TUU TUU B TUU A TUU TUU ARVOKKAAT TUULI- JA RANTAKERROSTUMAT. Tuura -alue. Natura alue.

Transkriptio

1 TUU TUU B TUU A TUU ARVOKKAAT TUULI- JA RANTAKERROSTUMAT Tuura -alue Natura alue m Karttatuloste Geologian tutkimuskeskus Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupa nro 7/MML/10 Suojelualueet Suomen Ympäristökeskus TUU

2 KROKÖSUNDSSANDARNA Tietokantatunnus: TUU Muodostuma: Tuulikerrostuma Korkeus: 1 m mpy. Alueen suhteellinen korkeus: 1 m Muodon suhteellinen korkeus: 1 m Arvoluokka: 4 Pinta-ala: 4,4 ha Karttalehti: Uusikaarlepyy Sijainti: Muodostuma sijaitsee Vexalan niemen länsirannalla, Hägndalenissa. Geologia Rantojen läheisyydessä dyynit ovat muodostuneet rannan suuntaisiksi selänteiksi. Mannerjäätikön reunan peräydyttyä peitti aluetta aluksi Ancylusjärvi (Haavisto-Hyvärinen & Kutvonen 2007). Maankohoamisen edistyessä veden syvyys pieneni ja alueen noustua kokonaan merenpinnan yläpuolelle rantavyöhykkeessä aallokko lajitteli hiekkaa ja nosti sen rannalle tuulen vietäväksi, jolloin tuulen kuljettaman aineksen karkein, maata pitkin vierivä osa kerrostui dyyneiksi (Okko 1949, Johansson et al. 2004). Inventoitu alue rajautuu sekä pohjoisesta että etelästä rantakallioihin. Dyynikummut ovat hyvin matalia ja ne ovat melko hyvin säästyneet eroosiolta. Noin metrin korkuiset dyynit ovat rannan takamaastossa tuulen kulutuspainanteen (deflaatiopainanteen) itäpuolella. Biologia Hiekkarannan vesiraja on suora ja rannan edustalla on karikkoisia saaria, mutta ei vedenpäällisiä hiekkasärkkiä. Rannalla on lisäksi joitakin pieniä kalliopaljastumia. Hiekkaranta on kasviton noin 20 m levyisesti, mutta ojan eteläpuolelta se on noin 40 m leveydeltä kasviton. Alkiodyynejä ei ole aivan pohjoisosan hiekkarannalla. Ojan pohjoispuolelta valkoisen dyynin rajautuminen hiekkarantaan on hieman epämääräinen vaihettuen laella harmaaksi dyyniksi ja kallioon. Dyynin pohjoisrajalla on pieni harmaan dyynin laikku. Tämän lähistöllä on rakenteilla uusi mökki ja dyyni on vaarassa tuhoutua sen edustalta. Dyynin edustalla, hiekkarannalla on harvahko järviruokokasvusto pohjoisrajalta ojalle ja ojan vartta rannalle. Ojan varrella on myös kiiltopajua ja suomyrttipensas. Ojan eteläpuolella valkoisen dyynin meren puolen rajalla on merinätkelmäkasvustoja ja vähän suola-arhoa. Vallin vastarinteellä ja laella kasvaa runsaasti rantavehnää seuranaan edellisiä lajeja. Vallin laki on aika laakea ja sen keskellä valli muuttuu vähitellen harmaaksi dyyniksi. Valkoinen dyyni on noin m ja harmaa dyyni 10 m leveä. Varsinainen suojarinne on loiva ja vaihettuu rinteellä jo harvapuustoiseksi dyyniksi. Harmaalla dyynillä kasvaa lähes saman verran rantavehnää kuin edellä seuranaan metsälauhaa, merinätkelmää, pohjanpunanataa, sarjakeltanoa, suolaarhoa, syysmaitiaista ja jokunen hevonhierakka. Pohjakerrosta laikuttaa niukkana seinäsammal. Ojan kohdalta dyynin itäosa on vähän pensoittunut. Ojan pohjoispuolelta pensoittuminen on niukempaa. Kallioniemen kohdalla valkoiset dyynit ja merinätkelmäkasvustot lähenevät rantaa ehkä niemen suojaavan vaikutuksen takia. Hiekkarannalla on joitakin pieniä suola-arhon muodostamia alkiodyynejä. Dyynin laella kulkee ura vanhalle rantavajalle. Dyynivallin lävitse on kaivettu myös mökiltä rannalle noin 5 m levyinen kulkuaukko. Myös eteläosan mökin edustalta dyynin lakea vallin takaa on tasoitettu laajalti avoimeksi hiekkakentäksi. Eteläosan valkoisella dyynillä rantavehnätuppaiden välissä on runsaasti merinätkelmää peittäen alushiekan. Nätkelmälaikkuja on myös dyynin edustalla. Eteläpuolelta alue rajautuu kallioon. Kalliorannan eteläpuolella on oma erillinen pienempi dyynialue. Sen rantaa on muokattu hieman pohjoisempaa dyynialuetta enemmän. Rajalla kulkee ura rannalle. Myrskyt ovat saattaneet myös muotoilla vallia. Valkoinen dyyni nousee aika kaukana rannasta ja sen edustalla on merinätkelmää runsaasti. Valkoinen dyyni vaihettuu aika nopeasti harmaaksi dyyniksi, joka rajautuu pihapiiriin ulottuen talon rantakulmaan asti. Avoimen dyynin reunalta noin puoleen väliin sähkölinjaa puusto on hyvin harvaa ja aluskasvillisuus muistuttaa heinäistä harmaata dyyniä. Kauempaa rannasta aluskasvillisuus muuttuu jäkäläisemmäksi ja variksenmarjavarvikot reunustavat lähinnä puiden tyviä. Polkujen kohdilta pohjakerros on vähän kulunut ja näitä kohtia sulkee metsälauha ja tinajäkälät. Paikoin pilkahtaa myös kallio. Männikössä on joitakin merenrantalajeja kuten rantavehnää, merivihvilää ja sarjakeltanoa. Jäkäläisen puustoisen dyynin raja kulkee vähän sähkölinjan itäpuolelle. Rajauksen ulkopuolella metsä on hieman puustoisempaa, varttunutta kuivahkon kankaan männikköä, joka on alkavasti kuusikoitumassa. Sen aluskasvillisuus on variksenmarjavaltaista varvikkoa. Maisema ja muut arvot Rannalta avautuu luonnonkaunis merimaisema länteen. Dyynit eivät juurikaan hahmotu ymäristöstä muuten kuin hiekkaisena rantana. Muodostuman ympäristössä on muutamia vapaa-ajan asuntoja.

3 Kirjallisuus: Haavisto-Hyvärinen, M. & Kutvonen, H Maaperäkartan käyttöopas. Geologian tutkimuskeskus, Espoo. 61 s. Johansson, P., Rainio, H. & Kejonen, A Mannerjäätikön reunalla - tuulikerrostumat ja pölymaat. Julkaisussa: Jääkaudet. Helsinki: WSOY, s. Luonnonsuojelulain luontotyyppien inventointi -tietokanta (LULU) Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Okko, V Kokkola. Maalajikartan selitys. Suomen Geologinen yleiskartta, lehti B4. Geologinen tutkimuslaitos. 108 s.

4 KROKÖSUNDSSANDARNA Databaskod: TUU Formation: Vindavlagring Höjd: 1 m ö.h. Områdets relativa höjd: 1 m Formationens relativa höjd: 1 m Värderklass: 4 Areal: 4,4 ha Kartblad: Nykarleby Läge: Formationen ligger på Vexala uddes västra strand, i Hägndalen. Geologi I närheten av stränderna har dynerna formats till ryggar som går parallellt med stranden. När inlandsisens rand dragit sig tillbaka täcktes området först av Ancylussjön (Haavisto-Hyvärinen & Kutvonen 2007). När landhöjningen framskred blev vattnet grundare tills området i sin helhet låg över vattenytan. Vågorna i littoralzonen fördelade sanden och sköljde upp den på stranden där vinden förde den vidare. Den grövsta delen av det vindtransporterade materialet rullade längs marken och lagrades i dyner (Okko 1949, Johansson et al. 2004). Det inventerade området gränsa både i norr och i söder till strandklippor. Dynhöjderna är mycket låga och de har tämligen väl skyddats från erosion. De ungefär en meter höga dynerna är belägna i bakre delen av strandterrängen, öster om en vinderoderad sänka (deflationssänka). Biologi Sandstrandens strandlinje är rak och framför stranden finns några holmar omgivna av grynnor men inga sandrev ovanför vattenytan. På stranden finns dessutom några mindre bergblottningar. Sandstranden har ett ungefär 20 m brett vegetationsfritt bälte men söder om diket är bältet ungefär 40 m brett. Embryonala dyner finns inte i den allra nordligaste delen av sandstranden. Norr om diket är gränsen mellan den vita dynen och sandstranden något otydlig, övre delen övergår gradvis i grå dyn och berg. Vid dynens norra gräns finns en liten fläck av grå dyn. I närheten byggs en ny stuga och det finns en risk att dynen framför den förstörs. Framför dynen vid sandstranden finns ett tämligen glest vassbestånd som går från norra gränsen till diket och längs diket till stranden. Vid diket finns också grönvide och en porsbuske. Söder om diket, vid vita dynens gräns på havssidan, finns några bestånd av strandvial och lite saltarv. På vallens stötsluttning och på dess krön växer det en hel del strandråg tillsammans med de ovannämnda arterna. Vallkrönet är ganska platt och i mitten övergår vallen gradvis i grå dyn. Den vita dynen är ungefär m bred och den gråa dynen 10 m bred. Den egentliga läsluttningen är flack och övergår redan vid sluttningen i glest trädbevuxen dyn. På den gråa dynen växer nästan lika mycket strandråg som på det ovannämnda stället, här tillsammans med kruståtel, strandvial, bottenvikssvingel, flockfibbla, saltarv, höstfibbla och några exemplar av gårdssyra. I bottenskiktet finns mindre fläckar av väggmossa. Vid diket är den östra delen av dynen delvis täckt med buskar. På norra sidan finns mindre buskvegetation. Vid klippudden kommer de vita dynerna och strandvialsbestånden närmare stranden, kanske tack vare uddens skyddande verkan. På sandstranden finns några små embryonala dyner formade av saltarv. På dynkrönet går en stig till en gammal strandbod. Dessutom har en ungefär 5 m bred öppning för genomfart grävts genom dynvallen vid stugan. Också vid stugan i södra delen har en del av dynkrönet bakom vallen utjämnats och utgör nu ett stort öppet sandfält. På den vita dynen i södra delen växer det bland strandrågtuvorna rikligt med strandvial som täcker sandunderlaget. Fläckar av strandvial finns också framför dynen. På södra sidan gränsar områden till berg. Söder om den klippiga stranden finns ett separat mindre dynområde. Dess strand har bearbetats något mer än i det nordligare dynområdet. Vid gränsen går ett spår till stranden. Stormar kan också ha format vallen. Den vita dynen reser sig på ett ganska långt avstånd från stranden och framför den finns det rikligt med strandvial. Den vita dynen övergår ganska snart i grå dyn som sträcker sig till gårdsplanen och ända till den stugknut som är närmast stranden. Från den öppna dynens rand ungefär halvvägs till elledningen är trädbeståndet glest och undervegetationen påminner om gräsbevuxen grå dyn. På längre avstånd från stranden består undervegetationen i högre grad av lavar medan kråkbärsris finns främst runt trädstammarna. Vid stigarna är bottenskiktet delvis slitet och marken täcks på sådana ställen av kruståtel och påskrislavar. Ställvis syns också blottat berg. Bland tallarna finns några av havssträndernas arter såsom strandråg, östersjötåg och flockfibbla. Gränsen till den lav- och trädbevuxna dynen går något öster om elledningen. Utanför avgränsningen finns tätare trädbestånd, mogen talldominerad tämligen torr moskog där granen har börjat tränga in. Undervegetationen består av kråkbärsdominerat ris.

5 Landskap och andra värden Från stranden öppnar sig en naturskön havsutsikt mot väst. Dynerna är knappt urskiljbara och syns främst som en sandig strand. I formationens omgivning finns några fritidshus. Litteratur: Haavisto-Hyvärinen, M. & Kutvonen, H Maaperäkartan käyttöopas. Geologian tutkimuskeskus, Espoo. 61 s. Johansson, P., Rainio, H. & Kejonen, A Mannerjäätikön reunalla - tuulikerrostumat ja pölymaat. Julkaisussa: Jääkaudet. Helsinki: WSOY, s. Luonnonsuojelulain luontotyyppien inventointi -tietokanta (LULU) Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Okko, V Kokkola. Maalajikartan selitys. Suomen Geologinen yleiskartta, lehti B4. Geologinen tutkimuslaitos. 108 s.