Kuntapalvelujen tuottaminen tulevaisuudessa? Santtu von Bruun

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuntapalvelujen tuottaminen tulevaisuudessa? Santtu von Bruun"

Transkriptio

1 Kuntapalvelujen tuottaminen tulevaisuudessa? Santtu von Bruun

2 Ennustaminen on hyvin vaikeata erityisesti tulevaisuuden ennustaminen - Nils Bohr

3 Tulevaisuuden hahmottamisen vaikeus Lukuisat tahot ovat epäonnistuneet kuvitellessaan, että toimintaympäristö pysyy vakaana ja vallitsevat trendit jatkuvat saman kaltaisina. "Space travel is bunk" Sir Harold Spencer Jones, Astronomer Royal of the UK, 1957

4 Häviäjiä ja ongelmia on helpompi ennustaa kuin voittajia ja uusia mahdollisuuksia. Uudet markkinat, elinkeinoelämän alat ja elämäntavat ovat vasta syntymässä.

5 Globaalitalous Pääoma ja tuotanto keskittyy jatkuva rakennemuutos Globalisaation 3. aalto: Pitää muuttaa käsitystä, että missä Kiina kilpailee meidän kanssa. Siellä kehitetään jatkuvasti korkeaa osaamista. Osaamisintensiivisten yritysten uudelleen sijoittuminen Uudet nousevat elinkeinot menestyvät hirveän huonosti vanhassa aluerakenteessa. Ei ole olemassa Suomen kilpailukykyä, on vain alueiden tai kaupunkien kilpailukyky

6 Globaali talouskriisi Vaikutukset kohdistuvat ensi vaiheessa alueille, joilla on runsaasti vientiteollisuutta tai muita vahvasti viennistä riippuvaisia elinkeinoaloja Myös suuret kaupunkiseudut ovat haavoittuvia Nyt lähtee sellaiset yritykset, jotka muuten olisivat pysyneet täällä 5-10 vuotta. Monin paikoin väheneminen on pysyvää. Myös monet korkean osaamisen yritykset tarkastelevat tuotantoketjujansa Talouden nousu alkaa suurista kaupungeista ja alueelliset erot kasvavat nopeasti.

7 Muuttoliike Kunnat 2007 Työikäisen väestön ja Koko nuorten maa 6,6 % muutto kaupunkeihin % 20,0 - (53) 10,0-19,9 (54) 0,0-9,9 (103) -10,0 - -0,1 (107) -20, ,1 (78) - -20,1 (21) Erityisen merkittävää on hyvin koulutettujen nuorten aikuisten keskittyminen Suurin lisäys, %: Liminka Pornainen 77,4 Kilpailu kiristyy NN seutu46,5 Tyrnävä Merimasku 42,6 joutuu tekemään kovasti töitä Lemu 41,9 40,6 Ylöjärvi Aura 40,0 että osaava työvoima pysyy Kempele 39,9 39,1 täällä Suurin vähennys, %: Lestijärvi Pylkönmäki -28,8-28,5 Suurten työmarkkinoiden Savukoski -27,3 Kemijärvi Valtimo -26,5 merkitys: Harva pikku kunta -25,3 Lappajärvi -24,7 Lieksa -24,6 on sellainen että sieltä Rautjärvi löytää -24,6 Salla -24,0 töitä pariskunnan molemmille puolisoille. Lähde: Tilastokeskus /RK Pohjakartta Affecto Finland Oy, Karttakeskus, Lupa L7017/07

8 +65v osuus väestöstä 2006 ja 2025 % % - 19,9 (198) 20,0-29,9 (214) 30,0 - (3) - 19,9 (33) 20,0-29,9 (176) 30,0-39,9 (178) 40,0 - (28) Suurimmat: Suurimmat: Luhanka Kuhmoinen Suomenniemi Ristijärvi Pylkönmäki Rautavaara Sottunga Multia 35,5 32,0 31,1 29,9 29,4 29,4 29,2 29,0 Luhanka Savonranta Puumala Tervo Kuhmoinen Valtimo Rautavaara Lieksa 48,7 48,6 47,1 45,9 45,8 43,9 43,7 43,1 Lähde: Tilastokeskus /RK Affecto Finland Oy, Lupa L7017/07 Lähde: Tilastokeskus, väestöennuste /RK Affecto Finland Oy, Lupa L7017/07

9 Elämäntavat Meillä alkaa olla 2. ja 3. polven kaupunkilaisia. Ei ne kuvittelekaan että se elämä olis jossain muualla Erilaisten elämäntapavalintojen kirjo Yhtä hyvin sitä tavallista keski-luokkaa on joku tatska kaveri joka kiertää maailman ympäri ja tulee taas sit tekee duunia puoleksi vuodeksi. Elämäntyyleihin liittyy erilaisia tarpeita ja kulutustapoja. Näiden tyydyttäminen on helpompaa suurissa kaupungeissa

10 Ilmastonmuutos ja energian hinta Lähitulevaisuudessa globalisaatiota vahvempi muutosvoima. Johtaa alueelliseen ja kaupunkiseutujen sisäiseen keskittymiseen Vaikuttaa yritysten sijoittumispäätöksiin saavutettavuuden haaste Valtio tulee ohjaamaan maankäyttöä selvästi nykyistä enemmän, kun kunnat ei siihen kerran pysty Asuinpaikkavalinnat muuttuvat

11 Suurten kaupunkien Suomi Kaupunkiseutujen välinen kilpailu kiristyy Suomeen jää vain 5-7 elinvoimaista suurta k.seutua kyllä keskittymiskehitys on toivottavaa. Suomi on kovin hajanainen maa ja se ei anna mahdollisuuksia pärjätä. Maailma on paljon monimutkaisempi. Se perustuu käytäviin ja verkostoihin. Mahdolliset uudet nousijat: notkeita, voimakkaasti erikoistuneita, hyvä sijainti

12 Aluepolitiikka Ei ole olemassa sellaisia merkittäviä valtion politiikkainstrumentteja joilla keskittymistä voisi hidastaa mutta voidaan yrittää vaikuttaa siihen, kuinka harvoihin keskuksiin väestö ja toiminnot keskittyvät.

13 Maahanmuutto On falskia puhetta tää työperäinen maahanmuutto, niin kuin isossa mittakaavassa. Suomen kaltaisen maan on vaikea valita tänne tulijoita. Maahanmuutto kohdistuu Suomessa vain muutamille alueille Integraatio vs. segregaatio. 20% sääntö. Nyt joissain paikoissa ollaan kierteen alkuvaiheissa Asemastaan epävarman keskiluokan ja maahanmuuttajien yhteentörmäys voi olla kova

14 Kuntatalous Jo lähivuosina talous heikkenee suuressa osassa kuntia Syinä: huoltosuhteen heikkeneminen sekä sosiaali- ja terveydenhuoltokulujen kasvu Riippuvuus paikallisista verotuloista Palvelutuotannon/-tarjonnan kriisiytyminen Taantuvien kuntien kyky kehittää omaa aluettaan heikkenee

15 Baumolin tauti Julkisen sektorin palkkakehitys seuraa yleistä palkkakehitystä Jos/kun julkisen sektorin tuottavuus ei kohoa samaa vauhtia kuin yksityisen sektorin tuottavuus, saman tuotoksen tuottamiseen tarvitaan entistä suurempi reaalikustannus Baumolin taudissa yksityisen ja julkisen sektorin välisestä tuottavuuserosta seuraa, että julkiset palvelut tulevat taloudellisen kasvun myötä suhteellisesti aina vain kalliimmiksi

16 Palvelutarjonta ja -tuotanto Työvoimakysymys on keskeinen Palveluita karsitaan ja priorisoidaan Joudutaan pohtimaan että jos jotain löytyy, niin hoidetaanko Palvelutarpeen kasvu. Hoitopaikkojen tarve on mahdoton. Tää on niin kauhea tilanne, että sitä ei edes haluta ajatella. Missä nää ihmiset oikeasti hoidetaan Markkinoita käytetään yhä enemmän palvelujen tuottamisessa ja järjestämisessä siellä missä se on mahdollista Haaste johtamiselle

17 Sosiaalisten erojen kasvu Tuloerojen kasvu ja uusi osaamispohjainen luokkajako Osalla työvoiman tuottavuus ei vastaa sen hintaa Meillä on syntymässä uudenlainen marginaali: Tieto-, taito- ja sosiaalisten pääomien railo, joka jatkuvasti kasvaa. Ylisukupolvinen marginalisaatio Osa keskiluokan lapsista tulee kokemaan sosiaalisen laskun.

18 Kaupunkiseutujen sisäinen kilpailu Kaupunkiseutujen sisäinen kilpailu nähtiin useilla alueilla hyvin vahvana. Kyllähän täällä se kerman kuorintailmiö on tähän asti ollut kova, eikä seutukaavoitus ole maankäyttöä pystynyt ohjaamaan Segregaatio voimistuu: on tietyt asuinalueet jonne keskittyy hyväosaisuus ja sitten tietyt alueet joissa asuu kaikista huono-osaisimmat. Verotuoton ja palvelukustannuksien epätasainen jakautuminen: En usko että on mitään mahdollisuuksia sellaiseen ratkaisuun jossa näitä kuntia lähtisi vapaaehtoisesti jakamaan tätä kokonaisvastuuta

19 Varmuudella voidaan sanoa että kuntarakenteella on merkitystä siihen miten veturi jaksaa... jos veturi alkaa piiputtaa niin näiden salonkivaunujenkin vauhti siinä samassa alkaa hiipua

20 Kunnallisen itsehallinnon ongelma Ei kykene ratkaisemaan sisäistä kilpailua, kun demokraattisesti valittujen luottamushenkilöiden tehtävänä on ajaa nimenomaan oman kunnan ja kuntalaisten etua. Kuinka viedä eteenpäin päätöksiä, jotka lyhyellä aikavälillä näyttävät oman kunnan etujen vastaiselta Kuntarakenteen etsikkoaika päättyy On vain 4 vuotta armonaikaa ongelmat ovat suurimmillaan ja kaikki energia menee sisäisiin prosesseihin ja niistä haasteita selviytymiseen

21 tämä vuosisata näkee tuhat kertaa suuremman teknologisen muutoksen kuin edeltäjänsä (Ray Kurzweil)

Suurten kaupunkiseutujen tulevaisuus. Santtu von Bruun

Suurten kaupunkiseutujen tulevaisuus. Santtu von Bruun Suurten kaupunkiseutujen tulevaisuus Santtu von Bruun Häviäjiä ja ongelmia on helpompi ennustaa kuin voittajia ja uusia mahdollisuuksia. Uudet markkinat, elinkeinoelämän alat ja elämäntavat ovat vasta

Lisätiedot

Vahvat peruskunnat -hanke

Vahvat peruskunnat -hanke Vahvat peruskunnat -hanke Signe Jauhiainen 22.5.2012 Tutkimuskysymykset Syntyykö kuntaliitoksissa elinvoimaisia peruskuntia? Ovatko kunnat elinvoimaisia myös tulevaisuudessa? Millaisia vaikutuksia liitoksilla

Lisätiedot

MITEN IKÄIHMISILLE TURVATAAN INHIMILLISET PALVELUT?

MITEN IKÄIHMISILLE TURVATAAN INHIMILLISET PALVELUT? MITEN IKÄIHMISILLE TURVATAAN INHIMILLISET PALVELUT? Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät 19.3.2010 Helsinki Jussi Merikallio johtaja, sosiaali- ja terveysasiat Sosiaali- ja terveyspalvelujen lähivuosien haasteet

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen. Uusi sairaala -hanke ; Helsinki, Kuntatalo Jussi Merikallio johtaja, sosiaali- ja terveysasiat

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen. Uusi sairaala -hanke ; Helsinki, Kuntatalo Jussi Merikallio johtaja, sosiaali- ja terveysasiat Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Uusi sairaala -hanke 1.4.2011; Helsinki, Kuntatalo Jussi Merikallio johtaja, sosiaali- ja terveysasiat Sosiaali- ja terveyspalvelujen haasteet ja keskeiset lähivuosien

Lisätiedot

Kunnallisen palvelujärjestelmän uudistamisen haasteet ja kolmas sektori

Kunnallisen palvelujärjestelmän uudistamisen haasteet ja kolmas sektori Kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tuottajana: haasteet ja uudet mahdollisuudet seminaari 12.4.2010 Kunnallisen palvelujärjestelmän uudistamisen haasteet ja kolmas sektori Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja

Lisätiedot

Yhteistyöllä eteenpäin seminaari Educassa 28.1.2012. Koulutusjohtaja Heljä Misukka

Yhteistyöllä eteenpäin seminaari Educassa 28.1.2012. Koulutusjohtaja Heljä Misukka Yhteistyöllä eteenpäin seminaari Educassa 28.1.2012 Koulutusjohtaja Heljä Misukka Sottunga Brändö Lumparland Kustavi - Gustavs Hailuoto - Karlö Ristijärvi Savukoski Kivijärvi Enonkoski Karjalohja - Karislojo

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT ERILAISISSA KUNNISSA. Sosiaali- ja terveystoimi huomenna -seminaari

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT ERILAISISSA KUNNISSA. Sosiaali- ja terveystoimi huomenna -seminaari SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT ERILAISISSA KUNNISSA. Sosiaali- ja terveystoimi huomenna -seminaari 19.3.2010 Helsinki Jussi Merikallio johtaja, sosiaali- ja terveysasiat Sosiaali-

Lisätiedot

uhka vai mahdollisuus?

uhka vai mahdollisuus? ALUERAKENNE MUUTOSPYÖRTEESSÄ ALUERAKENNE MUUTOSPYÖRTEESSÄ uhka vai mahdollisuus? En tiedä muista ihmisistä, mutta kun aamulla kumarrun laittamaan kengät jalkaani, ajattelen, että herrajumala, mitä seuraavaksi?

Lisätiedot

Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä?

Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä? 15.3. MAAHANMUUTTAJAT AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä? Kalle Nieminen, asiantuntija Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä? Megatrendit Kestävyyskriisi

Lisätiedot

Metropoli Oulun horisontista

Metropoli Oulun horisontista Metropoli Oulun horisontista Helsinki Etelä-Suomessa > maailman metropolien verkosto Oulu Pohjois-Suomessa > Pohjoisen Euroopan metropoli Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Pohjoisen omat jutut: Pohjoinen

Lisätiedot

Liikenteen ja elinkeinoelämän tulevaisuus. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy

Liikenteen ja elinkeinoelämän tulevaisuus. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy Liikenteen ja elinkeinoelämän tulevaisuus Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy Suomi globaalissa yhteisössä Globalisaatio ja elinkeinorakenteen muutos Suomen riippuvuus kansainvälisestä kaupasta

Lisätiedot

Mäntsälän maankäytön visio 2040 23.3.2010 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Kilpailukyky ja yritystoiminnan muutos

Mäntsälän maankäytön visio 2040 23.3.2010 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Kilpailukyky ja yritystoiminnan muutos Mäntsälän maankäytön visio 2040 23.3.2010 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Kilpailukyky ja yritystoiminnan muutos Mäntsälän muutos maaseutupitäjästä osaksi Helsingin seutua Mäntsälän yritystoiminta

Lisätiedot

Metropolipolitiikka, seutupolitiikka, aluepolitiikka- Mistä oikein on kysymys? Helsinki 15.9.2010

Metropolipolitiikka, seutupolitiikka, aluepolitiikka- Mistä oikein on kysymys? Helsinki 15.9.2010 Metropolipolitiikka, seutupolitiikka, aluepolitiikka- Mistä oikein on kysymys? Helsinki 15.9.2010 Perttu Vartiainen Monitasoinen aluepolitiikka vai kamppailu aluetasoista? Alue- ja kaupunkijärjestelmän

Lisätiedot

Suomalainen kunta. Menestystarina yhä vuonna 2017

Suomalainen kunta. Menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunta Menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunta menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunnallishallinto on kansainvälinen menestystarina. Kunnat järjestävät kansalaisten hyvinvointipalvelut

Lisätiedot

Suomen aluerakenteen muutokset kansainvälisessä ja kansallisessa perspektiivissä

Suomen aluerakenteen muutokset kansainvälisessä ja kansallisessa perspektiivissä Suomen aluerakenteen muutokset kansainvälisessä ja kansallisessa perspektiivissä Sosiaalialan osaamiskeskuspäivät Pyhätunturi 27.8.2009 Heikki Eskelinen Joensuun yliopisto, Karjalan tutkimuslaitos 1. Johdanto

Lisätiedot

Pohjoisen. Helsinki Suomessa ja Etelä-Suomessa. pääkaupunkien verkosto. Oulu Pohjois-Suomessa - Pohjoisen keskuksia. Eija Salmi

Pohjoisen. Helsinki Suomessa ja Etelä-Suomessa. pääkaupunkien verkosto. Oulu Pohjois-Suomessa - Pohjoisen keskuksia. Eija Salmi Ihmisten Metropoli Pohjoisen horisontista Helsinki Suomessa ja Etelä-Suomessa - maailman pääkaupunkien verkosto Oulu Pohjois-Suomessa - Pohjoisen keskuksia METROPOLI - KÄSITE Vakiintunut suomalaiseen hallinto-

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseutu Seutufoorumi 2010. Aika 15.1.2010

Tampereen kaupunkiseutu Seutufoorumi 2010. Aika 15.1.2010 Tampereen kaupunkiseutu Seutufoorumi 2010 Aika 15.1.2010 Paikka: Tampere-talo 1 2 Tehdä selvitys keskuskaupunkien ja kehyskuntien taloudellisista vuorovaikutus- ja kehitystekijöistä ja selvitykseen perustuvat

Lisätiedot

Kilpailu tulevaisuuden Suomelle

Kilpailu tulevaisuuden Suomelle Kalle Nieminen Asiantuntija, Sitra 28.11.2016 Miksi juuri nyt? Megatrendit 2016 Osaamisen tunnistaminen tulevaisuudessa Ratkaisu 100 Kilpailu tulevaisuuden Suomelle 1 Miten haaste on valittu? 1. 2. 3.

Lisätiedot

Kaikkien osaaminen käyttöön

Kaikkien osaaminen käyttöön Kaikkien osaaminen käyttöön miksi aihe on Sitralle ja Suomelle keskeinen ja miten Sitran Ratkaisu 100 -haastekilpailu vie asiaa eteenpäin? Kalle Nieminen Asiantuntija, Sitra 13.12.2016 Kaikkien osaaminen

Lisätiedot

Kokkolan seudun koko kuva

Kokkolan seudun koko kuva Kannus Kokkola Kruunupyy Toholampi Kaustinen Halsua Lestijärvi Veteli Perho Kokkolan seudun koko kuva Toimintaympäristön tilastoaineiston perustuva koonti Konsultti Anni Antila 19.6.2014 Page 1 Pidemmän

Lisätiedot

Yhteiskunnallinen murroksen piirteitä

Yhteiskunnallinen murroksen piirteitä Yhteiskunnallinen murroksen piirteitä tapahtumien reaaliaikaisuus taloudellisten arvojen korostuminen ekologisten rajojen koettelu monikulttuurisuuden vaikutuksen läsnäolo vuorovaikutusjärjestelmien moninaistuminen

Lisätiedot

Kansantalouden ajurit sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen

Kansantalouden ajurit sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen Kansantalouden ajurit sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen TEKES, Vuosiseminaari Helsinki Varatoimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Trendit Integraation laajenee koskemaan yhä suurempaa osaa

Lisätiedot

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Ii Tuomas Jalava

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Ii Tuomas Jalava Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi 9.4.2014 Tuomas Jalava Miten kuntalaisten palvelutarpeet muuttuvat? Väestökehityksen vaikutukset voidaan karkeasti laskea: pohjana ikäluokittaiset palvelujen käyttötiedot

Lisätiedot

Ihmiset ja osaaminen sujuvasti liikkeelle kasvukeskusten välillä. Maarakennuspäivä Aleksi Randell

Ihmiset ja osaaminen sujuvasti liikkeelle kasvukeskusten välillä. Maarakennuspäivä Aleksi Randell Ihmiset ja osaaminen sujuvasti liikkeelle kasvukeskusten välillä Maarakennuspäivä 2018 27.9.2018 Aleksi Randell Miksi kasvukeskusten joukkoliikenneyhteyksillä on väliä? Liikenneinfran kehittäminen ja matka-aikojen

Lisätiedot

Tulevaisuuden liikenne kysyntä ja tarjonta muutoksessa. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy

Tulevaisuuden liikenne kysyntä ja tarjonta muutoksessa. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy Tulevaisuuden liikenne kysyntä ja tarjonta muutoksessa Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy Liikenne on johdettua kysyntää Kauppa Teollisuus A Liikenne tie, rautatie, meri, lento palvelu,

Lisätiedot

Kaupunkiseutujen segregaatio

Kaupunkiseutujen segregaatio Kaupunkiseutujen segregaatio JULMA-hankkeen tuloksia 3.12.2015 Jukka Hirvonen, Aalto-yliopisto 1 Esityksen sisältö 1 Segregaatio ja sen mittaaminen 2 Vieraskielinen väestö ja sen kasvu 3 Vieraskieliset

Lisätiedot

Miten väestöennuste toteutettiin?

Miten väestöennuste toteutettiin? Miten väestöennuste toteutettiin? Väestöennusteen laatiminen perustui kolmeen eri väestökehityksen osatekijään: 1) luonnollinen väestönlisäykseen (syntyvyys ja kuolleisuus, 2) kuntien väliseen nettomuuttoon

Lisätiedot

Espoo-Kauniainen-Kirkkonummi-Vihti selvitys: Toimintaympäristön tila ja kehitys. Ohjausryhmä 28.1.2014 Kirkkonummi Teuvo Savikko

Espoo-Kauniainen-Kirkkonummi-Vihti selvitys: Toimintaympäristön tila ja kehitys. Ohjausryhmä 28.1.2014 Kirkkonummi Teuvo Savikko Espoo-Kauniainen-Kirkkonummi-Vihti selvitys: Toimintaympäristön tila ja kehitys Ohjausryhmä 28.1.2014 Kirkkonummi Teuvo Savikko Toimintaympäristön tila ja kehitys raportin sisältö Tekijätiedot ja/tai esityksen

Lisätiedot

Toimintaympäristön muutos - mahdollisuudet

Toimintaympäristön muutos - mahdollisuudet Toimintaympäristön muutos - mahdollisuudet Talouskehityksen heikkeneminen taitetaan kasvulla - Perinteisten toimialojen kilpailukyvyn vahvistaminen - Paikallisten PK-yritysten toiminnan ja toimintakyvyn

Lisätiedot

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Muhos Tuomas Jalava

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Muhos Tuomas Jalava Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi 9.4.2014 Tuomas Jalava Miten kuntalaisten palvelutarpeet muuttuvat? Väestökehityksen vaikutukset voidaan karkeasti laskea: pohjana ikäluokittaiset palvelujen käyttötiedot

Lisätiedot

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Oulu Tuomas Jalava

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Oulu Tuomas Jalava Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi 9.4.2014 Tuomas Jalava Miten kuntalaisten palvelutarpeet muuttuvat? Väestökehityksen vaikutukset voidaan karkeasti laskea: pohjana ikäluokittaiset palvelujen käyttötiedot

Lisätiedot

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1 Strategiaseminaari 27.6.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki Strategiset ohjelmat Vetovoima ja kasvu Osaaminen ja hyvinvointi Toimiva kaupunkiympäristö

Lisätiedot

Minun tulevaisuuden kuntani

Minun tulevaisuuden kuntani Minun tulevaisuuden kuntani Tulevaisuuden kunta -seminaari 20.1.2016 Finlandia-talo Kaupunkien merkityksestä Kaupungistuminen on lähivuosikymmeninä Suomen talouden suurin projekti Osmo Soininvaara ja Mikko

Lisätiedot

Väestökehityksen haasteet hyvinvointiteknologialle

Väestökehityksen haasteet hyvinvointiteknologialle Väestökehityksen haasteet hyvinvointiteknologialle Ilkka Winblad Oulun yliopisto, FinnTelemedicum/Biolääketieteen laitos To be or Well be IV, Oulu 11.2.2010, Suomen väestöennuste 2000 2040 Lähde: Parkkinen

Lisätiedot

Metropolialueen 9 kunnan erityinen kuntajakoselvitys

Metropolialueen 9 kunnan erityinen kuntajakoselvitys Metropolialueen 9 kunnan erityinen kuntajakoselvitys Toimintaympäristön haasteet ja kuntarakenne Seurantaryhmän kokous 4.3.2014 Matti Vatilo Tähtäin vuoteen 2030 ilmiöitä ja ongelmia Väkiluku kasvaa ja

Lisätiedot

Juha Ala-Mursula, johtaja, BusinessOulu

Juha Ala-Mursula, johtaja, BusinessOulu Asiantuntijalausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi, HE 35/2018 VP 5.4.2018 18.4.2018 Juha Ala-Mursula, johtaja,

Lisätiedot

äät t toimivaan kuntasektoriin - vai onko ne jo syöty?

äät t toimivaan kuntasektoriin - vai onko ne jo syöty? Elinkeinoelämän n keskusliitto EK Palvelualat ry Mistä evää äät t toimivaan kuntasektoriin - vai onko ne jo syöty? Finlandia-talo 18.11.2009 Markku Andersson Kaupunginjohtaja Suomen Kuntaliiton puheenjohtaja

Lisätiedot

Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa. Konsernijohtaja Juha Metsälä

Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa. Konsernijohtaja Juha Metsälä Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa Konsernijohtaja Juha Metsälä 4.11.2016 Suomen väestö ikääntyy, yli 65-vuotiaat suurin ikäryhmä vuodesta 2032 eteenpäin Pohjola Rakennus Oy, konserninjohtaja

Lisätiedot

Maahanmuuton ja kotoutumisen lähitulevaisuuden haasteet. Tuomas Martikainen

Maahanmuuton ja kotoutumisen lähitulevaisuuden haasteet. Tuomas Martikainen Maahanmuuton ja kotoutumisen lähitulevaisuuden haasteet Tuomas Martikainen 10 kansainvälistä trendiä 1. Kv. muuttajien määrä 3,4 % väestöstä (258 milj. 2017) 2. Pakolaisuus kasvaa (2017) - 23 milj. kansainvälisiä

Lisätiedot

Alueiden elinvoima ja osaaminen

Alueiden elinvoima ja osaaminen Alueiden elinvoima ja osaaminen Maakuntafoorumi Kuntatalo Timo Reina @TimoReina 9.4.2019 Kehittämisyhteisöjen kokoaminen Paikalliset erityispiirteet huomioivien ratkaisujen löytäminen Innovaatioympäristöjen

Lisätiedot

Saavutettavuus yhä tärkeämpi menestystekijä Suomelle

Saavutettavuus yhä tärkeämpi menestystekijä Suomelle Saavutettavuus yhä tärkeämpi menestystekijä Suomelle Professori Jorma Mäntynen Tampereen teknillinen yliopisto Valtionrautateiden talvimatkailujuliste ulkomaille 1950- luvulta Suomen Rautatiemuseon kokoelmat

Lisätiedot

Suomessa on 20 vuoden kuluttua vain kolme kasvavaa kaupunkiseutua

Suomessa on 20 vuoden kuluttua vain kolme kasvavaa kaupunkiseutua Suomessa on 20 vuoden kuluttua vain kolme kasvavaa kaupunkiseutua Kooste kymmenen kaupunkiseudun väestönkehityksestä vuoteen Alueellinen väestöennuste kertoo, että pääkaupunkiseudun väestö kasvaa 270 000

Lisätiedot

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Lumijoki Tuomas Jalava

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Lumijoki Tuomas Jalava Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi 9.4.2014 Tuomas Jalava Miten kuntalaisten palvelutarpeet muuttuvat? Väestökehityksen vaikutukset voidaan karkeasti laskea: pohjana ikäluokittaiset palvelujen käyttötiedot

Lisätiedot

SEKTORITUTKIMUS / Alue ja yhdyskuntarakenne ja infrastuktuurit jaosto Tutkimusteema Monikeskuksinen aluerakenne ja alueiden toimivuus

SEKTORITUTKIMUS / Alue ja yhdyskuntarakenne ja infrastuktuurit jaosto Tutkimusteema Monikeskuksinen aluerakenne ja alueiden toimivuus SEKTORITUTKIMUS / Alue ja yhdyskuntarakenne ja infrastuktuurit jaosto Tutkimusteema Monikeskuksinen aluerakenne ja alueiden toimivuus Seppo Laakso (Kaupunkitutkimus TA) & Paavo Moilanen (Strafica) Yritystoiminnan

Lisätiedot

Globaalit trendit Ihmiset vaurastuvat ja elävät pidempään. Keskiluokka kasvaa ja eriarvoisuus lisääntyy. Taloudellinen ja poliittinen painopiste

Globaalit trendit Ihmiset vaurastuvat ja elävät pidempään. Keskiluokka kasvaa ja eriarvoisuus lisääntyy. Taloudellinen ja poliittinen painopiste JYU. Since 1863. Globaalit trendit Ihmiset vaurastuvat ja elävät pidempään. Keskiluokka kasvaa ja eriarvoisuus lisääntyy. Taloudellinen ja poliittinen painopiste siirtyy Aasiaan. Globalisaatioprosessin

Lisätiedot

äät t toimivaan kuntasektoriin - vai onko ne jo syöty?

äät t toimivaan kuntasektoriin - vai onko ne jo syöty? Elinkeinoelämän n keskusliitto EK Palvelualat ry Mistä evää äät t toimivaan kuntasektoriin - vai onko ne jo syöty? Finlandia-talo 18.11.2009 Markku Andersson Kaupunginjohtaja Suomen Kuntaliiton puheenjohtaja

Lisätiedot

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Oulun selvitysalue Tuomas Jalava

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Oulun selvitysalue Tuomas Jalava Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi 9.4.2014 Tuomas Jalava Miten kuntalaisten palvelutarpeet muuttuvat? Väestökehityksen vaikutukset voidaan karkeasti laskea: pohjana ikäluokittaiset palvelujen käyttötiedot

Lisätiedot

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Hailuoto Tuomas Jalava

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Hailuoto Tuomas Jalava Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi 9.4.2014 Tuomas Jalava Miten kuntalaisten palvelutarpeet muuttuvat? Väestökehityksen vaikutukset voidaan karkeasti laskea: pohjana ikäluokittaiset palvelujen käyttötiedot

Lisätiedot

Kehyskuntien elinvoimaanalyysi. Elinvoiman osatekijöiden tilastotarkastelu Väestö ja työpaikat Jaana Halonen

Kehyskuntien elinvoimaanalyysi. Elinvoiman osatekijöiden tilastotarkastelu Väestö ja työpaikat Jaana Halonen Kehyskuntien elinvoimaanalyysi Elinvoiman osatekijöiden tilastotarkastelu Väestö ja työpaikat 6.6.2018 Jaana Halonen Tarkastelussa on mukana kehyskuntaverkostoon kuuluvat 28 kehyskuntaa ja niiden 7 keskuskaupunkia

Lisätiedot

Urheiluseurat 2020. @SipiKoo

Urheiluseurat 2020. @SipiKoo Urheiluseurat 2020 @SipiKoo Ennen oli paremmin? Ennen oli helpompaa? Ennen oli ennen. Nyt on nyt. Menestyvä? Hyvän seuran ulottuvuudet Resurssien hankintakyky Jatkuvuus, toimintaympäristön lukutaito Yleinen

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 2/2018

Keski-Suomen Aikajana 2/2018 Keski-Suomen Aikajana 2/2018 Tilanne 31.12.2017 #keskisuomi vakaan #kasvunmaakunta kasvu jatkui hyvänä 2017 vientiteollisuus oivassa vedossa Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto 2010= 125 120 Keski-Suomen

Lisätiedot

Maailmantalouden kehitystrendit [Tilastokeskus 3.10.2007] Jaakko Kiander Palkansaajien tutkimuslaitos

Maailmantalouden kehitystrendit [Tilastokeskus 3.10.2007] Jaakko Kiander Palkansaajien tutkimuslaitos Maailmantalouden kehitystrendit [Tilastokeskus 3.10.2007] Jaakko Kiander Palkansaajien tutkimuslaitos Maailmantalouden kehitystrendit! Lyhyen ajan muutokset Talouden suhdanteet Makrotalouden epätasapainot!

Lisätiedot

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Tyrnävä Tuomas Jalava

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Tyrnävä Tuomas Jalava Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi 9.4.2014 Tuomas Jalava Miten kuntalaisten palvelutarpeet muuttuvat? Väestökehityksen vaikutukset voidaan karkeasti laskea: pohjana ikäluokittaiset palvelujen käyttötiedot

Lisätiedot

Suurten kaupunkien tulevaisuus ja tulevaisuuden kaupunkipolitiikka. Santtu von Bruun. Ennakointihankkeen väliraportti 13.1.2009

Suurten kaupunkien tulevaisuus ja tulevaisuuden kaupunkipolitiikka. Santtu von Bruun. Ennakointihankkeen väliraportti 13.1.2009 Santtu von Bruun Suurten kaupunkien tulevaisuus ja tulevaisuuden kaupunkipolitiikka Ennakointihankkeen väliraportti 13.1.2009 Helsinki 2009 ISBN 978-952-213-435-6 TEKIJÄ Santtu von Bruun 1. painos ISBN

Lisätiedot

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Liminka Tuomas Jalava

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Liminka Tuomas Jalava Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi 9.4.2014 Tuomas Jalava Miten kuntalaisten palvelutarpeet muuttuvat? Väestökehityksen vaikutukset voidaan karkeasti laskea: pohjana ikäluokittaiset palvelujen käyttötiedot

Lisätiedot

LIIKENNE KAUPUNKISEUTUJEN TUKENA. Valtiotieteen tohtori Timo Aro EK:n logistiikkaseminaari 11.6.2015, Helsinki

LIIKENNE KAUPUNKISEUTUJEN TUKENA. Valtiotieteen tohtori Timo Aro EK:n logistiikkaseminaari 11.6.2015, Helsinki LIIKENNE KAUPUNKISEUTUJEN TUKENA Valtiotieteen tohtori Timo Aro EK:n logistiikkaseminaari 11.6.2015, Helsinki keskeistä muutosvoimaa aluerakenteen ja liikennejärjestelmän osalta PIIKIKKYYS POLARISAATIOKEHITYS

Lisätiedot

KV-verkostot tunturissa Megatrendit & Ratkaisu 100 Suomi pärjää vain osaamiselle

KV-verkostot tunturissa Megatrendit & Ratkaisu 100 Suomi pärjää vain osaamiselle KV-verkostot tunturissa Megatrendit & Ratkaisu 100 Suomi pärjää vain osaamiselle Kalle Nieminen, Sitra @nieminenkalle Miten haaste on valittu? 1. 2. 3. Kysyimme suomalaisilta, mikä haaste Suomen on ratkaistava?

Lisätiedot

Lohjan lukioverkko Page 1

Lohjan lukioverkko Page 1 Lohjan lukioverkko 28.4.2015 Page 1 Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi Lohjan lukioverkko 28.4.2015 28.4.2015 Page 2 Miten kuntalaisten palvelutarpeet muuttuvat? Väestökehityksen vaikutukset voidaan

Lisätiedot

Sata vuotta taloutta mitä seuraavaksi?

Sata vuotta taloutta mitä seuraavaksi? Sata vuotta taloutta mitä seuraavaksi? Riihimäen Hyvinkään kauppakamari Syyskokous 5.12.2017 Jussi Mustonen 2 Suomi maailman väestökartalla - näkyy juuri ja juuri Väestön jakautuminen nyt Väestön jakautuminen

Lisätiedot

TILANNEKUVA ETELÄ-POHJANMAAN VÄESTÖNKEHITYKSESTÄ. Valtiotieteen tohtori Timo Aro 4.4.2016 Seinäjoki

TILANNEKUVA ETELÄ-POHJANMAAN VÄESTÖNKEHITYKSESTÄ. Valtiotieteen tohtori Timo Aro 4.4.2016 Seinäjoki TILANNEKUVA ETELÄ-POHJANMAAN VÄESTÖNKEHITYKSESTÄ Valtiotieteen tohtori Timo Aro 4.4.2016 Seinäjoki Sisältö 1.Yleistä väestönkehityksestä ja muuttoliikkeestä 2010-luvun Suomessa 2.Tilannekuva Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTASTRATEGIALUONNOS

MÄNTSÄLÄN KUNTASTRATEGIALUONNOS MÄNTSÄLÄN KUNTASTRATEGIALUONNOS 19.10.2017 1 Kuntastrategia on kuntakokonaisuuden pitkän tähtäyksen päätöksentekoa ja toimintaa ohjaava tulevaisuuden suunta tai kantava idea. Visio = toivottu ja haluttu

Lisätiedot

Toimintaympäristön muutokset

Toimintaympäristön muutokset Merikarvia Siikainen Pomarkku Lavia Pori Ulvila Luvia Nakkila Harjavalta Kokemäki Toimintaympäristön muutokset Porin selvitysalue 28.2.2014 Heikki Miettinen Pohjakartta MML, 2012 Harjavalta Kokemäki Lavia

Lisätiedot

Vaasan seutu elinvoimainen seutu Elinvoimastrategian käynnistäminen Susanna Slotte-Kock Kehitysjohtaja

Vaasan seutu elinvoimainen seutu Elinvoimastrategian käynnistäminen Susanna Slotte-Kock Kehitysjohtaja Vaasan seutu elinvoimainen seutu Elinvoimastrategian käynnistäminen 30.1.2014 Susanna Slotte-Kock Kehitysjohtaja Tutkimus paljastaa: Vaasan seutu kovassa vauhdissa Aluetutkija Timo Aro: 'Viiden kaupunkiseudun

Lisätiedot

Mistä löytyy Suomen kuntien tie?

Mistä löytyy Suomen kuntien tie? Mistä löytyy Suomen kuntien tie? Kuntajohtajapäivät, Seinäjoki Timo Kietäväinen, varatoimitusjohtaja Uhkaava talouskriisi tuo lisähaasteita entisetkin isoja Uhkaava talouskriisi tuo vain lisähaasteita,

Lisätiedot

Tutkimuksen lähtökohdat

Tutkimuksen lähtökohdat Vieraskielisen väestön alueellinen keskittyminen Helsingissä Katja Vilkama Maantieteen laitos, HY Asuminen kaupungin vuokrataloissa nyt ja tulevaisuudessa Seminaari 13.3.2007 Tutkimuksen lähtökohdat Kaikista

Lisätiedot

LAPIN VÄESTÖN TILA JA TULEVAISUUS. Valtiotieteen tohtori Timo Maaliskuu 2017

LAPIN VÄESTÖN TILA JA TULEVAISUUS. Valtiotieteen tohtori Timo Maaliskuu 2017 LAPIN VÄESTÖN TILA JA TULEVAISUUS Valtiotieteen tohtori Timo Aro @timoaro Maaliskuu 2017 Esityksen ydinviestit 1.Alue- ja väestörakenteen muutosvoimat vaikuttavat pikemmin keskittävästi kuin tasoittavasti

Lisätiedot

Joensuun seudun tuleva elinkeino-ohjelma uudella tavalla kohti tulevaisuutta. Valtuusto- ja yrittäjäseminaari Jarmo Kauppinen, JOSEK Oy 5.9.

Joensuun seudun tuleva elinkeino-ohjelma uudella tavalla kohti tulevaisuutta. Valtuusto- ja yrittäjäseminaari Jarmo Kauppinen, JOSEK Oy 5.9. Joensuun seudun tuleva elinkeino-ohjelma uudella tavalla kohti tulevaisuutta Valtuusto- ja yrittäjäseminaari Jarmo Kauppinen, JOSEK Oy 5.9.2017 Johdanto Valtuustokausittain laadittu Joensuun (kaupunki)seudun

Lisätiedot

Kaupunkipolitiikkaa etsimässä

Kaupunkipolitiikkaa etsimässä Keskustelutilaisuus alue- ja kaupunkipolitiikasta Vasemmistoliiton aluepoliittinen ryhmä ja eduskuntaryhmä Eduskunta 20.4.2017 Seppo Laakso Kaupunkitutkimus TA Oy Kaupunkipolitiikkaa etsimässä Aluekehityksen

Lisätiedot

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi A(RT) Outokumpu Olli Hokkanen

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi A(RT) Outokumpu Olli Hokkanen Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi A(RT) 23.5.2013 Olli Hokkanen Miten kuntalaisten palvelutarpeet muuttuvat? Väestökehityksen vaikutukset voidaan karkeasti laskea: pohjana ikäluokittaiset palvelujen

Lisätiedot

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi A(RT) Kontiolahti Olli Hokkanen

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi A(RT) Kontiolahti Olli Hokkanen Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi A(RT) 23.5.2013 Olli Hokkanen Miten kuntalaisten palvelutarpeet muuttuvat? Väestökehityksen vaikutukset voidaan karkeasti laskea: pohjana ikäluokittaiset palvelujen

Lisätiedot

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi A(RT) Liperi Olli Hokkanen

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi A(RT) Liperi Olli Hokkanen Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi A(RT) 24.5.2013 Olli Hokkanen Miten kuntalaisten palvelutarpeet muuttuvat? Väestökehityksen vaikutukset voidaan karkeasti laskea: pohjana ikäluokittaiset palvelujen

Lisätiedot

Elinkeino-ohjelman painoalat

Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat 1. Uudistuva teollisuus. Nykyinen rakennemuutos on mahdollista kääntää laadullisesti uudenlaiseksi kasvuksi panostamalla uusiin liiketoimintamalleihin

Lisätiedot

KUNTA 2030 Kunnan palvelutarpeiden sekä talouden ennakointi. Rovaniemen kaupunki. Heikki Miettinen

KUNTA 2030 Kunnan palvelutarpeiden sekä talouden ennakointi. Rovaniemen kaupunki. Heikki Miettinen KUNTA 2030 Kunnan palvelutarpeiden sekä talouden ennakointi Rovaniemen kaupunki Heikki Miettinen 132.2012 Miten palvelutarpeet muuttuvat seuraavien 20 vuoden kuluessa? Väestökehityksen vaikutukset voidaan

Lisätiedot

Toimivat työmarkkinat - osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen 27.11.2008 Jyväskylä

Toimivat työmarkkinat - osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen 27.11.2008 Jyväskylä Toimivat työmarkkinat - osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen 27.11.2008 Jyväskylä Kommenttipuheenvuoro: Keski-Suomen malli aluetalouden näkökulmasta Hannu Tervo Kansantaloustieteen professori, JY 1 Toimivat

Lisätiedot

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Kempele Tuomas Jalava

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Kempele Tuomas Jalava Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi 9.4.2014 Tuomas Jalava Miten kuntalaisten palvelutarpeet muuttuvat? Väestökehityksen vaikutukset voidaan karkeasti laskea: pohjana ikäluokittaiset palvelujen käyttötiedot

Lisätiedot

Somalien ja venäläisten näkökulma

Somalien ja venäläisten näkökulma Mistä on maahanmuuttajien asumiskeskittymät tehty? - Somalien ja venäläisten näkökulma Maahanmuuttajat metropolissa -seminaari 19.8.2010 Hanna Dhalmann HY/Geotieteiden ja maantieteen laitos Somalinkielisten

Lisätiedot

TAMPERE ECONOMIC WORKING PAPERS NET SERIES

TAMPERE ECONOMIC WORKING PAPERS NET SERIES TAMPERE ECONOMIC WORKING PAPERS NET SERIES VÄESTÖN KESKITTYMISESTÄ KESKITTYMISSYKLIN HUIPULLA, VV. 1975-2000 Martti Hirvonen Working Paper 13 December 2002 http://tampub.uta.fi/econet/wp13-2002.pdf DEPARTMENT

Lisätiedot

Yleistä tietoa Pohjois-Pohjanmaan maakunnasta. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer)

Yleistä tietoa Pohjois-Pohjanmaan maakunnasta. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Yleistä tietoa Pohjois-Pohjanmaan maakunnasta Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Sisältö Väkiluvut 2016 ja väestöennusteet vuosille 2020, 2030

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset. 19.6.2013 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset. 19.6.2013 Jukka Tapio Toimintaympäristö Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset Tampereen kaupunkiseudun väkiluku kasvaa Tampereen kaupunkiseudun väkiluku oli

Lisätiedot

Suomen aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva 2050. Kehityskuvanäkökulmat - Teknologian, luonnonvarojen ja palvelujen Suomi

Suomen aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva 2050. Kehityskuvanäkökulmat - Teknologian, luonnonvarojen ja palvelujen Suomi Suomen aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva 2050 Kehityskuvanäkökulmat - Teknologian, luonnonvarojen ja palvelujen Suomi Aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuvan tavoitteet Väestö,

Lisätiedot

Maailmantalouden voimasuhteiden muutos. Kadettikunnan seminaari 11.4.2013 Jaakko Kiander Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen

Maailmantalouden voimasuhteiden muutos. Kadettikunnan seminaari 11.4.2013 Jaakko Kiander Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen Maailmantalouden voimasuhteiden muutos Kadettikunnan seminaari 11.4.2013 Jaakko Kiander Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen Ennakoitua nopeampi muutos Jo pitkään on odotettu, että Kiinan ja Intian talouksien

Lisätiedot

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi A(RT) Polvijärvi Olli Hokkanen

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi A(RT) Polvijärvi Olli Hokkanen Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi A(RT) 23.5.2013 Olli Hokkanen Miten kuntalaisten palvelutarpeet muuttuvat? Väestökehityksen vaikutukset voidaan karkeasti laskea: pohjana ikäluokittaiset palvelujen

Lisätiedot

Kuntauudistus Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri

Kuntauudistus Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Kuntauudistus Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Keski-Suomen maakuntavaltuusto Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen Kuntauudistuksen tavoitteena on vahvoihin peruskuntiin pohjautuva

Lisätiedot

Demografinen huoltosuhde. Mikä on hyvä huoltosuhde?

Demografinen huoltosuhde. Mikä on hyvä huoltosuhde? Demografinen huoltosuhde Mikä on hyvä huoltosuhde? Mikä ihmeen demografinen huoltosuhde? Suhdeluku, joka kertoo kuinka monta ei-työikäistä eli huollettavaa on yhtä työikäistä kohden. 0-14 -vuotiaat + yli

Lisätiedot

SATAKUNNAN TULEVAISUUSFOORUMI vt. maakuntajohtaja Asko Aro-Heinilä, Satakuntaliitto

SATAKUNNAN TULEVAISUUSFOORUMI vt. maakuntajohtaja Asko Aro-Heinilä, Satakuntaliitto SATAKUNNAN TULEVAISUUSFOORUMI 30.11.2018 vt. maakuntajohtaja Asko Aro-Heinilä, Satakuntaliitto Satakunnalla menee paremmin kuin 10 vuoteen, Venator muodostaa poikkeuksen, mutta ei muuta kokonaiskuvaa Meillä

Lisätiedot

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Teollisuusneuvos Mika Aalto Elinkeino- ja innovaatio-osasto Strategiset kasvualat-ryhmä 2.9.2014 Teollisuuspolitiikan visio Teollisuuspolitiikan

Lisätiedot

SOSIAALITYÖN MAHDOLLISUUKSIA

SOSIAALITYÖN MAHDOLLISUUKSIA SOSIAALITYÖN MAHDOLLISUUKSIA Päihdealan sosiaalityön päivä 22.11.2012 Aulikki Kananoja ESITYKSEN JÄSENNYS Kulttuurinen muutos ( William Ogburn) Globaali ympäristö Väestörakenteen muutos Suomalaisen hyvinvointipolitiikan

Lisätiedot

Muuttoliikkeiden ja liikkuvuuden dynamiikkaa historiasta nykypäivään ja tulevaisuuteen Suomessa. Elli Heikkilä

Muuttoliikkeiden ja liikkuvuuden dynamiikkaa historiasta nykypäivään ja tulevaisuuteen Suomessa. Elli Heikkilä Muuttoliikkeiden ja liikkuvuuden dynamiikkaa historiasta nykypäivään ja tulevaisuuteen Suomessa Elli Heikkilä Amerikansuomalaisten ensimmäisen ja toisen sukupolven alueellinen sijoittuminen USA:ssa

Lisätiedot

Kasvusopimuskäytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13. Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö

Kasvusopimuskäytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13. Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö käytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13 Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö Kuinka Oulu turvaa elinvoiman ja kasvun muutoksessa? Nuori ikärakenne luo perustan koulutuksen

Lisätiedot

Alueiden kehittämisen strategiasta 2010 luvulla Alueiden rakennemuutos voimistuu luvulla

Alueiden kehittämisen strategiasta 2010 luvulla Alueiden rakennemuutos voimistuu luvulla Alueiden kehittämisen strategiasta 2010 luvulla Alueiden rakennemuutos voimistuu 2010 -luvulla Veijo KAVONIUS Työ- ja elinkeinoministeriö Alueiden kehittämisyksikkö 3.2.2010 Aluestrategia 2020 työ Valmistuu

Lisätiedot

Talouskasvun edellytykset

Talouskasvun edellytykset Pentti Hakkarainen Suomen Pankki Talouskasvun edellytykset Martti Ahtisaari Instituutin talousfoorumi 16.5.2016 16.5.2016 Julkinen 1 Talouden supistuminen päättynyt, mutta kasvun versot hentoja Bruttokansantuotteen

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus

Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus Kuntajakoselvittäjä Jarmo Asikainen, Paavo Kaitokari ja Jouko Luukkonen Sähköposti: etunimi.sukunimi@vm.fi Jyväskylän valtuuston seminaari

Lisätiedot

MINKÄLAISESSA KUNNASSA ELÄMME TULEVAISUUDESSA? Eija Säilä Lead Auditor Kuntatalo 1.12.2015

MINKÄLAISESSA KUNNASSA ELÄMME TULEVAISUUDESSA? Eija Säilä Lead Auditor Kuntatalo 1.12.2015 MINKÄLAISESSA KUNNASSA ELÄMME TULEVAISUUDESSA? Eija Säilä Lead Auditor Kuntatalo 1.12.2015 MUUTOKSET KUNTAKENTÄLLÄ SUUREMPIA KUIN AIKOIHIN Sote-uudistus, kuntalaki, maahanmuutto, talous, kokeilut ym..

Lisätiedot

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi A(RT) Luhanka Tuomas Jalava

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi A(RT) Luhanka Tuomas Jalava Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi A(RT) 16.8.2013 Tuomas Jalava Miten kuntalaisten palvelutarpeet muuttuvat? Väestökehityksen vaikutukset voidaan karkeasti laskea: pohjana ikäluokittaiset palvelujen

Lisätiedot

SUOMALAISEN YHTEISKUNNAN MUUTOKSET

SUOMALAISEN YHTEISKUNNAN MUUTOKSET SUOMALAISEN YHTEISKUNNAN MUUTOKSET Suomen sisäisen muuttoliikkeen vaikutus turvallisuusviranomaisten palveluiden kysyntään Valtiotieteen tohtori, kehittämispäällikkö Timo Aro 27.11.2014 Sisäisen turvallisuuden

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

Kiinteistöalan kehitysnäkymiä Suomessa

Kiinteistöalan kehitysnäkymiä Suomessa Kiinteistöalan kehitysnäkymiä Suomessa Eesti Kinnisvara Haldajate ja Hooldajate Liit EKHHL 20a juubeli foorum 20.11. 2015, Tallinnas Harri Hiltunen Suomen Kiinteistöliitto ry (Soome Kinnisvaraliidu) Harri.hiltunen@kiinteistoliitto.fi

Lisätiedot

Yritysympäristöllä on merkitystä Lahti Business Region Kari Salmi

Yritysympäristöllä on merkitystä Lahti Business Region Kari Salmi Yritysympäristöllä on merkitystä Lahti Business Region Kari Salmi Hallituksen puheenjohtaja, Ladec Oy Johtaja, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus LADEC Oy Syntyi vuoden 2013 alussa Lahden tiede- ja

Lisätiedot

Näkökulmia liikenteen laajempiin taloudellisiin vaikutuksiin

Näkökulmia liikenteen laajempiin taloudellisiin vaikutuksiin WHOLE-hanke asiantuntijatyöpaja 17.5.2016 Seppo Laakso Kaupunkitutkimus TA Oy Näkökulmia liikenteen laajempiin taloudellisiin vaikutuksiin Saavutettava sijainti resurssina Liikenteen laajemmat vaikutukset

Lisätiedot

Maahanmuutto- ja pakolaistilanne Lapissa

Maahanmuutto- ja pakolaistilanne Lapissa Maahanmuutto- ja pakolaistilanne Lapissa Kotouttamistyön yhteistyöpäivät 27. 28.9.2017 Levi Anne-Mari Suopajärvi/Lapin ELY-keskus Lappi elinympäristönä haasteita riittää Lappi on harvaanasuttu ja pitkien

Lisätiedot