TOIMINTASUUNNITELMA 2010

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTASUUNNITELMA 2010"

Transkriptio

1 TOIMINTASUUNNITELMA Toiminnan tarkoitus Linnaseutu ry:n tarkoituksena on maaseudun monimuotoinen kehittäminen edistämällä maaseudun paikallista aloitteellisuutta, maaseudun ja kaupungin välistä yhteistyötä sekä seudun eri toimijoiden keskinäistä verkottumista Suomessa ja kansainvälisesti. Yhdistys toimii palveluiden ja työllisyyden edistämiseksi ja kehittämiseksi. Linnaseutu ry jätti syyskuussa 2006 Maa- ja Metsätalousministeriölle hakemuksensa Leader-toimintaryhmäksi EU:n rahoituskaudeksi Hakemuksena ollutta Linnan Liiteri ohjelmaa tarkennettiin kahteen kertaan, jonka jälkeen Linnaseutu hyväksyttiin syksyllä 2007 yhdeksi Suomen 55:stä Leader-ryhmästä. Linnaseutu toteuttaa Hämeenlinnan seutukunnalla eli Linnaseudulla, laatimaansa Linnan Liiteri-ohjelmaa kaudella Yhdistys toimii tarvittaessa seudullisena kehittäjänä ja toteuttaa omia hankkeita tavoitteisiin pääsemiseksi. Alueena Linnaseutu käsittää Hattulan, ja Janakkalan kunnat sekä Hämeenlinnan kaupungin, johon vuoden 2009 alusta liittyivät Hauhon, Kalvolan, Lammin, Rengon ja Tuuloksen kunnat. Toimialueeseen ei kuulu Hämeenlinnan kaupungin ydinkeskusta. 2. Painopistealueet 2010 Vuosi 2010 on yhdistyksen kymmenes kokonainen toimintavuosi ja yhdeksäs kokonainen vuosi toimintaryhmänä. Vuoden 2010 tavoitteita ovat: Linnaseudun maaseutuohjelmasta, Linnan Liiteristä, tiedottaminen Ohjelman monipuolinen toteuttaminen Kylätoiminnan kehittäminen Linnaseudun alueella Yhdistyksen ja asukaslähtöisen toimintatavan tunnetuksi tekeminen Yhdistyksen oman kehittäjäroolin vahvistaminen Linnaseudulla Maaseudun ja kaupungin välisen vuorovaikutuksen edistäminen Osallistuminen seudulliseen ja valtakunnalliseen maaseutupoliittiseen keskusteluun Kansainvälisen toiminnan toteuttaminen Elinkeinonäkökannan huomioiminen toiminnassa 3. Hallinto 3.1 Hanketoiminta Uuden ohjelmakauden alkamisesta pyritään tiedottamaan mahdollisimman aktiivisesti heti ohjelmakauden päästyä kunnolla käyntiin. Erityisesti Leader-toiminnan mukanaan tuomasta yritysten tukimahdollisuudesta tullaan tiedottamaan. Tuettavat hankkeet valitaan niiden vaikuttavuuden ja ohjelmanmukaisuuden perusteella. Valinnan suorittaa Linnaseudun hallitus. 3.2 Koulutus Linnaseutu järjestää hankehausta ja hankkeiden hallinnosta koulutus- ja aktivointitilaisuuksia tarpeen mukaan. Hallituksen työskentely aloitetaan vuoden alussa yhteisellä koulutus- ja tutustumistilaisuudella. 1(5)

2 3.3 Hallitus Hallituksen kuuluu kaksi edustajaa alueen jokaisen entisen kunnan alueelta, eli yhteensä 16 henkilöä. Hallituksen kokoonpanossa noudatetaan maa- ja metsätalousministeriön toimintaryhmiltä vaatimaa kolmikantaperiaatetta. Kolmikantaperiaatteen mukaisesti 1/3 hallituksen jäsenistä tulee edustaa kuntia, 1/3 edustaa yrityksiä ja yhdistyksiä ja 1/3 yksityisiä henkilöitä. Hallitus kokoontuu noin 10 kertaa vuoden aikana. Hallituksen kokouksia valmistelee tarvittaessa työvaliokunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja toiminnanjohtaja. Hallituksen toiminnan tukena toimii tiimejä, joiden jäseniksi pyritään saamaan sekä hallituksen jäseniä, että hallitukseen kuulumattomia maaseudun kehittämisestä kiinnostuneita henkilöitä. Tiimien tavoitteena on tukea kehittämisohjelman toteutumista, aktivoida asukkaita hanketyöhön, auttaa hankkeita yhteistyökumppaneiden löytämisessä ja hankesuunnittelussa sekä tutustuttaa asukkaita kehittämisohjelman. Vuonna 2010 toimii ainakin kylätiimi. 3.4 Henkilökunta ja toimistot Yhdistyksen toiminnanjohtajana on kasvatustieteen maisteri Outi Pohjanvirta ja osa-aikaisena talouspäällikkönä kauppatieteen maisteri Kirsi Koskue. Yhdistyksen omassa kylähankkeessa projektipäällikkönä toimii tradenomi AMK Johanna Henttinen. Yhdistyksellä on toimisto Tuuloksessa, osoitteessa Pannujärventie Yhdistyksen omat hankkeet 4.1 Linnaseudun kylähanke Linnaseutu ry:llä on ollut oma seudullinen kylätoiminnan kehittämishanke vuodesta 2002 ja nykyinen hanke päättyy keväällä Hankkeen sisältö keskittyy erityisesti alueen asukasyhteisöjen kehittämiseen ja mukana ovat kyläyhteisöjen lisäksi nyt myös asukas-, omakoti- ja kaupunginosayhdistykset sekä kotiseutuyhdistykset. Hankkeen kokonaisbudjetti on n euroa ja tukiprosentti 90 (tuki n ). Tälle, keväällä 2010 päättyvälle hankkeelle, tullaan hakemaan jatkoa Linnaseudun omasta kehyksestä. 4.2 Toimintaryhmien yhteiset hankkeet Linnaseutu ry osallistuu yhdessä eteläisten toimintaryhmien, Emo ry:n, LounaPlussa ry:n, Silmu ry:n ja Ykkösakseli ry:n kanssa kansainvälistymishankkeeseen. Hankkeen tarkoitus on auttaa toimintaryhmiä ja yksittäisiä maaseudun kehittäjiä kansainvälistymisessä ja kansainvälisten hankkeiden hakemisessa. Hankkeen Leader-rahoitus jakaantuu tasaisesti kaikille mukana oleville ryhmille. Samojen ryhmien kanssa on myös suunniteltu yhteisen tiedottamishankkeen hakemista. 4.3 Ekokylähanke Keniassa Vuosina toteutetuille, UM:n rahoittamille kehitysyhteistyöhankkeille saatiin vuosiksi jatkohanke, jonka pääasiallisena teemana on ekokylän rakentaminen kohdekylään, Maji Motoon. Hanke perustuu pitkälti biologisten polttoaineiden kasvatukseen ja jalostukseen. Hankkeen Kenialaisena yhteistyöosapuolena ja paikallisena toteuttajana on Farming Systems Kenya niminen maaseudun kehittäjäorganisaatio. Hanke toteutetaan yhteistyössä Hämeen ammattikorkeakoulun matkailun osaamiskeskittymän kanssa niin, että Linnaseutu ry vastaa hankkeen hallinnosta ja Hämeen 2(5)

3 ammattikorkeakoulu on teknisenä neuvonantajana. Hankekokonaisuus perustuu UM:n myöntämiin kehitysyhteistyörahoituksiin ja yksityiseen rahaan, joten siihen ei kuluteta Linnaseudun Leader-rahoitusta. 5. Tiedotus Yhdistys tiedottaa toiminnastaan tiedottein ja ilmoituksin maakunta- ja paikallislehdissä sekä paikallisradioissa. Hankehakijoiden menettelyohjeet päivitetään ja hankesuunnitteluun luodaan lisää työkaluja suunnittelutyötä helpottamaan. Yhdistyksen omilta nettisivuilta, saa päivitettyä tietoa yhdistyksen rahoittamista hankkeista ja tapahtumista. Sivuilta löytyy myös linkit muiden alueellisten ja valtakunnallisten toimijoiden sivuille. 6. Yhteistyö Seudullista ja maakunnallista yhteistyötä jatketaan. Seutuyhteistyössä yhdistys toimii yhteistyössä Kehittämiskeskus Oy Hämeen, alueen kuntien ja muiden kehittämistahojen kanssa tavoitteena integroida LEADER ohjelmassa toteutettava kehittämistyö osaksi seudulla toteutettavaa muuta aluekehitysohjelmissa rahoitettavaa hanketoimintaa. Maakuntatasolla tuodaan esille yhdistyksen ja LEADER toiminnan merkitystä niin, että paikallinen omaehtoinen kehittämistoiminta tunnustetaan aluekehitysohjelmiin rinnastettavaksi, mutta lähestymistavaltaan niitä täydentäväksi ohjelmatyöksi. Keskeinen yhteistyökumppani maakuntatasolla on Hämeen TE-keskus. Henkilökunta ja/tai hallituksen jäsenet osallistuvat Kanta- ja Päijät-Hämeen toimintaryhmien yhteisiin tapaamisiin, Suomen Kylätoiminta ry:n, Verkostoyksikön, Maaseutuviraston ja Maa- ja metsätalousministeriön järjestämiin koulutuksiin ja tapaamisiin, eri tahojen järjestämiin yhteistyö- tai koulutustilaisuuksiin sekä hankkeiden ohjausryhmiin. Eräs yhteistyön muoto on myös muiden hämäläisten toimintaryhmien ja Hämeen TE-keskuksen kanssa pidettävät tapaamiset, joita pidetään tarvittaessa. 7. Talous Jäsenmaksut säilyvät vuoden 2009 tasolla: kunnat 170 yritykset, yhdistykset 30 yksityishenkilöt 15 Yhdistyksen hallinto rahoitetaan toimintaryhmän toimintarahalla. Erillinen talousarvio liitteenä. Linnaseutu ry Hallitus 3(5)

4 TALOUSARVIO 2010 YHDISTYSTOIMINTA Jäsenmaksutulot kunnat 3x ,00 yritykset, yhdistykset, yhteisöt 40x ,00 yksityishenkilöt 40x15 600,00 Muut tulot 0,00 ATK-laitteiden vuokrat 12x ,00 Tulot yhteensä 4 110,00 Palkat ja sivukulut 0,00 Ostopalvelut, palkkiot ja niiden sivukulut 0,00 Matkakulut 0,00 Kone- ja laitehankinnat 0,00 Muut kustannukset Jäsenmaksut 150,00 Pankkikulut ja vakuutusmaksut 200,00 Kokouskulut 1 800,00 Hankkeiden omarahoitus 1 960,00 Menot yhteensä 4 110,00 LEADER -toiminta Linnaseutu ry:lle on myönnetty LEADER-rahoituskehystä koko kaudeksi yhteensä euroa Hankkeille 83,2 % Hallinto 16,8 % Yhteensä 100,0 % EU 45 % Valtio 35 % Kunnat 20 % Yhteensä 100 % (5)

5 LEADER-Hallinto Toimintaraha yhteensä ,00 Toimintaraha ,00 Yhteensä ,00 EU 45 % ,75 Valtio 35 % ,25 Kunnat 20 % ,00 Yhteensä 100 % ,00 OMAT HANKKEET LINNASEUDUN KYLÄHANKE koko hanke Palkat ja sivukulut Ostopalvelut, palkkiot ja niiden sivukulut Matkakulut Vuokrat Muut kustannukset Menot yhteensä Julkinen rahoitus Yksityinen rahoitus Tulot yhteensä (5)

TOIMINTASUUNNITELMA 2012

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 1. Toiminnan tarkoitus Linnaseutu ry:n tarkoituksena on maaseudun monimuotoinen kehittäminen edistämällä maaseudun paikallista aloitteellisuutta, maaseudun ja kaupungin välistä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1. Toiminnan tarkoitus Linnaseutu ry:n tarkoituksena on maaseudun monimuotoinen kehittäminen edistämällä maaseudun paikallista aloitteellisuutta, maaseudun ja kaupungin välistä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. Toiminnan tarkoitus Linnaseutu ry:n tarkoituksena on maaseudun monimuotoinen kehittäminen edistämällä maaseudun paikallista aloitteellisuutta, maaseudun ja kaupungin välistä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 1. Toiminnan tarkoitus Linnaseutu ry:n tarkoituksena on maaseudun monimuotoinen kehittäminen edistämällä maaseudun paikallista aloitteellisuutta, maaseudun ja kaupungin välistä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Toimintasuunnitelma 2013. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Toimintasuunnitelma 2013 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä 1 Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Tehtävät ja painopistealueet... 3. Hanketoiminta... 3 4. Hallinto... 5. Henkilökunta ja toimisto...

Lisätiedot

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä PIÄLLYSMIES Toimintasuunnitelma 2015 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa xx.xx.2014 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto...

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2010. 1. Toiminnan tarkoitus

TOIMINTASUUNNITELMA 2010. 1. Toiminnan tarkoitus TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. Toiminnan tarkoitus Päijänne-Leader ry:n on yksi Suomen 55:stä toimintaryhmästä. Yhdistyksen tehtävänä on toimia maaseudun kehittäjänä Asikkalan, Hartolan, Heinola, Padasjoen,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2010

TOIMINTAKERTOMUS 2010 Linnaseutu ry 1 TOIMINTAKERTOMUS 2010 1. Toiminnan tarkoitus Linnaseutu ry:n tarkoituksena on maaseudun monimuotoinen kehittäminen edistämällä maaseudun paikallista aloitteellisuutta, maaseudun ja kaupungin

Lisätiedot

Hämeenlinna 31.03.2009. Jäsenet ja asiasta kiinnostuneet tervetuloa!

Hämeenlinna 31.03.2009. Jäsenet ja asiasta kiinnostuneet tervetuloa! Hämeenlinna 31.03.2009 KEVÄTKOKOUSKUTSU Aika Tiistai, 21.04.2009 klo 18.00 Paikka Alvettulan Seuratalo, Alvettulantie 177, 14680 ALVETTULA OHJELMA 18.00 Tilaisuuden avaus 18.30 Kahvitarjoilu Hämeenlinnan

Lisätiedot

1.TOIMINTASUUNNITELMA... 2

1.TOIMINTASUUNNITELMA... 2 TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 1.1 31.12.2016 Sisällysluettelo 1.TOIMINTASUUNNITELMA... 2 1.1 Yhdistyksen oma toiminta... 2 1.2. LEADER hanketoiminta... 3 1.3. LEADER hallinto ja viestintä... 3 1.4.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014

TOIMINTAKERTOMUS 2014 TOIMINTAKERTOMUS 2014 1. Toiminnan tarkoitus Linnaseutu ry:n tarkoituksena on maaseudun monimuotoinen kehittäminen edistämällä maaseudun paikallista aloitteellisuutta, maaseudun ja kaupungin välistä yhteistyötä

Lisätiedot

ETELÄISEN PÄIJÄT-HÄMEEN MAASEUDUN KEHITTÄMISYHDISTYS ETPÄHÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2017

ETELÄISEN PÄIJÄT-HÄMEEN MAASEUDUN KEHITTÄMISYHDISTYS ETPÄHÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2017 ETELÄISEN PÄIJÄT-HÄMEEN MAASEUDUN KEHITTÄMISYHDISTYS ETPÄHÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2017 ETPÄHÄ RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1. Yleistä Eteläisen Päijät-Hämeen toimintaryhmä ETPÄHÄ

Lisätiedot

Leader-ryhmien hallitukset alueellisina ohjelmajohtajina. Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö

Leader-ryhmien hallitukset alueellisina ohjelmajohtajina. Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Leader-ryhmien hallitukset alueellisina ohjelmajohtajina Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 24.4.2017 Kyse on paikallisesta kehittämisestä erilaisilla alueilla Kansalaisista ja yhteisöistä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2013

TOIMINTAKERTOMUS 2013 TOIMINTAKERTOMUS 2013 1. Toiminnan tarkoitus Linnaseutu ry:n tarkoituksena on maaseudun monimuotoinen kehittäminen edistämällä maaseudun paikallista aloitteellisuutta, maaseudun ja kaupungin välistä yhteistyötä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Talousarvio 2014

Toimintasuunnitelma Talousarvio 2014 Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Kyyjärvi, Pihtipudas, Saarijärvi, Viitasaari, Äänekoski Toimintasuunnitelma Talousarvio 2014 Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi

Lisätiedot

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti 1 Kantri ry Rahoitusta paikallisesti Kari Kylkilahti Pirkanmaan leader-ryhmien toiminta-alueet 2014-20 2 Kantri ry perustettu 1997 toimintaryhmäksi hakeutumista varten myöntää EU-hankerahoitusta maaseudun

Lisätiedot

ETELÄISEN PÄIJÄT-HÄMEEN MAASEUDUN KEHITTÄMISYHDISTYS ETPÄHÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2015

ETELÄISEN PÄIJÄT-HÄMEEN MAASEUDUN KEHITTÄMISYHDISTYS ETPÄHÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2015 ETELÄISEN PÄIJÄT-HÄMEEN MAASEUDUN KEHITTÄMISYHDISTYS ETPÄHÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2015 ETPÄHÄ RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1. Yleistä Eteläisen Päijät-Hämeen toimintaryhmä ETPÄHÄ

Lisätiedot

Peräpohjolan Leader ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Peräpohjolan Leader ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Peräpohjolan Leader ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2017 1. Yleistä Peräpohjolan Leader ry toteuttaa paikallisen kehittämisen strategiaa Elävät jokivarret Toimelias ja yritteliäs Peräpohjola 2014-2020

Lisätiedot

Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys

Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys Leader toiminta koostuu kolmesta osa-alueesta Leader-rahoitus Paikalliset päättävät alueensa yhteisöjen ja yritysten ideoiden rahoittamisesta.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS Toiminnan tarkoitus

TOIMINTAKERTOMUS Toiminnan tarkoitus Linnaseutu ry Toimintakertomus 2015 Sivu 1 / 7 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1. Toiminnan tarkoitus Linnaseutu ry:n tarkoituksena on maaseudun monimuotoinen kehittäminen edistämällä maaseudun paikallista aloitteellisuutta,

Lisätiedot

Peräpohjolan kehitys ry

Peräpohjolan kehitys ry Peräpohjolan kehitys ry Peräpohjolan kehitys ry Rekisteröity maaseudun kehittämisyhdistys = toimintaryhmä Toiminta-alue: Keminmaa, Ranua, Simo, Tervola, Kemin asemakaavan ulkopuoliset alueet, Rovaniemen

Lisätiedot

Pori 7.11.2007 Ajankohtaista maaseutuverkostosta. Päivi Kujala, MMM, Maaseutuverkostoyksikkö

Pori 7.11.2007 Ajankohtaista maaseutuverkostosta. Päivi Kujala, MMM, Maaseutuverkostoyksikkö Pori 7.11.2007 Ajankohtaista maaseutuverkostosta, MMM, Maaseutuverkostoyksikkö Maaseutuverkosto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman toimijat Ahvenanmaan maaseudun kehittämisohjelman toimijat Sivu

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1. MAASEUDUN KEHITTÄMISYHDISTYS JA LEADER-RYHMÄ Yhdistyksen taustaa Vuonna 2015 käynnistyvällä ohjelmakaudella 2014 20 Varsin Hyvän toimialue kattaa seuraavat alueet 11 kunnassa:

Lisätiedot

on rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi

on rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi on rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi Leader-ryhmät - Rekisteröityjä yhdistyksiä, jotka kannustavat asukkaita kehittämään omaa kotiseutuaan, lisäämään sen viihtyisyyttä sekä synnyttämään

Lisätiedot

Satakunnan Leader-ryhmät Spurtti-koulutus Ulvila

Satakunnan Leader-ryhmät Spurtti-koulutus Ulvila Satakunnan Leader-ryhmät Spurtti-koulutus Ulvila 6.6.2014 Leader-ryhmät Toimintaa ohjaavat ohjelmat, lait ja asetukset Kansallinen taso: -Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma -Laki maaseudun kehittämiseen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Talousarvio 2015

Toimintasuunnitelma Talousarvio 2015 Toimintasuunnitelma Talousarvio 2015 Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1. YLEISTÄ Viisari ry panostaa toiminta-alueen

Lisätiedot

LEADER-TOIMINTARYHMÄ MYÖTÄLE RY TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUODELLE 2013. 1. Toiminnan tarkoitus

LEADER-TOIMINTARYHMÄ MYÖTÄLE RY TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUODELLE 2013. 1. Toiminnan tarkoitus LEADER-TOIMINTARYHMÄ MYÖTÄLE RY TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. Toiminnan tarkoitus Sääntöjensä mukaan Myötäle ry:n ensisijainen tehtävä on toteuttaa toimialueellaan toimintaryhmätyötä.

Lisätiedot

Vesuri-ryhmän. toimintasuunnitelma 2016

Vesuri-ryhmän. toimintasuunnitelma 2016 Vesuri-ryhmän toimintasuunnitelma 2016 Vesuri-ryhmä ry:n toimintasuunnitelma 2016 Vesuri-ryhmä on yksi Suomen 54 Leader-ryhmästä. Yhdistyksen tarkoituksena on kannustaa toimintaalueen asukkaita yhteistyöhön

Lisätiedot

Linnaseutu ry Toimintakertomus 2016 Sivu 1 / 7

Linnaseutu ry Toimintakertomus 2016 Sivu 1 / 7 Linnaseutu ry Toimintakertomus 2016 Sivu 1 / 7 TOIMINTAKERTOMUS 2016 1. Toiminnan tarkoitus Linnaseutu ry:n tarkoituksena on maaseudun monimuotoinen kehittäminen edistämällä maaseudun paikallista aloitteellisuutta,

Lisätiedot

LUONNOS. Toimintasuunnitelma Talousarvio 2016. Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin.

LUONNOS. Toimintasuunnitelma Talousarvio 2016. Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin. LUONNOS Toimintasuunnitelma Talousarvio 2016 Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 1. YLEISTÄ Viisari ry panostaa toiminta-alueen

Lisätiedot

Leader-ryhmien hallitusten puheenjohtajien tapaaminen ja Leader-ryhmien hallituskoulutus, Tuusula

Leader-ryhmien hallitusten puheenjohtajien tapaaminen ja Leader-ryhmien hallituskoulutus, Tuusula 21. 22.4.2017 Leader-ryhmien hallitusten puheenjohtajien tapaaminen ja Leader-ryhmien hallituskoulutus, Tuusula Tiina Rinta-Rahko, ylitarkastaja ESITYKSEN SISÄLTÖ Maaseutuverkoston toimijat Leader-työssä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä ja edunvalvojana.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1(8) TAUSTA Maaseudun kehittämisyhdistys SILMU ry on vuonna 2007 perustettu toimintaryhmä, jonka tavoitteena on edistää maaseudun elinvoimaisuutta alueellaan. SILMU ry:n toiminta-alue

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisrahoitus ohjelmakaudella 2007-2013 TE-keskus Maaseutuosasto. Maaseutuosasto/Lapin TE-keskus

Maaseudun kehittämisrahoitus ohjelmakaudella 2007-2013 TE-keskus Maaseutuosasto. Maaseutuosasto/Lapin TE-keskus Maaseudun kehittämisrahoitus ohjelmakaudella 2007-2013 TE-keskus Maaseutuosasto Sivu 1 syys 2007 Kehittämisen lähtökohdat Ohjelmallista toimintaa: Euroopan maaseuturahasto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma

Lisätiedot

Teemapohjainen kylämatkailun kehittäminen - Valtakunnallinen koordinaatiohanke 2009-2011. Susanna Kulmala Lomalaidun ry

Teemapohjainen kylämatkailun kehittäminen - Valtakunnallinen koordinaatiohanke 2009-2011. Susanna Kulmala Lomalaidun ry Teemapohjainen kylämatkailun kehittäminen - Valtakunnallinen koordinaatiohanke 2009-2011 Susanna Kulmala Lomalaidun ry Taustaa Hanketta on ollut suunnittelemassa maaseutumatkailun ja kylätoiminnan kehittäjiä

Lisätiedot

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella 2014-2020 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Etelä-Suomen kv-hankepäivä Helsinki 23.5.2017 Sivu 1 19.5.2017 Esityksen sisältö

Lisätiedot

Hanke on käytännössä Hämeen ELY-keskuksen ja viiden hämäläisen Leader-ryhmän yhteishanke.

Hanke on käytännössä Hämeen ELY-keskuksen ja viiden hämäläisen Leader-ryhmän yhteishanke. MAASEUTURAHOITUS HÄMEESSÄ -tiedonvälityshanke 1. HAKIJA Hankkeen hakijana ja hallinnoijana toimii Linnaseutu ry. Linnaseutu ry on vuonna 2000 perustettu yhdistys, joka toimi POMO+ -ryhmänä ohjelmakaudella

Lisätiedot

RAJUPUSU KOORDINAATIOHANKE

RAJUPUSU KOORDINAATIOHANKE RAJUPUSU KOORDINAATIOHANKE 29.9.2010 Ilpo Lehtinen ja Kalevi Welling SISÄLTÖ 1. HAKIJA 3 2. TIIVISTELMÄ 3 3. HANKKEEN TAUSTA JA TARVE 3 4. HANKKEEN TOTEUTUSAIKA JA ORGANISOINTI 4 5. HANKKEEN TOIMIJAT JA

Lisätiedot

Luovan alan yritysten rahoitusmahdollisuudet

Luovan alan yritysten rahoitusmahdollisuudet Luovan alan yritysten rahoitusmahdollisuudet Keski-Suomessa Maaseudun paikalliset toimintaryhmät voivat rahoittaa mikroyritysten kehittämistoimintaa Rahoitus tulee Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta

Lisätiedot

Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 nvm Sirpa Karjalainen MMM

Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 nvm Sirpa Karjalainen MMM Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 014 00 nvm Sirpa Karjalainen MMM Sivu 1 Ohjelman varojen kohdennus Luonnonhaittakorvaus* Ympäristökorvaus Neuvonta Eläinten hyvinvointi Luomuviljelyn tuki Maatalousinvestoinnit

Lisätiedot

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 KOTEL 14-002 26.2.2014 1 (4) KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 1 TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on edistää laatua, luotettavuutta ja taloudellisuutta elektroniikan komponenttien,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1(8) TAUSTA Maaseudun kehittämisyhdistys SILMU ry on vuonna 2007 perustettu kaksikielinen Leaderryhmä. SILMU ry:n toiminta-alue käsittää yhdeksän kuntaa: Askola, Lapinjärvi, Loviisa,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014 sivu 2 / 8 Toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus vuodelle 2014 SISÄLLYSLUETTELO 3. VUODEN 2014 TOIMINNAN PAINOPISTEET 1. PARANNETAAN NUORISOVALTUUSTON

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1. Yleistä JyväsRiihi ry on vuonna 2000 perustettu maaseudun kehittämisyhdistys eli Leader-ryhmä. Yhdistys aktivoi alueen toimijoita omaehtoiseen kehittämiseen ja yhteistyöhön.

Lisätiedot

Joutsenten reitti ry. Sastamalan, Huittisten, Hämeenkyrön ja Punkalaitumen kuntien alueella toimiva Leader-toimintaryhmä (LAG = Local Action Group)

Joutsenten reitti ry. Sastamalan, Huittisten, Hämeenkyrön ja Punkalaitumen kuntien alueella toimiva Leader-toimintaryhmä (LAG = Local Action Group) Joutsenten reitti ry Sastamalan, Huittisten, Hämeenkyrön ja Punkalaitumen kuntien alueella toimiva Leader-toimintaryhmä (LAG = Local Action Group) Yksi Suomen 55 Leader-ryhmästä, joka toteuttaa maa- ja

Lisätiedot

KANTRI RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

KANTRI RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Toimintasuunnitelma Sivu 1/7 KANTRI RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Kantri ry:n sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoituksena on parantaa asukkaiden henkistä ja yleistä taloudellista hyvinvointia toimialueellaan

Lisätiedot

Kylät maaseutupolitiikan kokonaisuudessa

Kylät maaseutupolitiikan kokonaisuudessa VOIMISTUVAT KYLÄT -kampanja 2010-2012 Voimistuvat kylät-kampanja 14.-15.10.2011 Etelä-Karjala, Imatra Kylät maaseutupolitiikan kokonaisuudessa Eero Uusitalo professori, maaseutuneuvos, YTR:n pääsihteeri

Lisätiedot

Maaseutuverkostoyksikön ajankohtaiskatsaus

Maaseutuverkostoyksikön ajankohtaiskatsaus Maaseutuverkostoyksikön ajankohtaiskatsaus Hämeenlinna 5.11.2013 Verkostoasiamies Juha-Matti Markkola Sivu 1 8.11.2013 Esityksen sisältö 1) Maaseutuverkoston vuosi 2014 2) Laatukoulutus 3) Maaseutuverkostoyksikkö

Lisätiedot

Saap.nuT^. /.-^O^-. /on

Saap.nuT^. /.-^O^-. /on IEADER Pohjois-Kymen Kasvu IITIN KUNTA oo. o/m. S 3'. -?^f/js^sia'7"-^ Asianro^_^':.'^s- -S".-."-; Saap.nuT^. /.-^O^-. /on 20 Tiedoksi^^-^. - - -- 15.4.2016 POHJOIS-KYMEN KASVU RY:N ESITYS OHJELMAKAUDEN

Lisätiedot

Forssan seudun Green Care - klusterihanke

Forssan seudun Green Care - klusterihanke Forssan seudun Green Care - klusterihanke 2016 2017 Yliopettaja Päivi Homan-Helenius, Hämeen ammattikorkeakoulu, Hoitotyön koulutusohjelma, Forssa Museo Militarian Tykkihalli, Linnankasarmi, Hämeenlinna

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry 15.9.2011/tl

Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry 15.9.2011/tl 1 (9) Varsinainen toiminta Ay avustus Ray avustukset 879 000 666 000 1. Perusjärjestötyö a) Edunvalvonta Palkat 57 000 56 000 Lakisääteiset sosiaalikulut 10 000 10 000 Työterveyshuolto 500 500 Luontoisedut

Lisätiedot

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2015 JA 2016

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2015 JA 2016 KOTEL 15-002 13.3.2015 1 (4) KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2015 JA 2016 1 TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on edistää laatua, luotettavuutta ja taloudellisuutta elektroniikan komponenttien,

Lisätiedot

POHJOIS-KYMEN KASVU RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017

POHJOIS-KYMEN KASVU RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 POHJOIS-KYMEN KASVU RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 30.11.2016 1 Sisällys 1 Yleistä vuodesta 2017 2 Yhdistys, jäsenet, hallitus, henkilökunta ja muut resurssit 3 Toimiminen Leader-ryhmänä 4 Yhdistyksen omat

Lisätiedot

Kaikille Hämeenlinnan seutukunnan yhdistyksille suunnattu kokoontumistilojen käyttö- ja tarvekysely

Kaikille Hämeenlinnan seutukunnan yhdistyksille suunnattu kokoontumistilojen käyttö- ja tarvekysely Kaikille Hämeenlinnan seutukunnan yhdistyksille suunnattu kokoontumistilojen käyttö- ja tarvekysely Hattula, Hämeenlinna (sekä kantakaupunki että liitoskunnat), Janakkala Toteutus: Linnaseutu ry / Pitäjärinki-hanke

Lisätiedot

1. HAKIJA 1.1 Hakijan nimi 1.2 Y- tunnus tai yhdistyksen rekisterinumero

1. HAKIJA 1.1 Hakijan nimi 1.2 Y- tunnus tai yhdistyksen rekisterinumero MAKSUHAKEMUS TEEMAHANKE Lnro 3318 1(5) ROOPAN UNIONI Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Uusi maksuhakemus Korjaus/täydennys vireillä olevaan maksuhakemukseen

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman toimivuus Leader -toimintaryhmätyössä

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman toimivuus Leader -toimintaryhmätyössä Työ- ja elinkeinokeskus Toimintaryhmätyön neuvottelupäivät 2.4.2009 Pohjois-Karjalan TE-keskus Tuomo Hämäläinen Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman toimivuus Leader -toimintaryhmätyössä Työvoima-

Lisätiedot

HANKESUUNNITELMA 2.11.2015. HANKKEEN NIMI: Sisävesien elinvoimaa. 1. HAKIJA: Päijänne-Leader ry (Hallinnoiva Leader-ryhmä)

HANKESUUNNITELMA 2.11.2015. HANKKEEN NIMI: Sisävesien elinvoimaa. 1. HAKIJA: Päijänne-Leader ry (Hallinnoiva Leader-ryhmä) 1 HANKESUUNNITELMA 2.11.2015 HANKKEEN NIMI: Sisävesien elinvoimaa 1. HAKIJA: Päijänne-Leader ry (Hallinnoiva Leader-ryhmä) 2. TIIVISTELMÄ Sisävesien elinvoimaa aktivointihankkeen tarkoituksena on varmistaa

Lisätiedot

SYITÄ LEADER IN VOIMISTAMISEEN

SYITÄ LEADER IN VOIMISTAMISEEN Leader-tapaaminen 29.- 30.11.2010 Technopolis, Helsinki SYITÄ LEADER IN VOIMISTAMISEEN Eero Uusitalo professori, maaseutuneuvos YTR:n pääsihteeri SYTY ry:n puheenjohtaja Leaderin vähättelyn keinot 1/2

Lisätiedot

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella 2014-2020 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Pohjois-Suomen kv-hankepäivä Oulu 7.2.2017 Sivu 1 6.2.2017 Mikä on kansainvälinen

Lisätiedot

TEEMAHANKE Yhdistysten investoinnit

TEEMAHANKE Yhdistysten investoinnit TEEMAHANKE Yhdistysten investoinnit Rajupusu Leader ry www.rajupusuleader.fi www.leadersuomi.fi Mikä on teemahanke? Leader-ryhmä hakee Elykeskuksesta tiettyyn teemaan liittyvää teemahanketta Ely-keskus

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Liite 2

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Liite 2 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ 12.1.2017 Liite 2 Maaseutuvirasto Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset VUODEN 2017 VALTION TALOUSARVIOON OTETUN MYÖNTÄMISVALTUUDEN OSOITTAMINEN MAASEUTUVIRASTON SEKÄ

Lisätiedot

Leader-rahoitus. Yritysten ja yhdistysten info 2015

Leader-rahoitus. Yritysten ja yhdistysten info 2015 Leader-rahoitus Yritysten ja yhdistysten info 2015 Mitä Leader on? Paikallisten toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen kehittämistyöhön Opastetaan tekemään ideoista hankkeita Myönnetään Leader-rahoitusta

Lisätiedot

Viisari. Saarijärven kyläilta 24.4.2014

Viisari. Saarijärven kyläilta 24.4.2014 Viisari Saarijärven kyläilta 24.4.2014 Viisari 2007-2013 RAHOITUKSESTA -Ohjelmakaudelle 2007-2013 indikatiivinen rahoituskehys julkinen raha 5 mio euroa, yksityinen arvio 2,6 mio euroa -Rahoitusjakauma:

Lisätiedot

Leader-koulutus Johanna Rannanjärvi ja Emmi Mäkinen Maaseutuvirasto. Sivu 1

Leader-koulutus Johanna Rannanjärvi ja Emmi Mäkinen Maaseutuvirasto. Sivu 1 Leader-koulutus 2016 Johanna Rannanjärvi ja Emmi Mäkinen Maaseutuvirasto Sivu 1 Komission rooli Vastaa maatalousrahastosta (maaseuturahasto) Hyväksyy kansalliset kehittämisohjelmat Antaa parlamentin ohella

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Liite 2

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Liite 2 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ 4.2.2016 Liite 2 Maaseutuvirasto Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset VUODEN 2016 VALTION TALOUSARVIOON OTETUN MYÖNTÄMISVALTUUDEN OSOITTAMINEN ELINKEINO-, LIIKENNE-

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA. Ylä-Savon Veturin hallitus, toiminnanjohtaja Sari Hyttinen ja hankeneuvoja Minna Partanen 2018 LUONNOS. Ylä-Savon Veturi ry

TOIMINTASUUNNITELMA. Ylä-Savon Veturin hallitus, toiminnanjohtaja Sari Hyttinen ja hankeneuvoja Minna Partanen 2018 LUONNOS. Ylä-Savon Veturi ry 2018 LUONNOS 1 Ylä-Savon Veturin hallitus, toiminnanjohtaja Sari Hyttinen ja hankeneuvoja Minna Partanen Hyväksytty Hallitus 26.10.2017 113 Hyväksytty Syyskokous 28.11.2017 xx TOIMINTASUUNNITELMA Ylä-Savon

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Talousarvio 2013

Toimintasuunnitelma Talousarvio 2013 Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Kyyjärvi, Pihtipudas, Saarijärvi, Viitasaari, Äänekoski Toimintasuunnitelma Talousarvio 2013 Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi

Lisätiedot

Hallitus on Leader-ryhmän sydän. Sanna Sihvola Maa- ja metsätalousministeriö p

Hallitus on Leader-ryhmän sydän. Sanna Sihvola Maa- ja metsätalousministeriö p Hallitus on Leader-ryhmän sydän Sanna Sihvola Maa- ja metsätalousministeriö sanna.sihvola@mmm.fi p. 02951 62264 Sivu 1 7.4.2015 Esityksen sisältö 1. Leader-ryhmien ja paikallisten strategioiden valinta

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry

Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä

Lisätiedot

Valtakunnallinen maaseutuverkosto

Valtakunnallinen maaseutuverkosto Valtakunnallinen maaseutuverkosto Pohjois-Pohjanmaan Maaseutufoorumi 19.11.2013 Verkostoasiamies Juha-Matti Markkola Sivu 1 19.11.2013 Esityksen sisältö 1) Valtakunnallinen maaseutuverkosto toimii myös

Lisätiedot

LEADER TUET LIIKUNNAN NÄKÖKULMASTA KYMENLAAKSOSSA. Sini Immonen Leader Pohjois-Kymen Kasvu Marja Sorvo Leader Sepra

LEADER TUET LIIKUNNAN NÄKÖKULMASTA KYMENLAAKSOSSA. Sini Immonen Leader Pohjois-Kymen Kasvu Marja Sorvo Leader Sepra LEADER TUET LIIKUNNAN NÄKÖKULMASTA KYMENLAAKSOSSA Sini Immonen Leader Pohjois-Kymen Kasvu Marja Sorvo Leader Sepra Sivu 1 8.10.2014 TOIMINTATAPA PÄHKINÄNKUORESSA Leader on toimintaa, neuvontaa & rahoitusta

Lisätiedot

4. Hyväksytään seuraavan vuoden toimintasuunnitelma; Hyväksyttiin vuoden 2013 ja 2014 toimintasuunnitelma (liite 2).

4. Hyväksytään seuraavan vuoden toimintasuunnitelma; Hyväksyttiin vuoden 2013 ja 2014 toimintasuunnitelma (liite 2). 1 Selkämeren kansallispuiston ystävät yhdistys Yhdistyksen ensimmäinen kokous Aika: 28.8.2013 klo 19-20 Paikka: Luontotalo Arkki, Pori Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Lasse Lovén avasi kokouksen ja totesi,

Lisätiedot

Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen

Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen Hämeen ELY-keskus Paikallinen kehittäminen ja ESR Euroopan sosiaalirahasto (ESR) tukee yhteisölähtöistä eli kansalaistoimijalähtöistä paikallista kehittämistä

Lisätiedot

Biokaasua liikenteeseen. Hankesuunnitelma tiedonvälityshankkeelle

Biokaasua liikenteeseen. Hankesuunnitelma tiedonvälityshankkeelle Hankesuunnitelma tiedonvälityshankkeelle Laadittu Pohjois-Karjalan liikennebiokaasuverkoston kehityshankkeessa 14.8.2012 1. Tiivistelmä tiedonvälityshankkeen tarkoituksena on auttaa samaan aikaan Pohjois-

Lisätiedot

Ihmisten kokoisille ideoille! För dina idéer! Kuggom Heli Tommiska, SILMU ry

Ihmisten kokoisille ideoille! För dina idéer! Kuggom Heli Tommiska, SILMU ry Ihmisten kokoisille ideoille! För dina idéer! Kuggom 28.2.2017 Heli Tommiska, SILMU ry Leader - SILMU Hallitus valittu kolmikantaperiaatteen mukaisesti puheenjohtaja Marja Teppinen, Mäntsälä 9 jäsentä

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö

Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 17.11.2015 Kansainvälinen Leader-yhteistyö ohjelmakaudella 2007-2013 Missä onnistuttiin?

Lisätiedot

L-metodi. (suomalainen) versio 2.0. Satakunnan ja Varsinais-Suomen toimintaryhmien hallitusten ja henkilöstön koulutus 8.2.

L-metodi. (suomalainen) versio 2.0. Satakunnan ja Varsinais-Suomen toimintaryhmien hallitusten ja henkilöstön koulutus 8.2. L-metodi (suomalainen) versio 2.0 Satakunnan ja Varsinais-Suomen toimintaryhmien hallitusten ja henkilöstön koulutus 8.2.2008 Kemiön Kasnäs Torsti Hyyryläinen HY-Ruralia, Rural Studies -verkosto Esityksen

Lisätiedot

YLÄ-SAVON VETURI RY. YLÄ-SAVON VETURI RY Antinkatu IISALMI hyväksytty hallitus Syyskokous

YLÄ-SAVON VETURI RY. YLÄ-SAVON VETURI RY Antinkatu IISALMI hyväksytty hallitus Syyskokous 2017 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TALOUSARVIO 2017 YLÄ-SAVON VETURI RY YLÄ-SAVON VETURI RY Antinkatu 10 74120 IISALMI hyväksytty hallitus 17.11.2016 Syyskokous . 2 Sisällys 1 Yleistä... 3 Visio, strategia

Lisätiedot

Yhteinen tulevaisuus maaseudulla -hanke

Yhteinen tulevaisuus maaseudulla -hanke Yhteinen tulevaisuus maaseudulla -hanke 1.1.2012-31.12.2014 Rahoittajina Keski-Suomen ja Pirkanmaan ELY -keskukset Hankkeen taustaa: Toimintarahan riittävyyteen piti reagoida ajoissa, ennen kuin rahat

Lisätiedot

2. HALLINTO Sääntömääräiset kokoukset Yhdistys pitää sääntöjen mukaisesti kevätkokouksen maalis-huhtikuussa ja syyskokouksen lokamarraskuussa.

2. HALLINTO Sääntömääräiset kokoukset Yhdistys pitää sääntöjen mukaisesti kevätkokouksen maalis-huhtikuussa ja syyskokouksen lokamarraskuussa. Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2016 1 1. YLEISTÄ Leader-toimintaa yhdistys toteuttaa Etelä-Savossa Juvan, Joroisten, Rantasalmen ja Sulkavan kuntien alueella. Itä- Suomen kalatalouden toimintaryhmän

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskus tiedottaa

Hämeen ELY-keskus tiedottaa HÄMEEN TYÖTTÖMYYDEN LASKU JATKUU HITAASTI Hämeen ELY-keskus tiedottaa Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen ELY-keskuksen toimialue) työ- ja elinkeinotoimistoissa oli helmikuun lopussa 22 436 työtöntä

Lisätiedot

Maaseutuohjelman yritystuet Leader

Maaseutuohjelman yritystuet Leader Leader 2014-2020 Maaseutuohjelman yritystuet Leader Rahoitustuki- ja neuvontainfo, Nurmijärvi 3.3.2015 Esko Pietari, EMO ry Mitä on Leader-toiminta? Leader-ryhmät Yritystuet Tuen hakeminen Mitä on Leader-toiminta?

Lisätiedot

Aitojamakuja.fi auttaa löytämään paikalliset elintarvikeyritykset

Aitojamakuja.fi auttaa löytämään paikalliset elintarvikeyritykset Aitojamakuja.fi auttaa löytämään paikalliset elintarvikeyritykset Työryhmä: Paikallista ruokaa läheltä 18.-19.8., Maaseutututkijatapaaminen Päivi Töyli Aitoja makuja -hanke, projektipäällikkö Koulutus-

Lisätiedot

Taulukko. Vuoden 2015 hankehakuun saapuneet hakemukset ja käytettävissä olevat varat. Haettu Kokonaiskustannusarvio

Taulukko. Vuoden 2015 hankehakuun saapuneet hakemukset ja käytettävissä olevat varat. Haettu Kokonaiskustannusarvio 13.2. Yhteenveto maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän YTR:n hankehakuun syksyllä 2014 saapuneista hakemuksista ja hankeryhmän rahoitusesityksistä vuodelle TEM ja MMM haut erikseen Valtakunnallisia maaseudun

Lisätiedot

Paikallisen kehittämisen mahdollisuudet 2014-2020

Paikallisen kehittämisen mahdollisuudet 2014-2020 Paikallisen kehittämisen mahdollisuudet 2014-2020 Pohjois-Suomen maaseudun kehittämisen aluetilaisuus 21.2.2013 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 27.2.2013 Leader 2014-2020 Maaseuturahastossa

Lisätiedot

Suupohjan Kehittämisyhdistys ry

Suupohjan Kehittämisyhdistys ry Suupohjan Kehittämisyhdistys ry Laatukäsikirja Versio 13.8.2012 Suupohjan Kehittämisyhdistys ry Teknologiapuisto 1, 61800 Kauhajoki, Finland PL 45, 61801 Kauhajoki, Finland Y-tunnus: 1082564-7 Kotipaikka:Isojoki

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1(8) TAUSTA Kehittämisyhdistys SILMU ry on vuonna 2007 perustettu kaksikielinen Leader-ryhmä. SILMU ry:n toiminta-alue käsittää yhdeksän kuntaa: Askola, Lapinjärvi, Loviisa, Myrskylä,

Lisätiedot

Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä. Salo

Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä. Salo Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä Salo 4.9.2014 Esityksen sisältö 1. Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä 2. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän, YTR:n verkosto,

Lisätiedot

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Tavoite Orimattilan Kokoomus on mukana kehittämässä Orimattilan kaupunkia ja Päijät- Hämeen maakuntaa jäsenistönsä ja luottamushenkilöidensä välityksellä Kansallisen

Lisätiedot

YKKÖSAKSELI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 01.01. - 31.12.2015. 1. Taustaa

YKKÖSAKSELI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 01.01. - 31.12.2015. 1. Taustaa 1 YKKÖSAKSELI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 01.01. - 31.12.2015 1. Taustaa Ykkösakseli (ry) on paikallinen kehittämisyhdistys ja Leader-ryhmä, joka aktivoi alueensa toimijoita omaehtoiseen paikalliseen kehittämiseen.

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET KEHITTÄMISHANKKEET OHJELMAKAUDELLA 2007-2013 KOKEMUKSIA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ

VALTAKUNNALLISET KEHITTÄMISHANKKEET OHJELMAKAUDELLA 2007-2013 KOKEMUKSIA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ VALTAKUNNALLISET KEHITTÄMISHANKKEET OHJELMAKAUDELLA 2007-2013 KOKEMUKSIA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ Timo Kukkonen, Hämeen ELY-keskus 15.1.2014 valtakunnallisten hankkeiden tilaisuus Sivu 1 Valtakunnalliset hankkeet

Lisätiedot

Leader-tuet yhdistysten investointi- ja kehittämishankkeisiin Taina Sainio Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry

Leader-tuet yhdistysten investointi- ja kehittämishankkeisiin Taina Sainio Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry Leader-tuet yhdistysten investointi- ja kehittämishankkeisiin Taina Sainio Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry Mitä Leader tarkoittaa? Leader on toimintatapa, jonka ydin on paikallinen ja asukkaiden

Lisätiedot

Yhteistyö matkailun kehittämisessä case Etelä-Pohjanmaa

Yhteistyö matkailun kehittämisessä case Etelä-Pohjanmaa Yhteistyö matkailun kehittämisessä case Etelä-Pohjanmaa Rural Finland aluetilaisuus Pohjois-Pohjanmaa Oulu 14.11.2016 Arja Kortesluoma Matkailu Etelä-Pohjanmaalla www.epmatkailu.fi www.visitpohjanmaa.fi

Lisätiedot

Hankestrategia Yhtymähallitus 27.10.2011

Hankestrategia Yhtymähallitus 27.10.2011 Hankestrategia Yhtymähallitus 27.10.2011 Sisällysluettelo 1. Hanketoiminnan tavoitteet... 1 2. Hankerahoitus... 1 2.1 Valtionavustukset... 1 2.2 EAKR-ohjelmat... 1 2.3 ESR-ohjelma... 2 2.4 Oma rahoitus...

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 1 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 2

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 1 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 2 Nuorisovaltuusto 02.04.2013 AIKA 2.4.2013 klo 14.00 PAIKKA Yläaste KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 1 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 2 3 NUORISOVALTUUSTON

Lisätiedot

Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Kunnanvaltuusto hyväksyi karsitun hankeohjelman

Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Kunnanvaltuusto hyväksyi karsitun hankeohjelman Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 36 28.11.2013 Kunnanhallitus 530 09.12.2013 Kunnanhallitus 118 10.03.2014 KOIVU JA TÄHTI -HANKKEEN TOTEUTTAMINEN 1049/0/014/2011 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 28.11.2013

Lisätiedot

Lääkärin sosiaalinen vastuu ry / Hyväksytty talousarvio 2014 / Syyskokous 23.11.2013

Lääkärin sosiaalinen vastuu ry / Hyväksytty talousarvio 2014 / Syyskokous 23.11.2013 VARSINAINEN TOIMINTA Talousarvio 2014 Valtion avustukset, Opetusministeriö 4,000.00 Valtion avustukset, UM 692,653.09 Muut kotimaiset avustukset, säätiöt, järjestöt ym. *** Ulkomaiset avustukset, Global

Lisätiedot

KIRJAUSMERKINNÄT ELY- keskuksen nimi Vastaanottajan nimi Saapunut, pvm Vireille tulo, pvm

KIRJAUSMERKINNÄT ELY- keskuksen nimi Vastaanottajan nimi Saapunut, pvm Vireille tulo, pvm MAKSUHAKEMUS TEEMAHANKE Lnro 3318 1(5) ROOPAN UNIONI Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Uusi maksuhakemus Korjaus/täydennys vireillä olevaan maksuhakemukseen

Lisätiedot