Rekisteritutkimuksen tukikeskus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rekisteritutkimuksen tukikeskus www.rekisteritutkimus.fi"

Transkriptio

1

2 Aiheet Tärkeitä käsitteitä: Rekisteri, Rekisteritutkimus ReTki Mitä lainsäädäntö sanoo rekisterien tutkimuskäytöstä? Miten lupaa rekisteritietojen käyttämiseen voidaan saada ja miten tiedot saadaan käyttöön? Loppupäätelmiä Ajankohtaista

3 Mikä on rekisteri? Latinan sanat registrum (luetteloida) ja regerere (kirjata). Tilastoissa tiedot ovat aggregoidulla tasolla, rekisterissä yksilötasolla. Tietorekisteri on yleensä elektronisessa muodossa oleva yksikkötasoinen, jonkin ryhmän tai joukon kokonaisuudessaan käsittävä tietoaineisto tai tietokanta, jota pidetään säännöllisesti ajan tasalla eli päivitetään muutostiedoilla.

4 Mitä on rekisteritutkimus? Rekisteritutkimus on tutkimusta, jossa käytetään hyväksi muuhun tarkoitukseen kuin kyseistä tutkimusta varten muodostettujen rekisterien sisältämää tietoa. Sanan tutkimus käyttäminen edellyttänee ainakin jossain määrin tieteellisen metodin käyttämistä suunnittelu-, hypoteesin muodostamis-, analysoimis- ja raportointivaiheissa. Rekisteritietoja voidaan kuitenkin käyttää myös esim. palveluiden kehittämiseen ja erilaisissa selvityksissä.. Rekisteritietoja ei voida käyttää rekisteröityä koskevassa päätöksenteossa.

5 Mikä on Tiedosta hyvinvointia? RETKI perustettiin Suomen epidemiologisen yhdistyksen ja Sosiaalilääketieteen yhdistyksen esityksestä Suomen Akatemian starttirahoitus Jatkosopimus allekirjoitusvaiheessa. Sen tavoitteena on edistää kansallisten rekisterien tutkimuskäyttöä erityisesti terveys- ja sosiaalitieteissä: tukemalla rekisteriaineistoihin perustuvan tutkimuksen suunnittelua ja toteutusta, parantamalla tutkijoiden rekisteriaineistojen käytön valmiuksia, lisäämällä eri rekisterien välistä yhteistyötä ja kehittämällä rekisteriaineistojen käyttöön liittyviä menettelytapoja.

6 Miksi rekisteritutkimusta? + Tiedonkeruu halpaa Usein nopeaa Usein korkealaatuista tietoa. Ainoa tapa kerätä retrospektiivistä tietoa Usein eettisesti ainoa mahdollisuus (RCT ei aina voi tehdä) Ei aiheuta riskiä tutkittaville. Rekisterit kerätty hallinnon tarpeisiin Validointi Tietojen organisointi Havainnoivan tutkimuksen varjopuolet. Tietosuojakysymykset. -

7 Soveltuvuus Tiedosta hyvinvointia tutkimuskäyttöön Yleensä rekisterit on luotu hallinnollisia tarpeita varten. Jos rekisteri on muodostettu pääasiassa hallinnon käyttöön, siitä voi seurata tutkimuksen kannata sekä hyvää että huonoa: Jos hallinto käyttää tietoja päätöksentekoon, tietojen oikeellisuuteen kiinnitetään erityistä huomiota. Tilastorekistereissä epätarkkuudet sallitaan helpommin. Toisaalta niiden kokoamis- ja arkistointitapa eivät välttämättä ole parhaita mahdollisia tutkimuskäyttöön Jos rekisteriä kerätään sivussa ydintoiminnasta, esim. toiselle viranomaiselle, ei motivaatio tietojen korkealaatuisena pitämisestä ole aina paras mahdollinen

8 On tunnettava, miten rekisteri on muodostunut Rekisteritutkimusta tekevän on tunnettava olennaisilta osiltaan käyttämänsä rekisterin muodostamisprosessi: mitä tietoja on kerätty, milloin, miten jne. Jos käytetään pitkiä aikasarjoja pitää tarkoin selvittää ajassa tapahtuneet muutokset: lainsäädäntö, kirjaamistavat, koodausjärjestelmät, käytännöt Rekisterit taipuvat ympäristön muutoksiin hitaasti. Luotettavuustutkimukset tärkeitä, mutta kalliita.

9 Suomen terveysrekisterit Syövät 1953 Terveydenhuollon henkilökunta 1955 Tuberkuloosin hoito 1956 Psykiatrinen hoito 1957 Uudet tuberkuloositapaukset 1958 Sukupuolitaudit 1958 Yleissairaaloiden hoito 1960 Epämuodostumat 1963 Ammattisairaudet 1964 Lääkkeiden haittavaikutukset 1966 Sairaalan poistoilmoitukset 1967 Kohdunkaulan- ja rintasyövän joukkotarkastukset 1968 Kuolemansyyt 1969 Raskaudenkeskeytykset ja steriloimiset 1977 Syövälle altistuminen 1979 Ortopediset implantit 1980 Huumeaineiden seuranta 1982 Näkövammat 1983 Syntymät 1987 Tartuntataudit 1989 Hammasimplantit 1994 Terv.huollon laitosten hoitoilmoitukset ReTki

10 Suomen sosiaalirekisterit Eläkkeet 1962 Erityiskorvattavat lääkkeet 1964 Kansaneläkkeet 1970 Perhe-eläkkeet 1970 Lasten vammaistuet 1970 Sairauspäivärahat 1971 Yksityisen terveydenhuollon käynnit 1971 Kuntoutukset 1978 Sotilasavustukset 1985 Työttömyyskorvaukset 1985 Toimeentulotuet 1985 Huostaanotetut lapset ja nuoret 1991 Perhe-etuisuudet 1993 Lapsenhoitoetuisuudet 1993 Äitiysavustukset 1994 Työmarkkina-avustukset 1994 Asumistuet 1994 Sos.huollon laitosten hoitoilmoitukset 1994 Reseptilääkkeet 1996 Yks. terv.huollon toimenpiteet 1996 Opintotuet ReTki

11 Henkilötunnus Tiedosta hyvinvointia käyttöön Eläketurvakeskus otti käyttöön henkilökohtaisen työeläkenumeron (syntymäaika ja tarkistusosa). Nykyinen henkilötunnus otettiin käyttöön 1964, kun Kela otti hoitoonsa sairausvakuutuksen (ETK luopui parin vuoden kuluttua omasta numerostaan) luvun alussa Väestörekisterin tehtäväksi tuli uusien tunnusten antaminen syntyneille ja Suomeen muuttaneille Henkilötunnus (HETU) määritelty: väestötietolaki (1993/507) ja -asetus (1993/886).

12 Rekisterit tutkimuksessa Primääritiedon lähteenä: tutkimusaineisto muodostetaan rekisteritiedoista. Suunnitteluvaiheessa rekisterit apuna kartoitettaessa tietyn tutkimusongelman laajuutta Rekisterit apuna muodostettaessa kliinisen tutkimuksen tutkimusjoukkoa. Sosiaali- ja terveysministeriön luvalla voidaan potilastietoja kerätä. Kontakti tutkittaviin mahdollinen, mutta hoitaneen lääkärin tai laitoksen kautta. Lisätietojen tai seurantatietojen kerääminen rekisterein.

13 Paljonko rekisteritutkimusta Tiedosta hyvinvointia tehdään? Stakes myöntää vajaat sata lupaa vuosittain. 2 % 23 % 24 % 47 % Hoitoilmoitus - terveys Hoitoilmoitus - sosiaali Syöpä Lisääntyminen Muut 4 %

14 Tiedosta hyvinvointia etiikka Ei aiheuta fyysistä riskiä tutkittaville. Tietosuoja on turvattava. Yleensä tutkimusluvan perusteella tiedot annetaan ilman tunnistetietoja ja/tai tietoja karkeistetaan. Yleensä mahdollista tehdä rekisteritutkimusta ilman henkilöiden tunnistamista (unidentified data) Puhtaassa rekisteritutkimuksessa ei tarvitse eettisen toimikunnan lausuntoa, mutta World Medical Association (WMA) Washingtonin julistus 2002 Council of International Organizations for Medical Sciences CIOMS tulossa Mikäli käytetään aineistoa, jossa tunnistettavia henkilöitä ja lupaa ei kysytä henkilöiltä itseltään on asia käsiteltävä eettisessä toimikunnassa. Säännökset tiukempia kuin Suomen laki Tutkimuslaitoksissa, yliopistoissa ym. on omat toimikuntansa

15 Tiedosta hyvinvointia Miten henkilötason tietoja saa tutkimuskäyttöön? Henkilötietolain (523/1999) lähtökohtana on, että tutkimus tehdään ilman yksilötason tietoja aina, kun se on mahdollista. Henkilötietojen käsitteleminen tapahtuu kyseisten henkilöiden suostumuksella, mikäli mahdollista. Jos suostumuksen hankkiminen ei kuitenkaan ole mahdollista esimerkiksi tietojen suuren määrän, tietojen iän tai muun sellaisen syyn vuoksi, tietoihin tutustumiseen voidaan hakea viranomaislupaa.

16 Luvanhaku Koska sosiaali- ja terveydenhuollossa asiakkaan / potilaan asiakirjatiedot ovat salassa pidettäviä ja henkilötietolaissa tarkoitettuja arkaluonteisia tietoja, niitä on mahdollista luovuttaa ja tallettaa tutkimusrekisteriin vain tiettyä tutkimushanketta varten. Hankkeen yksilöinti tapahtuu tutkimussuunnitelmassa, joka tulee liittää hakemukseen. Kukin rekisteristä vastaava viranomainen vastaa omien tietojen tutkimuskäytöstä (Tilastokeskus, Väestörekisterikeskus, Eläketurvakeskus, Kansaneläkelaitos). Sosiaali- ja terveysministeriön alaisilla laitoksilla on yhteinen hakuprosessi.

17 Päätös tehdä tutkimus Tutkimussuunnitelma laaditaan Terveydenhuollon salassa pidettäviä aineistoja ja rekisteritietoja käyttävän tutkimuksen vuokaavio tarvitaan SHP:n eettisen toimikunnan käsittely ei Tarvitaanko SHP:n eettisen tmk:n lasusunto? myönteinen lausunto Myönteinen lausunto? ei e i Tutkimussuunnitelma korjataan Tietojen käyttölupien hakeminen Rekisteriaineiston luovutuksen teknisistä yksityiskohdista sopiminen rekisteri ATK vast. kanssa Rekisteriaineiston muodostaminen ja luovutus Tutkimuksen teko ja raportointi Laaditaan rekisteriseloste ja toimitetaan se Tietosuojavaltuutetulle mikäli lupa niin edellyttää Palaute rekisterin pitäjälle (esim. tieto tutkimusjulkaisuista) Henkilötietojen tuhoaminen tai arkistointi Tutkimushanke saatettu loppuun

18 Luvan haku alkaa yhden H aetaanko lupaa useamman kuin yhden S TM :n alaisen viranomaisen potilas tie toihin? useamman Lupahakemus virano maiselle tai laitokselle M yönnetäänkö lupa? Haetaanko lupaa muilta taho ilta k uin S TM :n konserniin k uuluvilsta? ei Lupahakemus S TM haetaan ei H akemus korjataan Liitteeksi kopio vireillä olevista muista luvista S TM :elle tai muulle rek isterin p itäjälle ei M yönnetäänkö lupa? M uiden rekisterinp itäjien luvanhak u (V RK, TK, K ELA ) Hakemus korjataan myö nnetään myö nnetään Lupa myönnetty.

19 Eettisiä kysymyksiä Sosiaalinen oikeudenmukaisuus Hyödyn maksimointi Vahingon välttäminen Rekisteritutkimus ei ole interventiotutkimusta. Yksityisyyden suoja ja tietojen luottamuksellisuus Itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen Tietojen käyttäminen kaupallisiin tarkoituksiin

20 Uhkia ja mahdollisuuksia Uhkia Tiukentunut tietosuojalainsäädäntö tai sen tulkinta. Vähenevät määrärahat rekisterien hyödyntämiseen. Rekisteritietojen tutkimuskäytön kallistuminen. Tutkimusrahoituksen väheneminen. Mahdollisuuksia Valtion maksuperustelain muuttaminen tutkimusystävällisemmäksi. Rekisterien toiminnan nopeutuminen ja laadun parantuminen. Laajentuva rekisteröinti: sosiaali- ja terveydenhuollon avopalvelut, hoitoketjut, kustannustiedot Yhdistäminen geeni- ym. näytetietoihin?

21 Oletko sitä mieltä, että Tiedosta hyvinvointia tietosuoja-lainsäädännön taso maassasi on? Luxemburg SUOMI Alanko maat Britannia Tanska Saksa Irlanti Kreikka Italia Espanja Itävalta Ranska Ruo tsi Korkea Keskinkertainen Matala Ei vastausta Belg ia Po rtug ali EU Lähde: Eurobarometeri 60.0/2003.

22 Kansallisia tietosuojalakeja Tiedosta hyvinvointia tulkitaan ja sovelletaan tiukemmin kuin muissa maissa. Rans ka SUOMI Saksa Alanko maat Britannia Ruotsi Luxemb urg Belg ia Tans ka Irlanti Itävalta Samaa mieltä Eri mieltä Ei vastausta Italia Kreikka Espanja Portugali EU Lähde: Eurobarometeri 60.0/2003.

23 Ajankohtaista: Klaus Mäkelä: Sosiaalitutkimuksen sosiaalinen säätely. Yhteiskuntapolitiikka 4: 2005, sivut Ari-Pekka Sihvonen & Mika Gissler. Rekisterien käyttö yhteiskuntatieteissä. Yhteiskuntapolitiikka 6: 2005 (painossa). Verkkokurssimateriaali tulossa vuodenvaihteessa Virtuaaliyliopiston sivulle:

24 Katso lisätietoja:

25 Verkkokurssimateriaali Reijo Sund: Basic concepts of register-based research Anssi Auvinen: perusteet Ari-Pekka Sihvonen, Mika Gissler: Keskeiset sosiaali- ja terveystutkimuksessa käytettävät rekisterit Mika Gissler: Tietolupien haku rekisteritutkimusta varten Timo Klaukka: Kelan apteekki- ja muiden rekisterien käyttö Eero Pukkala: Syöpärekisterin tietojen yhdistely muihin rekistereihin. Yleistä tarkastelua ja käytännön esimerkkejä. Esa Läärä: Tapahtumataulujen analysointi rekisteritutkimuksessa Tuula Kieseppä: Bipolaarihäiriön diagnoosi HILMO:ssa, esimerkki rekisterin validointitutkimuksesta Nina Knape: Indikaattoripankki SOTKAnet Jaakko Kaprio: Kaksostutkimus -rekisteri Eero Lahelma & Peppiina Saastamoinen: Helsingin kaupungin henkilöstön terveystutkimus Pekka Martikainen & Tapani Valkonen: Rekisteriaineistojen käyttö väestötieteellisissä tutkimuksissa Timo Kauppinen: Asuinalueen ja perhetaustan vaikutukset helsinkiläisten nuorten keskiasteen tutkintojen suorittamiseen

26

27

28 Rekisterit yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa Helsinki, Ari-Pekka Sihvonen ReTki/StakesTieto

29 Tausta (1) Terveysrekisterien käyttö on vakiintunut tilastoinnissa ja tutkimuksessa (jo 1950-luvulla) Sosiaalihallinnossa tilastojen ja rekisterien keruulla on lyhyempi perinne. Etuisuuksia on kuitenkin rekisteröity jo 1960-luvulta viranomaisrekistereihin (Kela, ETK).

30 Suomen sosiaalirekisterit Eläkkeet 1962 Erityiskorvattavat lääkkeet 1964 Kansaneläkkeet 1970 Perhe-eläkkeet 1970 Lasten vammaistuet 1970 Sairauspäivärahat 1971 Yksityisen terveydenhuollon käynnit 1971 Kuntoutukset 1978 Sotilasavustukset 1985 Työttömyyskorvaukset 1985 Toimeentulotuet 1985 Huostaanotetut lapset ja nuoret 1991 Perhe-etuisuudet 1993 Lapsenhoitoetuisuudet 1993 Äitiysavustukset 1994 Työmarkkina-avustukset 1994 Asumistuet 1994 Sos.huollon laitosten hoitoilmoitukset 1994 Reseptilääkkeet 1996 Yks. terv.huollon toimenpiteet 1996 Opintotuet ReTki

31 Tausta (2) tukikeskuksen tavoitteena on edistää kansallisten rekisterien tutkimuskäyttöä erityisesti terveys- ja sosiaalitieteissä Alkuvaiheen toiminta painottunut terveyserkistereihin Ari-Pekka Sihvonen & Mika Gissler. Rekisterien käyttö yhteiskuntatieteissä. Yhteiskuntapolitiikka 6: 2005 (painossa).

32 Tavoite halusi selvittää: Kuinka laajasti rekisteritietoja käytetään sosiaalitieteissä ja yhteiskunnallisissa tieteissä? Mitä rekistereitä hyödynnetään? Mitä ongelmia koetaan olevan? Mitä toiveita ja ehdotoksia rekisterien käytön edistämisestä? Selvityksen osana valmistui myös bibliografia rekisteritietoja hyödyntävästä tutkimuksesta (noin 350 julkaisua).

33 Tavoite Kyselyn painopiste on siis (sektori)tutkimuslaitoksissa työskentelevien kokemuksissa rekisteritietojen käytöstä sosiaalitieteellisissä tutkimuksissa, ei niinkään rekisterejä hallinnoivissa, ylläpitävissä ja tuottavissa laitoksissa työskentelevien kokemuksissa.

34 Tietojenkeruu RETKI valmisteli kyselylomakkeen ja identifioi tärkeitä vastaanottajatahoja. Otantaa laajennettiin ns. lumipallo-otannalla. Kyselyä lähetettiin 11 yliopistoon ja korkeakouluun sekä 38 muuhun tutkimuslaitokseen tai -verkostoon. Vastauksia saatiin 114 kappaletta 32 eri laitoksesta. 77 % ilmoitti käyttäneensä rekistereitä tutkimuksessaan. Vastausprosenttia on vaikea arvioida, mutta noin kolmanneksen kyselyn saaneista uskotaan vastanneen.

35 Mitkä Tiedosta hyvinvointia tieteenalat käyttävät rekistereitä? Kansantalous-, oikeustalous- ja terveystaloustiede Kansanterveystiede, epidemiologia ja gerontologia Kriminologia sekä rikos- ja oikeustieteet Naistutkimus Nuorisotutkimus Sosiaali- ja rikospsykologia Sosiologia, sosiaali- ja yhteiskuntapolitiikka, väestötiede Yhteiskuntamaantiede

36 Mitä Tiedosta hyvinvointia rekistereitä on hyödynnetty? Tilastokeskus Usein käytettyjä rekisterilähteitä: Väestörekisterikeskus, Stakes, Kansaneläkelaitos verottaja, työvoimaviranomaiset, rikos- ja oikeusala, Eläketurvakeskus Kansanterveyslaitos, kuntien sosiaali- ja terveydenhuolto, Puolustusvoimat, Säteilyturvakeskus, Työterveyslaitos

37 Muita tietolähteitä: Eläkelaitokset, KTM:n ja TEKES:in yritystukia koskevat päätösrekisterit, kuntien henkilöstörekisterit, MMM:n maaseutuelinkeinorekisteri, paikallisen poliisin rekisteri, sairaaloiden ja vanhainkotien rekisterit, tutkintorekisteri, yhteishakurekisteri, UM:n työluparekisteri

38 Hyödynnettyjä rekistereitä (N=78) TK VRK Stakes Kela Vero tus Työ vo ima Oike us ETK Muut Kunta TTL KTL STUK P uo lus tus

39 Ongelmia: Tiedosta hyvinvointia vastaajia 87, ongelmia 119 kpl Ei ole ollut ongelmia (21 kpl) Vaikeus saada lupaa tai luvan saannin hitaus (28 kpl) Tekniset ongelmat rekisteritietojen käytössä tai yhdistelyssä (26 kpl) Epäselvyys, mitä tietoja rekisterit sisältävät (24 kpl) Ei saanut lupaa rekisterien käyttöön (9 kpl) Aineiston analyysit ja menetelmät (7 kpl) Muita ongelmia (23 kpl)

40 Avointen Tiedosta hyvinvointia vastauksien satoa Kuusi rekisteriaineistojen käytön ongelmakohtaa: 1) Rekisterien yleiset ongelmat ei ole suunniteltu tutkimuskäyttöön, päivitys hidasta 2) Tietosisältöön liittyvät ongelmat tietoja ei ole saatu sillä tarkkuudella, millä toivottu eri vuosien koodaukset eivät yhdenmukaisia tietosisällöt on huonosti dokumentoitu tarpeellisten muuttujien puuttuminen

41 Avointen Tiedosta hyvinvointia vastauksien satoa 3) Tietojen laatuun ja aineistojen muodostamiseen liittyvät ongelmat (virheet) 4) Hitaus virheet muuttujissa ja koodauksissa Luvanhakuprosessin ja aineiston muodostamisen hitaus 5) Rekisteriaineistojen kalleus "Olen käsittänyt, että rekisteritiedot ovat erittäin kalliita, joten en ole käyttänyt niitä." Väärää tietoa ALV-käytännöstä.

42 Tiedosta hyvinvointia Avointen vastauksien satoa 6) Aineiston käytön ongelmat IT-henkilöstön puute Aineistoa ei luovutettu yliopistolle, vaan tutkijan oli matkustettava Helsinkiin. Aineisto jäi edelliseen työpaikkaan. Huom: käyttäjien kokemuksia!

43 Miten Tiedosta hyvinvointia rekisteritutkimusta voisi edistää? Seminaarit ja koulutustilaisuudet Kokemusten vaihtaminen Menetelmäkoulutus Lisää tietoja rekisterien käyttömahdollisuuksista Lisää tietoja olemassa olevista rekistereistä Tukiverkoston luominen Eri laitosten/tutkimusryhmien/yliopistojen yhteistyön tukeminen

44 Miten Tiedosta hyvinvointia rekisteritutkimusta Edunvalvonta voisi edistää? Open Access, maksuttomuus "PALJON panostusta ja apua viranomaisten vakuutteluun, että rekisterit todella aukeaisivat tutkimuskäyttöön, sillä niin monet hyvät hankkeet tyssäävät viranomaisten vitkasteluun ja kielteiseen kantaan rekistereiden käyttämisestä tutkimuskäyttöön."

45 Mitä ReTki voisi tehdä? Seminaarien ja koulutustilaisuuksien järjestäminen jatkuu Sähköpostilistan ylläpito jatkuu Nettisivujen täydentäminen jatkuu Verkkokurssimateriaali valmistuu vuonna 2005/6 Rekisteriviranomaisten ja tutkimuslaitosten yhdyshenkilöiden ja asiantuntijoiden verkosto

46 Mitä ReTki voisi tehdä? Tiedosta hyvinvointia Eri tahojen yhteistyön tukeminen - yhteiset aineistot? - anonyymien tutkimusaineistojen arkistointi? Lobbaus jatkuu erityisesti kriminologeilla on ollut vaikeuksia saada rekisteriaineistoa tutkimuskäyttöön.

47 Katso lisätietoja:

Rekisterit yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen

Rekisterit yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen Rekisterit yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen Marianne Johnson Rekisteritutkimuksen tukikeskus (ReTki) Mikä rekisteri on? [latinassa registrum (luetteloida) ja regerere (kirjata)] jonkin kohdejoukon

Lisätiedot

Terveyttä tilastoissa Stakesin tapaan. Kehittämispäällikkö, dosentti Mika Gissler STAKES Sosiaali- ja terveystilastot

Terveyttä tilastoissa Stakesin tapaan. Kehittämispäällikkö, dosentti Mika Gissler STAKES Sosiaali- ja terveystilastot Terveyttä tilastoissa Stakesin tapaan Kehittämispäällikkö, dosentti Mika Gissler STAKES Sosiaali- ja terveystilastot Organisaatiokaavio Stakes on myös tilastoviranomainen StakesTiedon tehtävänä on tuottaa

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan rekisteri- ja tilastoaineistojen arvo tutkimuksen näkökulmasta

Sosiaali- ja terveysalan rekisteri- ja tilastoaineistojen arvo tutkimuksen näkökulmasta arvonmääritys ja säilytysajan määrääminen 6.5.2009 Sosiaali- ja terveysalan rekisteri- ja tilastoaineistojen arvo tutkimuksen näkökulmasta Marianne Johnson erikoissuunnittelija Rekisteritutkimuksen tukikeskus

Lisätiedot

Rekisteritutkimuksen tukikeskuksen toimintaperiaatteet pankkineuvontaa myös biopankeille?

Rekisteritutkimuksen tukikeskuksen toimintaperiaatteet pankkineuvontaa myös biopankeille? Rekisteritutkimuksen tukikeskuksen toimintaperiaatteet pankkineuvontaa myös biopankeille? Hilkka Riihimäki, LKT, prof. Osastonjohtaja Epidemiologian ja biostatistiikan osasto Työterveyslaitos 21.9.2004

Lisätiedot

Rekisteritietojen käyttö sosiaalitieteellisessä tutkimuksessa 2000-luvun alussa

Rekisteritietojen käyttö sosiaalitieteellisessä tutkimuksessa 2000-luvun alussa Rekisteritietojen käyttö sosiaalitieteellisessä tutkimuksessa 2000-luvun alussa ARI-PEKKA SIHVONEN MIKA GISSLER Johdanto Suomen sosiaali- ja terveystilastojärjestelmä perustuu pääosin yksilötason rekistereihin.

Lisätiedot

Terveysalan rekisterien tutkimuskäyttö ja rekisteritutkimuksen tukipalvelut

Terveysalan rekisterien tutkimuskäyttö ja rekisteritutkimuksen tukipalvelut Rekisterit tutkimuksen apuvälineenä, tutkimuksen metodikurssi, Biomedicum, Helsinki 25.5.2009 Terveysalan rekisterien tutkimuskäyttö ja rekisteritutkimuksen tukipalvelut Irma-Leena Notkola Rekisteritutkimuksen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2006 sisältäen katsauksen vuosien 2003 2005 toimintaan

Toimintasuunnitelma 2006 sisältäen katsauksen vuosien 2003 2005 toimintaan ReTki 1(12) Rekisteritutkimuksen tukikeskus Toimintasuunnitelma 2006 sisältäen katsauksen vuosien 2003 2005 toimintaan Sisällys 1...Johdanto 1 1.1...Rekisteritutkimuksen tukikeskuksen lyhyt historia 1

Lisätiedot

Sisällys 1. Johdanto

Sisällys 1. Johdanto ReTki 1(6) Rekisteritutkimuksen tukikeskus Toimintasuunnitelma 2003-2005 Sisällys 1. Johdanto...1 1.1 Rekisteritutkimuksen tukikeskuksen lyhyt historia... 1 1.2 Toimintasuunnitelman laatimisen lähtökohdat...2

Lisätiedot

Rekisteritutkimuksen lupaprosessi ja kustannukset THL:ssä

Rekisteritutkimuksen lupaprosessi ja kustannukset THL:ssä Rekisteritutkimuksen lupaprosessi ja kustannukset THL:ssä YTM Arto Vuori, THL Tieto-osasto Valtakunnalliset rekisterit hoito- ja terveystieteellisessä tutkimuksessa -seminaari, Turun yliopisto, 8.12.2010

Lisätiedot

Rekisteritutkimuksen toteuttaminen ja lainsäädäntö

Rekisteritutkimuksen toteuttaminen ja lainsäädäntö Valtakunnalliset rekisterit hoito- ja terveystieteellisessä tutkimuksessa, Turku 8.12.2010 Rekisteritutkimuksen toteuttaminen ja lainsäädäntö Irma-Leena Notkola Rekisteritutkimuksen tukikeskus (ReTki)

Lisätiedot

Tilastokeskuksen käyttölupamenettely. Seminaari

Tilastokeskuksen käyttölupamenettely. Seminaari Tilastokeskuksen käyttölupamenettely Seminaari 2.3.2009 Käyttölupahakemusten määrä Tilastokeskuksessa Lautakunnassa käsiteltävien asioiden lukumäärä Hakemukset yht. Vuosi 1.6.1994 18 137 1995 37 198 1996

Lisätiedot

Kansallisten tietovarantojen toissijainen käyttö biopankkitutkimuksessa

Kansallisten tietovarantojen toissijainen käyttö biopankkitutkimuksessa Kansallisten tietovarantojen toissijainen käyttö biopankkitutkimuksessa Sandra Liede Lakimies Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) 14.9.2015 15.9.2015 Sandra Liede 1 Biopankkilaki

Lisätiedot

Sisällys 1. Johdanto

Sisällys 1. Johdanto ReTki 1(9) Rekisteritutkimuksen tukikeskus Toimintasuunnitelma 2004-2005 Sisällys 1. Johdanto...1 1.1 Rekisteritutkimuksen tukikeskuksen lyhyt historia... 1 1.2 Toimintasuunnitelman laatimisen lähtökohdat...2

Lisätiedot

REKISTERIEN JA ASIAKIRJOJEN KÄYTTÖLUVAT JA TIETOPOIMINNAT NYKYTILA JA HAASTEET

REKISTERIEN JA ASIAKIRJOJEN KÄYTTÖLUVAT JA TIETOPOIMINNAT NYKYTILA JA HAASTEET REKISTERIEN JA ASIAKIRJOJEN KÄYTTÖLUVAT JA TIETOPOIMINNAT NYKYTILA JA HAASTEET SOTE-tiedon toissijaisen käytön lainsäädäntöä valmistelevan työryhmän työpaja 25.8.2015 Kehittämispäällikkö Arto Vuori 25.8.2015

Lisätiedot

REKISTERINPITÄJÄN INFORMAATIO KUNTOUTUJILLE TOIMINTATERAPIA A KAARRETKOSKI OY

REKISTERINPITÄJÄN INFORMAATIO KUNTOUTUJILLE TOIMINTATERAPIA A KAARRETKOSKI OY REKISTERINPITÄJÄN INFORMAATIO KUNTOUTUJILLE TOIMINTATERAPIA A KAARRETKOSKI OY SISÄLTÖ 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERIN PITÄJÄ 3.POTILASREKISTERIN VASTUUHENKILÖT 4.REKISTERIASIOITA HOITAVAT HENKILÖT 5.REKISTERIN

Lisätiedot

Tietorekisteriseloste. Fysioterapeutti Annukka Laukkanen 2019

Tietorekisteriseloste. Fysioterapeutti Annukka Laukkanen 2019 Tietorekisteriseloste Fysioterapeutti Annukka Laukkanen 2019 REKISTERIN NIMI... 2 REKISTERINPITÄJÄ... 3 ASIAKASREKISTERIN VASTUUHENKILÖ... 3 REKISTERIASIOITA HOITAVA HENKILÖ... 3 HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYN

Lisätiedot

REKISTERITUTKIMUKSEN TUKIKESKUKSEN PALVELUT TUTKIJOILLE

REKISTERITUTKIMUKSEN TUKIKESKUKSEN PALVELUT TUTKIJOILLE Erilaiset aineistot ihmistieteissä, Helsinki 23.11.2011 REKISTERITUTKIMUKSEN TUKIKESKUKSEN PALVELUT TUTKIJOILLE Irma-Leena Notkola Rekisteritutkimuksen tukikeskus, ReTki Rekisteritutkimuksen tukikeskus

Lisätiedot

Kansallisten tietovarantojen toissijainen käyttö biopankkitutkimuksessa

Kansallisten tietovarantojen toissijainen käyttö biopankkitutkimuksessa Kansallisten tietovarantojen toissijainen käyttö biopankkitutkimuksessa Sandra Liede Lakimies Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) 25.8.2015 26.8.2015 Sandra Liede 1 Biopankkilaki

Lisätiedot

Hyvinkään kaupunki Sosiaali- ja terveystoimi

Hyvinkään kaupunki Sosiaali- ja terveystoimi 1 (6) Hakemuksen saapumispäivämäärä 1 LUVAN HAKIJA TAI RYHMÄN VASTUU- HENKILÖ Sukunimi Osoite Puhelin Oppi-/tutkimuslaitos 1 Yliopisto Muu korkeakoulu Keskiasteen/ammatillinen koulu 4 Ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

TIETOSUOJA JA TIETEELLINEN TUTKIMUS

TIETOSUOJA JA TIETEELLINEN TUTKIMUS TIETOSUOJA JA TIETEELLINEN TUTKIMUS Tutkimuksen päätyttyä huomioitavat tietosuoja-asiat Ylitarkastaja Heljä-Tuulia Pihamaa Tietosuojavaltuutetun toimisto Tilastokeskus 6.5.2009, Helsinki LUENTOAIHEET Yleistä

Lisätiedot

Tutkittavan informointi ja suostumus

Tutkittavan informointi ja suostumus Tutkittavan informointi ja suostumus yhdistettäessä tutkittavilta kerättyjä tietoja rekisteritietoihin Ylitarkastaja Raisa Leivonen Tietosuojavaltuutetun toimisto 9.12.2010 Kysy rekisteritutkimuksen luvista

Lisätiedot

Tampereen kaupunki TUTKIMUSLUPAHAKEMUS 1 (5) Sähköpostiosoite. Väitöskirja Lisensiaattitutkimus Pro gradu Ammatillinen opinnäytetyö Muu, mikä

Tampereen kaupunki TUTKIMUSLUPAHAKEMUS 1 (5) Sähköpostiosoite. Väitöskirja Lisensiaattitutkimus Pro gradu Ammatillinen opinnäytetyö Muu, mikä Tampereen kaupunki TUTKIMUSLUPAHAKEMUS 1 (5) 1 TUTKIMUSLUVAN HAKIJA/HAKIJAT Hakemuksen saapumispvm Sukunimi Etunimi Syntymäaika Osoite Muut tutkimuksen tekemiseen osallistuvat henkilöt Sukunimi Etunimi

Lisätiedot

Aikuissosiaalityön rekisteriseloste

Aikuissosiaalityön rekisteriseloste Aikuissosiaalityön rekisteriseloste SISÄLTÖ 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERINPITÄJÄ 3. REKISTERIN VASTUUHENKILÖ 4. REKISTERIASIOITA HOITAVAT HENKILÖT 5. REKISTERIN KÄYTTÖTARKOITUS 6. REKISTERIN PITÄMISEN

Lisätiedot

Tilastolain muutoksen vaikutukset aineistojen tutkimuskäyttöön. Seminaari 27.2.2014

Tilastolain muutoksen vaikutukset aineistojen tutkimuskäyttöön. Seminaari 27.2.2014 Tilastolain muutoksen vaikutukset aineistojen tutkimuskäyttöön Seminaari 27.2.2014 Tilastolain tarkoitus Lain tarkoitusta laajennettiin tilastotarkoituksen lisäksi koskemaan myös tietojen tutkimuskäyttö.

Lisätiedot

TUTKIMUSLUPAHAKEMUS. Sosiaali- ja terveystoimi 1 (5) 1 TUTKIMUSLUVAN HAKIJA Nimi. Osoite. Tutkimuslaitos, oppilaitos tai muu organisaatio

TUTKIMUSLUPAHAKEMUS. Sosiaali- ja terveystoimi 1 (5) 1 TUTKIMUSLUVAN HAKIJA Nimi. Osoite. Tutkimuslaitos, oppilaitos tai muu organisaatio 1 (5) Saapunut Kiertoon 1 TUTKIMUSLUVAN HAKIJA Osoite Puhelinnumero Sähköpostiosoite Suoritetut tutkinnot ja nykyinen koulutusala tai työtehtävä 2 TUTKIMUSRYHMÄN MUUT JÄSENET (tarvittaessa erillisellä

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI MUISTIO Numero 1 TALOUS- JA SUUNNITTELUKESKUS Tietotekniikkaosasto 13.11.2012

HELSINGIN KAUPUNKI MUISTIO Numero 1 TALOUS- JA SUUNNITTELUKESKUS Tietotekniikkaosasto 13.11.2012 HELSINGIN KAUPUNKI MUISTIO Numero 1 13.11.2012 HELMI-EXTRANET-KÄYTTÖPOLITIIKKA SISÄLTÖ 1 Extranet-tunnuksen käyttöpolitiikka 2 Käyttäjätunnusten myöntöperusteet 3 Salasanat Käyttäjätunnuksen hyväksyttävä

Lisätiedot

TUTKIMUSLUPAHAKEMUS/PÄÄTÖS

TUTKIMUSLUPAHAKEMUS/PÄÄTÖS 1/2 TUTKIMUSLUPAHAKEMUS/PÄÄTÖS 1. Tutkimusluvan hakijan tiedot Sukunimi Etunimet Syntymäaika Lähiosoite Postinumero ja toimipaikka Puhelinnumero Sähköpostiosoite 2. Asiakirjat, joihin tutkimuslupaa haetaan

Lisätiedot

Lääkehoito ja raskaus -yhteistyöhanke

Lääkehoito ja raskaus -yhteistyöhanke Tiedosta hyvinvointia Lääkehoito ja raskaus -hanke 1 Lääkehoito ja raskaus -yhteistyöhanke Lääkelaitos, Kela ja Stakes Tiedosta hyvinvointia Lääkehoito ja raskaus -hanke 2 Lääkehoito ja raskaus -hankkeen

Lisätiedot

NÄYTTEENLUOVUTTAJIEN TIEDOTTAMINEN JA KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTOKSET 20.9.2004 ARPO AROMAA

NÄYTTEENLUOVUTTAJIEN TIEDOTTAMINEN JA KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTOKSET 20.9.2004 ARPO AROMAA NÄYTTEENLUOVUTTAJIEN TIEDOTTAMINEN JA KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTOKSET TILANTEEN KUVAUS Vuosi 0 Tutkimus tavoitteineen Suostumus Näytteet Muut tiedot Vuosi 10-30 Tutkimus: uusi vai entinen käyttötarkoitus

Lisätiedot

Omasote rekisteriseloste

Omasote rekisteriseloste Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Rekisteriseloste 18.6.2014 Omasote rekisteriseloste Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Rekisteriseloste 18.6.2014 SISÄLTÖ 1. REKISTERIN

Lisätiedot

SoTe kuntayhtymä/perusturvaliikelaitos Saarikka REKISTERISELOSTE Pro-Wellness-potilastietojärjestelmä -tietokanta 18.3.

SoTe kuntayhtymä/perusturvaliikelaitos Saarikka REKISTERISELOSTE Pro-Wellness-potilastietojärjestelmä -tietokanta 18.3. Pro-Wellness-potilastietojärjestelmä -tietokanta 18.3.2015 Sivu 1/5 1 Rekisterin nimi 2 Rekisterinpitäjä ProWellness-potilastietojärjestelmä/ SoTe kuntayhtymä/perusturvaliikelaitos Saarikka SoTe kuntayhtymä/perusturvaliikelaitos

Lisätiedot

Mitä rekisteriviranomaisen pitää ottaa huomioon henkilötietoja luovuttaessaan?

Mitä rekisteriviranomaisen pitää ottaa huomioon henkilötietoja luovuttaessaan? Mitä rekisteriviranomaisen pitää ottaa huomioon henkilötietoja luovuttaessaan? Ylitarkastaja Raisa Leivonen Tietosuojavaltuutetun toimisto 9.4.2015 Tutkimuskäyttöön tietoja luovuttavien viranomaisten yhteistyöryhmä

Lisätiedot

ARKISTOLAITOS JA REKISTERITUTKIMUS Tutkijapuheenvuoro

ARKISTOLAITOS JA REKISTERITUTKIMUS Tutkijapuheenvuoro Tutkijatapaaminen Kansallisarkistossa 11.5.2012 ARKISTOLAITOS JA REKISTERITUTKIMUS Tutkijapuheenvuoro Irma-Leena Notkola, VTT, dos. [Rekisteritutkimuksen tukikeskus, ReTki] Arkistolaitos ja ReTki: tehtävät

Lisätiedot

Lastenvalvojan rekisteriseloste

Lastenvalvojan rekisteriseloste Lastenvalvojan rekisteriseloste SISÄLTÖ 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERINPITÄJÄ 3. REKISTERIN VASTUUHENKILÖ 4. REKISTERIASIOITA HOITAVAT HENKILÖT 5. REKISTERIN KÄYTTÖTARKOITUS 6. REKISTERIN PITÄMISEN PERUSTE

Lisätiedot

Julkiset hyvinvointimenot

Julkiset hyvinvointimenot Julkiset hyvinvointimenot Talouden Rakenteet 211 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Kotitalouksien tulonsiirrot ja hyvinvointipalvelut 199 9, miljardia euroa vuoden 9 hinnoin Mrd. euroa 7 Tulonsiirrot

Lisätiedot

Sairaalan talousjohtaja. 3. Rekisterin nimi Niuvanniemen sairaalan potilaslaskutusrekisteri

Sairaalan talousjohtaja. 3. Rekisterin nimi Niuvanniemen sairaalan potilaslaskutusrekisteri REKISTERISELOSTE 1 (5) 1. Rekisterin pitäjä Nimi Niuvanniemen sairaala (valtion mielisairaala) Postiosoite Niuvankuja 65 70240 KUOPIO Puhelin 0295 242 111 (vaihde) 2. Rekisteriasioita hoitava henkilö tai

Lisätiedot

Toimeentulotuen rekisteriseloste

Toimeentulotuen rekisteriseloste Toimeentulotuen rekisteriseloste SISÄLTÖ 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERINPITÄJÄ 3. REKISTERIN VASTUUHENKILÖ 4. REKISTERIASIOITA HOITAVAT HENKILÖT 5. REKISTERIN KÄYTTÖTARKOITUS 6. REKISTERIN PITÄMISEN PERUSTE

Lisätiedot

Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän työterveyshuollon asiakasrekisteri

Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän työterveyshuollon asiakasrekisteri Tietosuojaseloste 1 / 5 1. Rekisterin nimi Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän työterveyshuollon asiakasrekisteri 2. Rekisterinpitäjä Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, Sosteri 3. Rekisterin

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan tietolupaviranomainen

Sosiaali- ja terveysalan tietolupaviranomainen JOHANNA SEPPÄNEN PÄIVÄMÄÄRÄ Findata Perustuu lakiin sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä (toisiolaki, 552/2019), joka tuli voimaan 1.5.2019 https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2019/20190552

Lisätiedot

KTL:n väestöaineistojen käyttöön liittyviä haasteita

KTL:n väestöaineistojen käyttöön liittyviä haasteita KTL:n väestöaineistojen käyttöön liittyviä haasteita Juhani Eskola 19.11.2008 27.11.2008 1 Suomen vahvuudet Korkeatasoinen ja tasa-arvoinen terveydenhuolto Väestön suhtautuminen tutkimukseen ja tulosten

Lisätiedot

Ajankohtaista tutkimusten viranomaisarvioinnissa

Ajankohtaista tutkimusten viranomaisarvioinnissa Ajankohtaista tutkimusten viranomaisarvioinnissa Horisontissa 2020 strategiapäivä 26.4.2012 Vs. hallintojohtaja, VT Jari-Pekka Tuominen Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri Lääketieteellistä tutkimusta koskevat

Lisätiedot

Lapsi tutkimuskohteena - eettinen ennakkoarviointi ja aineistojen arkistoinnin etiikka

Lapsi tutkimuskohteena - eettinen ennakkoarviointi ja aineistojen arkistoinnin etiikka Lapsi tutkimuskohteena - eettinen ennakkoarviointi ja aineistojen arkistoinnin etiikka Arja Kuula, Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto Erilaiset aineistot yhteiskuntatieteissä - Esimerkkeinä lastensuojelu-

Lisätiedot

Nimi: Tuomas Hujala Sähköposti: tuomas.hujala. Puhelin: Sähköposti: tietosuoja

Nimi: Tuomas Hujala Sähköposti: tuomas.hujala. Puhelin: Sähköposti: tietosuoja TIETOSUOJASELOSTE 1. Rekisterinpitäjä Nimi: Sosiaali- ja terveysalan lupa ja valvontavirasto Valvira Osoite: PL 210, 00281 HELSINKI (Mannerheimintie 103 B) Muut yhteystiedot: puh. 0295 209 111(vaihde),

Lisätiedot

LÄÄKETIETEELLINEN TUTKIMUS IHMISILLÄ

LÄÄKETIETEELLINEN TUTKIMUS IHMISILLÄ LÄÄKETIETEELLINEN TUTKIMUS IHMISILLÄ Dos., OTT, MA, Salla LötjL tjönen Tutkimuseettinen neuvottelukunta perusteet 1 Pääasialliset oikeuslähteet Kansalliset L lääl ääketieteellisestä tutkimuksesta (488/1999,

Lisätiedot

YLEISTÄ LUVAN HAKEMISESTA

YLEISTÄ LUVAN HAKEMISESTA OHJE 1 (13) 2.4.2015 YLEISTÄ LUVAN HAKEMISESTA 1. Lomakkeen täyttö ja postitus Lomakkeella haetaan lupaa saada tietoja sosiaali- ja terveydenhuollon salassa pidettävistä rekistereistä ja asiakirjoista

Lisätiedot

Sisällysluettelo. I Yleistä. 1. Lomakkeen täyttö ja postitus 2. Lupaviranomainen 3. Luvan yleisistä edellytyksistä 4. Maksu. II Lomakkeen täyttö

Sisällysluettelo. I Yleistä. 1. Lomakkeen täyttö ja postitus 2. Lupaviranomainen 3. Luvan yleisistä edellytyksistä 4. Maksu. II Lomakkeen täyttö Lupahakemusohje.pdf 14.1.2010 OHJE LUPAHAKEMUSLOMAKKEEN TÄYTTÄMISEKSI Sisällysluettelo I Yleistä 1. Lomakkeen täyttö ja postitus 2. Lupaviranomainen 3. Luvan yleisistä edellytyksistä 4. Maksu II Lomakkeen

Lisätiedot

Kuraattoripalveluiden asiakasrekisterin tietosuojaseloste

Kuraattoripalveluiden asiakasrekisterin tietosuojaseloste Kuraattoripalveluiden asiakasrekisterin tietosuojaseloste Sisällys 1. REKISTERIN NIMI... 2 2. REKISTERINPITÄJÄ... 2 3. REKISTERIN VASTUUHENKILÖ... 2 4. REKISTERIASIOITA HOITAVAT HENKILÖT... 2 5. REKISTERIN

Lisätiedot

Sote-tietojen hyödyntämisen mahdollistava regulaatio. Hannu Hämäläinen

Sote-tietojen hyödyntämisen mahdollistava regulaatio. Hannu Hämäläinen Sote-tietojen hyödyntämisen mahdollistava regulaatio Hannu Hämäläinen 19.5.2016 Malmikasasta kansalliseksi aarteeksi - SOTE-tiedot hyötykäyttöön mahdollistava sääntely TUTKI- MUS TIETO- JOHTA- MINEN SOTE-

Lisätiedot

TIETOJEN KÄYTTÖLUVAT JA LUOVUTUKSET

TIETOJEN KÄYTTÖLUVAT JA LUOVUTUKSET TIETOJEN KÄYTTÖLUVAT JA LUOVUTUKSET SOTE-tiedon toissijaisen käytön lainsäädäntöä valmistelevan työryhmän 2. kokous, 14.9.2015 14.9.2015 1 LAUSUNTO, LUPA VAI ILMOITUS? Tutkimuslupa Eettisen toimikunnan

Lisätiedot

Siikalatvan kunnan koulutuslautakunta/ Aleksanterin koulu. Yhteystiedot (osoite, puhelin)

Siikalatvan kunnan koulutuslautakunta/ Aleksanterin koulu. Yhteystiedot (osoite, puhelin) Henkilötietolaki (523/99) 10 mukainen REKISTERISELOSTE ja lain 24 :n mukainen INFORMOINTI Laatimispvm: 05.10.2016 1. Rekisterinpitäjä Nimi Siikalatvan kunnan koulutuslautakunta/ Aleksanterin koulu Yhteystiedot

Lisätiedot

Viranomaisten tietoaineistojen hyödyntämisen edistäminen tutkimuskäytössä

Viranomaisten tietoaineistojen hyödyntämisen edistäminen tutkimuskäytössä Viranomaisten tietoaineistojen hyödyntämisen edistäminen tutkimuskäytössä Hannele Kerola JulkICT - osasto 19.4.2017 Tiedonhallinta ja tutkijoiden tarpeet (työryhmän asettamiskirje) Tiedonhallinnan kehittämisen

Lisätiedot

THL rekisteritutkimuksen lupaviranomaisena alkaen

THL rekisteritutkimuksen lupaviranomaisena alkaen THL rekisteritutkimuksen lupaviranomaisena 1.10.2010 alkaen Suunnittelija Arto Vuori, THL Tieto-osasto Kysy rekisteritutkimuksen luvista ja tietosuojasta IV -seminaari, Tieteiden talo, Helsinki, 9.12.2010

Lisätiedot

1. Kuvaus tutkimushankkeesta ja henkilötietojen käsittelyn tarkoitus

1. Kuvaus tutkimushankkeesta ja henkilötietojen käsittelyn tarkoitus Tietoa tutkimukseen sisältyvistä tiedoista TIETEELLISEN TUTKIMUKSEN 1(6) Tässä selosteessa kuvataan, miten henkilötietoja käsitellään THL:n IMPRO-tutkimuksessa. Tutkimuksen rekisterinpitäjä Terveyden ja

Lisätiedot

Jukka Lähesmaa. Erityisasiantuntija

Jukka Lähesmaa. Erityisasiantuntija Jukka Lähesmaa Erityisasiantuntija TERVEYSALAN KASVUSTRATEGIA Pääministeri Rinteen hallitusohjelma: Jatketaan terveysalan kasvustrategian mukaisten toimenpiteiden täytäntöönpanoa. Edistetään sote-datan

Lisätiedot

Mitä kyselytutkimuksia suunnittelevien tulee tietää tietosuojasta?

Mitä kyselytutkimuksia suunnittelevien tulee tietää tietosuojasta? Mitä kyselytutkimuksia suunnittelevien tulee tietää tietosuojasta? EU Tietosuoja-asetuksen vaikutuksia 7.5.2018 Esityksen nimi / Tekijä 1 SISÄLTÖ 1) Yleistä 2) Suostumus 3) Katoanalyysi 7.5.2018 Esityksen

Lisätiedot

SoTe kuntayhtymä/perusturvaliikelaitos Saarikka REKISTERISELOSTE Pegasos-potilastietojärjestelmä -tietokanta Työterveyshuolto 18.3.

SoTe kuntayhtymä/perusturvaliikelaitos Saarikka REKISTERISELOSTE Pegasos-potilastietojärjestelmä -tietokanta Työterveyshuolto 18.3. Työterveyshuolto 18.3.2015 Sivu 1/5 1 Rekisterin nimi Pegasos-potilastietojärjestelmä/ SoTe kuntayhtymä/perusturvaliikelaitos Saarikka tietokanta, työterveyshuolto 2 Rekisterinpitäjä SoTe kuntayhtymä/perusturvaliikelaitos

Lisätiedot

THL ja rekisteritutkimusten luvat

THL ja rekisteritutkimusten luvat THL ja rekisteritutkimusten luvat Suunnittelija Arto Vuori, THL Tieto-osasto Alueellisten eettisten toimikuntien sihteerien neuvottelupäivä, Helsinki, 28.3.2011 THL ja rekisteritutkimusten luvat 1. THL:n

Lisätiedot

Tietoaineistot ja tutkimus. Kommenttipuheenvuoro: Arpo Aromaa

Tietoaineistot ja tutkimus. Kommenttipuheenvuoro: Arpo Aromaa Tietoaineistot ja tutkimus Kommenttipuheenvuoro: Arpo Aromaa Välittömiä kommentteja.. Arpo Aromaa Lääketieteellisen tutkimusetiikan seminaari 2 Tietojen keruu ja käyttö Kannattaako tietoja ihmisten terveydestä

Lisätiedot

TIETEELLISEN TUTKIMUKSEN REKISTERISELOSTE

TIETEELLISEN TUTKIMUKSEN REKISTERISELOSTE TIETEELLISEN TUTKIMUKSEN REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: 17.06.2014 Huom! Lomake on muokattu erityisesti tieteellistä tutkimusta varten ja se on laajuudeltaan informatiivisempi

Lisätiedot

Jäsenrekisteri tietosuoja-asetus ja henkilötietolaki

Jäsenrekisteri tietosuoja-asetus ja henkilötietolaki Jäsenrekisteri tietosuoja-asetus ja henkilötietolaki Miten hoidamme yhdistyksen henkilötietoasiat lain mukaiselle tasolle? Merja Kaija, kyläasiamies Pohjois-Savon Kylät ry Tietosuoja-asiat kuntoon ja jäsenrekisterit

Lisätiedot

OPPILASREKISTERISELOSTE

OPPILASREKISTERISELOSTE OPPILASREKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 mukainen REKISTERISELOSTE ja lain 24 :n mukainen INFORMOINTI Laatimispvm: 2.1.2017 1. Rekisterinpitäjä Nimi Siikalatvan kunnan koulutuslautakunta /

Lisätiedot

Terveyspalveluiden oikeudenmukaisuuden tutkimus Metodifestivaali 2015

Terveyspalveluiden oikeudenmukaisuuden tutkimus Metodifestivaali 2015 Terveyspalveluiden oikeudenmukaisuuden tutkimus Metodifestivaali 2015 Sonja Lumme 1 Esityksen rakenne Terveyspalveluiden tutkimus rekisteriaineistoilla Oikeudenmukaisuus terveydenhuollossa Rekisterit Oikeudenmukaisuuden

Lisätiedot

Kudosluvat Valvirassa. 4.4.2011 Tähän esityksen nimi/tekijä 1

Kudosluvat Valvirassa. 4.4.2011 Tähän esityksen nimi/tekijä 1 Kudosluvat Valvirassa 4.4.2011 Tähän esityksen nimi/tekijä 1 Mitä ovat kudosluvat? Kudosluvat ovat lupia, joita Valvira myöntää hakemuksesta ihmisen elimien, kudoksien ja solujen lääketieteellisestä käytöstä

Lisätiedot

Lakisääteisen eettisen toimikunnan tehtävät alueellinen yhteistyö

Lakisääteisen eettisen toimikunnan tehtävät alueellinen yhteistyö Lakisääteisen eettisen toimikunnan tehtävät alueellinen yhteistyö Tapani Keränen Itä-Suomen yliopisto; Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri, tutkimusyksikkö ja eettinen toimikunta 21.3.2012 1 Alueelliset eettiset

Lisätiedot

TIETOSUOJA LÄÄKETIETEELLISESSÄ TUTKIMUKSESSA LUENTOAIHEET. Tietosuoja on: 1. MITÄ TIETOSUOJA ON? TSV:n tehtävät. Tietosuojaperiaatteet: (HetiL)

TIETOSUOJA LÄÄKETIETEELLISESSÄ TUTKIMUKSESSA LUENTOAIHEET. Tietosuoja on: 1. MITÄ TIETOSUOJA ON? TSV:n tehtävät. Tietosuojaperiaatteet: (HetiL) TIETOSUOJA LÄÄKETIETEELLISESSÄ TUTKIMUKSESSA LUENTOAIHEET 1. MITÄ TIETOSUOJA ON? Ylitarkastaja Heljä-Tuulia Pihamaa Tietosuojavaltuutetun toimisto 27.9.2005, Helsinki 2. HENKILÖTIETOLAKI JA LÄÄKETIETEELLINEN

Lisätiedot

Rekisteri on perustettu Rauman kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan terveyspalvelujen käyttöä varten.

Rekisteri on perustettu Rauman kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan terveyspalvelujen käyttöä varten. TIETOSUOJASELOSTE 1 (5) 1. Rekisterin nimi Tartunta- ja infektiotautien seurantarekisteri Laatimispvm: 24.4.2015/17.4.2019 2. Rekisterinpitäjä Rauman sosiaali- ja terveysvaliokunta Steniuksenkatu 2 26100

Lisätiedot

Sosiologia, väestöaineistot, tutkimuksiin osallistuminen ja. uusi tietosuojalainsäädäntö Jani Erola

Sosiologia, väestöaineistot, tutkimuksiin osallistuminen ja. uusi tietosuojalainsäädäntö Jani Erola Sosiologia, väestöaineistot, tutkimuksiin osallistuminen ja uusi tietosuojalainsäädäntö Jani Erola Sosiologian kehityskulkua luonnehtii kolme tiedonkeruun päätyyppiä kuvaavaa historiallista vaihetta 1.

Lisätiedot

TIETOSUOJA- JA REKISTERISELOSTE JÄSENTIETO- JA MAKSUREKISTERI Henkilötietolaki (523/1999) Käyntiosoite Asemamiehenkatu 4, Helsinki

TIETOSUOJA- JA REKISTERISELOSTE JÄSENTIETO- JA MAKSUREKISTERI Henkilötietolaki (523/1999) Käyntiosoite Asemamiehenkatu 4, Helsinki TIETOSUOJA- JA REKISTERISELOSTE JÄSENTIETO- JA MAKSUREKISTERI Henkilötietolaki (523/1999) 26.5.2018 1. Rekisterinpitäjä Nimi Erityisalojen Toimihenkilöiden Työttömyyskassa Postiosoite Postinumero Puhelin

Lisätiedot

TALOUS- JA VELKANEUVONNAN REKISTERI

TALOUS- JA VELKANEUVONNAN REKISTERI Tietosuojaseloste -yhdistetty rekisteriseloste ja informaatioasiakirja Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 1.7.2014 1.Rekisterinpitäjä Nurmijärven kunta, sosiaalitoimi PL 7, 01901 Nurmijärvi 2. Rekisteriasioista

Lisätiedot

Yliopiston ja sairaanhoitopiirin tutkimuseettisten toimikuntien työnjako

Yliopiston ja sairaanhoitopiirin tutkimuseettisten toimikuntien työnjako Yliopiston ja sairaanhoitopiirin tutkimuseettisten toimikuntien työnjako Kirsi Luoto, tutkimuspäällikkö, FT PSSHP:n TETMK KYS /Tutkimusyksikkö 21.3.2011 Sairaanhoitopiirin tutkimuseettinen toimikunta Sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Case-esimerkkejä: henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuus ja eettisyys

Case-esimerkkejä: henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuus ja eettisyys Case-esimerkkejä: henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuus ja eettisyys erikoislääkäri Tiina Varis Tutkimuspalvelut, VSSHP 16.5.2018 1 Henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuus ja käsittelyperusteet (6

Lisätiedot

Sosiaalityön päällikkö, p Tietopyynnöt: PL 4 (Pohjolankatu 21), Iisalmi

Sosiaalityön päällikkö, p Tietopyynnöt: PL 4 (Pohjolankatu 21), Iisalmi 1. Rekisterin nimi Adoptiorekisteri 2. Rekisterin pitäjä Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä 3. Rekisteriasioista vastaava henkilö Sosiaalityön päällikkö, p. 040 594 9012 Tietosuojavastaava Puh: 040 5752 678 4.

Lisätiedot

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Espanja 50 236 1,6 44 468-1,6 50 271-1,7 30 500 Kreikka 17 306 Iso-Britannia 11 204-7,5 10 037 21,7 2 940 44,3 866 Alankomaat 9 736 23,3 11 472 30,4 7 444

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Rekisteriseloste

Naantalin kaupunki Rekisteriseloste Naantalin kaupunki Rekisteriseloste 1. Rekisterinpitäjä Naantalin kaupunki, sosiaali- ja terveyslautakunta kirjaamo@naantali.fí 2. Yhteyshenkilö rekisteriä koskevissa asioissa Susanna Kekkonen Tuulensuunkatu

Lisätiedot

Osteopaatti Jutta Aalto Anatomia- ja kehotietoisuuskoulutus TIETOSUOJASELOSTE

Osteopaatti Jutta Aalto Anatomia- ja kehotietoisuuskoulutus TIETOSUOJASELOSTE Osteopaatti Jutta Aalto Anatomia- ja kehotietoisuuskoulutus TIETOSUOJASELOSTE 1 Yksityisyytesi suojaaminen Pitää kaikkien palveluitani käyttävien asiakkaiden/ potilaiden yksityisyyttä erittäin tärkeänä.

Lisätiedot

SOTKAMON KUNTA TIETOSUOJASELOSTE 1(5) Henkilötietolaki (523 / 1999) 10 ja 24

SOTKAMON KUNTA TIETOSUOJASELOSTE 1(5) Henkilötietolaki (523 / 1999) 10 ja 24 SOTKAMON KUNTA TIETOSUOJASELOSTE 1(5) 1. Rekisterinpitäjä 2. Vastuu- ja yhteyshenkilö rekisteriä koskevissa asioissa Sotkamon kunta Markkinatie 1, 88600 Sotkamo 08 6155811 kirjaamo@sotkamo.fi Sivistysjohtaja

Lisätiedot

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa.

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa. Laatimispäivä: 10 /2015 Tämä on tietosuojaseloste, joka sisältää rekisteriselosteen ja asiakkaiden henkilötietojen käsittelyä koskevan informoinnin. 1. Toiminnasta vastaava rekisterinpitäjä Nimi: Katuosoite:

Lisätiedot

Aineistonhallinta ARJA KUULA-LUUMI ALAIKÄISIIN KOHDISTUVAN TUTKIMUKSEN ETIIKKAA -SEMINAARI 11.11.2014 TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA, HELSINKI

Aineistonhallinta ARJA KUULA-LUUMI ALAIKÄISIIN KOHDISTUVAN TUTKIMUKSEN ETIIKKAA -SEMINAARI 11.11.2014 TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA, HELSINKI Aineistonhallinta ARJA KUULA-LUUMI ALAIKÄISIIN KOHDISTUVAN TUTKIMUKSEN ETIIKKAA -SEMINAARI 11.11.2014 TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA, HELSINKI 2 Sisältö Aineiston elinkaari Aineistonkeruuvaihe Tutkimusluvat,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystiedon toissijainen käyttö: mikä muuttuu uuden lakiesityksen myötä

Sosiaali- ja terveystiedon toissijainen käyttö: mikä muuttuu uuden lakiesityksen myötä Sosiaali- ja terveystiedon toissijainen käyttö: mikä muuttuu uuden lakiesityksen myötä 13.3. 2019 Etiikan päivä, Tieteidentalo Tarja Laitinen, Tutkimusjohtaja, PSHP Terveydenhuollon haasteet: ikääntyvä

Lisätiedot

TIETOSUOJA- JA REKISTERISELOSTE JÄSENTIETO- JA MAKSUREKISTERI Tietosuojalaki (1050/2018)

TIETOSUOJA- JA REKISTERISELOSTE JÄSENTIETO- JA MAKSUREKISTERI Tietosuojalaki (1050/2018) TIETOSUOJA- JA REKISTERISELOSTE JÄSENTIETO- JA MAKSUREKISTERI Tietosuojalaki (1050/2018) 26.5.2018 1. Rekisterinpitäjä Nimi Erityisalojen Toimihenkilöiden Työttömyyskassa Postiosoite Postinumero Puhelin

Lisätiedot

Tutkimusaineistot ja tekijyys

Tutkimusaineistot ja tekijyys Tutkimusaineistot ja tekijyys Arja Kuula, arkistonhoitaja FSD Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto http://www.fsd.uta.fi/ 1 Esityksen sisältö Tekijänoikeudellinen suoja tutkimusaineistoissa Tekijänoikeudelliset

Lisätiedot

Omasote rekisteriseloste

Omasote rekisteriseloste Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Rekisteriseloste 1.10.2017 Omasote rekisteriseloste Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Rekisteriseloste 1.10.2017 SISÄLTÖ 1. REKISTERIN

Lisätiedot

Rekisteriseloste. Kotona asumisen tuki tulosyksikön asiakasrekisterin rekisteriseloste

Rekisteriseloste. Kotona asumisen tuki tulosyksikön asiakasrekisterin rekisteriseloste Rekisteriseloste Kotona asumisen tuki tulosyksikön asiakasrekisterin rekisteriseloste Versiot Hyväksytty 1 Johtoryhmä 7.2.2012 2 Päivitetty 05.8.2015 Rekisteriseloste SISÄLTÖ 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERINPITÄJÄ

Lisätiedot

SoTe kuntayhtymä/perusturvaliikelaitos Saarikka REKISTERISELOSTE Pegasos-potilastietojärjestelmä -tietokanta Sivu 1/5

SoTe kuntayhtymä/perusturvaliikelaitos Saarikka REKISTERISELOSTE Pegasos-potilastietojärjestelmä -tietokanta Sivu 1/5 Pegasos-potilastietojärjestelmä -tietokanta 18.3.2015 Sivu 1/5 1 Rekisterin nimi 2 Rekisterinpitäjä Pegasos-potilastietojärjestelmä/SoTe kuntayhtymä/perusturvaliikelaitos Saarikka -tietokanta SoTe kuntayhtymä/perusturvaliikelaitos

Lisätiedot

Lakiperustaisen vs. vapaaehtoisen mallin erot ja kirot. Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) Eero Vuorio 09.06.2008

Lakiperustaisen vs. vapaaehtoisen mallin erot ja kirot. Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) Eero Vuorio 09.06.2008 Lakiperustaisen vs. vapaaehtoisen mallin erot ja kirot Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) Eero Vuorio 09.06.2008 TAUSTA Ihmiseen sekä ihmisen alkioon ja sikiöön kohdistuvaa lääketieteellistä tutkimusta

Lisätiedot

Hämeenkyrön terveyskeskus. Yhteystiedot: Hämeenkyrön terveyskeskus Härkikuja 10 39100 Hämeenkyrö

Hämeenkyrön terveyskeskus. Yhteystiedot: Hämeenkyrön terveyskeskus Härkikuja 10 39100 Hämeenkyrö HÄMEENKYRÖN KUNTA REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Perusturva Terveyspalvelut 15.4.2014 1. Terveydenhuollon toimintayksikkö (rekisterinpitäjä) 2. Rekisteriasioista vastaava henkilö Rekisteriasioiden

Lisätiedot

TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/1999)10 ja 24

TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/1999)10 ja 24 1 TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/1999)10 ja 24 Tällä lomakkeella ovat sekä rekisteriselosteen tiedot (HetiL 10 ) että rekisteröidyille annettava informaatio henkilötietojen käsittelystä (HetiL

Lisätiedot

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa.

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa. Laatimispäivä: 1/2015 Tämä on tietosuojaseloste, joka sisältää rekisteriselosteen ja asiakkaiden henkilötietojen käsittelyä koskevan informoinnin. 1. Toiminnasta vastaava rekisterinpitäjä Katuosoite: Kuopion

Lisätiedot

Rekisteriseloste Sosiaali- ja terveystoimi Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24

Rekisteriseloste Sosiaali- ja terveystoimi Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 1 TORNION KAUPUNKI Rekisteriseloste Sosiaali- ja terveystoimi Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Potilastiedote terveydenhuollon rekisteristä 1. Rekisterinpitäjä Nimi Tornion kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta

Lisätiedot

Autotuojat ry:n esittely ja autoalan ajankohtaisia asioita

Autotuojat ry:n esittely ja autoalan ajankohtaisia asioita Autotuojat ry:n esittely ja autoalan ajankohtaisia asioita Antti Ruhanen Puheenjohtaja Autotuojat ry 25.6.2015 1 Autotuojat ry Perustettu 1925, nykyinen nimi vuodesta 1955 Edustaa käytännössä 100 % Suomen

Lisätiedot

Laatimispäivä: 1/2015 Tämä on tietosuojaseloste, joka sisältää rekisteriselosteen ja asiakkaiden henkilötietojen käsittelyä koskevan informoinnin.

Laatimispäivä: 1/2015 Tämä on tietosuojaseloste, joka sisältää rekisteriselosteen ja asiakkaiden henkilötietojen käsittelyä koskevan informoinnin. Laatimispäivä: 1/2015 Tämä on tietosuojaseloste, joka sisältää rekisteriselosteen ja asiakkaiden henkilötietojen käsittelyä koskevan informoinnin. 1. Toiminnasta vastaava rekisterinpitäjä Nimi: Katuosoite:

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Rekisteriseloste

Naantalin kaupunki Rekisteriseloste Naantalin kaupunki Rekisteriseloste 1. Rekisterinpitäjä Naantalin kaupunki, sosiaali- ja terveyslautakunta kirjaamo@naantali.fi 2. Yhteyshenkilö rekisteriä koskevissa asioissa Virpi-Maija Kyrki Tuulensuunkatu

Lisätiedot

Tutkittavien informointi ja suostumuksen pelisäännöt. Karoliina Snell VTT, yliopistotutkija Sosiologia, Helsingin yliopisto Etiikan päivä,15.3.

Tutkittavien informointi ja suostumuksen pelisäännöt. Karoliina Snell VTT, yliopistotutkija Sosiologia, Helsingin yliopisto Etiikan päivä,15.3. Tutkittavien informointi ja suostumuksen pelisäännöt Karoliina Snell VTT, yliopistotutkija Sosiologia, Helsingin yliopisto Etiikan päivä,15.3.2018 Suostumus monimutkaisessa terveysdatamaailmassa 1. Tutkimusmaailman

Lisätiedot

HENKILÖREKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10. Laatimispäivä: 20.9.2011

HENKILÖREKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10. Laatimispäivä: 20.9.2011 HENKILÖREKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispäivä: 20.9.2011 1. Rekisterinpitäjä Nimi Pieksämäen kaupungin sosiaalilautakunta. 1.1.2009 Terveyslautakunta 1.1.2010 Perusturvalautakunta

Lisätiedot

Tilastolliset tietosuojamenetelmät ja käytännöt Rekisteriesimerkki Seppo Laaksonen

Tilastolliset tietosuojamenetelmät ja käytännöt Rekisteriesimerkki Seppo Laaksonen Tilastolliset tietosuojamenetelmät ja käytännöt Rekisteriesimerkki Seppo Laaksonen Taustaksi säädöksiä: Lähde: Tietosuojavaltuutetun toimiston nettisivu Rekisterinpitäjä kerää henkilötietoja tiettyä käyttötarkoitusta

Lisätiedot

Henkilörekisteriseloste/tietosuojaseloste Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Laatimispvm:

Henkilörekisteriseloste/tietosuojaseloste Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Laatimispvm: Henkilörekisteriseloste/tietosuojaseloste Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Laatimispvm: 6.3.2017 1. Rekisterin nimi Esmikko -rikosilmoitin ja -kulunvalvontajärjestelmä 2. Rekisterinpitäjä Käyntiosoite:

Lisätiedot

AINEISTOJEN JAKAMISEN MYYTEISTÄ JA HAASTEISTA

AINEISTOJEN JAKAMISEN MYYTEISTÄ JA HAASTEISTA AINEISTOJEN JAKAMISEN MYYTEISTÄ JA HAASTEISTA Tietosuojavastaava Jarkko Reittu 13.11.2018 Aineiston jakamisen myyteistä ja haasteista/jarkko Reittu 1 ESITYKSEN KOHDE Kuinka tietosuojalainsäädäntö rajoittaa

Lisätiedot

Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016)

Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) Tietosuojaseloste Seloste henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröidyn oikeuksista EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) Palvelun nimi: Kiinteistö Oy Liperin vuokratalojen asuinhuoneenvuokraus Tiedonanto

Lisätiedot

TENKin ehdotus ns. ihmistieteiden eettisen ennakkoarvioinnin järjestämiseksi pähkinänkuoressa

TENKin ehdotus ns. ihmistieteiden eettisen ennakkoarvioinnin järjestämiseksi pähkinänkuoressa TENKin ehdotus ns. ihmistieteiden eettisen ennakkoarvioinnin järjestämiseksi pähkinänkuoressa Tutkimuseettinen neuvottelukunta TENK Sanna Kaisa Spoof 17.5.2011 TUTKIMUSEETTINEN NEUVOTTELUKUNTA (TENK) Perustettu

Lisätiedot

OLESKELUKORTTIHAKEMUS Unionin kansalaisen perheenjäsen tai muu omainen, joka ei itse ole unionin kansalainen (ei koske Pohjoismaiden kansalaisia)

OLESKELUKORTTIHAKEMUS Unionin kansalaisen perheenjäsen tai muu omainen, joka ei itse ole unionin kansalainen (ei koske Pohjoismaiden kansalaisia) EU_KORTTI 1 OLESKELUKORTTIHAKEMUS Unionin kansalaisen perheenjäsen tai muu omainen, joka ei itse ole unionin kansalainen (ei koske Pohjoismaiden kansalaisia) Haen oleskelukorttia Haen pysyvää oleskelukorttia

Lisätiedot