Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS
|
|
- Marika Tikkanen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel COM(2017) 45 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin solidaarisuusrahaston varojen käyttöönotosta tuen antamiseksi Yhdistyneelle kuningaskunnalle, Kyprokselle ja Portugalille FI FI
2 PERUSTELUT Vuosia koskevan monivuotisen rahoituskehyksen vahvistamisesta 2 päivänä joulukuuta 2013 annetun neuvoston asetuksen (EU, Euratom) N:o 1311/ ja erityisesti sen 10 artiklan nojalla Euroopan unionin solidaarisuusrahastosta voidaan ottaa käyttöön varoja vuosittain enintään euroa (vuoden 2011 hintoina) ylittämällä rahoituskehyksen asianomaisissa otsakkeissa vahvistetut määrärahojen enimmäismäärät. Solidaarisuusrahaston varojen käyttöönottoa koskevista edellytyksistä säädetään Euroopan unionin solidaarisuusrahaston perustamisesta annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 2012/2002, sellaisena kuin se on muutettuna 15 päivänä toukokuuta 2014 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 661/2014. Yhdistynyt kuningaskunta, Kypros ja Portugali ovat toimittaneet hakemukset tuen saamiseksi rahastosta. Tuen määrä lasketaan katastrofin aiheuttamaa kokonaisvahinkoa koskevan arvion perusteella seuraavasti: Katastrofi Sovellettava alueellisen katastrofin kynnysarvo Välittömät kokonaisvahingot Suurkatastrofin kynnysarvo 2,5 % kaikista välittömistä vahingoista suurkatastrofiin sovellettavan kynnysarvon alle jäävältä osuudelta 6 % kaikista välittömistä vahingoista suurkatastrofiin sovellettavan kynnysarvon ylittävältä osuudelta Ehdotetun tuen kokonaismäärä Yhdistynyt kuningaskunta tulvat 2016 (alueellinen katastrofi) Kypros kuivuus ja tulipalot 2016 (suurkatastrofi) Portugali tulipalot Madeiralla 2016 (alueellinen katastrofi) 2 412, ,764 Ei sovelleta ,803 Ei sovelleta 101, ,000 40,850 Ei sovelleta YHTEENSÄ Tutkittuaan hakemukset 2 ja otettuaan huomioon sen, minkä verran tukea rahastosta voidaan enintään myöntää, sekä arvioituaan mahdollisuudet määrärahojen uudelleen kohdentamiseen komissio esittää, että Euroopan unionin solidaarisuusrahaston varoja otetaan käyttöön yhteensä euroa. 1 2 EUVL L 347, , s Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskeva tiedonanto komissiolle C(2017) 124, annettu , sekä Kyprosta ja Portugalia koskeva tiedonanto komissiolle C(2017) 358, annettu FI 2 FI
3 Komissio aikoo esittää lisätalousarvioesityksen (LTE) kyseisten maksusitoumus- ja maksumäärärahojen ottamiseksi vuoden 2017 talousarvioon. Jos asiassa ei saavuteta yhteisymmärrystä, käynnistetään kolmikantamenettely talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta, talousarvioyhteistyöstä ja moitteettomasta varainhoidosta 2 päivänä joulukuuta 2013 tehdyn Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission välisen toimielinten sopimuksen 3 11 kohdan mukaisesti. 3 EUVL C 373, , s. 1. FI 3 FI
4 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin solidaarisuusrahaston varojen käyttöönotosta tuen antamiseksi Yhdistyneelle kuningaskunnalle, Kyprokselle ja Portugalille EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, ottavat huomioon Euroopan unionin solidaarisuusrahaston perustamisesta 11 päivänä marraskuuta 2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2012/ ja erityisesti sen 4 artiklan 3 kohdan, ottavat huomioon talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta, talousarvioyhteistyöstä ja moitteettomasta varainhoidosta 2 päivänä joulukuuta 2013 tehdyn Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission välisen toimielinten sopimuksen 5 ja erityisesti sen 11 kohdan, ottavat huomioon Euroopan komission ehdotuksen, sekä katsovat seuraavaa: (1) Euroopan unionin solidaarisuusrahaston, jäljempänä solidaarisuusrahasto, tavoitteena on antaa unionille mahdollisuus reagoida nopeasti, tehokkaasti ja joustavasti hätätilanteisiin osoittaakseen solidaarisuutta luonnonkatastrofien kohteeksi joutuneiden alueiden väestöä kohtaan. (2) Solidaarisuusrahaston määrärahojen vuotuinen enimmäismäärä on euroa (vuoden 2011 hintoina) neuvoston asetuksen (EU, Euratom) N:o 1311/ artiklan mukaisesti. (3) Yhdistynyt kuningaskunta toimitti 26 päivänä helmikuuta 2016 solidaarisuusrahaston varojen käyttöönottoa koskevan hakemuksen sen jälkeen, kun tulvat olivat koetelleet 11:tä aluetta 7 joulukuun 2015 ja tammikuun 2016 välisenä aikana. Yhdistynyt kuningaskunta korosti hakemuksessaan, että vahinkojen arviointi oli kesken ja että ilmoitetut luvut olivat vasta alustavia. Maa jätti lopullisen hakemuksen 22 päivänä syyskuuta (4) Kypros toimitti 5 päivänä syyskuuta 2016 solidaarisuusrahaston varojen käyttöönottoa koskevan hakemuksen sen jälkeen, kun maa oli lokakuusta 2015 alkaen kärsinyt ankaran kuivuuden seurauksista ja kesäkuun 18. ja 19. päivän välisenä aikana vuonna 2016 metsä- ja maastopaloista EYVL L 311, , s. 3. EUVL C 373, , s. 1. Neuvoston asetus (EU, Euratom) N:o 1311/2013, annettu 2 päivänä joulukuuta 2013, vuosia koskevan monivuotisen rahoituskehyksen vahvistamisesta (EUVL L 347, , s. 884). UKC2 Northumberland, UKD1 Cumbria, UKD3 Suur-Manchester, UKD4 Lancashire, UKE2 Pohjois- Yorkshire, UKE4 Länsi-Yorkshire, UKL1 Länsi-Wales ja the Valleys, UKM2 Itä-Skotlanti, UKM3 Lounais-Skotlanti, UKM5 Koillis-Skotlanti ja UKN0 Pohjois-Irlanti. FI 4 FI
5 (5) Portugali toimitti 21 päivänä syyskuuta 2016 solidaarisuusrahaston varojen käyttöönottoa koskevan hakemuksen sen jälkeen, kun Madeiran saari oli elokuun 8. ja 13. päivän välisenä aikana vuonna 2016 kärsinyt metsä- ja maastopaloista. (6) Yhdistyneen kuningaskunnan, Kyproksen ja Portugalin hakemukset täyttävät asetuksen (EY) N:o 2012/ artiklassa säädetyt edellytykset rahoitusosuuden myöntämiseksi solidaarisuusrahastosta. (7) Sen vuoksi solidaarisuusrahastosta olisi otettava käyttöön varoja rahoitustuen myöntämiseksi Yhdistyneelle kuningaskunnalle, Kyprokselle ja Portugalille. (8) Jotta varat saataisiin solidaarisuusrahastosta käyttöön mahdollisimman nopeasti, tätä päätöstä olisi sovellettava sen hyväksymispäivästä alkaen, OVAT HYVÄKSYNEET TÄMÄN PÄÄTÖKSEN: 1 artikla Varainhoitovuotta 2017 koskevassa Euroopan unionin yleisessä talousarviossa otetaan käyttöön Euroopan unionin solidaarisuusrahaston varoja maksusitoumus- ja maksumäärärahoina seuraavasti: a) euroa Yhdistynyttä kuningaskuntaa varten b) euroa Kyprosta varten c) euroa Portugalia varten. 2 artikla Tämä päätös tulee voimaan päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Sitä sovelletaan [hyväksymispäivästä]. Tehty Brysselissä Euroopan parlamentin puolesta Puhemies Neuvoston puolesta Puheenjohtaja Parlamentti lisää päivämäärän ennen julkaisemista EUVL:ssä. FI 5 FI
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. tammikuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. tammikuuta 2017 (OR. en) 5681/17 FIN 45 EHDOTUS Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Saapunut: 26. tammikuuta 2017 Vastaanottaja:
Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2016) 681 final. Liite: COM(2016) 681 final /16 akv DG G 2A
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. lokakuuta 2016 (OR. en) 13415/16 N 680 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 19. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin puolesta
Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin solidaarisuusrahaston varojen käyttöönotosta. (komission esittämä)
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.3.2011 KOM(2011) 155 lopullinen Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin solidaarisuusrahaston varojen käyttöönotosta (komission esittämä) PERUSTELUT
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 19. syyskuuta 2012 (20.09) (OR. en) 13963/12 FIN 675 EHDOTUS
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 19. syyskuuta 2012 (20.09) (OR. en) 13963/12 N 675 EHDOTUS Lähettäjä: Komissio Päivä: 19. syyskuuta 2012 Kom:n asiak. nro: COM(2012) 538 final Asia: Ehdotus Euroopan
EUROOPAN PARLAMENTTI Budjettivaliokunta MIETINTÖLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Budjettivaliokunta 29.4.2015 2015/2079(BUD) MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi Euroopan unionin solidaarisuusrahaston varojen käyttöönotosta
MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2101(BUD)
Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2017/2101(BUD) 4.7.2017 MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi Euroopan unionin solidaarisuusrahaston varojen käyttöönotosta
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. syyskuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. syyskuuta 206 (OR. en) 2092/6 FIN 549 INST 359 PE-L 49 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Budjettikomitea Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Kom:n asiak.
14636/16 mba/rir/mh 1 DG G 2A
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) 14636/16 FIN 805 ILMOITUS: A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Neuvosto Kom:n asiak. nro: 13377/16 FIN 675 - COM(2016)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. heinäkuuta 2016 (OR. en) 10764/16 N 411 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 30. kesäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin puolesta
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.7.2016 COM(2016) 462 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin solidaarisuusrahaston varojen käyttöönotosta tuen antamiseksi Kreikalle marraskuussa
Budjettivaliokunta MIETINTÖLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Budjettivaliokunta 12.10.2012 2012/2237(BUD) MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi Euroopan unionin solidaarisuusrahaston varojen käyttöönotosta
7958/17 ip/elv/jk 1 DG G 2A
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. huhtikuuta 207 (OR. en) 7958/7 FIN 237 CADREFIN 4 POLGEN 38 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto
MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0154/
Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0154/2017 3.4.2017 MIETINTÖ ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi Euroopan unionin solidaarisuusrahaston varojen käyttöönotosta tuen
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.4.2015 COM(2015) 156 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (EGF/2015/000 TA 2015 komission aloitteesta
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin solidaarisuusrahaston varojen käyttöönotosta tuen antamiseksi Italialle
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.6.2017 COM(2017) 540 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin solidaarisuusrahaston varojen käyttöönotosta tuen antamiseksi Italialle FI FI PERUSTELUT
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS. ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2017
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.6.2016 COM(2016) 314 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2017 FI FI 1. EHDOTUKSEN TAUSTA
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.2.2017 COM(2017) 101 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (EGF/2017/000 TA 2017 komission aloitteesta
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10693/17 FIN 415 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 27. kesäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin puolesta
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. huhtikuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. huhtikuuta 2017 (OR. en) 7003/17 BUDGET 2 PERUSTELUT Asia: Esitys Euroopan unionin lisätalousarvioksi nro 1 varainhoitovuoden 2017 yleiseen talousarvioon oheisasiakirjaksi
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS. ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2016
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2016 COM(2016) 624 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2016 FI FI 1. EHDOTUKSEN TAUSTA
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.2.2016 COM(2016) 78 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (EGF/2016/000 TA 2016 komission aloitteesta
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10694/17 FIN 416 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 27. kesäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin puolesta
MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2072(BUD)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Budjettivaliokunta 17.10.2014 2014/2072(BUD) MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi Euroopan solidaarisuusrahaston varojen käyttöönotosta
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2011 KOM(2011) 358 lopullinen Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.4.2010 KOM(2010)182 lopullinen Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 296 final 2015/0132 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi vuonna 2015 suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista
***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA
Euroopan parlamentti 2014-2019 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 13.6.2017 EP-PE_TC1-COD(2016)0384 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 13. kesäkuuta 2017 Euroopan parlamentin
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.9.2013 COM(2013) 639 final 2013/0313 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä ja neuvoston
Budjettivaliokunta MIETINTÖLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Budjettivaliokunta 9.10.2013 2013/2227(BUD) MIETINTÖLUONNOS neuvoston kannasta esitykseen Euroopan unionin lisätalousarvioksi nro 8/2013 varainhoitovuodeksi 2013, pääluokka
OIKAISUKIRJELMÄ LISÄTALOUSARVIOESITYKSEEN NRO 6/2014 YLEINEN TULOTAULUKKO
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.12.2014 COM(2014) 730 final OIKAISUKIRJELMÄ LISÄTALOUSARVIOESITYKSEEN NRO 6/2014 YLEINEN TULOTAULUKKO MENOTAULUKKO PÄÄLUOKITTAIN Pääluokka III Komissio Pääluokka VIII Euroopan
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 199 final 2017/0088 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0132 (NLE) 10257/15 ACP 96 N 455 PTOM 13 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Neuvoston päätös Euroopan kehitysrahaston
KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE. Rahoituskehyksen tekninen mukautus vuodeksi 2015 BKTL:n muutosten mukaisesti
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.5.2014 COM(2014) 307 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE Rahoituskehyksen tekninen mukautus vuodeksi 2015 BKTL:n muutosten mukaisesti (vuosia 2014
MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0176/
Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0176/2018 17.5.2018 MIETINTÖ neuvoston kannasta esitykseen lisätalousarvioksi nro 1 varainhoitovuoden 2018 yleiseen talousarvioon oheisasiakirjaksi ehdotukseen
LISÄTALOUSARVIOESITYS nro 6 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.10.2016 COM(2016) 680 final LISÄTALOUSARVIOESITYS nro 6 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON Oheisasiakirja ehdotukseen Euroopan unionin solidaarisuusrahaston varojen käyttöönotosta
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0053 (NLE) 7128/15 VISA 98 COLAC 27 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin solidaarisuusrahaston varojen käyttöönotosta
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.7.2015 COM(2015) 370 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin solidaarisuusrahaston varojen käyttöönotosta FI FI TIEDOT JA EDELLYTYKSET EUROOPAN
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 1. joulukuuta 2017 (OR. en) 2017/0247 (COD) PE-CONS 53/17 FSTR 73 FC 83 REGIO 104 SOC 681 AGRISTR 98 PECHE 408 CADREN 106 POLGEN 135 CODEC 1685 SÄÄDÖKSET
10292/17 pmm/msu/vb 1 DRI
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0384 (COD) 10292/17 CODEC 1051 FSTR 47 FC 55 REGIO 71 SOC 481 EMPL 369 BUDGET 20 AGRISTR 48 PECHE 249 CADREFIN
EUROOPAN PARLAMENTTI Budjettivaliokunta MIETINTÖLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Budjettivaliokunta 24.10.2014 2014/XXXX(BUD) MIETINTÖLUONNOS neuvoston kannasta esitykseen Euroopan unionin lisätalousarvioksi nro 6/2014 varainhoitovuodeksi 2014, pääluokka
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.6.2013 COM(2013) 452 final 2013/0220 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS eräiden oikeusalan säädösten, joissa säädetään valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn
***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 23.5.2013 EP-PE_TC1-COD(2013)0104 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 23. toukokuuta 2013 Euroopan parlamentin
MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0211/
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Istuntoasiakirja 25.6.2015 A8-0211/2015 MIETINTÖ ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi Euroopan unionin solidaarisuusrahaston varojen käyttöönotosta
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 9. huhtikuuta 207 (OR. en) 206/025 (COD) PE-CONS 3/7 VISA 8 COEST 55 COMIX 62 CODEC 295 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON
Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.6.2016 COM(2016) 366 final 2016/0167 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen (EY) N:o 1346/2000 liitteissä A, B ja C olevien
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.4.2011 KOM(2011) 226 lopullinen Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta ja moitteettomasta varainhoidosta 17 päivänä toukokuuta
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 12. huhtikuuta 2010 (OR. en) 7853/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0148 (CNS)
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 2. huhtikuuta 200 (OR. en) 7853/0 Toimielinten välinen asia: 2009/048 (CNS) ISL 8 N 8 CH 9 FL 7 FRONT 38 SCHENGEN 30 N 07 ASIM 42 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON
A8-0260/1. Tarkistus 1 Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta
25..207 A8-0260/ Tarkistus Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta Mietintö A8-0260/206 Mariya Gabriel Kolmannet maat, joiden kansalaisilla on oltava viisumi
LISÄTALOUSARVIOESITYS nro 1 VUODEN 2017 YLEISEEN TALOUSARVIOON
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.1.2017 COM(2017) 46 final LISÄTALOUSARVIOESITYS nro 1 VUODEN 2017 YLEISEEN TALOUSARVIOON Oheisasiakirja ehdotukseen Euroopan unionin solidaarisuusrahaston varojen käyttöönotosta
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. helmikuuta 2015 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. helmikuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0010 (APP) 5479/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: N 49 CADREN 5 REGIO 7 FSTR 6 FC 7 SOC 21 AGRISTR 2 PECHE
14202/12 UH/tan DG D1
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 9. lokakuuta 2012 (OR. fr) 14202/12 Toimielinten välinen asia: 2012/0270 (NLE) VISA 177 COAFR 296 OC 529 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Kap Verden
PE-CONS 22/1/16 REV 1 FI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 6. heinäkuuta 2016 (OR. en) 2015/0906 (COD) LEX 1684 PE-CONS 22/1/16 REV 1 JUR 214 INST 212 COUR 28 CODEC 644 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON
13060/17 ADD 1 1 DPG
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. lokakuuta 2017 (OR. en) 13060/17 ADD 1 PV/CONS 52 ECON 806 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3563. istunto (talous- ja rahoitusasiat), Luxemburg,
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 22. heinäkuuta 2003 (OR. fr) 2002/0179 (COD) LEX 457 PE-CONS 3647/03 N 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
Ehdotus NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.9.2016 COM(2016) 604 final 2016/0283 (APP) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS vuosia 2014 2020 koskevan monivuotisen rahoituskehyksen vahvistamisesta annetun asetuksen (EU, Euratom)
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 654 final 2016/0320 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista sekä rahoitusosuuden
L 172 virallinen lehti
Euroopan unionin L 172 virallinen lehti Suomenkielinen laitos Lainsäädäntö 61. vuosikerta 9. heinäkuuta 2018 Sisältö II Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset ASETUKSET Komission
Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.9.2013 COM(2013) 633 final 2013/0312 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Yhdistyneelle kuningaskunnalle jatkaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä
Ehdotus päätökseksi (COM(2018)0744 C8-0482/ /0385(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen
8.2.2019 A8-0014/ 001-008 TARKISTUKSET 001-008 esittäjä(t): Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta Mietintö Miroslav Poche A8-0014/2019 Energiatehokkuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston
KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.10.2015 COM(2015) 523 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahasto (EKR): maksusitoumuksia, maksuja ja jäsenvaltioiden rahoitusosuuksia koskevat ennusteet
KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.9.2017 COM(2017) 473 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE BKTL:n muutosten (EKT 2010) perusteella rahoituskehykseen tehtävä tekninen mukautus vuodeksi
KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE. Rahoituskehyksen tekninen mukautus vuodeksi 2016 BKTL:n muutosten mukaisesti
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.5.2015 COM(2015) 320 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE Rahoituskehyksen tekninen mukautus vuodeksi 2016 BKTL:n muutosten mukaisesti (vuosia 2014
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.3.2014 C(2014) 1410 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 11.3.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1301/2013 täydentämisestä siltä osin
LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 3 VUODEN 2013 YLEISEEN TALOUSARVIOON YLEINEN TULOTAULUKKO
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.4.2013 COM(2013) 224 final LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 3 VUODEN 2013 YLEISEEN TALOUSARVIOON YLEINEN TULOTAULUKKO FI FI LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 3 VUODEN 2013 YLEISEEN TALOUSARVIOON
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 7.11.2001 KOM(2001) 634 lopullinen 2001/0267 (COD) 2001/0268 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön metsien suojelusta ilmansaasteilta annetun
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 12. kesäkuuta 2013 (OR. en) 2013/0104 (COD) LEX 1356 PE-CONS 23/1/13 REV 1 UD 94 ENFOCUSTOM 77 MI 334 COMER 102 TRANS 185 CODEC 923 EUROOPAN PARLAMENTIN
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.3.2015 COM(2015) 141 final 2015/0070 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksessa (EU) N:o 1306/2013 säädetyn suorien tukien mukautusasteen vahvistamisesta
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0189 (COD) 11667/17 JUSTCIV 189 CODEC 1312 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 9. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.6.2012 COM(2012) 329 final 2012/0159 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS liittymistä valmistelevasta tukivälineestä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o
KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Euroopan unionin solidaarisuusrahaston vuosikertomus 2016
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.12.2017 COM(2017) 776 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Euroopan unionin solidaarisuusrahaston vuosikertomus 2016 FI FI SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto...
Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2015) 160 final
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. huhtikuuta 2015 (OR. en) 8014/15 FIN 282 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 15. huhtikuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin puolesta
PE-CONS 39/1/16 REV 1 FI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 23. marraskuuta 2016 (OR. en) 2016/0193 (COD) LEX 1707 PE-CONS 39/1/16 REV 1 FSTR 63 FC 55 REGIO 79 SOC 560 EMPL 370 BUDGET 26 AGRISTR 51 PECHE
Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.4.2015 COM(2015) 168 final 2013/0273 (NLE) Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä San Marinon tasavallan yhteistyöstä ja tulliliitosta
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.6.2017 COM(2017) 296 final 2017/0126 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista sekä vuoden
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Istuntoasiakirja 2004 C6-0161/2004 2003/0274(COD) FI 28/10/2004 YHTEINEN KANTA Neuvoston 21. lokakuuta 2004 vahvistama yhteinen kanta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen
Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 15.5.2013 A7-0170/2013/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi yhteisön tullikoodeksista (uudistettu tullikoodeksi)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. maaliskuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0045 (NLE) 6715/16 ASIM 22 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Italian ja Kreikan
EUROOPAN KOMISSIO. Bryssel SEC(2011) 1507 lopullinen. Luonnos
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.12.2011 SEC(2011) 1507 lopullinen Luonnos EUROOPAN PARLAMENTIN, NEUVOSTON, KOMISSION, EUROOPAN UNIONIN TUOMIOISTUIMEN, TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMEN, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEAN
KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE. Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2018 COM(2018) 475 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot Euroopan kehitysrahasto (EKR): sitoumuksia, maksuja ja rahoitusosuuksia
KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.4.2011 KOM(2011) 199 lopullinen KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Varainhoitovuotta 2012 koskeva rahoituskehyksen tekninen mukautus BKTL:n muutosten
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2012 K(2012) 430 lopullinen KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 25.1.2012, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. lokakuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0318 (NLE) 13117/16 ACP 132 FIN 637 PTOM 32 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 10. lokakuuta 2016 Vastaanottaja:
LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 8 VUODEN 2014 YLEISEEN TALOUSARVIOON TULOTAULUKKO PÄÄLUOKITTAIN. MENOTAULUKKO PÄÄLUOKITTAIN Pääluokka III Komissio
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.11.2014 COM(2014) 722 final LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 8 VUODEN 2014 YLEISEEN TALOUSARVIOON TULOTAULUKKO PÄÄLUOKITTAIN MENOTAULUKKO PÄÄLUOKITTAIN Pääluokka III Komissio FI FI
KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.10.2014 COM(2014) 644 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahasto: sitoumuksia, maksuja ja jäsenvaltioiden rahoitusosuuksia koskevat ennusteet varainhoitovuosiksi
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.4.2013 COM(2013) 193 final 2013/0104 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön tullikoodeksista (uudistettu tullikoodeksi) annetun asetuksen (EY) N:o
KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE. Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 295 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahastoa koskevat rahoitustiedot FI FI 1. ESIPUHE Yhdestoista Euroopan kehitysrahasto (EKR) 1 tuli
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2018/0100 (NLE) 8190/18 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: AELE 20 EEE 15 N 16 ISL 17 FL 16 MAP 7 MI 279 COMPET
CORRIGENDUM Annule et remplace le documnet COM(2014) 704 final du 12 novembre Concerne la correction de l'acronyme. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.11.2014 COM(2014) 704 final/2 2014/0332 (NLE) CORRIGENDUM Annule et remplace le documnet COM(2014) 704 final du 12 novembre 2014. Concerne la correction de l'acronyme. Ehdotus
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS keskinäisestä oikeusavusta
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 8. huhtikuuta 2011 (OR. en) 2010/0255 (COD) PE-CONS 9/11 PECHE 63 CODEC 338 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.10.2017 COM(2017) 622 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE Euroopan kehitysrahasto (EKR): ennusteet maksusitoumuksista, maksuista ja jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista varainhoitovuosina
LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 2 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON VARAINHOITOVUODEN 2015 YLIJÄÄMÄN OTTAMINEN TALOUSARVIOON
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.4.2016 COM(2016) 227 final LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 2 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON VARAINHOITOVUODEN 2015 YLIJÄÄMÄN OTTAMINEN TALOUSARVIOON FI FI LISÄTALOUSARVIOESITYS
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.9.2014 COM(2014) 586 final 2014/0272 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)
LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4..3 COM(3) 856 final ANNEXES to 3 LIITE asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS Euroopan unionin solidaarisuusrahasto Vuosikertomus FI FI LIITE I: VUONNA SOVELLETTAVAT SUURKATASTROFIEN
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.7.2017 COM(2017) 384 final 2017/0162 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Armenian tasavallan välisen viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen
MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0280/
Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0280/2017 5.9.2017 MIETINTÖ ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi Euroopan unionin solidaarisuusrahaston varojen käyttöönotosta tuen
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.10.2017 COM(2017) 599 final 2017/0261 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista sekä vuoden
Ehdotus NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.9.2015 COM(2015) 463 final 2015/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS yhdenteentoista Euroopan kehitysrahastoon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta 2 päivänä maaliskuuta 2015