Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus RISTIJÄRVEN KIRKONKYLÄN YLEISKAAVA 2035

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus RISTIJÄRVEN KIRKONKYLÄN YLEISKAAVA 2035"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus RISTIJÄRVEN KIRKONKYLÄN YLEISKAAVA 2035 KHALL 248 Yleiskaavan tarkoituksena on kunnan ja sen osan yh dys kun ta ra kenteen ja maankäytön yleispiirteinen ohjaaminen sekä toimintojen yhteen so vit ta mi nen. Yleiskaavassa esitellään tavoitellun kehityksen peri aat teet ja osoitetaan tarpeelliset alueen yksityiskohtaisen kaa voituk sen ja muun suunnittelun tueksi. Yleiskaava voidaan laatia myös vaiheittain ja osa-alueittain. Ristijärven kunta on valmistellut kir konky län alueen ja viitostien varren ja kirkonkylän kaavoituksen aloit tamis ta, käynnistämällä luontoselvitysten laa ti mi sen kesällä Viime kesän aikana ovat valmistuneet luontoselvitykset 5-tien varres ta, Putkolanniemestä ja Koiraniemestä. Sen lisäksi kaa voi tuk sen tukena on käytettävissä aikaisempia luontoselvityksiä koko kir kon kylän alueelta. Kunnanhallitus on valinnut yleiskaavoituksen päivitystyön tekijäksi Ram boll Finland Oy:n. Tarjouspyyntö koskien Kirkonkylän alueen (sisäl täen Koiraniemen) ja 5 -tien varren alueen. Voimassa oleva yleiskaava on vuodelta 2002, eikä kaikilta osin enää vas taa asemakaavoituksen tarpeita. Päivityksellä yleis kaa vas sa otetaan huomioon muun muassa matkailun ja yritystoiminnan tar peet. Yleiskaavoituksen taustalle voidaan lisätä myös seuraavat te ki jät: Viitostie kehityskäytävänä aina Pirtiltä Saukkovaaraan saakka Asumisen ja elinkeinojen kehittäminen, hoivarakentamisen mah dol lis tami nen Kunnan maanomistus Koiraniemellä, Koiraniemen ympäristö- ja jäteasiat Rantarakentamisen potentiaalisuus Keskustan uudistaminen; liikennejärjestelyt ja infra Kaukolämpölaitoksen laajentaminen Ulkoilu- ja moottorikelkkareittien linjaukset Ramboll Finland Oy on toimittanut Ristijärven kunnalle oheis ai neis tona olevan päivätyn osallistumis- ja ar vioin ti suun ni tel man, joka on laitetaan julkisesti nähtäville koko suunnitteluprosessin ajaksi. Liite 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Lisätiedot: aluearkkitehti Ulla-Maija Oikarinen, puh kunnanjohtaja Raija Potila, puh Kunnanjohtajan ehdotus:

2 Kunnanhallitus saattaa vireille Kirkonkylän ja 5-tien varren yleis kaavoi tuk sen päivittämisen.tavoitteena on laatia oikeusvaikutteinen yleis kaa va voimassa olevan kirkonkylän yleiskaavan alueelle. Kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma ase te taan nähtäville koko kaa voi tus pro ses sin ajaksi. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täyden ne tään kaavoitusprosessin aikana. KHALL 172 Ristijärven kunta on valmistellut Ramboll Finland Oy:n ja kaa va toi mikun nan ohjauksessa Ristijärven kirkonkylän yleiskaavaa vuoden 2015 ajan. Vuodenvaihteessa tehtiin maanomistaja- ja asu kas ky se ly, johon saatiin 77 vastausta. Tammikuussa järjestettiin ylei sö ti lai suus, jossa esiteltiin hankkeen taustoja ja lähtötietoja. Paikalla oli noin 30 henkilöä. Alustavaa kaavaluonnosta käsiteltiin huhtikuussa kunnan luot ta mushen ki löil le ja yrittäjille suunnatussa keskustelutilaisuudessa. Ti lai suuteen saapui parikymmentä osallistujaa. Kaavahankkeen oh jaus ryhmä on kokoontunut neljä kertaa. Yleiskaavaluonnos on valmistunut Kaavan laatimista varten on selvityksinä valmistuneet luontoselvitys sekä arkeologinen inven toin ti. Aluearkkitehti esittelee rakenusinventoinnin täydennyksen ko kouk ses sa. Inventointi lisätään nähtäville tulevaan kaa va-ai neistoon. Ristijärven kirkonkylän yleiskaava 2035 osoittaa taajaman ke hit tämis- ja laajenemismahdollisuudet seuraaville kahdelle vuo si kym menel le. Kaavassa on painotettu olevan yhdyskuntarakenteen lisäksi taa ja ma ku vaa, rantarakentamista, teollisuusalueiden ja mat kai lu palve lu jen aluevarauksia sekä Viitostien varren pysäyttäjä-kohteen ke hitys mah dol li suuk sia. Kaavaluonnoksen yksityiskohtainen kuvaus alkaa liitteenä olevan kaa va se los tuk sen sivulta 26. Liite 1: Päivitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma, kaa va kart tapie nen nös sekä yleiskaavaselostus Argeologinen selvitys oheismatariaalina

3 Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhalitus hyväksyy Ristijärven kirkonkylän yleis kaa va luon noksen ja asettaa kaavaluonnoksen, kaavaselostuksen ja muun val miste lu ai heis ton nähtäville ja pyytää siitä tarvittavat lausunnot. Lau sunto pyyn tö lähetetään OAS:issa mainituille viranomaisille, mm. Kainuun Ely- keskukselle. KHALL 172 Ristijärven kunta on valmistellut Ramboll Finland Oy:n ja kaa va toi mikun nan ohjauksessa Ristijärven kirkonkylän yleiskaavaa vuoden 2015 ajan. Vuodenvaihteessa tehtiin maanomistaja- ja asu kas ky se ly, johon saatiin 77 vastausta. Tammikuussa järjestettiin ylei sö ti lai suus, jossa esiteltiin hankkeen taustoja ja lähtötietoja. Paikalla oli noin 30 henkilöä. Alustavaa kaavaluonnosta käsiteltiin huhtikuussa kunnan luot ta mushen ki löil le ja yrittäjille suunnatussa keskustelutilaisuudessa. Ti lai suuteen saapui parikymmentä osallistujaa. Kaavahankkeen oh jaus ryhmä on kokoontunut neljä kertaa. Yleiskaavaluonnos on valmistunut Kaavan laatimista varten on selvityksinä valmistuneet luontoselvitys sekä arkeologinen inven toin ti. Aluearkkitehti esittelee rakenusinventoinnin täydennyksen ko kouk ses sa. Inventointi lisätään nähtäville tulevaan kaa va-ai neistoon. Ristijärven kirkonkylän yleiskaava 2035 osoittaa taajaman ke hit tämis- ja laajenemismahdollisuudet seuraaville kahdelle vuo si kym menel le. Kaavassa on painotettu olevan yhdyskuntarakenteen lisäksi taa ja ma ku vaa, rantarakentamista, teollisuusalueiden ja mat kai lu palve lu jen aluevarauksia sekä Viitostien varren pysäyttäjä-kohteen ke hitys mah dol li suuk sia. Kaavaluonnoksen yksityiskohtainen kuvaus alkaa liitteenä olevan kaa va se los tuk sen sivulta 26. Liite 1: Päivitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma, kaa va kart tapie nen nös sekä yleiskaavaselostus Argeologinen selvitys oheismatariaalina

4 Kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhalitus hyväksyy Ristijärven kirkonkylän yleis kaa va luon noksen ja asettaa kaavaluonnoksen, kaavaselostuksen ja muun val miste lu ai heis ton nähtäville ja pyytää siitä tarvittavat lausunnot. Lau sunto pyyn tö lähetetään OAS:issa mainituille viranomaisille, mm. Kainuun Ely- keskukselle. KHALL 75 Kunta on saanut seitsemän lausuntoa nähtävillä olleesta Ris ti jär ven kir kon ky län yleiskaavaluonnoksesta. Kirjallisia mielipiteitä annettiin 26 ja suullisia mielipiteitä 6. Pääosa maan omis ta jien kommenteista on kerätty Harava-järjestelmän avulla. Saatujen lausuntojen perusteella on järjestetty eri viranomaisten vä linen neuvottelu Ely keskuksessa Niiden perusteella kun ta on tar ken ta nut kaavaluonnosta yleiskaavan ohjausryhmän ko kouksis sa Yleiskaavaan liittyvää Kirkonkylän taa ja ma ku van ja ra ken nus in ven toin tien täydennysliitettä on käyty läpi Kainuun museon Rauni Laukkasen kanssa ja ohjausryhmän johdolla. Maan omista jil le on lähetetty tiedote huomioiden käsittelyssä todetut kom men tit. Käsittelyn aikana on todettu, että Ristijärven kirkonkylän yleiskaava laa di taan strategisena yleis kaa va na, jossa varataan alueita eri käyttö tar koi tuk siin. Pääperiaate on, et tä alueiden toteuttaminen vaatii tämän lisäksi asemakaavoitusta tai tar kem paa detaljitason osa yleiskaa voi tus ta, joissa ra ken nus paik ka ja ko ja esimerkiksi tiejärjestelyt rat kais taan. Yleiskaava ei velvoita maanomistajaa toteuttamaan raken nus paik ko ja, vaan yleis kaa va mahdollistaa alueen rakentamisen myö hem min, kun alueille laaditaan yksityiskohtaisempi kaava (asema kaa va). Kaavasta jätetyt viranomaisten lausunnot (luku 1) ja maanomistajien mie li pi teet (luku 2),ja niistä todetut vastineet ovat esityslistan liit teenä. Kaavasta jätetyt muut huomiot ja maanomistajien kommentit sekä kir kon ky län taajamakuva ja rakennusinventoinnin täydennys ovat oheis ma te ri aa li na. Kaavaluonnoksen valmistelijana toimii Ramboll Fin land Oy, Merja Isteri, Oulu. Liite 1 Liite 2 Kaavakartta ja kaavaselostus Lausunnot ja mielipiteet - vastineet.

5 Valmistelu ja lisätiedot aluearkkitehti Ulla-Maija Oikarinen, puh ja kunnanjohtaja Raija Po ti la, puh Asiantuntijana kokouksessa on aluearkkitehti Ulla-Maija Oikarinen. Kunnanjohtajan ehdotus: Ristijärven kunnanhallitus hyväksyy Ristijärven kirkonkylän yleis kaava ehdotuksen 2035 ja asettaa sen julkisesti nähtäville ja tiedottaa eh do tuk ses ta kunnan ilmoituskäytännön mukaisesti. Ristijärven kunnan hal li tus pyytää yleiskaavaehdotuksesta lausuntoja Osallistumisja arviointisuunnitelman mukaisilta tahoilta. Merkitään pöytäkirjaan, että Arto Tolonen ilmoitti olevansa es teel linen, eikä osallistunut tämän asian käsittelyyn.

RISTIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/2016 1

RISTIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/2016 1 RISTIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/2016 1 Kunnanhallitus 19.09.2016 AIKA 17:30-18:37 PAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 168 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/10.02.03/2014

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/10.02.03/2014 Kunnanhallitus 34 03.03.2014 Kunnanhallitus 143 16.06.2014 Kaavoitusjaosto 5 25.02.2015 Kunnanhallitus 189 18.05.2015 Kaavoitusjaosto 7 03.03.2016 Kunnanhallitus 47 21.03.2016 Korttelin 53 asemakaavan

Lisätiedot

Kirkonseudun ja Saarenalueen asemakaavan muutos Niskan alueella / OAS / Päivitetty OAS Pyhäjokitalo hankekaava / Luonnos / Ehdotus

Kirkonseudun ja Saarenalueen asemakaavan muutos Niskan alueella / OAS / Päivitetty OAS Pyhäjokitalo hankekaava / Luonnos / Ehdotus 124 14.04.2014 10 16.01.2017 36 30.01.2017 285 10.07.2017 Kirkonseudun ja Saarenalueen asemakaavan muutos Niskan alueella / OAS / Päivitetty OAS Pyhäjokitalo hankekaava / Luonnos / Ehdotus 7/10.02.03/2017

Lisätiedot

Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen

Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen Kunnanhallitus 528 14.12.2015 Kunnanhallitus 149 11.04.2016 Kunnanhallitus 332 05.09.2016 Kunnanhallitus 7 16.01.2017 Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Lausunto Oinaskylän tuulivoimaosayleiskaavaehdotuksesta 774/613/2014 Kaupunginhallitus 12.01.2015 12 Vesannon

Lisätiedot

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014 Kunnanhallitus 326 16.11.2010 Kunnanhallitus 116 17.04.2012 Kunnanhallitus 210 19.08.2014 Kunnanhallitus 146 02.06.2015 Kunnanhallitus 174 11.08.2015 Kunnanvaltuusto 42 31.08.2015 Rantayleiskaavan muutos

Lisätiedot

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos Kaupunkisuunnittelulautakunta 42 29.05.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 61 28.08.2018 Kaupunginhallitus 264 03.09.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 90 06.11.2018 Kaupunginhallitus 352 12.11.2018 Kankaanpään

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016 Ympäristölautakunta 45 23.04.2015 Kaupunginhallitus 143 06.05.2015 Ympäristölautakunta 101 25.08.2015 Kaupunginhallitus 218 02.09.2015 Ympäristölautakunta 5 21.01.2016 Kaupunginhallitus 20 03.02.2016 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti: Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29

Lisätiedot

Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan muutos, valtatien 12 liikennejärjestelyt, Tillola, kaavaehdotus

Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan muutos, valtatien 12 liikennejärjestelyt, Tillola, kaavaehdotus Kaavoitustoimikunta 21 20.05.2014 Kaavoitustoimikunta 28 08.09.2014 Kaavoitustoimikunta 22 11.05.2015 Kunnanhallitus 118 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 51 12.10.2015 Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan

Lisätiedot

Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46

Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46 Kunnanhallitus 81 15.04.2019 Kunnanhallitus 95 13.05.2019 Kaava- ja maapoliittinen 6 22.05.2019 työryhmä Kunnanhallitus 123 03.06.2019 Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46 2004/55.551/2019

Lisätiedot

Anna-Maija Syri poistui kokouksesta esteellisenä (HallintoL 28,1 kohta 3) tämän asian kä sit te lyn ajaksi.

Anna-Maija Syri poistui kokouksesta esteellisenä (HallintoL 28,1 kohta 3) tämän asian kä sit te lyn ajaksi. Kunnanhallitus 74 07.05.2012 Kunnanhallitus 112 25.06.2012 Kunnanhallitus 164 28.09.2012 Kunnanhallitus 88 22.04.2013 Kunnanhallitus 165 16.09.2013 Kunnanhallitus 208 28.10.2013 Kunnanhallitus 3 16.01.2017

Lisätiedot

Euran keskustan osayleiskaavan laatiminen

Euran keskustan osayleiskaavan laatiminen Kaavatoimikunta 11 24.08.2015 Kaavatoimikunta 1 08.02.2016 Valtuusto 46 23.05.2016 Euran keskustan osayleiskaavan laatiminen 101/10.02.02/2015, 421/10.02.02/2012 Kaavatmk 24.08.2015 11 Kaavatoimikunta

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Mäntykodin palvelutuotannon kilpailuttaminen 53/00.01.00/2015 Yhtymähallitus 26.08.2015

Lisätiedot

RISTIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2015 1

RISTIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2015 1 RISTIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2015 1 Kunnanhallitus 28.09.2015 AIKA 17:30-19:51 PAIKKA Kunnantalo KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 168 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 169 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus LAUSUNTO 16.1.2018 LAPELY/3392/201 6 Kittilän kunta Valtatie 15 99100 KITTILÄ Lausuntopyyntö 29.12.2017 Akanvuoma/Taivaanvalkeat ranta-asemakaavaehdotus, Kittilä

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

59/ /2013. Valmistelijana on toiminut tekninen johtaja Pirkko Tuuttila.

59/ /2013. Valmistelijana on toiminut tekninen johtaja Pirkko Tuuttila. Kunnanhallitus 204 27.05.2013 Kunnanhallitus 110 30.03.2015 Kunnanhallitus 262 22.06.2015 Valtuusto 80 12.08.2015 Kunnanhallitus 431 12.10.2015 Kunnanhallitus 184 08.05.2017 Asemakaavan muutos korttelissa

Lisätiedot

Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kunnanhallitus Kaavoitus- ja rakennuslautakunta

Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kunnanhallitus Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kaavoitus- ja 11 25.01.2017 rakennuslautakunta Kunnanhallitus 4 30.01.2017 Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 43 29.03.2017 Kirkonkylän asemakaavan muutos; Kortteli 58 40/10.02.03/2017 Kaavoitus- ja rakennuslautakunta

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Lisätiedot

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä)

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä) Ympäristölautakunta 54 26.05.2015 Kaupunginhallitus 178 01.06.2015 Ympäristölautakunta 95 24.11.2015 Kaupunginhallitus 361 01.12.2015 Kaupunginvaltuusto 77 07.12.2015 Kankaanpään keskustan ja sitä ympäröivien

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 Kaavatoimikunta AIKA 08.03.2016 kello 16:00-16:55 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Kaavatoimikunta AIKA 01.02.2018 kello 16:15-17:15 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle tehtyyn valitukseen koskien Venesjärven osayleiskaavamuutosta

Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle tehtyyn valitukseen koskien Venesjärven osayleiskaavamuutosta Ympäristölautakunta 105 17.12.2015 Ympäristölautakunta 9 26.01.2016 Kaupunginhallitus 47 01.02.2016 Kaupunginhallitus 109 14.03.2016 Kaupunginvaltuusto 33 21.03.2016 Kaupunginhallitus 184 23.05.2016 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703. Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta. Kunnanhallitus 322 18.09.2017 Kunnanhallitus 336 02.10.2017 Kunnanhallitus 19 08.01.2018 Kunnanhallitus 22 17.01.2018 Valtuusto 10 25.01.2018 Siikajoen vanhustenkotiyhdistyksen ostotarjous 286/44.441/2017

Lisätiedot

Alue sisältyy Taavetti-Jurvalan oikeusvaikutteisen osayleiskaavan alu eeseen, joka on hyväksytty valtuustossa 17.6.2004. Alueella ei ole ase makaa

Alue sisältyy Taavetti-Jurvalan oikeusvaikutteisen osayleiskaavan alu eeseen, joka on hyväksytty valtuustossa 17.6.2004. Alueella ei ole ase makaa Kunnanhallitus 292 02.12.2013 Kunnanvaltuusto 3 27.01.2014 Aurinkorannan asemakaava 306/10.02.03/2013 Khall. 175 Valmistelija: vt. hallintojohtaja Tarja Haikonen 13.6.2011 p. 040 189 3340 tarja.haikonen@luumaki.fi

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella,

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella, Kaavoitustoimikunta 7 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 27 11.05.2015 Kunnanhallitus 119 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 43 24.09.2015 Kunnanhallitus 228 19.10.2015 Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 84 13.03.2017 Kati Kähkösen eroanomus vaalilautakunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 82/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 23 Kehittämistoimikunta 18.11.2015 AIKA 18.11.2015 klo 18:00-19:20 PAIKKA Pöytyän kunnanvirasto, Kyrön toimipiste ASIAT Otsikko Sivu 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Lisätietoja: kaavoitusarkkitehti Minna Kulojärvi

Lisätietoja: kaavoitusarkkitehti Minna Kulojärvi Kaupunginhallitus 11 13.01.2014 Kaupunginhallitus 188 09.06.2014 Kuuselan asemakaavanmuutos 14/10.02.03/2014 224/10.02.03/2013 TEKLTK 23.08.2012 99 TEKLTK 14.03.2013 21 Asemakaavanmuutos on tullut vireille

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.

Lisätiedot

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun Tekninen lautakunta 9 26.02.2015 Tekninen lautakunta 20 15.04.2015 Tekninen lautakunta 33 08.10.2015 Tekninen lautakunta 68 13.10.2016 Tekninen lautakunta 8 16.02.2017 Tekninen lautakunta 48 02.11.2017

Lisätiedot

Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa:

Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa: Varhaiskasvatus- ja 25 17.03.2016 koulutuslautakunta Henkilöstö- ja työllisyysjaosto 29 19.04.2016 Virkojen perustaminen ja tuntiopettajien siirtäminen virkoihin 89/01.01.00/2013 VARKOLK 17.03.2016 25

Lisätiedot

Kaupunkirakennelautakunta Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/ /2019

Kaupunkirakennelautakunta Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/ /2019 Kaupunkirakennelautakunta 62 09.04.2019 Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/10.02.03/2019 KRAKLK 09.04.2019 62 Joensuun Botania Oy on hakenut kaupungilta Botanian alueen asemakaavan

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Kuntayhtymänjohtajan esitys: Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.02.2017 Aika 09.02.2017 klo 13:00-16:00 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Olemme halukkaita tulemaan esittelemään tarkemmin hanketta se kä keskustelemaan hankkeesta kaavoitukseen liittyvissä asioissa.

Olemme halukkaita tulemaan esittelemään tarkemmin hanketta se kä keskustelemaan hankkeesta kaavoitukseen liittyvissä asioissa. Kunnanhallitus 138 07.11.2012 Kunnanvaltuusto 39 12.11.2012 Kunnanhallitus 9 21.01.2013 Kunnanhallitus 74 15.04.2013 Kunnanhallitus 156 04.11.2013 Kunnanhallitus 4 07.01.2014 Kunnanvaltuusto 4 13.01.2014

Lisätiedot

MANSIKKANIEMENRANNAN ASEMAKAAVAMUUTOS 204/ /2014

MANSIKKANIEMENRANNAN ASEMAKAAVAMUUTOS 204/ /2014 Kunnanhallitus 209 10.08.2015 Ympäristölautakunta 127 16.12.2015 Tekninen lautakunta 16 10.02.2016 Kunnanhallitus 116 18.04.2016 Tekninen lautakunta 47 17.08.2016 Ympäristölautakunta 74 31.08.2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Laissa ammatillisesta koulutuksesta (787/ ) todetaan, että kou lutuk sen järjestäjän tulee hyväksyä koulutusta varten opetussuunnitelma.

Laissa ammatillisesta koulutuksesta (787/ ) todetaan, että kou lutuk sen järjestäjän tulee hyväksyä koulutusta varten opetussuunnitelma. Hallitus 30 24.04.2015 Hallitus 42 12.06.2015 Hallitus 50 28.08.2015 Hallitus 88 18.12.2015 Hallitus 47 17.06.2016 Hallitus 58 26.08.2016 Opetussuunnitelmien hyväksyminen 27/40/401/2015 KYH 30 Laissa ammatillisesta

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella,

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella, Kaavoitustoimikunta 5 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 28 11.05.2015 Kunnanhallitus 120 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 50 12.10.2015 Kunnanhallitus 229 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 87 10.11.2015 Kymijoen -

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus: Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015 Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 KHALL 88 Hallintojohtaja Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

Rantaosayleiskaavan 49/ROYK Ala-Rääveli-Keskinen mitoitusperiaatteet sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Rantaosayleiskaavan 49/ROYK Ala-Rääveli-Keskinen mitoitusperiaatteet sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma Elinvoimalautakunta 27 13.09.2017 Rantaosayleiskaavan 49/ROYK Ala-Rääveli-Keskinen mitoitusperiaatteet sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma 228/10.02.04/2017 Elvoltk 13.09.2017 27 Asian aiemmat käsittelyt:

Lisätiedot

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten Kunnanhallitus 279 09.10.2017 Kunnanhallitus 317 06.11.2017 Kunnanhallitus 341 27.11.2017 Kunnanhallitus 362 18.12.2017 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen Kunnanhallituksen 61 02.10.2014 Kunnanhallituksen 82 04.12.2014 Kunnanhallituksen 23 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 09.06.2015 Kunnanvaltuusto 36 17.06.2015 Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014

Lisätiedot

Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon

Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 29 12.03.2015 Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon 114/10.05.01/2015 Kaavoitus-

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus 114 23.10.2017 Kunnanhallitus 123 30.10.2017 Kunnanhallitus 135 06.11.2017 Kunnanhallitus 143 20.11.2017 VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2022 TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä

Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä Kunnanhallitus 344 15.09.2014 Kunnanhallitus 31 02.02.2015 Kunnanhallitus 439 21.12.2015 Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä 375/01.00.01/2014 KHALL 344 Hallintojohtaja

Lisätiedot

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.03.2017 Aika 09.03.2017 klo 13:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Vuoden 2015 arviointikertomus / Konsernihallinnon lausunto

Vuoden 2015 arviointikertomus / Konsernihallinnon lausunto astuslautakunta 2013-2016 32 16.11.2015 astuslautakunta 2013-2016 4 20.01.2016 astuslautakunta 2013-2016 8 09.03.2016 astuslautakunta 2013-2016 13 06.04.2016 astuslautakunta 2013-2016 18 25.05.2016 astuslautakunta

Lisätiedot

Päätösehdotus (tekninen johtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: kunnanhallitus

Päätösehdotus (tekninen johtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: kunnanhallitus Tekninen lautakunta 15 08.03.2016 Tekninen lautakunta 43 21.06.2016 Tekninen lautakunta 61 27.09.2016 Tekninen lautakunta 83 30.11.2016 Kunnanhallitus 280 14.12.2016 VESIHUOLLON TOIMINTA-ALUEIDEN LAAJENTAMINEN

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2019 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 Kaavatoimikunta AIKA 07.03.2019 kello 18:00-19:40 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2018 590 Aika 17.09.2018 klo 16:00-17:20 Paikka Marttinen, Paunu- sali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, 592 pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Naantalin varhaiskasvatuksen ja koulujen tila- ja palveluverkkosuunnitelma 2026

Naantalin varhaiskasvatuksen ja koulujen tila- ja palveluverkkosuunnitelma 2026 Koulutuslautakunta 14 16.02.2016 Koulutuslautakunta 29 12.04.2016 Koulutuslautakunta 61 14.06.2016 Koulutuslautakunta 76 06.09.2016 Koulutuslautakunta 90 19.10.2016 Naantalin varhaiskasvatuksen ja koulujen

Lisätiedot

Pykälän tarkastaminen / Kannuksen kaupungin Kuuronkallion

Pykälän tarkastaminen / Kannuksen kaupungin Kuuronkallion Teknisten palveluiden 34 29.05.2013 Teknisten palveluiden 47 27.08.2014 Teknisten palveluiden 66 11.12.2014 Teknisten palveluiden 3 05.02.2015 Teknisten palveluiden 30 27.04.2015 Kaupunginhallitus 69 04.05.2015

Lisätiedot

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto Resurssivaliokunta 7 17.10.2016 Kunnanhallitus 303 31.10.2016 Valtuusto 81 07.11.2016 KIINTEISTÖVERON MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2017 1355/02.03.01/2016 RESVK 7 Valmistelija vs. talousjohtaja Tarja Lempeä (p.

Lisätiedot

Valmistelija/lisätietoja Kaavoituspäällikkö Samuli Kantola, puh , sähköposti:

Valmistelija/lisätietoja Kaavoituspäällikkö Samuli Kantola, puh , sähköposti: Kunnanhallitus 142 16.06.2014 Kunnanhallitus 198 06.10.2014 Kaavoitusjaosto 8 25.02.2015 Kunnanhallitus 115 02.03.2015 Kaavoitusjaosto 12 27.10.2015 Kaavoitusjaosto 11 13.06.2016 Kaavoitusjaosto 18 11.10.2016

Lisätiedot

Puheenjohtajiston työryhmä Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

Puheenjohtajiston työryhmä Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Puheenjohtajiston työryhmä 6 15.02.2017 Kaupunginhallitus 3 20.02.2017 Kaupunginhallitus 3 10.04.2017 Kaupunginhallitus 5 26.06.2017 Vaihto määräalat tiloista 408-404-11-199, 408-404-8-98, 408-404-9-240

Lisätiedot

Tuleva kunnanjohtaja Hannu Jyrkkä saapui kokoukseen pe reh dy tystar koi tuk ses sa tämän asian esittelyn aluksi klo

Tuleva kunnanjohtaja Hannu Jyrkkä saapui kokoukseen pe reh dy tystar koi tuk ses sa tämän asian esittelyn aluksi klo Kunnanhallitus 32 22.02.2016 Kunnanhallitus 168 17.10.2016 Kunnanhallitus 37 06.03.2017 Kunnanhallitus 3 22.01.2018 Löytönevan tuulivoimapuiston osayleiskaava Khall 22.02.2016 32 Ristinevan tuulivoimapuiston

Lisätiedot

Valmistelija: Antti Hirvikallio puh mail:

Valmistelija: Antti Hirvikallio puh mail: Tekninen lautakunta 6 31.01.2013 Kunnanhallitus 59 11.02.2013 Tekninen lautakunta 35 27.06.2013 Kunnanhallitus 148 12.08.2013 Tekninen lautakunta 11 29.04.2015 Kunnanhallitus 70 11.05.2015 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 9/2017 1

ORIMATTILAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 9/2017 1 ORIMATTILAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 9/2017 1 Laatimispvm Tarkastuslautakunta 5.12.2017 Aika 14.12.2017 klo 09:00 Paikka Osanottajat Kaupunginhallituksen kokoushuone Nimi Tehtävä Anttila Ari pj. Venesjärvi

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

137 10.12.2013 98 06.08.2014

137 10.12.2013 98 06.08.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Va. kunnanjohtajan ehdotus:

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Va. kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus 77 16.02.2009 Kunnanhallitus 243 12.10.2009 Kunnanhallitus 270 23.11.2009 Kunnanhallitus 5 11.01.2010 Kunnanvaltuusto 4 17.02.2010 SAUKKOVAARAN LAKIALUEEN ASEMAKAAVA 101/10/2009 KHALL 77

Lisätiedot

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen RAKENNETUN 34 15.03.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 114 09.04.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 47 23.04.2018 Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

Kokoushuone E227, P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, Peltolankatu 4, Joensuu. Kärkkäinen Eero jäsen

Kokoushuone E227, P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, Peltolankatu 4, Joensuu. Kärkkäinen Eero jäsen Esityslista 2/2016 1 Aika 11.04.2016 klo 14:30 Paikka Kokoushuone E227, P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, Peltolankatu 4, Joensuu Lisätietoja Osallistujat Huusko Anu puheenjohtaja Isoniemi

Lisätiedot

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta

Lisätiedot

Henkilöstö- ja taloushallinnon tehtävien siirtäminen Monetra Oy:n hoidettavaksi (ohm.154)

Henkilöstö- ja taloushallinnon tehtävien siirtäminen Monetra Oy:n hoidettavaksi (ohm.154) Kunnanvaltuusto 48 18.06.2014 Kunnanhallitus 314 15.12.2014 Henkilöstö- ja taloushallinnon tehtävien siirtäminen Monetra Oy:n hoidettavaksi (ohm.154) Kvalt 18.06.2014 48 Kvalt 18.06.2014 48 18.6.2014 16.6.2014

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 12.02.2015 Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 Valmistelija: Vapaa-aikapäällikkö Anne Koivisto Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Rakennustarkastaja antaa asiaan tarkemman esityksen kokouksessa.

Rakennustarkastaja antaa asiaan tarkemman esityksen kokouksessa. Teknisen lautakunnan lupajaosto 58 10.09.2009 Teknisen lautakunnan lupajaosto 78 09.12.2010 Teknisen lautakunnan lupajaosto 23 07.04.2011 Teknisen lautakunnan lupajaosto 28 05.05.2011 Teknisen lautakunnan

Lisätiedot