EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS"

Transkriptio

1 EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel KOM (2003) 272 lopullinen 2003/0113 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS yhteisön toimintaohjelmasta nuorisoalalla Euroopan laajuisesti toimivien organisaatioiden tukemiseksi (komission esittämä)

2 PERUSTELUT Johdanto Unionin kansalaisuus otetaan käyttöön Euroopan yhteisön perustamissopimuksessa, ja sen lisäksi aktiivisen kansalaisuuden edistämistarvetta on painotettu useissa tuoreissa kannanotoissa erityisesti nuorisoalalla: Hallintotapaa koskevassa komission valkoisessa kirjassa korostetaan kansalaisten osallistumista politiikan suunnitteluun ja täytäntöönpanoon sekä kansalaisyhteiskunnan ja siihen kuuluvien organisaatioiden osallistumista. Eurooppa-neuvoston 14. ja 15. päivänä joulukuuta 2001 antamiin päätelmiin liitetyssä Laekenin julistuksessa todetaan, että Euroopan unionin on vastattava perushaasteisiin, joista yksi on seuraava: "Miten Eurooppa-hanketta ja unionin toimielimiä voidaan tuoda kansalaisia ja varsinkin nuoria lähemmäksi?". Komission valkoisessa kirjassa EU:n nuorisopolitiikan uudet tuulet esitetään, että nuoria on kannustettava osallistumaan ja niitä organisaatioita on vahvistettava, joissa nuoret saavat äänensä kuuluviin. Komission valkoisesta kirjasta 14. päivänä toukokuuta 2002 antamassaan päätöslauselmassa Euroopan parlamentti toteaa, että valkoisessa kirjassa esitetyt toimet on toteutettava käytännössä ja että niihin on talousarviossa osoitettava riittävästi varoja Nuoriso-ohjelman määrärahojen lisäksi. Taustaa Nuorisoalalla Euroopan laajuisesti toimivia organisaatioita ja tällä alalla toteutettavia toimia on jo useiden vuosien ajan tuettu kahdesta talousarvion osaan A kuuluvasta budjettikohdasta: budjettikohdasta A-3023 yhteisrahoitetaan Euroopan nuorisofoorumin toimintakustannuksia, ja budjettikohdasta A-3029 tuetaan valtiosta riippumattomia kansainvälisiä nuorisojärjestöjä. Euroopan nuorisofoorumin toteuttamat toimet ovat lähinnä seuraavat: nuorten edustaminen suhteessa Euroopan unioniin nuorisofoorumin jäsenjärjestöjen kannanottojen koordinointi Euroopan unioniin nähden nuorisoa koskevan tiedon välittäminen EU:n toimielimille tiedonvälitys EU:lta kansallisille nuorisoneuvostoille ja kansalaisjärjestöille osallistuminen uusien puitteiden mukaiseen nuorisoalan yhteistyöhön, josta on päätetty Euroopan unionin tasolla paneelikeskustelut ja pohdiskelut, joissa käsitellään Euroopan nuorisoa ja EU:n toimia nuorten hyväksi. 2

3 Nuorisoalan organisaatiot vahvistavat ja tehostavat yhteisön toimintaa erityisesti seuraavin toimin: sidosryhmien edustaminen yhteisön tasolla nuorisovaihdot ja vapaaehtoistyö epäviralliset koulutusohjelmat nuorisopolitiikkaa koskevat paneelikeskustelut yhteisön toimintaa koskevan tiedon levittäminen nuorten osallistumisen ja aloitteellisuuden edistäminen. Kaikki tukitoimet on toteutettu ilman oikeusperustaa komission hallintomenoihin kuuluvista budjettikohdista. Tavoitteet Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta 25 päivänä kesäkuuta 2002 annettu neuvoston asetus (EY, Euratom) N:o 1605/ sekä päätös siirtyä komission talousarviossa toimintoperusteiseen budjettirakenteeseen edellyttävät perussäädösten antamista kaikista tukitoimista, jotka aiemmin rahoitettiin komissiota koskevan talousarvion osaston (pääluokan III) osaan A (hallinto) merkityistä määrärahoista. Tämän päätöksen tarkoituksena on siis luoda perussäädös tukien myöntämiselle nuorisoalalla Euroopan laajuisesti toimiville organisaatioille kolmeksi vuodeksi (vuosina ). Komissio ilmoitti uuden varainhoitoasetuksen hyväksymisen yhteydessä antamassaan lausumassa julkisesti halukkuudestaan laatia perussäädökset avustuksille, jotka ovat tällä hetkellä talousarvion osassa A. Lausumassa "Euroopan parlamentti ja neuvosto panevat merkille, että komissio aikoo antaa ehdotuksen puiteasetukseksi, jossa voidaan säätää 108 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettuja elimille myönnettävien toiminta-avustusten yleisistä valinta- ja myöntämisperusteista." Oikeusperusta Ehdotus perustuu EY:n perustamissopimuksen 149 artiklaan, jossa määrätään, että yhteisön toiminnan tavoitteena koulutusalalla on muun muassa kannustaa kehittämään nuorisovaihtoa ja sosiaalipedagogiikan alan ohjaajien vaihtoa. Noudatettavasta menettelystä määrätään EY:n perustamissopimuksen 251 artiklassa; sen mukaan ratkaisu tehdään Euroopan parlamentin ja neuvoston yhteispäätösmenettelyllä komission ehdotuksesta. Vaikutukset talousarvioon Koska ehdotuksella vastataan lähinnä tekniseen tarpeeseen luoda oikeusperusta niille tukitoimille, joilla ei sitä tällä hetkellä ole, kaavaillut summat perustuvat pitkälti Euroopan unionin talousarvioon varainhoitovuonna 2003 merkittyihin määrärahoihin. 1 EYVL L 248, , s. 1. 3

4 Ehdotettu kokonaismäärä on 11,520 miljoonaa euroa. Artiklojen tarkastelu Ehdotuksen 1 artiklassa esitellään ohjelman tavoite eli valtiosta riippumattomien Euroopan laajuisesti toimivien nuorisojärjestöjen tukeminen. Ehdotuksen 2 artiklassa esitellään ohjelmaan osallistumista koskevat ehdot. Siinä myös viitataan liitteeseen, jossa esitellään yksityiskohtaisesti ohjelman kaksi ohjelmalohkoa: Euroopan nuorisofoorumin toiminta-avustukset, valtiosta riippumattomien kansainvälisten nuorisojärjestöjen toiminta-avustukset. Ehdotuksen 3 artiklassa säädetään ohjelman ulottamisesta alueellisesti Euroopan unionin jäsenvaltioihin ja mahdollisesti joidenkin toimien osalta ehdokasmaihin, EFTA-/ETA-maihin, Kaakkois-Euroopan maiden vakautus- ja assosiaatioprosessiin kuuluviin Balkanin maihin ja eräisiin Itsenäisten valtioiden yhteisön maihin. Ehdotuksen 4 artiklassa viitataan liitteeseen, jossa selvitetään ohjelman tuensaajien valintatavat. Valtiosta riippumattomien kansainvälisten nuorisojärjestöjen toiminta-avustukset myönnetään vuotuisten ehdotuspyyntöjen perusteella. Ehdotuksen 5 artiklassa viitataan liitteeseen, jossa selvitetään avustusten myöntämisehdot. Ehdotuksen 6 artiklassa edellytetään, että ohjelmaan varattava kokonaismääräraha vuosina on 11,520 miljoonaa euroa. Ehdotuksen 7 artiklassa esitetään ohjelman loppuarviomenettelyt. Ohjelmaa ei suunnitella jatkettavan vuoden 2006 jälkeen; vuodesta 2007 lähtien ohjelman toimet integroidaan uuteen nuorisoalan ohjelmaan, joka korvaa nykyisen Nuoriso-ohjelman. 4

5 2003/0113 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS yhteisön toimintaohjelmasta nuorisoalalla Euroopan laajuisesti toimivien organisaatioiden tukemiseksi EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka ottavat huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 149 artiklan 4 kohdan, ottavat huomioon komission ehdotuksen 2, ottavat huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon 3, ottavat huomioon alueiden komitean lausunnon 4, toimivat perustamissopimuksen 251 artiklassa määrättyä menettelyä noudattaen 5, sekä katsovat seuraavaa: 1) Perustamissopimuksessa otetaan käyttöön unionin kansalaisuus ja määrätään, että yhteisön toiminnan tavoitteena yleissivistävän ja ammatillisen koulutuksen sekä nuorisoasioiden alalla on muun muassa kannustaa kehittämään nuorisovaihtoa ja sosiaalipedagogiikan alan ohjaajien vaihtoa. 2) Eurooppa-neuvoston 14 ja 15 päivänä joulukuuta 2001 antamiin päätelmiin liitetyssä Laekenin julistuksessa todetaan, että Euroopan unionin on vastattava perushaasteisiin, joista yksi on se, miten Eurooppa-hanketta ja unionin toimielimiä voidaan tuoda kansalaisia ja varsinkin nuoria lähemmäksi. 3) Komission valkoisessa kirjassa EU:n nuorisopolitiikan uudet tuulet esitetään, että nuoria on kannustettava osallistumaan ja että niitä organisaatioita on vahvistettava, joissa nuoret saavat äänensä kuuluviin. Tiedotus katsotaan välttämättömäksi aktiivisen kansalaisuuden kehittämiselle EUVL C [...], [...], s [...]. EUVL C [...], [...], s [...]. EUVL C [...], [...], s [...]. EUVL C [...], [...], s [...]. 5

6 4) Nuorisoalan eurooppalaisista yhteistyöpuitteista 27 päivänä kesäkuuta 2002 annetussa neuvoston ja neuvostossa kokoontuneiden jäsenvaltioiden hallitusten edustajien päätöslauselmassa 6 hyväksytään valkoisessa kirjassa esitetyt aihekohtaiset painopisteet, etenkin osallistuminen ja tiedotus, tavoitteena kannustaa nuoria aktiiviseen kansalaisuuteen; samalla ehdotetaan mekanismeja avoimen koordinointimenetelmän toteuttamiseksi kuulemalla nuoria kansallisella tasolla soveltuvin järjestelyin ja Euroopan tasolla nuorisofoorumin välityksellä. 5) Euroopan nuorisofoorumi edustaa nuoria suhteessa Euroopan unioniin. Foorumin olennaisen tärkeänä tehtävänä on koordinoida ja välittää nuorisojärjestöjen näkemykset EU:n toimielimille ja tiedottaa järjestöille nuorisopolitiikasta. Toiminta on yleisen eurooppalaisen edun mukaista. 6) Varainhoitovuotta 2003 ja sitä edeltäviä varainhoitovuosia koskevien Euroopan yhteisöjen yleisten talousarvioiden budjettikohdan A-3023 ja A-3029 tarkoituksena on tukea Euroopan nuorisofoorumia ja valtiosta riippumattomia kansainvälisiä nuorisojärjestöjä. 7) Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta 25 päivänä kesäkuuta 2002 annetussa neuvoston asetuksessa (EY, Euratom) N:o 1605/2002 7, jäljempänä varainhoitoasetus, säädetään, että nykyiset tukitoimet on sidottava perussäädöksiin. 8) Euroopan parlamentti, neuvosto ja komissio ovat varainhoitoasetuksen 8 hyväksymisen yhteydessä sitoutuneet saavuttamaan tavoitteen, jonka mukaan kyseinen perussäädös tulee voimaan varainhoitovuonna ) Nykyinen ohjelma on syytä ulottaa alueellisesti EU:n jäsenvaltioihin ja mahdollisesti joidenkin toimien osalta kaikkiin Euroopan maihin, koska on tärkeää vahvistaa laajentuneen unionin ja sen eurooppalaisten naapurien yhteyksiä. 10) Jäsenvaltioiden varoista mahdollisesti myönnettävien yhteisön ulkopuolisten rahoitusosuuksien osalta on noudatettava perustamissopimuksen 87 ja 88 artiklaa. 11) Tässä päätöksessä asetetaan koko ohjelman keston ajaksi rahoituspuitteet, joita budjettivallan käyttäjän on pidettävä talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta ja talousarviomenettelyn parantamisesta 6 päivänä toukokuuta 1999 tehdyn Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission välisen toimielinten sopimuksen 33 kohdan mukaisena ensisijaisena ohjeena vuosittaisessa talousarviomenettelyssä 9. 12) Tähän päätökseen perustuvaa tukea on myönnettävä toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteita ehdottomasti noudattaen, EYVL L 168, , s. 2. EYVL L 248, , s. 1. Varainhoitoasetuksen hyväksymisen yhteydessä 13 päivänä kesäkuuta 2002 annettu julistus ja erityisesti sen viittaus kyseisen asetuksen 108 artiklaan. EYVL C 172, , s. 1. 6

7 OVAT PÄÄTTÄNEET SEURAAVAA: 1 artikla - [Ohjelman tavoitteet] 1. Tällä päätöksellä perustetaan yhteisön toimintaohjelma valtiosta riippumattomien Euroopan laajuisesti toimivien nuorisojärjestöjen tukemiseksi. 2. Ohjelman tarkoituksena on tukea kyseisten organisaatioiden toimintaa. Tuettavat toiminnat kuuluvat yleistä eurooppalaista etua nuorisoalalla ajavan tai Euroopan unionin nuorisopoliittiseen tavoitteeseen pyrkivän organisaation pysyvään työohjelmaan. Kyseisillä toimilla on ennen kaikkea edistettävä tai voitava edistää yhteisön tason yhteistyön kehittämistä ja toteuttamista nuorisoalalla. Yhteistyössä Euroopan nuorisofoorumin kanssa pyritään tähän yleistavoitteeseen, koska Euroopan nuorisofoorumi edustaa nuorisoalan kansalaisjärjestöjä, koordinoi niiden työtä ja välittää nuorisoalan tietoja EU:n toimielimille. 3. Ohjelman toteuttaminen alkaa 1 päivänä tammikuuta 2004 ja päättyy 31 päivänä joulukuuta artikla [Osallistuminen ohjelmaan] Voidakseen saada toiminta-avustuksen nuorisoalan organisaation on noudatettava liitteen määräyksiä ja täytettävä seuraavat ehdot: a) Sen toiminnassa on ennen kaikkea noudatettava periaatteita, jotka ovat yhteisön nuorisopolitiikan perustana, ja otettava huomioon liitteessä yksilöidyt ensisijaiset suuntaukset. b) Sen on oltava perustettu oikeudellisesti yli vuosi sitten. c) Sen on toimittava Euroopan laajuisesti joko yksin tai useista järjestöistä muodostettujen ryhmien jäsenenä siten, että se voi rakenteellisesti ja toiminnallisesti ulottua koko unionin alueelle tai vähintään kahdeksaan 3 artiklassa luetelluista valtioista, jäsenvaltiot mukaan luettuina. 3 artikla [Yhteisön ulkopuolisten maiden osallistuminen] Ohjelman toimiin voivat osallistua ETA-/EFTA-maat ja Euroopan unionin ehdokasmaat Euroopan yhteisön ja näiden maiden välisiä suhteita säänteleviin asiakirjoihin sisältyvien asiaa koskevien säännösten mukaisesti. Ohjelman toimiin voivat osallistua myös Kaakkois-Euroopan maiden vakautus- ja assosiaatioprosessiin kuuluvat Balkanin maat 10 näiden maiden kanssa sovittavien edellytysten ja menettelytapojen mukaisesti 11 Entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia, Albania, Serbia ja Montenegro, Bosnia ja Hertsegovina sekä Kroatia. 7

8 Samoin ohjelmaan voivat osallistua eräät Itsenäisten valtioiden yhteisöön kuuluvat maat 11 näiden maiden kanssa sovittavien edellytysten ja menettelytapojen mukaisesti. 4 artikla [Tuensaajien valinta] Kun yleistä eurooppalaista etua nuorisoalalla ajavan tai Euroopan unionin nuorisopoliittiseen tavoitteeseen pyrkivän organisaation pysyvään työohjelmaan myönnetään toiminta-avustus, on otettava huomioon liitteessä yksilöidyt yleiset perusteet. 5 artikla [Tuen myöntäminen] Ohjelman eri lohkojen yhteydessä myönnettyjen avustusten on oltava vastaavassa liitteen osassa annettujen määräysten mukaiset. 6 artikla - [Varainhoitoa koskevat säännökset] 1. Määrärahat tämän ohjelman täytäntöönpanoon 1 artiklan 3 kohdassa tarkoitetuksi kaudeksi ovat 11,520 miljoonaa euroa. 2. Budjettivallan käyttäjä hyväksyy vuotuiset määrärahat rahoitusnäkymien asettamissa rajoissa. 7 artikla - [Seuranta ja arviointi] Komissio antaa viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2007 Euroopan parlamentille ja neuvostolle raportin ohjelman tavoitteiden saavuttamisesta. Raportin perustana on etenkin ulkoinen arviointi, jonka on oltava valmis viimeistään vuoden 2006 lopussa ja jossa tarkastellaan ainakin seuraavia seikkoja: ohjelman asianmukaisuus ja yhtenäisyys, toteutuksen tehokkuus (toimien valmistelu, valinta ja toimeenpano), eri toimilla yhdessä ja erikseen saavutetut tulokset (1 artiklassa ja liitteessä määriteltyihin tavoitteisiin nähden). 8 artikla Voimaantulo Tämä päätös tulee voimaan sitä päivää seuraavana päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Tehty Brysselissä [...] Euroopan parlamentin puolesta Puhemies [ ] Neuvoston puolesta Puheenjohtaja [ ] 11 Valko-Venäjä, Moldova, Venäjän federaatio, Ukraina. 8

9 LIITE 1. TUETTAVAT TOIMET Päätöksen 1 artiklassa määriteltynä yleistavoitteena on vahvistaa ja tehostaa yhteisön toimintaa nuorisoalalla edistämällä alalla Euroopan laajuisesti toimivien organisaatioiden työtä. 1.1 Nuorisoalan organisaatiot vahvistavat ja tehostavat yhteisön toimintaa erityisesti seuraavin toimin: sidosryhmien edustaminen yhteisön tasolla nuorisovaihdot ja vapaaehtoistyö epäviralliset koulutusohjelmat nuorisopolitiikkaa koskevat paneelikeskustelut yhteisön toimintaa koskevan tiedon levittäminen nuorten osallistumisen ja aloitteellisuuden edistäminen. 1.2 Euroopan nuorisofoorumin toteuttamat toimet ovat lähinnä seuraavat: nuorten edustaminen suhteessa Euroopan unioniin nuorisofoorumin jäsenjärjestöjen kannanottojen koordinointi Euroopan unioniin nähden nuorisoa koskevan tiedon välittäminen EU:n toimielimille tiedonvälitys EU:lta kansallisille nuorisoneuvostoille ja kansalaisjärjestöille osallistuminen uusien puitteiden mukaiseen nuorisoalan yhteistyöhön, josta on päätetty Euroopan unionin tasolla paneelikeskustelut ja pohdiskelut, joissa käsitellään Euroopan nuorisoa ja EU:n toimia nuorten hyväksi. 2. TUETTAVIEN TOIMIEN TOTEUTUS Tämän ohjelman puitteissa yhteisö voi antaa rahoitustukea organisaatioille, joiden toiminta kuuluu johonkin seuraavista lohkoista: 2.1 Lohko 1: Toimet kuuluvat Euroopan nuorisofoorumin pysyvään työohjelmaan Euroopan nuorisofoorumi on yleistä eurooppalaista etua ajava elin, jossa on jäseninä sekä valtiosta riippumattomia kansallisia nuorisoneuvostoja että kansainvälisiä nuorisojärjestöjä ja joka noudattaa seuraavia periaatteita: Euroopan nuorisofoorumi valitsee jäsenensä itsenäisesti 9

10 Euroopan nuorisofoorumi päättää itsenäisesti kohdassa 1.2 lueteltujen toimiensa yksityiskohdista foorumin ulkopuolisia nuorisojärjestöjä sekä järjestäytymättömiä nuoria otetaan toimintaan mukaan mahdollisimman laajasti Euroopan nuorisofoorumi osallistuu aktiivisesti nuoria koskevaan päätöksentekoon Euroopan tasolla erityisesti antamalla vastauksia EU:n toimielimille niiden kuullessa kansalaisyhteiskuntaa ja selostamalla toimielinten kantaa jäsenjärjestöille foorumin alueellinen kattavuus varmistetaan ottamalla mukaan päätöksen 3 artiklassa mainitut maat. 2.2 Lohko 2: Toimet kuuluvat yleistä eurooppalaista etua nuorisoalalla ajavan tai Euroopan unionin nuorisopoliittiseen tavoitteeseen pyrkivän organisaation pysyvään työohjelmaan. Tällöin tulevat kysymykseen seuraavat: a) voittoa tavoittelematon, yksinomaan nuorisoalaa edistävä tai laaja-alaisempi organisaatio, jonka toimista osa on tarkoitettu edistämään yksinomaan nuorisoalaa; molemmissa tapauksissa nuorten on osallistuttava heidän hyväkseen kehitettyihin toimiin, b) eurooppalainen verkosto, joka edustaa voittoa tavoittelemattomia nuorisoalan organisaatioita ja jonka toimintaan nuoret osallistuvat. Organisaatiolle voidaan myöntää vuotuista toiminta-avustusta pysyvän työohjelman toteuttamiseksi. 2.3 Euroopan nuorisofoorumin toiminnan jatkuvuuden varmistamiseksi ohjelman varat on kohdennettava seuraavan ohjeen mukaisesti: lohkon 1 määräraha on vähintään euroa. 3. TUENSAAJIEN VALINTA 3.1 Lohkossa 1 avustus myönnetään suoraan Euroopan nuorisofoorumille. 3.2 Lohkossa 2 toiminta-avustuksen saajat valitaan ehdotuspyyntöjen perusteella. Näin valittujen organisaatioiden kanssa voidaan tehdä kumppanuutta koskevat puitesopimukset ohjelmakaudeksi. Puitesopimuksiin perustuvat erilliset avustukset myönnetään puitesopimuksissa määriteltyjen menettelyjen mukaisesti. Erillisten avustusten myöntämiseksi julkaistaan ehdotuspyynnöt. 4. TUKIHAKEMUSTEN ARVIOINTIPERUSTEET Tukihakemuksissa arvioidaan seuraavaa: 10

11 hakemusten vastaavuus ohjelman tavoitteisiin nähden, ehdotettujen toimien laatu, toimilta odotettu nuoriin kohdistuva kerrannaisvaikutus, toteutettavien toimien maantieteellinen ulottuvuus, nuorten osallistuminen asianomaisten organisaatioiden rakenteisiin. 5. RAHOITUS JA TUKIKELPOISET KUSTANNUKSET 5.1 Lohkossa 1 tukikelpoisia ovat Euroopan nuorisofoorumin toimintakustannukset ja sen toimien toteuttamisen kannalta välttämättömät kustannukset. 5.2 Euroopan nuorisofoorumille myönnettävä avustus ei saa kattaa kaikkia tukikelpoisia menoja, joita foorumille aiheutuu kyseisen kalenterivuoden aikana: yhteisön rahoitusosuuden lisäksi tuensaajien on saatava vähintään 20 prosenttia varoja talousarvioidensa rahoittamiseksi muista kuin yhteisön lähteistä. Tämä osarahoitus voidaan antaa osittain luontoissuorituksina edellyttäen, että luontoissuorituksen rahamääräistä arvoa ei arvioida todellisia kustannuksia korkeammaksi ja tämä voidaan todentaa kirjanpitotosittein tai että kustannus on tasoltaan yleisesti hyväksytty kyseisillä markkinoilla päivänä kesäkuuta 2002 annetun neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 1605/ artiklan 2 kohdan mukaisesti Euroopan nuorisofoorumille myönnettävissä toiminta-avustuksissa poiketaan vähennysperiaatteesta, koska järjestö edistää yleistä eurooppalaista etua. 5.4 Lohkossa 2 huomioidaan toiminta-avustuksen määrittämisessä pelkästään valitun organisaation tavanomaisen toiminnan sujumiseksi välttämättömät toimintamenot kuten henkilöstökustannukset, yleiskustannukset (vuokrat, kiinteistöjen käyttökustannukset, välineet ja laitteet, toimistotarvikkeet, televiestintäkustannukset, postimaksut jne.), sisäisistä kokouksista aiheutuvat kustannukset, julkaisukustannukset ja tiedotuskustannukset. 5.5 Lohkon 2 puitteissa myönnettävät toiminta-avustukset eivät saa kattaa kaikkia tukikelpoisia menoja, joita organisaatiolle aiheutuu kyseisen kalenterivuoden aikana. Tämän lohkon yhteydessä organisaatioiden on saatava vähintään 20 prosenttia varoja talousarvioidensa rahoittamiseksi muista kuin yhteisön lähteistä. Yhteisrahoitusosuuden määrä vahvistetaan vuosittain ehdotuspyynnöissä. Tämä osarahoitus voidaan antaa osittain luontoissuorituksina edellyttäen, että luontoissuorituksen rahamääräistä arvoa ei arvioida todellisia kustannuksia korkeammaksi ja tämä voidaan todentaa kirjanpitotosittein tai että kustannus on tasoltaan yleisesti hyväksytty kyseisillä markkinoilla päivänä kesäkuuta 2002 annetun neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 1605/ artiklan 2 kohdan mukaisesti myönnetyn toiminta-avustuksen määrää alennetaan asteittain, kun sitä myönnetään uudestaan. Vähentäminen aloitetaan kolmannesta vuodesta, ja se on 2,5 prosenttia vuodessa. Tämä varmistetaan alentamalla yhteisön tuen prosenttiosuutta, joka vastaa kyseisen varainhoitovuoden yhteisrahoitusosuutta, edellisen vuoden yhteisrahoitusosuuteen verrattuna 11

12 2,5 prosenttiyksikköä, rajoittamatta kuitenkaan edellä mainittua yhteisrahoitussääntöä. 6. OHJELMAN HALLINNOINTI Komissio voi kustannus-hyötyanalyysin perusteella päättää antaa ohjelman hallinnoinnin kokonaan tai osittain toimeenpanoviraston tehtäväksi yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavan varainhoitoasetuksen 55 artiklan mukaisesti. Se voi myös käyttää asiantuntijoita sekä kattaa kustannukset teknisestä ja hallinnollisesta avusta, johon ei liity erillisin palvelusopimuksin ulkoistettuja julkishallinnon tehtäviä. Lisäksi komissio voi rahoittaa tutkimuksia ja järjestää asiantuntijoiden kokouksia, joiden tarkoituksena on helpottaa ohjelman toteuttamista, sekä toteuttaa ohjelman tavoitteen täyttämiseen suoraan liittyviä tiedotus-, julkaisuja levittämistoimia. 7. VALVONTA JA TARKASTUKSET 7.1 Toiminta-avustuksen saajan on säilytettävä komission saatavilla kaikki maksettujen kustannusten tositteet siltä vuodelta, jolle avustusta on myönnetty, ja etenkin tarkastetut tilinpäätökset viiden vuoden ajan viimeisestä maksusta. Avustuksen saajan on varmistettava, että yhteistyökumppaneiden tai jäsenjärjestöjen hallussa olevat tositteet saatetaan komission saataville. 7.2 Komissio voi tarkastaa joko omien toimihenkilöidensä välityksellä tai nimeämänsä jonkun muun hyväksytyn ulkopuolisen tahon välityksellä, miten avustus on käytetty. Tarkastuksia voidaan toimittaa koko sopimuksen voimassaolon ajan ja viisi vuotta loppumaksun suorittamisen jälkeen. Komissio saattaa tarkastustulosten perusteella tehdä päätöksiä varojen takaisinperinnästä. 7.3 Komission henkilöstölle sekä sen valtuuttamille ulkopuolisille henkilöille on järjestettävä asianmukainen pääsy avustuksen saajan tiloihin, ja on huolehdittava siitä, että he saavat käyttöönsä kaikki, myös sähköiset, tiedot, joita he tarvitsevat tarkastustensa toimittamiseksi. 7.4 Euroopan tilintarkastustuomioistuimella ja Euroopan petostentorjuntavirastolla (OLAF) on valvonta- ja tarkastustehtävissään samat oikeudet kuin komissiolla, kuten pääsy avustuksen saajan tiloihin ja oikeus tietojen saantiin. 7.5 Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamiseksi petoksia ja muita väärinkäytöksiä vastaan komissio voi suorittaa paikan päällä valvontoja ja tarkastuksia tämän ohjelman puitteissa neuvoston asetuksen (Euratom, EY) N:o 2185/96 12 mukaisesti. Tarkastukset tekee tarvittaessa Euroopan petostentorjuntavirasto (OLAF), ja niihin sovelletaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 1073/ EYVL L 292, , s. 2. EYVL L 136, , s

13 RAHOITUSSELVITYS Politiikan ala: koulutus ja kulttuuri Toiminnan ala: nuoriso TOIMENPITEEN NIMI: YHTEISÖN TOIMINTAOHJELMA NUORISOALALLA EUROOPAN LAAJUISESTI TOIMIVIEN ORGANISAATIOIDEN TUKEMISEKSI 1. BUDJETTIKOHDAT JA OTSIKOT (entinen A-3023) Euroopan nuorisofoorumi (entinen Euroopan unionin nuorisofoorumi) (entinen A-3029) Tuki valtiosta riippumattomille kansainvälisille nuorisojärjestöille toiminta-avustukset Tuki valtiosta riippumattomille kansainvälisille nuorisojärjestöille hallintomenot. 2. NUMEROTIEDOT 2.1 Toimenpiteen kokonaismäärärahat (osa B): 11,520 miljoonaa euroa maksusitoumusmäärärahoina 2.2 Toimenpiteen soveltamisaika: Monivuotinen kokonaismenoarvio: a) Maksusitoumusmäärärahojen/maksumäärärahojen aikataulu (rahoitustuki) (vrt. kohta 6.1.1) miljoonaa euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) Yhteensä Maksusitoumusmäärärahat 3,700 3,770 3,850 11,320 Maksumäärärahat Näitä määrärahoja hallinnoidaan jaksottamattomina määrärahoina. 13

14 b) Tekninen ja hallinnollinen apu ja tukimenot (vrt. kohta 6.1.2) 15 MSM pm 0,100 0,100 0,200 MM a+b yhteensä MSM 3,700 3,870 3, MM c) Henkilöstö- ja muiden toimintamenojen kokonaisvaikutus rahoitukseen (vrt. kohdat 7.2 ja 7.3) CE/CP 0,108 0,008 0,008 0,124 a+b+c YHTEENSÄ MSM MM 2.4 Yhteensopivuus ohjelmasuunnitelman ja rahoitusnäkymien kanssa X Ehdotus on tehdyn ohjelmasuunnitelman mukainen. Ehdotus edellyttää rahoitusnäkymien kyseisen otsakkeen ohjelmasuunnitelman muuttamista, ja tämä voi edellyttää toimielinten sopimuksen määräysten soveltamista. 2.5 Vaikutukset tuloihin X Ei vaikuta tuloihin (kyseessä ovat toimenpiteen toteuttamiseen liittyvät tekniset näkökohdat). Vaikutukset tuloihin ovat seuraavat: 3. BUDJETTITIEDOT Menolaji Uusi EFTA osallistuu Ehdokasmaat osallistuvat Rahoitusnäkymien otsake Pakolliset / ei-pakoll. menot JM / EI-JM KYLLÄ/EI KYLLÄ/EI KYLLÄ/EI Nro 5 15 Määrärahoja arvioitaessa oletetaan, että perustetaan toimeenpanovirasto, ja niistä vähennetään määrärahat, jotka toimintaan on tällä hetkellä varattu komission hallintomenojen puitteissa. 14

15 Huom. Toiminta on uusi nyt esitetyssä muodossa. Se on kuitenkin jatkoa useita vuosia eri muodossa toteutetuille yhteisön tukitoimille, ja sillä pyritään ennen kaikkea luomaan oikeusperusta kyseisille tukitoimille. Kyseessä ovat entiset budjettikohdat A-3023 ja A OIKEUSPERUSTA Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi, jonka komissio on hyväksynyt [date]. 5. KUVAUS JA PERUSTELUT 5.1 Yhteisön toiminnan tarve Toiminnan tavoitteet Unionin kansalaisuus otetaan käyttöön Euroopan yhteisön perustamissopimuksessa, ja sen lisäksi aktiivisen kansalaisuuden edistämistarvetta on painotettu useissa tuoreissa kannanotoissa erityisesti nuorisoalalla: hallintotapaa koskevassa komission valkoisessa kirjassa korostetaan kansalaisten osallistumista politiikan suunnitteluun ja täytäntöönpanoon sekä kansalaisyhteiskunnan ja siihen kuuluvien organisaatioiden osallistumista. Eurooppa-neuvoston 14 ja 15 päivänä joulukuuta 2001 antamiin päätelmiin liitetyssä Laekenin julistuksessa todetaan, että Euroopan unionin on vastattava perushaasteisiin, joista yksi on seuraava: "Miten Eurooppa-hanketta ja unionin toimielimiä voidaan tuoda kansalaisia ja varsinkin nuoria lähemmäksi?". Komission valkoisessa kirjassa EU:n nuorisopolitiikan uudet tuulet esitetään, että nuoria on kannustettava osallistumaan ja niitä organisaatioita on vahvistettava, joissa nuoret saavat äänensä kuuluviin. Komission valkoisesta kirjasta 14 päivänä toukokuuta 2002 antamassaan päätöslauselmassa Euroopan parlamentti toteaa, että valkoisessa kirjassa esitetyt toimet on toteutettava käytännössä ja että niihin on talousarviossa osoitettava riittävästi varoja Nuoriso-ohjelman määrärahojen lisäksi. Nuorisoalalla Euroopan laajuisesti toimivia organisaatioita ja tällä alalla toteutettavia toimia on jo useiden vuosien ajan tuettu kahdesta talousarvion osaan A kuuluvasta budjettikohdasta: budjettikohdasta A-3023 yhteisrahoitetaan Euroopan nuorisofoorumin toimintakustannuksia ja budjettikohdasta A-3029 tuetaan valtiosta riippumattomia kansainvälisiä nuorisojärjestöjä. Kaikki tukitoimet on toteutettu ilman oikeusperustaa komission hallintomenoihin kuuluvista budjettikohdista. Toimintoperusteisen budjettirakenteen periaatteiden mukaisesti laaditun talousarvionimikkeistön käyttöönotto vuodesta 2004 alkaen edellyttää, että tukitoimet sidotaan asianmukaiseen oikeusperustaan, kuten Euroopan parlamentti, neuvosto ja komissio ovat sopineet uuden varainhoitoasetuksen hyväksymisen yhteydessä. Käsillä olevalla, ensi vaiheessa teknisin tekijöin perustellulla ehdotuksella pyritään siis luomaan vankka oikeudellinen pohja seuraaville organisaatioille myönnettäville avustuksille: Euroopan nuorisofoorumi, jonka tehtävänä on edustaa nuoria suhteessa Euroopan unioniin sekä koordinoida ja välittää nuorisojärjestöjen näkemykset EU:n toimielimille ja tiedottaa järjestöille nuorisopolitiikasta, 15

16 nuorisoalan kansalaisjärjestöt, jotka tähtäävät erityisesti nuorten osallistumiseen aktiivisina kansalaisina sekä nuorille suunnattuun tiedottamiseen nuorisopolitiikasta ja jotka edistävät osaltaan myös Euroopan yhdentymisen aatetta Euroopan unionin kansalaisten keskuudessa tai unionin ulkopuolella. Tuki on määrä myöhemmin integroida komission suunnittelemaan uuteen nuorisoalan ohjelmaan, joka korvaa nykyisen, päättyvän Nuoriso-ohjelman. Käsillä oleva ehdotus kattaa siirtymäkauden eli vuodet Ennakkoarviointiin liittyvät toimenpiteet Tämä ehdotus vastaa lähinnä tekniseen tarpeeseen luoda vankka oikeudellinen perusta toiminta-avustuksille, joita maksetaan alalla perinteisesti talousarvion osasta A, ja siten jatkaa kolmen toimielimen yhteistä lausumaa, jonka ne antoivat uuden varainhoitoasetuksen hyväksymisen yhteydessä. Valtiosta riippumattomille nuorisojärjestöille budjettikohdasta A-3029 myönnetyn yhteisön tuen ulkoisessa arvioinnissa vuonna 2002 tähdennettiin järjestöjen toiminnan kerrannaisvaikutuksia ja myönteistä vaikutusta. 5.2 Suunnitellut toimet ja yhteisön rahoitustukea koskevat yksityiskohtaiset säännöt Ehdotuksen tarkoituksena on rahoittaa nuorisoalan organisaatioiden, nuorisofoorumin ja valtiosta riippumattomien nuorisojärjestöjen, toimintakustannuksia. Sillä täydennetään koulutus- ja kulttuuripolitiikkaan kuuluvan toiminnan muita tukimuotoja, joita ovat lähinnä Nuoriso-ohjelmasta eri toimiin myönnettävät avustukset. Nuorisofoorumin tuen tarkoituksena on mahdollistaa foorumin toiminta yhteisön toimielinten ja nuorisojärjestöjen välisenä linkkinä. Valtiosta riippumattomien nuorisojärjestöjen toivotaan tuen avulla voivan kehittää toimiensa eurooppalaista ulottuvuutta. Niinpä tästä ohjelman toimesta tukea saavilta järjestöiltä edellytetään vähimmäisedustavuutta. Tavoitteena on tukea vuosittain noin 80:tä järjestöä. Kummassakin tapauksessa yhteisön tuki myönnetään toiminta-avustuksena. Sääntöjensä perusteella Euroopan nuorisofoorumi on katsottava yleiseurooppalaista etua ajavaksi elimeksi, eikä sille myönnettävään vuotuiseen avustukseen sovelleta tuen vähentämisen periaatetta. Nuorisojärjestöjen toiminta-avustukset myönnetään ehdotuspyyntöjen perusteella ja niissä noudatetaan vähentämisperiaatetta. 5.3 Toteutusta koskevat yksityiskohtaiset säännöt Tekeillä on toteutettavuustutkimus toimeenpanoviraston perustamisesta komission avuksi koulutuksen ja kulttuurin alalle. Jos komissio päättää kustannus-hyötyanalyysin perusteella perustaa tällaisen viraston, sen tehtäväksi voitaisiin antaa osa ohjelman hallinnoinnista yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavan varainhoitoasetuksen 55 artiklan mukaisesti. Tätä mahdollisuutta tarkastellaan politiikan alan yleisellä tasolla, ja tällä tasolla arvioidaan myös, millaisia vaikutuksia tällä lähestymistavalla on resursseihin, joita vaaditaan ohjelman hallinnointiin komissiossa. Tässä vaiheessa lähtöoletuksena on, että 16

17 tästä ohjelmasta osarahoitetaan suunnitellun toimeenpanoviraston toimintakustannuksia (ohjelman budjettikohtaan liittyvän hallintomenoja koskevan kohdan kautta). 6. RAHOITUSVAIKUTUKSET 6.1 Kokonaisvaikutus osaan B (koko ohjelmakaudeksi) Rahoitustuki Maksusitoumusmäärärahat milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) Jakautuminen Yhteensä Lohko 1: Nuorisofoorumi 2,000 2,040 2,080 6,120 Lohko 2: Kansainväliset valtiosta riippumattomat nuorisojärjestöt 1,700 1,730 1,770 5,200 YHTEENSÄ 3,700 3,770 3,850 11, Tekninen ja hallinnollinen apu, tukimenot ja tietotekniikkakustannukset (maksusitoumusmäärärahat) 1) Tekninen ja hallinnollinen apu a) Teknisen avun toimistot Yhteensä b) Muu tekninen ja hallinnollinen apu - sisäinen - ulkoinen josta hallinnon tietotekniikkajärjestelmien rakentamis- ja ylläpitokustannusten osuus: Kohta 1 yhteensä 2) Tukimenot a) Selvitykset b) Asiantuntijakokoukset c) Tiedotus ja julkaisut Kohta 2 yhteensä 3) Tuki toimeenpanovirastolle pm 0,100 0,100 0,200 Kohta 3 yhteensä pm 0,100 0,100 0,200 YHTEENSÄ pm 0,100 0,100 0,200 17

18 6.2 Toimenpidekohtainen kustannuslaskelma, osa B (koko ohjelmakaudeksi) Jakautuminen Suoritteen tai tuotoksen tyyppi (hanke, asiakirja tms.) Lohko 1 Nuorisofoorumi Lohko 2 Maksusitoumusmäärärahat milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) Suoritteiden / tuotosten määrä (yhteensä vuosiksi 1...n) Yksikkökustannus keskimäärin (yhteensä vuosiksi 1...n) = (2 x 3) 3 2,040 6,120 Kokonaiskustannukset Toimintaavustus Kansainväliset valtiosta Toimintaavustus 240 0,022 5,200 riippumattomat nuorisojärjestöt KOKONAISKUSTANNUKSET 11,320 Ehdotettu määräraha on tarkoitettu mahdollistamaan erityisesti nuorisofoorumin vuotuinen tuki, joka nousee vuosittain 2 prosenttia. 7. VAIKUTUKSET HENKILÖSTÖÖN JA HALLINTOMENOIHIN Henkilöstö- ja hallintoresurssien tarve katetaan hallinnoivalle pääosastolle vuotuisessa määrärahajaottelussa myönnetystä osuudesta. 7.1 Vaikutus henkilöstöön Kyseessä on nykyinen henkilöstö. Toimen laji Toimenpiteen hallinnointiin tarvittava nykyinen ja/tai uusi henkilöstö Väliaikaisten toimien määrä Väliaikaisten toimien määrä Yhteensä Tehtävän kuvaus Virkamiehiä tai äliaikaisia toimihenkilöitä A B C 1 1 Tarkempi tehtävänkuvaus esitetään tarvittaessa liitteenä. Muu henkilöstö Yhteensä Henkilöstön taloudellinen kokonaisvaikutus Henkilöstön laji Määrä euroina Laskutapa* Virkamiehet Väliaikaiset toimihenkilöt euroa 1 * euroa Muu henkilöstö (budjettikohta mainittava) Yhteensä euroa 18

19 Määrät vastaavat 12 kuukauden kokonaismenoja ottamatta huomioon toimeenpanoviraston osuutta; jos toimeenpanoviraston avustus lasketaan mukaan vuodesta 2005, ohjelman hallinnointiin liittyviä komission sisäisiä resursseja on vähennettävä vastaavasti (tämä on otettu huomioon jäljempänä esitetyissä kokonaismäärissä). 7.3 Muut ohjelmasta johtuvat hallintomenot Budjettikohta (numero ja nimike) Määrä euroina Laskutapa Kokonaismääräraha (osasto A7) A0701 Virkamatkat A07030 Kokoukset A07031 Pakolliset komiteat (1) A07032 Ei-pakolliset komiteat (1) A07040 Konferenssit A0705 Selvitykset ja kuulemiset Muut menot (eriteltävä) Tietojärjestelmät (A-5001/A-4300) Muut menot A osa (eriteltävä) Yhteensä Määrät vastaavat ohjelmasta aiheutuvia 12 kuukauden kokonaismenoja ottamatta huomioon toimeenpanoviraston osuutta; jos toimeenpanoviraston avustus lasketaan mukaan vuodesta 2005, ohjelman hallinnointiin liittyviä komission sisäisiä resursseja on vähennettävä vastaavasti (tämä on otettu huomioon jäljempänä esitetyissä kokonaismäärissä). (1) Mainittava komitean laji sekä ryhmä, johon se kuuluu. I Yhteensä vuodessa ( ) II Toimen kesto III Toimen kokonaiskustannukset (I x II) vuotta SEURANTA JA ARVIOINTI 8.1 Seurantajärjestelmä Päätöksen 7 artiklassa esitetään ohjelman arviointimenettelyt (loppuarvio). 8.2 Arvioinnin yksityiskohtaiset säännöt ja arviointijaksot Komissio antaa viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2007 Euroopan parlamentille ja neuvostolle raportin ohjelman tavoitteiden saavuttamisesta. Raportin perustana on etenkin ulkoinen arviointi, jonka on oltava valmis viimeistään vuoden 2006 lopussa ja jossa tarkastellaan ainakin seuraavia seikkoja: ohjelman asianmukaisuus ja yhtenäisyys, toteutuksen tehokkuus (toimien valmistelu, valinta ja toimeenpano), eri toimilla yhdessä ja erikseen saavutetut tulokset (1 artiklassa ja liitteessä määriteltyihin tavoitteisiin nähden). 19

20 9. PETOSTEN TORJUNTATOIMET Kaikissa komission ja tuensaajien välisissä sopimuksissa ja oikeudellisissa sitoumuksissa annetaan komissiolle ja tilintarkastustuomioistuimelle mahdollisuus tehdä paikalla yhteisön tukea koskevia tarkastuksia ja vaatia tositteita kaikista sopimuksen tai oikeudellisen sitoumuksen yhteydessä aiheutuneista menoista viiden vuoden kuluessa sopimuskauden päättymisestä. Tuensaajat ovat velvolliset laatimaan kertomuksia ja rahoitusselvityksiä, jotka arvioidaan sekä toteutettujen toimien että menojen tukikelpoisuuden kannalta ottaen huomioon yhteisön varainkäytön tavoitteet sekä sopimuksista johtuvat velvoitteet ja taloudellisuuden ja moitteettoman varainhoidon periaatteet. Rahoitussopimuksiin liitetään hallinnollisia ja rahoituksellisia tietoja, joiden tarkoituksena on erityisesti täsmentää näiden sopimusten perusteella tukikelpoiset menot. Tarvittaessa yhteisön varoilla katettavat, edunsaajan kirjanpitoon merkittävät kustannukset voidaan rajoittaa todellisiin, tunnistettaviin ja tarkistettaviin kustannuksiin myönnettyjen avustusten valvonnan ja tilintarkastuksen (sekä rahoituskohteiden valinnan) helpottamiseksi. 20

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Kulttuuri-, nuoriso-, koulutus-, tiedonvälitys- ja urheiluvaliokunta 9. lokakuuta 2003 PE 334.031/19-38 TARKISTUKSET 19-38 Mietintöluonnos (PE 334.031) Christa Prets ehdotuksesta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 27.5.2003 KOM(2003) 275 lopullinen 2003/0115 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS yhteisön toimintaohjelmasta kulttuurialalla Euroopan laajuisesti

Lisätiedot

SÄÄDÖKSEEN LIITTYVÄ RAHOITUSSELVITYS

SÄÄDÖKSEEN LIITTYVÄ RAHOITUSSELVITYS KOM(2001) 422 lopullinen - 2001/0168 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan talousyhteisön ja Senegalin tasavallan hallituksen välisessä Senegalin rannikon edustalla harjoitettavaa kalastusta koskevassa

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 7.11.2001 KOM(2001) 634 lopullinen 2001/0267 (COD) 2001/0268 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön metsien suojelusta ilmansaasteilta annetun

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS. yhteisön toimintaohjelmasta unionin aktiivisen kansalaisuuden edistämiseksi

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS. yhteisön toimintaohjelmasta unionin aktiivisen kansalaisuuden edistämiseksi EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 27.5.2003 KOM (2003) 276 lopullinen 2003/0116 (CNS) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS yhteisön toimintaohjelmasta unionin aktiivisen kansalaisuuden edistämiseksi (komission

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 22. heinäkuuta 2003 (OR. fr) 2002/0179 (COD) LEX 457 PE-CONS 3647/03 N 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 13.2.2007 EP-PE_TC1-COD(2006)0114 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 13. helmikuuta 2007 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Kulttuuri-, nuoriso-, koulutus-, tiedonvälitys- ja urheiluvaliokunta VÄLIAIKAINEN 2003/0113(COD) 16. syyskuuta 2003 ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. heinäkuuta 2016 (OR. en) 10764/16 N 411 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 30. kesäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin puolesta

Lisätiedot

Työministeriö E-KIRJELMÄ TM KV Heinonen Liisa Eduskunta Suuri valiokunta

Työministeriö E-KIRJELMÄ TM KV Heinonen Liisa Eduskunta Suuri valiokunta Työministeriö E-KIRJELMÄ TM2003-00039 KV Heinonen Liisa 04.11.2003 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi yhteisön toimintaohjelmasta unionin aktiivisen kansalaisuuden edistämiseksi

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖ EDUSKUNNAN SUURELLE VALIOKUNNALLE

OPETUSMINISTERIÖ EDUSKUNNAN SUURELLE VALIOKUNNALLE OPETUSMINISTERIÖ 2.9.2003 EDUSKUNNAN SUURELLE VALIOKUNNALLE Viitaten perustuslain 97 :ään opetusministeriö lähettää kunnioittavasti eduskunnan suurelle valiokunnalle komission ehdotuksen yhteisön toiminta

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2011 KOM(2011) 358 lopullinen Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta

Lisätiedot

DGC 2A. Bryssel, 26. helmikuuta 2016 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN EU:N JA ENTISEN JUGOSLAVIAN TASAVALLAN MAKEDONIAN VÄLINEN VAKAUTUS JA ASSOSIAATIO

DGC 2A. Bryssel, 26. helmikuuta 2016 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN EU:N JA ENTISEN JUGOSLAVIAN TASAVALLAN MAKEDONIAN VÄLINEN VAKAUTUS JA ASSOSIAATIO EUROOPAN UNIONIN JA ENTISEN JUGOSLAVIAN TASAVALLAN MAKEDONIAN VÄLINEN VAKAUTUS JA ASSOSIAATIO Vakautus- ja assosiaationeuvosto Bryssel, 26. helmikuuta 2016 (OR. en) UE-FM 1451/16 Toimielinten välinen asia:

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS FI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 16.4.2003 KOM(2003) 188 lopullinen 2003/0064 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan audiovisuaalisessa ohjelmatuotannossa toimivien ammattilaisten

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.3.2014 C(2014) 1410 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 11.3.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1301/2013 täydentämisestä siltä osin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.4.2010 KOM(2010)182 lopullinen Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0253 (NLE) 12934/17 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: AELE 65 EEE 36 N 34 MAP 21 MI 677 COMPET 644 IND 236

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 20.6.2001 KOM(2001) 332 lopullinen 2001/0132 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.9.2013 COM(2013) 639 final 2013/0313 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä ja neuvoston

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 13.6.2017 EP-PE_TC1-COD(2016)0384 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 13. kesäkuuta 2017 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.4.2015 COM(2015) 156 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (EGF/2015/000 TA 2015 komission aloitteesta

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.2.2017 COM(2017) 101 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (EGF/2017/000 TA 2017 komission aloitteesta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Budjettivaliokunta 2009 2007/0145(COD) 22.4.2008 LAUSUNTOLUONNOS budjettivaliokunnalta kulttuuri- ja koulutusvaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 199 final 2017/0088 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS

Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talousarvion valvontavaliokunta 2010/2184(DEC) 3.2.2011 MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä yhteisön kalastuksenvalvontaviraston talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 16.4.2003 KOM(2003) 191 lopullinen 2003/0067 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS eurooppalaisten audiovisuaalisten teosten kehittämisen, levityksen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 27.5.2003 KOM (2003) 273 lopullinen 2003/0114 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS yhteisön toimintaohjelman perustamisesta Euroopan laajuisesti

Lisätiedot

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.8.2010 KOM(2010) 426 lopullinen 2010/0231 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Sveitsin valaliiton välisen sopimuksen tekemisestä Sveitsin valaliiton osallistumista

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.11.2013 COM(2013) 771 final 2013/0379 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin virkamiesten ja muun henkilöstön palkkoihin ja eläkkeisiin sovellettavien korjauskertoimien

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.3.2016 COM(2016) 113 final 2016/0064 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU, EURATOM) No 883/2013 muuttamisesta Euroopan petostentorjuntaviraston

Lisätiedot

Budjettivaliokunta MIETINTÖLUONNOS

Budjettivaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Budjettivaliokunta 9.10.2013 2013/2227(BUD) MIETINTÖLUONNOS neuvoston kannasta esitykseen Euroopan unionin lisätalousarvioksi nro 8/2013 varainhoitovuodeksi 2013, pääluokka

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.2.2016 COM(2016) 78 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (EGF/2016/000 TA 2016 komission aloitteesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 654 final 2016/0320 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista sekä rahoitusosuuden

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. väärennettyjen eurometallirahojen analysoinnista ja niihin liittyvästä yhteistyöstä

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. väärennettyjen eurometallirahojen analysoinnista ja niihin liittyvästä yhteistyöstä EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 17.7.2003 KOM(2003) 426 lopullinen 2003/0158 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS väärennettyjen eurometallirahojen analysoinnista ja niihin liittyvästä yhteistyöstä (komission

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.3.2015 COM(2015) 141 final 2015/0070 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksessa (EU) N:o 1306/2013 säädetyn suorien tukien mukautusasteen vahvistamisesta

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2016) 681 final. Liite: COM(2016) 681 final /16 akv DG G 2A

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2016) 681 final. Liite: COM(2016) 681 final /16 akv DG G 2A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. lokakuuta 2016 (OR. en) 13415/16 N 680 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 19. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin puolesta

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS. ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2017

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS. ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2017 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.6.2016 COM(2016) 314 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2017 FI FI 1. EHDOTUKSEN TAUSTA

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.3.2017 COM(2017) 145 final 2017/0065 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta yhteistyöstä muilla kuin neljän vapauden

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.4.2011 KOM(2011) 226 lopullinen Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta ja moitteettomasta varainhoidosta 17 päivänä toukokuuta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.12.2012 COM(2012) 682 final 2012/0321 (NLE) C7-0421/12 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eurooppalaiseen tutkimusinfrastruktuurikonsortioon (ERIC) sovellettavasta yhteisön oikeudellisesta

Lisätiedot

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin solidaarisuusrahaston varojen käyttöönotosta. (komission esittämä)

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin solidaarisuusrahaston varojen käyttöönotosta. (komission esittämä) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.3.2011 KOM(2011) 155 lopullinen Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin solidaarisuusrahaston varojen käyttöönotosta (komission esittämä) PERUSTELUT

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.6.2012 COM(2012) 329 final 2012/0159 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS liittymistä valmistelevasta tukivälineestä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o

Lisätiedot

Budjettivaliokunta LAUSUNTOLUONNOS

Budjettivaliokunta LAUSUNTOLUONNOS Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2015/0263(COD) 9.9.2016 LAUSUNTOLUONNOS budjettivaliokunnalta aluekehitysvaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi rakenneuudistusten

Lisätiedot

10292/17 pmm/msu/vb 1 DRI

10292/17 pmm/msu/vb 1 DRI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0384 (COD) 10292/17 CODEC 1051 FSTR 47 FC 55 REGIO 71 SOC 481 EMPL 369 BUDGET 20 AGRISTR 48 PECHE 249 CADREFIN

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Kulttuuri-, nuoriso-, koulutus-, tiedonvälitys- ja urheiluvaliokunta VÄLIAIKAINEN 2003/0115(COD) 16. syyskuuta 2003 ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS,

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 3.4.2008 KOM(2008) 168 lopullinen 2008/0065 (CNS) C6-0175/08 Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, Egeanmeren pienten saarten hyväksi toteutettavista maatalousalan erityistoimenpiteistä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS. ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2016

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS. ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2016 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2016 COM(2016) 624 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2016 FI FI 1. EHDOTUKSEN TAUSTA

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.6.2017 COM(2017) 296 final 2017/0126 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista sekä vuoden

Lisätiedot

14636/16 mba/rir/mh 1 DG G 2A

14636/16 mba/rir/mh 1 DG G 2A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) 14636/16 FIN 805 ILMOITUS: A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Neuvosto Kom:n asiak. nro: 13377/16 FIN 675 - COM(2016)

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 910 lopullinen 2006/0305 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI rahoitusvälineiden markkinoista annetun direktiivin 2004/39/EY

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 30.11.2009 KOM(2009)194 lopullinen/2 2009/0060 (COD) CORRIGENDUM Annule et remplace le document COM(2009)194 final du 21.04.2009 Concerne la version originale FR et

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 19. syyskuuta 2012 (20.09) (OR. en) 13963/12 FIN 675 EHDOTUS

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 19. syyskuuta 2012 (20.09) (OR. en) 13963/12 FIN 675 EHDOTUS EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 19. syyskuuta 2012 (20.09) (OR. en) 13963/12 N 675 EHDOTUS Lähettäjä: Komissio Päivä: 19. syyskuuta 2012 Kom:n asiak. nro: COM(2012) 538 final Asia: Ehdotus Euroopan

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Seychellien

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. lokakuuta 2016 (OR. en) 13167/16 AGRILEG 146 DENLEG 76 VETER 96 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 11. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D045714/03

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0242 (NLE) 12739/14 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EEE 64 CONSOM 159 MI 608 NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Talousarvion valvontavaliokunta 2009 2008/2265(DEC) 29.1.2009 MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan meriturvallisuusviraston talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna

Lisätiedot

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 8 VUODEN 2014 YLEISEEN TALOUSARVIOON TULOTAULUKKO PÄÄLUOKITTAIN. MENOTAULUKKO PÄÄLUOKITTAIN Pääluokka III Komissio

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 8 VUODEN 2014 YLEISEEN TALOUSARVIOON TULOTAULUKKO PÄÄLUOKITTAIN. MENOTAULUKKO PÄÄLUOKITTAIN Pääluokka III Komissio EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.11.2014 COM(2014) 722 final LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 8 VUODEN 2014 YLEISEEN TALOUSARVIOON TULOTAULUKKO PÄÄLUOKITTAIN MENOTAULUKKO PÄÄLUOKITTAIN Pääluokka III Komissio FI FI

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 8.4.2009 KOM(2009) 169 lopullinen 2009/0053 (CNS) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS järjestelystä keskipitkän ajan rahoitustuen myöntämiseksi jäsenvaltioiden maksutaseille

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.4.2011 KOM(2011) 199 lopullinen KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Varainhoitovuotta 2012 koskeva rahoituskehyksen tekninen mukautus BKTL:n muutosten

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. lokakuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. lokakuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0318 (NLE) 13117/16 ACP 132 FIN 637 PTOM 32 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 10. lokakuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 11. elokuuta 2010 (OR. en) 11633/10 Toimielinten välinen asia: 2010/0011 (NLE) HR 47 CORDROGUE 60

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 11. elokuuta 2010 (OR. en) 11633/10 Toimielinten välinen asia: 2010/0011 (NLE) HR 47 CORDROGUE 60 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 11. elokuuta 2010 (OR. en) 11633/10 Toimielinten välinen asia: 2010/0011 (NLE) HR 47 CORDROGUE 60 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Kroatian tasavallan

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, 22.12.2006 KOM(2006) 913 lopullinen 2006/0301 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI sisäpiirikaupoista ja markkinoiden manipuloinnista (markkinoiden

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 909 lopullinen 2006/0282 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.7.2014 COM(2014) 459 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi eurooppalaisen yhteisyrityksen perustamisesta ITERiä ja fuusioenergian kehittämistä varten

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. huhtikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. huhtikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. huhtikuuta 2017 (OR. en) 7003/17 BUDGET 2 PERUSTELUT Asia: Esitys Euroopan unionin lisätalousarvioksi nro 1 varainhoitovuoden 2017 yleiseen talousarvioon oheisasiakirjaksi

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. helmikuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. helmikuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. helmikuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0010 (APP) 5479/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: N 49 CADREN 5 REGIO 7 FSTR 6 FC 7 SOC 21 AGRISTR 2 PECHE

Lisätiedot

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2236(DEC)

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2236(DEC) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talousarvion valvontavaliokunta 2011/2236(DEC) 6.2.2012 MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euratomin hankintakeskuksen talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 916 lopullinen 2006/0300 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI finanssiryhmittymään kuuluvien luottolaitosten, vakuutusyritysten

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. syyskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. syyskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. syyskuuta 206 (OR. en) 2092/6 FIN 549 INST 359 PE-L 49 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Budjettikomitea Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Kom:n asiak.

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI 2006/0291 (COD) PE-CONS 3651/11/07 REV 11

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI 2006/0291 (COD) PE-CONS 3651/11/07 REV 11 EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 25. helmikuuta 2008 (OR. en) 2006/0291 (COD) PE-CONS 3651/11/07 REV 11 ENER 215 ENV 450 MI 198 CODEC 902 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.6.2006 KOM(2006) 320 lopullinen 2006/0109 (CNS) 2006/0110 (CNB) KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE euroon ja Sloveniaan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.3.2017 COM(2017) 146 final 2017/0066 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen pöytäkirjan 31, joka

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.8.2017 COM(2017) 436 final 2017/0202 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan osallistumista Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2017 COM(2017) 416 final 2017/0187 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS kansainvälisessä sokerineuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta vuoden 1992 kansainvälisen

Lisätiedot

Vastuuvapaus 2007: Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto

Vastuuvapaus 2007: Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto P6_TA(009)00 Vastuuvapaus 007: Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto. Euroopan parlamentin päätös. huhtikuuta 009 vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan työturvallisuus- ja työterveysviraston talousarvion

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.10.2017 COM(2017) 599 final 2017/0261 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista sekä vuoden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2016 COM(2016) 407 final 2016/0189 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen liitteen XIX (Kuluttajansuoja)

Lisätiedot

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 3 VUODEN 2013 YLEISEEN TALOUSARVIOON YLEINEN TULOTAULUKKO

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 3 VUODEN 2013 YLEISEEN TALOUSARVIOON YLEINEN TULOTAULUKKO EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.4.2013 COM(2013) 224 final LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 3 VUODEN 2013 YLEISEEN TALOUSARVIOON YLEINEN TULOTAULUKKO FI FI LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 3 VUODEN 2013 YLEISEEN TALOUSARVIOON

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.3.2016 COM(2016) 156 final 2016/0085 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta linja-autoilla harjoitettavasta satunnaisesta kansainvälisestä

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖ EDUSKUNNAN SUURELLE VALIOKUNNALLE

OPETUSMINISTERIÖ EDUSKUNNAN SUURELLE VALIOKUNNALLE OPETUSMINISTERIÖ 1.9.2003 EDUSKUNNAN SUURELLE VALIOKUNNALLE Viitaten perustuslain 97 :ään opetusministeriö lähettää kunnioittavasti eduskunnan suurelle valiokunnalle ehdotuksen Euroopan parlamentin ja

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.2.2019 C(2019) 1090 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 15.2.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1303/2013 täydentämisestä sellaisen rahoitusmuodon

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.10.2018 C(2018) 7044 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 30.10.2018, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen

Lisätiedot

CORRIGENDUM Annule et remplace le documnet COM(2014) 704 final du 12 novembre Concerne la correction de l'acronyme. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

CORRIGENDUM Annule et remplace le documnet COM(2014) 704 final du 12 novembre Concerne la correction de l'acronyme. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.11.2014 COM(2014) 704 final/2 2014/0332 (NLE) CORRIGENDUM Annule et remplace le documnet COM(2014) 704 final du 12 novembre 2014. Concerne la correction de l'acronyme. Ehdotus

Lisätiedot

Lausunto nro 4/2003. Euroopan unionin elinten käännöskeskukseen sovellettavaa varainhoitoasetusta koskevasta ehdotuksesta

Lausunto nro 4/2003. Euroopan unionin elinten käännöskeskukseen sovellettavaa varainhoitoasetusta koskevasta ehdotuksesta Comunidades Europeas TRIBUNAL DE CUENTAS De Europæiske Fællesskaber REVISIONSRETTEN Europäische Gemeinschaften RECHNUNGSHOF Ευρωπαϊκές Κοινότητες ΕΛΕΓΚΤΙΚΟ ΣΥΝΕ ΡΙΟ European Communities COURT OF AUDITORS

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.1.2017 COM(2017) 45 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin solidaarisuusrahaston varojen käyttöönotosta tuen antamiseksi Yhdistyneelle kuningaskunnalle,

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. tammikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. tammikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. tammikuuta 2017 (OR. en) 5681/17 FIN 45 EHDOTUS Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Saapunut: 26. tammikuuta 2017 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.6.2014 COM(2014) 386 final 2014/0197 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS poikkeuksellisten kaupan toimenpiteiden käyttöönotosta Euroopan unionin vakautus-

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 296 final 2015/0132 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi vuonna 2015 suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final 2016/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.6.2013 COM(2013) 452 final 2013/0220 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS eräiden oikeusalan säädösten, joissa säädetään valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn

Lisätiedot

HYVÄKSYTYT TEKSTIT. Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta ***I

HYVÄKSYTYT TEKSTIT. Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta ***I Euroopan parlamentti 2014-2019 HYVÄKSYTYT TEKSTIT P8_TA(2016)0056 Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta ***I Euroopan parlamentin tarkistukset 25. helmikuuta 2016

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.5.2019 C(2019) 3228 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu 6.5.2019, verkon hallinnoijan nimittämisestä yhtenäisen eurooppalaisen ilmatilan ilmaliikenteen hallinnan

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja DEC 12/2017.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja DEC 12/2017. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10689/17 FIN 414 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 27. kesäkuuta 2017 Vastaanottaja: Günther OETTINGER, Euroopan komission jäsen Edward SCICLUNA,

Lisätiedot

LUOVA EUROOPPA ( ) MEDIA-ALAOHJELMA EHDOTUSPYYNTÖ. EACEA 26/2016: Eurooppalaisten teosten edistäminen verkossa

LUOVA EUROOPPA ( ) MEDIA-ALAOHJELMA EHDOTUSPYYNTÖ. EACEA 26/2016: Eurooppalaisten teosten edistäminen verkossa LUOVA EUROOPPA (-) MEDIA-ALAOHJELMA EHDOTUSPYYNTÖ EACEA 6/6: Eurooppalaisten teosten edistäminen verkossa. TAVOITTEET JA KUVAUS Tämä ehdotuspyyntöilmoitus perustuu kulttuurialan ja luovien alojen tukiohjelman

Lisätiedot

MÄÄRÄRAHASIIRTO NRO DEC 48/2011

MÄÄRÄRAHASIIRTO NRO DEC 48/2011 EUROOPAN KOMISSIO BRYSSEL 31/10/2011 YLEINEN TALOUSARVIO VARAINHOITOVUOSI 2011 PÄÄLUOKKA III KOMISSIO OSASTOT 19 JA 21 MÄÄRÄRAHASIIRTO NRO DEC 48/2011 EUROA MÄÄRÄRAHOJEN ALKUPERÄ LUVUSTA 19 04 Demokratiaa

Lisätiedot

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 2 VARAINHOITOVUODEN 2019 YLEISEEN TALOUSARVIOON

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 2 VARAINHOITOVUODEN 2019 YLEISEEN TALOUSARVIOON EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.5.2019 COM(2019) 320 final LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 2 VARAINHOITOVUODEN 2019 YLEISEEN TALOUSARVIOON Määrärahojen lisääminen EU:n kilpailukyvyn kannalta keskeisissä ohjelmissa:

Lisätiedot

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o /

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o / EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.5.2010 KOM(2010) 142 lopullinen 2010/0140 (COD) C7-0135/10 Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o / yleisen tullietuusjärjestelmän soveltamisesta 1 päivästä

Lisätiedot

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o xxxx/ annettu

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o xxxx/ annettu EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.6.2010 KOM(2010)336 lopullinen 2010/0183 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o xxxx/20010 annettu asetuksen (EY) N:o 1234/2007 (yhteisiä markkinajärjestelyjä

Lisätiedot