Koulu muutti kunnostettuihin tiloihin elokuussa 2012.

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Koulu muutti kunnostettuihin tiloihin elokuussa 2012."

Transkriptio

1 SOPIMUSKOULUJEN TILAVUOKRIEN LASKENTAPERIAATTEET 1(5) Korvauksella, tarkoitetaan koulujen ja kaupungin välisen sopimuksen mukaista sopimuskorvauslaskentaa. Hyväksyttävän vuokran kokonaismäärällä tarkoitetaan korvauksen perusteeksi hyväksyttävää a. Kokonaisvuokrasta lasketaan oppilasmäärien suhteessa perusopetuksen. Tämä perusopetuksen huomioidaan korvauslaskennassa. Korvauslaskenta tehdään koko peruskoululle korvauksen perusteena olevien kustannusten osalta. Kustannukset jaetaan oppilaskohtaisiksi. Oppilaskohtaisista kustannuksista vähennetään valtion rahoituslain mukaiset kotikuntakorvaukset ja muut valtionosuudet ja avustukset. Mikäli oppilaskohtaiset kustannukset jäävät suuremmiksi, maksetaan opetuksen järjestäjälle perusopetuksen helsinkiläisten oppilaiden huomioiden suomenkielisen jaoston päättämät korvauksen perusteena olevat oppilasmäärät. Vuonna sopimuskorvausta helsinkiläisistä oppilaista maksettaneen Elias koululle j a Helsingin Kristilliselle koululle. Helsingin kaupungin talousarvion laadintaohjeen mukainen kustannusten nousu on 2,1 %. Yhteenveto hyväksyttävistä vuoden vuokramenoista kouluittain perusteltuna on seuraava: 1. Kaupungilta / kiinteistövirastolta vuokratut koulurakennukset Apollon Yhteiskoulu Hyväksyttäväksi esitetty vuokra muodostuu Helsingin kaupungin kiinteistövirastolle koulurakennuksesta (Arentipolku 1) maksettavasta vuokrasta (3 859 m², 7,9 /m²/kk, 12 kk), josta perusasteen 44,3 % on eli 776 /oppilas. Helsinkiläisten oppilaiden arvioitu on euroa. Vuokrausperuste 7,9 /m²/kk on sama kuin vuoden 2012 ja korvauksessa. Olk ,0 263,0 472,0 44,3 % Kiinteistöviraston perimä vuokra on pysynyt usean vuoden samalla tasolla ilman tarkistuksia. Helsingin Kristillinen koulu Opetuslautakunta puolsi anomusta vuokrata Pukinmäen ala-asteen tilat Päätöstä muutettiin Vuokraperusteeksi hyväksyttiin enintään euroa/oppilas, huomioiden talousarvion laadinta ohjeen mukaisella indeksitarkistuksella. Koulu muutti kunnostettuihin tiloihin elokuussa h:\yksityiskoulut\\vuokrat ja kunnossapito\ tilavuokrat liite.doc /eh

2 2(5) Pukinmäen tilojen vuokra on euroa/kk (14,26 /m 2 ) vuosivuokra yhteensä euroa. Opetuslautakunnan päätöksen mukaan hyväksyttävä vuokra on eli oppilaskohtainen kustannus korotettuna talousarviolaadintaohjeen mukaisella indeksillä 2,1 % eli /opp. Helsinkiläisten oppilaiden arvioitu on euroa. Olk ,5 0,0 206,5 100,0 % 2. Yksityisiltä vuokratut koulurakennukset Elias-koulu Koulu esittää vuodelle hyväksyttäväksi vuokraksi euroa. Voimassa olevan sopimuksen mukaan kaupunki ei sitoudu rahoittamaan eikä takaamaan ylläpitäjän investointeja, lainojen kuoletuksia eikä korkoja eikä näitä voida sisällyttää myöskään vuokrakustannuksiin. Elias-koulu toimii Havsudden Oy:ltä vuokratuissa tiloissa. Opetuslautakunnan kokouksessa oli vuokranantaja Sponda oy. Koulun ilmoituksen mukaan Havsudden Oy on ostanut Sponda Oy:n koko osakekannan joka on sisältänyt myös vuokrasopimuksen. Opetuslautakunta on (63 ) vuokrasopimuksen jatkamisen puoltamispäätöksessä hyväksynyt Elias- vuodelle 2009 vuokraperusteeksi 933 euroa/oppilas korotettuna talousarviolaadintaohjeen mukaisella indeksitarkistuksella. Vuokraperusteeksi vuodelle hyväksyttiin 1008 euroa/oppilas. Vuoden vuokralaskennan pohjana on 1008 euroa/oppilas korotettuna 2,1 %:lla eli 1029 euroa/oppilas. Korotus on kaupungin talousarvioehdotuksen laatimisohjeiden mukainen. Perusasteen vuokrasta vuonna on seuraava: Olk /opp. Oppilaat ka. Elias-koulu ,5 86,0 329,5 73,9 % -Ehrensvärdint Kotitalous Paraistentie Erityisopetus Paraistentie Ulkopuolise ainetilat Elias-koululle vuodelle maksettavan korvauksen perusteeksi hyväksytään vuokria perusasteen osalta eli 1029 /oppilas, arvioidun oppilasmäärän mukaan. Helsinkiläisten korvauksen perusteena olevien oppilaiden arvioitu on euroa. 3. Kaksiomistajaiset koulut (kiinteistöosakeyhtiö ja opetuksenjärjestäjä yhteisö) h:\yksityiskoulut\\vuokrat ja kunnossapito\ tilavuokrat liite.doc /eh

3 3(5) Mikäli koululla on kaksi omistajaa (opetuksen järjestäjä ja kiinteistön omistaja), ovat ne sopimukseen nähden yksi opetuksen järjestäjä kaupungin ja sopimukseen nähden. Koulun maksama vuokra kiinteistön omistajalle katsotaan olevan sisäistä vuokraa. Näiden koulujen osalta vuokraperusteeksi huomioidaan kaupungin talousarvion laadintaohjeen mukainen korotus eli 2,1 %. Opetuslautakunnan hyväksymät kunnossapitokustannukset on huomioitu korvauslaskennassa. Herttoniemen yhteiskoulu, Koulurakennus on Helsingin kaupungin tontilla, josta ei makseta vuokraa kaupungille. Koulun muodostuu Herttoniemen Yhteis Kiinteistöosakeyhtiölle koulukiinteistöstä (Kettutie 6) maksettavasta euron vuokrasta (n m², n. 2 /m²/kk, 12 kk). Vuokranantajan Herttoniemen Yhteis Kiinteistöosakeyhtiön kiinteistön hoitokulut ilman rakennusten korjauksia ja poistoja ovat olleet vuonna 2011 ja vuonna. Olk ,0 276,5 643,5 57,0 % Kaupungin vuoden korvauksen perusteeksi euron vuokrasta perusasteen 57,0 % on eli 57 /oppilas. vuokrasumma perustuu vuoden hyväksyttyyn vuokraan korotettuna talousarvion laadintaohjeen mukaisella indeksikorotuksella. Helsinkiläisten korvauksen perusteena olevien oppilaiden arvioitu on euroa. Koulurakennuksen vuosikorjaukset hyväksytään erikseen. Munkkiniemen yhteiskoulu Munkkiniemen yhteiskoulu maksaa vuokraa koulukiinteistöstä (Laajalahdentie 21) Munkkiniemen yhteis Kannatusosakeyhtiölle. Koulun vuodelle hyväksyttäväksi esittämä vuokra on ( m², 9,6 /m²/kk, 12 kk). Munkkiniemen yhteis vuokranantajan eli Munkkiniemen yhteis Kannatusosakeyhtiön kiinteistön hoitokulut ovat olleet ilman rakennusten korjauksia ja poistoja vuonna 2012 ja vuonna h:\yksityiskoulut\\vuokrat ja kunnossapito\ tilavuokrat liite.doc /eh

4 Olk 4(5) ,5 431,5 913,0 52,7 % Kaupungin vuoden korvauksen perusteena olevaksi vuokraksi hyväksytään , jonka perusteena on vuoden hyväksytty vuokra korotettuna talousarvion laadintaohjeen korotuksella. 52,7 % on eli 156 /oppilas. Helsinkiläisten korvauksen perusteena olevien oppilaiden arvioitu on euroa. Koulurakennuksen kunnossapitokustannukset hyväksytään erikseen. Oulunkylän yhteiskoulu Koulun vuodelle hyväksyttäväksi esittämä vuokra muodostuu Oulunkylän Yhteis Kiinteistö Oy:lle maksettavasta koulurakennuksen vuokrasta (9 000 m², n. 3 /m²/kk, 12 kk). Oulunkylän yhteis vuokranantajan eli Oulunkylän Yhteis Kiinteistö Oy:n kiinteistön hoitokulut ilman rakennusten korjauksia ja poistoja ovat olleet euroa vuonna 2011 ja euroa vuonna 2012 Olk ,0 383,0 860,0 55,5 % Kaupungin vuoden korvauksen perusteena olevaksi vuokraksi hyväksytään vuokraksi , jonka perusteena on vuoden hyväksytty vuokra korotettuna talousarvion laadintaohjeen korotuksella. 55,5 % on eli 86 /oppilas. Helsinkiläisten korvauksen perusteena olevien oppilaiden arvioitu on euroa. Koulurakennuksen vuosikorjaukset hyväksytään erikseen. 4. Muut tunti- ja aineopetustilat sekä maavuokrat Lauttasaaren yhteiskoulu Lauttasaaren yhteis on rakennettu Helsingin kaupungin omistamalle tontille. Vuodelle esitetään hyväksyttäväksi Helsingin kaupungin kiinteistövirastolle maksettava maanvuokra Vuokra on hyväksytty myös kaupungin vuoden korvaukseen. h:\yksityiskoulut\\vuokrat ja kunnossapito\ tilavuokrat liite.doc /eh

5 Olk 5(5) ,5 345,5 660,0 47,7 % Kaupungin vuoden korvauksen perusteena olevaksi vuokraksi hyväksytään vuokraksi 3 235, jonka perusteena on vuoden hyväksytty vuokra korotettuna talousarvion laadintaohjeen korotuksella. 47,7 % on Töölön yhteiskoulu Koulun vuodelle hyväksyttäväksi esittämä vuokra muodostuu aineopetustilojen (tekninen työ) käytön mukaisista yhteensä esityksen mukaan Olk ,0 718,0 991,0 27,5 % Kaupungin vuoden korvauksen perusteena olevaksi vuokraksi hyväksytään vuokraksi , jonka perusteena on vuoden hyväksytty vuokra korotettuna talousarvion laadintaohjeen korotuksella. arvioitu on euroa. h:\yksityiskoulut\\vuokrat ja kunnossapito\ tilavuokrat liite.doc /eh

Koulu muutti kunnostettuihin tiloihin elokuussa 2012.

Koulu muutti kunnostettuihin tiloihin elokuussa 2012. SOPIMUSKOULUJEN TILAVUOKRIEN LASKENTAPERIAATTEET 1(5) Korvauksella, tarkoitetaan koulujen ja kaupungin välisen sopimuksen mukaista sopimuskorvauslaskentaa. Hyväksyttävän vuokran kokonaismäärällä tarkoitetaan

Lisätiedot

SOPIMUSKOULUJEN TILAVUOKRIEN 2017 LASKENTAPERIAATTEET

SOPIMUSKOULUJEN TILAVUOKRIEN 2017 LASKENTAPERIAATTEET SOPIMUSKOULUJEN TILAVUOKRIEN LASKENTAPERIAATTEET Korvauksella tarkoitetaan koulujen ja kaupungin välisen sopimuksen mukaista sopimuskorvauslaskentaa. Hyväksyttävän vuokran kokonaismäärällä tarkoitetaan

Lisätiedot

1. Kaupungilta / kiinteistövirastolta vuokratut koulurakennukset

1. Kaupungilta / kiinteistövirastolta vuokratut koulurakennukset SOPIMUSKOULUJEN TILAVUOKRIEN LASKENTAPERIAATTEET 1(5) Korvauksella, tarkoitetaan koulujen ja kaupungin välisen sopimuksen mukaista sopimuskorvauslaskentaa. Hyväksyttävän vuokran kokonaismäärällä tarkoitetaan

Lisätiedot

1. Kaupungilta / kiinteistövirastolta vuokratut koulurakennukset

1. Kaupungilta / kiinteistövirastolta vuokratut koulurakennukset SOPIMUSKOULUJEN TILAVUOKRIEN LASKENTAPERIAATTEET 1(5) Korvauksella, tarkoitetaan koulujen ja kaupungin välisen sopimuksen mukaista sopimuskorvauslaskentaa. Hyväksyttävän vuokran kokonaismäärällä tarkoitetaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (5) 9 Ennakkoilmoitus yksityisille sopimuskouluille vuoden 2018 korvauksen arvioidusta suuruudesta HEL 2017-011442 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää hyväksyä korvauksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (6) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (6) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Esityslista 12/2016 1 (6) 8 Ennakkoilmoitus yksityisille sopimuskouluille perusopetuksen vuoden 2017 korvauksen arvioidusta suuruudesta HEL 2016-011403 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (5) 8 Lausunnon antaminen kaupunginhallitukselle Helsingin Kristillisen koulun ylläpitäjän pankkilainan takausta koskevasta hakemuksesta HEL 2012-014727 T 02 05 03

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2012 1 (7) Opetuslautakunta OTJ/6 30.10.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2012 1 (7) Opetuslautakunta OTJ/6 30.10.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2012 1 (7) 184 Suomalaisen Yhteiskoulun Osakeyhtiön laina-anomus HEL 2012-012276 T 02 05 03 00 Päätös päätti antaa Suomalaisen Yhteiskoulun Osakeyhtiön 245 000 euron suuruisesta

Lisätiedot

VUODEN 2015 ENNAKOILMOITUKSEN KORVAUSLASKELMA KORVAUSLASKELMAN PERUSTEENA OLEVAT TUNTIMÄÄRÄT

VUODEN 2015 ENNAKOILMOITUKSEN KORVAUSLASKELMA KORVAUSLASKELMAN PERUSTEENA OLEVAT TUNTIMÄÄRÄT VUODEN 2015 ENNAKOILMOITUKSEN KORVAUSLASKELMA KORVAUSLASKELMAN PERUSTEENA OLEVAT TUNTIMÄÄRÄT LASKELMA YLÄASTEIDEN YLEISOPETUKSEN TUNTIMÄÄRISTÄ VUONNA 2015 Oppilasmäärä ET, S2-kieli Opetustunnit Harvi-

Lisätiedot

välillä. Kannattajat: Hellström Sanna Vastaehdotus: Rissanen Laura:

välillä. Kannattajat: Hellström Sanna Vastaehdotus: Rissanen Laura: Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/2011 1 (11) 715 V Yksityisten perusopetusta antavien koulujen sopimusten uudistaminen 1.8.2011 alkaen Pöydälle 22.8.2011 HEL 2011-001740 T 12 00 01 Päätös Käsittely päätti

Lisätiedot

VUODEN 2017 ENNAKOILMOITUKSEN KORVAUSLASKELMA KORVAUSLASKELMAN PERUSTEENA OLEVAT TUNTIMÄÄRÄT

VUODEN 2017 ENNAKOILMOITUKSEN KORVAUSLASKELMA KORVAUSLASKELMAN PERUSTEENA OLEVAT TUNTIMÄÄRÄT VUODEN 2017 ENNAKOILMOITUKSEN KORVAUSLASKELMA KORVAUSLASKELMAN PERUSTEENA OLEVAT TUNTIMÄÄRÄT LASKELMA YLÄASTEIDEN YLEISOPETUKSEN TUNTIMÄÄRISTÄ VUONNA 2017 Oppilasmäärä ET, S2-kieli Opetustunnit Harvi-

Lisätiedot

VUODEN 2016 ENNAKOILMOITUKSEN KORVAUSLASKELMAN TARKISTUS KORVAUSLASKELMAN PERUSTEENA OLEVAT TUNTIMÄÄRÄT

VUODEN 2016 ENNAKOILMOITUKSEN KORVAUSLASKELMAN TARKISTUS KORVAUSLASKELMAN PERUSTEENA OLEVAT TUNTIMÄÄRÄT VUODEN 2016 ENNAKOILMOITUKSEN KORVAUSLASKELMAN TARKISTUS KORVAUSLASKELMAN PERUSTEENA OLEVAT TUNTIMÄÄRÄT LASKELMA YLÄASTEIDEN YLEISOPETUKSEN TUNTIMÄÄRISTÄ VUONNA 2016 Oppilasmäärä ET, S2-kieli Opetustunnit

Lisätiedot

VUODEN 2016 ENNAKOILMOITUKSEN KORVAUSLASKELMA KORVAUSLASKELMAN PERUSTEENA OLEVAT TUNTIMÄÄRÄT

VUODEN 2016 ENNAKOILMOITUKSEN KORVAUSLASKELMA KORVAUSLASKELMAN PERUSTEENA OLEVAT TUNTIMÄÄRÄT VUODEN 2016 ENNAKOILMOITUKSEN KORVAUSLASKELMA KORVAUSLASKELMAN PERUSTEENA OLEVAT TUNTIMÄÄRÄT LASKELMA YLÄASTEIDEN YLEISOPETUKSEN TUNTIMÄÄRISTÄ VUONNA 2016 Oppilasmäärä ET, S2-kieli Opetustunnit Harvi-

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN ESITYS (elias ja kristillinen) HELSINGIN KAUPUNGIN JA YKSITYISEN OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN VÄLINEN SOPIMUS

KAUPUNGINHALLITUKSEN ESITYS (elias ja kristillinen) HELSINGIN KAUPUNGIN JA YKSITYISEN OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN VÄLINEN SOPIMUS KAUPUNGINHALLITUKSEN ESITYS 29.8.2011 (elias ja kristillinen) HELSINGIN KAUPUNGIN JA YKSITYISEN OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN VÄLINEN SOPIMUS 1. SOPIJAPUOLET 1. Helsingin kaupunki (jäljempänä kaupunki) 2. XXX

Lisätiedot

VUODEN 2017 ENNAKKOILMOITUKSEN KORVAUSLASKELMA KORVAUSLASKELMAN PERUSTEENA OLEVAT TUNTIMÄÄRÄT

VUODEN 2017 ENNAKKOILMOITUKSEN KORVAUSLASKELMA KORVAUSLASKELMAN PERUSTEENA OLEVAT TUNTIMÄÄRÄT VUODEN 217 ENNAKKOILMOITUKSEN KORVAUSLASKELMA KORVAUSLASKELMAN PERUSTEENA OLEVAT TUNTIMÄÄRÄT LASKELMA YLÄASTEIDEN YLEISOPETUKSEN TUNTIMÄÄRISTÄ VUONNA 217 Oppilasmäärä toteuma 2.9.216 7-9 lk 1 lk Yht. lk

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (5) Opetuslautakunta POL/1 10.12.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (5) Opetuslautakunta POL/1 10.12.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (5) 217 Opetuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle Helsingin Uusi yhteiskoulu Osakeyhtiön lainahakemuksesta julkisivujen ja vesikaton peruskorjausta varten

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin ja Espoon kristillisen koulun kannatusyhdistys ry:n välisen sopimuksen muuttaminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin ja Espoon kristillisen koulun kannatusyhdistys ry:n välisen sopimuksen muuttaminen 21.10.2015 Sivu 1 / 1 4424/12.01.01/2015 167 Espoon kaupungin ja Espoon kristillisen koulun kannatusyhdistys ry:n välisen sopimuksen muuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh. 046 877 1846

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN JA YKSITYISEN OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN VÄLINEN SOPIMUS

HELSINGIN KAUPUNGIN JA YKSITYISEN OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN VÄLINEN SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN JA YKSITYISEN OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN VÄLINEN SOPIMUS 1. SOPIJAPUOLET 1. Helsingin kaupunki (jäljempänä kaupunki) 2. Munkkiniemen Yhteiskoulun Kannatusyhdistys ry (jäljempänä yksityinen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (5) 51 Soveltuvuuskoepainotetun opetuksen toteuttamisen perusteet HEL 2014-004410 T 12 00 01 Päätös päätti seuraavista soveltuvuuskoepainotetun opetuksen toteuttamisen

Lisätiedot

asti seuraavin ehdoin: 1

asti seuraavin ehdoin: 1 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2016 1 (5) 317 Toimitilatontin pitkäaikainen vuokraaminen sekä esitys kaupunginhallitukselle vuokraus- ja myyntiperusteiden määräämiseksi Myllypuron Metropolian kampushanketta

Lisätiedot

Toimitilavuokran tausta ja laskentatavan päivitys 2014 Tila- ja asuntojaoston kokous 27.5.2013. Tilakeskus liikelaitos Carl Slätis

Toimitilavuokran tausta ja laskentatavan päivitys 2014 Tila- ja asuntojaoston kokous 27.5.2013. Tilakeskus liikelaitos Carl Slätis Toimitilavuokran tausta ja laskentatavan päivitys 2014 Tila- ja asuntojaoston kokous 27.5.2013 Tilakeskus liikelaitos Carl Slätis Toimitilavuokran tausta Nykyinen toimitilavuokra ja sen laskentaperiaatteet

Lisätiedot

Esteelliset: Sami Sarvilinna

Esteelliset: Sami Sarvilinna Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/2015 1 (5) 890 Lainan myöntäminen Suomalaisen Yhteiskoulun Osakeyhtiölle Päätös Käsittely päätti myöntää Helsingin Suomalaista Yhteiskoulua ylläpitävälle Suomalaisen Yhteiskoulun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (10) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (10) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (10) 14 Eräille yksityiskouluille vuokrattujen tonttien uudet vuokrausperusteet ja vuokrasopimusten jatkaminen (tontit 18625/3, 28221/3, 29135/1, 42052/4 ja 43125/2)

Lisätiedot

Uusi asumisyksikkö Naantalin kaupungin sote:n talousarviossa

Uusi asumisyksikkö Naantalin kaupungin sote:n talousarviossa Uusi asumisyksikkö Naantalin kaupungin sote:n talousarviossa Tulot asukkaita/hpv /as/hpv yht. /kk Asukkailta perittävät vuokrat 15 550 8 250 KELA:n enimmäisvuokra Asukkaiden sähkömaksut 15 20 300 voidaan

Lisätiedot

LAUSUNNON ANTAMINEN HUS-TILAKESKUKSELLE SISÄISEN VUOKRAN LASKENNAN JA SOVELTAMISEN PERIAATTEISTA

LAUSUNNON ANTAMINEN HUS-TILAKESKUKSELLE SISÄISEN VUOKRAN LASKENNAN JA SOVELTAMISEN PERIAATTEISTA HUS-Logistiikka johtokunta 32 22.10.2009 LAUSUNNON ANTAMINEN HUS-TILAKESKUKSELLE SISÄISEN VUOKRAN LASKENNAN JA SOVELTAMISEN PERIAATTEISTA LOGIS 32 HUS-Tilakeskus on pyytänyt lausuntoa sisäisen vuokran

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Esityslista 9/2014 1 (5) 4 Asuntotontin (rivitalo) pitkäaikainen vuokraaminen Asunto Oy Helsingin Halkosuontie 14-16:lle sekä yhtiöjärjestyksen hyväksyminen (Länsi-Pakila, tontti 34117/6)

Lisätiedot

Ilmoitus kustannuksista, tuloista ja suoritteista, lomake ja täyttöohje

Ilmoitus kustannuksista, tuloista ja suoritteista, lomake ja täyttöohje OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN KYSELY 5/2007 Suomen ulkomaankoulujen 6.3.2007 ylläpitäjille VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN EDELLYTTÄMIEN TIETOJEN TOIMITTAMINEN VUODELTA 2006 Oppilaitosten ylläpitäjiä pyydetään

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/2014 1 (5) 776 Lainan myöntäminen Helsingin Uusi yhteiskoulu Oy:lle HEL 2013-012404 T 02 05 03 00 Päätös päätti panna asian pöydälle. kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Tuomo

Lisätiedot

Sijoitettujen oppilaiden esi- ja perusopetuksen kustannusten laskutus

Sijoitettujen oppilaiden esi- ja perusopetuksen kustannusten laskutus Sijoitettujen oppilaiden esi- ja perusopetuksen kustannusten laskutus Taloustorstai 11.1.2018 kehittämispäällikkö Sanna Lehtonen Ketä asia koskee? Lähde Sijoittajakunta - Väestötietojärjestelmän mukainen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2012 1 (5) Kiinteistölautakunta To/5 12.01.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2012 1 (5) Kiinteistölautakunta To/5 12.01.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2012 1 (5) 13 Autotallia koskevan vuokrasopimuksen jatkaminen (Roihuvuoren Autotallit Oy, tontti 43212/3) HEL 2011-008744 T 10 01 01 02 Päätös Lautakunta päätti jatkaa kaupungin

Lisätiedot

Vapaasta sivistystyöstä annetun lain mukaisen kansanopisto- ja liikunnan koulutuskeskustoiminnan kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2004

Vapaasta sivistystyöstä annetun lain mukaisen kansanopisto- ja liikunnan koulutuskeskustoiminnan kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2004 Vapaasta sivistystyöstä annetun lain mukaisen kansanopisto- ja liikunnan koulutuskeskustoiminnan kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2004 OPETUSHALLITUS Laskentapalvelut PL 380 Telefax 00531 HELSINKI

Lisätiedot

Aurinkorannikon suomalaisen koulun kannatusyhdistys ry 5.3.2008 VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN EDELLYTTÄMIEN TIETOJEN TOIMITTAMINEN VUODELTA 2007

Aurinkorannikon suomalaisen koulun kannatusyhdistys ry 5.3.2008 VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN EDELLYTTÄMIEN TIETOJEN TOIMITTAMINEN VUODELTA 2007 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN KYSELY 8/2008 Aurinkorannikon suomalaisen koulun kannatusyhdistys ry 5.3.2008 VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN EDELLYTTÄMIEN TIETOJEN TOIMITTAMINEN VUODELTA 2007 Oppilaitosten

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (10) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (10) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Esityslista 7/207 (0) 2 Helsingin kaupungin asunnot Oy:lle vuokrattujen asuntotonttien vuokrasopimusten vuokra-aikojen jatkaminen (Maunula, Malminkartano, Kannelmäki, Pukinmäki, Jakomäki

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2017 1 (5) 72 Perusopetuslain mukaisen iltapäivätoiminnan avustusperusteiden mukaiset palveluntuottajakohtaiset laskennalliset euromäärät lukuvuodelle 2017-2018 HEL 2017-005034

Lisätiedot

Tiedonkeruu kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2016:

Tiedonkeruu kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2016: TÄYTTÖOHJE 1(5) Kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2016 OPINTOKESKUKSET Muutoksia opintokeskusten kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2017 tiedonkeruuseen: Kevään 2018 tiedonkeruuseen Kustannukset,

Lisätiedot

OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö Hakaniemenranta 6 00530 HELSINKI 040 348 7766. Puhelin. Sähköposti

OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö Hakaniemenranta 6 00530 HELSINKI 040 348 7766. Puhelin. Sähköposti KUSTANNUKSET, TULOT JA SUORITTEET VUONNA 2008 Musiikkioppilaitokset ja muun taiteenalan oppilaitokset OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö Hakaniemenranta 6 Faksi 00530 HELSINKI 040 348 7766 Taiteenala

Lisätiedot

ERITYISLUOKKAVERKKO LUKUVUONNA KAUPUNGIN KOULUJEN ERITYISLUOKAT

ERITYISLUOKKAVERKKO LUKUVUONNA KAUPUNGIN KOULUJEN ERITYISLUOKAT n Aleksis Kiven peruskoulu 4 413 3 3 Alppilan yläasteen koulu 3 230 1 1 Arabian peruskoulu 4 615 2 2 Aurinkolahden peruskoulu 1 753 2 4 6 Brahenpuiston koulu 89 11 11 Eläintarhan ala-asteen koulu 4 209

Lisätiedot

Valtion vuokrajärjestelmä Vuokrakäsikirja

Valtion vuokrajärjestelmä Vuokrakäsikirja Valtion vuokrajärjestelmä Vuokrakäsikirja 24.5.2016 Sisällysluettelo Johdanto 1. Vuokran määräytyminen valtion vuokrajärjestelmässä... 4 2. Kokonaisvuokran pääomaosuuden ja pääomavuokran määräytyminen...

Lisätiedot

Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukion kiinteistön hankesuunnitelman ja vuokrasopimuksen

Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukion kiinteistön hankesuunnitelman ja vuokrasopimuksen Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 1448-2015 (653, 642) Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukion kiinteistön hankesuunnitelman ja vuokrasopimuksen hyväksyminen Kh 92 Tiivistelmä: Kaupunginvaltuustolle esitetään,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 185. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 185. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.06.2014 Sivu 1 / 1 2651/00.04.01/2014 185 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Pesonen, puh. 09 816 52204 Riikka Kiljander-Kiiskinen, puh. 09 816

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 18.08.2014 Sivu 1 / 1 2651/00.04.01/2014 Kaupunginhallitus 185 16.6.2014 93 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Pesonen, puh. 09 816 52204 Riikka Kiljander-Kiiskinen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (5) 112 Toimitilatontin vuokraaminen FSR Consulting Oy:lle ja Toiminimi Axel Straschonoylle perustettavan yhtiön lukuun (Pikku-Huopalahti, tontti 16707/7) Pöydälle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (6) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (6) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2016 1 (6) 265 Vuokrausperusteet Oulunkylän omakotitalotontille (Oulunkylä, tontti 28105/32) HEL 2016-009127 T 10 01 01 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

Jyväskylän perusopetuksen tuottavuusselvitys Vertikal Oy Juho Innanen Esko Sainio

Jyväskylän perusopetuksen tuottavuusselvitys Vertikal Oy Juho Innanen Esko Sainio Jyväskylän perusopetuksen tuottavuusselvitys 2017 1.9.2017 Vertikal Oy Juho Innanen Esko Sainio 1 Selvityksen tavoite Selvityksen lähtöoletuksena oli käsitys Jyväskylän perusopetuksen kalleudesta eli korkeasta

Lisätiedot

Suoritemääräarvion muutos kesken vuotta

Suoritemääräarvion muutos kesken vuotta Kirje OKM/54/592/2017 03.08.2017 Jakelussa mainituille Viite Asia Vuoden 2017 suoritearvioiden tarkistaminen koskien oppivelvollisuusiän ylittäneiden perusopetusta ja perusopetukseen valmistavaa opetusta

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 53 14.10.2015

Sivistyslautakunta 53 14.10.2015 Sivistyslautakunta 53 14.10.2015 Ehdotus päivähoidon, ruotsinkielisen koulutuksen, suomenkielisen koulutuksen ja joukkoliikenteen vuoden 2016 talousarvioksi ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelmaksi 2391/02.02.00/2015

Lisätiedot

Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:lle myönnetyn pääomalainan lainan muuttaminen sekä yhtiön kunnalle maksamat muut korvaukset

Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:lle myönnetyn pääomalainan lainan muuttaminen sekä yhtiön kunnalle maksamat muut korvaukset Kunnanhallitus 110 06.06.2016 Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:lle myönnetyn pääomalainan lainan muuttaminen sekä yhtiön kunnalle maksamat muut korvaukset 406/220/2016 (367/220/2015) Kunnanhallitus 15.06.2015

Lisätiedot

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet. Vuonna 2009 perus- ja esiopetuksen valtionosuuden/rahoituksen saajia on 432.

3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet. Vuonna 2009 perus- ja esiopetuksen valtionosuuden/rahoituksen saajia on 432. 3. PERUSOPETUS 3.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden alkamista

Lisätiedot

Lappeenrannan kristillinen kasvatus ry:n lausuntopyyntö kristillisen koulun perustamislupaa varten

Lappeenrannan kristillinen kasvatus ry:n lausuntopyyntö kristillisen koulun perustamislupaa varten Lasten ja nuorten lautakunta 24 15.08.2017 Lasten ja nuorten lautakunta 36 25.09.2017 Lappeenrannan kristillinen kasvatus ry:n lausuntopyyntö kristillisen koulun perustamislupaa varten 772/00.04.02.00/2017

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 18/2014 1 (7) Kiinteistölautakunta Tila/1 02.10.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 18/2014 1 (7) Kiinteistölautakunta Tila/1 02.10.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 18/2014 1 (7) 1 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle varastotilan (Turvalaaksontie 1, Vantaa) vuokraamiseksi Suomen Pankilta HEL 2014-011125 T 10 01 04 Esitysehdotus

Lisätiedot

MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUYHTYMÄ

MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUYHTYMÄ MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUYHTYMÄ Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2015 Taloussuunnitelma vuosille 2016-2017 Mikkelin ammattikorkeakouluyhtymän hallitus 20.11.2014 95 Mikkelin ammattikorkeakouluyhtymän

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/1 22.04.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/1 22.04.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2013 1 (5) 441 V Lainan myöntäminen Tuomarinkylän Talli Oy:lle HEL 2013-003007 T 02 05 03 00 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi

Lisätiedot

HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI Liittyy hankesuunnitelmaan

HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI Liittyy hankesuunnitelmaan ROIHUVUOREN ALA-ASTE VUORENPEIKONTIE 7 00820 HELSINKI PERUSPARANNUS HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI 12.4.2013 Liittyy hankesuunnitelmaan 18.3.2010 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Roihuvuoren ala-aste, perusparannushankkeen

Lisätiedot

Voimassa toistaiseksi. Osakkeiden numerot. Myyntihinta. Lainaosuus. luku

Voimassa toistaiseksi. Osakkeiden numerot. Myyntihinta. Lainaosuus. luku Asunto Oy Helsingin Emmy Myyntihinnasto pvm 14.08.2012 Osoite Mechelininkatu 3 Voimassa toistaiseksi krs. Huoneisto tyyppi Asunto Pintaala Ominaisuudet Kokonais Lainaosuus Osuus tontin lunastushinnasta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 149

Espoon kaupunki Pöytäkirja 149 23.09.2015 Sivu 1 / 1 663/05.10.00/2015 149 Oikaisuvaatimus tukipalvelujen vastuualuepäällikön päätökseen iltapäivätoiminnan avustuksista lukuvuonna 2015-2016/elokuun avustuserä Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Helsingin kaupungin kiinteistöviraston. Tilakeskus

Helsingin kaupungin kiinteistöviraston. Tilakeskus Helsingin kaupungin kiinteistöviraston Tilakeskus Tilakeskuksen tehtävät Ammattimainen Helsingin kaupungin toimitilojen hallinta Tilojen osto, myynti ja kiinteistökehitys Vuokraus hallintokunnille ja ulkopuolisille

Lisätiedot

lähetekeskustelussa käytetyt puheenvuorot.

lähetekeskustelussa käytetyt puheenvuorot. Helsingin kaupunki Esityslista 3/2016 1 (5) 8 Vuoden 2017 talousarvioehdotuksen ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelmaehdotuksen laatimisohjeet HEL 2016-002972 T 02 02 00 Päätösehdotus Esittelijän perustelut

Lisätiedot

Lehtimäen Opisto esittää anomuksessaan (liitteenä), että

Lehtimäen Opisto esittää anomuksessaan (liitteenä), että Kunnanhallitus 5 29.01.2004 Kunnanhallitus 24 24.02.2004 LEHTIMÄEN OPISTOLLE MYÖNNETTÄVÄN AVUSTUKSEN SISÄLTÖ 4/04/045/2004 KH 5 Kunta on myöntänyt Lehtimäen Opistolle vuosittain avustuksen, joka on sisältänyt

Lisätiedot

LUONTO-TIEDE sov.koe. KUVATAIDE sov.koe LIIKUNTA sov.koe

LUONTO-TIEDE sov.koe. KUVATAIDE sov.koe LIIKUNTA sov.koe 1 Soveltuvuuskokeilla valitut vuosiluokkien 1-6 oppilasmäärät 20.9.2013 1 7 Aurinkolahden peruskoulu 451 0 0,0 1 6 Herttoniemen ala-asteen koulu 211 0 0,0 1 6 Herttoniemenrannan ala-asteen koulu 492 0

Lisätiedot

Toimitilan vuokrasopimuksen hyväksyminen, Pihtiputaan Takka Oy / muutos 1.10.2015 alkaen

Toimitilan vuokrasopimuksen hyväksyminen, Pihtiputaan Takka Oy / muutos 1.10.2015 alkaen Kunnanhallitus 234 17.11.2014 Kunnanvaltuusto 77 15.12.2014 Kunnanhallitus 156 07.09.2015 Kunnanvaltuusto 62 28.09.2015 Toimitilan vuokrasopimuksen hyväksyminen, Pihtiputaan Takka Oy / muutos 1.10.2015

Lisätiedot

PALVELUVERKON KEHITTÄMINEN 2011 OPETUSTOIMESSA (OLK ) Palveluverkon koulutuspoliittiset tavoitteet perusopetuksessa

PALVELUVERKON KEHITTÄMINEN 2011 OPETUSTOIMESSA (OLK ) Palveluverkon koulutuspoliittiset tavoitteet perusopetuksessa PALVELUVERKON KEHITTÄMINEN 2011 OPETUSTOIMESSA (OLK 1.3.2011 27) Palveluverkon koulutuspoliittiset tavoitteet perusopetuksessa Erityisluokkaverkko Yhtenäinen perusopetus ja päivähoito tarjotaan kaikille

Lisätiedot

Raportissa on käytetty perusopetuksen ja lukiopetuksen kustannustietoja sekä toimintaan ja vaikuttavuuteen liittyviä tunnuslukuja.

Raportissa on käytetty perusopetuksen ja lukiopetuksen kustannustietoja sekä toimintaan ja vaikuttavuuteen liittyviä tunnuslukuja. Kuopion tilastotiedote 2/2016 Kuopion perusopetuksen ja lukiokoulutuksen kustannuskehitys vuonna 2014 2 / 2016 Raportti perustuu: - Kouluikkuna-raporttiin Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen kustannuskehitys

Lisätiedot

Asuntotontin (A) lyhytaikainen vuokraaminen Suomen Vuokrakodit Oy:lle rakennusluvan hakemista varten (Kaarela, Honkasuo, tontti 33366/1)

Asuntotontin (A) lyhytaikainen vuokraaminen Suomen Vuokrakodit Oy:lle rakennusluvan hakemista varten (Kaarela, Honkasuo, tontti 33366/1) 1 MUISTIO/KN 30. huhtikuuta 2015 Asuntotontin (A) lyhytaikainen vuokraaminen Suomen Vuokrakodit Oy:lle rakennusluvan hakemista varten (Kaarela, Honkasuo, tontti 33366/1) Perhosenkierto 33 Hakemus Varauspäätös

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 57 1 KIINTEISTÖVIRASTO

HELSINGIN KAUPUNKI 57 1 KIINTEISTÖVIRASTO HELSINGIN KAUPUNKI 57 1 ESITYS MÄÄRÄRAHAN MYÖNTÄMISEKSI LLE TÄYDENNYSRAKENTAMISKORVAUKSEN SUORITTAMISEKSI ARA- VAKRUUNU OY:LLE (LAAJASALO, TONTTI 49080/4) Kv 2009-1443 Taustaa Kiinteistölautakunta päätti

Lisätiedot

Korjausrakentamisen juridiikka asunto-osakeyhtiössä. Samuli Koskela asianajaja, osakas

Korjausrakentamisen juridiikka asunto-osakeyhtiössä. Samuli Koskela asianajaja, osakas Korjausrakentamisen juridiikka asunto-osakeyhtiössä Samuli Koskela asianajaja, osakas Korjausrakentaminen Mitä tarkoitetaan? Yhtiö, osakas, insinöörit, juristit AOYL:nkäsitteet: kunnossapito muutostyö

Lisätiedot

OPETUSLAUTAKUNTA Helsingin kaupungin ylläpitämien peruskoulujen rahoitusperiaatteiden uudistaminen

OPETUSLAUTAKUNTA Helsingin kaupungin ylläpitämien peruskoulujen rahoitusperiaatteiden uudistaminen OPETUSLAUTAKUNTA 25.4.2017 Helsingin kaupungin ylläpitämien peruskoulujen rahoitusperiaatteiden uudistaminen NYKYINEN RAHOITUSMALLI Opetuslautakunnan päättämät periaatteet: Opettajien ja koulunkäyntiavustajien

Lisätiedot

Uusi asumisyksikkö Naantalin kaupungin sote:n talousarviossa

Uusi asumisyksikkö Naantalin kaupungin sote:n talousarviossa Uusi asumisyksikkö Naantalin kaupungin sote:n talousarviossa Tulot asukkaita/hpv /as/hpv yht. /kk Asukkailta perittävät vuokrat 15 550 8 250 KELA:n enimmäisvuokra Asukkaiden sähkömaksut 15 20 300 voidaan

Lisätiedot

TOLKIS SKOLAN LAAJENNUS- JA PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION JA LUONNOSSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN

TOLKIS SKOLAN LAAJENNUS- JA PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION JA LUONNOSSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN Kaupunginhallitus 157 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 38 17.05.2017 TOLKIS SKOLAN LAAJENNUS- JA PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION JA LUONNOSSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN 2063/58/2014 KH

Lisätiedot

Jäsenkokous 13.10.2009 Risto Maunula

Jäsenkokous 13.10.2009 Risto Maunula Jäsenkokous 13.10.2009 Risto Maunula OLLAKO VAI EIKÖ OLLA SIINÄPÄ PULMA Hamlet Vuokrasopimustilanne Kenttäpohjan maavuokra Uusi sopimus Voimaan 1.1.2010, voimassa 25 v (päättyy 2034) Vuokra 62.555,10 /

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 52 20.03.2013. 52 Asianro 1373/10.00.02/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 52 20.03.2013. 52 Asianro 1373/10.00.02/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) 52 Asianro 1373/10.00.02/2013 Asuntotontin 297-33-33-2 (Lehtoniementie 114) vuokraaminen / Lakea Kiinteistöt Oy Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Bembölestä Suomen Hoivatilat Oy:lle, kortteli tontti 3

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Bembölestä Suomen Hoivatilat Oy:lle, kortteli tontti 3 04.11.2013 Sivu 1 / 1 4558/02.07.00/2013 111 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Bembölestä Suomen Hoivatilat Oy:lle, kortteli 64015 tontti 3 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. (09)

Lisätiedot

VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN EDELLYTTÄMIEN TIETOJEN TOIMITTAMINEN VUODELTA 2008

VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN EDELLYTTÄMIEN TIETOJEN TOIMITTAMINEN VUODELTA 2008 OPETU SHALLITUS UTBI LDNINGSSTYRELSEN KYSELY 5/2009 3.3.2009 Suomen ulkomaankoulujen ylläpitäjille VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN EDELLYTTÄMIEN TIETOJEN TOIMITTAMINEN VUODELTA 2008 Oppilaitosten ylläpitäjiä

Lisätiedot

Sivistystoimiala. Kasvatus- ja opetuslautakunta

Sivistystoimiala. Kasvatus- ja opetuslautakunta Sivistystoimiala Kasvatus- ja opetuslautakunta Toimintamenojen/-tulojen tai nettomenojen poikkeamat Toimintatuloissa ennustetaan talousarvioylitystä n. 2,8 milj., josta valtionosuutena saatavat erityisavustusrahoituspäätökset

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. 54 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Pohjois-Tapiolasta COR Group Oy:lle, kortteli 16091

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. 54 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Pohjois-Tapiolasta COR Group Oy:lle, kortteli 16091 01.06.2015 Sivu 1 / 1 1370/02.07.00/2015 54 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Pohjois-Tapiolasta COR Group Oy:lle, kortteli 16091 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6341/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6341/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) 184 Asianro 6341/10.00.02.01/2014 Asuntotontin 297-20-16-2 maanvuokrasopimuksen esisopimuksen laatiminen ja tontin vuokraaminen / Niiralan Kulma Oy Kiinteistöjohtaja

Lisätiedot

ESITYS KAUPUNGINHALLITUKSELLE PITKÄAIKAISEN VUOKRASOPIMUKSEN TEKEMISEKSI MERISATAMAN KYLPYLÄ OY:N KANSSA

ESITYS KAUPUNGINHALLITUKSELLE PITKÄAIKAISEN VUOKRASOPIMUKSEN TEKEMISEKSI MERISATAMAN KYLPYLÄ OY:N KANSSA ESITYS KAUPUNGINHALLITUKSELLE PITKÄAIKAISEN VUOKRASOPIMUKSEN TEKEMISEKSI MERISATAMAN KYLPYLÄ OY:N KANSSA Lilk 1998-12/542, 1997/92-542L, 1997-60/614P Merisataman Kylpylä Oy toimitti liikuntavirastoon 14.1.1998

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2012 1 (5) Kaupunginhallitus Kaj/1 11.06.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2012 1 (5) Kaupunginhallitus Kaj/1 11.06.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2012 1 (5) 720 Kiinteistöosakeyhtiö Helsingin Mannerheimintie 13a:n osakkeiden osto Yleisradio Oy:ltä ja vastaava kaupungin maksuosuuden korotus päätti: 1 Oikeuttaa kiinteistöviraston

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 124. Kaupunginhallitus 30.03.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 124. Kaupunginhallitus 30.03.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 30.03.2015 Sivu 1 / 1 2712/02.07.00/2014 124 Niittykummun metrokeskuksen pysäköintiyhtiön perustaminen Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen, puh. 043 825 6073 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

PL 193, 40101 JYVÄSKYLÄ Y-tunnus: 0514515-3 Yhteyshenkilö: Juha-Pekka Manninen

PL 193, 40101 JYVÄSKYLÄ Y-tunnus: 0514515-3 Yhteyshenkilö: Juha-Pekka Manninen LUONNOS 1(5) ESIVUOKRASOPIMUS Esivuokrasopimus on voimassa, kunnes varsinainen vuokrasopimus tehdään investointihankkeen taloudellisen loppuselvityksen perusteella. Tässä esisopimuksessa esitetään varsinaisen

Lisätiedot

Investointien rahoituksen vaihtoehdot ja valinta / PM

Investointien rahoituksen vaihtoehdot ja valinta / PM Investointien rahoituksen vaihtoehdot ja valinta / PM Kuntayhtymän talousarviossa ja suunnitelmassa investointien määrä on pyritty pitämään poistojen suuruusluokassa. Suuret rakennusinvestoinnit (esim.

Lisätiedot

Liite, Esitys koulujen kieliohjelmaksi 1.8.2016 alkaen alueittain( sisältää vieraskielisen opetuksen ja kielikylvyn)

Liite, Esitys koulujen kieliohjelmaksi 1.8.2016 alkaen alueittain( sisältää vieraskielisen opetuksen ja kielikylvyn) Liite, Esitys koulujen kieliohjelmaksi 1.8.2016 alkaen alueittain( sisältää vieraskielisen opetuksen ja kielikylvyn) A1: Itäinen ja kaakkoinen alue Nykyinen kielitarjonat Ehdotus kieliohjelmaksi 1.8.16/

Lisätiedot

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen Kaupunginhallitus 78 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 9 30.03.2015 Kaupunginhallitus 280 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 51 15.06.2015 Savonlinnasali Oy:n hakemus 350 000 euron omavelkaisen lainan takaukseen

Lisätiedot

Lastensuojelun kustannusten jako asiakasmaksut, perintä ja kuntien välinen kustannusvastuu sosiaali- ja opetustoimessa

Lastensuojelun kustannusten jako asiakasmaksut, perintä ja kuntien välinen kustannusvastuu sosiaali- ja opetustoimessa Lastensuojelun kustannusten jako asiakasmaksut, perintä ja kuntien välinen kustannusvastuu sosiaali- ja opetustoimessa Lastensuojelulain perusteella sijoitettujen oppilaiden kotikunnan maksuosuuden määräytyminen

Lisätiedot

Meilahden ja Pikku Huopalahden alueen kouluverkko. Ideariihi klo 18 Meilahden ala-asteen koulu

Meilahden ja Pikku Huopalahden alueen kouluverkko. Ideariihi klo 18 Meilahden ala-asteen koulu Meilahden ja Pikku Huopalahden alueen kouluverkko Ideariihi 30.9. klo 18 Meilahden ala-asteen koulu Miksi? Hyvän oppiminen ja kasvu Laadukas oppimisympäristö, hyvät toimintaedellytykset ja monipuolinen

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS

VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS NAKKILAN KUNTA VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito 30.4.17 Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS TOIMINTAMENOT/-TULOT KESKUSVAALILAUTAKUNTA

Lisätiedot

ASUNTO OY TURUN PAAPUURI Eerik Pommerilaisen ranta 20, 20810 Turku

ASUNTO OY TURUN PAAPUURI Eerik Pommerilaisen ranta 20, 20810 Turku ASUNTO OY TURUN PAAPUURI Eerik Pommerilaisen ranta 20, 20810 Turku HINNASTO 29.1.2015/Päivitetty 10.8.2015 MYYNTI HINTA LAINA OSUUS VELATON HINTA TONTTI VELKA VELATON HINTA + TONTTIVELKA HOITO RAHOITUS

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (14) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (14) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Esityslista 24/2016 1 (14) 9 Venealanyrittäjille vuokrattujen teollisuustonttien ja määräalojen vuokrasopimusten muuttaminen (Lauttasaari, tontit 31129/10, 4, 3, 2 ja 8, määräala tilasta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1 1757/02.08.00/2012 Kaupunginhallitus 139 7.5.2012 162 Opinmäen uudisrakennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen (Kv-asia) (Pöydälle 7.5.2012) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2015 1 (5) 157 Kiinteistöviraston tilakeskuksen ja Helsingin kaupungin asunnot Oy:n alueyhtiöiden välinen palvelusopimus alueyhtiöiden tilakeskukselle tuottamista palveluista

Lisätiedot

Talousarviomuutos 2015

Talousarviomuutos 2015 Kunnanhallitus 232 30.11.2015 Valtuusto 50 07.12.2015 Talousarviomuutos 2015 362/02.02.02/2015 Kunnanhallitus 30.11.2015 232 Valmistelija: kunnansihteeri Vuoden 2015 talousarvion muutosesitys perustuu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/4 27.05.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/4 27.05.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) 43 Suomenkielisen työväenopiston talousarvioehdotus 2015 ja taloussuunnitelmaehdotus vuosille 2015-2017 HEL 2014-002682 T 02 02 00 Päätös Suomenkielisen työväenopiston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (7) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (7) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (7) 289 Teollisuustontin vuokraaminen Laponte Oy:lle, Polar Forest Oy:lle ja Suomen Nostan Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun (Kivikko, tontti 47049/1) HEL 2013-006722

Lisätiedot

Myyntihinnasto 1.9.2011 asunnot, asuntojen autopaikat, moottoripyöräpaikka. Osakkeiden. Myyntihin- lkm

Myyntihinnasto 1.9.2011 asunnot, asuntojen autopaikat, moottoripyöräpaikka. Osakkeiden. Myyntihin- lkm Asunto Oy Helsingin Lieska Suvannontie 2a, 00510 Helsinki Myyntihinnasto 1.9.2011 asunnot, asuntojen autopaikat, moottoripyöräpaikka Voimassa toistaiseksi Osakkeiden lkm Päivitetty 10.12.2012 Tontin vuokravastike

Lisätiedot

Haapiorinne asemakaava-alueen omakotitonttien myynti- ja vuokrausperusteiden hyväksyminen (kv)

Haapiorinne asemakaava-alueen omakotitonttien myynti- ja vuokrausperusteiden hyväksyminen (kv) Yhdyskuntatekniikan lautakunta 27 20.04.2017 Kunnanhallitus 145 02.05.2017 Haapiorinne asemakaava-alueen omakotitonttien myynti- ja vuokrausperusteiden hyväksyminen (kv) 282/10.00.02/2017 Yhdyskuntatekniikan

Lisätiedot

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 24.8.2015 TALOUSARVION 2016 SEKÄ VUOSIEN 2017 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU Yleistä Palkat Kunnanhallitus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liiketontin vuokrauspäätöksen jatkaminen St1 Oy:lle ja Suomen Pesupaikat Oy:lle Nuijalasta, kortteli tontti

Espoon kaupunki Pöytäkirja Liiketontin vuokrauspäätöksen jatkaminen St1 Oy:lle ja Suomen Pesupaikat Oy:lle Nuijalasta, kortteli tontti 13.03.2017 Sivu 1 / 1 387/2016 02.07.00 61 6.6.2016 31 Liiketontin vuokrauspäätöksen jatkaminen St1 Oy:lle ja Suomen Pesupaikat Oy:lle Nuijalasta, kortteli 54154 tontti Valmistelijat / lisätiedot: Juha

Lisätiedot

Vuoden 2006 talousarvion muutokset - perustelut

Vuoden 2006 talousarvion muutokset - perustelut 1 Vuoden 2006 talousarvion muutokset - perustelut 19100 Vaalit Tasavallan presidentin vaalien järjestämiseen saadaan valtionkorvausta 1,70 äänioikeutettua kohti. Kaksien vaalien osalta korvauksia kertyy

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8. 8 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Tillinmäestä Suomen Hoivatilat Oy:lle, kortteli tontti 6

Espoon kaupunki Pöytäkirja 8. 8 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Tillinmäestä Suomen Hoivatilat Oy:lle, kortteli tontti 6 12.01.2015 Sivu 1 / 1 5500/02.07.00/2014 8 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Tillinmäestä Suomen Hoivatilat Oy:lle, kortteli 42063 tontti 6 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kahden pientalotontin vuokraaminen Henttaalla, korttelin tontit 1 ja 2

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kahden pientalotontin vuokraaminen Henttaalla, korttelin tontit 1 ja 2 03.06.2013 Sivu 1 / 1 4535/10.00.02/2012 104 5.11.2012 62 Kahden pientalotontin vuokraaminen Henttaalla, korttelin 21162 tontit 1 ja 2 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh. (09) 816 25929 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Valtion talousarvio. Määrärahat: siirto-, arvio- ja kiinteät määrärahat. Valtuusmenettely. Lisätalousarviot

Valtion talousarvio. Määrärahat: siirto-, arvio- ja kiinteät määrärahat. Valtuusmenettely. Lisätalousarviot B 2 Taloushallinto Valtion talousarvio Perusteista säädetään lailla Laki valtion talousarviosta (423/1988) Varainhoitovuodeksi kerrallaan Bruttobudjetointi Poikkeus: nettobudjetointi eräissä tuloissa ja

Lisätiedot