Ohjeita tutkielman kirjoittajalle

Transkriptio

1 yleinen kirjallisuustiede päivitetty PKH Ohjeita tutkielman kirjoittajalle Molemmat paperikappaleet on tulostettava yksipuolisina siten, että vasemman reunan marginaali on vähintään 4 cm. Rivivälisuositus on 1.5, fonttikoon tulee olla riittävän suuri (esimerkiksi Times New Roman 12). Pidemmät sitaatit sisennetään ja kirjoitetaan 1,5- tai 1-rivinvälillä. Uuden kappaleen alku erotetaan sisentämällä. Kansilehdelle merkitään kirjoittajan nimi, opiskelijanumero sekä yhteystiedot, tutkielman otsikko ja alaotsikko, proseminaari/seminaari-istunnon päivämäärä sekä opponentin nimi. Tutkimuksen otsikon tulee vastata esityksen sisältöä. Tarvittaessa käytetään tarkentavaa alaotsikkoa. Sisällysluettelon otsikoksi merkitään Sisällys. Siinä pitää näkyä kaikki tekstissä esiintyvät otsikot ja ne sivut, joilla otsikot esiintyvät. Sivunumerointi aloitetaan 2. tekstisivusta, myös lähdeluettelosivut numeroidaan. Painettujen teosten nimet kursivoidaan (myös lähdeluettelossa). Runojen, novellien ja artikkeleiden otsikot merkitään lainausmerkein. TYÖN JAKSOTTELU Muodollisesti tutkielma jaetaan päälukuihin ja tarpeen mukaan alalukuihin, jotka numeroidaan yleensä arabialaisin numeroin. Alalukuja on oltava aina vähintään kaksi (eli luku 1.1. edellyttää luvun 1.2.). Porrastusta väliotsikoinnin avulla ei kannata kuitenkaan viedä niin pitkälle, että sisältö hajoaa pikkusirpaleisiin. Sisällöllisesti työ jakaantuu johdantoon, käsittelyosaan ja yhteenvetoon. Tämän jälkeen seuraavat loppuviitteet (ellei ole käytetty alaviitteitä), lähdeluettelo sekä mahdolliset liitteet. JOHDANTO Johdanto esittelee tutkielman aihepiirin ja tutkimusongelman sekä keskeiset käsitteet ja lähteet. Johdannossa on välttämätöntä tuoda esiin se mitä tutkitaan ja miksi: siinä selvitetään käsiteltävän ongelman tausta, merkitys ja kiinnostavuus. Lukijalle voidaan myös antaa tutkielman ymmärtämistä helpottavia taustatietoja sekä tuoda esiin tutkielman pääkohtia ja kuvata lyhyesti käsittelyn etenemistä. Johdannon tehtävänä on esitellä tutkittava aineisto ja perustella sen rajaaminen. Siinä selitetään lukijalle miksi ja miten aihe on rajattu. Tärkeää on myös selvittää tutkimuksen suhde aikaisempaan tutkimukseen: onko tutkielman aihetta tai ongelmaa tutkittu aikaisemmin? Mainitse keskeisimmät tutkimukset ja mahdollisesti niiden sisältämät väitteet tai hypoteesit. Aikaisempaa tutkimusta voidaan kommentoida tarkemmin varsinaisessa käsittelyosassa. KÄSITTELYOSA Käsittelyosa on tutkielman laajin osa. Sen pyrkimyksenä on käsitellä valittua ongelmaa tai aihepiiriä johdonmukaisesti esiteltyjen ja käsiteltyjen kysymysten kautta. Keskeiset väitteet perustellaan ja niitä havainnollistetaan esimerkkien ja sitaattien avulla. Lukijalle on oltava selvää, kenen esittämästä väitteestä on kyse. Tämä osoitetaan paitsi sanallisesti (esim. Barthesin mukaan ) myös tarkkojen viitemerkintöjen avulla. Käsittelyosassa tulee seurata johdonmukaisesti niitä kysymyksenasetteluita jotka on esitelty jo johdannossa. YHTEENVETO ELI PÄÄTÄNTÖ Lyhyessä yhteenvedossa kootaan ja kerrataan tutkielman tärkeimmät tulokset ja johtopäätökset ja esitetään mahdollisia lisäkysymyksiä tai väitteitä, joihin voidaan palata myöhemmässä tutkimuksessa, esim. seminaarityössä tai pro gradu -tutkielmassa. Yhteenvedossa otetaan kantaa siihen, onko johdannossa mahdollisesti esitetylle hypoteesille saatu vahvistusta ja verrataan oman tutkimuksen tuloksia aikaisempiin

2 tutkimuksiin. Päätännössä voidaan ottaa esiin myös tutkimusprosessin kuluessa heränneitä lisäkysymyksiä keskustelua ja myöhempää tutkimusta varten. TUTKIELMAN LOPPUUN LIITETÄÄN: - LOPPUVIITTEET (jos niitä käytetään) - LÄHTEET (ks. ohjeet lähdeluettelon laatimista varten) - LIITE TAI LIITTEET (jos useampia, numeroidaan: Liite 1, Liite 2, jne.) REFEROINTI JA LAINAAMINEN Lähteitä käytetään tutkimuksessa kahdella tavalla: referoimalla ja lainaamalla. Tutkielman lukijan on oltava koko ajan selvillä, milloin kyseessä on kirjoittajan oma ajatus, milloin taas referoidaan tai lainataan toisten näkemyksiä. Muista, etteivät lainaukset ja referaatit selitä itse itseään. Kirjoittajan tehtävä on selventää niissä esitettyjä väitteitä ja käsitteitä sekä osoittaa niiden tehtävä hänen omassa argumentissaan. Referoitaessa tiivistetään oman tutkimuksen kannalta olennaiset lähteessä olevat tiedot. Koska referointi ei ole sanasanaista lainausta, sitaattimerkkejä ei käytetä. Referoinnin lähde ilmaistaan kohdassa, josta referointi alkaa usein seuraavasti: Brooksin mukaan, Leerssen toteaa, Hutcheonin mielestä. Tämän lisäksi on tehtävä asianmukainen viitemerkintä. Viitemerkintä sijoitetaan viimeisen referaattia sisältävän lauseen loppuun ennen pistettä. Siteeraus tarkoittaa lähdetekstin sanasanaista esittämistä. Tekstin sisällä sitaatti on ehdottomasti merkittävä lainausmerkkeihin. Vältä kovin laajoja sitaatteja ellei niiden käyttö ole aivan välttämätöntä. 3 4 riviä laajemmat sitaatit esitetään omana sisennettynä kappaleenaan, jolloin lainausmerkkejä ei tarvita. Sisennys kirjoitetaan tiheämmällä rivivälillä. Sisennetyn lainauksen viitemerkintä sijoitetaan viimeisen lauseen pisteen ulkopuolelle. Sitaatti on toistettava tarkasti alkuperäisessä asussa jopa mahdollisia kirjoitusvirheitä myöten (tällöin virheen jälkeen voi merkitä suluissa sic.) (sic = juuri näin ). Jos lähdetekstistä halutaan siteerata vain osa, pois jätetty osa merkitään näin: [ ]. Jos sitaatti katkaistaan kesken virkkeen, pannaan sulkujen ja kolmen pisteen jälkeen se välimerkki, johon virke katkaisemattomana päättyy. Jos tekstin sisällä siteerataan runoa, säkeen vaihtuminen ilmaistaan vinoviivalla ja säkeistön vaihtuminen kahdella vinoviivalla. Sitaatin sisälle voidaan tehdä lyhyitä ymmärtämistä helpottavia lisäyksiä hakasulkuihin. LÄHDEVIITTEET Lähteitä käytetään joko tukemaan esitettyjä väitteitä tai niiden avulla tuodaan esille näkemyksiä, joita halutaan kritisoida. Kummassakin tapauksessa odotetaan, että lainaus sanoo jotain uutta ja olennaista käsitellystä aiheesta. Tekstissä on viitattava käytettyihin lähteisiin. Selvä ja johdonmukainen merkintä on välttämätön edellytys, jotta lukija tietää, mihin kirjoittaja perustaa tietonsa ja jotta hän voi halutessaan tarkistaa esitetyt tiedot. Voimme erottaa seuraavat tapaukset, joissa viittaaminen on välttämätöntä. 1) Suorat lainaukset. Jopa parin sanan pituisten ilmausten lähde on osoitettava (esim. Aarne Kinnunen kuvaa Seitsemän veljeksen kerrontaa luonteiden kilpakentäksi ). 2) Referoitaessa jonkun toisen ajatuksia lukijalle ilmoitetaan, kenen ajatuksista on kyse (esim. Bassnet väittää että ). Referointi kattaa referoidun tekstin sisällön ohella myös sen argumentaation rakenteet. Jos vaikkapa käytät toisen tutkijan esimerkkejä, siitä on kerrottava lukijalle. 3) Oman työn peruslähtökohdan tai idean lainaaminen toiselta on ilmoitettava, vaikka tämä ei olisikaan käsitellyt asiaa sinun valitsemastasi näkökulmasta. LÄHTEIDEN MERKITSEMINEN Lähteisiin viitataan sisäviitteillä, jolloin viite laitetaan oman tekstin sisään sulkuihin seuraavaan tapaan: Lopuksi on kuitenkin esitettävä varaus. Jossain mielessä filosofinen toiseuden ulottuvuus kesytetään Krohnin tekstissä. Siitä tulee hän ja sinä, näkymätön, mutta intensiivisesti olevaksi koettu olento (Lyytikäinen 1999, 27).

3 Lähdeviitteen osat ovat kirjoittajan sukunimi, vuosiluku ja sivunumero. Saman kirjoittajan samana vuonna ilmestyneet teokset erotetaan toisistaan pienin kirjaimin (esim. Riikonen 1999a ja Riikonen 1999b). Jos samaan viitteeseen tulee usean eri kirjoittajan lähteitä tai saman kirjoittajan eri lähteitä, nämä erotetaan toisistaan puolipisteellä. Esimerkiksi: Bloomin mukaan ihminen lukee aikaa vastaan ja valmistaakseen itseään muutokseen (1973; 2001, 18). Merkitys on ennakko-oletusten rakentama, mikä tarkoittaa, että tulkinta myös tuo esiin jonkin tulemista käsitettäväksi (Heidegger 2000, , 286; Valdés 1987, 59-62; Kusch 1986, 39; 90-93). Ensimmäisessä esimerkissä viitataan ensinnä kokonaiseen teokseen tai artikkeliin, joka käsittelee kyseistä asiaa (1973) ja sen jälkeen tiettyyn sivuun myöhemmässä tekstissä, jossa aihe tulee jälleen esille (2001, 18). Jälkimmäisessä esimerkissä useat lähteet ovat väittäneet samaa. Jos kirjoittajan nimi mainitaan jo tekstissä, sitä ei tarvitse viitteessä toistaa, vaan vuosiluku ja sivunumero merkitään viitteiksi heti nimen jälkeen. Esim. Sedwick (2008, 67) näkee [ ]. Mikäli lähteellä on useampia kirjoittajia, se ilmaistaan viitteessä lyhenteellä et al. Esim. (Ekonen et al 2011, 15). Tekijän etunimi tai etunimen alkukirjain merkitään vain silloin, kun useilla kirjoittajilla on sama sukunimi. Lähteellä ei ole aina ilmoitettua tekijää. Silloin siihen viitataan merkitsemällä lähteen otsikko tai sen alkuosa sekä tietenkin sivunumero. Sähkökirjaan viitataan samaan tapaan kuin painettuun kirjallisuuteen, jos editiossa on sivunumerointi (Knausgård 2004, 42). Ellei sivunumerointia ole, annetaan niin tarkka kohdan kuvaus kuin mahdollista ilmaisemalla luku ja kappale (Patterson 2012, osa 1, luku 3, kappale 4). Jos esimerkiksi lukuja ei ole erotettu, ilmoitetaan kohta antamalla vuosiluku ja tieto sivunumeroinnin puuttumisesta (Patterson 2012, ei sivunumerointia). Mikäli sivunumerotietoja ei ole, voidaan käyttää myös lyhennettä ei sivunro. Seminaaritöissä ja muissa tutkielmissa tulee aina mahdollisuuksien mukaan käyttää alkuperäisteoksia. Mikäli kuitenkin joudutaan käyttämään toisen käden lähdettä, se merkitään viitteellä seuraavasti: Irigaray 1984, 45 / sit. Moi 1985, Koska Irigarayn teos ei ole ollut käsillä, se ei kuulu lähdeteoksiin vaan sen tiedot annetaan alaviitteessä. Jos viitataan usein samaan teokseen, siitä voi käyttää lyhennettä viitetiedoissa (esim. Ruusun nimi = RN). Lyhenteet selitetään tekstissä ja lähdeluettelossa. Esim. Tutkin seuraavassa Maurice Blanchot'n teosta Thomas l'obscur (jatkossa TO). Jos samaan teokseen viitataan useita kertoja peräkkäin, voidaan käyttää lyhennettä emt. (emt. 51) (=edellä mainittu teos) tai mt. (=mainittu teos). Joskus käytetään vertausviitteitä: merkintä ks. (=katso) viittaa yleensä kirjoittajan esittämän tiedon kanssa samansuuntaiseen tietoon, merkintä vrt. (=vertaa) taas ainakin jossain määrin kirjoittajan väitteistä poikkeavaan tietoon. Näistä voidaan tehdä erilliset maininnat viitteisiin. LOPPU- JA ALAVIITTEET Viitteitä voi sijoittaa myös erilliseksi viiteosastoksi työn loppuun otsikolla Viitteet. Nämä ovat pieniä kommentteja, tarkennuksia, huomautuksia, jne. Jos viitteessä mainitaan teoksia, joita ei käsitellä varsinaisessa tekstissä, näiden teosten lähdetiedot mainitaan viitteessä eikä lähdeluettelossa. Kommentit ym. lisäykset, joiden ei haluta raskauttavan itse tekstiä, viedään alaviitteeseen:

4 Tarkastelen seuraavassa Maurice Blanchot'n varhaista romaania Thomas l'obscur (Hämärän Tuomas, 1950), tarkemmin sanottuna sen neljättä lukua, joka kuvaa nimihenkilö Tuomasta lukemassa. LÄHDELUETTELO Lähdeluetteloon merkitään vain ne lähteet, joihin työssä viitataan. Lähteet ryhmitellään tarvittaessa: LÄHTEET Kaunokirjallisuus Tutkimus ja muut lähteet Painamattomat lähteet WWW-lähteet/Elektroninen kirjallisuus Painamattomat lähteet (= käsikirjoitukset, opinnäytetyöt, haastattelut, luennot jne.) mainitaan painettujen lähteiden (= kirjat, aikakaus- ja sanomalehdet, julkaisu- ja monistesarjat) jälkeen omana ryhmänään. Painamattomista lähteistä kuten haastatteluista ja kirjeistä mainitaan lähdeluettelossa ensin säilytyspaikat eli arkistot ja kokoelmat. Mikäli lähteenä on käytetty luentoa tai luentosarjaa, merkitään luennoitsijan nimi, luennon/luentosarjan nimi, paikka ja päivämäärä. WWW-lähteet voidaan sisällyttää muiden lähteiden joukkoon. Lähteistä annetaan seuraavat tiedot: a) kirjoittajan sukunimi, etunimi b) alkuperäisen painoksen ilmestymisvuosi ja käytetyn laitoksen ilmestymisvuodet (sellaisina kuin ne esiintyvät viitteissä; voi erottaa vinoviivalla: DELEUZE, GILLES 1969/1984). c) teoksen tai artikkelin nimi alaotsikkoineen (teoksen nimi kursiivilla, nimen eteen jätetään yksi tyhjä lyönti ilman välimerkkiä [KTSV] tai kaksoispiste t. pilkku, esim. ADORNO, THEODOR 1970 Aesthetische Theorie). Tarvittaessa teoksen alkukielinen nimi annetaan suluissa. d) kokoomateoksen (johon artikkeli sisältyy) nimi alaotsikkoineen tai aikakauskirjan nimi (alleviivataan tai kursivoidaan), osa (engl. volume), numero ja sivut. e) toimittajan nimi tai toimittajien nimet f) tieteellisen sarjan nimi ja sarjanumero g) kustantaja ja ilmestymispaikka (ilmestymispaikka merkitään nimiölehden mukaan; ensisijaisesti ilmoitetaan kustantajan kotipaikka, ei painopaikkaa) Lähdeluettelon laatimisessa kaikkein tärkeintä on johdonmukaisuus. Lähteiden ja viitteiden merkintätavat vaihtelevat tieteenaloittain ja jopa kirjoittajittain, joten käytännöllisintä ja lukijaystävällisintä on opetella yksi systemaattinen merkintätapa ja noudattaa sitä. Johdonmukaisuus lähdeluettelon merkinnöissä on olennaisen tärkeää. Esimerkiksi: AUERBACH, ERICH 1946/92. Mimesis. Todellisuudenkuvaus länsimaisessa kirjallisuudessa. Suom. Oili Suominen. Helsinki: SKS. JAHN, MANFRED Windows of Focalization: Deconstructing and Reconstructing a Narratological Concept. Style 30 (2), KELLER, EVELYN FOX Tieteen sisarpuoli: pohdintoja sukupuolesta ja tieteestä. [Reflections on Gender and Science]. Suom. Pia Sivenius. Tampere: Vastapaino. LYOTARD, JEAN-FRANCOIS Ylevä ja avantgarde. Teoksessa Moderni/Postmoderni. Toim. Jussi Kotkavirta ja Esa Sironen. Helsinki: Tutkijaliitto LYYTIKÄINEN, PIRJO. 1997a Narkissos ja sfinksi. Minä ja Toinen vuosisadanvaihteen kirjallisuudessa. Helsinki: SKS.

5 LYYTIKÄINEN, PIRJO. 1997b Toinen tapa nähdä. Leena Krohnin todellisuudet. Teoksessa Muodotonta menoa. Toim. Mervi Kantokorpi. Helsinki: WSOY Toimitetuissa kokoelmissa tai lehdissä ilmestyneet artikkelit merkitään kirjoittajan nimen mukaisesti. Artikkelin nimen jälkeen lehden tai artikkelikokoelman nimi (alleviivattuna/kursivoituna), sitten lehden vuosikerta ja numero tai kokoelman toimittaja, kustantaja ja painopaikka, lopuksi sivunumerot. Jos käytetään useampaa, samaan editoituun laitokseen sisältyvää artikkelia, ei sen bibliografisia tietoja tarvitse toistaa, vaan ne annetaan erikseen teoksen nimen mukaan sijoitettuna. Otsikoiden isot kirjaimet tulevat joko julkaisukielen tai suomen kielen sääntöjen mukaan. Pääasia on jälleen johdonmukaisuus. Muita esimerkkejä: Käännetty teos: HUYSMANS JORIS-KARL Against Nature. Trans. [tai Käänt. ] Robert Baldick. London: Penguin Books (ransk. alkuteos A rebours 1884). Käännöstä ilmaisevan lyhenteen kuten trans. voi kirjoittaa joko suomeksi ( käänt. ) tai sillä kielellä jolle teos on käännetty; suomennoksen voi myös merkitä lyhenteellä suom.. Toimitettu teos: Oxford Dictionary of Literary Terms Ed. [tai: Toim. ] Chris Baldick. New York: Oxford University Press. Artikkeli ilmestynyt teoksessa, joka kuuluu sarjaan: HOWELLS, CORAL ANN Worlds Alongside: Contradictory Discourses in the Fiction of Alice Munro and Margaret Atwood. Gaining Ground: European Crisis on Canadian Literature. Ed. [tai: Toim. ] Robert Kroetsch & Reingard M. Nischik. Western Canadian Document Series, VI. Edmonton: NeWest, cop. Toimittamista koskevan lyhenteen kuten ed. voi kirjoittaa joko suomeksi (toim.) tai sillä kielellä jolle teos on käännetty. Artikkeli, joka on ilmestynyt toisen kerran kokoomateoksessa: Väitöskirja: TOMPKINS, JANE P Sentimental Power: Uncle Tom's Cabin and the Politics of Literary History. The New Feminist Criticism: Essays on Women, Literature, and Theory. Toim. Elaine Showalter. London: Virago (artikkeli ilm. 1978) Väitöskirjaan viitataan samaan tapaan kuin painettuihin kirjoihin. Lähdeluettelossa mainitaan tekijän, julkaisun nimen ja julkaisuvuoden lisäksi mahdollinen julkaisupaikka ja julkaisija Monografia ilmoitetaan väitöskirjaksi kirjallisuusviitteen lopussa käyttämällä lyhennettä Diss. (dissertatio). Opinnäyte: KÄKELÄ-PUUMALA, TIINA Other Side of This Life: Death, Value and Social Being in Thomas Pynchon s Fiction. Helsinki. Diss. Helsingin yliopisto. Pro gradu -tutkielmista ja lisensiaatintutkimuksista ilmoitetaan tekijän, vuoden, otsikon ja alaotsikon jälkeen opinnäytteen nimi ja oppiala, johon tutkielma kuuluu. Sen jälkeen ilmoitetaan yliopisto. Opinnäytteet

6 sijoitetaan lähdeluettelossa painamattomiin lähteisiin. NYLÉN, ANTTI Narsistis-melankolisia subjektipositioita (Steven) Morrisseyn lauluteksteissä. Pro gradu -työ. Helsingin yliopisto, yleinen kirjallisuustiede. Teos tai artikkeli tietoverkossa, sähkökirjat: Sähköisiin julkaisuihin viitataan samaan tapaan kuin painettuihin kirjoihin. Lähdeluettelossa mainitaan tekijän, julkaisun nimen ja julkaisuvuoden lisäksi julkaisija sekä päivämäärä, jolloin lähdettä on käytetty. Jos lähteenä käytetään tietoverkosta löytyvää erillisjulkaisua, mainitaan myös www-sivujen osoite. Erillisjulkaisu tarkoittaa julkaisua, joka on saatavissa vain tietoverkosta. Verkkolehdessä ilmestynyt artikkeli: STEFANESCU, MARIA World Construction and Meaning Production in the Impossible Worlds of Literature. Journal of Literary Semantics 37, Luettu Tietokannasta saatu artikkeli: HEROLD, NIELS Pedagogy, Hamlet, and the Manufacture of Wonder. Shakespeare Quarterly 46 (2), Luettu Erillisjulkaisu (artikkeli) tietoverkossa: E-kirja: PERLOFF, MARJORIE Tolerance and Taboo: Modernist Primitivisms and Postmodernist Pieties. Ei sivunro. Viitattu [ E-kirja lukulaitteelta luettuna: KNAUSGÅRD, KARL OVE My Struggle: Book I. Trans. Don Bartlett. New York: Archipelago Books. Kindle Edition. E-kirja luettavissa tietoverkossa: CERVANTES SAAVEDRA, MIGUEL DE. Obras. Toim. B.C. Aribau. Madrid: Impr. de la Publicidad, á cargo de M. Rivadeneyra, Luettu