ISOverstaan virtuaaliluokkapalveluista toukokuussa 2009 opettajille toteutetun verkkokyselyn alustavia tuloksia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ISOverstaan virtuaaliluokkapalveluista toukokuussa 2009 opettajille toteutetun verkkokyselyn alustavia tuloksia"

Transkriptio

1 ISOverstaan virtuaaliluokkapalveluista toukokuussa 2009 opettajille toteutetun verkkokyselyn alustavia tuloksia Koonnut Teemu Valtonen, JoY Taustaa Kyselyyn vastasi yhteensä 87 opettajaa, joista 62 (70%) oli naisia. Suurin osa vastaajista oli Kuopion klassillisesta lukiosta (13), Ilomantsin lukiosta (12) ja Kajaanin lukiosta (10). Lopuista oppilaitoksista vastaajia oli alle kymmenen. Parhaiten edustettuina olivat matematiikan (21) ja fysiikan (10) opettajat, loppujen aineiden edustus jakautui melko tasaisesti alle kymmenen opettajan ryhmiin. Vastaajaryhmää voi pitää melko aktiivisesti opetusteknologiaa hyödyntävinä sillä 52% vastaajista ilmoitti käyttävänsä tietokonetta oppitunneillaan päivittäin ja 17% viikoittain. Vastaajista vain kolme ei käytä lainkaan tietokoneita oppitunneillaan. Oppitunneilla koneiden käytön lisäksi 40% vastaajista oli opettanut vähintäänkin kerran verkkokurssilla. Tuotantoluokasta ja virtuaalitilasta tiedottamisen tulokset näkyvät alla olevasta taulukosta. Tuloksista käy ilmi, että tiedotus on onnistunut hyvin, vain harvat opettajat ovat jääneet kokonaan ilman tietoa virtuaaliluokkapalveluista. Olen saanut tietoa koulumme: Tuotantoluokasta ja sen mahdollisuuksista (3.9) Virtuaalitilasta ja sen mahdollisuuksista (3.7) En lainkaan 2 (2%) 4 (4%) Hyvin vähän 8 (9%) 11 (12%) Jonkun verran 17 (19%) 21 (24%) Aika paljon 31 (35%) 27 (30%) Riittävästi 30 (34%) 26 (29%) Tuotantoluokka Vastaajista 40 (45%) ilmoitti käyttäneensä tuotantoluokkaa. Tuotantoluokan käyttö on vielä ilmeisen alkuvaiheessa. Tuloksissa näkyy, että useimmiten tuotantoluokkaa on käytetty tuotantoluokan käytön harjoitteluun. Varsinaisessa opetuksessa oppituntitallenteita ilmoitti käyttäneensä yhteensä 24 opettajaa, joista kahdeksan neljällä tai useammalla kurssilla. Harjoittelun lisäksi luokkaa on käytetty yksittäisten oppituntien tallentamiseen oman koulun opiskelijoille sekä opiskelijoiden ohjaukseen. Tarkemmat tulokset näkyvät alla olevasta kaaviosta.

2 Oppituntitallenteiden käyttämisen aiheuttama lisätyömäärä on pääosin ollut melko vähäistä (vastaajia 22). Seitsemän vastaajaa arvioi työmäärän lisääntyneen yli 15 minuuttia. Työmäärän nousu johtui pääasiassa kuitenkin tiedostojen siirron hitaudesta sekä oppimateriaalien muokkaamisesta paremmin oppituntitallenteisiin sopiviksi. Loput vastaajista arvioivat lisätyömäärän jäävän alle 15 minuutin. Suurin syy siihen, etteivät vastaajat olleet käyttäneet oppituntitallenteita oli resurssien puute (12) sekä se ettei tallenteiden käytölle nähty tarvetta (14). Resurssien puute viittasi lähinnä muutenkin kiireiseen työhön, jolloin uusien menetelmien käyttöönottoon ja harjoitteluun ei ollut aikaa. Kahdeksan vastaajan mielestä oppituntitallenteet eivät sopineet heidän opettamaansa aineeseen. Lisäksi syynä mainittiin taitojen puute ja rajalliset tekniset resurssit sekä se, ettei tallenteiden käyttö ylipäänsä ole vielä yleistynyt heidän kouluillaan. Oppituntitallenteiden myötä opettajat olivat myös tehneet yhteistyötä kollegojensa kanssa. Yhteistyö keskittyi pääsääntöisesti oppituntien suunnitteluun ja ideoiden vaihtoon sekä yhdessä tapahtuvaan laitteistojen käytön harjoitteluun. Tuotantoluokan välineistä useimmiten käytettyjä välineitä olivat dokumenttikamera ja PC. Näiden lisäksi käytössä olivat muun muassa eri oppimisympäristöt sekä DVD ja videot, tarkemmat luvut alla olevassa taulukossa.

3 Virtuaalitilan käyttö: Vastaajista vain 11 ilmoitti käyttäneensä virtuaalitilaa lukuvuonna Virtuaalitilan käyttötarkoitukset näkyvät alla olevasta kaaviosta. Virtuaalitilan aiheuttama lisätyömäärä oli vähäistä. Lisätyömäärä jäi pääasiallisesti alle 15 minuutin. Virtuaaliluokkaa käytettiin pääasiallisesti matematiikan opetuksessa (10 kurssia), muissa oppiaineissa tilan käyttö rajoittui yksittäisiin kursseihin. Tyypillisesti virtuaaliluokkaa käytettiin yhdessä verkko-oppimisympäristöjen kanssa. Oppimisympäristöjä käytettiin

4 pääasiallisesti tiedostojen jakamiseen sekä myös ohjaamiseen. Alustat toimivat eräänlaisena perustana tukemassa virtuaaliluokan tarjoamia palveluja. Useimmin mainittu syy siihen, etteivät vastaajat olleet käyttäneet virtuaalitilaa oli yksinkertaisesti se, ettei tilan käytölle nähty tarvetta. Lisäksi syinä mainittiin muun muassa tiukat aikaresurssit, kiinnostuksen puute sekä se ettei virtuaalitila sovi osaksi omaa opetustyötä. Näiden lisäksi muutamissa vastauksissa kuitenkin tuotiin esille, että jatkossa virtuaalitilaa on tarkoitus kokeilla. Virtuaaliluokkapalvelut yleensä Virtuaaliluokkapalvelujen käyttöön liittyvät ongelmat painottuivat vahvimmin teknisiin ongelmiin. Vastauksista ilmeni, että varsinaisia palvelujen käytön estäviä ongelmia tuli teknisellä puolella esille kuusi kappaletta, pedagogisten ongelmien puolella vain kerran. Kuitenkin sekä teknisten että pedagogisten ongelmien puolella keskiarvot menevät yli kolmen, tarkoittaen sitä, että ongelmia on pikemminkin ollut harvoin tai ei lainkaan. Tekniset ongelmat (3.1) Pedagogiset ongelmat (3.6) Käytön estävästi 6 Käytön estävästi 1 Toistuvasti 4 Toistuvasti 2 Satunnaisesti 4 Satunnaisesti 9 Harvoin 15 Harvoin 7 Ei lainkaan 2 Ei lainkaan 6 Tyypillisesti ongelmia on ollut äänien sekä laitteistojen asetusten kanssa, lisäksi ongelmina tuotiin esille ongelmat tiedostojen siirrossa. Yksittäisinä tapauksina mainittiin myös ennakoimattomien tilanteiden hallinta, tekijänoikeudet oppimateriaalien osalta, ylimalkaiset ohjeet sekä tallennuskategoriat. Seuraavassa muutamia kommentteja: Tallenteiden siirtämistä varten tehty skripti täytyy asentaa joka kerta uudestaan. Jostain syystä skripti ei päivity. Tästä syystä oli jakso, jolloin en saanut tallenteita siirrettyä palvelimelle. Ääni tuotti suuria ongelmia: ensimmäiset sanat hävisivät aina. Jos halusin, että etäopiskelijat kuulevat minua, minun täytyi puhua koko ajan tai sitten puhua aluksi jotain muuta ennen varsinaista asiaa. Kustantaja kielsi kaiken materiaalin näyttämisen, minkä takia on aiheutunut runsaasti ylimääräistä työtä. Kielten tunteihin olennaisesti kuuluvat äänitteet ja keskustelutehtävät on pitänyt siirtää pois pedagogisesti järkevimmästä paikasta, jotta olen voinut tehdä yhtäjaksoisen tallenteen. Tallennuskategoriat olisi syytä olla aakkosjärjestyksessä Virtuaaliluokkapalveluihin liittyvä koulutus on ollut vahvasti rehtoreiden ja kollegoiden varassa. Koulutukset ovat olleet tyypillisesti erilaisia lyhyitä käyttökoulutuksia ja esittelyjä. Vastaajista 20 arvioi koulutuksen olleen riittävä, loput 9 kokivat koulutuksen puutteelliseksi. Jatkossa koulutustoiveina esitetään muun muassa pedagogiset teemat, kokemusten vaihtamista toisten

5 opettajien kanssa sekä lähiohjausta. Suurin osa vastaajista myös kokee saavansa tarvittaessa tukea omalta koulultaan sekä ISOverstaalta virtuaalipalveluiden hyödyntämiseen. Suunnittelu ja opetus virtuaaliluokkapalveluita käyttäen Seuraaviin avoimiin kysymyksiin virtuaalipalveluiden avulla opettamisesta vastasi noin opettajaa, joten vastaukset ovat lähinnä suuntaa-antavia. Oppitunnin suunnittelu on tyypillisesti tarkempaa ja vie enemmän aikaa kuin aikaisemmin. Eesille tuotiin myös se, että opettajilla pitää olla jonkinlainen varasuunnitelma mahdollisten teknisten ongelmien varalta. Lisäksi esille tuotiin tarve materiaalien päivitykseen, pienempään ns. improvisointivaraan sekä etäopiskelijoiden erilaisen roolin huomioimiseen. Osa vastaajista ei juurikaan kokenut eroja suunniteltaessa normaaliopetusta ja opetusta virtuaaliluokkapalveluita käyttäen. Varsinaisen opetustyön osalta eroina tuotiin esille palvelujen opetustyötä rajoittava vaikutus. Tällä viitattiin muun muassa opettajan rajoittuneempaan liikkumiseen luokassa sekä ylipäänsä siirtymistä opettajajohtoisempaan työskentelyyn ja tarkempaan suunnitteluun. Näiden lisäksi erona koettiin muun muassa tarkempi keskittyminen laitteistojen käyttöön sekä opiskelijoiden jännittäminen videoitavan oppitunnin aikana. Kymmenen vastaaja ilmoitti, että palvelujen käyttö on vaikuttanut heidän normaaliopetukseensa. Vaikutukset ovat olleet lähinnä uudenlaisten materiaalien tuottamista, tarkempaa tuntisuunnittelua sekä myös tiukempia aikaresursseja. Opiskelijoiden toimintaan virtuaaliluokkapalvelut ovat vaikuttaneet lähinnä parempana valmistautumisena videoitavaan oppituntiin sekä jännittämisenä tunnin aikana, joskin alkujännitys ilmeisesti vähenee nopeasti taltiointien käytön myötä. Lisäksi opiskelijoille tarjoutuu uudenlaisia mahdollisuuksia opiskeluun sekä kertaamiseen. Etänä opiskelevien opiskelijoiden aktivoimiseen opettajat käyttivät muun muassa kysymyksiä, etukäteistehtäviä, esimerkkejä sekä havainnollisia oppimateriaaleja. Muutamassa vastauksessa nousi myös esille, ettei etäopiskelijoita juurikaan erikseen huomioida. Vastaajat arvioivat palveluiden sopivan melko hyvin heidän opetustyyliinsä, vastausten keskiarvo oli 3,48 (1.Ei lainkaan 2. Heikosti 3. Kohtuullisesti 4. Hyvin 5. Erittäin hyvin). Tässä kannattaa kuitenkin huomioida opettajien esille tuomat kommentit palvelujen rajoituksista, suosien enemmän opettajajohtoista opetustyyliä. Virtuaaliluokkapalvelun edut Virtuaaliluokkapalvelujen etuina nähtiin joustavampien opiskelumahdollisuuksien tarjoaminen opiskelijoille. Opiskelijat eivät jää opinnoissaan jälkeen vaikka eivät pääsisi osallistumaan normaalisti oppitunneille. Palvelujen vahvuus nähtiin myös opiskelijoille tarjoutuvana uudenlaisena kertaamismahdollisuutena sekä itsenäisen opiskelun välineenä. Näiden lisäksi virtuaaliluokkapalvelujen etuna mainittiin kurssivalikoimien laajentuminen sekä koulujen välisen yhteistyön kehittyminen. Virtuaaliluokkapalvelut nähtiin myös mahdollisuutena opettajan työn kehittämiseen sekä opetustyön monipuolistamiseen.

6 Joustavat opiskelumahdollisuudet 31 Väline kertaamiseen 18 Laajentaa kurssivalikoimia 12 Kehittää opettajan työtä ja monipuolistaa opetusta 6 Uusi mahdollisuuksia verkko-opetukseen 4 Itsenäisen suorittamisen väline 4 Lisää yhteistyötä koulujen välillä 2 Tukiopetuksen väline 2 Seuraavassa muutamia kommentteja: Mahdollistaa opiskelijoille tiedon saamisen silloinkin kun normaali oppitunneilla olo on estynyt tai kun ei ole mahdollista järjestää kursseja pienen oppilasmäärän takia pelkästään omalla koululla joutuu pohtimaan tarkemmin opetustapaansa, miten asian esittää ja mikä on oleellista Pienet lukiot voivat yhdistää voimiaan Antaa uusia mahdollisuuksia. Vaihtoehtoja opiskelijoille. Palvelun haitat Virtuaaliluokkapalvelujen ongelmakohdat keskittyivät pääsääntöisesti erilaisiin teknisiin ongelmiin. Ongelmia oli muun muassa kuvan ja äänen laadussa, vaikeakäyttöisessä teknologiassa sekä palvelun sopimattomuudessa omaan opetustyyliin ja aiheeseen. Lisäksi ongelmina nousivat esille teknologian vaikutukset opetuksen elävyyteen ja vuorovaikutukseen. Varsinkin videotallenteiden ongelmana nähtiin opetuksen yksisuuntaisuus. Haastavan teknologian käyttöön ottaminen nähtiin myös aikaa vievänä prosessina. Ongelmat teknologian kanssa 14 Ääniongelmat Rajallinen kuva Vaikea teknologia Keskeneräisen oloinen järjestelmä Tuotantoluokat varattuja Pedagogiset ongelmat 15 Muut 11 Vuorovaikutus vähenee ja elävyys kärsii Ei sovi opetettavaan aiheeseen / en tarvitse Oppilaat stressaantuvat videointeja tehtäessä Lopputulos on tylsä Kiire Ei motivoi Vie työt Teknologian opettelu vaatii paljon aikaa Palkkio-ongelmat Ei pause-painikettta Seuraavassa muutamia kommentteja: Opetuksen elävyys kärsii kameroiden ahtaista kuvakulmista. Tekniikka alkaa muokata opetustapoja. Se vaatii paljon ylimääräistä asiaan perehtymistä ja harjoittelua.

7 En tiedä, mihin tavallinen opettaja luokkaa TODELLA tarvitsisi. tekniikka korostuu joskus liikaa järjestelmä pitäisi saada täysin toimivaksi ja huomaamattomaksi rajoittaa ja osittain myös häiritsee "live"-tilannetta luokassa - epätasa-arvo: tallenteet eivät ole kaikkien halukkaiden opiskelijoiden käytössä, vrt. yhteysnopeudet ja kotiresurssit Ajatuksia palvelun kehittämiseen Palvelun kehitysideat keskittyivät myös pääasiallisesti teknologiaan. Kehityskohteina tuotiin muun muassa äänentoisto sekä teknisten resurssien määrän lisääminen. Teknologian lisäksi kehityskohteena mainittiin resurssit, viitaten lähinnä rajalliseen aikaan opetella laitteistojen käyttöä sekä saatavilla olevaan tukeen ja käyttökoulutukseen. Näiden lisäksi kehityskohteina tuotiin esille pedagogiikka ja toimivien käytänteiden jakaminen. Lisäksi tärkeäksi nähtiin uusien opettajien innostaminen mukaan ja siten tuotettujen materiaalien määrän nouseminen. Teknologia 14 Pedagogiikka ja tuki 11 Äänentoisto Laitteistoja hyödyntävän pedagogiikan kehittäminen Toimintavarmempi teknologia Innostaa uusia opettajia mukaan Mikrofoneja myös luokan taakse Henkilöä seuraavat kamerat Lisää kameroita, jolloin koko luokka saadaan näkyviin Vapaammat mahdollisuudet nimetä videoita Lisää varustettuja luokkatiloja Jakaa hyviä käyttötapoja Lisää taltioituja kursseja Lisää käyttökoulutusta Tukea laitteiston käyttöön Lisää aikaa harjoitteluun Pause-näppäin Seuraavassa muutamia kommentteja: kurssien/opetustuokioiden tallentaminen on kömpelöä, ja etsiminen hankalaa, kun tekeleet täytyy nimetä niin mahdottoman lyhyellä nimellä Lisää kameroita, jotta kuvaa saisi luokan työskentelystä. huomion kiinnittäminen tunnin pedagogiikkaan, pelkkä oppituntinauhoite (opettajan puhuva pää 75 min) ei saa olla itseisarvo! Äänen ja kuvan laatua, vuorovaikutteisuutta opettajan ja opiskelijoiden välillä. Pitäisi löytyä aikaa opetella uusia opetusmetodeja, tilaisuuksia varmastikin on, mutta koulutyö vie niin mehut, ettei kerta kaikkiaan enää jaksa vapaa-ajalla lähteä kursseille.

8 Yleinen suhtautuminen koululla Pääasiallisesti yleinen suhtautuminen virtuaaliluokkapalveluihin kouluilla oli myönteistä. Vastauksista suurin osa (41) arvioi kollegoidensa suhtautuvan positiivisesti uusiin mahdollisuuksiin. Vastauksista tuli myös ilmi, että palvelu on vielä uutta ja kokemuksia ei vielä liiemmälti ole. Myönteisesti suhtautuvien lisäksi myös kriittisempiä näkemyksiä tuli esille sekä myös jakautumista uusien mahdollisuuksien kannattajiin ja epäilevämpiin opettajiin. Ongelmana nähtiin myös kiire sekä kahdessa vastauksessa pelko siitä, että tallenteiden avulla voidaan korvata opettajien työpanoksia. Myönteisesti 41 Vielä uutta 14 Kriittisesti 10 Vaihtelevasti 9 Kannustavasti 4 Varovaisen myönteisesti 3 Kiire haittaa 2 Vie työpaikat 2 Seuraavassa muutamia kommentteja: Myönteisesti, mutta opettajalle on opetettava ja ohjattava kädestä pitäen (varsinkin kieltenopettajille; ei-teknisiä ihmisiä yleensä). Ok, hyvä henki noin yleensä. Mukavaa, kun ei ole pakko olla innokas. Ei vielä kovin aktiivisesti, jonkin verran muutosvastarintaa. Tietoa ei ole vielä riittävästi. Hyvin kaksijakoisesti toiset käyttävät ja ovat valmiita ottamaan käyttöön toiset taas eivät katsokaan sinne päin ja melkein juoksevat karkuun. Muutamilla opettajilla tuntuu olevan ongelmana kiireys. Ei ole aikaa syventyä virtuaaliluokkapalveluihin. Ei kovin positiivisesti. Ilmeisesti pelätään, että virtuaaliluokkapalveluilla aletaan korvata jossain vaiheessa luokkaopetusta, mikä vähentäisi kurssimääriä.

ISOverstaan virtuaaliluokka hanke, arviointitutkimus

ISOverstaan virtuaaliluokka hanke, arviointitutkimus ISOverstaan virtuaaliluokka hanke, arviointitutkimus Raportti kyselystä Kuopion klassillisen lukion oppituntitallenteita lukuvuonna 2007 2008 käyttäneille opiskelijoille (huhtikuu 2008) (Diat liitteenä

Lisätiedot

ISOverstaan virtuaaliluokkapalveluista toukokuussa 2009 opiskelijoille toteutetun verkkokyselyn alustavia tuloksia

ISOverstaan virtuaaliluokkapalveluista toukokuussa 2009 opiskelijoille toteutetun verkkokyselyn alustavia tuloksia ISOverstaan virtuaaliluokkapalveluista toukokuussa 2009 opiskelijoille toteutetun verkkokyselyn alustavia tuloksia 4.8.2009 Koonnut Teemu Valtonen, JoY 1. Taustaa Vastaajia oli yhteensä 307, heistä 122

Lisätiedot

Virtuaaliluokkahankkeen kokous

Virtuaaliluokkahankkeen kokous Virtuaaliluokkahankkeen kokous 8.10.2009 ISOverstaan virtuaaliluokka hanke (lukiot) Prosessin painopistealueet kussakin hankkeessa 1.1.2008-20 pilottilukiota - Mediapalvelimen pystyttäminen ja testaaminen

Lisätiedot

ISOverstaan virtuaaliluokka hanke, arviointitutkimus

ISOverstaan virtuaaliluokka hanke, arviointitutkimus ISOverstaan virtuaaliluokka hanke, arviointitutkimus Raportti kyselystä Kuopion klassillisen lukion oppituntitallenteita lukuvuonna 2007 2008 käyttäneille opettajille (huhtikuu 2008) Teemu Valtonen ja

Lisätiedot

Arviointi oppilaiden näkökulmasta

Arviointi oppilaiden näkökulmasta Arviointi oppilaiden näkökulmasta Raija Niemi Oppilaat vastasivat jakson päätteeksi seitsemään kysymykseen koskien ravintotiedon opiskelua terveystietojaksolla. Luokista 8 A oli työskennellyt melkein koko

Lisätiedot

Teknologiaa kouluun -projekti

Teknologiaa kouluun -projekti Teknologiaa kouluun -projekti 01/2012 Tiina Partanen & Jouni Kinnunen 2 Teknologiaa kouluun -projekti n omien opettajien ideoima opetuksen ja oppimisympäristöjen kehittämisprojekti Projektin tavoitteena

Lisätiedot

aikuisten perusasteen

aikuisten perusasteen Oulun aikuislukion aikuisten perusasteen ja lukio-opinnot vankilaopetuksessa apulaisrehtori Päivikki Halla-aho 8.5.2012 Aikuislukion vankilaopetuksesta Koulu käynnistyi Oulun vankilassa v.1978 Videovälitteistä

Lisätiedot

Yhteenveto Hiekanpään koulun opettajien haastatteluista, 5/2015. Riku Ruotsalainen,

Yhteenveto Hiekanpään koulun opettajien haastatteluista, 5/2015. Riku Ruotsalainen, Yhteenveto Hiekanpään koulun opettajien haastatteluista, 5/2015 Riku Ruotsalainen, riku.ruotsalainen@vu.nl Opettajien kokemukset mahdollisuudesta osallistua suunnitteluun Tapaamiset arkkitehtien kanssa:

Lisätiedot

ISOverstaan virtuaaliluokkahankkeen esittely 19.1.2012 / AC Anu Wulff

ISOverstaan virtuaaliluokkahankkeen esittely 19.1.2012 / AC Anu Wulff Osaaminen on ISOverstaan keskeinen voimavara, jonka vahvistamiseen ja jakamiseen etsitään jatkuvasti uusia keinoja (ISOverstaan strategia 2010-2012) ISOverstaan virtuaaliluokkahankkeen esittely 19.1.2012

Lisätiedot

DIDAKTISET KÄRJET NOUSUUN ISOVERSTAASSA HANKKEEN OPETTAJIEN OSAAMISEN KARTOITUS

DIDAKTISET KÄRJET NOUSUUN ISOVERSTAASSA HANKKEEN OPETTAJIEN OSAAMISEN KARTOITUS Terho Kontioinen, suunnittelija Itä-Suomen yliopisto Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto DIDAKTISET KÄRJET NOUSUUN ISOVERSTAASSA HANKKEEN OPETTAJIEN OSAAMISEN KARTOITUS Opeka-kysely

Lisätiedot

Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen. Ryhmä 5

Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen. Ryhmä 5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen Ryhmä 5 Kehityksen suunta.. Mitä teema tarkoittaa? Teeman punaisena lankana on pohjimmiltaan se, että teknologiakasvatus ja teknologian arkipäiväistäminen tulee

Lisätiedot

Pitkä matematiikka, laaja fysiikka ja kemia

Pitkä matematiikka, laaja fysiikka ja kemia Espoon aikuislukio Aineopiskelijan opas Pitkä matematiikka, laaja fysiikka ja kemia Sisällysluettelo Yleistä. 2 Pitkä matematiikka.3 Laaja fysiikka.5 Laaja kemia.6 Lääketieteelliseen pyrkimässä?...7 Kurssien

Lisätiedot

1 Tieto- ja viestintäteknologian opetuskäytön tavoitteet Yhteiset tavoitteet Peruskoulun tavoitteet Lukion tavoitteet...

1 Tieto- ja viestintäteknologian opetuskäytön tavoitteet Yhteiset tavoitteet Peruskoulun tavoitteet Lukion tavoitteet... 1 Tieto- ja viestintäteknologian opetuskäytön tavoitteet... 1 1.1 Yhteiset tavoitteet... 1 1.2 Peruskoulun tavoitteet... 1 1.3 Lukion tavoitteet... 1 1.4 Aikuislukion tavoitteet... 2 2 Tvt-projektit...

Lisätiedot

Sähköiset oppimateriaalit osana opetusta

Sähköiset oppimateriaalit osana opetusta Tutkimus opettajien odotuksista ja asenteista: Sähköiset oppimateriaalit osana opetusta #digikoulu Tutkimuksen taustaa Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää peruskoulun ja lukion opettajien odotuksia ja

Lisätiedot

Isoverstaan didaktiset kärjet levitykseen -hanke. Päätösseminaari

Isoverstaan didaktiset kärjet levitykseen -hanke. Päätösseminaari Isoverstaan didaktiset kärjet levitykseen -hanke Päätösseminaari 21.1.2016 1 2 Opettajien osaamiskartoitus 2015 Isoverstaan didaktiset kärjet levitykseen -hanke 3 Osaamiskartoitus 2014 ja 2015 2014: Didaktiset

Lisätiedot

Miten kurssit tehdään Eirassa?

Miten kurssit tehdään Eirassa? Miten kurssit tehdään Eirassa? Peruskoulussa sinun pitää olla tunneilla, tehdä kurssiin kuuluvat tehtävät ja osallistua loppukokeisiin. Verkkokurssit (suomen kielen kirjoituskurssi s2kki2v ja s2klu2v)

Lisätiedot

Antti Huttunen Turun VIRTA-hanke

Antti Huttunen Turun VIRTA-hanke Antti Huttunen Turun VIRTA-hanke Peruskoulun etäopetus Turussa Alkanut 2008 Käynnistäjänä VIRTA-hanke Välineenä Adobe Connect Oppiaineet A2-ranska A2-ruotsi A2-espanja Ortodoksiuskonto Tutkimuksia ja selvityksiä

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke 2008-2010 TeknoDida 5.2.2010 Eija Kauppinen Opetushallitus Eija.kauppinen@oph.fi Otteita opetussuunnitelmien perusteista 1 Oppimiskäsitys

Lisätiedot

LIITE 2. PERUSOPETUKSEN OPPIMISYMPÄRISTÖJEN NYKYTILANNE JA OPETTAJIEN VALMIUDET RAPORTTIIN LIITTYVIÄ TAULUKOITA JA KUVIOITA

LIITE 2. PERUSOPETUKSEN OPPIMISYMPÄRISTÖJEN NYKYTILANNE JA OPETTAJIEN VALMIUDET RAPORTTIIN LIITTYVIÄ TAULUKOITA JA KUVIOITA LIITE 2. PERUSOPETUKSEN OPPIMISYMPÄRISTÖJEN NYKYTILANNE JA OPETTAJIEN VALMIUDET RAPORTTIIN LIITTYVIÄ TAULUKOITA JA KUVIOITA Toukokuu 2016 Valtioneuvoston selvitysja tutkimustoiminnan julkaisusarja 18/2016

Lisätiedot

ekulkuri Verkko-opetus tukea tarvitsevien oppilaiden apuna

ekulkuri Verkko-opetus tukea tarvitsevien oppilaiden apuna ekulkuri Verkko-opetus tukea tarvitsevien oppilaiden apuna Opetushallituksen oppimisympäristöjen kehittämishanke 2013-2014 Etäkoulu Kulkuri, Turun normaalikoulu ja Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu

Lisätiedot

Poluttamo oma digipolku oppimiseen

Poluttamo oma digipolku oppimiseen Poluttamo oma digipolku oppimiseen Omnian AMK-polkukokeilu Jarmo Aho 9.11.2018 Ammatillisista opinnoista korkeakouluun teknisillä aloilla Ammatilliset opiskelijat eivät ole tasasuhtaisessa asemassa kaksoistutkinnon

Lisätiedot

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Lukiopäivät 11.-12.11.2015 Eija Kauppinen, Kimmo Koskinen, Anu Halvari & Leo Pahkin Perusteiden oppimiskäsitys (1) Oppiminen on seurausta

Lisätiedot

ISOverstaan verstastukiopettajien koulutuspäivä

ISOverstaan verstastukiopettajien koulutuspäivä www.isoverstas.fi ISOverstaan verstastukiopettajien koulutuspäivä 2.9.2008 2.9.2008 ISOverstas - kehittäjäyhteisö Mukana verstasyhteisössä 50 lukiota, 7 ammatillista oppilaitosta noin 18 000 opiskelijaa

Lisätiedot

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet,

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, kannettavat tietokoneet, älypuhelimet, tablettitietokoneet,

Lisätiedot

SOSIAALINEN MEDIA TYÖSSÄOPPIMISEN TUKENA HEVOSTALOUDEN PERUSTUTKINTOKOULUTUKSESSA

SOSIAALINEN MEDIA TYÖSSÄOPPIMISEN TUKENA HEVOSTALOUDEN PERUSTUTKINTOKOULUTUKSESSA SOSIAALINEN MEDIA TYÖSSÄOPPIMISEN TUKENA HEVOSTALOUDEN PERUSTUTKINTOKOULUTUKSESSA Tervetuloa vastaamaan kyselyyni, jossa selvitän hevostalousoppilaitosten opetushenkilöstön kiinnostusta sosiaalisen median

Lisätiedot

Sulautuva yliopisto opetus, syksy 2009

Sulautuva yliopisto opetus, syksy 2009 Sulautuva yliopisto opetus, syksy 2009 Opettaja: verkkopedagogiikan asiantuntija Taina Joutsenvirta Aika: keskiviikkoina klo 16 18 4.11., 18.11., 2.12., 16.12.2009 Paikka: Metsätalo U40, sali 27 Kurssin

Lisätiedot

Isoverstaan didaktiset kärjet levitykseen -hanke. Päätösseminaari

Isoverstaan didaktiset kärjet levitykseen -hanke. Päätösseminaari Isoverstaan didaktiset kärjet levitykseen -hanke Päätösseminaari 21.1.2016 1 2 Isoverstaan opiskelijakysely 2015 Isoverstaan didaktiset kärjet levitykseen -hanke 3 Opiskelijakysely 2014 ja 2015 2014: Didaktiset

Lisätiedot

Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut

Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 1613 Oletko kokenut, että seuraavia asioita on mielestäsi enemmän, saman verran tai vähemmän kuin Oppitunnilla istutaan

Lisätiedot

Ympärivuotisen opiskelun nykytila korkeakoulujen vastausten perusteella

Ympärivuotisen opiskelun nykytila korkeakoulujen vastausten perusteella Ympärivuotisen opiskelun nykytila korkeakoulujen vastausten perusteella Maija Innola Keskustelutilaisuus ympärivuotisen opiskelun edistämisestä 17.3.2014 Lukukausien parempi hyödyntäminen Lukukaudet tai

Lisätiedot

Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka. 4,1 3,9 2,8 1,1 1,3 1,1 3,9 4,1 4,5 4,5 4,1

Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka. 4,1 3,9 2,8 1,1 1,3 1,1 3,9 4,1 4,5 4,5 4,1 Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka ka ka ka. 1 Opiskeluryhmissäni on ollut hyvä yhteishenki. 4,2 4,2 3,9 4,1 2 Opiskeluryhmissäni vallitsee

Lisätiedot

Poimintoja Sanomalehti opetuksessa -kyselystä

Poimintoja Sanomalehti opetuksessa -kyselystä Poimintoja Sanomalehti opetuksessa -kyselystä Sanomalehtien Liiton sanomalehti opetuksessa -kysely opettajille Kartoitimme Sanomalehtien Liitossa opettajien kokemuksia sanomalehden opetuskäytöstä, Sanomalehtiviikosta

Lisätiedot

TAHTO. Tueksi Oppimisessa. Koulutoimenjohtaja Esa Santakallio, Pedagoginen suunnittelija Heini Majaranta Riihimäen kaupunki

TAHTO. Tueksi Oppimisessa. Koulutoimenjohtaja Esa Santakallio, Pedagoginen suunnittelija Heini Majaranta Riihimäen kaupunki TAHTO Teknologia Arje en Hyödyksi ja Tueksi Oppimisessa Koulutoimenjohtaja Esa Santakallio, Pedagoginen suunnittelija Heini Majaranta Riihimäen kaupunki Kansallinen TVT -käytön opetuskäytön suunnitelma

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

KOULUTTAJAKOULUTUS (20 op)

KOULUTTAJAKOULUTUS (20 op) KOULUTTAJAKOULUTUS (20 op) KOULUTTAJAKOULUTUS ON MONIMUOTOISTA OPISKELUA, JOKA KOOSTUU NELJÄSTÄ ERI KURSSISTA 1 n peruskurssi, 4 op 2 Jatkokurssi I, 3 op 3 Jatkokurssi II, 3 op 4 Kurssintuottajan koulutus,

Lisätiedot

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri

Lisätiedot

Oulujoen koulu Tulevaisuuden koulu -projekti

Oulujoen koulu Tulevaisuuden koulu -projekti Oulujoen koulu Tulevaisuuden koulu -projekti Miksi lähdettiin l mukaan Tulevaisuuden koulu projektiin? Ritaharjuun valmistuva monitoimitalo 2010 (School of the Future-hanke) Oulun opetustoimi julisti haun

Lisätiedot

Pienryhmäopetuksen soveltuminen fysiikan opetukseen: Tapaustutkimus Oulun normaalikoululta keväältä 2013

Pienryhmäopetuksen soveltuminen fysiikan opetukseen: Tapaustutkimus Oulun normaalikoululta keväältä 2013 Pienryhmäopetuksen soveltuminen fysiikan opetukseen: Tapaustutkimus Oulun normaalikoululta keväältä 2013 11. joulukuuta 2013 Tapio Hansson, Jani Lappalainen ja Otto Mankinen Tausta Perusharjoittelussa

Lisätiedot

2016 syksyn Klassikan opiskelijakysely - 1. opintovuosi YHTEENVETO

2016 syksyn Klassikan opiskelijakysely - 1. opintovuosi YHTEENVETO /.. : syksyn Klassikan opiskelijakysely -. opintovuosi YHTEENVETO Vastauspäivät:. -.. Tarkasteltavat kyselyt ( kpl): Kysely Vastauksia. opintovuoden opiskelijoiden kysely syksy Yhteensä: Perustiedot. Sukupuoli....

Lisätiedot

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTÖN OSAAMINEN (7-9 lk.) OSAAMISEN KEHITTÄMISTARVEKARTOITUS

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTÖN OSAAMINEN (7-9 lk.) OSAAMISEN KEHITTÄMISTARVEKARTOITUS 1/5 Koulu: Yhteisön osaamisen kehittäminen Tämä kysely on työyhteisön työkalu osaamisen kehittämistarpeiden yksilöimiseen työyhteisön tasolla ja kouluttautumisen yhteisölliseen suunnitteluun. Valtakunnallisen

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 2012-2013. Vantaan tulokset 26.3.2013 Heikki Miettinen

Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 2012-2013. Vantaan tulokset 26.3.2013 Heikki Miettinen Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 0-0 n tulokset..0 Heikki Miettinen Lukion. vuosikurssin palvelukykykysely 0-0 Vastaukset Opiskelijat Vastaukset Vastaus% Espoo 0 0 % Helsinki, kaupungin lukiot %

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue. Lahden työpajan keskustelun teemoja

Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue. Lahden työpajan keskustelun teemoja Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue Lahden työpajan keskustelun teemoja Tulevaisuuden osaamistarpeet ja osaamisen vahvistaminen Yhteisen määritelmän muodostaminen yleissivistykselle

Lisätiedot

OPPIKIRJATON OPETUS! Kari Nieminen!! Tampereen yliopiston normaalikoulu!! ITK 2015!

OPPIKIRJATON OPETUS! Kari Nieminen!! Tampereen yliopiston normaalikoulu!! ITK 2015! OPPIKIRJATON OPETUS! Kari Nieminen!! Tampereen yliopiston normaalikoulu!! ITK 2015! OMA TAUSTA! Matematiikan opetukseen liittyvä FL-tutkielma tietojenkäsittelyopissa 90-luvun alussa! Jatko-opiskelija "Mobile

Lisätiedot

TOIMINNAN HAVAINNOINTI. Kysely Orimattilan ja Myrskylän perusopetuksen opettajille syksyllä 2015

TOIMINNAN HAVAINNOINTI. Kysely Orimattilan ja Myrskylän perusopetuksen opettajille syksyllä 2015 TOIMINNAN HAVAINNOINTI Kysely Orimattilan ja Myrskylän perusopetuksen opettajille syksyllä 2015 HAVAINNOINNIN TAVOITE Kehittämistyön alkukartoitus Laadun arvioinnin työkalu kysely uusitaan vuosittain Uuden

Lisätiedot

OPETTAJIEN TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIKAN OPETUSKÄYTTÖ TAMPEREEN PERUSOPETUKSEN KOULUISSA

OPETTAJIEN TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIKAN OPETUSKÄYTTÖ TAMPEREEN PERUSOPETUKSEN KOULUISSA Tampereen kaupunki RAPORTTI 1 Hyvinvointipalvelut Perusopetus 27.4.2007 OPETTAJIEN TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIKAN OPETUSKÄYTTÖ TAMPEREEN PERUSOPETUKSEN KOULUISSA TVT-strategiatyön arviointi 2007 1 SISÄLTÖ

Lisätiedot

Näkökulmia tietoyhteiskuntavalmiuksiin

Näkökulmia tietoyhteiskuntavalmiuksiin Näkökulmia tietoyhteiskuntavalmiuksiin Tietotekniikka oppiaineeksi peruskouluun Ralph-Johan Back Imped Åbo Akademi & Turun yliopisto 18. maaliskuuta 2010 Taustaa Tietojenkäsittelytieteen professori, Åbo

Lisätiedot

Savonlinnan ammatti- ja aikuisopiston vieraiden kielten opetusta verkossa ja integroituna ammattiaineisiin. Johanna Venäläinen

Savonlinnan ammatti- ja aikuisopiston vieraiden kielten opetusta verkossa ja integroituna ammattiaineisiin. Johanna Venäläinen Savonlinnan ammatti- ja aikuisopiston vieraiden kielten opetusta verkossa ja integroituna ammattiaineisiin Johanna Venäläinen Kenelle ja miksi? Lähtökohtana ja tavoitteena on - tarjota opiskelijoille vaihtoehtoinen

Lisätiedot

TUKENA-hanke Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018

TUKENA-hanke Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018 Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018 Kysely perheryhmäkodeissa ja tukiasunnoissa oleville nuorille Nuorten kysely lähetettiin yksiköiden esimiesten kautta anonyyminä Surveypal-nettilinkkinä välitettäväksi

Lisätiedot

Keskustelu koulujen työelämään tutustumisjaksoista

Keskustelu koulujen työelämään tutustumisjaksoista Keskustelu koulujen työelämään tutustumisjaksoista 13.2.2019 21.2.2019 1 Pitäisi ajatella koulutyön tekemistä ihan eri tavalla Selvitys työelämään tutustumisjaksojen toteuttamisesta kouluissa Terhi Tuukkanen

Lisätiedot

Osaamisen ja opettajuuden kehittäminen yliopistopedagogisen koulutuksen tuella -henkilöstön toiveet ja tarpeet

Osaamisen ja opettajuuden kehittäminen yliopistopedagogisen koulutuksen tuella -henkilöstön toiveet ja tarpeet Osaamisen ja opettajuuden kehittäminen yliopistopedagogisen koulutuksen tuella -henkilöstön toiveet ja tarpeet Maija Lampinen, Maire Syrjäkari, Miia Leppänen ja Markus Torkkeli PedaForum 2016, 18.8.2016

Lisätiedot

Koulut Liikkeelle hanke: opettajien käsityksiä hankkeesta Lauri Saarikoski, KM, Turun yliopisto

Koulut Liikkeelle hanke: opettajien käsityksiä hankkeesta Lauri Saarikoski, KM, Turun yliopisto Koulut Liikkeelle hanke: opettajien käsityksiä hankkeesta 2005 2007 Lauri Saarikoski, KM, Turun yliopisto Koulut liikkeelle hankkeen suunnittelussa pyrittiin välttämään koulun kehittämiseen usein liittyvät

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue. Vaasan työpajan keskustelun teemoja

Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue. Vaasan työpajan keskustelun teemoja Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue Vaasan työpajan keskustelun teemoja Tulevaisuuden osaamistarpeet ja osaamisen vahvistaminen Avoimuus eri näkemyksille Vahva yleissivistys

Lisätiedot

Etäkuntoutuksen seminaari Välimatkoista Välittämättä! Toimintaterapian opetuksen näkökulma- etäohjausta oppimassa

Etäkuntoutuksen seminaari Välimatkoista Välittämättä! Toimintaterapian opetuksen näkökulma- etäohjausta oppimassa Etäkuntoutuksen seminaari Välimatkoista Välittämättä! Toimintaterapian opetuksen näkökulma- etäohjausta oppimassa Anu Kuikkaniemi 18.9.2015 Helsinki Esityksen sisältö Turun ammattikorkeakoulun hankkeet

Lisätiedot

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Tietostrategiaa monimuotoisesti Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable!

Lisätiedot

Uusi opiskelukokemus

Uusi opiskelukokemus Uusi opiskelukokemus Mikä on elukio? 19 kunnan välinen verkosto = nettikoulu toiminnassa mukana 100 opettajaa mahdollisuus koulun hallinnolle, opettajille ja opiskelijoille Oulun aikuislukion OPS ja oppikirjat

Lisätiedot

Millaista liikennekasvatusta toteutat työssäsi?

Millaista liikennekasvatusta toteutat työssäsi? Millaista liikennekasvatusta toteutat työssäsi? en toteuta lainkaan liikennekasvatusta jotain muuta pyöräretkiä, luokan kanssa pyöräilyä käytännön liikennetilanteiden harjoittelua lähialueiden vaaranpaikkojen

Lisätiedot

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTÖN OSAAMINEN (1-6 lk.) OSAAMISEN KEHITTÄMISTARVEKARTOITUS

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTÖN OSAAMINEN (1-6 lk.) OSAAMISEN KEHITTÄMISTARVEKARTOITUS 1/4 Koulu: Yhteisön osaamisen kehittäminen Tämä kysely on työyhteisön työkalu osaamisen kehittämistarpeiden yksilöimiseen työyhteisön tasolla ja kouluttautumisen yhteisölliseen suunnitteluun. Valtakunnallisen

Lisätiedot

Digiajan opettajan selviytymispaketti

Digiajan opettajan selviytymispaketti 10+ opepäivitystä odottaa. Aloita lataus nyt! Digiajan opettajan selviytymispaketti Saamelaisalueen koulutuskeskus virtuaalikoulu Ovatko verkko-opetustaitosi päivityksen tarpeessa? Ota askel eteenpäin

Lisätiedot

Tiedekasvatuksen monipuolisuus -kysely vuosina 2006 ja 2015

Tiedekasvatuksen monipuolisuus -kysely vuosina 2006 ja 2015 Tiedekasvatuksen monipuolisuus -kysely vuosina 26 ja 2 Koonnut Jasmin Välimäki, Khittämiskeskus Opinkirjo Kehittämiskeskus Opinkirjo teetti yhteistyössä Opetushallituksen kanssa keväällä 26 kyselyn monipuoliseen

Lisätiedot

Itä-Suomen kirjastohenkilöstön pätevöittämiskoulutus "KIPA

Itä-Suomen kirjastohenkilöstön pätevöittämiskoulutus KIPA Itä-Suomen kirjastohenkilöstön pätevöittämiskoulutus "KIPA Palautekyselyn tulokset (N=22) Palautekyselyyn vastasi 16 naista ja kuusi miestä eli 22 opiskelijaa. Vastausprosentti oli 69 kohderyhmästä (kokonaisuutta

Lisätiedot

Talvisalon koulu. Kysely huoltajille / tulokset, kevät 2013. Vanhempainillat. 1. Oletko osallistunut syksyn vanhempainiltoihin?

Talvisalon koulu. Kysely huoltajille / tulokset, kevät 2013. Vanhempainillat. 1. Oletko osallistunut syksyn vanhempainiltoihin? Talvisalon koulu Kysely huoltajille / tulokset, kevät 2013 Vanhempainillat 1. Oletko osallistunut syksyn vanhempainiltoihin? 94 Kyllä 28 Ei Kyllä Ei 2. Kuinka hyödyllisinä koet vanhempainillat? 51 Erittäin

Lisätiedot

Romanikielen oppimistulokset vuosiluokilla Mari Huhtanen

Romanikielen oppimistulokset vuosiluokilla Mari Huhtanen Romanikielen oppimistulokset 7. 9. vuosiluokilla 2015 Mari Huhtanen Arvioinnin toteuttaminen Romanikielen arviointi toteutettiin nyt ensimmäistä kertaa. Arviointiin pyrittiin saamaan kaikki romanikieltä

Lisätiedot

KULKURI. Ulkomailla asuvan oppilaan verkkokoulu. Tuija Tammelander ja Anni Autere-Kesti EKO 19.1.2012

KULKURI. Ulkomailla asuvan oppilaan verkkokoulu. Tuija Tammelander ja Anni Autere-Kesti EKO 19.1.2012 KULKURI Ulkomailla asuvan oppilaan verkkokoulu EKO 19.1.2012 Tuija Tammelander ja Anni Autere-Kesti Etäkoulu Kulkuri Perustettu 1975 (2011 toukokuuhun asti Ulkosuomalaisten lasten kotiperuskoulu) Ylläpitäjä

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue. Lappeenrannan työpajan keskustelun teemoja

Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue. Lappeenrannan työpajan keskustelun teemoja Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue Lappeenrannan työpajan keskustelun teemoja Tulevaisuuden osaamistarpeet ja osaamisen vahvistaminen Taitojen ja ominaisuuksien kehittäminen:

Lisätiedot

Etäkoulu Kulkurin tieto- ja viestintätekniikan opetussuunnitelma

Etäkoulu Kulkurin tieto- ja viestintätekniikan opetussuunnitelma Etäkoulu Kulkurin tieto- ja viestintätekniikan opetussuunnitelma 10.6.2013 Koonnut Virpi Soini 2. luokan tavoitteet tutustuu verkko-opiskeluun ja harjoittelee käytännön työtaitoja, kuten tekstintuottamista

Lisätiedot

10 teesiä verkko-opetuksen suunnittelusta. Leena Hiltunen Tutkijatohtori Tietotekniikan Aineenopettajankoulutus

10 teesiä verkko-opetuksen suunnittelusta. Leena Hiltunen Tutkijatohtori Tietotekniikan Aineenopettajankoulutus 10 teesiä verkko-opetuksen suunnittelusta Leena Hiltunen Tutkijatohtori Tietotekniikan Aineenopettajankoulutus Leena.r.k.Hiltunen@jyu.fi Teesi 1: Suunnittele! Aloita pienillä parannuksilla Mieti mikä on

Lisätiedot

EKAPELI-ALKU LUKEMAAN OPETTAMISEN TUKENA

EKAPELI-ALKU LUKEMAAN OPETTAMISEN TUKENA JY/EOK-2016-2017 / ryhmä 2 Marjo Maula ERIA260 Teknologia ja apuvälineet vuorovaikutuksen ja viestinnän tukena Johanna Kainulainen 10.1.2017 EKAPELI-ALKU LUKEMAAN OPETTAMISEN TUKENA Ekapeli-sivusto tarjoaa

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Opettajien akatemian kriteerit

Helsingin yliopiston Opettajien akatemian kriteerit n kriteerit 1. Oman opetus- ja ohjausosaamisen jatkuva kehittäminen Erinomaisuus näkyy mm. siten, että opettaja arvioi ja kehittää systemaattisesti opettamiseen ja ohjaukseen liittyvää omaa toimintaansa

Lisätiedot

Opetus talteen ja jakoon oppilaille. Kokemuksia Aurajoen lukion tuotantoluokan toiminnasta Anna Saivosalmi 9.9.2011

Opetus talteen ja jakoon oppilaille. Kokemuksia Aurajoen lukion tuotantoluokan toiminnasta Anna Saivosalmi 9.9.2011 Opetus talteen ja jakoon oppilaille Kokemuksia Aurajoen lukion tuotantoluokan toiminnasta Anna Saivosalmi 9.9.2011 Aurajoen lukio ISOverstaan jäsen syksystä 2010 lähtien ISOverstas on maksullinen verkko-oppimisen

Lisätiedot

YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 2003 SAADUSTA PALAUTTEESTA

YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 2003 SAADUSTA PALAUTTEESTA 1 Itä-Suomen virtuaaliyliopisto YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 23 SAADUSTA PALAUTTEESTA Henkilöstökoulutushankkeessa järjestettiin Verkko-opetuksen perusteet (VOP)

Lisätiedot

Perusopetuksen ja lukioiden tieto- ja viestintätekniikka Sähköiset ylioppilaskirjoitukset Tieto- ja viestintätekniikkaselvitys 23.4.

Perusopetuksen ja lukioiden tieto- ja viestintätekniikka Sähköiset ylioppilaskirjoitukset Tieto- ja viestintätekniikkaselvitys 23.4. Perusopetuksen ja lukioiden tieto- ja viestintätekniikka Sähköiset ylioppilaskirjoitukset Tieto- ja viestintätekniikkaselvitys 23.4.2014 Kurt Torsell Kartoituksen toteutus Suomen Kuntaliitto toteutti syksyllä

Lisätiedot

Saamen kielten oppimistulokset vuosiluokilla 2015

Saamen kielten oppimistulokset vuosiluokilla 2015 Saamen kielten oppimistulokset 7. 9. vuosiluokilla 2015 Saamen kielten oppimistulosten arviointi toteutettiin ensimmäistä kertaa. Arviointiin pyrittiin saamaan kaikki saamea äidinkielenä ja A-kielenä opiskelevat

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Palauteraportti Tekniikan ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. Kiia Pöyhönen. Opiskelijakunta JAMKO

JUPINAVIIKOT Palauteraportti Tekniikan ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. Kiia Pöyhönen. Opiskelijakunta JAMKO JUPINAVIIKOT 2019 Palauteraportti Tekniikan ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Kiia Pöyhönen Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 Johdanto... 3 Palautteiden

Lisätiedot

ALUEELLISET TYÖPAJAT. Ulla Ilomäki-Keisala

ALUEELLISET TYÖPAJAT. Ulla Ilomäki-Keisala ALUEELLISET TYÖPAJAT Alueellisten työpajojen työskentelylle on tunnusomaista: 1. Osallistava ja vuorovaikutteinen kouluttaminen opsprosessin käynnistämiseen ja ohjaamiseen, 2. Uusien toimintatapojen etsiminen

Lisätiedot

Kevään 2010 fysiikan valtakunnallinen koe

Kevään 2010 fysiikan valtakunnallinen koe 120 Kevään 2010 fysiikan valtakunnallinen koe 107 114 100 87 93 Oppilasmäärä 80 60 40 20 0 3 5 7 14 20 30 20 30 36 33 56 39 67 48 69 77 76 56 65 35 25 10 9,75 9,5 9,25 9 8,75 8,5 8,25 8 7,75 7,5 7,25 7

Lisätiedot

TAUSTATIEDOT. 1. Ikäryhmä. 2. Sukupuoli. 3. Äidinkieli. 4. Maakunta, jossa opiskelet

TAUSTATIEDOT. 1. Ikäryhmä. 2. Sukupuoli. 3. Äidinkieli. 4. Maakunta, jossa opiskelet TAUSTATIEDOT Tervetuloa kehittämään ammatillisen koulutuksen digitalisaation tulevaisuutta! Kyselyllä saadaan tietoa siitä, kuinka digitalisaation vaikutukset näkyvät ammatillisessa koulutuksessa opiskelijan

Lisätiedot

Matemaattisluonnontieteelliset. aineet

Matemaattisluonnontieteelliset. aineet Espoon aikuislukio Aineopiskelijan opas Lukuvuosi 2016-2017 Matemaattisluonnontieteelliset aineet Sisällysluettelo Yleistä. 2 Pitkä matematiikka.3 Laaja fysiikka.5 Laaja kemia.6 Lääketieteelliseen pyrkimässä?...7

Lisätiedot

Virtuaalisuus haastaa opettajan ja opiskelijan

Virtuaalisuus haastaa opettajan ja opiskelijan Virtuaalisuus haastaa opettajan ja opiskelijan ITK2019, Aulanko 21.3.2019 Liisa Ilomäki ja Minna Lakkala liisa.ilomaki@helsinki.fi ja minna.lakkala@helsinki.fi Kasvatustieteellinen tiedekunta, Technology

Lisätiedot

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat Tiina Tähkä, Opetushallitus

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat Tiina Tähkä, Opetushallitus Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat 18.4.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset

Lisätiedot

Seinäjoen kaupungin Opetustoimi Perusopetuksen arviointi OPPIMISPROSESSIEN OHJAUS & KÄYTTÄYTYMIS JA VUOROVAIKUTUSTAIDOT

Seinäjoen kaupungin Opetustoimi Perusopetuksen arviointi OPPIMISPROSESSIEN OHJAUS & KÄYTTÄYTYMIS JA VUOROVAIKUTUSTAIDOT Seinäjoen kaupungin Opetustoimi Perusopetuksen arviointi OPPIMISPROSESSIEN OHJAUS & KÄYTTÄYTYMIS JA VUOROVAIKUTUSTAIDOT Kysely johtajille, opettajille ja oppilaille kevät 2010 Piia Seppälä, arvioinnin

Lisätiedot

RIIHIMÄEN LUKION KURSSITARJOTIN 2015-2016

RIIHIMÄEN LUKION KURSSITARJOTIN 2015-2016 RIIHIMÄEN LUKION KURSSITARJOTIN 2015-2016 Lukujärjestyksen suunnittelu Palauta mieleesi omat esivalintasi. Ne eivät näy Wilmassa, joten sinun on pitänyt laittaa ne itsellesi ylös. Jos tarvitset oman valintakorttisi,

Lisätiedot

Opettajien ja oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä

Opettajien ja oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä Opettajien ja oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä Oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä matematiikassa hankkeen eri vaiheissa Aineistoa on kerätty matematiikan projektityöskentelystä kolmessa

Lisätiedot

Pentti Haddington Oulun yliopisto englantilainen filologia. Anna Marin OAMK, liiketalouden yksikkö; Oulun yliopisto, UniOGS

Pentti Haddington Oulun yliopisto englantilainen filologia. Anna Marin OAMK, liiketalouden yksikkö; Oulun yliopisto, UniOGS Draaman käy*ö pedagogisena menetelmänä vieraiden kielten yliopisto- opetuksessa: Tutkimuspohjainen opetus, draama ja =eteellisen ar=kkelin kirjoi*aminen Pentti Haddington Oulun yliopisto englantilainen

Lisätiedot

Perustiedot - Kaikki -

Perustiedot - Kaikki - KMO 13+ RTF Report - luotu 27.05.2015 15:22 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet final 13+ 73 40 23 Yhteensä 73 40 23 Perustiedot 1. Ikäni on (39) Ikäni on 2. Olen ollut oppilaana (36) Olen ollut oppilaana

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Musiikin ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja.

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Musiikin ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. JUPINAVIIKOT 2018 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Musiikin ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Ville Laitinen Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2

Lisätiedot

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa.

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. LUKU 4 YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN TOIMINTAKULTTUURI 4.5 Paikallisesti päätettävät asiat Toimintakulttuuri

Lisätiedot

Tvt:n opetuskäytön koulutuksen ja tuen suunnittelu opetushenkilökunnalle Esimerkki TieVie-koulutuksessa tehdystä kehittämishankkeesta

Tvt:n opetuskäytön koulutuksen ja tuen suunnittelu opetushenkilökunnalle Esimerkki TieVie-koulutuksessa tehdystä kehittämishankkeesta Tvt:n opetuskäytön koulutuksen ja tuen suunnittelu opetushenkilökunnalle Esimerkki TieVie-koulutuksessa tehdystä kehittämishankkeesta Niina Oikarinen niina.oikarinen@oulu.fi Alustuksen aiheet Kehittämishanke

Lisätiedot

Yksin työskentelystä ryhmäblogiksi

Yksin työskentelystä ryhmäblogiksi Yksin työskentelystä ryhmäblogiksi PedaForum 2016 päivät Mari Laine & Heli Tyrväinen Jyväskylän yliopisto Avoin yliopisto Digiluu-digilei pedagogiikka edellä muutokseen Ke 17.8. klo 14.00-14.10 Mikä blogi?

Lisätiedot

Sanallinen arviointi ja hyviä normien mukaisia arviointikäytänteitä. Pirjo Koivula Opetusneuvos

Sanallinen arviointi ja hyviä normien mukaisia arviointikäytänteitä. Pirjo Koivula Opetusneuvos Sanallinen arviointi ja hyviä normien mukaisia arviointikäytänteitä Pirjo Koivula Opetusneuvos 12 Sanallinen arviointi 2 Arviointi lukuvuoden päättyessä Opintojen aikainen arviointi sisältää myös oppimisprosessin

Lisätiedot

Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet

Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet Tilat ja opetussuunnitelmien perusteet Eija Kauppinen 13.4.2016 Perusopetuksen oppimiskäsitys Oppilas on aktiivinen toimija ja oppii asettamaan tavoitteita, ratkaisemaan ongelmia ja toimimaan muiden kanssa.

Lisätiedot

SUKELLUS TULEVAISUUDEN OPPIMISEEN

SUKELLUS TULEVAISUUDEN OPPIMISEEN SUKELLUS TULEVAISUUDEN OPPIMISEEN Prof Kirsti Lonka kirstilonka.fi, Twitter: @kirstilonka Opettajankoulutuslaitos Helsingin yliopisto Blogs.helsinki.fi/mindthegap Blogs.helsinki.fi/mindthegap Opettajan

Lisätiedot

LÄHIOPETUKSEN KÄYTÄNTEET. Opiskelumotivaatioon vaikuttavat tekijät lähiopetuksessa tekniikan alan opetuksessa

LÄHIOPETUKSEN KÄYTÄNTEET. Opiskelumotivaatioon vaikuttavat tekijät lähiopetuksessa tekniikan alan opetuksessa LÄHIOPETUKSEN KÄYTÄNTEET Opiskelumotivaatioon vaikuttavat tekijät lähiopetuksessa tekniikan alan opetuksessa INSSI-hankkeessa tutkittua Ari-Pekka Kainu, SAMK Jorma Kärkkäinen, KYAMK Pekka Rantala, OAMK

Lisätiedot

Raportti kemian Second Life aihion opetuskokeilusta lukuvuonna

Raportti kemian Second Life aihion opetuskokeilusta lukuvuonna Raportti kemian Second Life aihion opetuskokeilusta lukuvuonna 212-213 Tehtävän kuvaus Johannes Posti, FM 19.8.213 Uusi kemian aihiomme valmistui Second Lifen virtuaalimaailmassa, ja sitä on kokeiltu kevään

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 136

Espoon kaupunki Pöytäkirja 136 14.05.2013 Sivu 1 / 1 2320/12.01.00/2013 136 Koulukohtaisen budjetin vaikutus oppimisen ja koulunkäynnin tuen muotojen antamisen mahdollisuuksiin sekä kieli- ja kulttuuriryhmien kohdennetun resursoinnin

Lisätiedot

Verkossa opiskelu vaatii opiskelijalta paljon aktiivisuutta ja kykyä työskennellä itsenäisesti

Verkossa opiskelu vaatii opiskelijalta paljon aktiivisuutta ja kykyä työskennellä itsenäisesti Verkossa opiskelu vaatii opiskelijalta paljon aktiivisuutta ja kykyä työskennellä itsenäisesti Opiskelijoiden kokemuksia oppimisesta ITK 2010 seminaari; Hämeenlinna Soile Bergström Opintojakson esittely

Lisätiedot

Tutkimushavaintoja kahdesta virtuaaliympäristöstä

Tutkimushavaintoja kahdesta virtuaaliympäristöstä Tutkimushavaintoja kahdesta virtuaaliympäristöstä Haasteita ja mahdollisuuksia uusiin toimintatapoihin 8.2.2008 Eija Korpelainen ja Meri Jalonen TKK, Työpsykologian ja johtamisen laboratorio Esityksen

Lisätiedot

Seinäjoen opetustoimi. Koulu työyhteisönä 28.4 9.5.2008 Vastausprosentti 66,3% (222 vastaajaa)

Seinäjoen opetustoimi. Koulu työyhteisönä 28.4 9.5.2008 Vastausprosentti 66,3% (222 vastaajaa) Seinäjoen opetustoimi Koulu työyhteisönä 28.4 9.5.2008 Vastausprosentti 66,3% (222 vastaajaa) Yhteistulos, koulu työyhteisönä Koulu työyhteisönä 5 4 3 2 1 Ka 1 Miten yhteistyö koulussanne toimii opetushenkilöstön

Lisätiedot

digitalisaation mahdollisuudet

digitalisaation mahdollisuudet Metsäkonetiedon ja digitalisaation mahdollisuudet koulutuksessa koulutuspäällikkö Mikko Saarimaa Digitalisaatio tehostaa opetusta! Vai tehostaako? Digitalisaatio ja automaatio Yksinkertaisimmillaan digitalisaatio

Lisätiedot

Valtakunnallinen koulututkimus koulujen valmiudesta ja käytännöistä oppilaiden internetin käytön tukemisessa

Valtakunnallinen koulututkimus koulujen valmiudesta ja käytännöistä oppilaiden internetin käytön tukemisessa Valtakunnallinen koulututkimus koulujen valmiudesta ja käytännöistä oppilaiden internetin käytön tukemisessa 1 Tutkimuksen tavoite Tämän kyselytutkimusprojektin tavoitteena oli selvittää suomalaisten peruskoulujen

Lisätiedot

Seppo Salmivirta, Santahaminan ala-aste Minna Lakkala, Helsingin yliopisto. ITK 2011 Seppo Salmivirta & Minna Lakkala

Seppo Salmivirta, Santahaminan ala-aste Minna Lakkala, Helsingin yliopisto. ITK 2011 Seppo Salmivirta & Minna Lakkala Kahdenkeskinen tutorointi keinona perehdyttää digitaalisen teknologian opetuskäyttöön - FICTUP-hankkeen kokemuksia (Fostering ICT Usage in Pedagogical Practices) Seppo Salmivirta, Santahaminan ala-aste

Lisätiedot

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat. 3.10.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat. 3.10.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat 3.10.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset

Lisätiedot