Opiskelun turvallisuuteen ja opiskeluun soveltumattomuuden arviointiin liittyviä ohjeita

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Opiskelun turvallisuuteen ja opiskeluun soveltumattomuuden arviointiin liittyviä ohjeita"

Transkriptio

1 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala Syksy 2012 Opiskelun turvallisuuteen ja opiskeluun soveltumattomuuden arviointiin liittyviä ohjeita Yliopistoja, ammattikorkeakouluja, ammatillista koulutusta ja ammatillista aikuiskoulutusta koskevia lakeja on muutettu vuonna Samana vuonna on muutettu myös rikosrekisterilakia ja säädetty laki opiskelijoiden oikeusturvalautakunnasta. Lakimuutosten tavoitteena on parantaa turvallisuutta koulutuksessa ja koulutuksen jälkeisessä työelämässä. Koulutuksen järjestäjien ja korkeakoulujen mahdollisuuksia puuttua opiskelijoita koskeviin soveltumattomuus- ja turvallisuuskysymyksiin on lisätty. Uusilla säännöksillä pyritään edistämään potilas- ja asiakasturvallisuutta sekä opiskelijan itsensä ja opiskelu- ja työyhteisön turvallisuutta. Säännökset lisäävät opiskelijan oikeusturvaa takaamalla yhdenvertaisen kohtelun, suojaverkot ja valitusmahdollisuuden päätöksistä. Opiskelijan oikeusturvan takaamiseksi luodaan yhteiset ja ennalta määritellyt ohjeet. Toimintaohjeen perustana oleva lainsäädäntö laki ammattikorkeakoululain muuttamisesta (953/2011 laki rikosrekisterilain 6 :n muuttamisesta (955/2011) laki opiskelijoiden oikeusturvalautakunnasta (956/2011) rikosrekisterilaki (770/1993) FUAS- liittoumaan kuuluva ammattikorkeakoulu edellyttää sosiaali- ja terveysalalle hakevilta lain ammattikorkeakoulu lain muuttamisesta (953/2011) mukaisia lisäselvityksiä, koska opintoihin sisältyy alaikäisten turvallisuutta sekä potilas- ja asiakasturvallisuutta koskevia vaatimuksia. Terveydentila ja toimintakyky Ammattikorkeakoulu asettaa valintaperusteissa sosiaali- ja terveysalalle opiskelijaksi hakeville terveydentilavaatimuksia. Näistä terveydentilaa koskevista vaatimuksista tiedotetaan hakuprosessin yhteydessä. Hakijaa pyydetään hakuvaiheessa ilmoittamaan, jos hän ei oman arvionsa mukaan täytä terveydentilaltaan ja toimintakyvyltään opinnoissa edellytettäviä vaatimuksia. Hakijan ilmoituksen perusteella ammattikorkeakoulu pyytää hakijalta lääkärintodistuksen terveydentilan selvittämiseksi. Tämän lääkärintodistuksen opiskelija tuo mukanaan valintakoetilaisuuteen. Asiasta keskustellaan hakijan kanssa valintakoehaastattelun yhteydessä opiskelusta suoriutumisen ja kohtuullisten opiskelua koskevien mukautustoimien arvioimiseksi. Terveydentilaan tai toimintakykyyn liittyvä seikka ei voi olla esteenä opiskelijaksi ottamiselle, jos este voidaan kohtuullisin toimin poistaa. Opiskelijaksi ei kuitenkaan voida ottaa sellaista henkilöä, joka ei ole terveydentilaltaan tai toimintakyvyltään kykenevä opintoihin liittyviin käytännön tehtäviin tai harjoitteluun.

2 Sosiaali- ja terveysalalla vaadittava terveys Sosiaali- ja terveysalalle valitulla opiskelijalla tulee olla sellainen terveys, joka ei ole esteenä alan opiskelulle. Sosiaali- ja terveysalan ammattiin hakiessa on hyvä huomioida myös, että - opiskelu ja ammatissa toimiminen edellyttävät hyvää henkistä tasapainoa - ala ei sovellu huumeiden käyttäjälle eikä alkoholin tai lääkkeiden ongelmakäyttäjälle - tuki- ja liikuntaelimistön sairaudet sekä krooniset ihottumat ja allergiat voivat muuttua vaikeaksi terveydelliseksi ongelmaksi opiskeluaikana tai myöhemmin työelämässä - veriteitse tarttuva tauti saattaa rajoittaa työhön sijoittumista. Aikaisempi opiskeluoikeuden peruuttamispäätös Opiskelijaksi ottamisen esteenä voi olla aiempi opiskeluoikeuden peruuttamispäätös, jos toisten henkilöiden terveyden ja turvallisuuden suojelemiseen liittyvät seikat sitä edellyttävät. Aiempi opiskeluoikeuden peruuttamispäätös ei tarkoita automaattista estettä hakeutua sosiaali- ja terveysalan koulutukseen, vaan tilanne harkitaan aina tapauskohtaisesti. Hakijaa pyydetään hakuvaiheessa ilmoittamaan, jos hänelle on aikaisemmissa opinnoissa tehty opiskeluoikeuden peruuttamispäätös. Hakijan ilmoituksen perusteella häntä pyydetään toimittamaan opiskelijaksi ottamisen arvioinnin edellyttämät tiedot aiemmasta opiskeluoikeuden peruuttamista koskevasta päätöksestä. Ammattikorkeakoululla on oikeus saada myös toiselta oppilaitokselta opiskelijaksi ottamisen edellyttämät välttämättömät tiedot opiskelijaksi pyrkivän opiskeluoikeuden peruuttamisesta koskevasta päätöksestä ja sen perusteluista. Opiskelijoiden informointi ja valinnan ehdollisuus Hakuvaiheessa ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalalle hakeutuvia informoidaan huumausainetestauksen käytännöistä sekä mahdollisuudesta pyytää rikosrekisteriote, silloin kun opintoihin liittyy oleellisesti alaikäisten kanssa työskentelyä. Valinta on ehdollinen, kunnes ammattikorkeakoulu on tarkistanut hakijalta vaaditut asiakirjat. Ammattikorkeakoulu voi purkaa tai estää valinnan, mikäli vaadittuja asiakirjoja ei toimiteta ammattikorkeakoulun ilmoittamassa määräajassa tai hakija on antanut itsestään virheellisiä tietoja. Huumausainetestaus FUAS ammattikorkeakouluilla on opiskelijahuollon toimijoiden kanssa yhteistyössä laaditut kirjalliset toimintaohjeet opiskelijoiden päihteiden käytön ehkäisemiseksi ja päihdeongelmiin puuttumiseksi. Havainto päihteiden käytöstä käsitellään FUAS korkeakoulujen päihdeohjelmien mukaisesti. Korkeakoulu voi velvoittaa opiskelijan esittämään huumausainetestiä koskevan todistuksen, jos on perusteltua aihetta epäillä, että opiskelija on huumausaineiden vaikutuksen alaisena opintoihin kuuluvassa harjoittelussa tai että opiskelijalla on riippuvuus huumeista.

3 Edellytyksenä on lisäksi, että testaaminen on välttämätöntä opiskelijan toimintakyvyn selvittämiseksi ja opiskelija toimii tehtävissä, jotka edellyttävät erityistä tarkkuutta, luotettavuutta, itsenäistä harkintakykyä tai hyvää reaktiokykyä ja huumeiden vaikutuksen alaisena tai huumeista riippuvaisena toimiminen - vakavasti vaarantaa opiskelijan itsenä tai toisen henkeä tai terveyttä; - vakavasti vaarantaa liikenteen turvallisuutta; - vakavasti vaarantaa salassapitosäädöksin suojattujen tietojen suojaa tai eheyttä; - merkittävästi lisää huumaus- tai lääkeaineiden kaupan, hallussapidon, käytön tai leviämisen riskiä. Perusteltu epäily voi perustua esimerkiksi opettajan tai ohjatun harjoittelun ohjaajan havaintoihin opiskelijan käyttäytymisestä tai muilta saatuun palautteeseen, jota voidaan pitää luotettavana. Huumausainetestaukseen lähettämisestä päätetään kunkin FUAS ammattikorkeakoulun oman ohjeistuksen mukaisesti. Ohjattu harjoittelu keskeytetään huumetestin tulosten valmistumiseen saakka. Ammattikorkeakoulu määrää huumausainetestiä koskevan todistuksen esittämisvelvollisuudesta myös opintoihin kuuluvien käytännön tehtävien tai työharjoitteluiden aikana. Huumausainetestin tekee ammattikorkeakoulun osoittama terveydenhuollon ammattihenkilöstö. Testiin on mentävä välittömästi, kuitenkin viimeistään 2 vrk:n kuluessa virallisesta ilmoituksesta. Huumausainetestiä koskevaan todistukseen sisältyy selvitys siitä, onko opiskelija käyttänyt huumausainetta muuhun kuin lääkinnällisiin tarkoituksiin siten, että hänen toimintakykynsä on heikentynyt. Todistus annetaan testatulle. Todistuksesta aiheutuvista kustannuksista vastaa ammattikorkeakoulu. Erityistä huomiota tulee kiinnittää hoitoonohjaukseen ja huumausaineiden käyttöä koskevien tietojen luottamukselliseen käsittelyyn sekä testaamista koskevien todistusten huolelliseen hävittämiseen heti, kun se käsittelyn tarkoituksen kannalta on mahdollista. Jos opiskelija kieltäytyy terveydentilan toteamiseksi suoritettavista tarkastuksista ja tutkimuksista, häneltä voidaan pidättää oikeus opiskeluun siihen asti, kunnes hän suostuu tarvittaviin tarkastuksiin ja tutkimuksiin. Ote rikosrekisteristä Ammattikorkeakoululla on oikeus pyytää opiskelijaa toimittamaan ote rikosrekisteristä (rikostaustaote) silloin kun opintoihin kuuluu tehtäviä jotka edellyttävät olennaisesti alaikäisen parissa työskentelyä. Rikosrekisterilaki (770/1993) 6 :n 3 momentti. Opiskelija tilaa rikosrekisteriotteen henkilökohtaisesti Oikeusrekisterikeskukselta (Rikosrekisterihakemus: Opiskelijan lasten parissa tehtävä työharjoittelu). Tämä ote on opiskelijalle maksuton.

4 Rikosrekisteriotteet esitetään koulutusohjelmissa ohjeistetun käytännön mukaisesti ja esittämispäivämäärä sekä voimassaolopäivämäärä kirjataan Winha -järjestelmään. Muita tietoja ei rekisteröidä. Jos rikosrekisteriotteessa on merkintöjä, jotka voivat estää harjoittelussa työskentelyn alaikäisten kanssa, asia käsitellään tapauskohtaisesti ammattikorkeakoulun toimintaohjeen mukaisesti. Rikostuomio ei automaattisesti tarkoita opiskeluoikeuden peruuttamista, vaan asia harkitaan aina tapauskohtaisesti. Harkintaan voi vaikuttaa esimerkiksi koulutusala, tehty rikos, tekoajankohta ja tuomion pituus. Jos opiskelija kieltäytyy rikosrekisteriotteen antamisesta, häneltä voidaan pidättää oikeus opiskeluun siihen asti, kunnes hän suostuu toimittamaan rikosrekisteriotteen nähtäväksi. Opiskeluoikeuden peruuttaminen Opiskeluoikeuden peruuttamisella pyritään parantamaan korkeakouluyhteisö- ja asiakasturvallisuutta. Ennen opiskeluoikeuden peruuttamista selvitetään yhteistyössä opiskelijan, opinto-ohjaajan tai muun nimetyn tahon kanssa, voiko opiskelija siirtyä korkeakoulun sisällä toiseen koulutukseen. Opiskelija voidaan omalla suostumuksellaan siirtää ammattikorkeakoulun sellaiseen muuhun koulutukseen, jonka opiskelijaksi ottamisen edellytykset hän täyttää. Opiskelijan siirtymisestä toiseen koulutukseen tehdään kirjallinen päätös ja samalla kirjataan nykyisestä opiskeluoikeudesta luopuminen. Korkeakoulu tarjoaa opiskeluoikeuden peruuttamisprosessin kuluessa henkilökohtaista opintoohjausta. Korkeakoulu toimii yhteistyössä opiskelijaterveydenhuolto- ja opiskelijahuoltopalveluja antavien ja järjestävien viranomaisten ja turvallisuudesta vastaavien tahojen kanssa sekä antaa opiskelijalle tietoa näiden järjestämistä eduista ja palveluista. Tarvittaessa opiskelija ohjataan hakemaan näitä etuja ja palveluita. Opiskelija on mukana opiskeluoikeuden peruuttamisprosessissa. Opiskelijalla on oikeus pyytää käsittelyyn mukaan haluamansa henkilö. Vireillepanosta päättää kunkin FUAS ammattikorkeakoulun määrittelemä taho. Päätös annetaan opiskelijalle tiedoksi. Opiskelijan opiskelukykyä arvioi kattava viranomaisverkosto yhteistyössä ammattikorkeakoulun edustajien kanssa. Vireillepanosta tiedotetaan ammattikorkeakoulun ylintä johtoa, joka osallistuu käsittelyyn harkintansa mukaan. Käsittely dokumentoidaan aina muistioon. Päätöksen opiskeluoikeuden peruuttamisesta tekee korkeakoulun hallitus rehtorin esityksestä. Peruuttamista koskevaan päätökseen voi hakea muutosta valtakunnalliselta opiskelijoiden oikeusturvalautakunnalta 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista ja sen jälkeen hallintooikeudelta. Peruuttamista koskeva päätös voidaan panna täytäntöön valituksesta huolimatta, ellei valtakunnallinen opiskelijoiden oikeusturvalautakunta tai hallinto-oikeus kiellä päätöksen täytäntöönpanoa.

5 Opiskeluoikeuden palauttaminen Jos opiskeluoikeus on peruutettu terveydentilaa tai toimintakykyä koskevan seikan vuoksi, niin peruutettu opiskeluoikeus voidaan opiskelijan hakemuksesta palauttaa, mikäli hakija osoittaa peruuttamisen aiheuttaneiden syiden poistuneen. Opiskelijan tulee toimittaa ammattikorkeakoululle terveydentilaansa koskevat lausunnot. Opiskeluoikeuden palauttamisesta päättää ammattikorkeakoulun hallitus. Opiskeluoikeuden palauttamista koskevaan päätökseen voi hakea muutosta opiskelijoiden oikeusturvalautakunnalta 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

SORA-SÄÄNNÖKSET JA NÄYTTÖTUTKINNOT

SORA-SÄÄNNÖKSET JA NÄYTTÖTUTKINNOT SORA-SÄÄNNÖKSET JA NÄYTTÖTUTKINNOT Sora-säännösten toimeenpano ammatillisessa koulutuksessa seminaari, Helsinki 25.10.2012 Hallitusneuvos Merja Leinonen merja.leinonen@minedu.fi Muutokset lyhyesti opiskelijaksi

Lisätiedot

SOVELTUMATTOMUUDEN RATKAISUJA

SOVELTUMATTOMUUDEN RATKAISUJA SOVELTUMATTOMUUDEN RATKAISUJA Soveltumattomuuden ratkaisuja (Jatkossa SORA) säädösten tavoitteena on parantaa turvallisuutta koulutuksessa ja sen jälkeisessä työelämässä lisäämällä koulutuksen järjestäjien

Lisätiedot

1. SORA-lainsäädäntöuudistukset (Opiskeluun soveltumattomuuteen liittyviä ratkaisuja) 1.1.2012 )

1. SORA-lainsäädäntöuudistukset (Opiskeluun soveltumattomuuteen liittyviä ratkaisuja) 1.1.2012 ) 1. SORA-lainsäädäntöuudistukset (Opiskeluun soveltumattomuuteen liittyviä ratkaisuja) 1.1.2012 ) Ammattikorkeakouluja koskevat SORA-lait ja asetus: Laki ammattikorkeakoululain muuttamisesta (952/2011)

Lisätiedot

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LAKIALOITE 114/2010 vp Laki ammatillisesta koulutuksesta annetun lain, ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain, ammattikorkeakoululain, yliopistolain sekä rikosrekisterilain 6 :n muuttamisesta

Lisätiedot

Hallituksen esitys ns. SORAlainsäädännöksi. Sakari Karjalainen Ammatillisen koulutuksen seminaari 17.-18.11.2010 Tampere

Hallituksen esitys ns. SORAlainsäädännöksi. Sakari Karjalainen Ammatillisen koulutuksen seminaari 17.-18.11.2010 Tampere Hallituksen esitys ns. SORAlainsäädännöksi Sakari Karjalainen Ammatillisen koulutuksen seminaari 17.-18.11.2010 Tampere Hallituksen esityksen tavoitteena on edistää potilas- ja asiakasturvallisuutta, liikenneturvallisuutta,

Lisätiedot

1. SORA-ohjeistus (Opiskeluun soveltumattomuuteen liittyviä ratkaisuja)

1. SORA-ohjeistus (Opiskeluun soveltumattomuuteen liittyviä ratkaisuja) 9.3.2016 1 (1) 1. SORA-ohjeistus (Opiskeluun soveltumattomuuteen liittyviä ratkaisuja) Lait ja asetukset, joihin Vaasan ammattikorkeakoulun SORA-ohjeistus perustuu: Ammattikorkeakoululaki (932/2014) Asetus

Lisätiedot

Opiskelijavalinta ensihoitajakoulutukseen sosiaali- ja terveysalalla kevään 2015 yhteishaussa

Opiskelijavalinta ensihoitajakoulutukseen sosiaali- ja terveysalalla kevään 2015 yhteishaussa Opiskelijavalinta ensihoitajakoulutukseen sosiaali- ja terveysalalla kevään 2015 yhteishaussa Sosiaali- ja terveysalalle hakijan terveydentilan ja toimintakyvyn tulee olla sellainen, että opiskelija kykenee

Lisätiedot

Opiskelijalle voidaan antaa kirjallinen varoitus, kun hän

Opiskelijalle voidaan antaa kirjallinen varoitus, kun hän Opiskelijaksi soveltuminen Tiedote 25.8.2015 TIEDOTE OPISKELIJALLE TAI OPISKELIJAKSI HAKEUTUVALLE Ns. SORA -laki (SOveltumattomuuden RAtkaisut) tuli voimaan 1.1.2012. Laki koskee opiskelijaksi ottamisen

Lisätiedot

maiju.tuominen@minedu.fi

maiju.tuominen@minedu.fi maiju.tuominen@minedu.fi Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain, ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain, ammattikorkeakoululain, yliopistolain sekä rikosrekisterilain 6 :n muuttaminen Uusien

Lisätiedot

Ratkaisuja opiskeluun soveltumattomuuteen. SORA-lainsäädännön periaatteet. Hallitussihteeri Piritta Väinölä, OKM 28.5.2012

Ratkaisuja opiskeluun soveltumattomuuteen. SORA-lainsäädännön periaatteet. Hallitussihteeri Piritta Väinölä, OKM 28.5.2012 Ratkaisuja opiskeluun soveltumattomuuteen SORA-lainsäädännön periaatteet Hallitussihteeri Piritta Väinölä, OKM 28.5.2012 1 SORA-säännökset SORA-säännösten tavoitteena parantaa turvallisuutta koulutuksessa

Lisätiedot

Kannabis ja laki - suojelee ja syrjäyttää?

Kannabis ja laki - suojelee ja syrjäyttää? Kannabis ja laki - suojelee ja syrjäyttää? Kim Kannussaari Koulutussuunnittelija Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Miten puhua kannabiksesta hanke (hanketta rahoitetaan TE-määrärahoista) Rikoslaki 50 luku Rikosoikeudellisesti

Lisätiedot

Sora-lainsäädännön toimeenpano opiskeluterveydenhuollossa - (soveltumattomuuteen ratkaisuja)

Sora-lainsäädännön toimeenpano opiskeluterveydenhuollossa - (soveltumattomuuteen ratkaisuja) Sora-lainsäädännön toimeenpano opiskeluterveydenhuollossa - (soveltumattomuuteen ratkaisuja) 4.6.2015 Ritva Partinen ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysministeriö Sora - säännösten tavoitteet Parantaa turvallisuutta

Lisätiedot

Sora-säädösten toimeenpano ammattikoulutuksessa

Sora-säädösten toimeenpano ammattikoulutuksessa Sora-säädösten toimeenpano ammattikoulutuksessa Sora-säädösten tavoitteet ja keskeiset sisällöt Helsinki 25.10.2012 Hallintojohtaja Matti Lahtinen 1 Sora-säädökset ja määräykset 1/3 LAIT (Hallituksen esitys

Lisätiedot

SORA-toimintaohje. Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy

SORA-toimintaohje. Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy SORA-toimintaohje Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Ohjeen nimi Ratkaisuja opiskeluun soveltumattomuuteen (SORA-toimintaohje) Vastuuhenkilö Opetuksen palvelujohtaja Voimaantulo 1.1.2017 Päätös Opetuksen

Lisätiedot

Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä ajankohtaisia asioita. Merja Hilpinen ylitarkastaja

Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä ajankohtaisia asioita. Merja Hilpinen ylitarkastaja Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 19.11.2015 - ajankohtaisia asioita Merja Hilpinen ylitarkastaja Nuorten työpajatoiminnan ajankohtaisia asioita Nuorisolaki uudistus Nuorisotakuuta

Lisätiedot

Opiskelijavalinta sosiaali- ja terveysalalla syksyn 2015 yhteishaussa

Opiskelijavalinta sosiaali- ja terveysalalla syksyn 2015 yhteishaussa Opiskelijavalinta sosiaali- ja terveysalalla syksyn 2015 yhteishaussa Sosiaali- ja terveysalalle hakijan terveydentilan ja toimintakyvyn tulee olla sellainen, että opiskelija kykenee opintoihin liittyviin

Lisätiedot

Turun ammatti-instituutin SORA-toimielimen menettelytapaohje

Turun ammatti-instituutin SORA-toimielimen menettelytapaohje Turun ammatti-instituutin SORA-toimielimen menettelytapaohje Kasvatus- ja opetuslautakunnan suomenkielinen lukio- ja ammattiopetusjaosto 2.12.2014 81 Sisällys 1. Taustaa... 1 1.1. Kasvatus- ja opetuslautakunnan

Lisätiedot

Opiskelijavalinta sosiaali- ja terveysalalla kevään 2015 yhteishaussa

Opiskelijavalinta sosiaali- ja terveysalalla kevään 2015 yhteishaussa Opiskelijavalinta sosiaali- ja terveysalalla kevään 2015 yhteishaussa Sosiaali- ja terveysalalle hakijan terveydentilan ja toimintakyvyn tulee olla sellainen, että opiskelija kykenee opintoihin liittyviin

Lisätiedot

SORA-lainsäädäntö. Ratkaisuja opiskeluun soveltumattomuuteen. Terveyden edistämisen koulutuspäivä 13.11.2013, Allergiatalo, Helsinki

SORA-lainsäädäntö. Ratkaisuja opiskeluun soveltumattomuuteen. Terveyden edistämisen koulutuspäivä 13.11.2013, Allergiatalo, Helsinki SORA-lainsäädäntö Ratkaisuja opiskeluun soveltumattomuuteen Terveyden edistämisen koulutuspäivä 13.11.2013, Allergiatalo, Helsinki Hallitusneuvos Piritta Väinölä Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 SORA-säännökset

Lisätiedot

Kurinpidolliset toimenpiteet Diakonia-ammattikorkeakoulussa

Kurinpidolliset toimenpiteet Diakonia-ammattikorkeakoulussa Päivämäärä 3.9.2018 1 (6) Kurinpidolliset toimenpiteet Diakonia-ammattikorkeakoulussa Hyväksytty Diakonia-ammattikorkeakoulun hallituksessa 10.6.2016 KURINPITOMENETTELYT DIAKISSA OVAT SEURAAVAT: A. Opetustilanteesta

Lisätiedot

KURINPIDOLLISET TOIMENPITEET DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULUSSA

KURINPIDOLLISET TOIMENPITEET DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULUSSA KURINPIDOLLISET TOIMENPITEET DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULUSSA Hyväksytty Diakonia-ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa 10062016 Kurinpitomenettelyt Diakissa ovat: A. Opetustilanteesta poistaminen Opetusta

Lisätiedot

Toimiva opiskeluterveydenhuolto Ritva Partinen ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysministeriö

Toimiva opiskeluterveydenhuolto Ritva Partinen ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysministeriö Sora-lainsäädännön toimeenpano opiskeluterveydenhuollossa - (soveltumattomuuteen ratkaisuja) Toimiva opiskeluterveydenhuolto 17.9.2015 Ritva Partinen ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysministeriö Sora -

Lisätiedot

TOIMINTAOHJE. Opiskeluoikeuden ja kurinpitoasioiden toimielin. JEDU SORA toimikunta

TOIMINTAOHJE. Opiskeluoikeuden ja kurinpitoasioiden toimielin. JEDU SORA toimikunta TOIMINTAOHJE Opiskeluoikeuden ja kurinpitoasioiden toimielin JEDU SORA toimikunta Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä, JEDU Toimintaohje on hyväksytty yhtymähallituksessa 11.12.2014 1 Yleistä Ammatillisen

Lisätiedot

Rikostaustaotteen käsittely

Rikostaustaotteen käsittely Rikostaustaotteen käsittely Luokka Prosessin tarkoitus Prosessin omistaja Prosessin asiakkaat ja sidosryhmät Prosessin asiakastarpeet ja -odotukset Prosessin lähtötilanne Prosessin lopputilanne Prosessin

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 16 päivänä elokuuta 2011. 951/2011 Laki. ammatillisesta koulutuksesta annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 16 päivänä elokuuta 2011. 951/2011 Laki. ammatillisesta koulutuksesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 16 päivänä elokuuta 2011 951/2011 Laki ammatillisesta koulutuksesta annetun lain muuttamisesta Annettu Naantalissa 12 päivänä elokuuta 2011 Eduskunnan päätöksen

Lisätiedot

Kurinpidolliset toimenpiteet Diakonia-ammattikorkea- koulussa

Kurinpidolliset toimenpiteet Diakonia-ammattikorkea- koulussa Esitys hallitukselle Päivämäärä/Date 17.5.2016 1 (6) Kurinpidolliset toimenpiteet Diakonia-ammattikorkea- koulussa HYVÄKSYTTY DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU OY:N HALLITUKSESSA 10.6.2016 Kurinpitomenettelyt

Lisätiedot

Valintaperusteet, kevät 2014: Sosiaali- ja terveysala

Valintaperusteet, kevät 2014: Sosiaali- ja terveysala Valintaperusteet, kevät 2014: Sosiaali- ja terveysala 210 op, Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, Apuvälineteknikko (AMK) 210 op, Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, Bioanalyytikko

Lisätiedot

terveydentilavaatimukset sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa

terveydentilavaatimukset sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa Tutkintokohtaiset t k i t terveydentilavaatimukset sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa tki Aira Rajamäki 30.11.2009 Opetusneuvos Aira Rajamäki Opetushallitus aira.rajamaki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 16 päivänä elokuuta /2011 Laki. ammattikorkeakoululain muuttamisesta. Annettu Naantalissa 12 päivänä elokuuta 2011

Julkaistu Helsingissä 16 päivänä elokuuta /2011 Laki. ammattikorkeakoululain muuttamisesta. Annettu Naantalissa 12 päivänä elokuuta 2011 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 16 päivänä elokuuta 2011 953/2011 Laki ammattikorkeakoululain muuttamisesta Annettu Naantalissa 12 päivänä elokuuta 2011 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan

Lisätiedot

terveydentilavaatimukset lääkealan perustutkinnossa

terveydentilavaatimukset lääkealan perustutkinnossa Tutkintokohtaiset t k i t terveydentilavaatimukset lääkealan perustutkinnossa tki Aira Rajamäki 7.12.2009 Opetusneuvos Aira Rajamäki Opetushallitus aira.rajamaki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla

Lisätiedot

OPISKELIJAN OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET

OPISKELIJAN OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET SYKSY 2013 OPISKELIJAN OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET (Laki ammatillisesta koulutuksesta 630/1998 muutoksineen, 5 luku) 26 Opiskelijaksi hakeutuminen Opiskelijaksi pyrkivällä on oikeus vapaasti hakeutua haluamaansa

Lisätiedot

Ratkaisuja opiskeluun soveltumattomuuteen

Ratkaisuja opiskeluun soveltumattomuuteen Ratkaisuja opiskeluun soveltumattomuuteen SORA-koulutus Koulutuskeskus Sedu, Seinäjoki, Koulukatu 31.1.2013 Tuija Vasikkaniemi, lehtori, PsL Koulutuskeskus Sedu SORA-lainsäädännön ja määräysten keskeisiä

Lisätiedot

Valintaperusteet, syksy 2013: Sosiaali- ja terveysala

Valintaperusteet, syksy 2013: Sosiaali- ja terveysala Valintaperusteet, syksy 2013: Sosiaali- ja terveysala 210 op, Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, Bioanalyytikko (AMK) 210 op, Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, Fysioterapeutti

Lisätiedot

Valintaperusteet, syksy 2012: Sosiaali- ja terveysala

Valintaperusteet, syksy 2012: Sosiaali- ja terveysala Valintaperusteet, syksy 2012: Sosiaali- ja terveysala 210 op, Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, Bioanalyytikko (AMK) 210 op, Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, Fysioterapeutti

Lisätiedot

Ratkaisuja opiskeluun soveltumattomuuteen SORA-lainsäädäntö 31.1.2013. Hellevi Lassila Apulaisjohtaja Koulutuskeskus Sedu

Ratkaisuja opiskeluun soveltumattomuuteen SORA-lainsäädäntö 31.1.2013. Hellevi Lassila Apulaisjohtaja Koulutuskeskus Sedu Ratkaisuja opiskeluun soveltumattomuuteen SORA-lainsäädäntö 31.1.2013 Hellevi Lassila Apulaisjohtaja Koulutuskeskus Sedu Taustaa Hankalat tilanteet oppilaitoksessa> hankalat tilanteet työelämässä> Ministerit

Lisätiedot

SORA-työryhmä: Tiivistelmä ehdotuksista. Luovutustilaisuus 9.3.2010 klo 12.30

SORA-työryhmä: Tiivistelmä ehdotuksista. Luovutustilaisuus 9.3.2010 klo 12.30 : Tiivistelmä ehdotuksista Luovutustilaisuus 9.3.2010 klo 12.30 Työryhmän tehtävä 1. Valmistella opiskeluoikeuden menettämistä koskevat säännökset yliopistoja, ammattikorkeakouluja, ammatillista koulutusta

Lisätiedot

Turun ammatti-instituutin SORA-toimielimen menettelytapaohje

Turun ammatti-instituutin SORA-toimielimen menettelytapaohje Turun ammatti-instituutin SORA-toimielimen menettelytapaohje Kasvatus- ja opetuslautakunnan suomenkielinen lukio- ja ammattiopetusjaosto 20.3.2018 17 Sisällys 1. Taustaa... 1 1.1. Kasvatus- ja opetuslautakunnan

Lisätiedot

SORA-lainsäädäntö Koulutuksen järjestäjän näkökulma

SORA-lainsäädäntö Koulutuksen järjestäjän näkökulma Pohjois-Suomen opiskeluhyvinvoinnin neuvottelupäivät 25.01.2012 SORA-lainsäädäntö Koulutuksen järjestäjän näkökulma Toimialajohtaja Hellevi Lassila Koulutuskeskus Sedu Koulutuksen järjestäjän / oppilaitoksen

Lisätiedot

Koulutuksenjärjestäjän puheenvuoro - LRK Oy WinNova- AVI Turku Opiskelijapalvelupäällikkö Fia Heino

Koulutuksenjärjestäjän puheenvuoro - LRK Oy WinNova- AVI Turku Opiskelijapalvelupäällikkö Fia Heino Koulutuksenjärjestäjän puheenvuoro - LRK Oy WinNova- AVI Turku 7.3.2018 Opiskelijapalvelupäällikkö Fia Heino WinNovasta Päätoimipaikat Pori, Rauma, Ulvila, Laitila Henkilökunta n. 530 Opiskelijat n. 6000

Lisätiedot

1. SORA-ohjeistus ja -kysymykset

1. SORA-ohjeistus ja -kysymykset Korkeakoulujen asiakaspalveluryhmän kokous 31.1.2013 1/6 1. SORA-ohjeistus ja -kysymykset Luonnos: yliopistosektorin yhteinen SORA-kysymys kevään 2013 yhteishaussa Kysymys: Alaikäisten turvallisuuden sekä

Lisätiedot

Ratkaisuja opiskeluun soveltumattomuuteen

Ratkaisuja opiskeluun soveltumattomuuteen Ratkaisuja opiskeluun soveltumattomuuteen Alakohtainen ryhmä: Humanistinen ja kasvatusala OPH:n koulutus 25.10.2012 Tuija Vasikkaniemi (SEDU) ja Ulla Aunola (OPH) Virittelyä Virittelyä ryhmään Mitä opiskelu

Lisätiedot

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät SORA-säädökset ammatillisessa koulutuksessa

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät SORA-säädökset ammatillisessa koulutuksessa Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät SORA-säädökset ammatillisessa koulutuksessa Rinnakkaisseminaari 22.4.2016 Messukeskus Aira Rajamäki, opetusneuvos, AMPA, Opetushallitus Opetushallituksen määräykset

Lisätiedot

SALON SEUDUN AMMATTIOPISTON JÄRJESTYSSÄÄNTÖ

SALON SEUDUN AMMATTIOPISTON JÄRJESTYSSÄÄNTÖ SALON SEUDUN AMMATTIOPISTON JÄRJESTYSSÄÄNTÖ Hallitus 3.5.2015 64 1 1 Järjestyssäännön tarkoitus Järjestyssääntö luo edellytykset opiskelun kasvatuksellisten ja opetuksellisten tavoitteiden saavuttamiselle

Lisätiedot

TURVALLISEN OPISKELUYMPÄRISTÖN EDISTÄMINEN JA SORA (opiskeluun soveltumattomuuteen ratkaisuja)- LAINSÄÄDÄNNÖN SOVELTAMI- NEN LAPIN

TURVALLISEN OPISKELUYMPÄRISTÖN EDISTÄMINEN JA SORA (opiskeluun soveltumattomuuteen ratkaisuja)- LAINSÄÄDÄNNÖN SOVELTAMI- NEN LAPIN TURVALLISEN OPISKELUYMPÄRISTÖN EDISTÄMINEN JA SORA (opiskeluun soveltumattomuuteen ratkaisuja)- LAINSÄÄDÄNNÖN SOVELTAMI- NEN LAPIN AMMATTIKORKEAKOULUSSA Lapin AMKin hallituksen hyväksymä 26.8.2014 2 Sisällysluettelo

Lisätiedot

HAKEMUS: KOULUNKÄYNNIN JA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUKSEN AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS. 1. Henkilötiedot. Sukunimi:

HAKEMUS: KOULUNKÄYNNIN JA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUKSEN AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS. 1. Henkilötiedot. Sukunimi: 1 HAKEMUS: Turun kristillinen opisto / opiskelijavalinnat Lustokatu 7 20380 TURKU KOULUNKÄYNNIN JA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUKSEN AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS (Opisto täyttää: hakemus vastaanotettu:

Lisätiedot

lisätään lakiin uusi 27 a, 27 b, 32 a, 32 b ja 34 a seuraavasti:

lisätään lakiin uusi 27 a, 27 b, 32 a, 32 b ja 34 a seuraavasti: EDUSKUNNAN VASTAUS 370/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi ammatillisesta koulutuksesta annetun lain, ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain, ammattikorkeakoululain, yliopistolain sekä rikosrekisterilain

Lisätiedot

TOIMINTAOHJE. Opiskeluoikeuden ja kurinpitoasioiden toimielin JEDUn SORA-toimikunta

TOIMINTAOHJE. Opiskeluoikeuden ja kurinpitoasioiden toimielin JEDUn SORA-toimikunta TOIMINTAOHJE Opiskeluoikeuden ja kurinpitoasioiden toimielin JEDUn SORA-toimikunta Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä, JEDU Toimintaohje on hyväksytty Jokilaaksojen koulutuskuntan yhtymähallituksessa Sisällys

Lisätiedot

Miten sora-lainsäädäntö otetaan vastaan koulutuksen kentällä? Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät XI

Miten sora-lainsäädäntö otetaan vastaan koulutuksen kentällä? Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät XI Miten sora-lainsäädäntö otetaan vastaan koulutuksen kentällä? Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät XI 30.11-1.12.2011 Hellevi Lassila Toimialajohtaja Koulutuskeskus Sedu Koulutuksen

Lisätiedot

Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy. Amiskiertue 2017

Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy. Amiskiertue 2017 Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy Amiskiertue 2017 Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy Asiakaslähtöinen ammatillinen koulutus joustava hakeutuminen ja koulutukseen pääsy Hakeutuminen ja

Lisätiedot

SOSIAALI-, TERVEYS- JA LIIKUNTA-ALA

SOSIAALI-, TERVEYS- JA LIIKUNTA-ALA SOSIAALI-, TERVEYS- JA LIIKUNTA-ALA SOSIAALI-, TERVEYS- JA LIIKUNTA-ALAN YLEISET VALINTAPERUSTEET VUONNA 2014 SOSIAALI- JA TERVEYSALA Opiskelijavalinta on kaksivaiheinen: Ensin hakijat valitaan valintakokeisiin

Lisätiedot

Ohje opinto-oikeuden peruuttamisesta ja palauttamisesta

Ohje opinto-oikeuden peruuttamisesta ja palauttamisesta Hyväksytty AMK:n hallituksessa 22.2.2012 Päivitetty ja hyväksytty Amk:n hallituksessa 7.3.2013 Päivitetty ja hyväksytty KPR:ssä 27.9.2016 Hyväksytty AMK:n hallituksessa 24.10.2016 HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULU

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 954/2011 Laki. yliopistolain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 954/2011 Laki. yliopistolain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 16 päivänä elokuuta 2011 954/2011 Laki yliopistolain muuttamisesta Annettu Naantalissa 12 päivänä elokuuta 2011 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan yliopistolain

Lisätiedot

Kehitysvamma-alan tutkintotoimikunnan ja tutkinnon järjestäjien yhteistyöpäivä -ajankohtaista Anne Mårtensson Opetushallitus

Kehitysvamma-alan tutkintotoimikunnan ja tutkinnon järjestäjien yhteistyöpäivä -ajankohtaista Anne Mårtensson Opetushallitus Kehitysvamma-alan tutkintotoimikunnan ja tutkinnon järjestäjien yhteistyöpäivä -ajankohtaista 9.11.2012 Anne Mårtensson Opetushallitus VAMPO 2010-2015 Suomen vammaispoliittinen ohjelma VAMPO 2010 2015

Lisätiedot

Lähihoitaja 80 ov (120) / 2v Yo-pohjainen koulutus SOTE. Kokkolan sosiaali- ja terveysalan opisto

Lähihoitaja 80 ov (120) / 2v Yo-pohjainen koulutus SOTE. Kokkolan sosiaali- ja terveysalan opisto Lähihoitaja 80 ov (120) / 2v Yo-pohjainen koulutus SOTE LÄHIHOITAJA - Lähellä sinua Sosiaali- ja terveysalan opistolla tarjoamme Sinulle mahdollisuuden hankkia ihmisläheisen ammatin, jonka työllistymisnäkymät

Lisätiedot

OPISKELUOIKEUDEN PERUUTTAMIS- JA PALAUTTAMISMENETTELYN SUUNNITELMA (SORA-SUUNNITELMA)

OPISKELUOIKEUDEN PERUUTTAMIS- JA PALAUTTAMISMENETTELYN SUUNNITELMA (SORA-SUUNNITELMA) 1 Voimaan 23.5.2016 OPISKELUOIKEUDEN PERUUTTAMIS- JA PALAUTTAMISMENETTELYN SUUNNITELMA (SORA-SUUNNITELMA) Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia 2 Johdanto Omnian Opiskelijan oikeusturvatoimikunta käsittelee

Lisätiedot

Ajankohtaista Georg Henrik Wrede. Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue

Ajankohtaista Georg Henrik Wrede. Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue Ajankohtaista Georg Henrik Wrede Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue 02953 30345 georghenrik.wrede@minedu.fi Uudistuksesta kysytty ja ehdotettu 1. Tavoitteet (2 ) 2. Nuorten määritelmä (3 ) 3.

Lisätiedot

7 SOSIAALI- JA TERVEYSALAN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO

7 SOSIAALI- JA TERVEYSALAN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO 7 SOSIAALI- JA TERVEYSALAN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO Tässä suosituksessa on kuvattu valintaperusteet suomen- ja ruotsinkieliseen koulutukseen sekä vieraskieliseen koulutukseen. Kaikki tässä asiakirjassa

Lisätiedot

Keudan järjestyssääntö Hyväksytty yhtymähallituksessa

Keudan järjestyssääntö Hyväksytty yhtymähallituksessa Keudan järjestyssääntö Hyväksytty yhtymähallituksessa 19.4.2012 Järjestyssääntöjen soveltaminen 1. Järjestyssäännöt on tehty yhteisiksi pelisäännöiksemme, jotka luovat viihtyisyyttä, turvallisuutta ja

Lisätiedot

Ratkaisuja opiskeluun soveltumattomuuteen: SORA-lainsäädäntökoulutus. Päivitetty 27.10.2011

Ratkaisuja opiskeluun soveltumattomuuteen: SORA-lainsäädäntökoulutus. Päivitetty 27.10.2011 Ratkaisuja opiskeluun soveltumattomuuteen: SORA-lainsäädäntökoulutus Päivitetty 27.10.2011 Uuteen lainsäädäntöön perehdyttäminen Opetus- ja kulttuuriministeriö järjesti yhdessä aluehallintovirastojen,

Lisätiedot

SORA lainsäädännön aiheuttamat muutokset ammatillisessa peruskoulutuksessa ja ammatillisessa aikuiskoulutuksessa. Aira Rajamäki, Opetushallitus 2012

SORA lainsäädännön aiheuttamat muutokset ammatillisessa peruskoulutuksessa ja ammatillisessa aikuiskoulutuksessa. Aira Rajamäki, Opetushallitus 2012 SORA lainsäädännön aiheuttamat muutokset ammatillisessa peruskoulutuksessa ja ammatillisessa aikuiskoulutuksessa Aira Rajamäki, Opetushallitus 2012 Valmisteluvaiheet ja keskeiset säädökset OPM:n työryhmä

Lisätiedot

LOUNAIS-HÄMEEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

LOUNAIS-HÄMEEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT LOUNAIS-HÄMEEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Nämä järjestyssäännöt on laadittu ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 531/2017 mukaisesti. Järjestyssäännöt koskevat kaikkia Forssan ammatti-instituutin

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysala

Sosiaali- ja terveysala Sosiaali- ja terveysala Opoinfo 23.1.2009 23.1.2009 Ritva Liinamaa Sosiaali- ja terveysalan tutkinnot Apuvälineteknikko (AMK) 210 op 3,5 v Bioanalyytikko (AMK) 210 op 3,5 v. Ensihoitaja (AMK) 240 op. 4

Lisätiedot

Sora-lainsäädäntö ammatillisessa aikuiskoulutuksessa

Sora-lainsäädäntö ammatillisessa aikuiskoulutuksessa Sora-lainsäädäntö ammatillisessa aikuiskoulutuksessa Seija Fagerdahl Janne Laine Pirjo Mäkelä Ammatillisen opettajankoulutuksen kehittämishanke Marraskuu 2012 Ammatillinen opettajakorkeakoulu Tampereen

Lisätiedot

HAKEMUS: KOULUNKÄYNNIN JA AAMU JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUKSEN AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS. 1. Henkilötiedot. Sukunimi:

HAKEMUS: KOULUNKÄYNNIN JA AAMU JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUKSEN AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS. 1. Henkilötiedot. Sukunimi: 1 HAKEMUS: Turun kristillinen opisto / opiskelijavalinnat Lustokatu 7 20380 TURKU KOULUNKÄYNNIN JA AAMU JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUKSEN AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS (Opisto täyttää: hakemus vastaanotettu:

Lisätiedot

PÄIHDEOHJELMA. Voimassa alkaen

PÄIHDEOHJELMA. Voimassa alkaen PÄIHDEOHJELMA Voimassa 1.8.2018 alkaen 2.8.2018 2.8.2018 1 Sisällys Päihdeohjelma... 2 Lainsäädäntö... 2 Kurinpito... 3 Opiskeluoikeuden peruuttaminen... 3 Toimintamalli... 3 Päihdetilanteisiin puuttuminen...

Lisätiedot

Ratkaisuja opiskeluun soveltumattomuuteen SORA säädösten toimeenpanon edistäminen

Ratkaisuja opiskeluun soveltumattomuuteen SORA säädösten toimeenpanon edistäminen Ratkaisuja opiskeluun soveltumattomuuteen SORA säädösten toimeenpanon edistäminen Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät 30.11.2012 Aira Rajamäki, Opetushallitus Mikä oli lähtötilanne

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Huumausainetestien käyttö ja tulkinta työterveysja opiskeluterveydenhuollossa

Hyvinvointia työstä. Huumausainetestien käyttö ja tulkinta työterveysja opiskeluterveydenhuollossa Hyvinvointia työstä Huumausainetestien käyttö ja tulkinta työterveysja opiskeluterveydenhuollossa Markku Sainio, neurologian erikoislääkäri ja dosentti Koulutuksen avaus ja huumausainetestauksen taustat

Lisätiedot

Työelämässä ja opiskelussa tehtäviin huumausainetesteihin liittyvä lainsäädäntö

Työelämässä ja opiskelussa tehtäviin huumausainetesteihin liittyvä lainsäädäntö Työelämässä ja opiskelussa tehtäviin huumausainetesteihin liittyvä lainsäädäntö 17.11.2016 Markku Sainio, Työterveyslaitos Ritva Partinen, ylitarkastaja, Sosiaali- ja terveysministeriö 1 Ritva Partinen

Lisätiedot

Opiskeluun soveltumattomuuden ratkaisuja SORA-lainsäädäntö Hellevi Lassila Apulaisjohtaja Koulutuskeskus Sedu

Opiskeluun soveltumattomuuden ratkaisuja SORA-lainsäädäntö Hellevi Lassila Apulaisjohtaja Koulutuskeskus Sedu Opiskeluun soveltumattomuuden ratkaisuja SORA-lainsäädäntö 30.11.2012 Hellevi Lassila Apulaisjohtaja Koulutuskeskus Sedu Sora-lainsäädäntö muuttaa Opiskelijaksi ottaminen: Tiedottaminen, tiedonsaanti,

Lisätiedot

Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt

Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt Järjestyssääntöjä sovelletaan Jyväskylän ammattiopistossa (Laki ammatillisesta koulutuksesta 630/1998/35 ), johon kuuluvana pidetään opetuksen käytössä olevia

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan henkilöstön päihdeohjelma Liite 3

Nurmijärven kunnan henkilöstön päihdeohjelma Liite 3 Nurmijärven kunnan henkilöstön päihdeohjelma Liite 3 Huumetestaus Nurmijärven kunnan työpaikoilla Laki yksityisyyden suojasta työelämässä määrää, että työnantaja saa käsitellä vain sellaisia työntekijän

Lisätiedot

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia Voimaan 28.8.2014 sisältävät opiskelijan tai harjoittelijan oikeuksia ja velvollisuuksia koskevia määräyksiä, joiden lähtökohtana ovat ammatillisesta

Lisätiedot

Lasten ja nuorten turvallisuutta edistävät toimintatavat 2016

Lasten ja nuorten turvallisuutta edistävät toimintatavat 2016 Lasten ja nuorten turvallisuutta edistävät toimintatavat 2016 Yleistä Lainsäädäntö velvoittaa Suomessa selvittämään lasten kanssa työskentelevien rikostaustan työ- ja virkasuhteisten osalta aina (504/2002)

Lisätiedot

SOSIAALI-, TERVEYS- JA LIIKUNTA-ALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014

SOSIAALI-, TERVEYS- JA LIIKUNTA-ALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014 SOSIAALI-, TERVEYS- JA LIIKUNTA-ALAN VALINTAPERUSTEET KEVÄT 2014 SOSIAALI- JA TERVEYSALA OPISKELIJAVALINTA Opiskelijavalinta on kaksivaiheinen: Ensin hakijat valitaan valintakokeisiin koulumenestyksen

Lisätiedot

Sastamalan oppilaitosten järjestyssäännöt

Sastamalan oppilaitosten järjestyssäännöt Sastamalan oppilaitosten järjestyssäännöt 1. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN TAVOITE Järjestyssääntöjen tavoitteena on fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti turvallinen, viihtyisä sekä oppimisen kannalta tuloksellinen

Lisätiedot

PUHE- JA NÄKÖVAMMAISPALVELUJEN TUTKINTOTOIMIKUNNAN JA TUTKINNON JÄRJESTÄJIEN YHTEISTYÖPÄIVÄ

PUHE- JA NÄKÖVAMMAISPALVELUJEN TUTKINTOTOIMIKUNNAN JA TUTKINNON JÄRJESTÄJIEN YHTEISTYÖPÄIVÄ PUHE- JA NÄKÖVAMMAISPALVELUJEN TUTKINTOTOIMIKUNNAN JA TUTKINNON JÄRJESTÄJIEN YHTEISTYÖPÄIVÄ 10.4.2013 Kuopio Anne Mårtensson Opetushallitus Tutkintojärjestelmän kehittäminen (TUTKE2) Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

SALON SEUDUN AMMATTIOPISTON JÄRJESTYSSÄÄNTÖ

SALON SEUDUN AMMATTIOPISTON JÄRJESTYSSÄÄNTÖ SALON SEUDUN AMMATTIOPISTON JÄRJESTYSSÄÄNTÖ Hallitus 6.9.2016 102 1 1 Järjestyssäännön tarkoitus Järjestyssääntö luo edellytykset opiskelun kasvatuksellisten ja opetuksellisten tavoitteiden saavuttamiselle

Lisätiedot

Valintaperusteet syksy 2010: Sosiaali- ja terveysala

Valintaperusteet syksy 2010: Sosiaali- ja terveysala Valintaperusteet syksy 2010: Sosiaali- ja terveysala 210/75 op, Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, Bioanalyytikko (AMK) 210/75 op, Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto,

Lisätiedot

SORA SÄÄDÖSTEN AIHEUTTAMAT MUUTOKSET AMMATILLISTEN TUTKINTOJEN PERUSTEISIIN JA TUTKINTOKOHTAISET TERVEYDENTILAVAATIMUKSET

SORA SÄÄDÖSTEN AIHEUTTAMAT MUUTOKSET AMMATILLISTEN TUTKINTOJEN PERUSTEISIIN JA TUTKINTOKOHTAISET TERVEYDENTILAVAATIMUKSET SORA SÄÄDÖSTEN AIHEUTTAMAT MUUTOKSET AMMATILLISTEN TUTKINTOJEN PERUSTEISIIN JA TUTKINTOKOHTAISET TERVEYDENTILAVAATIMUKSET 1.12.2011 Aira Rajamäki, Opetushallitus Mitä opiskelu edellyttää opiskelijalta?

Lisätiedot

OPISKELIJOIDEN PÄIHTEIDENKÄYTÖN EHKÄISYSUUNNITELMA

OPISKELIJOIDEN PÄIHTEIDENKÄYTÖN EHKÄISYSUUNNITELMA Opiskeluhuoltosuunnitelma, liite nro 1 OPISKELIJOIDEN PÄIHTEIDENKÄYTÖN EHKÄISYSUUNNITELMA Vahvistettu Koulutuskuntayhtymän johtajan päätös 88/10/2018 2 (11) Sisällysluettelo Lukijalle ja käyttäjälle...

Lisätiedot

TERVEYSTIETOJEN KERÄÄMINEN AMMATTIOPISTOON HAKEVILTA

TERVEYSTIETOJEN KERÄÄMINEN AMMATTIOPISTOON HAKEVILTA 24.5.2005 2324/2/04 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Henrik Åström TERVEYSTIETOJEN KERÄÄMINEN AMMATTIOPISTOON HAKEVILTA 1 OMA ALOITE Valtakunnallisen

Lisätiedot

Laki lasten kanssa toimivien vapaaehtoisten rikostaustan selvittämisestä

Laki lasten kanssa toimivien vapaaehtoisten rikostaustan selvittämisestä Laki lasten kanssa toimivien vapaaehtoisten rikostaustan selvittämisestä 1 Lain tarkoitus Tämän lain tarkoituksena on suojella alaikäisten henkilökohtaista koskemattomuutta ja siten edistää ja turvata

Lisätiedot

Yhtymähallitus 15.12.2011/ 144

Yhtymähallitus 15.12.2011/ 144 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän menettelytapaohjeet kurinpidollisissa asioissa sekä opiskeluoikeuden pidättämisessä, peruuttamisessa ja palauttamisessa Yhtymähallitus 15.12.2011/ 144 Koulutusjohtaja 20.1.2012

Lisätiedot

KURINPITO KUULEMINEN ILMOITUS KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! Kyllä. Hallinnollinen päätös.

KURINPITO KUULEMINEN ILMOITUS KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! Kyllä. Hallinnollinen päätös. 1 (5) KURINPITO LUKIOSSA Häiritsevä käytös Luokasta /muusta opetustilasta poistaminen jäljellä olevan oppitunnin ajaksi. Huoltajalle. Kyllä. Opettaja/ rehtori. Opettajalla ja rehtorilla yksin tai yhdessä

Lisätiedot

PÄIHTEETTÖMYYSOHJELMA

PÄIHTEETTÖMYYSOHJELMA 1 (7) PÄIHTEETTÖMYYSOHJELMA Hämeen ammatti-instituutin johtoryhmä on hyväksynyt ohjelman 13.6.2014. 2 (7) 1. Päihteettömyysohjelman tavoitteet Hämeen ammatti-instituutissa olemme sitoutuneet päihteettömyyteen.

Lisätiedot

PERHEPÄIVÄHOITAJAN AT. -uudistetut perusteet kesällä 2013 voimaan. 18.4.2013 Jyväskylä Ulla Aunola Opetusneuvos Ammatillinen koulutus

PERHEPÄIVÄHOITAJAN AT. -uudistetut perusteet kesällä 2013 voimaan. 18.4.2013 Jyväskylä Ulla Aunola Opetusneuvos Ammatillinen koulutus PERHEPÄIVÄHOITAJAN AT -uudistetut perusteet kesällä 2013 voimaan 18.4.2013 Jyväskylä Ulla Aunola Opetusneuvos Ammatillinen koulutus Valmistelun tausta lyhyesti Sopimus Espoon Omnian aikuisopiston kanssa

Lisätiedot

SORA SÄÄDÖSTEN AIHEUTTAMAT MUUTOKSET AMMATILLISTEN TUTKINTOJEN PERUSTEISIIN JA TUTKINTOKOHTAISET TERVEYDENTILAVAATIMUKSET

SORA SÄÄDÖSTEN AIHEUTTAMAT MUUTOKSET AMMATILLISTEN TUTKINTOJEN PERUSTEISIIN JA TUTKINTOKOHTAISET TERVEYDENTILAVAATIMUKSET Ammatillisen koulutuksen hyvinvointiverkosto Pohjois-Suomen opiskeluhyvinvoinnin neuvottelupäivät 25.01.2012 SORA SÄÄDÖSTEN AIHEUTTAMAT MUUTOKSET AMMATILLISTEN TUTKINTOJEN PERUSTEISIIN JA TUTKINTOKOHTAISET

Lisätiedot

HAKEMUS: TURKU MONIMUOTOKOULUTUS (Opisto täyttää: hakemus vastaanotettu: ) Koulutus Suoritusvuosi Päättötodistuksen keskiarvo

HAKEMUS: TURKU MONIMUOTOKOULUTUS (Opisto täyttää: hakemus vastaanotettu: ) Koulutus Suoritusvuosi Päättötodistuksen keskiarvo 1 Turun kristillinen opisto / opiskelijavalinnat Lustokatu 7 HAKEMUS: KOULUNKÄYNNIN JA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUKSEN AMMATTITUTKINTO 20380 TURKU MONIMUOTOKOULUTUS haku@tk-opisto.fi (Opisto täyttää:

Lisätiedot

SORA -työryhmän luonnos hallituksen esitykseksi (lausuntokierrosversion esittely)

SORA -työryhmän luonnos hallituksen esitykseksi (lausuntokierrosversion esittely) SORA -työryhmän luonnos hallituksen esitykseksi (lausuntokierrosversion esittely) 21.8.2009/Sakari Karjalainen (sama materiaali Aira Rajamäki 2.12.2009) 1 Työryhmän tausta Opetusministeri Sari Sarkomaa

Lisätiedot

VERSIONHALLINTA SISÄLLYS

VERSIONHALLINTA SISÄLLYS VERSIONHALLINTA LAATIJA Kurinpito-työryhmä 21.8.2015 KÄSITTELY KSAOn johtoryhmä 9.5.2017 HYVÄKSYJÄ Rehtori Timo Olli 1.8.2017 PÄIVITYKSET (aika, tekijä, muutokset) SISÄLLYS 1 Johdanto 2 Yhteistyö eri viranomaistahojen

Lisätiedot

SORA-lainsäädäntö. Sanna Haanpää Lakimies, Opetushallitus. Vankilaopetuspäivät

SORA-lainsäädäntö. Sanna Haanpää Lakimies, Opetushallitus. Vankilaopetuspäivät SORA-lainsäädäntö Sanna Haanpää Lakimies, Opetushallitus Vankilaopetuspäivät 12.12.2017 SORA-lainsäädäntö 1.1.2012 -> Laki ammatillisesta koulutuksesta Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta Ammattikorkeakoululaki

Lisätiedot

Valintaperusteet: Sosiaali- ja terveysala

Valintaperusteet: Sosiaali- ja terveysala Valintaperusteet: Sosiaali- ja terveysala 210/75 op, Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, Apuvälineteknikko (AMK) 210/75 op, Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, Bioanalyytikko

Lisätiedot

Tampereen kaupunki Toisen asteen koulutus. Toimintaohje opiskelijoiden päihteiden käytön ehkäisemiseksi ja päihdeongelmiin puuttumiseksi

Tampereen kaupunki Toisen asteen koulutus. Toimintaohje opiskelijoiden päihteiden käytön ehkäisemiseksi ja päihdeongelmiin puuttumiseksi Tampereen kaupunki Toisen asteen koulutus Toimintaohje opiskelijoiden päihteiden käytön ehkäisemiseksi ja päihdeongelmiin puuttumiseksi Sisällys 1. Lähtökohtia... 3 2. Ennaltaehkäisevä päihdetyö... 3 3.

Lisätiedot

Oikeudellisia ongelmia ammatillisessa koulutuksessa

Oikeudellisia ongelmia ammatillisessa koulutuksessa Oikeudellisia ongelmia ammatillisessa koulutuksessa Itä-Suomen aluehallintovirasto Joensuu 23.4.2013 Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen 22.4.2013 1 Viranhaltijan yleiset velvollisuudet

Lisätiedot

Aseluvan hakijan arviointi poliisin näkökulmasta

Aseluvan hakijan arviointi poliisin näkökulmasta Aseluvan hakijan arviointi poliisin näkökulmasta Päihdelääketieteen päivät 2013 Mika Lehtonen projektipäällikkö, SM, poliisiosasto 12.3.2013 Ampuma-aseet Suomessa noin 1,6 miljoonaa ampuma-asetta noin

Lisätiedot

Muutoksenhaku opetustoimessa. Perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus

Muutoksenhaku opetustoimessa. Perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus Muutoksenhaku opetustoimessa Perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus Oikeus- ja koulutuspalvelu Law point Ay 1.1.2014 Perusopetuksen muutoksenhaku (hallintolainkäyttölaki) Opetuksen järjestäjän päätös:

Lisätiedot

HUMANISTISEN JA KASVATUSALAN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN VALINTAPERUSTESUOSITUS VUODELLE 2015

HUMANISTISEN JA KASVATUSALAN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN VALINTAPERUSTESUOSITUS VUODELLE 2015 HUMANISTISEN JA KASVATUSALAN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN VALINTAPERUSTESUOSITUS VUODELLE 2015 Kevään 2015 yhteishaussa on humanistisen ja kasvatusalan ammattikorkeakoulututkintoon

Lisätiedot

Päihdetyön toimintaohje

Päihdetyön toimintaohje Vantaan ammattiopisto Varia Päihdetyön toimintaohje Hyväksytty Varian johtoryhmässä 25.1.2018. 1 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Päihdetyötä ohjaava lainsäädäntö ja ohjeet... 3 3. Päihdetyön tavoitteet ja

Lisätiedot

Sosiaalihuollon ammattihenkilön toiminnan valvontaan liittyvä ammattitaidon selvittäminen

Sosiaalihuollon ammattihenkilön toiminnan valvontaan liittyvä ammattitaidon selvittäminen Sosiaalihuollon ammattihenkilön toiminnan valvontaan liittyvä ammattitaidon selvittäminen Valvira-Sosnet verkoston seminaari 15.3.2019 Helsinki Markus Henriksson Ylijohtaja Valvira.fi, @ValviraViestii

Lisätiedot