TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA
|
|
- Antero Honkanen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Dnro ESAELY/247/2017 ASIA Ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO Asia on tullut vireille Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen ILMOITUKSEN TEKIJÄ YIT Rakennus Oy Graanintie Mikkeli Yhteyshenkilö Eemeli Heikkinen eemeli.heikkinen@yit.fi Puh: TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA Ympäristönsuojelulain 136 :n mukaisesti pilaantuneen maan puhdistamiseen voidaan ryhtyä tekemällä siitä ilmoitus alueelliselle elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. ILMOITUS Pilaantuneen alueen sijainti Mikkelin kaupunki Graanintie 29 Kiinteistötunnus: Kiinteistön omistaja Rakennusliike Ola Oy Maaherrankatu 30L Mikkeli ETELÄ-SAVON ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Kutsunumero PL Mikkeli Jääkärinkatu Mikkeli
2 Käyttöhistoria alueella ja nykytilanne Graanin alueen entisellä tehdasalueella on toiminut mm. tynnyritehdas, saha ja puutalotehdas. Tähän ilmoitukseen liittyvä kohde kuuluu osana Graanin alueen suoritettuihin laaja-alaisiin ympäristöteknisiin tutkimuksiin ja on nimetty osa-alueeksi 6. Osa-alue 6 sijoittuu varsinaisen teollisuusalueen eteläpuolelle. Alueella on sijainnut eteläpohjoissuuntainen tieura talotehtaalta Rauhaniemen kärkeen. Alue on vanhaa Saimaan ranta-alueen täyttöä. Laajojen tutkimusten mukaan koko entiselle teollisuusalueelle alueelle (myös 6. alueelle) on laadittu perusteelliset riskinarviot. Etelä-Savon ympäristökeskus on antanut lausunnon riskinarvioista ja mahdollisesti alueelle jäävistä lievästi pilaantuneista maamassoista. Kohde sijaitsee Mikkelin asemakaava-alueella, kaavamerkintänä AK (asuinkerrostalojen korttelialue). Kohdekiinteistön pinta-ala on 2993 m2. Kiinteistö rajautuu lännestä asuinkiinteistöön As Oy Mikkelin Luotsi (81-3), idästä ja pohjoisesta puistoalueeseen ja etelästä Graanin rantaraittiin. Kunnostuskohteen maaperän, pohja- ja pintavesitietojen kuvaus Puhdistussuunnitelma Kiinteistön maanpinta on tasolla (N2000) kohoten lounaasta koillisen. Kohdekiinteistö on luonnontilassa. Pintamaa 0-20 cm koostuu humuksesta. Kiinteistön pohjoisosassa on avokalliota. Kiinteistön pohjois- ja keskiosan maaperä koostuu moreenista. Tutkimuksessa kiinteistön eteläosassa havaittiin puujätetäyttöä 0,3 0,7 m paksuisessa kerroksessa syvyydellä 0,5 1,5 m maanpinnasta. Perusmaana jätetäytön alapuolella todettiin silttiä / silttistä hiekkaa. Nykyisin sadevedet imeytyvät maastoon. Lähin vesistö, Saimaan Savilahti, sijaitsee välittömästi etelässä, rantaraitin takana, noin 10 m etäisyydellä kiinteistöstä. Saimaan vesipinta tutkimuksen aikaan oli (N2000). Poistettava täyttökerros sijaitsee vesipinnan yläpuolella. Kohde ei sijaitse vedenhankintaa varten tärkeällä pohjavesialueella. Lähin pohjavesialue, Pursiala (tunnus: ) sijaitsee noin 600 m etäisyydellä lännessä. Kiinteistön rantaalueella pohjavedenpinta noudattaa Saimaan pinnantasoa, eli noin 1,3 m syvyydellä eteläosan maanpinnasta ( ). Tutkimustulokset Osa-alueella 6 on suoritettu ympäristöteknisiä tutkimuksia SCC Viatek Oy:n (nykyisin Ramboll Finland Oy) toimesta vuonna Tutkimuksissa nykyisen kiinteistön 81-8 alueelle sijoittui yksi koekuoppa. Kohteessa suoritettiin ympäristötekninen lisätutkimus helmikuussa 2017 Ramboll Finland Oy:n toimesta. Suoritetussa lisätutkimuksessa kiinteistön eteläosassa todettiin 0,3 0,7 m paksuinen sahanpurua ja puujätettä sisältävä täyttökerros 0,5 1,5 m syvyydellä maanpinnasta. Massoja arvioidaan olevan noin 650 m 2 laajuisella alueella yhteensä 325 m 3 ktr. Yhdessä ko. täytön neljästä näytteestä todettiin ylemmän ohjearvotason ylittävät pitoisuudet sinkkiä ja kuparia sekä alemman ohjearvotason ylittävä pitoisuus dioksiineja/furaaneja. Kunnostuksen tavoitetaso Tuleva maankäyttö huomioiden esitetään maaperän puhdistustavoitteena käytettäväksi rakennusten alapuolella VNa:ssa 214/2007 annettuja haitta-aineiden kynnysarvopitoisuuksia:
3 - Öljyjakeet (>C10-C40) 300 mg/kg - Dioksiinit ja furaanit 10 ng/kg Riskinarvioinnista poiketen rakennuksen alapuolelle esitetään maaperän puhdistustavoitteena käytettäväksi metallien osalta VNa:n alempia ohjearvotasoja: - Arseeni 50 mg/kg - Antimoni 10 mg/kg - Elohopea 2 mg/kg - Kadmium 10 mg/kg - Koboltti 100 mg/kg - Kromi 200 mg/kg - Kupari 150 mg/kg - Lyijy 200 mg/kg - Nikkeli 100 mg/kg - Sinkki 250 mg/kg - Vanadiini 150 mg/kg Rakennusten alapuolelta poistetaan lisäksi sahanpuru, puujäte ja muu jätteeksi luokiteltava aines. Piha- ja liikennealueille esitetään maaperän puhdistustavoitteena käytettäväksi VNa:n 214/2007 ylempiä ohjearvotasoja: - Keskitisleet (>C10-C21) 1000 mg/kg - Raskaat öljyjakeet (>C21-C40) 2000 mg/kg - Dioksiinit ja furaanit 1500 ng/kg - Arseeni 100 mg/kg - Antimoni 50 mg/kg - Elohopea 5 mg/kg - Kadmium 20 mg/kg - Koboltti 250 mg/kg - Kromi 300 mg/kg - Kupari 200 mg/kg - Lyijy 750 mg/kg - Nikkeli 150 mg/kg - Sinkki 400 mg/kg - Vanadiini 250 mg/kg Alueella pilaantumattomiksi todettuja maa-aineksia hyödynnetään kaivantojen täyttömassoina. Mikäli piha- liikennealueille jää lievästi pilaantuneita massoja, eristetään ne riittävin rakennekerroksin (0,5 m). Kunnostuksen toteutus Kunnostusmenetelmä Maaperän kunnostus toteutetaan massanvaihtona. Massanvaihdossa pilaantunut maa-aines poistetaan kaivamalla ja toimitetaan käsiteltäväksi luvanvaraiseen laitokseen. Jätteiden käsittely Puujätteet ja yli 150 mm kiviaines erotellaan maa-aineksesta ja sahanpurusta välppäämällä ja/tai lajittelevalla kaivulla. Selvitys kunnostustavoitteen toteamisesta ja laadunvalvonnasta Kunnostustyötä ohjaa ympäristötekninen asiantuntija käyttäen kenttä- ja laboratorioanalyysejä.
4 ILMOITUKSEN KÄSITTELY Tiedottaminen ja lausunnot Ilmoitusta ei ole kuulutettu eikä siitä ole pyydetty lausuntoja. ETELÄ-SAVON ELY-KESKUKSEN RATKAISU Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus hyväksyy YIT Rakennus Oy:n jättämän, Mikkelin kaupungin alueella sijaitsevan kiinteistön (Graanintie 29) pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevan ilmoituksen ja antaa siinä esitetyn lisäksi kiinteistöjen puhdistamista varten seuraavat määräykset: Maaperän puhdistaminen Jätteen käsittely ja kuljetus 1. Kiinteistön tulevilta piha- ja liikennealueilta on poistettava maat, joiden haitta-ainepitoisuudet ylittävät VNa 214/2007 ylemmät ohjearvopitoisuudet. Tulevien rakennusten paikoilta on poistettava maat, joiden haittaainepitoisuudet ylittävät metallien osalta VNa 214/2007 alemmat ohjearvopitoisuudet tai öljyhiilivetyjen ja dioksiinien/furaanien osalta kynnysarvopitoisuudet. Alueella pilaantumattomiksi todettuja maa-aineksia voidaan hyödyntää kaivantojen täyttömassoina. Mikäli piha- liikennealueille jää lievästi pilaantuneita massoja, tulee ne peittää riittävin rakennekerroksin (0,5 m pilaantumatonta maata). Puhdistettavien alueiden maaperän puhtaus varmistetaan riittävällä määrällä maanäytteitä. (YSL 7, 16, 133 ) 2. Puhdistustyön aloittamisesta on ilmoitettava sähköpostitse vähintään kaksi viikkoa ennen työn aloittamista ja lopettamisesta välittömästi puhdistustyön loputtua Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kirjaamoon sekä Mikkelin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. (YSL 172 ) 3. Hakijan on nimettävä asiantunteva henkilö, joka vastaa alueen puhdistamisesta, päätöksen ehtojen noudattamisesta ja kiinteistön valvonnasta puhdistuksen aikana. Henkilön nimi ja yhteystiedot on ilmoitettava ennen kunnostustyöhön ryhtymistä sähköpostitse Etelä- Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kirjaamoon, Mikkelin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle sekä jätteet vastaanottavalle laitokselle. (YSL 172, 209 ) 4. Poistettava pilaantunut maa-aines voidaan käsitellä asianmukaiset luvat omaavalla pilaantuneiden maiden käsittelypaikalla. Muu
5 Puhdistushankkeen seuranta jätemateriaalisiksi luokiteltava jäte tulee myös toimittaa asianmukaiseen käsittelyyn tai loppusijoitukseen kaatopaikalle. (YSL 52, 136 ) 5. Kunnostustyön yhteydessä tulee kunnostuksesta vastaavan varautua esittämään tiedot, joista ilmenee, että pilaantuneiden maiden vastaanottajalla ja/tai käsittelijällä on lupa ja kapasiteettia käsitellä ko. pilaantuneet massat. Tämän lisäksi lupa- ja kapasiteettitiedot on esitettävä kohdan 12 tarkoittamassa loppuraportissa. Jätteiden kuljetuksesta on sovittava ennen kuljetukseen ryhtymistä jätteet vastaanottavan laitoksen kanssa. (YSL 52 ) 6. Jätteet on kaivettava ja kuljetettava siten, ettei niistä aiheudu vaaraa ympäristölle. Työ on suunniteltava ja toteutettava siten, että maan ja haitta-aineiden leviäminen ympäristöön kaivun ja kuljetuksen aikana sekä pölyäminen estetään. Poistettavat maamassat on peitettävä kuljetuksen ajaksi. Mikäli poistettuja massoja joudutaan välivarastoimaan, tulee välivarastoalueiden maaperän puhtaus varmistaa ja tarvittaessa kunnostaa maaperä välivarastojen purun jälkeen. (YSL 7, 52 ) 7. Kaivettujen ja käsittelyyn vietävien maamassojen haitta-ainepitoisuuksia on seurattava kenttämittauksin. Haitta-ainepitoisuudet varmennetaan riittävällä määrällä laboratorionäytteitä. Maamassojen määristä ja haittaaine-pitoisuuksista on pidettävä kirjaa. Kirjanpito on liitettävä laadittavaan loppuraporttiin. (YSL 209 ) 8. Alueelle jäävien maiden haitta-ainepitoisuudet on selvitettävä laboratorionäyttein. Tutkimustulokset on liitettävä laadittavaan loppuraporttiin. (YSL 16, 52, 62 ) 9. Näytteenotto ja kenttäanalyysit on tehtävä asiantuntevasti. Näytteenottajan yhteystiedot sekä käytettävät näytteenotto-, käsittely- ja kenttäanalyysimenetelmät on ilmoitettava ennen työhön ryhtymistä sähköpostitse Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kirjaamoon ja Mikkelin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. (YSL 209 ) 10. Laboratorioanalyysit on tehtävä riittävän asiantuntemuksen omaavassa laboratoriossa. Käytettävän laboratorion nimi ja sen yhteystiedot sekä käytettävät analyysimenetelmät on ilmoitettava ennen työhön ryhtymistä sähköpostitse Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kirjaamoon ja Mikkelin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. (YSL 209 ) 11. Tutkimustulokset on toimitettava välittömästi niiden valmistuttua lyhyesti kommentoituina tiedoksi Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle sekä Mikkelin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. (YSL 172 ) 12. Toteutuneista kunnostustoimenpiteistä on laadittava loppuraportti asetettujen kunnostustavoitteiden saavuttamisen jälkeen. Loppuraporttiin on sisällyttävä tutkimusraportit, työn aloitus- ja
6 lopettamisilmoitus, siirtoasiakirjat ja mahdolliset työmaapöytäkirjat. Loppuraportti on toimitettava kirjallisena Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen sekä Mikkelin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle viimeistään kolme kuukautta kunnostustyön päättymisen jälkeen. Loppuraportista tulee toimittaa valvontaviranomaiselle tiivistelmä julkishallinnon sähköistä lomakepalvelua käyttäen ( Pilaantuneen maaperän puhdistamisen loppuraporttitiivistelmä YM027) (YSL 172 ) 13. Jos tehtävä seuranta osoittaa tai muutoin ilmenee, että tehdyt kunnostustoimenpiteet ovat olleet riittämättömiä ja alueelle on jäämässä kohdassa 1 esitettyjä pitoisuuksia suurempia pitoisuuksia pilaantunutta maata, on alueen puhdistamisesta vastaavan esitettävä riskinarviointi tai tarkistettu suunnitelma puhdistuksen jatkamiseksi Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. (YSL 133, 134 ) Päätöksen perustelut Etelä-Savon Elinkeino-, Liikenne- ja Ympäristökeskuksen käsityksen mukaan kiinteistöillä olevan pilaantuneen maan käsittely ilmoituksessa esitetyllä tavalla ja edellä mainituin ehdoin täyttää ympäristönsuojelulain ja jätelain pilaantuneen maaperän puhdistamiselle asettamat vaatimukset eikä työstä tai kiinteistöjen maaperästä aiheudu jatkossa terveyshaittaa tai vaaraa ympäristölle tässä päätöksessä kunnostettavaksi määrätyillä alueilla. Pilaantuneen maaperän kunnostamiseen sovelletaan ympäristönsuojelulain (527/2014) 14 luvun säännöksiä. Valtioneuvoston asetuksessa /214 on määrätty eri maankäyttötarkoituksiin hyväksyttäviä maaperän haitallisten aineiden suurimpia pitoisuuksia. Kunnostustoimenpiteet poistavat huomattavan osan maaperän haitta-aineista, eikä maaperään jäävistä, pitoisuuksiltaan ohjearvot alittavista haitta-ainepitoisuuksista ennalta arvioiden aiheudu haittaa jatkossa ympäristölle tai terveydelle. (Määräys 1). Asianmukaisen jätehuollon ja viranomaisvalvonnan järjestämiseksi on tarpeen määrätä kunnostustyön aloittamisen ja lopettamisen ilmoittamisesta, kunnostustyöstä vastaavista ja toteuttavista henkilöistä, heidän yhteystietojensa ja asiantuntemuksensa selvittämiseen liittyvien tietojen toimittamisesta sekä jätteiden käsittelystä ja kuljetuksesta. Samoin on ollut tarpeen määrätä jätteiden kuljetuksesta tiedottamisesta vastaanottavalle laitokselle (Määräykset 2-6). Jätehuolto on mahdollisuuksien mukaan hoidettava siten, että jätteet voidaan käyttää uudelleen tai muutoin hyödyksi ja ettei jätteistä aiheudu haittaa ympäristölle. Syntyvien jätteiden toimittaminen alueille tai laitoksiin, joilla on asianmukaiset luvat käsittelylle, varmistavat, ettei jätteistä aiheudu haittaa tai vaaraa ympäristölle. Jätehuollon järjestämiseksi siten, ettei jätteistä aiheudu haittaa ympäristölle, on ollut tarpeen määrätä kunnostusalueella tapahtuvasta sekä loppusijoitukseen ja muualle käsittelyyn menevien jätteiden laadun ja määrän seuraamisesta. Loppuraportointi on osa seurantaa. ONGELMAJÄTTEEN (NYK. VAARALLINEN JÄTE) SIIRTOASIAKIRJA
7 Etelä-Savon Elinkeino-, Liikenne- ja Ympäristökeskus toteaa, että hakijan on huomioitava jäteasetuksen (179/2012) 24, jonka mukaan toimitettaessa ongelmajätettä, kuten pilaantuneita maamassoja, hyödynnettäväksi tai käsiteltäväksi on ongelmajätteen haltijan (luovuttajan) laadittava ongelmajätettä koskeva siirtoasiakirja. Siirtoasiakirjan on oltava mukana jätteen siirron aikana ja se on luovutettava jätteen vastaanottajalle. Siirtoasiakirjasta tulee ilmetä seuraavat asiat: ongelmajätteen tuottajan, haltijan (luovuttaja), kuljetuksen suorittajan ja vastaanottajan nimi ja yhteystiedot; kuljetusajankohta sekä pakkaus- ja kuljetustapa; ongelmajätteen nimi, tunnusnumero, määrä, koostumus, olomuoto ja ominaisuudet; jätteen hyödyntämis- ja käsittelypaikka sekä käsittelymenetelmä; ongelmajätteen haltijan vakuutus annettujen tietojen oikeellisuudesta ja allekirjoitus ja päiväys. Ongelmajätteen vastaanottajan on vahvistettava jätteen vastaanotto asiakirjaan tehdyllä päivätyllä allekirjoituksellaan. Luovuttajan ja vastaanottajan on säilytettävä allekirjoittamansa siirtoasiakirja tai sen jäljennös kolmen vuoden ajan allekirjoituksesta. JÄTTEENKULJETTAJIEN REKISTERÖINTI Etelä-Savon Elinkeino-, Liikenne- ja Ympäristökeskus muistuttaa, että jätteeksi luokiteltavaa pilaantunutta maata saa luovuttaa kuljetettavaksi vain Jätelain 94 :n mukaisesti rekisteröityneille toimijoille. Rekisteriote on saatavissa Etelä-Savon ELY - keskukselta. SOVELLETUT OIKEUSOHJEET Ympäristönsuojelulaki (527/2014) Ympäristönsuojeluasetus (713/2014) Laki ympäristölainsäädännön voimaanpanosta (113/2000) 22 Valtioneuvoston asetus maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista (214/2007) Jätelaki (646/2011) Jäteasetus (179/2012) Valtioneuvoston asetus elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen maksullisista suoritteista vuonna 2017 (1554/2016) MAKSU 440 euroa Valtioneuvoston asetuksessa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen maksullisista suoritteista säädetään, että pilaantuneen maaperän puhdistamisesta tehtävän ilmoituksen käsittelystä peritään maksua 55 euroa/h. Tämän päätöksen käsittelyyn on kulunut aikaa 8 tuntia. PÄÄTÖKSEN JAKELU Päätös Tiedoksi YIT Rakennus Oy laskutetaan myöhemmin Mikkelin kaupunki, kaupunginhallitus Mikkelin kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen Etelä-Savon ELY:n valvoja
8 Suomen ympäristökeskus, sähköisesti Ilmoittaminen kunnan ilmoitustaululla Päätös kuulutetaan Mikkelin kaupungin ilmoitustaululla. MUUTOKSEN HAKU Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen. Valitusoikeus päätöksestä on luvan hakijalla ja niillä, joiden etua asia saattaa koskea, sekä kunnanhallituksella ja viranomaisilla, joiden tehtävänä on valvoa asiassa yleistä etua. Muutosta voidaan hakea myös pelkästään käsittelymaksua koskevaan päätökseen. Käsittelymaksun muutosta haetaan Vaasan hallinto-oikeudelta liitteenä olevan valitusosoituksen mukaisesti. Valitusosoitus on liitteenä. Tämä asiakirja on sähköisesti hyväksytty. Tämän lausunnon on esitellyt ympäristönsuojelun asiantuntija Jyrki Hämäläinen ja ratkaissut yksikön päällikkö Marjukka Kilpeläinen. LIITTEET Liite 1 Valitusosoitus
9 LIITE 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen päätökseen Dnro ESAELY/247/2017 VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Tähän päätökseen tyytymätön saa hakea siihen muutosta kirjallisella valituksella Vaasan hallinto-oikeudelta. Valitusaika Päätös on annettu Valitusaika on 30 päivää päätöksen antopäivästä, sitä määräaikaan lukematta. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, lauantai, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, jouluaatto tai juhannusaatto, valitusaika jatkuu vielä seuraavana arkipäivänä. Tämän päätökseen valitusaika päättyy Valituksen toimittaminen Valitus on jätettävä Vaasan hallinto-oikeuden kirjaamoon. Käynti- ja postiosoite: Korsholman puistikko 43, PL 204, Vaasa Telefax: Puhelin: Sähköposti: vaasa.hao@oikeus.fi Aukioloaika: klo Valituksen on oltava perillä viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Lähettäjän vastuulla asiakirjat saadaan lähettää myös postitse tai lähetin välityksellä. Asiakirjat on jätettävä postiin niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan ja viraston aukioloajan päättymistä. Valituskirjelmän sisältö ja allekirjoittaminen Valitus on tehtävä kirjallisesti. Valituskirjelmässä on ilmoitettava: valittajan nimi ja kotikunta postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa päätös, johon haetaan muutosta muutos, joka päätökseen vaaditaan tehtäväksi sekä muutosvaatimuksen perustelut Valittajan, hänen laillisen edustajansa tai asiamiehensä on allekirjoitettava valituskirjelmä. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valituskirjelmän liitteet Valituskirjelmään on liitettävä: 1. päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä;
10 2. todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta; sekä 3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle Asiamiehen, jollei hän ole asianajaja tai yleinen oikeusavustaja, on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, jollei valittaja ole valtuuttanut häntä suullisesti valitusviranomaisessa. Oikeudenkäyntimaksu Muutoksenhakijalta peritään Vaasan hallinto-oikeudessa muutoksenhakuasian käsittelystä oikeudenkäyntimaksuna 97 euroa.
11 Tämä asiakirja on hyväksytty sähköisesti / Detta dokument har godkänts elektroniskt Kilpeläinen Marjukka :48 Hämäläinen Jyrki :22
TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 05.06.2017 Dnro ESAELY/466/2017 ASIA Ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 29.05.2017 Dnro ESAELY/456/2017 ASIA Ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 08.05.2012 Dnro ESAELY/46/07.00/2012 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 18.5.2011 Dnro ESAELY/70/07.00/2011 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 21.4.2011 Dnro ESAELY/52/07.00/2011 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
PÄÄTÖS TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 16.03.2017 Dnro ESAELY/150/2017 ASIA Ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 4.5.2011 Dnro ESAELY/62/07.00/2011 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 16.06.2017 Dnro ESAELY/221/2016 ASIA Ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2011 Dnro ESAELY/4/07.00/2011 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 15.05.2015 Dnro ESAELY/381/2015 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 21.02.2014 Dnro ESAELY/36/07.00/2014 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 25.3.2011 Dnro ESAELY/43/07.00/2011 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 3.6.2011 Dnro ESAELY/89/07.00/2011 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
Päätös ympäristönsuojelulain 60 mukaisen ilmoituksen johdosta. Yhteyshenkilö: Jari Jakonen, p
Etelä-Savo PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 03.02.2010 Dnro ESAELY/49/07.00/2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 60 mukaisen ilmoituksen johdosta. VIREILLETULO 15.1.2010 HAKIJA Mikkelin Urheiluautoilijat
PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 27.04.2012 Dnro ESAELY/429/07.00/2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 28.02.2013 Dnro ESAELY/186/07.00/2012 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 10.01.2014 Dnro ESAELY/267/07.00/2013 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 31.7.2018 Dnro ESAELY/552/2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 07.09.2012 Dnro ESAELY/64/07.00/2011 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 24.05.2013 Dnro ESAELY/121/07.00/2013 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 21.06.2012 Dnro ESAELY/85/07.00/2012 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
Kohteen maaperän pilaantuminen ei ollut etukäteen tiedossa.
Päätös annettu julkipanon jälkeen 14.5.2013 POSELY/166/07.00/2013 Pohjois-Savo ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS. PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMINEN, IISALMEN PRISMA, PARKATINTIE 2, IISALMI
TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 13.3.201 Dnro ESAELY/220/2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
PÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta.
PÄÄTÖS 17.2.2004 Dnro ESA-2003-Y-274-18 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta. ASIAN VIREILLETULO ILMOITUKSEN TEKIJÄ Asia on tullut
PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 07.01.2013 Dnro ESAELY/254/07.00/2012 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 30.7.2018 Dnro ESAELY/556/2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 16.07.2010 Dnro ESAELY/348/07.00/2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
Etelä-Savon ELY-keskus Ympäristönsuojelulaki (86/2000) 60
Etelä-Savo 21.1.2011 Dnro ESAELY/6/07.00/2011 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 60 mukaisen ilmoituksen johdosta. VIREILLETULO 14.1.2011 HAKIJA Mikkelin Urheiluautoilijat ry Lekatie 2 50170 Mikkeli Yhteyshenkilö:
Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.
PÄÄTÖS KASELY/176/07.00/2013 Kaakkois-Suomi 30.5.2013 Annettu julkipanon jälkeen ASIA ILMOITUKSEN TEKIJÄ Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus H
HAKIJA As. Oy Kyläsepänkatu 9 Kyläsepänkatu 9 33270 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-207-1124-12-H VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA 10.5.2010
Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.
PÄÄTÖS KASELY/680/07.00/2010 Kaakkois-Suomi 23.12.2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta. ILMOITUKSEN
Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54
Muutoksenhakuohjeet Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä 13.4.2016 pykälät 39-54 Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta
Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.
PÄÄTÖS KASELY/99/07.00/2013 Kaakkois-Suomi 19.4.2013 Annettu julkipanon jälkeen ASIA ILMOITUKSEN TEKIJÄ Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maan puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.
PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 21.12.2015 Dnro ESAELY/427/07.00/2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 25.05.2012 Dnro ESAELY/64/07.00/2012 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 8.6.2007 Dnro ESA-2006-Y-301-114 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO ILMOITUKSEN
PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 07.06.2012 Dnro ESAELY/79/07.00/2012 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA, KARTTULANTIE 1409, PIELAVESI
Päätös annettu julkipanon jälkeen 7.11.2012 POSELY/395/07.00/2012 Pohjois-Savo 7.11.2012 ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA, KARTTULANTIE 1409, PIELAVESI
PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 12.03.2012 Dnro ESAELY/76/07.00/2011 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Lempääläntie 10
HAKIJA VR-Yhtymä Oy Länsi-Suomen kiinteistöalue Rautatienkatu 25 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-122-648-1 osoitteessa Lempääläntie 10 VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
Pirkkalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Killonvainiontie
HAKIJA Asianajotoimisto Krogerus Rautatienkatu 21 A 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Pirkkalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 604-402-1-634 osoitteessa Killonvainiontie 1 33960 PIRKKALA VIREILLETULOPERUSTE
Punkalaitumen kunnassa osoitteessa Lauttakyläntie 6, PUNKA- LAIDUN kiinteistörekisteritunnus
HAKIJA Oy Teboil Ab PL 102 00121 HELSINKI KIINTEISTÖT Punkalaitumen kunnassa osoitteessa Lauttakyläntie 6, 31900 PUNKA- LAIDUN kiinteistörekisteritunnus 619-425-2-17 Kiinteistön omistaa Oy Teboil Ab. VIREILLETULOPERUSTE
PÄÄTÖS. Exel Oyj Uutelantie Mäntyharju yhteyshenkilö: Eero Sallinen TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2005 Dnro ESA 2005 Y 240 18 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO Asia
PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 29.09.2011 Dnro ESAELY/428/07.00/2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
Pilaantuneen alueen puhdistamista koskeva ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitus.
K A I N U U N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S Kainuun ympäristökeskus PÄÄTÖS PL 115 Annettu julkipanon jälkeen 28.1.2008 87101 Kajaani Dnro KAI-2007-Y-147 puh. 08-61631 ASIA Pilaantuneen alueen puhdistamista
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Dnro ESA 2007 Y
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen Dnro 14.9.2007 ESA 2007 Y 207 115 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 60 mukaisen ilmoituksen johdosta. VIREILLETULO 28.8.2007 HAKIJA Mikkelin Urheiluautoilijat ry Kasarminkatu
2 ILMOITUKSEN VIREILLE TULO Ilmoitus on tullut vireille Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa (myöhemmin ELY-keskus).
Pohjois-Savo Päätös annettu julkipanon jälkeen 13.12.2013 POSELY/408/07.00/2013 ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISESTA 1 ILMOITUKSEN TEKIJÄ Leppävirran
Päätös ympäristönsuojelulain 60 mukaisen ilmoituksen johdosta. Yhteyshenkilö: Kilpailunjohtaja Pentti Kangas, p
Etelä-Savo PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 03.02.2010 DNro ESAELY/20/07.00/2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 60 mukaisen ilmoituksen johdosta. VIREILLETULO 11.1.2010 HAKIJA Autoliiton Kangasniemen
Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku
Etelä-Suomi Päätös Nro 29/2010/2 Dnro ESAVI/484/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Biovakka Suomi Oy:n Topinojan jätevesilietteiden
PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.2.2014 ASIA HAKIJA Aitolan Autopurkaamo Ky:n ympäristöluvan raukeaminen Keski-Suomen elinkeino-, liikenne-
Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa
Etelä-Suomi Päätös Nro 165/2013/1 Dnro ESAVI/98/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA Southwest Trade Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee Hämeenlinnan kaupungissa sijaitsevan
Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki.
Etelä-Suomi Päätös Nro 110/2013/1 Dnro ESAVI/24/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 4.6.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren
PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 25.04.2013 Dnro ESAELY/128/07.00/2011 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
PÄÄTÖS YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN PÄÄTÖS PI LAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISEKSI TEHDYSTÄ IL MOITUKSESTA
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 12.10.2007 Dnro ESA 2007 Y 246 114 ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN PÄÄTÖS PI LAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMISEKSI TEHDYSTÄ IL MOITUKSESTA ASIAN VIREILLETULO ILMOITUKSEN
TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 2.11.2017 Dnro ESAELY/977/2017 ASIA Ympäristönsuojelulain (527/2014) 136 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.
Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/3 Dnro ESAVI/400/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2011 ASIA Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. HAKIJA Antti ja Taru Välttilä Jaatilantie
Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila.
Etelä-Suomi Päätös Nro 60/2011/1 Dnro ESAVI/119/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.7.2011 ASIA Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö 103 402-45-1)
PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 16.6.2014 Dnro ESAELY/685/2014 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 6.10.2005 Dnro ESA-2005-Y-108-18 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO Asia
PÄÄTÖS. Nro 8/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/101/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 8/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/101/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 31.1.2013 ASIA Kemikaalien varastointi- ja käsittelytoimintaa harjoittavan laitoksen ympäristölupahakemuksen
Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki.
Päätös Etelä-Suomi Nro 169/2013/1 Dnro ESAVI/170/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. LAITOS Auto-pläkkärit
Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta.
PÄÄTÖS KASELY/243/07.00/2010 Kaakkois-Suomi 27.4.2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisesta pilaantuneen maaperän puhdistamista koskevasta ilmoituksesta. ILMOITUKSEN
Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Finnentie 1 Kangasala
HAKIJA Ruokakesko Oy Satamakatu 3 00016 KESKO KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 211-454-2-449 osoitteessa Finnentie 1 Kangasala VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki 78 VIREILLETULOAIKA
PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 1.12.2010 Dnro ESAELY/426/07.00/2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola.
Päätös Etelä-Suomi Nro 23/2013/1 Dnro ESAVI/41/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 5.2.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola. LAITOS Heinolan Autopurkaamo
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2008 Dnro ESA 2007 Y 298 115 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 60 mukaisen ilmoituksen johdosta. VIREILLETULO 18.12.2007 HAKIJA Autoliiton Kangasniemen osasto ry.
PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 31.10.2014 Dnro ESAELY/207/07.00/2013 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Nahkalinnankatu
HAKIJA Asunto Oy Akaan Eemeli, c/o YIT Talonrakennus Oy Kihlmanninraitti 1E 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Akaan kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 20-444-1-150 osoitteessa Nahkalinnankatu 37830 VIIALA VIREILLETULOPERUSTE
Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f
Etelä-Suomi Päätös Nro 220/2013/1 Dnro ESAVI/473/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.11.2013 ASIA Ympäristölupahakemus, joka koskee Hevosopisto Oy:n kuivikelantaa käyttävää lämpökeskusta, Ypäjä LAITOS
TOIMINNAN ILMOITUSVELVOLLISUUS JA VIRANOMAISEN TOIMIVALTA
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 2.11.2009 Dnro ESA-2009-Y-161-114 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO Asia
OIKAISUVAATIMUS. Oikaisuvaatimuskielto
OIKAISUVAATIMUS Oikaisuvaatimuskielto VALITUSOSOITUS Valituskielto Pöytäkirjan 10, 11, 14, 15, 22 ja 23 : tehdystä päätöksestä ei kuntalain 91 mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätökset koskevat
MELUA AIHEUTTAVA TOIMINTA Enduromoottoripyöräkilpailu SE-Team Enduro
Päätös 1 (4) ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisesta tilapäistä melua koskevasta ilmoituksesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ Keravan Motoristiseura ry Piikiventie 7 04250 Kerava MELUA AIHEUTTAVA
MERKINTÄ. Päätös. Nro 53/2010/2 Dnro ESAVI/540/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi Päätös Nro 53/2010/2 Dnro ESAVI/540/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.10.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 61 :n mukainen ilmoitus koeluonteisesta toiminnasta, joka koskee pilaantuneen
Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f
Päätös Etelä-Suomi Nro 55/2013/1 Dnro ESAVI/78/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.3.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus ongelmajätteiden vastaanottokeskuksen toimintaa koskevan ympäristölupapäätöksen
PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta.
PÄÄTÖS Pohjois-Pohjanmaa Annettu julkipanon jälkeen 23.6.2010 Dnro POPELY/484/07.00/2010 ASIA Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta.
ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323 115, nro YSO/134/2008) muuttaminen,
Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2011/2 Dnro ESAVI/32/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.4.2011 ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323
PÄÄTÖS. Päätös ympäristönsuojelulain 62 :n mukaisesta ilmoituksesta, Ristiina. Ympäristönsuojelulaki 62 2 momentti.
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 22.11.2007 Dnro ESA 2005 Y 110 11 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 62 :n mukaisesta ilmoituksesta, Ristiina ILMOITUKSEN TEKIJÄ UPM Kymmene Wood Oy Pelloksen vaneritehtaat
PÄÄTÖS. Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.6.2013 ASIA HAKIJA Jätteiden hyödyntämistä koskeva ympäristölupahakemus, Kokkola. CrisolteQ Oy PL 286
Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Halimajärventie, KANGASALA AS
Pirkanmaa PÄÄTÖS pilaantuneen alueen puhdistamisesta Annetaan julkipanon jälkeen 19.1.2010 Dn:o PIRELY/31/07.00/2010 HAKIJA Kangasalan kunta PL 50 36201 KANGASALA KIINTEISTÖ Kangasalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus
Valitusoikeus Päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa.
VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Päätökseen saa hakea muutosta valittamalla sille hallinto-oikeudelle, jonka tuomiopiirissä pääosa tässä päätöksessä tarkoitetusta alueesta sijaitsee. Toimivaltainen hallinto-oikeus
PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 23.1.2013 ASIA Jätteiden hyödyntämis- tai käsittelytoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,
Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo.
Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/2 Dnro ESAVI/233/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 23.3.2011 ASIA Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. LUVAN
Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka.
Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 110/2013/1 Dnro ISAVI/79/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA HAKIJA Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Pohjois-Savon
MERKINTÄ. Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen ASIA
Etelä-Suomi Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.5.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Santahaminan keskusampumarata-alueen
Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus. Sijainti: Sodankylä
Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 21.10.2015 ML2012:0219 Pelkosenniemen Malminetsintä Oy c/o Prunus Asianajotoimisto Oy Ville Salonen Aleksanterinkatu 29 A 27 33100 TAMPERE MALMINETSINTÄLUVAN SIIRTOA
Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus.
Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 12.8.2016 ML2012:0168 FQM FinnEx Oy Kevitsantie 730 99670 PETKULA MALMINETSINTÄLUVAN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on
Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko.
Etelä-Suomi Päätös Nro 71/2010/3 Dnro ESAVI/405/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 30.11.2010 ASIA Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko. HAKIJA Arto Heikkilän perikunta Timo Heikkilä,
Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitus pilaantuneen maan puhdistamiseksi.
PÄÄTÖS KASELY/256/07.00/2012 1 (5) Kaakkois-Suomi 25.9.2012 Annettu julkipanon jälkeen ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen ilmoitus pilaantuneen maan puhdistamiseksi. ILMOITUKSEN TEKIJÄ Finavia Oyj
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Kuninkaankatu 25-27
HAKIJA Pirkanmaan Osuuskauppa / Kari Mäkelä Åkerlundinkatu 11A 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-103-9901-0 osoitteessa Kuninkaankatu 25-27 VIREILLETULOPERUSTE
PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 17.07.2013 Dnro ESAELY/127/07.00/2013 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-119-832-7 osoitteessa Sammonkatu 44 33530 Tampere
HAKIJA Asunto Oy Tampereen Kalevan Elias Aleksis Kivenkatu 26 33200 Tampere KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-119-832-7 osoitteessa Sammonkatu 44 33530 Tampere Kiinteistön
PÄÄTÖS. Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta.
1 / 5 PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 22.12.2010 Dnro POPELY/837/07.00/2010 ASIA Päätös pilaantuneen maa-alueen puhdistamista koskevan ympäristönsuojelulain 78 :n mukaisen ilmoituksen johdosta. TOIMINNANHARJOITTAJA
Pirkanmaan Osuuskauppa Åkerlundinkatu 11 A TAMPERE
HAKIJA Pirkanmaan Osuuskauppa Åkerlundinkatu 11 A 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Lempäälän kunnassa kiinteistörekisteritunnus 418-425-17-6 osoitteessa Pirkkalantie 1, 37550 LEMPÄÄLÄ. Kiinteistön omistaa Kiinteistö
Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Etelä-Suomi Päätös Nro 34/2014/1 Dnro ESAVI/39/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 17.2.2014 ASIA Päätös FinnHEMS Oy:n Turun lentoasemalla sijaitsevan lentopetrolin tankkauspaikan toimintaa koskevan
Muutoksenhakukiellot :t 35-36, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91.
, Faksi 013 411 342 Muutoksenhakuohje Viranhaltija/lautakunta Ympäristölautakunta Päivämäärä 12.4.2017 Pykälä 35-46 Pöytäkirjan nähtävänä pitäminen 13.4.2017 Muutoksenhakukiellot :t 35-36, 40-46 Valmistelua
Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 11.2.2015 valtausoikeuden siirtoa koskeva hakemus.
Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 19.3.2015 8982, 9095 Geologian tutkimuskeskus PL 77 96101 ROVANIEMI VALTAUSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes)
PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2005 Dnro 05970092-18 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO Asia on tullut
PÄÄTÖS. Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta
PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 9.11.2005 Dnro ESA-2005-Y-153-18 ASIA Ympäristönsuojelulain 78 :n mukainen päätös pilaantuneen maaperän puhdistamiseksi tehdystä ilmoituksesta ASIAN VIREILLETULO Asia
Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/
Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/2016 15.7.2016 Kuulutus Vesilain mukainen päätös Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 15.7.2016 antanut päätöksen nro 56/2016/2. Hakija Asia Sähkökaapelin rakentaminen
PÄÄTÖS. KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014)
PÄÄTÖS PL 110, Ailakinkatu 17 Pvm 25.11.2008 40101 JYVÄSKYLÄ Annettu julkipanon jälkeen Puh. 020 490 110 Dnro KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014) 614 273 ASIA Ympäristöluvan siirtäminen HAKIJA Skanska Asfaltti