Metaeettinen ekspressivismi. Teemu Toppinen

Transkriptio

1 Metaeettinen ekspressivismi Lectio praecursoria Ajatus 71 (2015) Teemu Toppinen Seuraavat viisi lausetta tuntuisivat lukuisista eroavaisuuksistaan huolimatta kuuluvan tietyllä tapaa samaan joukkoon: 1. Meidän pitäisi radikaalisti vähentää kasvihuonepäästöjämme. 2. Tehotuotetun lihan syöminen on väärin. 3. Uupuneelle siilille saa antaa vettä ja kissanruokaa Tämä albumi on upottavampi kuin juoksuhiekka, se on tinkimätöntä, tuonpuoleista voodoota Sen sijaan nämä cheekit ovat hirveää sontaa. 3 Kaikki nämä viisi lausetta ovat normatiivisia lauseita lauseita, joissa on kyse perusteista ja arvoista, tai siitä miten asioiden pitäisi olla (tai olla olematta). Tällaiset lauseet sopivat käytettäviksi esimerkiksi silloin kun haluamme kannattaa tai puoltaa tietynlaista toimintaa vaikkapa kasvihuonepäästöjen vähentämistä tai arvioida jotakin hirveäksi sonnaksi tai tinkimättömäksi, tuonpuoleiseksi voodooksi. Hyvin toisenlaisista lauseista käyvät esimerkeiksi vaikkapa seuraavat: Maapallon lämpötila on noussut 0.8 C viimeksi kuluneen 100 vuoden aikana, Lähes kaikki kananliha on tehotuotettua. Nämä lauseet ovat deskriptiivisiä, eivät normatiivisia. Niiden avulla voimme kuvailla kuinka asiat ovat, kun taas normatiivisia lauseita käyttämällä voimme ottaa kantaa siihen, kuinka niiden pitäisi olla. Kyse ei ole vain siitä, sisältyykö lauseeseen sellainen sana kuin pitäisi. Lause Akateemisissa päiväjuhlissa frakin kanssa pidettävien kenkien pitäisi olla tavallista kiiltämätöntä nahkaa sisältää jonkinmoisen pitämisväitteen, mutta se näyttäisi kuitenkin olevan deskriptiivinen lause, jonka avulla voimme kuvailla etikettiä, eli tietynlaisia sosiaalisia normeja. Kyseessä ei ole relevantissa mielessä normatiivinen lause. Voisin hyvin myöntää, että lause on totta että frakin kanssa pidettävien kenkien tosiaan pitäisi olla kiiltämätöntä nahkaa akateemisissa päivätilaisuuksissa ja lisätä, ettei minulla kuitenkaan ole minkäänlaisia perusteita olla käyttämättä kiiltonahkakenkiä väitöstilaisuudessani. Voisin myös ajatella, että kiiltonahkakenkien käytölle sen sijaan olisi hyviä perusteita (sellaiset tuli ostettua, eikä kaapista löydy muita frakin kanssa hyvältä näyttäviä kenkiä), ja että täten minun pitäisi käyttää niitä. Etiketistä viis. Normatiivisia lauseita voisi luonnehtia myös tuttuun tosiasioiden ja arvojen väliseen erotteluun vedoten. Noin suurin piirtein: 1 Näin otsikoi Helsingin sanomat Kuten päivämääristä voi päätellä, tämän kirjoituksen esimerkkejä on hiukan päivitetty sitten väitöstilaisuuden. 2 Mojo-lehden (syyskuu 2014) arvio Mirel Wagnerin levystä When the Cellar Children See the Light of Day. 3 Silloinen kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki Gloria-lehden haastattelussa, elokuussa

2 normatiivisissa asioissa on kyse arvoista, ei tosiasioista. Nämä tulee pitää erillään, vaikka ero joissain tapauksissa voikin hämärtyä, ja vaikka jotkut tosiasioista ovatkin sosiaalisia normeja koskevia tosiasioita. Mutta jos nämä cheekit ovat hirveää sontaa, niin eivätkö asiat sitten ole tällä tavalla eikö kyseessä ole jonkinmoinen tosiasia? Ehkäpä onkin, ainakin jos sanan tosiasia ei katsota raahaavan mukanaan raskasta metafyysistä taakkaa. Arvot vs. tosiasiat -puhe tuntuu siltikin menestyksekkäästi jäljittävän intuitiivista, tärkeää erottelua. Allan Gibbardia mukaillen: kun poliisi kehottaa kertomaan vain tosiasiat, ei ole sopivaa vastata: Se paskiainen ansaitsi sen, ja se on fakta. 4 Oletan joka tapauksessa seuraavassa, että esiteoreettinen ymmärryksemme normatiivisen ja ei-normatiivisen tai deskriptiivisen välisestä erottelusta on riittävän selvä. Joidenkin lauseiden kohdalla voi olla epäselvää, ovatko ne normatiivisia vai deskriptiivisiä. Voi myös olla epäselvää, kuinka tämä erottelu tulisi tarkkaan ottaen ymmärtää. Se, että tällainen erottelu on jollain tapaa tehtävissä, vaikuttaa kuitenkin suhteellisen selvältä. Normatiivisuutta normatiivista kieltä, ajattelua ja todellisuutta (jos sellaista nyt on) käsittelevää filosofian osa-aluetta kutsutaan usein metaetiikaksi. Metanormatiivinen teoria olisi tarkempi ilmaisu. Kyseessä eivät ole ainoastaan etiikkaan tai moraaliin liittyvät kysymykset. Sana metaetiikka on kuitenkin tutumpi ja laajasti käytetty, ja lisäksi vähemmän kömpelö, joten pitäytykäämme siinä. Metaetiikka ei käsittele normatiivisuutta siinä mielessä, että se tarjoaisi vastauksia kysymyksiin siitä, mikä on oikein tai väärin, hyvää tai pahaa, velvollisuutemme, hyvien perusteiden tukemaa tai itsessään tavoittelemisen arvoista. Tällaisiin kysymyksiin antaa vastauksia normatiivinen etiikka. Yksi esimerkki normatiivisen etiikan teoriasta on klassinen utilitarismi, jonka mukaan meidän pitäisi aina valita vaihtoehto, joka maksimoi (kenties sopivanlaatuisen) onnellisuuden määrän maailmassa. Metaetiikka ei kerro meille kuinka meidän pitäisi elää. Sen sijaan metaeetikot puuhailevat seuraavanlaisten kysymysten parissa: Kuinka meidän tulisi selittää normatiivisen kielen merkitys? Mitä on ajatella normatiivisia ajatuksia mitä normatiivisen uskomukset, näkemykset tai arvostelmat ovat? Voivatko normatiivisia asioita koskevat näkemyksemme olla tosia tai epätosia? Onko normatiivisia tosiasioita olemassa? Voiko esimerkiksi olla tosiasia, että tehotuotetun lihan syöminen on väärin? Jos normatiivisia tosiasioita on olemassa, niin ovatko ne jollain tapaa meidän keksintöämme? Ja onko normatiivisista asioista mahdollista saada tietoa: voimmeko tietää, että tehotuotetun lihan syöminen on väärin, tai että nämä cheekit ovat hirveää sontaa? Kysymykset, jotka ovat motivoineet väitöskirjatyötäni, ovat luonteeltaan tämänkaltaisia. Tarkemmin sanottuna, väitöskirjani käsittelee tiettyjä perustavanlaatuisia kysymyksiä koskien normatiivisen kielen merkitystä ja normatiivisen ajattelun luonnetta. Näiden kysymysten suhteen perusjako metaetiikassa kulkee niin sanottujen kognitivististen ja ekspressivististen teorioiden välillä, joiden katson sisältävän sekä kieli- että mielenfilosofisia sitoumuksia. Metaeettinen kognitivismi on näkemys, jonka mukaan sellaisen lauseen kuin Tehotuotetun lihan syöminen on väärin merkitys selittyy sillä, mitä tämä lause koskee, tai miten se kertoo maailman olevan. Voidaan myös sanoa, että kognitivismin mukaan normatiivisen lauseen merkitys selitetään sen totuusehdoilla 4 Ks. Gibbard, Allan, 2008, Reconciling Our Aims: In Search of Bases for Ethics (New York: Oxford University Press), s

3 sillä, mikä tekisi lauseesta totta. On erittäin houkuttelevaa ajatella, että esimerkiksi lauseen Lähes kaikki kananliha on tehotuotettua merkitys tulisi selittää tähän tapaan. Kyseinen lause kertoo tarjolla olevan kananlihan alkuperästä. Ei ole lainkaan hupsua ajatella, että tämä se, mitä lause koskee, tai millä ehdoilla se on tosi antaa lauseen merkityksen. Kognitivistin mukaan normatiivisten lauseiden merkitys selittyy aivan samalla tavoin. Näin siis kognitivismin mukaan, mitä kielifilosofiaan tulee. Entä mielenfilosofia? Mistä kognitivistin mukaan on kysymys, kun joku ajattelee, että meidän pitäisi radikaalisti vähentää kasvihuonepäästöjämme? Kognitivistin kielifilosofinen kanta sointuu hyvin luontevasti yksiin seuraavan ajatuksen kanssa: kun ajattelen, että meidän pitäisi radikaalisti vähentää kasvihuonepäästöjämme, tässä on kyse siitä, että representoin maailmaa ja erityisesti kasvihuonepäästöjen radikaalia vähentämistä tietynlaisena. Kognitivisti selittää siis sekä normatiivisen kielen että ajattelun sillä, mitä ne koskevat normatiivisiin ominaisuuksiin ja tosiasioihin viitaten. Suosimani kilpailevan näkemyksen, ekspressivismin mukaan normatiivisten lauseiden merkitys selittyy niiden totuusehtojen sijaan sillä, kuinka näitä lauseita käytetään ja erityisesti niiden ilmaisemilla halunkaltaisilla, motivaatiollisilla, toimintaa ohjaavilla mielentiloilla. Otetaan esimerkiksi taas lause Tehotuotetun lihan syöminen on väärin. Ekspressivistien mukaan tämän lauseen merkitys selittyy sillä, että sitä käytetään, tai on soveliasta käyttää, silloin kun puhuja paheksuu tai vastustaa tehotuotetun lihan syömistä. Tämä on, noin karkeasti, ekspressivistien kielifilosofinen teesi. Mitä sitten on ajatella, että tehotuotetun lihan syöminen on väärin? Ekspressivistin mukaan näin ajattelemisessa on kyse siitä, että paheksuu tai vastustaa tehotuotetun lihan syömistä. Näin voimme siis tehdä alustavan erottelun kognitivismin ja ekspressivismin välillä. Mutta miksi tämä olisi kiinnostavaa? Mitä väliä sillä on, kumpi näistä näkemyksistä on oikea? Ensinnäkin, olisihan se hienoa, jos ymmärtäisimme paremmin normatiivisen kielenkäytön merkityksen ja normatiivisen ajattelun luonteen. Tämä voisi mahdollistaa esimerkiksi sen ymmärtämisen, kuinka naturalistisesta, tieteellisestä maailmankatsomuksesta voi löytyä sijaa objektiivisille moraalin vaatimuksille. Ehkä tämä ei olisi aivan niin mahtavaa kuin vaikkapa vastauksen löytäminen kysymykseen siitä, mikä tekee elämästä elämisen arvoisen, tai sen selvittäminen, mikä on oikein ja mikä väärin, ja miksi. Mutta myös metaeettisen ymmärryksen syventäminen vaikuttaa ilmeisen tärkeältä. Tarpeettoman relativistiset, nihilistiset ja subjektivistiset näkemykset moraalista ovat aika suosittuja. Ja päättäjät tuntuvat usein ajattelevan, että vaikka onkin tärkeää pitää kirjaa ihmisten tosiasiallisista mieltymyksistä, ei näiden mieltymysten kohteiden objektiivisesta arvosta keskustelemiseen kannata tuhlata aikaa. Tämänkaltaiset ajatukset voivat olla seurausta kyvyttömyydestä ymmärtää, kuinka objektiiviset arvot voisivat mahtua maailmaan, josta tiede tarjoaa tietyllä tapaa tyhjentävän selonteon. Uskoakseni metaetiikka ja erityisesti ekpsressivistinen näkökulma siihen voi auttaa meitä huomaamaan, kuinka objektiiviset arvot mahtuvat mukaan. Kognitivistien ja ekspressivistien välisellä debatilla on todennäköisesti mittavia seurauksia myös monien filosofian eri osa-alueiden kannalta. Voi esimerkiksi olla, että jos meidän pitäisi hyväksyä ekspressivistinen käsitys normatiivisen kielen merkityksestä, meidän pitäisi hyväksyä tällainen näkemys 3

4 kaiken kielenkäytön merkityksestä. Voi myös olla, että monet filosofian kannalta keskeiset käsitteet, jotka eivät ehkä välittömästi vaikuta normatiivisilta esimerkiksi tiedon ja merkityksen käsitteet paljastuvat tarkemmassa katsannossa normatiivisiksi käsitteiksi, aivan kuten esimerkiksi vääryyden käsite. Jos näin todella on, epistemologien ja kielifilosofien tulisi kiinnittää enemmän huomiota metaetiikassa paljon tutkittuihin kysymyksiin normatiivisen kielen merkityksestä ja normatiivisen ajattelun luonteesta, sekä metaeetikoiden näihin kysymyksiin tarjoamiin vastauksiin. Itse asiassa kognitivismi-ekspressivismi - debattiin on alettu kiinnittää kasvavassa määrin huomiota näillä filosofian osa-alueilla. Siinä joitain vastauksia kysymyksiin koskien sitä, miksi olla kiinnostunut metaetiikasta tai välittää kognitivistien ja ekspressivistien välisestä kiistasta. Mainitsin yllä suosivani itse ekspressivististä kantaa. Miksi näin? Miksi joku hyväksyisi ekspressivistinen teorian normatiivisen kielen merkityksestä ja normatiivisen ajattelun luonteesta? Metaeettisten teorioiden täytyy väistää kaksi ongelmaa. Yksi mahdollinen ongelma on se, että teoria jättää liian paljon selittämättä. Toinen on se, että normatiivisuuden erityispiirteet kadotetaan, kun ilmiö yritetään redusoida johonkin mitä se ei ole. Ekspressivismin merkittävä vahvuus on siinä, että se tarjoaa väylän, jota pitkin kulkemalla molemmat näistä ongelmista vältetään. Kognitivismille mainitut ongelmat ovat vaikeammat. Kuten olen yllä selittänyt, kognitivistien mukaan esimerkiksi vääryyttä koskevan ajattelun ja kielenkäytön merkitys selitetään vääryyden ominaisuuteen viitaten. Mutta millainen ominaisuus vääryys on? Joidenkin filosofien mukaan se on jokin naturalistinen ominaisuus jokin sellainen ominaisuus, jota voidaan periaatteessa tutkia empiirisen tieteen keinoin. Tällainen näkemys näyttää kuitenkin riistävän vääryyden ominaisuudelta sen normatiivisuuden. Jos jokin teko on väärin, niin tällä tosiasialla on normatiivista voimaa ja auktoriteettia suhteessa toimintaamme. Tässä tosiasiassa näyttäisi olevan kyse perusteista olla toimimatta kyseisellä tavalla. Naturalistiset tosiasiat ovat hyvin erilaisia. Ne eivät näytä olevan tällä tavoin normatiivisia. Kontrastia normatiivisten ja naturalististen tosiasioiden välillä voidaan ajatella seuraavaan tapaan. Normatiivinen ajattelu vaikuttaisi ohjaavan toimintaamme toisella tavoin kuin deskriptiiviset uskomukset. Suurin piirtein seuraava näyttäisi pitävän välttämättä paikkansa: jos ajattelen jonkin teon olevan väärin, niin olen taipuvainen pidättäytymään kyseisestä teosta. Oletetaan, että yritän taivutella sinua uskomaan, että lihan syöminen on väärin. Kun sitten menemme yhdessä lounaalle, tilaan kuitenkin pihvin. Olisit hämmentynyt. Todennäköisesti kyseenalaistaisit sen, ajattelinko todella lihan syömisen olevan väärin. Verrataan tätä tilanteeseen, jossa minulla on jokin deskriptiivinen, ei-normatiivinen uskomus. Oletetaan, että uskon Hexvesselin esiintyvän Luonto-Liiton 20-vuotista suurpetojen suojelutyötä juhlistavalla keikalla Tavastialla lokakuun lopussa. Tämä uskomus sinänsä ei näyttäisi motivoivan minua tekemään yhtään mitään. Se, suuntaanko Tavastialle lokakuun lopussa, riippuu siitä, haluanko kuulla Hexvesselin esiintyvän tai mahdollisesti juhlistaa suurpetojen suojelutyötä. Monet kognitivistit myöntävät, etteivät normatiiviset ominaisuudet ole empiirisen tutkimuksen tavoitettavissa olevia luonnollisia ominaisuuksia ja ajattelevat niiden olevan sen sijaan omanlaisiaan, sui generis, ei-luonnollisia ominaisuuksia. Mutta tällaisilla ei-naturalisteilla ei sitten yleensä olekaan kovin 4

5 paljoa muuta kerrottavaa normatiivisista ominaisuuksista. Jos esimerkiksi jollain teolla on tällainen eiluonnollinen ominaisuus (vaikkapa vääryys), niin näin on kyseisen teon luonnollisten ominaisuuksien nojalla: väärät teot ovat väärin siksi, että niillä on tietynlaisia luonnollisia ominaisuuksia. 5 Normatiiviset ominaisuudet eivät kuitenkaan itse ole luonnollisia ominaisuuksia. Me saamme tietoa siitä millä asioilla näitä normatiivisia ominaisuuksia on a priori intuition avulla. Ja näitä ominaisuuksia koskevat uskomukset ohjaavat toimintaamme aivan erityisellä tavalla. Mutta ei-naturalismi ei tarjoa tyydyttävää selitystä sille, miksi näin on, tai miten tämä kaikki on mahdollista. Peruste tehdä (olla tekemättä) jokin teko on seikka, joka puoltaa kyseistä tekoa (sen tekemättä jättämistä), mutta siinä suurin piirtein kaikki, mitä ei-naturalistit meille kertovat. Tämä ei ole kovin tyydyttävää. Ei-naturalismi jättää liian paljon ilman selitystä. Kuten jo olen yllä todennut, ekspressivismi tarjoaa keinon välttää kognitivistin dilemman mystifioivan ei-naturalismin ja epäuskottavan reduktionismin välillä. Ekspressivistien mukaan voimme ymmärtää normatiivisten ominaisuuksien erityislaadun sekä normatiivisen ajattelun ja toiminnan olemuksellisen yhteyden ymmärtämällä, kuinka normatiivinen ajattelu eroaa deskriptiivisestä tai naturalistisesta ajattelusta: kun ajattelen, että asiat ovat normatiivisesti ottaen niin tai näin, tässä on kyse vain siitä, että olen tietynlaisessa halunkaltaisessa, motivaatiollisessa mielentilassa. Mutta onko normatiivisia ominaisuuksia ekspressivistien mukaan edes todella olemassa? Jos ekspressivismi pitää paikkansa, voivatko asiat oikeastaan olla normatiivisesti ottaen niin tai näin? Voivatko jotkut teot esimerkiksi todella olla väärin? Kyllä voivat. Oletetaan, että ekspressivismi on totta. Jos siis ajattelen, että tehotuotetun lihan syöminen on väärin, tässä on kyse vain siitä, että paheksun tai vastustan tehotuotetun lihan syömistä. Jos siis ylipäänsä paheksun tai vastustan yhtään mitään, niin ajattelen, että jotkut asiat ovat väärin. Sama pätee myös kaikkiin muihin. Oletimme ekspressivismin olevan totta. Joten olemme varmasti kaikki samaa mieltä siitä, että jotkut asiat tosiaan ovat väärin. Vastustamme kuitenkin joitain asioita, eikö vain? Täten ajattelemme joidenkin asioiden olevan väärin, ja siis vääryyden ominaisuuden olevan olemassa. Vääryys osoittautuu ekspressivistisessä katsannossa hyvin erilaiseksi ominaisuudeksi kuin luonnolliset ominaisuudet. Vääryyden ominaisuudessa ei kuitenkaan ole mitään kummallista. Ymmärrämme tämän keskittymällä siihen mitä on ajatella, että jokin on väärin sen sijaan että keskittyisimme vääryyden ominaisuuteen itseensä. Tämä on tavallaan ekspressivismin ydinajatus. Vaikka yllä esittämäni pitäisikin pääpiirteissään paikkansa, ekspressivismillä on toki omat ongelmansa. Yksi näistä on niin sanottu Frege-Geach ongelma, joka on saanut nimensä ei niin kovin yllättäen Gottlob Fregen ja melko äskettäin poismenneen Peter Geachin mukaan. Ongelma koskee sen selittämistä, miten monimutkaisempien normatiivisten lauseiden merkitys määrittyy niiden osien merkityksen perusteella. Oletetaan, että lauseen Tehotuotetun lihan syöminen on väärin merkitys tosiaankin selittyy sillä, että lause ilmaisee tehotuotetun lihan syömisen paheksuntaa. Kuinka sitten selittää 5 Käytän termejä luonnollinen, deskriptiivinen ja ei-normatiivinen huolettomasti sikin sokin poimiakseni ominaisuuksia ja käsitteitä, jotka eivät ole normatiivisia. Luonnollisten, deskriptiivisten ja ei-normatiivisten ominaisuuksien ja käsitteiden voi toki ajatella olevan tarkalleen ottaen eri asioita. 5

6 esimerkiksi ehtolauseen (i) Jos tehotuotetun lihan syöminen on väärin, niin myös kananmunien syöminen on väärin merkitys? Minkä mielentilan tämä lause ilmaisee? Ja entä jos joku hyväksyy paitsi tämän ehtolauseen, myös lauseen (ii) Tehotuotetun lihan syöminen on väärin? miksi hänen tulisi tällöin vetää se johtopäätös, että (iii) kananmunien syöminen on väärin (tai hylätä yksi premisseistä)? Kognitivisti voi kenties selittää ehtolauseen merkityksen viitaten sen totuusehtoihin, jotka ovat sen osien totuusehtojen funktio. Näin hän voi myös selittää, miksi joku, joka hyväksyy lauseet (i) ja (ii) on myös sitoutunut hyväksymään lauseen (iii): jos lauseet (i) ja (ii) ovat tosia, myös lauseen (iii) on pakko olla tosi. Ekspressivistille, joka ei selitä lauseiden merkitystä niiden totuusehdoilla, hyvien vastausten löytäminen näihin kysymyksiin on vaikeampaa. Frege-Geach ongelma on vain yksi ekspressivistien kohtaamista vaikeista haasteista. Lisäksi ekspressivistien täytyy tarjota esimerkiksi hyväksyttävä selonteko normatiivisia asioita koskevan erimielisyyden ja epävarmuuden luonteesta. Ekspressivistisiä teorioita on tietty monenlaisia, ja jotkut näistä teorioista tarjoavat paremmat mahdollisuudet vastata näihin haasteisiin kuin toiset. Yllä olen luonnehtinut ekspressivismiä näkemykseksi, jonka mukaan normatiiviset lauseet ilmaisevat sellaisia halunkaltaisia mielentiloja kuin paheksunta. Tätä näkemystä kutsutaan usein puhtaaksi ekspressivismiksi. Ekspressivistisiä teorioita on kuitenkin myös muunlaisia. Niin sanotun ekumeenisen ekspressivismin mukaan normatiiviset lauseet ilmaisevat sekä halunkaltaisia mielentiloja että deskriptiivisiä uskomuksia. Lause Opettajille pitää tehdä kepposia voisi tällaisen ekumeenisen teorian mukaan ilmaista esimerkiksi silloin kun lauseen käyttäjänä olisi klassinen utilitaristi halun maksimoida onnellisuutta sekä uskomuksen, että kepposten tekeminen opettajille maksimoi onnellisuutta. Jonkun muun lausumana kyseinen lause voisi ilmaista jonkin muun halun ja uskomuksen, sen mukaan millaisista asioista lauseen käyttäjä sattuu välittämään. Oma suosikkiteoriani, jonka luonnostelen väitöskirjassani, voidaan ymmärtää suhteessa ekumeeniseen ekspressivismiin. Kyseistä teoriaa voidaan kutsua relationaaliseksi ekspressivismiksi. 6 Kun ekumeenisen ekspressivismin mukaan normatiiviset lauseet ilmaiset halu-uskomus -tiloja, niin relationaalisen ekspressivismin mukaan ne ilmaisevat jossain relevantinkaltaisessa halu-uskomus tilassa olemisen tilan. Kyseessä on siis relationaalinen tai korkeamman asteen (tietynlaisessa tilassa olemisen) tila. Vielä toisin sanottuna, relationaalisen näkemyksen mukaan normatiiviset lauseet ilmaisevat tilan, jossa puhujan halut ja uskomukset liittyvät sopivalla tavoin toisiinsa. Esimerkki selventänee asiaa. Saku haluaa, että maailmassa olisi mahdollisimman paljon onnellisuutta ja uskoo, että onnellisuuden määrä maksimoidaan tekemällä opettajille kepposia. Naku vuorostaan haluaa, että kaikki toimisivat kategorisen imperatiivin mukaan ja uskoo, että opettajille keppostelu on kategorisen imperatiivin mukaista. Sakun ja Nakun haluilla ja uskomuksilla on eri sisältö, mutta ne liittyvät toisiinsa samalla tavoin. Saku ja Naku ovat molemmat tietynlaisessa halu-uskomus - tilassa olemisen tilassa: he molemmat haluavat tietynlaisia asioita ja uskovat, että opettajille keppostelu on 6 Tätä nimeä teorialle on ehdottanut Mark Schroeder artikkelissaan Tempered Expressivism, teoksessa Russ Shafer-Landau (toim.), Oxford Studies in Metaethics, Volume 8 (Oxford: Oxford University Press, 2013). 6

7 relevantinkaltainen teko, vaikkakin tämän korkeamman asteen monitoteutuvan relationaalisen tilan toteuttaa Sakun ja Nakun tapauksessa erilainen halu-uskomus pari. Relationaalisen ekspressivismin mukaan Saku ja Naku molemmat ajattelevat, että opettajille pitäisi tehdä kepposia, koska he molemmat ovat tällaisessa relationaalisessa mielentilassa. Yksi iso plussa relationaaliselle ekspressivismille on, että se tarjoaa näppärän ratkaisun Frege- Geach ongelmaan, joka on kenties erityisen vaikea ongelma puhtaan ekspressivismin puolustajille. Relationaalinen näkemys väistää myös ekumeenisen ekspressivismin hankaluudet liittyen ilmaisusuhteeseen ja normatiiviseen erimielisyyteen, ja näkemyksen puolustaja voi myös selittää normatiivisen ajattelun toimintaa ohjaavan luonteen viehättävällä tavoin (vaikkakin myös jotkut muut ekspressivismin muodot saattavat tehdä tämän mahdolliseksi). Kaiken kaikkiaan, relationaalinen ekspressivismi kerää kenties enemmän uskottavuuspisteitä 7 kuin muut ekspressivismin muodot. Hivenen vaatimattomammin, väitteeni on, että kyseessä on ainakin yksi uskottavimmista ja lupaavimmista ekspressivismin muodoista. Ja luonnollisestikin uskon, että ekspressivismi muodossa tai toisessa pitää joka tapauksessa paikkansa. Väitöskirjassani puolustan näitä kaikkia väitteitä. Jos argumenttini toimivat, ne vievät ekspressivististä tutkimusohjelmaa jonkin verran eteenpäin. On kuitenkin sanomattakin selvää, että vaikka kaikki argumenttini olisivatkin menestyksekkäitä, moni ongelma jää vielä ratkaistavaksi. Toivoakseni voin palata joidenkin näiden ongelmien pariin joskus tulevaisuudessa. 7 Uskottavuuspisteen (plausibility point) käsitteestä ks. David Enoch, 2011, Taking Morality Seriously (Oxford: Oxford University Press), luku