Utopiayhteisöt kieltäytymisen kokeiluina ja uuden yhteiskunnan alkioina

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Utopiayhteisöt kieltäytymisen kokeiluina ja uuden yhteiskunnan alkioina"

Transkriptio

1 Utopiayhteisöt kieltäytymisen kokeiluina ja uuden yhteiskunnan alkioina I. Johdanto Kun sekä yhteiskunnallis-taloudellimme järjestelmämme, että luontosuhteemme on äärimmäisessä kriisissä, joudumme pohtimaan vaihtoehtoja elämisellemme. Kun taloudellinen järjestelmämme on ristiriidassa yhtä hyvin sisäisesti (lama) kuin ulkoisestikin (ekologia), joudumme kahden vaihtoehdon eteen. Joko asennoidumme maailmamme kriisiytymiseen nihilistiseti odottaen elämän lopullista sammumista tai löydämme kriisistä muutoksen siemenet, mahdollisuuden uuteen. Ensimmäistä skenaariota voimme kutsua maailmanlopuksi, jälkimmäistä apokalypsiksi. Näiden välinen ero tulee esille jo sanan apokalypsi etymologiasta: se merkitsee "paljastumista", tarkemmin sanoen maailmanhistorian merkityksen ja mielen paljastumista. Apokalypsiin sisältyy aina ylösnousemus. Apokalyptinen ajattelu suhtautuu muutokseen kuten Hegel aikakausien murroksiin: niitä voidaan verrata Feeniks-lintuun joka tuhouduttuaan nousee tuhkastansa entistä uljaampana ja voimakkaampana (vrt. Gunn 1985). Apokalypsi on sivilisaation kannalta käänteen tekevä kriisi. Kuitenkin maallistuneessa muodossaan apokalypsi ei tarkoita automaattista siirtymää parempaan aikaan kuten esimerkiksi eskatologinen marxismitulkinta oletti. Apokalypsi voi päätyä myös barbariaan ja elämän sammumiseen, täydelliseen romahdukseen. Kuitenkin se tarjoaa aina myös mahdollisuuden paremmalle maailmalle, utopialle. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on ensisijaisesti tarkoituksena tutkia utooppista ajattelua ja utopiayhteisöjen taustalla olevaa logiikkaa. En usko utopiayhteisöjen sellaisenaan olevan realistisia vaihtoehtoja tuhoutuvalle maailmalle, mutta arvottomaksi en niitä näe. Niitä kannattaa perustaa jo siitäkin syystä, että onnistuessaan ne tarjoavat tärkeitä kokemuksia yhteisöelämän toisinjärjestämisestä sekä ylläpitävät muutokseen tarvittavaa vaihtoehtotoiminnallista tietoisuutta. II. Utopiat tiloina ja horisontteina Apokalypsin luonne utooppisena käsitteenä nostaa esille kaksi utopian käsitteen keskeistä ulottuvuutta. Toisaalta voimme käsittää utopian paitsi tilallisina ja staattisina, toisaalta ajallisina ja dynaamisina horisontteina. Edellinen merkitsee ennen muuta sitä, että utopiat käsitetään tilaa järjestävinä, muuttumattomina ideaaleina. Tällöin utopiat pyrkivät järjestämään elämän kaikessa levottomuudessaan rationaalisiin rakenteisiin joita ei voi eikä saa muuttaa. Turhaan ei saksalaisfilosofi ja utopiateoreetikko Ernst Bloch kutsunut tällaisia utopioita "järjestysutopioiksi" (ks. Rahkonen 1996). Tärkeämpää kuin vapautuminen on järjestysutopioissa jokaisen oikea paikka

2 ja oikea tehtävä. Ajalliset ja dynaamiset utopiat eroavat näistä järjestysutopioista siinä, että ne pyrkivät rationaalisen järjestyksen sijasta emansipaatioon, alistavista, riistävistä ja tuhoisista olosuhteista vapautumiseen. Tärkeää on huomata se, että nämä olosuhteet ovat historiallisesti muuttuvia ja siten niistä avautuva vapautumisen horisontti on myös muuttuvainen. Esimerkiksi Friedrich Engels (1970) kirjoitti aikoinaan kommunismista oppina proletariaatin vapautumisen ehdoista. Koska proletariaatin vapautumisen ehdot ovat muuttuvaisia, on myös proletariaatin asettamien poliittisten ja yhteiskunnallisten päämäärien oltava muuttuvaisia. Vaikka kommunismille esitetäänkin Marxin kirjoituksissa yleisiä piirteitä, eivät Marx ja Engels kuitenkaan pyrkineet kirjoittamaan "reseptejä tulevaisuuden keittiöihin", vaan jättivät kapitalismista vapautumisen konkreettisten poliittisten kamppailujen ratkaistavaksi. Marxilainen utopia ei ole abstrakti, valmis pohjapiirros yhteiskunnalle vaan reaalisiin olosuhteisiin kiinnittynyt konkreetti utopia. Konkreetti utopia puolestaan perustuu historiallisen tilanteen tarkalle analyysille eikä pelkille haaveille kuten abstraktit utopiat. Tämä käänne utopioiden tilallisuudesta ajallisuuteen, staattisuudesta dynaamisuuteen voidaan ajoittaa ja 1700-luvuille, jolloin kehittyvä teknologia, tieteellisen tiedon lisääntyminen ja nouseva kapitalismi muuttivat ihmisten aikakokemuksen syklisestä lineaariseksi. Renessanssiajan klassisissa utopioissa ihanneyhteiskunnat oli sijoitettu useinmiten kaukaiselle saarelle, joissa täydellinen yhteiskunta oli saavutettu. Tämä täydellinen yhteiskunta oli paras mahdollinen maailma, eikä se olennaisella tavalla muuttunut ikinä, minkä vuoksi niitä voidaan kutsua staattisiksi utopioiksi. Klassiset utopiat toistuvat aina samanlaisena, eikä edistystä tapahdu. Valistuksen jälkeen utopiat kuitenkin saivat osansa modernista edistysuskosta. Historiasta tuli edistyskertomus joka vei barbariasta ja tietämättömyydestä kohti oikeudenmukaisuutta ja valistusta. Utopia oli vasta tuloillaan. Valistuksen jälkeen utopiat siirrettiinkin vierailta saarilta tulevaisuuteen. Nouseva kapitalismi sekä kehittyvä tieteellis-teknologinen sivilisaatio olivat paitsi uutta maailmaa inspiroivia niin ne myös herättivät länsimaisen ihmisen kriisitietoisuuden. Yhteiskunta oli jatkuvassa murroksessa, eikä mikään ollut pysyvää. Tämä kriisitietoisuus toi omalta osaltaan utooppiseen ajatteluun apokalyptisen elementin, joka näkyi erityisen hyvin marxilaisessa ajattelussa. Eräissä marxilaisuuden tulkinnoissa, proletariaatin ja porvariston välinen luokkataistelu nähtiin lähes eskatologisessa valossa. Kapitalistinen voitonhimo, työläisen riistäminen sekä siitä johtuva työväenluokan väistämätön kurjistuminen johtaisi väistämättä eskatologiseen kamppailuun, kriisiin, vallankumoukseen jonka tuloksena olisi sosialistinen ja myöhemmin kommunistinen yhteiskunta.

3 Samalla kun pienenee niiden pääomaylimysten luku, jotka anastavat ja tekevät yksinoikeudekseen tämän muuttumisprosessin kaikki edut, kasvaa kurjuuden, sorron, orjuuden, rappeutumisen ja riiston määrä, ja samalla kasvaa myös yhä paisuvan ja kapitalistisen tuotantoprosessin mekanismin itsensä kouluttaman, yhdistyneen ja järjestyneen työväenluokan suuttumus. Pääomamonopoli tulee sen tuotantotavan kahleeksi, joka on sen kanssa ja sen suojassa kehittynyt. Tuotantovälineiden yhteenkokoutuminen ja työn yhteiskunnallistuminen pääsevät kohtaan, missä ne käyvät kapitalistisen vaippansa kanssa yhteensopimattomaksi. Se räjäytetään rikki. Kapitalistisen yksityisomaisuuden kuolinhetki lyö. Pakkoluovuttajat pakkoluovutetaan. (Marx 2013, 682.) Monet marxilaiset tulkitsivat tämän sitaatin merkitsevän sitä, että Marx ajatteli vallankumouksen olevan väistämätön lopputulema kapitalismin sisäisistä ristiriidoista. Tällaista vulgaaria historianfilosofiaa ei kuitenkaan juuri kukaan varteenotettava marxilainen enää kannata, mutta on olennaista huomata kuinka samankaltainen se on perinteisen apokalyptisen ajattelun kanssa: vanhan maailman loppu, uuden maailman synty - maailmanhistorian mielen paljastuminen. Tässä eskatologisessa marxismissa maailmanhistorian mieli on sosialismin ja kommunismin feeniksmäinen syntyminen kapitalismin raunioista. 1 Se mikä kuitenkin erottaa ekologiset ja yhteiskunnan sisäiset ristiriidat toisistaan, on se, että mikäli ekologista ristiriitaa ei saada ratkeamaan, on koko olemassaolomme uhattuna. Silloin käsillämme on apokalypsin sijasta maailmanloppu. Vaikka yhteiskuntaa ja luontoa ei mielestäni voida ehdottomasti toisistaan erottaa, haluan korostaa luonnossa esiintyviä kriisejä yhteiskunnan sisäisiä ristiriitoja perustavanlaatuisempina. Kirjailija ja luonnonsuojelija Pentti Linkola on kiinnostavalla tavalla kuvannut maailmanloppua käsitteenä. Maailmanloppu ei hänen mukaansa ole maailmankaikkeuden, ei edes oman aurinkokunnan eikä oman planeetan loppua. [...] Maailmanloppu käsitetään oman lajin sukupuutoksi, viimeisenyksilön kuolemaksi. Näitä maailmanloppuja on kuluneella ja tulevalla vuosisadalla muutama miljoona. Mammutin maailmanloppu on viimeisen mammutin kuolema, täpläverkkoperhosen maailmanloppu viimeisen täpläverkkoperhosen kuolema (Linkola 2004, 337). Linkolan maailmanlopun käsitteellä on siis 1Nuori Marx (1973, 103) kirjoittaa kommunismista historian ratkaisuna seuraavaa: "Kommunismi kumoaa positiivisesti yksityisomistuksen inhimillisenä itsevierautumisena ja on tästä johtuen inhimillisen olemuksen todellista omaksumista ihmisen kautta ja häntä varten; siksi se tässä muodossaan on täydelliseksi, tietoiseksi ja tähänastisen kehityksen koko rikkauden rajoissa tapahtuvaksi tullutta ihmisen paluuta itseensä yhteiskunnallisena, toisin sanoen inhimillisenä ihmisenä. Tämä kommunismi on täysin kehittyneenä naturalismina = humanismia, täysin kehittyneenä humanismina = naturalismia, se on ihmisen luonnonsuhteen ja ihmissuhteen välisen ristiriidan todellista ratkeamista, olemassaolon ja olemuksen, esineellistymisen ja itsevahvistuksen, vapauden ja välttämättömyyden sekä yksilön ja lajin välisten ristiriitojen ratkeamista. Se on historian ratkaistu arvoitus ja tietää olevansa tämä ratkaisu."

4 voimakkaan kokemuksellinen mieli. Maailma loppuu kun maailmaa hahmottava olio kuolee. Myös eläinten olemassaololla on Linkolalle sisäinen mieli, eläimillä on oma sisäinen maailmansa, jonka loppu tulee eläinlajin viimeisen edustajan kuollessa. Maailmanlopun ja apokalypsin ero on, että siinä missä apokalypsi tarjoaa mahdollisuuden muutokseen, utopiaan, tarjoaa maailmanloppu silkkaa tyhjyyttä. Utopiayhteisöt pyrkivät pakenemaan tätä kaaoottista, apokalyptista todellisuutta rakentamalla vaihtoehtoisia yhteisömuotoja. Toisenlainen tapa järjestää yhteisöelämä on mahdollinen. Seuraavassa tarkastelen teoreettisesti eräitä tapoja käsitellä utopiayhteisöjen luonnetta. Lähden liikkeelle filosofien Gilles Deleuze ja Felix Guattari tekemästä erottelusta immanenttien, tässä-janyt toteuttavien ja transsendenttien utopioiden välille, jonka jälkeen pohdin erityisesti utopiayhteisöjen luonnetta nimenomaan immanenttina utopiana. Pyrin pikemminkin tavoittamaan utopiayhteisöjen taustalla olevaa logiikkaa kuin kuvailemaan yksityiskohtaisesti todella olemassa olleita yhteisöjä tai niiden historiaa. III. Tämänpuoleinen ja tuonpuoleinen utopia Gilles Deleuze ja Felix Guattari esittävät teoksessaan Mitä filosofia on? (1993) käsityksensä utopiasta. Utopia merkitsee heille filosofian ja käsitteen kytkentää kulloiseenkin ympäristöön jos kohta he eivät pidä utopiaa parhaana mahdollisena sanana sen silvotun merkityksen vuoksi (Rahkonen 1996, 14). Heidän ajattelunsa merkitsee siis jonkinlaista irtiottoa utooppisesta traditiosta tai ainakin tuon tradition uudelleenmäärittelemistä. Deleuzen ja Guattarin ajattelu tukeutuu monessakin mielessä Friedrich Nietzschen filosofiaan. Nietzschen mukaan utopiat sortuvat kaunaiseen mielenlaatuun kieltäessään tämänpuoleisen todellisuuden heijastamalla toiveet johonkin tuonpuoleiseen, transsendenttiin horisonttiin. Utooppisessa ajattelussa Nietzschen mukaan eletäänkin tulevaisuutta varten nykyisyyden kustannuksella (Nietzsche 2007, 11). Utooppisessa ajattelussa transsendentti (tulevaisuus) asetetaan immanenssin (nykyisyys) edelle, mikä tekee siitä vain yhden kristillisen paratiisiajattelun muunnelman (Hoffrén 2001, 179). Utooppinen ajattelu sen transsendentissa muodossaan - suhtautuu kielteisesti elämään tässä ja nyt, mikä tekee siitä vain yhden orjamoraalin muodon. Utopiat eivät enää perinteisessä muodossaan ole päteviä, eikä niitä voida käsittää kaikille yhteisinä päämäärinä. Utopia tulee kirjoittaa aina monikossa. Deleuze ja Guattari kuitenkin tarkentavat, millaista utopiaa he tarkoittavat: nietzscheläisinä he eivät voi tukeutua perinteisiin transsendentteihin utopioihin, vaan kuten käsitteiden yleensäkin, on myös

5 utopioiden tapahduttava immanenssin tasolla. Transsendenttien, autoritaaristen, utopioiden vastakohdaksi he asettavat vallankumoukselliset, aktiiviset, immanentit utopiat. Immanentissa utopiassa on kyse vallankumouksen asettamisesta immanenssin tasona (Deleuze & Guattari 1993, 105). Vallankumous on nyt, ei tulevaisuudessa. Samuel Butlerin Erehwon voidaan lukea paitsi no-whereksi, transsendentiksi ja autoritaariseksi utopiaksi, niin myös now-hereksi, tässä-ja-nyt tapahtuvaan immanentiksi, aktiiviseksi utopiaksi. Immanentilla utopialla tarkoitetaan siis välitöntä toisintoimimista nykyisyydessä, jossa keinot ja päämäärät lankeavat yhteen. Siksi sitä voidaan kutsua myös "tämänpuoleiseksi utopiaksi". Transsendentti utopia puolestaan asettaa utopian nykyisyyden horisontin tuolle puolen. Se korostaa tulevaa onnen tilaa nykyisyyden kustannuksella. Jos nyt kärsimme, meidät palkitaan tulevaisuudessa! Immanentti utopia pyrkii radikaalimpaan vaihtoehtoon. Se pyrkii vallankumoukseen jo nyt, ei vasta tulevaisuudessa. Deleuzen ja Guattarin filosofiseen viitekehykseen tarjoavat tukea myös monet muut teoreettiset traditiot. Esimerkiksi politiikaltaan anarkisteja lähellä ollut marxilainen ryhmittymä Kansainväliset situationistit (SI) korosti muiden kriittisten länsimarxilaisten tavoin taiteen utooppisuutta, sen kykyä ennakoida ihmiskunnan toiveita paremmasta elämästä. Taide kuitenkin ja pysyy pelkkänä lupauksena paremmasta elämästä, mutta mitään se ei varsinaisesti muuta. Taiteen ja politiikan välisestä suhteesta paljon kirjoittaneet Kansainväliset Situationistit ajattelivat että taide itse asiassa pahimmillaan vain estää vallankumouksen toteutumisen. Taiteelle varattu luovuus ja onni estävät niiden toteutumisen tosielämässä. Situationistien ajatuksena olikin todentaa taide arkielämässä. Taiteen todentaminen oli sen tuomista osaksi jokapäiväistä elämää, jolloin taide erillisenä elämän osa-alueena ja toimintana lakkaisi olemasta (Pyhtilä 2001, 62). Jos taiteelliset nautinnot ja taiteellinen luovuus voitaisiin toteuttaa arjessa, ei erillisiä taideteoksia tarvittaisi. Situationisteille taide oli vain osittaista kapinaa, jonka spektaakkeli - ihmisten välinen suhde, jota kuvat välittävät (Debord 2005, 31) - käärii kivaan pakettiin kuluttajille myytäväksi. Marxilaisena ryhmänä SI koki taiteen olevan kritiikin muotona osa vieraantunutta elämää. Lakkauttamalla taide taiteen situationistinen utopia toteutuisi (Pyhtilä 2001, 61). Taiteen sijasta SI pyrki kehittämään strategioita, joilla tuottaa utopia ainakin hetkellisesti osaksi arkielämää. Näitä strategioita Helena Sederholm (1994, 79) on kutsunut intellektuaaliseksi terrorismiksi. Eräs taiteen lupaaman utopian toteuttamisen strategia oli pyrkimys konstruoida situaatioita (Sederholm 1994, 79). Konstruoidut situaatiot voidaan määritellä seuraavasti: Yhtenäisen ympäristön ja tapahtumien pelin muodostaman kollektiivisen organisaation konkreettisesti ja harkitusti konstruoima hetki elämää (Sederholm 1994, 79). Situaatioiden konstruoinnilla pyrittiin ennakoimaan maailmaa, jossa situaatioiden tuottaminen olisi arkipäivää, so.

6 sellaista maailmaa, jossa inhimilliset impulssit voisivat vapaasti toteutua. Situaatiot voidaan mielestäni käsittää erilaisiksi arkipäivän akteiksi, joilla luodaan hetkellisesti arkeen utooppinen tila. Situationistit pyrkivät kokeilemaan toisintoimisen mahdollisuuksia tässä-ja-nyt, mikä tekee heidän pyrkimyksensä yhdensuuntaisia monien utopiayhteisöjen kanssa. Nekin pyrkivät kokeilemaan toisinelämistä jo nyt, eivätkä ne jää odottelemaan tulevaa vallankumouksen jälkeistä aikaa. Ne haluavat utopian now-here. Situationistien ajattelun kanssa samaa linjaa vetivät myös italialaiset autonomimarxistit, jotka myös näyttävät toteuttavan jatkajineen immanentin utopian logiikkaa. He paikansivat luokkataistelun perustan hyvin arkipäiväisiin kamppailun keinoihin. Heille hedonismi, hidas työskentely, työstä poissaolo sekä muu yleinen laiskottelu olivat keinoja vastustaa kapitalistin komentovaltaa. Ne synnyttävät peruskokemuksen, jonka pohjalle monimutkaisemmat kamppailut voidaan perustaa. Tällainen on nähdäkseni kommunistisen tietoisuuden ensimmäinen, primitiivinen aste, mutta yksinään se ei riitä. Tämä perusta voi nimittäin jäädä ei-aktiiviseksi ja hiljaiseksi, jollei sitä kehitetä pidemmälle vastavallaksi. Autonomiasta tulee muodostua liikkeellä oleva yhteisö, joka tuhoaa yhteiskunnallisen komennon. Autonomimarxistit pyrkivätkin kehittämään "kieltäytymisen kokeiluja", joita mielestäni myös erilaiset utopiayhteisöt pyrkivät ilmentämään. Nekin pyrkivät kieltäytymään vallitsevan järjestelmän asettamista toimintavoista ja tuottamaan siitä täysin poikkeavaa toimintalogiikkaa. IV. Utopiayhteisöjen henki nykypäivänä Perinteiset 1800-luvun utopiayhteisölliset kokeilut perustuivat pitkälti pyrkimykselle paeta vallitsevaa järjestelmää. Ne pyrkivät tavoittelemaan toisenlaista moraalista maailmankaikkeutta, joka korjaisi nykyisyyden puutteet. Olihan jo Thomas Moren Utopiassa lähdetty löytöretkelle kauas Euroopasta ja tavattu aivan toisenlainen, onnellisempi ja oikeudenmukaisempi yhteiskunta. Samaan pyrkivät myöhemmät eurooppalaiset utopistit uudella mantereella rakentaessaan utopiayhteisökokeiluja Yhdysvaltoihin. Seuraavassa onkin hyvä nostaa esille kolme mielestäni olennaisinta klassista utopiayhteisöjen kaavailijaa, joiden ideoita oikeasti kokeiltiin käytännössä. Ensimmäinen heistä on Charles Fourier, seuraava Robert Owen ja viimeinen Edward Bellamy. Charles Fourierin ajattelun tärkein käsite on "falansteri", jolla hän tarkoittaa noin 1600 hengen yhteisöjä. Näissä yhteisöissä jokainen saisi toteuttaa itseään vapaasti sellaisessa työssä, missä hän kokisi olevansa hyvä ja mistä hän saisi nautintoa. Fourier'n utopiassa näkyy utopiasosialismille tyypillinen pienyhteisöjen ja modernin universalismin samanaikainen korostus. Pienyhteisöjen

7 ihailu näkyi jo klassisten utopistien teoksissa, mutta valistukselta peritty universalismi antoi utopiasosialismille oman sävynsä. Fourier'n falansteri kykeni tyydyttämään kaikkien jäsentensä kaikki peruspassiot. Eri falansterien välinen kilpailu johtaa ihannetapauksessa parempien tuotteiden syntymiseen, motivoi parannuksiin tuotannossa ja synnyttää kekseliaisyyttä. Vaihtelu puolestaan poistaa työstä yksitoikkoisuuden ja tylsyyden. Yhdistely puolestaan täydentää näitä muita intohimoja. Aistinautintojen ohella myös perhe-elämän, rakkauden ja ystävyyden tarpeet tulevat falanstereissa tyydytetyiksi ja ihmisen luonnollinen tarve vaihteluun elämässä otetaan Fourier'n utopiassa huomioon. Jokaisella tuli olla oikeus tehdä juuri sitä työtehtävää missä koki olevansa luontaisesti lahjakas tai mihin koki muutoin vetoa. Jokainen falansterin jäsen sai tehdä päivän aikana jopa kahtatoista erilaista työtä ja nauttia aterian jopa yhdeksän kertaa paivässä. Työnteko perustuikin Fourierilla niin sanotun attraktiivisen työn" (travail attractif) periaatteelle (ks. Fourier 2009). Liikemies ja utopiasosialisti Robert Owen tunnetaan erityisesti hänen Yhdysvaltoihin perustamastaan utopiayhteisöstä New Harmonysta. Hänen pyrkimyksenään oli rakentaa "uusi moraalinen maailma". New Harmony ei ollut Owenin ensimmäinen yritys, ja vaikka sekin päättyi katastrofaalisesti, oli sitä edeltänyt New Lanarkin utopiakokeilu Skotlannissa vieläkin epäonnisempi. Vaikka työkuria pyrittiin yhteisössä pitämään kovana ja perustason koulutusta järjestettiin työpäivän päätteeksi, muodostuivat ongelmaksi (ainakin Owenin näkökulmasta) laiskottelu ja juoppous. Tässä tuleekin esille englantilaisen sosialismin, joka pitkään yhdistettiin owenismiin, kummallinen kalvinismi: työtä tehtiin, tuotanko kohosi ja valvova silmä piti huolen että tuottavuus pysyisi korkealla. Owenin New Lanark olikin vastakohtainen yllä kuvatulle fourieristiselle utopiasosialismille. Tämä owenismin paternalistinen ote pyrkikin muokkaamaan työläiset eroon epäsäännöllisistä tavoista ja juoppoudesta. Tähän hän tarvitsi tehokasta kasvatuslaitosta, joka muuttaisi heidän käytöstään suotuisampaan suuntaan. Ja vaikka Owen itse hyökkäsi intohimoisesti uskontoa vastaan, oli hänen moraalinen ankaruutensa aivan samaa luokkaa kuin kuivimman protestantismin. Ankaruudestaan huolimatta Owenin utopian pyrkimyksenä oli toteuttaa vastavuoroisuudelle ja yhteistyölle perustuva yhteisö. Owenia pidetäänkin eräänä osuuskuntaliikkeen isistä. Osuuskuntautopiana Owenin koetta onkin kaikkein kiinnostavinta tarkastella. (Manuel & Manuel 1979, ) Edward Bellamyn kirjoituksista innoituksensa saaneet utopiayhteisöt puolestaan perustuvat Bellamyn romaanin Looking Backward sisältämiin ideoihin. Bellamyn utopia perustuu ennen muuta teollisuuteen ja yleiseen työvelvollisuuteen. Naiset ja miehet muodostavat omat

8 teollisuusarmeijansa, johon jokaisen vuotiaan on kuuluttava. Teollisuusarmeijoissa työ porrastetaan ihmisten luonnollisten taipumusten mukaisesti ja työpäivän pituus määräytyy työn raskauden mukaan. Ensimmäiset kolme vuotta jokainen toimii tavallisena työntekijänä, kunnes erikoistuu omien kykyjensä mukaiselle alalle. Myöhemmin työläinen voi halutessaan vaihtaa alaa tai jopa tasavaltaa jos hän niin haluaa. Sairaat ja heikot tekevät työtä kevyemmin, mutta työhaluttomat saavat tyytyä hyvin niukkaan ravintoon. Bellamyn utopiassa ei laiskotella. Työllä ja teollisuudella on muutenkin keskeinen asema Bellamyn utopiassa. Teollisuusarmeijan presidentti on samalla koko valtion presidentti ja eri ammattialojen päälliköt hänen ministereitään. Heidät valitsevat yli 45-vuotiaat eläkeläiset, jotka ovat vapaita ryhmäintresseistä. Ammattipolitiikoille ei ole Bellamyn yhteiskunnassa tarvetta. Ei myöskään sotaväellä ja vankiloilla. (Palmgren 1963, ) Sairaaloissa hoidetaan niin sanottuja "atavistisia tapauksia". Bellamyn utopia ei myöskään kaipaa rahaa, kaupankäyntiä, veroja eikä tulleja. Ne on poistettu tarpeettomina. Tarvittavat tavarat tilataan käyttämällä luottokortteja, jotka takaavat kaikille yhtä suuren osuuden kansantuotteesta. Naisten asema on myös huomioitu Bellamyn visiossa. Yleisten keittiöiden, pesulaitosten ja työpajojen on tarkoitus vapauttaa naiset kotiaskareista tuotantoon ja muihin yleisiin tehtäviin. Niin sanotut "aattelliset harrastukset" (kuten Raoul Palmgren niitä kutsuu) perustuvat kaikki vapaaehtoisuuteen. Valtionkirkon sijasta on vapaita seurakuntia ja niiden papit pestataan kuten sanomalehtienkin: kannattajat huolehtivat siitä itse. Työllä on Bellamyn utopiassa vain välineellinen rooli. Elämän varsinaisena päämääränä ovat henkiset nautinnot, joihin kansalaiset voivat 45 vuotta täytettyään antautua täysipainoisesti. Jäljellä on tällöin vielä puolet elämästä, koska terveiden olosuhteiden vuoksi ihmisten keski-ikä on noussut vuoteen. (Palmgren 1963, ) Nämä kolme utopiaa olivat pyrkimys paeta epäoikeudenmukaista ja sortavaa kapitalistista järjestelmää sekä luoda tilalle kokonaan uusi järjestelmä. Tämä tuntuu nykymaailmassa mahdottomalta. Toki kansainvälinen kapitalismi oli jo Fourierin, Owenin ja Bellamyn aikana tuolloin vallannut alaa, mutta viimeistään 1900-luvulle tultaessa on ollut vaikea kuvitella minkäänlaista neitseellistä maata, jonne vallitsevaa järjestelmää voisi karata. Huolimatta luvun anarkistisesta kokeilusta Espanjassa ja 1960-luvun The Farmin kaltaisista kuuluisista hippiyhteisöistä, nykyisin on vaikea kuvitella mahdollisuutta rakentaa yhteiskunta alusta saakka puhtaalta pöydältä. Löytyykö muka mistään enää tilaa, joka ei olisi jonkinlaisen valtiollisen tai kapitalistisen kontrollin alainen? Vahvasti epäilen. Tässä onkin mielestäni utopiayhteisökokeilujen ongelmallisimpi piirteitä. Utopiayhteisöt pyrkivät

9 pakenemaan vallitsevaa järjestelmää, mutta kohtaavat sen kaikkialla. Tämä tekee niistä yleensä epärealistisia kokeiluja, joskin ne ovat yleensä olleet hedelmällisiä uusille yhteisöllisille innovaatioille. Utopiayhteisöjen kokeiluista puhuttaessa kannattaa niiden varsinaisten pyrkimysten sijaan kiinnittää huomiota niiden perustamiseen liittyvän ajattelun logiikkaan, toisintoimisen logiikkaan. Vaikka utopiayhteisöt olivatkin usein epäonnistuneita kokeiluja, ei tämä vielä mielestäni tee niistä turhia, eikä tulevaisuudenkaan yhteisökokeiluista mielettömiä. Utopiayhteisökokeiluista täytyy poimia se, mikä niissä on toimivaa. Politiikka on uskoakseni kokeilun taidetta ja ilman rohkeita pyrkimyksiä järjestää elämämme toisin emme voi ratkaista nykyisyyden ongelmia. Yhteisökokeilut ovat vaihtoehtoisen toiminnan majakoita, jotka tarkastelevat kehityksen suuntia ja haistelevat sen trendejä. Ne ovat yhteiskunnallisen innovaation laboratorioita. Utopiayhteisölliset kokeilut on nykypäivänä rakennettava järjestelmän sisälle, koska niitä ei voida sen ulkopuolellekaan rakentaa. Utopiayhteisöjen mahdollisuus rakentaa uusi yhteiskunta on kenties lakannut, mutta niiden innoittama pyrkimys toisintoimimiseen on edelleen elossa. Näen utopiayhteisöjen henkeä nykypäivänä osuuskuntatoiminnan (jonka varhaisimpiin kehittelijöihin käsittelemäni Robert Owenkin kuului), aikapankkien, ekokommuunien ja vertaisverkkojen kaltaisissa ilmiöissä, joissa pyritään utopiayhteisöjen tavoin pakenemaan vallitsevaa järjestelmää. Tämä pako ei kuitenkaan ole pakoa uudelle mantereelle vaan pyrkimystä kehittää tietoisesti mahdollisuutta toimia toisin ja hankkia kokemuksia tulevaisuuden yhteiskuntaa varten. Utopiayhteisöt ovat kokeiluja, jotka laajentavat toiminnan kenttää ja siten mahdollisten maailmojen horisonttia. Utopiayhteisöt ovat uuden maailman alkioita. Kirjallisuus: Debord, Guy Spektaakkelin yhteiskunta. Suom. Tommi Uschanov. Helsinki: Summa. Deleuze, Gilles & Guattari, Felix Mitä filosofia on? Suom. Leevi Lehto. Helsinki: Gaudeamus. Engels, Friedrich Kommunismin periaatteet. Suomentajaa ei mainittu. Teoksessa Marx, Karl & Engels, Friedrich, Valitut teokset 1. Moskova: Kustannusliike Edistys Fourier, Charles Työn puoleensavetävyydestä. Suom. Antti Nylén. Teoksessa Utopiasosialistit. Toim. Ville-Juhani Sutinen. Turku: Savukeidas

10 Gunn, Richard The only real phoenix : Notes on apocalyptic and utopian thought. Edinburgh: Richard Gunn. Hoffrén, Jari Tarantellaa vai titaanien tanssia. Nietzsche/t, poliittinen diskurssi ja demokratia. Teoksessa Nietzschen hämärä. Pieni kirja Nietzschestä ja filosofiasta. Toim. Jukka Laari. Jyväskylä: SoPhi Linkola, Pentti Voisiko elämä voittaa ja millä ehdoilla. Helsinki: Tammi. Manuel, Frank E. & Manuel, Fritzie P Utopian Thought in the Western World. Oxford: Basil Blackwell. Marx, Karl Taloudellis-filosofiset käsikirjoitukset Suom. Antero Tiusanen. Moskova: Kustannusliike Edistys. Marx, Karl Pääoma. Poliittisen taloustieteen arvostelua. I Osa. Pääoman tuotantoprosessi. Suom. O. V. Louhivuori, Mauri Ryömä & Tuure Lehén. Helsinki: Kustannusyhtiö TA-Tieto. Nietzsche, Friedrich Moraalin alkuperästä. Pamfletti. Suom. J. A. Hollo. Helsinki: Otava. Palmgren, Raoul Toivon ja pelon utopiat. Helsinki: Kansankulttuuri. Peltoniemi, Teuvo "Historian suuret utopiayhteisöt" [online]. [Katsottu ]. Saatavilla www-muodossa: <URL: Pyhtilä, Marko Taiteen kritiikki ja kritiikin taide. Länsimaisen kulttuurinihilismin lyhyt oppimäärä. Helsinki: Like. Rahkonen, Keijo Utopiat ja anti-utopiat. Kirjoituksia vuosituhannen päättyessä. Tampere: Gaudeamus. Sederholm, Helena Intellektuaalista terrorismia. Kansainväliset situationistit Jyväskylä: Jyvaskylän yliopisto.

Demokratian ja kapitalismin suhde historiallisena ongelmana. Pauli Kettunen Luento 3: Demokratia ja sosialistinen kapitalismin kritiikki 28.1.

Demokratian ja kapitalismin suhde historiallisena ongelmana. Pauli Kettunen Luento 3: Demokratia ja sosialistinen kapitalismin kritiikki 28.1. Demokratian ja kapitalismin suhde historiallisena ongelmana Pauli Kettunen Luento 3: Demokratia ja sosialistinen kapitalismin kritiikki 28.1.2010 Palkkatyön lakkauttaminen: utopistisosialistit utopistisosialismi

Lisätiedot

HYVÄ ELÄMÄ KAIKILLE! UUSI AIKA ON TIE ETEENPÄIN

HYVÄ ELÄMÄ KAIKILLE! UUSI AIKA ON TIE ETEENPÄIN UUSI AIKA ON TIE ETEENPÄIN Nykyinen kapitalistinen taloudellinen ja poliittinen järjestelmämme ei ole enää kestävällä pohjalla Se on ajamassa meidät kohti taloudellista ja sosiaalista kaaosta sekä ekologista

Lisätiedot

Näkökulma korruptioon

Näkökulma korruptioon Anonyymi Näkökulma korruptioon Korruptoitu ihmismieli! 2001 Radikaali poliittista vapautta ajava liike, kuten anarkismi, puhuu aina paitsi yhteiskunnasta myös ihmisestä. Liian usein huomio kääntyy ihmisen

Lisätiedot

Konsultaatiotyö on sovellettua dramaturgiaa

Konsultaatiotyö on sovellettua dramaturgiaa Konsultaatiotyö on sovellettua dramaturgiaa Organisaatiodramaturgia (OD) tuomassa organisaatioon/konsultaatioon prosessien ymmärrystä -tragediassa siirtymä tapahtuu kriisin kautta, komediassa vastakohdat

Lisätiedot

Utooppinen horisontti ja locus

Utooppinen horisontti ja locus Populaarin utopiateorian kritiikki Author : keijolakkala Johdanto Tommi Uschanov kirjoitti Helsingin Sanomien sunnuntainumeroon (HS 2.6.2013) kiinnostavan kolumnin utopioista. Voi vain ilahtua kun tekstissä

Lisätiedot

Yhteiskuntafilosofia. - alueet ja päämäärät. Olli Loukola / käytännöllisen filosofian laitos / HY

Yhteiskuntafilosofia. - alueet ja päämäärät. Olli Loukola / käytännöllisen filosofian laitos / HY Yhteiskuntafilosofia - alueet ja päämäärät Olli Loukola / käytännöllisen filosofian laitos / HY 1 Yhteiskunnan tutkimuksen ja ajattelun alueet (A) yhteiskuntatiede (political science') (B) yhteiskuntafilosofia

Lisätiedot

Marx. Pekka Sutela Oulun yliopisto 24.2.2015

Marx. Pekka Sutela Oulun yliopisto 24.2.2015 Marx Pekka Sutela Oulun yliopisto 24.2.2015 Pekka Sutela 1 Adam Smithin kolme jälkeläistä 1800-luvun puoliväliin tultaessa Smithin perustalle oli kehittynyt kolme ajattelusuuntaa. Ne ovat eri muodoissa

Lisätiedot

Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla

Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla POIMU Sosiaalityön käytännönopettajien koulutus Kirsi Nousiainen 13.11.2014 Lahti 13.11.2014 Kirsi Nousiainen 1 Kolme näkökulmaa ohjaukseen 1. Ihminen

Lisätiedot

KUVATAIDE KOULUN OPPIAINEENA PIIRUSTUKSESTA VISUAALISEEN KULTTUURIKASVATUKSEEN

KUVATAIDE KOULUN OPPIAINEENA PIIRUSTUKSESTA VISUAALISEEN KULTTUURIKASVATUKSEEN KUVATAIDE KOULUN OPPIAINEENA PIIRUSTUKSESTA VISUAALISEEN KULTTUURIKASVATUKSEEN,,, Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako -työryhmä 18.11.2009 Pirkko Pohjakallio

Lisätiedot

UUSI AIKA. Sisällys NYT ON AIKA VALITA HYVÄ ELÄMÄ JA TULEVAISUUS, JOKA ON MAHDOLLINEN.

UUSI AIKA. Sisällys NYT ON AIKA VALITA HYVÄ ELÄMÄ JA TULEVAISUUS, JOKA ON MAHDOLLINEN. UUSI AIKA NYT ON AIKA VALITA HYVÄ ELÄMÄ JA TULEVAISUUS, JOKA ON MAHDOLLINEN. Me voimme päästä irti nykyisestä kestämättömästä elämäntavastamme ja maailmastamme ja luoda uuden maailman, joka ei ole enää

Lisätiedot

Moren alkuperäinen Utopia (1516) KEIJO S. LAKKALA Utopia ja apokalypsis

Moren alkuperäinen Utopia (1516) KEIJO S. LAKKALA Utopia ja apokalypsis KEIJO S. LAKKALA Utopia ja apokalypsis Utopialla on käsitteenä kaksi perusulottuvuutta, jotka kumpuavat sanan etymologiasta. Thomas Moren antamassa merkityksessä se tarkoittaa yhtäältä ou-toposta, olematonta

Lisätiedot

KIRJALLISUUDEN EKODYSTOPIAT. FT, Toni Lahtinen Tampereen yliopisto

KIRJALLISUUDEN EKODYSTOPIAT. FT, Toni Lahtinen Tampereen yliopisto KIRJALLISUUDEN EKODYSTOPIAT FT, Toni Lahtinen Tampereen yliopisto toni.lahtinen@uta.fi Ekologiset dystopiat kulttuuriteollinen trendi? Vuosituhannen vaihteessa luonnon ja kulttuurin suhteesta tuli yksi

Lisätiedot

Vasemmistoliiton perustava kokous

Vasemmistoliiton perustava kokous VASEMMISTOLIITTO - VÄNSTERFÖRBUNDET Sturenkatu 4 00510 Helsinki Puh. (90) 77 081 Vasemmistoliiton perustava kokous 28. - 29.4.1990 - huhtikuun julistus - ohjelma - liittohallitus - liittovaltuusto Vasemmistoliiton

Lisätiedot

Toimihenkilöliikkeen historia tutkijan vastuu

Toimihenkilöliikkeen historia tutkijan vastuu Toimihenkilöliikkeen historia tutkijan vastuu Pauli Kettunen Helsingin yliopisto Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos pauli.kettunen@helsinki.fi Henkisestä työstä tietoyhteiskuntaan Toimihenkilöliikkeen

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

8. Skolastiikan kritiikki

8. Skolastiikan kritiikki 8. Skolastiikan kritiikki luterilaisen ja katolisen reformaation ristiriidat kehittyivät Lutherin myöhäiskeskiajan teologiaan kohdistuvan kritiikin pohjalta reformoitu traditio omaksui suuren osan luterilaista

Lisätiedot

Mr & Mrs. Future. kysymystä. Mika Aaltonen & Rolf Jensen. Talentum Helsinki 2012

Mr & Mrs. Future. kysymystä. Mika Aaltonen & Rolf Jensen. Talentum Helsinki 2012 Mr & Mrs Future ja 5 suurta kysymystä Mika Aaltonen & Rolf Jensen Talentum Helsinki 2012 Englanninkielinen alkuperäisteos: Mr & Mrs Future. And the five big questions Copyright 2012 Talentum Media Oy ja

Lisätiedot

5.12 Elämänkatsomustieto

5.12 Elämänkatsomustieto 5.12 Elämänkatsomustieto Elämänkatsomustieto oppiaineena on perustaltaan monitieteinen. Filosofian ohella se hyödyntää niin ihmis-, yhteiskunta- kuin kulttuuritieteitäkin. Elämänkatsomustiedon opetuksessa

Lisätiedot

Kant Arvostelmia. Informaatioajan Filosofian kurssin essee. Otto Opiskelija 65041E

Kant Arvostelmia. Informaatioajan Filosofian kurssin essee. Otto Opiskelija 65041E Kant Arvostelmia Informaatioajan Filosofian kurssin essee Otto Opiskelija 65041E David Humen radikaalit näkemykset kausaaliudesta ja siitä johdetut ajatukset metafysiikan olemuksesta (tai pikemminkin olemattomuudesta)

Lisätiedot

Kolmannen ja neljännen asteen yhtälöistä

Kolmannen ja neljännen asteen yhtälöistä Solmu /019 7 Kolmannen neljännen asteen yhtälöistä Esa V. Vesalainen Matematik och statistik, Åbo Akademi Tämän pienen artikkelin tarkoituksena on satuilla hieman algebrallisista yhtälöistä. Erityisesti

Lisätiedot

IHMISOIKEUSKASVATUS Filosofiaa lapsille -menetelmällä

IHMISOIKEUSKASVATUS Filosofiaa lapsille -menetelmällä Pohdi! Seisot junaradan varrella. Radalla on 40 miestä tekemässä radankorjaustöitä. Äkkiä huomaat junan lähestyvän, mutta olet liian kaukana etkä pysty varoittamaan miehiä, eivätkä he itse huomaa junan

Lisätiedot

Elämän mullistavat muutokset. Keijo Markova 5.12.2013 parisuhdeterapeutti

Elämän mullistavat muutokset. Keijo Markova 5.12.2013 parisuhdeterapeutti Elämän mullistavat muutokset Keijo Markova 5.12.2013 parisuhdeterapeutti Miksi haluan puhu muutoksista? Muutos lisää stressiä yksilölle, parille ja perheelle Stressi voi olla niin suuri, ettei meidän opitut

Lisätiedot

Lausunto tulevaisuusvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa Jaettu ymmärrys työn murroksesta

Lausunto tulevaisuusvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa Jaettu ymmärrys työn murroksesta Lausunto tulevaisuusvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa Jaettu ymmärrys työn murroksesta 7.11.2017 Paula Laine Johtaja, ennakointi ja strategia Sitra TYÖN JA

Lisätiedot

Feminismit. Syksy 2012.

Feminismit. Syksy 2012. Feminismit Syksy 2012. Eron politiikat Tasa-arvon maailma on laillistetun ja yksiulotteisen sorron maailma; eron maailma on maailma, jossa sorto heittää aseensa ja antautuu elämän moneudelle ja monimuotoisuudelle.

Lisätiedot

SISÄ LTÖ. A lkulause... 3

SISÄ LTÖ. A lkulause... 3 SISÄ LTÖ A lkulause... 3 JOHDANTO / luku. FILOSOFIAN TUTKIMUSKOHDE... 7 1. Filosofian peruskysymys. Materialismi ja idealismi pääsuuntina filosofiassa... S 2. Filosofian suhde muihin tieteisiin. Marxilaisen

Lisätiedot

Taiteen ja sosiaalityön rajalla. Arja Honkakoski

Taiteen ja sosiaalityön rajalla. Arja Honkakoski Taiteen ja sosiaalityön rajalla Aikuissosiaalityön i i päivät ä 18.-19.1.201119 1 Työryhmä 19.1.2011: Taiteen avaamat mahdollisuudet d sosiaalityössä Arja Honkakoski Mahdollisuus enemmän kuin todellisuus?

Lisätiedot

Lausunto sosiaali- ja terveysvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa: Jaettu ymmärrys työn murroksesta

Lausunto sosiaali- ja terveysvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa: Jaettu ymmärrys työn murroksesta Lausunto sosiaali- ja terveysvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa: Jaettu ymmärrys työn murroksesta 3.10.2017 Paula Laine Johtaja, ennakointi ja strategia Sitra

Lisätiedot

4. Johannes Duns Scotus (k. 1308)

4. Johannes Duns Scotus (k. 1308) 4. Johannes Duns Scotus (k. 1308) 57 Elämä Skotlannista fransiskaani, opiskeli Oxfordissa ja Pariisissa opetti pari vuotta Pariisissa ja vähän aikaa Kölnissä doctor subtilis (terävä/hienosyinen opettaja)

Lisätiedot

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet 1. Kysy Asiakkaalta: Tunnista elämästäsi jokin toistuva malli, jota et ole onnistunut muuttamaan tai jokin ei-haluttu käyttäytymismalli tai tunne, tai joku epämiellyttävä

Lisätiedot

Taide, tutkimus, rii. Metodologia 2012

Taide, tutkimus, rii. Metodologia 2012 Taide, tutkimus, rii. Metodologia 2012 Miksi ja mitä taiteellinen tutkimus? Ei taiteen tutkimusta eikä taiteilijan tekemää tutkimusta = taiteilijan, tutkijan ja maallikon välisen eron krii.stä tutkimista

Lisätiedot

Ajatuksia kulttuurisensitiivisyydestä

Ajatuksia kulttuurisensitiivisyydestä Ajatuksia kulttuurisensitiivisyydestä Mitä kulttuurisensitiivisyys on? Kulttuurisensitiivisyydellä tarkoitetaan halua, kykyä ja herkkyyttä ymmärtää eri taustoista tulevaa ihmistä (THL) Positiivinen, toista

Lisätiedot

MIKÄ TAI MITÄ ON USKONTO?

MIKÄ TAI MITÄ ON USKONTO? MIKÄ TAI MITÄ ON USKONTO? Uskonto voidaan määritellä monella eri tavalla... Mitkä asiat tekevät jostain ilmiöstä uskonnon? Onko jotain asiaa, joka olisi yhteinen kaikille uskonnoille? Uskontoja voidaan

Lisätiedot

juhani pietarinen Opas Spinozan Etiikkaan

juhani pietarinen Opas Spinozan Etiikkaan juhani pietarinen Opas Spinozan Etiikkaan 3 Copyright 2019 Kirjoittaja & Gaudeamus Kansi: Jukka Aalto Gaudeamus Oy www.gaudeamus.fi KL 11.3 UDK 17, 11/12 ISBN 978-952-345-017-2 Painopaikka: Tallinna Raamatutrükikoja

Lisätiedot

Oppimispolku Teollistuva maailma

Oppimispolku Teollistuva maailma Teollistuva maailma Kesto: 3 x 75 min Tavoitteet Tietotavoitteet ymmärtää teollistumisen taustatekijät hahmottaa, miten koneet vaikuttivat teollistumiseen ja miten teollistuminen levisi eri maihin osata

Lisätiedot

Eskatologia. Oppi lopusta

Eskatologia. Oppi lopusta Eskatologia Oppi lopusta ta eskhata = viimeiset ajat/tapahtumat Oppi lopusta ja maailmankaikkeuden päätöksestä Ihmisen kuolema = oman elämän eskatologinen loppu Maailmanloppu koko todellisuuden eskatologinen

Lisätiedot

Yhteiset mahdollisuudet yhdessä oppien

Yhteiset mahdollisuudet yhdessä oppien Yhteiset mahdollisuudet yhdessä oppien Rehtori, Diakonia-ammattikorkeakoulu Valtakunnalliset päihde- ja mielenterveyspäivät, Tampere-talo Isot ajurit Kaksi isoa ajuria: kansantalous ja kunta- ja palvelurakenne

Lisätiedot

Luonnon monet kasvot:

Luonnon monet kasvot: Luonnon monet kasvot: teknologinen ja fokaalinen luonto Ylä-Lapissa Sanna Hast Jyväskylän yliopisto sanna.t.hast@jyu.fi Pro Gradu: Releasing Upper Lapland Martin Heidegger and the question concerning nature

Lisätiedot

Kirja-analyysi Nuortenkirjan tulkintatehtävä Anna Alatalo

Kirja-analyysi Nuortenkirjan tulkintatehtävä Anna Alatalo Kirja-analyysi Nuortenkirjan tulkintatehtävä Anna Alatalo Anna Alatalo Aihe Mistä teos kertoo? - Aihe on konkreettisesti selitettävissä oleva kokonaisuus, joka kirjassa kuvataan. - Mika Wickströmin Kypärätempun

Lisätiedot

Ajatuksia sivistyksen suunnasta Sivistyksen sivuhuoneessa. Peter Johnson

Ajatuksia sivistyksen suunnasta Sivistyksen sivuhuoneessa. Peter Johnson Ajatuksia sivistyksen suunnasta Sivistyksen sivuhuoneessa Peter Johnson 29.1.2016 Sivistyksen aika Sivistys on parin vuosisadan aikana taipunut moneen muotoon. Se on tavattoman dynaaminen ja monimuotoinen

Lisätiedot

Anonyymi. Anarkoprimitivismi. Sivilisaatiokriittistä ekoanarkiaa

Anonyymi. Anarkoprimitivismi. Sivilisaatiokriittistä ekoanarkiaa Anonyymi Anarkoprimitivismi Sivilisaatiokriittistä ekoanarkiaa Anarkistit kritisoivat paitsi kapitalismia myös kaikkia muita ylivallan muotoja. Siis myös valtiota (mukaan lukien sosialistiset), uskontoa

Lisätiedot

Uudistushalun historiaa Anders Chydeniuksesta tuntemattomaan innovaatiokonsulttiin. Pauli Kettunen Luento 4. Uusi ihminen

Uudistushalun historiaa Anders Chydeniuksesta tuntemattomaan innovaatiokonsulttiin. Pauli Kettunen Luento 4. Uusi ihminen Uudistushalun historiaa Anders Chydeniuksesta tuntemattomaan innovaatiokonsulttiin Pauli Kettunen Luento 4. Uusi ihminen 9.2.2011 Mistä muutoksen lähdettävä? tehkää parannus! hengellinen uudestisyntyminen

Lisätiedot

Stratox Oy 12.9.2007 Heikki Nummelin

Stratox Oy 12.9.2007 Heikki Nummelin Stratox Oy 12.9.2007 Heikki Nummelin www.stratox.fi Aarrekartta on erinomainen työkalu kun haluat suunnitella omaa elämääsi ja tavoitteitasi. Tässä ohjeessa monivuotinen kumppanini Markku Jokila on kuvannut

Lisätiedot

POLIITTINEN OSALLISTUMINEN ( ) Maria Bäck, tutkijatohtori, VTT Tampereen yliopisto

POLIITTINEN OSALLISTUMINEN ( ) Maria Bäck, tutkijatohtori, VTT Tampereen yliopisto POLIITTINEN OSALLISTUMINEN (17.11 2017) Maria Bäck, tutkijatohtori, VTT Tampereen yliopisto (maria.back@uta.fi) MUUTTUVA YHTEISKUNTA JA OSALLISTUMINEN Demokratia ei ole staattinen tila demokratian ja kansalaisten

Lisätiedot

Taloudellisten järjestelmien historiallinen kehitys

Taloudellisten järjestelmien historiallinen kehitys Työpoli(ikka 2 2014 Taloudellisten järjestelmien historiallinen kehitys Esikapitalistinen vaihe Merkantilismi Tavaroiden tuottaminen rahan avulla (T 1 -R-T 2 ) Teollinen kapitalismi: esifordismi ja fordismi

Lisätiedot

II Elämän tarkoituksettomuuskokemuksen taustaa

II Elämän tarkoituksettomuuskokemuksen taustaa Sisältö Alkusanat... 11 I Sattuma vai tarkoitus? Elämä on mutta mitä?... 17 Kirjan rakenne ja lukuohje.... 23 Kaksi uudistamisen ja itsekasvatuksen tapaa... 28 Sydämen ajattelu... 31 II Elämän tarkoituksettomuuskokemuksen

Lisätiedot

& siihen liittyvät työssä jaksamisen ja jatkamisen kysymykset

& siihen liittyvät työssä jaksamisen ja jatkamisen kysymykset Antti Kasvio: Työelämän muutokset & siihen liittyvät työssä jaksamisen ja jatkamisen kysymykset Esitys Punk-hankkeen seminaarissa 21.1.2010 Miten työ on nykyään muuttumassa? Perinteinen modernisaatioteoreettinen

Lisätiedot

Osaamisperustaisen opetussuunnitelman ABC , Futurex -seminaari Mika Saranpää / HH AOKK

Osaamisperustaisen opetussuunnitelman ABC , Futurex -seminaari Mika Saranpää / HH AOKK Osaamisperustaisen opetussuunnitelman ABC 11.10.2011, Futurex -seminaari Mika Saranpää / HH AOKK Oppisopimustyyppisen täydennyskoulutuksen kaksi vaihtoehtoa: hegeliläinen ja marksilainen Toisaalta, Gilles

Lisätiedot

KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN

KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN Sisällysluettelo I Usko Vakaumus Uskonto... 2 Käsitteiden määrittely... 2 Käsitteiden soveltaminen... 2 Kappalekohtaiset pienet esseetehtävät... 2 Laajemmat,

Lisätiedot

ONKO TYÖELÄMÄSSÄ VARAA KOHTUUTEEN? Puheenvuoro Liideri-ohjelman aamukahvitilaisuudessa 24.9. 2014

ONKO TYÖELÄMÄSSÄ VARAA KOHTUUTEEN? Puheenvuoro Liideri-ohjelman aamukahvitilaisuudessa 24.9. 2014 Antti Kasvio, vanhempi tutkija ONKO TYÖELÄMÄSSÄ VARAA KOHTUUTEEN? Puheenvuoro Liideri-ohjelman aamukahvitilaisuudessa 24.9. 2014 Kohtuullisia toiveita ILO:n mukaan kaikilla työikään kasvavilla kansalaisilla

Lisätiedot

1. Uskon puolustus. Jyväskylän Vapaaseurakunta

1. Uskon puolustus. Jyväskylän Vapaaseurakunta 1. Uskon puolustus Jyväskylän Vapaaseurakunta 2. Sisältö Klo 12-13.30 Timo K: 1) Katsaus ateismiin ja uusateismiin 2) Mitä meiltä kysytään? Mitä vastamme kysymyksiin? *Miksi on kärsimystä, jos Jumala on

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

TULEVA TYÖELÄMÄ Alustus seminaarissa Haasteet kovenevat millaista kuntoutusta työikäisille? Paasitorni 30.9. 2014

TULEVA TYÖELÄMÄ Alustus seminaarissa Haasteet kovenevat millaista kuntoutusta työikäisille? Paasitorni 30.9. 2014 Antti Kasvio, vanhempi tutkija TULEVA TYÖELÄMÄ Alustus seminaarissa Haasteet kovenevat millaista kuntoutusta työikäisille? Paasitorni 30.9. 2014 Ennakoinnin vaikea tehtävä Aiempia säännönmukaisuuksia talouskasvu

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

Aino Kääriäinen Aino Kääriäinen yliopistonlehtori Helsingin yliopisto

Aino Kääriäinen Aino Kääriäinen yliopistonlehtori Helsingin yliopisto 30.9.2011 Aino Kääriäinen yliopistonlehtori Helsingin yliopisto 1 2 1 Asiakirjojen kirjoittamisesta? Asiakkaiden tekemisten kirjoittamisesta? Työntekijöiden näkemysten kirjoittamisesta? Työskentelyn dokumentoinnista?

Lisätiedot

Esa Saarinen Henkinen kasvu, soveltava filosofia ja systeemiäly

Esa Saarinen Henkinen kasvu, soveltava filosofia ja systeemiäly Esa Saarinen Henkinen kasvu, soveltava filosofia ja systeemiäly Teknillinen korkeakoulu kevät 2007 luento II, unplugged S ystems Analysis Laboratory Helsinki University of Technology Raphael: School of

Lisätiedot

Etnografia palvelumuotoilun lähtökohtana

Etnografia palvelumuotoilun lähtökohtana People-centric problem solving Etnografia palvelumuotoilun lähtökohtana Gemic on strategiseen tutkimukseen, ihmislähtöisiin innovaatioihin ja liiketoiminnan kehittämiseen erikoistunut konsulttitoimisto.

Lisätiedot

TUTKIJAN REFLEKSIIVISEN ASEMOITUMISEN VAIKUTUS TUTKIMUSPROSESSIIN

TUTKIJAN REFLEKSIIVISEN ASEMOITUMISEN VAIKUTUS TUTKIMUSPROSESSIIN TUTKIJAN REFLEKSIIVISEN ASEMOITUMISEN VAIKUTUS TUTKIMUSPROSESSIIN Sosiaalipedagogiikan päivät 2018, Kemi Kirsi Vaistela Itä-Suomen yliopisto SCE-tohtoriohjelma TUTKIMUKSENI AIHE, TAVOITE JA METODIIKKA

Lisätiedot

Globaalin talouden murros. Leena Mörttinen 22.1.2015

Globaalin talouden murros. Leena Mörttinen 22.1.2015 Globaalin talouden murros Leena Mörttinen 22.1.2015 Globaalin talouden murros: kolme näkökulmaa 1. Teollisuuden murros: uudet teknologiat sekä tuhoavat että luovat uutta 2. Politiikan murros: poliittiset

Lisätiedot

Anonyymi. Joitain merkintöjä kapinallisesta anarkismista

Anonyymi. Joitain merkintöjä kapinallisesta anarkismista Anonyymi Joitain merkintöjä kapinallisesta anarkismista Sisältö 1: VALTIO EI TULE VAIN KATOAMAAN; HYÖKKÄÄ..... 4 2. OMATOIMISUUS vs. ohjattu kapina: kapinasta vallankumoukseen.......................................

Lisätiedot

Poliittinen analyysi. Kevät 2010

Poliittinen analyysi. Kevät 2010 Poliittinen analyysi Kevät 2010 Mitä vaaditaan? 1. Oma kirjallinen työ Pituus n. 10 sivua Lähteitä n. 10 2. Opponointi 3. Osallistuminen metodiluennoille ja aktiivinen osallistuminen seminaari-istuntoihin

Lisätiedot

Sijoitetun lapsen ja hänen perheensä tukeminen ja jälleenyhdistäminen - SOS-Lapsikylä ry:n kehittämishanke

Sijoitetun lapsen ja hänen perheensä tukeminen ja jälleenyhdistäminen - SOS-Lapsikylä ry:n kehittämishanke Sijoitetun lapsen ja hänen perheensä tukeminen ja jälleenyhdistäminen - SOS-Lapsikylä ry:n kehittämishanke SOS-LAPSIKYLÄ RY Vuonna 1962 perustettu SOS-Lapsikylä ry on osa maailmanlaajuista SOS Children

Lisätiedot

Ihmis- ja oppimiskäsitykset taideopetuksessa. Kevät 2012 Eeva Anttila eeva.anttila@teak.fi

Ihmis- ja oppimiskäsitykset taideopetuksessa. Kevät 2012 Eeva Anttila eeva.anttila@teak.fi Ihmis- ja oppimiskäsitykset taideopetuksessa Kevät 2012 Eeva Anttila eeva.anttila@teak.fi Kurssin tarkoituksesta ja tavoitteista Kurssilla avataan ja pohditaan keskeisimpiä oppimiseen liittyviä käsitteitä

Lisätiedot

Puolueettomuus. Autettavan Toiminnan ehdoilla toimiminen ilo

Puolueettomuus. Autettavan Toiminnan ehdoilla toimiminen ilo Puolueettomuus Vapaaehtoistoiminnassa toimitaan tasapuolisesti kaikkien edun mukaisesti. Vapaaehtoinen ei asetu kenenkään puolelle vaan pyrkii toimimaan yhteistyössä eri osapuolten kanssa. Mahdollisissa

Lisätiedot

SUKUPUOLI IKÄÄNTYVÄSSÄ YHTEISKUNNASSA YTI-LUENNOT 30.10.2012 HANNA OJALA KT, TUTKIJATOHTORI TUTKIJAKOLLEGIUM HANNA.L.OJALA@UTA.FI

SUKUPUOLI IKÄÄNTYVÄSSÄ YHTEISKUNNASSA YTI-LUENNOT 30.10.2012 HANNA OJALA KT, TUTKIJATOHTORI TUTKIJAKOLLEGIUM HANNA.L.OJALA@UTA.FI SUKUPUOLI IKÄÄNTYVÄSSÄ YHTEISKUNNASSA YTI-LUENNOT 30.10.2012 HANNA OJALA KT, TUTKIJATOHTORI TUTKIJAKOLLEGIUM HANNA.L.OJALA@UTA.FI Kunnes kaupunki meidät erottaa / HS 23.11.2008 2 TÄLLÄ LUENNOLLA (1) Aiheena

Lisätiedot

LUKIO Tilauslista ja hinnasto 2019

LUKIO Tilauslista ja hinnasto 2019 Hinnat ovat 1.1.2019 voimaan tulleita kustantajan hintoja. Pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin. TILAUKSET: www.oppinet.fi, asiakaspalvelu.publishing@edita.fi, p. 020 450 010 PALAUTUKSET: Tilatuilla tuotteilla

Lisätiedot

ESSE 1, PUUKAUPUNKISTUDIO 2015

ESSE 1, PUUKAUPUNKISTUDIO 2015 ESSE 1, PUUKAUPUNKISTUDIO 2015 Ida Fraser 2.11.2015 Kurssia aloitettiin pohtimalla annettua teema ryhmässä. Ryhmämme teemana oli identiteetti. Jouduimme aluksi määrittelemään itsellemme mitä identiteetti

Lisätiedot

Oped exo -uraohjauksen työkalun rakentamista. Leena Jokinen

Oped exo -uraohjauksen työkalun rakentamista. Leena Jokinen Oped exo -uraohjauksen työkalun rakentamista Leena Jokinen 31.3.2006 Osaamisen ennakoinnin prosessi SWOT Asiakasanalyysi Kilpailijaanalyysi Henkilöstöhaastattelut Skenaariot Visio Kompetenssit Strategia

Lisätiedot

Uusien liiketoimintamahdollisuuksien tunnistaminen ja pitchaus: Osa 1. tunnistaminen

Uusien liiketoimintamahdollisuuksien tunnistaminen ja pitchaus: Osa 1. tunnistaminen 2O16-1-DEO2-KA2O2-003277 Uusien liiketoimintamahdollisuuksien tunnistaminen ja pitchaus: Osa 1 Uusien liiketoimintamahdollisuuksien tunnistaminen Hanke on rahoitettu Euroopan komission tuella. Tästä julkaisusta

Lisätiedot

Suomen täyttäessä 100-vuotta maailma on epävarmuuden tilassa. Miltä huominen pohjolassa näyttää?

Suomen täyttäessä 100-vuotta maailma on epävarmuuden tilassa. Miltä huominen pohjolassa näyttää? Suomen täyttäessä 100-vuotta maailma on epävarmuuden tilassa. Miltä huominen pohjolassa näyttää? Reaktiomme seuraavaan kolmeen trendiin määrittelee pohjoismaisen mallin suunnan. TYÖN JA TOIMEENTULON ARVOITUS

Lisätiedot

NUORET OSAAJAT TYÖELÄMÄSSÄ 2017

NUORET OSAAJAT TYÖELÄMÄSSÄ 2017 NUORET OSAAJAT TYÖELÄMÄSSÄ 2017 GRADUATES AT WORK Millaisia ajatuksia ja odotuksia nuorilla osaajilla on työelämästä? Nuoret Osaajat työelämässä -tutkimus on Studentworkin vuosittain toteuttama selvitys

Lisätiedot

Tulevaisuuden markkinat tulevaisuuden yrittäjä. Vesa Puhakka vesa.puhakka@oulu.fi

Tulevaisuuden markkinat tulevaisuuden yrittäjä. Vesa Puhakka vesa.puhakka@oulu.fi Tulevaisuuden markkinat tulevaisuuden yrittäjä Vesa Puhakka vesa.puhakka@oulu.fi Dynaamisessa liiketoimintaympäristössä on valtavasti informaatiota mutta vähän tietoa. Koska suurin osa yrityksistä ja ihmisistä

Lisätiedot

Suomalaisten yritysten kokemuksia Kiinasta liiketoiminta-alueena

Suomalaisten yritysten kokemuksia Kiinasta liiketoiminta-alueena Suomalaisten yritysten kokemuksia Kiinasta liiketoiminta-alueena KTT, KM Arja Rankinen Suomen Liikemiesten Kauppaopisto 4.6.2010 Kulttuurinen näkökulma Kulttuurin perusta Kulttuuri Sosiaalinen käyttäytyminen

Lisätiedot

Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen

Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta 21.4.2017 ESITYS VALIOKUNNASSA Professori Marja Vaarama, Itä-Suomen yliopisto marja.vaarama@uef.fi Marja Vaarama 20.4.2017 1 Kestävä

Lisätiedot

Aleksi Neuvonen Demos Helsinki Aikamme kaupunkien kaksi kulttuuria

Aleksi Neuvonen Demos Helsinki  Aikamme kaupunkien kaksi kulttuuria Aleksi Neuvonen Demos Helsinki www.demos.fi Aikamme kaupunkien kaksi kulttuuria Demos Helsinki www.demos.fi Demos Helsinki on Suomen ensimmäinen riippumaton ajatushautomo, think tank. Sen perusti joukko

Lisätiedot

2. Teologia ja tiede. Tiede ja uskonto

2. Teologia ja tiede. Tiede ja uskonto 2. Teologia ja tiede akateeminen ja kirkollinen teologia perinteinen teologia esim. Augustinus, Luther yliopistot kristillisten hallitsijoiden palveluksessa 13 Tiede ja uskonto uskonto tieteen näkökulmasta

Lisätiedot

VAIKUTTAVUUS- KETJU 1

VAIKUTTAVUUS- KETJU 1 VAIKUTTAVUUS- KETJU 1 Sisältö Vaikuttavuusketju....... 3 Tarve 4 Visio. 4 Tavoite..... 4 Resurssit...5 Toimenpiteet....5 Tulokset.....5 Vaikuttavuus.....5 Hyvän mitat Tietojen keräämisen suunnitelma 6

Lisätiedot

KASVUYRITTÄMISEN KÄSIKIRJA II. Vesa Tiensuu KOHTI KAUHIAA KASVUA

KASVUYRITTÄMISEN KÄSIKIRJA II. Vesa Tiensuu KOHTI KAUHIAA KASVUA KASVUYRITTÄMISEN KÄSIKIRJA II Vesa Tiensuu KOHTI KAUHIAA KASVUA SISÄLLYS ESIPUHE 6 I LIIKETOIMINNAN KESKEISET KYSYMYKSET 7 1. Konseptijohtaminen kauhian kasvun ajuri 8 1.1 Kohti konseptijohtamista 9 1.2

Lisätiedot

A-Sanomat. SAL-Jyväskylä. 1990-luku. Suomen Anarkistiliiton Jyväskylän paikallisosaston julkaisema lehtinen. Anarkistinen kirjasto Anti-Copyright

A-Sanomat. SAL-Jyväskylä. 1990-luku. Suomen Anarkistiliiton Jyväskylän paikallisosaston julkaisema lehtinen. Anarkistinen kirjasto Anti-Copyright Anarkistinen kirjasto Anti-Copyright A-Sanomat Suomen Anarkistiliiton Jyväskylän paikallisosaston julkaisema lehtinen SAL-Jyväskylä 1990-luku SAL-Jyväskylä A-Sanomat Suomen Anarkistiliiton Jyväskylän paikallisosaston

Lisätiedot

Ilmastonmuutos ja hyvinvointi: Länsimaisen arkielämän politiikka. Liisa Häikiö

Ilmastonmuutos ja hyvinvointi: Länsimaisen arkielämän politiikka. Liisa Häikiö Ilmastonmuutos ja hyvinvointi: Länsimaisen arkielämän politiikka Liisa Häikiö Idea: Ongelman määrittely: mistä on kysymys? Miten ongelma on mahdollista ratkaista? Hyvinvointi: Mitä se on? Sosiaalipolitiikka:

Lisätiedot

Lyhyet kurssikuvaukset

Lyhyet kurssikuvaukset Uskonto, evankelis-luterilainen Pakolliset 1-2, syventävät 3-6, soveltava 7 Kurssit suositellaan suoritettavaksi numerojärjestyksessä. UE01 Uskonto ilmiönä kristinuskon, juutalaisuuden ja islamin jäljillä

Lisätiedot

Proaktiivinen strateginen johtaminen - lähtökohtia ja periaatteita. Arto Haveri Tulevaisuus Pirkanmaalla 25.10.2013

Proaktiivinen strateginen johtaminen - lähtökohtia ja periaatteita. Arto Haveri Tulevaisuus Pirkanmaalla 25.10.2013 Proaktiivinen strateginen johtaminen - lähtökohtia ja periaatteita Arto Haveri Tulevaisuus Pirkanmaalla 25.10.2013 Kompleksisuus ja dynaamisuus Kuntien kuten muidenkin organisaatioiden nähdään toimivan

Lisätiedot

Megatrendit. Paula Laine Johtaja, Ennakointi ja strategia, Sitra

Megatrendit. Paula Laine Johtaja, Ennakointi ja strategia, Sitra Megatrendit Paula Laine Johtaja, Ennakointi ja strategia, Sitra 15.3.2018 ONKO ELÄMÄ NYKYISIN PAREMPAA KUIN 50 VUOTTA SITTEN? % ihmisistä sanoo Elämä maassamme tänään on kuin 50 vuotta sitten kaltaisilleni

Lisätiedot

ELÄMÄNFILOSOFIA Kuolema

ELÄMÄNFILOSOFIA Kuolema Kuolema Kuolema korjaa jokaisen ennemmin tai myöhemmin. Miten tietoisuus kuolemasta ja kuolevaisuudesta vaikuttaa elämään? Tekeekö tietoisuus kuolemasta elämästä mielekkäämpää? Kirjatkaa alla olevaan tilaan

Lisätiedot

Carol Ehrlich. 70-luvun naisliike

Carol Ehrlich. 70-luvun naisliike Carol Ehrlich 70-luvun naisliike 1980 Miten paljon naisliike on muuttunut viimeisten kymmenen vuoden aikana? Liberaali haara ei ole muuttunut juuri lainkaan. Yhä yritetään saada 52% vallasta siinä taloudellisessa

Lisätiedot

Myönteinen vuorovaikutus työelämässä

Myönteinen vuorovaikutus työelämässä Myönteinen vuorovaikutus työelämässä Tarkoitus ja arvot tuovat työhön mielekkyyden, innostuksen ja sitoutumisen Suomen Logoterapiainstituutti Oy:n 10-vuotisjuhlaseminaari Turku 12. 13.10.2013 Iina Åman

Lisätiedot

Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus historian valossa

Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus historian valossa Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus historian valossa Pauli Kettunen Helsingin yliopisto Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos Kestävä hyvinvointi -seminaari Helsingin yliopisto 10.4.2013 Halusimme

Lisätiedot

Miksi olette tällä kurssilla?

Miksi olette tällä kurssilla? Miksi olette tällä kurssilla? Tämän vuoden peruskurssit Ideat ja aatevirtaukset (I & II & III periodi) Politiikka ja diplomatia (II periodi) Kulttuuri ja yhteiskunta (II periodi) Talous ja talouspolitiikka

Lisätiedot

Tutkimusetiikka yhteiskunnallisena kiinnostuksen kohteena: riittääkö itsesäätely?

Tutkimusetiikka yhteiskunnallisena kiinnostuksen kohteena: riittääkö itsesäätely? Tutkimusetiikka yhteiskunnallisena kiinnostuksen kohteena: riittääkö itsesäätely? Lääketieteellisen tutkimusetiikan seminaari 2.11.2011 Jaana Hallamaa 2.11.2011 1 Tutkimusetiikan paradoksi Itsesäätely

Lisätiedot

Alusta loppuun vaiko olemassaolon pyörässä?

Alusta loppuun vaiko olemassaolon pyörässä? Ilmestys (kr. Αποκαλυψις) tarkoittaa verhon pois ottamista. Emme näe verhottuja asioita ennen niiden paljastumista, ilmoittamista. Jumala on aina paljastanut omilleen sen, mikä on tarpeen tietää tulevaisuudesta.

Lisätiedot

Pekka Lund 24.2.2015. Ikääntyneiden peliriippuvuus

Pekka Lund 24.2.2015. Ikääntyneiden peliriippuvuus Ikääntyneiden peliriippuvuus Ketä sinä ajattelet, kun alamme puhua ikäihmisten peliongelmista? Milloin pelaaminen on ongelmallista? Milloin pelaaminen on ongelmallista? Pelaamista ei tule ylipatologisoida:

Lisätiedot

HISTORIA PERUSOPETUKSESSA katsaus 16.12.2009 Arja Virta. Kasvatustieteiden tiedekunta, Opettajankoulutuslaitos (Turku)

HISTORIA PERUSOPETUKSESSA katsaus 16.12.2009 Arja Virta. Kasvatustieteiden tiedekunta, Opettajankoulutuslaitos (Turku) HISTORIA PERUSOPETUKSESSA katsaus 16.12.2009 Arja Virta Kasvatustieteiden tiedekunta, Opettajankoulutuslaitos (Turku) 1. Historia ja tulevaisuuden valmiudet Lähtökohtakysymyksiä: MIKSI historiaa opetetaan,

Lisätiedot

Miten luodaan kestävän kehityksen hyvinvointia kaikille?

Miten luodaan kestävän kehityksen hyvinvointia kaikille? Miten luodaan kestävän kehityksen hyvinvointia kaikille? Maailman Alzheimer -päivän muistiseminaari 20.9.2013 Seminaarin teema: Välitä Timo Järvensivu, KTT, tutkija Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu KESTÄVÄ

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:5

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:5 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:5 Asia Hakija Hautamuistomerkin kuvaaminen kirjaan A Annettu 3.3.2009 Tiivistelmä Tekijänoikeudella suojattujen hautamuistomerkkien ja niihin sisältyvien patsaiden valokuvaaminen

Lisätiedot

Kulttuuriperintö huomenna Elämystalouden arvokohde vai osallisuus tulevaisuuden rakentamisessa?

Kulttuuriperintö huomenna Elämystalouden arvokohde vai osallisuus tulevaisuuden rakentamisessa? Kulttuuriperintö huomenna Elämystalouden arvokohde vai osallisuus tulevaisuuden rakentamisessa? Professori Katriina Siivonen, Helsingin yliopisto Elävä perinne! Avaus aineettoman kulttuuriperinnön vaalimiseen

Lisätiedot

Vastaväitteiden purku materiaali

Vastaväitteiden purku materiaali Vastaväitteiden purku materiaali Ymmärrä, vastaa, ohjaa Ja kun Kun vastaväitteet on purettu, niin; Odota vastausta viimeiseen kysymykseen ja kun saat vastauksen kyllä, niin silloin voit todeta hienoa!

Lisätiedot

Huomio kiinnitetään kielteisiin asioihin ja myönteiset puolet pyritään rajaamaan pois.

Huomio kiinnitetään kielteisiin asioihin ja myönteiset puolet pyritään rajaamaan pois. 1. Suodattaminen Huomio kiinnitetään kielteisiin asioihin ja myönteiset puolet pyritään rajaamaan pois. Esim. Kiinnitän huomiota hikoiluuni ja jännittämiseeni, mutta en mieti lainkaan, onko minua kohtaan

Lisätiedot

Siksi nyt on tärkeää. On mahdollista että: TYÖN JA TOIMEENTULON ARVOITUS. Työ muuttuu mutta sitä on runsaasti ja palkkatyötä riittää kaikille.

Siksi nyt on tärkeää. On mahdollista että: TYÖN JA TOIMEENTULON ARVOITUS. Työ muuttuu mutta sitä on runsaasti ja palkkatyötä riittää kaikille. TYÖN JA TOIMEENTULON ARVOITUS Työn maailma on tuntemattoman äärellä: automatisaatio, robotisaatio, keinoäly ja digitaaliset alustat muokkaavat eri aloja teollisuudesta hoivaan ja tietotyöhön. Todennäköisesti

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

Osallisuuden olot, tilat ja suhteet

Osallisuuden olot, tilat ja suhteet Osallisuuden olot, tilat ja suhteet Anna-Maria Isola, Mariitta Vaara & Sokra-koordinaatio 26.09.2016 Osallisuuden olot Ihminen kokee olevansa merkityksellinen osa kokonaisuutta. Hän tulee kuulluksi itsenään

Lisätiedot