PÄÄTÖS YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN PÄÄTÖS PI- LAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISEKSI TEHDYSTÄ ILMOITUKSESTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PÄÄTÖS YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN PÄÄTÖS PI- LAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISEKSI TEHDYSTÄ ILMOITUKSESTA"

Transkriptio

1 PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Dnro ESA-2009-Y ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN PÄÄTÖS PI- LAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISEKSI TEHDYSTÄ ILMOITUKSESTA ASIAN VIREILLETULO Asia on tullut vireille Etelä-Savon ympäristökeskukseen ILMOITUKSEN TEKIJÄ Mikkelin ammattikorkeakouluyhtymä Tarkk'ampujankatu Mikkeli Yhteyshenkilö Keijo Tikka, puh. (015) TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesti pilaantuneen maan puhdistamiseen voidaan ryhtyä tekemällä siitä ilmoitus alueelliselle ympäristökeskukselle. ILMOITUS PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA Pilaantuneen alueen sijainti Mikkelin kaupunki, Jääkärinkatu 31 Kiinteistötunnus: Kiinteistöjen omistaja Mikkelin ammattikorkeakouluyhtymä PL Mikkeli

2 Yhteyshenkilö Keijo Tikka, puh. (015) Alueen kaavoitustilanne ja rajautuminen Kiinteistö on kaavoitettu kaavamerkinnällä KTY eli liike- ja pienteollisuustoimintojen korttelialue. Kohde rajautuu itä- ja eteläsivuilta katualueisiin (Sammonkatu idässä, Jääkärinkatu etelässä). Jääkärinkadun eteläpuolella on Etelä-Savon pelastuslaitos ja Etelä-Savon hätäkeskus. Hevosmiehenkadun pohjoispuolella on omakotitaloasutusta. Tiedot maaperän pilaantumisesta Kiinteistöllä on harjoitettu autokorjaamotoimintaa ja polttoaineiden jakelua, joista on voinut aiheutua maaperän pilaantumista. Myöhemmin kiinteistöllä on toiminut mm. rakennustarvikemyymälä. Nykyisin kiinteistöllä on vähittäistavaramyymälä ja varastotiloja. Vanhoja korjaamotiloja on vuokrattu autotallikäyttöön. Kiinteistöllä on yksi maanalainen lämmitysöljysäiliö. Kiinteistö on liitetty kaukolämpöverkkoon 2000-luvun alussa, jolloin lämmitysöljysäiliö on poistettu käytöstä. Polttoaineiden jakelupaikan maanalaisten rakenteiden ja säiliöiden poistosta ei ole varmuutta, Kunnostuskohteen maaperän, pohja- ja pintavesitietojen kuvaus Maaperätiedot Tontin piha-alueen maaperä on tasaista (tasolla noin ) ja pääosin asfaltoitua. Piha on sadevesiviemäröity.

3 Kohteen maaperä on pintaosaltaan sekoittuneena täyttökerroksia (hiekka, sora) noin 0,8 metrin syvyydelle maanpinnasta. Säilökaivannon ja putkikanaalin kohdilla täyttökerrokset ovat paksumpia. Täyttökerrosten alla perusmaana on enimmillään 1,6 metriä paksuudelta silttiä/hiekkaa. Moreenikerroksen yläpinta vaihtelee syvyydellä 0, metriä maanpinnasta. Kairauksissa ei havaittu kalliopintaa. Pinta- ja pohjavesitiedot Pohjavesi oli tutkimusten aikana noin 2,3... 2,6 metrin syvyydellä maanpinnasta (tasolla ). Kohde sijaitsee I-luokan pohjavesialueella ( , PURSIALA). Tehdyt tutkimukset ja tulokset Tutkimukset Kohdekiinteistöllä on suoritettu ympäristöteknisiä tutkimuksia vuonna 2003 Scc Viatek Oy:n toimesta (nykyisin Ramboll Finland Oy). Tutkimusraportissa kiinteistön maaperä luokiteltiin paikoin voimakkaasti pilaantuneeksi öljyllä. Raportissa kohteeseen esitettiin lisätutkimuksia pilaantuneisuuden laajuuden, kunnostusmenetelmän ja kunnostuskustannusten selvittämiseksi. [Alustava ympäristötekninen tutkimus; Jääkärinkatu 31, Mikkeli, Tutkimusraportti, Scc Viatek Oy, ] Lisänäytteenotto suoritettiin Näytteet otettiin DualTube- näytteenottojärjestelmällä varustetulla kevyellä kairakoneella. Tutkimuspisteitä oli yhteensä 19 kpl (R5... R23). Näytteenotto pyrittiin ulottamaan pohjaveden pinnan alapuolelle perusmaahan noin metrin syvyydelle maanpinnasta. DualTube- näytteenottimista otettiin yhteensä 91 kpl maanäytteitä. Kolmeen tutkimuspisteeseen asennettiin näytteenoton yhteydessä pohjavesiputki (PvpR13, PvpR22 ja PvpR23). Putkista määritettiin pohjaveden pinnankorkeus ja putkesta PvpR13 otettiin vesinäyte.

4 Kenttäanalyysit Näytteiden analysoinnissa käytettiin PetroFlag-, SiteLab- ja XRF- kenttämittauslaitteistoa. PetroFlag-mittarilla määritettiin maanäytteiden kokonaishiilivetypitoisuuksia, SiteLab-mittarilla PAH-pitoisuuksia ja XRFmittarilla alkuainepitoisuuksia. PetroFlag-mittauksia suoritettiin 17 kpl, SiteLab-mittauksia 5 kpl ja XRF-mittauksia 12 kpl. Laboratorioanalyysit Maanäytteitä analysoitiin Ramboll Analytics Oy:n laboratoriossa Lahdessa ja vesinäytteitä SGS Inspection Services Oy:n laboratoriossa Haminassa. Metallit (maanäyteet) Öljyhiilivedyt, VOC, PAH (maanäytteet) Öljyhiilivedyt, VOC (vesi näytteet) ICP-OES GC/MS GC/MS Maanäytteistä suoritettiin seuraavat analyysit: metallit 1 kpl, öljyhiilivedyt 3 kpl, VOC-yhdisteet 1 kpl ja PAH-yhdisteet 1 kpl. Tulokset Tutkimuspisteessä R8 ylittyi laboratorioanalyysillä keskiraskaiden ja raskaiden öljyhiilivetyjen alempi ohjearvo. Pitoisuudet havaittiin 0,05-0,5 metrin syvyydellä. Tutkimuspisteessä R12 ylittyi laboratorioanalyysillä keskiraskaiden öljyhiilivetyjen alempi ohjearvo. Pitoisuus havaittiin 2,2-2,8 metrin syvyydellä. Tutkimuspisteessä R15 havaittiin kenttämittarilla kynnysarvon ylittävä öljyhiilivetyjen kokonaispitoisuus. Laboratorioanalyysissä pitoisuus osoittautui kuitenkin kynnysarvoa pienemmäksi. Tutkimuspisteessä R16 ylittyi laboratorioanalyysillä sinkin ylempi ohjearvo. Pitoisuus havaittiin syvyydellä 0-1,0 metriä.

5 Tutkimuspisteessä R20 havaittiin kenttämittarilla kynnysarvon ylittävä öljyhiilivetyjen kokonaispitoisuus. Pitoisuutta ei varmistettu laboratoriossa. XRF-mittauksissa saadut arseenin (As), koboltin (Co), nikkelin (Ni) ja antimonin (Sb) kynnysarvon ylitykset sekä kadmiumin ylemmän ohjearvon ylitykset ovat rinnakkaisen laboratorioanalyysin perusteella kynnysarvoa pienempiä (näyte R15 syv.0-0,5 m). Pohjavesiputkesta PvpR13 otetussa vesinäytteessä havaittiin laboratorion VOC- analyysillä aromaattisia yhdisteitä (tolueeni 0,6 µg/l, etyylibentseeni 0,3 µg/l, m+p-xyleeni 1,0 µg/l, o-xyleeni 0,5 µg/l, Trimetyylibentseeni 0,3 µg/l). Pilaantuneisuus Kiinteistöllä havaittu pilaantuneisuus voidaan jakaa neljään erilliseen osaalueeseen seuraavasti: Alue 1, pohjoisen huoltohallin öljymonttu Alue 2, vanha polttoaineiden jakelualue Alue 3, lämmitysöljysäiliö Alue 4, eteläisen huoltohallin taka-alue Alue 1 Öljymontun betonisen pohjalaatan alapuolella on noin 0,5 metrin kerros keskiraskailla ja raskailla öljyjakeilla pilaantunutta maata. Pitoisuudet ovat alemman ja ylemmän ohjearvotason välissä. Pilaantuneita massoja on noin 25 m 3. Alue 2 Vanhan tankkauspaikan alueella on keskiraskailla öljyjakeilla pilaantunutta maata noin 150 m 2 :n alueella. Pilaantuneisuus on syvyydellä 1,0... 3,0 metriä maanpinnasta. Pilaantuneiden massojen määrä on noin 130 m 3, joista noin 40 m 3 on pitoisuudeltaan yli ylemmän ohjearvotason ja 90 m 3 alem-

6 man ohjearvon ja ylemmän ohjearvon välissä. Tankkauspaikan pohjavedessä havaittiin merkkejä bensiinistä (aromaattiset yhdisteet). Alue 3 Lämmitysöljysäiliön ympärillä on keskiraskailla ja raskailla öljyjakeilla pilaantunutta maata noin 25 m 2 :n alueella. Pilaantuneisuus on syvyydellä ,0 metriä maanpinnasta. Pilaantuneiden massojen määrä on noin 35 m 3, joista noin 20 m 3 on pitoisuudeltaan yli ylemmän ohjearvotason ja 15 m 3 alemman ja ylemmän ohjearvon välissä. Alue 4 Eteläisen huoltohallin takana oleva pintamaa on pilaantunut sinkillä. Pilaantuneen alueen pinta-ala on noin 50 m 2 ja pilaantuneita massoja on noin 25 m 2. Pilaantuneiden massojen sinkkipitoisuus on yli ylemmän ohjearvon. Puhdistussuunnitelma Puhdistuksen tavoitetaso Puhdistustavoitteena on poistaa massanvaihdolla VNa:ssa 214/2007 määriteltyjen alempien ohjearvojen ylittävät haitta-ainepitoisuudet: Kevyet öljyhiilivedyt 100 mg/kg Keskiraskaat öljyhiilivedyt 300 mg/kg Raskaat öljyhiilivedyt 600 mg/kg Sinkki 250 mg/kg Kunnostuksen toteutus Pilaantuneet maat poistetaan massanvaihtona syksyllä Pilaantuneet maat viedään luvan omaavalle jätteenkäsitte1ylaitokselle. Kunnostustyö suoritetaan kuivatyönä. Pintavesien pääsy kaivantoon estetään. Ympäristöhaittojen ehkäisy, laadunvalvonta ja puhdistustavoitteen toteaminen

7 Sivullisten pääsy työ-alueelle estetään. Kunnostettavat massat kuormataan suoraan kuljetusvälineisiin, joiden kuormat peitetään kuljetusten ajaksi. Renkaiden mukana tapahtuva leviäminen estetään liikennöimällä pilaantuneen alueen ulkopuolella. Haitta-aineiden leviämistä voi tapahtua pölyn tai vesivirtausten mukana. Vesien mukana tapahtuva haitta-aineiden leviäminen estetään tekemällä kaivutyöt kuivatyönä ja estämällä työalueen ulkopuolelta tulevien pintavesien valuminen kaivantoihin. Pilaantuneen maan kunnostukseen perehtynyt henkilö on työmaalla kunnostuksen aikana, ottaa näytteitä, tekee havaintoja sekä ohjaa kunnostustyön etenemistä. Poistettavien massojen haitta-ainepitoisuuksina käytetään ensisijaisesti tutkimusvaiheissa määritettyjä pitoisuuksia, mutta pitoisuuksia ja pilaantuneisuuden levinneisyyttä tarkennetaan kunnostustyön edetessä kenttäanalysaattoreilla (Innov-X (metallit) ja PetroFlag (öljyhiilivedyt)). Kunnostustyöstä pidetään työmaalla työmaapäiväkirjaa, johon kirjataan tiedot työn suorituksesta. Maaperän puhtaus ja kunnostustoimenpiteiden riittävyys varmistetaan tutkimalla leikkauspinnoilta otettavista maanäytteistä haitta-aineiden jäännöspitoisuudet laboratoriossa. Kunnostustyöstä laaditaan loppuraportti, jossa esitetään kunnostuksen toteutus, jäännöspitoisuudet ja mahdolliset jatkotoimenpiteet. Mahdolliset jäännöspitoisuudet urakka-alueen ulkopuolelle rajataan kaivannon luiskiin suodatinkankaalla ja kartoitetaan myöhempiä toimenpiteitä varten. ILMOITUKSEN KÄSITTELY Tiedottaminen ja lausunnot Ilmoituksesta ei ole tiedotettu eikä pyydetty kirjallisia lausuntoja. ETELÄ-SAVON YMPÄRISTÖKESKUKSEN RATKAISU

8 Ympäristökeskus on tarkastanut Mikkelin ammattikorkeakouluyhtymän jättämän ilmoituksen ja hyväksyy maaperän puhdistamisen esitetyn ilmoituksen mukaisesti sekä antaa siinä esitetyn lisäksi kiinteistön puhdistamista varten seuraavat määräykset: Maaperän puhdistaminen 1. Maaperästä on puhdistettava pilaantuneet maat, joiden haittaainepitoisuus ylittää seuraavat valtioneuvoston asetuksessa (214/2007) annetut alemmat ohjearvotasot: bensiinijakeet (C 5 -C 10 ) 100 mg/kg keskitisleet (>C 10 -C 21 ) 300 mg/kg raskaat öljyjakeet (>C 21 -C 40 ) 600 mg/kg sinkki 250 mg/kg Maan puhdistaminen on tehtävä niin laajalti, että mainittuihin alempiin ohjearvopitoisuuksiin päästään. Puhdistustavoitteen toteutuminen ja maaperän puhtaus on varmistettava riittävällä määrällä tarkoitukseen soveltuvilla kenttämittauksilla ja riittävillä laboratoriomäärityksillä. (YSL 75 ja 78 ) 2. Puhdistustyön aloittamisesta on ilmoitettava sähköpostitse ennen työn aloittamista ja lopettamisesta välittömästi puhdistustyön loputtua Etelä-Savon ympäristökeskuksen kirjaamoon sekä Mikkelin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. (YSL 78 ) 3. Hakijan on nimettävä henkilö ja hänelle varahenkilö, jotka vastaavat kiinteistön puhdistamisesta, päätöksen ehtojen noudattamisesta ja kiinteistön valvonnasta puhdistuksen aikana. Henkilöiden nimet ja yhteystiedot on ilmoitettava ennen kunnostustyöhön ryhtymistä sähköpostitse Etelä-Savon ympäristökeskuksen kirjaamoon, Mikkelin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle sekä jätteet vastaanottavalle laitokselle. (YSL 78 ) 4. Puhdistustyö on tehtävä asiantuntevan konsultin ja vastuuhenkilön johdolla ja valvonnassa. Konsultin ja vastuuhenkilön yhteystiedot

9 on ilmoitettava ennen työhön ryhtymistä sähköpostitse ympäristökeskukseen ja Mikkelin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. (YSL 78 ) 5. Maaperän puhdistuksen yhteydessä on varauduttava vesien käsittelyyn. Puhdistustyön aikana kaivantoihin kertyvä vesi on poistettava kaivannoista kokonaan ja toimitettava, mikäli todetaan saastuneeksi, käsiteltäväksi asianomaiseen käsittelyluvan omaavaan laitokseen. (YSL 78 ) Jätteen käsittely ja kuljetus 6. Massanvaihdolla poistettava pilaantunut maa-aines, jonka haittaainepitoisuus ylittää määräyksessä 1 mainitut arvot, voidaan käsitellä asianmukaiset luvat omaavalla pilaantuneiden maiden käsittelypaikalla. Muu jätemateriaalisiksi luokiteltava jäte tulee myös toimittaa asianmukaiseen käsittelyyn tai loppusijoitukseen. (YSL 78 ) 7. Kunnostustyön yhteydessä tulee kunnostuksesta vastaavan varautua esittämään tiedot, joista ilmenee, että pilaantuneiden maiden vastaanottajalla ja/tai käsittelijällä on lupa ja kapasiteettia käsitellä ko. pilaantuneet massat. Tämän lisäksi lupa- ja kapasiteettitiedot on esitettävä kohdan 14 tarkoittamassa loppuraportissa. Jätteiden kuljetuksesta on sovittava ennen kuljetukseen ryhtymistä jätteet vastaanottavan laitoksen kanssa. (YSL 78 ) 8. Jätteet on kaivettava ja kuljetettava siten, ettei niistä aiheudu vaaraa ympäristölle. Kaivetut massat on lastattava suoraan ajoneuvon lavalle ja ne on vietävä suoraan käsittelypaikkaan. Työ on suunniteltava ja toteutettava siten, että maan ja haitta-aineiden pölyäminen ja leviäminen ympäristöön kaivun ja kuljetuksen aikana estetään. Poistettavat maamassat on peitettävä kuljetuksen ajaksi. (YSL 78 ) Puhdistushankkeen seuranta 9. Kaivettujen ja käsittelyyn vietävien maamassojen haitta-ainepitoisuuksia on seurattava kenttämittareiden avulla. Kenttämittaukset varmennetaan riittävällä määrällä laboratorionäytteitä. Maamas-

10 sojen määristä ja haitta-ainepitoisuuksista on pidettävä kirjaa. Kirjanpito on liitettävä laadittavaan loppuraporttiin. (YSL 78 ) 10. Kiinteistölle jäävien maiden haitta-ainepitoisuudet on selvitettävä laboratorionäyttein ja tutkimustulokset on liitettävä laadittavaan loppuraporttiin. (YSL 78 ) 11. Näytteenotto ja kenttäanalyysit on tehtävä asiantuntevasti. Näytteenottajan yhteystiedot sekä käytettävät näytteenotto, käsittely ja kenttäanalyysimenetelmät on ilmoitettava ennen työhön ryhtymistä sähköpostitse Etelä-Savon ympäristökeskuksen kirjaamoon ja Mikkelin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. (YSL 78 ) 12. Laboratorioanalyysit on tehtävä riittävän asiantuntemuksen omaavassa laboratoriossa. Käytettävän laboratorion nimi ja sen yhteystiedot sekä käytettävät analyysimenetelmät on ilmoitettava ennen työhön ryhtymistä sähköpostitse Etelä-Savon ympäristökeskuksen kirjaamoon ja Mikkelin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. (YSL 78 ) 13. Tutkimustulokset on toimitettava välittömästi niiden valmistuttua lyhyesti kommentoituina tiedoksi Etelä-Savon ympäristökeskukseen. (YSL 78 ) 14. Toteutuneista kunnostustoimenpiteistä ja tehdystä seurannasta samoin kuin kunnostustyön vaikutuksista maaperän laatuun on laadittava loppuraportti asetettujen kunnostustavoitteiden saavuttamisen jälkeen. Loppuraporttiin on sisällyttävä tutkimusraportit, työn lopettamisilmoitus, siirto-asiakirjat ja mahdolliset työmaapöytäkirjat. Loppuraportti on toimitettava kirjallisena Etelä-Savon ympäristökeskukseen sekä Mikkelin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle viimeistään kolme kuukautta kunnostustyön päättymisen jälkeen. (YSL 78 ) 15. Jos tehtävä seuranta osoittaa tai muutoin ilmenee, että tehdyt kunnostustoimenpiteet ovat olleet riittämättömiä ja kiinteistölle on jäämässä kohdassa 1 esitettyjä pitoisuuksia suurempia pitoisuuksia pilaantunutta maata, on kiinteistön puhdistamisesta vastaavan esitettä-

11 vä riskinarviointi tai tarkistettu suunnitelma puhdistuksen jatkamiseksi Etelä-Savon ympäristökeskukselle. (YSL 78 ) Päätöksen perustelut Etelä-Savon ympäristökeskuksen käsityksen mukaan alueella olevan pilaantuneen maan käsittely ilmoituksessa esitetyllä tavalla ja edellä mainituin ehdoin täyttää ympäristönsuojelulain ja jätelain pilaantuneen maaperän puhdistamiselle asettamat vaatimukset eikä työstä tai alueen maaperästä aiheudu jatkossa terveyshaittaa tai vaaraa ympäristölle. Kohteen maaperä on pilaantunut tehdyn selvityksen perusteella arvioiden mm. autokorjaamo- ja polttonesteiden jakelutoiminnan seurauksena. Alueen maaperän pilaantuminen on tapahtunut pitkän ajan kuluessa. Ympäristönsuojelulainsäädännön voimaanpanolain (113/2000) 22.1 :n mukaan maaperän pilaantumiseen sovelletaan ympäristönsuojelulain (86/2000) 12 luvun säännöksiä. Lisäksi ennen ympäristönsuojelulain voimaantuloa tapahtuneeseen maaperän pilaantumiseen sovelletaan voimaan-panolain 22.2 :n nojalla ympäristönsuojelulain 14 :n nojalla annettavia säännöksiä. Tällainen säännös on valtioneuvosten asetus maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista (214/2007). Valtioneuvoston asetuksessa (214/2007) on määrätty eri maankäyttötarkoituksiin hyväksyttäviä maaperän haitallisten aineiden suurimpia pitoisuuksia. Puhdistettava alue on kaavassa merkitty liike- ja pienteollisuustoimintojen korttelialueeksi, jolloin puhdistuksen tavoitepitoisuuksiksi on määrätty alemmat ohjearvot. Kunnostustoimenpiteet poistavat huomattavan osan maaperän haitta-aineista, eikä maaperään jäävistä, pitoisuuksiltaan ohjearvot alittavista haitta-ainemääristä ennalta arvioiden aiheudu haittaa jatkossa ympäristölle tai terveydelle. (Määräys 1) Asianmukaisen jätehuollon ja viranomaisvalvonnan järjestämiseksi on tarpeen määrätä kunnostustyössä syntyvien jätteiden käsittelystä ja kuljetuksesta. Annetuissa määräyksissä on otettu huomioon, että maaperä on pilaantunut myös haihtuvilla hiilivedyillä. Samoin on ollut tarpeen määrätä jätteiden kuljetuksesta tiedottamisesta vastaanottavalle laitokselle. (Määräys 2-8)

12 Jätehuolto on mahdollisuuksien mukaan hoidettava siten, että jätteet voidaan käyttää uudelleen tai muutoin hyödyksi ja ettei jätteistä aiheudu haittaa ympäristölle. Syntyvien jätteiden toimittaminen alueille tai laitoksiin, joilla on asianmukaiset luvat käsittelylle, varmistavat, ettei jätteistä aiheudu haittaa tai vaaraa ympäristölle. ( Määräys 6) Jätehuollon järjestämiseksi siten, ettei jätteistä aiheudu haittaa ympäristölle, on ollut tarpeen määrätä kunnostusalueella tapahtuvasta sekä loppusijoitukseen ja muualle käsittelyyn menevien jätteiden laadun ja määrän seuraamisesta. Loppuraportointi on osa seurantaa. (Määräys 9-15) ONGELMAJÄTTEEN SIIRTOASIAKIRJA Etelä-Savon ympäristökeskus toteaa, että hakijan on huomioitava jätelain (1072/93) 18 :n nojalla annettu valtioneuvoston päätös (659/96), jonka mukaan toimitettaessa ongelmajätettä, kuten pilaantuneita maamassoja, hyödynnettäväksi tai käsiteltäväksi on ongelmajätteen haltijan (luovuttajan) laadittava ongelmajätettä koskeva siirtoasiakirja. Siirto-asiakirjan on oltava mukana jätteen siirron aikana ja se on luovutettava jätteen vastaanottajalle. Siirtoasiakirjasta tulee ilmetä seuraavat asiat: ongelmajätteen tuottajan, haltijan (luovuttaja), kuljetuksen suorittajan ja vastaanottajan nimi ja yhteystiedot; kuljetusajankohta sekä pakkaus- ja kuljetustapa; ongelmajätteen nimi, tunnusnumero, määrä, koostumus, olomuoto ja ominaisuudet; jätteen hyödyntämis- ja käsittelypaikka sekä käsittelymenetelmä; ongelmajätteen haltijan vakuutus annettujen tietojen oikeellisuudesta ja allekirjoitus ja päiväys. Ongelmajätteen vastaanottajan on vahvistettava jätteen vastaanotto asiakirjaan tehdyllä päivätyllä allekirjoituksellaan. Luovuttajan ja vastaanottajan on säilytettävä allekirjoittamansa siirtoasiakirja tai sen jäljennös kolmen vuoden ajan allekirjoituksesta.

13 SOVELLETUT OIKEUSOHJEET Ympäristönsuojelulaki (86/2000) 14, 63, 75, 78 Ympäristönsuojeluasetus (169/2000) 24, 25, 26, 27 Laki ympäristölainsäädännön voimaanpanosta (113/2000) 22 Valtioneuvoston asetus maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista (214/2007) Ympäristöministeriön asetus alueellisen ympäristökeskuksen maksullisista suoritteista (1387/2006) Valtioneuvoston päätös ongelmajätteistä annettavista tiedoista sekä ongelmajätteiden pakkaamisesta ja merkitsemisestä (659/1996) Ympäristöministeriön asetus yleisimpien jätteiden sekä ongelmajätteiden luettelosta (1129/2001) MAKSU 430 euroa Ympäristöministeriön asetuksessa alueellisen ympäristökeskuksen maksullisista suoritteista säädetään, että pilaantuneen maaperän puhdistamisesta tehtävän ilmoituksen käsittelystä peritään maksua 43 euroa/h. Tämän päätöksen käsittelyyn on kulunut aikaa 10 tuntia. PÄÄTÖKSEN JAKELU Päätös Mikkelin ammattikorkeakouluyhtymä lasku mukana Tiedoksi Mikkelin kaupunginhallitus Mikkelin ympäristönsuojeluviranomainen valvoja Suomen ympäristökeskus, sähköisesti

14 Ilmoittaminen kunnan ilmoitustaululla Päätös kuulutetaan Mikkelin kaupungin ilmoitustaululla. MUUTOKSEN HAKU Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallintooikeuteen. Valitusoikeus päätöksestä on luvan hakijalla ja niillä, joiden etua asia saattaa koskea, sekä kunnanhallituksella ja viranomaisilla, joiden tehtävänä on valvoa asiassa yleistä etua. Muutosta voidaan hakea myös pelkästään käsittelymaksua koskevaan päätökseen. Käsittelymaksun muutosta haetaan Vaasan hallinto-oikeudelta liitteenä olevan valitusosoituksen mukaisesti. Valitusosoitus on liitteenä. Ympäristöinsinööri Keijo Lindberg Ympäristöinsinööri Mikko Rautio LIITTEET Liite 1 Valitusosoitus Liite 2 Asiakaskysely

15 LIITE Etelä-Savon ympäristökeskuksen päätökseen Dnro ESA-2009-Y VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Valitusaika Tähän päätökseen tyytymätön saa hakea siihen muutosta kirjallisella valituksella Vaasan hallinto-oikeudelta. Päätös on annettu Valitusaika on 30 päivää päätöksen antopäivästä sitä määräaikaan lukematta. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, lauantai, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, jouluaatto tai juhannusaatto, valitusaika jatkuu vielä seuraavana arkipäivänä. Tämän päätökseen valitusaika päättyy Valituksen toimittaminen Valitus on jätettävä Vaasan hallinto-oikeuden kirjaamoon. Käynti- ja postiosoite: Korsholman puistikko 43, Vaasa Telefax: Puhelin: Aukioloaika: klo Valituksen on oltava perillä viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Lähettäjän vastuulla asiakirjat saadaan lähettää myös postitse tai lähetin välityksellä. Asiakirjat on jätettävä postiin niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan ja viraston aukioloajan päättymistä. Valituskirjelmän sisältö ja allekirjoittaminen Valitus on tehtävä kirjallisesti. Valituskirjelmässä on ilmoitettava: valittajan nimi ja kotikunta postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa päätös, johon haetaan muutosta muutos, joka päätökseen vaaditaan tehtäväksi sekä muutosvaatimuksen perustelut Valittajan, hänen laillisen edustajansa tai asiamiehensä on allekirjoitettava valituskirjelmä. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valituskirjelmän liitteet Valituskirjelmään on liitettävä: 1. päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä; 2. todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta; sekä 3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi; jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle Asiamiehen, jollei hän ole asianajaja tai yleinen oikeusavustaja, on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, jollei valittaja ole valtuuttanut häntä suullisesti valitusviranomaisessa. Oikeudenkäyntimaksu Muutoksenhakijalta peritään Vaasan hallinto-oikeudessa muutoksenhakuasian käsittelystä oikeudenkäyntimaksuna 89 euroa.

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 21.4.2011 Dnro ESAELY/52/07.00/2011 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 4.5.2011 Dnro ESAELY/62/07.00/2011 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 08.05.2012 Dnro ESAELY/46/07.00/2012 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN PÄÄTÖS PI LAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISEKSI TEHDYSTÄ IL MOITUKSESTA

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN PÄÄTÖS PI LAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISEKSI TEHDYSTÄ IL MOITUKSESTA PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 10.07.2008 Dnro ESA 2008 Y 15 114 ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN PÄÄTÖS PI LAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISEKSI TEHDYSTÄ IL MOITUKSESTA ASIAN VIREILLETULO Asia

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 8.6.2007 Dnro ESA-2006-Y-301-114 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO ILMOITUKSEN

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 25.3.2011 Dnro ESAELY/43/07.00/2011 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Exel Oyj Uutelantie Mäntyharju yhteyshenkilö: Eero Sallinen TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA

PÄÄTÖS. Exel Oyj Uutelantie Mäntyharju yhteyshenkilö: Eero Sallinen TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2005 Dnro ESA 2005 Y 240 18 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO Asia

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2011 Dnro ESAELY/4/07.00/2011 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO

Lisätiedot

PÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta.

PÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta. PÄÄTÖS 17.2.2004 Dnro ESA-2003-Y-274-18 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta. ASIAN VIREILLETULO ILMOITUKSEN TEKIJÄ Asia on tullut

Lisätiedot

TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA

TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 05.06.2017 Dnro ESAELY/466/2017 ASIA Ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 21.06.2012 Dnro ESAELY/85/07.00/2012 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 27.04.2012 Dnro ESAELY/429/07.00/2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO

Lisätiedot

TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA

TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 29.05.2017 Dnro ESAELY/456/2017 ASIA Ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN PÄÄTÖS PI LAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISEKSI TEHDYSTÄ IL MOITUKSESTA

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN PÄÄTÖS PI LAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISEKSI TEHDYSTÄ IL MOITUKSESTA PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 12.10.2007 Dnro ESA 2007 Y 246 114 ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN PÄÄTÖS PI LAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISEKSI TEHDYSTÄ IL MOITUKSESTA ASIAN VIREILLETULO ILMOITUKSEN

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 16.07.2010 Dnro ESAELY/348/07.00/2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 28.02.2013 Dnro ESAELY/186/07.00/2012 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 9.11.2005 Dnro ESA-2005-Y-153-18 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO Asia

Lisätiedot

Kohteen maaperän pilaantuminen ei ollut etukäteen tiedossa.

Kohteen maaperän pilaantuminen ei ollut etukäteen tiedossa. Päätös annettu julkipanon jälkeen 14.5.2013 POSELY/166/07.00/2013 Pohjois-Savo ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS. PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMINEN, IISALMEN PRISMA, PARKATINTIE 2, IISALMI

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 24.05.2013 Dnro ESAELY/121/07.00/2013 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 07.09.2012 Dnro ESAELY/64/07.00/2011 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 15.05.2015 Dnro ESAELY/381/2015 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 3.6.2011 Dnro ESAELY/89/07.00/2011 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 18.5.2011 Dnro ESAELY/70/07.00/2011 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 10.01.2014 Dnro ESAELY/267/07.00/2013 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 07.01.2013 Dnro ESAELY/254/07.00/2012 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO

Lisätiedot

TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA

TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 16.06.2017 Dnro ESAELY/221/2016 ASIA Ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2005 Dnro 05970092-18 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO Asia on tullut

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 12.03.2012 Dnro ESAELY/76/07.00/2011 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 29.09.2011 Dnro ESAELY/428/07.00/2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO

Lisätiedot

Päätös ympäristönsuojelulain 60 mukaisen ilmoituksen johdosta. Yhteyshenkilö: Jari Jakonen, p

Päätös ympäristönsuojelulain 60 mukaisen ilmoituksen johdosta. Yhteyshenkilö: Jari Jakonen, p Etelä-Savo PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 03.02.2010 Dnro ESAELY/49/07.00/2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 60 mukaisen ilmoituksen johdosta. VIREILLETULO 15.1.2010 HAKIJA Mikkelin Urheiluautoilijat

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 6.10.2005 Dnro ESA-2005-Y-108-18 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO Asia

Lisätiedot

Punkalaitumen kunnassa osoitteessa Lauttakyläntie 6, PUNKA- LAIDUN kiinteistörekisteritunnus

Punkalaitumen kunnassa osoitteessa Lauttakyläntie 6, PUNKA- LAIDUN kiinteistörekisteritunnus HAKIJA Oy Teboil Ab PL 102 00121 HELSINKI KIINTEISTÖT Punkalaitumen kunnassa osoitteessa Lauttakyläntie 6, 31900 PUNKA- LAIDUN kiinteistörekisteritunnus 619-425-2-17 Kiinteistön omistaa Oy Teboil Ab. VIREILLETULOPERUSTE

Lisätiedot

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus H

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus H HAKIJA As. Oy Kyläsepänkatu 9 Kyläsepänkatu 9 33270 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-207-1124-12-H VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA 10.5.2010

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 25.05.2012 Dnro ESAELY/64/07.00/2012 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO

Lisätiedot

TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA

TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 2.11.2009 Dnro ESA-2009-Y-161-114 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO Asia

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 01.02.2008 Dnro ESA 2007 Y 299 114 ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN PÄÄTÖS PI LAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISEKSI TEHDYSTÄ IL MOITUKSESTA ASIAN VIREILLETULO Asia

Lisätiedot

Pilaantuneen alueen puhdistamista koskeva ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitus.

Pilaantuneen alueen puhdistamista koskeva ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitus. K A I N U U N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S Kainuun ympäristökeskus PÄÄTÖS PL 115 Annettu julkipanon jälkeen 28.1.2008 87101 Kajaani Dnro KAI-2007-Y-147 puh. 08-61631 ASIA Pilaantuneen alueen puhdistamista

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA, KARTTULANTIE 1409, PIELAVESI

YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA, KARTTULANTIE 1409, PIELAVESI Päätös annettu julkipanon jälkeen 7.11.2012 POSELY/395/07.00/2012 Pohjois-Savo 7.11.2012 ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA, KARTTULANTIE 1409, PIELAVESI

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Metsähallitus Yhteyshenkilö: Ilpo Pakarinen Alanteentie Sulkava TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA

PÄÄTÖS. Metsähallitus Yhteyshenkilö: Ilpo Pakarinen Alanteentie Sulkava TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 8.7.2005 Dnro ESA 2005 Y 1 18 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO Asia on

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 25.04.2013 Dnro ESAELY/128/07.00/2011 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN PÄÄTÖS PI LAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISEKSI TEHDYSTÄ IL MOITUKSESTA. Reijo Väisänen, puh

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN PÄÄTÖS PI LAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISEKSI TEHDYSTÄ IL MOITUKSESTA. Reijo Väisänen, puh PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 11.09.2007 Dnro ESA 2007 Y 194 114 ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN PÄÄTÖS PI LAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISEKSI TEHDYSTÄ IL MOITUKSESTA ASIAN VIREILLETULO ILMOITUKSEN

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Mikkelin Omakotitalot Oy yhteyshenkilö Ari Pekka Vainio Tuukkalankatu Mikkeli

PÄÄTÖS. Mikkelin Omakotitalot Oy yhteyshenkilö Ari Pekka Vainio Tuukkalankatu Mikkeli PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 7.7.2005 Dnro 0597Y0099 18 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO Asia on tullut

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 1.12.2010 Dnro ESAELY/426/07.00/2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 07.06.2012 Dnro ESAELY/79/07.00/2012 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO

Lisätiedot

TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA

TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 28.11.2007 Dnro ESA 2007 Y 262 114 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO Asia

Lisätiedot

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Lempääläntie 10

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Lempääläntie 10 HAKIJA VR-Yhtymä Oy Länsi-Suomen kiinteistöalue Rautatienkatu 25 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-122-648-1 osoitteessa Lempääläntie 10 VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki

Lisätiedot

Pirkkalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Killonvainiontie

Pirkkalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Killonvainiontie HAKIJA Asianajotoimisto Krogerus Rautatienkatu 21 A 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Pirkkalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 604-402-1-634 osoitteessa Killonvainiontie 1 33960 PIRKKALA VIREILLETULOPERUSTE

Lisätiedot

Asia on tullut vireille Etelä Savon ympäristökeskukseen TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA

Asia on tullut vireille Etelä Savon ympäristökeskukseen TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA PÄÄTÖS 30.11.2004 Dnro ESA 2004 Y 199 18 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO Asia on tullut vireille Etelä Savon

Lisätiedot

PÄÄTÖS TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA

PÄÄTÖS TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 16.03.2017 Dnro ESAELY/150/2017 ASIA Ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO

Lisätiedot

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Dnro ESA 2007 Y

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Dnro ESA 2007 Y PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Dnro 14.9.2007 ESA 2007 Y 207 115 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 60 mukaisen ilmoituksen johdosta. VIREILLETULO 28.8.2007 HAKIJA Mikkelin Urheiluautoilijat ry Kasarminkatu

Lisätiedot

Pirkanmaan Osuuskauppa Åkerlundinkatu 11 A TAMPERE

Pirkanmaan Osuuskauppa Åkerlundinkatu 11 A TAMPERE HAKIJA Pirkanmaan Osuuskauppa Åkerlundinkatu 11 A 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Lempäälän kunnassa kiinteistörekisteritunnus 418-425-17-6 osoitteessa Pirkkalantie 1, 37550 LEMPÄÄLÄ. Kiinteistön omistaa Kiinteistö

Lisätiedot

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2008 Dnro ESA 2007 Y 298 115 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 60 mukaisen ilmoituksen johdosta. VIREILLETULO 18.12.2007 HAKIJA Autoliiton Kangasniemen osasto ry.

Lisätiedot

2 ILMOITUKSEN VIREILLE TULO Ilmoitus on tullut vireille Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa (myöhemmin ELY-keskus).

2 ILMOITUKSEN VIREILLE TULO Ilmoitus on tullut vireille Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa (myöhemmin ELY-keskus). Pohjois-Savo Päätös annettu julkipanon jälkeen 13.12.2013 POSELY/408/07.00/2013 ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA 1 ILMOITUKSEN TEKIJÄ Leppävirran

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN PÄÄTÖS PI- LAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISEKSI TEHDYSTÄ ILMOITUKSESTA

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN PÄÄTÖS PI- LAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISEKSI TEHDYSTÄ ILMOITUKSESTA PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 01.09.2009 Dnro ESA-2008-Y-98-114 ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN PÄÄTÖS PI- LAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISEKSI TEHDYSTÄ ILMOITUKSESTA ASIAN VIREILLETULO Asia

Lisätiedot

PÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta

PÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta PÄÄTÖS 23.6.2004 Dnro ESA-2004-Y-46-18 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO Asia on tullut vireille Etelä-Savon

Lisätiedot

Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.

Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta. PÄÄTÖS KASELY/176/07.00/2013 Kaakkois-Suomi 30.5.2013 Annettu julkipanon jälkeen ASIA ILMOITUKSEN TEKIJÄ Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN PÄÄTÖS PI LAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISEKSI TEHDYSTÄ IL MOITUKSESTA

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN PÄÄTÖS PI LAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISEKSI TEHDYSTÄ IL MOITUKSESTA PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 02.06.2008 Dnro ESA 2005 Y 67 114 ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN PÄÄTÖS PI LAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISEKSI TEHDYSTÄ IL MOITUKSESTA ASIAN VIREILLETULO Asia

Lisätiedot

Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.

Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta. PÄÄTÖS KASELY/680/07.00/2010 Kaakkois-Suomi 23.12.2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta. ILMOITUKSEN

Lisätiedot

Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.

Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta. PÄÄTÖS KASELY/99/07.00/2013 Kaakkois-Suomi 19.4.2013 Annettu julkipanon jälkeen ASIA ILMOITUKSEN TEKIJÄ Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.

Lisätiedot

PÄÄTÖS TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA. Mikkelin kaupunki, kiinteistötunnus Pirttiniemenkatu 3 Mikkeli

PÄÄTÖS TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA. Mikkelin kaupunki, kiinteistötunnus Pirttiniemenkatu 3 Mikkeli PÄÄTÖS Dnro 25.5.2005 ESA 2004 Y 211 18 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO Asia on tullut vireille Etelä Savon

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54

Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54 Muutoksenhakuohjeet Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä 13.4.2016 pykälät 39-54 Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Kiinteistö Oy Mikkelin Porraskulma c/o Tapiola ryhmä, kiinteistöyksikkö Itätuulentie Tapiola yhteyshenkilö Jouko Filppula

PÄÄTÖS. Kiinteistö Oy Mikkelin Porraskulma c/o Tapiola ryhmä, kiinteistöyksikkö Itätuulentie Tapiola yhteyshenkilö Jouko Filppula PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2005 Dnro ESA 2005 Y 243 18 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO ILMOITUKSEN

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta.

PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta. 1 / 5 PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 22.12.2010 Dnro POPELY/837/07.00/2010 ASIA Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta. TOIMINNANHARJOITTAJA

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 15.9.2006 Dnro ESA-2006-Y-141-18 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO Asia

Lisätiedot

TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA

TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 24.03.2017 Dnro ESAELY/247/2017 ASIA Ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Päätös ympäristönsuojelulain 62 :n mukaisesta ilmoituksesta, Ristiina. Ympäristönsuojelulaki 62 2 momentti.

PÄÄTÖS. Päätös ympäristönsuojelulain 62 :n mukaisesta ilmoituksesta, Ristiina. Ympäristönsuojelulaki 62 2 momentti. PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 22.11.2007 Dnro ESA 2005 Y 110 11 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 62 :n mukaisesta ilmoituksesta, Ristiina ILMOITUKSEN TEKIJÄ UPM Kymmene Wood Oy Pelloksen vaneritehtaat

Lisätiedot

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Kuninkaankatu 25-27

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Kuninkaankatu 25-27 HAKIJA Pirkanmaan Osuuskauppa / Kari Mäkelä Åkerlundinkatu 11A 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-103-9901-0 osoitteessa Kuninkaankatu 25-27 VIREILLETULOPERUSTE

Lisätiedot

Etelä-Savon ELY-keskus Ympäristönsuojelulaki (86/2000) 60

Etelä-Savon ELY-keskus Ympäristönsuojelulaki (86/2000) 60 Etelä-Savo 21.1.2011 Dnro ESAELY/6/07.00/2011 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 60 mukaisen ilmoituksen johdosta. VIREILLETULO 14.1.2011 HAKIJA Mikkelin Urheiluautoilijat ry Lekatie 2 50170 Mikkeli Yhteyshenkilö:

Lisätiedot

Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Finnentie 1 Kangasala

Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Finnentie 1 Kangasala HAKIJA Ruokakesko Oy Satamakatu 3 00016 KESKO KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-454-2-449 osoitteessa Finnentie 1 Kangasala VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA

Lisätiedot

1(5) Purso Oy/Olavi Pajarinen Alumiinitie 1 37200 SIURO

1(5) Purso Oy/Olavi Pajarinen Alumiinitie 1 37200 SIURO 1(5) P I R K A N M A A N PÄÄTÖS Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S pilaantuneen alueen puhdistamisesta... Annetaan julkipanon jälkeen Ympäristönsuojeluosasto Päivämäärä Diaarinumero 27.8.2008 PIR-2008-Y-269-114

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta

PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 19.2.2008 Dnro PPO 2008 Y 24 114 ASIA Päätös pilaantuneen maa alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta TOIMINNANHARJOITTAJA

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta

PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 1.8.2008 Dnro PPO 2008 Y 255 114 ASIA Päätös pilaantuneen maa alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta TOIMINNANHARJOITTAJA

Lisätiedot

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/3 Dnro ESAVI/400/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2011 ASIA Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. HAKIJA Antti ja Taru Välttilä Jaatilantie

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 16.6.2014 Dnro ESAELY/685/2014 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO

Lisätiedot

PÄÄTÖS. KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014)

PÄÄTÖS. KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014) PÄÄTÖS PL 110, Ailakinkatu 17 Pvm 25.11.2008 40101 JYVÄSKYLÄ Annettu julkipanon jälkeen Puh. 020 490 110 Dnro KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014) 614 273 ASIA Ympäristöluvan siirtäminen HAKIJA Skanska Asfaltti

Lisätiedot

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku Etelä-Suomi Päätös Nro 29/2010/2 Dnro ESAVI/484/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Biovakka Suomi Oy:n Topinojan jätevesilietteiden

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.2.2014 ASIA HAKIJA Aitolan Autopurkaamo Ky:n ympäristöluvan raukeaminen Keski-Suomen elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 21.02.2014 Dnro ESAELY/36/07.00/2014 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO

Lisätiedot

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus. Sijainti: Sodankylä

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus. Sijainti: Sodankylä Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 21.10.2015 ML2012:0219 Pelkosenniemen Malminetsintä Oy c/o Prunus Asianajotoimisto Oy Ville Salonen Aleksanterinkatu 29 A 27 33100 TAMPERE MALMINETSINTÄLUVAN SIIRTOA

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS. Oikaisuvaatimuskielto

OIKAISUVAATIMUS. Oikaisuvaatimuskielto OIKAISUVAATIMUS Oikaisuvaatimuskielto VALITUSOSOITUS Valituskielto Pöytäkirjan 10, 11, 14, 15, 22 ja 23 : tehdystä päätöksestä ei kuntalain 91 mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätökset koskevat

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki. Etelä-Suomi Päätös Nro 110/2013/1 Dnro ESAVI/24/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 4.6.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki.

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. Päätös Etelä-Suomi Nro 169/2013/1 Dnro ESAVI/170/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. LAITOS Auto-pläkkärit

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta

PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 31.10.2014 Dnro ESAELY/207/07.00/2013 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus.

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus. Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 12.8.2016 ML2012:0168 FQM FinnEx Oy Kevitsantie 730 99670 PETKULA MALMINETSINTÄLUVAN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on

Lisätiedot

MERKINTÄ. Päätös. Nro 53/2010/2 Dnro ESAVI/540/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen

MERKINTÄ. Päätös. Nro 53/2010/2 Dnro ESAVI/540/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 53/2010/2 Dnro ESAVI/540/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.10.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 61 :n mukainen ilmoitus koeluonteisesta toiminnasta, joka koskee pilaantuneen

Lisätiedot

Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Nahkalinnankatu

Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Nahkalinnankatu HAKIJA Asunto Oy Akaan Eemeli, c/o YIT Talonrakennus Oy Kihlmanninraitti 1E 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 20-444-1-150 osoitteessa Nahkalinnankatu 37830 VIIALA VIREILLETULOPERUSTE

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta.

PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta. PÄÄTÖS Pohjois-Pohjanmaa Annettu julkipanon jälkeen 23.6.2010 Dnro POPELY/484/07.00/2010 ASIA Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta.

Lisätiedot

Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.

Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta. PÄÄTÖS KASELY/243/07.00/2010 Kaakkois-Suomi 27.4.2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta. ILMOITUKSEN

Lisätiedot

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 11.2.2015 valtausoikeuden siirtoa koskeva hakemus.

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 11.2.2015 valtausoikeuden siirtoa koskeva hakemus. Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 19.3.2015 8982, 9095 Geologian tutkimuskeskus PL 77 96101 ROVANIEMI VALTAUSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes)

Lisätiedot

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 02.02.2012 valtausoikeuksien siirtoa koskeva hakemus.

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 02.02.2012 valtausoikeuksien siirtoa koskeva hakemus. Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 8.3.2012 8212, 8549, 8559 Magnus Minerals Oy PL 3 33211 Tampere VALTAUSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus on (Tukes) on saapunut 02.02.2012 valtausoikeuksien

Lisätiedot

TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA

TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 29.09.2008 Dnro ESA 2004 Y 238 114 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO Asia

Lisätiedot

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa Etelä-Suomi Päätös Nro 165/2013/1 Dnro ESAVI/98/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA Southwest Trade Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee Hämeenlinnan kaupungissa sijaitsevan

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola.

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola. Päätös Etelä-Suomi Nro 23/2013/1 Dnro ESAVI/41/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 5.2.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola. LAITOS Heinolan Autopurkaamo

Lisätiedot

Kainuun ympäristökeskus PL 115 Annettu julkipanon jälkeen 27.7.2007 87101 Kajaani Dnro KAI 2007 Y 88 puh. 08 61631

Kainuun ympäristökeskus PL 115 Annettu julkipanon jälkeen 27.7.2007 87101 Kajaani Dnro KAI 2007 Y 88 puh. 08 61631 K A I N U U N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S Kainuun ympäristökeskus PÄÄTÖS PL 115 Annettu julkipanon jälkeen 27.7.2007 87101 Kajaani Dnro KAI 2007 Y 88 puh. 08 61631 ASIA Pilaantuneen alueen puhdistamista

Lisätiedot

Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula

Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula PÄÄTÖS Nro 67/07/1 Dnro ISY-2007-Y-141 Annettu julkipanon jälkeen 25.6.2007 ASIA Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula HAKIJA Eero Suomäki Suomäentie

Lisätiedot

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-119-832-7 osoitteessa Sammonkatu 44 33530 Tampere

Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-119-832-7 osoitteessa Sammonkatu 44 33530 Tampere HAKIJA Asunto Oy Tampereen Kalevan Elias Aleksis Kivenkatu 26 33200 Tampere KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-119-832-7 osoitteessa Sammonkatu 44 33530 Tampere Kiinteistön

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN PÄÄTÖS PI LAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISEKSI TEHDYSTÄ IL MOITUKSESTA

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN PÄÄTÖS PI LAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISEKSI TEHDYSTÄ IL MOITUKSESTA PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 31.07.2008 Dnro ESA 2008 Y 151 114 ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN PÄÄTÖS PI LAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISEKSI TEHDYSTÄ IL MOITUKSESTA ASIAN VIREILLETULO Asia

Lisätiedot

Valitusoikeus Päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa.

Valitusoikeus Päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Päätökseen saa hakea muutosta valittamalla sille hallinto-oikeudelle, jonka tuomiopiirissä pääosa tässä päätöksessä tarkoitetusta alueesta sijaitsee. Toimivaltainen hallinto-oikeus

Lisätiedot

TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA

TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 02.04.2007 Dnro ESA 2006 Y 43 114 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO Asia

Lisätiedot

Oriveden kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Aihtiantie 14, ORIVESI

Oriveden kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Aihtiantie 14, ORIVESI HAKIJA Oy Shell Ab PL 16 01301 VANTAA KIINTEISTÖ Oriveden kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 562-413-69-4 osoitteessa Aihtiantie 14, 35300 ORIVESI VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA

Lisätiedot