Pienosuuskuntien johtamisen haasteet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pienosuuskuntien johtamisen haasteet"

Transkriptio

1 Pienosuuskuntien johtamisen haasteet Pellervon valtuuskunnan jäsen FT Pekka Pättiniemi Osuustoiminnan kehittäjät - Coop Finland ry:n hallituksen puheenjohtaja Pellervon Päivä

2 Osuuskunnan johtamisen avaintekijät Osuuskunnan päämäärien ja tavoitteiden selkiyttäminen Päätöksenteon sujuvuus Toiminnan organisointi ja toteutuksen valvonta Verkostoituminen muiden yritysten ja yhteisöjen kanssa 2

3 Johtamisen avulla osuuskunnan tulisi saavuttaa kestävä kilpailuetu hankkimalla sellaiset voimavarat: A) joiden avulla voi hyödyntää eteen tulevia mahdollisuuksia ja neutralisoida uhkia B) jotka ovat harvinaisia kilpailijoilla C) joita on vaikea matkia tai omaksua D) ei tule olla sellaisia tukia, joiden saanti on helppoa tai joiden saamisen edellytyksiä on helppo imitoida 3

4 Johtajuus On prosessi Keskinäistä riippuvuutta tai vastavuoroisuutta johtajan ja johdettavien välillä Asioiden toteuttamista ihmisten avulla ja heidän kanssaan Johtajuutta on ihmisten innostaminen ja rohkaisu siten että he tekevät parhaansa organisaatioin päämäärien saavuttamiseksi. 4

5 Osuuskuntatyypit ja johtaminen Osuuskuntia on kolmea perustyyppiä, jotka eroavat pääsidosryhmänsä perusteella toisistaan: Tavaroiden ja palvelujen tuottaja osuuskuntia, joiden jäseniä (pääsidosryhmä) ovat tuotteiden tai palveluiden tuottajat (esim. meijeriosuuskunnat) Kuluttajaosuuskunnat, joiden jäseniä ovat tavaroita tai palveluja hankkivat henkilöt (kuluttajat) ja yhteisöt Työosuuskunnat, joiden jäseniä ovat osuuskunnan työntekijät ja jotka tuottavat tavaroita tai palveluja markkinoille 5

6 Pienosuuskuntien keskeisiä ongelmia Toiminnan ja talouden suunnittelemattomuus Johtamisen ja yhteisyön ongelmat Pätevien osuuskuntajohtajien puute Toimintaa ei kehitetä jatkuvasti Taloudellinen ja rahoituksellinen heikkous Työntekijäasenteet (erityisesti työosuuskunnissa) 6

7 Menestyvien pienosuuskuntien piirteitä Menestymisen edellytyksiä Hyvät suhteet ympäröivään yhteiskuntaan Hyvät hallinto- ja johtamismenetelmät, joissa yhtyvät jäsentenosallistuminen ja liiketoiminnallinen ja taloudellinen osaaminen Osallistuminen verkostoon, josta saa tukea markkinointiin, johtamiseen ja rahoitukseen 7

8 Menestyvien pienosuuskuntien piirteitä Yhteistoimintaa korostava toimintatapa Osallistumisen ja keskinäisen luottamuksen ilmapiiri Johtamisen ja hallinnon suunnitteleminen osallistumisen ja liiketoiminnallisen tehokkuuden näkökulmista Jäsenten ja työntekijöiden rohkaiseminen itsensä kehittämiseen 8

9 Menestyvien pienosuuskuntien piirteitä Jatkuva toimivien informaatiokanavien etsiminen yrityksen sisällä ja ulospäin Jatkuva oman toiminnan arviointi Jatkuva ympäristön toiminnan ja kehityksen seuranta ja arviointi Voittojen investoiminen osuuskunnan toiminnan kehittämiseen 9

10 Pienosuuskunnan dilemmoja Dilemmat ovat ongelmia, joita ei voi ratkaista kerralla tai lopullisesti; näitä voivat olla esim. Tehokkaat ja nopeat päätökset - jäsenten vaikutusmahdollisuudet Jäsenten määrän kasvu - vaikutusmahdollisuudet toiminnan kehittämiseen Sosiaaliset päämäärät - kilpailukykyisyys Yrityksen liiketoiminnan kasvu - ulkopuolisen työvoiman tai tuotantopanosten välttäminen Kasvu - uudet jäsenet 10

11 Johtamisen haasteista Johtamisen tavoitteena on yhdistää jäsenten tärkeäksi kokema ja todellinen etu liiketoiminnan kestävään menestykseen Löytää jäsenvaltaisesta yritystoiminnasta sen markkina- ja kilpailuetu sekä hyödyntää niitä yrityksen toiminnassa. 11

12 Tunne itsesi ja tunne vihollisesi, niin sadassakaan taistelussa et ole vaarassa. Kenraali Sun Tzu n. 600 eaa., Sodankäynnin taito (Art of War). The Project Gutenberg ebook 12

Osuustoiminnan monimuotoisuus taloudellisen organisoitumisen mallina. Toimitusjohtaja, FL Sami Karhu Pellervo-Seura ry

Osuustoiminnan monimuotoisuus taloudellisen organisoitumisen mallina. Toimitusjohtaja, FL Sami Karhu Pellervo-Seura ry Osuustoiminnan monimuotoisuus taloudellisen organisoitumisen mallina Toimitusjohtaja, FL Sami Karhu Pellervo-Seura ry 1. Osuustoiminnan arvopohja ja organisoituminen Osuuskunta, osuustoiminta, arvot OSUUSKUNTA

Lisätiedot

JOHTAJUUS OSUUSKUNNASSA - IHMISET JA VERKOSTOT

JOHTAJUUS OSUUSKUNNASSA - IHMISET JA VERKOSTOT JOHTAJUUS OSUUSKUNNASSA - IHMISET JA VERKOSTOT Jarmo Hänninen Idekoop osuuskunta Osuustoiminnan kehittäjät - Coop Finland ry:n juhlaseminaari Helsinki 30.10.2009 JOHTAJUUS, MITÄ SE ON? JOHTAJUUS, MITÄ

Lisätiedot

Ammatinharjoittajien osuuskunnat ja sote

Ammatinharjoittajien osuuskunnat ja sote Ammatinharjoittajien osuuskunnat ja sote Pienosuuskuntaforum 20.9.2017 Kari Huhtala Osuustoimintajohtaja, Pellervo-Seura Osuuskunnalle voidaan antaa erilaisia tehtäviä: Jäsenet Hankinta Osk Neuvotteluvoima

Lisätiedot

PIENOSUUSKUNTIEN JOHTAMISEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT- TUTKIMUSTULOKSIA. Pienosuuskuntaforum, Helsinki, Eliisa Troberg

PIENOSUUSKUNTIEN JOHTAMISEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT- TUTKIMUSTULOKSIA. Pienosuuskuntaforum, Helsinki, Eliisa Troberg PIENOSUUSKUNTIEN JOHTAMISEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT- TUTKIMUSTULOKSIA Pienosuuskuntaforum, Helsinki, 20.9.2017 Eliisa Troberg eliisatroberg@gmail.com Sisältö Johtaminen pienosuuskunnassa tutkimustulosten valossa

Lisätiedot

Osuuskuntayrittäjyys

Osuuskuntayrittäjyys Osuuskuntayrittäjyys Osuuskunnat Suomessa yhteensä n. 4 500 osuuskuntaa vuositasolla perustetaan noin 200 uutta osuuskuntaa Noin 2 700 pienosuuskuntaa 1 300 vesihuolto-ja energia osuuskuntaa 370 osuuspankkia

Lisätiedot

YRITTÄJÄKSI -- tukea ja koulutusta alkuvaiheeseen TE-toimistosta

YRITTÄJÄKSI -- tukea ja koulutusta alkuvaiheeseen TE-toimistosta YRITTÄJÄKSI -- tukea ja koulutusta alkuvaiheeseen TE-toimistosta Starttirahalla edistetään yrittäjyyttä ja työllistymistä Se turvaa yrittäjän toimentulon sinä aikana kun yritystoimintaa käynnistetään ja

Lisätiedot

Liiketoimintamallina. yhteiskunnallinen yritys / Sari Dufva 1

Liiketoimintamallina. yhteiskunnallinen yritys / Sari Dufva 1 Liiketoimintamallina yhteiskunnallinen yritys 13.2.2017 / Sari Dufva 1 Yhteiskunnallinen yritys MANNA ry Manna ry on v. 1996 perustettu kolmannen sektorin palvelujärjestö, jonka toiminta-ajatuksena on

Lisätiedot

ELY:n rahoitusmahdollisuudet tuotekehitykseen. 25.9.2015 Outi Kaihola

ELY:n rahoitusmahdollisuudet tuotekehitykseen. 25.9.2015 Outi Kaihola ELY:n rahoitusmahdollisuudet tuotekehitykseen 25.9.2015 Maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden jalostus, markkinoille saattaminen ja kehittäminen Maaseuturahastossa Lopputuote maataloustuote (jalostuksen

Lisätiedot

Co-op Network Studies

Co-op Network Studies Seuraa meitä! www.facebook.com/coopnetworkstudies Osuustoiminnan ja yhteisötalouden verkko-opinnot Co-op Network Studies Co-op Network Studies (CNS) on yliopistoverkosto, joka tarjoaa opiskelijoille osuustoiminnan

Lisätiedot

Co-op Network Studies

Co-op Network Studies Seuraa meitä! www.facebook.com/coopnetworkstudies Osuustoiminnan ja yhteisötalouden verkko-opinnot Co-op Network Studies Co-op Network Studies (CNS) on yliopistoverkosto, joka tarjoaa opiskelijoille osuustoiminnan

Lisätiedot

Miten yrittäjä jaksaa?

Miten yrittäjä jaksaa? Miten yrittäjä jaksaa? Hyvinvoinnin aamukahvit Fennialla, Jyväskylä 27.8.2019 Anne Kukkola Työkykyjohtamisen kehittämispäällikkö, Työeläkeyhtiö Elo 27.8.2019 Menesty yrittäjänä Anne Kukkola Julkinen 1

Lisätiedot

Elintarvikealan pk yritysten toimintaympäristö 2008

Elintarvikealan pk yritysten toimintaympäristö 2008 Taulukko 1. Tutkimusaineiston toimialakohtainen jakauma Toimiala N Osuus tutkimusaineistosta (%) Toimialan yrityksiä (alle 20 henkeä) Suomessa %:a koko elintarvikealasta v. 2007 (Ruoka Suomi tilasto) Leipomotuotteet

Lisätiedot

Henkilöstö - riski ja voimavara Onko hallittavissa?

Henkilöstö - riski ja voimavara Onko hallittavissa? Tapiolan tehtävänä on tuottaa asiakkailleen etuja sekä Tapiolan näkemys yritystoiminnan riskialueista kestäviä hyvinvoinnin ja menestyksen ratkaisuja. Yksilö Työyhteisö Kansainvälisyys Liiketoiminnan muutokset

Lisätiedot

FiSERN 1. Tutkija Harri Kostilainen, Diak

FiSERN 1. Tutkija Harri Kostilainen, Diak Mitkä tekijät selittävät sosiaalisen yrityksen perustamista ja tukevat sen menestymisen mahdollisuuksia? alustavia tuloksia FiSERN 1. Tutkija Harri Kostilainen, Diak Näkökulma Miten sosiaalinen yritys

Lisätiedot

Nuoret naiset johtamisurille. Ohjelman sisältö ja aikataulu Järjestäjä: Tammer Nova rotaryklubi

Nuoret naiset johtamisurille. Ohjelman sisältö ja aikataulu Järjestäjä: Tammer Nova rotaryklubi Nuoret naiset johtamisurille Ohjelman sisältö ja aikataulu Järjestäjä: Tammer Nova rotaryklubi Johtajuus on Tehtäväkokonaisuus, johon liittyy odotuksia, vastuita ja velvollisuuksia Suhde, jossa on määritelty

Lisätiedot

Projektinhallinta TARJA NISKANEN LÄHTEENÄ MM. KEHITTÄJÄN KARTTAKIRJA

Projektinhallinta TARJA NISKANEN LÄHTEENÄ MM. KEHITTÄJÄN KARTTAKIRJA Projektinhallinta TARJA NISKANEN LÄHTEENÄ MM. KEHITTÄJÄN KARTTAKIRJA PROJEKTITOIMINNAN ONGELMIA Kaikkea mahdollista nimitetään projekteiksi Projekti annetaan henkilöille muiden töiden ohella Ei osata käyttää

Lisätiedot

Yhteiskunnallinen yritys yritysneuvonnassa Joensuu 23.11.2012. Tervetuloa! www.yhteistoiminta.fi

Yhteiskunnallinen yritys yritysneuvonnassa Joensuu 23.11.2012. Tervetuloa! www.yhteistoiminta.fi Yhteiskunnallinen yritys yritysneuvonnassa Joensuu 23.11.2012 Tervetuloa! OHJELMA 9.30-9.40 Tervetuloa koulutukseen Johtaja Risto Ravattinen, Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy 9.40-10.10 Yhteiskunnallisen

Lisätiedot

Koukkuniemi 2020- hanke. Palvelujärjestelmän uudistaminen osana Koukkuniemen vanhainkotialueen ja palveluiden kehittämistä

Koukkuniemi 2020- hanke. Palvelujärjestelmän uudistaminen osana Koukkuniemen vanhainkotialueen ja palveluiden kehittämistä Koukkuniemi 2020- hanke Palvelujärjestelmän uudistaminen osana Koukkuniemen vanhainkotialueen ja palveluiden kehittämistä Hankkeen tavoitteet 1. Yhteiskunnallisen yrityksen perustaminen vanhustenhuollon

Lisätiedot

OSA 5: MARKKINOINNIN KILPAILUKEINOT

OSA 5: MARKKINOINNIN KILPAILUKEINOT OSA 5: MARKKINOINNIN KILPAILUKEINOT Markkinointi on Asiakaslähtöistä ajattelu Tuote-, hinta-, jakelutie- ja viestintäratkaisujen tekemistä ja toimenpiteiden toteuttamista mahdollisimman hyvän taloudellisen

Lisätiedot

Osuustoiminta julkisen palvelun uudistamisessa TEM:n hyvinvointialan kehittämisstrategia

Osuustoiminta julkisen palvelun uudistamisessa TEM:n hyvinvointialan kehittämisstrategia Osuustoiminta julkisen palvelun uudistamisessa TEM:n hyvinvointialan kehittämisstrategia Coop Finland ry, Eduskunta 25.5.2010 Ulla-Maija Laiho, kehitysjohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Hyvinvointialan

Lisätiedot

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

Venäjän pakotteiden vaikutus kalatalouteen

Venäjän pakotteiden vaikutus kalatalouteen Venäjän pakotteiden vaikutus kalatalouteen Kalafoorumi 11.9.2014 Kalatalousneuvos Risto Lampinen Maa- ja metsätalousministeriö Venäjän pakotteiden vaikutukset kalatalouteen Suorat vaikutukset Kalan vientikiellolla

Lisätiedot

Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa , Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE

Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa , Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa 17.4.2018, Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE Esityksen rakenne Sote-järjestöjen toimintaympäristön muutos Järjestöjen

Lisätiedot

Osallisuutta osuuskunnista- ESR-hanke. Jokaisella on osaamista Tehdään työpaikka yhdessä!

Osallisuutta osuuskunnista- ESR-hanke. Jokaisella on osaamista Tehdään työpaikka yhdessä! Osallisuutta osuuskunnista- ESR-hanke Jokaisella on osaamista Tehdään työpaikka yhdessä! Osallisuutta osuuskunnista ESR-hanke Euroopan sosiaalirahaston ja Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama hanke.

Lisätiedot

Hevosyrityksen menestystekijät ja sudenkuopat. Havaintoja hevosyritysten johtamisesta

Hevosyrityksen menestystekijät ja sudenkuopat. Havaintoja hevosyritysten johtamisesta Hevosyrityksen menestystekijät ja sudenkuopat Havaintoja hevosyritysten johtamisesta Miksi hanke ja tutkimus? Kasvava toimiala Harrastuksesta yritystoimintaa Suuret kiinteät kulut Suuret riskit Heikko

Lisätiedot

Onko Suomi tulevaisuudessakin maailman osuustoiminnallisin maa? Toimitusjohtaja, FL Sami Karhu Pellervo-Seura ry Itä-Suomen yliopisto 6.5.

Onko Suomi tulevaisuudessakin maailman osuustoiminnallisin maa? Toimitusjohtaja, FL Sami Karhu Pellervo-Seura ry Itä-Suomen yliopisto 6.5. Onko Suomi tulevaisuudessakin maailman osuustoiminnallisin maa? Toimitusjohtaja, FL Sami Karhu Pellervo-Seura ry Itä-Suomen yliopisto 6.5.2014 Osuustoiminnan leviäminen 1844 1895 1899 Ensimmäinen moderni

Lisätiedot

Hiljaisen tietämyksen johtaminen

Hiljaisen tietämyksen johtaminen Hiljaisen tietämyksen johtaminen Uudista ja uudistu 2009 Hiljainen tietämys on osa osaamista Hiljainen ja näkyvä tieto Hiljainen tieto Tiedämme enemmän kuin kykenemme ilmaisemaan *) kokemusperäistä, alitajuista

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTI VERKOSTO 30.3.2012. TEM ja työelämän laatu. Antti Närhinen

TYÖHYVINVOINTI VERKOSTO 30.3.2012. TEM ja työelämän laatu. Antti Närhinen TYÖHYVINVOINTI VERKOSTO 30.3.2012 TEM ja työelämän laatu Antti Närhinen Antti Närhinen 30.3.2012 1 Esitykseni TEM ja työelämän laatu eli TYLA kavereiden kesken Mitä tarkoittamme? Miten palvelemme? Hallitusohjelma

Lisätiedot

Palaute voi koukuttaa oppiva johtaja, oppiva organisaatio

Palaute voi koukuttaa oppiva johtaja, oppiva organisaatio Palaute voi koukuttaa oppiva johtaja, oppiva organisaatio Juuriharja Consulting Group Oy 25.3.2015 Erika Heiskanen erika.heiskanen@juuriharja.fi +358 40 7466798 Kuka on ohjaimissa? Miksi Afrikka on ikuinen

Lisätiedot

Osuustoiminnan periaatteet kilpailueduiksi

Osuustoiminnan periaatteet kilpailueduiksi Osuustoiminnan periaatteet kilpailueduiksi P EKKA PÄTTINIEMI JUKKA TAINIO Osuustoiminnan periaatteet kilpailueduiksi Työosuuskuntien kehittäminen demokraattisina ja osallistuvina Osuustoimintainstituutti

Lisätiedot

CxO Mentor Oy. Organisaatiokulttuurit. CxO Academy Eerik Lundmark. CxO Mentor Oy 2014

CxO Mentor Oy. Organisaatiokulttuurit. CxO Academy Eerik Lundmark. CxO Mentor Oy 2014 CxO Mentor Oy Organisaatiokulttuurit CxO Academy 16.4.2014 Eerik Lundmark Menestystekijät luovat kulttuurin Joustavuus Kontrolli Sisäinen Ulkoinen Painopiste Kohdennus Organisaatiokulttuurin moodit Joustavuus

Lisätiedot

Henkilöstöomisteisen osuuskunnan johtaminen. Opas menestyvän osuustoimintayrityksen johtamiseen

Henkilöstöomisteisen osuuskunnan johtaminen. Opas menestyvän osuustoimintayrityksen johtamiseen Henkilöstöomisteisen osuuskunnan johtaminen Opas menestyvän osuustoimintayrityksen johtamiseen Tämä opas on käännetty suomeksi ja sovellettu sopivaksi Suomen lainsäädäntöön ja käytäntöihin Co-operatives

Lisätiedot

Strategia, toimintasuunnitelmat ja johtaminen. Varpu Ylhäinen

Strategia, toimintasuunnitelmat ja johtaminen. Varpu Ylhäinen Strategia, toimintasuunnitelmat ja johtaminen Varpu Ylhäinen Lyhyt katsaus strategiaan ja strategiajohtamiseen Klubin toimintasuunnitelma 2013-2014 Johtaminen Fasilitointijohtaminen 6.11.2013 Varpu Ylhäinen

Lisätiedot

Suomalaisen Työn Liitto & Yhteiskunnallinen yritys -merkki

Suomalaisen Työn Liitto & Yhteiskunnallinen yritys -merkki Suomalaisen Työn Liitto & Yhteiskunnallinen yritys -merkki Yhteiskunnallinen yritys -video https://www.youtube.com/watch?v=qvzrov0hrpk&index=5&list=plqcgvrn8a51wavbtihertuijvqiv0qcj_ Suomalaisen Työn

Lisätiedot

Sami Karhu Toimitusjohtaja Osuustoimintakeskus Pellervo ry

Sami Karhu Toimitusjohtaja Osuustoimintakeskus Pellervo ry ARA-asuntoosuuskunta seminaari 8.4.2019 Sami Karhu Toimitusjohtaja Osuustoimintakeskus Pellervo ry Osuustoimintakeskus Pellervo ry Simonkatu 6, 5. kerros, Helsinki Osuustoiminta muuttuvassa maailmassa

Lisätiedot

OSAKEYHTIÖN OSTOLLA KILPAILUETUA OSUUSKUNNALLE

OSAKEYHTIÖN OSTOLLA KILPAILUETUA OSUUSKUNNALLE OSAKEYHTIÖN OSTOLLA KILPAILUETUA OSUUSKUNNALLE Saila Rosas KTT Pankinjohtaja, Länsi-Kymen Osuuspankki Poimintoja 15.12.2015 tarkastetusta väitöskirjasta Co-operative acquisitions the contextual factors

Lisätiedot

Osallistaminen kunnissa. Osallisuustyöryhmä Laura Kelhä

Osallistaminen kunnissa. Osallisuustyöryhmä Laura Kelhä Osallistaminen kunnissa Osallisuustyöryhmä 23.5.2019 Laura Kelhä Osallisuus lainsäädännössä Osallistuminen on oikeus, josta on säädetty muun muassa perustuslaissa (731/1999). Kuntalaissa (410/2015) säädetään

Lisätiedot

Tulevaisuus on hybrideissä

Tulevaisuus on hybrideissä Tulevaisuus on hybrideissä HENRY-seminaari 25.9.2003 Liiketoimintaverkostot ja verkostojohtaminen Kesko Oyj, Strateginen kehitys Lasse Mitronen Sivu 1 Liiketoimintaverkostot ja verkostojohtaminen, HENRY-seminaari

Lisätiedot

Nopeat valokuituverkot moottorina palvelutuotannolle

Nopeat valokuituverkot moottorina palvelutuotannolle Nopeat valokuituverkot moottorina palvelutuotannolle Paikallisista ratkaisuista hyvinvointia harvaan asutulle maaseudulle seminaari Veli-Matti Karppinen Toiminnanjohtaja, Kainuun Nuotta ry Yleistä 1. Nopeat

Lisätiedot

Suomen Yrityskummit ry - Business Mentors Finland. YRITYSKUMMI Yrittäjän luotettava tuki

Suomen Yrityskummit ry - Business Mentors Finland. YRITYSKUMMI Yrittäjän luotettava tuki - YRITYSKUMMI Yrittäjän luotettava tuki - on valtakunnallinen yrityskummien kattojärjestö jonka verkostoon kuuluu yli 700 yrityskummia. Tavoitteenamme on yrittäjyyden ja elinkeinoelämän tukeminen ja edistäminen.

Lisätiedot

Yhdistystoiminnan kehittämisen tsekkauslista Missä meillä menee hyvin ja missä voisimme tulla yhdessä paremmiksi?

Yhdistystoiminnan kehittämisen tsekkauslista Missä meillä menee hyvin ja missä voisimme tulla yhdessä paremmiksi? Yhdistystoiminnan kehittämisen tsekkauslista Missä meillä menee hyvin ja missä voisimme tulla yhdessä paremmiksi? Yhdistyksen toiminta-ajatus Onko meillä yhteinen näkemys siitä, miksi yhdistys on olemassa?

Lisätiedot

Oona osaamista ja onnistumisen tukea yrittäjänaisille

Oona osaamista ja onnistumisen tukea yrittäjänaisille Oona osaamista ja onnistumisen tukea yrittäjänaisille Sirkka-Liisa Kolehmainen 5.6.2017 Oona osaamista ja onnistumisen tukea yrittäjänaisille Päämääränä naisvetoisten yritysten kasvu lisääntyy Uudellamaalla

Lisätiedot

Terveyden edistämisen laatusuositus

Terveyden edistämisen laatusuositus Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on kunnan perustehtävä. Tämän tehtävän toteuttamiseen kunta tarvitsee jokaisen hallinnonalan osaamista ja yhteistyötä. Terveyden edistäminen on tietoista terveyteen

Lisätiedot

Parempaan ja tuottavampaan työelämään Satakunnassa

Parempaan ja tuottavampaan työelämään Satakunnassa Parempaan ja tuottavampaan työelämään Satakunnassa Pori 2.9.2015 Anne Jortikka Visio Työelämästrategia Suomen työelämä Euroopan paras vuoteen 2020 Työelämän laadun ja tuottavuuden samanaikainen kehittäminen

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelma sekä talousarvio 2016 Sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela Yhtymävaltuuston seminaari Rovaniemi 24.6.

Toiminta- ja taloussuunnitelma sekä talousarvio 2016 Sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela Yhtymävaltuuston seminaari Rovaniemi 24.6. Toiminta- ja taloussuunnitelma 2016 2018 sekä talousarvio 2016 Sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela Yhtymävaltuuston seminaari Rovaniemi 24.6.2015 Strategia Strategia (kreik. στρατός sotaväki ) tarkoittaa

Lisätiedot

VetoVoimaa meille kans! Rahoitusta tuottavien palvelujen organisointiin ja johtamiseen

VetoVoimaa meille kans! Rahoitusta tuottavien palvelujen organisointiin ja johtamiseen VetoVoimaa meille kans! Rahoitusta tuottavien palvelujen organisointiin ja johtamiseen Maarit Lahtonen, asiantuntija Työelämän innovaatiot ja kehittäminen DM 629213 11-2011 VetoVoimaa! tekesläisen silmin

Lisätiedot

YRKK18A Agrologi (ylempi AMK), Ruokaketjun kehittäminen, Ylempi AMK-tutkinto

YRKK18A Agrologi (ylempi AMK), Ruokaketjun kehittäminen, Ylempi AMK-tutkinto Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy YRKK18A Agrologi (ylempi AMK), Ruokaketjun kehittäminen, Ylempi AMK-tutkinto Ruokaketjun kehittämisen koulutuksen opinnot on tarkoitettu asiantuntijoille, jotka tarvitsevat

Lisätiedot

IPT 2. Hankinnan suunnittelu työpaja Allianssikyvykkyys ja ryhmätyöskentelyn arviointi Annika Brandt

IPT 2. Hankinnan suunnittelu työpaja Allianssikyvykkyys ja ryhmätyöskentelyn arviointi Annika Brandt IPT 2 Hankinnan suunnittelu työpaja 8.-9.6.2017 Allianssikyvykkyys ja ryhmätyöskentelyn arviointi Annika Brandt Aiemmasta IPT-työpajasta Tarjoajan vähimmäisvaatimukset ja valintakriteerit? Tilaajan tavoitteet

Lisätiedot

STRATEGIA tiivis

STRATEGIA tiivis STRATEGIA 2022 20.4.2018 tiivis Itikka osuuskunnan strategia 2022 ROHKEASTI ETEENPÄIN KOHTI VUOTTA 2022 VUODESTA 1914 ITIKKA OSUUSKUNNAN VISIO ja STRATEGIA 2022 VISIOMME Tuemme aktiivisesti osuuskunnan

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN LIIKETOIMINTAOSAAMISEN VERKOSTO 19.4.2006

ITÄ-SUOMEN LIIKETOIMINTAOSAAMISEN VERKOSTO 19.4.2006 ITÄ-SUOMEN LIIKETOIMINTAOSAAMISEN VERKOSTO 19.4.2006 PROF. MARKKU VIRTANEN HELSINGIN KAUPPAKORKEAKOULU PIENYRITYSKESKUS 5.10.2005 Markku Virtanen LT-OSAAMISEN VERKOSTON MAKROHANKKEEN KUVAUS Makrohankkeen

Lisätiedot

Työpaja 1 Johtoryhmästä tehot irti huipputiimin johtaminen Senior Partner Jouko Tuominen Faros Group

Työpaja 1 Johtoryhmästä tehot irti huipputiimin johtaminen Senior Partner Jouko Tuominen Faros Group Autokauppa 2016 17.11.2015 Työpaja 1 Johtoryhmästä tehot irti huipputiimin johtaminen Senior Partner Jouko Tuominen Faros Group KOSKA OSAAMISTA EI VOI ULKOISTAA Analyysit Työkalut Seuranta JOHTAMINEN Johtamisen

Lisätiedot

BRÄNDIEN VIESTINTÄ JA JOHTAMINEN

BRÄNDIEN VIESTINTÄ JA JOHTAMINEN BRÄNDIEN VIESTINTÄ JA JOHTAMINEN Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Johtamisen laitos, organisaatioviestinnän oppiaine Kurssi 71C04000 Prof. Nando Malmelin 21.1.2016 Brändi- SABOTOIJA Brändi- KYYNIKKO

Lisätiedot

Järjestöjen palvelutuotannon mahdollisuudet

Järjestöjen palvelutuotannon mahdollisuudet Järjestöjen palvelutuotannon mahdollisuudet Ilomantsi 17.11.2012 Veli-Matti Karppinen Kainuun Nuotta ry Taustaa Kuntatalouden tarve Kasvava palvelukysyntä ja niukkenet resurssit Kuntarakenneuudistus Pitkät

Lisätiedot

Palvelujärjestelmän yhtiöittäminen

Palvelujärjestelmän yhtiöittäminen Palvelujärjestelmän yhtiöittäminen Sairaaloiden hoitotoiminnan tuottavuus ja vaikuttavuusseminaari 10-11.11.2016 yritysjuridiikan professori Veikko Vahtera Tampereen yliopisto, Johtamiskorkeakoulu veikko.vahtera@uta.fi

Lisätiedot

Osallisuutta osuuskunnista- ESR-hanke. Jokaisella on osaamista Tehdään työpaikka yhdessä!

Osallisuutta osuuskunnista- ESR-hanke. Jokaisella on osaamista Tehdään työpaikka yhdessä! Osallisuutta osuuskunnista- ESR-hanke Jokaisella on osaamista Tehdään työpaikka yhdessä! Osallisuutta osuuskunnista ESR-hanke Euroopan sosiaalirahaston ja Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama hanke.

Lisätiedot

OSAAMISEN KEHITTÄMISEN UUDET ULOTTUVUUDET. Esa Poikela 15.5.2013 ETAPPI 13 Lapin aikuiskoulutusfoorumi

OSAAMISEN KEHITTÄMISEN UUDET ULOTTUVUUDET. Esa Poikela 15.5.2013 ETAPPI 13 Lapin aikuiskoulutusfoorumi OSAAMISEN KEHITTÄMISEN UUDET ULOTTUVUUDET Esa Poikela 15.5.2013 ETAPPI 13 aikuiskoulutusfoorumi Osaamisen kehittämisen uudet ulottuvuudet A Oppimisen ja osaamisen tuottaminen Maailman hypoteesit Osaamisen

Lisätiedot

Osuustoimintatutkimus 2017 VILJELIJÄT Yhteenveto. Osuustoimintatutkimus Kantar TNS Agri

Osuustoimintatutkimus 2017 VILJELIJÄT Yhteenveto. Osuustoimintatutkimus Kantar TNS Agri Osuustoimintatutkimus 2017 VILJELIJÄT Yhteenveto Osuustoimintatutkimus 2017 - Kantar TNS Agri 1 Yhteenveto Suhtautuminen Suhtautuminen osuustoimintaan on myönteisempää kuin 10 vuotta sitten Viljelijät

Lisätiedot

JOHTAMINEN JA KEHITTÄMINEN VARHAISKASVATUKSEN MUUTTUVASSA YMPÄRISTÖSSÄ. KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA / VAKA/ Virpi Timonen 10/20/15

JOHTAMINEN JA KEHITTÄMINEN VARHAISKASVATUKSEN MUUTTUVASSA YMPÄRISTÖSSÄ. KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA / VAKA/ Virpi Timonen 10/20/15 1 JOHTAMINEN JA KEHITTÄMINEN VARHAISKASVATUKSEN MUUTTUVASSA YMPÄRISTÖSSÄ KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA / VAKA/ Virpi Timonen 10/20/15 Long-range planning does not deal with the future decisions, but with

Lisätiedot

Kiitos... 13 Esipuhe... 15 Kirjoittaja... 17 Johdanto: globalisaatio ja sen asettamat haasteet kansainvälistyville yrityksille...

Kiitos... 13 Esipuhe... 15 Kirjoittaja... 17 Johdanto: globalisaatio ja sen asettamat haasteet kansainvälistyville yrityksille... Sisällys Kiitos................................................ 13 Esipuhe.............................................. 15 Kirjoittaja............................................. 17 Johdanto: globalisaatio

Lisätiedot

Vahvuudet: Mitä on tiiminne osaaminen suhteessa valitsemaanne yritykseen perusteluineen

Vahvuudet: Mitä on tiiminne osaaminen suhteessa valitsemaanne yritykseen perusteluineen KILPAILUTEHTÄVÄ: YRITTÄJYYS A1: Case yritys Joukkue valitsee case yrityksen annetuista oikeista yrityksistä saamansa pohjatiedon perusteella. Joukkue perustelee valintansa joukkueensa vahvuuksilla/osaamisella

Lisätiedot

Yhteisetu yhteistyöllä parempaan palvelujen saavutettavuuteen Osuuskunnan tutkimusseminaari Hagen Henrÿ, Manu Rantanen ja Tytti Klén

Yhteisetu yhteistyöllä parempaan palvelujen saavutettavuuteen Osuuskunnan tutkimusseminaari Hagen Henrÿ, Manu Rantanen ja Tytti Klén Yhteisetu yhteistyöllä parempaan palvelujen saavutettavuuteen 22.5.2015 Osuuskunnan tutkimusseminaari Hagen Henrÿ, Manu Rantanen ja Tytti Klén 16.6.2015 1 Yhteisetu -hanke Toteuttajana Helsingin yliopiston

Lisätiedot

Osuuskunnan Hyvä Hallintohenkilö HH-valmennus

Osuuskunnan Hyvä Hallintohenkilö HH-valmennus Osuuskunnan Hyvä Hallintohenkilö HH-valmennus PI-johtamiskoulu 28. 29.10. ja 2.-3.12.2015 Aika Jakso I: 28. - 29.10.2015 Jakso II: 2.- 3.12.2015 Paikka Eerikkilän Urheiluopisto, Forssa Kylpylähotelli Caribia,

Lisätiedot

Yhteiskunnallisen yrityksen merkki ja muut menestymisen edellytykset

Yhteiskunnallisen yrityksen merkki ja muut menestymisen edellytykset Yhteiskunnallisen yrityksen merkki ja muut menestymisen edellytykset Jaana Merenmies, Syfo Oy - yhteiskunnallinen yritys Yhteiskunnallinen yrittäjyys Nyt! 13.5.2011 Oulu, Pohto Yhteiskunnallisten yritysten

Lisätiedot

Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko. Tulevaisuuden kunta -tilaisuus 10.12.2014 Kuopio

Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko. Tulevaisuuden kunta -tilaisuus 10.12.2014 Kuopio Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko Tulevaisuuden kunta -tilaisuus 10.12.2014 Kuopio Kuntien toimintaympäristön jatkuva muutos Kuntien toimintaympäristön jatkuva muutos 1/3 Kuntatalouden paineet

Lisätiedot

YHDISTYS- JA OSUUSKUNTATOIMINNAN MAHDOLLISUUDET KULTTUURIALALLA. Rit

YHDISTYS- JA OSUUSKUNTATOIMINNAN MAHDOLLISUUDET KULTTUURIALALLA. Rit YHDISTYS- JA OSUUSKUNTATOIMINNAN MAHDOLLISUUDET KULTTUURIALALLA Rit Yhdistys Yhdistys on Suomessa luonnollisten henkilöiden, oikeuskelpoisten yhteisöjen tai molempien jotakin tarkoitusta varten perustama

Lisätiedot

Yksityisen sosiaali- ja terveysalan osaamis- ja johtamishaasteet

Yksityisen sosiaali- ja terveysalan osaamis- ja johtamishaasteet Yksityisen sosiaali- ja terveysalan osaamis- ja johtamishaasteet Ennakointiselvityshanke 2 Tilaajan Uudenmaan ELY-keskus Kohteena yksityisen sosiaali- ja terveyspalvelualan organisaatioiden 2010-luvun

Lisätiedot

Yhteistyön kantava voima kylät palvelukeskuksina, case Kainuu. Siilinjärvi

Yhteistyön kantava voima kylät palvelukeskuksina, case Kainuu. Siilinjärvi Yhteistyön kantava voima kylät palvelukeskuksina, case Kainuu Siilinjärvi 11.04.2013 Veli-Matti Karppinen Lähtökohtia 1. Miten kansainvälisten hyvien käytäntöjen juurruttaminen 2. Nopeisiin verkkoihin

Lisätiedot

Palveluyritysten yhteistyöstä verkostomaiseen liiketoimintaan. Lahden Tiedepäivä Kirsi Kallioniemi Lahden ammattikorkeakoulu

Palveluyritysten yhteistyöstä verkostomaiseen liiketoimintaan. Lahden Tiedepäivä Kirsi Kallioniemi Lahden ammattikorkeakoulu Palveluyritysten yhteistyöstä verkostomaiseen liiketoimintaan Lahden Tiedepäivä 10.11.2015 Kirsi Kallioniemi Lahden ammattikorkeakoulu Tausta puheenvuorolle Käsitteet Verkostoitumisen tavoitteita, hyötyjä

Lisätiedot

Muutokset henkilökunnan määrässä yrityksen perustamisesta alkaen. 10 % 15 % kasvanut vähintään viidellä henkilöllä 9 % kasvanut 3-4 henkilöllä 44 % 22 % kasvanut 1-2 henkilöllä pysynyt ennallaan vähentynyt

Lisätiedot

Osuuskunnan hallituksen ja toimitusjohtajan oikeuksista, vastuusta ja velvollisuuksista. Coop Finland ry:n juhlaseminaari 30.10.

Osuuskunnan hallituksen ja toimitusjohtajan oikeuksista, vastuusta ja velvollisuuksista. Coop Finland ry:n juhlaseminaari 30.10. Osuuskunnan hallituksen ja toimitusjohtajan oikeuksista, vastuusta ja velvollisuuksista Coop Finland ry:n juhlaseminaari 30.10.2009 Jukka Pötry 1 Osuuskunnan hallinto - normatiivinen - päämäärät OSUUSKUNTALAKI

Lisätiedot

Osuuskunta yhteisönä - verkostoituneen liiketoiminnan yritysmuoto. 2003 2014 PHe

Osuuskunta yhteisönä - verkostoituneen liiketoiminnan yritysmuoto. 2003 2014 PHe Osuuskunta yhteisönä - verkostoituneen liiketoiminnan yritysmuoto Määritelmä Jäsenmäärä ja pääoma edeltä käsin määräämättömät, voi vaihdella Tarkoituksena on tukea jäsenten taloudenpitoa tai elinkeinotoimintaa

Lisätiedot

JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTI- TUTKINTO Panostus oman johtamisen kehittämiseen

JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTI- TUTKINTO Panostus oman johtamisen kehittämiseen JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTI- TUTKINTO Panostus oman johtamisen kehittämiseen JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO, JET20 KENELLE Kokeneille, tulosvastuullisille ja/tai kehittämisvastuussa oleville päälliköille

Lisätiedot

Miten asiakas tekee valintansa?

Miten asiakas tekee valintansa? Miten asiakas tekee valintansa? ja miten me voimme vaikuttaa siihen? TkT Asiantuntija Harri Karkkila Strategia Asiakkaan kokema arvo Asiakastyytyväisyys ja asiakaskokemus Kilpailuedut Yrittäjä Kouluttaja

Lisätiedot

Johtajana oleminen -työn sisältö, uudistuvat organisaatiot ja muuttuvat toimintaympäristöt

Johtajana oleminen -työn sisältö, uudistuvat organisaatiot ja muuttuvat toimintaympäristöt JOHTAJANA MUUTOKSISSA seminaari Kuntatalo, Helsinki 28.10.2014 Johtajana oleminen -työn sisältö, uudistuvat organisaatiot ja muuttuvat toimintaympäristöt Professori Vuokko Niiranen Itä-Suomen yliopisto/kuopion

Lisätiedot

S o s i a a l i s e n y r i t t ä j y y d e n k a n s a l l i n e n t e e m a t y ö

S o s i a a l i s e n y r i t t ä j y y d e n k a n s a l l i n e n t e e m a t y ö S o s i a a l i s e n y r i t t ä j y y d e n k a n s a l l i n e n t e e m a t y ö Liiketoiminta & ansaintalogiikka Koulutus & oppiminen Ohjaus & neuvonta Sosiaalisten vaikutusten mittaaminen & hyödyntäminen

Lisätiedot

KAUPUNKISTRATEGIA

KAUPUNKISTRATEGIA KAUPUNKISTRATEGIA 2017-2025 VISIO 2025 - Hulluna Huittisiin! Huittinen on turvallinen ja kehittyvä lapsiystävällinen kaupunki, jossa on yhteisöllisyyden ja hyvän ilmapiirin myötä hyvä elää ja yrittää.

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA HKI Hannu Leskinen

POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA HKI Hannu Leskinen POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA HKI 8.12.2016 Hannu Leskinen - Järjestämisvastuu Vastaa asukkaan lailla säädettyjen oikeuksien toteutumisesta (ML 7 ) Pitää huolta monipuolisista ja vaikuttavista osallistumisen

Lisätiedot

Aidosti asiakaslähtöinen kunta? Tekijän ja tutkijan havaintoja

Aidosti asiakaslähtöinen kunta? Tekijän ja tutkijan havaintoja Aidosti asiakaslähtöinen kunta? Tekijän ja tutkijan havaintoja Keva 1.4.2014 ----------------------------------- Kari Hakari Tilaajajohtaja, HT Tampereen kaupunki Uusi julkinen hallinta hallinnonuudistusten

Lisätiedot

Ot-yritysten johtaminen professorin toimintaa ja visioita

Ot-yritysten johtaminen professorin toimintaa ja visioita Osuustoiminnan neuvottelukunta LUT Toukokuu 2013 Ot-yritysten johtaminen professorin toimintaa ja visioita LUT School of Business Päätoimittaja, JCOM iiro.jussila@lut.fi + 358 50 465 9899 LUT-tiimin konteksti

Lisätiedot

KUNNAN MAINEEN JA ELINVOIMAN JOHTAMINEN Kaukolämpöpäivät , Mikkeli. Timo Halonen kaupunginjohtaja, Mikkeli VTM, väitöstilaisuus 2.9.

KUNNAN MAINEEN JA ELINVOIMAN JOHTAMINEN Kaukolämpöpäivät , Mikkeli. Timo Halonen kaupunginjohtaja, Mikkeli VTM, väitöstilaisuus 2.9. KUNNAN MAINEEN JA ELINVOIMAN JOHTAMINEN Kaukolämpöpäivät 24.-25.8.2016, Mikkeli Timo Halonen kaupunginjohtaja, Mikkeli VTM, väitöstilaisuus 2.9.2016 Unelmayhteiskunta (Jensen) Tulevaisuuden maailmassa

Lisätiedot

Logistiikka-alan Ennakointikamari

Logistiikka-alan Ennakointikamari Logistiikka-alan Ennakointikamari 31.1.2014, Taitotalo, Helsinki Oikea tie osaamiseen Timo Karkola rehtori Amiedu Amiedu - ammatillinen aikuiskouluttaja Lähes 40 vuoden kokemus aikuiskoulutuksesta Vuonna

Lisätiedot

Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Tekesin ohjelma 2012 2018

Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Tekesin ohjelma 2012 2018 Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Tekesin ohjelma 2012 2018 Nuppu Rouhiainen etunimi.sukunimi@tekes.fi Ohjelman tavoitteet Yritysten liiketoiminnan ja kilpailukyvyn uudistaminen: Ihmiset

Lisätiedot

JOHTAMINEN. Yritystoiminta Pauliina Stranius

JOHTAMINEN. Yritystoiminta Pauliina Stranius JOHTAMINEN Johtaminen Johtajuus yrityksen eri kehitysvaiheissa Aiemmin on kenties tarkasteltu pk-yrityksen kehitystä elinkaarimallin mukaisesti. Myös johtajuus muuttaa muotoaan yrityksen eri kehitysvaiheissa.

Lisätiedot

Tunnustuksia osuustoiminnan hyväksi tehdystä työstä Hannes Gebhard 150 -juhlavuonna

Tunnustuksia osuustoiminnan hyväksi tehdystä työstä Hannes Gebhard 150 -juhlavuonna 1 Puhe 9.4.2014 Pellervo-Seura ry:n vuosikokous 2014 Vanha ylioppilastalo, Helsinki Valtuuskunnan puheenjohtaja maanviljelysneuvos Timo Komulainen Tunnustuksia osuustoiminnan hyväksi tehdystä työstä Hannes

Lisätiedot

Kasvuun johtaminen -koulutus

Kasvuun johtaminen -koulutus Kasvuun johtaminen -koulutus Kohderyhmä: Kasvun edellytykset omaavien, uusia kasvumahdollisuuksia kotimaasta tai kansainvälisesti etsivien pk-yritysten johto- ja avainhenkilöt Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun

Lisätiedot

Voiko tapahtuma olla tuottava? Palveluinnovaatiot ja tuottavuus seminaari 17.5.2011 Tapahtumapalvelujohtaja Iiris Lehtonen

Voiko tapahtuma olla tuottava? Palveluinnovaatiot ja tuottavuus seminaari 17.5.2011 Tapahtumapalvelujohtaja Iiris Lehtonen Voiko tapahtuma olla tuottava? Palveluinnovaatiot ja tuottavuus seminaari Tapahtumapalvelujohtaja Iiris Lehtonen Tuottavuus ja verkostojohtaminen Kuntatalouden kehitys ja palvelutarpeen kasvu edellyttävät

Lisätiedot

Ennakointi on yhteistyötä. Koska tulevaisuutta ei voi tietää, se on tehtävä.

Ennakointi on yhteistyötä. Koska tulevaisuutta ei voi tietää, se on tehtävä. Mitä ennakointi on ja miten siihen tulee suhtautua Seija Kiiskilä, Keski-Suomi ennakoi Mistä työvoima 2020 26.08.2011 Ennakointi on yhteistyötä Koska tulevaisuutta ei voi tietää, se on tehtävä. 2 1 Tehdäänkö

Lisätiedot

Toimeenpano ja Seuranta - CHAMP III työpaja Turku 27.10.2010 Pekka Salminen

Toimeenpano ja Seuranta - CHAMP III työpaja Turku 27.10.2010 Pekka Salminen Toimeenpano ja Seuranta - CHAMP III työpaja Turku 27.10.2010 Pekka Salminen Toimeenpanon ja seurannan lähtökohtia Toimeenpano perustuu: Toimintasuunnitelmaan, Organisaatiorakenteeseen, Viestintään ja

Lisätiedot

KASKISTEN KUNTASTRATEGIA 2025 KASKISTEN KAUPUNKISTRATEGIA

KASKISTEN KUNTASTRATEGIA 2025 KASKISTEN KAUPUNKISTRATEGIA KASKISTEN KAUPUNKISTRATEGIA KASKISTEN KUNTASTRATEGIA 2025 Kaupunkistrategiatyöryhmä elo-syyskuu 2018 Kaupunginhallitukselle esittely 25.9.2018 Asukas- ja yrittäjätilaisuus 28.1.2019 Kaupunginhallitus 5.3.2019

Lisätiedot

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008 Hannu.tamminen@ttk.fi Taustaa Ohjausvälineet Lait Asetukset, ministeriön päätökset Keskusviraston suositukset Työmarkkinasopimukset Työmarkkinajärjestöjen

Lisätiedot

Muutoksesta voimaa Jari Stenvall Professori Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto

Muutoksesta voimaa Jari Stenvall Professori Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto Presentaation nimi Muutoksesta voimaa Jari Stenvall Professori Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto Presentaation nimi 2 Haaste - Muuttumattomuudesta voimaa? - Ihmisten taipumus puolustaa olemassa olevaa

Lisätiedot

Espoon kaupungin omistajapolitiikka

Espoon kaupungin omistajapolitiikka Espoon kaupungin omistajapolitiikka ESPOON KAUPUNGIN OMISTAJAPOLITIIKKA 2016 2 (5) Sisällysluettelo 1 Tausta... 3 2 Omistajapolitiikan päämäärä... 3 3 Omistajapolitiikan tavoitteet... 4 4 Ohjausperiaatteet...

Lisätiedot

Yrittäjästä johtajaksi

Yrittäjästä johtajaksi Yrittäjästä johtajaksi Valmennusohjelma yrittäjille, jotka haluavat kehittää omia johtamisen valmiuksia uusien oppien ja ideoiden avulla. Kun yrittäjä mietti omaa ja yrityksensä tulevaisuutta, joudutaan

Lisätiedot

Projektien rahoitus.

Projektien rahoitus. Projektien rahoitus Mika.Lautanala@tekes.fi Miten mukaan?? Aiheita Rakennuksen elinkaarenaikainen tiedonhallinta Organisaatioiden välinen tiedonhallinta -IFC Kansainvälisyys Yhteys ohjelmapäällikköön Arto

Lisätiedot

Mikä lähiruoassa koukuttaa? Lyhyet läheiset ketjut lähiruoka ja sosiaalinen pääoma -selvityksen tuloksia ja jakamistalouden malleja

Mikä lähiruoassa koukuttaa? Lyhyet läheiset ketjut lähiruoka ja sosiaalinen pääoma -selvityksen tuloksia ja jakamistalouden malleja Mikä lähiruoassa koukuttaa? Lyhyet läheiset ketjut lähiruoka ja sosiaalinen pääoma -selvityksen tuloksia ja jakamistalouden malleja 2.6.2017 Leena Erälinna leena.eralinna@utu.fi Sosiaalinen pääoma Ihmisten

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja johtaminen

Työhyvinvointi ja johtaminen Työhyvinvointi ja johtaminen Minna Kohmo, Henki-Tapiola 30.11.2011 23.11.2011 1 Tämä on Tapiola Noin 3 000 tapiolalaista palvelee noin 960 000 kuluttaja-asiakasta 63 000 yrittäjää 60 000 maa- ja metsätalousasiakasta

Lisätiedot

Urheiluseurat 2020. @SipiKoo

Urheiluseurat 2020. @SipiKoo Urheiluseurat 2020 @SipiKoo Ennen oli paremmin? Ennen oli helpompaa? Ennen oli ennen. Nyt on nyt. Menestyvä? Hyvän seuran ulottuvuudet Resurssien hankintakyky Jatkuvuus, toimintaympäristön lukutaito Yleinen

Lisätiedot

Maailmalle! Kari Häyrinen Toimitusjohtaja Finpro Mikkeli

Maailmalle! Kari Häyrinen Toimitusjohtaja Finpro Mikkeli Maailmalle! Kari Häyrinen Toimitusjohtaja Finpro Mikkeli 3.11.2010 Luotettava kumppani kansainvälistymisessä Kilpailukykyä ennakoinnilla Maailmanlaajuinen verkosto Konsultointipalvelut kansainväliseen

Lisätiedot

MARKKINAT MUUTTUVAT - hallitsetko haasteet

MARKKINAT MUUTTUVAT - hallitsetko haasteet MARKKINAT MUUTTUVAT - hallitsetko haasteet MYYNNILLÄ MENESTYKSEEN BN Advisors Finland Oy Ilkka Ruuska Menestys - perustuu kasvuun? Kasvu - perustuu myyntiin? MENESTYVÄN LIIKETOIMINNAN VIITEKEHYS Kasvu

Lisätiedot