Brexitin vaikutukset Kelan etuuksiin. Suvi Rasimus Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Kela
|
|
- Yrjö Hakola
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Brexitin vaikutukset Kelan etuuksiin Suvi Rasimus Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Kela
2 Brexitin vaikutukset Kelan etuuksien kannalta Ison-Britannian EU-eron toteutuessa EU-lainsäädännön soveltuminen lakkaa Ison-Britannian kansalaiset eivät enää EU-kansalaisia Olennaista se, mitä sovitaan EU-tasolla mm. siirtymäajasta ja sen aikaisista järjestelyistä Sosiaaliturvaetuuksien osalta merkitystä erityisesti seuraavista syistä EU-maiden välillä liikkuvien oikeudet etuuksiin perustuvat usein sosiaaliturvan yhteensovittamiseen, vapaaseen liikkuvuuteen ja yhdenvertaiseen kohteluun Erityisesti sosiaaliturvan yhteensovittamista koskevien säännösten poisjäänti merkitsisi mm. sitä, että sen perusperiaatteet eivät enää koskisi ko. maiden välillä liikkuvia: Yhdenvertainen kohtelu Yhden jäsenvaltion periaate: päällekkäisten maksujen ja etuuksien estäminen Etuuksien eksportointi 2
3 Brexitin vaikutukset Kelan etuuksien kannalta Sosiaaliturvaetuuksien osalta merkitystä jatkuu Vapaan liikkuvuuden poistuminen tarkoittaisi mm. sitä, että Ison-Britannian kansalaisten tulee täyttää mahdolliset oleskelulupavaatimukset eri maissa Yhdenvertaisen kohtelun vaatimuksen poistuminen voi näkyä joissain muissakin tilanteissa Mahdollisia skenaarioita ja niiden seurauksia: 1. Ei mitään sopimuksia EU:n ja Ison-Britannian välillä Sovelletaan kansallisia edellytyksiä mm. sosiaaliturvaan kuulumisen ja etuuksien toiseen maahan maksamisen osalta Lisäksi sovelletaan ns. maahanmuuttodirektiivien säännöksiä koskien kolmansien maiden kansalaisten yhdenvertaista kohtelua ja etuuksien saamista tietyissä tilanteissa (koskien mm. yhdistelmäluvan tai sinisen kortin saaneita sekä kausityöntekijöitä ja yritysten sisällä siirtyviä) 2. Sovitaan jostain osuudesta sosiaaliturvaa, jolloin oikeudet sen osalta edullisempia 3
4 Brexitin vaikutukset Kelan etuuksien kannalta 4 A. Käytännön merkitys Suomessa olevien Ison-Britannian kansalaisten osalta Täysin sopimuksettomassa tilanteessa olennaista: Laillinen maassa oleskelu Työskentely Suomessa tai täällä vakinaisesti asuvaksi katsominen Kotikunnan olemassa olo Lisäksi mahdolliset etuuksien maksut ulkomaille kansallisten säännösten mukaisesti Yksityiskohdat kuitenkin tarkentuvat vasta myöhemmin neuvottelujen edetessä B. Käytännön merkitys Isossa-Britanniassa olevien suomalaisten kannalta Täysin sopimuksettomassa tilanteessa Suomen sosiaaliturvaan kuuluminen riippuu ulkomailla oleskelun kestosta (alle vuosi pääsääntönä, erityistilanteissa myös 5-10 v., laki muuttumassa kuitenkin ja ajat lyhentymässä tästä) Myös etuuksien maksu ulkomaille riippuu usein Suomen sosiaaliturvaan kuulumisesta, mutta poikkeuksiakin on (esim. opintotuki määräytyy hieman toisin)
5 Tilastoja etuuksien saajista Kela, Tilasto- ja tietovarastoryhmä Kelan maksamia etuuksia Yhdistyneen kuningaskunnan (Britannia) kansalaisille vuonna 2018 Kaikki saajat Suomessa asuvat etuuden saajat* Etuus Saajat vuoden aikana Maksettu, /saaja/vuosi Saajat vuoden aikana Maksettu, /saaja/vuosi Lapsilisät Vanhempainpäivärahat Kotihoidon tuki Sairauspäivärahat Kelan työttömyysetuudet Yleinen asumistuki** Perustoimeentulotuki** Kansaneläkkeet Takuueläke * Henkilöt, joiden postiosoite Suomessa vuoden 2018 lopussa ** ruokakunnat/kotitaloudet 5
6 Kiitos!
Asumiseen perustuva sosiaaliturva kansainvälisissä tilanteissa
Asumiseen perustuva sosiaaliturva kansainvälisissä tilanteissa Lainsäädäntöhanke Suomen asumiseen perustuvan sosiaaliturvan tarkoituksenmukaisesta kohdentumisesta rajat ylittävissä tilanteissa Julkaisija
Työhön ulkomaille Voinko kuulua Suomen sosiaaliturvaan? Merja Siltanen-Kallio
Työhön ulkomaille Voinko kuulua Suomen sosiaaliturvaan? Merja Siltanen-Kallio 25.8.2016 Termit Sopimukseton maa tarkoittaa muuta maata kuin EU-/ETA-maata tai Sveitsiä, tai Sosiaaliturvasopimusmaata (mm.
Työhön ulkomaille Voinko kuulua Suomen sosiaaliturvaan? Päivi Kuivasniemi suunnittelija Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus
Työhön ulkomaille Voinko kuulua Suomen sosiaaliturvaan? Päivi Kuivasniemi suunnittelija Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Aiheet Termit Kelan ja ETK:n työnjako Työhön EU-alueelle Työhön sopimuksettomaan
Mobiilin sosiaaliturvan kärkihanke 5. työpaja - Muuttohaukat
Mobiilin sosiaaliturvan kärkihanke 5. työpaja - Muuttohaukat Henna Huhtamäki 17.8.2017 1 23.2.2018 Etunimi Sukunimi Lupatyypit 2015-2017 30000 25000 20000 15000 10000 5000 0 1.8.2017 2 0 1 6 2015 2 23.2.2018
Suomessa työskentelevän oikeus hoitoon
Suomessa työskentelevän oikeus hoitoon Kv-kesäpäivät 28.8.2018 Sanna Kuorikoski suunnittelija Kela, Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus, rajat ylittävän terveydenhuollon ryhmä Sisältö 1. Yleistä Suomessa
Sosiaaliturva opiskelija- ja harjoittelijavaihdon aikana Korkeakoulujen Erasmus+ -yhdyshenkilöiden tapaaminen 30.1.2014
Sosiaaliturva opiskelija- ja harjoittelijavaihdon aikana Korkeakoulujen Erasmus+ -yhdyshenkilöiden tapaaminen 30.1.2014 Tiina Rihko Kelan eläke- ja toimeentuloturvaosasto Yleistä Suomen sosiaaliturvasta
Töihin ja työnhakuun ulkomaille
Töihin ja työnhakuun ulkomaille Leena Ikonen 31.8.2010 Sisältö Yleiset edellytykset Töihin ulkomaille Hakemuksesta Suomeen sosiaaliturvaan kuuluminen edellytykset Hakemuksetta Suomen sosiaaliturvaan kuluminen
Kela. 1.1 Kela vuonna 2017 ( ) 1.2 Kelan etuudet ja toimintakulut ( )
Lisätietoja Kuviot-sarjasta: tilastot@kela.fi Kela 1.1 Kela vuonna 2017 (12.6.2017) Kuvio Aineisto 1.2 etuudet ja toimintakulut 1945 2017 (15.3.2018) Kuvio Aineisto 1.3 etuudet kansantaloudessa 1975 2016
Rajat ylittävä sosiaaliturva. Essi Rentola Suunnittelupäällikkö 4.12.2013
Rajat ylittävä sosiaaliturva Essi Rentola Suunnittelupäällikkö 4.12.2013 Kansaneläke Työttömyyskassat Perheetuudet Kela Työttömyys Työtapaturmaja ammattitautietuudet Terveydenhoito huolto Sairaus- ja äitiysetuudet
Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta
Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta Sisällys Yleistä..........................................1 Lippusääntö..................................1 Merimiehiin sovellettava EU-lainsäädäntö.......1
Kelan vakuuttamispäätökset. Antti Klemola
Kelan vakuuttamispäätökset Antti Klemola 18.12.2017 Tilasto Vuonna 2016 Kelassa tehtiin Suomen suuntaan tuleville yhteensä 41 000 ratkaisua, joista myönteisiä 38 000 Ulkomaan suuntaan lähteville yhteensä
Komission ehdotus 13 päivänä joulukuuta 2016 ehdotuksen (KOM (2016) 815 lopullinen)
Komission ehdotus 13 päivänä joulukuuta 2016 ehdotuksen (KOM (2016) 815 lopullinen) Parlamentin ja neuvoston asetukseksi sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta annetun asetuksen (EY) 883/2004
PERUSTOIMEENTULOTUEN ETUUSMENOT LASKIVAT VUONNA 2018
TILASTOKATSAUS 2/219 Lisätietoja: 13.2.219 Heidi Kemppinen, puh. 2 634 137, etunimi.sukunimi@kela.fi PERUSTOIMEENTULOTUEN ETUUSMENOT LASKIVAT VUONNA 218 Kelan perustoimeentulotuen etuusmenot olivat 716,
Kela. 1.1 Kela vuonna 2016 ( ) 1.2 Kelan etuudet ja toimintakulut ( )
Lisätietoja Kuviot-sarjasta: tilastot@kela.fi Kela 1.1 Kela vuonna 2016 (12.6.2017) Kuvio Aineisto 1.2 etuudet ja toimintakulut 1945 2016 (21.2.2017) Kuvio Aineisto 1.3 etuudet kansantaloudessa 1975 2016
Naiset Kelan etuuksien saajina. Helena Pesola 5.6.2012
Naiset Kelan etuuksien saajina Helena Pesola 5.6.2012 2 Naiset Kelan etuuksien saajina Esityksen sisältö 1. Kelan etuudet ja toimintakulut 1945 2011 2. Naisten ja miesten keskiansiot 3. Lapsiperheiden
Työntekijän oikeus Kelan sosiaaliturvaan - kriteerit ja haasteet. Mobiili Antti Klemola, Kela
Työntekijän oikeus Kelan sosiaaliturvaan - kriteerit ja haasteet Mobiili 17.5.2017 Antti Klemola, Kela Millä perusteella Suomeen muuttava kuuluu Kelan sosiaaliturvaan? Oikeus Kelan etuuksiin perustuu 1.
Ulkomailla työskentelevän oikeus hoitoon
Ulkomailla työskentelevän oikeus hoitoon Kv-kesäpäivät 28.8.2018 Maiju Joutjärvi suunnittelija Kela, Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus, rajat ylittävän terveydenhuollon ryhmä 1 Sisältö 1. Yleistä
Työhön Suomeen Voinko kuulua Suomen sosiaaliturvaan? Päivi Kuivasniemi suunnittelija Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus
Työhön Suomeen Voinko kuulua Suomen sosiaaliturvaan? Päivi Kuivasniemi suunnittelija Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Aiheet Termit Suomen sosiaaliturva Suomeen muutettaessa Työhön EU-alueelta Työhön
Opiskelijan sosiaaliturva ulkomaille ja Suomeen muutettaessa. Merja Siltanen-Kallio Suunnittelija, kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 27.4.
Opiskelijan sosiaaliturva ulkomaille ja Suomeen muutettaessa Merja Siltanen-Kallio Suunnittelija, kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 27.4.2017 Opiskelijan sosiaaliturvaan kuuluminen 30 minuutissa 1.
Rajat ylittävä sosiaaliturva. Suvi Rasimus Lakimies 29.1.2014
Rajat ylittävä sosiaaliturva Suvi Rasimus Lakimies 29.1.2014 Kansaneläke Työttömyyskassat Perheetuudet Kela Työttömyys Työtapaturmaja ammattitautietuudet Terveydenhoito huolto Sairaus- ja äitiysetuudet
Perusasioita eläkkeistä kvtilanteissa. Jonna Salmela juristi Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus
Perusasioita eläkkeistä kvtilanteissa Jonna Salmela juristi Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Suomen eläkejärjestelmä Työeläke Ansaitaan palkkatyöllä tai yrittämisellä Työeläkelaitokset hoitavat ETK
Ulkomaantyö ja sosiaaliturva
Ulkomaantyö ja sosiaaliturva 17.2.2010 Marjaana Lundqvist Eläketurvakeskus Eläketurvakeskus KOULUTTAA 2 Aiheet Kansainväliset sosiaaliturvamääräykset ja periaatteet Vakuuttamista koskevat säännöt eri tilanteissa
HE asumisperusteisesta sosiaaliturvasta rajat ylittävissä tilanteissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Akava ry Lausunto 1 (5) Sosiaali- ja terveysministeriö kirjaamo@stm.fi Lausuntopyyntönne 29.6.2018/Dnro STM024:00/2017 HE asumisperusteisesta sosiaaliturvasta rajat ylittävissä tilanteissa ja eräiksi siihen
Suomen sosiaaliturvan kehittäminen globaalissa maailmassa
Essi Rentola 19.11.2018 Suomen sosiaaliturvan kehittäminen globaalissa maailmassa KANSAINVÄLINEN SOSIAALITURVA Mikä on Suomen omissa käsissä? Ketä maahan ja maasta muuttajat ovat? 2 Euroopan unioni Lainsäädäntö
Mobiilin sosiaaliturvan kärkihanke Työ tekijäänsä kiittää osa II
Mobiilin sosiaaliturvan kärkihanke Työ tekijäänsä kiittää osa II 13.10.2017 1 16.2.2018 Rakennusapumies, palkka 2100 e/kk Vapaa liikkuvuus 3 kk (viisumi 90 pv) Oleskeluoikeuden rekisteröinti (oleskelulupa)
Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa
Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa Sosiaaliturvaan kuuluminen Opintotuki Leena Ikonen Suunnittelija Kela, Lakiyksikkö, Kv-asioiden osaamiskeskus Sosiaaliturvaan kuuluminen Sisältö: Opiskelu ja tutkimustyö
Sosiaaliturvajärjestelmän keskeisimmät etuudet 2017 Maksetut etuudet ja niiden saajat etuusryhmittäin
Sosiaaliturvajärjestelmän keskeisimmät etuudet 217 Maksetut etuudet ja niiden saajat etuusryhmittäin Maksetut etuudet Saajien lukumäärä* 5 milj. 1 5 4 milj. 1 2 3 milj. 9 2 milj. 6 1 milj. 3 Työttömyys
Asumiseen perustuva vakuuttaminen - kriteerit ja haasteet. Mobiili Antti Klemola, Kela
Asumiseen perustuva vakuuttaminen - kriteerit ja haasteet Mobiili 20.6.2017 Antti Klemola, Kela Millä perusteella Suomeen muuttava kuuluu Kelan sosiaaliturvaan? Oikeus Kelan etuuksiin perustuu 1. Ensisijaisesti
Opiskelijan oikeus Suomen sosiaaliturvaan ulkomaille tai Suomeen muutettaessa. Leena Ikonen Suunnittelija, Kela 13.5.2014 Tampere
Opiskelijan oikeus Suomen sosiaaliturvaan ulkomaille tai Suomeen muutettaessa Leena Ikonen Suunnittelija, Kela 13.5.2014 Tampere Esityksen sisältö Lainsäädäntö: kansallinen, kansainvälinen Suomeen muutto
Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM VAO Alaviuhkola Katriina Suuri valiokunta
Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2012-00138 VAO Alaviuhkola Katriina 10.05.2012 Suuri valiokunta Viite Asia Komission tiedonanto; EU:n sosiaaliturvan yhteensovittamisen ulkoinen ulottuvuus U/E-tunnus:
KV-kesäpäivät. Perusasioita eläkkeistä kv-tilanteissa. Outi Äyräs-Blumberg
KV-kesäpäivät Perusasioita eläkkeistä kv-tilanteissa Outi Äyräs-Blumberg 26.8.2016 Suomen eläkejärjestelmät Työeläke Ansaitaan palkkatyöllä tai yrittämisellä Työeläkelaitokset hoitavat ETK toimii lakisääteisenä
Opiskelijoiden oikeus hoitoon. Kv-kevätpäivät Maiju Joutjärvi Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus rajat ylittävän terveydenhuollon ryhmä
146 Opiskelijoiden oikeus hoitoon Kv-kevätpäivät 2019 Maiju Joutjärvi Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus rajat ylittävän terveydenhuollon ryhmä Hoito-oikeus Suomessa sairausvakuutetulla on Kela-kortti
Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa -Sosiaaliturvaan kuuluminen
Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa -Sosiaaliturvaan kuuluminen - Opintotuki Leena Ikonen Kela Fulbright Finland, 17.5.2017 2 Sosiaaliturvaan kuuluminen Säännöstausta: oikeus Kelan sosiaaliturvaan
Suomen asumisperusteinen sosiaaliturva ja etuudet ulkomaan lähetystyön ja kehitysyhteistyön aikana
Suomen asumisperusteinen sosiaaliturva ja etuudet ulkomaan lähetystyön ja kehitysyhteistyön aikana Tuula Lindeman Kelan kansainvälisten asioiden keskus 9.1.2017/Kirkonalat Esityksen sisältö: Lähetystyö
Taskutilasto ISÄT VANHEMPAINPÄIVÄRAHAOIKEUDEN KÄYTTÄJINÄ. Päiviä/ isä. Isät, % vanhempainpäivärahakausista. Isät, % kausista.
Taskutilasto 2002 ISÄT VANHEMPAINPÄIVÄRAHAOIKEUDEN KÄYTTÄJINÄ Isät, % vanhempainpäivärahakausista 60 Päiviä/ isä 30 Isät, % kausista 40 20 20 Päiviä/isä 10 1986 1990 1995 2000 KANSANELÄKELAITOKSEN TASKU-
OPINTOTUKI ULKOMAAN OPINTOJAKSON AIKANA
OPINTOTUKI ULKOMAAN OPINTOJAKSON AIKANA 1 VAIHTO-OPISKELU TAI HARJOITTELU ULKOMAILLA Opintotuen saaminen edellyttää sitä, että opinnot tai harjoittelu ulkomailla hyväksytään Suomessa suoritettavaan tutkintoon
Mobiilin sosiaaliturvan kärkihanke työpaja ETK:n kommentti. Minna Levander
Mobiilin sosiaaliturvan kärkihanke työpaja 20.6.2017 - ETK:n kommentti Minna Levander Missä tilanteissa ratkaisu sovellettavasta sosiaaliturvalainsäädännöstä annetaan ETK:sta? ETK:n tehtävistä sovellettavaa
Eläkkeensaajana ulkomaille ja sosiaaliturva. Päivi Kuivasniemi suunnittelija Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus
Eläkkeensaajana ulkomaille ja sosiaaliturva Päivi Kuivasniemi suunnittelija Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Aiheet Suomen kuuluminen Tilapäisesti ulkomailla Vakinainen muutto ulkomaille Yhteystiedot
Ruotsissa asuvan eläkkeensaajan hoito-oikeudet Suomessa. Suvi Lummila Kelan Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus
Ruotsissa asuvan eläkkeensaajan hoito-oikeudet Suomessa Suvi Lummila Kelan Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 5.10.2016 Sisältö Mitä tarkoittaa oikeus käyttää terveyspalveluita Suomessa Miten hoito-oikeus
Ulkomaille muutto ja kotikunta
Ulkomaille muutto ja kotikunta Kelan kv-kesätilaisuus 28./29.8.2018 Torbjörn Sandell Sisältö Kotikunnan määräytyminen Muuttajan velvollisuudet Muuttoilmoitus Väestötietojen pitäminen ajan tasalla Kotikunnan
Sosiaaliturvan piiriin kuuluminen. 17. ja 18.2.2010 Henna Huhtamäki
Sosiaaliturvan piiriin kuuluminen 17. ja 18.2.2010 Henna Huhtamäki Kansaneläke Terveydenhoito Perheetuudet KELA Kunnat Työttömyys Sairaus ja äitiysetuudet (rahaetuudet) Työttömyyskassat Työtapaturma ja
Koulutusvienti ja ammatillisen koulutuksen reformi
Koulutusvienti ja ammatillisen koulutuksen reformi 10.1.2018 Ammatillisen koulutuksen reformi mahdollistaa koulutusviennin Ammatillisesta peruskoulutuksesta annettu laki tai ammatillisesta aikuiskoulutuksesta
Ulkomaille muutto ja kotikunta
Ulkomaille muutto ja kotikunta Kelan kv-kesätilaisuus 26./27.8.2016 Torbjörn Sandell Sisältö Väestökirjahallinnon lyhyt esittely Kotikunnan määräytyminen Pääsääntö ja poikkeukset Maastamuutto ja maahanmuutto
Työhön ja työnhakuun ulkomaille. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013
Työhön ja työnhakuun ulkomaille Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Vakuuttaminen Suomessa asuvat ovat vakuutettuja Kelan hoitaman sosiaaliturvan osalta, jos Henkilöllä on täällä varsinainen asunto ja koti ja
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 100/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden etuuksien ja korvausten maksamista koskevien säännösten muuttamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi eräitä
Ulkomaantyö ja sosiaaliturva. Karoliina Kääriäinen
Ulkomaantyö ja sosiaaliturva Karoliina Kääriäinen Aiheet Yleiskuva ulkomaantyön vakuuttamisesta ETK:n ja Kelan työnjako Lähetettynä työntekijänä EU/ETA-maissa ja Sveitsissä Sosiaaliturvasopimusmaissa Työskentely
Henkilötunnuksen ja kotikunnan saaminen ulkomaan kansalaiselle
Henkilötunnuksen ja kotikunnan saaminen ulkomaan kansalaiselle Kelan kv-kesätilaisuus 28.8.2018 Torbjörn Sandell Henkilötunnuksen ja kotikunnan saaminen Rekisteröintiprosessi Sisältö Henkilötunnuksen ja
HE 15/2019 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kansaneläkelain väliaikaisesta muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kansaneläkelain väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansaneläkelakia väliaikaisesti. Kansaneläkkeen
Kelan sosiaaliturva: opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa. Fulbright Center 12.5.2014
Kelan sosiaaliturva: opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa Fulbright Center 12.5.2014 Säännöstausta: oikeus Kelan sosiaaliturvaan Sosiaaliturvasopimus Suomen ja Yhdysvaltojen välillä
Sosiaaliturva Pohjoismaissa opiskelun aikana
Sosiaaliturva Pohjoismaissa opiskelun aikana Anita Leskinen 03.12.2009 Lainsäädäntö Opiskelijaan sovellettava lainsäädäntö määräytyy Pohjoismaisen sosiaaliturvasopimuksen mukaan - POS 5 artikla * Henkilöön,
Toimeentulotuki tilastojen valossa. Tuija Korpela, tutkija, Kelan tutkimusryhmä Miniseminaari toimeentulotuesta Kelan auditorio
Toimeentulotuki tilastojen valossa Tuija Korpela, tutkija, Kelan tutkimusryhmä Miniseminaari toimeentulotuesta 6.3.2018 Kelan auditorio Perustoimeentulotuki siirtyi Kelaan vuonna 2017 Perustoimeentulotuki:
Opiskelijoiden sairaanhoito ulkomailla ja Suomessa Sanna Kuorikoski Kelan kansainvälisten asioiden osaamiskeskus
Opiskelijoiden sairaanhoito ulkomailla ja Suomessa 27.4.2017 Sanna Kuorikoski Kelan kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Sisältö 1. Ulkomailla opiskelu ja oikeus sairaanhoitoon a) Opiskelijan tilapäinen
Päätös. Laki. tapaturmavakuutuslain 47 :n muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 103/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden etuuksien ja korvausten maksamista koskevien säännösten muuttamiseksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä eräiden etuuksien
Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille
Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan? Mitä tapahtuu, kun muutat ulkomaille? LYHYESTI JA SELKEÄSTI Sisällys Kun muutat Suomeen tai Suomesta 1 Kuka voi saada Kelan tukia?
EU:n sosiaaliturvajärjestelmien uudistus ja pohjoismaiset sopimukset
EU:n sosiaaliturvajärjestelmien uudistus ja pohjoismaiset sopimukset Miten EU:n sosiaaliturvasopimus vaikuttaa Pohjoismaiden välillä liikkuviin? Heli Mäkipää, edunvalvontavastaava Pohjola-Norden/ Suomi
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi asumisperusteisesta sosiaaliturvasta rajat ylittävissä tilanteissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
1(68) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi asumisperusteisesta sosiaaliturvasta rajat ylittävissä tilanteissa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksellä ehdotetaan
Suomen asumisperusteinen sosiaaliturva. 17.2.2010 Henna Huhtamäki
Suomen asumisperusteinen sosiaaliturva 17.2.2010 Henna Huhtamäki Sisältö Säännöstausta ja Suomessa asuminen Ulkomaille muutto ja asumisperusteinen sosiaaliturva Pääsäännöt Perheenjäsenenä ulkomailla Opiskelijana
Ulkomailla työskentelevän hoitooikeus Suvi Lummila, Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus
Ulkomailla työskentelevän hoitooikeus 25.8.2016 Suvi Lummila, Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Sisältö 1. Yleistä hoito-oikeuksista Suomessa 2. Työskentely EU- tai Eta-maassa tai Sveitsissä ja hoitooikeus
Töihin ulkomaille - lähetetyt työntekijät
Töihin ulkomaille - lähetetyt työntekijät Marika Peltoniemi 31.8.2010 Eläketurvakeskus KOULUTTAA EU/ETA-maat ja Sveitsi 2 EU:n sosiaaliturva-asetukset 883/2004 ja 987/2009: EU: Belgia, Bulgaria, Espanja,
Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut ja yhteiskunnan tuet
Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut ja yhteiskunnan tuet Seinäjoki 8.11.2014 Suomen metsäkeskus Julkiset palvelut Antti Pajula Kunnat perivät pysyvässä hoidossa olevilta henkilöiltä
P6_TA(2008)0558 Oleskelua ja työskentelyä koskeva yhden hakemuksen menettely *
P6_TA(2008)0558 Oleskelua ja työskentelyä koskeva yhden hakemuksen menettely * Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 20. marraskuuta 2008 ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi kolmansien maiden
Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille
Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Milloin sinulla on oikeus Kelan tukiin? Mitä tapahtuu, kun muutat ulkomaille? LYHYESTI JA SELKEÄSTI Sisällys Kuka voi saada Kelan tukia? 2 Mikä on vakinaista asumista?
Etuustärppi. Toimeentulotuki. Katja Heikkilä Suunnittelija Toimeentulotukiryhmä
Etuustärppi Toimeentulotuki Katja Heikkilä Suunnittelija Toimeentulotukiryhmä Vankien toimeentulotuki Hakeminen Liitteet: vankilan maksukortin tiliote tai tilikortti, vankilan ansiokortti, siviilitiliotteet
Kelan palvelut henkilöasiakkaille
Kelan palvelut henkilöasiakkaille Susanna Sinda, Kelan Ulkomaan yksikkö 17. 18.2.2010 Kelan palvelukanavat Kelan palvelukanavia ovat posti puhelinpalvelu verkkopalvelut 1) kaikille avoimet palvelut (www.kela.fi)
Tiedote yleisen tietosuoja-asetuksen mukaisista tiedonsiirroista sopimuksettoman brexitin tapauksessa
Tiedote yleisen tietosuoja-asetuksen mukaisista tiedonsiirroista sopimuksettoman brexitin tapauksessa Annettu 12. helmikuuta 2019 Johdanto Jos ETA ja Yhdistynyt kuningaskunta eivät pääse sopimukseen (sopimukseton
SOSIAALITURVA TOISESSA EU:N JÄSENVALTIOSSA
SOSIAALITURVA TOISESSA EU:N JÄSENVALTIOSSA Sosiaaliturvasäännösten yhteensovittaminen edistää ihmisten vapaata liikkuvuutta EU:n alueella. Aikaisemmin jonkin jäsenvaltion alueella laillisesti asuviin työntekijöihin
Lausunto Hallinto-osasto Kela (D Kansainväliset asiat /010/2014. HALLITUKSEN ESITYS LAIKSI ULKOMAALAISLAlN MUUTTAMISESTA
KANSANELÄKELAITOS Hallinto-osasto Kela (D Kansainväliset asiat 8.8.2014 15/010/2014 Sisäasiainministeriö PL26 00023 VALTIONEUVOSTO SlsAM!N!STER~Ö '! 3. 08. 20'14 Asia: Sisäasiainministeriön lausuntopyyntö
15.6.2010. Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen
Keski-Karjalan sosiaali- ja terveyslautakunta 22.6.2010 98, liite Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen Kansanterveyslaki 22 127,63 Kiireellinen
2.2 Eri eläkejärjestelmien osuus kokonaiseläkemenoista ( )
Lisätietoja Kuviot-sarjasta: tilastot@kela.fi Eläkevakuutus 2.1 Kokonaiseläkemenot Suomessa 1986 2017 (30.10.2018) Kuvio Aineisto 2.2 Eri eläkejärjestelmien osuus kokonaiseläkemenoista 1986 2016 (30.10.2018)
HE 180/2002 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkelain 9 a :n kumoamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työntekijäin eläkelakia siten, että jatkossa Suomessa
HE 161/2013 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. työttömyyspäivärahan saamisen edellytyksenä
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. Esityksen tarkoituksena on toteuttaa
Oikeus käyttää terveyspalveluja Suomessa. Reetta Kyyrö Kela, Etuuspalvelut Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 17.3.2016
Oikeus käyttää terveyspalveluja Suomessa Reetta Kyyrö Kela, Etuuspalvelut Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 17.3.2016 Esityksen sisältö Mitä tarkoittaa oikeus käyttää terveyspalveluja Suomessa? Mihin
Kansaneläkkeiden väheneminen keskeytyi tilapäisesti
Lisätietoja: 06.05.2009 Esko Ruhanen, puh. 020 634 1364, etunimi.sukunimi@kela.fi Kansaneläkkeiden väheneminen keskeytyi tilapäisesti vuonna 2008 Vuosina 2001 2007 sekä kansaneläkkeensaajien lukumäärä,
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 67/2011 vp. Hallituksen esitys laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.
EDUSKUNNAN VASTAUS 67/2011 vp Hallituksen esitys laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta
Asumisen määrittelyä lainsäädännössä
Asumisen määrittelyä lainsäädännössä Kotikunta Tässä laissa säädetään henkilön kotikunnan ja siellä olevan asuinpaikan sekä ulkomailla vakinaisesti asuvan Suomen kansalaisen väestökirjanpitokunnan määräytymisestä.
KV-kesäpäivät Rasmus Salminen Suunnittelija Kela,Lakiyksikkö, Kansainvälisten asioiden osaamiskeskuks
KV-kesäpäivät 28.08.18 Rasmus Salminen Suunnittelija Kela,Lakiyksikkö, Kansainvälisten asioiden osaamiskeskuks Työntekijänä Suomeen 9:00-9:10 Avaussanat, Rasmus Salminen, Kela 9:10-9:30 Ulkomaalaisen työnteko-oikeus
Opiskelijoiden ja tutkijoiden vakuuttaminen
Opiskelijoiden ja tutkijoiden vakuuttaminen - yleistä periaatteista Kesätilaisuus 31.8.2010 Ulkomaan yksikkö Sirpa Mattila Opiskelijana ulkomailla Alle vuoden ulkomailla tilapäisesti, esim. opiskelijavaihdossa
Äitiysavustus Äitiysavustusten (lasten) lukumäärä 58 189 60 000 60 000 Äitiysavustuksen määrä euroa 140 140 140
10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat lähinnä äitiysavustuksesta, lapsilisistä, sotilasavustuksesta, yleisestä asumistuesta, elatustuesta
Rajat ylittävä sosiaalioikeus. Toomas Kotkas
Rajat ylittävä sosiaalioikeus Toomas Kotkas ALMA TALENT Helsinki 2019 Copyright 2019 Alma Talent Oy ja tekijä Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-3631-4 ISBN 978-952-14-3633-8 (verkkokirja)
Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi 2011
Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi 2011 Sisällys Kun muutat Suomeen ja Suomesta 1 Kun muutat Suomeen
Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM VAO Alaviuhkola Katriina Suuri valiokunta
Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2011-00017 VAO Alaviuhkola Katriina 18.01.2011 Suuri valiokunta Viite Asia Komission ehdotus sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittaminen, erinäiset muutokset
Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan päivänä tammikuuta 1993.
1992 vp - HE 247 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi opintotukilain :n ja korkeakouluopiskelijoiden opintotuesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan opintotuen
Sosiaaliturvaoikeudet pohjoismaisissa tilanteissa. Rovaniemi 26.5.2009 Eeva Uusi-Autti Kelan Pohjois-Suomen aluekeskus
Sosiaaliturvaoikeudet pohjoismaisissa tilanteissa Rovaniemi 26.5.2009 Eeva Uusi-Autti Kelan Pohjois-Suomen aluekeskus Sisältö 1. Asumisperusteinen sosiaaliturva 2. Sosiaaliturva muuttotilanteissa ja mitä
Maahanmuuttajien sosiaaliturvan käyttö Suomessa. Jussi Tervola Tutkija, Kelan tutkimusosasto EMN kansallinen seminaari, 22.11.
Maahanmuuttajien sosiaaliturvan käyttö Suomessa Jussi Tervola Tutkija, Kelan tutkimusosasto EMN kansallinen seminaari, 22.11. Tutkimus Tutkimushanke: Maahanmuuttajien sosiaaliturvan käyttö Suomessa Laaja
Eläkeläisen kuuluminen Suomen sosiaaliturvaan. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013
Eläkeläisen kuuluminen Suomen sosiaaliturvaan Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Lakiperusta Kansallinen lainsäädäntö Laki asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta (1573/1993)= soveltamisalalaki
Työhön ja työnhakuun ulkomaille. 25.8.2011 Kristo Kenner, KELA
Työhön ja työnhakuun ulkomaille 25.8.2011 Kristo Kenner, KELA EU/ETA + Sveitsi Sosiaaliturvasopimusmaat Muut maat EY-lainsäädäntö Sos.t.sopimus Kansallinen lainsäädäntö Lainsäädäntö ulkomaille muutettaessa
Sosiaaliturvan abc -koulutus toimittajille
Sosiaaliturvan abc -koulutus toimittajille 31.5.2012 Kaikkien Kela Kansaneläkelaitos (Kela) huolehtii Suomessa asuvien perusturvasta. Kaikki Suomessa asuvat ovat jossakin elämänsä vaiheessa Kelan asiakkaita.
Miten metsänomistus vaikuttaa pysyvään kunnalliseen hoitoon joutuvien henkilöiden hoitomaksuihin ja erilaisiin Kelan maksamiin sosiaalietuuksiin
Miten metsänomistus vaikuttaa pysyvään kunnalliseen hoitoon joutuvien henkilöiden hoitomaksuihin ja erilaisiin Kelan maksamiin sosiaalietuuksiin Polvelta Toiselle messut, Rovaniemi 18.3.2017 Antti Pajula,
KelalFpa. KAIISUDlm.vros. Sisäministeriö PL VALTIONEUVOSTO.
KAIISUDlm.vros Etuuspalvelut Lakiykslkkö Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Klemola Antti LAUSUNTO 18.1.2018 ID KelalFpa Sisäministeriö PL26 00023 VALTIONEUVOSTO kirjaamo@intermin.fi maahanmuutto-osasto@intermin.fi
Kuinka teen perheetuutta. maksuvaatimuksen Kelalle? Päivitetty 05/2016
Kuinka teen perheetuutta koskevan maksuvaatimuksen Kelalle? Päivitetty 05/2016 Hakemus vai maksuvaatimus? Tässä esityksessä kerromme, miten ja missä tilanteissa kunta tekee maksuvaatimuksen tai hakemuksen
2.2 Eri eläkejärjestelmien osuus kokonaiseläkemenoista ( )
Lisätietoja Kuviot-sarjasta: tilastot@kela.fi Eläkevakuutus 2.1 Kokonaiseläkemenot Suomessa 1986 2016 ( 3.7.2017) Kuvio Aineisto 2.2 Eri eläkejärjestelmien osuus kokonaiseläkemenoista 1986 2016 ( 3.7.2017)
Sosiaali- ja terveysministeriö PL VALTIONEUVOSTO. Viite: STM073:00/2018
7.8.2018 Sosiaali- ja terveysministeriö PL 33 00023 VALTIONEUVOSTO Viite: STM073:00/2018 LAUSUNTO LUONNOKSESTA KOSKIEN HALLITUKSEN ESITYSTÄ EDUSKUNNALLE LAIKSI ASUMISPERUSTEISESTA SOSIAALITURVASTA RAJAT
Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan, ja mitä tapahtuu, kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi
Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan, ja mitä tapahtuu, kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Kun muutat Suomeen tai Suomesta 1 Kun muutat Suomeen
OSIO I: EU:n ja kansallisen lainsäädännön suhde
1 Asumisperusteinen sosiaaliturva työpaja 2 19.4.2017 työpajan dokumentointi Osallistujat: Paula Ilveskivi, Akava Pirjo Väänänen, SAK Ralf Sund, STTK Outi Luoma-aho, Valtiovarainministeriö Sonya Walkila,
KV-asioiden infotilaisuus: Ulkomaantyön vakuuttaminen. Marjaana Lundqvist 27.8.2013
KV-asioiden infotilaisuus: Ulkomaantyön vakuuttaminen Marjaana Lundqvist 27.8.2013 Aihepiirit Yleistä ulkomaantyön vakuuttamisesta ja sosiaaliturvasta Työskentely EU- ja sosiaaliturvasopimusmaissa: vakuuttamista
Liukuuko sosiaalipolitiikka eurooppalaisiin käsiin?
Liukuuko sosiaalipolitiikka eurooppalaisiin käsiin? Työeläkepäivä 20.10.2010 Carin Lindqvist-Virtanen Sosiaali- ja terveysministeriö Sisältö Suomalainen sosiaalipolitiikka ulkomaailman paineissa Juridiikka
Opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa. Heidi Maaniittu Kela Fulbright Center 12.5.2015
Opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa Heidi Maaniittu Kela Fulbright Center 12.5.2015 2 Sosiaaliturvaan kuuluminen Säännöstausta: oikeus Kelan sosiaaliturvaan Sosiaaliturvasopimus Suomen
Kotona Nimi Henkilötunnus asuvat lapset ja Nimi Henkilötunnus muut samassa Nimi Henkilötunnus taloudessa asuvat Nimi Henkilötunnus.
HAMINAN KAUPUNKI SOSIAALITYÖ TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS Vastaanotettu Sibeliuskatu 36 B 49400 HAMINA Neuvonta p. 749 3031 Henkilö- Hakijan sukunimi ja etunimet Henkilötunnus tiedot ja asuminen Puolison sukunimi
Metsänomistuksen vaikutukset pysyvässä kunnallisessa hoidossa olevien henkilöiden hoitomaksuihin ja erilaisiin KELA:n maksamiin etuuksiin
Metsänomistuksen vaikutukset pysyvässä kunnallisessa hoidossa olevien henkilöiden hoitomaksuihin ja erilaisiin KELA:n maksamiin etuuksiin Polvelta Toiselle Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut, 7.4.2018,
Nykyiset trendit lasten kotihoidontuen käytöstä
Nykyiset trendit lasten kotihoidontuen käytöstä Sosiaaliturvan abc Anita Haataja 31.5.2012 Sisältö Kotihoidon tuki Tukimuodoista, käyttäjämääristä ja kustannuksista Osittainen hoitoraha Kuntalisät 2 Lakisääteistä