Defusing toiminnan järjestäminen yhteistyössä Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirin ja Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen kanssa

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Defusing toiminnan järjestäminen yhteistyössä Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirin ja Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen kanssa"

Transkriptio

1 Defusing toiminnan järjestäminen yhteistyössä Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirin ja Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen kanssa

2 using sing on menetelmä, jolla pyritään auttamaan auttajaa ytymään paremmin traumaattisesta tilanteesta, jossa auttaja on. sing-toiminnan ensisijainen tarkoitus on ehkäistä oitajan/pelastajan työkyvyn heikkenemistä. sing on ryhmäkeskustelutilanne, jonka vetämisestä vastaavat iskoulutuksen saaneet henkilöt. Keskustelu on maksimissaan in mittainen sessio, jossa käydään ohjatusti kuormitusta uttanut tilanne läpi. isella osallistujalla on mahdollisuus kertoa omasta osuudestaan

3 illä Päijät-Hämeessä sing-istunnon koollekutsumisesta ja käytännön järjestelyistä aa Päijät-Hämeen päivystävä ensihoidon kenttäjohtaja. Apunaan voi käyttää päivävuorossa olevaa toimistokenttäjohtajaa tai ta tarkoitukseen sopivaa, käytettävissä olevaa henkilökuntaa, ijaisesti defusing- koulutuksen saanutta ensihoitajaa. istyön piiriin kuuluu myös Päijät-Hämeen alueella toimiva yistaho. Heidän työntekijänsä ovat myös tilanteen sattuessa utettuja osallistumaan defusing-istuntoon. sing-koulutuksen saaneita, asiasta kiinnostuneita työntekijöitä on ensihoitajista että pelastajista, jolloin yhteistyössä voidaan

4 loin apsipotilaan vakava loukkaantuminen, sairastuminen tai uolema laan poikkeava loukkaantuminen tai poikkeava kuolema ipotilastilanne tai suuronnettomuus ivaltaa tai sen uhkaa sisältänyt tilanne moka (esim. liikenneonnettomuus tai hoitovirhe) t rankat tilanteet peräkkäin jolloin ns. kierrokset jäävät päälle hteisön jäsenen vakava loukkaantuminen tai kuolema ltä piti tilanne

5 sä ja milloin nnot järjestetään ensisijaisesti ensihoitokeskuksen tiloissa ja ijaisesti tarkoitukseen sopivalla pelastusasemalla. Mikäli istunto stetään pelastusasemalla, sopii päivystävä kenttäjohtaja asiasta ystävän palomestarin tai ko. aseman ruiskumestarin kanssa. sing-istunto järjestetään aikaisintaan parin tunnin sisällä htuneesta viimeistään työvuoron päätteeksi

6 elle hoitajat ttäjohtaja vaste stajat (sovitaan pelastuksen kanssa tapauskohtaisesti) ävälle osallistuneet opiskelijat tehtävään liittyvä viranomainen listujia yhdessä keskustelussa on maksimissaan Tarvittaessa stetään kaksi tai useampia istuntoja

7 tännön kysymyksiä li istunto järjestetään työajalla, siitä maksetaan palkka. uoron ulkopuolelle osuvassa istunnossa merkitään tunnit ylös ja auksen saa kuten muutenkin venyneestä vuorosta. li istunto työajalla voidaan ko. yksikkö tai yksiköt ottaa pois tä KJ.n päätöksellä, tehdä valmiussiirtoja tai käyttää istovuorossa olevia ensihoitajia yksikön miehittämisessä

8 ttäjohtajan ohjeet defusing-istunnon estämikeksi ista tarve goi tehtävä toimisto KJ.lle, jos itse olet ollut tehtävällä yhteys ensihoitopalvelun koulutettuun defusing-istunnon pitäjään defusing koulutetuista PHPELA:n ja EHK:n työntekijöistä) o tilanne ja suunnitelmasi käytännön järjestelyistä ja tehkää yhdessä toimintasuunnitelma ytoi kaksi defusing-istunnon pitäjää (pää- ja apuvetäjä) jokaista istuntoa en non pitäjien rekrytointi tulee suorittaa mahdollisimman pian, jotta

9 yhteys pelastuslaitoksen ensihoitoesimieheen ja kerro öksestäsi järjestää defusing-istunto sijaisesti yhteys Erkki K. Erkin ollessa estynyt, otetaan yhteys ossa olevaan ensihoitoesimieheen. o toimintasuunnitelma: ajankohta ja operatiiviset järjestelyt jne. kkö/yksiköitä pois rivistä?) ketä kutsutaan mukaan ja jaosta kuka kutsuu kenetkin, sekä on tarkoituksen mukainen paikka yhteys päivystävään palomestariin, mikäli ko. tehtävällä on ollut ana pelastusyksiköitä, ja sovi kutsutaanko pelastajat samaan

10 a tarvittaessa kokoustila keskussairaalalta istuntoa varten kki, Kaisu, simulaatiotila tms.) a yksiköihin, joiden henkilökunta kutsutaan defusing-istuntoon, ja o istunnon ajankohta ja paikka rmoi hätäkeskusta muutoksista päivittäisessä valmiudessa estä sijaishenkilökunta/ pyydä seuraava vuoro aikaisemmin n/ tee järjestelyt auton pois rivistä ottamiseksi ita raportti tapahtuneesta sekä defusing-järjestelyistä ja lähetä sihoidon vastuulääkärille, ensihoitopäällikölle sekä täjohtajat-sähköpostiin sing-istunnosta ei tehdä raporttia - istunto on luottamuksellinen a defusing-istuntoon kulunut aika Titaniaan osallistuneille ja

11 sing koulutus hoidettiin kaksipäiväisenä kurssina keskussairaalan sa. lutuksesta vastasi Anssi Aunola kriisityöntekijä silla käsiteltiin ihmisenä olemista, ihmisten toimintatapoja eissä ja selviytymiskeinoja kriiseistä sekä tunnistamis keinoja in toveri on avun tarpeessa. Käsiteltiin defusing istonnon iikoita sekä käytännön kysymyksiä harjoitus istuntojen avulla. silla oli molemmista organisaatioista (phpela ja ehk) väkeä ensä n.15 osapuilleen puolet ja puolet. misen ylläpitämiseksi tarkoituksena on pitää jatkokoulutuksia toimisesti että palkatun kouluttajan avulla.

12 vaisuuden haasteena on saada ihmiset ymmärtämään ja aistumaan aloittaa defusing toiminta. Puhuminen koetaan koudeksi tms. steena on myös kaataa loputkin raja-aidat ja tasoittaa kuilut hteisöjen väliltä. dollinen yhteistoiminta naapurialueiden muiden toimijoiden sa mm.spr.

13

Henkinen työsuojelu Pelastuslaitoksissa

Henkinen työsuojelu Pelastuslaitoksissa Henkinen työsuojelu Pelastuslaitoksissa Saku Sutelainen 20.4. Vierumäki 2 Työhyvinvointi tehdään yhdessä Työhyvinvoinnin edistäminen kuuluu sekä työnantajalle että työntekijöille. Työnantajan on huolehdittava

Lisätiedot

Pilotin tavoitteena oli työnohjauksen mallintaminen pelastus- ja ensihoidon henkilöstölle.

Pilotin tavoitteena oli työnohjauksen mallintaminen pelastus- ja ensihoidon henkilöstölle. Ilpo Lehtonen Pilotin tavoitteena oli työnohjauksen mallintaminen pelastus- ja ensihoidon henkilöstölle. Pilotin päättymisen jälkeen tuotetussa raportissa on kuvattu mallintamisen toteutuminen sekä ehdotettu

Lisätiedot

ENSIHOITAJAN TYÖSSÄJAKSAMINEN

ENSIHOITAJAN TYÖSSÄJAKSAMINEN ENSIHOITAJAN TYÖSSÄJAKSAMINEN Case Satakunta ja erinäisiä huomioita eija.vaula@satshp.fi 19.3.2015 Tampere 23.3.2015 Kenelle? Ensihoitopalvelun työntekijät Ensihoitolääkärit Kenttäjohtajat Ensihoitajat

Lisätiedot

Tässä dokumentissa on kuvattu Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen näkemys ensihoitopalvelun palvelutasopäätöksen valmisteluun 13.10.2014.

Tässä dokumentissa on kuvattu Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen näkemys ensihoitopalvelun palvelutasopäätöksen valmisteluun 13.10.2014. HEINOLAN KAUPUNKI Kir i2a ro PELASTUSLAITOS PÄIJÄT-HÄME 10-10- 2014 A i anyn w 7ehtäväluo4dtus ENS I HO I T O Tässä dokumentissa on kuvattu Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen näkemys ensihoitopalvelun palvelutasopäätöksen

Lisätiedot

Viranomaiset kriisissä seminaari. Ensihoitokeskuksen operatiivinen toimintaohje Kj. Pekka Kainu

Viranomaiset kriisissä seminaari. Ensihoitokeskuksen operatiivinen toimintaohje Kj. Pekka Kainu Viranomaiset kriisissä seminaari 1.9.2016 Kokkolan kaupungintalo, Kaarlelasali Ensihoitokeskuksen operatiivinen toimintaohje 25.8.2016 Kj. Pekka Kainu 1 Lisää otsikko napsauttamalla 2 Johtosuhteet 4. Yleisjohto

Lisätiedot

Ensihoidon järjestelyt haastavassa liikenneonnettomuudessa. Ensihoidon kenttäjohtaja Jouni Kujala Keski-Suomen sairaanhoitopiiri

Ensihoidon järjestelyt haastavassa liikenneonnettomuudessa. Ensihoidon kenttäjohtaja Jouni Kujala Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Ensihoidon järjestelyt haastavassa liikenneonnettomuudessa Ensihoidon kenttäjohtaja Jouni Kujala Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Perustietoa Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta Metsien, vesistöjen

Lisätiedot

PALVELUTASOPÄÄTÖSESITYS ENSIHOITOPALVELUN JÄRJESTÄMISEKSI PÄIJÄT-HÄMEEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄSSÄ 1.1.

PALVELUTASOPÄÄTÖSESITYS ENSIHOITOPALVELUN JÄRJESTÄMISEKSI PÄIJÄT-HÄMEEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄSSÄ 1.1. PALVELUTASOPÄÄTÖSESITYS ENSIHOITOPALVELUN JÄRJESTÄMISEKSI PÄIJÄT-HÄMEEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄSSÄ 1.1.2017 ALKAEN VERSIO II - monituottajamalli PHSOTEY Ensihoitokeskus Sisällysluettelo

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI. Etelä-Savon sairaanhoitopiirin ensihoitopalvelun palvelutasopäätös 1.1.2014 alkaen

ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI. Etelä-Savon sairaanhoitopiirin ensihoitopalvelun palvelutasopäätös 1.1.2014 alkaen ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI Etelä-Savon sairaanhoitopiirin ensihoitopalvelun palvelutasopäätös 1.1.2014 alkaen SISÄLLYSLUETTELO 1 TOIMINTAYMPÄRISTÖ... 2 2 ENSIHOITOPALVELUN JÄRJESTÄMISTAPA... 3 3 ENSIHOITOPALVELUN

Lisätiedot

Defusing-ohjaajakoulutus

Defusing-ohjaajakoulutus Defusing-ohjaajakoulutus 16.-18.3.2015 Jyväskylässä Suomen Suomen Yhteisöakatemia Oy Oy Saarijärventie Taitoniekantie 5 B 14 8 D 35 40200 Jyväskylä40740 Jyväskylä www.sya.fi Defusing-ohjaajakoulutus 16.-18.3.2015

Lisätiedot

Defusing-ohjaajakoulutus

Defusing-ohjaajakoulutus Defusing-ohjaajakoulutus 6.-8.4.2016 Jyväskylässä Suomen Yhteisöakatemia Oy Saarijärventie 5 B 14 40200 Jyväskylä DEFUSING-OHJAAJAKOULUTUS 6.-8.4.2016 Jyväskylässä Miksi? ammattilainen pystyy kohtaamaan

Lisätiedot

Ensihoidon palvelutaso- päätöksen sisältö ja rakenne

Ensihoidon palvelutaso- päätöksen sisältö ja rakenne Ensihoidon palvelutasopäätöksen sisält ltö ja rakenne tavoitteet Ensihoitopalvelu terveydenhuollon (johtamaa) viranomaistoimintaa Kokonaisvastuu yhdellä järjestäjällä Ensihoito- ja päivystyspalvelujen

Lisätiedot

Muutoksen tarpeet ja mahdollisuudet pelastustoimessa. Simo Weckstén Pelastuskomentaja Helsingin kaupungin pelastuslaitos

Muutoksen tarpeet ja mahdollisuudet pelastustoimessa. Simo Weckstén Pelastuskomentaja Helsingin kaupungin pelastuslaitos Muutoksen tarpeet ja mahdollisuudet pelastustoimessa Simo Weckstén Pelastuskomentaja Helsingin kaupungin pelastuslaitos SITRA Megatrendit 2016 Kuvaus terrorismiverkostoista Lähde: Big, Allied and Dangerous:

Lisätiedot

Defusing - toiminta Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos

Defusing - toiminta Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos Aktiivi-Instituutti Defusing - toiminta Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos Mustakangas Ilkka 15 Sivu 1 / 18 Sivu 2 / 18 1 Johdanto... 3 2 Historia... 3 3 Käsitteet... 4 3.1 Defusing - istunto eli purkukokous...

Lisätiedot

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Pirkko Mäkinen, asiantuntija Työturvallisuuskeskus TTK pirkko.makinen@ttk.fi 19.11.2013 Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta tarkoittaa toimintatapoja,

Lisätiedot

TRAPU toimintamalli ohje traumaattisen tilanteen jälkipuintiin

TRAPU toimintamalli ohje traumaattisen tilanteen jälkipuintiin TRAPU toimintamalli ohje traumaattisen tilanteen jälkipuintiin Työhyvinvointiviikko, 29.1.2015 työhyvinvointisuunnittelija Saija Jokinen Työhyvinvointiviikko, 29.1.2015 Trapu -toimintamalli työhyvinvointisuunnittelija

Lisätiedot

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki

Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Pirkko Mäkinen, asiantuntija Työturvallisuuskeskus TTK pirkko.makinen@ttk.fi 2.11.2017 Työkyvyn hallinta, seuranta ja varhainen tuki Työkyvyn hallinta tarkoittaa toimintatapoja,

Lisätiedot

Ilpo Lehtonen 29.1.2015 Allekirjoitetun asiakirjan sähköinen versio TYÖNOHJAUKSEN MALLINTAMINEN PELASTUSTOIMINNAN JA ENSIHOIDON HENKILÖSTÖLLE

Ilpo Lehtonen 29.1.2015 Allekirjoitetun asiakirjan sähköinen versio TYÖNOHJAUKSEN MALLINTAMINEN PELASTUSTOIMINNAN JA ENSIHOIDON HENKILÖSTÖLLE RAPORTTI 1 (9) Pelastuslaitoksen johtoryhmä Ikääntyvän operatiivisen henkilöstön ohjausryhmä ja johtoryhmä TYÖNOHJAUKSEN MALLINTAMINEN PELASTUSTOIMINNAN JA ENSIHOIDON HENKILÖSTÖLLE Työnohjauksen mallintaminen

Lisätiedot

Defusing Näin IUPL:lla

Defusing Näin IUPL:lla Defusing 16.11.2012 Näin IUPL:lla MIKSI Debriefing-prosessi on erityisesti kehitetty estämään tai lieventämään rankoissa olosuhteissa työskentelevien ihmisten riskiä saada traumaperäinen stressihäiriö

Lisätiedot

Defusing-ohjaajakoulutus

Defusing-ohjaajakoulutus Defusing-ohjaajakoulutus (2+1 pv) 27.-28.10.2015 ja 1.12.2015 Tampereella Suomen Yhteisöakatemia OyOy Suomen Yhteisöakatemia Saarijärventie 5 B 14 Taitoniekantie 8 D 35 40200 Jyväskylä 40740 Jyväskylä

Lisätiedot

Ensihoitajan vastuut, velvollisuudet ja oikeudet

Ensihoitajan vastuut, velvollisuudet ja oikeudet Ensihoitajan vastuut, velvollisuudet ja oikeudet SEHL:n opintopäivät 7.-8.4.2017 Jenna Uusitalo Väitöskirjatutkija, Helsingin yliopisto Jenna.uusitalo@helsinki.fi Sisältö 1. Vastuun ja velvollisuuden

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan ammattiopisto KRIISITILANTEIDEN TOIMINTAMALLI

Keski-Uudenmaan ammattiopisto KRIISITILANTEIDEN TOIMINTAMALLI Keski-Uudenmaan ammattiopisto KRIISITILANTEIDEN TOIMINTAMALLI Sisältö 1. YLEISTÄ... 3 1.1. Mikä on kriisi?... 3 1.2. Suunnitelman tarkoitus ja tavoitteet... 3 2. TOIMINTATAVAT KRIISITILANTEISSA... 4 2.1.

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN PALVELUTASOPÄÄTÖS AJALLE 1.1.2014-

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN PALVELUTASOPÄÄTÖS AJALLE 1.1.2014- SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN PALVELUTASOPÄÄTÖS AJALLE 1.1.2014- Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri 2 (8) 1. TOIMINTAYMPÄRISTÖ Ensihoidon palvelutasopäätös koskee Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin alueella

Lisätiedot

Selvitys sosiaalihuollon tietosuoja- ja tietoturva-asioista 2011

Selvitys sosiaalihuollon tietosuoja- ja tietoturva-asioista 2011 Selvitys sosiaalihuollon tietosuoja- ja tietoturva-asioista 2011 Tulokset: Yksityiset sosiaalihuollon palvelun antajat A. YLEISTÄ 1. Vastaajaorganisaation nimi, vastaajan nimi ja asema organisaatiossa.

Lisätiedot

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 2/ (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta Asianro 7424/01.00.

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 2/ (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta Asianro 7424/01.00. Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 2/2016 1 (1) 15 Asianro 7424/01.00.02/2015 Kehittämisaloite / pelastustoimen viranhaltijat pienissä kunnissa Joona Pellikan kehittämisaloite Mitä palvelua kehittämisaloite

Lisätiedot

Suomen Sairaankuljetusliitto Selvitys ensihoidon järjestämisen kustannuksista

Suomen Sairaankuljetusliitto Selvitys ensihoidon järjestämisen kustannuksista 1 Suomen Sairaankuljetusliitto Selvitys ensihoidon järjestämisen kustannuksista Tiivistelmä 17.8.2011 Selvitystyön lähtökohdat Terveydenhuoltolain muutos vaikuttaa radikaalisti toimintaympäristöön ensihoitoalalla

Lisätiedot

KOULUTUSSUUNNITELMA VUODELLE 2016

KOULUTUSSUUNNITELMA VUODELLE 2016 KOULUTUSSUUNNITELMA VUODELLE 2016 Kangasniemen palvelutuotantoyksikkö, perusturvaosasto Tavoitteena on: Terveydenhuoltolain (30.12.2010/1326, 5 ) mukainen täydennyskoulutusvelvoite täyttyy Sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

OSAAMISEN JOHTAMINEN JA KEHITTÄMINEN LÄNSI-POHJAN SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUSSA

OSAAMISEN JOHTAMINEN JA KEHITTÄMINEN LÄNSI-POHJAN SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUSSA OSAAMISEN JOHTAMINEN JA KEHITTÄMINEN LÄNSI-POHJAN SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUSSA OPINNÄYTETYÖN TEKIJÄT TERO LUOKKANEN JA SINI OTTELIN OPINNÄYTETYÖN OHJAAJAT: LEHTORI, TUTKINTOVASTAAVA RAIJA RAJALA,

Lisätiedot

Ensihoidon järjestämismalli 2012 alkaen (luonnos) MM 07.04.2011

Ensihoidon järjestämismalli 2012 alkaen (luonnos) MM 07.04.2011 Ensihoidon järjestämismalli 2012 alkaen (luonnos) MM 07.04.2011 Th-laki (päivystys ja ensihoito) 40 Ensihoitopalvelun järjestäminen Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän on järjestettävä ensihoitopalvelu yhteistyössä

Lisätiedot

Infektiohälytystilanteet terveydenhuollossa Perusterveydenhuollon rooli ja tehtävät

Infektiohälytystilanteet terveydenhuollossa Perusterveydenhuollon rooli ja tehtävät Infektiohälytystilanteet terveydenhuollossa Perusterveydenhuollon rooli ja tehtävät 6.2.2015 Kirsi Valtonen, LT, va ayl Tartuntataudeista vastaava lääkäri Vantaan terveyskeskus Flunssa Senegalista 2010

Lisätiedot

PÄIJÄTHÄME panuusmalliksi 2015 HEI 1 A 16.10.2014

PÄIJÄTHÄME panuusmalliksi 2015 HEI 1 A 16.10.2014 PELASTUSLAITOS Esitys ensihoidon kump- PÄIJÄTHÄME panuusmalliksi 2015 HEI 1 A 16.10.2014 Kirjaan;:; 29.10-2014 Päijät-Hämeen kunnat Asfanu Ero iehtåväl okltus Päijät -Hämeen pelastuslaitoksen esitys ensihoitopalvelun

Lisätiedot

Hyväksytty xx.x.2013. Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos TOIMINTASÄÄNTÖ. Johtokunta

Hyväksytty xx.x.2013. Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos TOIMINTASÄÄNTÖ. Johtokunta Hyväksytty xx.x.2013 Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos TOIMINTASÄÄNTÖ Johtokunta 1. Toimintasäännön tarkoitus Toimintasäännössä määritellään pelastuslaitoksen tehtävät, vastuualueet sekä niiden

Lisätiedot

UUDEN ENSIHOITOLAIN VAATIMUKSET PELASTUSLAITOKSEN ENSIHOITAJILLE. Kari Porthan Ensihoitopäällikkö Helsingin pelastuslaitos

UUDEN ENSIHOITOLAIN VAATIMUKSET PELASTUSLAITOKSEN ENSIHOITAJILLE. Kari Porthan Ensihoitopäällikkö Helsingin pelastuslaitos UUDEN ENSIHOITOLAIN VAATIMUKSET PELASTUSLAITOKSEN ENSIHOITAJILLE Kari Porthan Ensihoitopäällikkö Helsingin pelastuslaitos Sisältö Mitä laki sanoo? Mitä potilas ajattelee? Millä tyydytetään potilaan tarpeet

Lisätiedot

VeTe. Henkilökunnan päivittäinen resursointi osastoryhmän sisällä Raportti 16b

VeTe. Henkilökunnan päivittäinen resursointi osastoryhmän sisällä Raportti 16b Tiedolla johtaminen ja sen rakenteet henkilöstövoimavarojen kohdentamisessa Henkilökunnan päivittäinen resursointi osastoryhmän sisällä Raportti 16b Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kehittämistehtävä

Lisätiedot

Hyvinvoinnin TUKIRYHMÄ-MALLI

Hyvinvoinnin TUKIRYHMÄ-MALLI Hyvinvoinnin TUKIRYHMÄ-MALLI Tapauskohtainen Lähestymistapa ristiriitatilanteisiin ennen kasvatuskeskusteluja Tieto vanhemmille Diat koteihin Ratkaisukeskeinen tapa tukea hyvinvointia Ritaharjussa Vaikeiden

Lisätiedot

Osaamisvaateet ja osaamisen johtaminen Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen sopimuspalokunnat

Osaamisvaateet ja osaamisen johtaminen Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen sopimuspalokunnat Osaamisvaateet ja osaamisen johtaminen Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen sopimuspalokunnat Mika Mäkelä Palomestari Insinööri (YAMK), NTM, AmO 1 Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos (LUP) Asukkaita alueella 443

Lisätiedot

Ensihoidon ja päivystyksen liikelaitoksen toimintasääntö

Ensihoidon ja päivystyksen liikelaitoksen toimintasääntö Ensihoidon ja päivystyksen liikelaitoksen toimintasääntö Ensihoidon ja päivystyksen liikelaitoksen johtokunta on hyväksynyt tämän toimintasäännön 2.2.2017 ja se on voimassa 1.3.2017 alkaen. YLEISET MÄÄRÄYKSET

Lisätiedot

Palveluntuottajan näkökulma. Uuden terveydenhuoltolain hengessä. Kuntien resurssit huomioiden

Palveluntuottajan näkökulma. Uuden terveydenhuoltolain hengessä. Kuntien resurssit huomioiden Palveluntuottajan näkökulma Uuden terveydenhuoltolain hengessä Kuntien resurssit huomioiden Esitämme, että Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella olisi pelastustoimen nykyisin hoitamien toimintaalueiden

Lisätiedot

OPINNÄYTETYÖTUTKIMUS

OPINNÄYTETYÖTUTKIMUS OPINNÄYTETYÖTUTKIMUS Työntekijöille tarjottava henkinen ensiapu ja henkistä hyvinvointia tukevat toimenpiteet pelastustoimessa Jose Saarimaa Palopäällystön koulutusohjelma AmkN10 Tutkimuksen toteutus Maaliskuun

Lisätiedot

PALVELUTASOPÄÄTÖS ENSIHOITOPALVELUN JÄRJESTÄMISEKSI PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄSSÄ ALKAEN

PALVELUTASOPÄÄTÖS ENSIHOITOPALVELUN JÄRJESTÄMISEKSI PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄSSÄ ALKAEN PALVELUTASOPÄÄTÖS ENSIHOITOPALVELUN JÄRJESTÄMISEKSI PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄSSÄ 1.5.2017 ALKAEN Hyväksytty valtuustossa x.x.2017 Ensihoitokeskus Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Ensihoitopalvelun

Lisätiedot

ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN PALVELUTASOPÄÄTÖS 1.1.2013 31.12.2016

ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN PALVELUTASOPÄÄTÖS 1.1.2013 31.12.2016 ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN PALVELUTASOPÄÄTÖS 1.1.2013 31.12.2016 Hyväksytty Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuustossa x.x. 2011 Sisällysluettelo 1. Johdanto ja palvelutasopäätöksen

Lisätiedot

Kevään 2016 toimintasuunnitelma

Kevään 2016 toimintasuunnitelma POIS SYRJÄSTÄ Kevään 2016 toimintasuunnitelma Kehittämisosion nimi: VERKOSTOMAISEN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN 1) Mitä kehittämisosiossa on saatava aikaan kevään 2016 aikana? Tavoite 1: 1. Verkostomaisen yhteistyön

Lisätiedot

Selvitys sosiaalihuollon tietosuoja- ja tietoturva-asioista 2011

Selvitys sosiaalihuollon tietosuoja- ja tietoturva-asioista 2011 Selvitys sosiaalihuollon tietosuoja- ja tietoturva-asioista 2011 Tulokset: Julkiset sosiaalihuollon palvelun antajat A. YLEISTÄ 1. Vastaajaorganisaation nimi, vastaajan nimi ja asema organisaatiossa. Vastaajien

Lisätiedot

Pelastuslaitoksen ja sopimuspalokuntien välinen harjoitusyhteistyö

Pelastuslaitoksen ja sopimuspalokuntien välinen harjoitusyhteistyö Pelastuslaitoksen ja sopimuspalokuntien välinen harjoitusyhteistyö Osaamisen kehittämisen vuorovaikutustyöpaja pelastuslaitoksille 26.1.2016 Jani Aaltonen aluepalopäällikkö Päijät-Hämeen pelastuslaitos

Lisätiedot

Adoptiomaatapaamisen järjestäminen

Adoptiomaatapaamisen järjestäminen Adoptiomaatapaamisen järjestäminen 2016 Aina tulee yllätyksiä. Hyvällä suunnittelulla turvaa paljon, reagointikyvyllä ja hyvillä hermoilla pelastaa kaiken. Tekijä: Julia Kurki 2 Vapaaehtoistyö tapahtuman

Lisätiedot

Sosiaalihuollon ja terveystoimen lainsäädännön uudistus ja toiminnalliset muutokset

Sosiaalihuollon ja terveystoimen lainsäädännön uudistus ja toiminnalliset muutokset Sosiaalihuollon ja terveystoimen lainsäädännön uudistus ja toiminnalliset muutokset Sosiaali- ja terveystoimi huomenna seminaari 19.3.2010 Suomen Kuntaliitto Vesa Rantahalvari, valtiosihteeri Vesa Rantahalvari

Lisätiedot

Savonrannan aluejohtokunnan esitys ensivasteen hälyttämisestä

Savonrannan aluejohtokunnan esitys ensivasteen hälyttämisestä 2.1.2017 1 (5) Savonrannan aluejohtokunnan esitys ensivasteen hälyttämisestä Aluejohtokunta on tarkastusinsinööri Jorma Mattisen valmistamana tehnyt esityksen sairaanhoitopiirille, että Savonrannan paloasemalla

Lisätiedot

Lääketieteen opiskelijoiden kesätyöt Yhteenveto Lääkäriliiton ja SML:n opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty syksyllä 2016

Lääketieteen opiskelijoiden kesätyöt Yhteenveto Lääkäriliiton ja SML:n opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty syksyllä 2016 Lääketieteen opiskelijoiden kesätyöt 2016 Yhteenveto Lääkäriliiton ja SML:n opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty syksyllä 2016 Tutkimuksen toteutus ja aineisto Aineisto on kerätty sähköisellä

Lisätiedot

KOTIRUKKANEN työryhmä yhteistyön lisäämiseksi asumisyksiköissä

KOTIRUKKANEN työryhmä yhteistyön lisäämiseksi asumisyksiköissä KOTIRUKKANEN työryhmä yhteistyön lisäämiseksi asumisyksiköissä Mitä Kotirukkasella tavoitellaan? Kotirukkasen avulla tiivistetään yhteistyötä asumisyksikön työntekijöiden, asukkaiden ja läheisten välillä.

Lisätiedot

Ensihoitopalvelu ja HEMS Muutokset. Jouni Kurola KYS

Ensihoitopalvelu ja HEMS Muutokset. Jouni Kurola KYS Ensihoitopalvelu ja HEMS Muutokset Jouni Kurola KYS 1 Ensihoitopalvelun Tehtävämäärät/vuosi 60000 50000 40500 46954 49836 48512 43 628 47958 40000 30000 20000 27300 25 000 31150 32270 2005 2006 2007 2008

Lisätiedot

Defusing-osaamisesta on hyötyä

Defusing-osaamisesta on hyötyä Defusing-osaamisesta on hyötyä Inka Poikela 21.10.2017 Psykososiaalisen tuen tarve näkyväksi Erilaiset kriisitilanteet Suomessa ja ulkomailla Sodat Suuronnettomuudet ja muut kriisitilanteet Suomessa 1990-luvun

Lisätiedot

Tilannekuva pelastustoiminnan johtamisessa. Paul Nyberg Palomestari Helsingin kaupungin pelastuslaitos

Tilannekuva pelastustoiminnan johtamisessa. Paul Nyberg Palomestari Helsingin kaupungin pelastuslaitos Tilannekuva pelastustoiminnan johtamisessa Paul Nyberg Palomestari Helsingin kaupungin pelastuslaitos Tilannekuva terminä Tilannekuva herättää paljon ajatuksia Lukuisia tuotteita ja palveluita myydään

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kun nan valtuus tol le, että

Sosiaalilautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kun nan valtuus tol le, että Sosiaalilautakunta 10 01.03.2016 Kunnanhallitus 59 21.03.2016 Kunnanhallitus 71 11.04.2016 Kunnanvaltuusto 15 18.04.2016 RAVITSEMISTYÖNTEKIJÄN OPPISOPIMUSTOIMEN PERUSTAMINEN KESKUSKEITTIÖLLE Sosltk 01.03.2016

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi, pelastustoimi ja varautuminen alatyöryhmän kokous

Sosiaali- ja terveystoimi, pelastustoimi ja varautuminen alatyöryhmän kokous 1 (5) Sosiaali- ja terveystoimi, pelastustoimi ja varautuminen alatyöryhmän kokous Aika tiistai klo 09.00 11.0. Paikka Kajaanin kaupungintalo (os. Pohjolankatu 13), kokoustila Kekkonen, Osallistujat Työryhmän

Lisätiedot

Oppilaitoksen kriisivalmius

Oppilaitoksen kriisivalmius 1 Hyväksytty 16.6.2011 Oppilaitoksen kriisivalmius Oppilaitoksen opiskelijat ja henkilökunta voivat joutua äkilliseen onnettomuuteen tai uhkaavaan tilanteeseen, joko oppilaitoksessa tai sen ulkopuolella.

Lisätiedot

Oulun seudun yhteispäivystys + lääkärijohtoinen ensihoito - nykytoiminta ja tulevaisuuden näkymät

Oulun seudun yhteispäivystys + lääkärijohtoinen ensihoito - nykytoiminta ja tulevaisuuden näkymät ...... Northern Ostrobothnia Hospital District Oulun seudun yhteispäivystys + lääkärijohtoinen ensihoito - nykytoiminta ja tulevaisuuden näkymät Matti Martikainen yhteispäivystysyksikön johtaja ensihoidon

Lisätiedot

Keskustelutilaisuus ammattikorkeakouluille ja sidosryhmille ensihoitajien koulutuksen tulevaisuudesta

Keskustelutilaisuus ammattikorkeakouluille ja sidosryhmille ensihoitajien koulutuksen tulevaisuudesta Keskustelutilaisuus ammattikorkeakouluille ja sidosryhmille ensihoitajien koulutuksen tulevaisuudesta Yhteenveto kaksoistutkintotyöpajasta 14.8. ensihoidon koulutuksen osalta Erityisasiantuntija Markku

Lisätiedot

ALUSTAVA LEIRIKYSELY. Kyselyyn vastasi: Yhdistys/yhteisö: Puhelin: Sähköposti: Osoite: 1. Mistä saitte tiedon mahdollisuudesta järjestää työleiri?

ALUSTAVA LEIRIKYSELY. Kyselyyn vastasi: Yhdistys/yhteisö: Puhelin: Sähköposti: Osoite: 1. Mistä saitte tiedon mahdollisuudesta järjestää työleiri? ALUSTAVA LEIRIKYSELY Täytetty kysely palautetaan sähköpostitse osoitteeseen leirit@kvtfinland.org. KVT:n johtokunta käsittelee kyselyn ja tekee päätöksen leirin hyväksymisestä seuraavassa kokouksessaan.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Helsinki-Santahamina sotilaskotiyhdistys ry

TOIMINTASUUNNITELMA Helsinki-Santahamina sotilaskotiyhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Helsinki-Santahamina sotilaskotiyhdistys ry Yhdistyksen päämäärät Uusien jäsenien hankkiminen ja sisarien aktivoiminen toimintaan Sisarten keskinäinen arvostava yhteistyö Yhdistyksen

Lisätiedot

Palotutkimuksen päivät Hanasaari. Matti Honkanen

Palotutkimuksen päivät Hanasaari. Matti Honkanen Pelastustoimen yhteinen osaamisenkartoitusmalli Päivystävän päällikön ja päivystävän palomestarin tasoille sekä tilannekeskushenkilöstölle Palotutkimuksen päivät 30.8.2017 Hanasaari Matti Honkanen OSAAMISENKARTOITUS

Lisätiedot

KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Ryhmäkoko Hinta (alv 24 %) Koulutuskuvaukset Tavoite Kesto. Kokonaisvaltainen riskienhallinta

KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Ryhmäkoko Hinta (alv 24 %) Koulutuskuvaukset Tavoite Kesto. Kokonaisvaltainen riskienhallinta KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Kokonaisvaltainen riskienhallinta Osallistuja tiedostaa kokonaisvaltaisen riskienhallinnan periaatteet. Osallistuja ymmärtää eri tahojen laatimien riskianalyysien ja uhkamallien

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 Lähihoitajan tutkinto, suuntautuminen kuntoutukseen Kyky itsenäiseen ja aktiiviseen työskentelyyn Omaa hyvät

Lisätiedot

ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN PALVELUTASOPÄÄTÖS

ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN PALVELUTASOPÄÄTÖS ITÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN PALVELUTASOPÄÄTÖS 1.1.2017 31.12.2020 Hyväksytty Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuustossa 16.12.2016 Sisällysluettelo 1. Johdanto ja palvelutasopäätöksen

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen henkilökuntaa on Tuulenpesässä yhteensä 13 henkilöä.

Varhaiskasvatuksen henkilökuntaa on Tuulenpesässä yhteensä 13 henkilöä. 1. TIEDOT YKSIKÖSTÄ Päiväkoti Tuulenpesä * 4 ryhmää, 3 kokopäiväryhmää ja 1 osapäiväryhmä Varhaiskasvatuksen henkilökuntaa on Tuulenpesässä yhteensä 13 henkilöä. 2. KIUSAAMISEN MÄÄRITELMÄ Kiusaaminen on

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirin edustuksellinen yhteistoimintaohje

Sairaanhoitopiirin edustuksellinen yhteistoimintaohje POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- Päivitetty yhteistyötoimikunnassa 1 (6) Sairaanhoitopiirin edustuksellinen yhteistoimintaohje Käsitelty yhteistyötoimikunnassa 27.11.2008 Hyväksytty hallituksessa 26.1.2009

Lisätiedot

Ensihoidon kenttäjohtaja

Ensihoidon kenttäjohtaja PÄIJÄT-HÄMEEN SOSIAALI- JA TERVEYSYHTYMÄ Työpaikkailmoituksia, dokumentti sisältää kahdeksan sivua. Työpaikkailmoitus kopioitu sivulta: http://www.kuntarekry.fi/avoimettyopaikat/sivut/jobs.aspx?jobid=phsotey-07-26-

Lisätiedot

Vapaaehtoiset palkattomat virkavapaat ja työlomat (5+2)

Vapaaehtoiset palkattomat virkavapaat ja työlomat (5+2) Yhteistyöryhmä 1 16.01.2013 Kunnanhallitus 71 04.02.2013 Yhteistyöryhmä 14 24.10.2013 Kunnanhallitus 289 02.12.2013 Vapaaehtoiset palkattomat virkavapaat ja työlomat (5+2) 26/01.01.03/2013 Yhteistyöryhmä

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN MAAKUNNAN ALUEELLA TOIMIVAT PSYKOSOSIAALISEN TUEN JA PALVELUIDEN KRIISIRYHMÄT

POHJOIS-KARJALAN MAAKUNNAN ALUEELLA TOIMIVAT PSYKOSOSIAALISEN TUEN JA PALVELUIDEN KRIISIRYHMÄT 1 POHJOIS-KARJALAN MAAKUNNAN ALUEELLA TOIMIVAT PSYKOSOSIAALISEN TUEN JA PALVELUIDEN KRIISIRYHMÄT Arkipäivän äkilliset kriisi- ja onnettomuustilanteet: Kuntien moniammatilliset kriisiryhmät toimivat terveyskeskusten

Lisätiedot

Punaisen Ristin kotimaan apu

Punaisen Ristin kotimaan apu Punaisen Ristin kotimaan apu Näin autamme äkillisten onnettomuuksien uhreja Suomessa USKALLA VÄLITTÄÄ Kotimaan avun yhteyshenkilöiden koulutus Apumme ulottuu valmiudesta jälkitukeen USKALLA VÄLITTÄÄ Kotimaan

Lisätiedot

Palokuntien viikkoharjoituskysely Pelastusalan vapaaehtoistoiminnan seminaari 23.-24.8.2011 Padasjoki

Palokuntien viikkoharjoituskysely Pelastusalan vapaaehtoistoiminnan seminaari 23.-24.8.2011 Padasjoki Palokuntien viikkoharjoituskysely Pelastusalan vapaaehtoistoiminnan seminaari 23.-24.8.2011 Padasjoki Koulutussuunnittelija Markku Savolainen Vastausmäärän kehittyminen 1. Mikä rooli vastaajalla on palokunnassa?

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön asetus

Sosiaali- ja terveysministeriön asetus STM094:00/2016 LUONNOS 30.3.2017 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus ensihoitopalvelusta Sosiaali- ja terveysministeriön päätöksen mukaisesti säädetään terveydenhuoltolain (1326/2010) 41 ja 46 :n nojalla,

Lisätiedot

Poikkeuksellinen säännöllinen työaika. Ensihoitopalvelu. Dnro 4/2014, annettu Aluehallintoviraston päätöstä muutettiin.

Poikkeuksellinen säännöllinen työaika. Ensihoitopalvelu. Dnro 4/2014, annettu Aluehallintoviraston päätöstä muutettiin. Poikkeuksellinen säännöllinen työaika. Ensihoitopalvelu. Dnro 4/2014, annettu 23.2.2015 Aluehallintoviraston päätöstä muutettiin. Ks. myös työtuomioistuimen päätös TT 2015:74. Oikaisuvaatimuksen tekijä:

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä huhtikuuta /2011 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus. ensihoitopalvelusta

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä huhtikuuta /2011 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus. ensihoitopalvelusta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 15 päivänä huhtikuuta 2011 340/2011 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus ensihoitopalvelusta Annettu Helsingissä 6 päivänä huhtikuuta 2011 Sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

Vertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen 2015

Vertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen 2015 Vertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen 2015 Sisällysluettelo Vertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus Valtakunnalliset intensiivikurssit...

Lisätiedot

Kriisit ja Mielenterveys Maahanmuuttajien terveys ja hyvinvointi seminaari

Kriisit ja Mielenterveys Maahanmuuttajien terveys ja hyvinvointi seminaari Kriisit ja Mielenterveys Maahanmuuttajien terveys ja hyvinvointi seminaari 29.9.2014 Suvi Piironen Asiantuntija SOS- kriisikeskus Elämän monet kriisit Jokainen kohtaa kriisejä elämänsä aikana Kriisiksi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (10) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/12 05.02.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (10) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/12 05.02.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (10) 12 Kaupunginhallituksen sosiaali- ja terveysjaoston varhaiskasvatustointa koskevat päätökset Päätös päätti merkitä tiedoksi kaupunginhallituksen sosiaali- ja

Lisätiedot

HENKINEN ENSIAPU SEINÄJOEN KESKUSSAIRAALASSA 2010

HENKINEN ENSIAPU SEINÄJOEN KESKUSSAIRAALASSA 2010 HENKINEN ENSIAPU SEINÄJOEN KESKUSSAIRAALASSA 2010 HENKINEN ENSIAPU SEINÄJOEN KESKUSSAIRAALASSA 835016 (privatel) 044 4155016 (ulkoa) 24/7 www.epshp.fi Yksiköiden kotisivut Henkinen ensiapu HENKINEN ENSIAPU

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos -liikelaitoksen seurantaraportti tilanteesta

Espoon kaupunki Pöytäkirja Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos -liikelaitoksen seurantaraportti tilanteesta 21.08.2014 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/2014 28 Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos -liikelaitoksen seurantaraportti tilanteesta 31.7.2014 Valmistelijat / lisätiedot: Johanna Elf, puh. 09 816 26874 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

WWW. sivut, jotka työntekijän tulee tietää.

WWW. sivut, jotka työntekijän tulee tietää. 1 WWW. sivut, jotka työntekijän tulee tietää. www.jasentieto.fi > Jäsenrekisteri www.tyoteho.fi >Tuntikirjaukset www.asiointitili.suomi.fi > Palkanmaksu ja työsopimus www.espoo.fi/liikunta / webtimmi >

Lisätiedot

Laskennallinen älykkyys. Computational Intelligence

Laskennallinen älykkyys. Computational Intelligence Laskennallinen älykkyys Computational Intelligence LASKENNALLISEN ÄLYKKYYDEN TUTKIMUS TUTKIMUSKOHTEITAMME Työvoiman hallinnan optimointi Reitti- ja logistiikkaoptimointi Ammattilaisliigojen sarjaohjelmien

Lisätiedot

HRSuunti Net ja sen HRMobi työntekijäliittymä tarjoaa tehokkaan töihinkutsujärjestelmän extraajien löytämiseksi työvuoroille.

HRSuunti Net ja sen HRMobi työntekijäliittymä tarjoaa tehokkaan töihinkutsujärjestelmän extraajien löytämiseksi työvuoroille. HRMobi - Extraus HRSuunti Net ja sen HRMobi työntekijäliittymä tarjoaa tehokkaan töihinkutsujärjestelmän extraajien löytämiseksi työvuoroille. Toimintaperiaatteet HRSuunti Net extraus ominaisuus tarjoaa

Lisätiedot

Tässä yksi esimerkki koulun kriisisuunnitelmasta. Soveltuvien osin tätä voi käyttää apuna oman koulun kriisisuunnitelman laatimisessa.

Tässä yksi esimerkki koulun kriisisuunnitelmasta. Soveltuvien osin tätä voi käyttää apuna oman koulun kriisisuunnitelman laatimisessa. K R I I S I S U U N N I T E L M A Koulun turvallisuussuunnitelman yksi tärkeä osio on koulun kriisisuunnitelma. Sen tavoitteena on antaa koulun henkilökunnalle selkeät toimintaohjeet koulun kriisitilanteissa.

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Liitteet hallituksen esityslistaan , klo 9.00 No 11 / 2017

Liitteet hallituksen esityslistaan , klo 9.00 No 11 / 2017 Liitteet hallituksen esityslistaan 3.11.2017, klo 9.00 No 11 / 2017 LIITE 171 24.10.2017 BILAGA LIITE 174/1-2 Distriktsdirektörens beslutsförteckning Sairaanhoitopiirin johtajan päätösluettelo 31 Hankintapäätös:

Lisätiedot

Enemmän otetta. toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Enemmän otetta -toiminta

Enemmän otetta. toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Enemmän otetta -toiminta Enemmän otetta toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve Enemmän otetta -toiminta Enemmän otetta - toimintaa järjestetään perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Toiminnan

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois-Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois-Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois-Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä Noljakantie 4 80140 Joensuu Ydintietoja pelastuslaitoksesta Asukkaita 165 673 Pinta-ala 21 584

Lisätiedot

KRIISIVIESTINTÄÄ, MITÄ MUKA MEILLE SATTUISI? Nina Paloheimo Seuraseminaari 23.11.2013

KRIISIVIESTINTÄÄ, MITÄ MUKA MEILLE SATTUISI? Nina Paloheimo Seuraseminaari 23.11.2013 KRIISIVIESTINTÄÄ, MITÄ MUKA MEILLE SATTUISI? Nina Paloheimo Seuraseminaari 23.11.2013 Professori Jaakko Lehtosen mukaan kriisin tuntomerkit ovat seuraavat: siihen liittyy asian paisumisen uhka sen kohde

Lisätiedot

Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =.

Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =. Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki tai < tai =. 1 Valitse ruutuun oikea merkki tai < tai =. ------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Päivystysuudistus perustason näkökulmasta - terveydenhuolto

Päivystysuudistus perustason näkökulmasta - terveydenhuolto Päivystysuudistus perustason näkökulmasta - terveydenhuolto Sosiaali- ja terveysjohtajien neuvottelupäivät Kuntatalo Toinen linja 14 Helsinki 14.2.2017 Lääkintöneuvos Timo Keistinen 14.2.2017 1 Kansanterveystyö

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos ENSIHOITOPALVELUT

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos ENSIHOITOPALVELUT TALOUS 31.12.2013 POHJOIS-KARJALAN PELASTUSLAITOS -liikelaitos TALOUSARVION TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMINEN ENSIHOITO Alkuperäinen Talousarvio- Talousarvio Toteuma Poikkeama Ed.vuoden talousarvio muutokset

Lisätiedot

ALUSTAVA LEIRIKYSELY. Kyselyyn vastasi: Yhdistys/yhteisö: Puhelin: Sähköposti: Osoite: 1. Mistä saitte tiedon mahdollisuudesta järjestää työleiri?

ALUSTAVA LEIRIKYSELY. Kyselyyn vastasi: Yhdistys/yhteisö: Puhelin: Sähköposti: Osoite: 1. Mistä saitte tiedon mahdollisuudesta järjestää työleiri? ALUSTAVA LEIRIKYSELY Mikäli kaipaatte täsmennystä tai mahdolliseen leiriin liittyvät lisäkysymykset askarruttavat mieltänne, vastaamme niihin mielellämme joko puhelimitse 097568 3333 tai osoitteessa leirit@kvtfinland.org.

Lisätiedot

Miten kriisityön menetelmät ovat kehittyneet? Mitä se on nyt? Salli Saari Dosentti, psykologi Kriisityön päivät 2016

Miten kriisityön menetelmät ovat kehittyneet? Mitä se on nyt? Salli Saari Dosentti, psykologi Kriisityön päivät 2016 Miten kriisityön menetelmät ovat kehittyneet? Mitä se on nyt? Salli Saari Dosentti, psykologi Kriisityön päivät 2016 Uudenlaisen kriisityön alkuvaihe Ajoittuu 1980-luvun lopulle ja 1990-luvun alkupuolelle

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimi, pelastustoimi ja varautuminen alatyöryhmän kokous

Sosiaali- ja terveystoimi, pelastustoimi ja varautuminen alatyöryhmän kokous 1 (5) Sosiaali- ja terveystoimi, pelastustoimi ja varautuminen alatyöryhmän kokous Aika tiistai 7.2.2017 klo 09.00 11.00. Paikka Kajaanin kaupungintalo (os. Pohjolankatu 13), kokoustila Lönnrot Osallistujat

Lisätiedot

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi Suomalainen työelämätietous Pikku-koto kurssi Työelämätietoutta - Suomalaisia pidetään ahkerasti työtä tekevänä kansana. - Erityisen haluttuja työntekijöitä tulee Pohjanmaalta. - Nykyisin Suomessa on paljon

Lisätiedot

Tietosuojavastaavan nimeämistä ja muita tietosuoja- ja tietoturva-asioita koskeva kysely sosiaalihuollon palvelujen antajille 2011

Tietosuojavastaavan nimeämistä ja muita tietosuoja- ja tietoturva-asioita koskeva kysely sosiaalihuollon palvelujen antajille 2011 Tietosuojavastaavan nimeämistä ja muita tietosuoja- ja tietoturva-asioita koskeva kysely sosiaalihuollon palvelujen antajille 2011 A. YLEISTÄ 1. Vastaajaorganisaation nimi, vastaajan nimi ja asema organisaatiossa.

Lisätiedot

ENSIHOITOKESKUS Satakunnan ensihoitopalvelut vuoteen 2013

ENSIHOITOKESKUS Satakunnan ensihoitopalvelut vuoteen 2013 Satakunnan ensihoitopalvelut vuoteen 2013 JYRI LILJA ensihoitopäällikkö Eduskunta on hyväksynyt uuden terveydenhuoltolain, joka tulee voimaan 1.5.2011. Lain mukaan ensihoitopalvelun järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 7/2015 1 (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta 50 08.09.2015. 50 Asianro 4351/09.05.01.

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 7/2015 1 (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta 50 08.09.2015. 50 Asianro 4351/09.05.01. Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 7/2015 1 (1) 50 Asianro 4351/09.05.01.02/2015 Pelastustoiminnan johtamisen muuttaminen Päätöshistoria 11.6.2015 34 Pelastuspäällikkö Erkki Asikainen 31.5.2015: teki

Lisätiedot

Leirisairaalan ylilääkäri ja lääkinnän varapäällikkö

Leirisairaalan ylilääkäri ja lääkinnän varapäällikkö Leirisairaalan ylilääkäri ja lääkinnän varapäällikkö Pestin kesto: 15.1.2018 31.8.2018 Raportointi 3.8.2017-31.8.2018 Koulutus: Laillistettu lääkäri (yleislääketieteen, anestesiologian tai traumatologian

Lisätiedot

KENRAALI. Hanki 18 vahvistusjoukkoa tällä vuorolla Pelaa, kun VAHVISTUSJOUKOT ON HANKITTU Hasbro

KENRAALI. Hanki 18 vahvistusjoukkoa tällä vuorolla Pelaa, kun VAHVISTUSJOUKOT ON HANKITTU Hasbro KENRAALI Hanki 18 vahvistusjoukkoa tällä vuorolla, kun VAHVISTUSJOUKOT ON HANKITTU 110414538109 14538c09_Mission.inds 2-3 16/9/04, 9:04:10 Valloita yksi alue jokaisesta viidestä maanosasta KENRAALI 14538c09_Mission.inds

Lisätiedot

Tilannekuvien luominen arjen ja konkretian välimaastossa. Pekka Koskinen 17.9.2015

Tilannekuvien luominen arjen ja konkretian välimaastossa. Pekka Koskinen 17.9.2015 Tilannekuvien luominen arjen ja konkretian välimaastossa Pekka Koskinen 17.9.2015 ARKI JA KONKRETIA KOHTAAVAT KOHTAAVATKO TILANNEKUVAT? - MYYRMANNIN SUURONNETTOMUUS 2002 - KONGINKANKAAN LIIKENNETURMA 2004

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirin edustuksellinen yhteistoimintaohje

Sairaanhoitopiirin edustuksellinen yhteistoimintaohje POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- Päivitetty yhteistyötoimikunnassa 1 (5) Sairaanhoitopiirin edustuksellinen yhteistoimintaohje Käsitelty yhteistyötoimikunnassa 27.11.2008 Hyväksytty hallituksessa 26.1.2009

Lisätiedot