Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o xxxx/ annettu
|
|
- Tapani Haapasalo
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel KOM(2010)336 lopullinen 2010/0183 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o xxxx/20010 annettu asetuksen (EY) N:o 1234/2007 (yhteisiä markkinajärjestelyjä koskeva asetus) muuttamisesta Saksan alkoholimonopolin puitteissa myönnettävän tuen osalta FI FI
2 PERUSTELUT Saksan viranomaiset saavat nykyisellään valtiontukisäännöistä poiketen myöntää valtiontukea Saksan monopolin puitteissa tuotteille, jotka kyseinen monopoli pitää jalostuksen jälkeen kaupan maatalousperäisenä etyylialkoholina. Valtiontukea voidaan myöntää vuodessa yhteensä enintään 110 miljoonaa euroa. Maatalouden yhteisestä markkinajärjestelystä ja tiettyjä maataloustuotteita koskevista erityissäännöksistä (yhteisiä markkinajärjestelyjä koskeva asetus) 22 päivänä lokakuuta 2007 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1234/ artiklan 3 kohdan mukaan poikkeuksen voimassaolo lakkaa 31. joulukuuta Tällä asetusluonnoksella jatketaan poikkeuksen soveltamista ja ehdotetaan, että monopolin harjoittama tuotanto/myynti lopetetaan asteittain siten, että monopoli lakkaa olemasta 1. tammikuuta Tislaamot jaetaan kahteen luokkaan, joihin sovelletaan eri menettelyjä: - Sinettitislaamot (landwirtschaftliche Verschlussbrennereien), joita on tällä hetkellä noin 670 ja jotka käyttävät lähinnä viljaa ja perunaa. Ne voivat kuulua monopoliin vuoden 2013 loppuun saakka. Niiden tuotannon on vähennyttävä asteittain seuraavasti: hehtolitraa vuonna 2011, hehtolitraa vuonna 2012 ja hehtolitraa vuonna Monopolista irtaantuvat sinettitislaamot voivat saada korvauksena 257,50 euroa hehtolitralta nominaalisia tislausoikeuksia. Tämä korvaava tuki on myönnettävä viimeistään 31. joulukuuta 2013, mutta se voidaan maksaa useina erinä 31. joulukuuta 2017 saakka. - Pientislaamot, joille määritellään tuotannon vakiomäärä (Abfindungsbrennereien), tislaamoiden käyttäjät (Stoffbesitzer) ja hedelmäosuuskuntien tislaamot (Obstgemeinschaftsbrennereien), jotka ovat paikallistasoisia ja tuottavat hedelmistä vain vähäisiä määriä alkoholia (enintään 300 litraa vuodessa). Ne voivat tuottaa vuosittain enintään hehtolitraa vuoden 2017 saakka. Tuen, joka maksetaan 1. tammikuuta 2011 ja 31. joulukuuta 2013 välisenä aikana, kokonaismäärä voi olla enintään 269,9 miljoonaa euroa, ja tuen, joka maksetaan 1. tammikuuta 2014 ja 31. joulukuuta 2017 välisenä aikana 2017, kokonaismäärä voi olla enintään 268 miljoonaa euroa. Saksan on edelleen annettava komissiolle vuosittain kertomus järjestelmän toimivuudesta. Lisäksi Saksan on jokaisena vuosista esitettävä asteittaista luopumista koskeva vuosisuunnitelma pientislaamoille, joille määritellään tuotannon vakiomäärä, tislaamojen käyttäjille ja hedelmäosuuskuntien tislaamoille. Tällä ehdotuksella ei ole vaikutusta yhteisön talousarvioon. FI 2 FI
3 2010/0183 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o xxxx/20010 annettu asetuksen (EY) N:o 1234/2007 (yhteisiä markkinajärjestelyjä koskeva asetus) muuttamisesta Saksan alkoholimonopolin puitteissa myönnettävän tuen osalta EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 42 artiklan ensimmäisen kohdan ja 43 artiklan 2 kohdan, ottavat huomioon Euroopan komission ehdotuksen, ottavat huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon 1, sen jälkeen, kun ehdotus on toimitettu kansallisille parlamenteille, noudattavat tavallista lainsäätämisjärjestystä, sekä katsovat seuraavaa: (1) Maatalouden yhteisestä markkinajärjestelystä ja tiettyjä maataloustuotteita koskevista erityissäännöksistä (yhteisiä markkinajärjestelyjä koskeva asetus) 22 päivänä lokakuuta 2007 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1234/ artiklan 4 kohdassa säädettyjen erityissääntöjen, joiden mukaan Saksa voi myöntää tukea Saksan alkoholimonopolissa, jäljempänä monopoli, voimassaolo lakkaa 31 päivänä joulukuuta (2) Komission asetuksen (EY) N:o 1234/ artiklan 3 kohdan mukaisesti esittämän kertomuksen mukaan monopolin merkitys on viime vuosina vähentynyt. Vuosina monopolista irtautui noin 70 sinettitislaamoa (landwirtschaftliche Verschlussbrennereien). Monopolin myymät määrät ovat vähentyneet vuodesta 2003 alkaen, ja talousarvio on pienentynyt vuoden miljoonasta eurosta 80 miljoonaan euroon vuonna Jotkin tislaamot ovatkin jo aloittaneet valmistautumisen vapaille markkinoille siirtymiseksi perustamalla osuuskuntia, investoimalla vähemmän energiaa vieviin laitteisiin tuotantokustannusten alentamiseksi ja markkinoimalla yhä suuremman osan alkoholistaan suoraan. Sopeutumisaikaa tarvitaan kuitenkin enemmän, jotta tislaajat menestyisivät vapailla markkinoilla. Monopolin voimassaoloa on tarpeen pidentää vielä muutamalla vuodella monopolin ja tuen lakkauttamisprosessin saattamiseksi päätökseen sekä asteittaisen lakkauttamisen mahdollistamiseksi. 1 2 EUVL C, s. EUVL L 299, , s. 1. FI 3 FI
4 (3) Eräillä Saksan alueilla alkoholitislaamot ovat perinteisesti osa pieniä ja keskisuuria maatiloja, ja niillä on suuri merkitys tilojen toiminnan jatkumiselle, koska niiden ansiosta viljelijät saavat lisätuloja ja työpaikkoja säilyy maaseutualueilla. Lähinnä viljaa ja perunaa käyttävien sinettitislaamojen pitäisi sen vuoksi voida edelleen saada tukea monopolista 31 päivään joulukuuta 2013 saakka. Kaikkien sinettitislaamojen olisi kyseiseen päivämäärään mennessä siirryttävä vapaille markkinoille. Kyseisenä ajankohtana alkaa myös maaseudun kehittämisen uusi ohjelmakausi , joten Saksa voi siirtää osan monopoliin käytetyistä rahoista maaseudun kehittämisohjelmalleen. (4) Pientislaamot, joille määritellään tuotannon vakiomäärä (Abfindungsbrennereien), tislaamoiden käyttäjät (Stoffbesitzer) ja hedelmäosuuskuntien tislaamot (Obstgemeinschaftsbrennereien) edistävät perinteisten maisemien ja biologisen monimuotoisuuden säilyttämistä, sillä ne auttavat säilyttämään tislaajien raakaaineiden lähteinä olevia hedelmäpuutarhoja. Ottaen huomioon edellä esitetty ja se, että kyseisten tislaamojen tuotanto on paikallista ja hyvin vähäistä, niiden pitäisi sen vuoksi voida saada tukea monopolista vielä viimeisen ajanjakson ajan 31 päivään joulukuuta 2017 saakka. Monopoli on lakkautettava kyseiseen päivämäärään mennessä. Tuen lopullisen lakkauttamisen varmistamiseksi Saksan olisi toimitettava vuosittain vuodesta 2013 lähtien vuotuinen asteittaista luopumista koskeva suunnitelma. (5) Monopolin yhteydessä tapahtuva etyylialkoholin tuotanto on rajoitettua ja muodostaa nykyisellään alle 10 prosenttia maatalousperäisen etyylialkoholin kokonaistuotannosta Saksassa. Koska kaikkien sinettitislaamojen pitää siirtyä vapaille markkinoille viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2013, kyseinen prosenttiosuus pienenee merkittävästi kyseisen päivämäärän jälkeen. (6) Tätä asetusta olisi tuen myöntämisen jatkuvuuden takaamiseksi sovellettava 1 päivästä tammikuuta (7) Sen vuoksi asetusta (EY) N:o 1234/2007 olisi muutettava, OVAT HYVÄKSYNEET TÄMÄN ASETUKSEN: 1 artikla Korvataan asetuksen (EY) N:o 1234/ artiklan 4 kohta seuraavasti: 4. Poiketen siitä, mitä tämän asetuksen 180 artiklassa säädetään, tukeen, jota Saksa myöntää 31 päivään joulukuuta 2017 kansallisen alkoholimonopolinsa puitteissa tuotteille, jotka monopoli pitää jatkojalostuksen jälkeen kaupan SEUTsopimuksen liitteessä I mainittuna maatalousperäisenä etyylialkoholina, sovelletaan ainoastaan SEUT-sopimuksen 108 artiklan 1 kohtaa ja 108 artiklan 3 kohdan ensimmäistä virkettä, sillä edellytyksellä, että seuraavat edellytykset täyttyvät: a) monopolinalaisen tukea saavan etyylialkoholin kokonaistuotannon on vähennyttävä asteittain vuoden 2003 enimmäismäärästä hehtolitraa hehtolitraan vuonna 2012 ja hehtolitraan vuonna 2013, ja se voi olla enintään hehtolitraa vuodessa ajanjaksolla 1 päivästä FI 4 FI
5 tammikuuta päivään joulukuuta 2017, jolloin monopolin on lakattava olemasta olemassa; b) tukea saavien sinettitislaamoiden tuotannon on vähennyttävä asteittain vuoden hehtolitrasta hehtolitraan vuonna 2012 ja hehtolitraan vuonna Kaikkien sinettitislaamojen on irtauduttava monopolista viimeistään 31 päivänä joulukuuta Monopolista irtaantuville sinettitislaamoille myönnetään korvauksena 257,50 euroa hehtolitralta nominaalisia tislausoikeuksia. Kyseinen korvaava tuki on myönnettävä viimeistään 31 päivänä joulukuuta Se voidaan kuitenkin maksaa useina erinä 31 päivään joulukuuta 2017 saakka; c) monopolista voidaan myöntää tukea pientislaamoille, joille määritellään tuotannon vakiomäärä, tislaamojen käyttäjille ja hedelmäosuuskuntien tislaamoille 31 päivään joulukuuta 2017, jos tukea saava tuotanto ei ylitä :ta hehtolitraa vuodessa; d) tuen, joka maksetaan 1. tammikuuta 2011 ja 31. joulukuuta 2013 välisenä aikana, kokonaismäärä voi olla enintään 269,9 miljoonaa euroa, ja tuen, joka maksetaan 1. tammikuuta 2014 ja 31. joulukuuta 2017 välisenä aikana 2017, kokonaismäärä voi olla enintään 268 miljoonaa euroa; ja e) Saksan on vuosittain ennen 30 päivää kesäkuuta toimitettava komissiolle edellisvuotta koskeva kertomus monopolin toiminnasta ja sen puitteissa myönnetystä tuesta. Lisäksi vuosina toimitettaviin vuosikertomuksiin on sisällyttävä asteittaista luopumista koskeva vuosisuunnitelma pientislaamoille, joille määritellään tuotannon vakiomäärä, tislaamojen käyttäjille ja hedelmäosuuskuntien tislaamoille. 2 artikla Voimaantulo Tämä asetus tulee voimaan seuraavana päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Sitä sovelletaan 1 päivästä tammikuuta Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa. Tehty Brysselissä Euroopan parlamentin puolesta Puheenjohtaja Neuvoston puolesta Puheenjohtaja FI 5 FI
***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA
Euroopan parlamentti 2014-2019 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 13.6.2017 EP-PE_TC1-COD(2016)0384 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 13. kesäkuuta 2017 Euroopan parlamentin
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 8. huhtikuuta 2011 (OR. en) 2010/0255 (COD) PE-CONS 9/11 PECHE 63 CODEC 338 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön. Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta. Esittelijä: Czesław Adam Siekierski A8-0018/2019
Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja 28.1.2019 A8-0018/2019/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetusten (EU) N:o 1305/2013 ja (EU) N:o 1307/2013
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.6.2012 COM(2012) 329 final 2012/0159 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS liittymistä valmistelevasta tukivälineestä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o
***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 23.5.2013 EP-PE_TC1-COD(2013)0104 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 23. toukokuuta 2013 Euroopan parlamentin
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 26. lokakuuta 2017 (OR. en) 2017/0190 (COD) PE-CONS 48/17 PECHE 340 CODEC 1416 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON
10292/17 pmm/msu/vb 1 DRI
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0384 (COD) 10292/17 CODEC 1051 FSTR 47 FC 55 REGIO 71 SOC 481 EMPL 369 BUDGET 20 AGRISTR 48 PECHE 249 CADREFIN
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.9.2013 COM(2013) 639 final 2013/0313 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä ja neuvoston
PE-CONS 39/1/16 REV 1 FI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 23. marraskuuta 2016 (OR. en) 2016/0193 (COD) LEX 1707 PE-CONS 39/1/16 REV 1 FSTR 63 FC 55 REGIO 79 SOC 560 EMPL 370 BUDGET 26 AGRISTR 51 PECHE
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.11.2016 COM(2016) 745 final 2016/0368 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1101/89 sekä asetusten (EY) N:o 2888/2000 ja (EY)
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.4.2013 COM(2013) 193 final 2013/0104 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön tullikoodeksista (uudistettu tullikoodeksi) annetun asetuksen (EY) N:o
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 12. kesäkuuta 2013 (OR. en) 2013/0104 (COD) LEX 1356 PE-CONS 23/1/13 REV 1 UD 94 ENFOCUSTOM 77 MI 334 COMER 102 TRANS 185 CODEC 923 EUROOPAN PARLAMENTIN
Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o /
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.5.2010 KOM(2010) 142 lopullinen 2010/0140 (COD) C7-0135/10 Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o / yleisen tullietuusjärjestelmän soveltamisesta 1 päivästä
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 910 lopullinen 2006/0305 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI rahoitusvälineiden markkinoista annetun direktiivin 2004/39/EY
Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 15.5.2013 A7-0170/2013/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi yhteisön tullikoodeksista (uudistettu tullikoodeksi)
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.6.2013 COM(2013) 452 final 2013/0220 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS eräiden oikeusalan säädösten, joissa säädetään valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.3.2015 COM(2015) 141 final 2015/0070 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksessa (EU) N:o 1306/2013 säädetyn suorien tukien mukautusasteen vahvistamisesta
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 916 lopullinen 2006/0300 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI finanssiryhmittymään kuuluvien luottolaitosten, vakuutusyritysten
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 7.11.2001 KOM(2001) 634 lopullinen 2001/0267 (COD) 2001/0268 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön metsien suojelusta ilmansaasteilta annetun
Ehdotus päätökseksi (COM(2018)0744 C8-0482/ /0385(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen
8.2.2019 A8-0014/ 001-008 TARKISTUKSET 001-008 esittäjä(t): Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta Mietintö Miroslav Poche A8-0014/2019 Energiatehokkuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.9.2014 COM(2014) 586 final 2014/0272 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, 22.12.2006 KOM(2006) 913 lopullinen 2006/0301 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI sisäpiirikaupoista ja markkinoiden manipuloinnista (markkinoiden
Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2016) 681 final. Liite: COM(2016) 681 final /16 akv DG G 2A
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. lokakuuta 2016 (OR. en) 13415/16 N 680 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 19. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin puolesta
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 20.6.2001 KOM(2001) 332 lopullinen 2001/0132 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.10.2018 C(2018) 7044 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 30.10.2018, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.5.2008 KOM(2008) 336 lopullinen 2008/0108 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS maatalouden yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1234/2007 muuttamisesta
ASETUKSET. ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,
25.11.2016 L 319/3 ASETUKSET KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/2054, annettu 22 päivänä marraskuuta 2016, asetuksista (EY) N:o 2305/2003, (EY) N:o 969/2006, (EY) N:o 1067/2008 ja täytäntöönpanoasetuksesta
A8-0013/ Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta
18.2.2016 A8-0013/ 001-004 TARKISTUKSET 001-004 esittäjä(t): Kansainvälisen kaupan valiokunta Mietintö Marielle de Sarnez Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 8.4.2009 KOM(2009) 169 lopullinen 2009/0053 (CNS) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS järjestelystä keskipitkän ajan rahoitustuen myöntämiseksi jäsenvaltioiden maksutaseille
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0013 (COD) 11197/16 TRANS 296 CODEC 1056 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Neuvoston ensimmäisessä käsittelyssä
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 22. heinäkuuta 2003 (OR. fr) 2002/0179 (COD) LEX 457 PE-CONS 3647/03 N 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0357 (COD) 9763/17 ADD 1 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio FRONT 248 VISA 203 DAPIX 213
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 909 lopullinen 2006/0282 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.9.2014 COM(2014) 593 final 2014/0275 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden unioniin suuntautuvaa tuontia koskevien
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2012 COM(2012) 591 final 2012/0285 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS kalavarojen säilyttämisestä teknisten toimenpiteiden avulla Itämeren, Belttien
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.7.2018 C(2018) 4838 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 30.7.2018, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.6.2013 COM(2013) 484 final 2013/0226 (COD) C7-0205/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS sisävesiväylien/sisävesiliikenteen tavarakuljetusten tilastoista annetun
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. kesäkuuta 2015 (OR. en) 9431/15 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 4. kesäkuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: AGRI 295 AGRISTR 40 AGRIFIN 51 DELACT 57 Euroopan komission
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS,
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 3.4.2008 KOM(2008) 168 lopullinen 2008/0065 (CNS) C6-0175/08 Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, Egeanmeren pienten saarten hyväksi toteutettavista maatalousalan erityistoimenpiteistä
HYVÄKSYTYT TEKSTIT. Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta ***I
Euroopan parlamentti 2014-2019 HYVÄKSYTYT TEKSTIT P8_TA(2016)0056 Kiireellisten yksipuolisten kauppatoimenpiteiden toteuttaminen Tunisian osalta ***I Euroopan parlamentin tarkistukset 25. helmikuuta 2016
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.9.2013 COM(2013) 678 final 2013/0325 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yksipuolisten tullietuuksien myöntämisestä Moldovalle annetun neuvoston asetuksen
KOMISSION ASETUS (EU)
FI FI FI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, C Luonnos KOMISSION ASETUS (EU) N:o /.. annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ], yhteisistä siviili-ilmailua koskevista säännöistä ja Euroopan lentoturvallisuusviraston perustamisesta
Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2013 COM(2013) 577 final 2013/0280 (CNS) C7-0268/13 Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti
PE-CONS 22/1/16 REV 1 FI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 6. heinäkuuta 2016 (OR. en) 2015/0906 (COD) LEX 1684 PE-CONS 22/1/16 REV 1 JUR 214 INST 212 COUR 28 CODEC 644 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON
Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. lokakuuta 2016 (OR. en) 13167/16 AGRILEG 146 DENLEG 76 VETER 96 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 11. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D045714/03
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.9.2017 C(2017) 6214 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 20.9.2017, asetuksen (EY) N:o 589/2008 muuttamisesta ulkokanojen munien kaupan pitämisen vaatimusten osalta
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. tammikuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. tammikuuta 2017 (OR. en) 5681/17 FIN 45 EHDOTUS Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Saapunut: 26. tammikuuta 2017 Vastaanottaja:
Nicola Danti Maa- ja metsätaloudessa käytettävien ajoneuvojen hyväksyntä ja markkinavalvonta (COM(2018)0289 C8-0183/ /0142(COD))
5.2.2019 A8-0318/4 Tarkistus 4 Anneleen Van Bossuyt sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan puolesta Mietintö A8-0318/2018 Nicola Danti Maa- ja metsätaloudessa käytettävien ajoneuvojen hyväksyntä ja
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.1.2017 COM(2017) 45 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin solidaarisuusrahaston varojen käyttöönotosta tuen antamiseksi Yhdistyneelle kuningaskunnalle,
Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön. Aluekehitysvaliokunta. Esittelijä: Iskra Mihaylova A8-0021/2019
Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja 6.3.2019 A8-0021/2019/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi, jolla luodaan edellytykset alueellisten yhteistyöohjelmien
***I MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0000/
Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0000/2018 9.2.2018 ***I MIETINTÖ ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi direktiivin (EU) 2016/97 muuttamisesta siltä osin kuin on
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. syyskuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. syyskuuta 206 (OR. en) 2092/6 FIN 549 INST 359 PE-L 49 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Budjettikomitea Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Kom:n asiak.
Ehdotus. EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o /, annettu [ ],
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2010 KOM(2010)325 lopullinen 2010/0175 (COD) C7-0156/10 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o /, annettu [ ], neuvoston asetuksen (EY) N:o 2187/2005 muuttamisesta
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.4.2018 COM(2018) 199 final 2018/0097 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 110/2008 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse panostislauksella
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.6.2006 KOM(2006) 320 lopullinen 2006/0109 (CNS) 2006/0110 (CNB) KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE euroon ja Sloveniaan
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.6.2013 COM(2013) 418 final 2013/0192 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI tiettyjen ympäristö-, maatalous- ja sosiaalipolitiikkaan sekä kansanterveyteen
Joustojärjestelmän mukaisesti markkinoille saatetut moottorit ***I
P7_TA-PROV(2011)0452 Joustojärjestelmän mukaisesti markkinoille saatetut moottorit ***I Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 25. lokakuuta 2011 ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.1.2013 COM(2013) 15 final 2013/0010 (COD) C7-0021/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan yhteisöön suuntautuvaa puutavaran tuontia koskevan FLEGTlupajärjestelmän
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 21. marraskuuta 2017 (OR. en) 2017/0060 (COD) PE-CONS 52/17 TRANS 415 DELACT 189 CODEC 1608 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.2.2016 COM(2016) 44 final 2016/0029 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS muiden kuin kahdenvälisten sopimusten, pöytäkirjojen tai muiden järjestelyjen taikka
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.11.2011 KOM(2011) 710 lopullinen 2011/0327 (COD) C7-0400/11 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/126/EY muuttamisesta
EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU, EURATOM) 2016/, annettu päivänä kuuta,
EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU, EURATOM) 2016/, annettu päivänä kuuta, unionin ja sen henkilöstön välisten riitojen ratkaisemista ensimmäisenä oikeusasteena koskevan toimivallan siirtämisestä
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. päätöksen 2002/546/EY muuttamisesta sen soveltamisajan osalta
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.7.2011 KOM(2011) 443 lopullinen 2011/0192 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS päätöksen 2002/546/EY muuttamisesta sen soveltamisajan osalta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA
Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.9.2013 COM(2013) 633 final 2013/0312 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Yhdistyneelle kuningaskunnalle jatkaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2017 (OR. en)
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0374 (CNS) 7103/17 LIMITE PUBLIC FISC 59 ECOFIN 184 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston
10425/19 eho/elv/si 1 TREE.2.A
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. heinäkuuta 2019 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2019/0107 (COD) 10425/19 TRANS 387 CODEC 1241 CH 34 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Kom:n asiak.
Ehdotus NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.12.2012 COM(2012) 682 final 2012/0321 (NLE) C7-0421/12 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eurooppalaiseen tutkimusinfrastruktuurikonsortioon (ERIC) sovellettavasta yhteisön oikeudellisesta
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0030 (NLE) 6737/17 UD 53 COWEB 33 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.
14636/16 mba/rir/mh 1 DG G 2A
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) 14636/16 FIN 805 ILMOITUS: A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Neuvosto Kom:n asiak. nro: 13377/16 FIN 675 - COM(2016)
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI 2006/0291 (COD) PE-CONS 3651/11/07 REV 11
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 25. helmikuuta 2008 (OR. en) 2006/0291 (COD) PE-CONS 3651/11/07 REV 11 ENER 215 ENV 450 MI 198 CODEC 902 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. helmikuuta 2015 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. helmikuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0010 (APP) 5479/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: N 49 CADREN 5 REGIO 7 FSTR 6 FC 7 SOC 21 AGRISTR 2 PECHE
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2014 C(2014) 7461 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.10.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1305/2013 liitteen I sekä Euroopan
Ehdotus NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 31.10.2014 COM(2014) 684 final 2014/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan yhteisön ja Madagaskarin tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.3.2014 C(2014) 1410 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 11.3.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1301/2013 täydentämisestä siltä osin
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2012 (27.07) (OR. en) 12945/12 ENV 645 ENT 185 SAATE
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 27. heinäkuuta 2012 (27.07) (OR. en) 12945/12 ENV 645 ENT 185 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 25. heinäkuuta 2012 Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.9.2011 KOM(2011) 577 lopullinen 2011/0248 (CNS) C7-0311/11 FI Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS päätöksen 2007/659/EY muuttamisesta koskien sen soveltamisaikaa ja vuosittaista kiintiötä,
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.3.2017 COM(2017) 150 final 2017/0068 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksessa (EU) N:o 1306/2013 säädetyn suorien tukien mukautusasteen vahvistamisesta
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0189 (COD) 11667/17 JUSTCIV 189 CODEC 1312 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 9. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 13885/16 SC 181 ECON 984 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2011/16/EU
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.4.2010 KOM(2010)182 lopullinen Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2011 KOM(2011) 358 lopullinen Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta
Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 398 final.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. helmikuuta 2015 (OR. en) 5861/15 PECHE 42 DELACT 14 SAATE Lähettäjä: Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU,
***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA
Euroopan parlamentti 2014-2019 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 1.12.2016 EP-PE_TC1-COD(2016)0229 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 1. joulukuuta 2016 Euroopan parlamentin
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU)
21.6.2018 L 158/5 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2018/886, annettu 20 päivänä kesäkuuta 2018, Amerikan yhdysvalloista peräisin olevia tiettyjä tuotteita koskevista tietyistä kauppapoliittisista toimenpiteistä
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.8.2012 COM(2012) 449 final 2012/0217 (COD)C7-0215/12 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS puun vientiin Venäjän federaatiosta Euroopan unioniin sovellettavien tariffikiintiöiden
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2015 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2011/0901B (COD) 9375/1/15 REV 1 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JUR 341 COUR 21 INST 181 CODEC 797 PARLNAT 70
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 12041/16 LIMITE PUBLIC FISC 133 ECOFIN 782 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.6.2014 COM(2014) 386 final 2014/0197 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS poikkeuksellisten kaupan toimenpiteiden käyttöönotosta Euroopan unionin vakautus-
Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 29.1.2014 A7-0467/2013/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi neuvoston asetuksen (EY) N:o 2368/2002 muuttamisesta
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.12.2017 C(2017) 8871 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 20.12.2017, kolmansista maista peräisin olevia perinteisiä elintarvikkeita koskevista hallinnollisista
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos: KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2009, annettu [ ] päivänä [ ] kuuta [ ],
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, XXX Luonnos: KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2009, annettu [ ] päivänä [ ] kuuta [ ], ilma-alusten ja niihin liittyvien tuotteiden, osien ja laitteiden lentokelpoisuus-
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 30.5.2000 KOM(2000) 346 lopullinen 2000/0137 (CNS) 2000/0134 (CNS) 2000/0138 (CNB) KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.6.2012 COM(2012) 270 final 2012/0145 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS polkumyynnillä muista kuin Euroopan yhteisön jäsenvaltioista tapahtuvalta tuonnilta
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 17.9.2007 KOM(2007) 525 lopullinen 2007/0192 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS euron väärentämisen torjunnan edellyttämistä toimenpiteistä annetun asetuksen (EY) N:o 1338/2001
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. huhtikuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0296 (CNS) 5931/16 SC 16 ECON 75 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. huhtikuuta 2017 (OR. en)
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. huhtikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0374 (CNS) 8076/17 LIMITE PUBLIC FISC 76 ECOFIN 272 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston
EUROOPAN KOMISSIO. Bryssel SEC(2011) 1507 lopullinen. Luonnos
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.12.2011 SEC(2011) 1507 lopullinen Luonnos EUROOPAN PARLAMENTIN, NEUVOSTON, KOMISSION, EUROOPAN UNIONIN TUOMIOISTUIMEN, TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMEN, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEAN
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.9.2013 COM(2013) 621 final 2013/0303 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön sisävesiliikenteen aluskapasiteettia koskevista toimintalinjoista sisävesiliikenteen
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Istuntoasiakirja 2004 C6-0161/2004 2003/0274(COD) FI 28/10/2004 YHTEINEN KANTA Neuvoston 21. lokakuuta 2004 vahvistama yhteinen kanta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen