Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Opetuslautakunta OTJ/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Opetuslautakunta OTJ/"

Transkriptio

1 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) 72 Perusopetuslain mukaisen iltapäivätoiminnan avustusperusteiden mukaiset palveluntuottajakohtaiset laskennalliset euromäärät lukuvuodelle HEL T Päätös päätti vahvistaa lukuvuoden iltapäivätoiminnan avustusperusteiden mukaisiksi laskennalliset euromäärät seuraavasti: 1. Oppilaskohtainen laskennallinen avustus on euroa/oppilas. 2. Järjestämispaikkakohtainen laskennallinen avustus on euroa/toimintapaikka. 3. Uuden ryhmän perustamisraha ensimmäisenä toimintavuonna on euroa. Ryhmää ei perusteta, jos toimintaan hakeneita ei ole riittävästi. 4. Harkinnanvarainen avustus: - erityisen tuen oppilaiden ohjaajaresursseihin myönnetään tarpeen mukaan euroa/ohjaaja. Ohjaajatarve arvioidaan yksilökohtaisesti yhteistyössä palveluntuottajan ja iltapäivätoiminnan palveluvastaavan kanssa, koska oppilaiden yksilölliset tarpeet ja ryhmässä toimimisen taidot vaihtelevat. - haettuihin todellisiin tilavuokrakustannuksiin, juokseviin kiinteistönhuoltokustannuksiin, kuten vesi- ja sähkökuluihin voidaan myöntää avustusta. Esittelijä Lisätiedot opetustoimen johtaja Liisa Pohjolainen Hanna Keränen, taloussihteeri, puhelin: hanna.keranen(a)hel.fi Leena Palve-Kaunisto, erityissuunnittelija, puhelin: leena.palve(a)hel.fi Liitteet 1 avustustaulukko lv pdf Muutoksenhaku

2 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Päätösehdotus Esittelijän perustelut Oikaisuvaatimusohje, opetuslautakunta Päätös on ehdotuksen mukainen. Perusopetuslain mukaisen iltapäivätoiminnan avustushakemukset on valmisteltu päätettäväksi vuoden 2017 talousarvioon varattujen määrärahojen puitteissa ja opetuslautakunnan ( 53) hyväksymiä avustusperusteita noudattaen. Vuonna 2017 opetustoimen talousarviokohtaan Korvaukset ja avustukset muiden tuottamiin palveluihin on varattu yhteensä euroa iltapäivätoiminnan avustamiseen. Keväällä 2016 lukuvuodelle myönnetty oppilaskohtainen laskennallinen avustus oli 985 euroa. Kevään 2017 osalta oppilaskohtainen euromäärä laski 100 eurolla asiakasmaksukorotusten vuoksi. Lukuvuodeksi oppilaskohtainen laskennallinen avustuksen euromäärä nostetaan 15 eurolla, jolloin se on euroa. Korotuksella pyritään vastaamaan kustannusten nousuun sekä turvaamaan niiden palveluntuottajien toiminta, jotka eivät tule saamaan ryhmäkohtaista lisäresurssia erityisen tuen oppilaiden osalta. Korotus osaltaan tasapainottaa palveluntuottajien taloudellista riskiä niissä tapauksissa, joissa huoltajien asiakasmaksuja ei saada asianmukaisesti perittyä. Erityisen tuen oppilaiden toimintaan kohdennetaan ryhmäkohtaista lisäresurssia lisäohjaajien palkkakustannuksiin. Ryhmäkohtaisen lisäresurssin tarve kartoitetaan iltapäivätoiminnan palveluvastaavan ja palveluntuottajan kanssa yhteistyössä. Lisäresursoinnilla turvataan erityisoppilaiden onnistunut integroituminen ryhmään. Kohdennettu ohjaajaresurssi mahdollistaa ryhmässä toimimisen edellytykset kaikille lapsille. Lisäresurssin tarve tarkentuu elokuussa toiminnan käynnistyessä. Lisäresurssi maksetaan avustuserien yhteydessä. Valmistelussa on huomioitu opetusviraston tilaamat ja maksamat välipalat niiden ryhmien osalta, jotka toimivat koulujen tiloissa tai pihapiirissä. Oppilaat sijoitetaan toimintaan kesäkuussa Päätös oppilaiden valinnasta toimitetaan huoltajille heinäkuun alkuun mennessä. Opetuslautakunnan ruotsinkielinen jaosto päätti lukuvuoden järjestämispaikat ja suomenkielinen jaosto

3 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) on päättänyt ( 242) palveluntuottajakriteerit, joiden mukaisesti uudet palveluntuottajat valitaan. Ensimmäisenä toimintavuonna uusien palveluntuottajien osalta opetusviraston ja uuden palveluntuottajan välinen sopimus tehdään yhdeksi vuodeksi. Uusina palveluntuottajina aloittaa Beanet Oy ja MLL Strömsinlahti. Avustusten käsittely Iltapäivätoiminnan palveluntuottajien avustukset ovat olleet haettavana välisenä aikana. Määräajan kuluessa saapui 48 avustushakemusta. Avustusta ei tulla esittämään Badbaado ry:lle, Japalo Oy:lle, Käpylän Yhdyskuntaklubi ry:lle, Smash-Tennis ry:lle ja Suomen Afrikkalaiset Työttömät ry:lle, koska palveluntuottajat eivät ole osoittaneet järjestämispaikkaa, jossa toiminta järjestettäisiin, eikä näille ole tullut iltapäivätoiminnan hakemuksia. Toiminnan siirtämistä kaupungin koulujen ja leikkipuistojen tiloihin tehostetaan kokeilemalla uusia yhteistyömalleja. Yleisperiaatteen mukaisesti iltapäivätoimintaa varten eivät kaupungin koulut vuokraa erillisiä tiloja ja samaa periaatetta tullaan noudattamaan myös muiden koulujen osalta. Yksityisten, valtion ja erikoiskoulujen osalta sovelletaan samoja periaatteita kuin kaupungin kouluissa koskien ulkopuolisilta vuokrattuja iltapäivätoiminnan tiloja tai vain iltapäivätoiminnan käyttöön hankittuja tiloja. Lisätilojen vuokrakustannusten korvaaminen avustuksista perustuu erityiseen tarveharkintaan ja alueen palveluiden tarjonnan määrälliseen tarpeeseen. Avustusten maksaminen Kaupunginhallitus on hyväksynyt ( 1126) avustusten myöntämisessä noudatettavat yleisohjeet. Kaupunginhallituksen hyväksymien yleisohjeiden mukaisesti opetusvirasto maksaa iltapäivätoiminnan avustukset seuraavasti: - Alle euron suuruiset avustukset yhtenä eränä euron suuruiset avustukset kahtena eränä - yli euron suuruiset avustukset neljänä eränä. Lisäksi kaupunginhallituksen hyväksymien yleisohjeiden mukaisesti avustusta koskevaa maksumääräystä ei saa antaa, ennen kuin avustuksen saannille asetetut ehdot on täytetty ja avustuksen myöntänyt viranomainen on saanut edellisen vuoden avustuksen käytöstä hyväksyt-

4 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) tävän selvityksen. Iltapäivätoiminnan järjestöavustuksia saa käyttää vain avustuspäätöksessä mainittuun tarkoitukseen. Avustusvarat on palautettava vaadittaessa, jos niitä käytetään muuhun kuin anottuun tarkoitukseen tai niiden käytölle asetettuja muita ehtoja ei noudateta tai jos avustuksen saaja on antanut kaupungin viranomaiselle virheellistä tai puutteellista tietoa avustusta koskevissa asioissa. Yhteisö ei saa käyttää toimintaa varten saamaansa kaupungin avustusta varainhankinnan tai liike- ja sijoitustoiminnan menoihin eikä rahoitusomaisuutensa tai muiden pitkäaikaisten sijoitustensa lisäämiseen. Opetusvirasto tulee tarkastamaan hakijoiden vuoden 2016 toimintakertomukset ja tilinpäätökset, ennen kuin avustus tullaan maksamaan palveluntuottajille ja että avustuksen saannille asetetut ehdot on täytetty ja että avustuksen myöntävä viranomainen on saanut edellisen vuoden avustuksen käytöstä hyväksyttävän selvityksen. Mikäli palveluntuottajan vuoden 2016 tilinpäätös näyttää positiivista tulosta iltapäivätoiminnan osalta, opetusvirasto vähentää lukuvuodelle myönnettävää avustusta. Opetusvirasto on antanut palveluntuottajille avustusten käytön selvittämistä koskevan toimintaohjeen (Helsingin kaupungin opetusviraston maksamien avustusten seuranta ja raportointi iltapäivätoiminnan palvelun tuottajien kirjanpidossa ja tilinpäätöksessä, opetusviraston talouspalveluiden kirje ). Lukuvuodelle tullaan kaikkien palveluntuottajien kanssa tekemään sopimukset ajalle Sopimuksen molempia osapuolia koskee kolmen (3) kuukauden irtisanomisaika. Kehittämisjohtaja tekee palveluntuottajakohtaiset avustusten maksatuspäätökset toukokuussa. Lisäksi palveluntuottajakohtainen avustussumma tarkistetaan oppilasmäärän ja järjestämispaikkojen lukumäärän mukaan sekä elokuussa tarkentuvan erityisen tuen oppilaiden lisäresurssien osalta. Avustukset maksetaan kirjanpidon suoriteperiaatteen mukaisesti syyslukukautena 2017 ja kevätlukukautena 2018 kaupunginhallituksen hyväksymien yleisohjeiden mukaisissa avustuserissä. Iltapäivätoiminnalla on suoria terveysvaikutuksia. Perusopetuksen iltapäivätoiminta tukee oppimista ja oppimisen edellytyksiä. Toiminnalla toteutetaan varhaista tukea ja ehkäistään syrjäytymistä. Esittelijä Lisätiedot opetustoimen johtaja Liisa Pohjolainen Hanna Keränen, taloussihteeri, puhelin:

5 . Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Liitteet Muutoksenhaku hanna.keranen(a)hel.fi Leena Palve-Kaunisto, erityissuunnittelija, puhelin: leena.palve(a)hel.fi 1 avustustaulukko lv pdf Oikaisuvaatimusohje, opetuslautakunta

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 86 Suomalais-Venäläiselle koululle maksettavan perusopetuslain mukaisen koululaisten iltapäivätoiminnan avustuksen oikaiseminen lukuvuodelle 2016-2017 HEL 2016-005485

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 7 Saalem-Lähetys ry:lle myönnettävä lisäavustus perusopetuslain mukaiseen koululaisten iltapäivätoimintaan lukuvuoden 2016 2017 kevätlukukaudelle HEL 2016-005485 T 02

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 126 Kansallinen Lastenliitto Helsingin piirijärjestö ry:lle myönnettävä lisäavustus perusopetuslain mukaiseen koululaisten iltapäivätoimintaan lukuvuoden 2016 2017 syyslukukaudelle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (15) Opetusvirasto 50/2015 Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (15) Opetusvirasto 50/2015 Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (15) 156 Kielteinen avustuspäätös Helsingin Nuorten Miesten Kristillinen Yhdistys ry:lle perusopetuslain mukaiseen koululaisten iltapäivätoimintaan keväälle 2016 HEL 2015-005921

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2019 1 (5) 33 Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja n avustukset vuodelle 2019 HEL 2019-000706 T 02 05 01 00 Päätös Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (5) 76 Liikuntalautakunnan myöntämät muiden liikuntaa edistävien yhdistysten toiminta-avustukset 2017 HEL 2017-003005 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää muiden liikuntaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (29) Opetusvirasto 30/2015 Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (29) Opetusvirasto 30/2015 Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (29) 82 Syyslomatoiminnan avustus Jamkicks Osakeyhtiölle 12.10.- 16.10.2015 HEL 2015-009348 T 02 05 01 00 Päätös merkitsi tiedoksi, että Jamkicks Osakeyhtiö on vetänyt pois

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (5) 74 Liikuntalautakunnan myöntämät toiminta-avustukset vuodelle 2017 HEL 2017-003001 T 02 05 01 00 Päätös Lautakunta päätti myöntää liikuntatoimen varsinaista toiminta-avustusta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/ Helsingin kaupunki Esityslista 4/2017 1 (5) 3 Liikuntalautakunnan myöntämät tilankäyttöavustukset vuodelle 2017 HEL 2017-003004 T 02 05 01 00 Päätösehdotus Lautakunta päättää myöntää tilankäyttöavustusta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Liikuntalautakunta HALL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Liikuntalautakunta HALL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (6) 85 Toiminta-avustuksen jakaminen yhdistyksille vuonna 2016 HEL 2016-005843 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää liikuntatoimen varsinaista toimintaavustusta liikuntaseuroille

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Liikuntalautakunta HALL/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Liikuntalautakunta HALL/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2016 1 (5) 3 Toiminta-avustuksen jakaminen yhdistyksille vuonna 2016 HEL 2016-005843 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää myöntää liikuntatoimen varsinaista toimintaavustusta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (6) 56 Varhaiskasvatuslautakunnan päätettävät järjestöavustukset 2013 HEL 2013-000494 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää avustuksia vuoden 2013 avustuskuulutuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Liikuntalautakunta HALL/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Liikuntalautakunta HALL/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2016 1 (5) 4 Tilankäyttöavustuksen jakaminen yhdistyksille vuonna 2016 HEL 2016-005845 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää myöntää tilankäyttöavustusta 238 liikuntaseuralle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 149

Espoon kaupunki Pöytäkirja 149 23.09.2015 Sivu 1 / 1 663/05.10.00/2015 149 Oikaisuvaatimus tukipalvelujen vastuualuepäällikön päätökseen iltapäivätoiminnan avustuksista lukuvuonna 2015-2016/elokuun avustuserä Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (5) 54 Varhaiskasvatuslautakunnan päätettävät järjestöavustukset vuodelle 2016 HEL 2016-002665 T 02 05 01 00 Päätös Käsittely päätti myöntää avustuksia vuoden 2016

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (6) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (6) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Esityslista 12/2016 1 (6) 8 Ennakkoilmoitus yksityisille sopimuskouluille perusopetuksen vuoden 2017 korvauksen arvioidusta suuruudesta HEL 2016-011403 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (5) 67 Kehitysvammaisten ja autististen koululaisten perusopetuksen iltapäivätoiminnan asiakasmaksut varhaiskasvatustoimessa 1.1.2017 alkaen HEL 2016-003529 T 02

Lisätiedot

TOIMINTA-AVUSTUSHAKEMUS 1 (9) KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOI- MINNAN JÄRJESTÄJILLE Viranomainen, jolle osoitetaan Päivämäärä Vuodelle

TOIMINTA-AVUSTUSHAKEMUS 1 (9) KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOI- MINNAN JÄRJESTÄJILLE Viranomainen, jolle osoitetaan Päivämäärä Vuodelle TOIMINTA-AVUSTUSHAKEMUS 1 (9) Viranomainen, jolle osoitetaan Päivämäärä Vuodelle Tutustukaa ennen hakemuslomakkeen täyttämistä sen täyttöohjeeseen lomakkeen sivuilla 8-9, sekä hakemuslomakkeen sivulla

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (5) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (5) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Esityslista 10/2015 1 (5) 11 Ennakkoilmoitus yksityisille sopimuskouluille perusopetuksen vuoden 2016 korvauksesta HEL 2015-010549 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää hyväksyä korvauksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Nuorisolautakunta Kepo/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Nuorisolautakunta Kepo/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (5) 69 Yleisavustusten jakaminen vuoden 2013 määrärahasta HEL 2012-017426 T 02 05 01 00 Päätös Lautakunta päätti 1. myöntää yleisavustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille

Lisätiedot

AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH

AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH 4.9.2017 345 1 OHJEIDEN SOVELTAMISALA Myönnettäessä avustuksia Kemin kaupungin varoista on noudatettava näitä ja asianomaisia avustuksia myöntävien palvelualueiden antamia

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1 (1) Opetusvirasto. 16 Opetusviraston vuoden 2016 talousarvion käyttösuunnitelman vastuuhenkilöt,

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1 (1) Opetusvirasto. 16 Opetusviraston vuoden 2016 talousarvion käyttösuunnitelman vastuuhenkilöt, Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1 (1) Opetusvirasto Opetustoimen johtaja 27.02.2016 Timo Ylönen 16 Opetusviraston vuoden 2016 talousarvion käyttösuunnitelman vastuuhenkilöt, määrärahat ja tuloarviot

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (7) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (7) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 1 (7) 1 Yksityisten sopimuskoulujen perusopetuksen vuoden 2014 korvauksen perusteena olevia kustannuksia koskevan ilmoituksen tarkistaminen HEL 2013-013157 T 02 08

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kepo/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kepo/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2012 1 (6) 68 Yleisavustusten jakaminen vuoden 2012 määrärahasta HEL 2012-000007 T 02 05 01 00 Päätös Lautakunta päätti 1. myöntää yleisavustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille

Lisätiedot

Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle. Vuosi. Yleishallinto. Seura/Yhdistys/Ryhmä. Osoite. Pankki ja tilin n:o.

Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle. Vuosi. Yleishallinto. Seura/Yhdistys/Ryhmä. Osoite. Pankki ja tilin n:o. Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle Vuosi Yleishallinto Hakija Seura/Yhdistys/Ryhmä Osoite Pankki ja tilin n:o Y-tunnus Kotipaikka Rekisteröitymisvuosi Toimihenkilöt Puheenjohtaja Puh.nro

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1 (5) 208 Virastopäällikön päätös avustuksista järjestöille vuodelle 2016 HEL 2015-008334 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päättää myöntää järjestöjen 98 hakemukselle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (5) 6 Avustusten myöntäminen vuodelle 2014 HEL 2013-015342 T 02 05 01 00 Päätös Johtokunta päätti jakaa opiston vuoden 2014 talousarvioon sisältyvät järjestöjen avustukset,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Liikuntalautakunta HALL/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Liikuntalautakunta HALL/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2016 1 (5) 5 Muiden liikuntaa edistävien yhdistysten toiminta-avustuksen jakaminen vuonna 2016 HEL 2016-005846 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää myöntää muiden liikuntaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (5) 74 Pääkaupunkiseudun Helsingin Selkäyhdistys ry:n oikaisuvaatimus sosiaali- ja terveyslautakunnan avustuspäätöksestä HEL 2015-000578 T 02 05 01 00 Päätös päätti

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 161. Valtuusto 10.12.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 161. Valtuusto 10.12.2012 Sivu 1 / 1 Valtuusto 10.12.2012 Sivu 1 / 1 3610/05.01.00/2012 Kaupunginhallitus 345 26.11.2012 161 Valtuustokysymys iltapäivätoiminnan avustusten riittävyydestä Valmistelijat / lisätiedot: Loisa-Turunen Miia, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Norlamo, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Norlamo, puh 17.02.2016 Sivu 1 / 1 551/2016 02.05.01 24 terveyslautakunnan kohdeavustukset 1.1.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Norlamo, puh. 050 359 9504 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perusturvajohtaja

Lisätiedot

Perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestämismuodot sekä palveluntuottajien valintaperusteet

Perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestämismuodot sekä palveluntuottajien valintaperusteet 1 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 13.12.2017, muutettu 14.2.2018 Voimaan 1.8.2018 Perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestämismuodot sekä palveluntuottajien valintaperusteet Espoon kaupunki järjestää

Lisätiedot

https://valtionavustukset.oph.fi/paatos/avustushaku/68/hakemus/6cfb301a9d c5d...

https://valtionavustukset.oph.fi/paatos/avustushaku/68/hakemus/6cfb301a9d c5d... Sivu 1/5 PÄÄTÖS 6.3.2017 35/588/2016 Helsingin kaupunki, Opetusvirasto ASIA VALTIONAVUSTUSHAKEMUSTA KOSKEVA PÄÄTÖS Valtionavustukset kielten opiskelun varhentamiseen, kehittämiseen ja lisäämiseen perusopetuksessa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (5) 8 Lausunnon antaminen kaupunginhallitukselle Helsingin Kristillisen koulun ylläpitäjän pankkilainan takausta koskevasta hakemuksesta HEL 2012-014727 T 02 05 03

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (6) Kaupunginhallitus Sj/ Kannattaja: Mirka Vainikka

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (6) Kaupunginhallitus Sj/ Kannattaja: Mirka Vainikka Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2016 1 (6) 517 Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan asiakasmaksut 1.1.2017 alkaen HEL 2016-003167 T 02 05 00 Päätös Käsittely päätti, että perusopetuslain 48 :n mukaisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto hallinto-oikeudelle iltapäivätoiminnan erityisavustuksen palauttamista koskevassa asiassa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto hallinto-oikeudelle iltapäivätoiminnan erityisavustuksen palauttamista koskevassa asiassa 17.05.2017 Sivu 1 / 1 3385/2016 05.10.00 100 Lausunto hallinto-oikeudelle iltapäivätoiminnan erityisavustuksen palauttamista koskevassa asiassa Valmistelijat / lisätiedot: Miia Loisa-Turunen, puh. 050

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Perusopetuksen iltapäivätoiminnan asiakasmaksun perimättä jättämistä tai alentamista koskevat periaatteet

Espoon kaupunki Pöytäkirja Perusopetuksen iltapäivätoiminnan asiakasmaksun perimättä jättämistä tai alentamista koskevat periaatteet 15.06.2016 Sivu 1 / 1 2641/2016 02.05.00 104 Perusopetuksen iltapäivätoiminnan asiakasmaksun perimättä jättämistä tai alentamista koskevat periaatteet Valmistelijat / lisätiedot: Miia Loisa-Turunen, puh.

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET

ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 18.11.2014 146 Kaupunginhallitus 24.11.2014 404 AVUSTUSMUODOT 1. Toiminta-avustus 2. Koulutusavustus 3. Tilavuokra-avustus

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY

NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY 1 Nurmijärven kunnan liikuntalautakunta jakaa vuosittain lautakunnan johtosäännön 4 :n 2. kohdan mukaisesti avustuksia paikallisen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Liikuntalautakunta ULOS/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Liikuntalautakunta ULOS/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (5) 18 Lausunto kaupunginhallitukselle Tuomarinkartanon Kilpatalli Oy:n ratsastustallin rakennushanketta koskevasta lainahakemuksesta: HEL 2012-012634 T 02 05 03

Lisätiedot

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh Säännöt ja ohjeet nro 368 Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille Hyväksytty: Kh 3.12.2018 11 Voimaantulo: 1.1.2019 1 Sisällys 1 Yleiset periaatteet... 2 2 Avustusmuodot ja hakeminen... 2 3 Avustettava

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63 19.04.2017 Sivu 1 / 1 3385/2016 05.10.00 63 Oikaisuvaatimus avustuksen palauttamista koskevassa asiassa Valmistelijat / lisätiedot: Miia Loisa-Turunen, puh. 050 325 3252 Virpi Leino, puh. 046 877 1846

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 1 (6) Yhteisöt Viranomainen, jolle osoitetaan Päivämäärä Vuodelle

HELSINGIN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 1 (6) Yhteisöt Viranomainen, jolle osoitetaan Päivämäärä Vuodelle HELSINGIN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 1 (6) Viranomainen, jolle osoitetaan Päivämäärä Vuodelle Tutustukaa ennen hakemuslomakkeen täyttämistä sen täyttöohjeeseen lomakkeen sivuilla 5-6, sekä hakemuslomakkeen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (5) 61 Vuoden 2014 talousarvion kohdalle 1 39 05, Yhteisöjen tukeminen, Khn käytettäväksi, merkityn avustusmäärärahan jakaminen HEL 2013-001691 T 02 05 01 00 Päätös

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/1 22.04.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/1 22.04.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2013 1 (5) 441 V Lainan myöntäminen Tuomarinkylän Talli Oy:lle HEL 2013-003007 T 02 05 03 00 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi

Lisätiedot

Www-osoitteen saa julkaista kaupungin www-sivuilla Kyllä Ei Yhdistyksen liikuntalajit

Www-osoitteen saa julkaista kaupungin www-sivuilla Kyllä Ei Yhdistyksen liikuntalajit Liikuntaseurojen toiminta-avustus 1 (5) Yhdistyksen perustiedot Yhdistyksen nimi Yhdistyksen osoite Pankkitili (IBAN) Rekisteröimisvuosi Y-tunnus Keskusjärjestö/-liitto Www-osoite Www-osoitteen saa julkaista

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 3/2014 Helsingin Satama -liikelaitoksen jk 07.04.2014 HELSINGIN SATAMA -LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA

Helsingin kaupunki Esityslista 3/2014 Helsingin Satama -liikelaitoksen jk 07.04.2014 HELSINGIN SATAMA -LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA Helsingin kaupunki Esityslista 3/2014 HELSINGIN SATAMA -LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA ESITYSLISTA 3-2014 KOKOUSKUTSU Kokousaika klo 9:00 Kokouspaikka Käsitellään Satamatalo Tällä esityslistalla mainitut asiat

Lisätiedot

TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala

TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala 1 LUONNOS 13.11.2017 TY TEM Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain (688/2001)

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 10.11.2014, Opetushallitus

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 10.11.2014, Opetushallitus Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 10.11.2014, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä

Lisätiedot

Kulttuuriavustusten myöntäminen 2015

Kulttuuriavustusten myöntäminen 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 21 Kulttuuriavustusten myöntäminen 2015 Asianro 295/02.05.01/2015 Kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja Tiina Salon valmistelu 4.5.2015: Kulttuuripalveluiden talousarviossa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/5 14.05.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/5 14.05.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) 77 Kohdeavustusten myöntäminen, 4. jako HEL 2013-006399 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Suomen Komediateatteri

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2012 1 (7) Opetuslautakunta OTJ/6 30.10.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2012 1 (7) Opetuslautakunta OTJ/6 30.10.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2012 1 (7) 184 Suomalaisen Yhteiskoulun Osakeyhtiön laina-anomus HEL 2012-012276 T 02 05 03 00 Päätös päätti antaa Suomalaisen Yhteiskoulun Osakeyhtiön 245 000 euron suuruisesta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki 1 (2) Sosiaali- ja terveysvirasto

Helsingin kaupunki 1 (2) Sosiaali- ja terveysvirasto Helsingin kaupunki 1 (2) Sosiaali- ja terveysvirasto 14.1.2016 Sosiaali- ja terveysviraston tarkennettu ylitysoikeusesitys vuoden 2015 talousarviomäärärahoihin HEL 2015-010093 T 02 02 00 Sosiaali- ja terveysvirasto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (6) 76 Nuorisolautakunnan toiminta-avustukset vuodelle 2016 HEL 2016-000124 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. myöntää toiminta-avustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/10 10.03.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 5/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/10 10.03.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 5/2015 1 (5) 10 oikaisuvaatimus sosiaali- ja terveyslautakunnan avustuspäätöksestä HEL 2015-000560 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää hylätä Suomen Punaisen Ristin Helsingin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 1 (6) 150 Kolmen vuodelle 2015 myönnetyn avustuksen takaisinperintä HEL 2014-009454 T 02 05 01 00 Päätös päätti periä takaisin vuodelle 2015 myönnettyjä avustuksia

Lisätiedot

Koulu muutti kunnostettuihin tiloihin elokuussa 2012.

Koulu muutti kunnostettuihin tiloihin elokuussa 2012. SOPIMUSKOULUJEN TILAVUOKRIEN LASKENTAPERIAATTEET 1(5) Korvauksella, tarkoitetaan koulujen ja kaupungin välisen sopimuksen mukaista sopimuskorvauslaskentaa. Hyväksyttävän vuokran kokonaismäärällä tarkoitetaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (5) 9 Ennakkoilmoitus yksityisille sopimuskouluille vuoden 2018 korvauksen arvioidusta suuruudesta HEL 2017-011442 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää hyväksyä korvauksen

Lisätiedot

SOPIMUS KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN AVUSTAMISESTA

SOPIMUS KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN AVUSTAMISESTA SOPIMUS KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN AVUSTAMISESTA 1. SOPIMUKSEN OSAPUOLET Lappeenrannan kaupunki, Kasvatus- ja opetustoimi/ Varhaiskasvatus, jäljempänä kaupunki PL 214 53101 LAPPEENRANTA Palveluntuottaja

Lisätiedot

Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus. Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi. Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus.

Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus. Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi. Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus. Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi Vuosi 20 Kohdeavustus Toiminta-avustus Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus Saapunut:.. (käsittelijä täyttää)

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Liikuntalautakunta ULKO/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Liikuntalautakunta ULKO/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja /07 (5) 56 Maa-alueen vuokraus Tapanilan urheilukentän yhteydestä Malmin Palloseura ry:lle perustettavan yhtiön nimiin HEL 06-067 T 0 0 0 0 Päätös päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (6) 179 V Lainan myöntäminen Tuomarinkartanon Kilpatalli Oy:lle HEL 2012-012634 T 02 05 03 00 Päätös päätti esittää, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa:

Lisätiedot

NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginhallituksen toimiala NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Nastolan aluejohtokunta 23.02.2016 12 1 NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Sisällysluettelo Sivu 1. Avustuksen saajat... 2 2. Avustuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (5) 75 Vuoden 2015 toiminta-avustusten käyttö HEL 2014-015326 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. antaa Food Camp ry:lle mahdollisuuden toimittaa hyväksyttävä selvitys

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 3/2016 1 (5) 6 Kaupunginhallituksen myöntämät talousarvioavustukset vuodelle 2016 Pöydälle 18.01.2016 HEL 2015-002528 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää jakaa avustuksia

Lisätiedot

1. Kaupungilta / kiinteistövirastolta vuokratut koulurakennukset

1. Kaupungilta / kiinteistövirastolta vuokratut koulurakennukset SOPIMUSKOULUJEN TILAVUOKRIEN LASKENTAPERIAATTEET 1(5) Korvauksella, tarkoitetaan koulujen ja kaupungin välisen sopimuksen mukaista sopimuskorvauslaskentaa. Hyväksyttävän vuokran kokonaismäärällä tarkoitetaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Esityslista 2/2015 1 (5) 13 Sopimusten tekeminen yksityisten koulutuksen järjestäjien ja valtion kanssa liittyen opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalvelujen järjestämisen tukemiseen

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/2018 1 (7) 752 Sijoituksen tekeminen Stadion-säätiö sr:n perusparannusrahastoon HEL 2018-010400 T 02 05 05 Päätös päätti hyväksyä 759 000 euron suuruisen sijoituksen tekemisen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (8) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (8) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2018 1 (8) 27 Kaupunginhallituksen myöntämät talousarvioavustukset vuodelle 2018 HEL 2017-005172 T 02 05 01 00 Päätös päätti jakaa avustuksia vuoden 2018 talousarvion kohdalta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2014 Helsingin Satama -liikelaitoksen jk

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2014 Helsingin Satama -liikelaitoksen jk Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2014 Kokousaika 9:00-9:27 Kokouspaikka Satamatalo Läsnä Jäsenet Luukkainen, Hannele Kanerva, Seppo Lohi, Jyrki Oker-Blom, Jan D Rauhansalo, Sanna Riihelä, Esko Terhen-Saarinen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (8) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuurijaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (8) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuurijaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/217 1 (8) 9 Taide- ja kulttuuriavustusten myöntäminen, 2. jako vuonna 217 HEL 217-11276 T 2 5 1 Päätös päätti jakaa taide- ja kulttuuriavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide:

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/2016 1 (6) 1145 Sijoituksen tekeminen Stadion-säätiön perustamaan perusparannusrahastoon HEL 2016-013212 T 02 05 05 Päätös päätti hyväksyä 768 500 euron suuruisen sijoituksen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 2037/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 2037/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (1) 14 Asianro 2037/02.05.00.00/2016 Kuopion kaupungin perusopetuksen iltapäivätoiminnan jen tarkistaminen 1.8.2016 alkaen Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 08.06.2016 Sivu 1 / 1 2626/2016 02.05.01 33 Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Anne Peltonen, puh. 050 320 9753 Titta Tossavainen,

Lisätiedot

Kuvaus lakisääteisen perusopetuksen. järjestämisestä ja avustusperiaatteista

Kuvaus lakisääteisen perusopetuksen. järjestämisestä ja avustusperiaatteista Kuvaus lakisääteisen perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestämisestä ja avustusperiaatteista nykytilanteessa Iltapäivätoimintaan osallistuneet oppilaat lukuvuonna 2011-12 IP-toiminnassa 2955 1.-luokkalaiset

Lisätiedot

Hyvä hankehallinto. Varhaiskasvatuksen kehittäminen Kick-off Eeva-Kaisa Linna

Hyvä hankehallinto. Varhaiskasvatuksen kehittäminen Kick-off Eeva-Kaisa Linna Hyvä hankehallinto Varhaiskasvatuksen kehittäminen Kick-off 20.9.2016 Eeva-Kaisa Linna Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä perusteista ja menettelyistä,

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2016 Kaupunginkanslia Työllistämistoimikunta PK Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2016 Kaupunginkanslia Työllistämistoimikunta PK Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1(7) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Torstai 6.10 klo 17.00 Paikka Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 Läsnä Jäsenet Muut Ville Väärälä, puheenjohtaja Matti Pyhtilä Jarmo Grönmark

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Esityslista 12/2016 1 (7) 5 Taide- ja kulttuuriyhteisöjen toiminta-avustukset vuodelle 2017 HEL 2016-013185 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää myöntää taide- ja kulttuuriyhteisöjen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (7) 77 Vuoden 2013 talousarvion kohdalle 1 39 05, Yhteisöjen tukeminen, Khn, merkityn avustusmäärärahan jakaminen HEL 2012-003621 T 02 05 01 00 Päätös päätti jakaa

Lisätiedot

Koulu muutti kunnostettuihin tiloihin elokuussa 2012.

Koulu muutti kunnostettuihin tiloihin elokuussa 2012. SOPIMUSKOULUJEN TILAVUOKRIEN LASKENTAPERIAATTEET 1(5) Korvauksella, tarkoitetaan koulujen ja kaupungin välisen sopimuksen mukaista sopimuskorvauslaskentaa. Hyväksyttävän vuokran kokonaismäärällä tarkoitetaan

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) Opetusvirasto 3/2014 Perusopetuslinja Linjanjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) Opetusvirasto 3/2014 Perusopetuslinja Linjanjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) 4 Korvaukset ja avustukset muiden tuottamiin palveluihin käyttösuunnitelman vahvistaminen vuodelle2014 HEL 2014-002395 T 02 02 00 Päätös Päätöksen perustelut n vs. linjanjohtaja

Lisätiedot

Nastolan aluejohtokunnan avustussääntö

Nastolan aluejohtokunnan avustussääntö Nastolan aluejohtokunnan avustussääntö Nastolan aluejohtokunta 22.8.2017 41 Osallisuuden ja hyvinvoinnin jaosto 24.8.2017 11 Kaupunginhallitus 4.9.2017 280 avustussääntö 2 (6) Sisällys 1. Avustuksen saajat...

Lisätiedot

SOPIMUSKOULUJEN TILAVUOKRIEN 2017 LASKENTAPERIAATTEET

SOPIMUSKOULUJEN TILAVUOKRIEN 2017 LASKENTAPERIAATTEET SOPIMUSKOULUJEN TILAVUOKRIEN LASKENTAPERIAATTEET Korvauksella tarkoitetaan koulujen ja kaupungin välisen sopimuksen mukaista sopimuskorvauslaskentaa. Hyväksyttävän vuokran kokonaismäärällä tarkoitetaan

Lisätiedot

Nastolan aluejohtokunnan projektiavustusten toimintaperiaatteet ja hakuohjeet

Nastolan aluejohtokunnan projektiavustusten toimintaperiaatteet ja hakuohjeet Nastolan aluejohtokunnan projektiavustusten toimintaperiaatteet ja hakuohjeet Nastolan aluejohtokunta 11.12.2018 62 Osallisuuden ja hyvinvoinnin jaosto 12.12.2018 48 toimintaperiaatteet ja hakuohjeet 2

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2016 1 (6) 123 Loma-aikojen leiriavustusten käyttö 2016 HEL 2016-000122 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. tarkentaa 28.1.2016 tehtyä loma-aikojen leiriavustuspäätöstä jätettyjen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2013 1 (5) 1 V 19.6.2013, Sopimus pääkaupunkiseudun kaupunkien osallistumisesta Suomen Kansallisoopperan käyttökustannuksiin HEL 2012-017593 T 00 01 06 Päätösehdotus päättänee

Lisätiedot

Valtionavustushankkeiden talouden hallinta

Valtionavustushankkeiden talouden hallinta Valtionavustushankkeiden talouden hallinta 7.11.2016 Hankeryhmät: Osaamisperusteisuuden ja asiakaslähtöisyyden edistäminen ja Ammatillisen koulutuksen kansainvälistyminen Marja Savilepo taloustarkastaja

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Kurikan vapaa-aikalautakunnan 16.3.2016 hyväksymä Voimaantulo, kun vapaa-aikalautakunnan päätös on lainvoimainen. Vuoden 2016 haettavat avustukset käsitellään hyväksytyn

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus yleisen edun kanavien uutis- ja ajankohtaistoiminnan tukemisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään 27 päivänä heinäkuuta 2001 annetun valtionavustuslain (688/2001) 8

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 15.06.2016 Sivu 1 / 1 2626/2016 02.05.01 101 Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Anne

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Tekninen lautakunta KITEEN KAUPUNKI AVUSTUSOHJEET YKSITYISTIEKUNNILLE 2019

KITEEN KAUPUNKI Tekninen lautakunta KITEEN KAUPUNKI AVUSTUSOHJEET YKSITYISTIEKUNNILLE 2019 1 AVUSTUSOHJEET YKSITYISTIEKUNNILLE 2019 2 1 YLEISTÄ ---------------------------------------------------------------------------------------------------- 3 1.1 KUNNOSSAPIDON AVUSTUSPERUSTEET ----------------------------------------------------------------------------3

Lisätiedot

Opetusviraston 2015 tulosbudjetin vastuuhenkilöt ja määrärahat Liite 2/4.2.2015. Tulot yhteensä 13 486 000 Perusopetuslinja linjanjohtaja

Opetusviraston 2015 tulosbudjetin vastuuhenkilöt ja määrärahat Liite 2/4.2.2015. Tulot yhteensä 13 486 000 Perusopetuslinja linjanjohtaja KÄYTTÖTALOUS 2015 4 02 OPETUSVIRASTO Tulot yhteensä 26 839 000 Menot yhteensä 671 863 000 4 02 02 KAUPUNGIN TUOTTAMAT PALVELUT Tulot yhteensä 26 369 000 Menot yhteensä 587 251 000 SUOMENKIELINEN PERUSOPETUS

Lisätiedot

Investointiohjelman infotilaisuus Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma

Investointiohjelman infotilaisuus Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma Investointiohjelman infotilaisuus 9.11 Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma Liikenne- ja viestintäministeriö esitti Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelmassa kuntien ja valtion yhteistä investointiohjelmaa.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (9) Liikuntalautakunta LJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (9) Liikuntalautakunta LJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (9) 10 Liikuntaviraston ja Stadion-säätiön välisen vuokrasopimuksen jatkaminen HEL 2016-012430 T 10 01 03 Päätös päätti kaupunginhallituksen 19.12.2016, 1156, liikuntalautakunnalle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 1 (6) 209 Peruskoulun luokanopettajien, erityisopettajien ja apulaisrehtorien virkojen perustaminen ja peruskoulun rehtorien virkojen lakkauttaminen HEL 2017-000245

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI AVUSTUSOHJEET 1 (10) TALOUS- JA SUUNNITTELUKESKUS Taloussuunnitteluosasto

HELSINGIN KAUPUNKI AVUSTUSOHJEET 1 (10) TALOUS- JA SUUNNITTELUKESKUS Taloussuunnitteluosasto HELSINGIN KAUPUNKI AVUSTUSOHJEET 1 (10) KAUPUNGIN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISESSÄ NOUDATETTAVAT YLEISOHJEET 1 Ohjeiden soveltamisala 2 Avustuksen myöntämisen yleiset ehdot Kaupungin viranomaisten on noudatettava

Lisätiedot

Estynyt: Saara Heinänen, varapuheenjohtaja, Vivian Kallasmaa, oppilasedustaja

Estynyt: Saara Heinänen, varapuheenjohtaja, Vivian Kallasmaa, oppilasedustaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2019 Töölön ala-asteen koulu 19.3.2019 Kokousaika Tiistai 19.3.2019 klo 17.15 Kokouspaikka Töölön ala-aste Paikalla Jari Kajas puheenjohtaja Anni Mäkelä Kati Kivimäki Jukka

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Kick off , Opetushallitus

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Kick off , Opetushallitus Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Kick off 12.5.2014, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä perusteista

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (5) 10 Loma-aikojen leiriavustukset 2016 HEL 2016-000122 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. myöntää esityksen mukaisesti loma-aikojen leiriavustusta 627 000 euroa menokohdalta

Lisätiedot