Linnaseutu ry Toimintakertomus 2016 Sivu 1 / 7

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Linnaseutu ry Toimintakertomus 2016 Sivu 1 / 7"

Transkriptio

1 Linnaseutu ry Toimintakertomus 2016 Sivu 1 / 7 TOIMINTAKERTOMUS Toiminnan tarkoitus Linnaseutu ry:n tarkoituksena on maaseudun monimuotoinen kehittäminen edistämällä maaseudun paikallista aloitteellisuutta, maaseudun ja kaupungin välistä yhteistyötä sekä seudun eri toimijoiden keskinäistä verkottumista. Yhdistys toteuttaa Hämeenlinnan seutukunnalla eli Linnaseudulla Paikallista aikaa nimistä maaseudun kehittämisstrategiaa, jonka rahoituksesta Leader -varoin on tehty sopimus Maa- ja metsätalousministeriön kanssa Yhdistys toteuttaa myös omia hankkeita maaseudun kehittämiseksi. 2. Painopistealueet 2016 Vuosi 2016 oli yhdistyksen kuudestoista kokonainen toimintavuosi. Vuoden 2016 painopisteitä olivat: Ohjelmakaudesta tiedottaminen Kylä-, asukas- ja yhdistystoiminnan sekä kotiseututyön kehittäminen Linnaseudun alueella Maaseutuyrittäjyyden kehittäminen alueella Yhdistyksen ja asukaslähtöisen toimintatavan tunnetuksi tekeminen Yhdistyksen oman kehittäjäroolin vahvistaminen Linnaseudulla Maaseudun ja kaupungin välisen vuorovaikutuksen edistäminen Osallistuminen seudulliseen ja valtakunnalliseen maaseutupoliittiseen keskusteluun 3. Hanketoiminta Koko ohjelmakauden alku on ollut todella hankalaa aikaa johtuen ohjelmakauden alun myöhästymisestä. Vaikka toimintaa ohjaavat lait ja asetukset saatiin valmiiksi vuoden 2015 alkupuolella sekä Leader-ryhmätkin valituiksi jo keväällä 2015 on sähköisen Hyrrä-järjestelmän luominen ollut todella hidasta. Leader-ryhmien, ja varmasti muidenkin Hyrrän kautta rahoituksia myöntävien tahojen työaika on viime vuosina kulunut Hyrrän toimimattomuuden aiheuttamien sekaannusten ja viivästysten selittelyyn. Me emme ole päässeet tekemään sitä työtä jota varten olemme olemassa vaan olemme joutuneet selvittelemään ja selittelemään toisten tahojen viivästymisiä, epäonnistumisia ja tekemiä virheitä. Linnaseudulla on koko toimintaryhmänä toimimisen ajan pyritty hankehakijoiden neuvonnalla välttämään niin sanottuja turhia hakemuksia. Eli hakemuksia, joilla ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia saada myönteistä rahoituspäätöstä. Käytännössä hakijoita ohjeistetaan muokkaamaan tarvittaessa hakemustaan siten että se olisi rahoitettavissa. Tai mikäli hakemusta ei voida muokata, tullaa hakijalle jo etukäteen kertomaan, ettei hakemus ole tukikelpoinen. Tällöin hakija monesti vetää hakemuksensa pois jo ennen sen hallituskäsittelyä. Sähköisen haun käyttöönotto toi hakemusten jättämisen ilman henkilökohtaista tapaamista helpommaksi, mutta onneksi täysin yllätyksenä tulevia hakemuksia on tullut kuitenkin pelättyä vähemmän. Hyrrässä on kuitenkin joitain Linnaseudulle jätettyjä hakemuksia tai työnalla olevia, jättämättömiä hakemuksia, joita ainakaan

2 Linnaseutu ry Toimintakertomus 2016 Sivu 2 / 7 nykyisessä muodossaan ei tulla rahoittamaan, mutta joita hakija ei vielä ole myöskään poistanut Hyrrästä. Kuluvan ohjelmakauden rahoituksiin liittyviä hakemuksia on Linnaseudulle Hyrrään toimitettu raportointijaksolla ja koko ohjelmakauden aikana seuraavasti Painopistealue hankkeita kpl/ 2016 hankkeita kpl/ koko kausi Yrittäjyys 6 12 Kulttuuri ja ympäristö Asukasaktiivisuus Yhteensä Ely-keskus on tehnyt Linnaseudun hankkeista päätöksiä strategian painopistealueittain seuraavasti: Painopistealue hankkeita kpl tuki / jakauma % hankkeita kpl tuki / jakauma % Suunniteltu jakauma 2016 Kauden alusta Yrittäjyys / 17 % / 12 % 36 % Kulttuuri ja ympäristö / 40 % / 31 % 25 % Asukasaktiivisuus / 43 % / 57 % 39 % Yhteensä Taulukoista näkee, että ohjelmakausi on todellakin lähtenyt liikkeelle vuoden 2016 aikana. Sekä Linnaseudulle jätettyjen hakemusten, että ELY-keskuksessa tehtyjen päätösten määrä on ollut vuonna 2016 reilusti yli kaksinkertainen verrattuna kahteen edelliseen vuoteen yhteensä. Lisäksi työn alla on useita suunnitelmia, joita ei vielä ole ryhdytty laittamaan Hyrrään. Yrityshankkeiden määrässä ollaan edelleen selvästi jäljessä suunnitellusta osuudesta. Tähän lienee osasyyllinen yleinen taloudellinen tilanne, joka selvästikin vaikuttaa yritysten investointeihin. Osasyyllinen yritysrahoitusten pieneen määrään saattaa olla myös ohjelmakauden alun viivästyminen ja siitä johtuen se, että yritykset eivät saa nopeita ratkaisuja mahdollisiin investointitarpeisiinsa, joten monet yritykset jättävät hakematta sitä meidän tarjoamaa mahdollisesti joskus myönnettävää rahaa. Jakaumaa vääristää jonkin verran muutamat isot, useampivuotiset yhteisölliset kehittämishankkeet joita on jätetty Hyrrään heti palvelun avauduttua. Ohjelmakauden parin ensimmäisen vuoden ongelmista huolimatta rahoitushakemuksia on Linnaseudulle tullut hyvin, niitä on päästy käsittelemäänkin ja niistä on saatu hyvin päätöksiäkin. Hankepäätöksiä on saatu jopa niinkin paljon, että kauden kolmen ensimmäisen vuoden kehykset saatiin lähes kokonaan käytettyä vuoden 2016 loppuun mennessä. Vuonna 2016, kuten koko kuluvalla ohjelmakaudella yleensäkin, on rahoituksia haettu paljon erilaisiin vesistöjen kunnostushankkeisiin. Kiinnostusta vesistöjen kuntoon pidetään alueella tärkeänä, sillä Linnaseudun alueella on useita pitäjiä, joiden asukasluku tuplaantuu kesäisin kesäasukkaiden toimesta. Puhtaat ja hyvinvoivat vesistöt ovat siis yksi alueen voimavara, joka houkuttelee sekä vakituisia kesäasukkaista, että satunnaisia turisteja alueelle. Vesistöjenkunnostushankkeisiin osattiin varautua jo ohjelmakautta suunniteltaessa edellisen kauden lopulla heränneen kiinnostuksen myötä. Vesistöjen lisäksi myös muut luontoon liittyvät hankkeet ovat olleet kysyttyjä. Näitä ovat esimerkiksi reitistöjen suunnittelu ja rakentaminen sekä erilaisten luonto- ja lintutornien rakentaminen.

3 Linnaseutu ry Toimintakertomus 2016 Sivu 3 / 7 Linnaseudun hallituksessa päätettiin hakea Yhdistysten pienet investoinnit teemahanketta. Hankkeen haku avattiin keväällä 2016 ja alahankkeet valittiin kesäkuussa Hakemuksia alahankkeeksi saapui yhteensä 32 kappaletta. Hakemuksista hyväksyttiin 28 kappaletta ja hylättiin 4. Hyväksyttyjen hakemusten kustannusarviot olivat yhteensä noin ja niille myönnettiin rahoitusta reilut Alahankkeiden kustannusarviot vaihtelivat euron välillä. Hylätyt hakemukset hylättiin pääasiassa hankkeen kyseenalaisen yhteisöllisyyden vuoksi. Teemahankkeita pidetään kohtuullisen hyvänä, korvaavana toimenpiteenä kohtuuttoman korkean rahoitettavien hankkeiden alarajan tuomiin ongelmiin. Tälläkin kaudella tuo alarajan korkea taso estää monien hyvien hankkeiden toteutumisen. Teemahankkeissa hakeminen on tehty hieman helpommaksi ja yksinkertaisemmaksi kuin normihankkeiden hakeminen, mutta teemahankkeen ongelmana on se, että alahankkeiden toteutus ja haku ovat sidottuja ajallisesti tiettyyn hakuaikaan. Vuoden 2016 lopussa teemahankkeesta ei vielä ole viranomaispäätöstä. Tämä johtuu siitä, että Hyrrässä ei pystytä tekemään päätöksiä tämän tyyppisistä hakemuksista. Se että alahankkeiksi valitut hankkeet ovat joutuneet odottamaan päätöstä jo reilun puoli vuotta Linnaseudun hallituksen käsittelystäkin on teettänyt todella paljon ylimääräistä työtä. Suuresta alahankkeiden määrästä johtuen kyselyjä hankkeen tilanteesta tulee jatkuvasti. Tämä on täysin ymmärrettävää, sillä osa alahankkeiden toteuttajista päätti toteuttaa hankkeensa, omalla riskillään, heti kesällä 2016 ja odottelee nyt siis rahojaan, kun taas osa toteuttajista päätti odottaa hankepäätöstä ja odottaa nyt siis lupaa aloittaa hankkeen työt. Vuoden 2016 aikana lähti liikkeelle myös hankkeiden maksut. Käynnissä olevalla ohjelmakaudella ei Leader-ryhmillä ole muuta roolia maksujen hoidossa kuin neuvonta. Neuvontaroolin on todettu olevan sitäkin tarpeellisempi. Lähes kaikki maksuhakemuksensa ilman neuvontaa Hyrrään jättäneet hakijat joutuivat täydentämään tai korjaamaan hakemustaan hyvinkin perinpohjaisesti. 4 Yhdistys 4.1 Säännöt Linnaseutu ry:n säännöt on laadittu yhdistystä perustettaessa, vuonna 2000 ja sääntöjä on tarkennettu vuosina 2003, 2014 ja alkavalle ohjelmakaudelle sääntöjä muutettiin siten että sääntöihin lisättiin Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman vaatimat hallituksen jäsenten henkilökohtaiset varajäsenet. Samalla sääntömuutoksella tehtiin pieniä kosmeettisia korjauksia nykyisiin sääntöihin. Näitä korjauksia olivat vuoden 2009 kuntaliitoksessa poistuneiden kuntien nimien poistaminen säännöistä. Vuonna 2016 sääntöjä muutettiin siten, että säännöt sallivat vain yhden tilintarkastajan käyttämisen kahden sijaan. Tarve muutokselle sai alkunsa Maaseutuviraston kyseenalaistaessa tilintarkastajien palkkioiden suuruuden. 4.2 Jäsenet Linnaseutu ry:llä oli vuoden 2016 lopussa jäseniä yhteensä 82 kpl. Näistä henkilöjäseniä oli 28 kpl, yhteisöjäseniä 50 ja kuntia + Uusyrityskeskus 4 kpl. Jäseniksi lasketaan vain kyseisenä vuonna jäsenmaksun maksaneet. Jäsenmäärä on kohtuullisen matala, mutta se pysynyt jo vuosia vakaana. Jäsenten hankinnassa ongelmia tuottaa se, millä perusteella potentiaaliselle jäsenelle jäsenyydestä

4 Linnaseutu ry Toimintakertomus 2016 Sivu 4 / 7 tulevat hyödyt. Jäsenyys kun ei voi olla ehto rahoituksen, tai edes neuvonnan saamiselle. Käytännössä jäsenet ovat siis kannatusjäseniä. 4.3 Henkilöstö ja toimisto Yhdistyksen toiminnanjohtajana jatkoi MMM Jussi Pakari ja osa-aikaisena talouspäällikkönä kauppatieteen maisteri Kirsi Koskue. Linnaseudun kyläkoordinaattorina jatkoi tradenomi AMK Johanna Henttinen ja Maaseuturahoitus Hämeessä tiedonvälityshankkeen tiedottajana medianomi AMK Ulla Harju. Linnaseudulla oli vuonna 2016 toimisto osoitteessa,. Samassa osoitteessa sijaitsee myös Hämeen Kylät ry:n toimitilat, joten yhteistyö maakunnallisen kylien yhteenliittymän kanssa on päivittäistä. Tilaan ollaan oltu tyytyväisiä sekä toiminnallisesti, että taloudellisesti. 4.4 Hallitus Linnaseudun hallitukseen kuului vuonna jäsentä. Hallituspaikat ovat jakautuneet mahdollisimman tasaisesti alueen kuntien, eli siten myös kuntien maksuosuuksien kesken. Joten kunnittain paikat jakautuvat: Hattula 2, Hämeenlinna 7 ja Janakkala 3 paikkaa. Hallituksen kokoonpanossa on noudatettu lisäksi maa- ja metsätalousministeriön toimintaryhmiltä vaatimaa kolmikantaperiaatetta. Kolmikantaperiaatteen mukaisesti 1/3 hallituksen jäsenistä tulee edustaa kuntia, 1/3 edustaa yhdistyksiä ja 1/3 yksityisiä henkilöitä. Kolmikannan toteutumisen laskemista hankaloittaa kunta- ja seurakuntavaalit, jotka saattavat muuttaa hallitukseen valittujen henkilöiden statusta kolmikannassa. Hallituksen jäsenet valitaan yhdistyksen syyskokouksessa aina kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Kolmen vuoden mittaisia hallituskausia saa peräkkäin olla korkeintaan kaksi, tämän jälkeen hallituspaikka on jätettävä uusille ehdokkaille. Kolmikantaa sekä hallituksen jäsenten kiertoa tullaan myös tulevaisuudessa noudattamaan. Lisäksi vuoden 2014 syyskokouksessa lähtien on hallituksen varsinaisille jäsenille valittu henkilökohtaiset varajäsenet. Hallitus kokoontui vuonna 2016 päätösvaltaisena 8 kertaa. Hallituksen varsinaisten jäsenten keskimääräinen osallistumisaktiivisuus varsinaisissa kokouksissa oli 63 %. Varajäsenten osallistuminen mukaan lukien keskimääräinen osallistumisaktiivisuus oli 72 %. Hallituksen toiminnan tukena toimi tiimejä, joihin kuului myös hallituksen ulkopuolisia jäseniä.

5 Linnaseutu ry Toimintakertomus 2016 Sivu 5 / 7 Hallituksen 2016 kokoonpano: osall.kok. Hattula Leila Ylitalo kuntaedustaja 1 Tomi Pietiläinen yksityishenkilö 5 Hämeenlinna Jouni Lehtonen (pj) kuntaedustaja 8 Ismo Hannula yksityishenkilö 3 Timo Kärkkäinen kuntaedustaja 8 Reija Nevala yhdistysedustaja 6 Anne Nieminen yhdistysedustaja 7 Reijo Saksa kuntaedustaja 2 Botond Vereb-Dér yhdistysedustaja 6 Janakkala Outi Koskinen yhdistysedustaja 4 Osmo Tokeensuu kuntaedustaja 6 Kalevi Virtanen yksityishenkilö Vuosikokoukset Yhdistyksen kevätkokous pidettiin Lounasravintola Fredrikassa, Hämeenlinnassa Kokoukseen osallistui 15 henkilöä. Syyskokous pidettiin Vanajan Parvella, Hämeenlinnassa. Kokoukseen osallistui 12 henkilöä. 4.6 Tiimit Vuonna 2016 toimineina tiimeinä olivat Linnaseudun kylätiimi ja kotiseututiimi. Kylätiimiin kuuluivat puheenjohtaja Elisa Göös, sihteeri Johanna Henttinen, muut jäsenet Iso- Mustajärvi Mona, Keino Sinikka, Kopra Seppo, Lehtonen Jouni, Pietilä Leena, Piiroinen Mirja, Sandelius Pirjo, Souru Marja Leena, Virtanen Kalevi ja Lindqvist Ari (ELY-keskuksen edustaja). Kylätiimi kokoontui vuonna 2016 kaksi kertaa (20.6. ja ) Kylätiimi toimi käsitellen ajankohtaisia Linnaseudun alueen kylätoimintaan liittyviä asioita sekä osallistui Kylistä pitäjiin hankkeen sisällön suunnitteluun ja hankkeen alettua toiminnan ideointiin ja seurantaan. Kotiseututiimiin kuuluivat edustajat kaikista Linnaseudun alueella toimivista kotiseutuyhdistyksistä. Kotiseututiimin jäsenistö oli vuonna 2016 tiiviisti mukana Kylistä pitäjiin hankkeen kotiseutumuseoprojektin toteutuksessa, johon liittyi tiiviisti kesällä toteutetut vierailut kunkin kotiseutuyhdistyksen museossa haastattelu- ja keskustelutilaisuuden merkeissä, sekä yhteinen toiminnan kehittämisilta ja hanke- ja tapahtumavalmisteluja. 5. Viestintä ja koulutustoimenpiteet Omia tiedotustilaisuuksia ei juurikaan ole järjestetty, sillä sekä toiminnanjohtaja ja kyläkoordinaattori ovat käyneet muiden toimijoiden järjestämissä tilaisuuksissa kertomassa Leader-rahoituksesta ja Linnaseudusta. Toiminnanjohtaja on lähinnä käynyt yrittäjille suunnatuissa tilaisuuksissa kertomassa Leader-rahoituksen mahdollisuuksista rahoittaa mikroyrityksiä. Ulkopuolisten järjestämät tilaisuudet

6 Linnaseutu ry Toimintakertomus 2016 Sivu 6 / 7 ovat pääasiassa olleet Hämeen Uusyrityskeskuksen, Linnan Kehitys Oy:n ja alueen kuntien järjestämiä. Kyläkoordinaattori on kiertänyt paljon kylien ja yhdistysten tilaisuuksia esitellen hankerahoitusmahdollisuuksia ja rahoitettuja hankkeita. Näiden massatapahtumien lisäksi on aina tarvittaessa tehty hakijakohtaista neuvontaa koskien ohjelmakauden sääntöjä, linjauksia ja hankejärjestelmiä. Yhteistyötä tilaisuuksien järjestämisessä on toki tehty myös Maaseuturahoitus Hämeessä -tiedotushankkeen kanssa. Vuoden aikana on julkaistu Linnaseudun tiedotuslehti, Kotikylä-lehti, sekä tehty erilaisiin tilaisuuksiin soviteltuja rahoitusesitteitä. Linnaseudun hallitustyöskentely on perinteisesti aloitettu vajaan päivän mittaisella tutustumis- ja koulutuspäivällä. Tilaisuuteen on kutsuttu Linnaseudun hallitus ja henkilökunta. Alkuvuodesta pidettyjen koulutuspäivien keskeisimpiä aiheita olivat Linnaseudun rahoitusmahdollisuudet, uuden ohjelmakauden valmistelu ja ohjelmakaudesta tiedottaminen. 6. Linnaseudun muu toiminta Linnaseudun koko toiminnan ajan Linnaseudun kärkihankkeena on ollut yhdistyksen itsensä hallinnoima kylähanke. Vuoden 2015 elokuussa alkanut Kylistä pitäjiin hanke keskittyy kylätoiminnan, kulttuurin ja kotiseututyön kehittämiseen Linnaseudun alueella. Alkuvuodesta 2016 avautuivat niin Lammille, Renkoon kuin Janakkalaankin kotiseutuaiheiset valokuvanäyttelyt, joiden otokset olivat paikallisten oppilaiden käsialaa juontaen juurensa edellissyksyn kotiseutumuseovierailuihin. Kevätkauden suurimpia töitä olivat 45:n kohteen juhlataloesitteen sekä sähköisen rekisterin laatiminen sekä Kotikylän kesälehden julkaisu kesän alussa. Vuoden 2016 teemana olivat myös kotiseutuyhdistysten kotiseutumuseot, joiden toimintaa ja kehittämistarpeita tarkasteltiin niin haastatteluin, vierailuin kuin yhteisin tilaisuuksin. Kesällä järjestettiin perinnepelituokioita kylien kesätapahtumien yhteydessä ja heinäkuulla matkattiin opintoretkelle Asikkalan ja Sysmän kyläkohteisiin, sekä joulukuulla Mäntsälään ja Järvenpäähän. Seminaareja järjestettiin niin yhdistysten työn kehittämisen kuin tarinallistamisenkin parissa. Linnaseutu toimii hakijana ja hallinnoijana Hämeen ELY-keskuksen ja hämäläisten Leader-ryhmien yhteisessä tiedotushankkeessa. Hankkeeseen haettiin rahoitus Hämeen ELY-keskuksesta. Rahoituksen turvin hankkeelle palkattiin tiedottaja, jonka tehtävänä on tiedottaa Kanta- ja Päijät- Hämeen alueilla Maaseudun kehittämisohjelmasta ja sen tuomista rahoitusmahdollisuuksista. Tiedottajan työpiste sijaitsee fyysisesti Linnaseudun toimistolla, mutta tiedottaja palvelee yhtäläisesti kaikkia maaseuturahastosta rahoituksia myöntäviä toimijoita Hämeessä eli hämäläisiä Leader-ryhmiä ja Hämeen ELYä. Hankkeessa esimerkiksi viestitään maaseutuohjelmasta sekä perinteisemmillä tavoilla että sähköisesti, tuotetaan viestintämateriaalia, koulutetaan rahoituksen saaneita hankkeita jne.

7 Linnaseutu ry Toimintakertomus 2016 Sivu 7 / 7 7. Talous Linnaseudun talous- ja kassatilanne on pysynyt kohtuullisen vakaana vuoden 2016 ajan. Hetkellinen kassakriisi tuli siinä vaiheessa, kun hankkeiden maksut lähtivät liikkeelle. Tällöin useat maksujen avautumista odottaneet hankkeet laittoivat maksuhakemukset järjestelmään ja ne kuluttivat hetkellisesti hallinnon pyörittämiseen käytetyn kuntarahan loppuun. Tilanne helpottui kun myös Linnaseudun omat hankkeet saivat maksut. Yhdistyksen kassatilanne on pysynyt siedettävänä kuntien maksamien kuntaosuuksien vuoksi. Alueen kunnat ovat suostuneet maksamaan ohjelmakauden alun vuosien kuntarahat ennakkoina, vaikka ohjelmakauden ensimmäisinä vuosina ei viranomaispäätöksiä juurikaan saatu. Kassatilanne tullee helpottumaan ja tulemaan ennakoitavammaksi nyt kun ohjelmakausi on lähtenyt kunnolla liikkeelle. Tilinpäätös- ja tase liitteenä. Linnaseutu ry Hallitus

TOIMINTAKERTOMUS Toiminnan tarkoitus

TOIMINTAKERTOMUS Toiminnan tarkoitus Linnaseutu ry Toimintakertomus 2015 Sivu 1 / 7 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1. Toiminnan tarkoitus Linnaseutu ry:n tarkoituksena on maaseudun monimuotoinen kehittäminen edistämällä maaseudun paikallista aloitteellisuutta,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. Toiminnan tarkoitus Linnaseutu ry:n tarkoituksena on maaseudun monimuotoinen kehittäminen edistämällä maaseudun paikallista aloitteellisuutta, maaseudun ja kaupungin välistä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 1. Toiminnan tarkoitus Linnaseutu ry:n tarkoituksena on maaseudun monimuotoinen kehittäminen edistämällä maaseudun paikallista aloitteellisuutta, maaseudun ja kaupungin välistä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014

TOIMINTAKERTOMUS 2014 TOIMINTAKERTOMUS 2014 1. Toiminnan tarkoitus Linnaseutu ry:n tarkoituksena on maaseudun monimuotoinen kehittäminen edistämällä maaseudun paikallista aloitteellisuutta, maaseudun ja kaupungin välistä yhteistyötä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1. Toiminnan tarkoitus Linnaseutu ry:n tarkoituksena on maaseudun monimuotoinen kehittäminen edistämällä maaseudun paikallista aloitteellisuutta, maaseudun ja kaupungin välistä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2013

TOIMINTAKERTOMUS 2013 TOIMINTAKERTOMUS 2013 1. Toiminnan tarkoitus Linnaseutu ry:n tarkoituksena on maaseudun monimuotoinen kehittäminen edistämällä maaseudun paikallista aloitteellisuutta, maaseudun ja kaupungin välistä yhteistyötä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 1. Toiminnan tarkoitus Linnaseutu ry:n tarkoituksena on maaseudun monimuotoinen kehittäminen edistämällä maaseudun paikallista aloitteellisuutta, maaseudun ja kaupungin välistä

Lisätiedot

Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys

Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys Linnaseutu ry ja Leader-rahoitus Linnaseutu ry ja Leader-rahoitus Linnaseutu toteuttaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa Myöntää rahoituksia

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2010

TOIMINTASUUNNITELMA 2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. Toiminnan tarkoitus Linnaseutu ry:n tarkoituksena on maaseudun monimuotoinen kehittäminen edistämällä maaseudun paikallista aloitteellisuutta, maaseudun ja kaupungin välistä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Toimintasuunnitelma 2014 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa 28.11.2013 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto... 3 Henkilökunta

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2010

TOIMINTAKERTOMUS 2010 Linnaseutu ry 1 TOIMINTAKERTOMUS 2010 1. Toiminnan tarkoitus Linnaseutu ry:n tarkoituksena on maaseudun monimuotoinen kehittäminen edistämällä maaseudun paikallista aloitteellisuutta, maaseudun ja kaupungin

Lisätiedot

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä PIÄLLYSMIES Toimintasuunnitelma 2015 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa xx.xx.2014 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto...

Lisätiedot

Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys

Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys Leader toiminta koostuu kolmesta osa-alueesta Leader-rahoitus Paikalliset päättävät alueensa yhteisöjen ja yritysten ideoiden rahoittamisesta.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Toimintasuunnitelma 2013. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Toimintasuunnitelma 2013 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä 1 Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Tehtävät ja painopistealueet... 3. Hanketoiminta... 3 4. Hallinto... 5. Henkilökunta ja toimisto...

Lisätiedot

Hämeenlinna 31.03.2009. Jäsenet ja asiasta kiinnostuneet tervetuloa!

Hämeenlinna 31.03.2009. Jäsenet ja asiasta kiinnostuneet tervetuloa! Hämeenlinna 31.03.2009 KEVÄTKOKOUSKUTSU Aika Tiistai, 21.04.2009 klo 18.00 Paikka Alvettulan Seuratalo, Alvettulantie 177, 14680 ALVETTULA OHJELMA 18.00 Tilaisuuden avaus 18.30 Kahvitarjoilu Hämeenlinnan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2010. 1. Toiminnan tarkoitus

TOIMINTASUUNNITELMA 2010. 1. Toiminnan tarkoitus TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. Toiminnan tarkoitus Päijänne-Leader ry:n on yksi Suomen 55:stä toimintaryhmästä. Yhdistyksen tehtävänä on toimia maaseudun kehittäjänä Asikkalan, Hartolan, Heinola, Padasjoen,

Lisätiedot

Leader rahoitusta, toimintaa ja neuvontaa. Pirjo Ikäheimonen, JyväsRiihi ry

Leader rahoitusta, toimintaa ja neuvontaa. Pirjo Ikäheimonen, JyväsRiihi ry Leader 2014-2020 - rahoitusta, toimintaa ja neuvontaa Pirjo Ikäheimonen, JyväsRiihi ry Sivu 1 17.11.2014 ü Leader-ryhmät kaikille avoimia maaseudun kehittämisyhdistyksiä. ü Tavoitteena yritysten ja yhdistysten

Lisätiedot

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä PIÄLLYSMIES Toimintasuunnitelma 2016 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa 24.11.2015 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hallinto... 3 Henkilökunta

Lisätiedot

Leader-ryhmien hallitusten puheenjohtajien tapaaminen ja Leader-ryhmien hallituskoulutus, Tuusula

Leader-ryhmien hallitusten puheenjohtajien tapaaminen ja Leader-ryhmien hallituskoulutus, Tuusula 21. 22.4.2017 Leader-ryhmien hallitusten puheenjohtajien tapaaminen ja Leader-ryhmien hallituskoulutus, Tuusula Tiina Rinta-Rahko, ylitarkastaja ESITYKSEN SISÄLTÖ Maaseutuverkoston toimijat Leader-työssä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Yleistä

TOIMINTASUUNNITELMA Yleistä Hallitus 13.12.2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 1. Yleistä LounaPlussa ry on Forssan seudulla toimiva Leader-ryhmä, jonka päätehtävä on toteuttaa alueellaan paikallisia maaseudun kehittämistoimia Luonnollisesti

Lisätiedot

Leader-ryhmien hallitukset alueellisina ohjelmajohtajina. Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö

Leader-ryhmien hallitukset alueellisina ohjelmajohtajina. Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Leader-ryhmien hallitukset alueellisina ohjelmajohtajina Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 24.4.2017 Kyse on paikallisesta kehittämisestä erilaisilla alueilla Kansalaisista ja yhteisöistä

Lisätiedot

ETELÄISEN PÄIJÄT-HÄMEEN MAASEUDUN KEHITTÄMISYHDISTYS ETPÄHÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2017

ETELÄISEN PÄIJÄT-HÄMEEN MAASEUDUN KEHITTÄMISYHDISTYS ETPÄHÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2017 ETELÄISEN PÄIJÄT-HÄMEEN MAASEUDUN KEHITTÄMISYHDISTYS ETPÄHÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2017 ETPÄHÄ RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1. Yleistä Eteläisen Päijät-Hämeen toimintaryhmä ETPÄHÄ

Lisätiedot

Peräpohjolan Leader ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Peräpohjolan Leader ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Peräpohjolan Leader ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2017 1. Yleistä Peräpohjolan Leader ry toteuttaa paikallisen kehittämisen strategiaa Elävät jokivarret Toimelias ja yritteliäs Peräpohjola 2014-2020

Lisätiedot

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti 1 Kantri ry Rahoitusta paikallisesti Kari Kylkilahti Kantri ry perustettu 1997 toimintaryhmäksi hakeutumista varten myöntää EU-hankerahoitusta maaseudun yritysten ja muiden yhteisöjen hankkeisiin toiminta-alue

Lisätiedot

1.TOIMINTASUUNNITELMA... 2

1.TOIMINTASUUNNITELMA... 2 TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 1.1 31.12.2016 Sisällysluettelo 1.TOIMINTASUUNNITELMA... 2 1.1 Yhdistyksen oma toiminta... 2 1.2. LEADER hanketoiminta... 3 1.3. LEADER hallinto ja viestintä... 3 1.4.

Lisätiedot

Pohjois-Satakunta Ikaalinen

Pohjois-Satakunta Ikaalinen Pohjois-Satakunta Ikaalinen 19.3.2015 41700 asukasta Satakunta 25 450 Pirkanmaa 16 250 Toiminta-alue Mitä Leader on? Kannustetaan paikallisia toimijoita omaehtoiseen kehittämistyöhön. Neuvotaan ideoiden

Lisätiedot

Yleistä maaseutuohjelmasta

Yleistä maaseutuohjelmasta Yleistä maaseutuohjelmasta -Hankehallinnointikoulutus 15.1.2018 Maria Konsin-Palva Uudenmaan maaseutuohjelmavastaava Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Hankehallinnointikoulutus 15.1. Leader-ryhmät ja ELY-keskukset

Lisätiedot

on rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi

on rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi on rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi Leader-ryhmät - Rekisteröityjä yhdistyksiä, jotka kannustavat asukkaita kehittämään omaa kotiseutuaan, lisäämään sen viihtyisyyttä sekä synnyttämään

Lisätiedot

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti 1 Kantri ry Rahoitusta paikallisesti Kari Kylkilahti Pirkanmaan leader-ryhmien toiminta-alueet 2014-20 2 Kantri ry perustettu 1997 toimintaryhmäksi hakeutumista varten myöntää EU-hankerahoitusta maaseudun

Lisätiedot

Saap.nuT^. /.-^O^-. /on

Saap.nuT^. /.-^O^-. /on IEADER Pohjois-Kymen Kasvu IITIN KUNTA oo. o/m. S 3'. -?^f/js^sia'7"-^ Asianro^_^':.'^s- -S".-."-; Saap.nuT^. /.-^O^-. /on 20 Tiedoksi^^-^. - - -- 15.4.2016 POHJOIS-KYMEN KASVU RY:N ESITYS OHJELMAKAUDEN

Lisätiedot

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma vuodelle PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma vuodelle PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä PIÄLLYSMIES Toimintasuunnitelma vuodelle 2018 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Käsitelty hallituksen kokouksessa 1.11.2017 Hyväksytään syyskokouksessa 29.11.2017 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä

Lisätiedot

Satakunnan Leader-ryhmät Noormarkku

Satakunnan Leader-ryhmät Noormarkku Satakunnan Leader-ryhmät Noormarkku 12.2.2015 Mitä Leader on? Kannustetaan paikallisia toimijoita omaehtoiseen kehittämistyöhön. Neuvotaan ideoiden kehittelyssä ja valmistelussa hankkeiksi. Myönnetään

Lisätiedot

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä PIÄLLYSMIES Toimintasuunnitelma 2017 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Käsitelty 18.10.2016 hallituksessa Hyväksytään syyskokouksessa 29.11.2016 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet...

Lisätiedot

Teemahankeinfo Suomusjärven VPK Jaana Joutsen

Teemahankeinfo Suomusjärven VPK Jaana Joutsen Teemahankeinfo 6.9.2017 Suomusjärven VPK Jaana Joutsen Esityslistalla 1.Lyhyt johdatus Leader-toimintaan ja teemahankkeisiin 2.Kokemuksia LIVE-teemahankkeesta 3.Uudet teemahankkeet ja niiden hakuprosessi

Lisätiedot

Pirityiset ry Sivu

Pirityiset ry Sivu Pirityiset ry Sivu 1 21.11.2016 Rahoitusta ja toimintaa vuodesta 1997 Hyvin olisi vaikka jokainen metsäperäläinen tarvinnut tontun taikka pirityisen, joka muutamilla isoisilla rikkailla tiedettiin olevan...

Lisätiedot

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...

Lisätiedot

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti 1 Kantri ry Rahoitusta paikallisesti Kari Kylkilahti Kantri ry perustettu 1997 toimintaryhmäksi hakeutumista varten myöntää EU-hankerahoitusta maaseudun yritysten ja muiden yhteisöjen hankkeisiin toiminta-alue

Lisätiedot

Leader-ryhmien ja paikallisten strategioiden valintamenettely. Leader-työn tulokset Sanna Sihvola Maa- ja metsätalousministeriö

Leader-ryhmien ja paikallisten strategioiden valintamenettely. Leader-työn tulokset Sanna Sihvola Maa- ja metsätalousministeriö Leader-ryhmien ja paikallisten strategioiden valintamenettely Leader-työn tulokset 2013 Sanna Sihvola Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 27.5.2014 Esityksen sisältö 1. Valintamenettely - aikataulu -

Lisätiedot

POHJOIS-KYMEN KASVU RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017

POHJOIS-KYMEN KASVU RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 POHJOIS-KYMEN KASVU RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 30.11.2016 1 Sisällys 1 Yleistä vuodesta 2017 2 Yhdistys, jäsenet, hallitus, henkilökunta ja muut resurssit 3 Toimiminen Leader-ryhmänä 4 Yhdistyksen omat

Lisätiedot

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI. Rahoitusmahdollisuuksia

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI. Rahoitusmahdollisuuksia Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI Rahoitusmahdollisuuksia Rahoituksen järjestymiseksi Paikallinen aktiivisuus ja sitoutuminen ensiarvoisen tärkeää! Kuka toimii hakijana? Jos konkreettisia

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön ajankohtaiskatsaus. Leader ajankohtaispäivät , Oulu Laura Jänis

Maa- ja metsätalousministeriön ajankohtaiskatsaus. Leader ajankohtaispäivät , Oulu Laura Jänis Maa- ja metsätalousministeriön ajankohtaiskatsaus Leader ajankohtaispäivät 4.-5.4.2017, Oulu Sisältö Maaseutuohjelman tilanne Suomessa Ajankohtaista Leaderissä EU:ssa Hanke- ja yritystukiasetusten muutokset

Lisätiedot

Rahoitus ja verkostot. Katariina Pylsy

Rahoitus ja verkostot. Katariina Pylsy Rahoitus ja verkostot Katariina Pylsy Mistä rahoitusta? Aluehallintovirastolta Euroopan Unionilta Kaupungeilta Maakuntien liitoilta Ministeriöiltä Opetushallitukselta Säätiöiltä ja rahastoilta Taiteen

Lisätiedot

KYLÄTOIMIJAKOULUTUS Ruovesi Kaisa Vihinen/PoKo ry

KYLÄTOIMIJAKOULUTUS Ruovesi Kaisa Vihinen/PoKo ry KYLÄTOIMIJAKOULUTUS Ruovesi 24.5.2016 Kaisa Vihinen/PoKo ry PoKo ry:n Navigaattorikehittämisstrategia Paikalliseen kehittämistyöhön paikallisella harkinnalla Yhteisöjen hankkeet Yritysten tukeminen Työnjakoa

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi Kotipaikka Etelä-Suomen Syöpäyhdistys Södra Finlands Cancerförening r.y. Helsinki Osoite Liisankatu 21 B

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi Kotipaikka Etelä-Suomen Syöpäyhdistys Södra Finlands Cancerförening r.y. Helsinki Osoite Liisankatu 21 B 15

Lisätiedot

Viisari. Saarijärven kyläilta 24.4.2014

Viisari. Saarijärven kyläilta 24.4.2014 Viisari Saarijärven kyläilta 24.4.2014 Viisari 2007-2013 RAHOITUKSESTA -Ohjelmakaudelle 2007-2013 indikatiivinen rahoituskehys julkinen raha 5 mio euroa, yksityinen arvio 2,6 mio euroa -Rahoitusjakauma:

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

Tukirahoitusinfo- ja keskusteluilta

Tukirahoitusinfo- ja keskusteluilta Tukirahoitusinfo- ja keskusteluilta Kehittämisyhdistys Kalakukko ry Jaana Paananen, toiminnanjohtaja Siilinjärven kyläparlamentti 11.1.2018 Yrityskeskus Innocum SIILINJÄRVI Rahoituksen 4,6 M jakautuminen

Lisätiedot

Maaseuturahasto syksyn hakuteemat

Maaseuturahasto syksyn hakuteemat Maaseuturahasto syksyn hakuteemat Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Syyskuu 2019 ELY-keskus rahoittaa syksystä 2019 alkaen yleishyödyllisiä hankkeita seuraavin painotuksin: ELY-keskus osallistuu investointeihin

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Valtakunnalliset koordinaatiohankkeet

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Valtakunnalliset koordinaatiohankkeet Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Valtakunnalliset koordinaatiohankkeet Timo Kukkonen, Hämeen ELY-keskus Hakulanseeraustilaisuus 24.4.2015 Helsinki Sisältö Koordinaatiohankkeiden hakuprosessin

Lisätiedot

Teemahankeinfo. Neuvontaa toteuttajille Jaana Joutsen

Teemahankeinfo. Neuvontaa toteuttajille Jaana Joutsen Teemahankeinfo Neuvontaa toteuttajille 28.2.2018 Jaana Joutsen Mikä teemahanke? Ykkösakselin hakema hanke, joka kokoaa yhteen pieniä yleishyödyllisiä kehittämistoimia tai investointeja Teemana voi olla

Lisätiedot

Laihian yhdistysilta

Laihian yhdistysilta Laihian yhdistysilta 7.11.2018 Leader YHYRES Leader-toiminta on Euroopan laajuinen verkosto. Suomessa 54 Leader-ryhmää, koko Euroopassa yli 2500 Yhyres ry:n toiminta-alue; Isokyrö, Laihia ja Vaasan Vähäkyrö

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle

Lisätiedot

ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen

ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen 10.1.2014 RAHOITUKSEN VUOSIKATSAUS 1.1. - 31.12.2013 ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen Satakunnan ELY-keskus rahoitti viime vuonna yrityksiä noin

Lisätiedot

UUSIA KÄVIJÖITÄ MUSEOON!

UUSIA KÄVIJÖITÄ MUSEOON! LEADER SEPRA UUSIA KÄVIJÖITÄ MUSEOON! 25.10.2016 Ala-Pihlaja Sivu 1 26.10.2016 TOIMINTATAPA PÄHKINÄNKUORESSA Leader on toimintaa, neuvontaa & rahoitusta paikkakunnan parhaaksi Leader-toiminta Leader-ryhmät

Lisätiedot

On rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi

On rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi On rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi Pienimuotoiset vesistönkunnostushankkeet Leader-tuen avulla Yleishyödyllinen kehittämishanke, tuki 80 % - Hankkeessa suunnitellaan vesistönkunnostustoimia

Lisätiedot

Ihmisten kokoisille ideoille! För dina idéer! Kuggom Heli Tommiska, SILMU ry

Ihmisten kokoisille ideoille! För dina idéer! Kuggom Heli Tommiska, SILMU ry Ihmisten kokoisille ideoille! För dina idéer! Kuggom 28.2.2017 Heli Tommiska, SILMU ry Leader - SILMU Hallitus valittu kolmikantaperiaatteen mukaisesti puheenjohtaja Marja Teppinen, Mäntsälä 9 jäsentä

Lisätiedot

Yleishyödyllisten investointien rahoittaminen, ml. laajakaistahankkeet

Yleishyödyllisten investointien rahoittaminen, ml. laajakaistahankkeet Yleishyödyllisten investointien rahoittaminen, ml. laajakaistahankkeet Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Lokakuu 2018 Yleishyödyllisyys Yleishyödyllistä investointia voidaan tukea, jos siitä saatava hyöty

Lisätiedot

Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa

Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 2014-2020 Kansainvälisten hankkeiden koulutus Susanna Ollila, Maaseutuvirasto susanna.ollila@mavi.fi Kansainväliset yhteistyöhankkeet

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle

Lisätiedot

Vesuri-ryhmän. toimintasuunnitelma 2016

Vesuri-ryhmän. toimintasuunnitelma 2016 Vesuri-ryhmän toimintasuunnitelma 2016 Vesuri-ryhmä ry:n toimintasuunnitelma 2016 Vesuri-ryhmä on yksi Suomen 54 Leader-ryhmästä. Yhdistyksen tarkoituksena on kannustaa toimintaalueen asukkaita yhteistyöhön

Lisätiedot

ELY-keskukselta viime vuonna 13,6 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen

ELY-keskukselta viime vuonna 13,6 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen 1.3. 2013 RAHOITUKSEN VUOSIKATSAUS 1.1. - 31.12.2012 ELY-keskukselta viime vuonna 13,6 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen Satakunnan ELY-keskus rahoitti viime vuonna 199 yrityshanketta,

Lisätiedot

Valintajaksot, valintamenettely ja haun avautuminen maaseutuohjelmassa

Valintajaksot, valintamenettely ja haun avautuminen maaseutuohjelmassa Valintajaksot, valintamenettely ja haun avautuminen maaseutuohjelmassa Frami 9.4.2015 Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Hanna Mäkimantila 2.4.2015 Hakujen avautuminen maaseutuohjelmassa on jatkuva haku haku

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

Avustuspäätökset liitteineen

Avustuspäätökset liitteineen Avustuspäätökset liitteineen Maa- ja metsätalousministeri myöntää tällä päätöksellä vuoden 2019 talousarvion momentilta 30.10.63 yhteensä 1 200 000 euron yleisavustuksen (kohdennettu yleisavustus) Suomen

Lisätiedot

Nuorten näköistä toimintaa Kehittämisteemahanke Hakuaika

Nuorten näköistä toimintaa Kehittämisteemahanke Hakuaika Nuorten näköistä toimintaa Kehittämisteemahanke Hakuaika 25.3.-6.5.2019 Yleistä Leader-toimintaryhmästä Suomessa yhteensä 54 Leader-toimintaryhmää Leader Tunturi-Lapin alueeseen kuuluvat Enontekiö, Kittilä,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1. Yleistä JyväsRiihi ry on vuonna 2000 perustettu maaseudun kehittämisyhdistys eli Leader-ryhmä. Yhdistys aktivoi alueen toimijoita omaehtoiseen kehittämiseen ja yhteistyöhön.

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

Leader-työn uusien työntekijöiden koulutuspäivät, Oulu

Leader-työn uusien työntekijöiden koulutuspäivät, Oulu 3.5.2017 Leader-työn uusien työntekijöiden koulutuspäivät, Oulu Tiina Rinta-Rahko, ylitarkstaja Komission rooli Vastaa maatalousrahastosta (maaseuturahasto) Hyväksyy kansalliset kehittämisohjelmat Antaa

Lisätiedot

Maaseutuohjelma. vesistökunnostusten rahoituslähteenä. Vesistökunnostusverkoston seminaari Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Maaseutuohjelma. vesistökunnostusten rahoituslähteenä. Vesistökunnostusverkoston seminaari Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus Maaseutuohjelma vesistökunnostusten rahoituslähteenä Vesistökunnostusverkoston seminaari 7.6.2016 Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus Pisara, Retkisatamat Geopark kuntoon, Kivijärven venereitti, Rauhan

Lisätiedot

Leader Tunturi-Lappi ry (LTL) Enontekiö, Kittilä, Kolari, Muonio. Leader Outokaira tuottamhan (Outokaira) Tornio, Pello, Ylitornio

Leader Tunturi-Lappi ry (LTL) Enontekiö, Kittilä, Kolari, Muonio. Leader Outokaira tuottamhan (Outokaira) Tornio, Pello, Ylitornio Lappi Leader Tunturi-Lappi ry (LTL) Enontekiö, Kittilä, Kolari, Muonio Leader Outokaira tuottamhan (Outokaira) Tornio, Pello, Ylitornio Pohjoisimman Lapin Leader (PLL) Sodankylä, Inari, Utsjoki, Savukoski,

Lisätiedot

Peräpohjolan kehitys ry

Peräpohjolan kehitys ry Peräpohjolan kehitys ry Peräpohjolan kehitys ry Rekisteröity maaseudun kehittämisyhdistys = toimintaryhmä Toiminta-alue: Keminmaa, Ranua, Simo, Tervola, Kemin asemakaavan ulkopuoliset alueet, Rovaniemen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2020

Toimintasuunnitelma 2020 Toimintasuunnitelma 2020 Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2020 1. YLEISTÄ Viisari ry panostaa toiminta-alueen asukkaiden

Lisätiedot

KANTRI RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

KANTRI RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Toimintasuunnitelma Sivu 1/7 KANTRI RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Kantri ry:n sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoituksena on parantaa asukkaiden henkistä ja yleistä taloudellista hyvinvointia toimialueellaan

Lisätiedot

Tukea yrityksille Maaseuturahastosta

Tukea yrityksille Maaseuturahastosta Tukea yrityksille 2014-2020 Maaseuturahastosta Ykkösakseli ry lyhyesti Leader-ryhmä alueella Karkkila, Lohja, Salo, Vihti Alueella maaseutualueen asukasmäärä vajaa 140 000 Hallitus käsittelee hankkeet

Lisätiedot

Ajankohtaista maaseuturahastosta

Ajankohtaista maaseuturahastosta Ajankohtaista maaseuturahastosta Maaseuturahaston rahoitusinfo Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 27.11.2015 Tiina Suutari, ryhmäpäällikkö Kukka Kukkonen, asiantuntija Sivu 1 4.12.2015 Yhteenveto vuodesta 2015

Lisätiedot

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2011 Aika: Keskiviikkona 10.10.2011 kello 18.00 Paikka: Opinkiven sauna, Keskussairaalantie

Lisätiedot

Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa

Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 2014-2020 Kansainvälisten hankkeiden koulutus Susanna Ollila, Maaseutuvirasto susanna.ollila@mavi.fi Kansainväliset yhteistyöhankkeet

Lisätiedot

Lattiasta kattoon, pihalta luontoon - teemahanke

Lattiasta kattoon, pihalta luontoon - teemahanke Lattiasta kattoon, pihalta luontoon - teemahanke Info 4.6.2018 Leader Varsin Hyvä Eeva Mettala-Willberg Infon ohjelma 1. Mikä ihmeen Leader? 2. Teemahanke ja hakuprosessi 3. Kysymyksiä ja ideointia Lisätietoja

Lisätiedot

Kehittämishankkeet. Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo Kymmenen virran sali

Kehittämishankkeet. Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo Kymmenen virran sali Kehittämishankkeet Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 5.5.2015 Kymmenen virran sali Sivu 1 6.5.2015 Hakujen alkaminen ja valintajaksot ELY-keskus

Lisätiedot

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki. Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. Rek.nro 149.234 Ensirek.pvm 13.6.1988 PIRKKA-HÄMEEN MEHILÄISHOITAJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Kustavi Emil Oljemark I samma båt samassa veneessä rf ry. Esitykseni tänään

Kustavi Emil Oljemark I samma båt samassa veneessä rf ry. Esitykseni tänään Kustavi 3.2.2016 Emil Oljemark I samma båt samassa veneessä rf ry 1 Esitykseni tänään 1) Toiminnan taustaa ja strategiaa 2) Hankevalinnan perusteet 3) Pohdintoja hyvästä hankeidesta 4) Hankkeen perusedellytykset

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

Ajankohtaista maaseutuohjelmasta. Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 25.2.

Ajankohtaista maaseutuohjelmasta. Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 25.2. Ajankohtaista maaseutuohjelmasta Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 25.2.2015, Pohto Sivu 1 26.2.2015 Ajankohtaista Ohjelmien ja säädösten tilanne

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria

Lisätiedot

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti 1 Kantri ry Rahoitusta paikallisesti Kari Kylkilahti 2 Pirkanmaan leader-ryhmien toiminta-alueet 2014-20 Kantri on perustettu 1997 toimintaryhmäksi hakeutumista varten myöntää EU-hankerahoitusta maaseudun

Lisätiedot

Leaderistä rahoitusta. Karkkila Lohja Salo Vihti

Leaderistä rahoitusta. Karkkila Lohja Salo Vihti Leaderistä rahoitusta Karkkila Lohja Salo Vihti Rahoituskausi 2014-2020 Leader-toiminta Paikallisten toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen kehittämistyöhön Opastetaan tekemään ideoista hankkeita Myönnetään

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2019

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2019 TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2019 1. YLEISTÄ Yhdistyksen toiminta-alueena on Kainuu. Leader ohjelmaa yhdistys toteuttaa Paltamon, Puolangan ja Vaalan kunnissa sekä Kajaanin kaupungin maaseutualueilla.

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti

Lisätiedot

1. HAKIJA 1.1 Hakijan nimi 1.2 Y- tunnus tai yhdistyksen rekisterinumero

1. HAKIJA 1.1 Hakijan nimi 1.2 Y- tunnus tai yhdistyksen rekisterinumero MAKSUHAKEMUS TEEMAHANKE Lnro 3318 1(5) ROOPAN UNIONI Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Uusi maksuhakemus Korjaus/täydennys vireillä olevaan maksuhakemukseen

Lisätiedot

yhdistysten yhteenliittymät täyttävät myös tämän lomakkeen

yhdistysten yhteenliittymät täyttävät myös tämän lomakkeen HAKULOMAKE 1 (9) YHDISTYSTEN JA USKONNOLLISTEN YHDYSKUNTIEN 1 HAKULOMAKE ETNISTEN SUHTEIDEN NEUVOTTELUKUNTAAN (ETNO) Täytettävät lomakkeet Lomake 1 (sivut 3-7) Lomake 2 (sivu 8) kaikki hakijat täyttävät

Lisätiedot

Ammattiosastojen ja liiton sääntömuutokset

Ammattiosastojen ja liiton sääntömuutokset Ammattiosastojen ja liiton sääntömuutokset Ammattiosastojen uudet mallisäännöt hyväksyttiin edustajistossa keväällä 2014 Yhdistyslaki muuttui 2010. Sekä liiton että ammattiosastojen mallisääntöihin tehtiin

Lisätiedot

Maaseudun kehittäminen Uudellamaalla 2014 2020

Maaseudun kehittäminen Uudellamaalla 2014 2020 Maaseudun kehittäminen Uudellamaalla 2014 2020 Maria Konsin-Palva Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Mikä maaseutuohjelma? Osaksi EU:n rahoittama kehittämisohjelma, EU osuus tulee maaseuturahastosta - On toteutettu

Lisätiedot

SÄÄNNÖT 31.05.2005 YLEISTÄ. 1 Nimi. 2 Kieli. 3 Toiminta. Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja edistää jousiammunnan harrastustoimintaa.

SÄÄNNÖT 31.05.2005 YLEISTÄ. 1 Nimi. 2 Kieli. 3 Toiminta. Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja edistää jousiammunnan harrastustoimintaa. 1(5) YLEISTÄ 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Nuoli-Haukat r.y. ja sen kotipaikka on. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Kieli 3 Toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja edistää jousiammunnan

Lisätiedot

Alankomaat-Suomi Yhdistyksen säännöt

Alankomaat-Suomi Yhdistyksen säännöt Alankomaat-Suomi Yhdistyksen säännöt Yhdistyksen nimi- ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Alankomaat-Suomi Yhdistys. Sen kotipaikka on Amsterdam. Tarkoitus 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edesauttaa Alankomaiden

Lisätiedot

Maaseuturahaston toimenpiteet laajakaistan edistämiseksi. Rovaniemi

Maaseuturahaston toimenpiteet laajakaistan edistämiseksi. Rovaniemi Maaseuturahaston toimenpiteet laajakaistan edistämiseksi Rovaniemi 7.6.2011 Laajakaistahankkeet EU:n elvytysvaroilla rahoitettavat laajat hajaasutusalueiden laajakaistahankkeet - Pilottihankkeet Pertunmaa

Lisätiedot

TEEMAHANKE Yhdistysten investoinnit

TEEMAHANKE Yhdistysten investoinnit TEEMAHANKE Yhdistysten investoinnit Rajupusu Leader ry www.rajupusuleader.fi www.leadersuomi.fi Mikä on teemahanke? Leader-ryhmä hakee Elykeskuksesta tiettyyn teemaan liittyvää teemahanketta Ely-keskus

Lisätiedot

Luovan alan yritysten rahoitusmahdollisuudet

Luovan alan yritysten rahoitusmahdollisuudet Luovan alan yritysten rahoitusmahdollisuudet Keski-Suomessa Maaseudun paikalliset toimintaryhmät voivat rahoittaa mikroyritysten kehittämistoimintaa Rahoitus tulee Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta

Lisätiedot

AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty

AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 23.10.2013 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on AISAPARI ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kauhava ja sen toimialueen muodostavat seuraavat kunnat: Alajärvi, Evijärvi,

Lisätiedot