Loppukertomus. Oikeudenmukaisia työpaikkoja ja kasvua käsittelevä sosiaalialan huippukokous Göteborgissa 17. marraskuuta 2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Loppukertomus. Oikeudenmukaisia työpaikkoja ja kasvua käsittelevä sosiaalialan huippukokous Göteborgissa 17. marraskuuta 2017"

Transkriptio

1 Loppukertomus Oikeudenmukaisia työpaikkoja ja kasvua käsittelevä sosiaalialan huippukokous Göteborgissa 17. marraskuuta 2017

2 Euroopan valtion- ja hallitusten päämiehet kokoontuivat 17. marraskuuta 2017 Göteborgissa EU:n toimielinten, työmarkkinaosapuolten, kansalaisyhteiskunnan ja opiskelijoiden edustajien ja johtavien asiantuntijoiden kanssa sosiaalialan huippukokoukseen. Tämän oikeudenmukaisia työpaikkoja ja kasvua käsittelevän kokouksen järjestivät Ruotsin hallitus ja Euroopan komissio. Huippukokous järjestettiin kahdeksan kuukautta sen jälkeen, kun Rooman sopimusten tekemisestä oli kulunut 60 vuotta. Kokous tarjosi johtajille ja sidosryhmille ainutlaatuisen tilaisuuden keskustella asioista, jotka vaikuttavat kaikkien kansalaisten jokapäiväiseen elämään. Näin se antoi oman panoksensa Bratislavan huippukokouksessa käynnistettyyn keskusteluun EU:n tulevaisuudesta. Keskustelua ovat muokanneet myös Euroopan komission valkoinen kirja Euroopan tulevaisuudesta ja komission aiemmin tänä vuonna julkaisemat viisi pohdinta-asiakirjaa, joista yksi koskee nimenomaan Euroopan sosiaalista ulottuvuutta. Sosiaalialan huippukokouksessa käsiteltiin ennen kaikkea keinoja, joiden avulla voidaan edistää osallistavaa kasvua, luoda oikeudenmukaisia työpaikkoja ja tukea naisten ja miesten yhtäläisiä mahdollisuuksia, ottaen huomioon yhteiset haasteet ja eri puolilta Eurooppaa saadut runsaat kokemukset. Keskusteluja käytiin ainutlaatuisen avoimella ja vuorovaikutteisella tavalla. Näin voitiin kuulla erilaisia näkökantoja ja pohtia monenlaisia ratkaisuvaihtoehtoja ottaen samalla huomioon yhteiset haasteet ja kansalliset erityispiirteet ja painopisteet. Kansalaiset eri puolilla Eurooppaa pystyivät seuraamaan keskusteluja reaaliajassa suorien verkkolähetysten avulla. Huippukokouksen osanottajat sitoutuivat tarttumaan yhdessä haasteisiin, joita eurooppalaisiin työmarkkinoihin kohdistuu kaikilla tasoilla. Kokouksessa korostettiin sitä, että työllisyys ja sosiaalinen edistys luodaan ennen kaikkea käytännön tasolla. Lukuisat kokouksessa esitetyt kokemukset ovat hallituksille ja sidosryhmille mallina siitä, miten politiikkoja voidaan suunnitella ja toteuttaa tulevaisuudessa. Eurooppalaisia talouksia ja yhteiskuntia on tarpeen lähentää toisiinsa. Sitä varten tarvitaan toimia kaikilla tasoilla työmarkkinaosapuolet mukaan luettuina. Samalla kun otetaan huomioon eurooppalaisten sosiaalisten perinteiden moninaisuus, olisi toteutettava lisää toimia, joilla voidaan parantaa työmarkkinoille pääsyä, varmistaa oikeudenmukaiset työolot ja -ehdot ja tukea siirtymistä työpaikasta toiseen. 1. Euroopan komissio, Euroopan parlamentti ja Euroopan unionin neuvosto antoivat huippukokouksessa julistuksen Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarista. Tämä kuvastaa sitä, että kaikki hallinnon tasot, työmarkkinaosapuolet ja kansalaisyhteiskunta ovat yhdessä vastuussa sosiaalisesta kehityksestä ja että tarvitaan yhteisiä toimia, jotta voidaan saada aikaan vahva sosiaalinen Eurooppa. Sosiaalisten oikeuksien pilarissa esitetään ne periaatteet ja oikeudet, jotka ovat olennaisia oikeudenmukaisten ja toimivien

3 työmarkkinoiden ja hyvinvointijärjestelmien varmistamiseksi 2000-luvun Euroopassa. Ennen huippukokousta EU:n tason työmarkkinaosapuolet hyväksyivät yhteisen julkilausuman, jossa esitetään yksityiskohtaisesti, miten ne voivat edistää oikeudenmukaisia työpaikkoja ja kasvua tulevaisuudessa. Joulukuussa järjestettävää Eurooppa-neuvoston kokousta silmällä pitäen keskusteluissa löydettiin useita yhdistäviä tekijöitä, joilla voidaan perustella tarvetta luoda Eurooppaan vahva ja konkreettinen sosiaalinen ulottuvuus. Huippukokouksen pohdinnat ovat myös osa yleistä keskustelua Euroopan tulevaisuudesta. Tulevaisuuden kannalta keskeistä on turvata sekä taloudellinen että sosiaalinen kehitys Euroopassa. Huippukokouksessa muistutettiin, että on tärkeä asettaa kansalaiset etusijalle toteuttamalla yhteisiä toimia kaikilla tasoilla ja kehittää edelleen unionin sosiaalista ulottuvuutta, joka perustuu yhteiseen sitoutumiseen ja vakiintuneisiin toimivaltuuksiin. Seuraavaksi olisi toteuttava alla mainitut ensisijaiset jatkotoimet: - pannaan Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilariin sisältyvät periaatteet ja oikeudet täytäntöön erityisesti hyödyntämällä talouspolitiikan eurooppalaista ohjausjaksoa ja jäsenvaltioiden vuoden 2018 kansallisia uudistusohjelmia - edistetään toimivaa työmarkkinaosapuolten vuoropuhelua kaikilla tasoilla ottaen huomioon EU:n tasolla laadittu asiakirja Uusi alku työmarkkinaosapuolten vuoropuhelulle - edetään ripeästi EU:n tasolla keskeneräisissä sosiaalisissa kysymyksissä, kuten työntekijöiden lähettäminen työhön toiseen jäsenvaltioon, sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittaminen, työ- ja yksityiselämän yhteensovittaminen ja esteettömyyttä koskeva eurooppalainen säädös, ja valmistaudutaan käsittelemään nopeassa tahdissa tulevat aloitteet, joista komissio on ilmoittanut vuoden 2018 työohjelmassaan - pyritään saavuttamaan sukupuolten palkkaeron kaventamista koskevassa EU:n vuosien toimintasuunnitelmassa esitetyt ensisijaiset tavoitteet ja - jatketaan Euroopan uuden osaamisohjelman täytäntöönpanoa keskittyen vuonna 2018 erityisesti toteuttamaan neuvoston suositus Taitojen parantaminen, joka koskee uusia taitoja kaikkein kipeimmin tarvitsevia ihmisryhmiä. 2.

4 Yhteinen velvollisuus asettaa kansalaiset etusijalle Talouskriisin vaikutukset ovat jättäneet jälkensä yksittäisten kansalaisten elämään ja eurooppalaisiin yhteiskuntiin kokonaisuudessaan. Työmarkkinoiden kehitys ja sosiaaliset saavutukset vaihtelevat edelleen huomattavasti maiden välillä ja sisällä. Tulonjako on yhä epätasaista, ja naisten ja miesten työllisyysasteet poikkeavat suuresti toisistaan. Työllistyminen on erityisen vaikeaa ikääntyneille työntekijöille, maahanmuuttajille ja vammaisille. Kaikissa jäsenvaltioissa on käynnissä nopeita ja perustavia muutoksia, jotka johtuvat väestörakenteen ja yhteiskunnan kehityksestä. Myös globalisaatio, teknologia ja digitalisaatio muuttavat tapaamme elää ja työskennellä yhdessä, luovat uusia mahdollisuuksia ja toisaalta aiheuttavat myös haasteita. Huippukokouksen keskusteluissa kävi ilmi kaikkia osapuolia yhdistävä tarve varmistaa, että yksilöt ja yritykset ovat hyvin valmistautuneita tulevaisuuteen, sekä mukauttaa sosiaalisia mallejamme niin, että selviämme nykyisistä ja tulevista haasteista. Huippukokouksessa todettiin, että on tarpeen tehdä yhteistyötä ja että olisi pyrittävä hyödyntämään Euroopan talouden tämänhetkistä elpymistä ja työttömyyden vähenemistä, jotta voidaan rakentaa kansalaisille osallistavampi, vauraampi ja sosiaalisempi Eurooppa asettamalle etusijalle oikeudenmukaiset työpaikat ja kasvu. Lisäksi todettiin, että on tarpeen edistää toimivaa työmarkkinavuoropuhelua, sillä se on tärkeää oikeudenmukaisten työpaikkojen ja kasvun luomisen kannalta. Huippukokouksessa korostettiin sitä, että on tärkeä puhua sidosryhmien kanssa, ei vain sidosryhmistä. Myös nuorten näkökulma tuotiin esiin useissa keskusteluissa. Lisäksi mainittiin Euroopan talous- ja sosiaalikomitean ja alueiden komitean tärkeä rooli sekä kansainvälisten järjestöjen, kuten Kansainvälisen työjärjestön (ILO) ja Euroopan neuvoston, korvaamaton panos. Sekä naisten että miesten työllisyyttä on lisättävä, ja työmarkkinoille pääsyä on helpotettava 3. Jotta pääsyä Euroopan työmarkkinoille voitaisiin helpottaa, on ratkaistava keskeisiä haasteita, kuten edistettävä työ- ja yksityiselämän yhteensovittamista, tuettava heikommassa asemassa olevia ryhmiä ja poistettava työpaikkojen luomista haittaavia esteitä. Globalisaation, teknologian kehityksen ja väestörakenteen muutosten seurauksena työllistettävyys riippuu jatkossa yhä enemmän osaamisen määrästä ja laadusta. Sen vuoksi on tärkeä keskittyä matalan osaamistason

5 henkilöihin, joiden on kaikkein vaikein työllistyä. On tärkeä pyrkiä entistä tarmokkaammin varmistamaan, että nuorilla on tarvittavat taidot, jotta voidaan edistää osallistavaa kasvua ja yhtäläisiä mahdollisuuksia. Huippukokouksessa esitettiin joitakin erittäin havainnollisia käytänteitä, jotka koskivat erityisesti naisten työvoimaosuuden kasvattamista, nuorten, maahan äskettäin saapuneiden ja haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien työmarkkinoille pääsyn helpottamista sekä keinoja hyödyntää tehokkaasti ikääntyneiden kokemusta. Keskusteluissa mainittiin myös yhtäläisiä mahdollisuuksia edistävät rakenteelliset ja sosiaaliset uudistukset, liikkuvuuden lisääminen, elinikäinen oppiminen, ammatillinen ja oppisopimuskoulutus, maksuttomien lastenhoitopalvelujen tarjoaminen sekä aloitteet maahanmuuttajien kotouttamiseksi yhteiskuntaan mahdollisimman nopeasti. Myös pk-yritysten ja itsenäisten ammatinharjoittajien merkitystä Euroopan talouden kasvulle korostettiin. Yrittäjätaitoja ja pehmeitä taitoja todettiin usein hankitun virallisten koulutusrakenteiden ulkopuolella. Nuorisotakuun lisäksi mainittiin useita EU:n tason aloitteita, jotka sisältyvät uuteen osaamisohjelmaan, esimerkiksi neuvoston suositus Taitojen parantaminen: uusia mahdollisuuksia aikuisille ja ammatillisen koulutuksen nykyaikaistamissuunnitelma. Tarvitaan oikeudenmukaisia työpaikkoja ja hyviä työolosuhteita Meidän on varmistettava ihmisarvoiset työpaikat ja oikeudenmukaiset työolot kaikille työntekijöille riippumatta heidän työsuhteensa laadusta. Uudet työnteon muodot ja tarve tarjota joustoa ja turvaa sekä työntekijöille että yrityksille aiheuttavat uusia haasteita. On myös tarkasteltava seurannaisvaikutuksia tuottavuuteen ja palkkoihin, työoloihin, työterveyteen ja -turvallisuuteen sekä hyvinvointipalvelujen ja sosiaalisen suojelun saantiin. Erityistä huomiota olisi kiinnitettävä miesten ja naisten välillä edelleen jäljellä oleviin eroihin työllisyydessä, työoloissa, uramahdollisuuksissa, palkoissa ja eläkkeissä. Myös väestön ikääntymisen ja digitalisoinnin/automaation vaikutuksista keskusteltiin. 4. Osanottajat vaihtoivat keskenään hyviä käytäntöjä, jotka koskivat muun muassa vanhempainloman jakamista, kaikentyyppisiin työsopimuksiin sovellettavaa riittävää sosiaalista suojelua, toimia työterveyden ja -turvallisuuden varmistamiseksi ja työntekijöiden oikeutta pyytää joustavia työjärjestelyjä. Monet korostivat työmarkkinaosapuolten keskeistä roolia pyrittäessä ratkaisemaan oikeudenmukaisiin työpaikkoihin ja hyviin työoloihin liittyviä haasteita. Esimerkiksi toimiva vuoropuhelu voi olla tehokas väline pyrittäessä löytämään ratkaisuja joustavuuteen ja turvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä sekä työntekijöiden että yritysten kannalta.

6 EU:n tasolla on käynnistetty useita aloitteita, kuten työterveys- ja -turvallisuuslainsäädännön nykyaikaistaminen, kirjallista ilmoitusta koskevan direktiivin tarkistaminen ja aloite sosiaalisen suojelun saatavuuden parantamisesta. On investoitava ihmisiin, jotta voidaan helpottaa siirtymistä työpaikasta toiseen Jo käynnissä olevia toimia, joilla helpotetaan siirtymistä työpaikasta toiseen, on vietävä eteenpäin. Niihin kuuluvat täydennys- ja uudelleenkoulutus, sosiaalisen suojelun oikeuksien turvaaminen ihmisten koko elinajan sekä julkiset työvoimapalvelut ja aktivoinnin tukeminen. Niiden avulla voidaan auttaa ihmisiä mukautumaan talouden nopeisiin muutoksiin, pidentää työuria ja tehdä niistä vaihtelevammat. Siirtyminen koulusta työelämään ja vanhempainvapaalta takaisin töihin ovat tärkeitä ja haastavia murroskohtia. Keskusteluissa esitettiin joitakin erittäin hyödyllisiä käytäntöjä aloilla, joilla digitalisaatio ja automaatio ovat muuttaneet olosuhteita ja aiheuttaneet uusia haasteita EU:n globaalille kilpailukyvylle. Lisäksi korostettiin ammatillista koulutusta ja mahdollisuutta elinikäiseen oppimiseen, jossa keskitytään teknologian kehityksen kannalta olennaisiin uusiin taitoihin, sillä ne helpottavat siirtymistä työpaikasta toiseen. Työmarkkinaosapuolten rooli katsottiin tältä osin erityisen tärkeäksi. Tätä varten tarvitaan investointeja sekä jäsenvaltioiden että EU:n tasolla. Myös tiivis yhteistyö korkeakoulujen ja työmarkkinaosapuolten kanssa katsottiin tärkeäksi. Osapuolet olivat yhtä mieltä siitä, että EU:n sosiaalista mallia olisi suojeltava ja vaalittava. Osapuolten mielestä EU:n ei myöskään pidä ryhtyä kilpailuun alhaisimmalla sääntelytasolla, ei unionin sisällä eikä maailmanmarkkinoilla. Olennaista on työntekijöiden, ei työn, suojelu. Käynnissä on useita EU:n tason aloitteita, joissa keskitytään oikeudenmukaiseen liikkuvuuteen. Näitä ovat muun muassa työntekijöiden lähettämistä työhön toiseen jäsenvaltioon ja sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamista koskevien sääntöjen tarkistaminen sekä ehdotus perustaa Euroopan työviranomainen. 5.

7 Jatkotoimenpiteet Joulukuussa kokoontuvan Eurooppa-neuvoston on tarkoitus pohtia Göteborgin huippukokouksen jatkotoimia ja käsitellä sosiaalista ulottuvuutta osana EU:n tulevaisuudesta käytävää keskustelua. Sosiaalialan huippukokouksen toisena järjestäjänä Euroopan komissio osallistuu jatkossakin keskustelujen jatkotoimiin. Talouspolitiikan eurooppalainen ohjausjakso on ensisijainen mekanismi, jonka puitteissa sosiaalisesta ulottuvuudesta käytävää keskustelua viedään eteenpäin. Euroopan komissio esittää omat painopisteensä osana talouspolitiikan eurooppalaista ohjausjaksoa, joka käynnistyy vuoden 2018 kasvuselvityksellä. Euroopan parlamentti, neuvosto ja Euroopan komissio antoivat huippukokouksessa yhteisen julistuksen Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarista. Tämä oli voimakas viesti yhtenäisyydestä ja poliittisesta sitoutumisesta. Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarissa esitetään 20 periaatetta, jotka koskevat Euroopan kansalaisten jokapäiväistä elämää, ja vahvistetaan sitoutuminen yhteisiin arvoihin. Painopiste olisi nyt siirrettävä näiden periaatteiden ja oikeuksien toteuttamiseen käytännössä. Vain näin voidaan varmistaa, että niistä tulee todellisuutta kaikille kansalaisille. Tämä tehtävä edellyttää EU:n toimielinten, jäsenvaltioiden, työmarkkinaosapuolten ja kansalaisyhteiskunnan yhteisiä ponnisteluja. Sosiaalialan huippukokous oli ensimmäinen merkkipaalu keskustelussa Euroopan tulevaisuudesta. Kokous myös aloitti EU:n tulevaa suuntaa luotaavien tapahtumien sarjan, joka huipentuu EU:n johtajien tapaamiseen Sibiussa Romaniassa 9. toukokuuta Huippukokouksen järjestäjät odottavat innolla EU:n puheenjohtajavaltioiden Viron, Bulgarian ja Itävallan toimia Euroopan sosiaalista ulottuvuutta koskevan työn jatkamiseksi osana Euroopan unionin neuvoston puolitoista vuotta kestävää ohjelmaa (heinäkuu 2017 joulukuu 2018). Tähän liittyy myös Euroopan parlamentin valmistelutyö keväällä 2019 järjestettäviä Euroopan parlamentin vaaleja varten. 6.

8 Let s talk about it #SocialSummit17

9878/19 sas/rir/he 1 LIFE 1.C

9878/19 sas/rir/he 1 LIFE 1.C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. kesäkuuta 2019 (OR. en) 9878/19 SOC 406 EMPL 303 ECON 537 EDUC 255 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Puheenjohtajavaltio Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena Eurooppa-neuvoston edellä mainitussa kokouksessa hyväksymät päätelmät.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena Eurooppa-neuvoston edellä mainitussa kokouksessa hyväksymät päätelmät. Eurooppa-neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2017 (OR. en) EUCO 19/17 CO EUR 24 CONCL 7 SAATE Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Valtuuskunnat Asia: Eurooppa-neuvoston kokous (14. joulukuuta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2015 COM(2015) 98 final 2015/0051 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista FI FI PERUSTELUT Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä

Lisätiedot

COUNCIL OF THE EUROPEAN UNION. Bryssel, 23. marraskuuta 2007 (27.11) (OR. en) 15497/07 SOC 476 ECOFIN 483

COUNCIL OF THE EUROPEAN UNION. Bryssel, 23. marraskuuta 2007 (27.11) (OR. en) 15497/07 SOC 476 ECOFIN 483 COUNCIL OF THE EUROPEAN UNION Bryssel, 23. marraskuuta 2007 (27.11) (OR. en) 15497/07 SOC 476 ECOFIN 483 ILMOITUS Lähettäjä: Sosiaalityöryhmä Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea (Coreper I) / Neuvosto

Lisätiedot

TORSTAI 7. JOULUKUUTA 2017 (klo 10.00) 1. Esityslistan hyväksyminen

TORSTAI 7. JOULUKUUTA 2017 (klo 10.00) 1. Esityslistan hyväksyminen Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. joulukuuta 2017 14944/17 OJ CONS 69 EMPL 581 SOC 763 SAN 443 CONSOM 378 ESITYSLISTAEHDOTUS EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Työllisyys, sosiaalipolitiikka, terveys ja kuluttaja-asiat)

Lisätiedot

9498/17 eho/mmy/akv DG B 1C

9498/17 eho/mmy/akv DG B 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9498/17 SOC 416 EMPL 324 EDUC 249 SAN 208 ECON 441 SAATE Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Työllisyyskomitea ja sosiaalisen suojelun komitea

Lisätiedot

Suomen kannan valmistelu komission antamaan ehdotukseen

Suomen kannan valmistelu komission antamaan ehdotukseen Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2017-00224 YVA Pastila-Eklund Mari AMOS 09.11.2017 JULKINEN Asia EU; Koulutus: Komission ehdotus neuvoston suositukseksi laadukkaan ja tehokkaan oppisopimuskoulutuksen

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK VNEUS Korhonen Ville(VNK) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK VNEUS Korhonen Ville(VNK) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK201700027 VNEUS Korhonen Ville(VNK) 05.04.2017 Asia Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilari ja sosiaalisen ulottuvuuden kehittäminen Kokous U/E/UTPtunnus E 59/2016

Lisätiedot

B8-0027/2014 } B8-0051/2014 } B8-0053/2014 } B8-0058/2014 } RC1/Am. 1

B8-0027/2014 } B8-0051/2014 } B8-0053/2014 } B8-0058/2014 } RC1/Am. 1 B8-0058/2014 } RC1/Am. 1 1 Johdanto-osan 8 a viite (uusi) ottaa huomioon 15. huhtikuuta 2014 annetun Euroopan parlamentin päätöslauselman 2013/2176(INI)1, 1 Hyväksytyt tekstit, P7_TA(2014)0394. B8-0058/2014

Lisätiedot

Muiden kuin lainsäädäntöasioiden luettelo 14798/18

Muiden kuin lainsäädäntöasioiden luettelo 14798/18 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. joulukuuta 2018 (OR. en) 14795/18 OJ CONS 69 SOC 736 EMPL 551 SAN 432 CONSOM 341 ESITYSLISTAEHDOTUS EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Työllisyys, sosiaalipolitiikka, terveys

Lisätiedot

17080/14 tt/sj/jk 1 DGB 4A

17080/14 tt/sj/jk 1 DGB 4A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. joulukuuta 2014 (OR. en) 17080/14 SOC 872 EMPL 204 ILMOITUS Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Valtuuskunnat Kom:n asiak. nro: 10949/14 SOC 522 EMPL 89

Lisätiedot

10416/19 ess/as/jk 1 LIFE.1.C

10416/19 ess/as/jk 1 LIFE.1.C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. kesäkuuta 2019 (OR. en) 10416/19 SOC 496 EMPL 384 ECON 649 EDUC 328 SAN 310 GENDER 30 ANTIDISCRIM 20 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. marraskuuta 2016 (OR. en) 13883/16 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Asia: Eurooppalainen ohjausjakso

Lisätiedot

Työturvallisuus- ja työterveyslainsäädännön soveltaminen itsenäisiin ammatinharjoittajiin *

Työturvallisuus- ja työterveyslainsäädännön soveltaminen itsenäisiin ammatinharjoittajiin * P5_TA(2002)0498 Työturvallisuus- ja työterveyslainsäädännön soveltaminen itsenäisiin ammatinharjoittajiin * Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma ehdotuksesta neuvoston suositukseksi työturvallisuus-

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. kesäkuuta 2011 (24.06) (OR. en) 11844/11 SOC 586 EDUC 207

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. kesäkuuta 2011 (24.06) (OR. en) 11844/11 SOC 586 EDUC 207 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. kesäkuuta 2011 (24.06) (OR. en) 11844/11 SOC 586 EDUC 207 ILMOITUS Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 10535/11 SOC 422

Lisätiedot

7231/1/18 REV 1 1 DG B

7231/1/18 REV 1 1 DG B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. huhtikuuta 2018 (OR. en) 7231/1/18 REV 1 PV CONS 16 SOC 148 EMPL 110 SAN 87 CONSOM 70 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Työllisyys, sosiaalipolitiikka,

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0278/2. Tarkistus. Christel Schaldemose ja muita

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0278/2. Tarkistus. Christel Schaldemose ja muita 6.4.2016 A8-0278/2 2 Johdanto-osan A kappale A. katsoo, että sisämarkkinat ovat keskeinen unionin talouskasvua ja työpaikkojen luomista elvyttävä väline; A. katsoo, että sisämarkkinat ovat keskeinen unionin

Lisätiedot

15466/14 team/hkd/akv 1 DGG 2B

15466/14 team/hkd/akv 1 DGG 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. marraskuuta 2014 (OR. en) 15466/14 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed. asiak. nro: 14799/14 FSTR 66 FC 46 REGIO 126 SOC 777 AGRISTR

Lisätiedot

Eurooppa-tason työmarkkinayhteistyö Sosiaalidialogin merkitys. Case 2: Eurooppalaisen talousohjausjakson paikallistaminen -hanke

Eurooppa-tason työmarkkinayhteistyö Sosiaalidialogin merkitys. Case 2: Eurooppalaisen talousohjausjakson paikallistaminen -hanke Eurooppa-tason työmarkkinayhteistyö Sosiaalidialogin merkitys Case 2: Eurooppalaisen talousohjausjakson paikallistaminen -hanke 2018-2020 Kunta-alan sosiaalisen vuoropuhelun piirissä CEMR ja EPSU, komission

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0111/171. Tarkistus. Isabella Adinolfi, Rosa D'Amato, Rolandas Paksas EFDD-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0111/171. Tarkistus. Isabella Adinolfi, Rosa D'Amato, Rolandas Paksas EFDD-ryhmän puolesta 25.3.2019 A8-0111/171 171 Johdanto-osan 2 kappale (2) Komissio esitti 14 päivänä marraskuuta 2017 antamassaan tiedonannossa Eurooppalaisen identiteetin vahvistaminen koulutuksen ja kulttuurin avulla visionsa

Lisätiedot

13677/15 sas/ess/kkr 1 DPG

13677/15 sas/ess/kkr 1 DPG Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. marraskuuta 2015 (OR. en) 13677/15 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Asia: Eurooppalainen ohjausjakso

Lisätiedot

Pysyvien edustajien komitea totesi 2. toukokuuta 2018 pidetyssä kokouksessaan, että edellä mainituista päätelmistä oli päästy yksimielisyyteen.

Pysyvien edustajien komitea totesi 2. toukokuuta 2018 pidetyssä kokouksessaan, että edellä mainituista päätelmistä oli päästy yksimielisyyteen. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. toukokuuta 2018 (OR. en) 8301/18 ILMOITUS Lähettäjä: Pysyvien edustajien komitea (Coreper I) Vastaanottaja: Neuvosto JEUN 48 MIGR 51 SOC 213 EDUC 134 Ed. asiak. nro:

Lisätiedot

Sosiaalisen vuoropuhelun elvyttäminen

Sosiaalisen vuoropuhelun elvyttäminen Sosiaalisen vuoropuhelun elvyttäminen Eurooppalaisten työmarkkinaosapuolten, Euroopan komission ja Euroopan unionin neuvoston puheenjohtajavaltion lausuma Työmarkkinaosapuolten välisen vuoropuhelun edistäminen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. marraskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. marraskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. marraskuuta 2017 (OR. en) 13992/17 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Asia: Eurooppalainen ohjausjakso

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 26. toukokuuta 2014 (OR. en) 9905/1/14 REV 1 MIGR 78 SOC 365

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 26. toukokuuta 2014 (OR. en) 9905/1/14 REV 1 MIGR 78 SOC 365 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 26. toukokuuta 2014 (OR. en) 9905/1/14 REV 1 MIGR 78 SOC 365 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea (Coreper

Lisätiedot

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 13.12.2011 B7-0729/2011 PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS suullisesti vastattavien kysymysten B7-0673/2011 ja B7-0674/2011 johdosta työjärjestyksen 115 artiklan 5 kohdan

Lisätiedot

Uusi koheesiokumppanuus

Uusi koheesiokumppanuus Uusi koheesiokumppanuus Lähentyminen kilpailukyky yhteistyö Kolmas taloudellista ja sosiaalista koheesiota käsittelevä kertomus Euroopan yhteisöt Europe Direct -palvelu auttaa sinua löytämään vastaukset

Lisätiedot

14129/15 msu/mmy/vl 1 DG B 3A. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 20. marraskuuta 2015 (OR. en) 14129/15 SOC 668 EMPL 438 ECOFIN 853 POLGEN 166

14129/15 msu/mmy/vl 1 DG B 3A. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 20. marraskuuta 2015 (OR. en) 14129/15 SOC 668 EMPL 438 ECOFIN 853 POLGEN 166 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. marraskuuta 2015 (OR. en) 14129/15 SOC 668 EMPL 438 ECON 853 POLGEN 166 ILMOITUS Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea (Coreper

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0150/1. Tarkistus. Beatrix von Storch ECR-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0150/1. Tarkistus. Beatrix von Storch ECR-ryhmän puolesta 1.2.2016 B8-0150/1 1 Johdanto-osan F a kappale (uusi) F a. katsoo, että uusia lainsäädäntöehdotuksia ei pidä hyväksyä niin kauan kuin nykyistä EU:n lainsäädäntöä ja politiikkavälineitä ei ole saatettu

Lisätiedot

KOMISSION YKSIKÖIDEN VALMISTELUASIAKIRJA. Sosiaali-indikaattorien tulostaulu. Oheisasiakirja

KOMISSION YKSIKÖIDEN VALMISTELUASIAKIRJA. Sosiaali-indikaattorien tulostaulu. Oheisasiakirja EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.4.2017 SWD(2017) 200 final KOMISSION YKSIKÖIDEN VALMISTELUASIAKIRJA Sosiaali-indikaattorien tulostaulu Oheisasiakirja KOMISSION TIEDONANTOON EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE,

Lisätiedot

MAANANTAI 22. TOUKOKUUTA 2017 (klo 10.00)

MAANANTAI 22. TOUKOKUUTA 2017 (klo 10.00) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) 9206/17 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: OJ CONS 28 EDUC 184 JEUN 66 CULT 62 AUDIO 67 SPORT 37 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3541. istunto (koulutus,

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2008/2012(INI) 5.6.2008 LAUSUNTOLUONNOS työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon

Lisätiedot

7051/17 paf/mmy/pt 1 DG B

7051/17 paf/mmy/pt 1 DG B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. maaliskuuta 2017 (OR. en) 7051/17 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: PV/CONS 11 SOC 173 EMPL 131 SAN 89 CONSOM 74 Euroopan unionin neuvoston 3523. istunto (työllisyys, sosiaalipolitiikka,

Lisätiedot

VALKOINEN KIRJA EUROOPAN TULEVAISUUDESTA. Pohdintaa ja skenaarioita: EU27

VALKOINEN KIRJA EUROOPAN TULEVAISUUDESTA. Pohdintaa ja skenaarioita: EU27 VALKOINEN KIRJA EUROOPAN TULEVAISUUDESTA Pohdintaa ja skenaarioita: EU27 1 Kun juhlimme Rooman sopimusten 60-vuotispäivää, 27 jäsenvaltion yhdentyneen Euroopan on aika luoda näkemys tulevaisuudestaan.

Lisätiedot

Romanian ensimmäinen EU-puheenjohtajakausi on

Romanian ensimmäinen EU-puheenjohtajakausi on Sosiaali ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM201900017 KVY Haanpää TiinaKaisa(STM), Palminen Elisa(STM) 21.01.2019 Asia EU; ROMANIAN EUPUHEENJOHTAJUUSKAUSI SOSIAALI JA TERVEYSSEKTORILLA 1.1.30.6.2019

Lisätiedot

EHDOTUS SUOSITUKSEKSI NEUVOSTOLLE

EHDOTUS SUOSITUKSEKSI NEUVOSTOLLE Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja B8-1365/2016 9.12.2016 EHDOTUS SUOSITUKSEKSI NEUVOSTOLLE työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaisesti Euroopan unionin painopisteistä naisten asemaa

Lisätiedot

10121/17 team/sj/si 1 GIP 1B

10121/17 team/sj/si 1 GIP 1B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10121/17 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: OJ CONS 35 SOC 469 EMPL 359 SAN 246 CONSOM 250 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3548. istunto (työllisyys, sosiaalipolitiikka,

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan ohessa edellä mainittu sosiaalisen suojelun komitean lausunto kokoontuvaa EPSCO-neuvostoa varten.

Valtuuskunnille toimitetaan ohessa edellä mainittu sosiaalisen suojelun komitean lausunto kokoontuvaa EPSCO-neuvostoa varten. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. helmikuuta 2011 (18.02) (OR. en) 6491/11 SOC 124 SAATE Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Sosiaalisen suojelun komitea Pysyvien edustajien komitea (Coreper I) / Neuvosto

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0259 (NLE) 6732/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: SOC 150 EMPL 77 MIGR 13 JAI 149 NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0009/55. Tarkistus. Marine Le Pen ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0009/55. Tarkistus. Marine Le Pen ENF-ryhmän puolesta 27.1.2016 A8-0009/55 55 Johdanto-osan A kappale A. toteaa, että TiSA-neuvotteluilla olisi tehostettava kansainvälistä sääntelyä, ei heikennettävä kansallista sääntelyä; A. toteaa, että TiSA-neuvotteluissa

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. huhtikuuta 2018 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. huhtikuuta 2018 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. huhtikuuta 2018 (OR. en) 7104/18 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat LIMITE JEUN 29 MIGR 35 SOC 139 EDUC 97 Ed. asiak.

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Kansalaisvapauksien ja -oikeuksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 21. toukokuuta 2002 VÄLIAIKAINEN 2002/2031(COS) LAUSUNTOLUONNOS kansalaisvapauksien ja -oikeuksien

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjasta KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

LIITTEET. asiakirjasta KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.1.2017 COM(2017) 22 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET asiakirjasta KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

Lisätiedot

Bratislavan julkilausuma

Bratislavan julkilausuma Bratislava, 16. syyskuuta 2016 Bratislavan julkilausuma Kokoontuessamme tänään Bratislavassa eurooppalainen hankkeemme elää vaikeita aikoja. 27 jäsenvaltiota yhteen kokoavassa Bratislavan huippukokouksessa

Lisätiedot

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI

EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2019 (OR. en) 11128/19 PV CONS 40 SOC 546 EMPL 417 SAN 343 CONSOM 203 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Työllisyys, sosiaalipolitiikka,

Lisätiedot

Asia EU; TSTK-neuvosto ; asiakohta 8c; Jäsenmaiden työllisyyspolitiikan suuntaviivat

Asia EU; TSTK-neuvosto ; asiakohta 8c; Jäsenmaiden työllisyyspolitiikan suuntaviivat Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM2018-00329 KOY Porkka Pauliina(TEM) 07.06.2018 Asia EU; TSTK-neuvosto 21.6.2018; asiakohta 8c; Jäsenmaiden työllisyyspolitiikan suuntaviivat Kokous Työllisyys-,

Lisätiedot

8340/11 VHK/mrc DG G 2B

8340/11 VHK/mrc DG G 2B EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. huhtikuuta 2011 (OR. en) 8340/11 Toimielinten välinen asia: 2011/0007 (CNS) SOC 293 ECON 172 EDUC 63 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Syrjäytymisen ja aktiivisen osallisuuden kysymykset Eurooppa 2020 strategiassa ja talouspolitiikan EU:n ohjausjaksossa

Syrjäytymisen ja aktiivisen osallisuuden kysymykset Eurooppa 2020 strategiassa ja talouspolitiikan EU:n ohjausjaksossa Syrjäytymisen ja aktiivisen osallisuuden kysymykset Eurooppa 2020 strategiassa ja talouspolitiikan EU:n ohjausjaksossa Seminaari: EMIN Vähimmäistoimeentulon jäljillä 30. syyskuuta 2014 Ismo Grönroos-Saikkala

Lisätiedot

9686/19 sas/eho/mh 1 LIFE 1.C

9686/19 sas/eho/mh 1 LIFE 1.C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. toukokuuta 2019 (OR. en) 9686/19 SOC 389 EMPL 290 SAN 272 ILMOITUS Lähettäjä: Pysyvien edustajien komitea (Coreper I) Vastaanottaja: Neuvosto Ed. asiak. nro: 9574/19

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK VNEUS Korhonen Ville(VNK) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK VNEUS Korhonen Ville(VNK) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK2017-00050 VNEUS Korhonen Ville(VNK) 19.05.2017 Asia Komission tiedonanto Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin perustamisesta Kokous U/E/UTP-tunnus E 59/2016

Lisätiedot

1. Esityslistan hyväksyminen Liitteessä olevien I-kohtien hyväksyminen

1. Esityslistan hyväksyminen Liitteessä olevien I-kohtien hyväksyminen Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. toukokuuta 2017 (OR. en) 8839/17 OJ CRP1 17 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEAN 2627. kokous (Coreper I) Päivä: 10. toukokuuta 2017 Aika: klo 10.00

Lisätiedot

Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma

Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma Koulutus-, nuoriso- ja liikuntasektorit yhdessä pyritään siihen, että eri sektoreiden prioriteetit tukevat toisiaan: SYNERGIAA! tuettavien toimien

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 4. kesäkuuta 2008 (05.06) (OR. en) 10091/08 SOC 326 EDUC 157

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 4. kesäkuuta 2008 (05.06) (OR. en) 10091/08 SOC 326 EDUC 157 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. kesäkuuta 2008 (05.06) (OR. en) 10091/08 SOC 326 EDUC 157 ILMOITUS Lähettäjä: Pysyvien edustajien komitea (Coreper I) Vastaanottaja: Neuvosto (työllisyys, sosiaalipolitiikka,

Lisätiedot

1. Puheenjohtajavaltio on laatinut ehdotuksen neuvoston päätelmiksi nuorisotakuun ja nuorisotyöllisyysaloitteen täytäntöönpanosta.

1. Puheenjohtajavaltio on laatinut ehdotuksen neuvoston päätelmiksi nuorisotakuun ja nuorisotyöllisyysaloitteen täytäntöönpanosta. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. marraskuuta 2016 (OR. en) 14334/16 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Pysyvien edustajien komitea SOC 696 EMPL 476 ECON 1030 EDUC 369 JEUN 99

Lisätiedot

ONKO SOSIAALITURVAN YHTEENSOVITTAMINEN TOSIAAN TARPEEN EUROOPASSA?

ONKO SOSIAALITURVAN YHTEENSOVITTAMINEN TOSIAAN TARPEEN EUROOPASSA? ONKO SOSIAALITURVAN YHTEENSOVITTAMINEN TOSIAAN TARPEEN EUROOPASSA? Miltä näyttää työeläkkeidemme tulevaisuus EU:ssa? TELA:n asiantuntijaseminaari 12.2.2016 Essi Rentola 12.2.2016 EU:n vaikutus sosiaaliturvaan

Lisätiedot

Jääkö ihminen talouskasvun alle? SOSTE-tilaisuus MEP Miapetra Kumpula-Natri

Jääkö ihminen talouskasvun alle? SOSTE-tilaisuus MEP Miapetra Kumpula-Natri Jääkö ihminen talouskasvun alle? SOSTE-tilaisuus 9.11.2017 MEP Miapetra Kumpula-Natri Talous kasvaa köyhyys kasvaa Komission viimeiset kaudet ovat olleet melkoisen epäonnistuineita työllisyys- ja sosiaalikysymyksissä

Lisätiedot

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 24/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: JULISTUKSET EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Valtuuskunnille

Lisätiedot

Ed. asiak. nro: 8944/17 COMPET 305 IND 103 Ehdotus neuvoston päätelmiksi EU:n tulevasta teollisuuspolitiikan strategiasta Hyväksyminen

Ed. asiak. nro: 8944/17 COMPET 305 IND 103 Ehdotus neuvoston päätelmiksi EU:n tulevasta teollisuuspolitiikan strategiasta Hyväksyminen Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. toukokuuta 2017 (OR. en) 9110/17 COMPET 336 IND 120 ILMOITUS Lähettäjä: Pysyvien edustajien komitea (Coreper I) Vastaanottaja: Neuvosto Ed. asiak. nro: 8944/17 COMPET

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Työllisyys- ja sosiaalivaliokunta 2004 6. kesäkuuta 2001 PE 305.694/1-21 TARKISTUKSET 1-21 LAUSUNTOLUONNOS: Jean Lambert (PE 305.694) YHTEISÖN MAAHANMUUTTOPOLITIIKKA Päätöslauselmaesitys

Lisätiedot

Pohdintaa ja skenaarioita Euroopan tulevaisuudesta

Pohdintaa ja skenaarioita Euroopan tulevaisuudesta Pohdintaa ja skenaarioita Euroopan tulevaisuudesta Vesa-Pekka Poutanen Talouspoliittinen neuvonantaja Euroopan komission Suomen-edustusto ------------- Kuntamarkkinat 13.9.2017 1 2 EUROOPAN TULEVAISUUTEEN

Lisätiedot

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella 2014-2020 Helavalkeat-ajankohtaisseminaari 29.5.2013 Päivi Bosquet opetus- ja kulttuuriministeriö ESR rahoitus Suomessa 2014-2020 Euroopan sosiaalirahaston

Lisätiedot

6922/08 vpy,elv,js/el,mmy/sp 1 DG C 1

6922/08 vpy,elv,js/el,mmy/sp 1 DG C 1 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 26. helmikuuta 2008 (04.03) (OR. en) 6922/08 COMPET 81 MI 78 SOC 131 CONSOM 26 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Kom:n ehd. nro: 15651/07

Lisätiedot

Asia EU; Koulutus; Ehdotus neuvoston suositukseksi elinikäisen oppimisen avaintaidoista

Asia EU; Koulutus; Ehdotus neuvoston suositukseksi elinikäisen oppimisen avaintaidoista Opetus ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM201800053 AMOS Karlsson UllaJill(OKM) 20.02.2018 JULKINEN Asia EU; Koulutus; Ehdotus neuvoston suositukseksi elinikäisen oppimisen avaintaidoista Kokous Koulutus

Lisätiedot

Eurooppa strategia. Merja Niemi Alueiden kehittämisen ja rakennerahastotehtävien tulosalue

Eurooppa strategia. Merja Niemi Alueiden kehittämisen ja rakennerahastotehtävien tulosalue Eurooppa 2020 -strategia Merja Niemi Alueiden kehittämisen ja rakennerahastotehtävien tulosalue Eurooppa 2020 Älykkään, kestävän ja osallistavan kasvun strategia= visio 3 temaattista prioriteettia 5 EU-tason

Lisätiedot

Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta KANTA TARKISTUKSINA. naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta

Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta KANTA TARKISTUKSINA. naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 2016/2269(INI) 27.6.2017 KANTA TARKISTUKSINA naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta työllisyyden

Lisätiedot

Suomen sosiaaliturvan kehittäminen globaalissa maailmassa

Suomen sosiaaliturvan kehittäminen globaalissa maailmassa Essi Rentola 19.11.2018 Suomen sosiaaliturvan kehittäminen globaalissa maailmassa KANSAINVÄLINEN SOSIAALITURVA Mikä on Suomen omissa käsissä? Ketä maahan ja maasta muuttajat ovat? 2 Euroopan unioni Lainsäädäntö

Lisätiedot

1. Esityslistan hyväksyminen Liitteessä olevien I-kohtien hyväksyminen

1. Esityslistan hyväksyminen Liitteessä olevien I-kohtien hyväksyminen Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. marraskuuta 2016 (OR. en) 14923/16 OJ CRP1 39 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: Pysyvien edustajien komitean 2607. kokous (Coreper I) Päivä: 30. marraskuuta 2016 Aika: klo

Lisätiedot

1. Esityslistan hyväksyminen

1. Esityslistan hyväksyminen Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. joulukuuta 2016 (OR. en) 14983/16 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: Päivä: 8. joulukuuta 2016 Aika: klo 9.30 Paikka: OJ CONS 65 SOC 750 EMPL 503 SAN 415 CONSOM 292 EUROOPAN

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.12.2012 COM(2012) 682 final 2012/0321 (NLE) C7-0421/12 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eurooppalaiseen tutkimusinfrastruktuurikonsortioon (ERIC) sovellettavasta yhteisön oikeudellisesta

Lisätiedot

Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilari. Oikeudenmukaisempi ja sosiaalisempi Eurooppa. Sosiaalinen Eurooppa

Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilari. Oikeudenmukaisempi ja sosiaalisempi Eurooppa. Sosiaalinen Eurooppa 1 Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilari Oikeudenmukaisempi ja sosiaalisempi Eurooppa Sosiaalinen Eurooppa Luxemburg: Euroopan unionin julkaisutoimisto, 2018 Euroopan unioni, 2018 Uudelleenkäyttö on sallittua,

Lisätiedot

1. Esityslistan hyväksyminen Liitteessä olevan I-kohdan hyväksyminen

1. Esityslistan hyväksyminen Liitteessä olevan I-kohdan hyväksyminen Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. lokakuuta 2017 (OR. en) 12978/17 OJ CRP1 34 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEAN 2644. kokous (Coreper I) Päivä: 11. lokakuuta 2017 Aika: klo 9.30

Lisätiedot

15410/16 team/js/ts 1 DG B 1C

15410/16 team/js/ts 1 DG B 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2016 (OR. en) 15410/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 8. joulukuuta 2016 Vastaanottaja: Valtuuskunnat SOC

Lisätiedot

15083/15 team/mba/kkr 1 DG C 1

15083/15 team/mba/kkr 1 DG C 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2015 (OR. en) 15083/15 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 14. joulukuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed.

Lisätiedot

9258/17 team/mba/akv 1 DG B 1C

9258/17 team/mba/akv 1 DG B 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9258/17 SOC 365 EMPL 280 JAI 458 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Työllisyyskomitea Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Työllisyyskomitean

Lisätiedot

15485/10 ADD 1 mn/mn/tia 1 DQPG

15485/10 ADD 1 mn/mn/tia 1 DQPG EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 1. joulukuuta 2010 (06.01) (OR. en) 15485/10 ADD 1 PV/CONS 54 SOC 702 SAN 217 CONSOM 99 LISÄYS EHDOTUKSEEN PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3039. istunto

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 8.10.2014 PE539.655v01-00 TARKISTUKSET 1-12 Marita Ulvskog (PE537.318v01-00) Eurooppa 2020 -strategian sosiaali- ja työllisyysnäkökohdat

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. joulukuuta 2010 (03.12) (OR. fr) 17142/10 OJ CONS 68 SOC 810 SAN 281 CONSOM 114

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. joulukuuta 2010 (03.12) (OR. fr) 17142/10 OJ CONS 68 SOC 810 SAN 281 CONSOM 114 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. joulukuuta 2010 (03.12) (OR. fr) 17142/10 OJ CONS 68 SOC 810 SAN 281 CONSOM 114 ESITYSLISTAEHDOTUS Kokous: EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3053. istunto (TYÖLLISYYS, SOSIAALIPOLITIIKKA,

Lisätiedot

Puheenjohtajavaltio esitti tämän jälkeen ehdotuksen neuvoston päätelmiksi eurooppalaisesta oikeusalan koulutuksesta 2.

Puheenjohtajavaltio esitti tämän jälkeen ehdotuksen neuvoston päätelmiksi eurooppalaisesta oikeusalan koulutuksesta 2. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 19. lokakuuta 2011 (24.10) (OR. en) 15690/11 JAI 743 JUSTPEN 8 JUSTCIV 272 ILMOITUS Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta MIETINTÖLUONNOS

Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 29.11.2012 2012/0000(INI) MIETINTÖLUONNOS naisten koulutuksellisesta ja ammatillisesta liikkuvuudesta EU:ssa (2012/0000(INI))

Lisätiedot

TYÖNTEKIJÖILLE REILUMPI EUROOPPA ETUCIN OHJELMA EU-VAALEIHIN 2019 EUROPEAN TRADE UNION CONFEDERATION

TYÖNTEKIJÖILLE REILUMPI EUROOPPA ETUCIN OHJELMA EU-VAALEIHIN 2019 EUROPEAN TRADE UNION CONFEDERATION TYÖNTEKIJÖILLE REILUMPI EUROOPPA ETUCIN OHJELMA EU-VAALEIHIN 2019 EUROPEAN TRADE UNION CONFEDERATION 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. Euroopan parlamentin vaalit 26.5.2019 ovat työntekijöille ratkaisevan tärkeät.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. lokakuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. lokakuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. lokakuuta 2016 (OR. en) 13413/16 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto EDUC 331 SOC 630 EMPL 426 MI 646

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2015/0801(CNS) 3.3.2015 TARKISTUKSET 1-4 Lausuntoluonnos Marita Ulvskog (PE549.109v01-00) ehdotuksesta neuvoston päätökseksi työllisyyskomitean

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0061 (NLE) 8112/16 JUSTCIV 69 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta tiiviimpään

Lisätiedot

Korkeakoulutuksen arvioinnin suuntauksia

Korkeakoulutuksen arvioinnin suuntauksia Korkeakoulutuksen arvioinnin suuntauksia Riitta Pyykkö Professori, puheenjohtaja AHELO korkeakouluopiskelijan taidot Helsinki 11.9.2009 Arvioinnin diversiteetti Keskeisiä eurooppalaisia arvoja: kulttuurinen

Lisätiedot

2. Selvityksessä otetaan huomioon valtuuskuntien huomautukset ja se esitettiin pysyvien edustajien komitealle 3. joulukuuta 2014.

2. Selvityksessä otetaan huomioon valtuuskuntien huomautukset ja se esitettiin pysyvien edustajien komitealle 3. joulukuuta 2014. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0045 (CNS) 16498/14 FISC 222 ECOFIN 1159 SELVITYS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. toukokuuta 2019 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. toukokuuta 2019 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. toukokuuta 2019 (OR. en) 9574/19 LIMITE SOC 382 EMPL 286 SAN 266 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Ed. asiak. nro: 9341/19 Asia: Puheenjohtajavaltio Pysyvien edustajien

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. toukokuuta 2009 (29.05) (OR. en) 10140/09 CRIMORG 81 ENFOPOL 142 TRANS 211

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. toukokuuta 2009 (29.05) (OR. en) 10140/09 CRIMORG 81 ENFOPOL 142 TRANS 211 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. toukokuuta 2009 (29.05) (OR. en) 10140/09 CRIMORG 81 ENFOPOL 142 TRANS 211 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 18. joulukuuta 2008 (19.12) (OR. en) 17474/08 SOC 801

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 18. joulukuuta 2008 (19.12) (OR. en) 17474/08 SOC 801 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 18. joulukuuta 2008 (19.12) (OR. en) 17474/08 SOC 801 SAATE Lähettäjä: Pääsihteeristö Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 17098/08 SOC 779 Asia: Jäsenvaltioiden

Lisätiedot

15216/17 paf/js/jk 1 DG D 1 A

15216/17 paf/js/jk 1 DG D 1 A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. joulukuuta 2017 (OR. en) 15216/17 FAUXDOC 68 ENFOPOL 590 COMIX 809 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea (Coreper

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0079/193. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0079/193. Tarkistus 6.3.2019 A8-0079/193 193 Johdanto-osan 10 kappale (10) Näiden toimien olisi hyödytettävä yhteisöjä ja samalla tuettava osallistujan henkilökohtaista, koulutuksellista, yhteiskunnallista, kansalaisuuteen

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0047/13. Tarkistus. Sophie Montel, Mireille D Ornano, Florian Philippot EFDD-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0047/13. Tarkistus. Sophie Montel, Mireille D Ornano, Florian Philippot EFDD-ryhmän puolesta 7.3.2018 A8-0047/13 13 Johdanto-osan G kappale G. toteaa, että kohentunut taloustilanne tarjoaa mahdollisuuksia kunnianhimoisten ja sosiaalisesti tasapainoisten rakenneuudistusten toteuttamiseen ja erityisesti

Lisätiedot

Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma. Minna Polvinen, Koulutuspolitiikan osasto

Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma. Minna Polvinen, Koulutuspolitiikan osasto Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma Minna Polvinen, Koulutuspolitiikan osasto Koulutuksen merkitys tuottavuuden, innovoinnin, kasvun kannalta tärkeämpää kuin koskaan aiemmin Ohjelmalla

Lisätiedot

PUBLIC /17 mn/pmm/akv 1 GIP 1B LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. heinäkuuta 2017 (OR. en) 10501/17 LIMITE PV/CONS 39

PUBLIC /17 mn/pmm/akv 1 GIP 1B LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. heinäkuuta 2017 (OR. en) 10501/17 LIMITE PV/CONS 39 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. heinäkuuta 2017 (OR. en) 10501/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 39 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3552. istunto (yleiset asiat), Luxemburg,

Lisätiedot

Eveliina Pöyhönen. johtaja

Eveliina Pöyhönen. johtaja 15.3.2019 Eveliina Pöyhönen johtaja OSALLISUUDEN EDISTÄMINEN JA NÄKYMÄT TULEVALLE RAKENNERAHASTOKAUDELLE Osallisuus osana ESR+ -asetusta Kansallinen kanta Aikataulu Osallisuus osana ESR+ -asetusta ESR+

Lisätiedot

Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen

Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ ASIANTUNTIJALAUSUNTO Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen 24.11.2015 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle E 65/2015 vp Komission tiedonanto "Kaikkien

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. maaliskuuta /1/11 REV 1 (fi) SOC 162 ILMOITUS

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. maaliskuuta /1/11 REV 1 (fi) SOC 162 ILMOITUS EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. maaliskuuta 2011 6917/1/11 REV 1 (fi) SOC 162 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Sosiaalityöryhmä Pysyvien edustajien komitea (Coreper I) / Neuvosto (työllisyys,

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. lokakuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. lokakuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. lokakuuta 2017 (OR. en) 12563/17 SOC 597 EMPL 458 ECON 750 EDUC 346 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Työllisyyskomitea Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel 30. lokakuuta 2007 (12.11) (OR. en) 14136/07 SOC 385

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel 30. lokakuuta 2007 (12.11) (OR. en) 14136/07 SOC 385 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel 30. lokakuuta 2007 (12.11) (OR. en) 14136/07 SOC 385 ILMOITUS Lähettäjä: Sosiaalityöryhmä Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea (Coreper I) / neuvosto (työllisyys,

Lisätiedot

PUBLIC. Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 13516/99 LIMITE PV/CONS 75 SOC 429

PUBLIC. Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 13516/99 LIMITE PV/CONS 75 SOC 429 Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) 13516/99 LIMITE PUBLIC PV/CONS 75 SOC 429 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Neuvoston 2226. istunto (työ- ja sosiaaliasiat), Bryssel,

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. kesäkuuta 2019 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. kesäkuuta 2019 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. kesäkuuta 2019 (OR. en) 9892/19 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto ENV 525 CLIMA 152 AGRI 283 PECHE

Lisätiedot