Espoon kaupunki Pöytäkirja 149

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon kaupunki Pöytäkirja 149"

Transkriptio

1 Sivu 1 / 1 663/ / Oikaisuvaatimus tukipalvelujen vastuualuepäällikön päätökseen iltapäivätoiminnan avustuksista lukuvuonna /elokuun avustuserä Valmistelijat / lisätiedot: Miia Loisa-Turunen, puh Elina Grönroos, puh Juha Nurmi, puh Mona Feodoroff, puh Päätösehdotus Suomenkielisen opetustoimen johtaja Kaisu Toivonen hylkää tukipalvelujen vastuualuepäällikön päätöksestä tehdyn, saapuneen oikaisuvaatimuksen lukuun ottamatta Sunan koulun iltapäivätoimintaa, jonka osalta maksetaan avustus kahdesta tyhjästä paikasta eikä päätöksen mukaisesta yhdestä. Perustelut: on hyväksynyt perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestämisen ja toteuttamisen periaatteet, hankintaperiaatteet sekä avustusta saavien palveluntuottajien valintakriteerit ja avustusten myöntämisen periaatteet. Tukipalvelujen vastuualuepäällikön päätös on tehty em. avustusperusteiden mukaisesti. Päätöksen on tehnyt toimivaltainen viranomainen eikä päätös ole muutenkaan lainvastainen. Sunan koulun iltapäivätoiminnan osalta päätöksessä oleva virhe korjataan. Muilta osin oikaisuvaatimus ei anna aihetta päätöksen muuttamiseen. Päätös : Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Oheismateriaali Selostus - Oikaisuvaatimus - HSIS Iltapäivätoiminnan tyhjät paikat Oikaisuvaatimus Henna Soininen-Stojanov H & S International Schoolista pyytää oikaisemaan H & S International School Oy HSIS iltapäivätoiminnan ja

2 Sivu 2 / 2 Päiväkoti Helmen osalta (Päiväkoti Helmi fuusioitunut H & S International School osakeyhtiöön lukien) tukipalvelujen vastuualuepäällikön päätöstä tyhjistä paikoista maksettavasta korvauksesta siten, että tyhjän paikan avustusta maksetaan seuraavasti: Espoo International School/Päivänkehrä: 8 paikasta Suna: 2 paikasta Taavinkylä: 6 paikasta Viherkallio: 2 paikasta Postipuu: 5 paikasta. Vaatimustaan palveluntuottaja perustelee lautakunnan päättämien avustusten myöntämisen periaatteiden muutoksilla seuraavasti: Uutena avustuksena esitetään ns. tyhjän paikan avustusta. Avustusta maksetaan vain niiltä kuukausilta kuin ryhmä on vajaa. Jos täysi ryhmä muuttuu vajaaksi huoltajien peruutusten vuoksi, ei avustusta tyhjästä paikasta makseta. Tyhjän paikan avustus maksetaan toukokuussa ilmoitetun lapsimäärän mukaan niiltä kuukausilta kuin ryhmä on vajaa. Iltapäivätoiminnan avustusta saavien palveluntuottajien elokuun avustuserä varhaiskasvatuslautakunnan hyväksymien ja vahvistamien perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestämisen ja toteuttamisen periaatteiden, hankintaperiaatteiden sekä avustusta saavien palveluntuottajien valintakriteereiden ja avustusten myöntämisen periaatteiden mukaan iltapäivätoiminnan avustukset maksetaan palveluntuottajille kolme kertaa vuodessa: elokuussa, marraskuussa ja tammikuussa. Iltapäivätoiminnan palveluntuottajalle myönnettävät avustukset koostuvat seuraavista kokonaisuuksista: ryhmäkohtainen avustus, erityisen tuen oppilaiden avustus ja lisäavustus tyhjistä paikoista. Lisäksi palveluntuottajalla on mahdollisuus hakea avustusta erillisiin, avustusten myöntämisen periaatteissa mainittuihin tarkoituksiin. Marraskuussa 2014 varhaiskasvatuslautakunnalle on esitelty avustusten myöntämisen periaatteiden muutoksia. Lautakunnan päätöksen selostusosassa todetaan seuraavasti: Uutena avustuksena esitetään ns. tyhjän paikan avustusta. Mikäli kaupunki iltapäivätoiminnan varsinaisen hakuajan jälkeen toukokuussa perustaa ryhmän, jossa on alle 15 lasta (erityisen tuen oppilas lasketaan kahdeksi lapseksi), palveluntuottajalle maksetaan avustusta 60 euroa/kk/tyhjä paikka. Avustusta maksetaan vain niiltä kuukausilta kuin ryhmä on vajaa. Jos täysi ryhmä muuttuu vajaaksi huoltajien peruutusten vuoksi, ei avustusta tyhjästä paikasta makseta. Perusopetuksen iltapäivätoiminnan avustusta saavien palveluntuottajien valintakriteerien ja avustusten myöntämisen periaatteiden kohdassa avustusmäärät ja palautusehdot todetaan tyhjiä paikkoja koskevasta avustuksesta seuraavaa: Ryhmän koko on 15 lasta kuitenkin siten, että oppilas, jolla on erityisen tuen päätös, lasketaan kahdeksi lapseksi. Mikäli

3 Sivu 3 / 3 kaupunki on perustanut tätä pienemmän ryhmän, palveluntuottajalle myönnetään lisäavustuksena 60 euroa/kk/tyhjä paikka. Lisäavustus määräytyy toukokuussa palveluntuottajalle vahvistettujen ryhmien lapsimäärän mukaan. Lisäavustus maksetaan niiltä kuukausilta, kun paikka on tyhjä. Elokuun avustuserää valmisteltaessa lapsi- ja ryhmämäärien sekä tyhjiksi toukokuussa jätettyjen paikkojen laskennassa käytettiin päätöspäivän tietoja julkaistiin tai postitettiin päätökset kaikkiin varsinaisen hakuajan aikana tulleisiin hakemuksiin. Toukokuussa 2015 iltapäivätoiminnan palveluntuottajille ilmoitettiin tilanteen mukaan lukuvuoden lapsi- ja ryhmämäärät. Elokuun avustuserän laskennassa huomioitiin myös se, että jälkeen on tehty myönteisiä iltapäivätoimintapaikkapäätöksiä päivämäärillä , ja Elokuussa tehdyillä päätöksillä on siten pystytty täyttämään tyhjiksi jääneitä paikkoja. Tyhjiä paikkoja jäi H & S International School Oy:n iltapäivätoimintaan seuraavasti: Espoo International School 9 paikkaa Suna 2 paikkaa Taavinkylä 6 paikkaa Viherkallio 0 paikkaa Postipuu 5 paikkaa. Ennen toiminnan alkua yksiköihin tehtiin uusia myönteisiä päätöksiä ja seuraavasti: Espoo International School 21 paikkaa (sisältää 3 erityisen tuen oppilasta) Suna ei päätöksiä Taavinkylä 5 paikkaa Viherkallio 4 paikkaa Postipuu 7 paikkaa. Elokuun avustuserässä iltapäivätoiminnan palveluntuottajalle H & S International School maksettiin tyhjistä paikoista seuraavasti: Espoo International School: ei tyhjiä paikkoja Suna: 1 tyhjästä paikasta Taavinkylä: 1 tyhjästä paikasta Viherkallio: ei tyhjiä paikkoja Postipuu: ei tyhjiä paikkoja ja tehdyillä päätöksillä on pystytty Sunaa ja Taavinkylää lukuun ottamatta täyttämään keväällä vajaaksi jääneet ryhmät. Laskettaessa tyhjiä paikkoja koskevaa avustusta ei lautakunnan päätöksen mukaisesti ole huomioitu kesän aikana huoltajien tekemiä iltapäivätoimintapaikkoja koskevia peruutuksia. Ks. myös oheismateriaali: HSIS iltapäivätoiminnan tyhjät paikat.

4 Sivu 4 / 4 Sunan osalta elokuun avustuserässä on ollut virhe. Sunan osalta maksetaan lisäkorvaus yhdestä maksamatta jääneestä tyhjästä paikasta (á 60 /kk) takautuvasti elo-, syys- ja lokakuulta. Avustus maksetaan palveluntuottajalle marraskuun avustuserän yhteydessä niiltä kuukausilta, kun paikka on tyhjä. Tämä korjaus on ilmoitettu palveluntuottajalle ennen oikaisuvaatimuksen saapumista. Muiden ryhmien osalta tilanne on muuttunut huoltajien peruutusten vuoksi. Näin ollen avustusta tyhjistä paikoista ei makseta. Perusopetuksen iltapäivätoiminnan hakemuksia saapuu päivittäin. Elokuun lopussa on tehty uusi päätöskierros mahdollisille vapaille paikoille, tai muuttajien tai toissijaisen päätöksen saaneiden kohdalla ylipaikoille tehdyt päätökset mahdollistavat iltapäivätoiminnassa aloittamisen syyskuun alusta. Taavinkylään tehdyillä päätöksillä on täytetty kyseiseen yksikköön toukokuussa jäänyt tyhjä paikka, joten syys- ja lokakuun avustus tyhjäksi jätetyistä paikoista tullaan perimään marraskuun avustuserässä takaisin. Tiedoksi - Oikaisuvaatimuksen tekijä, ote

5 Sivu 5 / 5

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus avustusta saavan palveluntuottajan valinnasta Komeetan koululla

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus avustusta saavan palveluntuottajan valinnasta Komeetan koululla 15.04.2015 Sivu 1 / 1 1089/02.08.00/2013 54 Oikaisuvaatimus avustusta saavan palveluntuottajan valinnasta Komeetan koululla Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Miia Loisa-Turunen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto hallinto-oikeudelle iltapäivätoiminnan erityisavustuksen palauttamista koskevassa asiassa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto hallinto-oikeudelle iltapäivätoiminnan erityisavustuksen palauttamista koskevassa asiassa 17.05.2017 Sivu 1 / 1 3385/2016 05.10.00 100 Lausunto hallinto-oikeudelle iltapäivätoiminnan erityisavustuksen palauttamista koskevassa asiassa Valmistelijat / lisätiedot: Miia Loisa-Turunen, puh. 050

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kuntalaisen oikaisuvaatimus avustusta saavan palveluntuottajan valinnasta Matinlahden koululla

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kuntalaisen oikaisuvaatimus avustusta saavan palveluntuottajan valinnasta Matinlahden koululla 15.04.2015 Sivu 1 / 1 1089/02.08.00/2013 51 Kuntalaisen oikaisuvaatimus avustusta saavan palveluntuottajan valinnasta Matinlahden koululla Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Miia

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63 19.04.2017 Sivu 1 / 1 3385/2016 05.10.00 63 Oikaisuvaatimus avustuksen palauttamista koskevassa asiassa Valmistelijat / lisätiedot: Miia Loisa-Turunen, puh. 050 325 3252 Virpi Leino, puh. 046 877 1846

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57 15.04.2015 Sivu 1 / 1 1089/02.08.00/2013 57 Oikaisuvaatimus kehittämispäällikön päätöspöytäkirjaan koskien avustusta saavan palveluntuottajan valintaa Jalavapuiston koululla Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Muutokset perusopetuksen lukuvuoden oppilaaksiottoa koskeviin ennakoiviin päätöksiin

Espoon kaupunki Pöytäkirja Muutokset perusopetuksen lukuvuoden oppilaaksiottoa koskeviin ennakoiviin päätöksiin 25.02.2015 Sivu 1 / 1 4277/12.01.02/2014 19 Muutokset perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskeviin ennakoiviin päätöksiin Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Jemina

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Perusopetuksen iltapäivätoiminnan asiakasmaksun perimättä jättämistä tai alentamista koskevat periaatteet

Espoon kaupunki Pöytäkirja Perusopetuksen iltapäivätoiminnan asiakasmaksun perimättä jättämistä tai alentamista koskevat periaatteet 15.06.2016 Sivu 1 / 1 2641/2016 02.05.00 104 Perusopetuksen iltapäivätoiminnan asiakasmaksun perimättä jättämistä tai alentamista koskevat periaatteet Valmistelijat / lisätiedot: Miia Loisa-Turunen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus Meritorin kaksikielisen opetuksen opetusryhmän perustamatta jättämistä koskevaan päätökseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus Meritorin kaksikielisen opetuksen opetusryhmän perustamatta jättämistä koskevaan päätökseen 18.05.2016 Sivu 1 / 1 1263/2016 12.01.00.00 86 Oikaisuvaatimus Meritorin kaksikielisen opetuksen opetusryhmän perustamatta jättämistä koskevaan päätökseen Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 161. Valtuusto 10.12.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 161. Valtuusto 10.12.2012 Sivu 1 / 1 Valtuusto 10.12.2012 Sivu 1 / 1 3610/05.01.00/2012 Kaupunginhallitus 345 26.11.2012 161 Valtuustokysymys iltapäivätoiminnan avustusten riittävyydestä Valmistelijat / lisätiedot: Loisa-Turunen Miia, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset 19.04.2017 Sivu 1 / 1 74 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus Suomenkielisen opetustoimen johtaja Kaisu Toivonen ei kuntalain

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3843/12.01.01/2014 178 Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina 2015-2016 ja 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) Valtuusto 09.09.2013 Sivu 1 / 1 2219/12.01.02/2013 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 151 12.6.2013 Kaupunginhallitus 236 26.8.2013 122 Valtuustokysymys koulupaikan osoittamisesta Saunalahden koululle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 200

Espoon kaupunki Pöytäkirja 200 18.11.2015 Sivu 1 / 1 4224/12.01.02/2015 200 Englanninkielisen opetuksen oppilasvalintaperusteiden muuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Anne-Marie Rapo, puh. 050 343

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 161

Espoon kaupunki Pöytäkirja 161 12.06.2013 Sivu 1 / 1 161 Viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus ei kuntalain 51 :n perusteella ota käsiteltäväkseen seuraavia päätöksiä: Suomenkielisen opetustoimen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain )

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain ) 24.08.2016 Sivu 1 / 1 5576/2015 01.01.01 131 Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain 3-1414-15) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 194

Espoon kaupunki Pöytäkirja 194 26.10.2016 Sivu 1 / 1 2760/2016 12.01.00.00 194 Kaksikielisen opetuksen huoltajien oikaisuvaatimus (66 allekirjoittanutta huoltajaa) koskien kaksikielisen opetuksen oppilasvalintaperusteiden muuttamista

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 220

Espoon kaupunki Pöytäkirja 220 19.11.2014 Sivu 1 / 1 4688/05.10.00/2014 220 Perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestämisen ja toteuttamisen periaatteet, hankintaperiaatteet sekä avustusta saavien palveluntuottajien valintakriteerit

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79

Espoon kaupunki Pöytäkirja 79 18.05.2016 Sivu 1 / 1 2289/2016 10.03.02 79 Jousenkaaren koulun väistöt lukuvuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. 09 816 52137 Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Juha Hovinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Opetuslainsäädäntöön perustuvan ratkaisuvallan delegointi suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoille

Espoon kaupunki Pöytäkirja Opetuslainsäädäntöön perustuvan ratkaisuvallan delegointi suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoille 10.12.2013 Sivu 1 / 1 5263/00.01.01/2013 252 Opetuslainsäädäntöön perustuvan ratkaisuvallan delegointi suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoille Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2017 1 (5) 72 Perusopetuslain mukaisen iltapäivätoiminnan avustusperusteiden mukaiset palveluntuottajakohtaiset laskennalliset euromäärät lukuvuodelle 2017-2018 HEL 2017-005034

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 174. 174 Perusopetuksen lukuvuoden 2016-2017 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja 174. 174 Perusopetuksen lukuvuoden 2016-2017 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset 21.10.2015 Sivu 1 / 1 4433/12.01.02/2015 174 Perusopetuksen lukuvuoden 2016-2017 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 15.06.2016 Sivu 1 / 1 2626/2016 02.05.01 101 Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Anne

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 29.02.2016 Sivu 1 / 1 5651/2015 12.01.00.00 Kaupunginhallitus 24 18.1.2016 Valtuusto 22 15.2.2016 76 Valtuustokysymys integroidussa valmistavassa opetuksessa olevien oppilaiden tuen eheästä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89 12.04.2012 Sivu 1 / 1 922/02.08.00/2012 89 Avustusta saavan palveluntuottajan valinta Veräjäpellon koulun läheisyydessä toimivassa erillisyksikössä toteutettavaan lakisääteiseen perusopetuksen iltapäivätoimintaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus oman äidinkielen opettajan (espanja) valinnasta (työavain )

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus oman äidinkielen opettajan (espanja) valinnasta (työavain ) 18.05.2016 Sivu 1 / 1 381/2016 01.01.01 84 Oikaisuvaatimus oman äidinkielen opettajan (espanja) valinnasta (työavain 3-1403-15) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Virpi Leino,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisten lukioiden aloituspaikkamäärien hyväksyminen lukuvuodeksi

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisten lukioiden aloituspaikkamäärien hyväksyminen lukuvuodeksi 28.09.2016 Sivu 1 / 1 4002/2016 12.01.00 150 Suomenkielisten lukioiden aloituspaikkamäärien hyväksyminen lukuvuodeksi 2017-2018 Valmistelijat / lisätiedot: Tapio Erma, puh. 046 877 3216 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoo-lisän maksaminen lasten yksityisen hoidon tuen lakisääteisen hoitolisän korotuksena

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoo-lisän maksaminen lasten yksityisen hoidon tuen lakisääteisen hoitolisän korotuksena 18.10.2016 Sivu 1 / 1 4303/2016 02.05.01 43 Espoo-lisän maksaminen lasten yksityisen hoidon tuen lakisääteisen hoitolisän korotuksena Valmistelijat / lisätiedot: Anne Peltonen, puh. 050 320 9753 Titta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 82

Espoon kaupunki Pöytäkirja 82 12.04.2012 Sivu 1 / 1 922/02.08.00/2012 82 Avustusta saavan palveluntuottajan valinta Kantokasken ja Latokasken koulujen Leikkinurkka -erillisyksikössä toteutettavaan lakisääteiseen perusopetuksen iltapäivätoimintaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 26

Espoon kaupunki Pöytäkirja 26 16.02.2017 Sivu 1 / 1 510/2017 12.01.03 26 Aarnivalkean koulun opetuksen järjestäminen kevätkauden 2017 aikana Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Eeva-Kaisa Ikonen, puh. 046 877

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 2037/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 2037/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (1) 14 Asianro 2037/02.05.00.00/2016 Kuopion kaupungin perusopetuksen iltapäivätoiminnan jen tarkistaminen 1.8.2016 alkaen Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset 22.03.2017 Sivu 1 / 1 59 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus Suomenkielisen opetustoimen johtaja Kaisu Toivonen ei kuntalain

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 153. 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 153. 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 23.09.2015 Sivu 1 / 1 3991/12.01.00/2015 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset 24.08.2016 Sivu 1 / 1 136 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus Opetustoimen johtaja Kaisu Toivanen: ei kuntalain 51 :n perusteella

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Komeetan ja Päivänkehrän koulujen johtokuntatoiminta lukuvuosina ja

Espoon kaupunki Pöytäkirja Komeetan ja Päivänkehrän koulujen johtokuntatoiminta lukuvuosina ja 10.06.2015 Sivu 1 / 1 438/00.00.01/2013 112 Komeetan ja Päivänkehrän koulujen johtokuntatoiminta lukuvuosina 2015-2016 ja 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Eeva-Kaisa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat 10.09.2015 Sivu 1 / 1 3801/05.10.01/2015 25 Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Elina Pulli, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4. 21.05.2014 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/2014 66 Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4.2014 Valmistelijat / lisätiedot: Kirsti Askolin, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Oikaisuvaatimus ostopalvelupäiväkodin tilinpäätöksen alijäämän kattamatta jättämisestä (jätetty pöydälle

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Oikaisuvaatimus ostopalvelupäiväkodin tilinpäätöksen alijäämän kattamatta jättämisestä (jätetty pöydälle 17.01.2013 Sivu 1 / 1 83/02.02.00/2012 290 13.12.2012 6 Oikaisuvaatimus ostopalvelupäiväkodin tilinpäätöksen alijäämän kattamatta jättämisestä (jätetty pöydälle 13.12.2012) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13 10.02.2016 Sivu 1 / 1 522/2016 02.05.00 13 Muutokset lasten yksityisten hoidon tukea koskevaan lainsäädäntöön sekä niiden vaikutus Espoon yksityisen hoidon tuen järjestelyihin ja kuntalisään Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus määräaikaisen erityisluokanopettajan valinnasta (työavain )

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus määräaikaisen erityisluokanopettajan valinnasta (työavain ) 17.02.2016 Sivu 1 / 1 69/2016 01.01.01 26 Oikaisuvaatimus määräaikaisen erityisluokanopettajan valinnasta (työavain 3-1299-15) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Virpi Leino, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 190. 190 Perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja 190. 190 Perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset 22.10.2014 Sivu 1 / 1 4277/12.01.02/2014 190 Perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Eräiden taiteen perusopetuksen oppilaitosten opetussuunnitelmien muutosten hyväksyminen 1.8.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Eräiden taiteen perusopetuksen oppilaitosten opetussuunnitelmien muutosten hyväksyminen 1.8. 23.09.2015 Sivu 1 / 1 988/02.05.01/2015 144 Eräiden taiteen perusopetuksen oppilaitosten opetussuunnitelmien muutosten hyväksyminen 1.8.2015 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Leena Lemiläinen-Honkanen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 86 Suomalais-Venäläiselle koululle maksettavan perusopetuslain mukaisen koululaisten iltapäivätoiminnan avustuksen oikaiseminen lukuvuodelle 2016-2017 HEL 2016-005485

Lisätiedot

KOULUKULJETUSTEN JA MATKA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT LINJAUKSET

KOULUKULJETUSTEN JA MATKA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT LINJAUKSET Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 18.3.2015 Voimaan 1.8.2015 Muutettu opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 17.8.2017 Voimaan 1.9.2017 KOULUKULJETUSTEN JA MATKA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT LINJAUKSET

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3815/12.01.00/2014 177 Lukuvuoden 2015-2016 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain )

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain ) 18.05.2016 Sivu 1 / 1 5576/2015 01.01.01 85 Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain 3-1414-15) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle valitukseen määräaikaisen tuntiopettajan valinnasta

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle valitukseen määräaikaisen tuntiopettajan valinnasta 16.11.2016 Sivu 1 / 1 3304/2016 01.01.01 203 Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle valitukseen määräaikaisen tuntiopettajan valinnasta Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh. 046 877 1846 Ilpo

Lisätiedot

4435/ /2015

4435/ /2015 21.10.2015 Sivu 1 / 1 4435/12.01.00.00/2015 172 Kaksikielisen opetuksen laajentaminen Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Päivi Pelli-Kouvo, puh. 043 826 7063 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 145. 145 Suomenkielisten lukioiden aloituspaikkamäärien hyväksyminen lukuvuodeksi 2016-2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja 145. 145 Suomenkielisten lukioiden aloituspaikkamäärien hyväksyminen lukuvuodeksi 2016-2017 23.09.2015 Sivu 1 / 1 4015/12.01.00/2015 145 Suomenkielisten lukioiden aloituspaikkamäärien hyväksyminen lukuvuodeksi 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Tapio Erma, puh. 046 877 3216 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59 12.04.2012 Sivu 1 / 1 922/02.08.00/2012 59 Avustusta saavan palveluntuottajan valinta Latokasken koulussa toteutettavaan lakisääteisen perusopetuksen iltapäivätoimintaan Valmistelijat / lisätiedot: Erma

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 195

Espoon kaupunki Pöytäkirja 195 25.09.2013 Sivu 1 / 1 3801/12.01.02/2013 195 Englanninkielisen perusopetuksen valintamenettelyn tarkentaminen Valmistelijat / lisätiedot: Tapio Erma, puh. (09) 816 52051 Juha Nurmi, puh. (09) 816 52033

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun luokanopettajan virkojen vakinaisesta täyttämisestä (työavain )

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun luokanopettajan virkojen vakinaisesta täyttämisestä (työavain ) 17.05.2017 Sivu 1 / 1 5435/2016 01.01.01 101 Oikaisuvaatimus peruskoulun luokanopettajan virkojen vakinaisesta täyttämisestä (työavain 3-1256-16) Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh. 046 877 1846

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Pohjois-Tapiolan lukion opiskelijoiden koulutuksen järjestäminen alkaen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Pohjois-Tapiolan lukion opiskelijoiden koulutuksen järjestäminen alkaen 16.02.2017 Sivu 1 / 1 543/2017 12.01.01 25 Pohjois-Tapiolan lukion opiskelijoiden koulutuksen järjestäminen 1.8.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Jaakko Turpeinen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sivistystoimen hallinnassa olevien koulutilojen luovuttaminen vanhempainyhdistysten toimintaan

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sivistystoimen hallinnassa olevien koulutilojen luovuttaminen vanhempainyhdistysten toimintaan 18.05.2016 Sivu 1 / 1 2133/2016 10.03.02 74 Sivistystoimen hallinnassa olevien koulutilojen luovuttaminen vanhempainyhdistysten toimintaan Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh. 046 877 1846 Jaana

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35 13.03.2012 Sivu 1 / 1 1199/12.01.02/2012 35 Lukuvuoden 2012-2013 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 7-9 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) 816 52033 Astrid Kauber, puh. (09) 816

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / Kaksikielisen opetuksen (suomi-englanti) oppilasvalintaperusteiden muuttaminen

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / Kaksikielisen opetuksen (suomi-englanti) oppilasvalintaperusteiden muuttaminen Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5 2760/2016 12.01.00.00 147 Kaksikielisen opetuksen (suomi-englanti) oppilasvalintaperusteiden muuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Jemina

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107 20.03.2013 Sivu 1 / 1 1428/12.01.01/2013 107 Taiteen perusopetus varhaiskasvatuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Mattila Virpi, puh. (09) 816 23022 Suihkonen Jaana, puh. (09) 816 52353 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 95. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 95. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 10.06.2013 Sivu 1 / 1 5370/02.05.00/2012 Kaupunginhallitus 169 27.5.2013 95 Sopimus pääkaupunkiseudun kaupunkien osallistumisesta Suomen Kansallisoopperan käyttökustannuksiin Valmistelijat /

Lisätiedot

Kehittämispäällikkö Jaana Suihkonen: Perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestämisen periaatteet, nostaen esiin järjestämisperusteiden muutokset

Kehittämispäällikkö Jaana Suihkonen: Perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestämisen periaatteet, nostaen esiin järjestämisperusteiden muutokset Iltapäivätoiminta, palveluntuottajien kuuleminen 6.10.2014 Valtuustotalon kahvio, klo 10.00 11.30 Alustus Kehittämispäällikkö Jaana Suihkonen: Perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestämisen periaatteet,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 126 Kansallinen Lastenliitto Helsingin piirijärjestö ry:lle myönnettävä lisäavustus perusopetuslain mukaiseen koululaisten iltapäivätoimintaan lukuvuoden 2016 2017 syyslukukaudelle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21 17.02.2016 Sivu 1 / 1 522/2016 02.05.00 21 Muutokset lasten yksityisten hoidon tukea koskevaan lainsäädäntöön sekä niiden vaikutus Espoon yksityisen hoidon tuen järjestelyihin ja kuntalisään Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 241. 241 Selvityksen antaminen tietosuojavaltuutetulle opiskelijarekisteriä koskevassa asiassa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 241. 241 Selvityksen antaminen tietosuojavaltuutetulle opiskelijarekisteriä koskevassa asiassa 09.12.2014 Sivu 1 / 1 4886/07.01.01/2014 241 Selvityksen antaminen tietosuojavaltuutetulle opiskelijarekisteriä koskevassa asiassa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Asko Lippo,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 219. 219 Opetuksen ja varhaiskasvatuksen järjestämiseen liittyvien rekisterien rekisterinpitäjä ja vastuuhenkilöt

Espoon kaupunki Pöytäkirja 219. 219 Opetuksen ja varhaiskasvatuksen järjestämiseen liittyvien rekisterien rekisterinpitäjä ja vastuuhenkilöt 19.11.2014 Sivu 1 / 1 4590/07.01.01/2014 219 Opetuksen ja varhaiskasvatuksen järjestämiseen liittyvien rekisterien rekisterinpitäjä ja vastuuhenkilöt Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh. 046 877

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 82

Espoon kaupunki Pöytäkirja 82 18.05.2016 Sivu 1 / 5 759/2016 12.01.00.00 82 Lausunto valtuustoaloitteeseen alueellisesta kielikokeilusta Espoossa Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Outi Saloranta-Eriksson,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122 10.04.2013 Sivu 1 / 1 1089/02.08.00/2013 122 Avustusta saavan palveluntuottajan valinta Koulumestarin koululla toteutettavaan lakisääteiseen perusopetuksen iltapäivätoimintaan Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Selvitys suomenkielisen opetuksen tulosyksikön opettajien virkavalinnoista

Espoon kaupunki Pöytäkirja Selvitys suomenkielisen opetuksen tulosyksikön opettajien virkavalinnoista 19.03.2014 Sivu 1 / 1 4615/01.01.01/2013 36 Selvitys suomenkielisen opetuksen tulosyksikön opettajien virkavalinnoista Valmistelijat / lisätiedot: Tapio Erma, puh. 046 877 3216 Virpi Leino, puh. 046 877

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset 05.04.2016 Sivu 1 / 1 57 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus Suomenkielisen opetustoimen johtaja Kaisu Toivonen ei kuntalain

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain mukaiset asiakasmaksut alkaen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain mukaiset asiakasmaksut alkaen 25.01.2017 Sivu 1 / 1 290/2017 02.05.00 6 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain mukaiset asiakasmaksut 1.3.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Anne Peltonen, puh. 050 320 9753 Arja Puronen, puh. 046

Lisätiedot

Kuvaus lakisääteisen perusopetuksen. järjestämisestä ja avustusperiaatteista

Kuvaus lakisääteisen perusopetuksen. järjestämisestä ja avustusperiaatteista Kuvaus lakisääteisen perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestämisestä ja avustusperiaatteista nykytilanteessa Iltapäivätoimintaan osallistuneet oppilaat lukuvuonna 2011-12 IP-toiminnassa 2955 1.-luokkalaiset

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Suomenkielisen opetuksen 3.1.2 1 (6) ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta 26.1.2012

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221 19.11.2014 Sivu 1 / 1 4707/12.01.01/2014 221 Esiopetuksen järjestäminen lukuvuonna 2015-2016 Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Elina Pulli, puh. 046 877 3888 Harri Rinta-aho,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 201

Espoon kaupunki Pöytäkirja 201 25.09.2013 Sivu 1 / 1 201 Viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus ei kuntalain 51 :n perusteella ota käsiteltäväkseen seuraavia päätöksiä: Suomenkielisen opetustoimen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 252. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 252. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 15.09.2014 Sivu 1 / 1 1058/12.01.00/2014 252 Valtuustoaloite pohjoismaisen koulun perustamismahdollisuuksista suomenkieliselle opetuspuolelle (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34 19.03.2014 Sivu 1 / 1 1238/12.01.02/2014 34 Lukuvuoden 2014-2015 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 7-9 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Astrid Kauber, puh. 046 877 3297

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 25.09.2013 Sivu 1 / 1 4015/12.01.00/2012 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Marjo Tuoriniemi,

Lisätiedot

Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. - Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan päätös 20.11.2013

Esittelijän ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. - Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan päätös 20.11.2013 4371/05.10.00/2013 127 Periaatepäätös suomenkielisten, kehitysvammalain tai vammaispalvelulain perusteella aamuja/tai iltapäivähoitoon sekä loma-ajan hoitoon oikeutettujen kehitysvammaisten ja autististen

Lisätiedot

Lautakuntien kokoushuone, Kamreerintie 3 B, 12. kerros

Lautakuntien kokoushuone, Kamreerintie 3 B, 12. kerros Espoon kaupunki Pöytäkirja 10.04.2013 Sivu 1 / 87 Kokoustiedot Aika 10.04.2013 keskiviikko klo 17:30-19:55 Paikka Lautakuntien kokoushuone, Kamreerintie 3 B, 12. kerros Saapuvilla olleet jäsenet Sanna

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016 15.11.2016 Sivu 1 / 1 307/2016 00.01.01 143 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Elina Yli-Koski, puh. 046 877 1962 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin ja Espoon kristillisen koulun kannatusyhdistys ry:n välisen sopimuksen muuttaminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin ja Espoon kristillisen koulun kannatusyhdistys ry:n välisen sopimuksen muuttaminen 21.10.2015 Sivu 1 / 1 4424/12.01.01/2015 167 Espoon kaupungin ja Espoon kristillisen koulun kannatusyhdistys ry:n välisen sopimuksen muuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh. 046 877 1846

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 136

Espoon kaupunki Pöytäkirja 136 14.05.2013 Sivu 1 / 1 2320/12.01.00/2013 136 Koulukohtaisen budjetin vaikutus oppimisen ja koulunkäynnin tuen muotojen antamisen mahdollisuuksiin sekä kieli- ja kulttuuriryhmien kohdennetun resursoinnin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221 16.12.2015 Sivu 1 / 1 4640/2015 03.00.00 221 Päiväkotien henkilöstömitoitusta koskeva päivähoitoasetuksen muutos Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Jaana Suihkonen, puh. 09

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat 16.12.2015 Sivu 1 / 1 5253/2015 05.10.00 219 Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Lakisääteisen perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestämisen periaatteet

Lakisääteisen perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestämisen periaatteet Lakisääteisen perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestämisen periaatteet Lakisääteistä perusopetuksen iltapäivätoimintaa järjestetään seuraavien periaatteiden mukaisesti: 1. Ennen lapsivalintoja sovitaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69 19.04.2017 Sivu 1 / 1 617/2017 12.01.00.00 69 Komeetan ja Päivänkehrän koulujen yhdistäminen 1.8.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Eeva-Kaisa Ikonen, puh. 043 825 4966 Jemina Sirviö, puh. 043 8265234

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. Valmistelijat / lisätiedot: Maritta Samuelsson, puh. 050 520 1275 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. Valmistelijat / lisätiedot: Maritta Samuelsson, puh. 050 520 1275 etunimi.sukunimi@espoo.fi 09.06.2015 Sivu 1 / 1 2688/02.05.01/2015 63 Espoon sosiaali- ja terveystoimen avustusperiaatteet vuodelle 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Maritta Samuelsson, puh. 050 520 1275 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 27.03.2017 Sivu 1 / 1 334/2017 10.02.03 94 Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle määräajan palauttamista koskevan hakemuksen johdosta Valmistelijat / lisätiedot: Mauri Hämäläinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017 22.03.2017 Sivu 1 / 1 115/2017 00.02.02 41 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset, kirjelmät ja selvitykset 2017 Valmistelijat / lisätiedot: Elina Yli-Koski, puh. 046 877 1962 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 14. KH:n kokoushuone, Asemakuja 2, 4. kerros, Espoo

Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 14. KH:n kokoushuone, Asemakuja 2, 4. kerros, Espoo Espoon kaupunki Pöytäkirja Kulttuurilautakunta 09.12.2014 Sivu 1 / 14 Kokoustiedot Aika 09.12.2014 tiistai klo 17:35-19:05 Paikka KH:n kokoushuone, Asemakuja 2, 4. kerros, 02770 Espoo Saapuvilla olleet

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103 20.03.2013 Sivu 1 / 1 1384/12.01.00/2013 103 Lukuvuoden 2013-2014 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 7-9 Valmistelijat / lisätiedot: Kauber Astrid, puh. (09) 816 52024 Nurmi Juha, puh. (09) 816

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 7 Saalem-Lähetys ry:lle myönnettävä lisäavustus perusopetuslain mukaiseen koululaisten iltapäivätoimintaan lukuvuoden 2016 2017 kevätlukukaudelle HEL 2016-005485 T 02

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (29) Opetusvirasto 30/2015 Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (29) Opetusvirasto 30/2015 Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (29) 82 Syyslomatoiminnan avustus Jamkicks Osakeyhtiölle 12.10.- 16.10.2015 HEL 2015-009348 T 02 05 01 00 Päätös merkitsi tiedoksi, että Jamkicks Osakeyhtiö on vetänyt pois

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2016 1 (6) 123 Loma-aikojen leiriavustusten käyttö 2016 HEL 2016-000122 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. tarkentaa 28.1.2016 tehtyä loma-aikojen leiriavustuspäätöstä jätettyjen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 15

Espoon kaupunki Pöytäkirja 15 25.02.2015 Sivu 1 / 1 827/12.01.00/2015 15 Suomenkielisen perusopetuksen tuntijako 1.8.2016 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Elina Rönkkö, puh. 050 320 0607 Leena Lemiläinen-Honkanen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 28.09.2016 Sivu 1 / 1 3739/2016 12.01.00.00 151 Lukuvuoden 2017-2018 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh Juha Nurmi, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh Juha Nurmi, puh 20.05.2015 Sivu 1 / 1 2271/02.08.00/2015 69 Hansakallion koulun siirtokelpoisten tilojen tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh. 043 824 8456 Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen.

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen. Tekninen lautakunta 115 04.12.2013 Tekninen lautakunta 118 02.12.2014 Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus 305/02.03.01/2013 Tekninen lautakunta 04.12.2013

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (5) 74 Pääkaupunkiseudun Helsingin Selkäyhdistys ry:n oikaisuvaatimus sosiaali- ja terveyslautakunnan avustuspäätöksestä HEL 2015-000578 T 02 05 01 00 Päätös päätti

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Henttaa-Suurpellon alueen perusopetuksen järjestäminen alkaen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Henttaa-Suurpellon alueen perusopetuksen järjestäminen alkaen 26.10.2016 Sivu 1 / 1 4198/2016 00.01.02.02 177 Henttaa-Suurpellon alueen perusopetuksen järjestäminen 1.8.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Eeva-Kaisa Ikonen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1. 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1. 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto Selostus Juha Nurmi tulee pyytämään lausuntoa nuorisovaltuustolta, koskien koulujen työ-

Lisätiedot

Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden opetuslainsäädäntöön perustuva ratkaisuvalta

Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden opetuslainsäädäntöön perustuva ratkaisuvalta Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden 1 (5) Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 15.6.2016 Voimaan 1.8.2016 Muutettu 17.8.2017 Voimaan 1.9.2017 Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34 15.05.2017 Sivu 1 / 1 830/2017 00.04.01.00 34 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Kiinteistö Oy Espoon sairaalan varsinaiseen yhtiökokoukseen 24.5.2017 Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,

Lisätiedot