3/2007. syyskuu september

Transkriptio

1 3/2007 syyskuu september

2 Sairaalaviesti Sisältö Nro 3/2007 Tiedote ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Julkaisija Suomen Kuntaliitto Toinen linja Helsinki Puh. (09) Vastaava toimittaja Chefredaktör Jussi Merikallio Toimitussihteeri Redaktionssekreterare Soile Hellstén Kirjoitusten sisältöä voi vapaasti lainata, kun lähde mainitaan. Koko artikkelin lainaamiseen tulee kuitenkin saada kirjoittajan lupa. Tiedote on myös Internetissä Kuntaliiton kotisivulla soster Painosmäärä 4000 kpl Painopaikka Savion Kirjapaino Oy, Kerava Kuvat Suomen Kuntaliitto Kansikuva Tarja Engblom Kanta-Hämeen shp Taitto Nina Palmu-Pietilä, Suomen Kuntaliitto Osoitteenmuutokset soster Seuraava numero ilmestyy joulukuussa Pääkirjoitus: Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisohjelma uusia linjauksia 3 Ledare: Utvecklingsprogrammet för social- och hälsovården nya riktlinjer 4 Lääketieteen vastuu terveydenhuollon tulevaisuudesta 5 Terveydenhuollon kustannukset nousivat edelleen terveydenhuoltoon yhä suurempi osuus kaupunkien tuloista 7 Omavastuuta lisää mutta vain kohtuullisesti 9 ISLAB Liikelaitoskuntayhtymä laboratoriopalveluita, opetusta ja tutkimustyötä 11 Osto- ja myyntihinnoilla on konkreettisesti väliä niistä syntyy parhaimmillaan erinomainen kate 12 Herätteleviä uutisia lasten ylipainosta 14 Sairaaloiden ja sairaanhoitopiirien vuoden 2006 kysyntä, tuotanto ja talous 15 Sairaaloiden ja sairaanhoitopiirien tammi huhtikuu Terveydenhuoltomme kustannuksiltaan edullinen ainakin muihin maihin verrattuna 17 Siirtoviivemaksut saivat aikaan haluttuja tuloksia ja kurmuuttivat pahasti vain harvoja kuntia 19 Sairaanhoitopiirien taseet vuonna Viidenneksen pienemmät palkat 22 Vanhempien oikeus huostaan otetun lapsen potilastietoihin 22 Terveydenhuollon ostopalvelut tunnenko oikeuteni ja velvollisuuteni ostajana 25 Haku vuoden 2008 HOPE-asiantuntijavaihtoon on käynnistynyt 25 Saapunutta postia 26 Työhyvinvoinnin toimintalinjat ja hyvät käytännöt -suositus kunta-alalle 26 Kunnat huolehtivat henkilöstönsä osaamisesta 26 Miljoonalle suomalaiselle mahdollisuus valita leikkauspaikkansa 27 Selvityshenkilöt arvioimaan STM:n alaisten laitosten voimavarojen suuntaamista 29 Terveydenhuollon valvontaan liittyvien tapausten määrä kasvaa TEOssa 29 Stakes kehittää toimen pide luokitusta avoimessa yhteistyössä 32 Rauno Ihalainen väitteli kesäkuussa 32 Sopimusohjauksesta ei haluta luopua, mutta sitä tulee kehittää 33 Lääkäreiden suhtautuminen potilaisiin kuluttajina vaihtelee 34 Suomen Kuluttajaliitto valittu epäeettistä lääkemarkkinointia maailmanlaajuisesti selvittävän hankkeen kärkiryhmään 35 Sosiaali- ja terveysalan julkaisuja 36 Terveydenhuollon tietosuojan ajankohtaisseminaari 38 Efeko Oy, sosiaali- ja terveydenhuollon koulutusta loppusyksystä ISSN

3 Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisohjelma uusia linjauksia Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman valmistelu on käynnistynyt peruspalveluministeri Paula Risikon johdolla. Ohjelman on tarkoitus valmistua syksyn kuluessa ja sitä toimeenpannaan vuosina Kehittämisohjelma täsmentää hallitusohjelman linjauksia ja on valtion talousarvion kanssa yhteensopiva asiakirja. Se sisältää lähivuosien keskeisimmät sosiaali- ja terveyspoliittiset tavoitteet ja kehittämistoimenpiteiden painopisteet sekä ohjelman toimeenpanoa tukevat toimenpiteet, kuten lainmuutokset ja suositukset. Ohjelmalla pyritään konkreettisesti kehittämään sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja tukemaan kunta- ja palvelurakenneuudistusta. Kehittämisohjelman tavoitteena on ehkäistä syrjäytymistä, edistää väestön terveyttä, vähentää väestön terveyseroja sekä parantaa palvelujen saatavuutta, laatua ja vaikuttavuutta. Keinovalikoima painottuu ennalta ehkäisyn ja varhaisen puuttumisen vahvistamiseen, henkilöstön osaamisen ja hyvinvoinnin parantamiseen sekä palvelurakenteen ja palvelutuotannon uudistamiseen. Uutta on tavoitteiden ja keinojen täsmentäminen. Syksyn kuluessa järjestetään viisi alueellista ja yksi järjestöjen kuulemistilaisuus. Kuulemistilaisuuksissa kootaan alueellisten toimijoiden ja kansalaisjärjestöjen näkemyksiä kehittämisohjelman painopisteistä ja kehittämistarpeista. Lopullinen ohjelma valmistellaan kuulemistilaisuuksien näkemykset huomioon ottaen. Kehittämisohjelma on sillä tavalla lupaava, että siinä haetaan yhteistä valtakunnallista näkemystä, johon kaikki toimijat voivat sitoutua. Sitoutuminen ja yhteinen näkemys syntyy, jos ohjelman sisältö määrittyy kattavan alueellisen kuulemiskierroksen mukaisesti. Alueellisissa kuulemistilaisuuksissa kuntien ääni kuuluu ja paikalliset kehittämistarpeet nousevat esille. Näin alueiden näkemykset välittyvät ohjelman sisältöihin ja ohjelmasta muodostuu toimijoiden kannalta uskottava, tavoiteltava ja realistinen. Riskinä on vaikeus fokusoida toimintaa. Kehittämistarpeet ovat lähes loputtomat, joten kehittämiskohteet ja painopisteet tulee rajata rohkeasti. Toisena riskinä on se, ettei alueiden näkemyksille anneta riittävää painoarvoa eikä ohjelma saa kiinnekohtaa kentän toimijoihin. Norsunluutornista ohjattu ohjelma ei ole uskottava eikä sen toteuttaminen ole realistista. Kehittämisohjelman valmistelusta ja toimeenpanosta vastaa ministeri Risikon vetämä neuvottelukunta. Neuvottelukunnan työtä tukee kolme jaostoa; konsernijaosto, aluejaos ja järjestötoimijoista koostuva kansalaisjaos. Aluejaos koostuu pääasiassa kuntien ja kuntayhtymien toimijoista, sen alaisuudessa toimii erikoissairaanhoidon erityisvastuualueiden maantieteellisen jaon mukaiset alueelliset johtoryhmät. Alueellisten johtoryhmien tehtävänä on tukea ja edistää kehittämisohjelman toimeenpanoa alueellaan ja käydä dialogia jaostojen ja neuvottelukunnan kanssa ohjelman sisällöistä. Johtoryhmien tehtävänä on myös tehdä alueelleen kehittämissuunnitelma. Kehittämissuunnitelman tulisi olla alueen olosuhteiden (tarpeiden ja resurssien) määrittämä tulkinta ohjelman yleisistä tavoitteista. Näin ohjelman yleiset ja valtakunnalliset tavoitteet saavat alueellisen ja relevantin konkretisoinnin ja on realistinen toteuttaa. Neuvottelukunnan, jaosten ja alueellisten johtoryhmien tehtävät ovat määritelty jokseenkin tarkkaan ja järkevästi valtioneuvoston päätöksellä. Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistoimintaan varattujen valtionavustusten kohdentamismekanismia ei kuitenkaan ole selkeästi määritelty. Ohjelman toimeenpanon kannalta olisi ensiarvoisen tärkeää, että alueellisilla johtoryhmillä olisi keskeinen rooli määrärahojen kohdentamisessa. Kehittämisohjelman valmistelu antaa aihetta optimismiin. Ohjelmassa tavoitellaan yhteistä näkemystä, joka muodostuu keskushallinnon ja kentän toimijoiden dialogissa. Optimismin ylläpitämiseksi ja toteuttamiskelpoisen ohjelman aikaansaamiseksi tätä tulee vaalia. Jussi Merikallio Sairaalaviesti 3/2007 3

4 Utvecklingsprogrammet för social- och hälsovården nya riktlinjer Beredningen av det nationella utvecklingsprogrammet för social- och hälsovården har inletts under ledning av omsorgsminister Paula Risikko. Det är meningen att programmet ska bli klart under hösten och genomföras år Utvecklingsprogrammet preciserar regeringsprogrammets riktlinjer och är förenligt med statsbudgeten. Programmet innehåller de viktigaste social- och hälsopolitiska målen och tyngdpunkterna i utvecklingsåtgärderna för de närmaste åren samt åtgärder som stödjer programmets genomförande, såsom lagändringar och rekommendationer. Genom programmet strävar man efter att konkret utveckla social-, hälso- och sjukvården och att stödja kommun- och servicestrukturreformen. Utvecklingsprogrammet har som mål att förebygga utslagning, främja befolkningens hälsa, minska skillnaderna i hälsa bland befolkningen samt öka servicetillgången och förbättra servicens kvalitet och verkan. Urvalet av metoder betonar ökat förebyggande arbete och tidigt ingripande, förbättrad kompetens och välbefinnande bland personalen och reformering av servicestrukturen och serviceproduktionen. Nytt är precisering av mål och metoder. Under hösten arrangeras fem regionala samrådsmöten och ett för organisationer. Vid samrådsmötena sammanställs de regionala aktörernas och medborgarorganisationernas synpunkter på utvecklingsprogrammets tyngdpunkter och utvecklingsbehov. Det slutliga programmet bereds med beaktande av de synpunkter som framkommit på samrådsmötena. Utvecklingsprogrammet är lovande såtillvida att det eftersträvar ett gemensamt riksomfattande synsätt som alla aktörer kan omfatta. Engagemang och ett gemensamt synsätt nås om programmets innehåll bestäms i enlighet med de regionala samrådsmötena. Vid de regionala samrådsmötena blir kommunernas röst hörd och de lokala utvecklingsbehoven lyfts fram. På så sätt förmedlas regionernas synpunkter till programmets innehåll och programmet blir trovärdigt, eftersträvansvärt och realistiskt för aktörerna. Det finns risk för att det blir svårt att fokusera verksamheten. Utvecklingsbehoven är nästan oändliga och därför måste man avgränsa utvecklingsobjekten och tyngdpunkterna ordentligt. En annan risk är att regionernas synpunkter inte ges tillräckligt stor vikt och programmet inte får något fäste bland aktörerna inom fältet. Ett program som styrs från ett elfenbenstorn är inte trovärdigt och genomförandet är inte realistiskt. För beredningen och genomförandet av utvecklingsprogrammet ansvarar en delegation som leds av minister Risikko. Delegationens arbete är uppdelat i tre sektioner: koncernsektionen, regionsektionen och medborgarsektionen som består av organisationer. Regionsektionen består huvudsakligen av kommunernas och samkommunernas aktörer, och under denna sektion arbetar regionala styrgrupper enligt den geografiska indelningen i upptagningsområdena för högspecialiserad sjukvård. De regionala styrgrupperna har i uppgift att stödja och främja utvecklingsprogrammets genomförande inom sitt område och föra en dialog med sektionerna och delegationen om programmets innehåll. Styrgrupperna ska också utarbeta utvecklingsplaner för sina områden. Utvecklingsplanen bör vara en tolkning av programmets allmänna mål utgående från regionens förhållanden (behov och resurser). Därigenom konkretiseras programmets allmänna och riksomfattande mål regionalt och på ett relevant sätt och genomförandet blir realistiskt. Delegationens, sektionernas och de regionala styrgruppernas uppgifter definieras ganska noggrant och förnuftigt genom statsrådets beslut. Mekanismen för anvisandet av statsbidrag som reserverats för utveckling av social-, hälso- och sjukvården har dock inte definierats klart. Med tanke på genomförandet av programmet är det av största vikt att de regionala styrgrupperna har en central roll när anslag anvisas. Utvecklingsprogrammets beredning ger anledning till optimism. Programmet eftersträvar en gemensam syn som utformas i dialogen mellan centralförvaltningen och aktörerna inom fältet. För att upprätthålla denna optimism och åstadkomma ett genomförbart program bör man slå vakt om detta. 4 Sairaalaviesti 3/2007 Jussi Merikallio

5 Lääketieteen vastuu terveydenhuollon tulevaisuudesta Liisa-Maria Voipio-Pulkki, hallintoylilääkäri, Kuntaliitto Lääketieteellä tarkoitan tässä kirjoituksessa kaikkea sitä tutkimustyötä, opetusta, palvelutuotantoa ja terveydenhuollon johtamista, johon lääkärit maassamme osallistuvat. Toimintaan sisältyvät originaali- ja sekundaaritutkimus, perus-, jatko- ja täydennyskoulutus, sairauksien ehkäisy, diagnostiikka ja hoito sekä laajasti ymmärretty vastuu hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä. Olisi harhaista väittää, että lääketiede vastaa näistä asioista yksin moniammatillinen ja sektoreiden välinen yhteistyö on tullut jäädäkseen. Tarkastelen nyt kuitenkin erityisesti sitä vastuuta, mitä lääketieteen pitäisi kantaa tulevaisuuden terveydenhuollosta. Voimassa olevat lait ohjaavat jäsentämään terveydenhuoltoa etupäässä rakenteellisin käsittein. Puhutaan erikseen kansanterveystyöstä terveyskeskuksissa, erikoissairaanhoidosta sairaanhoitopiireissä, ympäristöterveydenhuollosta, mielenterveystyöstä ja vaikkapa poikkeusolojen terveydenhuollosta. Uutta terveydenhuoltolakia valmisteltaessa käytetään toisenlaista sanavarastoa: puhutaan ennaltaehkäisystä ja varhaisesta puuttumisesta, laadusta, potilasturvallisuudesta, vaikuttavuudesta, asiakaslähtöisistä palvelukokonaisuuksista sekä prosessien ja kustannusten hallinnasta. Lainsäädännössä halutaan siis vahvistaa terveydenhuollon sisällön kuvausta ja sitä kautta myös toiminnan ohjausta. Huomattavasti vähemmän on keskusteltu siitä, miten yhteisillä varoilla kustannetun terveydenhuollon vastuu rajataan sekä siitä, miten julkinen valta itse tukisi asetettujen tavoitteiden saavuttamista yksinkertaistamalla terveydenhuollon rahoitusta. MITÄ HYVÄÄ TAVOITELLAAN? Suomessa lääketiede toimii valtaosin julkisissa ins tituutioissa verorahojen turvin. Järjestämis- ja ra hoitusmallista riippumatta ala näyttää olevan mur rosvaiheessa. Murroksen ytimessä on sen hyvän määrittely, jota lääketiede tavoittelee. Professorit Michael E. Porter ja Elizabeth Olmsted Teisberg ovat kirjoituksissaan esittäneet, että lääketieteen fokukseen pitää nostaa yksittäisen potilaan toiminnasta saama lisäarvo. Heidän mielestään palveluiden tuottajan, järjestelmän omistajan tai yksittäisen ammattilaisen hyödyn pitää olla toissijaisessa asemassa. Ensi näkemältä tällainen ajattelu tuntuu olevan ristiriidassa pohjoismaisen hyvinvointimallin kanssa, onhan mallimme kantava ajatus ollut tarpeellisten peruspalvelujen turvaaminen kaikille asukkaille. Olemme yrittäneet ratkaista hyödyn jakamisen ongelmaa turvautumalla näyttöön perustuvaan lääketieteeseen. Sillä on maassamme pitkä ja kun- niakas historia vaikea olisi kuvitella elämää ilman Käypä hoito -suosituksia, teknologian arvioinnin menetelmiä ja Terveysporttia runsaine sisältöineen. Kuitenkin suosituksia toimeenpanevien hoitoketjujen laadinnassa painopiste on ollut ehkä liikaa asioiden oikein tekemisessä, ei tekemisen vaikutusten ja potilaalle koituneen hyödyn arvioinnissa. Lääketiede onkin kaikkialla maailmassa saman haasteen edessä: on voitava osoittaa, keiden hyväksi tosiasiallisesti toimitaan ja miten onnistumisesta palkitaan. Kysymyksen tiedostaminen on ensimmäinen askel vastauksen löytämiseen ja mahdollisiin korjausliikkeisiin. Käypä hoito -suositusten toimeenpano on taitolaji jopa asiaan vihkiytyneissä sairaanhoitopiireissä. Olisi kuitenkin väärin väittää, ettei kliinisten käytäntöjen muuttaminen oikeana pidettyyn suuntaan olisi mahdollista. Esimerkiksi sepelvaltimotautikohtauksen jälkeen on erityisesti korkean riskin potilaiden hoito tullut laadukkaammaksi suositusten tarmokkaan toimeenpanon seurauksena. Silti on todettava, että tiedämme liian vähän sinänsä tehokkaiksi osoitettujen hoitokeinojen vaikuttavuudesta reaalimaailmassa. Vastaako toimintamme tulos kuviteltuja hyötyjä silloinkin, kun potilaat eivät ole valikoituneita kliinisten tutkimusten kriteerien mukaisesti? Vaikuttavuuden seurannan työkalut eivät ole rutiinikäytössä eikä aina ole edes selvää, mitä mittareita olisi aiheellista käyttää. Jos olisi, niin toiminnan ohjaaminen ja hyvästä työstä palkitseminen olisi paljon helpompaa. Oman työn tulosten ja oheisvaikutusten seuranta vertailukelpoisin mittarein tulee olemaan seuraava iso askel kohti lääketieteen tulevaisuuden haltuunottoa. Jokainen tätä yrittänyt tietää, miten vaikeaa tarvittavan tiedon kerääminen ja vertaisarviointi voi olla. Kansalliseen sähköiseen sairauskertomukseen kohdistuu tässä suhteessa suuria odotuksia. Monet ovat sitä mieltä, että potilaan oma käsitys elämänsä laadusta olisi otettava osaksi vaikuttavuuden arviointia. Vaikka potilas ei aina olisikaan hoitonsa paras asiantuntija, ovat suomalaisella 15D-mittarilla saadut tulokset herättäneet aiheellista keskustelua esimerkiksi huonoennusteisen syövän hoitokäytäntöjen mielekkyydestä. Lääketieteen toimijoiden ei tarvitse olla päteviä taloustieteilijöitä, mutta vaikuttavuuden asiantuntijoina heidän pitäisi osallistua myös terveydenhuollon ohjauksesta ja rahoituksesta käytävään keskusteluun paljon nykyistä enemmän. MITEN RESURSSIT JAETAAN? Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen keskeinen tavoite on saada terveydenhuollon ja sosiaalitoimen kustannuskehitys linjaan kansantalouden kasvun Sairaalaviesti 3/2007 5

6 ja kestokyvyn kanssa. Tuoreen OECD-vertailun mukaan Suomi on ainoa maa, jonka terveydenhuollon bkt-osuus on kääntynyt laskuun. Tämä johtuu lähinnä kansantalouden erittäin ripeästä kasvusta. Mutta onko niin, että suomalaiset eivät todellisuudessa halua sijoittaa julkiseen terveydenhuoltoon paljoa enempää? Ja kun rahat eivät kuitenkaan riitä, millä perusteella aloitamme nykyistä huomattavasti selkeämmän priorisoinnin? Lääketieteen perinteellinen lähestymistapa parhaan hoidon tarjoaminen kaikille ei tule olemaan enää käyttökelpoinen, kun otetaan huomioon toiminnan vaikuttavuuden ja elämänlaadun parantamisen vaatimus yhä ikääntyvässä ja monisairaammaksi käyvässä väestössä. Eliniän odotteen jatkuva kasvu ei toistaiseksi ole lisännyt raihnaisuutta, mutta raja tulee aivan varmasti tässäkin vastaan. Miten reagoimme hyvän hoidon vaatimukseen, kun mitään potilaan ominaisuutta ikä mukaan lukien ei sellaisenaan saa käyttää päätöksenteon perusteena? Kysymys on liian vakava jätettäväksi arjen paineessa toimivien etulinjan kliinikoiden ratkaistavaksi. Pekka Louhiala on todennut, että priorisoinnissa ei ole kyse lääketieteellisestä ongelmasta vaan hyvin erilaisten ihmisten ja arvomaailmojen yhteensovittamisesta. Priorisointikeskustelun painopisteen pitäisikin siirtyä yksittäistä potilasta koskevasta kliinisestä päätöksenteosta yleisemmälle tasolle. Mikä on julkisen terveydenhuollon perustehtävä ja mihin sen pitää minimissään pystyä? Millä keinoilla puututaan terveydenhuollon tekemisistä ja tekemättä jättämisistä johtuviin sosioekonomisiin terveyseroihin? Kuka päättää, mihin uuden tiedon hankkimiseen tarvittavat tutkimusresurssit sijoitetaan ja mitkä innovaatiot otetaan käyttöön? Kuka päättää, mistä toiminnasta luovutaan? Miten turvataan terveydenhuollon ydintehtävä kärsimyksen lievittäjänä? Poliittisista dokumenteista ei löydy lääketieteen kokemuksesta nousevaa näkemystä näistä asioista. Siksi alan asiantuntijoiden osallistuminen priorisointikeskusteluun on aivan välttämätöntä, vaikka se edellyttäisi raja-aitojen ylittämistä ja jopa henkilökohtaisen riskin ottamista. MITEN TURVATAAN TUTKIMUSTYÖ? Kliinistä lääketieteellistä tutkimusta on pidetty Suomen tieteen lippulaivana. Sitä on myös arvosteltu katteettomista lupauksista, vaikuttavuuden puutteesta ja jopa kaupallisuudesta. Yksi lääketieteen tulevaisuuden ja alan vetovoimaisuuden avainkysymys onkin, miten suhteutetaan toisiinsa akateemisen tieteelle välttämätön vapaus, tutkimusaiheiden priorisointi ja välittömään hyötyyn pyrkivä tilaustutkimus. Tutkimuksen tekijöitä ja aineellisia resursseja on kuitenkin käytettävissä vain rajallisesti. Mikä on palvelujärjestelmän tarvitseman sekundaaritutkimuksen eli alkuperäistutkimuksin saadun tutkimustiedon kriittisen tarkastelun asema? Entä kuka ottaa vastuun terveydenhuoltotutkimuksen systemaattisesta kehittämisestä? Nykyinen syvä kuilu biolääketieteellisen ja kliinisen tutkimuksen sekä toisaalta public health -maailman välillä vaikeuttaa suuresti edellä kuvattuihin haasteisiin vastaamista ja on mielestäni heikentänyt lääketieteen yhteiskunnallista arvostusta. On esitetty, että umpikujasta voitaisiin päästä irrottamalla puhdas perustutkimus lääketieteestä ja asettamalla väestötason terveyden edistäminen lääketieteellisen tutkimusaktiviteetin yhteiseksi tavoitteeksi. Tässä on joka tapauksessa keskustelun paikka koko lääketieteelliselle tiedeyhteisölle ja tiedon tarvitsijoille. LOPUKSI Ilman lääketieteen asiantuntijoiden panosta tutkimustieto ei muutu käyväksi hoidoksi, osaamisen ylläpito ei onnistu, palveluiden tarvetta ei voida arvioida eikä toiminnan vaikuttavuutta osata seurata. Siksi lääketieteen asiantuntijoiden on omalla panoksellaan osallistuttava koulutuksen suunnitteluun, palvelujärjestelmän johtamiseen ja tulosvastuuajattelun kehittämiseen. Lääketiedettä tarvitaan myös yhteiskunnan muiden sektoreiden toiminnan terveysvaikutusten arvioinnissa. Tämä ei merkitse luopumista alan ydinosaamisesta vaan sen asettamista mahdollisimman laaja-alaiseen hyötykäyttöön. Mikään terveydenhuoltoon pesiytynyt hallinnollinen rakenne ei ole ikuinen, mutta ajantasaista tietoa, lääkintätaitoa ja hoivaamisen kykyä tullaan aina tarvitsemaan. Tieteellisiä läpimurtoja ja huikeita innovaatioita tullaan jatkossakin tekemään. Lääketieteen ja sen asiakkaiden välinen tiedon epäsymmetria vähenee, mutta ei koskaan kokonaan katoa. Siksi julkisessa terveydenhuollossa toimivien velvollisuus on ajatella kokonaisuutta ja pitää heikoimpien puolta sisäisistä valtataisteluista huolimatta. Yksittäisen potilaan kohdalla on aina kyse ainutkertaisesta elämästä, jonka vastoinkäymisistä häntä ei voi panna yksin vastuuseen. Siksi eettisen keskustelun on oltava myös tulevaisuuden lääketieteen ytimessä. Kirjoitus perustuu lääkintöneuvos, johtajaylilääkäri Lauri Nuutisen juhlaseminaarissa OYS:ssa pidettyyn esitelmään. 6 Sairaalaviesti 3/2007

7 Terveydenhuollon kustannukset nousivat edelleen terveydenhuoltoon yhä suurempi osuus kaupunkien tuloista Yrjö Lahtinen, erityisasiantuntija, Kuntaliitto Suurten ja keskisuurten kaupunkien terveydenhuollon kustannukset ovat edelleen kasvussa. Menojen kasvu vaihtelee huomattavasti kaupunkien välillä nollakasvusta jopa 10 prosenttiin. Keskimäärin terveyspalvelujen ja vanhustenhuollon kustannukset olivat euroa asukasta kohden suurissa ja keskisuurissa kaupungeissa vuonna Korkeimmat palveluntarpeisiin suhteutetut terveydenhuollon kustannukset olivat edelleen pääkaupunkiseudulla. Kuviossa on esitetty ns. lisätyn terveydenhuollon kustannukset asukasta kohti. Terveydenhuoltoon on tässä laskettu sosiaalitoimen puolelta vanhusten kotipalvelu ja ympärivuorokautinen hoito. Kun tarvetekijät otetaan huomioon nousevat Espoon kustannukset Helsingin kustannuksia suuremmiksi ja Vantaan kustannukset kolmanneksi suurimmiksi. Espoon ja Vantaan terveyspalvelujen tarvetekijät arvioituna muun muassa asukkaiden tulotason, työkyvyttömyystietojen, ahtaasti asuvien osuuden, kuolleisuus- ja muuttoliiketietojen avulla ovat keskimääräistä selvästi pienemmät. Sama on tilanne myös esimerkiksi Keravalla. Keskimääräistä suurempi palvelutarve oli Kemissä ja Kainuun maakuntakuntayhtymässä. Kainuun ja Imatran kustannukset tarvevakioituna olivat kaikkien 25 vertailukaupunkien pienimmät. Menojen kasvu on kiihtynyt viime vuosina. Suurten kaupunkien asukasta kohden laskettujen kustannusten keskimääräinen nousu vuonna 2006 oli 6,3 prosenttia, kun kasvu vuonna 2003 oli 4,4 prosenttia. Viime vuoden kustannusten reaalinousu palkka- ja hintataso poislaskettuna oli 3 prosenttia. Keskisuurten kaupunkien terveydenhuollon kustannukset nousivat viime vuonna 5,2 prosenttia, joka vastaa 2,2 prosentin reaalinousua. Terveyspalvelut ja vanhustenhuolto ovat 2000-luvulla rasittaneet yhä enemmän kaupunkien taloutta. Kaupunkien tuloista meni yhä suurempi osuus terveydenhuoltoon. Osuus on kasvanut keskimäärin noin 6 prosenttiyksiköllä vuodesta 2000 vuoteen 2005, jolloin se vastasi 41 prosenttia vero- ja valtionosuustuloista. Suurten ja keskisuurten kaupunkien lisätyn terveydenhuollon ikä- ja tarvevakioidut kustannukset vuonna 2006 Euroa/asukas (mukana kotipalvelun ja ympärivuorokautisen hoidon kustannuksia sosiaalitoimesta) Hki Oulu Kemi Tre KUSTANNUSTEN NOUSU PERUS- TERVEYDENHUOLLOSSA ERIKOIS- SAIRAANHOITOA VOIMAKKAAMPAA Kustannusten kasvu on perusterveydenhuollossa ollut voimakkaampaa kuin erikoissairaanhoidossa. Erikoissairaanhoidon kustannusten kasvu jäi vuonna prosenttiin. Psykiatriassa avohoidon kustan- Vantaa Rovaniemi Espoo Porvoo KuopioMikkeli Turku Lohja Vaasa Joensuu Salo J:kylä Rauma Kotka Pori L:ranta Kerava Kainuu Lahti Imatra Raisio Ikävakioidut Tarvevakioidut Sairaalaviesti 3/2007 7

8 nukset alenivat edellisvuodesta ja laitoshoidon kasvu jäi yhteen prosenttiin. Somaattisen avohoidon kasvu oli 8,2 ja laitoshoidon 3,4 prosenttia edellisvuodesta. Perusterveydenhuollon kustannukset mukaan lukien yli 65-vuotiaitten kotihoito ja ympärivuorokautinen hoito nousivat viime vuonna 8 prosentilla. Perusterveydenhuollon kustannusten nousua selittävät lisäykset perusterveydenhoidon ympärivuorokautiseen hoitoon ja hammashuoltoon. TERVEYDENHUOLLON KUSTANNUSTEN KASVU EI JOHTUNUT VÄESTÖN IKÄÄNTYMISESTÄ Vanhusten kustannukset ikäryhmän asukasta kohden tarkasteltuna ovat nousseet jonkin verran hitaammin kuin keskimääräiset kustannukset asukasta kohden. Vaikka viime vuonna yli 85-vuotiaiden kustannukset nousivat ikäryhmistä eniten, lähes 10 prosenttia, eivät yli 65-vuotiaiden terveydenhoitoon kohdistuneet kustannukset nousseet kokonaisuudessaan keskitasoa enempää. Vähiten, 3,6 prosenttia nousivat alle 6- vuotiaiden ikäryhmään kohdistuneet kustannukset. Kustannusten nousuun vaikuttavat hinta- ja palkkakehityksen lisäksi monet syyt. Väestön ikääntyminen on yksi kustannuspaineiden aiheuttaja, mutta sen merkitystä voidaan pitää melko vähäisenä lääketieteen ja hoitomenetelmien kehityksen rinnalla. KAUPUNKIEN VÄLILLÄ EDELLEEN SUURIA KUSTANNUSEROJA Helsingin terveydenhuollon kustannukset olivat vuonna 2006 edelleen muita kaupunkeja korkeammat. Ero muihin on kuitenkin tasoittunut, sillä Helsingissä kustannukset ovat pysyneet reaalisesti vuoden 2002 tasolla. Vantaalla ja Espoossa reaalikustannukset ovat nousseet vastaavassa ajassa 12 prosenttia. Helsingin jälkeen suurimmat kustannukset olivat Oulussa, Kemissä, Vantaalla ja Tampereella. Pienimmät kustannukset olivat vuonna 2006 Raisiossa, Imatralla, Lahdessa, Kainuun maakunta kuntayhtymässä ja Keravalla. Viime vuonna kaupunkien väliset kustannuserot kääntyivät kasvuun, kun ne aiempina neljänä vuonna olivat kaventuneet. Kustannusero oli 328 euroa asukasta kohden laskettuna. KUSTANNUSVERTAILUT VUOSITTAISIA Kuntaliitto on tehnyt vuosittaisen kustannusselvityksen suurille kaupungeille vuodesta 1996 ja keskisuurille kaupungeille vuodesta 2000 lähtien. Tavoitteena on ollut tuottaa luotettavia ja ajankohtaisia vertailutietoja käytetyistä resursseista. Näissä selvityksissä on terveydenhuollon kustannuksiin laskettu mukaan perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon lisäksi yli 65-vuotiaiden ympärivuorokautinen hoito ja kotipalvelu. Kustannusten laskenta ikäryhmittäin on välttämätöntä, jos halutaan saada luotettavaa kuvaa eri ikäryhmien osuuksista ja jos halutaan ikävakioida vertailukaupunkien kustannukset. Osa kaupungeista pystyy kohdentamaan erikoissairaanhoidon NordDRG-ryhmien avulla ikäryhmille, mutta osa käyttää perusteena suoritemääriä, jolloin kohdistus erikoissairaanhoidon osalta on selvästi karkeampaa. Keskisuurten kaupunkien kustannusvertailu laajennettiin nyt kolmatta kertaa myös sosiaalitoimen kustannuksiin, jolloin saatiin kokonaiskuva sosiaalija terveydenhuollon kustannuksista. Sosiaalitoimi ja terveydenhuolto, vaikka ne hallinnollisesti ovat lähes kaikissa kaupungeissa yhdistetty, ovat kustannuksiltaan toisistaan riippumattomia. Lisäksi kaupunkien kustannusrakenteet eroavat toisistaan. Suurten kaupunkien terveydenhuollon kustannusvertailussa ovat mukana Espoo, Helsinki, Jyväskylä, Kotka, Kuopio, Lahti, Oulu, Pori, Tampere, Turku ja Vantaa. Keskisuurten kaupunkien vertailussa ovat Imatra, Joensuu, Kemi, Kerava, Lappeenranta, Lohja, Mikkeli, Porvoo, Raisio, Rauma, Rovaniemi, Salo ja Vaasa. Lisäksi vertailussa on mukana Kainuun maakunta -kuntayhtymä. Kotka on mukana myös keskisuurten kaupunkien terveydenhuollon kustannusvertailussa. Raportit: Lahtinen Yrjö, Mikkola Teija: Suurten kaupunkien terveydenhuollon kustannukset vuonna Suomen Kuntaliitto Lahtinen Yrjö, Mikkola Teija: Keskisuurten kaupunkien sosiaali- ja terveystoimen kustannukset vuonna Suomen Kuntaliitto Sairaalaviesti 3/2007

9 Omavastuuta lisää mutta vain kohtuullisesti Heikki Punnonen, kehityspäällikkö, Kuntaliitto Kansalaisten vastuu omasta elämästään ja osuus käyttämiensä palveluiden kustannuksista lisääntyy. Ostovoiman kasvaessa kuntalaiset käyttävät myös aiempaa enemmän varoja palveluiden hankintaan yksityisiltä palveluntarjoajilta. Tuohon suuntaan jossain määrin on menty ja mentäneen lähivuosikymmeninä mutta ei nopeasti. Korkea kokonaisveroaste, sen myötä sairaanhoidon rahoituksen veropohjaisuus ja toimiva työterveyshuolto ovat luonnollisesti merkinneet sitä, että väestöllä ei ole laaja-alaisesti sairaanhoidon vakuutuksia. Kovin syvälle kansalaisten kukkarolle ei voi mennä. Omavastuun lisäämistarpeita on esitetty tulevaisuuden visioiksi. Todellisuudessa ne ovat viivästyvien tutkimusten ja hoitojen takia olleet ja ovat myös vuonna 2007 arkea hyvin monille sairastaville. Hoitotakuu on ollut kolmatta vuotta voimassa ja saanut paljon hyvää aikaa. Monille potilaille kuukausien odotus tutkimuksiin ja sen jälkeen odotusaika hoitoon on kipujen ja toimintakyvyn hupenemisen takia kuitenkin liian pitkä aika. Tutkimus ja hoito ajallaan pakottaa monen ostamaan ja maksamaan kohtuuttomasti suhteessa tuloihinsa. ESIMERKKINÄ ESTERI Esteri, henkisesti virkeä 84-vuotias leskirouva, koki sydäninfarktin kolme vuotta sitten. Hänet hoidettiin erinomaisen hyvin ja taitavasti paikallisessa keskussairaalassa, ml. sepelvaltimoiden angiografia ja pallolaajennus stentteineen. Edellinen sairaalahoitojakso oli 48 vuoden takaa nuorimman pojan syntyessä. Tapahtuman jälkeen Esteri on käynyt kerran vuodessa tutuksi tulleen kardiologin vastaanotolla tarkistuttamassa, että lääkitys on kohdallaan. Lonkka on vihoitellut viime vuosina. Terveyskeskuslääkäri hoiti aluksi. Myöhemmin ortopedi tutki ja totesi kulumat. Päätettiin jäädä vielä odottamaan. Puolentoista vuoden jälkeen tilanne huononi nopeasti ja kivut korostuivat polvessa. Lonkan tutkinut ortopedi ei ollut enää paikkakunnalla. Yksityisellä lääkäriasemalla toinen ortopedi tutki ja yritti hoitaa polvea pistoshoidoilla. Tulos oli huono, minkä jälkeen polven tila päätettiin selvittää magneettikuvalla. Lääkäri toimitti lähetteen keskussairaalaan, josta tarjoutui tutkimusaika neljän kuukauden päästä. Kun kipeä jalka esti omaehtoisen ulosmenon ja pääsyn lähikauppaan, jäi vaihtoehdoksi magneettitutkimus yksityissektorilta, jossa se tehtiin viikon sisällä. Kardiologilla käynti sekä jalan hoito ja tutkimukset osuivat samalle kuukaudelle. Esteri saa eläkettä 659 euroa ja asumislisää 105 euroa eli yhteensä 764 euroa. Asunnon yhtiövastikkeen 178 euroa maksettuaan hänelle jää 586 euroa kuukaudessa muihin menoihin. Kardiologilla käynti tutkimuksineen maksoi yhteensä Kelan korvausten jälkeen 188 euroa. Ortopedin tutkimukset ja hoidot kevensivät pussia 231 eurolla sekä polven ja säären vahvakenttämagneettitutkimus 350 eurolla. Nuo tekivät yhteensä 769 euroa. Esteri käytti tuossa kuussa omia varojaan yksityisiltä ostamiinsa sairaanhoidon tutkimuksiin 183 euroa enemmän kuin hänelle jää yhtiövastikkeen jälkeen kuussa rahaa käteen. PUUTTEITA KILPAILUTTAMIS- TAIDOISSA Esteri ei ainakaan vielä hallitse palvelujen kilpailuttamista. Tämän vuoksi hän maksoi muun muassa 19,10 euroa glukoositutkimuksesta, joka kunnallisissa sairaaloissa maksaa mediaanina 1,50 euroa ja hänen omassa terveyskeskuksessa tai keskussairaalassa 2 euroa. EKG, 12 kytkentää levossa maksoi hänelle 41 euroa, kun kunnallisten sairaaloiden mediaanihinta on 10 euroa ja hänen oman sairaalansa 14 euroa. Tosiasiallisesti Esterillä ei ollut minkäänlaista tietämystä hinnoista eikä mitään mahdollisuuksia kilpailuttaa. On luonnollista, että tutkimukset tehdään sillä samalla lääkäriasemalla, jossa lääkäri ottaa vastaan. Hinnoista näkyy, että valtakunnallisiksi kehittynyt ketju ja pörssiyhtiö toimii liikeyrityksenä, joka tavoittelee erinomaista taloudellista tulosta. Ns. kilpailu vilahtelee argumentteina puheissa. Yritteliäisyys näkyy hyvin palvelujen sujuvassa tarjonnassa ja nopeassa saatavuudessa. Sen sijaan kilpailua on kovin vähän esimerkiksi kansalaisten maksamien laboratoriotutkimusten, toimenpiteiden ja hoitojen hinnoissa. Liiketoiminnan eetos on toinen kuin sairaiden hoidon tavoitteet terveyskeskuksessa tai kunnallisessa sairaalassa. HEITÄ ON PALJON Esterin kanssa samassa asemassa olevia on paljon. Vuoden 2005 lopussa omaa eläkettä saavia oli yhteensä Heidän keskieläkkeensä oli tuolloin euroa/kk. Kokonaiseläkettä 799 euroa tai vähemmän sai henkilöä eli vajaat 28 prosenttia eläkkeensaajista. Yli euroa/kk kokonaiseläkettä sai runsaat henkilöä eli 8,1 prosenttia. Eläketuloista maksetaan vero, asuminen ja eläminen. Sairaalaviesti 3/2007 9

10 SUOMALAINEN JÄRJESTELMÄN VEROPERUSTEISUUS Suomalaiselle ja pohjoismaiselle järjestelmälle on ollut ominaista vuosikymmeniä kestänyt korkea kokonaisveroaste ja sen avulla järjestetyt koulutus-, sairaanhoito- ja sosiaalipalvelut. Korkeaan kokonaisveroasteeseen on annettu ymmärtää sisältyvän mm. sairaanhoidon vakuutuselementti, lasten koulutusta varten tapahtuva säästäminen ja sijoitustoiminta tai lasten päivähoidon järjestäminen kunnallisena. Nämä ovat osaltaan olleet myös menestyksellisen elinkeinotoiminnan ja sen uudistumisen perustana. MITÄ VASTUUTA LISÄÄ On selvää, että suomalaiset käyttävät vastedes itse maksamiaan henkilökohtaisia hyvinvointipalveluja (kuntoutus, kylpylä, liikunta, kulttuuri, terveys jne.) nykyistä enemmän. Akuutin sairaanhoidon kustannusten siirtäminen kansalaisten maksettavaksi merkittävästi nykyistä enemmän ei taida onnistua. Akuutin erikoissairaanhoidon tutkimukset ja hoidot sekä pitkäaikaishoidon kustannukset ovat usein niin suuria, että vain harvojen tulot riittävät niihin. Hoitotakuu itse asiassa siirsi kuntien kustannuksella hoidettavaksi mm. leikkaustoimintaa ja hammashoitoa. Molemmat näkyivät kysynnän kasvuna. On selvää, että hoitotakuuta on poliittisesti vaikea ottaa kansalaisilta pois. Siksi vahvasti siihen sitouduttiin useissa vaaleissa peräjälkeen. Sairaanhoidon kustannuksista merkittävästi suurempi vastuu taitaa onnistua vain hyvin tavanomaisista ja suhteellisen halvoista tutkimuksista ja hoidoista. Erikoissairaanhoidon kalliit tutkimukset ja hoidot tullaan maksamaan vastedeskin verorahoitteisesti. Vaihtoehtoisesti hyvin monet jäisivät ilman sairauksiensa vaatimia tutkimuksia ja hoitoja. Esimerkin Esterillä ei ole varaa yksityisellä teetettävään lonkkaleikkaukseen. Siksi hän odottaa leikkaukseen pääsyä keskussairaalaan toivottavasti tämän vuoden puolella. Käyty keskustelu lasten päivähoidon maksullisuuden lievästi lisäämisestä ei lupaa poliittisesti kovin auvoisia aikoja ajatukselle lisätä merkittävästi potilaiden rahoitusvastuuta sairauksien kalliimmista hoidoista. VAKUUTUSPOHJAISEEN RAHOITUKSEEN Julkisrahoitteisten palvelujen tilalle on tulevaisuuden vaihtoehtona tarjoiltu vakuutuspohjaisia järjestelmiä. Lähivuosikymmenien suuret palvelujen käyttäjäryhmät: nykyiset ikäihmiset, suuret ikäluokat, lihavat lapset, nuoret ja aikuiset, diabeetikot, tupakoitsijat ja juopot eivät pääse vakuutusjärjestelmien piiriin osa ei enää millään ja nuorimmat hyvin suurin vakuutusmaksuin. Hoitotakuu oli ja on veropohjaisen rahoitusjärjestelmän laatuvakuutus siitä, että kansalaiset saavat palvelut ajallaan. Vakuutuspohjaiseen järjestelmään liukuminen edellyttäisi laajojen väestöryhmien siirtymistä yksityiseen sairausvakuutukseen, mikä ei nykynäkymin vaikuta lyhyellä aikajänteellä mahdolliselta eikä pitemmällä aikajänteellä todennäköiseltä. Jos siirryttäisiin, ratkaisua tulisi tukea veron alennuksin. Kansalaisten yhdenvertaisuus ja keskinäinen vastuu ovat olleet ja ovat Suomessa tärkeitä elementtejä. Tuo perusta alkaisi huveta vakuutuspohjaisuuteen siirtymisen myötä väestön sairaanhoidosta. UUSI SAIRAALA MARKKINOILLE Noiden tulevaisuuden kuvien mukaan Helsinkiin ollaan perustamassa yksityistä syöpäsairaalaa. Sen tarpeiksi esitettiin mm. kansalaisten parantunutta ostovoimaa ja halua maksaa palveluista, jotka voidaan tarjota heille nopeasti ja ajallaan. Syöpähoidot ja niihin käytettävät uusimmat lääkkeet maksavat sairaalan markkinoinnin mukaan muutamia tuhansia tai muutamia kymmeniä tuhansia euroja. Tuollaisiin maksuihin vain harvoilla on varaa ilman, että joutuu myymään kesämökin, purjeveneen tai asunnon tai lainaamaan rahaa hoitoja varten, joista osa tarvitaan uudestaan ja jotka maksavat taas saman verran tai enemmän. Kuitenkin nuo ihmiset ovat vuosikymmenien mittaan maksaneet veronsa ja sen myötä sairaanhoidon vakuutuksensa. Kansalaisten yhdenvertaisuuden ja kunnallisten palvelujen legitimiteetin* kannalta on erittäin tärkeää, että kovin suurta eriarvoisuutta ei synny myöskään syöpätautien hoidoissa. Kaikissa sairaanhoitopiireissä syövän hoitoa tulee kehittää samaan tahtiin ilman merkittäviä eroja. Tämän vuoksi esimerkiksi syöpätautien vaikuttavien lääkkeiden käyttöönotossa ei voi olla eriarvoisuutta luovia viiveitä sairaaloiden kesken. Tämän uusi sairaala verrokkina tulee korostamaan. Syöpätaudit ovat kansansairaus. SUOMESSA JO NYT ENEMMÄN Suomessa julkisten menojen osuus terveydenhuollon menoihin on laskenut vuoden ,9 prosentista vuoden ,6 prosenttiin (OECD Health Data 2006). Muissa pohjoismaissa julkisten menojen osuus oli 82,9 84,9 prosenttia vuonna Kotitaloudet maksavat jo nyt kulutushetkellä Suomessa suhteellisesti muita pohjoismaita enemmän, syynä kuulemma erityisesti lääkemenot. Kovin suuriin ja radikaaleihin muutoksiin ilman merkittävää kokonaisveroasteen laskua ei tämänkään perusteella taida olla mahdollisuuksia. Kysymys omavastuun lisäämisestä tulee olemaan suuressa määrin poliittinen. Esterin asemassa olevia on jo nyt paljon. Suuret ikäluokat ovat lähivuosikymmenien sairaanhoidon palvelujen kasvava käyttäjäryhmä. Heillä on äänivoimaa enemmän kuin vakuutuksia ja säästettyjä varoja sairaanhoitoon. Siksi vastuu sairaanhoidosta, sen kustannuksista ja rahoituksesta on tulevaisuuden iso asia kaikille. *Legitimiteetti = järjestelmän hyväksymisenarvoisuus kansalaisten silmissä; legitiimi järjestelmä ei perustu pakkoon, vaan kansalaisten velvollisuudentuntoon järjestelmää ja sen sääntöjä kohtaan 10 Sairaalaviesti 3/2007

11 ISLAB Liikelaitoskuntayhtymä laboratoriopalveluita, opetusta ja tutkimustyötä Kari Punnonen, ylilääkäri, Pohjois-Savon shp Itä-Suomeen perustetaan neljän sairaanhoitopiirin yhteinen Itä-Suomen Laboratoriokeskus (ISLAB) vuoden 2008 alussa. Tarkoitus on yhdistää laboratoriopalvelut (kliinisen kemian ja kliinisen mikrobiologian erikoisalat) yhteiseksi organisaatioksi neljän sairaanhoitopiirin alueella (keskussairaalapaikkakuntina Savonlinna, Mikkeli, Joensuu, Kuopio). Tavoitteena tässä hankkeessa ovat etenkin asiantuntijuuden tehokas käyttö ja analytiikan tuotantotapoja yhdenmukaistamalla saatavat kustannussäästöt. ISLAB tulee tuottamaan valtaosan koko Itä-Suomessa tarvittavista laboratoriopalveluista ja työntekijöitä tulee olemaan hieman yli 400. ISLABissa on siis mukana neljä keskussairaalaa laboratorioineen ja lisäksi melkein 30 itäsuomalaisen terveyskeskuksen laboratoriopalvelut (mukana kaikkien suurimpien kaupunkien palvelut kokonaisuudessaan). Tutkimustuloksia tuotetaan noin 5,5 miljoonaa/vuosi. Liikevaihto on arviolta 41 miljoonaa euroa vuonna Kooltaan ISLAB on samaa luokkaa kuin Pirkanmaan laboratoriokeskus, mutta silti se jää selvästi alle puoleen HUSLABista. KUNTALAIN MUUTOS MAHDOLLISTAA ISLAB-HANKKEEN ETENEMISEN Eduskunta hyväksyi keväällä 2007 kuntalain muutoksen, joka mahdollistaa liikelaitoskuntayhtymien tekemisen ja ISLABin muodostamisen vuoden 2008 alussa. Kuntalain muutos on tärkeä, koska vasta sen myötä on usean sairaanhoitopiirin mahdollista yhteisesti omistaa palveluja tuottavia liikelaitoksia. ISLAB tulee olemaan ensimmäisiä uuteen lakiin perustuvia liikelaitoksia. Valmistelutyön kannalta tämä on merkinnyt lisähaasteita, koska hallintomallin suunnittelulle ei ole olemassa valmiita malliesimerkkejä. Oman hankkeemme kannalta kuntalain muutos osui oikeaan ajankohtaan ja tältä osin voi hyvällä syyllä todeta lakivalmistelun tapahtuneen yhdenmukaisesti myös kansallisen terveyshankkeen yhteydessä määriteltyjen tavoitteiden kanssa. Lakimuutos helpottaa merkittävästi palveluiden tuottamista ja järjestämistä aiempaa suurempina kokonaisuuksina. ISLAB ON LAAJENTUNUT JO ENNEN KÄYNNISTYMISTÄÄN ISLABin suunnittelu käynnistyi noin kaksi vuotta sitten. Sairaanhoitopiirien vastuulle ja sitä kautta osaksi tulevaa ISLAB-organisaatiota on tämän ajanjakson kuluessa jo siirtynyt seitsemän kunnan laboratoriopalvelut. Parhaillaan vielä neuvotellaan esimerkiksi Pohjois-Savossa Kiuruveden ja Leppävirran terveyskeskusten kanssa. Palveluiden järjestämisvaihtoehtoja arvioitaessa on yleensä pidetty tärkeänä palveluiden saatavuuden turvaamista ja suuren organisaation asiantuntijuuden saamista pienenkin toimipisteen tueksi. Tämä kehityskulku osittain heijastaa huolta ammattitaitoisen työvoiman saatavuudesta, mikä onkin yksi suurista tulevaisuuden haasteista myös Itä-Suomessa. Merkittävä osa laboratorioiden nykyisestä henkilökunnasta tulee siirtymään eläkkeelle lyhyehkön ajanjakson kuluessa vuosina VALMISTELUTYÖ ETENEE JA ISLAB KÄYNNISTYY VUODEN 2008 ALUSSA ISLABin suunnittelutyön etenemisestä vastaa niin sanottu toimeenpanoryhmä, jossa on mukana laboratorioiden johtoa Kuopion, Mikkelin, Joensuun ja Savonlinnan laboratorioista. Suunnittelua on vuoden 2007 aikana jaettu toimeenpanoryhmän alaisuudessa tapahtuviin tietohallinnon, henkilöstöhallinnon ja taloushallinnon työryhmiin. Lisäksi toimii erillinen henkilöstötyöryhmä, joka valmistelee henkilöstön asemaa koskevia asioita. Aikaa valmistelutyölle on vielä muutama kuukausi, mikä merkitsee laboratorioissa työntäyteistä loppuvuotta. Monet keskeisen tärkeät linjaratkaisut on tehty. Kliinisen kemian peruslaboratoriotutkimusten tuotantotoiminnan osalta on menettelytapojen yhdenmukaistamiseen tähtäävä työ hyvässä vauhdissa ja tutkimusten (esim. kolesteroli, kreatiniini, sydäninfarktin merkkiaineet) tuottamisessa käytettävät laitteistot uusitaan ISLABin kaikissa aluelaboratorioissa Kuopion, Mikkelin, Joensuun ja Savonlinnan alueella vielä loppuvuoden 2007 kuluessa. Tällä tavoin saadaan ISLABin käyttöön nykyaikaiset laitteistot ja samalla saavutetaan tärkeänä tavoitteena pidetty toimintojen yhdenmukaistaminen. ISLAB TUTKII, KOULUTTAA JA OPETTAA Opetus- ja tutkimustyö on keskeinen osa ISLABin toimintaa. Henkilökuntamme osallistuu lääketieteen opiskelijoiden peruskoulutuksen järjestämiseen, minkä lisäksi ISLABissa toimivien erikoisalojen osalta erikoislääkärikoulutus tulee tapahtumaan osana ISLABin toimintaa. Bioanalyytikkokoulutuksen järjestämisessä olemme Pohjois-Savon ammattikorkeakoulun yhteistyökumppanina. Tutkimustyön osalta on tavoitteeksi paikallaan asettaa toimintamalli, jossa oman laboratoriolääketieteellisen tutkimuksen lisäksi Sairaalaviesti 3/

12 pyrimme mahdollisimman hyvin tukemaan kliinisten yksiköiden käynnistämiä tutkimushankkeita. ISLAB ON UUSI ORGANISAATIO EI VAIN NYKYISTEN TOIMINTOJEN JATKE Toiminnan käynnistämistä edeltävä valmistelutyö on erittäin mittavaa ja sen on katettava organisaation kaikki toiminnot. Hallinnollisen valmistelun kannalta on kyseessä aivan uusi organisaatio, jonka toiminnot on rakennettava huomioiden palvelutuotannon lisäksi myös suuri määrä erilaisia hallinnollisia ja lainsäädännön vaatimuksia. Palvelutoimintojen luomisen lisäksi on ISLABin luotava itselleen oma toimintakulttuuri ja asiantuntijuuden kehittämistä suosiva työnteon ilmapiiri. Osto- ja myyntihinnoilla on konkreettisesti väliä niistä syntyy parhaimmillaan erinomainen kate Heikki Punnonen, kehityspäällikkö, Kuntaliitto Kun yksityinen lääkäriasema tai työterveyshuolto alihankkii laboratoriotutkimustensa analyysit edulliseen hintaan ulkopuolisesta laboratoriosta, yksityisestä tai kunnallisesta, ja myy ne yksittäisille asiakkaille itse määrittämiinsä markkinahintoihin, voi tällä toiminnalla tehdä oivallisen katteen ja tilin. Oheinen hahmotteleva laskelma selventää asiaa. Laskelmat pohjautuvat saamaani kysymykseen ja kommentteihin, joiden lähtökohtana oli sairaaloiden 2007 laboratoriohintojen yhteenveto. Sähköpostiini tuli elokuun puolivälissä seuraava kysymys: Voisiko toimia seuraavalla tavalla? Yksityinen lääkäriasema laskuttaa asiakasta esimerkiksi ALATtutkimuksesta laboratoriotutkimusten hintayhteenvedon (mediaani)hinnan 15,30 euroa. Lääkäriasema ottaa näytteen ja lähettää sen julkisen sairaalan laboratorioliikelaitokseen tutkittavaksi ja maksaa analyysista 0,85 euroa (HUSLAB) tai 1,20 euroa (Pirkanmaan lab.keskus). Lääkäriasemalla on suoraperintä Kelalta, josta se saa 5 euroa ja asiakas maksaa 10,30 euroa. Tämän lisäksi näytteenotosta peritään 6 euroa, jonka potilas maksaa ja johon hän ei saa korvausta Kelalta. Meneekö homma näin? On täysin mahdollista, että yksityinen lääkäriasema ostaa laboratoriotutkimukset kunnalliselta laboratoriolta. Vuoden 2005 alussa tuli sairausvakuutuslakiin muutos, joka nimenomaan mahdollistaa tutkimusten alihankinnan julkiselta sektorilta ilman, että tämä vaikuttaa hankittavien tutkimusten sv-korvattavuuteen. Yksityiset lääkäriasemat ja yksityiset sairaalat ostavat kuitenkin sangen vähän laboratoriotutkimuksia kunnallisilta sairaaloilta tai sairaanhoitopiirien laboratorioliikelaitoksilta, vaikka niiden hinnat saattavat olla halvempia kuin vastaavien yksityisten. Syynä vähäiseen yhteistyöhön saattaa olla se, että yksityisellä puolella edulliset alihankintahinnat ovat liikesalaisuuksia, mutta kunnallisesta laboratoriosta ostettaessa ne saattaisivat tulla julki. Sv-korvauksiin liittyy omavastuu 13,46 euroa korvauskertaa kohti. Näin ollen yhdestä ALATtutkimuksesta, josta lääkäriasema laskuttaisi 15,30 euroa ja jonka Kelan taksa on 5 euroa, ei saa Kelalta korvausta. Kelan korvaus vaatii useampia kemian perustutkimuksia tai yhden hinnaltaan kalliimman tutkimuksen. VALAISEVA ESIMERKKI Taulukossa on todellinen kesäkuun 2007 alun esimerkki ja todelliset maksetut hinnat. Potilas on jo toisessa jutussa mainittu Esteri. Hän kävi vuosittaisessa tarkastuksessa kardiologillaan, joka määräsi tarvittavat laboratoriotutkimukset. Tutkimuksista osa on mukana laskelmassa. Todellisia maksettuja myyntihintoja laskelmassa verrataan laboratoriotutkimusten hintayhteenvedon 2007 mediaanihintoihin ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin Laboratoriokeskuksen 2007 hintoihin. Kardiologille maksettu lääkärinpalkkio oli 60 euroa. Lisäksi laskussa oli poliklinikan toimistomaksu 9,50 euroa. Monilta potilailta otetaan sairauden tai sairauksien selvittämiseksi seuraavista laboratoriotutkimuksista koostuva peruspaketti : La, PVK+T, Krea, ALAT, GT, EKG ja metaboliapaketti : HbA-1C, Kol, HDL-LDL, Trigly ja TSH. Tuo setti, ml. näytteenotto ja pienlaskutuslisä, yhteensä maksaisi kunnallisten sairaaloiden mediaanihinnoin 43,63 euroa ja Pirkanmaan shp:n Laboratoriokeskuksen hinnoin 38,80 euroa. Yksityisillä lääkäriasemilla vuonna 2006 perittyjen laboratoriotutkimusten mediaanihinnoin potilasta olisi noista laskutettu 217,80 euroa, josta Kelan korvaus olisi ollut 54,00 euroa ja potilaan pussi olisi keventynyt 163,80 euroa. Kunnallisten laboratorioiden mediaanihintojen ja potilaiden maksamien mediaanihintojen erotus eli kate olisi vajaat 175 euroa eli 80 prosenttia. Jos edellä mainitut paketit otet- 12 Sairaalaviesti 3/2007

13 Esterille määrätyt laboratoriotutkimukset Tutkimus Myynti- osto- osto- Kelan myynnit - myynnit - hinta hinta hinta 2 korv. ostot 2) ostot 2) 1) 2) 3) taksa kate, kate, % B-Hb 10,50 5,10 3,50 8, Fp-GLUK 19,10 1,50 1,50 5, Fs-Lipidit 38,00 4,90 4,40 16, Fs-Krea 21,20 1,50 1,00 5, S-K 19,10 1,45 1,00 5, S-Na 19,10 1,45 1,00 5, verinäytteenotto 6,90 5,50 6, pienlaskutuslisä 4) 4,00 4, Yhteensä 133,90 25,40 23,10 44,00 108,50 81,0 Kelan korvaus 5) 22,90 Esterin pussista 111,00 1) Yksityisen lääkäriaseman laskuttamat otettujen laboratoriotutkimusten hinnat 2) Kunnallisten sairaalalaboratorioiden mediaanihinta ) Pirkanmaan shp:n Laboratoriokeskuksen hinta ) Pienlaskutuslisä yksittäisen potilaan tutkimuksista Pirkanmaan Lab.keskus perii 4, jota samaa on käytetty myös kunnallisten laboratorioiden mediaanihintalaskelmassa 5) Kelan maksama korvaus on 75 % (44,00-13,47) = 22,90 taisiin eri kerroilla, omavastuu sisältyisi molempiin ja lisäksi näytteenotto laskutettaisiin molemmista. Tällöin Kelan korvaukset olisivat 25,90 ja 18,00 euroa eli yhteensä 43,90 euroa. Potilaan maksettavaksi jäisi 91,70 ja 91,20 euroa eli yhteensä 182,90 euroa. Nuo laskelmat osoittavat, että alihankittaessa laboratoriotutkimukset tehokkaasti toimivista laboratorioista yksityisistä tai kunnallisista tuollaisten tutkimussettien kate on enemmän kuin erinomainen lääkäriasemille. Jos vastaavia potilaita käy päivässä muutamia kymmeniä tai sata, on kate per päivä komea. Tuo on mahdollista ja täysin laillista. VAIHTOEHTO Esteri, jonka tilille tulee eläkettä 659 euroa kuukaudessa, olisi voinut pyytää kardiologiltaan lähetteen laboratoriotutkimuksiin kunnalliseen laboratorioon, mikä olisi ollut täysin mahdollista ja laillista. Tällöin hän olisi maksanut laboratoriotutkimuksistaan laskelman mediaanihinnoilla yhteensä 25,40 euroa, mihin hän ei olisi saanut sv-korvausta. Sen sijaan hän olisi saanut samat tutkimustulokset ja säästänyt tuon katteen verran eli 108,50 euroa. Yhteiskunnan varoja olisi samalla säästynyt 22,90 euroa. Tämä olisi vaatinut erillisen käynnin laboratorion näytteenottopisteessä. Nyt näyte otettiin saman tien lääkäriasemalla. Jos lääkäriasema teettäisi analyysit kunnallisessa laboratoriossa, periaatteessa samalla asiakkaalla olisi kaksi vaihtoehtoa ja kaksi hyvin erilaista hintaa saada saman laboratorion samat tutkimustulokset. Näin käy ilmeisen harvoin. Yksityisen lääkäriaseman konseptiin kuuluu, että laboratoriotutkimukset hoidetaan lääkäriaseman kautta ja hankitaan yksityiseltä laboratoriolta. Hellämielinen lääkäri saattaisi lähettää pienituloisen tai vähävaraisen potilaansa kunnalliseen laboratorioon ja hoitaisi tulokset lääkärin ja potilaan välisesti. Pienituloisen potilaan eräs vaihtoehto olisi tulla tuoreet, käyntiin kuuluvat, terveyskeskuksen kautta saadut laboratoriotutkimustulokset mukanaan kardiologin vastaanottokäynnille, jolloin ne olisivat jo hoidon arvioinnin ja jatkon pohjana. Samalla säästytään puhelinsoitoilta jälkeenpäin, kun tutkimustulokset ovat tulleet. LOPUKSI Nuo pelkistetyt pikkulaskelmat raottavat myös sitä todellisuutta, miksi valtakunnallisia lääkäriasemaketjuja rakennetaan ja miksi ne ovat menneet pörssiin. Samalla tuollaiset laskelmat vilauttavat, miksi sairaiden ja terveyden hoito on tämän päivän ja tulevaisuuden suurta, merkittäviltä osin kansainvälisomisteista, kannattavaa liiketoimintaa. Tuollaisista katteista monet muut toimialat olisivat kateellisia. Pyysin laskelmaluonnoksesta asiantuntija-arviota Ari Miettiseltä, joka on Pirkanmaan shp:n Laboratoriokeskuksen toimitusjohtaja. Näin omavastuu ja sv-korvaus tuli korjattua. Pyyntööni sisältyi myös viesti, että kysyjä ei ole perustamassa laboratoriota eikä lääkäriasemaa. Tähän Ari Miettinen kommentoi kannustavasti: Miksi ei, sehän on hyvä bisnes: ainoa liiketoiminta, johon valtion starttiraha ei katkea koskaan, vaan päinvastoin suurenee liikevaihdon suhteessa. Tuo todentuu oivallisesti laskelmassa. Tavallisten pieni- ja keskituloisten kansalaisten, jotka itse maksavat laboratoriotutkimuksiaan, kannalta olisi tärkeää parempi kustannustietoisuus ja Sairaalaviesti 3/

14 tutkimusten hintojen suurempi avoimuus. Palvelujen kilpailuun kuuluu myös kilpailu hinnoilla. Työnantajien hintatietoisuus työterveyshuoltonsa laboratoriotutkimusten hinnoista lienee valtaosin yhtä ohut tai olematon. Asiaa ei tunneta. Kuluttajaviraston tehtäviin kai luonnikkaimmin kuuluu tällaisten hintavertailujen tekeminen ja julkistaminen. Hiljaista on ollut. Sosiaali- ja terveysministeriö ja Kela kantanevat huolta myös siitä, mistä ja miten hinnat ja terveydenhuollon menot syntyvät sekä mihin terveydenhuollon rahat menevät. Olisi vähintään kohtuullista odottaa, että kustannustehokkaiden laboratorioiden tekemien laboratoriotutkimusten alhaisista tuotantokustannuksista ja ostohinnoista pääsisivät osallisiksi myös yksittäiset maksavat potilaat ja asiakkaat. Tuon sata euroa Esteri olisi mieluusti käyttänyt sydänlääkkeiden ostoon tai vaikkapa matkaan lastensa luo. Eli vastaus kysyjälle: Voi toimia. Herätteleviä uutisia lasten ylipainosta Heikki Punnonen, kehityspäällikkö, Kuntaliitto Tämä on jatkoa edellisen Sairaalaviestin juttuun Paljon ja halvalla sairastuttavaa ns. hyvinvointia. Lihavuuden epidemia leviää ja kohdistuu yhä enemmän myös lapsiin. Kaksi ongelmaa kuvaavaa uutista todensi huonoa kehityssuuntaa. Asia on tärkeä jos ei muuten niin itsesi takia. XXL-pöksyjä lapsille otsikoi Iltasanomat elokuussa juttunsa. Siinä lastenvaatteita valmistavan tehtaan toimitusjohtaja kertoi, kuinka lasten vaatteiden kaavoituksissa on jo vuosia käytetty perusmittataulukon vartalotyyppejä B, C ja D. Niiden rinnalle on tänä vuonna lisätty E-mitoitus. Tehdas valmistaa poikien housujen samaan pituuteen neljää eri vyötärömitoitusta. Lasten vaatetuksen mittataulukko on laadittu vuonna Kotimaiset lastenvaatteet ovat suurempia kuin samaa senttikokoa olevat ulkomaiset vaatteet. Toiselle kotimaiselle lastenvaatetehtaalle on tullut Keski-Euroopasta myös toiveita, että kokoja olisi tarpeen pienentää. Suurempia kokoja koskevat toiveet tulevat Suomesta ja muista pohjoismaista. Juttuun haastateltu lastenvaateosaston vastaava kertoi kohtaavansa viikoittain lapsiasiakkaan, jolle normaalit lastenvaatteet eivät mahdu. Useimmiten ongelmia aiheuttavat housut. E-mitoituksen 110-senttisten poikien housujen vyötärönympärys on 68 cm. Uutislehti 100 uutisoi elokuun kolmannen viikon alussa Miksi Homerin limusta on nyysitty sokeri. Virvoitusjuomatehtaan tuotepäälliköltä penättiin limsan light-linjaa, vaikka Homer Simpson on pikemminkin tunnettu vähemmän terveellisistä elämäntavoista. Hänen vastauksensa kuvastaa oivallisesti tätä ja tulevaa aikaa. tässä on kyse isommista asioista, sillä Simpsons-elokuvan tuottanut Fox Broadcasting Company haluaa olla mukana taistelemassa lasten liikalihavuutta vastaan. Linjaus maailman tuotteissa on keveys, sillä virvoitusjuomamaailmassa ajatellaan ihmisten terveyttä. Teollisuus reagoi tekemällä suurempia vaatteita pönäkämmille lapsille. Toinen teollisuudenhaara yrittää keventää asiakkaan energiakuormaa ja näin osaltaan pitää hänet hengissä ja elävänä kuluttajana myös tulevaisuudessa. Se iso karkkipussi viikonvaihteeksi, kaksi isoa coca-colaa, jätti perunalastupussi ja pari jäätelötuuttia yhdelle lapselle viikonvaihteeksi tekee 5500 kilokalorimäärän. Jos ruokana on lisäksi hampurilaisia, pitsoja tai ranskalaisia perunoita, on hellitelty ja lellitelty varmasti liikaa. Monen lapsen riski lihoa on tällöin suuri. Äidit, isät ja osin isovanhemmat ostavat nuo ruuat ja kantavat ne kotiin tai höylisti antavat rahaa niiden ostamiseen. Täytyy muistaa, että tuo kilokaloria vastaa kahta koria olutta tai kahta kolmen litran pönikkää viiniä, jotka isä tai äiti tai vaari tai mummu joisi yksin viikonvaihteessa. Suuri vatsanympärysmitta ja iso painoindeksi (BMI) korreloi yleensä huonoon fyysiseen kuntoon. Nämä lisäävät riskiä sairastua mm. diabetekseen. Polvet, nilkat ja selkä ovat ylipainon myötä kovilla ja voivat fyysisessä rasituksessa pettää. Näimme muutama vuosi sitten kaukaa idästä tv-uutisen ylipainoisista alle kouluikäisistä, jotka piti nostaa vaa alle, kun omat jalat eivät moiseen ponnistukseen riittäneet. Vastuu lasten lihomisesta ja liikalihavuudesta on pitkälle vanhemmilla ja kodeilla. Siitä ei voi ensisijaisesti syyttää terveydenhuoltoa, päivähoitoa ja peruskoulua. Totta kai lasten neuvolat ja kouluterveydenhuolto ovat tärkeässä asemassa. Niiden on otettava liikalihavuuden epidemia todesta. Hyvässä kouluopetuksessa terveellisen ravinnon ja runsaan liikunnan tärkeys ja osuus ovat osa arkea. Erilaiset dieetit, ihmetuotteina mainostetut pillerit ja tehokkaat vempaimet eivät ole lapsia varten. Parempi on vähentää syöttämistä ja syömistä, jotta energian saanti ei ylitä kulutusta. Pieni pullo sokeroitua virvoitusjuomaa ylimääräisenä lisänä päivässä 14 Sairaalaviesti 3/2007

15 kerryttää vuodessa kuusi kiloa ylipainoa. Runsaat liikakilot ovat raskaat kantaa, monille myös henkisesti. Siksi osaava ja riittävän varhainen tuki lapsiperheille on parasta kansan terveystyötä. Lihavasta lapsesta tulee yleensä lihava nuori. Varusmiespalvelukseen astuvien keskipaino on noussut merkittävästi vuosikymmenen aikana (70,8 kg/ ,2 kg/2004). Tyydyttävä- ja huonokuntoisten määrä oli lisääntynyt 29 prosentista 65 prosenttiin. Kestävyys ja lihaskunto ovat huonontuneet paitsi kasvaneen painon myös vähentyneen liikunnan ja fyysisen ponnistelun seurauksena. Kuinka nöyryyttävää on pojalle tai nuorelle miehelle joutua palvelukelpoisuusluokkaan C tai D (eli syynä joko diagnoosi E66 Lihavuus: Laihduttaminen ei onnistu, toimintakyky huono, BMI yli 35 tai syynä muut ylipainosta johtuvat sairaudet) joko kutsunnoissa tai heti palvelukseen astumisen jälkeen. Palvelukelpoisuusluokkaan E eli uudelleen tarkastettavaksi määrättäviin joutuu, kun painoindeksi on yli 30 ja kunto huono. Lasten ja nuorten ylipaino ja lihavuus ovat väestön terveyden kannalta hyvin merkittäviä. Jo senkin takia, että heidän pitäisi elää vanhempiaan ja isovanhempiaan kauemmin, jotta tulevat eläkkeet pystytään maksamaan sekä sairaat ja vanhat hoitamaan. Riitta-Liisa Reiterä, Sastamalan perusturvayhtymän johtaja, antoi kannustavaa palautetta edellisestä jutusta, mistä lämpimät kiitokset. Samalla hän kertoi oman organisaationsa hankkeista, joita esitellään heidän kotisivuillaan Etusivun vasemmassa laidassa on Sentti vyötäröstäsi kansanterveydelle ja sivun oikeassa laidassa alhaalla Saspe järjesti miesseminaarin. Viesti Terveys ei edisty vain terveyskeskuksessa, vaan ihmisten arjessa on todellista kansan omaa terveystyötä. He pohtivat uutta otetta terveyden edistämiseen työnimellä Ulos terveyskeskuksista ja laitoksista. Kannattaa käydä Saspen kotisivuilla. Sairaaloiden ja sairaanhoitopiirien vuoden 2006 kysyntä, tuotanto ja talous Heikki Punnonen, kehityspäällikkö, Kuntaliitto Vuosi 2006 toteutui ennakoidulla tavalla. Kysyntä kasvoi, mihin sairaalat vastasivat kasvaneella kysynnällä. Hoitotakuuseen panostettiin edelleen. Leikkausjonot lyhenivät. Toimintatulot ja -menot kasvoivat mutta hitaammin kuin edellisvuonna. Alibudjetointi vaivasi ja vaivaa edelleen. Kunnallisten sairaaloiden kokonaiskysyntä kasvoi myös vuonna Vuosien kysynnän kasvu jatkui. Kaikkiaan 18 keskussairaalaa 19:stä ja 14 (alue)sairaalaa 19:stä sai lähetteitä enemmän kuin vuosi sitten. Kasvusta 57 prosenttia tuli terveyskeskuksista. Sairaaloiden palveluja käyttäneiden eri henkilöiden kokonaismäärä kasvoi edellisvuodesta yli kahdessa kolmasosassa yleissairaaloista. Päivystyskäyntejä tehtiin keskussairaaloihin yhteensä 1,2 prosenttia ja alueellisiin sairaaloihin 0,3 prosenttia enemmän kuin tammi joulukuussa Sairaaloiden palveluja käyttäneiden eri henkilöiden kokonaismäärä kasvoi tiedon raportoineissa 33 yleissairaalassa noin :lla eli 0,8 prosenttia edellisvuodesta. Hoitotakuu näkyi myös kävijöiden määrässä, mutta ei niin vahvasti kuin vuonna Sairaaloiden ensikäyntien määrä kasvoi 1,0 prosenttia ja 60 prosentissa yleissairaaloista. Käyntien määrä yhteensä kasvoi 2,2 prosenttia. Hoitojaksojen määrä väheni 2,4 prosenttia ja hoitopäivien määrä 2,2 prosentilla. Eli strateginen avohoitopainotteisuuden trendi jatkui. Synnytysten määrä kasvoi 1 411:llä. Edellisvuotta useampia synnytyksiä hoidettiin 10 keskussairaalassa ja 6 (alue)sairaalassa. HYKSin kolmen synnytyssairaalan osuus kaikista synnytyksistä oli lähes neljännes. Sairaaloissa tehtiin omana tuotantona leikkauksia 5,5 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Kaihileikkauksia tehtiin yli eli 13,2 prosenttia vähemmän vuonna 2005 niiden määrä kasvoi 8,6 prosenttia. Lonkan ja polven tekonivelleikkausten kokonaismäärä kasvoi reilulla 10 %:lla. Lisäksi leikkauksia ostettiin. Sepelvaltimoiden pallolaajennuksia tehtiin 17,8 prosenttia enemmän. Sepelvaltimoiden ohitusleikkausten määrä supistui edelleen ja yhteensä 8,1 %:lla. Operatiivisiin toimenpiteisiin odottavien määrä oli vuoden lopussa noin eli yhteensä noin pienempi kuin vuosi sitten. Ortopedian osuus leikkausjonoista oli joulukuun lopussa noin odottajaa. Sairaanhoitopiirien psykiatrisen sairaanhoidon kysyntä, avohoito ja vuodeosastohoito supistuivat. Sairaanhoitopiirien toimintatulot olivat 234,04 miljoonaa euroa eli 5,1 prosenttia suuremmat kuin vuonna Myyntitulot jäsenkunnilta kasvoivat yhteensä 170,74 miljoonaa euroa eli 4,7 prosenttia. Toimintamenot olivat 248,98 miljoonaa euroa eli 5,7 prosenttia suuremmat. Henkilöstömenojen osuus Sairaalaviesti 3/

16 toimintamenojen kasvusta oli 141,12 miljoonaa euroa eli kasvua 5,2 prosenttia. Hoitotakuun tavoitteiden toteuttaminen näkyy eräiden sairaanhoitopiirien tulojen ja menojen kasvuissa. Monien talousarvioiden palvelujen ja tavaroiden ostojen alimitoitus paljastui vuoden mittaan. Ostojen alibudjetoidut määrärahat ylittyivät runsaan 138 M eli kiusallisen paljon jälleen kerran. Vuoden 2007 talousarvioissa jatkuu sama vaiva. Kokonaismuutos (%) verrattuna edelliseen vuoteen ( ) Suluissa ko. tiedon raportoineiden sairaaloiden lukumäärä ks = keskussairaalat as = aluesairaalat ja vastaavassa asemassa toimivat sairaalat 1 4/ / / / / /02 *) Lähetteet ks + 3,6 (17) + 4,3 (19) + 3,4 (20) + 3,5 (18) + 2,1(19) + 2,7 (20) as - 0,8 (17) + 2,0 (19) + 0,9 (23 ) + 4,1 (23) - 0,8 (22) + 2,7 (25) Päivystyskäynnit ks + 3,1 (20) + 1,2 (20) + 0,1 (20) - 0,2 (20) + 1,2 (20) - 3,6 (20) as - 1,3 (19) + 0,3 (20) + 1,0 (24) + 0,9 (23) - 0,3 (24) - 1,3 (26) Päivystyssisäänotot ks + 0,9 (20) + 0,4 (20) - 0,6 (20) + 1,2 (20) + 1,0 (20) - 2,0 (20) as - 0,2 (20) - 1,5 (19) - 5,5 (23) + 1,0 (23) - 0,6 (23) - 3,9 (25) Ensikäynnit ks + 3,5 (20) + 1,0 (20) + 2,6 (20) + 2,3 (20) + 0,4 (20) + 3,1 (20) as + 2,1 (21) + 0,7 (20) - 0,4 (24) + 4,9 (24) - 1,5 (24) + 2,5 (26) Pkl-käynnit yht ks + 3,8 (20) + 2,0 (20) + 1,8 (20) + 2,3 (20) + 1,2 (20) + 2,6 (20) as + 0,8 (21) + 3,4 (20) + 2,4 (23) + 5,0 (23) - 0,6 (24) + 5,3 (26) Hoitojaksot ks 0,0 (20) - 2,6 (20) + 0,5 (20) + 1,3 (20) - 0,6 (20) + 0,2 (20) as - 1,4 (21) - 1,4 (21) - 0,9 (24) + 0,1 (24) - 1,7 (24) + 0,5 (26) Hoitopäivät ks - 1,1 (20) - 2,5 (20) - 0,7 (20) - 0,5 (20) - 1,6 (20) - 0,9 (20) as - 0,1 (20) + 0,1 (20) - 0,8 (24) - 1,4 (24) - 2,8 (24) - 0,7 (26) Synnytykset ks - 0,9 (20) + 2,7 (20) + 0,4 (20) + 2,5 (20) + 3,4 (20) + 0,6 (20) as - 1,6 (10) + 1,3 (10) - 1,0 (12) - 0,1 (12) - 3,2 (16) - 6,2 (16) Leikkaustmp:t ks - 1,8 (20) - 5,5 (20) + 5,5 (20) + 3,0 (20) - 0,3 (20) + 4,1 (20) as - 3,1 (19) - 5,4 (20) - 2,1 (24) + 1,3 (24) - 1,0 (24) + 3,2 (26) Kaihileikkaukset - 4,0 (25) - 13,2 (25) + 8,6 (28) - 2,3 (28) + 5,7 (28) + 16,5 (28) Sepelvaltimoiden ohitusleikkaukset - 9,9 (6) - 8,1 (6) - 6,3 (6) - 7,3 (6) + 4,3 (6) - 3,4 (6) Sepelvaltimoiden pallolaajennukset + 1,4 (18) + 17,8 (19) + 24,1 (16) + 20,3 (14) + 18,2 (13) + 14,8 (10) Sepelvaltimoiden angiografiat 0,0 (19) + 6,3 (19) + 6,0 (17) + 12,9 (16) + 13,9 (14) + 9,0 (12) *) Lääkärilakko kohdistui suurimpiin sairaaloihin erilaisilla aikarytmityksillä. Lääkärilakon seuraamukset näkyvät vuoden 2002 muutoksissa. 16 Sairaalaviesti 3/2007

17 Sairaaloiden ja sairaanhoitopiirien tammi huhtikuu 2007 Heikki Punnonen, kehityspäällikkö, Kuntaliitto Ensimmäisellä vuosikolmanneksella sairaaloiden kokonaiskysyntä ja -tuotanto kasvoivat hieman. Leikkauksia tehtiin kaikkiaan vähemmän, mutta leikkausjonot lyhenivät. Toimintatulot ja -menot kasvoivat oleellisesti hitaammin kuin vuosi sitten. Palvelujen ja ostojen alibudjetoidut menot ylittyivät ja ylittyvät jälleen kerran. Kolme neljästä tiedon raportoineesta keskussairaalasta sai lähetteitä enemmän kuin vuosi sitten aluesairaaloista puolet. Terveyskeskusten lähetteiden määrä keskussairaaloihin kasvoi 0,8 prosenttia ja kaikkiin sairaaloihin 0,1 prosenttia. Yksityislääkäreiden lähetteiden määrä sairaaloihin oli 4,8 prosenttia edellisvuotta suurempi. Somaattisen sairaanhoidon päivystyskäyntejä tehtiin yhteensä 2,4 prosenttia enemmän. Sairaaloiden palveluja käyttäneiden eri henkilöiden kokonaismäärä kasvoi edellisvuodesta 14 keskussairaalassa ja 11 (alue)sairaalassa. Sairaaloiden ensikäyntien määrä kasvoi 3,2 prosenttia. Hoitojaksojen kokonaismäärä väheni 0,2 prosenttia ja hoitopäivien 0,9 prosenttia. Synnytysten määrä väheni 196:lla, kun vuosi sitten kasvu oli 668. HYKSin kolmen synnytyssairaalan osuus kaikista synnytyksistä oli 24 prosenttia. Keskussairaaloissa yhteensä tehtiin leikkauksia 1,8 prosenttia ja sairaaloissa kaikkiaan 2,0 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Kaihileikkauksia tehtiin 480 eli 4,0 prosenttia vähemmän. Vähenemää kompensoitiin ostoilla. Sepelvaltimoiden angiografioita tehtiin sama määrä ja pallolaajennuksia 1,4 prosenttia enemmän. Sepelvaltimoiden ohitusleikkausten määrä supistui edelleen. Lonkan ja polven tekonivelleikkausten kokonaismäärä kasvoi yhteensä 2,5 prosenttia. Operatiivisiin toimenpiteisiin odottavien määrä oli yhteensä vajaat edellisvuoden huhtikuusta pienempi. Ortopedian osuus leikkausjonoista oli huhtikuun lopussa kolmannes. Sairaanhoitopiirien psykiatrisen sairaanhoidon palvelujen kysyntä ja tuotanto kasvoivat. Sairaanhoitopiirien toimintatulot yhteensä olivat 4,9 prosenttia suuremmat kuin tammi huhtikuussa Myyntitulot jäsenkunnilta kasvoivat yhteensä 4,4 prosenttia vuosi sitten 6,9 prosenttia. Toimintamenot olivat 5,5 prosenttia suuremmat vuosi sitten 6,5 prosenttia. Henkilöstömenojen kasvu oli 4 prosenttia. Monien talousarvioiden mukaan pitäisi palvelujen ja tavaroiden ostojen jäädä viimevuotista pienemmiksi. Alkuvuoden ostot olivat yhteensä yli 8 prosenttia viimevuotista suuremmat. Ostojen alibudjetoidut määrärahat tulevat vuoden mittaan ylittymään merkittävästi yhteensä useilla kymmenillä miljoonilla euroilla. Terveydenhuoltomme kustannuksiltaan edullinen ainakin muihin maihin verrattuna Heikki Punnonen, kehityspäällikkö, Kuntaliitto OECD Health Data 2007 kertoi tutun tiedon. Suomalainen terveydenhuolto on kansainvälisesti vertaillen edullinen. Olemme hoitaneet leiviskämme kohtuudella ja niin otaksun monien ulkomaiden silmissä mallikkaasti. Siitä huolimatta sitä moititaan tuhlariksi ja pelotellaan pahimmillaan aukoksi, jossa ei ole äärtä eikä laitaa. Tiedoista paljastui jälleen, että suomalainen terveydenhuolto ei kansainvälisesti vertaillen ole ollut viime vuosikymmenen eikä vuoden 2005 aikana se usein parjattu tuhlari. Tarkemmin tarkasteltaessa terveydenhuoltomme on ollut suhteellisesti voimakkaimman säästämisen kohteena OECD-maista, kun lähtökohtana pidetään vuotta Maamme terveydenhuoltomenot ovat OECDmaista ainoana supistuneet suhteessa bkt:hen vuosina Tämä ei selity pelkästään kansantuotteen kasvun kautta. OECD-maista Tsekin tasavalta, Slovakian tasavalta, Meksiko, Puola ja Korea ovat vuonna 2005 käyttäneet terveydenhuollon kokonaismenoihin kansantuotteestaan vähemmän kuin Suomi, joka käytti 7,5 prosenttia. Muiden pohjoismaiden osuudet olivat vuonna 2005 välillä 9,5 9,1 prosenttia. Jos maamme terveydenhuolto olisi käyttänyt yhtä suuren siivun kansantuotteestamme kuin muut pohjoismaat, sen menot olisivat olleet 2,5 3 miljardia euroa toteutunutta suuremmat. Meillä on pääosin veropohjaiseen rahoitukseen pohjautuva terveydenhuolto eli suurelta osin ter- Sairaalaviesti 3/

18 veydenhuoltomme on julkista. Terveydenhuoltomme julkisen rahoituksen osuus kansantuotteesta on reilussa kymmenessä vuodessa selvästi supistunut. Julkisen rahoituksen osuus terveydenhuollon kokonaismenoista oli 80,9 prosenttia vuonna 1990 ja 77,8 prosenttia vuonna Kotitalouksiemme ja yksityisen rahoituksen osuus terveydenhuollon menoista on kasvanut runsaan vuosikymmenen aikana ja on selvästi suurempi kuin muissa pohjoismaissa. Itse asiassa USA käyttää julkista rahaa kansantuotteestaan suuremman suhteellisen osuuden terveydenhuoltoonsa kuin Suomi. Ostovoimapariteetilla korjattuna terveydenhuoltomme kokonaismenot asukasta kohti ovat kasvaneet OECD-maista hitaimmin vuodesta Nykynäkymin terveydenhuoltomme menot kasvavat suhteellisesti nopeammin kuin kansantuote. Toivottavasti kansantuotteemme kasvu on muita maita ripeämpää ja terveydenhuollon kustannusten kasvu edelleen maltillista. Lisäksi palvelu- ja tuotantorakenteita, prosesseja ja verkostoja on pystyttävä uudistamaan. Näin terveydenhuoltomme menojen kansantuoteosuus on vastedeskin pienempi kuin esimerkiksi muissa pohjoismaissa, minkä turvin pystytään vastaamaan myös palvelujen kysynnän kasvuun. On virheellistä ja vastuutonta moittia terveydenhuoltoamme moolokin kidaksi, jolle uhrataan kaikki. Väite tai edes uhkakuva ei ole totta. Vertailutietoja miten muualla on syytä käyttää vastattaessa terveydenhuoltomme kalleutta koskeviin väittämiin. Nettisivuiltamme ( > Sosiaali ja terveys > Sosiaali- ja terveydenhuollon tilastot ja vertailutietoa > OECD Health Data 2007 taloustietoja) löytyy lisää tekstiä ja taulukoita, osa myös englanninkielisinä. Oheinen taulukko hahmottaa tilannettamme muihin maihin. OECD HEALTH DATAsta poimittua: Terveydenhuollon kokonaismenojen bkt-osuudet OECD-maissa ja osuuksien muutokset %-yksikköinä ja prosentteina Vuosi 2005: laskeva järjestys. Total expenditure on health. % GDP. Muutos %-yks. % USA 11,9 13,3 13,2 15,2 15,3 3,4 28,6 Sveitsi 8,3 9,7 10,4 11,5 11,6 3,3 39,8 Ranska 8,4 9,9 9,6 11,0 11,1 2,7 32,1 Saksa 8,3 10,1 10,3 10,6 10,7 2,4 28,9 Belgia **) 7,2 8,2 8,6 10,2 10,3 3,1 43,1 Itävalta 7,0 9,8 10,0 10,3 10,2 3,2 45,7 Portugali **) 5,9 7,8 8,8 9,8 10,2 4,3 72,9 Kreikka 5,8 7,5 9,3 9,6 10,1 4,3 74,1 Kanada 8,9 9,0 8,8 9,8 9,8 0,9 10,1 Australia *) 7,5 8,0 8,8 9,5 9,5 2,0 26,7 Islanti 7,8 8,2 9,3 10,0 9,5 1,7 21,8 Alankomaat *) **) 8,0 8,3 8,0 9,2 9,2 1,2 15,0 Norja 7,6 7,9 8,4 9,7 9,1 1,5 19,7 Ruotsi 8,3 8,1 8,4 9,1 9,1 0,8 9,6 Tanska **) 8,3 8,1 8,3 9,2 9,1 0,8 9,6 Uusi-Seelanti **) 6,9 7,2 7,7 8,6 9,0 2,1 30,4 Italia 7,7 7,3 8,1 8,7 8,9 1,2 15,6 Iso-Britannia, UK 6,0 7,0 7,3 8,1 8,3 2,3 38,3 Luxemburg *) **) 5,4 5,6 5,8 8,3 8,3 2,9 53,7 Espanja **) 6,5 7,4 7,2 8,1 8,2 1,7 26,2 Unkari *) **) 7,0 7,3 6,9 8,1 8,1 1,1 15,7 Japani *) **) 6,0 6,9 7,7 8,0 8,0 2,0 33,3 Turkki 3,6 3,4 6,6 7,7 7,6 4,0 111,1 Irlanti 6,1 6,7 6,3 7,5 7,5 1,4 23,0 Suomi 7,7 7,5 6,6 7,4 7,5-0,2-2,6 Tsekin tasav. 4,7 7,0 6,5 7,3 7,2 2,5 53,2 Slovakian tasav. ***) 5,7 5,7 5,5 7,2 7,1 1,4 24,6 Meksiko 4,8 5,6 5,6 6,5 6,4 1,6 33,3 Puola **) 4,8 5,5 5,5 6,2 6,2 1,4 29,2 Korea 4,3 4,1 4,8 5,5 6,0 1,7 39,5 OECD 6,9 9,0 2,1 30,4 Suomen BKT mrd 89,7 95,9 132,3 152,3 157,2 Lähde: OECD HEALTH DATA 2007, tiedot päivitetty *) = 2005 tieto edellisen vuoden tieto; osa aikaisempien vuosien tiedoista myös laskennallisia tietoja **) = 2005 tieto on estimoitu ***) = 1990 ja 1995 ovat 1997 tieto Bkt-osuuksien laskentaperusteet eivät ole kaikissa maissa aivan yhteneviä. 18 Sairaalaviesti 3/2007

19 Siirtoviivemaksut saivat aikaan haluttuja tuloksia ja kurmuuttivat pahasti vain harvoja kuntia Heikki Punnonen, kehityspäällikkö, Kuntaliitto Yhä harvemmin ja harvemmasta kunnasta potilaita jää jatkohoitopaikan puutteen takia erikoissairaanhoidon vuodeosastoille. Näin tutkimukseen ja hoitoon odottava potilas pääsee sairaalaan nopeammin. Somaattisen sairaanhoidon siirtoviivemaksua käytti viime vuonna 15 sairaanhoitopiiriä ja psykiatriassa 10. Kaksi sairaanhoitopiiriä on ottanut sen käyttöön tänä vuonna. Erikoissairaanhoidosta jatkohoitopaikkaa odottavien potilaiden hoidosta on monissa sairaanhoitopiireissä jo vuosia peritty erikseen määriteltyjä ja päätettyjä hoitopäivämaksuja eli siirtoviivemaksuja. Ylimääräinen normaalia suurempi maksu liittyy tilanteeseen, jossa potilas ei enää tarvitse erikoissairaanhoidon palveluja, mutta potilaan hoito ja hoiva jatkuu sairaalan vuodeosastolla sen vuoksi, että hänelle ei pystytä järjestämään jatkohoitopaikkaa muualla. Kun sairaalan kysyntä yleensä ylittää tarjonnan, klinikkavalmiiden potilaiden hoiva vie resursseja potilailta, jotka tarvitsevat ja odottavat erikoissairaanhoidon tutkimuksia, toimenpiteitä ja hoitoa. Sairaanhoitopiirin valtuusto päättää järjestelmän käyttöönotosta ja käytöstä. Näin siirtoviivemaksu on jäsenkuntien tahto ja yhteisesti noudatettava päätös. Sairaanhoitopiiri itse päättää, monennestako päivästä siirtoilmoituksesta lisämaksun perintä alkaa ja mikä on sen suuruus. Siirtoviivemaksun suuruus vaihtelee erikoisaloittain ja myös sairaanhoitopiireittäin. Hoitotakuu pakottaa sairaanhoitopiirin ja jäsenkunnat pitämään huolen siitä, että seuraava hoitoa tarvitseva potilas pääsee tutkimukseen ja toimenpiteeseen ajallaan ja myös ilman jatkohoitopaikkaa vailla olevien potilaiden aiheuttamia viiveitä. Kun jatkohoitopaikkaa odottaa esimerkiksi tekonivelleikattu potilas, tämä estää leikkausta jonottavan toisen potilaan pääsyn toimenpiteeseen. Tämän vuoksi siirtoviivemaksu tukee myös hoitotakuun toteutumista ja sujuvaa hoitoonpääsyä. Pysäköintivirhemaksua kutsutaan parkkisakoksi. Siirtoviivemaksusta on aikaisemmin käytetty slangi-ilmaisua sakkohoitopäivämaksu, mutta siirtoviivemaksu on sitä parempi ja kuvaavampi. Itä-Savossa, Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa siirtoviivemaksu ei ole käytössä. Kainuussa jatkohoito on saman organisaation kontolla kuin erikoissairaanhoito ja Itä-Savossa valtaosin. VUODEN 2006 TILANNEARVIOT Sairaanhoitopiirien omien arvioiden perusteella syntyivät seuraavat kokoavat johtopäätökset: Järjestelmä on pääosin saanut aikaan sillä tavoitettuja tuloksia. Erikoissairaanhoidossa ei enää makuuteta jatkohoitopaikkaa odottavia potilaita, vaan heille on pystytty valtaosin järjestämään siirto jatkohoitoon oikeaan aikaan. Etelä-Pohjanmaan, Etelä-Savon, Keski-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Pirkanmaan, Pohjois-Pohjanmaan, Päijät-Hämeen ja Satakunnan tilanne on kokonaisuudessaan hyvä. Etelä-Karjalan tilanne parantui merkittävästi, kun Imatra ja Lappeenranta pystyivät tiputtamaan siirtoviivehoitopäiviensä osuuden kolmasosaan edellisvuodesta. Päijät-Hämeen tilannetta on edellisvuodesta parantanut, paitsi Lahden aktiiviset toimet, myös siirtoviivemaksun käyttö kuudennesta päivästä alkaen. Vuonna 2005 siirtoviivemaksu alkoi raksuttaa jo kolmannesta päivästä. HUSin, Kymenlaakson ja Pohjois-Savon tilanne on huonontunut edellisvuodesta. Porvoon, Helsingin ja Hangon siirtoviivehoitopäivien määrä kasvoi merkittävästi vuonna Helsinki ryhtyikin vuonna 2007 hyvin aktiivisesti ratkaisemaan ongelmaa. Kouvola, Kuusankoski ja Kotka käyttivät siirtoviiveestä syntyneitä hoitopäiviä selvästi enemmän kuin vuonna Samoin kävi Kuopiolle. Yleissairaanhoidossa siirtoviiveiden ja niistä aiheutuvien maksujen osuus oli selvästi yleisempää kuin psykiatrisessa sairaanhoidossa. Osa jäsenkunnista ei ole lainkaan maksanut siirtoviivehoitopäivämaksuja, osa vain muutamasta päivästä. Järjestelmää käyttävien 15 sairaanhoitopiirin 318 jäsenkunnasta 164:llä (51,6 %) oli somaattisen sairaanhoidon siirtoviivemaksuja. Osuus oli 2,6 prosenttia pienempi kuin vuonna Psykiatrisessa sairaanhoidossa järjestelmä oli käytössä 10 sairaanhoitopiirissä, joiden 230 jäsenkunnasta 26 (11,3 %) oli maksanut siirtoviivemaksuja. Harvat, yksittäiset kunnat olivat vuonna 2006 vaikeuksissa jatkohoitopaikan järjestämisen kanssa ja maksoivat merkittävän määrän siirtoviivemaksuja. Em. tekijöiden vuoksi sairaanhoitopiirien välillä on sangen suuria eroja. Siirtoviivemaksujen osuus jäsenkuntien myyntituotoista vaihteli sairaanhoitopiireittäin Keski-Suomen 0,04 prosentista Vaasan 2,46 prosenttiin sekä Kymenlaakson tilastolliseen 3,3 prosenttiin. Syinä siirtoviiveisiin ovat kuntien palvelujärjestelmän vajeet terveyskeskuksen ja sosiaalipuolen Sairaalaviesti 3/

20 toiminnoissa. Tietyn ajan voi syynä olla esimerkiksi terveyskeskuksen sairaalan peruskorjaus. Viime syksyn ja talven aikana norovirus lisäsi myös sairaalassa annettavia hoitoja ja aiheutti osaltaan siirtoviiveitä. Siirtoviivehoitomaksujen osuus sairaanhoitopiirien myyntituotoista on valtaosin vähäinen. Siksi on tärkeää ymmärtää ja hyväksyä se lähtökohta, että järjestelmää ei ole otettu käyttöön eikä pidetä yllä lisätulojen vuoksi. Avoin ja jatkuva palvelujen raportointi, ml. siirtoviivepäivien määrät, maksut ja osuudet, ja yhteydenpito jäsenkuntiin pitävät osaltaan sujuvan jatkohoitoon siirtymisen kunnossa ja siirtoviivehoitopäivämaksut minimissään. Jatkohoitopaikkojen ongelma ratkaistaan pääosin jäsenkunnan, sen terveyskeskuksen ja sosiaalipalvelujen toimin ja voimin. Sairaanhoitopiirin ja jäsenkuntien läheinen ja jatkuva yhteistoiminta tuo ratkaisut myös siirtoviiveisiin, tarpeettomiin viivehoitopäiviin ja niistä maksettaviin lisämaksuihin. TULEVAISUUS Järjestelmän käyttö jatkuu. Sairaanhoitopiirin olisi tarpeen selvittää ja harkita, olisiko siirtoviivemaksun käyttöä syytä laajentaa myös yli yön päivystyspoliklinikan tarkkailussa oleviin potilaisiin. Osa heistä ei tarkkailun jälkeen tarvitse erikoissairaanhoidon tutkimuksia ja hoitoa eivätkä hoitoa vuodeosastolla. Yhteiset kootut päivystykset ovat osaltaan ratkaisseet näitä ongelmia. Kainuun ja pitkälle Itä-Savon malleissa siirtoviivemaksuilla ei ole tässä muodossa käyttöä. Sama pätee kattavasti kaikki terveydenhuollon ja vanhusten laitospalvelut tuottavaan terveydenhuoltopiiriin. Sisäisenä kannusteena/pakotteena ja sisäisessä laskutuksessa siirtoviivemaksuja tuskin tullaan käyttämään. Kooste siirtoviivemaksuista 2006 on toimitettu sairaanhoitopiirien johdolle ja taloushallinnon vastaaville. Sairaanhoitopiirien taseet vuonna 2006 Heikki Punnonen, kehityspäällikkö, Kuntaliitto Tase ja siitä laskettavat tunnusluvut kuvaavat organisaation taloudellista asemaa ja rahoituksen rakennetta. Oheisen taulukon tarkoituksena on antaa kuvaa, minkälainen käyttö-, vaihto- ja rahoitusomaisuus sairaanhoitopiireillä on. Tiedot ovat sairaanhoitopiirien 2006 tilinpäätöksistä ja sairaanhoitopiirien itsensä raportoimia. Käyttö-, vaihto- ja rahoitusomaisuuden lisäksi sairaanhoitopiirillä ja sairaaloilla on erittäin mittava osaamisomaisuus. Se koostuu henkilöstön ammattitaidon aikaansaamiseen tarvituista investoinneista ammatillisesta peruskoulutuksesta erikoisosaami- seen ja jatkuvaan osaamisen päivittämiseen työyhteisöistä, tiimeistä, verkostoista, hallituista palveluprosesseista, laatujärjestelmistä, yhteisöllisyydestä, imagosta, sairaalabrändistä jne. Näiden yhteinen arvo on oleellisesti suurempi kuin taseiden loppusumma. Sairaanhoitopiireissä ja sairaaloissa työskentelee lääkäriä, eriasteista sairaanhoitajaa ja vastaavaa sekä yli muuta oman alansa ammattilaista. Pelkästään heidän kouluttamiseen ja ammattitaidon ylläpitoon sijoitettu pääoma on hyvin suuri. Yhden huipputiimin osaamisarvo voi olla erittäin mittava. 20 Sairaalaviesti 3/2007