Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallituksen päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Liite 104

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallituksen päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Liite 104"

Transkriptio

1 48, KVSTO :00 ST: 118/2018 SOPIMUS YHTEISEN KOULUTOIMEN JA HALLINNON JÄRJESTÄMISESTÄ JA KUS- TANNUSTEN JAOSTA KARIJOEN KUNNAN JA KRISTIINANKAUPUNGIN KESKEN (MS/NG/RH/REN) (Kaupunginhallitus ) Karijoen kunnalla ja Kristiinankaupungilla on pitkät perinteet kouluyhteistyössä, jota kaupunki arvostaa, ja toivoo sen myös jatkuvan tulevaisuudessa. Karijoelta käy lukuvuonna yläkoulussa 27 oppilasta ja lukiossa 13 oppilasta. Liitteenä olevan, ja allekirjoitetun koulusopimuksen päivittäminen on ajankohtaistunut. Sopimuksen päivittämistarvetta on aiheuttanut mm. se, että hallinnoitavaksi on sitten viime päivityksen tullut myös varhaiskasvatus. Myös kaupungin uusi hallintosääntö ja Karijoen kunnan maksaman vuosittaisen korvausmäärän tarkistaminen huomioidaan päivityksessä. Luonnosesityksen ovat laatineet kuntajohtajat yhdessä. Karijoen kunta on käsitellyt sopimuksen päivittämistä oheisen luonnoksen pohjalta, liite. Varhaiskasvatuksen lisääminen sopimukseen on selvä. Karijoen kunta ei näe tarvetta lisätä sopimukseen Kristiinankaupungin esittämiä, lukioon liittyviä viittauksia, koska opiskelijoilla on vapaa oikeus valita haluamansa toisen asteen opiskelupaikka, josta kunta suorittaa osuutensa valtionosuuden kautta. Kunta katsoo, että sopimuksessa on syytä noudattaa samaa linjaa kuin muidenkin lukio- ja ammattikoulupaikkakuntien kanssa. Karijoki hyväksyy muilta osin vuoden 2010 sopimuksen muotoilut. Sopimus on hyväksyttävissä luonnoksen mukaisesti lukioviittaukset poistaen siten, että: - pykälään kaksi lisätään Myös varhaiskasvatuksen hallinnointi kuuluu sopimukseen. - pykälää kolme korjataan nykyisen hallintosäännön mukaiseksi (poistetaan johtokunta -viittaus). - pykälässä viisi säilyy ilmaus Karijoen osuus on kuitenkin enintään oppilaasta aiheutuvat todelliset kulut. - pykälässä viisi tarkistetaan aiempi 8000 euron vuosittainen korvaus euroksi tilanteen mukaan (taso euroa/yläkoulu 119 oppilasta). Päivitetty sopimus tulee voimaan ja sitä sovelletaan lukien. Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuuston hyväksyvän kouluyhteistyösopimuksen Sopimus yhteisen koulutoimen ja hallinnon järjestämisestä ja kustannusten jaosta Kristiinankaupungin kaupungin ja Karijoen kunnan kesken päivittämisen ehdotuksen mukaisesti huomioiden valmistelutekstissä olevat lisäykset ja muutokset. Kaupunginhallituksen päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Liite 104

2 48, KVSTO :00 ST: 118/2018 (Kaupunginvaltuusto ) Kaupunginvaltuuston päätös: Merkitään, että Pekka Eränen piti puheenvuoron. Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja Patrick Ragnäs totesi kaupunginvaltuuston yksimielisesti päättäneen kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti. Liite 48

3 48, KVSTO :00 / Pykälän liite: Koulusopimus Karijoki 2018_Karijoen kommenteilla SOPIMUS YHTEISEN KOULUTOIMEN JA HALLINNON JÄRJESTÄMISESTÄ JA KUSTANNUSTEN JAOSTA KRISTIINANKAUPUNGIN KAUPUNGIN JA KARIJOEN KUNNAN KESKEN Kristiinankaupungin kaupungin ja Karijoen kunnan kesken on tehty seuraava sopimus, joka koskee yhteisen koulutoimen ja sen hallinnon järjestämistä ja kustannusten jakoa: 1. Kunnat toimivat yhteistyössä järjestäessään perusopetuksen yläkouluikäisten ( luokkalaisten) opetusta ja kouluhallintoa. 2. Kristiinankaupunki ylläpitäjäkuntana huolehtii molempien kuntien kouluhallinnosta ja yläkoulun taloudenhoidosta. Myös varhaiskasvatuksen hallinnointi kuuluu sopimukseen. 3. Hallintosäännössä määrätään Karijoen kunnan oikeudesta valita jäseniä Kristiinankaupungin suomenkieliseen koulutuslautakuntaan. 4. Yläkoulu on sijoitettuna Kristiinankaupungin omistamassa kiinteistössä. Yläkoulurakennuksen rakentamiseen, peruskorjaukseen ja investointiluonteisiin irtaimiston hankintoihin Karijoen kunta ei osallistu. 5. Karijoen kunta maksaa Kristiinankaupungille yläkoulun oppilaista kotikuntakorvauksen, joka määräytyy kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704 / 2009) :n mukaan, maksatus tapahtuu em. lain 49 :n mukaan. Karijoen osuus on kuitenkin enintään oppilaasta aiheutuvat todelliset kulut. Mahdollisista erityisoppilaista Karijoki suorittaa todelliset oppilaskohtaiset kulut, joista on vähennetty Kristiinankaupungin saamat valtionosuudet (Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta 1705 / 2009 ja Laki kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta 1704 / 2009). Kouluhallintoon kohdistuvista kuluista vähennetään ensin lukion osuus pois ja sen jälkeen Karijoki maksaa kouluhallinnosta perusopetuksen oppilaiden suhteessa Kristiinankaupungille osuuden, joka vastaa tilannetta (taso euroa / yläkoulu 119 oppilasta). Maksatus tapahtuu kaksi kertaa vuodessa. 6. Karijoen kunnalla on oikeus saada tarpeellisiksi katsomansa tiedot maksuperusteista. 7. Kristiinankaupungin ja Karijoen koulutoimilla on yhteistyötä laaja-alaisen erityisopetuksen järjestämisessä. Kustannukset jaetaan kunnille vuosittain

4 48, KVSTO :00 / Pykälän liite: Koulusopimus Karijoki 2018_Karijoen kommenteilla koulutoimissa annettujen tuntimäärien suhteessa. Maksatus tapahtuu kaksi kertaa vuodessa. 8. Irtisanomisaika on yksi lukuvuosi. Jos tämä sopimus irtisanotaan, Kristiinankaupunki suorittaa Karijoen kunnalle sen aikaisemman yläasteen peruskorjauskuluista maksetuista suhteellista osuutta vastaavan summan koulurakennusten ja irtaimiston arvosta, joka on sopimuksen päättymishetkellä poistamatta, ellei mahdollisessa irtisanomistilanteessa toisin sovita. 9. Tästä sopimuksesta mahdollisesti aiheutuvat erimielisyydet ratkaistaan paikallisessa käräjäoikeudessa. Tällä sopimuksella kumotaan allekirjoitettu sopimus yhteisen koulutoimen ja kouluhallinnon järjestämisestä. Tämä sopimus tulee voimaan ja sitä sovelletaan lukien. Kristiinankaupungin kaupungin puolesta: Kristiinankaupungissa / 2018 Riitta El-Nemr kaupunginjohtaja Maarit Söderlund Sivistysjohtaja Karijoen kunnanhallituksen puolesta: Karijoella / 2018 Timo Hautaviita Marko Keski-Sikkilä kunnanhallituksen kunnanjohtaja puheenjohtaja

5 48, KVSTO :00 / Pykälän liite: Vanha sopmius SOPIMUS YHTEISEN KOULUTOIMEN JA HALLINNON JÄRJESTÄMISESTÄ JA KUSTANNUSTEN JAOSTA KRISTIINANKAUPUNGIN KAUPUNGIN JA KARIJOEN KUNNAN KESKEN Kristiinankaupungin kaupungin ja Karijoen kunnan kesken on tehty seuraava sopimus, joka koskee yhteisen koulutoimen ja sen hallinnon järjestämistä ja kustannusten jakoa: 1. Kunnat toimivat yhteistyössä järjestäessään perusopetuksen yläkouluikäisten ( luokkalaisten) opetusta ja kouluhallintoa. 2. Kristiinankaupunki ylläpitäjäkuntana huolehtii molempien kuntien kouluhallinnosta ja yläkoulun taloudenhoidosta. 3. Karijoen kunnan oikeudesta valita jäseniä Kristiinankaupungin suomenkieliseen koulutuslautakuntaan sekä Kristiinanseudun koulun ja Kristiinankaupungin lukion yhteiseen johtokuntaan määrätään johtosäännössä. 4. Yläkoulu sijoitetaan Kristiinankaupungin omistamiin kiinteistöihin. Yläkoulurakennuksen rakentamiseen, peruskorjaukseen ja investointiluonteisiin irtaimiston hankintoihin Karijoen kunta ei osallistu. 5. Karijoen kunta maksaa Kristiinankaupungille yläkoulun oppilaista kotikuntakorvauksen, joka määräytyy kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704 / 2009) :n mukaan, maksatus tapahtuu em. lain 49 :n mukaan. Kunnan osuus on kuitenkin enintään oppilaasta aiheutuvat todelliset kulut. Mahdollisista erityisoppilaista Karijoki suorittaa todelliset oppilaskohtaiset kulut, joista on vähennetty Kristiinankaupungin saamat valtionosuudet (Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta 1705 / 2009 ja Laki kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta 1704 / 2009). Kouluhallintoon kohdistuvista kuluista vähennetään ensin lukion osuus pois ja sen jälkeen Karijoki maksaa kouluhallinnosta perusopetuksen oppilaiden suhteessa Kristiinankaupungille osuuden, joka vastaa tilannetta (taso 8000 euroa / 142 oppilasta). Maksatus tapahtuu kaksi kertaa vuodessa. 6. Karijoen kunnalla on oikeus saada tarpeellisiksi katsomansa tiedot maksuperusteista.

6 48, KVSTO :00 / Pykälän liite: Vanha sopmius 7. Kristiinankaupungin ja Karijoen koulutoimilla on yhteistyötä laaja-alaisen erityisopetuksen järjestämisessä. Kustannukset jaetaan kunnille vuosittain koulutoimissa annettujen tuntimäärien suhteessa. Maksatus tapahtuu kaksi kertaa vuodessa. 8. Irtisanomisaika on yksi lukuvuosi. Jos tämä sopimus irtisanotaan, Kristiinankaupunki suorittaa Karijoen kunnalle sen aikaisemman yläasteen peruskorjauskuluista maksetuista suhteellista osuutta vastaavan summan koulurakennusten ja irtaimiston arvosta, joka on sopimuksen päättymishetkellä poistamatta, ellei mahdollisessa irtisanomistilanteessa toisin sovita. 9. Tästä sopimuksesta mahdollisesti aiheutuvat erimielisyydet ratkaistaan paikallisessa käräjäoikeudessa. Tällä sopimuksella kumotaan / allekirjoitettu sopimus yhteisen koulutoimen ja kouluhallinnon järjestämisestä ja / allekirjoitettu lisäsopimus em. sopimuksen muuttamisesta. Tämä sopimus tulee voimaan ja sitä sovelletaan lukien. Kristiinankaupungin kaupungin puolesta: Kristiinankaupungissa / 2010 Hans Nybond kaupunginhallituksen puheenjohtaja Riitta El-Nemr kaupunginjohtaja Karijoen kunnanhallituksen puolesta: Karijoella / 2010 Arja Harjunpää Viljo Kurvinen kunnanhallituksen kunnanjohtaja puheenjohtaja

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen Kunnanhallitus 57 09.03.2015 Valtuusto 8 30.03.2015 Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen 477/00.01.01/2012 Kunnanhallitus 09.03.2015 57 Valmistelija: vs. hallintojohtaja

Lisätiedot

SOPIMUS PERUSOPETUKSEN (YLEIS- JA ERITYISOPETUS) JÄRJESTÄMISESTÄ

SOPIMUS PERUSOPETUKSEN (YLEIS- JA ERITYISOPETUS) JÄRJESTÄMISESTÄ LOHJA 1 (5) SOPIMUS PERUSOPETUKSEN (YLEIS- JA ERITYISOPETUS) JÄRJESTÄMISESTÄ 1. Sopijaosapuolet Lohjan kaupungin (opetuksen järjestäjä) ja kunnan (sopijakunta) kesken on tehty seuraava sopimus perusopetuksen

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2016 KOKOUSAIKA 07.03.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 1 6 2 7 8 Kokouksen

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 2/2018

KUNNANHALLITUS No 2/2018 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 2/2018 KOKOUSAIKA 22.1.2018 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asian no Liite no 13 Kokouksen laillisuuden ja

Lisätiedot

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 104 13.6.2018 Kaupunginhallitus 236 25.6.2018 Asianro 471/05.11.00/2018 104 Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 14/2014

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 14/2014 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 14/2014 KOKOUSAIKA 23.10.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 154 155 156 157 158 159 160

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1

KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2016 KOKOUSAIKA 07.03.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 1 6 2 7 8 Kokouksen

Lisätiedot

Ehdotus SOPIMUS YHTEISESTÄ KOULUTOIMESTA

Ehdotus SOPIMUS YHTEISESTÄ KOULUTOIMESTA 1 Ehdotus SOPIMUS YHTEISESTÄ KOULUTOIMESTA Loviisan kaupungin, josta jäljempänä käytetään nimitystä sijaintikunta ja Lapinjärven ja Myrskylän kuntien, joista jäljempänä käytetään nimitystä muut sopimuskunnat,

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Hallintosääntö Hangon kaupunki / Kvo-asia

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista 2/ Sivistyslautakunta Aki Jauhojärvi Johanna Jäntti Emma Lehtonen Markku Rauhala Katriina Sieppi

Muonion kunta Esityslista 2/ Sivistyslautakunta Aki Jauhojärvi Johanna Jäntti Emma Lehtonen Markku Rauhala Katriina Sieppi Muonion kunta Esityslista 2/2019 1 Sivistyslautakunnan kokous Aika Tiistaina 29.1.2019 klo 18.00 Paikka kunnantalon valtuustosali Läsnä Petri Sinikumpu puheenjohtaja Mikael Heikkilä varapuheenjohtaja Aki

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala Kaupunginhallitus 341 19.12.2016 Kaupunginhallitus 50 20.02.2017 Kaupunginhallitus 70 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 13 13.03.2017 Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen Kh 19.12.2016

Lisätiedot

SOPIMUSLUONNOS 1 27.8.2014

SOPIMUSLUONNOS 1 27.8.2014 SOPIMUSLUONNOS 1 Kannuksen kaupungin, Toholammin, Kaustisen, Perhon, Vetelin ja Halsuan kuntien, Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän ja Kaustisen evankelisen opiston keskeinen sopimus kuraattoripalvelujen

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 37 23.05.2017 Tekninen

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 11 09.01.2017 Kaupunginvaltuusto 10 18.01.2017 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 3/00.01.01/2017, 4/00.01.01/2017, 5/00.01.01/2017,

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 11 09.01.2017 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 3/00.01.01/2017, 4/00.01.01/2017, 5/00.01.01/2017, 6/00.01.01/2017 KH 28.11.2016

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Sotkamon kunnan hallintosääntö alkaen

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Sotkamon kunnan hallintosääntö alkaen Kunnanhallitus 91 18.04.2017 Kunnanvaltuusto 25 24.04.2017 Sotkamon kunnan hallintosääntö 1.6.2017 alkaen KHALL 91 6.6.2016 154 Hallintojohtaja Sotkamon kunnan hallintosääntö on päivitetty viimeksi vuoden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (1) Kaupunginhallitus 315 24.10.2016 24 Asianro 6246/03.00/2016 Lausunto sote- ja maakuntauudistusta koskevaan hallituksen esitysluonnokseen Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 1 8.5.2017 65 Asianro 3576/00.01.01/2017 Hallintosäännön uudistaminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 8.5.2017 1 Kaupunginlakimies Vesa Toivanen

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 383 28.11.2016 Kaupunginhallitus 405 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 108 14.12.2016 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 1041/00.01.01/2012,

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 81 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 13/2013

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 13/2013 61 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 13/2013 KOKOUSAIKA 26.06.2013 klo 18.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 192 193 194 61 195 62,63

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2013 1 (5) 1 V 19.6.2013, Sopimus pääkaupunkiseudun kaupunkien osallistumisesta Suomen Kansallisoopperan käyttökustannuksiin HEL 2012-017593 T 00 01 06 Päätösehdotus päättänee

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 17/2013

KUNNANHALLITUS No 17/2013 138 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 17/2013 KOKOUSAIKA 30.08.2013 klo 20.00-. KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 244 245 246 247 83 248 249 84,85

Lisätiedot

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 754/01.00.01/2016 345 Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen 5.10.2016 93 koskien Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen

Lisätiedot

Svenska handelshögskolan Vaasan ammattikorkeakoulu Maaliskuu 2009 Vaasan yliopisto Yrkeshögskolan Novia Åbo Akademi

Svenska handelshögskolan Vaasan ammattikorkeakoulu Maaliskuu 2009 Vaasan yliopisto Yrkeshögskolan Novia Åbo Akademi Svenska handelshögskolan Vaasan ammattikorkeakoulu Maaliskuu 2009 Vaasan yliopisto Yrkeshögskolan Novia Åbo Akademi TRITONIA-SOPIMUS 0. Tritonian tehtävä Tritonia on Vaasassa toimivien alla mainittujen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 15

Espoon kaupunki Pöytäkirja 15 25.02.2015 Sivu 1 / 1 827/12.01.00/2015 15 Suomenkielisen perusopetuksen tuntijako 1.8.2016 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Elina Rönkkö, puh. 050 320 0607 Leena Lemiläinen-Honkanen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat 10.09.2015 Sivu 1 / 1 3801/05.10.01/2015 25 Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Elina Pulli, puh.

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 383 28.11.2016 Kaupunginhallitus 405 05.12.2016 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 1041/00.01.01/2012, 1042/00.01.01/2012, 1043/00.01.01/2012,

Lisätiedot

Kulttuurilautakunta Valmistelija ja esittelijä: kirjasto- ja kulttuuritoimenpäällikkö Jenny Olsson-Korsu, puh

Kulttuurilautakunta Valmistelija ja esittelijä: kirjasto- ja kulttuuritoimenpäällikkö Jenny Olsson-Korsu, puh Kaupunginhallitus 269 02.11.2015 Kulttuurilautakunta 33 17.11.2015 Kulttuuripoliittinen ohjelma 49/12.03.00/2014 KH 269 (Kaupunginvaltuuston kokouksessa 15.1.2014 15 tehtiin aloite kulttuuripoliittisesta

Lisätiedot

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaupunginhallitus 175 16.05.2016 Kaupunginhallitus 195 23.05.2016 Kaupunginvaltuusto 43 13.06.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki Varsinais-Suomen elinkeino-,

Lisätiedot

KASVATUS- JA KOULUTUSLAUTAKUNTA 3/2019

KASVATUS- JA KOULUTUSLAUTAKUNTA 3/2019 REISJÄRVEN KUNTA KASVATUS- JA KOULUTUSLAUTAKUNTA 3/2019 KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Aika: Tiistai 12.3.2019 klo 18.10 20.55 Paikka: Kisatien koulu, luokkahuone 152 Läsnä: Kiviranta Oili, pj x Kemppainen Timo,

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 57 19.02.2018 Kaupunginhallituksen jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 57 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 162 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

Liite 7 38 5.6.2012 KUOPION KAUPUNGIN KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS. Juankoski, Kaavi, Rautavaara

Liite 7 38 5.6.2012 KUOPION KAUPUNGIN KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS. Juankoski, Kaavi, Rautavaara Liite 7 38 5.6.2012 KUOPION KAUPUNGIN KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS Juankoski, Kaavi, Rautavaara n kaupunki, Juankosken kaupunki, Kaavin kunta ja Rautavaaran kunta ovat sopineet

Lisätiedot

JAKOBSTADS SKYTTEFÖRENING R.F: LAUNISAAREN AMPUMARATA-ALUE. Kh Jakobstads skytteförening r.f:n kirje 19.6.

JAKOBSTADS SKYTTEFÖRENING R.F: LAUNISAAREN AMPUMARATA-ALUE. Kh Jakobstads skytteförening r.f:n kirje 19.6. JAKOBSTADS SKYTTEFÖRENING R.F: LAUNISAAREN AMPUMARATA-ALUE Kh 25.6.2012 306 Jakobstads skytteförening r.f:n kirje 19.6.2012: Liite 306 Jakobstads skytteförening r.f. anoo, että kaupunginhallitus valitsee

Lisätiedot

KH 6 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi

KH 6 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi Valtuusto 4 30.01.2017 Esitys uudeksi hallintosäännöksi 13/00.01.01/2012 KH 6 Kunnanhallitus 12.1.2016 Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi Uusi kuntalaki (410/2015)

Lisätiedot

Kaupunginhallitus merkitsee hallinto-oikeuden päätökset tietoonsa.

Kaupunginhallitus merkitsee hallinto-oikeuden päätökset tietoonsa. Kaupunginhallitus 6 16.01.2017 Kaupunginhallitus 15 23.01.2017 Kaupunginvaltuusto 1 29.01.2017 Kunnallisvalitus / Outi McDonald, Olli Mustonen 1635/33/2012, 553/10/2010 KH 16.01.2017 6 Helsingin hallinto-oikeus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 298 08.12.2014 Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/12.00.00/2014 Kunnanhallitus 298 Kunnanhallitus 20.10.2014 247 Koulutuslautakunta on kokouksissaan 8.9. ja 23.9.2014 valmistellut

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 95. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 95. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 10.06.2013 Sivu 1 / 1 5370/02.05.00/2012 Kaupunginhallitus 169 27.5.2013 95 Sopimus pääkaupunkiseudun kaupunkien osallistumisesta Suomen Kansallisoopperan käyttökustannuksiin Valmistelijat /

Lisätiedot

Pöytäkirja 1 /2011. Aika: Keskiviikko klo Ravintola Kestikara, Hämeentie 9, Koski TL

Pöytäkirja 1 /2011. Aika: Keskiviikko klo Ravintola Kestikara, Hämeentie 9, Koski TL Kosken Tl koululautakunta 12.1.2011 Pöytäkirja 1 /2011 1 KOULULAUTAKUNNAN KOKOUS Aika: Keskiviikko 12.1.2011 klo 18.00 18.47 Paikka: Ravintola Kestikara, Hämeentie 9, Koski TL Läsnä: Puheenjohtaja Jalli

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5922/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5922/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/2016 1 (1) 250 Asianro 5922/00.01.01/2016 Ylimääräinen asia / Savo-Pielisen jätelautakunnan johtosäännön muuttaminen historia (asianumerolta 2388/2016) Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) Valtuusto 09.09.2013 Sivu 1 / 1 2219/12.01.02/2013 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 151 12.6.2013 Kaupunginhallitus 236 26.8.2013 122 Valtuustokysymys koulupaikan osoittamisesta Saunalahden koululle

Lisätiedot

Yhteistoiminnat opetuspalveluissa

Yhteistoiminnat opetuspalveluissa Yhteistoiminnat opetuspalveluissa Taulukko 41 jne. Mikko Mehtonen Erityisasiantuntija Kuntaliitto - kuntatalous Esi- ja perusopetus Esi- ja perusopetus (taulukot 01, 41 ja 51) valtionosuudet maksetaan

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/2018 1 Kokousaika 19.3.2018 kello 18.00 18.20 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Kaarto, Anne-Mari Kalsi, Esa Kankare, Tarmo Kiertonen,

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä

Lisätiedot

Sijoitettujen oppilaiden esi- ja perusopetuksen kustannusten laskutus

Sijoitettujen oppilaiden esi- ja perusopetuksen kustannusten laskutus Sijoitettujen oppilaiden esi- ja perusopetuksen kustannusten laskutus Taloustorstai 11.1.2018 kehittämispäällikkö Sanna Lehtonen Ketä asia koskee? Lähde Sijoittajakunta - Väestötietojärjestelmän mukainen

Lisätiedot

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2016 1 (5) 151 Tripla-rakennushankkeen HKL:n kustannusosuuksien hyväksyminen HEL 2016-008432 T 02 08 03 01 Päätös Käsittely päättää hyväksyä Keski-Pasilan keskuksen toteutussopimuksen

Lisätiedot

Nousiaisten kunnan voimassa oleva hallintosääntö on vuodelta 2009.

Nousiaisten kunnan voimassa oleva hallintosääntö on vuodelta 2009. Kunnanhallitus 131 11.04.2011 Kunnanhallitus 159 02.05.2011 Kunnanhallitus 254 22.08.2011 Kunnanhallitus 276 05.09.2011 Kunnanvaltuusto 42 12.09.2011 Vapaa-aikalautakunta 14 08.05.2012 Hallintosääntö 1242/01/010/2011

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 322. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 322. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 24.10.2016 Sivu 1 / 1 126/2016 08.01.00 322 Yhteistyösopimuksen hyväksyminen Raide-Jokerin suunnittelusta ja toteuttamisesta Helsingin ja Espoon kaupunkien yhteishankkeena Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 5.0.0 Sivu / 84/0.05.05/0 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 6 8..0 06 Suurpellon markkinointi Oy:n osakkeiden ostaminen Valmistelijat / lisätiedot: Pekka Vikkula, puh. (09) 86 8709

Lisätiedot

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen Kunnanhallitus 194 31.10.2016 Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen 497/00.01.01/2016 Kunnanhallitus 31.10.2016

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin ja Espoon kristillisen koulun kannatusyhdistys ry:n välisen sopimuksen muuttaminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin ja Espoon kristillisen koulun kannatusyhdistys ry:n välisen sopimuksen muuttaminen 21.10.2015 Sivu 1 / 1 4424/12.01.01/2015 167 Espoon kaupungin ja Espoon kristillisen koulun kannatusyhdistys ry:n välisen sopimuksen muuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh. 046 877 1846

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA PROTOKOLL 4/ SIPOON KUNTA SIBBO KOMMUN. Suomenkielinen koulutusjaosto

PÖYTÄKIRJA PROTOKOLL 4/ SIPOON KUNTA SIBBO KOMMUN. Suomenkielinen koulutusjaosto Suomenkielinen koulutusjaosto 4/2016 1 Aika/Tid 31.05.2016, klo/kl. 17:30-18:15 Paikka/Plats Kuntala, Kunnanhallituksen kokoushuone 1 OSALLISTUJAT/DELTAGARE Nimi/Namn Klo/kl. Tehtä vä/uppg Lisätiedot LÄSNÄ/NÄRV.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 30 Asianro 459/10.03.02.04/2017 Eteneminen Melalahden koulun tilaratkaisussa Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen

Lisätiedot

KRISTIINANKAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro 2/2015 Suomenkielinen koulutuslautakunta. Olli Pursiainen, pj.

KRISTIINANKAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro 2/2015 Suomenkielinen koulutuslautakunta. Olli Pursiainen, pj. KRISTIINANKAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro 2/2015 Suomenkielinen koulutuslautakunta KOKOUSAIKA Tiistai 8.4.2015 klo 19.00-21.26 PAIKKA LÄSNÄ Högåsen, Lapväärtintie 163C Olli Pursiainen, pj. Teija Hautaniemi Katja

Lisätiedot

OTTO-OIKEUDEN KÄYTTÖ TOIMINTAYMPÄRISTÖVALIOKUNNAN PÄÄTÖKSEEN MUUT ASIAT

OTTO-OIKEUDEN KÄYTTÖ TOIMINTAYMPÄRISTÖVALIOKUNNAN PÄÄTÖKSEEN MUUT ASIAT Kunnanhallitus 31 11.02.2019 OTTO-OIKEUDEN KÄYTTÖ TOIMINTAYMPÄRISTÖVALIOKUNNAN PÄÄTÖKSEEN 24.1.2019 13 MUUT ASIAT KH 11.02.2019 31 Kunnanhallituksen puheenjohtaja on tehnyt 5.2.2019 ilmoituksen otto-oikeuden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3843/12.01.01/2014 178 Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina 2015-2016 ja 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:lle myönnetyn pääomalainan lainan muuttaminen sekä yhtiön kunnalle maksamat muut korvaukset

Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:lle myönnetyn pääomalainan lainan muuttaminen sekä yhtiön kunnalle maksamat muut korvaukset Kunnanhallitus 110 06.06.2016 Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:lle myönnetyn pääomalainan lainan muuttaminen sekä yhtiön kunnalle maksamat muut korvaukset 406/220/2016 (367/220/2015) Kunnanhallitus 15.06.2015

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 162. Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 28.05.2012 Sivu 1 / 1 1757/02.08.00/2012 Kaupunginhallitus 139 7.5.2012 162 Opinmäen uudisrakennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen (Kv-asia) (Pöydälle 7.5.2012) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 09/2014

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 09/2014 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 09/2014 KOKOUSAIKA 17.06.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 92 93 94 95 96 97 46 98 99

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 65 13.3.2013 Asianro 302/00.04.02/2013 155 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite koskien maahanmuuton kustannusselvitystä

Valtuutettu Mika Koiviston ym. Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite koskien maahanmuuton kustannusselvitystä Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 419/05.11.00/2013 56 Valtuutettu Mika Koiviston ym. Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite koskien maahanmuuton kustannusselvitystä historia Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 63 19.02.2018 Tarkastuslautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 63 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 170 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 2

KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 2 KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSKUTSU Sivistyslautakunta 28.10.2011 Kokousaika Torstai 3.11.2011 klo 17.00 Kokouspaikka Konneveden kunnantalo Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

SOPIMUS ESI- JA PERUSOPETUKSEN YLEIS- JA ERITYISOPETUSPALVELUJEN MYYMISESTÄ

SOPIMUS ESI- JA PERUSOPETUKSEN YLEIS- JA ERITYISOPETUSPALVELUJEN MYYMISESTÄ 1 SOPIMUS ESI- JA PERUSOPETUKSEN YLEIS- JA ERITYISOPETUSPALVELUJEN MYYMISESTÄ 1 Sopijaosapuolet 1. Lappeenrannan kaupunki 2. X kunta 2 Sopimuksen tarkoitus Sopimuksen tarkoituksena on sopia esiopetuksen,

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO Kaupunginhallitus ote pöytäkirjasta

SISÄLLYSLUETTELO Kaupunginhallitus ote pöytäkirjasta SISÄLLYSLUETTELO Kaupunginhallitus ote pöytäkirjasta 19.06.2017 11 Östersundom-toimikunnan asettaminen toimikaudeksi 2017-2019... 1 - : Sopimus Östersundomin yhteisen yleiskaavan laatimiseksi... 3 Ote

Lisätiedot

Kunnan ja vesihuoltolaitoksen väliset saamiset kirjataan tilinpäätöksen mukaisesti.

Kunnan ja vesihuoltolaitoksen väliset saamiset kirjataan tilinpäätöksen mukaisesti. Kaupunginhallitus 306 27.11.2017 Kaupunginvaltuusto 86 12.12.2017 Liikelaitoksen perustamispäätös - Hangon Vesi 1695/62.621/2017 KH 27.11.2017 306 Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 23.5.2017 37,

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan johtosääntö

Sivistyslautakunnan johtosääntö 1 (7) Sivistyslautakunnan johtosääntö Kaupunginvaltuuston 20.6.2011 hyväksymä Voimaantulo 1.7.2011 Toiminta-ajatus 1 Sivistyslautakunta huolehtii kunnan varhaiskasvatus-, koulutus- ja kirjastopalvelujen

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymälle

Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymälle Kaupunginhallituksen 17 20.03.2017 konsernijaosto Kaupunginhallitus 151 27.03.2017 Kaupunginhallitus 444 11.09.2017 Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen:

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen: Kaupunginvaltuusto 21 08.02.2012 Työsuojelutoimikunta 16 31.05.2012 Henkilöstöjaosto 33 14.06.2012 Kaupunginhallitus 192 13.08.2012 Kaupunginvaltuusto 86 12.09.2012 Henkilöstöjaosto 15 18.04.2013 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Aineisto Yksikkö/Käsittelijä Avauspvm Lähettäjä/vastaanottaja Otsikko

Aineisto Yksikkö/Käsittelijä Avauspvm Lähettäjä/vastaanottaja Otsikko Keuruun kaupunki Tiedoksitulleet Keuruun yleinen aineisto Asianumero 29//2017 13.01.2017 S/L/S Lähettäjä Yksikköhintapäätös vuodelle 2017 / Esi- ja perusopetus sekä aamu- ja iltapäivätoiminta, päätös opetus-

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Johtokunnan kuuleminen Espoon kaupungin hallintosääntöuudistusta koskevassa asiassa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Johtokunnan kuuleminen Espoon kaupungin hallintosääntöuudistusta koskevassa asiassa 09.03.2017 Sivu 1 / 1 983/2017 00.01.01.00 6 Johtokunnan kuuleminen Espoon kaupungin hallintosääntöuudistusta koskevassa asiassa Valmistelijat / lisätiedot: Katariina Kaukonen, puh. 040 527 0294 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 SISÄLLYSLUETTELO 18 ARVIOINNIN KÄYTÄNNÖN SUORITTAMINEN... 28 19 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TALOUSARVIO JA MENOJEN HYVÄKSYMINEN... 29 20 VIRANHALTIJOIDEN KUULEMINEN... 30 21

Lisätiedot

Liite: Ehdotus hallintosäännöksi

Liite: Ehdotus hallintosäännöksi Järjestelytoimikunta 32 07.05.2008 Järjestelytoimikunta 67 10.09.2008 Järjestelytoimikunta 83 01.10.2008 Järjestelytoimikunta 88 22.10.2008 HALLINTOSÄÄNNÖN HYVÄKSYMINEN 55/01/010/2008 JÄRJTOIM 32 Liite

Lisätiedot

Hallintosäännön täydentäminen osa-aikaisen puheenjohtajan palkkaa ja muita ehtoja sekä kaupunkikehityslautakunnan toimivaltaa koskevilla lisäyksillä

Hallintosäännön täydentäminen osa-aikaisen puheenjohtajan palkkaa ja muita ehtoja sekä kaupunkikehityslautakunnan toimivaltaa koskevilla lisäyksillä Hallintosäännön täydentäminen osa-aikaisen puheenjohtajan palkkaa ja muita ehtoja sekä kaupunkikehityslautakunnan toimivaltaa koskevilla lisäyksillä Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/867/00.01.01.00/2018

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1

Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.03.2011 Sivu 1 / 1 1003/00.01.00/2011 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 13 28.2.2011 91 Yhtiön perustaminen hallinnoimaan Opinmäen kiinteistöä Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 243. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 243. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto..06 Sivu / /06 00.00.0.00 Kaupunginhallitus 75 5..06 Valtuutetun, kaupunginhallituksen jäsenen, kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoston jäsenen ja kaupunginhallituksen tila- ja

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussäännön tarkistaminen 329/00.02.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussäännön tarkistaminen 329/00.02. Kaupunginhallitus 103 06.05.2013 Kaupunginvaltuusto 63 15.05.2013 Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussäännön tarkistaminen 329/00.02.00/2013 KH 103 Valmistelija: hallintojohtaja Christoffer Masar

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2013

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 06/2013 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 06/2013 KOKOUSAIKA 21.03.2013 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 100 101 102 103 104 105 106

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS No 18/2017

KUNNANHALLITUS No 18/2017 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 18/2017 KOKOUSAIKA 13.11.2017 valtuuston kokouksen jälkeen KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asian no Liite no 249 Kokouksen

Lisätiedot

Savonlinnan lyseon lukion Punkaharjun toimipisteen toiminta

Savonlinnan lyseon lukion Punkaharjun toimipisteen toiminta Kaupunginhallitus 312 15.06.2015 Kaupunginvaltuusto 71 15.06.2015 Punkaharjun ja Kerimäen lukioiden lakkauttaminen KH 312 Selostus: Savonlinnan lyseon lukion Punkaharjun toimipisteen toiminta Savonlinnan,

Lisätiedot

Eräiden opettajien siirtäminen avoimiksi jääneisiin tai perustettaviin virkoihin

Eräiden opettajien siirtäminen avoimiksi jääneisiin tai perustettaviin virkoihin Lasten ja nuorten 5 22.01.2014 valmistelutoimikunta Kunnanhallitus 26 11.02.2014 Eräiden opettajien siirtäminen avoimiksi jääneisiin tai perustettaviin virkoihin LANUVTMK 5 Kunnallislaki 45 (11.4.2003/305)

Lisätiedot

Suomenkielinen koulutuslautakunta 2.3.2015

Suomenkielinen koulutuslautakunta 2.3.2015 Kristiinankaupunki Suomenkielinen koulutuslautakunta 2.3.2015 Esityslista KRISTIINANKAUPUNKI Suomenkielinen koulutuslatuakunta Kokouksen: Ajankohta 2.3.2015 klo. 19.00 Paikka Högåsen, Lapväärtintie 163

Lisätiedot

OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI LIIKELAITOKSEN TOIMINTAA KOSKEVA KUNTIEN VÄLINEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS VUOSILLE

OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI LIIKELAITOKSEN TOIMINTAA KOSKEVA KUNTIEN VÄLINEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS VUOSILLE OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI LIIKELAITOKSEN TOIMINTAA KOSKEVA KUNTIEN VÄLINEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS VUOSILLE 2017 2020 SOPIMUS 1. SOPIJAOSAPUOLET Sopijaosapuolina ovat seuraavat kunnat: Hailuoto, Kempele,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 15 22.8.2017 Kaupunginhallitus 110 25.9.2017 35 23.10.2017 57 Asianro 2138/12.00.01.00/2017 Kuopiolainen opetus - lupa innostua /

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain mukaiset asiakasmaksut alkaen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain mukaiset asiakasmaksut alkaen 25.01.2017 Sivu 1 / 1 290/2017 02.05.00 6 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain mukaiset asiakasmaksut 1.3.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Anne Peltonen, puh. 050 320 9753 Arja Puronen, puh. 046

Lisätiedot

Aloite nollatoleranssista koulukiusaamiselle/marja Manninen-Ollberg ym.

Aloite nollatoleranssista koulukiusaamiselle/marja Manninen-Ollberg ym. Valtuusto 49 22.05.2017 Aloite nollatoleranssista koulukiusaamiselle/marja Manninen-Ollberg ym. 1569/12.01.03/2016 KV 102 Valtuusto 16.5.2016 Marja Manninen-Ollberg ja 27 muuta valtuutettua jättivät aloitteen

Lisätiedot

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen Kunnanhallitus 194 31.10.2016 Valtuusto 39 14.11.2016 Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja valtuuston työjärjestyksestä sekä luottamushenkilöiden palkkioista päättäminen 497/00.01.01/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kouluverkon tiivistäminen alkaen

Kouluverkon tiivistäminen alkaen Kunnanhallitus 295 02.12.2013 Kunnanvaltuusto 63 10.12.2013 Kouluverkon tiivistäminen 1.8.2014 alkaen Kunnanhallitus 02.12.2013 295 303/12.00.00/2013 Kunnanhallitus antoi elokuussa 2013 asettamassaan raamissa

Lisätiedot

SOPIMUS ESI- JA PERUSOPETUKSEN YLEIS- JA ERITYISOPETUSPALVELUJEN MYYMISESTÄ

SOPIMUS ESI- JA PERUSOPETUKSEN YLEIS- JA ERITYISOPETUSPALVELUJEN MYYMISESTÄ 1 SOPIMUS ESI- JA PERUSOPETUKSEN YLEIS- JA ERITYISOPETUSPALVELUJEN MYYMISESTÄ 1 Sopijaosapuolet 1. Lappeenrannan kaupunki 2. X kunta 2 Sopimuksen tarkoitus Sopimuksen tarkoituksena on sopia esiopetuksen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 124. Kaupunginhallitus 30.03.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 124. Kaupunginhallitus 30.03.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 30.03.2015 Sivu 1 / 1 2712/02.07.00/2014 124 Niittykummun metrokeskuksen pysäköintiyhtiön perustaminen Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen, puh. 043 825 6073 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Pöytäkirja Johtokunta

Pöytäkirja Johtokunta Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Pöytäkirja Johtokunta N:o 2 / 2008 Paikka Kauhajoen kaupungintalo, kaupunginhallituksen huone Aika 1.7.2008 klo 8.30 14.46 Saapuvilla olleet et Lasse Hautala

Lisätiedot

Sipoon kunnan ja Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän yhteistoimintasopimus koskien Enterin hallintoa ja toimintaa Hallinto ja tukipalvelut

Sipoon kunnan ja Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän yhteistoimintasopimus koskien Enterin hallintoa ja toimintaa Hallinto ja tukipalvelut Sipoon kunnan ja Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän yhteistoimintasopimus koskien Enterin hallintoa ja toimintaa Enter näyttäytyy opiskelijalle yhtenä kokonaisuutena, jossa laadukkaan opiskelun etenemiselle

Lisätiedot

SOPIMUS SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA

SOPIMUS SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA SOPIMUS SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA [pp.kk.2016] 1. Osapuolet Tämän sopimuksen Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymän purkamisesta (jäljempänä Sopimus ) ovat laatineet jäljempänä

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tilannekatsaus talousarvion 2015 pohjaksi

Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tilannekatsaus talousarvion 2015 pohjaksi Koulutuslautakunta 60 13.08.2014 Koulutuslautakunta 65 08.09.2014 Koulutuslautakunta 76 23.09.2014 Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tilannekatsaus talousarvion 2015 pohjaksi 395/02.01.00/2014 Koulutuslautakunta

Lisätiedot

Oheismateriaali: sivistyslautakunnan päätös

Oheismateriaali: sivistyslautakunnan päätös Kunnanhallitus 385 21.11.2016 Kunnanhallitus 404 05.12.2016 Sivistyslautakunnan päätös 26.10.2016 81 (Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2017-2018),

Lisätiedot

Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren kaupungin nykyisen yhteistyösopimuksen irtisanominen / Pihtipudas

Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren kaupungin nykyisen yhteistyösopimuksen irtisanominen / Pihtipudas Kunnanhallitus 88 18.04.2017 Kunnanvaltuusto 30 29.05.2017 Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren kaupungin nykyisen yhteistyösopimuksen irtisanominen / Pihtipudas Viitasaaren kaupunginhallitus 03.04.2017 80

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA NRO 10/2017 Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Maunulan ala-asteen 1 (6) johtokunta

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA NRO 10/2017 Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Maunulan ala-asteen 1 (6) johtokunta HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA NRO 10/2017 Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala SIVU Maunulan ala-asteen 1 (6) johtokunta KOKOUSAIKA TIISTAI 3.10.2017 KLO 17.37-19.14 KOKOUSPAIKKA Maunulan ala-aste Puheenjohtaja

Lisätiedot

HE 112/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verontilityslain 12 :n ja tuloverolain 124 :n muuttamisesta

HE 112/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verontilityslain 12 :n ja tuloverolain 124 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verontilityslain 12 :n ja tuloverolain 124 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi verontilityslakia ja tuloverolakia

Lisätiedot

1992 vp - HE 132. Lakiehdotus liittyy vuoden 1993 valtion talousarvioon. lain mukaan. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta

1992 vp - HE 132. Lakiehdotus liittyy vuoden 1993 valtion talousarvioon. lain mukaan. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta 1992 vp - HE 132 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion pelastusoppilaitoksista annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÅLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion pelastusoppilaitoksista

Lisätiedot