Uusi noste tulevaisuudelle kolmessa päivässä
|
|
- Anita Hiltunen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 UPM:n Schwedtin tehtaan PM11 valmistaa niittyjen ja metsien keskellä sanomalehtipaperia tonnia vuodessa. (Kuva: UPM Schwedt) Menestystarina UPM:n Schwedtin tehtaalta Uusi noste tulevaisuudelle kolmessa päivässä Ajat muuttuvat ja me niiden mukana. Tämä vanha sanonta otettiin kirjaimellisesti tosissaan UPM:n Schwedtin tehtaalla Saksassa päättämällä modernisoida tehtaan 12 vuotta vanha laadunhallintajärjestelmä (QCS) hyödyntämällä alan viimeisintä automaatiotekniikkaa. UPM:n Schwedtin tehtaalla ei tyydytä puolinaisiin ratkaisuihin. Saksalaispuolalaisen kansallispuiston lähituntumassa olevalla tehtaalla on totuttu pitämään ympäristö-, turvallisuus- ja laatuasiat hyvässä hallinnassa. Niinpä ainoa vaihtoehto oli löytää paras mahdollinen tekinen ratkaisu, kun PM11-paperikoneen käytössä ollut laadunhallintajärjestelmä päätettiin uusia. Hankkeessa oli tärkeää, että käytössä jo olleet säätölaitteet olivat integroita- vissa Voith Paper Automation -divisioonan toimitettavaksi annettuun uuteen laadunhallintajärjestelmään. Näin myös tapahtui. Kaikki erilliset toimilaitteet integroitiin osaksi QCS-järjestelmää siten, että koko Schwedtin tehtaalla on nyt laadunhallinnalle yhtenäinen automaatioalusta. Modernisoinnin yhteydessä uudistettiin myös OnQ ModuleJet -laimennusvesijärjestelmää ohjannut Profilmaticohjelmisto. Järjestelmän yhtenäistämisen vuoksi tässä yhteydessä automatisoitiin myös kaikki muut poikkiprofiilin säätöön liittyneet laitteet. Paperin tasalaatuisuuden varmistaminen parhaalla mahdollisella tavalla edellytti myös useiden konesuuntaisten säätöjen uusimista, näiden joukossa muun muassa automaattisesti tapahtuvan lajinvaihdon softa. UPM Schwedt halusi myös softan ja laitteet OnV Technology Monitoring -järjestelmän uudistamiseksi. Tämä 35
2 Yhtenäinen laadunhallintajärjestelmä perälaatikosta rullaimelle: OnQ ModuleJet, OnQ EnviroScan ja OnQ Scanner. Uuden ja yhtenäisen arkkitehtuurimme myötä otimme suuren harppauksen kohti tulevaisuutta. Steffen Deszpot, joka toimi UPM:n Schwedtin tehtaan kunnossapito- ja energiapäällikkönä hankkeen aikana. järjestelmä valvoo kaikkia kriittisiä konekomponentteja hälyttämällä heti muun muassa värinöistä huovissa ja teloissa. Järjestelmä etsii myös laatusäätöihin, kuten pintapainoon ja kosteusprofiiliin vaikuttavia lyhytkestoisia häiriötiloja ja määrittelee häiriöt aiheuttaneet koneenosat. Jos oli tarpeen, kaikki laadunhallinnan toimilaitteet huollettiin ja korvattiin uusilla. Rullaimen edessä ollut skanneri korvattiin Voithin OnQ Scannerilla, jossa on sensorit pintapainon, kosteuden ja paksuuden mittauksille. Käytössä ollut tuhkapitoisuuden mittauspiste integroitiin tähän skanneriin. Heti kuivatusosan alkupäässä ollut rainan kosteutta ja lämpötilaa mittaava OnQ EnviroScan huollettiin ja kuluneet osat vaihdettiin uusiin. Koko uudistushankkeen kruunasi Voithin toimittama vahvan tietokannan omaava OnView-tietojärjestelmä, joka on niin ikään integroitu koko laadunhallintajärjestelmään. OnView-ohjelmiston myötä on helppo päästä käsiksi sekä historiatietoihin että vallitsevaan dataan operaattoreiden visualisoitavaksi erilaisin työkaluin tarkempaa analyysia varten. Koko mittava modernisointi toteutettiin tehtaalla kolmessa päivässä. Hankkeelle asetettu tavoite valmistettavan paperin laadun yhtenäistämiseksi saavutettiin hienosti. Tämän asian kertovat selkeästi kaikkien laatuparametrien osalta merkittävästi parantuneet 2Sigma-arvot. Voith Paper Automation takasi 99,8 prosenttisesti järjestelmän teknisen toimivuuden. UPM:n Schwedtin tehtaan väki oli erittäin tyytyväinen tähän suoritukseen. Oman näkemyksensä kertoi PM11-paperikoneprojektin vastuuhenkilö Steffen Deszpot seuraavasti: Uuden ja yhtenäisen arkkitehtuurimme myötä otimme suuren harppauksen kohti tulevaisuutta. Yhteyshenkilö Holger Loock 36
3 Meillä olivat osaajat asialla UPM:n Schwedtin tehtaan laadunhallintajärjestelmän uusinta oli siinä määrin mielenkiintoinen projekti, että twogetherin edustajat halusivat keskustella lisää aiheesta hanketta tehtaan puolesta valvoneen Steffen Deszpotin kanssa. Hän on työskennellyt seitsemän vuotta tehtaalla hyvin nousujohtoisella uralla. Projektin jälkeen hänet on nimitetty Schwedtin teknilliseksi johtajaksi. twogether: Mitkä syyt johtivat PM11- paperikoneen modernisointiin? Deszpot: Keskeinen ongelmamme oli se, että käytössämme olleet vanhat laitteemme ja niiden softat tukivat vajavaisesti laadunhallintajärjestelmäämme. Meillä ei yksinkertaisesti ollut enää varaosia tai niitä oli saatavilla vain korkeaan hintaan. Nykyisessä markkinatilanteessa tähän ei kenelläkään ole varaa. Markkinajohtajan asemassa oleva yritys, kuten me, pystyy säilyttämään etumatkansa yksin hyödyntämällä parasta mahdollista saatavilla olevaa tekniikkaa. Projektimme tavoitteena oli parantaa teknistä suorituskykyämme lisäämällä samalla tuotteittemme laadun tasaisuutta. Meille oli selvää, että on investoitava, jos haluaa olla askeleen muita edellä. twogether: UPM pyysi tietysti hankkeesta tarjoukset usealtakin eri toimittajalta. Miksi valitsitte kumppaniksenne juuri Voith Paper Automationin? Deszpot: Voithin tarjous oli teknisesti paras ja innovatiivisin ratkaisu. Se ratkaisi tarpeemme integroida olemassa olevat automaation komponentit uuteen laadunhallintajärjestelmään. Meillä oli todellakin valittavanamme myös muita ja halvempiakin tarjouksia, mutta Voithin jonkin verran korkeampaa hintaa tasoitti toimituksen selkeän korkea laatutaso. Toki halusimme Voithin automaatiotekniikkaa Voithin toimittamaan koneeseen, jotta yhteensopivuudesta tulisi mahdollisimman vähän pulmia. Meille oli tärkeää myös se, että Voithin ajanmukaistettua Schwedtin tehtaan kunnossapitokeskuksen, pääsimme hyötymään ripeistä huoltotoimenpiteistä sekä laajennetusta varaosapalvelusta. twogether: UPM:n ja Voithin tiimit työskentelivät projektissa rinta rinnan. Miten yhteistyö sujui? Deszpot: Hienosti kaiken aikaa. Projektissa saamamme tuki oli vertaansa vailla. Voithin kokenut tiimi tarttui Markkinajohtajajan asemassa oleva yritys, kuten me, pystyy säilyttämään etumatkansa yksin hyödyntämällä parasta mahdollista saatavilla olevaa tekniikkaa. Steffen Deszpot 37
4 innokkaasti tehtäviinsä ja projektin johto oli tehtäviensä tasalla, molemmin puolin. Yhteistyö oli tiivistä ja hyvin organisoitua. Nämä olivat keskeisiä syitä siihen, miksi järjestelmän käyttöönottoon tarvittiin vain kolme työpäivää. twogether: Voith haluaa tarjota asiakkailleen räätälöityjä ratkaisuja Deszpot: ja juuri näin tapahtuikin. Koska meillä on omaa henkilöstöä ohjelmoijina ja järjestelmäkehittäjinä, meille on vuosien varrella kertynyt omia ratkaisuja, joista emme halunneet luopua. Voith kuunteli herkästi erityistoiveitamme ja otti huomioon monia teknisiä yksityiskohtia fonttien koosta ohjauspaneeleiden näyttöihin. twogether: Uusi laadunhallintajärjestelmä on ollut käytössä nyt yli vuoden. Mitkä olivat hankkeessa saavutetut suurimmat edut? Deszpot: PM11-paperikoneen automaatioaste oli jo ennestään erittäin korkea, mutta kun toiminnot olivat lisääntyneet vähä vähältä, lopputuloksena oli varsin kirjava kooste erilaisia laitteita ja niiden softia. Kaikki oli toki operoitavissa, mutta yhtenäinen järjestelmä puuttui. Nyt kaikki on toisin. Yksittäiset erilliset laitteet on integroitu yhteen ja laadunhallinnan laitekanta on tuotu yhteiselle automaatioalustalle. Päivittäiset rutiinit ovat tulleet aivan kirjaimellisesti selkeämmiksi. Olemme lisäksi päässet eroon joistakin turhiksi käyneistä näyttöpäätteistä valvontahuoneessa. Voithin valvontaja säätötekniikka tarjoaa sitä paitsi huomattavasti monipuolisempia palveluja mihin aiemmin on ollut mahdollisuuksia - todella tärkeä edistysaskel tämäkin. Tänä päivänä tällainen järjestelmä on välttämätön paperikoneen ohjaamiseksi. Myös ennakoiva kunnossapito on nyt mahdollista, joten häiriöt voidaan eliminoida jo ennen pulmien puhkeamista. Erittäin tärkeää meille oli saada laadunhallintajärjestelmäämme varten varmennettu ja toimiva varaosapalvelu. Tällä tavalla me säästämme hankintakuluissa ja myös kunnossapitokustannukset pysyvät hallituissa puitteissa. Voithin kokenut tiimi tarttui innokkaasti tehtäviinsä ja projektin johto oli tehtäviensä tasalla molemmin puolin. Steffen Deszpot 38
5 Tänä päivänä tällainen järjestelmä on välttämätön paperikoneen ohjaamiseksi. Steffen Deszpot twogether: Miten investointi on näkynyt paperin laadun kehityksessä? Ovatko toiveenne täyttyneet tältä osin? Deszpot: Tärkeä tavoitteemme oli varmistaa valmistamamme paperin tasalaatuisuus niin konesuuntaisesti kuin poikkisuuntaisestikin. Asiakkainamme olevien painotalojen tulee saada pintapainoltaan täsmälleen samanlaista paperia rullan alkupäästä loppupäähän ja tietysti profiililtaan yhdenmukaisena koko rullan leveydeltä. Toteutettu modernisointi auttoi meitä tässä. 2Sigma-arvot uunikuivan paperitonnin, kosteuden, paksuuden ja tuhkapitoisuuden osalta ovat nyt selvästi parempia. Pystymme myös uuden lajinvaihto-ohjelmiston myötä vaihtamaan pintapainoja toisiksi nopeammin ja vielä niin, että rullien katkaisuväli pienenee. Tasaisempi paperin laatu johtaa myös pulmattomampaan ajoon, mikä näkyy katkotilastoissa. Asiaa on vaikea osoittaa numeroina, mutta minulla on selkeä käsitys siitä, että katkot ovat vähentyneet. Tasaisen hyvän laadun vuoksi paperimme toimii hyvin niin painokoneissa kuin omassa paperikoneessammekin. twogether: Millaista asiakaspalautetta olette saaneet? twogether: Modernisointi on takanapäin, mutta mikä on erityisesti jäänyt mieleen siltä ajalta, jolloin hanke toteutettiin? Deszpot: Tänä päivänä teknisiä palveluja on tarjolla monilta yrityksiltä. Projektin toteuttavat kuitenkin ne henkilöt, jotka tekevät todella työtä asiansa hyväksi. Tässä hankkeessa kaikki tekivät parhaansa. Alusta alkaen oli selvää, että tehtaallamme olivat osaajat asialla. Hyvällä omallatunnolla voin sanoa, että tekisin kaiken uudestaan aivan samalla tavalla. Deszpot: Paperin laatua koskeneet valitukset ovat vähentyneet. Paperillamme on hyvä maine asiakaspainotaloissa. twogether: Kiitos ystävällisestä haastattelustanne, UPM:n Schwedtin tehtaan teknillinen johtaja Steffen Deszpot. UPM:n Schwedtin tehtaan PM11-paperikone. 39
Holmen Paper Madrid Peninsular sanomalehtipaperikone, joka käynnistyi ennätysnopeudella
Holmen Paper Madrid Peninsular sanomalehtipaperikone, joka käynnistyi ennätysnopeudella Holmen Paper AB otti käyttöön uuden sanomalehtipaperikoneen PK62 Madridin tehtaalla Espanjassa ennätyksellisessä
Stora Enso Kabel OLC 5 Laatu luo tyytyväisyyttä
Paperin hyvää laatua ei todenneta vain visuaalisesti, vaan myös painajan lausunto on tarpeen: Ensiluokkaista! Stora Enso Kabel OLC 5 Laatu luo tyytyväisyyttä Stora Enso Kabel on yksi Stora Enso -konsernin
Kohdekiinteistöjen RAU-järjestelmien analyysi verrattuna AU-luokitukseen
Kohdekiinteistöjen RAU-järjestelmien analyysi verrattuna AU-luokitukseen Tavoitteiden avulla kohti parempaa automaatiota Sakari Uusitalo Sami Mikkola Rakennusautomaation energiatehokkuusluokitus Standardissa
Prosessikunnossapito ja huoltosopimukset Ulkoistukset. Ennakkohuolto ja vikakorjaukset, LVI-suunnittelu Huoltosopimukset
UPM KOFF Kokonaiskunnossapito Prosessikunnossapito ja huoltosopimukset Ulkoistukset Kenttähuolto ja Projektit Sähkö- ja automaatio kunnossapitopalvelut Mekaaninen kunnossapito, modernisoinnit, prosessimuutokset
Ohjattua suorituskykyä.
Ohjattua suorituskykyä. Yhdyskuntatekniset ajoneuvot Toimiala Rakennuskoneet Maa- ja metsätalouskoneet Kuljetus ja logistiikka Suorituskykyä. Kaikkien komponentien täydellisen integroinnin ansiosta saavutetaan
Asiakkaan menestystarina. Alquity. sai kattavan käsityksen myyntiputkesta, järjestelmälliset seurantatoiminnot ja kohdennetun sähköpostimarkkinoinnin
Asiakkaan menestystarina Alquity sai kattavan käsityksen myyntiputkesta, järjestelmälliset seurantatoiminnot ja kohdennetun sähköpostimarkkinoinnin PIRSTALOITUNEET TIEDOT MUUNNETTIIN ETULYÖNTIASEMAKSI
1. TUTUSTUKAA YK:N UUSIIN KESTÄVÄN KEHITYKSEN TAVOITTEISIIN. 2. VALITKAA KARTALTA YKSI SUOMEN KEHITYSYHTEISTYÖN PITKÄAIKAINEN KUMPPANIMAA.
pari pari 1. TUTUSTUKAA YK:N UUSIIN KESTÄVÄN KEHITYKSEN TAVOITTEISIIN. POHTIKAA...miten niiden toteutuminen vaikuttaa Naomin/Dain elämään....mitä tapahtuu, jos tavoitteet eivät toteudukaan....miten tavoitteiden
Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy
Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy + Toimiala: Rakentaminen ja remontointi Yritys: Tampereen Rakennustiimi Oy Olemme saaneet Fonectalta selkeää näyttöä
Strategia oli hyvä jäi vain toteuttamatta
Strategia oli hyvä jäi vain toteuttamatta Operaatio täyskäännös 2.0 - Diskuteerauksesta tekemiseen Juho Lipsanen 11.11.2010 Arc Technology Oy - Taloussanomat 1 cfo 10 years ceo 12 years partner 3 years
Shandong Huatai Paper Voithin paperikoneilla valmistetaan puolet Kiinan sanomalehtipaperin tarpeesta
Shandong Huatai Paper Voithin paperikoneilla valmistetaan puolet Kiinan sanomalehtipaperin tarpeesta Shandong Huatai Paper Company Ltd., joka on Kiinan johtava sanomalehtipaperin valmistaja, valitsi jälleen
Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE
Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE TIIMIMME PALVELEE SINUA KOKONAISVALTAISESTI Stancon Oy on vuodesta 1994 toiminut yritys, joka
Vapaaehtoiskysely - HelsinkiMissio. Tampereen teknillinen yliopisto Tiedonhallinnan ja logistiikan laitos/mittaritiimi Harri Laihonen, FT
Vapaaehtoiskysely - HelsinkiMissio Tampereen teknillinen yliopisto Tiedonhallinnan ja logistiikan laitos/mittaritiimi Harri Laihonen, FT Esityksen sisältö 1. Aineeton pääoma 2. Miksi vapaaehtoiskysely?
Täydellä höyryllä eteenpäin! Höyrytekniikka tärkeä osa kuivatusprosessia
47 Täydellä höyryllä eteenpäin! Höyrytekniikka tärkeä osa kuivatusprosessia Erich Willer Paper Machines Graphic erich.willer@voith.com Ilmeiset trivialiteetit häiritsevät joskus paperinvalmistusta. Aluksi
Referenssi FRIISILÄNTIE 33, ESPOO. Ripeää toimintaa ja upea lopputulos
Ripeää toimintaa ja upea lopputulos Talomme katto on rakennettu vuonna 1986. Tiilet olivat tulleet huokoiseksi ja sammalta kertynyt, joten huoltoa kaivattiin, kertoo talon omistaja. Referenssi FRIISILÄNTIE
Yhteisöllisen toimintatavan jalkauttaminen!
Yhteisöllisen toimintatavan jalkauttaminen! Käyttöönoton vaiheet Yrityksen liiketoimintatavoitteet Yhteisöllisen toimintatavan käyttöalueet Työkalut Hyödyt yritykselle Hyödyt ryhmälle Hyödyt itselle Miten
Hankinnan problematiikka
Antti Kirmanen Hankinnan problematiikka Toimittajan näkökulma Asiakkaan näkökulma www.sulava.com www.facebook.com/sulavaoy 2 1. Ristiriita www.sulava.com www.facebook.com/sulavaoy 3 Asiakas haluaa Onnistuneen
Asiakkaan energiatalouden optimointi
Asiakkaan energiatalouden optimointi Rakennusautomaatiolla energiatehokkuuteen - teemapäivä 4.6.2009 YIT Kiinteistötekniikka Oy, Kimmo Liukkonen 1 Rakennusautomaatiolla energiatehokkuuteen Sisältö 1. YIT
Ratkaisuja arkeen. 18.11.2014 Suomen metsäkeskus Tuula Jusko HR-tiimin esimies, työsuojelupäällikkö
Ratkaisuja arkeen 18.11.2014 Suomen metsäkeskus Tuula Jusko HR-tiimin esimies, työsuojelupäällikkö Muutoksesta toiseen Yksityismetsätalouden organisaatioissa merkittäviä muutoksia Vuoden 2012 alussa Metsäkeskuksia
Asiakaspalvelu remonttiin
Asiakaspalvelu remonttiin Metso lentoon asiakaspalveluhanke pääkirjaston lainauspalveluissa Tampereen kaupunginkirjasto Metso lainauspalvelut Anu Virtanen 1 Hankkeen lähtökohdat ja perustiedot Kulttuuri-
Strategia käytäntöön valmentavalla johtamisella. JohtamisWirtaa 10.5.2011
Strategia käytäntöön valmentavalla johtamisella JohtamisWirtaa 10.5.2011 Työpaja 2, haasteet ja ratkaisut Riikka Laine-Tolonen (Nordea) Tapani Pöllänen (Sales Energy) Valmentava esimies Strategia ja visio
Hyvinkään Vuokra-Asunnot Oy: Lämmityksen ohjaus- ja seurantajärjestelmä
Hyvinkään Vuokra-Asunnot Oy: Lämmityksen ohjaus- ja seurantajärjestelmä Osallistumishakemukseen liittyviä kysymyksiä saapui määräaikaan 15.11.2014 klo 12.00 mennessä 18 kappaletta. Ohessa on yhteenveto
Myynnin automaation kehityskäyrä
Myynnin automaation kehityskäyrä Erottautumisen edellytykset B2B - myynnissä Sales Dashboard yhdistää myynnin eri vaiheet ja datan eri lähteistä Wake Excite ja yhtenäinen prosessi lisää erottautumiskykyä
Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen
Canon Essential Business Builder Program Avain yrityksesi menestykseen Essential Business Builder Program: esittely Painotoimintaan liittyy monenlaisia haasteita, ja toiminnan kasvattaminen on usein vaikeaa.
Henkilökohtaista käyttäjäystävällistä tietoturvaa! NTG Solo Secure
Henkilökohtaista käyttäjäystävällistä tietoturvaa! NTG Solo Secure Kuinka moneen tietovuotoon teidän yrityksellänne on varaa? Palomuurit ja VPN ratkaisut suojelevat yritystä ulkopuolisia uhkia vastaan,
Parasta ammunnanharjoitteluun
Parasta ammunnanharjoitteluun Edut Objektiivinen suorituskykyanalyysi Tarkka mittaus Kompakti, kevyt ja helppokäyttöinen Yleiskiinnike useimpiin urheiluaseisiin Helppo kohdistus Todellinen ammuntaetäisyys
Made for efficient farmers
Made for efficient farmers ISOMATCH TELLUS GO, work easy. be in control. Maataloudessa tarvitaan tehokkuutta. Korkeampia satoja vähemmällä vaivalla ja pienemmillä kustannuksilla. Se tarkoittaa myös tuotantopanosten
Uponor C-46 -lämmönsäädin. Säätilan mukaan kompensoituva ohjain vesikiertoisiin lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmiin
Uponor C-46 -lämmönsäädin Säätilan mukaan kompensoituva ohjain vesikiertoisiin lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmiin Tuotteen kuvaus Luovaa tekniikkaa helppo asentaa ja käsitellä Uponorin C-46-lämmönsäädin
Motek messut, Stuttgart 11.-13.10 2011
Motek messut, Stuttgart 11.-13.10 2011 Motek messut 11.-13.10 2011 Matka tehtiin osana pinnoitustekniikan investointi- ja kehittämishankkeen laiteinvestointien suunnittelua. Hankkeessa on tarkoitus suunnitella
Kiinteistöjen ylläpito Talotekniikan kipupisteitä ja hyviä käytäntöjä
Kiinteistöjen ylläpito Talotekniikan kipupisteitä ja hyviä käytäntöjä Antti Alanko IV-asiantuntija Rakennusterveysasiantuntija (C-24269-26-18) Ylläpito Ylläpito on jonkin järjestelmän oikean toiminnan
Automaattinen yksikkötestaus
Teknillinen Korkeakoulu T-76.115 Tietojenkäsittelyopin ohjelmatyö Lineaaristen rajoitteiden tyydyttämistehtävän ratkaisija L models Automaattinen yksikkötestaus Ryhmä Rajoitteiset Versio Päivämäärä Tekijä
Brittiläinen sanomalehtipaperi valmistetaan yksinomaan uusiokuidusta
12 Brittiläinen sanomalehtipaperi valmistetaan yksinomaan uusiokuidusta Andreas Heilig Fiber Systems andreas.heilig@voith.com Shotton, UPM-Kymmene-konserniin kuuluva Britannian suurin paperitehdas, on
Tutkimus: Verkkolasku, automaatio ja liikekumppanien kanssakäynti avoimessa verkossa. Ajankohta helmikuu 2012
Tutkimus: Verkkolasku, automaatio ja liikekumppanien kanssakäynti avoimessa verkossa Ajankohta helmikuu 2012 Taustatiedot Yli 1000 500-999 50-499 10-49 Alle 10 Neljäs kysely helmikuussa 2012 Toteutettiin
YHDESSÄ KOHTI PUUNJALOSTUKSEN HUIPPUKAPASITEETTIA
YHDESSÄ KOHTI PUUNJALOSTUKSEN HUIPPUKAPASITEETTIA PARAS JALOSTUSARVO Asiakkaidemme puunjalostuksen tehokkuuden ja kannattavuuden kehittäminen on ohjannut toimintaamme jo vuodesta 1991. Päätavoite on saada
Miten löydän Sen Oikean? 22.11.2012 Senaattoritilaisuus Liisa Paasiala, Senior Consultant
Miten löydän Sen Oikean? 22.11.2012 Senaattoritilaisuus Liisa Paasiala, Senior Consultant On mahdollista löytää Se Oikea! Luotanko sattumaan? Onnistuminen on aloitettava heti Onnistumisen kaava on 4 x
Auditointiajot, Vaasa 28.-29.10.2014
Auditointiajot, Vaasa 28.-29.10.2014 Auditointiverkoston haastattelut Haluttiin selvittää mallin nykyistä käyttöä ja kehittämistarpeita panostaminen oikeisiin kehittämiskohteisiin Haastattelut touko-elokuussa
Les Papeteries de Champagne Imponoivan nimensä veroinen innovatiivinen paperitehdas
29 Les Papeteries de Champagne Imponoivan nimensä veroinen innovatiivinen paperitehdas Stéphane Francin Paper Machines Board and Packaging stephane.francin@voith.com Greenfield-paperitehdas Les Papeteries
Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen
Kiipulan ammattiopisto Liiketalous ja tietojenkäsittely Erja Saarinen 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Hyvät internetsivut... 3 3. Kuvien koko... 4 4. Sivujen lataus... 4 5. Sivukartta... 5 6. Sisältö...
Case: ESCO-hanke Akaan kaupunki. 12.12.2011 Kiinteistöpäällikkö Anneli Simola Akaan kaupunki
Case: ESCO-hanke Akaan kaupunki 12.12.2011 Kiinteistöpäällikkö Anneli Simola Akaan kaupunki Hankkeen käynnistys1/2 Ensimmäiset yhteydenotot ESCO-toimijoilta saatiin jo vuonna 2007 Toimintamalliin perehtymiseen
Paineenhallinnalla parempaan verkostojenhallintaan
Paineenhallinnalla parempaan verkostojenhallintaan DI Vesihuoltopäivät 2016 Miksi paineenhallintaa? Verkostopaineen optimointi Verkoston hallinnan lisääminen Tukee vedenjakelun ohjausta Verkoston pilkkominen
Totuus IdM-projekteista
Totuus IdM-projekteista Kyselytutkimuksen tulosten julkistustilaisuus 4.10.2011 Hannu Kasanen, Secproof Identiteetinhallinnan huono maine IAM, nuo kolme suurta kirjainta, tarkoittavat käyttäjätietojen-
Pääotsikko tähän. Alaotsikko. Etunimi Sukunimi XX.XX.XXXX
Pääotsikko tähän Alaotsikko Etunimi Sukunimi XX.XX.XXXX Tietopalvelualan trendit mihin ala on menossa? Janne Järvinen Toimitusjohtaja LM Tietopalvelut LM toimipisteet 2011: Helsinki, Suomi Tukholma, Ruotsi
THINKING PORTFOLIO ASIAKASHAASTATTELU FINAVIA COPYRIGHT THINKING PORTFOLIO. Kuva: Finavia
THINKING PORTFOLIO ASIAKASHAASTATTELU FINAVIA COPYRIGHT THINKING PORTFOLIO Case: Finavia sovellussalkku Tavoite sovellusten hallinnan helpottamiseksi ja raportoimiseksi on saavutettu Finavian tietojärjestelmäarkkitehtuurin
Crawford Smart 42. Hintatietoiset ratkaisut. Crawford Smart 42, malli Trend kuosi Brilliant, väri valkoinen (RAL 9016)
Crawford Smart 42 Hintatietoiset ratkaisut Crawford Smart 42, malli Trend kuosi Brilliant, väri valkoinen (RAL 9016) Crawford Smart 42 - hintatietoinen Sisältä ja ulkoa Crawford Smart 42 on autotallinovi,
Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille
Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille 1. Tässä opintojaksossa painotetaan työelämätaitoja ja yrittäjyyttä. Lisäksi käsitellään lyhyesti oman talouden suunnittelua.
HR-MITTAREILLA TIETOA YRITYKSEN JA HENKILÖSTÖN TILASTA? Christian Slöör, Virvo Oy Jani Rahja, Silta Oy
HR-MITTAREILLA TIETOA YRITYKSEN JA HENKILÖSTÖN TILASTA? Christian Slöör, Virvo Oy Jani Rahja, Silta Oy Virvo Oy HR-MITTAREILLA TIETOA YRITYKSEN JA HENKILÖSTÖN TILASTA? Miksi mittaaminen on tärkeää? HR-mittareiden
Liikkuva työ pilotin julkinen raportti 30.06.2014
Liikkuva työ pilotin julkinen raportti 30.06.2014 2 / 9 Green ICT pilotin raportti SISÄLLYSLUETTELO 1. Tiivistelmä koekäytöstä... 3 2. Toteutus... 4 2.1.Tavoite... 4 2.2.Mobiilisovellus... 4 2.3.Käyttöönotto...
Kiinteistön toimivuuden mittarit liikekiinteistöissä
Kiinteistön toimivuuden mittarit liikekiinteistöissä Heikki Ihasalo YIT Kiinteistötekniikka Oy BAFF-Seminaari 22.5.2008 Tausta Rakennusautomaation kehittyminen Mikrotietokoneet mahdollistivat valvomot
Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä
Märsky 29.10.2012 Heikki Pajunen Novetos Oy Luomme menestystarinoita yhdessä Aamun ajatus By Positiivarit: Maanantai 29.10.2012 AAMUN AJATUS Elämä on 10-prosenttisesti sitä miten elää ja 90-prosenttisesti
Miksi tulisin aamulla töihin toimistolle?
Miksi tulisin aamulla töihin toimistolle? Timo Räikkönen, kehitys- ja markkinointijohtaja, YIT Jari Niemelä, toimitusjohtaja, Workspace Oy #HENRYFoorumi / #HF_2014 #yitkehitys HR erilaisten muutosten keskellä
Digi-tv kuulemistilaisuus
Digi-tv kuulemistilaisuus Petteri Järvinen 31.1.2007 "Meillä siirtymäaika on pidempi kuin monissa Euroopan maissa, joissa päätökset siirtymisestä on tehty vasta tällä vuosituhannella." (s. 29) Toimivia
Kuinka IdM-hanke pidetään raiteillaan
Kuinka IdM-hanke pidetään raiteillaan Projektipäällikön kokemuksia 4.10.2011 IdM-projektitkin pitää suunnitella Kaiken perustana on riittävä ymmärrys projektin sisällöstä, laajuudesta ja vaaditusta osaamisesta
Osavuosikatsaus 1.1. - 30.9.2006
Osavuosikatsaus 1.1. - 30.9.2006 25.10.2006 toimitusjohtaja Tapani Kiiski www.raute.com Kysyntä jatkuu hyvällä tasolla Vaneriteollisuuden markkinatilanne edelleen hyvä päämarkkinaalueilla lukuunottamatta
FIN HEINOLA SAWMILL SOLUTIONS
FIN HEINOLA English Lajittelu HEINOLA Lajittelulaitosten kehityksen kaari on jo yli 30 vuoden mittainen. Kehitystä on tehty omin voimin ja yritysostojen kautta. HEINOLA Lajittelulaitokset ovat muokkautuneet
DIGITAALISET PALVELUT KEITTIÖN JOHTAMISEEN JA OMAVALVONNAN RUTIINIEN AUTOMATISOIMISEEN FREDMAN FOOD TECH -PALVELUKUVAUKSET
DIGITAALISET PALVELUT KEITTIÖN JOHTAMISEEN JA OMAVALVONNAN RUTIINIEN AUTOMATISOIMISEEN FREDMAN FOOD TECH -PALVELUKUVAUKSET SMART KITCHEN Eroon kynästä ja paperista Fredman Pro mobiili- ja verkkosovellus
RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT
Tuoteluettelo / 2014 RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Maatalous Teollisuus & materiaalin käsittely Ympäristönhoito Kevytperävaunut Muut laitteet THE SKY IS NOT THE LIMIT STARCO FINLAND
Asiantuntijoille helppo vaihtoehto oman yrityksen perustamiselle. Yrityksille luotettava kumppani resursoinnissa ja rekrytoinnissa
Asiantuntijoille helppo vaihtoehto oman yrityksen perustamiselle. Yrityksille luotettava kumppani resursoinnissa ja rekrytoinnissa Expericon Oy Perustettu vuonna 1997 Toimipisteet Helsinki, Tampere ja
CT60A4150 OHJELMISTOTESTAUKSEN PERUSTEET. Jussi Kasurinen (etu.suku@lut.fi) Kevät 2016
CT60A4150 OHJELMISTOTESTAUKSEN PERUSTEET Jussi Kasurinen (etu.suku@lut.fi) Kevät 2016 VIIME KERRALLA MENETELMIÄ Musta laatikko Valkea laatikko Harmaa laatikko Regressio Automaatio Rasitus (kuormitus)
Synteettiset Mobil-teollisuusvoiteluaineet. Suunniteltua suorituskykyä
Synteettiset Mobil-teollisuusvoiteluaineet Suunniteltua suorituskykyä Erinomainen voiteluratkaisu takaa sujuvan toiminnan... Johtavaa teknologiaa Synteettiset Mobil-voiteluaineet - suunniteltua suorituskykyä
Hautaako Facebook tahallaan sivun ylläpitäjien julkaisut? 13.2.2013
Hautaako Facebook tahallaan sivun ylläpitäjien julkaisut? 13.2.2013 Tilaisuuden järjestäjä FBO Facebook-opas Facebook-markkinoinnin käsikirja ja valmennusohjelma verkossa http://facebook-opas.akatemia.fi
TIETOPYYNTÖ. Vaurio- ja onnettomuusrekisteri (VARO) 1 Tietopyynnön tausta ja tavoitteet. 2 Tietopyynnön kohde
1 (6) 1.2.2011 TIETOPYYNTÖ Vaurio- ja onnettomuusrekisteri (VARO) 1 Tietopyynnön tausta ja tavoitteet 1.1 Yleistä Tämä asiakirja on tietopyyntö. Tämä ei ole hankintailmoitus tai tarjouspyyntö, vaan alustava
Julkisen hallinnon IT-markkinat ja kilpailu
Julkisen hallinnon IT-markkinat ja kilpailu Asiantuntija Jukka Lehtonen, EK ICT-hankintafoorumi 2.3.2012 Hankintasääntelyn vaikutus kilpailuun? Onnistuneen IT-hankinnan kannalta on haasteellista, jos ostoksen
Verkkolasku osana tehokasta ostolaskuprosessia Sanna Tummunki
Verkkolasku osana tehokasta ostolaskuprosessia Sanna Tummunki 30.11.2011 Sanna Tummunki, Maksuliikennepäällikkö (2/2011) Rudus konsernin maksuliikenne ja kassanhallinta Ostoreskontra Pankkitakaukset ja
Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat?
Pilvipalvelut Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat? Pilvipalvelut - Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat? Suurin osa kaikista uusista it-sovelluksista ja -ohjelmistoista toteutetaan pilvipalveluna.
Parasta varautua - Neste Pro Diesel - talvilaatu. Tuukka Hartikka, moottoriasiantuntija, Neste Oil, Tutkimus ja teknologia
Parasta varautua - Neste Pro Diesel - talvilaatu Tuukka Hartikka, moottoriasiantuntija, Neste Oil, Tutkimus ja teknologia Parasta varautua Parasta tankata talvilaatua ajoissa Parasta huollattaa auto ennen
Boardmanin BOARDMAPPING HALLITUSARVIOINTI. Esittelyaineisto
Boardmanin BOARDMAPPING HALLITUSARVIOINTI Esittelyaineisto Boardmanin BOARD MAPPING HALLITUSARVIOINTI Board Mapping -hallitusarviointi auttaa hallitusta arvioimaan omaa toimintaansa ja kehittämään sitä
TAPAHTUMIEN SEURANTA KEHITYSEHDOTUSTEN KIRJAUS POIKKEAMIEN HALLINTA
TAPAHTUMIEN SEURANTA KEHITYSEHDOTUSTEN KIRJAUS POIKKEAMIEN HALLINTA LMQ -ohjelmisto Kenelle miten miksi? LogMaster Oy 2007-2009 LMQ miksi? 1. KUSTANNUSTEN ALENTAMINEN Johtamisen välineet tapahtumien kirjaaminen
PAAKKOLA CONVEYORS OY
PAAKKOLA CONVEYORS OY Paakkola Conveyors Paakkola Conveyors on modernien, toimintavarmojen kuljetinjärjestelmien toimittaja kaivannaistoiminnan ja raskaan perusteollisuuden tarpeisiin. Paakkolan vahvuudet
Anna kaasunvalvontasi osaaviin käsiin. Elinkaaripalvelu
Anna kaasunvalvontasi osaaviin käsiin Elinkaaripalvelu Sisällys Kuvaus... 4 5 Palveluprosessi Palvelut...6 7 Laitteet palveluna Etätuki Lähituki Huoltopalvelut...8 Ennakkohuollot Korjaushuollot Pilvipalvelut
Paloilmoitusjärjestelmän laajennusratkaisu - Sinteso Move
www.siemens.fi/paloturvallisuus Paloilmoitusjärjestelmän laajennusratkaisu - Sinteso Move Yhdistä nykyinen paloilmoitusjärjestelmäsi Sintesoon. Se on palontorjunnan uusi ulottuvuus. Infrastructure & Cities
Työnantajakuva heijastaa yrityksen arvoja ja johtamiskulttuuria. Suunta 2012, Pörssitalo 29.11.2011 Marcus Herold
Työnantajakuva heijastaa yrityksen arvoja ja johtamiskulttuuria Suunta 2012, Pörssitalo 29.11.2011 Marcus Herold Työnantajakuvan haasteet muutoksessa Tilanne Asiakkaat Uusi suunta, Vanhasta luopuminen
Data-analytiikan osaamiskeskittymä. Tulevaisuuden kuljetus ja varastointi data-analytiikalla Porin yliopistokeskus
Data-analytiikan osaamiskeskittymä Tulevaisuuden kuljetus ja varastointi data-analytiikalla Porin yliopistokeskus Janne Harjamäki, Projektitutkija, DI Tampereen teknillinen yliopisto (TTY), Pori 31.1.2018
Yleistulokset 2013 vuoden PR-Barometer Business -tutkimuksesta
2013 Yleistulokset 2013 vuoden PR-Barometer Business -tutkimuksesta Tietoja tutkimuksesta Aalund Nordic s PR-Barometer on viestintätutkimus, joka mittaa toimittajien mielipidettä erilaisista Suomessa toimivista
Tervetuloa Pokaalin jäseneksi. Mallikysely. Testi Testi Testi
Tervetuloa Pokaalin jäseneksi. Mallikysely. Survey input field Yrityksen nimi: Toimiala : Toimipaikka: Vastaajan sähköpostiosoite : Vastaajan tehtävänimike: Yrityksen henkilölukumäärä: Yrityksen henkilöstöryhmät
Valtionhallinnon arkkitehtuurin kehittäminen
arkkitehtuurin kehittäminen Kehittämisohjelman esittely RASKE2-seminaari 16.5.2006 neuvotteleva virkamies Aki Siponen Valtion IT-toiminnan johtamisyksikkö arkkitehtuurin kehittäminen Arkkitehtuurista ja
Hoitotyön yhteenveto Kantassa
Hoitotyön yhteenveto Kantassa ATK-päivät, Tampere-talo 12.5.2015 Ylihoitaja Minna Mykkänen Kuopion yliopistollinen sairaala Esityksen sisältö Ydinprosessi Potilasturvallisuus Rakenteisesti tuotettu hoitotyön
Saa mitä haluat -valmennus
Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen
KEMIJÄRVEN SELLUTEHTAAN BIOJALOSTAMOVAIHTOEHDOT
KEMIJÄRVEN SELLUTEHTAAN BIOJALOSTAMOVAIHTOEHDOT Julkisuudessa on ollut esillä Kemijärven sellutehtaan muuttamiseksi biojalostamoksi. Tarkasteluissa täytyy muistaa, että tunnettujenkin tekniikkojen soveltaminen
VTT:N PAPERINVALMISTUKSEN TUTKIMUSYMPÄRISTÖ EDISTÄÄ YRITYSTEN NOPEAA JA KUSTANNUSTEHOKASTA TUOTEKEHITYSTÄ
VTT:N PAPERINVALMISTUKSEN TUTKIMUSYMPÄRISTÖ EDISTÄÄ YRITYSTEN NOPEAA JA KUSTANNUSTEHOKASTA TUOTEKEHITYSTÄ Teknologiapäällikkö Janne Poranen VTT:n media-aamiainen 18.11.2008 SUORA vauhdittaa yritysten yhteistä
Verkkolöydettävyys laajensi asiakaskuntaa CASE Kymppitien Vaihto-osa
Verkkolöydettävyys laajensi asiakaskuntaa CASE Kymppitien Vaihto-osa Toimiala: Autopurkamot Yritys: Kymppitien Vaihto-osa Asiakkaat löytävät palvelumme paremmin, kysyntää ja asiakkaita tulee nyt koko Suomen
HOUSTON, WE HAVE A SOLUTION!
HOUSTON, WE HAVE A SOLUTION! The simplest way to save your time and costs. Tehokkaat, toimivat ja optimoidut tulostusympäristöt ovat haasteemme ja tavoitteemme. Vuodesta 1993 lähtien olemme kehittäneet
Säätötekniikan perusteet. Merja Mäkelä 3.3.2003 KyAMK
Säätötekniikan perusteet Merja Mäkelä 3.3.2003 KyAMK Johdanto Instrumentointi automaation osana teollisuusprosessien hallinnassa Mittalaitteet - säätimet - toimiyksiköt Paperikoneella 500-1000 mittaus-,
Hyvästä paras. Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät?
1 Hyvästä paras Miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät? Nimi: Nina Granqvist Päivämäärä: Teos: Hyvästä paras Kirjailija: Jim Collins Kirjapisteet: 3 2 Jim Collinsin teos Hyvästä paras on noussut
Oikeat osat, oikeassa paikassa, oikeaan aikaan agilon
Teollisuusnosturit Ydinvoimalanosturit Satamanosturit Raskaat haarukkatrukit Kunnossapito Työstökonehuolto MATERIAALINHALLINTA Oikeat osat, oikeassa paikassa, oikeaan aikaan agilon 2 Konecranes Agilon
TIETOJEN TUONTI TIETOKANNASTA + PIVOT-TAULUKON JA OLAP-KUUTION TEKO
TIETOJEN TUONTI TIETOKANNASTA + PIVOT-TAULUKON JA OLAP-KUUTION TEKO JOUNI HUOTARI 2005-2010 OLAP-OHJETEKSTIT KOPIOITU MICROSOFTIN OHJATUN OLAP-KUUTION TEKO-OHJEESTA ESIMERKIN KUVAUS JA OLAP-MÄÄRITELMÄ
Contact Scoring on paras tapa luokitella prospekteja. Se ohjaa myyjät oikeisiin osoitteisiin.
Contact Scoring on paras tapa luokitella prospekteja. Se ohjaa myyjät oikeisiin osoitteisiin. 130 2 5KÄVIJÄMÄÄRÄN KASVU WWW-SIVUJEN KEHITTÄMISELLÄ ENEMMÄN SPONTAANEJA ENEMMÄN ONNISTUNEITA TUOTETIEDUSTELUJA
Jouni Huotari OLAP-ohjetekstit kopioitu Microsoftin ohjatun OLAP-kuution teko-ohjeesta. Esimerkin kuvaus ja OLAP-määritelmä
OLAP-kuution teko Jouni Huotari OLAP-ohjetekstit kopioitu Microsoftin ohjatun OLAP-kuution teko-ohjeesta Esimerkin kuvaus ja OLAP-määritelmä Tavoitteena on luoda OLAP-kuutio Northwind-tietokannan tilaustiedoista
Tutkimusprojekti: Siemens Simis-C -asetinlaitteen data-analytiikka
Tutkimusprojekti: Siemens Simis-C -asetinlaitteen data-analytiikka https://www.siemens.com/fi/fi/home.html Toteutus: asetinlaitedatan hyödyntäminen kunnossapidon kehittämiseksi sekä hallinnoinnin ja suunnittelun
KONEAUTOMAATION LAATU JA TURVALLISUUS. 4.6.2015 Marko Varpunen
KONEAUTOMAATION LAATU JA TURVALLISUUS 4.6.2015 Marko Varpunen TLJ ja automaatio Rautatie, metro, teollisuus-laitokset, kaivoskoneet, vesi, n. 90 henkeä Mikkeli Turvallisuusjohtaminen konsultointi riskienarviointi
KANSALAISVAIKUTTAMISEN AJOKORTTI TYÖPAJA JYVÄSKYLÄSSÄ 14.11.2015
KANSALAISVAIKUTTAMISEN AJOKORTTI TYÖPAJA JYVÄSKYLÄSSÄ 14.11.2015 Konkreettisia ideoita koulun ja paikallistoimijoiden yhteistyön rakentamiseen uuden opetussuunnitelman hengessä Tarja Jukkala ja Sanna Lukkarinen
INTEGROITU VALAISINRATKAISU X-reunamuodolla varustetut ROCKFONalakattolevyt
INTEGROITU VALAISINRATKAISU X-reunamuodolla varustetut ROCKFONalakattolevyt ja Fagerhult Notor REC LED Mukautettu ratkaisu Kun ROCKFONin tyylikäs X-reunamuoto yhdistetään Fagerhultin uppoasennettaviin
egate Smart Building Innovation
egate Smart Building Innovation Sensoriverkkoteknologiapohjaisella (IoT) olosuhdevalvonnalla kohti laadukkaampia olosuhteita rakennustyömailla ja käytössä olevissa rakennuksissa. Taustat Sensoriverkkoteknologian
Keskijohdon käytännöt strategian toimeenpanossa
Keskijohdon käytännöt strategian toimeenpanossa Heini Ikävalko Ikävalko, H. (2005) Strategy process in practice. Practices and logics of action of middle managers in strategy implementation. 1 Tutkimuksen
Toimiva kotihoito Lappiin Rovaniemi Pasi Nurmela Seniortek Oy
Toimiva kotihoito Lappiin Rovaniemi 24.1.2017 Pasi Nurmela Seniortek Oy Seniortek Oy riippumaton, yksityinen ja 100% Suomalainen yritys perustettu Rovaniemellä 2005 kehittää innovatiivisia ja toimittaa
Tervetuloa EW-Liner-ruiskutusmenetelmän
Tervetuloa EW-Liner-ruiskutusmenetelmän esittelyyn Esittelemme tässä esitteessä menetelmän, jolla viemäriputkistot saneerataan ruiskuttamalla uusi putki vanhan putken sisään. Kyseessä on ehdottomasti yksinkertaisin,
ecome Markkinoiden kehittynein julkaisujärjestelmä
ecome Ecome Finland Oy Itämerenkatu 3 p. 020 7749 580 00180 Helsinki p. 020 7749 585 Suomi - Finland ecome@ecome.fi y. 2193874-3 www.ecome.fi Ecome-järjestelmä pähkinänkuoressa Ecome on suomalaisen yhtiön
Kohti innostavaa mediakasvatusta nuorisotyössä
Kohti innostavaa mediakasvatusta nuorisotyössä Pro gradu -tutkielma Heli Heino Vaikuttamaan pyrkivä mediasisältö Mediakasvatus Nuorisotyö Sosiaalipedagogiikka / sosiokulttuurinen innostaminen Osallisuus,
ONKO YRITYKSILLÄ KYKYÄ SOPEUTUA ENNAKOIMATTOMIIN MUUTOSTILANTEISIIN Valmiusasiamies Jaakko Pekki
ONKO YRITYKSILLÄ KYKYÄ SOPEUTUA ENNAKOIMATTOMIIN MUUTOSTILANTEISIIN 28.11.2018 Valmiusasiamies Jaakko Pekki YRITYSTEN KESKEINEN MENESTYSTEKIJÄ ON KYKY ENNAKOIDA! Yrityksen johdolla tulee olla käsitys siitä,
Teollisuuden sähköasennukset ja keskusvalmistus
Teollisuuden sähköasennukset ja keskusvalmistus Elkome Installaatiot Oy on erikoistunut sähköistykseen ja automaatioon. Suunnittelemme ja valmistamme sähkökeskuksia sekä erilaisia erikoiskeskuksia teollisuuden
Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net
Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan
twogether Paper Technology Journal Sademetsien maa kestävän kehityksen metsätaloutta Brasiliassa I Sun Paper: Laatupaperia kuusi tuntia startista
twogether Paper Technology Journal Sademetsien maa kestävän kehityksen metsätaloutta Brasiliassa I Sun Paper: Laatupaperia kuusi tuntia startista 25 SISÄLLYS 4 16 72 Raportit 4 Sademetsien maassa kestävän