Lasten ja nuorten turvallisuutta edistävät toimintatavat 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lasten ja nuorten turvallisuutta edistävät toimintatavat 2016"

Transkriptio

1 Lasten ja nuorten turvallisuutta edistävät toimintatavat 2016

2 Yleistä Lainsäädäntö velvoittaa Suomessa selvittämään lasten kanssa työskentelevien rikostaustan työ- ja virkasuhteisten osalta aina (504/2002) ja vapaaehtoisten osalta (148/2014) niiltä osin kuin toiminnan järjestäjätaho katsoo sen aiheelliseksi Lainsäädännön henki tältä osin on turvata lapselle paras ja turvallinen kasvuympäristö myös mm. harrastus- ja kilpaurheilutoiminnan parissa Em. lainsäädäntöön liittyen Suomen Palloliitto on luonut oman ohjeistuksen lasten turvallisuuden takaamiseksi. Palloliiton ohjeistuksen mukaan jalkapalloseuroissa on vapaaehtoisten osalta rikostaustaote selvitettävä valmentajilta, joukkueenjohtajilta, huoltajilta sekä muilta seuran määrittelemiltä lasten ja nuorten kanssa läheisesti toimivilta.

3 Valo ry:n toimintaohje lasten turvallisuutta lisääviksi toimintatavoiksi Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio Valo ry on luonut yhdessä yhteistyötahojensa (Allianssi, Soste, Taike) kanssa toimintaohjeen (Lasten turvallisuutta lisäävät toimintatavat ja vapaaehtoisen rikostaustan selvittäminen) Palloliitto suosittelee Valon toimintaohjeen ( käyttöönottoa seuroissaan. Kun seura ottaa Valon toimintaohjeen käyttöönsä sen ei tarvitse tehdä omaa toimintaohjetta ja lähettää sitä oikeusrekisterikeskukseen vapaaehtoistentoimijaselvityksen liitteenä.

4 Perusohjeita 1. Seuralla on oltava: seuran hyväksymä toimintaohje lasten henkilökohtaista koskemattomuutta turvaaviksi toimiksi (suositellaan käytettäväksi Valon toimintaohjetta) kirjattuna ne vapaaehtoistehtävät joissa seura katsoo aiheelliseksi selvittää vapaaehtoisen rikostausta (kts. Palloliiton suositus vapaaehtoisryhmistä) 2. Rikostaustaote voidaan pyytää vain niiltä vapaaehtoisilta, jotka ovat aloittaneet vapaaehtoistehtävissä kyseisen lain voimaantulon jälkeen ( jälkeen) tai joiden tehtäväkuva on muuttunut em. pvm:n jälkeen sellaiseksi tehtäväksi, jossa rikostaustaote tulee tarkastaa. 3. Vapaaehtoistyöntekijälle tulee selvittää ennen vapaaehtoistyön alkamista rikostaustaotteen selvittämiseen liittyvät seikat ja seuran hyväksymä toimintaohje lasten henkilökohtaista koskemattomuutta turvaaviksi toimiksi. 4. Vapaaehtoisen tulee antaa kirjallinen suostumus rikostaustansa selvittämistä varten

5 Perusohjeita 5. Toiminnan järjestäjä toimittaa oikeusrekisterikeskukselle hakemuksen vapaaehtoisen rikostaustan selvittämistä varten. Oikeusrekisterikeskus suosittelee sähköisen hakemuksen käyttämistä (Suomi.fi -palvelu). Hakemuksessa tulee olla liitteenä vapaaehtoisen kirjallinen suostumus. 6. Toiminnan järjestäjä vastaa rikostaustaotteen selvittämisestä aiheutuvista kuluista (15 / rikostaustaote). 7. Toiminnan järjestäjää koskee ehdoton vaitiolovelvollisuus rikostaustaotteiden sisältöihin ja mm. henkilötietoihin liittyen. 8. Toiminnan järjestäjä on velvollinen antamaan rikostaustaotteen vapaaehtoiselle välittömästi kun on sen nähnyt. Rikostaustaotetta ei saa kopioida eikä tehdä siihen merkintöjä.

6 Rikostaustan selvittämisen prosessi seurassa (1/2) 1. Seuran hallituksen kokous käsittelee lasten henkilökohtaista koskemattomuutta turvaavat toimenpiteet seurassa Hallitus käsittelee ja kirjaa toimintaohjeen lasten henkilökohtaista koskemattomuutta turvaavista toimenpiteistä seurassa. Seuran toimintaohjeena voi käyttää Valon toimintaohjetta (Liite 1). Hallitus päättää kuka on seuran vastuuhenkilö vapaaehtoistoimijoiden rikostaustan selvittämisen prosessissa (esim. toiminnanjohtaja tai puheenjohtaja) Hallitus määrittelee, miltä toimijaryhmiltä seurassa rikostaustan selvitys vaaditaan 2. Seuran nimeämä(t) vastuuhenkilö(t) pyytää vapaaehtoistoimijalta täytetyn suostumuslomakkeen rikostaustan selvittämiseksi. (Lomakemalli, Liite 2). 3. Seura täyttää rikosrekisteriotehakemuksen sähköisessä asiointipalvelussa suomi.fi -sivustolla (Rikosrekisteriotehakemus: lasten kanssa toimiminen vapaaehtoisena). Liitteeksi hakemukseen lisätään vapaaehtoistoimijan suostumuslomake. Seura vastaa rikostaustaotteen selvittämisestä aiheutuvista kuluista (15 /rikostaustaote). 4. Rikosrekisteriote lähetetään seuran hakemuksessa nimeämälle vastuuhenkilölle. Vain vastuuhenkilö saa avata kirjeen.

7 Rikostaustan selvittämisen prosessi seurassa (2/2) 5. Seuran vastuuhenkilö käy läpi rikosrekiosteriotteen. Tämän jälkeen vastuuhenkilö luovuttaa otteen henkilölle, jota ote koskee. 6. Vastuuhenkilö kertoo hallituksen kokoukselle, että henkilön rikosrekisteriote on nähty. Hallitus kirjaa pöytäkirjaansa, että kyseisen henkilön rikosrekisteriote on nähty. Pöytäkirjaan ei kirjata rikosrekisteriotteen sisältöä. Seuraa koskee ehdoton vaitiolovelvollisuus rikostaustaotteiden sisältöihin ja henkilötietoihin liittyen. 7. Mikäli rikosrekisteriotteessa näkyy rikostuomio, Suomen Palloliitto suosittelee, että henkilö ei voi toimia seurassa vapaaehtoisena.

8 Oikeusrekisterikeskuksen rikosrekisteriote Oikeusrekisterikeskus merkitsee rikosrekisteriotteelle tiedot seuraavista rikoksista: Sukupuolisiveellisyyttä loukkaava teko (pornografiarikos) Seksuaalirikos Henkirikos (tappo, murha, surma) Ihmiskauppa tai törkeä ihmiskauppa Törkeä pahoinpitely Törkeä ryöstö Huumausainerikos Otteelle ei merkitä tietoja muista rikoksista kuin edellä mainituista.

9 Lasten ja nuorten turvallisuutta edistävät toimenpiteet Palloliiton jalkapalloseurojen laatujärjestelmässä mukana olevilta seuroilta edellytetään vuoden 2016 aikana pilotointia vähintään yhden joukkueen osalta vapaaehtoistoimijan rikostaustan selvittämiseksi. Seuraohjelma.fi sivustolla on luettavissa seuraavat materiaalit: - Valon, Sosten ja Allianssin toimintaohje - Lasten ja nuorten turvallisuutta edistävät toimenpiteet esitys - Seuran vapaaehtoistoimijoiden tehtävien kuvaus - Vapaaehtoistoimijan rikosrekisterihakemus (malli lomakkeesta) - Vapaaehtoistoimijan suostumuslomake (malli lomakkeesta) - Usein kysytyt kysymykset Kysymykset: info@palloliitto.fi

Lasten ja nuorten turvallisuus jalkapallossa Mikkeli

Lasten ja nuorten turvallisuus jalkapallossa Mikkeli Lasten ja nuorten turvallisuus jalkapallossa Mikkeli 6.2.2016 Yleistä Lainsäädäntö velvoittaa Suomessa selvittämään lasten kanssa työskentelevien rikostaustan työ- ja virkasuhteisten osalta aina (504/2002)

Lisätiedot

Vapaaehtoisten rikostaustan tarkastaminen. 9.5.2014 Teemu Mikkola / Oikeusrekisterikeskus

Vapaaehtoisten rikostaustan tarkastaminen. 9.5.2014 Teemu Mikkola / Oikeusrekisterikeskus Vapaaehtoisten rikostaustan tarkastaminen 9.5.2014 Teemu Mikkola / Oikeusrekisterikeskus Rikosrekisteri Oikeusrekisterikeskus pitää yllä rikosrekisteriä siten kuin laissa (770/1993) määrätään Rekisterin

Lisätiedot

Toimintaohje Lasten turvallisuutta lisäävät toimintatavat ja. vapaaehtoisen rikostaustan tarkistaminen

Toimintaohje Lasten turvallisuutta lisäävät toimintatavat ja. vapaaehtoisen rikostaustan tarkistaminen Toimintaohje Lasten turvallisuutta lisäävät toimintatavat ja vapaaehtoisen rikostaustan tarkistaminen 9.5.2014 Lasten koskemattomuutta turvaavat toimet Toimet lasten suojaamiseksi (4 ) 1. Laissa edellytetään

Lisätiedot

Lasten kanssa toimivien vapaaehtoisten rikostaustan selvittäminen. Brita Somerkoski, THL

Lasten kanssa toimivien vapaaehtoisten rikostaustan selvittäminen. Brita Somerkoski, THL Lasten kanssa toimivien vapaaehtoisten rikostaustan selvittäminen Brita Somerkoski, THL Miksi lasten kanssa toimivien rikostausta tulee selvittää? Häirintä, syrjintä ja hyväksikäyttö ovat vallan väärinkäyttöä.

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 194/2013 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 194/2013 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 194/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi lasten kanssa toimivien vapaaehtoisten rikostaustan selvittämisestä, rikosrekisterilain muuttamisesta sekä rikosrekisteritietojen

Lisätiedot

LASTEN TURVALLISUUTTA LISÄÄVÄT TOIMINTATAVAT SB VANTAASSA

LASTEN TURVALLISUUTTA LISÄÄVÄT TOIMINTATAVAT SB VANTAASSA LASTEN TURVALLISUUTTA LISÄÄVÄT TOIMINTATAVAT SB VANTAASSA Sisällys LASTEN TURVALLISUUTTA LISÄÄVÄT TOIMINTATAVAT SB VANTAASSA... 2 Yleistä... 2 Lasten turvallista harrastamista koskevat uhat... 2 Ennaltaehkäisy:

Lisätiedot

Tampereen Isosiskotoiminnan lasten turvallisuutta lisäävät toimintatavat ja vapaaehtoisen rikostaustan selvittäminen

Tampereen Isosiskotoiminnan lasten turvallisuutta lisäävät toimintatavat ja vapaaehtoisen rikostaustan selvittäminen Tampereen Isosiskotoiminnan lasten turvallisuutta lisäävät toimintatavat ja vapaaehtoisen rikostaustan selvittäminen 1. Taustaa Suomessa on ollut vuodesta 2003 voimassa laki lasten kanssa työskentelevien

Lisätiedot

TOIMINTAOHJE Lasten turvallisuutta lisäävät toimintatavat ja vapaaehtoisen rikostaustan selvittäminen Haukiputaan Pallo ry:ssa

TOIMINTAOHJE Lasten turvallisuutta lisäävät toimintatavat ja vapaaehtoisen rikostaustan selvittäminen Haukiputaan Pallo ry:ssa TOIMINTAOHJE Lasten turvallisuutta lisäävät toimintatavat ja vapaaehtoisen rikostaustan selvittäminen Haukiputaan Pallo ry:ssa Yleistä Toukokuussa 2014 voimaan tullut laki las ttää vapaaehtoisen rikostausta.

Lisätiedot

Lasten turvallisuuden edistäminen Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoistoiminnassa

Lasten turvallisuuden edistäminen Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoistoiminnassa TURVALLINEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Lasten turvallisuuden edistäminen Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoistoiminnassa Ohje Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoistoiminnan järjestäjille osastoissa, piireissä, keskustoimistossa

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN PERUSTURVAPALVELUT

HÄMEENKYRÖN PERUSTURVAPALVELUT HÄMEENKYRÖN PERUSTURVAPALVELUT TOIMINTASUUNNITELMA ALAIKÄISTEN HENKILÖKOHTAISTA KOSKEMATTOMUUTTA TURVAAVIKSI TOIMIKSI JA LASTEN KANSSA TOIMIVIEN VAPAAEHTOISTEN RIKOSTAUSTAN SELVITTÄMISEKSI Sisällysluettelo

Lisätiedot

Laki lasten kanssa toimivien vapaaehtoisten rikostaustan selvittämisestä

Laki lasten kanssa toimivien vapaaehtoisten rikostaustan selvittämisestä Laki lasten kanssa toimivien vapaaehtoisten rikostaustan selvittämisestä 1 Lain tarkoitus Tämän lain tarkoituksena on suojella alaikäisten henkilökohtaista koskemattomuutta ja siten edistää ja turvata

Lisätiedot

Joensuun kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelujen

Joensuun kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelujen Joensuun kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelujen SUUNNITELMA ALAIKÄISTEN HENKILÖKOHTAISTA KOSKEMATTOMUUTTA TURVAAVIKSI TOIMIKSI JA VAPAAEHTOISEN RIKOSTAUSTAN SELVITTÄMISEKSI Joensuun kaupunki / Sosiaali-

Lisätiedot

Rikosrekisteriotteen pyytäminen. Sari Anetjärvi lakimiesasessori

Rikosrekisteriotteen pyytäminen. Sari Anetjärvi lakimiesasessori Rikosrekisteriotteen pyytäminen Sari Anetjärvi lakimiesasessori Lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittäminen Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä on tullut voimaan

Lisätiedot

TOIMINTAOHJE. Rotary Multidistrict Youth Exchange - Finland

TOIMINTAOHJE. Rotary Multidistrict Youth Exchange - Finland TOIMINTAOHJE Lasten ja nuorten turvallisuutta lisäävät toimintatavat Suomen Rotary ry:n järjestämässä nuorisovaihtotoiminnassa ja nuorisovaihtotoimintaan osallistuvien vapaaehtoisten rikostaustan selvittäminen.

Lisätiedot

Käytännöt turvalliseen seuratoimintaan

Käytännöt turvalliseen seuratoimintaan Espoon Palloseuran Jääkiekko ry. Hallitus 9.6.2014 versio 1.0 Käytännöt turvalliseen seuratoimintaan 2 Käytännöt turvalliseen seuratoimintaan SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO 3 2 OHJEISTUS ALAIKÄISTEN HENKILÖKOHTAISTA

Lisätiedot

ALAIKÄISTEN KOSKEMATTOMUUS

ALAIKÄISTEN KOSKEMATTOMUUS ALAIKÄISTEN KOSKEMATTOMUUS Saku Rouvali Turvallisuuskoulutuspäällikkö Hämeen Pelastusliitto ry Jokivarren VPK ry Valitettavasti tämä on arkipäivää Miten tämä voidaan ehkäistä? Vaihtoehto 1 - Estetään alaikäisten

Lisätiedot

TOIMINTAOHJE. Lasten turvallisuutta lisäävät toimintatavat ja vapaaehtoisen rikostaustan selvittäminen

TOIMINTAOHJE. Lasten turvallisuutta lisäävät toimintatavat ja vapaaehtoisen rikostaustan selvittäminen TOIMINTAOHJE Lasten turvallisuutta lisäävät toimintatavat ja vapaaehtoisen rikostaustan selvittäminen Sisällys 1 Taustaa...3 1.1 Yleistä...3 1.2 Toimintaohjeen tarkoitus...4 2 Lasten turvallisuutta edistäviä

Lisätiedot

TOIMINTAOHJE. Lasten turvallisuutta lisäävät toimintatavat ja vapaaehtoisen rikostaustan selvittäminen

TOIMINTAOHJE. Lasten turvallisuutta lisäävät toimintatavat ja vapaaehtoisen rikostaustan selvittäminen TOIMINTAOHJE Lasten turvallisuutta lisäävät toimintatavat ja vapaaehtoisen rikostaustan selvittäminen Sisällys 1 Taustaa...3 1.1 Yleistä...3 1.2 Toimintaohjeen tarkoitus...4 2 Lasten turvallisuutta edistäviä

Lisätiedot

LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 16/2013 vp

LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 16/2013 vp LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 16/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi lasten kanssa toimivien vapaaehtoisten rikostaustan selvittämisestä, rikosrekisterilain muuttamisesta sekä rikosrekisteritietojen

Lisätiedot

Rikosrekisteriote osana hankintamenettelyä. Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari

Rikosrekisteriote osana hankintamenettelyä. Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari Rikosrekisteriote osana hankintamenettelyä Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari 24.1.2017 Teemu Mikkola, Oikeusrekisterikeskus 3.2.2017 1 Edellytykset rikosrekisteriotteen luovuttamiselle Miten

Lisätiedot

Kirkkonummen perust urvan t ukihenkilö- ja t ukiperhet oimint a

Kirkkonummen perust urvan t ukihenkilö- ja t ukiperhet oimint a Kirkkonummen perust urvan t ukihenkilö- ja t ukiperhet oimint a TOIM INTASUUNNITELM A ALAIKÄISTEN HENKILÖKOHTAISTA KOSKEM ATTOM UUTTA TURVAAVIKSI TOIM IKSI JA LASTEN KANSSA TOIM IVIEN VAPAAEHTOISTEN RIKOSTAUSTAN

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta ntö. 29.10.2013 Sanna Lauslahti Kansanedustaja

Vapaaehtoistoiminta ntö. 29.10.2013 Sanna Lauslahti Kansanedustaja Vapaaehtoistoiminta - lainsäädäntöäädänt ntö Sisältö Eduskunnan vapaaehtoistoiminnan tukiryhmä toiminta Tukiryhmän toiminnasta Aktiviteetit: Vastuu vapaaehtoistoiminnan kehittämisestä ja lainsäädännöstä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikosrekisterilain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan rikosrekisterilakia muutettavaksi siten, että Oikeusrekisterikeskus

Lisätiedot

Vapaaehtoisten rikostaustan selvittäminen

Vapaaehtoisten rikostaustan selvittäminen 49/2013 Vapaaehtoisten rikostaustan selvittäminen Lausuntotiivistelmä 49/2013 Vapaaehtoisten rikostaustan selvittäminen Lausuntotiivistelmä Oikeusministeriö, Helsinki 2013 4.10.2013 Julkaisun nimi Tekijä

Lisätiedot

Yli Hyvä Juttu koulutusmateriaali

Yli Hyvä Juttu koulutusmateriaali Yli Hyvä Juttu koulutusmateriaali Kuva: Vahdon VPK Yli Hyvä Juttu Yli Hyvä Juttu -toimintamallin ydinajatuksena on, että nuoriso- ja sosiaalitoimen työntekijät tarjoavat aktiivisesti sopimuspalokuntatoimintaa

Lisätiedot

Oikeusministeri Johannes Koskinen

Oikeusministeri Johannes Koskinen Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle ehdotuksesta neuvoston puitepäätökseksi (lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista annetuista tuomioista johtuvien ammattikieltojen tunnustaminen ja täytäntöönpano

Lisätiedot

Työntekijän rikostaustan selvittäminen

Työntekijän rikostaustan selvittäminen Työntekijän rikostaustan selvittäminen Hoitohenkilöstön valvonta ja ammattioikeuksien selvittäminen - seminaari Arja Myllynpää, Valvira 9.10.2013 1 Taustaa Kaksi ns. insuliinisurmatapausta v. 2007 Myrkkyhoitaja

Lisätiedot

Ajankohtaista työelämän tietosuojasta Johanna Ylitepsa

Ajankohtaista työelämän tietosuojasta Johanna Ylitepsa Ajankohtaista työelämän tietosuojasta 20.5.2019 Johanna Ylitepsa Tietosuoja-asetus 88 artikla Käsittely työsuhteen yhteydessä Jäsenvaltiot voivat antaa lakisääteisesti tai työehtosopimuksilla yksityiskohtaisempia

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 61/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden törkeiden. lainsäädännöksi. Asia. Valiokuntakäsittely.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 61/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden törkeiden. lainsäädännöksi. Asia. Valiokuntakäsittely. EDUSKUNNAN VASTAUS 61/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden törkeiden rikosten valmistelun kriminalisoimista koskevaksi lainsäädännöksi Asia Hallitus on vuoden 2012 valtiopäivillä antanut eduskunnalle

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi lasten kanssa toimivien vapaaehtoisten rikostaustan selvittämisestä, rikosrekisterilain muuttamisesta sekä rikosrekisteritietojen säilyttämisestä ja luovuttamisesta

Lisätiedot

Yhteensä ASIANOMISTAJA (kaikki yht.) 930

Yhteensä ASIANOMISTAJA (kaikki yht.) 930 1 (5) 2.7.2018 Turvapaikanhakija asianomistajana rikoksissa 1.1. 30.6.2018 ROOLI/NIMIKE ASIANOMISTAJA (kaikki yht.) 930 PAHOINPITELY 272 LAITON UHKAUS 106 VARKAUS 101 LIEVÄ PAHOINPITELY 65 NÄPISTYS 59

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 3.4.2012 59 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITTELU JA SISÄLTÖ...

Lisätiedot

ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN

ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN .. ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN Ota aina yhteyttä auttamisjärjestelmään myös puhelimitse, kiireellistä palvelua vaativassa tapauksessa jo ennen esityksen lähettämistä. (Puh. 02954 63177)

Lisätiedot

Oulun Maanmittauskerho ry. Tietosuojaseloste

Oulun Maanmittauskerho ry. Tietosuojaseloste Oulun Maanmittauskerho ry Tietosuojaseloste 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIETOSUOJASELOSTE PROJEKTI... 3 2 TIETOSUOJAPERIAATTEET... 4 3 TIETOSUOJAN NYKYTILA... 5 3.1 Henkilötietokartoitus... 5 3.2 Henkilötietovirrat...

Lisätiedot

Rikostaustaotteen pyytäminen ennen työssäoppimisjaksoa

Rikostaustaotteen pyytäminen ennen työssäoppimisjaksoa Rikostaustaotteen pyytäminen ennen työssäoppimisjaksoa Luokka Prosessin tarkoitus Prosessin omistaja Prosessin asiakkaat ja sidosryhmät Prosessin asiakastarpeet ja -odotukset Prosessin lähtötilanne Prosessin

Lisätiedot

Vakava väkivaltarikollisuus. Venla Salmi Erikoistutkija, kriminologian dosentti Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos

Vakava väkivaltarikollisuus. Venla Salmi Erikoistutkija, kriminologian dosentti Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos Vakava väkivaltarikollisuus Venla Salmi Erikoistutkija, kriminologian dosentti Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos Henkirikollisuus Henkirikosten määrän kehitys Poliisin tietoon tulleet henkirikokset (murha,

Lisätiedot

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LAKIALOITE 30/2007 vp Laki vanhusten, vammaisten ja psyykkisesti sairaiden kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä ja laki rikosrekisterilain 6 :n muuttamisesta Eduskunnalle ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

Yhdistyksen turvallisuusasiat Mitä vaaditaan Milloin vaaditaan Työkaluja tekemiseen

Yhdistyksen turvallisuusasiat Mitä vaaditaan Milloin vaaditaan Työkaluja tekemiseen Yhdistyksen turvallisuusasiat Mitä vaaditaan Milloin vaaditaan Työkaluja tekemiseen Olosuhdeasioiden koulutuspäivä Kiljava 17.4.2015 Laki ja valvova viranomainen Kuluttajaturvallisuuslaki (voimassa 1.1.2012

Lisätiedot

Esityslista kokous 3/2015 59 71 Yhteinen kirkkoneuvosto 22.4.2015 sivu 1 (13)

Esityslista kokous 3/2015 59 71 Yhteinen kirkkoneuvosto 22.4.2015 sivu 1 (13) Yhteinen kirkkoneuvosto 22.4.2015 sivu 1 (13) Aika keskiviikko 22.4.2015 - kahvitarjoilu klo 17.00 - - kokous klo 17.30 - Paikka Vantaan seurakuntayhtymän palvelukeskus, yhteisen kirkkoneuvoston kokoushuone,

Lisätiedot

Ajankohtaista lainsäädännöstä Virpi Korhonen, lainsäädäntöneuvos

Ajankohtaista lainsäädännöstä Virpi Korhonen, lainsäädäntöneuvos Ajankohtaista lainsäädännöstä 4.12.2018 Virpi Korhonen, lainsäädäntöneuvos Tietosuojaa koskeva EU-tasoinen sääntely Yleinen tietosuoja-asetus suoraan sovellettava Euroopan unionin rikosasioiden tietosuojadirektiivi

Lisätiedot

Taksiliikenneluvan ja taksinkuljettajan luvan hakeminen 1.7 alkaen. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Taksiliikenneluvan ja taksinkuljettajan luvan hakeminen 1.7 alkaen. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Taksiliikenneluvan ja taksinkuljettajan luvan hakeminen 1.7 alkaen Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Taksiliikenneluvan hakeminen Nopein tapa hankkia uudenmallinen taksiliikennelupa on hakea sitä

Lisätiedot

1 (6) ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN

1 (6) ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN 1 (6) ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN Ota aina yhteyttä auttamisjärjestelmään myös puhelimitse, kiireellistä palvelua vaativassa tapauksessa jo ennen esityksen lähettämistä. (Puh. 02954

Lisätiedot

3.1 Turvataidot 61 3.2 Turvataidot ja media 62 3.3 Turvataitokasvatus ja sen tavoitteet 63 3.4 Turvataitokasvatuksen toteuttaminen 64

3.1 Turvataidot 61 3.2 Turvataidot ja media 62 3.3 Turvataitokasvatus ja sen tavoitteet 63 3.4 Turvataitokasvatuksen toteuttaminen 64 Sisällys Johdanto 7 1 Lapsityöntoimijan turvallisuusohjeet 11 1.1 Valinta ja soveltuvuus 11 1.2 Turvallinen käyttäytyminen 14 1.3 Erityistilanteet ja niiden kohtaaminen 16 1.4 Salassapitovelvollisuus 28

Lisätiedot

PALLOKISSAT KUOPIO RY 1/2016. Pallokissat Kuopio ry sitoutuu lasten turvallisuutta ja koskemattomuutta edistäviin toimintatapoihin.

PALLOKISSAT KUOPIO RY 1/2016. Pallokissat Kuopio ry sitoutuu lasten turvallisuutta ja koskemattomuutta edistäviin toimintatapoihin. PALLOKISSAT KUOPIO RY 1/2016 Lasten turvallisuutta edistäviä toimintaohje Pallokissat Kuopio ry sitoutuu lasten turvallisuutta ja koskemattomuutta edistäviin toimintatapoihin. Turvallisuudella ja koskemattomuudella

Lisätiedot

Alaikäisen puolesta puhevaltaa käyttää joko hänen huoltajansa, edunvalvojansa tai muu laillinen edustaja.

Alaikäisen puolesta puhevaltaa käyttää joko hänen huoltajansa, edunvalvojansa tai muu laillinen edustaja. 1 (6) ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN ALAIKÄISET Ota aina yhteyttä auttamisjärjestelmään myös puhelimitse, kiireellistä palvelua vaativassa tapauksessa jo ennen esityksen lähettämistä.

Lisätiedot

Rikokset joulunaikana

Rikokset joulunaikana Ilmoitustyyppi: Rikos Tutkiva yksikkö: Poliisi Poliisin tietoon tulleet rikokset (poiminta rikosryhmittelyistä) joulun aikana (23.-27.12.) 23.-27.12.2002 23.-27.12.2003 23.-27.12.2004 23.-27.12.2005 23.-27.12.2006

Lisätiedot

Palveluseteli-info 23.2.2012

Palveluseteli-info 23.2.2012 Palveluseteli-info 23.2.2012 Tilaajapäällikkö Niina Korpelainen Niina Korpelainen 1 Ilmoituksenvaraiset palvelut Ilmoituksenvarainen toiminta on muuta kuin ympärivuorokautista sosiaalipalvelua ympärivuorokautisuudella

Lisätiedot

Turvapaikanhakija asianomistajana rikoksissa

Turvapaikanhakija asianomistajana rikoksissa 1 (5) 11.7.2017 Turvapaikanhakija asianomistajana rikoksissa 1.1. 30.6.2017 ROOLI/NIMIKE Yhteensä ASIANOMISTAJA (kaikki yht.) 858 PAHOINPITELY 300 LAITON UHKAUS 104 VARKAUS 101 NÄPISTYS 66 LIEVÄ PAHOINPITELY

Lisätiedot

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LAKIALOITE 114/2010 vp Laki ammatillisesta koulutuksesta annetun lain, ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain, ammattikorkeakoululain, yliopistolain sekä rikosrekisterilain 6 :n muuttamisesta

Lisätiedot

Alaikäisen puolesta puhevaltaa käyttää joko hänen huoltajansa, edunvalvojansa tai muu laillinen edustaja.

Alaikäisen puolesta puhevaltaa käyttää joko hänen huoltajansa, edunvalvojansa tai muu laillinen edustaja. .. ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN ALAIKÄISET Ota aina yhteyttä auttamisjärjestelmään myös puhelimitse, kiireellistä palvelua vaativassa tapauksessa jo ennen esityksen lähettämistä. (Puh.

Lisätiedot

Maanmittauslaitoksen palvelut

Maanmittauslaitoksen palvelut Maanmittauslaitoksen palvelut ASREK info 26.10.2018 Liisa Kallela/ASREK-hankkeen käyttöönottoprojekti Esitys sisältää tämän hetken käsityksen käyttöön tulevista toimintamalleista. Ne edellyttävät lainsäädäntömuutoksia,

Lisätiedot

Yhteensä ASIANOMISTAJA (kaikki yht.) 1866

Yhteensä ASIANOMISTAJA (kaikki yht.) 1866 1 (6) 16.1.2018 Turvapaikanhakija asianomistajana rikoksissa 1.1. 31.12.2017 ROOLI/NIMIKE Yhteensä ASIANOMISTAJA (kaikki yht.) 1866 PAHOINPITELY 629 LAITON UHKAUS 239 VARKAUS 216 NÄPISTYS 157 LIEVÄ PAHOINPITELY

Lisätiedot

Sosiaalisen median ja Internet-palveluiden käyttöehdot opetuksessa. Elias Aarnio Innopark Oy / Educoss-hanke

Sosiaalisen median ja Internet-palveluiden käyttöehdot opetuksessa. Elias Aarnio Innopark Oy / Educoss-hanke Sosiaalisen median ja Internet-palveluiden käyttöehdot opetuksessa Elias Aarnio Innopark Oy / Educoss-hanke elias.aarnio@innopark.fi Palveluiden käyttö sisältää sopimussuhteen Erilaisten sosiaalisen median

Lisätiedot

Järjestötoiminnan kansallinen ohjaus

Järjestötoiminnan kansallinen ohjaus Pyöreän pöydän keskustelu häirinnästä ja hyväksikäytöstä lasten ja nuorten harrastustoiminnassa Lapsiasiavaltuutettu Säätytalo 25.4.2019 Järjestötoiminnan kansallinen ohjaus Satu Heikkinen Nuoriso- ja

Lisätiedot

Miksi se ei toimi mitä esteitä vapaaehtoistyölle on asetettu?

Miksi se ei toimi mitä esteitä vapaaehtoistyölle on asetettu? Miksi se ei toimi mitä esteitä vapaaehtoistyölle on asetettu? Marjo Riitta Tervonen, erityisasiantuntija, SOSTE Anne Mustakangas-Mäkelä, Hyvinvointi- ja yhteisötyön johtaja, Vuolle Setlementti Sosiaali-

Lisätiedot

Päätös. Laki. vankeuslain 12 luvun muuttamisesta

Päätös. Laki. vankeuslain 12 luvun muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 312/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi vankeuslain 12 luvun ja tutkintavankeuslain 8 luvun muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi vankeuslain 12 luvun

Lisätiedot

Tietosuojalainsäännön katsaus Virpi Korhonen, lainsäädäntöneuvos

Tietosuojalainsäännön katsaus Virpi Korhonen, lainsäädäntöneuvos Tietosuojalainsäännön katsaus 24.9.2018 Virpi Korhonen, lainsäädäntöneuvos Tietosuojaa koskeva EU-tasoinen sääntely Yleinen tietosuoja-asetus suoraan sovellettava Euroopan unionin rikosasioiden tietosuojadirektiivi

Lisätiedot

LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos

LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos LAATUOHJELMA yhteiset kriteerit luonnos 28.11.2016 SEURATOIMINNAN LUPAUS - MENESTYSSUUNNITELMASTA Huolehdimme siitä, että seurat näkevät toimintaympäristön muutokset ja elävät ajassa. Seurat ovat innostavia

Lisätiedot

Ajatuksen murusia Tuija Mäkinen

Ajatuksen murusia Tuija Mäkinen Ajatuksen murusia Tuija Mäkinen 2 AJATUKSEN MURUSIA Tämä vihkonen on sinulle, joka haluat toimia vapaaehtoisena ja olla ihminen ihmiselle. Vihkosta voi käyttää myös työnohjausistunnoissa keskustelujen

Lisätiedot

SEURATOIMINTAOPAS NIBACOS KOKKOLA

SEURATOIMINTAOPAS NIBACOS KOKKOLA NIBACOS KOKKOLA 13.3.2015 1 (4) 1. Toiminnan tarkoitus Nibacos Kokkola ry:n toiminnan tarkoitus on salibandyn kehittäminen ja ylläpitäminen sekä harrastus- että kilpailutoiminnassa. 2. Pitkän aikavälin

Lisätiedot

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM!

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! 1 (6) PUUTTUMINEN JA OJENTAMINEN PERUSOPETUKSESSA Kasvatuskeskustelu ensisijaisena toimena, kun oppilas häiritsee opetusta tai muuten rikkoo koulun järjestystä, menettelee vilpillisesti tai kohtelee muita

Lisätiedot

Palvelusuunnitelma. Mikä se on?

Palvelusuunnitelma. Mikä se on? Palvelusuunnitelma Mikä se on? Palvelusuunnitelma on kirjallinen asiakirja, jonka avulla vammainen ihminen ja sosiaaliviranomainen suunnittelevat yhdessä vammaisen ihmisen palveluja. Haluatko tietää lisää,

Lisätiedot

SEURATUKI JA ESR -AVUSTUKSET

SEURATUKI JA ESR -AVUSTUKSET SEURATUKI JA ESR -AVUSTUKSET Järjestöpäivät Rantasipi Aulanko, Hämeenlinna Kulttuuriasiainneuvos Mirja Virtala 24.9.2008 Opetusministeriön liikuntayksikkö OPETUSMINISTERIÖ 1 ESR VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISOHJELMA

Lisätiedot

Lapsiasiavaltuutetun pyöreän pöydän keskustelu kello Säätytalolla

Lapsiasiavaltuutetun pyöreän pöydän keskustelu kello Säätytalolla Lapsiasiavaltuutetun pyöreän pöydän keskustelu 25.4.2019 kello 13-16 Säätytalolla Poliisin puheenvuoro Poliisitarkastaja Pekka Heikkinen Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus kunnioittavaan kohteluun

Lisätiedot

Turvapaikanhakija asianomistajana rikoksissa

Turvapaikanhakija asianomistajana rikoksissa 1 (5) 11.10.2017 Turvapaikanhakija asianomistajana rikoksissa 1.1. 30.9.2017 ROOLI/NIMIKE Yhteensä ASIANOMISTAJA (kaikki yht.) 1377 PAHOINPITELY 453 LAITON UHKAUS 187 VARKAUS 180 NÄPISTYS 112 LIEVÄ PAHOINPITELY

Lisätiedot

PARKANON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Perusturvalautakunta yta LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

PARKANON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Perusturvalautakunta yta LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA PARKANON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2018 52 Perusturvalautakunta yta 28.06.2018 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Sivu 30 Kokouksen laillisuuden toteaminen 54 31 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 55 32 Palveluntuottajan

Lisätiedot

26.4.2013 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

26.4.2013 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 26.4.2013 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki

Lisätiedot

SEURAAMUKSET RIKOKSITTAIN VUONNA 2006*

SEURAAMUKSET RIKOKSITTAIN VUONNA 2006* Liitetaulukko 7 SEURAAMUKSET RIKOKSITTAIN VUONNA 2006* Tilaston perusteena Rangaistukseen tuomitut** Muut Kaikki Kaikki rikokset 7977 3310 15515 36813 63615 860 229731 294206 Rikoslakirikokset 7855 3295

Lisätiedot

YHTYMÄHALLITUKSEN ESITYSLISTA 7/2017. Kokousaika 8. elokuuta 2017 klo

YHTYMÄHALLITUKSEN ESITYSLISTA 7/2017. Kokousaika 8. elokuuta 2017 klo YHTYMÄHALLITUKSEN ESITYSLISTA 7/2017 Kokousaika 8. elokuuta 2017 klo 9.00 16.00 Kokouspaikka Sähköpostikokous KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 Kokouksen avaus... 1 2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen...

Lisätiedot

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! oppilaan huoltajille. Huoltajalle tulee varata mahdollisuus

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! oppilaan huoltajille. Huoltajalle tulee varata mahdollisuus PUUTTUMINEN JA OJENTAMINEN PERUSOPETUKSESSA (LIITE POL 29 JA 35-36 ) PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! HÄIRITSEE OPETUSTA TAI MUUTOIN oppilaan huoltajille koulun opettaja

Lisätiedot

Laki yksityisyyden suojasta työelämässä

Laki yksityisyyden suojasta työelämässä Laki yksityisyyden suojasta työelämässä Perustuslain 10 Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla. Luottamusmieskurssi A evankelis- luterilaisen

Lisätiedot

NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA

NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA 2019 2021 Hyväksytty Joensuun Nuorisoseurakokouksessa 29. 30.9.2018 Kuvaajatiedot Etu-ja takakannen kuvat, sivu 5: Jussi Kaijankangas Sivut 2 4, sivut 6 7:

Lisätiedot

Maanmittauslaitoksen palvelut

Maanmittauslaitoksen palvelut Maanmittauslaitoksen palvelut ASREK info 17.9.2018 Liisa Kallela/ASREK-hankkeen käyttöönottoprojekti Esitys sisältää tämän hetken käsityksen käyttöön tulevista toimintamalleista. Ne edellyttävät lainsäädäntömuutoksia,

Lisätiedot

Avauspotku - Miesten Ykkönen Tampere Suomen Palloliitto Kehityspäällikkö Henri Alho

Avauspotku - Miesten Ykkönen Tampere Suomen Palloliitto Kehityspäällikkö Henri Alho Avauspotku - Miesten Ykkönen Tampere 16.1.2015 Suomen Palloliitto Kehityspäällikkö Henri Alho Miesten Ykkösen seuravierailut 2014 Tavoite Miesten Ykkösen seurojen kehitystarpeiden tunnistaminen ja niihin

Lisätiedot

Maanmittauslaitoksen palvelut

Maanmittauslaitoksen palvelut Maanmittauslaitoksen palvelut ASREK info 27.8.2018 Liisa Kallela/ASREK-hankkeen käyttöönottoprojekti Esitys sisältää tämän hetken käsityksen käyttöön tulevista toimintamalleista. Ne edellyttävät lainsäädäntömuutoksia,

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 14/2013

Määräykset ja ohjeet 14/2013 Määräykset ja ohjeet 14/2013 Kolmansien maiden kaupankäyntiosapuolet Dnro FIVA 15/01.00/2013 Antopäivä 10.6.2013 Voimaantulopäivä 1.7.2013 FINANSSIVALVONTA puh. 09 183 51 faksi 09 183 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 2 ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki alle 3-vuotiaista

Lisätiedot

HAKEMUS 1 (5) Pihlajan perheeksi. Perhehoitoyksikkö Pihlaja Hyvinkään kaupunki/perhe- ja sosiaalipalvelut PL Hyvinkää. Haluaisimme ryhtyä:

HAKEMUS 1 (5) Pihlajan perheeksi. Perhehoitoyksikkö Pihlaja Hyvinkään kaupunki/perhe- ja sosiaalipalvelut PL Hyvinkää. Haluaisimme ryhtyä: HAKEMUS 1 (5) Perhehoitoyksikkö Pihlaja Hyvinkään kaupunki/perhe- ja sosiaalipalvelut PL 46 05801 Hyvinkää Saapunut Pihlajaan pvm Haluaisimme ryhtyä: Pitkäaikaiseksi tai lyhytaikaiseksi sijaisperheeksi

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp Hallituksen esitys laeiksi perusopetuslain, opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain

Lisätiedot

27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 27.2.2009 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNGIN TIETOTURVAPOLITIIKKA

KOKKOLAN KAUPUNGIN TIETOTURVAPOLITIIKKA KOKKOLAN KAUPUNGIN TIETOTURVAPOLITIIKKA 1 S i v u Kokkolan kaupungin tietoturvapolitiikka 1. JOHDANTO Tietojenkäsittely tukee Kokkolan kaupungin palvelujen tuottamista ja palveluiden tehokkuus riippuu

Lisätiedot

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN Ohessa osa-alueittain alueittain taulukot, joihin on jo täytetty riittävän tason kuvaus kaikista osa-alueista. Taulukon perässä ovat kysymykset,

Lisätiedot

Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä

Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä A 11/2002 30.12.2002 Seurakunnille Sisältää: Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä (504/2002) ja laki rikosrekisterilain 6 ja 7 :n muuttamisesta (505/2002) sekä laki kirkkolain

Lisätiedot

Sinettiseura uudistus etenee

Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseurojen uusien kriteerien osa-alueet Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa organisointi ja toimintaperiaatteet osaamisen kehittäminen viestintä

Lisätiedot

Terveellisyyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin tarkastaminen oppilaitoksissa. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Lahti

Terveellisyyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin tarkastaminen oppilaitoksissa. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Lahti Terveellisyyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin tarkastaminen oppilaitoksissa Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Lahti 29.11.2017 Oppilaitokset tarkastetaan säännöllisesti ja monialaisesti, koska lapsilla

Lisätiedot

1.9.2012 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ

1.9.2012 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ 1.9.2012 VAIHTOEHTOJA KUNNALLISEN PÄIVÄHOIDON LISÄKSI ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ ERI VAIHTOEHDOT ALLE KOULUIKÄISEN LAPSEN HOIDON JÄRJESTÄMISEKSI VIHDISSÄ Kotihoidon tuki

Lisätiedot

Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, Lahti, kokoustila Mestari

Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, Lahti, kokoustila Mestari Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Pöytäkirja 2/2019 1 Tarkastuslautakunta 26.03.2019 Aika 26.03.2019 klo 9:04-11:33 Paikka Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, 15110 Lahti, kokoustila Mestari Osallistujat

Lisätiedot

TPV laatujärjestelmä ja seurajohtaminen

TPV laatujärjestelmä ja seurajohtaminen TPV laatujärjestelmä ja seurajohtaminen Ville Salonen Jouni Kaikuranta Isännän Ääni seuraseminaari, SPL Satakunta, Tampere ja Turku 29-30.1.2016 Pori Tampereen Pallo-Veikot Perustettu 1930 Jalkapallon

Lisätiedot

TOIMINNAN KÄSIKIRJA 1940

TOIMINNAN KÄSIKIRJA 1940 TOIMINNAN KÄIKIRJA 1940 JALKAPALLOA VUODETA 1940 IÄLLYLUETTELO 1 JOHDANTO 2 JÄNTEVÄN ARVOT JA TAVOITTEET 3 ORGANIAATIO MALLI 3.1 EURAN JOHTOKUNTA 4 JÄNTEVÄ JA VIETINTÄ 4.1 IÄINEN JA ULKOINEN VIETINTÄ 4.2

Lisätiedot

Oppilashuolto Koulussa

Oppilashuolto Koulussa 1.8. 2014 Oppilashuolto Koulussa Keskeistä uudessa oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa Kokoaa yhteen oppilas- ja opiskelijahuoltoa koskevat säännökset, jotka aiemmin olleet hajallaan lainsäädännössä. Korostetaan

Lisätiedot

Uusi varhaiskasvatuslaki mikä muuttuu tietosuojan ja salassapidon osalta?

Uusi varhaiskasvatuslaki mikä muuttuu tietosuojan ja salassapidon osalta? Uusi varhaiskasvatuslaki mikä muuttuu tietosuojan ja salassapidon osalta? Lakimies Sanna Haanpää Opetusneuvos Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Mikä uudessa varhaiskasvatuslaissa muuttuu salassapidon kannalta?

Lisätiedot

Terveellisyyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin tarkastaminen oppilaitoksissa. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Helsinki

Terveellisyyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin tarkastaminen oppilaitoksissa. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Helsinki Terveellisyyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin tarkastaminen oppilaitoksissa Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Helsinki 25.10.2017 Oppilaitokset tarkastetaan säännöllisesti ja monialaisesti, koska lapsilla

Lisätiedot

1 (6) ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN

1 (6) ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN 1 (6) ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN Ota aina yhteyttä auttamisjärjestelmään myös puhelimitse, kiireellistä palvelua vaativassa tapauksessa jo ennen esityksen lähettämistä. (Puh. 02954

Lisätiedot

Yksityisen perhepäivähoidon valvonta (ja ohjaus)

Yksityisen perhepäivähoidon valvonta (ja ohjaus) Yksityisen perhepäivähoidon valvonta (ja ohjaus) Oulussa Omassa kodissaan työskenteleviä yksityisiä perhepäivähoitajia 95 (kunnallisia hoitajia 120) Työsopimussuhteisia (yksityisen hoidon tuella palkattuja)

Lisätiedot

Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä 25.1.2013. Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry

Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä 25.1.2013. Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä 25.1.2013 Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry Päiväys Moniammatillinen yhteistyö Lasten ja perheiden

Lisätiedot

Uuden lainsäädännön vaikutukset kuntien väkivallan ehkäisytyöhön. Martta October

Uuden lainsäädännön vaikutukset kuntien väkivallan ehkäisytyöhön. Martta October Uuden lainsäädännön vaikutukset kuntien väkivallan ehkäisytyöhön Martta October 5.4.2016 Martta October 1 Lähisuhdeväkivallan ehkäisy kunnissa säädösten soveltaminen Jotakin vanhaa Jotakin uutta Jotakin

Lisätiedot

SORA-SÄÄNNÖKSET JA NÄYTTÖTUTKINNOT

SORA-SÄÄNNÖKSET JA NÄYTTÖTUTKINNOT SORA-SÄÄNNÖKSET JA NÄYTTÖTUTKINNOT Sora-säännösten toimeenpano ammatillisessa koulutuksessa seminaari, Helsinki 25.10.2012 Hallitusneuvos Merja Leinonen merja.leinonen@minedu.fi Muutokset lyhyesti opiskelijaksi

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 364/2010 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 364/2010 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 364/2010 vp Hallituksen esitys lasten suojelemista seksuaalista riistoa ja seksuaalista hyväksikäyttöä vastaan koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen hyväksymiseksi ja siihen liittyviksi

Lisätiedot

TERVETULOA PUHU JUNIOREIHIN!

TERVETULOA PUHU JUNIOREIHIN! TERVETULOA PUHU JUNIOREIHIN! TERVETULOA HUKKALAUMAAN! PuHu Juniorit on vuonna 2008 perustettu vantaalainen koripalloseura, jonka toiminta-ajatuksena on mahdollistaa koripallon pelaaminen kilpa- ja harrastusmielessä

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma

Viestintäsuunnitelma VIESTINTÄSUUNITELMA 1(10) Viestintäsuunnitelma Tervarit Juniorit ry VIESTINTÄSUUNITELMA 2(10) Sisällys 1. Johdanto 2. Tervarit Juniorit 3. Arvot 4. Viestinnän kohteet ja tavoitteet 5. Tervarit Juniorit

Lisätiedot