TIETOJENKÄSITTELY/PIKATAIVAL2 Tehtävä G

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TIETOJENKÄSITTELY/PIKATAIVAL2 Tehtävä G"

Transkriptio

1 TIETOJENKÄSITTELY/PIKATAIVAL2 Tehtävä G 1 Tehtävänäsi on määritellä tietokantaan KisatSVNL.mdb lomake Kilpailut ohessa olevan mallin mukaan. Lomake on tarkoitettu kilpailutietojen lisäykseen, selailuun ja muuttamiseen sekä poistoon. Tästä osiosta on mahdollista saada 20 pistettä. Lomakkeen tiedot-osassa on musta fontti Arial 12 pt, ylätunnisteen liiton nimen fontti on Arial 16 pt ja lomakkeen otsikossa on fontti Arial 28 pt. Ylätunnisteessa fontin väri on tummansininen. Lisää otsikon SVNL:n kilpailut ympärille mallin mukainen kehys. Ylätunnisteessa on kuva logo1.gif. Lisää tunnisteen alle myös viiva. Määrittele kenttien koot mallin mukaisesti. Kenttiä kilpailu, järjestäjä, sarjat ja kisapaikka varten on lomakkeelle varattu kolmen rivin korkuiset kentät, joista on poistettu pystyvierityspalkit. Selitteet on tasattu oikeaan reunaan. Muuta KilpailuID-kenttä mallin mukaiseksi ja määrittele sille ominaisuudeksi, ettei kohdistin siirry kenttään. Lisää oikeaan reunaan kuvan mukaiset komentopainikkeet taulukossa liikkumiseen: käsi ylös vie ensimmäiseen tietueeseen, käsi alas vie viimeiseen, käsi oikealle vie edelliseen ja käsi vasemmalle vie seuraavaa tietueeseen. Pyyhekumi kumoaa tietueeseen tehdyt muutokset ja sen alla oleva keltainen kynä lisää tietueen. Roskakori tarkoittaa tietueen poistoa ja STOP sulkee lomakkeen.

2 TIETOJENKÄSITTELY/PIKATAIVAL2 Tehtävä G 2 Arviointi Tehtävän arviointi perustuu sekä aikaan että tarkkuuteen. Kun työ on valmis, kilpailija tallentaa työnsä levylle ja nostaa kätensä ylös. sen jälkeen ei ratkaisuun voi enää tehdä muutoksia. Maksimipistemäärä tästä pikataipaleesta on 20 p. Kilpailija saa pohjapisteitä 4 p. Ihanneaika työssä on 25 min. Jokaisesta täydestä minuutista alle 25 minuutin kilpailija saa lisää 0,5 p ( kuitenkin enintään 3 p lisää). Jokaisesta täydestä minuutista yli 25 minuutin kilpailija saa miinusta 0,5 p (enintään 2 p miinusta) Lisäksi arvioidaan annetut tehtävät ja lomakkeen ulkoasu suhteessa malliin, joista pisteitä voi saada 16 p. Yhteenvetona vielä, että jos kilpailija tekee mallin mukaisen lomakkeen täysin oikein 25 minuutissa, hän saa maksimipisteet.

3 1 Tietojenkäsittely Lajinumero 31 Tässä osuudessa tarvitsemasi tiedostot löydät levykkeeltä. Kopioi kansio C:lle. Kun olet valmis, kopioi kaikki tiedostosi E-asemalle verkkoon pikataival3-nimiseen kansioon. Älä tuhoa kuitenkaan tiedostojasi C:ltä. Yleistä Pikataival 3:ssa Sinun pitää tehdä päivitykset olemassa olevaan www-sivustoon. Sivusto on samannäköinen, mikä oli aamupäivän www-sivu tehtävässä, mutta saat sivuston levyltä (et siis käytä omaa aamupäivällä tehtyä). Sivustossa on muutamia toimimattomia linkkejä ja muita virheitä. Korjaa virheet ja tee vaadittavat päivitykset. Virheet Sivustoon on teko vaiheessa jäänyt muutamia virheitä. Korjaa ne. Tehtävän helpottamiseksi kerron, missä virheet suurin piirtein on. - Sivun vasemmassa reunassa olevat linkit eivät toimi moitteettomasti. - Majoitus-sivulla oleva kuva ei näy. - Ilmoittautumis-sivulla olevassa lomakkeessa on virheitä. Päivitykset Lisää sivustolle uusi sivu tuloksia saman mallin mukaan kuin muut sivut ja tee siitä linkki vasempaan reunaan mallin mukaan. Sivun tulokset saat excel-tiedostosta taulu.xls.

4 2 Arviointi Tehtävän arviointi perustuu sekä aikaan että tarkkuuteen. Kun työ on valmis, kilpailija tallentaa työnsä levylle ja nostaa kätensä ylös. Sen jälkeen ei voi enää tehdä muutoksia. Maksimipistemäärä tästä pikataipaleesta on 20 p. Kilpailija saa pohjapisteitä 6. Ihanneaika työssä on 20 min. Jokaisesta täydestä minuutista alle 20 minuutin, kilpailija saa lisää 0,5 p (kuitenkin enintään 5 p lisää). Jokaisesta täydestä minuutista yli 20 minuutin, kilpailija saa miinusta 0,5 p. Lisäksi arvioidaan seuraavat kohdat: - kaikki virheet on korjattu 8 p - uusi sivu lisätty oikein 6 p Yhteenvetona vielä todetaan, että jos tekee 20 minuutissa kaikki täysin oikein saa maksimipisteet.

5 3 Tässä Daous internetpalvelut web-hotellin ohje lomakkeen lähettämisestä sähköpostiin. FORMMAIL-KÄYTTÖOHJEET Formmail on ohjelma jolla voit lähettää www-lomakkeista sähköpostia. Tässä ohjeessa käydään läpi www-lomakkeen muodostaminen int2000.netin formmailin konfiguraatioa vastaavaksi. FORM-TAGI Form-tagi tulee jokaisen www-lomakkeen alkuun. Tämä tagi kertoo selaimelle että sitä seuraavat syötetiedot kuuluvat tiettyyn lomakkeeseen. Form-tagin argumentit määrittävät lomakkeen käyttäytymistä seuraavasti: method määrittää tavan jolla lomake lähetetään sitä käsittelevälle skriptille. Argumentin arvo voi olla joko GET jolloin kaikki syötetiedot lähetetään skriptille URLin kautta tai POST jolloin tiedot lähetetään 'piilossa'. Molemmat tavat toimivat int2000.net www-palvelimilla. enctype määrittää miten lomakkeen data enkoodataan. Tätä arvoa ei yleensä tarvitse itse asettaa sillä vakioarvo, application/x-www-form-urlencoded, on riittävä miltei kaikenlaiseen dataan. Ainoa poikkeus säännöstä on tiedostojen lähetykset. Tällöin arvoksi pitää laittaa multipart/form-data. action määrittää lomakkeelle kohteen johon lomakkeen data lähetetään. Tähän pitää laittaa skriptin osoite palvelimella, eikä esimerkiksi -osoitetta. Formmail sijaitsee int2000.net palvelimilla osoitteessa /palautelomake. <form method="post" enctype="application/x-www-form-urlencoded" action="/palautelomake"> HIDDEN -INPUT-KENTÄT Formmail-skriptille annetaan input-tageilla tietoa jonka se lähettää eteenpäin. Kaikkea tietoa ei kuitenkaan lähetetä vaan osaa käytetään määrittämään skriptin käyttäytymistä. Piilotetuilla syöttökentillä. Syöttökentästä tehdään piilotettu siten että type argumentiksi laitetaan hidden. <input type="hidden" name="require" value=" ,phone_no"> <input type="hidden" name="recipient" <input type="hidden" name="redirect" value="http://www.omadomain.net/kiitos.html"> Ensimmäisessä syöttökentässä määritellään kentän nimeksi require. Tällä argumentilla voidaan määrittää osa lomakkeen syöttökentistä pakollisiksi. Tämä tarkoittaa että formmail ei käsittele lomaketta mikäli näitä kenttiä ei ole täytetty. Ne kentät jotka halutaan pakollisiksi kirjoitetaan pilkuilla erotettuna value -argumentin arvoiksi. Tässä esimerkissä siis ja phone_no ovat pakollisia syöttökenttiä. Toisessa piilotetussa syöttökentässä määritetään kentän nimeksi recipient eli vastaanottaja. Skripti lähettää lomakkeen sähköpostitse value -argumentin arvoksi asetettuun sähköpostiosoitteeseen. HUOM! int2000.net palvelimille asennettu formmail lähettää lomakkeen ainoastaan sähköpostiosoitteeseen joka sijaitsee omalla, meille rekisteröidyllä, domainillasi. Kolmannen kentän nimeksi määritetään redirect. Formmail ohjaa lomakkeen lähettämisen jälkeen käyttäjän tämän kentän value -argumentin arvoksi asetettuun osoitteeseen. MUUT INPUT-KENTÄT Lomakkeeseen voidaan kirjata formmailille lähetettäväksi lähes minkätyyppistä dataa tahansa. Tyypillisiä esimerkkejä valintarakenteista ovat esimerkiksi checkbox - ja select -rakenteet. Syöttötietoja voidaan antaa esimerkiksi input - tagin text -tyyppisellä kentällä tai textarea -rakenteella. Esimerkiksi seuraavasti: Puhelinnumeroni: <input type=text name="phone_no"> Sähköpostiosoitteeni: <input type=text name=" "> Palautteeni: <textarea name="palaute" cols="40" rows="3"></textarea>

6 4 Lomakkeen loppuun pitää vielä tehdä nappi lähettämistä varten ja mahdollisesti toinen nappi lomakkeen tyhjentämistä varten. Lähettämisnappi tehdään input -tagin tyypillä submit ja tyhjentämisnapin tyyppi on reset. Näiden nappien value -argumentin arvoksi voidaan halutessa asettaa teksti jonka selain renderöi nappulan nimeksi. <input type="submit" value="lähetä"> <input type="reset" value="tyhjennä"> HUOM! Muista aina sulkea valmis www-lomake. </form>

7 EXCEL PIKATAIVALTEHTÄVÄT: (Yht 5p) Excel pikataivaltehtävä on levykkeellä kansiossa Pikaexc ja siellä tiedostossa Expika.xls. Kopioi kansio C-asemalle. Lopuksi kopioi kansiosi verkon E- asemalle. Säilytä C-asemalla oleva versio. Tavoiteaika on 20 min. Ylimenevästä minuutista tulee 0,5 pistettä miinusta kustakin. 20 minuuttia alittavasta minuutista 0,5 pistettä plussaa. Pohjapisteinä on 6 pistettä. Painoarvot suhteutetaan niin, että tehtävän max-pisteet ovat lopuksi 5 p. 1. Laadi makrolla ja/tai kaavoilla ja/tai funktioilla järjestelmä, jonka avulla, jos kilpailija tekee Suomen ennätyksen, HUOM-sarakkeeseen kirjoitetaan kilpailijan rivillä teksti UUSI SE. Sitten uusi ennätyslukema päivitetään soluun H10. (painoarvo 6) 2. Taulussa on vasemmalla (sarake B) oikea veikkaustulosrivi. Muotoile veikkausrivit (sarakkeet E-G) niin, että oikein veikattu solun väri on vaaleansininen Rivin alle lasketaan oikein veikattujen otteluiden summa. (painoarvo 2) 3. Veikkausrivien oikealla puolella on järjestelmäveikkaus ( 5 varmaa ja 8 osittain vaihdeltua ottelua). Suorita toimenpiteet, laadi kaavat ja/tai funktiot, joilla voidaan laskea järjestelmäpohjassa olevien oikein veikattujen ottelujen summa. (painoarvo 3) 4. Hotellitaulukosta saa erikoispoiminnalla halutun (ruksit sarakkeessa A) paketin yhteenvedon ja yhteensä summan tulostusalueelle. Selvitä, miksi taulukkosivun erikoispoiminta ei toimi. Vastaa taulun alapuolella olevaan valkoiseen kehykseen. (painoarvo 3)

ICT1TN004. Lomakkeet. Heikki Hietala

ICT1TN004. Lomakkeet. Heikki Hietala Lomakkeet Heikki Hietala Lomakkeet Lomakkeita käytetään keräämään tietoa käyttäjältä ja siirtämään se palvelimelle Lomakkeen luominen ei yksin riitä, vaan pitää luoda myös lomakkeenkäsittelijä Lomakkeen

Lisätiedot

Lomakkeet HTML5. Elina Ulpovaara. Testaus: IE9 Firefox7 Opera11 Chrome

Lomakkeet HTML5. Elina Ulpovaara. Testaus: IE9 Firefox7 Opera11 Chrome Lomakkeet HTML5 Elina Ulpovaara Testaus: IE9 Firefox7 Opera11 Chrome SELAIN Käyttäjä täyttää lomakkeen ja painaa lähetys-painiketta. Selain lähettää käyttäjän antamat tiedot palvelimelle lomakkeessa määrättyyn

Lisätiedot

TIETOJENKÄSITTELY/TIETOKANTA Tehtävä C

TIETOJENKÄSITTELY/TIETOKANTA Tehtävä C 1 Tietojenkäsittely Lajinumero 31 Kopioi levykkeeltä kansio Tietokanta C:-levylle. Käytä tätä kansiota työhakemistona. Tee myös E:-asemalle kansio Tietokanta, johon kopioit ratkaisusi. Älä tuhoa tiedostojasi

Lisätiedot

Ylläpitoalue - Etusivu

Ylläpitoalue - Etusivu Crasmanager 5.2 Ylläpitoalue - Etusivu Sivut osiossa sisällön selaus ja perussivujen ylläpito. Tietokannat osiossa tietokantojen ylläpito. Tiedostot osiossa kuvien ja liitetiedostojen hallinta. Työkalut

Lisätiedot

Verkkokaupan ohje. Alkutieto. Scanlase verkkokauppa. Sisäänkirjautuminen

Verkkokaupan ohje. Alkutieto. Scanlase verkkokauppa. Sisäänkirjautuminen Verkkokaupan ohje Alkutieto Verkkokaupan tarkoitus on helpottaa Scanlase asiakkaiden tilaamisprosessia kun asiakkaat tarvitsevat tuotteita. Verkkokaupan ollessa pois toiminnasta tilaukset tulee tehdä puhelimitse

Lisätiedot

Tietosuoja-portaali. päivittäjän ohje

Tietosuoja-portaali. päivittäjän ohje Tietosuoja-portaali päivittäjän ohje Maisa Kinnunen 2010 1 Sisältö PÄIVITTÄJÄN OHJE Kirjautuminen...3 Sivujen tekstin muokkaus...4 Tiedostojen lisääminen palvelimelle...9 Jos sinun pitää selvittää tiedoston/kuvan

Lisätiedot

WWW-sivut HTML-kielellä esitettyä hypertekstiaineistoa

WWW-sivut HTML-kielellä esitettyä hypertekstiaineistoa WWW ja tietokannat WWW-sivut HTML-kielellä esitettyä hypertekstiaineistoa tekstiä, kuvia, hyperlinkkejä Staattiset sivut kirjoitettu kerran, muuttaminen käsin ongelmana pysyminen ajantasalla Ylläpito hankalaa,

Lisätiedot

Artikkelien muokkaaminen sekä sisältöeditorin peruskäyttö

Artikkelien muokkaaminen sekä sisältöeditorin peruskäyttö Artikkelien muokkaaminen sekä sisältöeditorin peruskäyttö Sisällysluettelo Kirjautuminen ja ylläpito...3 Kirjautuminen sivustolle...3 Ylläpitovalikko...3 Artikkeleiden muokkaaminen...4 Artikkelin asetukset...4

Lisätiedot

Send-It ilmoittautumisjärjestelmä (judotapahtumat Suomessa)

Send-It ilmoittautumisjärjestelmä (judotapahtumat Suomessa) Ilmoittautumis järjestelmän otsikko alue Jokaisella tapahtumalla on otsikko-osa joka on samanlainen joka puolella sovellusta. Tämä Judokilpailuissa käytetty otsikko-osa koostuu viidestä linkistä, joita

Lisätiedot

Uutiskirjetyökalun käyttöohjeet. - Campaign Monitor -

Uutiskirjetyökalun käyttöohjeet. - Campaign Monitor - Uutiskirjetyökalun käyttöohjeet - Campaign Monitor - Tervetuloa käyttämään asiakasviestinnän työkalua Campaign Monitoria Käytössäsi on edistyksellinen ja monipuolinen työkalu, jolla toteutat asiakasviestinnän

Lisätiedot

Excel Perusteet. 2005 Päivi Vartiainen 1

Excel Perusteet. 2005 Päivi Vartiainen 1 Excel Perusteet 2005 Päivi Vartiainen 1 SISÄLLYS 1 Excel peruskäyttö... 3 2 Fonttikoon vaihtaminen koko taulukkoon... 3 3 Sarakkeen ja rivin lisäys... 4 4 Solun sisällön ja kaavojen kopioiminen... 5 5

Lisätiedot

Talentum Media Oy tarvitsee messuille PowerPoint-esityksen uutuustuotteistaan. Tee esityksestä mahdollisimman mallinmukainen.

Talentum Media Oy tarvitsee messuille PowerPoint-esityksen uutuustuotteistaan. Tee esityksestä mahdollisimman mallinmukainen. MULTIMEDIA 1 (5) H - Tehtävä 8 MULTIMEDIA Tässä osuudessa tarvitsemasi tiedostot löydät verkkokansiosta T:\Multimedia Kopioi kansio C: aseman juureen. Käytä tätä kansiota työhakemistonasi. Kun olet valmis,

Lisätiedot

Ryhmäkirjeen hyödyntäminen

Ryhmäkirjeen hyödyntäminen Ryhmäkirjeen hyödyntäminen hannele.rajaniemi@jyu.fi konkkola@cc.jyu.fi Sisältö Joukkokirje-toiminnon (Wordin ja Excelin yhteiskäytön) periaatteet Excel tietolähteenä tutuksi (valmis harjoitustiedosto)

Lisätiedot

Sonera Viestintäpalvelu VIP VIP Laajennettu raportointi Ohje

Sonera Viestintäpalvelu VIP VIP Laajennettu raportointi Ohje Sonera Viestintäpalvelu VIP VIP Laajennettu raportointi Ohje Sisällysluettelo VIP Laajennettu raportointi... 3 Luo raportti Laajennetun raportoinnin työkaluilla... 4 Avaa Laajennettu raportointi... 4 Valitse

Lisätiedot

ejuttu ohjeet kuinka sitä käytetään.

ejuttu ohjeet kuinka sitä käytetään. ejuttu ohjeet kuinka sitä käytetään. 1. Artikkelin lisääminen a. Kirjaudu sisään b. Lisää sisältöä c. Artikkeli i. Lisää pääkuva 1. Pääkuvalle kuvateksti ii. Anna artikkelille otsikko iii. Ingressi-kenttään

Lisätiedot

Tämän ohjeen avulla pääset alkuun Elisa Toimisto 365 palvelun käyttöönotossa. Lisää ohjeita käyttöösi saat: www.elisa.fi/toimisto365-ohjeet

Tämän ohjeen avulla pääset alkuun Elisa Toimisto 365 palvelun käyttöönotossa. Lisää ohjeita käyttöösi saat: www.elisa.fi/toimisto365-ohjeet Elisa Toimisto 365 Pääkäyttäjän pikaopas 02/2015 Tämän ohjeen avulla pääset alkuun Elisa Toimisto 365 palvelun käyttöönotossa. Lisää ohjeita käyttöösi saat: www.elisa.fi/toimisto365-ohjeet Kirjautumalla

Lisätiedot

Tietokannan luominen:

Tietokannan luominen: Moodle 2 Tietokanta: Tietokanta on työkalu, jolla opettaja ja opiskelijat voivat julkaista tiedostoja, tekstejä, kuvia, linkkejä alueella. Opettaja määrittelee lomakkeen muotoon kentät, joiden kautta opiskelijat,

Lisätiedot

Sisällys Clerica Web-sovellusten käytön aloittaminen 2

Sisällys Clerica Web-sovellusten käytön aloittaminen 2 Sisällys Clerica Web-sovellusten käytön aloittaminen 2 Kirjautuminen järjestelmään 2 Myyntilaskut 2 Ostolaskujen käsittely 4 Uuden laskun syöttö 6 Palkkailmoituslomake 8 Palkkailmoituksesta kopio 9 Henkilötietojen

Lisätiedot

Opinnäytetyön mallipohjan ohje

Opinnäytetyön mallipohjan ohje Opinnäytetyön mallipohjan ohje Sisällys 1 Johdanto 1 2 Mallin käyttöönotto 1 3 Otsikot 2 3.1 Luvun otsikko 3 3.2 Alalukujen otsikot 5 4 Tekstikappaleet 5 5 Kuvat ja kuviot 6 6 Taulukot 6 7 Lainaus 7 8

Lisätiedot

H6: Tehtävänanto. Taulukkolaskennan perusharjoitus. Harjoituksen tavoitteet

H6: Tehtävänanto. Taulukkolaskennan perusharjoitus. Harjoituksen tavoitteet H6: Tehtävänanto Taulukkolaskennan perusharjoitus Ennen kuin aloitat harjoituksen teon, lue siihen liittyvä taustamateriaali. Se kannattaa käydä läpi kokeilemalla samalla siinä annetut esimerkit käyttämässäsi

Lisätiedot

VIENET JULKAISUJÄRJESTELMÄLLÄ TOTEUTETTUJEN INTERNET-SIVUJEN YLLÄPITO-OHJE

VIENET JULKAISUJÄRJESTELMÄLLÄ TOTEUTETTUJEN INTERNET-SIVUJEN YLLÄPITO-OHJE VIENET JULKAISUJÄRJESTELMÄLLÄ TOTEUTETTUJEN INTERNET-SIVUJEN YLLÄPITO-OHJE JULKAISUJÄRJESTELMÄÄN KIRJAUTUMINEN. Osoitekenttään kirjoitetaan www.domain.fi/admin. Kirjoita käyttäjätunnus: xxxxxx. Salasana:

Lisätiedot

Tekstinkäsittely (20 pistettä)

Tekstinkäsittely (20 pistettä) Tekstinkäsittely (20 pistettä) Yleistä Tehtävänäsi on toteuttaa ilmoittautumislomake Turussa pidettäviin Open Nature kilpailuun, jossa eri oppilaitosten opettajat kisaavat eläinten ja kasvien tunnistuksesta

Lisätiedot

206 Verkkosivun tuottaminen finaalitehtävät

206 Verkkosivun tuottaminen finaalitehtävät TAITAJA2013 Finaalitehtävä 1 (6) 206 Verkkosivun tuottaminen finaalitehtävät YLEISTÄ -lajin finaalitehtävissä kilpailijat päivittävät ennakkoon julkaistuna finaalitehtävänä olleen Ekoripe tmi luontoyrittäjän

Lisätiedot

TAULUKKOLASKENTA. Älä tuhoa C-asemalla olevaa kansiota (säilytä varmuuskopiona). Käytettävät tiedostot. excel.xlsx. Case kuvaus

TAULUKKOLASKENTA. Älä tuhoa C-asemalla olevaa kansiota (säilytä varmuuskopiona). Käytettävät tiedostot. excel.xlsx. Case kuvaus Taulukkolaskenta 1 (5) TAULUKKOLASKENTA Yleistä Kansiossa Y:\Taitaja2009\Materials\Excel\Fi on tehtäviin liittyvät tiedostot. Kopioi kansio C:\Temp -kansioon. Muuta kansion nimeksi Excel_omanimi, jossa

Lisätiedot

1 Kirjautuminen ja Käyttöliittymä... 2. 1.1 Kirjautuminen... 2. 1.2 Käyttöliittymä... 2. 2 Uuden varauksen tekeminen... 3. 2.1 Normaali varaus...

1 Kirjautuminen ja Käyttöliittymä... 2. 1.1 Kirjautuminen... 2. 1.2 Käyttöliittymä... 2. 2 Uuden varauksen tekeminen... 3. 2.1 Normaali varaus... 1 Kirjautuminen ja Käyttöliittymä... 2 1.1 Kirjautuminen... 2 1.2 Käyttöliittymä... 2 2 Uuden varauksen tekeminen... 3 2.1 Normaali varaus... 3 2.2 Alustava Varaus... 5 2.2.1 Alustavan varauksen muuttaminen

Lisätiedot

MOODLE-KURSSIN LAATIMINEN /OPETTAJAN OHJEET

MOODLE-KURSSIN LAATIMINEN /OPETTAJAN OHJEET MOODLE-KURSSIN LAATIMINEN /OPETTAJAN OHJEET Jos haluat itsellesi tai jollekin ryhmälle uuden kurssipohjan, ota yhteyttä Virpi Järvenreunaan, Leena Kankaanpäähän, Mervi Lehtoseen, Konsta Ojaseen, Jarno

Lisätiedot

Asteri Tuloveroilmoitus. päivitys 29.2.2008. sisältäen kaikki verovuoden 2007 lomakkeet

Asteri Tuloveroilmoitus. päivitys 29.2.2008. sisältäen kaikki verovuoden 2007 lomakkeet Asteri Tuloveroilmoitus päivitys 29.2.2008 sisältäen kaikki verovuoden 2007 lomakkeet Atsoft Oy Mäkinen Malminkaari 21 B Puh. (09) 350 75 30 www.atsoft.fi 00700 HELSINKI Fax (09) 350 75 321 atsoft@atsoft.fi

Lisätiedot

29.8.2012 SUOMEN PANKIN RAPORTOINTIPALVELUN KÄYTTÖOHJE. Maksutaseen kuukausikysely ulkomaisista rahoitussaamisista ja -veloista (BOPM)

29.8.2012 SUOMEN PANKIN RAPORTOINTIPALVELUN KÄYTTÖOHJE. Maksutaseen kuukausikysely ulkomaisista rahoitussaamisista ja -veloista (BOPM) 1 (7) SUOMEN PANKIN RAPORTOINTIPALVELUN KÄYTTÖOHJE Maksutaseen kuukausikysely ulkomaisista rahoitussaamisista ja -veloista (BOPM) Suomen Pankin tilastotiedonkeruu tapahtuu DCS-raportointipalvelun (Data

Lisätiedot

KESKUSTANUORTEN NETTISIVUT- OHJEITA PIIRIYLLÄPITÄJÄLLE 1. KIRJAUTUMINEN

KESKUSTANUORTEN NETTISIVUT- OHJEITA PIIRIYLLÄPITÄJÄLLE 1. KIRJAUTUMINEN KESKUSTANUORTEN NETTISIVUT- OHJEITA PIIRIYLLÄPITÄJÄLLE 1. KIRJAUTUMINEN -Mene osoitteeseen keskustanuoret.fi/user - Kirjoita saamasi käyttäjätunnus ja salasana - Klikkaa yllä olevaa piirisi logoa niin

Lisätiedot

CMS Made Simple Perusteet

CMS Made Simple Perusteet CMS Made Simple Perusteet 1. Hallintaan kirjautuminen Kirjautumisruutuun pääset lisäämällä osakaskuntasi www-osoitteen perään liitteen /admin. Käyttäjätunnuksena toimii onkija ja salasanana postitse saamasi

Lisätiedot

UpdateIT 2010: Editorin käyttöohje

UpdateIT 2010: Editorin käyttöohje UpdateIT 2010: Editorin käyttöohje Käyttäjätuki: Suomen Golfpiste Oy Esterinportti 1 00240 HELSINKI Puhelin: (09) 1566 8800 Fax: (09) 1566 8801 E-mail: gp@golfpiste.com Sisällys Editorin käyttöohje...

Lisätiedot

RES - REAL ESTATE SYSTEM

RES - REAL ESTATE SYSTEM HUOLTOKIRJAN KÄYTTÖ Sivu 1/13 HELPPO KIINTEISTÖNHOITAJILLE RES - REAL ESTATE SYSTEM OUKA/ RES HUOLTOKIRJAN KÄYTTÖ Sivu 2/13 Ohjelmaan kirjaudutaan osoitteesta https://www.haahtela.fi Vinkki: luo pikakuvake

Lisätiedot

HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu Lomakkeen tekeminen Google Docsilla

HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu Lomakkeen tekeminen Google Docsilla HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu Ohje Lomakkeen tekeminen Google Docsilla Sisällys Lomakkeen tekeminen Google docs:lla... 1 Vastausten tallentaminen... 5 Lomakkeen käyttöönottaminen... 5 Linkin laittaminen

Lisätiedot

1 Funktiot, suurin (max), pienin (min) ja keskiarvo

1 Funktiot, suurin (max), pienin (min) ja keskiarvo 1 Funktiot, suurin (max), pienin (min) ja keskiarvo 1. Avaa uusi työkirja 2. Tallenna työkirja nimellä perusfunktiot. 3. Kirjoita seuraava taulukko 4. Muista taulukon kirjoitusjärjestys - Ensin kirjoitetaan

Lisätiedot

3M Online Center sivuston käyttöopas

3M Online Center sivuston käyttöopas 3M Online Center sivuston käyttöopas 1 3M 2015. All Rights Reserved. 3M Online Center -sivuston käyttöopas Tuotteiden tilaaminen...3 1. Tilaa nyt...4 2. Pikatilaus...5 3. Lataa tilaustiedosto...6 4. Ostoslistat

Lisätiedot

Ristijärven metsästysseura tysseura osti lisenssin jahtipaikat.fi verkkopalveluun, jotta seuran

Ristijärven metsästysseura tysseura osti lisenssin jahtipaikat.fi verkkopalveluun, jotta seuran Ohjeet. Sivu 1/7 Tämä ohje on tarkoitettu Ristijärven metsästysseuran jäsenille. Ohjeen tarkoitus on opastaa kuinka seuran jäsenet saavat Jahtipaikat.fi verkkosivustolla olevan metsästyskartta sovelluksen

Lisätiedot

Valintanauhan komennot Valintanauhan kussakin välilehdessä on ryhmiä ja kussakin ryhmässä on toisiinsa liittyviä komentoja.

Valintanauhan komennot Valintanauhan kussakin välilehdessä on ryhmiä ja kussakin ryhmässä on toisiinsa liittyviä komentoja. Pikaopas Microsoft Excel 2013 näyttää erilaiselta kuin aiemmat versiot. Tämän oppaan avulla pääset alkuun nopeasti ja saat yleiskuvan uusista ominaisuuksista. Komentojen lisääminen pikatyökaluriville Pidä

Lisätiedot

Uutiskirjesovelluksen käyttöohje

Uutiskirjesovelluksen käyttöohje Uutiskirjesovelluksen käyttöohje Käyttäjätuki: Suomen Golfpiste Oy Esterinportti 1 00240 HELSINKI Puhelin: (09) 1566 8800 Fax: (09) 1566 8801 E-mail: gp@golfpiste.com 2 Sisällys Johdanto... 1 Päänavigointi...

Lisätiedot

Office 2013 - ohjelmiston asennusohje

Office 2013 - ohjelmiston asennusohje Office 2013 - ohjelmiston asennusohje Tämän ohjeen kuvakaappaukset on otettu asentaessa ohjelmistoa Windows 7 käyttöjärjestelmää käyttävään koneeseen. Näkymät voivat hieman poiketa, jos sinulla on Windows

Lisätiedot

6.1 Tekstialueiden valinta eli maalaaminen (tulee tehdä ennen jokaista muokkausta ym.)

6.1 Tekstialueiden valinta eli maalaaminen (tulee tehdä ennen jokaista muokkausta ym.) 6. Tekstin muokkaaminen 6.1 Tekstialueiden valinta eli maalaaminen (tulee tehdä ennen jokaista muokkausta ym.) Tekstin maalaaminen onnistuu vetämällä hiirellä haluamansa tekstialueen yli (eli osoita hiiren

Lisätiedot

Ammattijärjestäjä Aulasvuori Www-projektin kuvaus

Ammattijärjestäjä Aulasvuori Www-projektin kuvaus Ammattijärjestäjä Aulasvuori Www-projektin kuvaus Minne Seppälä Avat 2014 Dokumentaatio 1 PROJEKTIN KUVAUS... 3 1.1 Projektin aloitus... 3 1.2 Aikataulu... 4 1.3 Kustannusarvio... 4 2 ULKOASU... 5 2.1

Lisätiedot

Kun olet valmis tekemään tilauksen, rekisteröidy sovellukseen seuraavasti:

Kun olet valmis tekemään tilauksen, rekisteröidy sovellukseen seuraavasti: HENKILÖKORTTIEN SUUNNITTELUSOVELLUS SOVELLUKSEN KÄYTTÖOHJE Voit kokeilla korttien suunnittelemista valmiiden korttipohjien avulla ilman rekisteröitymistä. Rekisteröityminen vaaditaan vasta, kun olet valmis

Lisätiedot

Android. Sähköpostin määritys. Tässä oppaassa kuvataan uuden sähköpostitilin käyttöönotto Android 4.0.3 Ice Cream Sandwichissä.

Android. Sähköpostin määritys. Tässä oppaassa kuvataan uuden sähköpostitilin käyttöönotto Android 4.0.3 Ice Cream Sandwichissä. Y K S I K Ä Ä N A S I A K A S E I O L E M E I L L E LI I A N P I E NI TAI M I K Ä Ä N H A A S T E LI I A N S U U R I. Android Sähköpostin määritys Määrittämällä sähköpostitilisi Android-laitteeseesi, voit

Lisätiedot

KAAVAT. Sisällysluettelo

KAAVAT. Sisällysluettelo Excel 2013 Kaavat Sisällysluettelo KAAVAT KAAVAT... 1 Kaavan tekeminen... 2 Kaavan tekeminen osoittamalla... 2 Kaavan kopioiminen... 3 Kaavan kirjoittaminen... 3 Summa-funktion lisääminen... 4 Suorat eli

Lisätiedot

VSP webmail palvelun ka yttö öhje

VSP webmail palvelun ka yttö öhje VSP webmail palvelun ka yttö öhje Kirjaudu webmailiin osoitteessa https://webmail.net.vsp.fi Webmailin kirjautumissivu, kirjoita sähköpostiosoitteesi ja salasanasi: Sähköpostin päänäkymä: 1: Kansiolistaus

Lisätiedot

Excel-harjoitus 1. Tietojen syöttö työkirjaan. Taulukon muotoilu

Excel-harjoitus 1. Tietojen syöttö työkirjaan. Taulukon muotoilu Excel-harjoitus 1 Tietojen syöttö työkirjaan Kuvitteellinen yritys käyttää Excel-ohjelmaa kirjanpidon laskentaan. He merkitsevät taulukkoon päivittäiset ostot, kunnostuskulut, tilapäistilojen vuokramenot,

Lisätiedot

Microsoft Outlook Web Access. Pikaohje sähköpostin peruskäyttöön

Microsoft Outlook Web Access. Pikaohje sähköpostin peruskäyttöön Microsoft Outlook Web Access Pikaohje sähköpostin peruskäyttöön 1 Käyttö työpaikalla (Hallinto-verkossa) Käynnistetään sähköposti Työpöydällä olevasta Faiposti-pikakuvakkeesta (hiirellä kaksoisklikkaamalla).

Lisätiedot

Lyhyt ohje Ning-verkoston hallinnoimiseksi ja muokkaamiseksi

Lyhyt ohje Ning-verkoston hallinnoimiseksi ja muokkaamiseksi Lyhyt ohje Ning-verkoston hallinnoimiseksi ja muokkaamiseksi Valtti Valmis tutkinto työelämävalttina, Jenni Kaisto Sisältö NÄKYMÄ SISÄÄNKIRJAUTUESSA... 1 NINGIN HALLINNOINTI JA MUOKKAUS... 3 KOJELAUTA...

Lisätiedot

Kuukauden kuvat kerhon galleriaan 1.4.2016 lähtien kuukaudenkuvaajan kuvagalleria on siirretty uudelle palvelimelle osoitteeseen:

Kuukauden kuvat kerhon galleriaan 1.4.2016 lähtien kuukaudenkuvaajan kuvagalleria on siirretty uudelle palvelimelle osoitteeseen: Kuukauden kuvat kerhon galleriaan 1.4.2016 lähtien kuukaudenkuvaajan kuvagalleria on siirretty uudelle palvelimelle osoitteeseen: http://www.kamera73.fi/kuukaudenkuvaaja Kukin seuran jäsen voi laittaa

Lisätiedot

MOODLE-OHJE: Liitetiedoston lisääminen ja päivittäminen

MOODLE-OHJE: Liitetiedoston lisääminen ja päivittäminen etusivulta yläoikealta. Kirjauduttuasi sisään SAMK Moodleen, mene omalle opintojaksollesi ja siirry muokkaustilaan. Muokkaustila päälle painike löytyy opintojakson Kun muokkaustila on päällä, siirry sen

Lisätiedot

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2)

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Kotijoukkue kirjautuu järjestelmään omalla joukkuekoodillaan Joukkue- /seuratunnus -kohdasta. Kirjoita joukkueesi tunnus siihen ja paina Kirjaudu -kohdasta. Tunnukset

Lisätiedot

Matopeli C#:lla. Aram Abdulla Hassan. Ammattiopisto Tavastia. Opinnäytetyö

Matopeli C#:lla. Aram Abdulla Hassan. Ammattiopisto Tavastia. Opinnäytetyö Matopeli C#:lla Aram Abdulla Hassan Ammattiopisto Tavastia Opinnäytetyö Syksy 2014 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Projektin aihe: Matopeli C#:lla... 3 3. Projektissa käytetyt menetelmät ja työkalut

Lisätiedot

STS Uuden Tapahtuma-dokumentin teko

STS Uuden Tapahtuma-dokumentin teko STS Uuden Tapahtuma-dokumentin teko Valitse vasemmasta reunasta kohta Sisällöt. Sisällöt-näkymä Valitse painike Lisää uusi Tapahtuma 1 Valitse kieleksi Suomi Välilehti 1. Perustiedot Musta reunus kieliversioneliön

Lisätiedot

1. HARJOITUS harjoitus3_korjaus.doc

1. HARJOITUS harjoitus3_korjaus.doc Word - harjoitus 1 1. HARJOITUS harjoitus3_korjaus.doc Kopioi itsellesi harjoitus3_korjaus.doc niminen tiedosto Avaa näyttöön kopioimasi harjoitus. Harjoitus on kirjoitettu WordPerfet 5.1 (DOS) versiolla

Lisätiedot

VERKKOVELHO-YLLÄPITOTYÖKALUN KÄYTTÖOHJE

VERKKOVELHO-YLLÄPITOTYÖKALUN KÄYTTÖOHJE VERKKOVELHO-YLLÄPITOTYÖKALUN KÄYTTÖOHJE 1. SISÄÄN KIRJAUTUMINEN Sisään kirjautuminen VerkkoVelho-ylläpitotyökaluun tapahtuu yrityksesi osoitteessa www.omaosoitteesi.fi/yllapito, esim. www.verkkovelho.fi/yllapito.

Lisätiedot

Opiskelun ja työelämän tietotekniikka (DTEK1043)

Opiskelun ja työelämän tietotekniikka (DTEK1043) Opiskelun ja työelämän tietotekniikka (DTEK1043) pääaine- ja sivuaineopiskelijat Taulukkolaskennan perusteet Yleistä Tämä harjoitus käsittelee taulukkolaskentaohjelman perustoimintoja. Harjoituksissa opetellaan

Lisätiedot

Ambientia Content Manager

Ambientia Content Manager Ambientia Content Manager Ambientia Form Designer 1.0. 21.2.2005 TM Ambientia Content Manager Sivu 2/25 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Sisällysluettelo...2 2 Ambientia Form Designer...3 3 Avoimet lomakkeet...4 4

Lisätiedot

http://www.microsoft.com/expression/

http://www.microsoft.com/expression/ Verkkojulkaisuharjoitus1 TAVOITE Harjoituksen tarkoituksena on opiskella käyttämään verkkojulkaisueditoria (Microsoft Expression Web) ja käynnistämään verkkosivu internetissä. VERKKOSIVUEDITORIN KÄYTTÖOHJEITA

Lisätiedot

Octo käyttöohje 1. Sisältö

Octo käyttöohje 1. Sisältö Octo käyttöohje 1 Sisältö Sisältö...1 Sisäänkirjautuminen...2 Etusivu...2 Uimarihaku...3 Uimariryhmät...4 Seurahaku...4 Kilpailutilastot...5 Ilmoittautuminen kilpailuun...6 Kilpailuun ilmoittautuminen...7

Lisätiedot

LABORAATIOSELOSTUSTEN OHJE H. Honkanen

LABORAATIOSELOSTUSTEN OHJE H. Honkanen LABORAATIOSELOSTUSTEN OHJE H. Honkanen Tämä ohje täydentää ja täsmentää osaltaan selostuskäytäntöä laboraatioiden osalta. Yleinen ohje työselostuksista löytyy intranetista, ohjeen on laatinut Eero Soininen

Lisätiedot

Yhdistäminen. Tietolähteen luominen. Word-taulukko. Joukkokirje, osoitetarrat Työvälineohjelmistot 1(5)

Yhdistäminen. Tietolähteen luominen. Word-taulukko. Joukkokirje, osoitetarrat Työvälineohjelmistot 1(5) Työvälineohjelmistot 1(5) Yhdistäminen Yhdistämistoiminnolla voidaan tehdä esimerkiksi joukkokirjeitä, osoitetarroja, kirjekuoria, jne. Siinä yhdistetään kaksi tiedostoa: Pääasiakirja Tietolähde Pääasiakirjassa

Lisätiedot

Älä tuhoa C-asemalla olevaa kansiota (säilytä varmuuskopiona).

Älä tuhoa C-asemalla olevaa kansiota (säilytä varmuuskopiona). Esitysgrafiikka 1 (8) ESITYSGRAFIIKKA Yleistä Kansiossa Y:\Taitaja2009\Materils\PowerPoint\Fi on tehtäviin liittyvät tiedostot. Kopioi kansio C:\Temp -kansioon. Muuta kansion nimeksi pp_omanimi, jossa

Lisätiedot

3. Vasemman reunan resurssiselaimen Omiin resursseihin luodaan uusi Handmade -niminen kansio.

3. Vasemman reunan resurssiselaimen Omiin resursseihin luodaan uusi Handmade -niminen kansio. ActivInspire JATKO AINEISTON TUOTTAMINEN Uuden aineiston tekemisen alkua helpottaa etukäteen tehty suunnitelma (tekstit, kuvat, videot, linkit) miellekarttaa hyödyntäen. Valmista aineistoa voi muokata

Lisätiedot

1. JOHDANTO... 2. 1.1 Rekisteröityminen... 2. 1.2. Henkilökohtaiset asetukset... 3. 1.3. Salasanan muuttaminen ja uuden salasanan tilaaminen...

1. JOHDANTO... 2. 1.1 Rekisteröityminen... 2. 1.2. Henkilökohtaiset asetukset... 3. 1.3. Salasanan muuttaminen ja uuden salasanan tilaaminen... 1 HAKIJAN OHJEET Sisällys 1. JOHDANTO... 2 1.1 Rekisteröityminen... 2 1.2. Henkilökohtaiset asetukset... 3 1.3. Salasanan muuttaminen ja uuden salasanan tilaaminen... 4 2. OMA PROFIILINI... 5 2.1. Liikkuminen

Lisätiedot

Moodle-oppimisympäristö

Moodle-oppimisympäristö k5kcaptivate Moodle-oppimisympäristö Opiskelijan opas Sisältö 1. Mikä on Moodle? 2. Mistä löydän Moodlen? 3. Kuinka muokkaan käyttäjätietojani? 4. Kuinka ilmoittaudun kurssille? 5. Kuinka käytän Moodlen

Lisätiedot

HAKUKONEMARKKINOINTI KOTISIVUJEN PÄIVITYSOHJE

HAKUKONEMARKKINOINTI KOTISIVUJEN PÄIVITYSOHJE KOTISIVUJEN PÄIVITYSOHJE 1 SISÄLLYSLUETTELO KIRJAUDU PALVELUUN...3 KÄVIJÄSEURANTA...4 SIVUJEN PÄIVITYS...5 Sisältö...6 Sisältö / Työkalut...8 Sisältö / Taulukko...9 Sisältö / Kuvien tuominen...10 Sisältö

Lisätiedot

Käyttöohje webrekkaselvitys-tietojärjestelmä

Käyttöohje webrekkaselvitys-tietojärjestelmä Käyttöohje webrekkaselvitys-tietojärjestelmä Kirjautumissivu: rekkaselvitys.helsinginsatama.fi Rekkaselvityksen webkäyttöliittymällä rekisteröityneet asiakkaat tekevät ilmoituksia itse verkossa suoraan

Lisätiedot

SPORTTISAITTI KÄYTTÖOHJE

SPORTTISAITTI KÄYTTÖOHJE MUOKKAUSTILA Muokkaustilaan siirtyminen Siirry muokkaustilaan klikkaamalla copyright ( )- merkkiä omalla sivustollasi (esim. seurannimi.sporttisaitti.com). Merkki löytyy sivun alareunasta. Kirjoita käyttäjätunnus

Lisätiedot

TEKNINEN OHJE VAIHTOTASETIETOJEN TIEDOSTORAPORTOINTIIN EXCEL-TYÖKIRJALLA

TEKNINEN OHJE VAIHTOTASETIETOJEN TIEDOSTORAPORTOINTIIN EXCEL-TYÖKIRJALLA TEKNINEN OHJE VAIHTOTASETIETOJEN TIEDOSTORAPORTOINTIIN EXCEL-TYÖKIRJALLA SUOMEN PANKKI Rahoitusmarkkina- ja tilasto-osasto 1 / 10 Versio Pvm Päivittäjä 1.0 20.2.2007 Härkönen, Tony 1.1 24.2.2007 Huhtaniska,

Lisätiedot

Tarjoustyökalun käyttöohje

Tarjoustyökalun käyttöohje Tarjoustyökalun käyttöohje Suomen johtava projektipankki! Kustannustehokkaaseen rakennusprojektien hallintaan SokoPro on Kopijyvän ratkaisu kustannustehokkaaseen rakennusprojektin hallintaan. Rakennusprojektiaineistojen

Lisätiedot

Asiointipalvelun ohje

Asiointipalvelun ohje Asiointipalvelun ohje Yleistä 1. Kirjautuminen 2. Yhteystiedot 3. Vastaustavan valinta 1. Yleistä 2. Palkkatietojen lataaminen tiedostosta 4. Lomake 1. Yleistä 2. Linkit ja vastaajan tiedot 3. Lomakekäsittely

Lisätiedot

Lionsverkkokauppa.fi tilaaminen

Lionsverkkokauppa.fi tilaaminen Lionsverkkokauppa.fi tilaaminen Lions Clubs International MD 107 Finland Lionsverkkokauppa.fi muutokset Uutuutena verkkokaupassa on tarvikemyynnin tuotteet, Monta tapaa tehdä hyvää tuotteet ja Punainen

Lisätiedot

Office_365_loppukäyttäjän ohje. 15.5.2015 Esa Väistö

Office_365_loppukäyttäjän ohje. 15.5.2015 Esa Väistö Office_365_loppukäyttäjän ohje 15.5.2015 Esa Väistö 2 Sisällysluettelo Kuvaus... 3 Kirjautuminen Office_365:een... 3 Valikko... 4 Oppilaan näkymä alla.... 4 Opettajan näkymä alla... 4 Outlook (Oppilailla)...

Lisätiedot

ASTERI TULOVEROILMOITUS. Päivitys 10.12.2007. sisältäen kaikki verovuoden 2007 lomakkeet

ASTERI TULOVEROILMOITUS. Päivitys 10.12.2007. sisältäen kaikki verovuoden 2007 lomakkeet ASTERI TULOVEROILMOITUS Päivitys 10.12.2007 sisältäen kaikki verovuoden 2007 lomakkeet Tämä päivitysvihko täydentyy joulu-tammikuun aikana, tämä on esiversio ohjevihkosesta, tulostettu 12.12.2007 10:06

Lisätiedot

myclub-pikaohje jojoille

myclub-pikaohje jojoille Pohjois-Espoon Ponsi Ry 1/12 myclub-ohje jojoille 9.4.2014 myclub-pikaohje jojoille 1 Mikä on myclub? PEP ottaa vuoden 2014 aikana käyttöön myclub-jäsenpalvelun, jonka avulla tullaan hoitamaan seuran:

Lisätiedot

KÄYTTÄJÄN OPAS ONLINE SHIPPING -OHJELMAAN

KÄYTTÄJÄN OPAS ONLINE SHIPPING -OHJELMAAN KÄYTTÄJÄN OPAS ONLINE SHIPPING -OHJELMAAN onlineshipping.dhl.com MISSÄ LIIKUTKIN, ONLINE SHIPPING ON KÄYTÖSSÄSI. DHL Online Shipping on erinomainen apu niin kiireisille yrittäjille kuin toimistopäälliköillekin.

Lisätiedot

Webforum. Version 15.1 uudet ominaisuudet. Päivitetty: 2015-03-28

Webforum. Version 15.1 uudet ominaisuudet. Päivitetty: 2015-03-28 Webforum Version 15.1 uudet ominaisuudet Päivitetty: 2015-03-28 Sisältö Tietoja tästä dokumentista... 3 Yleistä... 4 Dokumentit... 5 Uudet versiot dokumenttien katseluohjelmista ipadille... 5 Dokumenttien

Lisätiedot

mytnt Quick Guide mytnt-käyttäjän pikaopas mytnt - Helppoa, nopeaa ja vaivatonta - suomeksi.

mytnt Quick Guide mytnt-käyttäjän pikaopas mytnt - Helppoa, nopeaa ja vaivatonta - suomeksi. mytnt Quick Guide mytnt-käyttäjän pikaopas mytnt - Helppoa, nopeaa ja vaivatonta - suomeksi. Näin saat ohjelman käyttöösi 1. Mene osoitteeseen www.tnt.fi 2. Klikkaa vasemman reunan valikossa mytnt-lähetä

Lisätiedot

HELIA 1 (11) Outi Virkki Tiedonhallinta 4.11.2000

HELIA 1 (11) Outi Virkki Tiedonhallinta 4.11.2000 HELIA 1 (11) Access 1 ACCESS...2 Yleistä...2 Access-tietokanta...3 Perusobjektit...3 Taulu...5 Kysely...7 Lomake...9 Raportti...10 Makro...11 Moduli...11 HELIA 2 (11) ACCESS Yleistä Relaatiotietokantatyyppinen

Lisätiedot

SharePoint Foundation 2010 perusteet ylläpitäjille

SharePoint Foundation 2010 perusteet ylläpitäjille SharePoint Foundation ylläpitäjän ohjeet Sivu 1/5 SharePoint Foundation 2010 perusteet ylläpitäjille SharePoint Foundationin avulla voit luoda nopeasti useita erilaisia sivustoja, joissa WWW-sivuja, tiedostoja,

Lisätiedot

MICROSOFT EXCEL 2010

MICROSOFT EXCEL 2010 1 MICROSOFT EXCEL 2010 Taulukkolaskentaohjelman jatkokurssin tärkeitä asioita 2 Taulukkolaskentaohjelmalla voit Käyttää tietokonetta ruutupaperin ja taskulaskimen korvaajana Laatia helposti ylläpidettäviä

Lisätiedot

Seutudokumenttien pä ivittä misohje

Seutudokumenttien pä ivittä misohje Seutudokumenttien pä ivittä misohje Kirjautuminen sisällönhallinta-työkaluun Käytä ylläpidossa Firefox-selainta. Käyttäjätunnukset Käy rekisteröitymässä osoitteessa www./kirjaudu kohdassa Rekisteröidy.

Lisätiedot

Joomla pikaopas. Yksinkertainen opas, jossa neuvotaan esimerkkisivuston teko Joomla julkaisujärjestelmällä vaihe vaiheelta.

Joomla pikaopas. Yksinkertainen opas, jossa neuvotaan esimerkkisivuston teko Joomla julkaisujärjestelmällä vaihe vaiheelta. Joomla pikaopas Yksinkertainen opas, jossa neuvotaan esimerkkisivuston teko Joomla julkaisujärjestelmällä vaihe vaiheelta. Paavo Räisänen www.ohjelmoimaan.net Tätä opasta saa vapaasti kopioida, tulostaa

Lisätiedot

1 Opinnäytetyön graafiset ohjeet. 2 Sivun asetukset. 3 Sivunumerointi. 4 Otsikot

1 Opinnäytetyön graafiset ohjeet. 2 Sivun asetukset. 3 Sivunumerointi. 4 Otsikot 1 1 Opinnäytetyön graafiset ohjeet Metropolia Ammattikorkeakoulun opinnäytetöissä noudatetaan seuraavia graafisia ohjeita. Graafiset ohjeet on tehty Metropolian opinnäytetyöryhmässä. Näiden graafisten

Lisätiedot

OpeOodi Omien kurssien löytäminen ja palautteen katselu

OpeOodi Omien kurssien löytäminen ja palautteen katselu Helsingin yliopisto WebOodi 1 OpeOodi Omien kurssien löytäminen ja palautteen katselu Opettajilla on mahdollisuus käsitellä omia kurssejaan WebOodin kautta. Opettajan toimintoja WebOodissa voi käyttää

Lisätiedot

KYMP Webmail -palvelu

KYMP Webmail -palvelu KYMP Webmail -palvelu Sisältö 1. Kirjautuminen... 3 2. Viestin merkinnät... 4 3. Viestien lukeminen... 4 Viestiin vastaaminen... 4 Viestin välittäminen edelleen / uudelleen ohjaus... 5 4. Viestin kirjoittaminen...

Lisätiedot

Verkkoliittymän ohje. F-Secure Online Backup Service for Consumers 2.1

Verkkoliittymän ohje. F-Secure Online Backup Service for Consumers 2.1 Verkkoliittymän ohje F-Secure Online Backup Service for Consumers 2.1 F-Secure Online Backup Service for Consumers -verkkoliittymän ohje... 2 Johdanto... 2 Mikä F-Secure Online Backup Service for Consumers

Lisätiedot

Outlook-synkronointi 08Q4

Outlook-synkronointi 08Q4 Outlook-synkronointi 08Q4 (MelbaFresh_Outlook_08Q4.odt) melbamail@melbagroup.fi Sisällysluettelo MelbaFresh ja Outlook -synkronointi...1 Kuvaus...1 MelbaFresh Outlook:...1 Outlook MelbaFresh :...2 Ohjeet

Lisätiedot

Webmail on monipuolinen työkalu jolla voi tehdä paljon muutakin kuin lukea sähköpostia. Tässä ohjeessa on lyhyesti esitelty joitakin sen ominaisuuksia. Peruspostilaatikossa ei ole kaikkia ominaisuuksia,

Lisätiedot

Anne-Mari Näsi 15.2.2010 EXCELIN PIKAKÄYTTÖOHJE (EXCEL 2007)

Anne-Mari Näsi 15.2.2010 EXCELIN PIKAKÄYTTÖOHJE (EXCEL 2007) Anne-Mari Näsi 15.2.2010 EXCELIN PIKAKÄYTTÖOHJE (EXCEL 2007) TAULUKON NIMEÄMINEN 1. Klikkaa hiiren kakkospainikkeella Taul1 eli taulukon nimen kohdalla. Valitse kohta Nimeä uudelleen. 2. Kirjoita taulukolle

Lisätiedot

EKS myclub pikaohje Jojoille

EKS myclub pikaohje Jojoille 1(12) Espoon-kiekkoseura RY MyClub-ohje Joukkueenjohtajille EKS myclub pikaohje Jojoille 1 Mikä on myclub? myclub on urheilu- ja vapaa-ajan yhteisöjen sähköinen jäsenpalvelu, jonka avulla yhteisö hallinnoi

Lisätiedot

Excel syventävät harjoitukset 31.8.2015

Excel syventävät harjoitukset 31.8.2015 Yleistä Excel on taulukkolaskentaohjelma. Tämä tarkoittaa sitä että sillä voi laskea laajoja, paljon laskentatehoa vaativia asioita, esimerkiksi fysiikan laboratoriotöiden koetuloksia. Excel-ohjelmalla

Lisätiedot

MOBISITE-TYÖKALUN SISÄLTÄMÄT TOIMINNOT

MOBISITE-TYÖKALUN SISÄLTÄMÄT TOIMINNOT MOBISITE-TYÖKALU MobiSite on työkalu matkapuhelimeen soveltuvan mobiilisivuston rakentamiseen. AIMO-järjestelmän jatkuvasti päivittyvä päätelaitetunnistus tunnistaa useimmat puhelinmallit ja mukauttaa

Lisätiedot

Tekninen dokumentti. TEKNINEN DOKUMENTTI Versio 4.4-1 29.9.2011 1 (24) Versio ja pvm Laatinut Tarkastanut Hyväksynyt.

Tekninen dokumentti. TEKNINEN DOKUMENTTI Versio 4.4-1 29.9.2011 1 (24) Versio ja pvm Laatinut Tarkastanut Hyväksynyt. 29.9.2011 1 (24) Tekninen dokumentti Metsäkeskusten sähköisten viestien (siirtotiedostojen) lähettäminen automaattisesti metsäkeskusten tiedonsiirtopalveluun ja palvelun palauteviestit Versio ja pvm Laatinut

Lisätiedot

KEHITYSTOIVEIDEN JA VIRHEIDEN KIRJAUSOHJE INTERNETISTÄ

KEHITYSTOIVEIDEN JA VIRHEIDEN KIRJAUSOHJE INTERNETISTÄ KEHITYSTOIVEIDEN JA VIRHEIDEN KIRJAUSOHJE INTERNETISTÄ Asemamiehenkatu 4 00520 Helsinki puh. (09) 2780 0078 fax (09) 155 2851 asiakaspalvelu@seuraava.fi http://exim.seuraava.fi EXIM-KEHITYS 2 (6) Virheraportit

Lisätiedot

ohjeita kirjautumiseen ja käyttöön

ohjeita kirjautumiseen ja käyttöön ohjeita kirjautumiseen ja käyttöön Kirjautumisesta Opiskelijat: kirjaudu aina tietokoneelle wilmatunnuksella etunimi.sukunimi@edu.ekami.fi + wilman salasana Opettajat: kirjaudu luokan opekoneelle @edu.ekami.fi

Lisätiedot

10. ASIAKASHALLINTA CRM; Osoitetarrat, ryhmäsähköposti ja export

10. ASIAKASHALLINTA CRM; Osoitetarrat, ryhmäsähköposti ja export 10. ASIAKASHALLINTA CRM; Osoitetarrat, ryhmäsähköposti ja export 10.1. PERIAATE CRM asiakashallintajärjestelmästä voidaan tulostaa osoitetarrat, lähettää ryhmäsähköpostia sekä exportata (viedä) hakutuloksia

Lisätiedot

Viitta-itsearvioinnin käyttöohje Vastaajan ohje

Viitta-itsearvioinnin käyttöohje Vastaajan ohje Viitta-itsearvioinnin käyttöohje Vastaajan ohje SISÄLLYSLUETTELO 1 Tiivistelmä... 3 2 Johdanto... 4 2.1 Ohjelmistovaatimukset... 4 2.2 Sanasto... 4 3 Itsearviointiprosessi... 5 3.1 Vaihe 1: Aloitus...

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi toinen luokka talvi Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,

Lisätiedot