoiden kanssa. Kirjallisuus Kunkin koulutusohjelman/ soittimen oma erityiskirjallisuus, mm. soitonopettamista, opetusmenetelmiä ja psyykkistä valmennusta käsittelevää kirjallisuutta Järjestävä yliopisto: Sibelius-Akatemia 2.2 Praktikum (Harjoittelu, 4 op) Praktikum Practicum Kaksi valintavaihtoehtoa: 1) Musiikkiopistoharjoittelu 2) Luovat muusikon taidot (Luomus) -opintojakson 2. vaihe (harjoittelu esim. koulussa) 1) Musiikkiopistoharjoittelu Harjoittelun aikana opiskelija syventää edelleen valmiuksiaan itsenäiseen opetuksen suunnitteluun ja arviointiin. Opiskelija perehtyy musiikkiopistotasoisten oppilaiden opettamiseen ottamalla käyttöön erilaisia opetusmenetelmiä/ -välineitä kuin aiemmissa opetusharjoitteluissa. Tavoitteena on, että opiskelija kykenee analysoimaan ja arvioimaan omaa didaktista toimintaansa ja kehittämään edelleen omaa persoonallista opettajuuttaan. 2) Luovat muusikon taidot (Luomus) -opintojakson 2. vaihe Koulutuksen tavoitteena on syventää muusikon valmiuksia toimia laaja-alaisesti musiikin ja taiteen kentällä yhteistyössä eri alan taiteilijoiden, pedagogien ja nuorten kanssa. Tavoitteena on johdattaa omaan improvisointiin/ säveltämiseen ja perehdyttää työpajatyöskentelyyn. Arviointi: a/i Järjestävä yliopisto: Sibelius-Akatemia. 3. Tutkimusmetodologia ja ainedidaktinen tutkimus (12 op) 6/8

7 Opintojaksojen tavoitteena on tutkimuksellisen näkökulman tuominen opetustyöhön. 3.1 Tutkimus ja metodit (4 op) Forskningsmetoder Research Methods Opiskelija perehtyy ainedidaktiseen tutkimukseen ja sen menetelmiin. Opintojakson aikana tutustutaan kvantitatiivisen ja kvalitatiivisen tutkimuksen aineistonhankinta- ja analyysimenetelmiin. Kurssi voidaan suorittaa myös kirjatenttinä tenttimällä seuraavat teokset: Syrjälä, L. & Ahonen, S. & Syrjäläinen, E. & Saari, S. Laadullisen tutkimuksen työtapoja. Kirjayhtymä. Niiniluoto: Johdatus tieteenfilosofiaan osa I, luvut 1. Ja 2. Sivut Ketonen: Tieteen etiikkaa teoksessa Niskanen (toim.) Tieteellisten menetelmien perusteita ihmistieteissä 1984 tai teoksessa Ketonen Rajalla, Otava 1980 Huttunen: Kasvatustieteellinen tutkimus teoksessa Niskanen (toim.) Tieteellisten menetelmien perusteita ihmistieteissä, 1984, sivut Sekä yksi seuraavista (esim. seminaarityöhön valitun tutkimusmenetelmän tueksi): Hirsjärvi, Hurme. 2004: Tutkimushaastattelu. Teemahaastattelun teoria ja käytäntö. Helsinki: Yliopistopaino Hirsjärvi, Remes, Sajavaara Tutki ja kirjoita. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi, sivut (kyselytutkimus) Tuomi, Sarajärvi Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi. Luvut 3-6, sivut (aineiston hankinta, sisällönanalyysi, eettisyys ja luotettavuus) Järjestävä yliopisto: Sibelius-Akatemia. 3.2 Seminaari (8 op) Seminar Seminarium Opiskelija kykenee lukemaan, ymmärtämään, arvioimaan ja hyödyntämään kasvatustieteellistä kirjallisuutta ja tutkimusraportteja lähinnä ainedidaktisesta näkökulmasta. Opiskelija perehtyy oman aineensa opettamista ja oppimista tarkastelevaan tutkimukseen sekä laatii oman itsenäisen tutkielman. 7/8

8 Järjestävä yliopisto: SOKLA ja Sibelius-Akatemia. 8/8

Opettajan pedagogiset opinnot

Opettajan pedagogiset opinnot Opettajan pedagogiset opinnot Yleistä t suorittavat opettajan pedagogiset opinnot Sibelius-Akatemiassa yhteistyössä Tampereen yliopiston kanssa. Osa opetuksesta järjestetään taideyliopistojen yhteistyönä.

Lisätiedot

Opettajan pedagogiset opinnot

Opettajan pedagogiset opinnot Opettajan pedagogiset opinnot 1.8.2018 Opettajan pedagogiset opinnot 1.8.2018... 1 Yleistä... 2 Opintojen rakenne... 2 PERUSOPINNOT (25 op)... 3 S-OP1 Johdatus pedagogiikkaan... 3 Soitin- ja laulupedagogiikka

Lisätiedot

Opettajan pedagogiset opinnot

Opettajan pedagogiset opinnot Opettajan pedagogiset opinnot Ainedidaktisten opintojen vertailu Opintojen rakenne (60 op) Yliopisto Kasvatustiede Ainedidaktiikka Harjoittelu 27 13 12 28 25 15 12 (+3?) 26 19 21 19 1 Ainedidaktiset kurssit

Lisätiedot

OPETUSAIKATAULU syyslukukausi 2015

OPETUSAIKATAULU syyslukukausi 2015 Opettajan pedagogiset opinnot, humanistinen ja matemaattis-luonnontieteellinen ala 60 op OPETUSAIKATAULU syyslukukausi 2015 Opettajankoulutuksen intensiiviviikot Syksy 2015 vk 36-38 ma 31.8. ti 15.9. vk

Lisätiedot

Tutkintovaatimukset 2015-2020

Tutkintovaatimukset 2015-2020 TAIDEYLIOPISTO Teatterikorkeakoulu Tanssinopettajan maisteriohjelman opettajan pedagogiset opinnot (60 op) Teatteriopettajan maisteriohjelman opettajan pedagogiset opinnot (60 op) Erilliset opettajan pedagogiset

Lisätiedot

Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op

Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op Tavoite Kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon tavoitteena käsityönopettajan koulutuksessa on antaa opiskelijalle perustiedot käsityön kentästä, materiaaleista

Lisätiedot

Kansallinen seminaari

Kansallinen seminaari Kansallinen seminaari Matemaattis- luonnontieteellisten aineiden aineenopettajakoulutuksen pedagogisten opintojen tutkintovaatimukset Matemaattis- luonnontieteellisten aineiden didaktiikka luokanopettajakoulutuksessa

Lisätiedot

TANSSIN- JA TEATTERI-ILMAISUN OPETTAJAN PEDAGOGISTEN OPINTOJEN TUTKINTOVAATIMUKSET LUKUVUOSILLE , JA

TANSSIN- JA TEATTERI-ILMAISUN OPETTAJAN PEDAGOGISTEN OPINTOJEN TUTKINTOVAATIMUKSET LUKUVUOSILLE , JA OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 OP) 1. TAIDEPEDAGOGIIKAN PERUSTEET (20 OP) / GRUNDERNA I KONSTPEDAGOGIK/ BASICS IN ART PEDAGOGY Kasvatuksen historialliset ja filosofiset perusteet (4 op) / Pedagogikens

Lisätiedot

Kandidaatin tutkinnon rakenne

Kandidaatin tutkinnon rakenne Kandidaatin tutkinnon rakenne ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS 2016 2020 KANDIDAATIN TUTKINNON RAKENNE 180 op op Kieli-, viestintä ja orientoivat opinnot 20 Kvo Orientoituminen opintoihin (HOPS) ja opiskelutaitojen

Lisätiedot

YLIOPISTOKURSSIT TOISEN ASTEEN OPISKELIJOILLE

YLIOPISTOKURSSIT TOISEN ASTEEN OPISKELIJOILLE YLIOPISTOKURSSIT TOISEN ASTEEN OPISKELIJOILLE Psykologia Kasvatustiede Oikeustiede Lääketiede/farmasia/biologia Lukuvuonna 2018 2019 (Ennakkotieto, muutokset mahdollisia) Psykologiasta Kehityspsykologian

Lisätiedot

LIIKUNNAN DIDAKTIIKAN PERUSOPINTOKOKONAISUUS (25 op) TUTKINTOVAATIMUKSET VUOSILLE

LIIKUNNAN DIDAKTIIKAN PERUSOPINTOKOKONAISUUS (25 op) TUTKINTOVAATIMUKSET VUOSILLE LIIKUNNAN DIDAKTIIKAN PERUSOPINTOKOKONAISUUS (25 op) TUTKINTOVAATIMUKSET VUOSILLE 2012 2015 LIIKUNNAN DIDAKTIIKAN PERUSOPINTOKOKONAISUUS 25 OP (TUNNISTE 61640) Biämnesstudier i fysisk fostrans didaktik

Lisätiedot

Kieli- ja viestintäopinnot 8 ov

Kieli- ja viestintäopinnot 8 ov Kieli- ja viestintäopinnot 8 ov Y 1 Äidinkieli 4 OV Y 1.1 63054 63055 Äidinkielen puhe- ja ilmaisutaito osa 1 (63054) osa 2 (63055) Y 1.2 63056 Tieteellinen kirj. ja harjoitusaine Luennot 1 ov (63057)

Lisätiedot

Kasvatustiede 25 op (aya250504), lähiopetus Limingan Kansanopisto-Taidekoulu 2015-2016

Kasvatustiede 25 op (aya250504), lähiopetus Limingan Kansanopisto-Taidekoulu 2015-2016 Kasvatustiede 25 op (aya250504), lähiopetus -Taidekoulu 2015-2016 MUUTOKSET MAHDOLLISIA! Opintotyyppi Perusopintoja Koulutusala Kasvatustieteellinen Oppiaine Kasvatustiede Vastaava yliopisto Oulun yliopisto

Lisätiedot

Musiikkikasvatuksen perusteet / Muko (Musiikinteorian perusteet) /

Musiikkikasvatuksen perusteet / Muko (Musiikinteorian perusteet) / Muko syksy 2013 OPS 2013 1. VUOSIKURSSIN OPETUS (2013-14) 405018Y Opintoihin orientoituminen OK 900070Y Tieteellinen viestintä OK Oodissa 900075Y Puheviestintä OK Oodissa 901001Y Toinen kotimainen kieli

Lisätiedot

Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2012 ja haluat jatkaa opintojasi?

Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2012 ja haluat jatkaa opintojasi? Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2012 ja haluat jatkaa opintojasi? Uudet tutkintovaatimukset tulevat voimaan 1.8.12. Lue, miten jatkat opintojasi.

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2015 tai keväällä 2016 aloittaville. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

Musiikkikasvatuksen perusteet / Muko (Musiikinteorian perusteet) /

Musiikkikasvatuksen perusteet / Muko (Musiikinteorian perusteet) / Muko syksy 2013 OPS 2013 1. VUOSIKURSSIN OPETUS (2013-14) 405018Y Opintoihin orientoituminen OK 900070Y Tieteellinen viestintä OK Oodissa 900075Y Puheviestintä OK Oodissa 901001Y Toinen kotimainen kieli

Lisätiedot

Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op

Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op Minna Daniel 15.6.2016 1 Opinnot Joka vuosi aloittaa 85 aikuisopetukseen suuntautuvaa opiskelijaa, joista puolet tutkintoopiskelijoita

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opintonsa 2009-2010 aloittaneet opiskelijat, opetussuunnitelma 2009-2010) 1 KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT

Lisätiedot

OPINTO-OPAS 2013 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala Aikuiskoulutus

OPINTO-OPAS 2013 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala Aikuiskoulutus OPINTO-OPAS 2013 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala Aikuiskoulutus Erityiskasvatuksen erikoistumisopinnot 30 op Sosiaalialan erikoistumisopinnot/ Erityiskasvatuksen erikoistumisopinnot ERITYISKASVATUS

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEEN PERUSOPINNOT (25 OP)

KASVATUSTIETEEEN PERUSOPINNOT (25 OP) KASVATUSTIETEEEN PERUSOPINNOT (25 OP) Opintojen rakenne, opintojaksot ja vaihtoehtoiset suoritustavat 2014-2015 KTKP010 Oppiminen ja ohjaus (5 op) Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa - tarkastella

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP 1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelma 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus - Pedagoginen harjoittelu 10 op

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus - Pedagoginen harjoittelu 10 op KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus - Pedagoginen harjoittelu 10 op Pedaopas 2016-2017 KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP 1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2007-2009) KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT OPINNOT (20 op) KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun

Lisätiedot

Opettajan pedagogiset opinnot, yliopistopedagogiikka (60 op) Infotilaisuus

Opettajan pedagogiset opinnot, yliopistopedagogiikka (60 op) Infotilaisuus Opettajan pedagogiset opinnot, yliopistopedagogiikka (60 op) Infotilaisuus 24.4.2018 Hakeminen ja hakukelpoisuus 15.6.2018 mennessä suoritettuna yliopistopedagogiikan edeltäviä opintoja 40 op (perusopinnot

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan erikoistumisopinnot

Sosiaali- ja terveysalan erikoistumisopinnot OPINTO-OPAS 2007 2008 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan laitos Sosiaali- ja terveysalan erikoistumisopinnot ERITYISKASVATUKSEN ERIKOISTUMISOPINNOT, TUKEA LAPSELLE KUMPPANUUTTA KASVATTAJALLE

Lisätiedot

Lukutaidon uudet muodot äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan haasteena Asiantuntijanäkökulma mediakasvatukseen, osa 1

Lukutaidon uudet muodot äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan haasteena Asiantuntijanäkökulma mediakasvatukseen, osa 1 Lukutaidon uudet muodot äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan haasteena Asiantuntijanäkökulma mediakasvatukseen, osa 1 Annukka Uusitalo 28.2.2006 Mediakasvatuskeskus Soveltavan kasvatustieteen laitos

Lisätiedot

OPINTOPOLKU Varhaiskasvatuksen opintosuunnan opiskelijoille kasvatustieteen maisteriohjelmassa Opintojen jakautuminen periodeihin lukuvuonna

OPINTOPOLKU Varhaiskasvatuksen opintosuunnan opiskelijoille kasvatustieteen maisteriohjelmassa Opintojen jakautuminen periodeihin lukuvuonna OPINTOPOLKU Varhaiskasvatuksen opintosuunnan opiskelijoille kasvatustieteen maisteriohjelmassa Opintojen jakautuminen periodeihin lukuvuonna 2019-2020 KASVATUSTIETEEN MAISTERIN TUTKINTO (Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Luonnontieteiden, erityisesti biologian ja maantieteen,

Luonnontieteiden, erityisesti biologian ja maantieteen, Anu Hartikainen-Ahia Luonnontieteiden, erityisesti biologian ja maantieteen, pedagogiikan lehtori Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto Filosofinen tiedekunta Itä-Suomen yliopisto Anu.hartikainen@uef.fi

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. Opettajan pedagogiset opinnot 60 op

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. Opettajan pedagogiset opinnot 60 op KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS Opettajan pedagogiset opinnot 60 op Pedaopas 2015-2016 Sisällys 1. Opettajan pedagogisten opintojen osaamistavoitteet... 3 2. Opettajan pedagogisten

Lisätiedot

OPINTO-OPAS 2010 2011

OPINTO-OPAS 2010 2011 OPINTO-OPAS 2010 2011 Lahden ammattikorkeakoulu Muotoilu- ja taideinstituutti Erikoistumisopinnot 60 op Taiteen perusopettajan pedagogiset erikoistumisopinnot TAITEEN PERUSOPETTAJAN PEDAGOGISET ERIKOISTUMISOPINNOT

Lisätiedot

3.vsk Länsimaisen musiikin historia (1 b Barokki-Romantiikka)/Matti Huttunen Koodi A Keväällä 2013

3.vsk Länsimaisen musiikin historia (1 b Barokki-Romantiikka)/Matti Huttunen Koodi A Keväällä 2013 Muokattu 4.9.2012 1 Musiikkikasvatuksen koulutus, vuosikurssit 3. 5. Maunonkadun toimipiste Huom! v Kaikille opintojaksoille tulee ilmoittautua web-oodissa. v Tarkista aikataulu AINA ennen opetuksen alkua..

Lisätiedot

Korkeakoulujen henkilöstön pedagogisen ja digitaalisen opetus- ja ohjausosaamisen vahvistaminen

Korkeakoulujen henkilöstön pedagogisen ja digitaalisen opetus- ja ohjausosaamisen vahvistaminen Korkeakoulujen henkilöstön pedagogisen ja digitaalisen opetus- ja ohjausosaamisen vahvistaminen Koordinaatio Turun yliopisto Johtaja vararehtori Riitta Pyykkö Mukana 14 partneriyliopistoa https://sites.utu.fi/okmdigipeda/

Lisätiedot

OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla.

OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla. 1 VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

Vieraiden kielten aineenopettajakoulutus/aikataulu viikoille 36 38/Minna Maijala [14.8.2015]

Vieraiden kielten aineenopettajakoulutus/aikataulu viikoille 36 38/Minna Maijala [14.8.2015] Vieraiden kielten aineenopettajakoulutus/aikataulu viikoille 36 38/Minna Maijala [14.8.2015] Intensiiviviikot Educariumissa syksyllä 2015: vk 36 38: ma 31.8. - ti 15.9. vk 39 40: to 24.9. - to 1.10. vk

Lisätiedot

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Ohjeet opiskelijalle Opiskelija harjoittelee omassa opetustyössään ammatillisessa koulutuksessa. Opetusharjoittelussa keskeisenä tavoitteena

Lisätiedot

Ota suunta Lahden ammattikorkeakouluun!

Ota suunta Lahden ammattikorkeakouluun! Ota suunta Lahden ammattikorkeakouluun! Lahden ammattikorkeakoulu Muotoiluinstituutti Uusi valokuva -erikoistumisopinnot Opinto-opas 2006-2007 UUSI VALOKUVA -ERIKOISTUMISOPINNOT 30 OP Erikoistumisopinnot

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN LAITOKSEN KIRJATENTIT LUKUVUONNA

KASVATUSTIETEIDEN LAITOKSEN KIRJATENTIT LUKUVUONNA KASVATUSTIEDE KTL_8618 Ka1 Johdatus kasvatustieteisiin KTL_3320 Ka4 Kasvatus- ja koulutussosiologia Sivuaineopiskelijat KTL_0014 Ka5 Perusopintojen lopputentti KTL_4022 Kc1 Kasvatuksen historia KTL_0005

Lisätiedot

Martti Raevaara 24.5.2007 Virta III. OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille 2007-2010. Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Virta@ -koulutus (TaM)

Martti Raevaara 24.5.2007 Virta III. OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille 2007-2010. Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Virta@ -koulutus (TaM) Martti Raevaara 24.5.2007 Virta III OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille 2007-2010 Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Virta@ -koulutus (TaM) Virt@ -koulutuksen opinnot johtavat taiteen maisterin tutkintoon

Lisätiedot

Mitä opittiin, kun suurten opiskelijamäärien opetus ja ohjaus sulautettiin verkkoon?

Mitä opittiin, kun suurten opiskelijamäärien opetus ja ohjaus sulautettiin verkkoon? Mitä opittiin, kun suurten opiskelijamäärien opetus ja ohjaus sulautettiin verkkoon? Case Sosiaali/Terveyshallintotieteen aineopinnot 35 op Koulutus- ja kehittämispalvelu Aducate; suunnittelija TtM Ulla

Lisätiedot

Käsityökasvatuksen (tekninen työ) perusopinnot (28 op)

Käsityökasvatuksen (tekninen työ) perusopinnot (28 op) RAKENNE Käsityökasvatuksen (tekninen työ) perusopinnot (28 op) KÄSITYÖN DIDAKTIIKAN PERUSOSA Teknisen työn osuus 3 op TEKNISEN TYÖN DIDAKTIIKAN SIVUAINEKOKONAISUUS 25 op 1. Teknisen työn materiaalit, työkalut,

Lisätiedot

Vokke päätösseminaari

Vokke päätösseminaari Vokke päätösseminaari Kasvatustieteen asiantuntijuus Ritva Jakku Sihvonen 7.11.2006 Ritva Jakku Sihvonen 7.11. 2006 1 Maisterin tutkinto 2005 alkaen uuden asetuksen mukaan 1) pääaineen tai siihen rinnastettavan

Lisätiedot

ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP), opetussuunnitelma

ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP), opetussuunnitelma ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP), opetussuunnitelma 2014-2017 Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op I Kieli- ja viestintäopinnot sekä orientoivat opinnot, 20 op: KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun

Lisätiedot

Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa

Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa Ohjeet opiskelijalle Vaihtoehdoissa A ja B opiskelija harjoittelee joko

Lisätiedot

OPINTOPOLKU lukuvuosi

OPINTOPOLKU lukuvuosi OPINTOPOLKU lukuvuosi 2019 2020 Opintojen jakautuminen periodeihin Luokanopettajan opintosuunta, kasvatustiede, Vanhoilla tutkintovaatimuksilla opintoja jatkavat Opetusperiodit Syyslukukausi 2019 Intensiivijakso

Lisätiedot

KATSO KAUAS NÄHDÄKSESI LÄHELLE Ohjaus muuttuvissa toimintaympäristöissä

KATSO KAUAS NÄHDÄKSESI LÄHELLE Ohjaus muuttuvissa toimintaympäristöissä KATSO KAUAS NÄHDÄKSESI LÄHELLE Ohjaus muuttuvissa toimintaympäristöissä enorssi: Ohjaussymposium Tampere 23.4.2009 Prof. Päivi Atjonen Joensuun yliopisto Lähtökohdiksi 1 Ohjaajan työn n muutokset Lisääntyneet

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO

KASVATUSTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO ERITYISKASVATUKSEN ASIANTUNTIJAKOULUTUS (EA) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

Sinustako tulevaisuuden opettaja?

Sinustako tulevaisuuden opettaja? Sinustako tulevaisuuden opettaja? Esityksen sisältö Sinustako tulevaisuuden opettaja? Aineenopettajaksi Kielten aineenopettajaksi Opettajankoulutuksessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa

Lisätiedot

ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP) (Opintonsa syksyllä 2012 aloittaneet opiskelijat, opetussuunnitelma 2010-2013)

ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP) (Opintonsa syksyllä 2012 aloittaneet opiskelijat, opetussuunnitelma 2010-2013) ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP) (Opintonsa syksyllä 2012 aloittaneet opiskelijat, opetussuunnitelma 2010-2013) 1 KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT

Lisätiedot

Kasvatustieteelliset opinnot aineenopettajan koulutuksessa. HELSINGIN YLIOPISTO Laitos: Soveltavan kasvatustieteen laitos

Kasvatustieteelliset opinnot aineenopettajan koulutuksessa. HELSINGIN YLIOPISTO Laitos: Soveltavan kasvatustieteen laitos Kasvatustieteelliset opinnot aineenopettajan koulutuksessa HELSINGIN YLIOPISTO Laitos: Soveltavan kasvatustieteen laitos Kurssin nimi: Kehitys- ja oppimispsykologia 4 op Kurssi arvostellaan asteikolla

Lisätiedot

B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa Vuonna 2009 kiintiö oli 35, hakijoita oli 122 Maisteriksi valmistu

B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa Vuonna 2009 kiintiö oli 35, hakijoita oli 122 Maisteriksi valmistu Aineenopettajan koulutukseen hakevien infotilaisuus 10.2.2010 Opintoasiainsuunnittelija Sanna Lumikko Teologinen tiedekunta B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2013 tai keväällä 2014 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN LAITOKSEN KIRJATENTIT LUKUVUONNA Tiedekunnan tentit maanantaisin klo

KASVATUSTIETEIDEN LAITOKSEN KIRJATENTIT LUKUVUONNA Tiedekunnan tentit maanantaisin klo KASVATUSTIEDE KTL_8618 Ka1 Johdatus kasvatustieteisiin KTL_3320 Ka4 Kasvatus- ja koulutussosiologia Sivuaineopiskelijat KTL_0014 Ka5 Perusopintojen lopputentti KTL_4022 Kc1 Kasvatuksen historia KTL_0005

Lisätiedot

SOSIAALITYÖKOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISET OSAAMISTAVOITTEET

SOSIAALITYÖKOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISET OSAAMISTAVOITTEET SOSIAALITYÖKOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISET OSAAMISTAVOITTEET Jyväskylän kommentit Kevätseminaari 15-16.5.2017 Mikä yliopistomme koulutuksessa on kuvauksen mukaista? Sosiaalityön ops 2017-2020 hyväksytty huhtikuussa

Lisätiedot

Maisteri-info. kevät

Maisteri-info. kevät Maisteri-info kevät 2018 1.3.2018 Kevät 2018 Tarvittaessa hops-keskustelu omaopettajan kanssa Maisterivaiheen hopsin tekeminen oodihops-työkalulla Huolehdi keskeneräiset opinnot valmiiksi -kandintyö, harjoittelu,

Lisätiedot

Kandidaatin tutkinnon rakenne

Kandidaatin tutkinnon rakenne Kandidaatin tutkinnon rakenne ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS 2012 2016 KANDIDAATIN TUTKINNON RAKENNE 180 op op eo ped A I A II AIII Viestintä- ja orientoivat opinnot 20 Vo 1 Orientoituminen yliopisto-opiskeluun

Lisätiedot

IV OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA KEVÄTLUKUKAUDELLA 2015

IV OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA KEVÄTLUKUKAUDELLA 2015 Kasvatustieteiden yksikkö Muutos 19.12.2014 Luokanopettajat Muutos 26.1.2015 Muutos 13.2.2015 Muutos 10.3.2015 IV OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA KEVÄTLUKUKAUDELLA 2015 SYVENTÄVÄT OPINNOT Tutkimusmenetelmäopinnot

Lisätiedot

Lähiopetus Monimuoto-opetus (=puhelinvälit-teisesti ja kirjeitse) Verkko-opetus EduWeb ympäristössä

Lähiopetus Monimuoto-opetus (=puhelinvälit-teisesti ja kirjeitse) Verkko-opetus EduWeb ympäristössä 1 HY/ Päivitetty 19.4.2017 Lehtori Pirkko Raudaskosken opetusura yliopistossa Opettajanurani käynnistyi yliopistossa toimiessani syyslukukausina 1992 ja 1995 Kasvatustieteen laitoksella aikuiskasvatustieteen

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2013 tai keväällä 2014 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

Kasvatustieteen opinnot

Kasvatustieteen opinnot Kasvatustieteen opinnot Kotitalousopettajan koulutuksessa kasvatustieteen opintonsa sl 2002 ja sl 2001 aloittaneille opiskelijoille opetus järjestetään tutkintovaatimusten 2001-2003 mukaan. Nämä tutkintovaatimukset

Lisätiedot

OPETUSAIKATAULU syyslukukausi 2016

OPETUSAIKATAULU syyslukukausi 2016 Opettajan pedagogiset opinnot, humanistinen ja matemaattis-luonnontieteellinen ala 60 op OPETUSAIKATAULU syyslukukausi 2016 Opettajankoulutuksen intensiiviviikot Syksy 2016 vk 35-37 ma 29.8. ti 13.9. vk

Lisätiedot

AIKATAULUJA SYKSYLLÄ 2012

AIKATAULUJA SYKSYLLÄ 2012 TERVEYSTIETEIDEN LAITOS Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen AIKATAULUJA SYKSYLLÄ mahdollisten muutosten vuoksi aikataulu kannattaa tarkistaa vielä juuri

Lisätiedot

Tanssinopettajan ja teatteriopettajan maisteriohjelmien (120 op) tutkintovaatimukset 2012-2014

Tanssinopettajan ja teatteriopettajan maisteriohjelmien (120 op) tutkintovaatimukset 2012-2014 TEATTERIKORKEAKOULU / Tanssi ja teatteripedagogiikan laitos Tanssinopettajan ja teatteriopettajan maisteriohjelmien (120 op) tutkintovaatimukset 2012-2014 OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 OP) 1. Taidepedagogiikan

Lisätiedot

SIVUAINEOPISKELIJOIDEN INFO

SIVUAINEOPISKELIJOIDEN INFO Anna-Leena Huttunen SIVUAINEOPISKELIJOIDEN INFO Kasvatustieteiden yhteiset perusopinnot 2010 Yleistä perusopinnoista sivuaineopinto-oikeus vapaa opinnot suoritetaan kasvatustieteiden laitoksen kursseilla

Lisätiedot

Valmistuminen ja. maisteriopintoihin siirtyminen

Valmistuminen ja. maisteriopintoihin siirtyminen Valmistuminen ja maisteriopintoihin siirtyminen 3. vuosikurssi kevät 2019 Kevät 2019 Tarkista opinnot omasta opintorekisteristä! Tarvittaessa hops-keskustelu omaopettajan kanssa https://www.oulu.fi/sites/default/files/ects-

Lisätiedot

Sulautuva yliopisto opetus, syksy 2009

Sulautuva yliopisto opetus, syksy 2009 Sulautuva yliopisto opetus, syksy 2009 Opettaja: verkkopedagogiikan asiantuntija Taina Joutsenvirta Aika: keskiviikkoina klo 16 18 4.11., 18.11., 2.12., 16.12.2009 Paikka: Metsätalo U40, sali 27 Kurssin

Lisätiedot

Yleistä kanditutkielmista

Yleistä kanditutkielmista Aineenopettajankoulutuksen opinnäytteet Leena Hiltunen 21.1.2009 Yleistä kanditutkielmista Tyypillisesti teoreettisia kirjallisuusanalyysejä, joissa luodaan taustaa ja viitekehystä tietylle aiheelle Pääsääntöisesti

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2014 tai keväällä 2015 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

Yleistä OPE-linjan kanditutkielmista

Yleistä OPE-linjan kanditutkielmista Aineenopettajankoulutuksen opinnäytteet Leena Hiltunen 10.9.2009 Yleistä OPE-linjan kanditutkielmista Tyypillisesti teoreettisia kirjallisuusanalyysejä, joissa luodaan taustaa ja viitekehystä tietylle

Lisätiedot

Kasvatustieteen opinnot

Kasvatustieteen opinnot Kasvatustieteen opinnot 1/18 Kasvatustieteen opinnot Käsityönopettajan koulutuksessa kasvatustieteen opintonsa sl 2003, sl 2002 ja sl 2001 aloittaneilla opiskelijoilla (1.-3. kurssi) opetus järjestetään

Lisätiedot

PSYKOLOGIA Opetuksen tavoitteet Aihekokonaisuudet Arviointi

PSYKOLOGIA Opetuksen tavoitteet Aihekokonaisuudet Arviointi PSYKOLOGIA Ihmisen toimintaa tutkivana tieteenä psykologia antaa opiskelijalle valmiuksia havainnoida ja ymmärtää monipuolisesti ihmistä ja hänen toimintaansa vaikuttavia tekijöitä. Psykologisen tiedon

Lisätiedot

Pohjoisen puolesta maailmaa varten. l apin yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta

Pohjoisen puolesta maailmaa varten. l apin yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta Pohjoisen puolesta maailmaa varten l apin yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta pohjoisen puolesta Kasvatuksen ja koulutuksen pohjoiset maisemat piirtyvät eteesi Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa.

Lisätiedot

OPINTOPOLKU lukuvuosi

OPINTOPOLKU lukuvuosi OPINTOPOLKU lukuvuosi 2019 2020 Opintojen jakautuminen periodeihin Luokanopettajan opintosuunta, kasvatuspsykologia, vanhoilla tutkintovaatimuksilla jatkavat Opetusperiodit Syyslukukausi 2019 Intensiivijakso

Lisätiedot

Näkökulmia ja työskentelytapoja

Näkökulmia ja työskentelytapoja Näkökulmia ja työskentelytapoja Oppilas osaa jäsentää kuultua ja nuotinnettua musiikkia, on tietoinen sointujen käytön ja äänenkuljetuksen lainalaisuuksista On saanut valmiuksia itsenäisesti analysoida

Lisätiedot

TANSSINOPETTAJIEN JA TEATTERI ILMAISUN OPETTAJIEN KOULUTUSOHJELMA 120 OP

TANSSINOPETTAJIEN JA TEATTERI ILMAISUN OPETTAJIEN KOULUTUSOHJELMA 120 OP TANSSINOPETTAJIEN JA TEATTERI ILMAISUN OPETTAJIEN KOULUTUSOHJELMA 120 OP I OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 OP) 1. Taidepedagogiikan perusteet (20 op) Kasvatuksen yhteiskunnalliset, historialliset ja

Lisätiedot

Sisältö. Arviointi. Lisätiedot. Kasvatustieteiden perusopinnot, 25 op Osaamistavoitteet

Sisältö. Arviointi. Lisätiedot. Kasvatustieteiden perusopinnot, 25 op Osaamistavoitteet Kasvatustieteiden perusopinnot, 25 op Kasvatustieteiden perusopinnot suoritettuaan opiskelijalla on tieteelliselle tiedonmuodostukselle rakentuva kuva kasvatuksesta, oppimisesta, ja koulutuksesta eri aikoina,

Lisätiedot

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS. Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS. Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut TERVEYSTIETEIDEN LAITOS Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut SYKSY 2013 7.5.2013 Mahdollisten muutosten vuoksi aikataulu kannattaa tarkistaa

Lisätiedot

- ja tänä elinikäisen oppimisen aikakautena myös aikuiset..

- ja tänä elinikäisen oppimisen aikakautena myös aikuiset.. 1 - ja tänä elinikäisen oppimisen aikakautena myös aikuiset.. 2 - koulutus = - kasvatuksen osa-alue; - tapa järjestää opetus; - prosessi hankkia tutkinto; - se, jokin, johon hakeudutaan oppimaan ja opiskelemaan;

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke 2008-2010 TeknoDida 5.2.2010 Eija Kauppinen Opetushallitus Eija.kauppinen@oph.fi Otteita opetussuunnitelmien perusteista 1 Oppimiskäsitys

Lisätiedot

Kieli- ja kulttuuritietoinen opetus 1-15 op OPH

Kieli- ja kulttuuritietoinen opetus 1-15 op OPH Kieli- ja kulttuuritietoinen opetus 1-15 op OPH 2017 2018 Opettajankoulutuslaitoksen Sat@Oppi järjestää yhteistyössä opettajankoulutuslaitoksen Rauman ja Turun yksiköiden kanssa ensisijassa perusopetuksen

Lisätiedot

Opettajan pedagogiset opinnot

Opettajan pedagogiset opinnot Opettajan pedagogiset opinnot Teologisen tiedekunnan tutkinto-opiskelijoiden opintoasiainkoordinaattori Helena Laurila Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Opettajan pedagogiset opinnot 60 op (kasvatustieteen

Lisätiedot

VANHA MUSIIKKI > Kandidaatin tutkinto (180 op) PÄÄAINEOPINNOT (SISÄLTÖKOKONAISUUDET) op min. op. max. HUOMIOITA

VANHA MUSIIKKI > Kandidaatin tutkinto (180 op) PÄÄAINEOPINNOT (SISÄLTÖKOKONAISUUDET) op min. op. max. HUOMIOITA VANHA MUSIIKKI 1.8.2018 -> Kandidaatin tutkinto (180 op) PÄÄAINEOPINNOT (SISÄLTÖKOKONAISUUDET) op min. op. max. HUOMIOITA S-VM001 Instrumentti- ja yhteissoittotaidot 3ck- Instrumentti (kandi) (26+26+22op)

Lisätiedot

PSYKOLOGIA - PERUSOPINNOT 25 OP

PSYKOLOGIA - PERUSOPINNOT 25 OP 1 (5) PSYKOLOGIA - PERUSOPINNOT 25 OP Psykologian perusopintojaksot suoritettuaan opiskelijalla on perustiedot psykologian eri osa-alueilta: kehityspsykologiasta, persoonallisuudenpsykologiasta, kognitiivisesta

Lisätiedot

III OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA KEVÄTLUKUKAUDELLA 2015

III OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA KEVÄTLUKUKAUDELLA 2015 Kasvatustieteiden yksikkö Muutos 19.12.2014 Luokanopettajat Muutos 26.1.2015 Muutos 13.2.2015 Muutos 27.2.2015 III OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA KEVÄTLUKUKAUDELLA 2015 Kieli- ja viestintäopinnot KKRUKK Ruotsin

Lisätiedot

TANSSI- JA TEATTERIPEDAGOGIIKAN LAITOKSEN TUTKINTOVAATIMUKSET 2009-2014 Tanssinopettajien ja teatteriopettajien maisteriohjelmat (120 op)

TANSSI- JA TEATTERIPEDAGOGIIKAN LAITOKSEN TUTKINTOVAATIMUKSET 2009-2014 Tanssinopettajien ja teatteriopettajien maisteriohjelmat (120 op) TANSSI- JA TEATTERIPEDAGOGIIKAN LAITOKSEN TUTKINTOVAATIMUKSET 2009-2014 Tanssinopettajien ja teatteriopettajien maisteriohjelmat (120 op) OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 OP) 1. Taidepedagogiikan perusteet

Lisätiedot

YPE ja TVT opinnot aloitustilaisuus

YPE ja TVT opinnot aloitustilaisuus YPE ja TVT opinnot aloitustilaisuus 2.10. 2007 Ohjelma 13.15-13.25 Tervetuloa ja tavoite 13.25 YPE opintojen esittely 13.40 TVT 8 op opintojen esittely 13.55 Koulutusten kytkennät ja suorittamismallit

Lisätiedot

Opetusmenetelmien valinnan perusteita. Strateginen rasti Markku Ihonen

Opetusmenetelmien valinnan perusteita. Strateginen rasti Markku Ihonen Opetusmenetelmien valinnan perusteita Strateginen rasti 26.1.2012 Markku Ihonen Alustuksen osaamistavoitteita Alustuksen jälkeen osallistuja tunnistaa ja osaa eritellä keskeiset opetusmenetelmien valintaan

Lisätiedot

Tärkeää tietoa aineenopettajan koulutuksen uusille opiskelijoille 2018

Tärkeää tietoa aineenopettajan koulutuksen uusille opiskelijoille 2018 Tärkeää tietoa aineenopettajan koulutuksen uusille opiskelijoille 2018 Huom! Lue lisäksi huolella läpi Opettajan pedagogiset opinnot -sivu https://guide.student.helsinki.fi/fi/artikkeli/opettajan-pedagogiset-opinnot

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Teematyöpaja III. Opetushallitus

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Teematyöpaja III. Opetushallitus Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2017 Teematyöpaja III Opetushallitus 22.1.2016 TEEMATYÖPAJAN 22.1.2016 OHJELMA / PROGRAM 9.30 10.00 Ilmoittautuminen ja kahvi/ Anmälan och kaffe, Monitoimisalin aula

Lisätiedot

Oppilaitoksesta oppisopimukseen

Oppilaitoksesta oppisopimukseen Oppilaitoksesta oppisopimukseen opiskelijoiden näkemyksiä ammatillisesta koulutuksesta Katarina Ojala katarina.ojala@gmail.com Kasvatustieteiden yksikkö, Tampereen yliopisto Tutkimuksen toteutus Laadullinen

Lisätiedot

Opettajan pedagogisten opintojen info

Opettajan pedagogisten opintojen info Opettajan pedagogisten opintojen info Humanistisen tiedekunnan perustutkinto-opiskelijoille Torstaina klo 16-18, Porthania IV Infon aiheet Opettajan pedagogisten opintojen valintaryhmät 2016 hakutiedot

Lisätiedot

Verkko-oppiminen: Teoriasta malleihin ja hyviin käytäntöihin. Marleena Ahonen. TieVie-koulutus Jyväskylän lähiseminaari

Verkko-oppiminen: Teoriasta malleihin ja hyviin käytäntöihin. Marleena Ahonen. TieVie-koulutus Jyväskylän lähiseminaari Verkko-oppiminen: Teoriasta malleihin ja hyviin käytäntöihin Marleena Ahonen TieVie-koulutus Jyväskylän lähiseminaari Virtuaaliyliopistohankkeen taustaa: - Tavoitteena koota verkko-oppimisen alueen ajankohtaista

Lisätiedot

Osaavat luovat MAAILMOJA

Osaavat luovat MAAILMOJA Osaavat luovat MAAILMOJA SASKY koulutuskuntayhtymä YLÄ-SATAKUNNAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA (tiivistelmä) 1 Sisällysluettelo 1. Ylä-Satakunnan musiikkiopisto... 2 1.1. Oppilaitoksen toiminta-ajatus,

Lisätiedot

Opetuksen tavoitteet

Opetuksen tavoitteet 5.20 Kuvataide Kuvataideopetuksen lähtökohtana on kulttuurisesti monimuotoinen todellisuus, jota tutkitaan kuvia tuottamalla ja tulkitsemalla. Opiskelijoiden kokemukset, mielikuvitus, luova ajattelu ja

Lisätiedot

Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu 2. Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu

Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu 2. Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu Opetusharjoittelu 2 OKLA3029 (6 op) Osaaminen ja asiantuntijuus 2 1 Aikatauluja A-jakso: viikot 44 49 B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-14 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti 24.10.2017 klo

Lisätiedot

ERITYISPEDAGOGIIKKA PERUSOPINNOT 25 OP

ERITYISPEDAGOGIIKKA PERUSOPINNOT 25 OP 1 (7) ERITYISPEDAGOGIIKKA PERUSOPINNOT 25 OP Oletko työssäsi tai arjen kasvatustilanteissa kohdannut oppimisen tai käyttäytymisen pulmia? Erityispedagogiikka etsii keinoja antaa tukea lapsen, nuoren ja

Lisätiedot

PSYKOLOGIA - PERUSOPINNOT 25 OP

PSYKOLOGIA - PERUSOPINNOT 25 OP 1 (5) PSYKOLOGIA - PERUSOPINNOT 25 OP Psykologian perusopintojaksot suoritettuaan opiskelijalla on perustiedot psykologian eri osa-alueilta: kehityspsykologiasta, persoonallisuudenpsykologiasta, kognitiivisesta

Lisätiedot

Taidekasvatuksen tutkimusmenetelmät

Taidekasvatuksen tutkimusmenetelmät Taidekasvatuksen tutkimusmenetelmät Tiina Pusa 12.9.2015 Aalto-yliopisto Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Kurssiohjelma 12.9. Orientaatio. Kurssin sisällöt, tavoitteet ja tehtävät. 19.9. Arkistotutkimuksen

Lisätiedot

KASVATUSTIEDE - PERUSOPINNOT 25 OP

KASVATUSTIEDE - PERUSOPINNOT 25 OP 1 (7) KASVATUSTIEDE - PERUSOPINNOT 25 OP Kasvatustieteen perusopintojen päämääränä on sellaisen tieteellisen ajattelutavan ja käsitteellisen välineistön kehittäminen, joka auttaa kasvun sekä kasvatus-,

Lisätiedot

Ihmis- ja oppimiskäsitykset taideopetuksessa. Kevät 2012 Eeva Anttila eeva.anttila@teak.fi

Ihmis- ja oppimiskäsitykset taideopetuksessa. Kevät 2012 Eeva Anttila eeva.anttila@teak.fi Ihmis- ja oppimiskäsitykset taideopetuksessa Kevät 2012 Eeva Anttila eeva.anttila@teak.fi Kurssin tarkoituksesta ja tavoitteista Kurssilla avataan ja pohditaan keskeisimpiä oppimiseen liittyviä käsitteitä

Lisätiedot