TUU ARVOKKAAT TUULI- JA RANTAKERROSTUMAT. Tuura -alue. Natura alue m. Karttatuloste Geologian tutkimuskeskus

Transkriptio

1 TUU ARVOKKAAT TUULI- JA RANTAKERROSTUMAT Tuura -alue Natura alue m Karttatuloste Geologian tutkimuskeskus Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupa nro 7/MML/10 Suojelualueet Suomen Ympäristökeskus

2 TAPELSÅSEN Tietokantatunnus: TUU Muodostuma: Rantakerrostuma Korkeus: 62 m mpy. Alueen suhteellinen korkeus: 4,5 m Muodon suhteellinen korkeus: 10 m Arvoluokka: 3 Pinta-ala: 40,5 ha Karttalehti: Raasepori Sijainti: Muodostuma sijaitsee Raaseporin Tenholassa, Tenhola-Bromarv -tien varressa, Lindövikenin länsipuolella. Geologia Tapelsåsenin kohde sisältää sekä huuhtoutumiskivikon että pirunpellon. Kooltaan noin 100 x 200 metriä oleva pirunpelto sijaitsee II Salpausselän reunamuodostuman laella ja nauhamainen huuhtoutumiskivikko sen jyrkällä lounaisrinteellä. Pirunpelto sijaitsee korkeustasolla noin metriä mpy ja siihen on rantavoimien vaikutuksesta muodostunut useampia rantatörmiä/-tasanteita sekä eteläosaan noin metrin korkuinen rantatörmä. Nämä lakiosan kivikkovallit ja pirunpelto on ajoitettu Ancyluskauden aikana syntyneiksi. Reunamuodostuman kaakkoisrinteellä sijaitsevan isoista ja kulmikkaista lohkareista koostuvan kivivyön lohkareisuus on yli 10 lohkaretta aarilla, ja se näkyy selkeästi myös peruskartalla. Pituudeltaan noin 1,7 kilometriä ja leveydeltään noin metrinen kivivyö sijaitsee korkeustasolla noin metriä mpy. Lohkarevyön synty on ajoitettu Litorinakauden alkuun. Rantalouhikon itäosassa ja alapuolella on havaittavissa rantatörmä ja -tasanne. Kivivyö jatkuu Tapelsåsenin alueen koillispuolella sijaitsevalla Sattala malmin rinteellä (Aurola 1938, Kontturi & Borg 1975, Glückert 1976, Salo 1985, Kielosto et al. 1996, Nordisk Ministerråd 1998, Johansson et al. 2000). Biologia Puusto jakaa laen pirunpellon pienehköiksi avokivikoiksi. Laen avointa kivikkoa kirjovat karttajäkälät, napajäkälät ja muut harmaat rupijäkälät. Kivien väleissä kasvaa poronjäkäläkasvustoja, tinajäkälää, puikkotorvijäkälää ja muita torvijäkäliä. Harmaaporonjäkälää on etenkin kivikoiden keskellä ja palleroporonjäkälää reunalla. Kivikon erikoisuutena on pohjoisessa yleisempi paasisuolikarve. Samassa kohtaa, voimalinjan alla on jonkin verran paljastinajäkälää. Sammalista kivien väliin tunkee isokorallisammalta, kangaskarhunsammalta, karvakarhunsammalta, kivitierasammalta, kivikynsisammalta ja töppökynsisammalta. Paikoin kivikossa on sianpuolalaikkuja ja kivikon reunalla varvikko ja poronjäkälikkö on osin kasvanut kivikon päälle. Kallion puolella on vähän metsälauhaa. Laen puustoisilla paikoilla on varttunutta männikköä, joitakin kilpikaarnamäntyjä, sekapuuna koivua ja alikasvustossa vähän kuusta. Aluskasvillisuus muodostuu näissä paikoin lähinnä mustikka-, puolukka- ja kanervavarvikosta. Osa kivikoista, etenkin kaakkoisrinnettä alapäin mennessä, on jo humuksen alla. Näillä kohdin kasvaa lähes puhdasta erirakenteista männikköä. Aluskasvillisuutta laikuttavat puolukka, poronjäkäliköt ja jonkin verran myös kanerva. Laen pohjoispuolista karua kalliolakea laikuttavat erilliset poronjäkälä- ja kalliotierasammalkasvustot. Kalliopainanteet ovat harvan männikön ja kanerva- juolukkavarvikkojen peittämiä. Kosteimmat kohdat ovat pienialaisesti rahkoittuneet. Kalliomännikkö on varttunutta, osin kelottunutta ja kilpikaarnaista. Alempi kaakkoisrinteen muinaisrantakivikko on riukumaisen kasvatusmännikön varjostama. Seassa kasvaa joitakin koivuja ja haapoja. Etenkin isoimmat, noin kuution kokoiset kivet ovat tavanomaisten sammalten ja jäkälien peittämiä. Niillä kasvaa poronjäkäliä, kallioisokarvetta, harmosammalta, kynsisammalia, seinäsammalta, vähemmissä määrin kaarrekarvetta, karttajäkäliä, tinajäkäliä, isokorallisammalta ja kiviterasammalta. Kiven väleissä kasvaa metsälauhaa, vähän varvikkoa, maitohorsmaa ja haavan vesoja. Pienemmät kivet ovat lähes kokonaan jo seinäsammalen peitossa. Kaakkoisrinteen hienoainesosalla puusto on ylempänä varttunutta männikköä ja alempana se muuttuu tiheämmäksi kasvatusmänniköksi sekä vanhemmaksi kuivan kankaan mäntytaimikoksi. Seassa kasvaa vähän koivua. Aluskasvillisuutta laikuttavat puolukka-, kanerva-, mustikka- ja poronjäkäläkasvustot. Kieloa kasvaa jonkin verran. Kaakkoisrinteen alimmalla hienoainesosalla on valoisaa, varttunutta kuivahkon kankaan männikköä. Lahopuita ei ole. Varvikkoa vallitsee mustikka, ja puolukka on runsas. Pohjakerrosta vallitsee seinäsammal. Kieloa on yksittäisinä laikkuina. Itäosasta metsä muuttuu tuoreeksi kankaaksi. Mäntyjen alle tunkee kuusialikasvos ja koivua kasvaa sekapuuna. Metsäkastikka runsastuu kenttäkerroksessa ja ruohojen osuus nousee mm. aho-orvokkia, lillukkaa, nuokkuhelmikkää oravanmarjaa ja valkovuokkoa. Aivan itäosan alimmilla liepeillä on kuivahkon oloista lehtomaista kangasta. Aluskasvillisuudessa runsastuvat metsälauha ja sananjalka. Edellisten ruohojen ohella kasvaa tesmaa. Maisema ja muut arvot Sekä pirunpelto että huuhtoutumiskivikko ovat selkeästi hahmottuvia ja ympäristöstään rajautuvia. Pirunpelto näkyy ympäristöönsä vasta lähimaastosta ja pilkottaa korkealla sijaitsevana kivikkona lähinnä vain alueen itäpuolelta

3 kulkevalle tonttitielle. II Salpausselän lounaisrinteen huuhtoutumiskivikko puolestaan näkyy kasvillisuudesta huolimatta eteläpuolen Tenhola - Bromarv - tielle selkeänä, nauhamaisena kivivyönä. Tapelsåsenin alueelta pilkottaa paikoitellen puiden lomasta Lindövikenin merimaisema, ja samoin kasvillisuuden niin salliessa paikoitellen avautuu etelään päin maisemia myös Lindövikenin ylitse, lähinnä sen vastapuolella sijaitseville kalliomäille. Reunamuodostuman päällä, sitä pitkin koillisesta lounaaseen kulkee sähkölinja, jonka kohdalta kasvillisuus pidetään matalana. Sekä lohkarevyö että pirunpelto sijaitsevat Tapelsåsen - Lindöviken - Heimlaxin Natura-alueella (FI ). Kirjallisuus: Aurola, E Die postglaziale Entwicklung des südwestlichen Finnlands. C.R. Soc. Géol. Finlande, Vol. 11, p , illus.; also Bull. Comm. Géol. Finlande, n:o 121. Glückert, G Post-glacial shore-level displacement of the Baltic in SW Finland. Annales Academiae Scientiarum Fennicae. Series A. III. Geologica - Geographica 118. Helsinki: Suomalainen Tiedeakatemia. 92 p. + 2 app. Johansson, P., Sahala, L. & Virtanen, K Rantamerkit, tuulikerrostumat ja moreenimuodostumat geologisina luontokohteina. Tutkimusraportti 151. Geologian tutkimuskeskus, Espoo. 76 s. Kielosto, S., Kukkonen, M., Stén, C.-G. & Backman, B Hangon ja Perniön kartta-alueiden maaperä. Suomen geologinen kartta 1: : maaperäkarttojen selitykset. Karttalehdet 2011 ja s. Geologian tutkimuskeskus. Kontturi, O & Borg, P Suomen edustavimmat reunamuodostumat pohjoismaisen tason suojelukohteiksi. Terra 87 (3), Nordisk Ministerråd, Israndslinier i Norden. TemaNord 584 : kart. Salo, P Rannan kehitys Bromarvin alueella rantaprosessien valossa. Pro gradu -tutkielma. Turun yliopisto, Pro gradu -tutkielma, turun yliopisto, maantieteen laitos. 71 s., 13 liites.

4 TAPELSÅSEN Databaskod: TUU Formation: Svallavlagring Höjd: 62 m ö.h. Områdets relativa höjd: 4,5 m Formationens relativa höjd: 10 m Värderklass: 3 Areal: 40,5 ha Kartblad: Raseborg Läge: Formationen ligger i Tenala i Raseborg, vid Tenala-Bromarv-vägen, väster om Lindöviken. Geologi Tapelsåsen omfattar både ett klapperstensfält och en djävulsåker. Den cirka 100 x 200 meter stora djävulsåkern ligger på randformationens krön på Andra Stängselåsen och det bandformade klapperstensfältet på dess branta sydvästra sluttning. Djävulsåkern ligger på en ungefärlig höjdnivå av m ö.h. och där har strandkrafterna format flera strandbankar/-flateområden samt på den södra delen en cirka en meter hög strandbank. Stenjordsvallarna och djävulsåkern på krönet har daterats till Ancylustiden. Stenbältet på formationens sydöstra sluttning, som består av stora och kantiga block, har en blocktäthet på över 10 block per ar och den är klart avgränsad också på grundkartan. Det cirka 1,7 kilometer långa och cirka meter breda stenbältet ligger på en ungefärlig höjdnivå av m ö.h. Blockbältet har daterats till början av Litorinatiden. I den östra delen av blockfältet på stranden, och nedanför det, kan man urskilja en strandbank och -flata. Stenbältet fortsätter på Sattala malms sluttning nordost om Tapelsåsenområdet (Aurola 1938, Kontturi & Borg 1975, Glückert 1976, Salo 1985, Kielosto et al. 1996, Nordisk Ministerråd 1998, Johansson et al. 2000). Biologi Trädbeståndet delar krönets djävulsåker i flera mindre öppna stenjordar. Krönets öppna stenjord färgas av kartlavar, navellavar och andra gråa skorplavar. Mellan stenarna växer renlavs, påskrislav, syllav och andra bägarlavar. Grå renlav finns synnerhet i de centrala delarna av stenjordarna och fönsterlav på kanten. Utmärkande för stenjorden här är förekomsten av korallblåslav som är mera allmän i norr. På samma ställe, under kraftledningen, finns lite spretig påskrislav. Av mossorna tränger sig stor fransmossa, enbjörnmossa, hårbjörnmossa, nordraggmossa, kvastmossa och hällkvastmossa mellan stenarna. I stenjorden finns ställvis fläckar av mjölon och på stenjordens rand har riset och renlaven vuxit delvis upp på den. På berget finns lite kruståtel. På krönets trädbevuxna ställen finns mogen tallskog, några tallar med sköldbark, inslag av björk och underväxtligheten består av lite gran. Undervegetationen består här främst av blåbärs-, lingon- och ljungris. En del av stenjordarna, i synnerhet de som ligger längre ner på den sydöstra sluttningen, är redan täckta av humus. Här växer nästan ren tallskog av varierande struktur. Undervegetationen är en mosaik av lingon, renlavs och lite ljung. Den karga klippan på krönets norra sida har inslag av separata bestånd av renlav och grå raggmossa. Bergssvackorna täcks av gles tallskog samt ljung- och odonris. De fuktigaste ställena är till små delar övervuxna med vitmossa. Tallskogen på berget består delvis av mogna träd, delvis av torrfuror och tallar med sköldbark. Den nedre stenåkern på den sydöstra sluttningen skuggas av slanaktig planterad tallskog. Bland tallarna växer några björkar och aspar. I synnerhet de största cirka kubikmeterstora stenarna är täckta av vanliga mossor och lavar. De är bevuxna med renlavar, färglav, kakmossa, kvastmossor, väggmossa, i mindre utsträckning vinterlav, kartlavar, påskrislavar, stor fransmossa och nordraggmossa. Mellan stenarna växer kruståtel, lite risartade växter, duntrav och aspskott. De mindre stenarna är nästan helt täckta av vägglav. På den sydöstra sluttningens finfraktion är trädbeståndet på den övre delen mogen tallskog och lägre nere omvandlas den till tätare planterad tallskog samt till äldre torr moskog dominerad av tallplantskog. Bland tallarna växer lite björk. Undervegetationen har inslag av lingon, ljung-, blåbärs- och renlavsbestånd. Här växer lite liljekonvalj. På den nedersta delen av den sydöstra sluttningens finfraktion finns ljus, mogen tämligen torr talldominerad moskog. Död ved finns inte. Riset domineras av blåbär och lingon finns rikligt. Bottenskiktet domineras av väggmossa. Liljekonvalj förekommer i enstaka bestånd. I den östra delen övergår skogen i frisk moskog. Under tallarna tränger sig en underväxtlighet av gran med inslag av björk. Piprör blir rikligare i fältskiktet och örternas andel stiger, det finns bl.a. hundviol, stenhallon, slokgräs, ekorrbär och vitsippa. Alldeles på den nedersta randen av den östra delen finns lundartad moskog som verkar vara tämligen torr. I undervegetationen blir kruståtel och örnbräken rikligare. Förutom de ovannämnda örterna förekommer även hässlebrodd. Landskap och andra värden Både djävulsåkern och klapperstensfältet gestaltas och avgränsas tydligt från sin omgivning. Djävulsåkern syns först från den närliggande terrängen och skymtar som en stenjord på hög höjd endast till tomtvägen på områdets östra sida.

5 Klapperstensfältet på den sydvästra sluttningen av Andra Stängselåsen syns å sin sida trots vegetationen till Tenala - Bromarv -vägen på södra sidan som ett tydligt bandartat stenbälte. Från Tapelsåsen -området skymtar Lindövikens havslandskap ställvis genom träden. På vissa ställen, där vegetationen tillåter, öppnar sig också landskap söderut över Lindöviken, främst till bergshöjderna mittemot. Ovanpå och längs randformationen från nordost till sydväst löper en elledning där växtligheten hålls låg. Både blockbältet och djävulsåkern ligger i Tapelsåsen - Lindöviken - Heimlax Natura-området (FI ). Litteratur: Aurola, E Die postglaziale Entwicklung des südwestlichen Finnlands. C.R. Soc. Géol. Finlande, Vol. 11, p , illus.; also Bull. Comm. Géol. Finlande, n:o 121. Glückert, G Post-glacial shore-level displacement of the Baltic in SW Finland. Annales Academiae Scientiarum Fennicae. Series A. III. Geologica - Geographica 118. Helsinki: Suomalainen Tiedeakatemia. 92 p. + 2 app. Johansson, P., Sahala, L. & Virtanen, K Rantamerkit, tuulikerrostumat ja moreenimuodostumat geologisina luontokohteina. Tutkimusraportti 151. Geologian tutkimuskeskus, Espoo. 76 s. Kielosto, S., Kukkonen, M., Stén, C.-G. & Backman, B Hangon ja Perniön kartta-alueiden maaperä. Suomen geologinen kartta 1: : maaperäkarttojen selitykset. Karttalehdet 2011 ja s. Geologian tutkimuskeskus. Kontturi, O & Borg, P Suomen edustavimmat reunamuodostumat pohjoismaisen tason suojelukohteiksi. Terra 87 (3), Nordisk Ministerråd, Israndslinier i Norden. TemaNord 584 : kart. Salo, P Rannan kehitys Bromarvin alueella rantaprosessien valossa. Pro gradu -tutkielma. Turun yliopisto, Pro gradu -tutkielma, turun yliopisto, maantieteen laitos. 71 s., 13 liites.

6 TUU Tapelsåsen. Kuva: T. Rauhaniemi, GTK 2011.