Niipperinpelto 82. kaupunginosa, Perusmäki Virkistysalueet Asemakaavan muutos

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Niipperinpelto 82. kaupunginosa, Perusmäki Virkistysalueet Asemakaavan muutos"

Transkriptio

1 1 (8) Asianumero 1473/ /2011 Aluenumero Niipperinpelto 82. kaupunginosa, Perusmäki Virkistysalueet Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 6. päivänä helmikuuta 2012 päivättyä, 27. päivänä elokuuta 2012 muutettua Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksessa laadittua asemakaavakarttaa, piirustusnumero Sijainti Suunnittelualue sijaitsee Perusmäessä Suopuronmäki -nimisen kadun länsipuolella asuinalueen ja pellon välissä. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä: Vireilletulo Laatija Vireilletulosta on tiedotettu valmisteluaineiston yhteydessä kuulutuksessa Länsiväylässä ja Hufvudstadsbladetissa Espoon kaupunki Kaupunkisuunnittelukeskus Asemakaavayksikkö Käyntiosoite: Kirkkojärventie 6 B, 4. krs. puh Postiosoite: Faksi PL ESPOON KAUPUNKI Tiina Aalto etunimi.o.sukunimi@espoo.fi

2 2 (8) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ Alueen nykytila Suunnittelu Mitoitus Muutoksen sisältö LÄHTÖKOHDAT Suunnittelutilanne Yleiskaava Asemakaava Rakennusjärjestys Rakennuskiellot Pohjakartta Selvitys alueesta Maanomistus Rakennettu ympäristö Ympäristön häiriötekijät ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TAVOITTEET Osallisten tavoitteet ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN KUVAUS Yleisperustelu ja -kuvaus Mitoitus Kaavan mukainen rakennettu ympäristö Maankäyttö Ympäristön häiriötekijät Nimistö ASEMAKAAVARATKAISUN VAIKUTUKSET ASEMAKAAVAN TOTEUTUS SUUNNITTELUN VAIHEET Suunnittelun vireilletulo ja suunnittelua koskevat päätökset Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Perittävät maksut Vuorovaikutus ja esitetyt mielipiteet... 7 Sivu LIITTEET: Liite 1 Seurantalomake, Liite 2 Mielipiteiden antajat (kartta) Luettelo muusta kaavaa koskevasta materiaalista Valmisteluaineistoon kuuluu asemakaavan muutos (kartta) ja selostus liitteineen.

3 3 (8) 1 TIIVISTELMÄ 1.1 Alueen nykytila Suunnittelualue on rakentunut kaavan mukaisesti lähivirkistysalueeksi, jolla kulkee ohjeellinen jalankululle varattu alueen osa. Lähivirkistysalue on aiemmin palvellut Suopuronkuja -nimisenä yksityistienä. Nykyisin se on n. 3,5 m leveä päällystämätön jalankululle varattu väylä. Lähivirkistysalueelta on yhteys viereisille pelloille sekä pellonpuoleisille asuintonteille. Kaava ei kuitenkaan salli ajoneuvoliikennettä lähivirkistysalueella. Voimassa oleva Niipperinpellon asemakaava on vasta vuonna 2010 toteutettu lähivirkistysalueen osalta, jolloin ajoneuvoliikenteen kieltävät kyltit on laitettu paikoilleen. Siihen asti asukkaat ovat käyttäneet lähivirkistysaluetta ajoneuvoliikenteeseen, sillä korkeuserot tonttien ja Suopuronmäki -nimisen kadun välillä tekevät tonteilta liittymisen suoraan Suopuronmäelle lähes mahdottomaksi (etenkin talvisin). Kiinteistö 8:108 on oikeutettu käyttämään lähivirkistysalueen poispäätä kulkuyhteytenä Saniaismäki -nimiselle kadulle. Rasite on voimassa siihen saakka kunnes Suopuronmäki -niminen katualue on rakennettu ja luovutettu yleiseen käyttöön ja sen kautta voidaan rakentaa ajokelpoinen liittymä, kuitenkin enintään saakka. 1.2 Suunnittelu Muutoksen hakijoina ovat korttelin tonttien 12, 16 ja 17 vuokralaiset sekä kiinteistöjen 4:13 ja 8:108 omistajat. Asemakaavan muutoshakemus on saapunut Mitoitus 1.4 Muutoksen sisältö Kaavamuutosta ei voida valmistella siinä laajuudessa kuin hakijat ovat esittäneet (kts. selostuksen kohta 3.1 ja 4.1). Hakijoiden mielipidettä ajoyhteyden sallimisesta vain osalla lähivirkistysaluetta on tiedusteltu. Tonttien 12, 16 ja 17 vuokralaiset ovat myöntyneet asemakaavamuutoksen valmisteluaineiston mukaiseen järjestelyyn. Kiinteistöjen 4:13 ja 8:108 omistajilta ei ennen valmisteluaineiston nähtäville asettamista saatu mielipidettä asiasta. Kiinteistön 8:108 omistajat jättivät kuitenkin mielipiteen kaavamuutoksen valmisteluaineistosta. Espoon kaupungin tonttipäällikkö on allekirjoittanut valtuutuksen asemakaavan muutoksen hakemista varten Valtuutus koskee Vanhakartanon kylän tilaa 8:107 siltä osin, kuin se on lainvoimaisessa Niipperinpellon asemakaavassa osoitettu lähivirkistysalueeksi (VL). Valtuutus on kaavamuutoshakemuksen liitteenä. Kaavamuutosalueen pinta-ala on 1248 m 2. Asemakaavan muutoksella lähivirkistysalueelle sallitaan ajoyhteys kiinteistön 8:108 etelärajalta tontin 82016/12 kohdalle (Liekorinne 6). 2 LÄHTÖKOHDAT 2.1 Suunnittelutilanne Yleiskaava Espoon pohjoisosien yleiskaava, osa I Kaava-alue käsittää pääosan kahdesta pohjoisimmasta suuralueesta. Kaava sai lainvoiman vuonna Nyt laadittu asemakaavan muutos on yleiskaavan mukainen. Alue on yleiskaavassa osoitetun pientalovaltaisen asuntoalueen (AP) sekä maa- ja metsätalousvaltaisen alueen (M) rajalla.

4 4 (8) Asemakaava Suunnittelualueella on voimassa Niipperinpelto -niminen asemakaava, joka on hyväksytty kaupunginvaltuustossa ja vahvistettu ympäristöministeriössä Alue on osoitettu lähivirkistysalueeksi (VL), jota pitkin kulkee ohjeellinen jalankulkua varten varattu alueen osa Rakennusjärjestys Valtuusto hyväksyi Espoon kaupungin rakennusjärjestyksen ( 112). Rakennusjärjestys astui voimaan Rakennuskiellot Pohjakartta 2.2 Selvitys alueesta Maanomistus Asemakaava-alueella ei ole rakennuskieltoa. Pohjakartta mittakaavassa 1:1000 on Espoon kaupungin Teknisen keskuksen kaupunkimittausyksikön laatima ja se täyttää kaavoitusmittausasetuksen vaatimukset. Muutosalueen omistaa Espoon kaupunki / Tekninen ja ympäristötoimi Rakennettu ympäristö Maankäyttö Suunnittelualue ja sen lähiympäristö ovat toteutuneet kaavan mukaisesti lähivirkistysalueena sekä erillispientalojen korttelialueina. Osa erillispientaloista on rakennettu siten, että liittyminen tonteilta Suopuronmäki -nimiselle kadulle on lähes mahdotonta. Kaavamuutosalueen länsipuolella on peltoa. Tätä aluetta ei ole asemakaavoitettu. Muutosalueella kulkee päällystämätön n. 3,5 metrin levyinen hiekkatie. Liikenne Ajoneuvoliikenne Alue sijaitsee Suopurontien pohjoispuolella ja Suopuronmäki -nimisen kadun länsipuolella. Suopurontieltä on yhteys Niipperintielle, jota pitkin pääsee sekä Vihdintielle, että Kehä III:lle. Kevytliikenne Ympäristön häiriötekijät Lähivirkistysalueelle on kaavaan merkitty ohjeellinen jalankulkua varten varattu alueen osa, joka muuttuu etelässä Suopellonpolku -nimiseksi jalankululle ja polkupyöräilylle varatuksi kaduksi. Tästä on yhteys Suopurontielle, jossa kulkee kevyenliikenteenväylä. Pohjoisessa lähivirkistysalue rajautuu vireillä olevaan Antinmäen kaava-alueeseen, jossa lähivirkistysalue sekä ohjeellinen jalankulkua varten varattu alueen osa jatkuu. Alueen sisäinen liikenne ja paikoitus Asemakaavan mukainen ajoneuvoliikenteen yhteys tonteilta Suopuronmäelle on järjestetty Saniaismäen, Liekorinteen ja/tai toisen tontin läpi johtavan rasitetien kautta. Suurista korkeuseroista johtuen joiltakin pellon puoleisilta tonteilta kuljetaan kuitenkin lähivirkistysalueella olevaa vanhaa yksityistietä ja edelleen Saniaimäkeä pitkin Suopuronmäelle. Yhdyskuntatekninen huolto Lähivirkistysalueen alla kulkee jätevesiviemäri. Alue kuuluu lentomelualueeseen.

5 5 (8) 3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TAVOITTEET 3.1 Osallisten tavoitteet Keväällä 2010 Suopellonpolun eteläpäähän ja lähivirkistysalueen pohjoispäähän Saniaismäki -nimisen kadun kohdalle tuotiin moottoriajoneuvolla ajo kielletty -kyltit. Hakijat toivovat, että liikennemerkkeihin lisätään kilvet, joilla tonteille ajo sallitaan. Korkeuserot läntisten tonttien ja Suopuronmäen välillä ovat niin suuret, että etenkin talvisaikaan on mahdotonta päästä liikkeelle käyttämättä lähivirkistysaluetta. Vieressä sijaitseville pelloille olisi myös päästävä raskailla työkoneilla. Alueen rakennustapaohjeissa edellytettiin, etteivät maansiirrot rakennuspaikoilla saa ylittää 50 cm, joten tonteilla 12 ja 17 sijaitsevat talot on rakennettu suositusten mukaan ns. rinneratkaisuna maan alkuperäistä pinnanmuodostusta noudattaen. 4 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN KUVAUS 4.1 Yleisperustelu ja -kuvaus Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan esteetön kulku tonteilta Suopuronmäelle, jonne kulku suoraan tonteilta on korkeuserojen takia vaikeaa, sekä kulkuyhteys viereiselle pellolle. Tämä tarkoittaa ajon sallimista kaavan mukaisella lähivirkistysalueella (VL) n. 197 metrin matkalla. Asemakaavan muutosta ei voida valmistella siinä laajuudessa, kuin muutoksen hakijat ovat esittäneet. Suopellonpolku on lainvoimaisessa asemakaavassa osoitettu jalankululle ja polkupyöräilylle varatuksi kaduksi (pp), joka jatkuu lähivirkistysalueena Suopuronkuja nimistä entistä yksityistietä pitkin. Kaavassa lähivirkistysalueella kulkee ohjeellinen jalankulkua varten varattu alueen osa. Voimassa olevalla kaavalla on haluttu estää läpikulkuliikenne Suopellonpolun sekä lähivirkistysalueen kautta ja jättää kevyelle liikenteelle sekä virkistyskäyttöön ajoneuvoliikenteestä erotettu yhteys. Tämä yhteys jatkuu lähivirkistysalueen pohjoisosan kautta Antinmäen kaava-alueelle. Hakemuksessa esitetyn ratkaisun sijaan ajoyhteys sallitaan kiinteistön 8:108 etelärajalta tontin 82016/12 kohdalle (Liekorinne 6). Tällä estetään läpiajoliikenteen syntyminen lähivirkistysalueelle/suopellonpolulle. Samalla kuitenkin mahdollistetaan kulkuyhteys niille tonteille, joilta liittyminen Suopuronmäelle on etenkin pahoilla talvikeleillä mahdotonta sekä viereisille pelloille pääsy. 4.2 Mitoitus Kaava-alueen kokonaispinta-ala on 1248 m 2. Alueelle ei osoiteta rakennusoikeutta. 4.3 Kaavan mukainen rakennettu ympäristö Maankäyttö Suunnittelualue säilyy kokonaisuudessaan lähivirkistysalueena (VL). Kaavaan lisätään merkintä, joka sallii ajoyhteyden kiinteistön 8:108 etelärajalta tontin 82016/12 kohdalle (Liekorinne 6). Kaavasta poistetaan merkintä ohjeellisesta jalankulkua varten varatusta alueen osasta. 4.4 Ympäristön häiriötekijät Alue kuuluu lentomelualueeseen. 4.5 Nimistö Asemakaavan muutoksella ei ole vaikutusta alueen nimistöön. 5 ASEMAKAAVARATKAISUN VAIKUTUKSET Asemakaavan muutoksella ei ole merkittäviä vaikutuksia rakennettuun ympäristöön, ihmisten elinoloihin eikä luontoon ja maisemaan. Liikenteen ja teknisen huollon järjestämisen vaikutukset ovat vähäiset, sillä ajoyhteyttä käyttävien

6 6 (8) tonttien määrä on vähäinen. Ajoyhteyden salliminen lähivirkistysalueelle ei velvoita kaupunkia ajoyhteyden kunnossapitoon. 6 ASEMAKAAVAN TOTEUTUS Asemakaavan mukainen ajoyhteys on jo olemassa, joten kaavamuutoksen toteuttamiseksi ei tarvitse ryhtyä toimenpiteisiin. 7 SUUNNITTELUN VAIHEET 7.1 Suunnittelun vireilletulo ja suunnittelua koskevat päätökset Vireilletulo Asemakaavan muutos on tullut vireille hakemuksesta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.3 Perittävät maksut Kaavaselostuksen kohdassa 5 Asemakaavaratkaisun vaikutukset, on arvioitu hankkeen vaikutukset rakennettuun ympäristöön, liikenteen ja teknisen huollon järjestämiseen, ihmisten elinoloihin sekä luontoon ja maisemaan. Osallisia ovat suunnittelualueen sekä lähialueiden asukkaat ja kiinteistönomistajat, maanomistajat, yritykset, kaupunginosayhdistykset, yhteisöt, viranomaiset ja ulkopuoliset lausunnonantajat. Asemakaavan muutoksen valmisteluaineisto asetetaan nähtäville MRA 30 :n mukaisesti ja siitä kuulutetaan kaupungin ilmoituslehdissä sekä lähetetään kirjeellä ilmoitus osallisille. Valmisteluaineistosta pyydetään tarvittaessa toimialojen kannanotot. Osallisilla on määräaikaan mennessä mahdollisuus ilmaista mielipiteensä kirjallisesti. Valmisteluaineistosta saatujen mielipiteiden lyhennelmiin ja vastineisiin voi myöhemmin tutustua kaavaehdotuksen nähtävilläolon yhteydessä. Valmisteluaineistoon voi käydä tutustumassa kaavoituksen verkkosivuilla ( Asemakaavan muutosehdotus asetetaan nähtäville MRA 27 :n mukaisesti ja siitä kuulutetaan kaupungin ilmoituslehdissä sekä lähetetään kirjeellä ilmoitus osallisille. Nähtävilläoloaikana on mahdollisuus jättää muistutus määräaikaan mennessä. Viimeistään ehdotusvaiheessa pyydetään tarvittavat lausunnot asiantuntijaviranomaisilta. Ehdotuksesta muistutuksen antaneille, jotka ovat ilmoittaneet osoitteensa, ilmoitetaan kaupungin perusteltu kannanotto. Mikäli allekirjoittaneita on useita, toimitetaan kannanotto ensimmäiselle allekirjoittaneelle. Mikäli asemakaavan muutosehdotukseen tehdään oleellisia muutoksia, asetetaan se uudelleen nähtäville MRA 32 :n mukaisesti. Nähtäville asettamisessa noudatetaan edellä (MRA 27 ) esitettyä menettelyä. Kaupunkisuunnittelulautakunta siirtää kaavanmuutoksen kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi, mikäli kaupunginhallitus päättää kaavan toteuttamiseen liittyen maankäyttösopimuksen hyväksymisestä. Muussa tapauksessa kaavamuutoksen hyväksyy kaupunkisuunnittelulautakunta. Hyväksymispäätöksen jälkeen muistuttajille ilmoitetaan tehdystä päätöksestä ja lähetetään muistutusten vastineet. Hyväksymispäätöksestä voi valittaa Helsingin hallinto-oikeuteen ja edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Suunnittelu Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksen asemakaavayksikössä kaavan valmistelusta on vastannut asemakaavainsinööri Tiina Aalto. Asemakaavan muutoksen hakijoilta tullaan perimään puolet maksuluokan I ja kuulutusluokan I mukaisista maksuista.

7 7 (8) Hakijat ovat maksaneet asemakaavan muutoksen kustannuksista 60 % ja kuulutuskustannuksista 2/ Vuorovaikutus ja esitetyt mielipiteet Ajankohta Käsittelytieto Kaupunkisuunnittelupäällikön poissa ollessa asemakaavapäällikkö hyväksyi asemakaavan muutoksen valmisteluaineiston nähtäville MRA 30 :n mukaisesti Nähtävillä MRA 30 Nähtävilläoloaikana jätettiin 6 mielipidettä, joissa pääosin vastustetaan kaavamuutosta. Yhdessä mielipiteessä otettiin kantaa viereisille pelloille pääsyyn. Tonttiyksikkö ja kaupunkimittausyksikkö antoivat kannanoton. Heillä ei ollut huomautettavaa kaavan valmisteluaineiston sisällöstä. - saadun palautteen vuoksi ilmeni tarve laajentaa asemakaavanmuutoksen kohteena olevaa aluetta pohjoiseen päin kiinteistön 8:108 etelärajalle, jotta mahdollistetaan kulku viereiselle pellolle Kirjallinen kuuleminen kaavamuutosalueen laajentamisesta - erillisessä kirjallisessa kuulemisessa ei saatu mielipiteitä Valmisteluaineistoa ehdotetaan tarkistettavan seuraavasti: - kaavamuutosaluetta laajennetaan pohjoiseen päin kiinteistön 8:108 etelärajalle Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi MRA 27 :n mukaisesti nähtäville asemakaavan muutosehdotuksen Asemakaavan muutosehdotus nähtävillä MRA 27 :n mukaisesti.

8 ESPOON KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUKESKUS Tiina Aalto Asemakaavainsinööri Ossi Keränen Va. kaupunkisuunnittelupäällikkö

Niipperinpelto 82. kaupunginosa, Perusmäki Virkistysalueet Asemakaavan muutos

Niipperinpelto 82. kaupunginosa, Perusmäki Virkistysalueet Asemakaavan muutos 1 (8) Asianumero 1473/10.02.03/2011 Aluenumero 711208 Niipperinpelto 82. kaupunginosa, Perusmäki Virkistysalueet Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee

Lisätiedot

Rykmentinmäki 50. kaupunginosa, Lintuvaara Osa korttelia ja katualueet (Muodostuu osa korttelia ) Asemakaavan muutos

Rykmentinmäki 50. kaupunginosa, Lintuvaara Osa korttelia ja katualueet (Muodostuu osa korttelia ) Asemakaavan muutos 1 (8) Asianumero 6116/10.02.03/2011 Aluenumero 117201 Rykmentinmäki 50. kaupunginosa, Lintuvaara Osa korttelia 50253 ja katualueet (Muodostuu osa korttelia 50253.) Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen

Lisätiedot

Lystimäki 22. kaupunginosa, Olari Virkistysalue Asemakaavan muutos

Lystimäki 22. kaupunginosa, Olari Virkistysalue Asemakaavan muutos 1 (7) Asianumero 3710/10.02.03/2012 Aluenumero 321216 Lystimäki 22. kaupunginosa, Olari Virkistysalue Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 19. päivänä

Lisätiedot

Kuurinkallio 20. kaupunginosa, Kuurinniitty osa korttelia Asemakaavan muutos

Kuurinkallio 20. kaupunginosa, Kuurinniitty osa korttelia Asemakaavan muutos 1 (7) Asianumero 4237/10.02.03/2012 Aluenumero 612703 Kuurinkallio 20. kaupunginosa, Kuurinniitty osa korttelia 20010 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka

Lisätiedot

Mäkkylä I 51. kaupunginosa, Leppävaara Kortteli sekä osat rautatie- ja katualueesta Asemakaavan muutos

Mäkkylä I 51. kaupunginosa, Leppävaara Kortteli sekä osat rautatie- ja katualueesta Asemakaavan muutos (88 13.6.2006 1 (8) Mäkkylä I 51. kaupunginosa, Leppävaara Kortteli 51175 sekä osat rautatie- ja katualueesta Asemakaavan muutos Asianumero 424/503/2004 Toimielinkäsittely Ksl 21.6.2006 Aluenumero 111905

Lisätiedot

Keilaniemi Asemakaavan muutos 10. kaupunginosa, Otaniemi Virkistysalue

Keilaniemi Asemakaavan muutos 10. kaupunginosa, Otaniemi Virkistysalue 1 (6) Asianumero 3941/10.02.03/2014 Aluenumero 220827 Keilaniemi Asemakaavan muutos 10. kaupunginosa, Otaniemi Virkistysalue Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 18.

Lisätiedot

Kulloonmäki I 63 kaupunginosa, Järvenperä Osa kortteli 63106

Kulloonmäki I 63 kaupunginosa, Järvenperä Osa kortteli 63106 1 (7) Asianumero 3661/503/2009 Aluenumero 631102 Kulloonmäki I 63 kaupunginosa, Järvenperä Osa kortteli 63106 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee

Lisätiedot

Suvela I-II, muutos 40. kaupunginosa, Espoon keskus Osa korttelia sekä osa puistoalueesta Asemakaavan muutos

Suvela I-II, muutos 40. kaupunginosa, Espoon keskus Osa korttelia sekä osa puistoalueesta Asemakaavan muutos 1 (9) Asianumero 3512/10.02.03/2011 Aluenumero 611518 Suvela I-II, muutos 40. kaupunginosa, Espoon keskus Osa korttelia 40030 sekä osa puistoalueesta Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan

Lisätiedot

Kuurinkallio 20. kaupunginosa, Kuurinniitty Katualueet Asemakaavan muutos

Kuurinkallio 20. kaupunginosa, Kuurinniitty Katualueet Asemakaavan muutos 1 (7) Asianumero 3501/10.02.03/2012 Aluenumero 612702 Kuurinkallio 20. kaupunginosa, Kuurinniitty Katualueet Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee

Lisätiedot

Puustellimäki, muutos 51. kaupunginosa, Leppävaara Katualueet (Muodostuu kortteli 51182) Asemakaavan muutos

Puustellimäki, muutos 51. kaupunginosa, Leppävaara Katualueet (Muodostuu kortteli 51182) Asemakaavan muutos 1 (10) Puustellimäki, muutos 51. kaupunginosa, Leppävaara Katualueet (Muodostuu kortteli 51182) Asemakaavan muutos Asianumero 589/10.02.03/2011 Aluenumero 110514 Leppävaaran keskus pohjoinen I / Ydinkeskus,

Lisätiedot

Espoontori, muutos 40. kaupunginosa, Espoon keskus Osa korttelia ja liikennealuetta Asemakaavan muutos

Espoontori, muutos 40. kaupunginosa, Espoon keskus Osa korttelia ja liikennealuetta Asemakaavan muutos 1 (8) Asianumero 3516/10.02.03/2011 Aluenumero 613801 Espoontori, muutos 40. kaupunginosa, Espoon keskus Osa korttelia 40183 ja liikennealuetta Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan

Lisätiedot

Suvela I-II, muutos 40. kaupunginosa, Espoon keskus Osa korttelia ja puistoalue Asemakaavan muutos

Suvela I-II, muutos 40. kaupunginosa, Espoon keskus Osa korttelia ja puistoalue Asemakaavan muutos 1 (9) Asianumero 3512/10.02.03/2011 Aluenumero 611518 Suvela I-II, muutos 40. kaupunginosa, Espoon keskus Osa korttelia 40030 ja puistoalue Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan

Lisätiedot

Espoo Haukilahti 14. Kaupunginosa, Haukilahti Kortteli tontit 6 Asemakaavan muutos

Espoo Haukilahti 14. Kaupunginosa, Haukilahti Kortteli tontit 6 Asemakaavan muutos Asianumero 3967/10.02.03/2012 Aluenumero 230959 Espoo Haukilahti 14. Kaupunginosa, Haukilahti Kortteli 14041 tontit 6 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka

Lisätiedot

Juvanmalmin teollisuusalue, muutos 81. kaupunginosa, Niipperi Osa korttelia Asemakaavan muutos

Juvanmalmin teollisuusalue, muutos 81. kaupunginosa, Niipperi Osa korttelia Asemakaavan muutos 1 (10) Asianumero 3822/10.02.03/2011 Aluenumero 710919 Juvanmalmin teollisuusalue, muutos 81. kaupunginosa, Niipperi Osa korttelia 81014 Asemakaavan muutos Juvanmalmi 81. kaupunginosa, Niipperi Puistoalue

Lisätiedot

Espoontori, muutos 40. kaupunginosa, Espoon keskus Osa korttelia ja liikennealuetta Asemakaavan muutos

Espoontori, muutos 40. kaupunginosa, Espoon keskus Osa korttelia ja liikennealuetta Asemakaavan muutos 1 (8) Asianumero 3516/10.02.03/2011 Aluenumero 613801 Espoontori, muutos 40. kaupunginosa, Espoon keskus Osa korttelia 40183 ja liikennealuetta Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan

Lisätiedot

Jupperi I, muutos 60. kaupunginosa, Laaksolahti Osa korttelia Asemakaavan muutos

Jupperi I, muutos 60. kaupunginosa, Laaksolahti Osa korttelia Asemakaavan muutos 1 (9) Asianumero 5184/10.02.03/2011 Aluenumero 140813 Jupperi I, muutos 60. kaupunginosa, Laaksolahti Osa korttelia 60059 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus,

Lisätiedot

Kivenlahti I A, muutos 34. kaupunginosa Espoonlahti Kortteli 34040 Asemakaavan muutos

Kivenlahti I A, muutos 34. kaupunginosa Espoonlahti Kortteli 34040 Asemakaavan muutos 1 (8) Asianumero 5070/10.02.03/2013 Aluenumero 411450 Kivenlahti I A, muutos 34. kaupunginosa Espoonlahti Kortteli 34040 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus,

Lisätiedot

Juvanmalmi 81. kaupunginosa, Niipperi Puistoalue Asemakaavan muutos

Juvanmalmi 81. kaupunginosa, Niipperi Puistoalue Asemakaavan muutos 1 (10) Asianumero 3822/10.02.03/2011 Aluenumero 710919 Juvanmalmi 81. kaupunginosa, Niipperi Puistoalue Asemakaavan muutos Juvanmalmin teollisuusalue, muutos 81. kaupunginosa, Niipperi Osa korttelia 81014

Lisätiedot

Soukka II B, muutos 33. kaupunginosa, Soukka Osa korttelia sekä katualueet Asemakaavan muutos

Soukka II B, muutos 33. kaupunginosa, Soukka Osa korttelia sekä katualueet Asemakaavan muutos 1 (9) Asianumero 3550/10.02.03/2012 Aluenumero 411210 Soukka II B, muutos 33. kaupunginosa, Soukka Osa korttelia 33044 sekä katualueet Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1/ 6 Alue 711303 Juvanmalmi II Asemakaavan muutos Asianumero 91/10.02.03/2014 10.3.2014 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on lisätä teollisuustontin rakennusoikeutta ja laajentaa korttelialuetta pohjoiseen.

Lisätiedot

Jorvi-Glims 64. kaupunginosa, Karvasmäki Osa Kortteli 64002, tontti 2 Asemakaavan kumoaminen

Jorvi-Glims 64. kaupunginosa, Karvasmäki Osa Kortteli 64002, tontti 2 Asemakaavan kumoaminen 1 (8) Asianumero 2474/10.02.03/2013 Aluenumero 630204 Jorvi-Glims 64. kaupunginosa, Karvasmäki Osa Kortteli 64002, tontti 2 Asemakaavan kumoaminen Asemakaavan kumoamisen selostus Asemakaavan kumoamisen

Lisätiedot

Jorvi-Glims 64. kaupunginosa, Karvasmäki Kortteli 64002, tontti 2 (Poistuu osa korttelia 64002) Asemakaavan muutos

Jorvi-Glims 64. kaupunginosa, Karvasmäki Kortteli 64002, tontti 2 (Poistuu osa korttelia 64002) Asemakaavan muutos 1 (8) Asianumero 2474/10.02.03/2013 Aluenumero 630204 Jorvi-Glims 64. kaupunginosa, Karvasmäki Kortteli 64002, tontti 2 (Poistuu osa korttelia 64002) Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan

Lisätiedot

SOUKANKALLIO Aluenumero

SOUKANKALLIO Aluenumero 1 (5) Asianumero 4470 / 503 / 2006 SOUKANKALLIO Aluenumero 412800 Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys Tarkistettu Tarkistettu 29.11.2007 16.04.2008 27.4.2009 OSOITE TAI MUU

Lisätiedot

Suurpelto III Asemakaava

Suurpelto III Asemakaava 1(5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Suurpelto III Asemakaava Asianumero 3708/503/2004 Aluenumero 330600 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon

Lisätiedot

Jupperi I, muutos 60. kaupunginosa, Laaksolahti Osa korttelia Asemakaavan muutos

Jupperi I, muutos 60. kaupunginosa, Laaksolahti Osa korttelia Asemakaavan muutos 1 (9) Asianumero 5184/10.02.03/2011 Aluenumero 140813 Jupperi I, muutos 60. kaupunginosa, Laaksolahti Osa korttelia 60059 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus,

Lisätiedot

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä:

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä: 22.2.2012 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Karamalmi, muutos Asianumero 6302/10.02.03/2011 Aluenumero 130513 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen sijainti

Lisätiedot

Espoonlahden keskus II Asemakaavan muutos

Espoonlahden keskus II Asemakaavan muutos 1(5) Espoonlahden keskus II Asemakaavan muutos Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 4647/503/2008 Aluenumero 410704 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Sijainti Alue sijaitsee Espoonlahdessa

Lisätiedot

Viherlaakso, eteläinen 61. kaupunginosa, Viherlaakso Puisto- ja katualueet Asemakaavan muutos

Viherlaakso, eteläinen 61. kaupunginosa, Viherlaakso Puisto- ja katualueet Asemakaavan muutos 1 (9) Asianumero 4448/503/2010 Aluenumero 150522 Viherlaakso, eteläinen 61. kaupunginosa, Viherlaakso Puisto- ja katualueet Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus,

Lisätiedot

Alue Pihlajarinne Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Pihlajarinne Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 630410 Pihlajarinne Asemakaavan muutos Asianumero 471/10.02.03/2014 13.4.2014 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on asuinkorttelin 63001 täydennysrakentaminen sallimalla enemmän asuntoja ja

Lisätiedot

Länsi-Suviniitty (613300) Itä-Suviniitty (613400) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2

Länsi-Suviniitty (613300) Itä-Suviniitty (613400) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 1 (5) Länsi-Suviniitty (613300) 40. kaupunginosa, Espoon keskus Korttelit 40382 ja 40384, katu- ja virkistysalueet Asemakaavan muutos Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 1020/10.02.03/2013 Aluenumero

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 711803 Nikunmäki Asemakaavan muutos Asianumero 5717/10.02.03/2015 20.3.2017 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa ajoyhteys puiston läpi tontille 81125/7. Kuva: suunnittelualueen

Lisätiedot

Soukansalmi 33. kaupunginosa, Soukka Osa korttelia Asemakaavan muutos

Soukansalmi 33. kaupunginosa, Soukka Osa korttelia Asemakaavan muutos 1 (8) Asianumero 4331/10.02.03/2013 Aluenumero 412008 Soukansalmi 33. kaupunginosa, Soukka Osa korttelia 33146 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 141201 Luuvanmäki Asemakaavan muutos Asianumero 2639/10.02.03/2016 20.3.2017 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on Äraportti -nimisen kadun katkaiseminen Riihiniityntielle / Rastaalantielle.

Lisätiedot

Korppi Asemakaava ja asemakaavan muutos

Korppi Asemakaava ja asemakaavan muutos 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Korppi Asemakaava ja asemakaavan muutos Asianumero 6777/503/2008 Aluenumero 721800 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 192. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 192. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 09.12.2015 Sivu 1 / 1 2905/2015 10.02.03 192 Tillinmäki, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 420605, 43. kaupunginosa Vanttila Valmistelijat

Lisätiedot

1 (7) 63. kaupunginosa, Järvenperä Osa korttelia Asemakaavan muutos. Asemakaavan muutoksen selostus

1 (7) 63. kaupunginosa, Järvenperä Osa korttelia Asemakaavan muutos. Asemakaavan muutoksen selostus 1 (7) Asianumero 640/10.02.03/2011 Aluenumero 630409 Pihlajarinne 63. kaupunginosa, Järvenperä Osa korttelia 63035 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka

Lisätiedot

Nihtisilta, muutos 54. kaupunginosa, Kilo Osa korttelia Asemakaavan muutos

Nihtisilta, muutos 54. kaupunginosa, Kilo Osa korttelia Asemakaavan muutos 1 (6) Nihtisilta, muutos 54. kaupunginosa, Kilo Osa korttelia 54018 Asemakaavan muutos Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 590/10.02.03/2011 Aluenumero 130133 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Tervanpolttajantie Asemakaavan muutos 42. kaupunginosa, Saunalahti Kortteli 42112

Tervanpolttajantie Asemakaavan muutos 42. kaupunginosa, Saunalahti Kortteli 42112 1 (10) Asianumero 5297/10.02.03/2017 Aluenumero 420215 Tervanpolttajantie Asemakaavan muutos 42. kaupunginosa, Saunalahti Kortteli 42112 Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka

Lisätiedot

S i s ä l l y s l u e t t e l o

S i s ä l l y s l u e t t e l o S i s ä l l y s l u e t t e l o 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan nimi ja tarkoitus 2 1.4 Liitteet 2 2 LÄHTÖKOHDAT 2 2.1 Selvitys suunnittelualueen

Lisätiedot

Lintumetsä II 50. kaupunginosa, Lintuvaara Osa korttelia Asemakaavan muutos

Lintumetsä II 50. kaupunginosa, Lintuvaara Osa korttelia Asemakaavan muutos 1 (9) Asianumero 3746/10.02.03/2011 Aluenumero 113402 Lintumetsä II 50. kaupunginosa, Lintuvaara Osa korttelia 50152 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 140814 Jupperi I Asemakaavan muutos Asianumero 4081/10.02.03/2014 14.11.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa asuinrakentaminen nykyiselle yleisten rakennusten korttelialueelle.

Lisätiedot

127 Soukansalmi, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue , 33. kaupunginosa Soukka

127 Soukansalmi, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue , 33. kaupunginosa Soukka 4331/10.02.03/2013 127 Soukansalmi, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 412008, 33. kaupunginosa Soukka Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Aalto, puh. 050 553 2886 etunimi.o.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Juvanmalmi III 85. kaupunginosa, Kalajärvi Kortteli sekä osa katualuetta Asemakaavan muutos

Juvanmalmi III 85. kaupunginosa, Kalajärvi Kortteli sekä osa katualuetta Asemakaavan muutos 1 (8) Asianumero 531/503/2007 Aluenumero 720301 Juvanmalmi III 85. kaupunginosa, Kalajärvi Kortteli 85130 sekä osa katualuetta Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus,

Lisätiedot

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla:

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla: 1 (5) Matinmetsä Asemakaavan muutos Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 3425/10.02.03/2012 Aluenumero 310218 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen

Lisätiedot

Tiistilä, muutos 23. kaupunginosa, Matinkylä Kortteli 23161, tontit 4 ja 5 Asemakaavan muutos

Tiistilä, muutos 23. kaupunginosa, Matinkylä Kortteli 23161, tontit 4 ja 5 Asemakaavan muutos 1(9) Asianumero 1226/503/2008 Käsittelypäivämäärä KSL 20.8.2008 Aluenumero 310415 Tiistilä, muutos 23. kaupunginosa, Matinkylä Kortteli 23161, tontit 4 ja 5 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus

Lisätiedot

Nikunmäki Asemakaavan muutos 81. kaupunginosa, Niipperi Virkistysalue 81P39

Nikunmäki Asemakaavan muutos 81. kaupunginosa, Niipperi Virkistysalue 81P39 1 (12) Asianumero 5717/10.02.03/2015 Aluenumero 711803 Nikunmäki Asemakaavan muutos 81. kaupunginosa, Niipperi Virkistysalue 81P39 Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 7 Alue 713700 Gobbackantie Asemakaava Asianumero 4381/10.02.03/2015 24.10.2016 Tavoitteena on asemakaavoittaa noin 400 metrin pituinen osuus Gobbackantiestä, joka yhdistää Gobbackan ja Perusmäen

Lisätiedot

Jaspiskuja Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro

Jaspiskuja Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro Vantaan kaupunki Kaupunkisuunnittelu Kivistön asemakaavayksikkö Jaspiskuja Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 10.3.2014 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002221. 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavamuutos

Lisätiedot

Seilimäki - Lukupuro 26. kaupunginosa, Mankkaa Kortteli tontti 5 Asemakaavan muutos

Seilimäki - Lukupuro 26. kaupunginosa, Mankkaa Kortteli tontti 5 Asemakaavan muutos 1 (10) Asianumero 813/10.02.03/2011 Aluenumero 240117 Seilimäki - Lukupuro 26. kaupunginosa, Mankkaa Kortteli 26134 tontti 5 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus,

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 150713 Lippajärvi Asemakaavan muutos Asianumero 4737/10.02.03/2015 18.4.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on lisätä alueen rakennusoikeutta, nostaa kerroslukua ja sallia myös rivitalojen

Lisätiedot

Ketunkorven Asemakaava

Ketunkorven Asemakaava 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Ketunkorven Asemakaava Asianumero 2903/10.02.03/2011 Aluenumero 721500 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen sijainti

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 639910 Fallåker Asemakaavan muutos Asianumero 245/10.02.03/2013 16.02.2015 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on lisätä liike- ja toimistorakennusten tontin 64-14-2 rakennusoikeutta liiketilojen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 420605 Tillinmäki Asemakaavan muutos Asianumero 2905/10.02.03/2015 10.08.2015 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on sijoittaa palvelutalo kortteliin 43072, muuttamalla osa asuinpientalojen

Lisätiedot

Matinlaakso 23. kaupunginosa, Matinkylä Osa korttelia 23033, katu-, urheilu- ja virkistysalueet Asemakaavan muutos

Matinlaakso 23. kaupunginosa, Matinkylä Osa korttelia 23033, katu-, urheilu- ja virkistysalueet Asemakaavan muutos 1 (8) Asianumero 1469/10.02.03/2014 Aluenumero 311003 Matinlaakso 23. kaupunginosa, Matinkylä Osa korttelia 23033, katu-, urheilu- ja virkistysalueet Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 441103 Hannus II (31 Kaitaa) Asemakaavan muutos Asianumero 3122/10.02.03/2015 1.8.2016 Kaitaan kaupunginosaan laaditaan asemakaavan muutos. Tavoitteena on muuttaa nykyinen rivitalojen, kytkettyjen

Lisätiedot

Kaupunginkallio IA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2. Asianumero 887/2000/503 uusi 2666/10.02.

Kaupunginkallio IA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2. Asianumero 887/2000/503 uusi 2666/10.02. 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Kaupunginkallio IA Asemakaava ja asemakaavanmuutos Asianumero 887/2000/503 uusi 2666/10.02.03/2011 Aluenumero 613200 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SUUNNITTELUKOHDE

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1/ 5 Alue 411611 Laurinlahti (34 / Espoonlahti) Asemakaavan muutos Asianumero 6903/10.02.03/2011 3.11.2014 Alue on nykyisen asemakaavan mukaan rivitalojen korttelialuetta. Alueen maankäyttöä tehostetaan

Lisätiedot

Alue Soukankallio Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Soukankallio Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 412801 Soukankallio Asemakaavan muutos Asianumero 4300/10.02.03/2017 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa voimassa olevan kaavan mukainen tonttijako. Kaavamuutoksella korttelin

Lisätiedot

Niittykumpu I 15. kaupunginosa, Niittykumpu Kortteli ja puistoalue Asemakaavan muutos

Niittykumpu I 15. kaupunginosa, Niittykumpu Kortteli ja puistoalue Asemakaavan muutos (88 3.3.2004 1 (6) Asianumero 295/503/2002 Toimielinkäsittely KSL 25.3.2004 Aluenumero 212305 Niittykumpu I 15. kaupunginosa, Niittykumpu Kortteli 15041 ja puistoalue Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS / / /

KAAVASELOSTUS / / / KAAVASELOSTUS 7.2.2011 / 31.3.2011 / 19.9.2011 / Siltakatu Kelhänkatu Suunnittelualueen sijainti 195. JÄMSÄN KAUPUNKI Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN JÄMSÄN KAUPUNGIN

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08

KAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 KAAVASELOSTUS 2.4.2009 / 12.5.2009 / 2.7.2009 / 28.8.2009 Suunnittelualueen sijainti 1:10 549 Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 MÄNTYMÄKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN KYLÄTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 81. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 81. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 11.06.2014 Sivu 1 / 1 3816/10.02.03/2013 81 Tuomarila I, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 611115, 40. kaupunginosa, Espoon keskus Valmistelijat

Lisätiedot

ESPOO Haukilahti 14. Kaupunginosa, Haukilahti Kortteli tontit 3 ja 4 Asemakaavan muutos

ESPOO Haukilahti 14. Kaupunginosa, Haukilahti Kortteli tontit 3 ja 4 Asemakaavan muutos 1 (9) Asianumero 1390/ 10.02.03/2011 Aluenumero 230958 ESPOO Haukilahti 14. Kaupunginosa, Haukilahti Kortteli 14006 tontit 3 ja 4 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 220827 Keilaniemi Asemakaavan muutos Asianumero 3941/10.02.03/2014 6.10.2014 Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan ajoyhteys katualueelta korttelin 10041 tonteille rakennettua katua pitkin.

Lisätiedot

Saunalahdenportti 42. kaupunginosa, Saunalahti Kortteli sekä lähivirkistysja katualueet Asemakaavan muutos Tonttijaon muutos

Saunalahdenportti 42. kaupunginosa, Saunalahti Kortteli sekä lähivirkistysja katualueet Asemakaavan muutos Tonttijaon muutos 1 (8) Asianumero 3323/503/2009 Aluenumero 421104 Saunalahdenportti 42. kaupunginosa, Saunalahti Kortteli 42229 sekä lähivirkistysja katualueet Asemakaavan muutos Tonttijaon muutos Asemakaavan muutoksen

Lisätiedot

Asemakaava/Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

Asemakaava/Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Asemakaava/Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.5.2016 Kaava-alueen nimi Mittarikatu 4c, asemakaavan muutos Dnro JARVENPAA 1059/2016 Kaavatunnus 070054 Aloite tai hakija

Lisätiedot

63. kaupunginosa, Järvenperä Osa korttelia Asemakaavan muutos. Asemakaavan muutoksen selostus

63. kaupunginosa, Järvenperä Osa korttelia Asemakaavan muutos. Asemakaavan muutoksen selostus 1 (9) Asianumero 640/10.02.03/2011 Aluenumero 630409 Pihlajarinne 63. kaupunginosa, Järvenperä Osa korttelia 63035 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka

Lisätiedot

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS 1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS PROJ.NRO 174 Asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Kaavamuutosalueen rajaus on merkitty oheiseen karttaan ALOITE TAI

Lisätiedot

Espoonlahden keskus II, muutos 34. kaupunginosa, Espoonlahti Kortteli ja erityisalue Asemakaavan muutos

Espoonlahden keskus II, muutos 34. kaupunginosa, Espoonlahti Kortteli ja erityisalue Asemakaavan muutos 1 (9) Asianumero 3834/10.02.03/2013 Aluenumero 410705 Espoonlahden keskus II, muutos 34. kaupunginosa, Espoonlahti Kortteli 34348 ja erityisalue Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan

Lisätiedot

Alue Lystimäki Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Lystimäki Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 321217 Lystimäki Asemakaavan muutos Asianumero 2635/10.02.03/2015 1.6.2015 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on liittää pieniä osia katu- ja puistoaluetta tonttiin 49-22-171-2 Isoistenkuja

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee Äänekosken kaupungin 7. kaupunginosan korttelia 788 (osa)

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosan virkistysalue, Puomilenkki. Ylikylä

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosan virkistysalue, Puomilenkki. Ylikylä Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosan virkistysalue, Puomilenkki Ylikylä KAAVASELOSTUSLUONNOS KAAVOITUS 2017 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot 2 Asemakaavan muutos Rovaniemen

Lisätiedot

Piispankallio 22. kaupunginosa, Olari Kortteli Asemakaavan muutos

Piispankallio 22. kaupunginosa, Olari Kortteli Asemakaavan muutos 1(9) Asianumero 3374/10.02.03/2011 Aluenumero 321606 Piispankallio 22. kaupunginosa, Olari Kortteli 22311 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 18.

Lisätiedot

Leppävaaran keskus pohjoinen I / Ydinkeskus, muutos 51. kaupungin osa, Leppävaara Osa korttelia Asemakaavan muutos

Leppävaaran keskus pohjoinen I / Ydinkeskus, muutos 51. kaupungin osa, Leppävaara Osa korttelia Asemakaavan muutos 1 (10) Asianumero 6163/10.02.03/2011 Aluenumero 110616 Leppävaaran keskus pohjoinen I / Ydinkeskus, muutos 51. kaupungin osa, Leppävaara Osa korttelia 51076 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus

Lisätiedot

Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus

Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus S I S Ä L L Y S L U E T T E L O 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2017 Sivu 1 / 1 1332/2016 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 235 14.12.2016 46 Hannuksenpelto II, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen, alue 442101, 31. kaupunginosa

Lisätiedot

ERÄ-MATTILA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kirjallisia mielipiteitä voi jättää klo mennessä.

ERÄ-MATTILA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kirjallisia mielipiteitä voi jättää klo mennessä. ERÄ-MATTILA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kirjallisia mielipiteitä voi jättää 21.9.2015 klo 15.45 mennessä. ESPOON KAUPUNKI 78 NUUKSIO ASIANUMERO 3479/10.02.04/2015 PÄIVÄYS 24.8.2015 ALUENUMERO 641101 Velskolan

Lisätiedot

Westend 13. kaupunginosa Westend Osa Haukilahdentie -nimistä katualuetta Asemakaavan muutos

Westend 13. kaupunginosa Westend Osa Haukilahdentie -nimistä katualuetta Asemakaavan muutos 1 (10) Asianumero 2168/503/2010 Aluenumero 230123 Westend 13. kaupunginosa Westend Osa Haukilahdentie -nimistä katualuetta Asemakaavan muutos Haukilahti 14. kaupunginosa Haukilahti Osa Haukilahdentie -nimistä

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie Kaavatunnus 3-337 Asianumero ASRA.ltk: 19.4.2016 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Vanha Myllytie Asemakaavan muutos koskee korttelin 3772 tonttia 4 Asemakaavan muutoksella muodostuu kortteli 3772

Lisätiedot

Kivenlahden teollisuusalue (Kiviruukki) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2. Asianumero 3210/10.02.

Kivenlahden teollisuusalue (Kiviruukki) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2. Asianumero 3210/10.02. 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Kivenlahden teollisuusalue (Kiviruukki) Asemakaavan muutos Asianumero 3210/10.02.03/2012 Aluenumero 420121 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.10.2014 Sivu 1 / 1 74/10.02.03/2012 114 Jupperi I, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 140812, 60. kaupunginosa Laaksolahti Valmistelijat

Lisätiedot

Alue Yli-Suomenoja Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Yli-Suomenoja Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 430615 Yli-Suomenoja Asemakaavan muutos Asianumero 3146/10.02.03/2016 22.2.2017 Asemakaavan muutoksen tarkoituksena on mahdollistaa pikaruokaravintolan ja autopesukadun sijoittuminen Kuitinmäentien

Lisätiedot

Servinniemi Vaiheittainen asemakaavan muutos 10. kaupunginosa, Otaniemi Korttelit ja ja osa korttelia 10005

Servinniemi Vaiheittainen asemakaavan muutos 10. kaupunginosa, Otaniemi Korttelit ja ja osa korttelia 10005 1 (10) Asianumero 5057/10.02.03/2016 Aluenumero VK2001 Servinniemi Vaiheittainen asemakaavan muutos 10. kaupunginosa, Otaniemi Korttelit 10007 ja 10008 ja osa korttelia 10005 Vaiheittainen asemakaavan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 134. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 134. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 12.11.2014 Sivu 1 / 1 875/10.02.03/2013 134 Juvankartano, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 711405, 81. kaupunginosa Niipperi Valmistelijat

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD ASEMAKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS PUJOTIEN ETELÄPÄÄ JA TILA SEKÄ SOKOJANTIETÄ

KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD ASEMAKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS PUJOTIEN ETELÄPÄÄ JA TILA SEKÄ SOKOJANTIETÄ KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD ASEMAKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS PUJOTIEN ETELÄPÄÄ JA TILA 404-40-0 SEKÄ SOKOJANTIETÄ 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 TUNNISTETIEDOT Asemakaava koskee Kallisen

Lisätiedot

Vermo 51. kaupunginosa, Leppävaara Katu- ja virkistysalueet (Muodostuu osa korttelia 51111) Asemakaavan muutos

Vermo 51. kaupunginosa, Leppävaara Katu- ja virkistysalueet (Muodostuu osa korttelia 51111) Asemakaavan muutos 1 (10) Asianumero 2963/503/2006 Aluenumero 113904 Vermo 51. kaupunginosa, Leppävaara Katu- ja virkistysalueet (Muodostuu osa korttelia 51111) Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2016 Sivu 1 / 1 5171/2015 10.02.03 41 Itä-Suviniitty, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 613302, 40. kaupunginosa, Espoon keskus Valmistelijat / lisätiedot: Minna

Lisätiedot

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä:

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä: 1 (5) Holmanpuisto II 22.kaupunginosa, Olari Korttelit 22465-22467 ja 22472-22474, katu-, liikenne-, virkistys- ja erityisalueita. Asemakaava Friisinmalmi, muutos 22. kaupunginosa, Olari Katu- ja puistoalue.

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 431603 Martinsilta I Asemakaavan muutos Asianumero 2633/10.02.03/2015 10.8.2015 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on turvata Länsiväylän yli kulkeva liitooravayhteys muuttamalla osa liike-,

Lisätiedot

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä:

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä: 1(6) LINTUVAARA POHJOINEN Asemakaava Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Asianumero 2616/503/2008 Aluenumero 117000 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen sijainti

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 30. Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 30. Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1 2480/2013 10.02.03 30 Lahnus-Korpilampi, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 720604, 87. kaupunginosa Lahnus Valmistelijat

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1. 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa Matinkylä

Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1. 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa Matinkylä Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 3425/10.02.03/2012 Kaupunkisuunnittelulautakunta 116 2.10.2014 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 29.11.2011 päivättyä, 13.2.2012 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 002146

Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 29.11.2011 päivättyä, 13.2.2012 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 002146 Vantaan kaupunki Maankäyttö ja ympäristö Marja-Vantaa-projekti Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 29.11.2011 päivättyä, 13.2.2012 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 002146 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 150337 Viherlaakso Asemakaavan muutos Asianumero 907/10.02.03/2014 25.8.2014 Asemakaavanmuutoksella mahdollistetaan asuinkerrostalojen rakentaminen tontille, joka ei ole toteutunut voimassa

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelukeskus Asemakaavayksikkö 14.10.2003 6034/503/2002. asemakaavan muutos, alue 132201

ESPOON KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelukeskus Asemakaavayksikkö 14.10.2003 6034/503/2002. asemakaavan muutos, alue 132201 ESPOON KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelukeskus Asemakaavayksikkö 14.10.2003 6034/503/2002 KILONPUISTO IA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITELMAN NIMI JA SUUNNITTELUALUE ASEMAKAAVA KILONPUISTO

Lisätiedot

Alue 230962 Haukilahti Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue 230962 Haukilahti Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 230962 Haukilahti Asemakaavan muutos Asianumero 3801/10.02.03/2014 30.3.2015 Asemakaavan muutoksessa laajennetaan osoitteessa Toppelundintie 11 15 olevaa koulun, monitoimitalon ja päiväkodin

Lisätiedot

Westend III Asemakaavan muutos

Westend III Asemakaavan muutos 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Westend III Asemakaavan muutos Asianumero 1108/10.02.03/2012 Aluenumero 230302 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen

Lisätiedot

Matinmetsä 23. kaupunginosa, Matinkylä Korttelin tontti 4 sekä virkistysalue Asemakaavan muutos

Matinmetsä 23. kaupunginosa, Matinkylä Korttelin tontti 4 sekä virkistysalue Asemakaavan muutos 1 (9) Asianumero 3425/10.02.03/2012 Aluenumero 310218 Matinmetsä 23. kaupunginosa, Matinkylä Korttelin 23021 tontti 4 sekä virkistysalue Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 711304 Juvanmalmi II Asemakaavan muutos Asianumero 3017/10.02.03/2014 5.10.2015 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on lisätä teollisuus- ja varastorakennustontin rakennusoikeutta sekä mahdollistaa

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 311003 Matinlaakso Asemakaavan muutos Asianumero 1469/10.02.03/2014 28.4.2014 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa kiertoliittymän rakentaminen Matinkadun ja Matinkartanontien

Lisätiedot