Väestön uusiutuminen edellyttää vähintään 2.1:tä lasta naista kohden. Muun VAIKUTTAAKO ERIKOISALA LÄÄKÄRIEN LAPSIMÄÄRÄÄN?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Väestön uusiutuminen edellyttää vähintään 2.1:tä lasta naista kohden. Muun VAIKUTTAAKO ERIKOISALA LÄÄKÄRIEN LAPSIMÄÄRÄÄN?"

Transkriptio

1 ALKUPERÄISTUTKIMUS VAIKUTTAAKO ERIKOISALA LÄÄKÄRIEN LAPSIMÄÄRÄÄN? Timo Strandberg ja Maria Strandberg Lapsimäärään vaikuttavat lukuisat tekijät. Selvitimme lääkärimatrikkelin avulla, voisiko erikoisalalla olla vaikutusta lääkärin lapsimäärään. Vertailimme pediatreja, geriatreja ja otosta kaikista lääkäreistä. Koko tutkimusjoukossa 40 vuotta täyttäneiden keskimääräinen lapsimäärä oli suurempi (2.5) kuin pitkälle koulutetuilla (noin kaksi lasta) tai suomalaisilla keskimäärin (1.8 lasta). Miesten keskimääräinen lapsiluku oli suurempi kuin naisten (2.8 vs 2.1, p < 0,0001). Merkitseviä eroja ei kuitenkaan todettu tutkittujen kolmen lääkäriryhmän välillä. Ammatillinen kiinnostus lapsiin ei siis näyttäisi säätelevän omaa lastenhankintaa. Väestön uusiutuminen edellyttää vähintään 2.1:tä lasta naista kohden. Muun muassa Suomessa määrä on pienentynyt alle tämän, keskimäärin 1.8:aan (Strömmer 1991), Espanjassa ja Italiassa jopa alle 1.2:een (Eurostat 1997). Lapsiluvun pieneneminen on jatkunut jo kauan (Strömmer 1991). Ennen vuotta 1910 kokonaishedelmällisyys naista kohden oli 4 5 lasta, mutta se vähentyi ja 1930-luvuilla 2.5:een. Sodanjälkeisen huippumäärän (noin 3.5 lasta) jälkeen kokonaishedelmällisyys väheni nykyiseksi 1970-luvun alussa. Väestön vanheneminen teollistuneissa yhteiskunnissa on johtanut huoleen väestön uusiutumisesta, ja siksi on myös kiinnostuttu tekijöistä jotka vaikuttavat lapsilukuun. Joulun päivänsankarin syntymään vaikuttivat sataprosenttisesti ulkoiset tekijät, mutta tavallisesti lasten lukumäärä on monelle vaikutukselle altis: mukana on biologisia, psykologisia, sosiaalisia ja taloudellisia tekijöitä (Turunen 1998). Kiinnostusta on herättänyt ympäristön estrogeenin tavoin vaikuttavien yhdisteiden vaikutus miesten lisääntymiselimiin (Santti ym. 1998) ja äitien kasvissyönnin mahdolliset yhteydet lasten sukupuolijakaumaan (tyttöjä enemmän, Repo 2000) sekä myös emotionaalis Duodecim 2000;116: T. Strandberg ja M. Strandberg

2 ten tekijöiden vaikutus lapsimäärään hyvinvointiyhteiskunnassa (Turunen 1998). Voisiko ammatillinen kiinnostus vaikuttaa? Onko esimerkiksi pediatreilla enemmän lapsia kuin muilla lääkäreillä? Ja olisiko toisaalta vanhuksista kiinnostuneilla vähemmän lapsia? Selvitimme tätä lääkärimatrikkelin avulla. Taulukko 1. Tutkimusjoukon demografiset tiedot. Kaikki (n = 335) 40 vuotta täyttäneet (n = 257) Ikä, keskiarvo, v (suluissa 50.2 (13.5) keskihajonta) Naisia/miehiä 177/ /133 Väitellyt, % Puoliso lääkäri, % Siviilisääty avioliitossa, % eronnut ja mahdollisesti uudelleen naimisissa, % leski, % Lapsiluvun keskiarvo 2.21 (1.46) 2.46 (1.39) (suluissa keskihajonta) Lapsettomia, % Tutkimusryhmän koko pediatrit geriatrit otos kaikista lääkäreistä Taulukko vuotta täyttäneiden vertailu lääkäriryhmittäin. Pediatrit Geriatrit Otos kaikista lääkäreistä p-arvo (n = 64) (n = 138) (n = 55) Naisia, % Avioliitossa, % Lapsiluvun keskiarvo (suluissa keskivirhe) naiset 2.35 (0.23) 1.90 (0.18) 2.0 (0.27) 0.27 miehet 2.81 (0.25) 2.75 (0.15) 3.0 (0.24) Lapsettomia, % naiset miehet Lapsiperheiden lapsiluku (suluissa keskivirhe) naiset 2.81 (0.19) 2.42 (0.15) 2.62 (0.23) 0.17 miehet 2.92 (0.23) 2.93 (0.14) 3.0 (0.22) 0.79 Vaikuttaako erikoisala lääkärien lapsimäärään? 2719

3 Aineisto ja menetelmät Suomen Lääkäriliiton kautta saatiin lista kaikista lääkäriliittoon kuuluvista geriatrian erikoislääkäreistä (n = 167), sattumaotanta lastentautien erikoislääkäreistä (n = 103) sekä otanta kaikista suomalaisista lääkäreistä (n = 124). Nimilistojen perusteella selvitettiin lääkärimatrikkelista (Suomen lääkärit 1997) seuraavat tiedot: ikä, mahdollinen LKT:n tai LT:n arvo, siviilisääty, puolison mahdollinen lääkärinammatti sekä lasten lukumäärä ja sukupuoli. Otantaan osuneet lääkärit, joista oli matrikkelissa vain nimi ja ikätiedot, poistettiin analyyseistä. Koska lopullinen lapsimäärä suurelta osin muotoutuu 40 vuoden ikään mennessä (Nikander 1992, 1995), tutkimme erikseen yli 40-vuotiaat lääkärit. Selvitimme myös miesten ja naisten välisiä eroja. Tiedot analysoitiin NCSS 2000 for Windows -tilasto-ohjelmalla käyttäen ristiintaulukointia ja varianssianalyysia. Tulokset Lopullisen tutkimusjoukon muodosti 177 naista ja 158 miestä, yhteensä 335 lääkäriä (85 % otannasta), keski-iältään 50.2 vuotta. Demografiset tiedot on esitetty taulukossa 1. Koko tutkimusjoukon keskimääräinen lapsiluku oli Neljäkymmentä vuotta täyttäneillä se oli 2.46, miehillä merkitsevästi suurempi kuin naisilla (2.82 vs 2.08, p < ). Lapsettomien osuus 40 vuotta täyttäneistä oli 11.3 % (miehistä 3.8 % ja naisista 19.4 %), ja lapsia saaneiden joukossa keskimääräiset lapsiluvut olivat miehillä 2.93 ja naisilla Aineiston 246:sta 40 vuotta täyttäneestä lääkäristä 138 oli geriatreja, 63 pediatreja ja 55 sattumalta valittuja. Heidän demografiset tietonsa on esitetty taulukossa 2. Naispediatrien keskimääräinen lapsiluku oli suurin ja lapsettomien osuus oli heillä pienin, mutta erot eivät olleet tilastollisesti merkitseviä. Kolmen lääkäriryhmän lapsimäärien jakaumakäyrät (miehet ja naiset yhdessä) olivat varsin samantyyppiset (kuva). Lapsien lukumäärä eri ryhmissä (%) Geriatrit Pediatrit Kaikki lääkärit Lapsiluku Kuva. Lapsien lukumäärä eri lääkäriryhmissä T. Strandberg ja M. Strandberg

4 Pohdinta Tämän selvityksen tulosten mukaan lääkärin erikoisala ei vaikuta lapsimäärään, eikä ammatillinen kiinnostus lapsiin siis kuuluisi niihin psykologisiin tekijöihin, jotka säätelevät lapsilukua. Verrattuna geriatreihin tai kaikkiin lääkäreihin ei keskimääräinen lapsiluku sen paremmin kuin määrän jakaumakaan ollut pediatreilla merkitsevästi erilainen. Geriatrit valittiin alun perin vertailuryhmäksi sen takia, että heidän kiinnostuksensa kohde on kauimpana lapsista. On kuitenkin mahdollista, että hoivaamismotiivit säätelevät myös geriatriksi ryhtymistä, tai miksei ylipäänsä lääkärin alalle valikoituvia. Näin erikoisalojen välillä ei enää synny eroja. Jälkikäteen ajatellen vertailukohteeksi olisikin ehkä pitänyt sellaiset erikoislääkärit, joiden voisi odottaa eroavan toimenkuvaltaan eniten perinteistä potilastyötä tekevistä lääkäreistä. Tutkittuja erikoislääkäreitä voidaan verrata lapsimäärän suhteen myös muuhun vastaavan koulutuksen saaneeseen väestöön. Suomen kokonaishedelmällisyysluku oli vuonna (Reuna 1997) ja pitkälle koulutetuilla noin 2 eli pienempi kuin tämän tutkimuksen lääkäreillä keskimäärin (2.46). Lääkärien lapsimäärä vastaa suomalaisen väestön lapsilukua 1960-luvulla. Tämä voisi tukea ajatusta siitä, että lääkärit ylipäänsä olisivat lapsirakkaampia, etenkin kun pitkä koulutusaika saattaa etenkin naisilla lykätä lasten hankintaa ja johtaa tätäkin kautta pienempään lapsimäärään. Tutkituilla mieslääkäreillä oli merkitsevästi enemmän lapsia kuin naislääkäreillä, mikä sopii yleisesti koulutustason vaikutukseen. Pitkälle koulutetuilla miehillä on enemmän lapsia kuin vastaavan koulutuksen saaneilla naisilla, eli suhteet ovat päinvastaiset kuin vähän koulutettujen ryhmässä (Nikander 1995). Lapsettomien naislääkärien osuus näyttää seurailevan tarkasti yhteiskunnan trendejä. On arvioitu, että nykyisistä naisikäluokista jopa 20 % jää lapsettomiksi. Lääkäriäitien keskimääräinen lapsiluku 2.6 on kuitenkin suurempi kuin nykyisten äitien lopullinen arvioitu lapsimäärä Suomessa (Kartovaara 1999). Tähän tutkimukseen sisältyy useita mahdollisia virhelähteitä.»oikean» vertailuryhmän valintaa on käsitelty edellä. Lääkärimatrikkelin luotettavuudesta ei ole tiedossamme tutkimuksia, joskin annetun lapsiluvun voisi olettaa olevan luotettava ainakin naisten osalta. Myös siviilisäädyn ilmoittamiseen näytti liittyvän puutteellisuuksia, eikä esimerkiksi naimattomien osuutta voida matrikkelista luotettavasti selvittää. Erityiseksi ongelmaksi jää, eroavatko ne lääkärit, jotka eivät anna tietojaan matrikkeliin, lapsiluvultaan muista. Asian tarkistaminen vaatisi kyselytutkimuksen, johon resurssimme eivät riittäneet, ja toisaalta selvityksemme vastausosuus oli suuri, 85 %. Tämäntyyppiseen tutkimukseen liittyi myös yksityiskohtia, jotka tulivat kirjoittajien mieleen vasta tietojen analysointivaiheessa. Erityisesti kaikkien lääkärien otos olisi alun perin pitänyt rajata 40 vuotta täyttäneisiin. Tästä syystä ja myös matrikkelin selaajan (MS) uupumuksen takia tutkimusjoukko jäi muiden kuin geriatrien osalta pienehköksi. Tämä vähentää tutkimuksemme voimaa erityisesti alaryhmäanalyysien osalta. Väestön ylläpitotalkoissa lääkärit näyttävät tämän selvityksen mukaan menestyvän keskimääräistä paremmin, ja ainakaan mieslääkäreitä ei voitane syyttää väkimäärän pienenemisestä. Erikoisala ei näytä säätelevän lapsilukua, joskin naispediatrien osalta tuloksen vahvistaminen saattaisi vaatia laajemman tutkimuksen. Vaikuttaako erikoisala lääkärien lapsimäärään? 2721

5 * * * Kiitämme Väestöliiton kirjastonhoitajaa FM Ulla-Maija Mattilaa avusta kirjallisuuden etsinnässä. Kirjallisuutta Eurostat. Social portrait of Europe. Statistical Office of the European Communities Kartovaara L. Perheet. Kirjassa: Andreasson K, Helin V. Suomen vuosisata. Tilastokeskus, Helsinki, Nikander T. Naisen elämänkulku ja perheellistyminen. SVT. Väestö 1992;1. Helsinki: Tilastokeskus, Nikander T. Suomalaismiehen perheellistyminen. SVT. Väestö 1995;1. Helsinki: Tilastokeskus, Repo P. Kasvissyöjille syntyy enemmän tyttövauvoja. Helsingin Sanomat Reuna V. Perhebarometri Väestöntutkimuslaitos katsauksia E 3/1997. Väestöliitto, Santti R, Mäkelä S, Strauss L, Korkman J, Kostian ML. Phytoestrogens: potential endocrine disruptors in males. Toxicol Ind Health 1998;4: Strömmer A. Väestönkehitys ja väestöpolitiikka. Kirjassa: Perheen puolesta. Väestöliitto, 1991, s Suomen lääkärit Helsinki: Suomen Lääkäriliitto, Turunen A. Lastenhankinnan päätöksenteko. Sosiologian pro gradu -tutkielma, Helsingin yliopisto, TIMO STRANDBERG, dosentti, erikoislääkäri timo.strandberg@hus.fi HYKS:n sisätautien klinikka, PL 340, HUS MARIA STRANDBERG, koululainen Ressun peruskoulu, Helsinki Sananlaskujen viisautta Lääkkeet Kaikki sairaan mieleen muistuu, kun tropitkin Apteekista saatu terveys on kallista Pikiöljyllä paranee, vaikka olisi keskeltä poikki Vesi vanhin voitehista Sauna köyhän apteekki Lääke auttaa aina, jollei potilasta niin lääkäriä Mikä parantaa maksan, tekee pernan sairaaksi Ei yskää lääkitä tarvitse, jollei pysy, niin menköön pois Ei se vaiva mitään, mutta se lääkitys For every evil under the sun, there is remedy or there is none; if there be one, try to find it; if there be none, never mind it 2722

Syntyvyyden laskusta. Lapsistrategiahankkeen ohjausryhmän kokous Tutkimusprofessori

Syntyvyyden laskusta. Lapsistrategiahankkeen ohjausryhmän kokous Tutkimusprofessori Syntyvyyden laskusta Lapsistrategiahankkeen ohjausryhmän kokous 2.10.18 Tutkimusprofessori Anna Rotkirch @annarotkirch @perhetutkimus Syntyvyyden lasku 2010-2018 Syntyneet Kokonaishedelmällisyys 64 000

Lisätiedot

Suomalaisten lastensaantiin liittyviä toiveita ja odotuksia Anneli Miettinen Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos

Suomalaisten lastensaantiin liittyviä toiveita ja odotuksia Anneli Miettinen Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos Suomalaisten lastensaantiin liittyviä toiveita ja odotuksia 19.1.2016 Anneli Miettinen Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos Suomalaisten lastensaantitoiveet: Miksi ne kiinnostavat? Alenevan syntyvyyden maissa

Lisätiedot

Ensimmäisen lapsen hankinta - Vertaileva tutkimus vanhemmuuteen siirtymisen muodosista

Ensimmäisen lapsen hankinta - Vertaileva tutkimus vanhemmuuteen siirtymisen muodosista Ensimmäisen lapsen hankinta - Vertaileva tutkimus vanhemmuuteen siirtymisen muodosista Katja Forssén & Veli-Matti Ritakallio Sosiaalipolitiikan laitos Perheiden muuttuvat elinolot kirjan julkaisuseminaari

Lisätiedot

Harjoituksessa tarkastellaan miten vapaa-ajan liikunta on yhteydessä..

Harjoituksessa tarkastellaan miten vapaa-ajan liikunta on yhteydessä.. Harjoituksessa tarkastellaan miten vapaa-ajan liikunta on yhteydessä.. TEHTÄVÄ 1 Taulukko 1 Kuvailevat tunnusluvut pääkaupunkiseudun terveystutkimuksesta vuonna 2007 (n=941) Keskiarvo (keskihajonta) Ikä

Lisätiedot

Kansanterveystiede L2, sivuaine, avoin yo, approbatur. Väestörakenne, sosiodemografiset tekijät ja kansanterveys

Kansanterveystiede L2, sivuaine, avoin yo, approbatur. Väestörakenne, sosiodemografiset tekijät ja kansanterveys Kansanterveystiede L2, sivuaine, avoin yo, approbatur VÄESTÖN TERVEYS L2 Väestörakenne, sosiodemografiset tekijät ja kansanterveys 13.09.2013 Kurssin johtaja: Prof. Eero Lahelma, eero.lahelma@helsinki.fi

Lisätiedot

Hirsitaloasukkaiden terveys ja

Hirsitaloasukkaiden terveys ja Hirsitaloasukkaiden terveys ja tyytyväisyys y Altti-tutkimukseen perustuva selvitys Fil. yo. Mira Anttila, FM Maria Pekkonen, Dos. Ulla Haverinen-Shaughnessy Asumisterveyden ja rakennusten terveellisyyden

Lisätiedot

Urallaan johtajiksi edenneillä miehillä on

Urallaan johtajiksi edenneillä miehillä on Miesjohtajalla ura ja perhe, entä naisjohtajalla? Leena Kartovaara Vanhan sanonnan mukaan menestyvän miehen takana on nainen. Mitä sitten on menestyvän naisen takana. Vai onko mitään? Urallaan johtajiksi

Lisätiedot

LINDORFFIN ASIAKKAIDEN HENKILÖKUVA VUOSINA 2001 JA 2010 Tutkimusraportti 25.5.2010

LINDORFFIN ASIAKKAIDEN HENKILÖKUVA VUOSINA 2001 JA 2010 Tutkimusraportti 25.5.2010 1/12 Perinnässä olevien suomalaisten henkilöprofiili 2001 ja 2010 KENELLÄ SUOMESSA ON MAKSUJEN KANSSA VAIKEUKSIA? 1. TUTKIMUS Lindorff Oy:n Tilastokeskukselta tilaaman tarkastelun tarkoituksena on selvittää,

Lisätiedot

Tilastokatsaus 1:2014

Tilastokatsaus 1:2014 Tilastokatsaus 1:2014 Vantaa 3.1.2014 Tietopalvelu B1:2014 1 Vähintään 65 vuotta täyttäneet Vantaalla Vuoden 2013 alussa 65 vuotta täyttäneitä tai sitä vanhempia vantaalaisia oli 27 579 henkilöä. Heistä

Lisätiedot

Anna Rotkirch Väestöntutkimuslaitos, Väestöliitto @perhetutkimus www.vaestoliitto.fi www.vaestoliitonblogi.com

Anna Rotkirch Väestöntutkimuslaitos, Väestöliitto @perhetutkimus www.vaestoliitto.fi www.vaestoliitonblogi.com Anna Rotkirch Väestöntutkimuslaitos, Väestöliitto @perhetutkimus www.vaestoliitto.fi www.vaestoliitonblogi.com OKM avustus ja Väestöntutkimuslaitos Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos Perhebarometri 2014:

Lisätiedot

TUTKIMUSAINEISTON ANALYYSI. LTKY012 Timo Törmäkangas

TUTKIMUSAINEISTON ANALYYSI. LTKY012 Timo Törmäkangas TUTKIMUSAINEISTON ANALYYSI LTKY012 Timo Törmäkangas JAKAUMAN MUOTO Vinous, skew (g 1, γ 1 ) Kertoo jakauman symmetrisyydestä Vertailuarvona on nolla, joka vastaa symmetristä jakaumaa (mm. normaalijakauma)

Lisätiedot

Yrittäjät. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI

Yrittäjät. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI Yrittäjät Konsultit 2HPO 1 Yrittäjien lukumäärä pl. maatalous 1990-270 250 230 210 190 170 150 130 110 90 tuhatta yrittäjää 261 000 169 000 92 000 70 1990 1992 1994 1996 1998 2000 2002 2004 2006 2008 2010

Lisätiedot

Aikuisuuden muuttuvat ehdot

Aikuisuuden muuttuvat ehdot Aikuisuuden muuttuvat ehdot Sukupolvien väliset suhteet -STYR-seminaari 12.3.2012 Hanna Sutela 12.3.2012 Tausta Aikuisuuteen siirtyminen asteittainen prosessi: muutto vanhempien luota, opiskelu, työmarkkinoille

Lisätiedot

r = 0.221 n = 121 Tilastollista testausta varten määritetään aluksi hypoteesit.

r = 0.221 n = 121 Tilastollista testausta varten määritetään aluksi hypoteesit. A. r = 0. n = Tilastollista testausta varten määritetään aluksi hypoteesit. H 0 : Korrelaatiokerroin on nolla. H : Korrelaatiokerroin on nollasta poikkeava. Tarkastetaan oletukset: - Kirjoittavat väittävät

Lisätiedot

A L K U S A N A T. Espoossa 13.12.2002. Teuvo Savikko Tieto- ja tutkimuspalvelujen päällikkö

A L K U S A N A T. Espoossa 13.12.2002. Teuvo Savikko Tieto- ja tutkimuspalvelujen päällikkö A L K U S A N A T Perhe- ja asuntokuntatyyppi vaihtelee pääkaupunkiseudun kunnissa. Espoossa ja Vantaalla perheet ja asuntokunnat ovat tyypiltään melko samanlaisia, mutta Helsingissä esimerkiksi lapsettomien

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista -tutkimus Apteekkariliitto, Lääkäriliitto ja Lääketietokeskus Syyskuu 2017

Tuhat Suomalaista -tutkimus Apteekkariliitto, Lääkäriliitto ja Lääketietokeskus Syyskuu 2017 Tuhat suomalaista /1 Tuhat Suomalaista -tutkimus Apteekkariliitto, Lääkäriliitto ja Lääketietokeskus Syyskuu 1 SFS ISO Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /1 IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista

Lisätiedot

Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste Pekka Vuori Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastot ja tietopalvelu 23.3.

Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste Pekka Vuori Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastot ja tietopalvelu 23.3. Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste 1.1.2010-2030 Pekka Vuori Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastot ja tietopalvelu 23.3.2010 Ulkomaan kansalaisten ja vieraskielisten määrä Helsingin seudulla

Lisätiedot

Pohjalaismaakuntien väestö ja perheet

Pohjalaismaakuntien väestö ja perheet Pohjalaismaakuntien väestö ja perheet Mihin pohjalaismaakunnat ovat menossa? Pohjalaismaakunnat tilastojen ja tutkimusten valossa -seminaari, Seinäjoki 9.3.212 Jari Tarkoma Esityksen sisältö Väestönkehitys

Lisätiedot

Kävijäprofiili 2012. Plaza.fi/Muropaketti

Kävijäprofiili 2012. Plaza.fi/Muropaketti Kävijäprofiili 2012 Tutkimuksen tausta ja tutkittu sivu Tiedot kerätty TNS Atlas tutkimuksessa heinä - joulukuussa 20. Pääryhminä tutkimuksen perusjoukko eli kaikki 15 69-vuotiaat (est. 3.629.000 henkeä,

Lisätiedot

Kaavakokoelma, testikaaviot ja jakaumataulukot liitteinä. Ei omia taulukoita! Laskin sallittu.

Kaavakokoelma, testikaaviot ja jakaumataulukot liitteinä. Ei omia taulukoita! Laskin sallittu. Ka6710000 TILASTOLLISEN ANALYYSIN PERUSTEET 2. VÄLIKOE 9.5.2007 / Anssi Tarkiainen Kaavakokoelma, testikaaviot ja jakaumataulukot liitteinä. Ei omia taulukoita! Laskin sallittu. Tehtävä 1. a) Gallupissa

Lisätiedot

Matemaatikot ja tilastotieteilijät

Matemaatikot ja tilastotieteilijät Matemaatikot ja tilastotieteilijät Matematiikka/tilastotiede ammattina Tilastotiede on matematiikan osa-alue, lähinnä todennäköisyyslaskentaa, mutta se on myös itsenäinen tieteenala. Tilastotieteen tutkijat

Lisätiedot

Kansanterveystiede L3, L2, sivuaine, avoin yo, approbatur. Väestörakenne: kansanterveyden tarkastelun perusta

Kansanterveystiede L3, L2, sivuaine, avoin yo, approbatur. Väestörakenne: kansanterveyden tarkastelun perusta Kansanterveystiede L3, L2, sivuaine, avoin yo, approbatur VÄESTÖN TERVEYS L3 Väestörakenne: kansanterveyden tarkastelun perusta 10.10.2012 Kurssin johtaja: Prof. Eero Lahelma, eero.lahelma@helsinki.fi

Lisätiedot

Lääkärien erikoisalan valintaan vaikuttavat tekijät. LL Teppo Heikkilä Opetuksen kehittämisseminaari Hanasaari 22.4.2010

Lääkärien erikoisalan valintaan vaikuttavat tekijät. LL Teppo Heikkilä Opetuksen kehittämisseminaari Hanasaari 22.4.2010 Lääkärien erikoisalan valintaan vaikuttavat tekijät LL Teppo Heikkilä Opetuksen kehittämisseminaari Hanasaari 22.4.2010 Esityksen rakenne Lääkäri 2008 -tutkimuksen esittely Erikoisalan valintaan vaikuttavat

Lisätiedot

Kävijäprofiili 2012. Plaza.fi/Dome

Kävijäprofiili 2012. Plaza.fi/Dome Kävijäprofiili 01 Tutkimuksen tausta ja tutkittu sivu Tiedot kerätty TNS Atlas tutkimuksessa tammi - joulukuussa 011. Pääryhminä tutkimuksen perusjoukko eli kaikki 69-vuotiaat (est. 3.69.000 henkeä, 14.448

Lisätiedot

Miehet alkoivat palata

Miehet alkoivat palata Perhe on paras Väestötilastollinen tutkimusretki suurten ikäluokkien perheisiin Leena Kartovaara Suurten ikäluokkien enemmistö elää vielä ensimmäisessä avioliitossaan, vaikka pesä on tyhjenemässä. Suurin

Lisätiedot

Onko eläkeköyhyys faktaa vai fiktiota? - Eläkkeiden tasot ja ostovoiman kehitys Juha Rantala Ekonomisti Eläketurvakeskus

Onko eläkeköyhyys faktaa vai fiktiota? - Eläkkeiden tasot ja ostovoiman kehitys Juha Rantala Ekonomisti Eläketurvakeskus Onko eläkeköyhyys faktaa vai fiktiota? - Eläkkeiden tasot ja ostovoiman kehitys Juha Rantala Ekonomisti Eläketurvakeskus Eläkeläiset ry:n seminaari, Kuntoranta 27.4.2017 Esityksen sisältö 1) Taustaa. -

Lisätiedot

Segregaation eri ilmenemismuodot ja sukupuolten palkkaerot

Segregaation eri ilmenemismuodot ja sukupuolten palkkaerot Segregaation eri ilmenemismuodot ja sukupuolten palkkaerot Segregaatio ja sukupuolten väliset palkkaerot tutkimushankkeen päätösseminaari Valkoinen Sali, 25.04.2008 Reija Lilja (yhteistyössä Rita Asplundin,

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista Apteekkariliitto Maaliskuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Tuhat Suomalaista Apteekkariliitto Maaliskuu SFS ISO20252 Sertifioitu Tuhat Suomalaista Apteekkariliitto Maaliskuu SFS ISO22 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista / IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch

Lisätiedot

Kansanterveystiede L2, L3, sivuaine, avoin yo, approbatur. Väestörakenne: kansanterveyden tarkastelun perusta

Kansanterveystiede L2, L3, sivuaine, avoin yo, approbatur. Väestörakenne: kansanterveyden tarkastelun perusta Kansanterveystiede L2, L3, sivuaine, avoin yo, approbatur VÄESTÖN TERVEYS L2 Väestörakenne: kansanterveyden tarkastelun perusta 13.09.2012 Kurssin johtaja: Prof. Eero Lahelma, eero.lahelma@helsinki.fi

Lisätiedot

Naisten syrjintä miesenemmistöisissä työyhteisöissä

Naisten syrjintä miesenemmistöisissä työyhteisöissä Naisten syrjintä miesenemmistöisissä työyhteisöissä Tuija Koivunen & Satu Ojala Tampereen yliopisto Työsuojelurahaston projekti Työssä koettu syrjintä ja myöhempi työura (2015 2017) 1. Tutkimuksessa analysoidaan

Lisätiedot

PERHEBAROMETRI 2002. K-Print Oy 2002

PERHEBAROMETRI 2002. K-Print Oy 2002 PERHEBAROMETRI 2002 1 PIRJO PAAJANEN Perhebarometri 2002 Saako haikara tulla käymään? Suomalaisten lastenhankinnan ihanteet ja todellisuus Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos Katsauksia E 14/2002 2 PERHEBAROMETRI

Lisätiedot

Yhteenveto Espoon ruotsinkielisen väestön kehityksestä alkaen vuodesta 1999

Yhteenveto Espoon ruotsinkielisen väestön kehityksestä alkaen vuodesta 1999 Yhteenveto Espoon ruotsinkielisen väestön kehityksestä alkaen vuodesta 1999 Sisältäen: Espoon ruotsinkielinen väestö vs. Helsingin ruotsinkielinen väestö. Olennaiset erot väestön kehityksessä. Lasten lukumäärän

Lisätiedot

Otanko riskin vai vältänkö vaaran? - tutkimustietoa ja selviytymiskeinoja

Otanko riskin vai vältänkö vaaran? - tutkimustietoa ja selviytymiskeinoja Otanko riskin vai vältänkö vaaran? - tutkimustietoa ja selviytymiskeinoja Timo Leino LT, työterveyshuollon ja työlääketieteen erikoislääkäri Nuoret ja työ ohjelman koordinaattori Yliopistojen 22. työsuojelupäivät

Lisätiedot

Joulukauppa 2013 kuluttajat

Joulukauppa 2013 kuluttajat Joulukauppa 2013 kuluttajat Joulukaupan arvo keskimääräiseen kuukausimyyntiin verrattuna Kellot, korut, kultasepäntuotteet* Kirjat* Kodin tekniikka* Mm. lelut, pelit, lahjatavarat, Kukat ja kasvit* Huonekalut

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 5:2018

TILASTOKATSAUS 5:2018 Tilastokatsaus 6:12 TILASTOKATSAUS 5:18 1 10.9.18 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 08 17 Työttömyysaste oli Vantaalla tasan 10 prosenttia vuoden 17 lopussa. Laskua edellisvuoteen oli peräti 1,9 prosenttiyksikköä, mikä

Lisätiedot

Näyttötutkinnot 20 vuotta, , klo

Näyttötutkinnot 20 vuotta, , klo Näyttötutkinnot 20 vuotta, 21.10.2014, klo 10.45 15.30 NÄYTTÖTUTKINTOJEN VAIKUTTAVUUDEN KYSYMYS? Mitä rekisteriaineistot ja vertailuasetelmat kertovat? Asko Suikkanen, emeritusprofessori (YTT), Lapin yliopisto

Lisätiedot

Internetin saatavuus kotona - diagrammi

Internetin saatavuus kotona - diagrammi Internetin saatavuus kotona - diagrammi 2 000 ruotsalaista vuosina 2000-2010 vastata Internetiä koskeviin kysymyksiin. Alla oleva diagrammi osoittaa, kuinka suurella osuudella (%) eri ikäryhmissä oli Internet

Lisätiedot

2,6 Kestävä kansakunta Elinvoimainen 200-vuotias Suomi

2,6 Kestävä kansakunta Elinvoimainen 200-vuotias Suomi Juhani Pekkola Filosofian tohtori, Sosiologian Dosentti Koordinoiva tutkimusjohtaja Kyamk / Sote TKI-päivät 15.-16.2.2012 PKAMK, Joensuu 2,6 Kestävä kansakunta Elinvoimainen 200-vuotias Suomi 2,6 = Kansalaisten

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu 1 SFS ISO22 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista 12/1 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä

Lisätiedot

Aikuiskoulutustutkimus2006

Aikuiskoulutustutkimus2006 2007 Aikuiskoulutustutkimus2006 Ennakkotietoja Helsinki 21.5.2007 Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus. Aikuiskoulutuksessa 1,7 miljoonaa henkilöä Aikuiskoulutukseen eli erityisesti aikuisia

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 15:2016

TILASTOKATSAUS 15:2016 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 15:2016 1 25.8.2016 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 31.12.2015 Työttömyysaste oli Vantaalla 12,4 prosenttia vuoden 2015 lopussa. Työttömien määrä kasvoi kaikilla suuralueilla,

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 4:2017

TILASTOKATSAUS 4:2017 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 4:201 1.10.201 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 200 2016 Työttömyysaste oli Vantaalla 11, prosenttia vuoden 2016 lopussa. Laskua edellisvuoteen oli 0,5 prosenttiyksikköä, mikä johtui

Lisätiedot

Kävijäprofiili 2012. Tekniikanmaailma.fi ja Tekniikan Maailma -lehti

Kävijäprofiili 2012. Tekniikanmaailma.fi ja Tekniikan Maailma -lehti Kävijäprofiili 12 Tekniikanmaailma.fi ja Tekniikan Maailma -lehti Tutkimuksen tausta ja tutkittu sivu Tiedot kerätty TNS Atlas tutkimuksessa heinä - joulukuussa. Pääryhminä tutkimuksen perusjoukko eli

Lisätiedot

Tilastojen tulkintatehtäviä lukion 2. ja 3. vuosikursseille

Tilastojen tulkintatehtäviä lukion 2. ja 3. vuosikursseille Yhteystiedot: Tilastokeskus tilastokoulu@tilastokeskus.fi Tilastojen tulkintatehtäviä lukion 2. ja 3. vuosikursseille Oppilaan nimi: Vastaa suoraan tähän koepaperiin. Hyödynnä koepaperille jätettyjä vastausviivoja

Lisätiedot

Tutkimus etäkuntoutuksesta

Tutkimus etäkuntoutuksesta Tutkimus etäkuntoutuksesta Pihla Vilén Raportti Toukokuu Sosiaali- ja terveysala Kuntoutuksen ohjaaja (AMK) 1 Sisältö Johdanto... 2 1 Pohdintaa ennen kyselyä... 3 2 Tulokset... 3 2.1 Kuntoutujien kommentteja...

Lisätiedot

Karjalan XII lääketiedepäivät 13.6. 14.6.2012

Karjalan XII lääketiedepäivät 13.6. 14.6.2012 Karjalan XII lääketiedepäivät 13.6. 14.6.2012 Perusterveydenhuollon kehittämisen haasteet ja mahdollisuudet/challenges and possibilities in developing primary health care Prof. Raimo Kettunen Raimo Kettunen

Lisätiedot

Perhetilaston perusasioita

Perhetilaston perusasioita Perhetilaston perusasioita 6.10.2014 Timo Nikander Muodostaminen Käsittelysäännöt pysyneet muuttumattomina 1990-luvun alusta. Aineistona on väestörakenneaineisto 31.12.XXXX, johon on poimittu Väestörekisterikeskuksen

Lisätiedot

... Vinkkejä lopputyön raportin laadintaan. Sisältö 1. Johdanto 2. Analyyseissä käytetyt muuttujat 3. Tulososa 4. Reflektio (korvaa Johtopäätökset)

... Vinkkejä lopputyön raportin laadintaan. Sisältö 1. Johdanto 2. Analyyseissä käytetyt muuttujat 3. Tulososa 4. Reflektio (korvaa Johtopäätökset) LIITE Vinkkejä lopputyön raportin laadintaan Sisältö 1. Johdanto 2. Analyyseissä käytetyt muuttujat 3. Tulososa 4. Reflektio (korvaa Johtopäätökset) 1. Johdanto Kerro johdannossa lukijalle, mitä jatkossa

Lisätiedot

Yhden vanhemman perheiden taloudellinen tilanne

Yhden vanhemman perheiden taloudellinen tilanne Yhden vanhemman perheiden taloudellinen tilanne Seminaarissa 'Kuinka yksinhuoltajien köyhyys poistetaan?', Kansalaisinfo, Eduskunnan lisärakennus 6.1.21 Anita Haataja Mistä yksinhuoltajat tulevat? Naisten

Lisätiedot

SUKUPUOLI IKÄÄNTYVÄSSÄ YHTEISKUNNASSA YTI-LUENNOT 30.10.2012 HANNA OJALA KT, TUTKIJATOHTORI TUTKIJAKOLLEGIUM HANNA.L.OJALA@UTA.FI

SUKUPUOLI IKÄÄNTYVÄSSÄ YHTEISKUNNASSA YTI-LUENNOT 30.10.2012 HANNA OJALA KT, TUTKIJATOHTORI TUTKIJAKOLLEGIUM HANNA.L.OJALA@UTA.FI SUKUPUOLI IKÄÄNTYVÄSSÄ YHTEISKUNNASSA YTI-LUENNOT 30.10.2012 HANNA OJALA KT, TUTKIJATOHTORI TUTKIJAKOLLEGIUM HANNA.L.OJALA@UTA.FI Kunnes kaupunki meidät erottaa / HS 23.11.2008 2 TÄLLÄ LUENNOLLA (1) Aiheena

Lisätiedot

Palkansaajien sairauspoissaolot

Palkansaajien sairauspoissaolot Palkansaajien sairauspoissaolot Kaikilla mausteilla Artikkeleita työolotutkimuksesta Julkaisuseminaari 2.6.2006 Marko Ylitalo Asetelma! Tutkimuksessa selvitettiin " omaan ilmoitukseen perustuvien sairauspoissaolopäivien

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 16:2016

TILASTOKATSAUS 16:2016 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 16:2016 1 26.8.2016 PITKÄAIKAISTYÖTTÖMÄT VANTAALLA Pitkäaikaistyöttömiä oli Vantaalla vuoden 2015 lopussa 4 850. Heistä useampi kuin kaksi viidestä oli ollut työttömänä

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 3:2019

TILASTOKATSAUS 3:2019 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 3:2019 1 8.10.2019 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 2009 2018 Työttömyysaste oli Vantaalla 8,7 prosenttia vuoden 2018 lopussa, mikä oli 1,3 prosenttiyksikköä vähemmän kuin edellisenä

Lisätiedot

Til.yks. x y z

Til.yks. x y z Tehtävien ratkaisuja. a) Tilastoyksiköitä ovat työntekijät: Vatanen, Virtanen, Virtanen ja Voutilainen; muuttujina: ikä, asema, palkka, lasten lkm (ja nimikin voidaan tulkita muuttujaksi, jos niin halutaan)

Lisätiedot

Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim.

Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim. Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo 1995 2015 Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim.) Eläkeläisten toimeentulo on parantunut useimmilla keskeisillä toimeentulomittareilla

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 7:2018

TILASTOKATSAUS 7:2018 Tilastokatsaus 6:12 TILASTOKATSAUS 7:18 1 17.12.18 SUOMALAIS- JA ULKOMAALAISTAUSTAISEN VÄESTÖN PÄÄASIAL- LINEN TOIMINTA VANTAALLA 00 16 Tässä tilastokatsauksessa tarkastellaan Vantaan väestön pääasiallista

Lisätiedot

Kunnalliset palkat ja henkilöstö

Kunnalliset palkat ja henkilöstö Kunnalliset palkat ja henkilöstö Tilastoesite syyskuu 2016 KT Kuntatyönantajat 8000 7000 6000 Keskiansiot sopimusaloittain Kokoaikaiset kuukausipalkkaiset vuonna 2015 7 380 5000 4000 3000 2000 2 743 3

Lisätiedot

Kävijäprofiili 2012. Nettiauto.com

Kävijäprofiili 2012. Nettiauto.com Kävijäprofiili 2012 Tutkimuksen tausta ja tutkittu sivu Tiedot kerätty TNS Atlas tutkimuksessa heinä - joulukuussa 20. Pääryhminä tutkimuksen perusjoukko eli kaikki 69-vuotiaat (est. 3.629.000 henkeä,

Lisätiedot

MAUSTE-hanke Maahanmuuttajien näkemyksiä seksuaaliterveydestä ja turvataidoista

MAUSTE-hanke Maahanmuuttajien näkemyksiä seksuaaliterveydestä ja turvataidoista MAUSTE-hanke 2015-2016 Maahanmuuttajien näkemyksiä seksuaaliterveydestä ja turvataidoista Haastattelun tarkoitus Saada tietoa maahanmuuttajien seksuaaliterveydestä,seksuaaliohjauksen ja neuvonnan tarpeista,

Lisätiedot

Erikoislääkäriennuste vuoteen 2030. Kirurgian alat

Erikoislääkäriennuste vuoteen 2030. Kirurgian alat Erikoislääkäriennuste vuoteen 2030 Kirurgian alat Erikoislääkärien määrän ennuste vuoteen 2030 Vuoden lopussa 2014 Vuoden lopussa 2030 Matalan erikoistumisen skenaario: Muutos, lkm Korkean erikoistumisen

Lisätiedot

Kävijäprofiili 2012. Nettimoto.com

Kävijäprofiili 2012. Nettimoto.com Kävijäprofiili 2012 Tutkimuksen tausta ja tutkittu sivu Tiedot kerätty TNS Atlas tutkimuksessa heinä - joulukuussa 20. Pääryhminä tutkimuksen perusjoukko eli kaikki 69-vuotiaat (est. 3.629.000 henkeä,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen henkilöstön kansainvälinen liikkuvuus 2009

Sosiaali- ja terveyspalvelujen henkilöstön kansainvälinen liikkuvuus 2009 TILASTORAPORTTI Statistikrapport Statistical report Sosiaali- ja terveyspalvelujen henkilöstön kansainvälinen liikkuvuus 2009 Reijo Ailasmaa +358 29 524 7062 reijo.ailasmaa@thl.fi Terveyden ja hyvinvoinnin

Lisätiedot

Lataa Aborttitoiveet ja abortintorjunta - Miina Keski- Petäjä. Lataa

Lataa Aborttitoiveet ja abortintorjunta - Miina Keski- Petäjä. Lataa Lataa Aborttitoiveet ja abortintorjunta - Miina Keski- Petäjä Lataa Kirjailija: Miina Keski-Petäjä ISBN: 9789522261106 Sivumäärä: 154 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 32.66 Mb Tämä tutkimus valottaa suomalaisten

Lisätiedot

Aikuiskoulutustutkimus 2006

Aikuiskoulutustutkimus 2006 Koulutus 2008 Aikuiskoulutustutkimus 2006 Aikuiskoulutukseen osallistuminen Aikuiskoulutuksessa 1,7 miljoonaa henkilöä Aikuiskoulutukseen eli erityisesti aikuisia varten järjestettyyn koulutukseen osallistui

Lisätiedot

Yhdessä vai erillään?

Yhdessä vai erillään? Yhdessä vai erillään? Parisuhteet elämänkulun ja Ikihyvä-hankkeen kymmenvuotisseurannan näkökulmasta Tiina Koskimäki Lahden Tutkijapraktikum, Palmenia, Helsingin yliopisto Lahden Tiedepäivä 27.11.2012

Lisätiedot

Sukutiedoston tilastotiedot 1

Sukutiedoston tilastotiedot 1 Sukutiedoston tilastotiedot 1 Henkilötilastot 1 Henkilöitä yhteensä 2269 2 Henkilöitä joista on riittämättömästi päivämäärätietoja 108 3 Eläviksi merkittyjä henkilöitä 614 4 Kuolleiksi merkittyjä henkilöitä

Lisätiedot

Tietoja kuntalais- ja valtuustoaloitteista

Tietoja kuntalais- ja valtuustoaloitteista Tietoja kuntalais- ja valtuustoaloitteista Viimeisimmät, vuosien 2015-2017 aloitetiedot Kuntaliiton kyselystä 2018. Ennakkotietoja vuoden 2018 kyselyvastauksista 1.10.2018. Vastanneita 182/311 -> 58,5

Lisätiedot

Saako lasten seurassa juoda? Vanhempien alkoholinkäyttö ja siihen liittyvät asenteet Juomatapatutkimuksen valossa

Saako lasten seurassa juoda? Vanhempien alkoholinkäyttö ja siihen liittyvät asenteet Juomatapatutkimuksen valossa Saako lasten seurassa juoda? Vanhempien alkoholinkäyttö ja siihen liittyvät asenteet Juomatapatutkimuksen valossa Kirsimarja Raitasalo THL, Alkoholi ja huumeet 11.11.2011 1 Taustaa Alkoholinkulutus on

Lisätiedot

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2)

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) Viestinnän pääosasto YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ Bryssel 14. helmikuuta 2013 Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) AMMATTIRYHMIEN TARKASTELU Tämä ammattiryhmien välisten erojen

Lisätiedot

Mihin potilasryhmiin lääkekustannukset kasautuvat?

Mihin potilasryhmiin lääkekustannukset kasautuvat? Mihin potilasryhmiin lääkekustannukset kasautuvat? Leena K Saastamoinen, FaT Jouko Verho, VTT Kelan tutkimusosaston seminaari 6.6.2012 Mitä tiedettiin? Lääkekustannusten lähes jatkuva kasvu. Lääkekustannusten

Lisätiedot

ZA4811. Flash Eurobarometer 227 (Expectations of European Citizens Regarding the Social Reality in 20 Years' Time)

ZA4811. Flash Eurobarometer 227 (Expectations of European Citizens Regarding the Social Reality in 20 Years' Time) ZA4811 Flash Eurobarometer 227 (Expectations of European Citizens Regarding the Social Reality in 20 Years' Time) Country Specific Questionnaire Finland Flash Eurobarometer on The expectations and wishes

Lisätiedot

Tarkastelen suomalaisen taloustieteen tutkimuksen tilaa erilaisten julkaisutietokantojen avulla. Käytän myös kerättyjä tietoja yliopistojen

Tarkastelen suomalaisen taloustieteen tutkimuksen tilaa erilaisten julkaisutietokantojen avulla. Käytän myös kerättyjä tietoja yliopistojen 1 2 3 Tarkastelen suomalaisen taloustieteen tutkimuksen tilaa erilaisten julkaisutietokantojen avulla. Käytän myös kerättyjä tietoja yliopistojen opettajien tutkimusalueista. 4 Kuviossa 1 esitetään kansantaloustieteen

Lisätiedot

Väliraportti 10 x 10 kokeilusta (tilanne )

Väliraportti 10 x 10 kokeilusta (tilanne ) Tutkimus ja Koulutus Humaani Oy Sirkku Laapotti ja Mika Hatakka 7.6.2017 Väliraportti 10 x 10 kokeilusta (tilanne 19.5.2017) Taustatietoja Tarkasteltavana oli 529 kokeilussa mukana olleen oppilaan ja 466

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista Suomen Yrittäjät Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Tuhat Suomalaista Suomen Yrittäjät Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu Tuhat Suomalaista Suomen Yrittäjät Joulukuu 16 SFS ISO252 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /16 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch

Lisätiedot

Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2012

Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2012 2014:28 Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2012 Helsingissä mediaanitulo 26 300 euroa Helsinkiläisen vuositulot keskimäärin 32 800 euroa Pääomatuloja huomattavasti edellisvuotta vähemmän Veroja

Lisätiedot

Näistä standardoiduista arvoista laskettu keskiarvo on nolla ja varianssi 1, näin on standardoidulle muuttujalle aina.

Näistä standardoiduista arvoista laskettu keskiarvo on nolla ja varianssi 1, näin on standardoidulle muuttujalle aina. [MTTTP1] TILASTOTIETEEN JOHDANTOKURSSI, kevät 2019 https://coursepages.uta.fi/mtttp1/kevat-2019/ HARJOITUS 3 Joitain ratkaisuja 1. x =(8+9+6+7+10)/5 = 8, s 2 = ((8 8) 2 + (9 8) 2 +(6 8) 2 + (7 8) 2 ) +

Lisätiedot

Oppiainevalinnat yleissivistävässä opetuksessa ja segregaatio. Opetusneuvos Liisa Jääskeläinen

Oppiainevalinnat yleissivistävässä opetuksessa ja segregaatio. Opetusneuvos Liisa Jääskeläinen Oppiainevalinnat yleissivistävässä opetuksessa ja segregaatio Opetusneuvos Liisa Jääskeläinen Opetusministeriön asettama työryhmä segregaation purkamiseksi Kokous 18.12.2009 Matematiikan valinnaiset kurssit

Lisätiedot

https://www10.uta.fi/opas/opintojakso.htm?rid=6909&i dx=5&uilang=fi&lang=fi&lvv=2014

https://www10.uta.fi/opas/opintojakso.htm?rid=6909&i dx=5&uilang=fi&lang=fi&lvv=2014 1 MTTTP3 Tilastollisen päättelyn perusteet 2 Luennot 8.1.2015 ja 13.1.2015 1 Kokonaisuudet johon opintojakso kuuluu https://www10.uta.fi/opas/opintojakso.htm?rid=6909&i dx=5&uilang=fi&lang=fi&lvv=2014

Lisätiedot

Turvakotien asiakkaat

Turvakotien asiakkaat Liitetaulukko 1. Turvakotipalvelut koko maassa 2016-2017 Naiset Miehet Sukupuoli muu Sukupuolesta ei Lapset Turvakotien asiakkaat Kuinka monta asiakasta on ohjattu toiseen turvakotiin tilanpuutteen takia?

Lisätiedot

Kynä-paperi -harjoitukset. Taina Lehtinen Taina I Lehtinen Helsingin yliopisto

Kynä-paperi -harjoitukset. Taina Lehtinen Taina I Lehtinen Helsingin yliopisto Kynä-paperi -harjoitukset Taina Lehtinen 43 Loput ratkaisut harjoitustehtäviin 44 Stressitestin = 40 s = 8 Kalle = 34 pistettä Ville = 5 pistettä Z Kalle 34 8 40 0.75 Z Ville 5 8 40 1.5 Kalle sijoittuu

Lisätiedot

Tallella ikä eletty Ikääntyminen tilastoissa

Tallella ikä eletty Ikääntyminen tilastoissa Tallella ikä eletty Ikääntyminen tilastoissa Tiedotustilaisuus 9.2.24 Tilastokeskus 11.5.25 klo 9.-12. 55 Puumalan väestö 23 (TK:n kunnittainen väestöennuste) 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 5 1 15 2 25 3 35 4

Lisätiedot

Eurooppalaisten kauppakamareiden Women On Board hanke tähtää naisten osuuden lisäämiseen kauppakamareiden hallituksissa.

Eurooppalaisten kauppakamareiden Women On Board hanke tähtää naisten osuuden lisäämiseen kauppakamareiden hallituksissa. LISÄÄ NAISIA KAUPPAKAMAREIDEN LUOTTAMUSTEHTÄVIIN 12.11.7 Eurooppalaisten kauppakamareiden Women On Board hanke tähtää naisten osuuden lisäämiseen kauppakamareiden hallituksissa. Tutkimuksen avulla selvitetään

Lisätiedot

(TOIM.) JENNI VÄLINIEMI-LAURSON PEKKA BORG VESA KESKINEN YKSIN KAUPUNGISSA

(TOIM.) JENNI VÄLINIEMI-LAURSON PEKKA BORG VESA KESKINEN YKSIN KAUPUNGISSA (TOIM.) JENNI VÄLINIEMI-LAURSON PEKKA BORG VESA KESKINEN YKSIN KAUPUNGISSA Tämän esitteen teksteissä mainitut sivunumerot viittaavat Yksin kaupungissa -kirjaan, jonka voit ladata ilmaisena pdf-tiedostona

Lisätiedot

Milloin on lapsen aika?

Milloin on lapsen aika? Milloin on lapsen aika? Lastenhankinnan toiveet ja esteet Perhebarometri 2008 Anneli Miettinen ja Anna Rotkirch Väestöntutkimuslaitos Katsauksia E 34 / 2008 Julkaisija: Väestöliitto ry Väestöntutkimuslaitos

Lisätiedot

Tietoja Manner-Suomen kuntien valtuuston ja hallituksen puheenjohtajista

Tietoja Manner-Suomen kuntien valtuuston ja hallituksen puheenjohtajista Tietoja Manner-Suomen kuntien valtuuston ja hallituksen puheenjohtajista 1.6.2017 alkaneella valtuustokaudella sekä vertailutietoa edellisiltä valtuustokausilta Sirkka-Liisa Piipponen & Marianne Pekola-Sjöblom

Lisätiedot

Näistä standardoiduista arvoista laskettu keskiarvo on nolla ja varianssi 1, näin on standardoidulle muuttujalle aina.

Näistä standardoiduista arvoista laskettu keskiarvo on nolla ja varianssi 1, näin on standardoidulle muuttujalle aina. [MTTTP1] TILASTOTIETEEN JOHDANTOKURSSI, Syksy 2017 http://www.uta.fi/sis/mtt/mtttp1/syksy_2017.html HARJOITUS 3 viikko 40 Joitain ratkaisuja 1. Suoritetaan standardointi. Standardoidut arvot ovat z 1 =

Lisätiedot

TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS

TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS TASA-ARVON EDISTÄMINEN JA PALKKAKARTOITUS 1 15.4.2015 Naisten ja miesten tasa-arvo työelämässä Naisten ja miesten tosiasiallisissa oloissa tuntuvia eroja Työelämässä rakenteita, jotka ylläpitävät sukupuolten

Lisätiedot

TUTKIMUSAINEISTON ANALYYSI. LTKY012 Timo Törmäkangas

TUTKIMUSAINEISTON ANALYYSI. LTKY012 Timo Törmäkangas TUTKIMUSAINEISTON ANALYYSI LTKY012 Timo Törmäkangas KURSSIN SISÄLTÖ Johdanto Mittaaminen ja aineiston hankinta Mitta-asteikot Otanta Aineiston esittäminen ja data-analyysi Havaintomatriisi Yksiulotteisen

Lisätiedot

Kävijäprofiili 2012. Nettivene.com

Kävijäprofiili 2012. Nettivene.com Kävijäprofiili 2012 Tutkimuksen tausta ja tutkittu sivu Tiedot kerätty TNS Atlas tutkimuksessa heinä - joulukuussa 20 Pääryhminä tutkimuksen perusjoukko eli kaikki 69-vuotiaat (est. 3.629.000 henkeä, 6.948

Lisätiedot

Yleiskuva. Palkkatutkimus 2008. Tutkimuksen tausta. Tutkimuksen tavoite. Tutkimusasetelma

Yleiskuva. Palkkatutkimus 2008. Tutkimuksen tausta. Tutkimuksen tavoite. Tutkimusasetelma Palkkatutkimus 2008 Yleiskuva Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tavoite Tutkimusasetelma Tietotekniikan liitto (TTL) ja Tietoviikko suorittivat kesäkuussa 2008 perinteisen palkkatutkimuksen. Tutkimus on perinteisesti

Lisätiedot

Miehet, työelämä ä ja tasa-arvo

Miehet, työelämä ä ja tasa-arvo Miehet, työelämä ä ja tasa-arvo Tasa-arvoaamiainen arvoaamiainen 19.3.2014 Erikoistutkija Tapio Bergholm (kiitokset Antti Saloniemi, Pekka Myrskylä, Noora Järnefelt, Lasse Tarkiainen, Tiina Pensola et

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista -tutkimus Hallituksen apteekkilinjaukset, Toukokuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Tuhat Suomalaista -tutkimus Hallituksen apteekkilinjaukset, Toukokuu SFS ISO20252 Sertifioitu Tuhat Suomalaista -tutkimus Hallituksen apteekkilinjaukset, Toukokuu 1 SFS ISO Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /1 IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin

Lisätiedot

Sukupuolistereotypiat opettajien kokemina

Sukupuolistereotypiat opettajien kokemina Erilaiset oppijat yhteinen koulu -projekti Aulikki Etelälahti 23.8.6 Sukupuolistereotypiat opettajien kokemina Taustaa... 1 Arvioinnin kohderyhmä... 1 Arvioinnin mittaristo ja aineiston analysointi...

Lisätiedot

Kotitöiden tasa-arvoon on vielä matkaa. Anneli Miettinen Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos

Kotitöiden tasa-arvoon on vielä matkaa. Anneli Miettinen Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos Kotitöiden tasa-arvoon on vielä matkaa Anneli Miettinen Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos Luennon aiheita Miksi työnjako perheessä ei muutu vai muuttuuko? Isän työt, äidin työt Onko tasa-arvolla väliä:

Lisätiedot

Kävijäprofiili 2012. Nettikone.com

Kävijäprofiili 2012. Nettikone.com Kävijäprofiili 2012 Tutkimuksen tausta ja tutkittu sivu Tiedot kerätty TNS Atlas tutkimuksessa heinä - joulukuussa 20. Pääryhminä tutkimuksen perusjoukko eli kaikki 15 6-vuotiaat (est. 3.62.000 henkeä,

Lisätiedot

Työllisyydestä, koulutuksesta ja vuokrista

Työllisyydestä, koulutuksesta ja vuokrista Työllisyydestä, koulutuksesta ja vuokrista Työllisyysaste koulutusasteittain Vailla perusasteen jälkeistä tutkintoa olevien osuus 25-39-vuotiaista Uudenmaan ja muun Suomen kehityksen eroja Toimeentulotuen

Lisätiedot

Suomalaiset kuluttajina Virossa

Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa Selvitys perustuu Eurostatin ja Tilastokeskuksen tilastoihin sekä otospohjaiseen kuluttajakyselyyn: TAK Oy: Rajahaastattelut eli henkilökohtaiset

Lisätiedot

Yleiskuva. Palkkatutkimus 2005, osa I. Tutkimuksen tausta. Tutkimusasetelma. Tulosten edustavuus

Yleiskuva. Palkkatutkimus 2005, osa I. Tutkimuksen tausta. Tutkimusasetelma. Tulosten edustavuus Palkkatutkimus 2005, osa I Yleiskuva Tutkimuksen tausta Tutkimusasetelma Tietotekniikan liitto (TTL) ja ITviikko suorittivat maalis-huhtikuussa 2005 perinteisen palkkatutkimuksen. Tutkimus on perinteisesti

Lisätiedot

Potilashoidon vuosikertomus HYKS Sisätaudit ja kuntoutus

Potilashoidon vuosikertomus HYKS Sisätaudit ja kuntoutus 1 Potilashoidon vuosikertomus 2016 HYKS Sisätaudit ja kuntoutus 2 Johdanto Vuosi 2016 oli toinen täysi vuosi uusille tulosyksiköille. Vuoteen 2015 verrattuna tulosyksikössä ei lukuun ottamatta yhteispoliklinikoiden

Lisätiedot

Suomalaisten alkoholinkulutus on vähentynyt: keiden ja millainen kulutus?

Suomalaisten alkoholinkulutus on vähentynyt: keiden ja millainen kulutus? Suomalaisten alkoholinkulutus on vähentynyt: keiden ja millainen kulutus? Janne Härkönen 29.5.218 1 Alkuperäisartikkeli: Mäkelä Pia, Härkönen Janne: Suomalaisten alkoholinkulutus on vähentynyt keiden ja

Lisätiedot