Pekka Kauppi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pekka Kauppi"

Transkriptio

1 Pekka Kauppi Tutkijalla on monella tieteenalalla yhteyksiii ensi sijassa vain tiedeyhteisrin suuntaan. Metsiintutkimus kuitenkin edellyttiil teorian ja keytiinndn rinnakkaiseloa: Ilman kaksoisroolia metsiintutkimus voitaisiin polttohaudata ja tuhkat sirotella luonnontieteisiin, taloustieteisiin ja teknisiin tieteisiin. Samalla metsiitalous meneff?iisi suoran kanavansa tieteen kehittymiseen ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Metsiinhoitotieteen kenttli ulottuu ekofusiologiasta taimitarhatekniikkaan. Sen hallitseminen kokonaisuudessaan onnistui viel6 A.K. Cajanderilta l9l0-luvulla. Nyt 70 vuotta mydhemmin tiihiin tuskin riittiisivdt edes Cajanderin lahjakkuus ja tarmo. Vastaisuudessa tilanne kiiy yksittliselle tutkijalle yhii vaikeammaksi, kun kehitys tuo lislipiirteitl sekl tieteeseen ettii kiiyt6nn6n metsiinhoitoon. Kysymyksess[ on ristiriita, joka odottaa ratkaisemista. Jos yksittiiinen tutkija yrittffi kaikkea, hiin joutuu vastaamaan kysymyksiin kuten Delfoin oraakkeli, "sekavin sanoin mutta erehtymiittrimiisti". Tutkimuksen ja keytiinndn olisi piiist[vd entistl selke?impiiiin tydnjakoon. Tlssii on vaara, ettl kokonaisuus pirstoutuu ja syntyy fakki-idiotismia. Mutta asiassa on toinenkin puoli. Tydnjako ei

2 l0 viilttiimiittd pirsto alaa kappaleiksi, vaan saattaa p6invastoin auttaa entist6 parempaan kokonaistulokseen. Kaksoisroolissaan teorian j a kiiytiinn0n palveluksessa metsentutkija joutuu vilikiiteen. Tiedeyhteisd edellyttii?i, ettii tutkimus kulkee kiisitteenmuodostuksen, hypoteesin laatimisen ja sen testauksen kautta luonnollista rataansa j a tiivistyy teorian kehittymisenl. Tyd on mielenkiintoista mutta ei helppoa. Teorian eturintaman pelkkli huolellinen seuraaminen edellytttii vakavaa ponnistelua. Kiiytiinndn mets[talouden harjoittajalla on toisenlaiset paineensa. Erityisen tiirke66 on v6litdn taloudellinen tulosvastuu. Oikein toimiessaan klytiinndn metsdtalouden harjoittaja tietenkin arvioi taloudellisuutta sanan laajimmassa merkityksessii ja ottaa huomioon eri ihmisryhmien - kaupunkilaistenkin - ktisitykset ja arvomaailman. TyO on vaativaa ja kiinnostavaa mutta toisentyyppistii kuin tutkimustyo. Koska tehtiiviit ovat erilaiset, syntyy helposti molemminpuolista vieroksuntaa. Tutkija aistii uusia mahdollisuuksia ja seuraa kiirsimlttdmlsti jeykeltii n6yttlviiii keytennon metsitaloutta. Kiiytiinn6n ekspertti joutuu usein toteamaan tutkijan ehdotukset epiiklytiinnollisiksi. On vaikeata oivaltaa ja pitid mielessii, ettl tyot ovat eriluonteisia. Tyrinjako pitiiisi tunnustaa ja sitii osata arvostaa. Ty0njakoa voitaisiin lisdtli myos tutkimuksen sisillii. Nykyisin suomalaisessa metsiintutkimuksessa painotetaan soveltavaa tutkimusta. Yksittliiseltii tutkimukselta odotetaan sekii klytiinndllistii ettii tieteellistii hovikelpoisuutta. Mikd on tulos? TiiyttZiiikseen

3 kaksoisroolin odotukset tutkija tuntee houkutusta helppoihin tutkimusaiheisiin. Kapealla, kehityksen mydtii yh5 kapenevalla lohkolla tutkija pystyy miten kuten kiinnitfiimiiiin riippusiltansa teorian eturintamaa ja kayfiinndn eliimiiii erottavan kuilun seiniin. Tiiniilin julkisesti tarkastettava tutkimukseni ke lvannee esimerkiksi riippusiltatekniikasta. ll Ellei tutkija kavenna aihepiiriiiiin, hiin joutuu kenties tiedostamattaan ajautumaan joko teorian tai klytiinndn suuntaan. Usein on houkuttelevaa kallistua k6ytiintdcin piiin. Tlllii suunnalla tulos on suoraan ja nopeasti rahassa mitattavissa. Kehittamisfydtii tekevii metsiintutkija ansaitsee Suomessa palkkansa, ja tlst[ hiin ansaitsee kiitoksen. Myds teoreettisella tutkimuksella on kuitenkin tarpeellinen teht?iv[. Usein aliarvioidaan teorian kaydnnollistii merkitystii. Joskus huomio kiinnitetiiln heikkoon tutkimukseen. Toisinaan ei vaivauduta perehtymlln nykyisen hyvinvoinnin kehityshistoriaan, tai sitten suhtaudutaan kehittamispyrkimyksiin edesvastuuttoman lyhytjiinteisesti. Mets6ntutkimukselta tulee Suomessa vaatia myris teoreettisvoittoista tydtl, jolla estetiiiin tieteellinen miiflriimittaharsinta. Puutteellinen tyonj ako kehitttimistycin, soveltavan tutkimuksen j a teoreettisen tutkimuksen vllillii johtaa helppojen ja mitiiiinsanomattomien tutkimusaiheiden valintaan. Tiedostamaton ty6nj ako tuottaa teoreettista ty6tii syrjivdn kokonaisuuden. Harkiffu tyrinjako antaisi parhaan tuloksen, joka voisi ilmetii esimerkiksi julkaisutoiminnan monipuolistumisena.

4 t2 Valtaosa metsiintutkimuksistamme julkaistaan nykyisin kotimaisissa metsitieteellisissd sarjoissa. Ne eiv6t ole kansainviilisesti kovinkaan tunnettuja. Monessa tapauksessa ne soveltuvat huonosti teoreettisen tutkimuksen tiedonviilitykseen. Toisaalta kiiytiinntin tarpeisiin ne ovat turhan juhlallisia ja kuivia. Jos harkittu tydnj ako toimisi nykyistii paremmin, kehittiimistyiihiin suuntautuneen tutkijan ty0n arvoa voitaisiin mitata esimerkiksi hankittujen patenttioikeuksien lukumdiiriillii. Teoreettisesti suuntautuneen tydn onnistumista voitaisiin mitata kansainviilisissti tieteellisissii julkaisusarjoissa esiintyneiden viittausten lukumiiirllh. Soveltava tutkimus kaipaa kehittamisty6tii tukipilariksi kiiytiinn0n suuntaan ja perustutkimusta pilariksi teorian suuntaan. Jakamalla metsiintutkimusta entistii selvemmin kehifiiimistydhdn, soveltavaan tutkimuksen j a teoreettiseen tutkimukseen j a huolehtimalla kaikista lohkoista tasapuolisesti voitaisiin pilareiden varaan rakentaa tukeva silta. Akateemikko G.H. von Wright on puolustanut tutkimuksen eri lohkojen tytinjakoa erottaen tieteen aineksen ja tieteen metodin. Aineksen suhteen tutkimus jakautuu yhii pienempiin osiin. Metodin suhteen uudenaikainen tutkimus sensijaan ei ole pirstoutumassa vaan pikemminkin yhteniiistymiissii. Matematiikan, ffsiikan, tilastotieteen ja automaattisen tietojenkiisittelyn sovellutuksia keytetaan kaikilla aloilla. T[md yhtenlistih tiedettii.

5 l3 eri osien viilinen'tydnjako, jos se perustuisi harkintaan, vtihenfiiisi aineksen osuutta ja vapauttaisi yhten6istiiv66n osaan, metodiin. Tutkimuksen perusistuisi. Koeteltuihin menetelmiin ja tieteelliseen aj attelutaperustuva tutkimus on parasta mitii tiedeyhteisd voi klytiinellmlille tarjota. Pekka 1984: Shess, stain and injury: Scots pine transplants from lifting to acclimation on plant site. Metsiinhoitotieteen laitos.

Johdatus julkaisufoorumin toimintaan

Johdatus julkaisufoorumin toimintaan Johdatus julkaisufoorumin toimintaan Suunnittelija Janne Pölönen (TSV) Metodifestivaali 2015 19.8.2015 Tampereen yliopisto Esityksen sisältö 1. Julkaisufoorumi-luokitus 2. Luokituksen käyttö rahoitusmallissa

Lisätiedot

Julkaisufoorumin tausta ja tavoitteet

Julkaisufoorumin tausta ja tavoitteet Julkaisufoorumin tausta ja tavoitteet Rehtori Keijo Hämäläinen (JY) Julkaisufoorumin ohjausryhmän puheenjohtaja Julkaisufoorumi-seminaari Tieteiden talo 20.3.2019 TAUSTA Tieteelliset julkaisut yliopistojen

Lisätiedot

Julkaisufoorumi tieteellisten lehtien ja kirjakustantajien tasoluokitus tutkimuksen arviointimenetelmänä

Julkaisufoorumi tieteellisten lehtien ja kirjakustantajien tasoluokitus tutkimuksen arviointimenetelmänä Julkaisufoorumi tieteellisten lehtien ja kirjakustantajien tasoluokitus tutkimuksen arviointimenetelmänä Koordinaattori Otto Auranen, TSV Tutkijat, kirjastot ja tutkimuksen arviointi seminaari Helsinki

Lisätiedot

OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN HENKILÖKOHTAISEN TYÖSTÄ SUORIUTUMISEN ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ

OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN HENKILÖKOHTAISEN TYÖSTÄ SUORIUTUMISEN ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ LIITE 3 OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN HENKILÖKOHTAISEN TYÖSTÄ SUORIUTUMISEN ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ Henkilökohtaisen palkanosan määräytymisjärjestelmällä tarkoitetaan niitä kriteerejä ja menettelytapoja,

Lisätiedot

Julkaisufoorumi-hankkeen toteutus ja merkitys Tampereen yliopiston näkökulmasta

Julkaisufoorumi-hankkeen toteutus ja merkitys Tampereen yliopiston näkökulmasta Julkaisufoorumi-hankkeen toteutus ja merkitys Tampereen yliopiston näkökulmasta Tutkimus, julkaiseminen ja väitöskirja Tampereen yliopistossa Tampereen yliopisto 15.5.2012 Otto Auranen tutkija, Tampereen

Lisätiedot

Julkaisufoorumi ja sen vaihtoehdot suomenkielisen julkaisutoiminnan näkökulmasta

Julkaisufoorumi ja sen vaihtoehdot suomenkielisen julkaisutoiminnan näkökulmasta Julkaisufoorumi ja sen vaihtoehdot suomenkielisen julkaisutoiminnan näkökulmasta Suunnittelija Janne Pölönen (TSV) Ajankohtaista julkaisemisessa 23.3.2017 ESITYS 1. Julkaisufoorumi ja tasoluokat 2. Suomenkieliset

Lisätiedot

Kevään 2010 fysiikan valtakunnallinen koe

Kevään 2010 fysiikan valtakunnallinen koe 120 Kevään 2010 fysiikan valtakunnallinen koe 107 114 100 87 93 Oppilasmäärä 80 60 40 20 0 3 5 7 14 20 30 20 30 36 33 56 39 67 48 69 77 76 56 65 35 25 10 9,75 9,5 9,25 9 8,75 8,5 8,25 8 7,75 7,5 7,25 7

Lisätiedot

Julkaisufoorumien luokittelu

Julkaisufoorumien luokittelu Julkaisufoorumien luokittelu Suunnittelija Janne Pölönen, TSV OKM:n bibliometriikkaseminaari Helsingin yliopisto 11.3.2013 Julkaisufoorumi-luokitus Vuonna 2011 valmistunut tieteellisten julkaisukanavien

Lisätiedot

Tekstin referee-käsittely

Tekstin referee-käsittely Tekstin referee-käsittely Markku Kangaspuro 26.4.2006 Aleksanteri-instituutti markku.kangaspuro@helsinki.fi Referee julkaisut tiedeyhteisössä Vain referee-julkaisut tunnustetaan tieteellisiksi julkaisuiksi

Lisätiedot

Paneelin 20 näkökulma. Sami Pihlström Tutkijakollegium & teologinen tdk, Helsingin yliopisto sami.pihlstrom@helsinki.fi

Paneelin 20 näkökulma. Sami Pihlström Tutkijakollegium & teologinen tdk, Helsingin yliopisto sami.pihlstrom@helsinki.fi Paneelin 20 näkökulma Sami Pihlström Tutkijakollegium & teologinen tdk, Helsingin yliopisto sami.pihlstrom@helsinki.fi Tutkijakollegium/ Sami Pihlström/ JUFO-seminaari 3.2.2015 1 Taustaa Paneeli 20: Filosofia

Lisätiedot

Tieteellisten seurojen julkaisutoiminta Eeva-Liisa Aalto

Tieteellisten seurojen julkaisutoiminta Eeva-Liisa Aalto Tieteellisten seurojen julkaisutoiminta 17.9.2004 Eeva-Liisa Aalto Kotimaisten sarjojen esikoiset Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1834 Acta Societatis Scientiarum Fennicae 1840 Suomi, Tidskrift

Lisätiedot

Kandidaatintutkielman arviointikriteerit

Kandidaatintutkielman arviointikriteerit Kandidaatintutkielman arviointikriteerit Kandidaatintutkielman laajuus on 10 op, josta kypsyysnäyte 1 op ja tieteellinen tiedonhankinta 2 op. Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelmassa tieteellinen tiedonhankinta

Lisätiedot

Julkaisufoorumin käyttö tutkimuksen arvioinnissa

Julkaisufoorumin käyttö tutkimuksen arvioinnissa Julkaisufoorumin käyttö tutkimuksen arvioinnissa Suunnittelija Janne Pölönen (TSV) KOTA seminaari 1.9.2015 Åbo Akademi Esityksen sisältö 1. Julkaisufoorumin esittely 2. Luokituksen käyttö rahoitusmallissa

Lisätiedot

TUTKIMUSAINEISTON ANALYYSI. LTKY012 Timo Törmäkangas

TUTKIMUSAINEISTON ANALYYSI. LTKY012 Timo Törmäkangas TUTKIMUSAINEISTON ANALYYSI LTKY012 Timo Törmäkangas LUENNOT Luento Paikka Vko Päivä Pvm Klo 1 L 304 8 Pe 21.2. 08:15-10:00 2 L 304 9 To 27.2. 12:15-14:00 3 L 304 9 Pe 28.2. 08:15-10:00 4 L 304 10 Ke 5.3.

Lisätiedot

Julkaisufoorumin ohjausryhmä 17.11.2014 LIITE 1. Unifi lähetti 4.9.2015 yliopistojen tutkimuksesta vastaaville rehtoreille seuraavan viestin:

Julkaisufoorumin ohjausryhmä 17.11.2014 LIITE 1. Unifi lähetti 4.9.2015 yliopistojen tutkimuksesta vastaaville rehtoreille seuraavan viestin: KYSELY YLIOPISTOILLE JULKAISUFOORUMI-LUOKITUKSEN KÄYTÖSTÄ Unifi lähetti 4.9.2015 yliopistojen tutkimuksesta vastaaville rehtoreille seuraavan viestin: Hyvät tutkimuksesta vastaavat rehtorit, Tieteellisten

Lisätiedot

Poliittinen analyysi. Kevät 2010

Poliittinen analyysi. Kevät 2010 Poliittinen analyysi Kevät 2010 Mitä vaaditaan? 1. Oma kirjallinen työ Pituus n. 10 sivua Lähteitä n. 10 2. Opponointi 3. Osallistuminen metodiluennoille ja aktiivinen osallistuminen seminaari-istuntoihin

Lisätiedot

Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä 1.8.2015 alkaen toistaiseksi. Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus ja sosiaalivakuutus

Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä 1.8.2015 alkaen toistaiseksi. Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus ja sosiaalivakuutus 1 TAMPEREEN YLIOPISTO Johtamiskorkeakoulu TEHTÄVÄNTÄYTTÖSUUNNITELMA VAKUUTUSTIETEEN PROFESSORI Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä 1.8.2015 alkaen toistaiseksi Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus

Lisätiedot

Tutkimussuunnitelmamalli/ Oikeustieteiden tohtoriohjelma, UEF. Väitöskirjatutkimuksen otsikko Tutkijan nimi Päivämäärä

Tutkimussuunnitelmamalli/ Oikeustieteiden tohtoriohjelma, UEF. Väitöskirjatutkimuksen otsikko Tutkijan nimi Päivämäärä Väitöskirjatutkimuksen otsikko Tutkijan nimi Päivämäärä Sisällys Tutkimussuunnitelman tiivistelmä... 1 (puoli sivua) 1 Tutkimuksen tausta ja merkitys... 2 (max. 2 sivua) 2 Tutkimuskysymykset ja tavoitteet..

Lisätiedot

Ammattikasvatuksen aikakauskirja 8 (1), 46-52/ISSN 1456-7989/ OKKA-säätiö 2006/www.okka-saatio.com. ja konstruktiivinen tutkimus

Ammattikasvatuksen aikakauskirja 8 (1), 46-52/ISSN 1456-7989/ OKKA-säätiö 2006/www.okka-saatio.com. ja konstruktiivinen tutkimus Konstruktiivinen tutkimusote Miten koulutus ja elinkeinoelämän odotukset kohtaavat ammattikorkeakoulun opinnäytetöissä Aila Virtanen Yliopettaja, dosentti, KTT Jyväskylän ammattikorkeakoulu / Liiketalous

Lisätiedot

Useiden top-viittausindeksien tarkastelu tieteenalaryhmittäin Suomessa ja valituissa verrokkimaissa

Useiden top-viittausindeksien tarkastelu tieteenalaryhmittäin Suomessa ja valituissa verrokkimaissa Tieteen tila 2018 10.12.2018 Useiden top-viittausindeksien tarkastelu tieteenalaryhmittäin Suomessa ja valituissa verrokkimaissa Suomen Akatemian Tieteen tila 2018 -katsauksessa (www.aka.fi/tieteentila)

Lisätiedot

Teoreettisen viitekehyksen rakentaminen

Teoreettisen viitekehyksen rakentaminen Teoreettisen viitekehyksen rakentaminen Eeva Willberg Pro seminaari ja kandidaatin opinnäytetyö 26.1.09 Tutkimuksen teoreettinen viitekehys Tarkoittaa tutkimusilmiöön keskeisesti liittyvän tutkimuksen

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

Artikkelin kirjoittaminen Hoitotiede -lehteen

Artikkelin kirjoittaminen Hoitotiede -lehteen Artikkelin kirjoittaminen Hoitotiede -lehteen Päivi Åstedt-Kurki Professori, PääP äätoimittaja 30.3.2010 Hoitotiede -lehti Lehteä kustantaa HTTS ry. Julkaistu vuodesta 1989 Lehden toimitus vuorotellen

Lisätiedot

Software engineering

Software engineering Software engineering Alkuperäinen määritelmä: Naur P., Randell B. (eds.): Software Engineering: A Report on A Conference Sponsored by the NATO Science Committee, NATO, 1968: The establishment and use of

Lisätiedot

Rahoittajat ja tiedon julkisuus. Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemia 3.5.2010

Rahoittajat ja tiedon julkisuus. Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemia 3.5.2010 Rahoittajat ja tiedon julkisuus Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemia 3.5.2010 Periaate Julkisella rahalla tehty tutkimus on julkista. Berliinin julkilausuma 2003. ESF + EUROHORCS: Tiekartta 2008 Julkisuus koskee

Lisätiedot

Julkaisufoorumi-projektin tilannekatsaus

Julkaisufoorumi-projektin tilannekatsaus Julkaisufoorumi-projektin tilannekatsaus Koordinaattori Otto Auranen, TSV Yliopistojen tutkimusvararehtoreiden ja opetus- ja kulttuuriministeriön tapaaminen Helsinki 26.5.2011 Tehtävät Laatuluokitus tieteellisille

Lisätiedot

Laurea-Ammattikorkeakoulu Laurea Järvenpää. HYVÄ VANHUUS JA RUOKA Studia Generalia Luennon palautteet

Laurea-Ammattikorkeakoulu Laurea Järvenpää. HYVÄ VANHUUS JA RUOKA Studia Generalia Luennon palautteet Laurea-Ammattikorkeakoulu Laurea Järvenpää HYVÄ VANHUUS JA RUOKA Studia Generalia Luennon palautteet Perttu Niitynpää Jari Martikainen 1.3.7 Selostus Oheisessa raportissa on viimekertaisen Studia Generalia

Lisätiedot

Hae tutkimusrahoitusta Koneen Säätiöltä!

Hae tutkimusrahoitusta Koneen Säätiöltä! Hae tutkimusrahoitusta Koneen Säätiöltä! Tiedeasiamies Kalle Korhonen syyskuu 2015 6.9.15 KONEEN SÄÄTIÖ 1 Koneen Säätiö Koneen Säätiö on itsenäinen ja riippumaton v. 1956 perustettu yleishyödyllinen säätiö

Lisätiedot

Tutkielman rakenne. Tellervo Korhonen. Tutki Hjelt-instituutti Kansanterveystieteen osasto Helsingin yliopisto

Tutkielman rakenne. Tellervo Korhonen. Tutki Hjelt-instituutti Kansanterveystieteen osasto Helsingin yliopisto Tutkielman rakenne Hjelt-instituutti Kansanterveystieteen osasto Helsingin yliopisto Tutki 2 30.10.2013 1 Periaatteet tieteellisessä tekstissä Tieteellä omat traditionsa Esitystavassa Rakenteessa Perusajatus

Lisätiedot

Web of Science, Scopus ja Tutka. Matti Rajahonka

Web of Science, Scopus ja Tutka. Matti Rajahonka Web of Science, Scopus ja Tutka Matti Rajahonka 15.5.2014 Julkaisutietoja Tutkaan Voiko julkaisutietoja poimia jostain? Ei kannata tehdä kaksinkertaista työtä. Suomalaisten tieteellisten lehtien artikkelit:

Lisätiedot

Mihin teoreettista filosofiaa tarvitaan?

Mihin teoreettista filosofiaa tarvitaan? Mihin teoreettista filosofiaa tarvitaan? Puhe virtaa virtaavassa maailmassa, puhe virtaa virtaavassa maailmassa ja sinun täytyy itse tietää miltei kaikki. Paavo Haavikko TIETÄMISEN HAASTEET TIETOYHTEISKUNNASSA

Lisätiedot

Työnjako, vahvat osaamiskeskittymät, uudistuvat toimintatavat missä olemme? Johtaja Hannu Sirén

Työnjako, vahvat osaamiskeskittymät, uudistuvat toimintatavat missä olemme? Johtaja Hannu Sirén Työnjako, vahvat osaamiskeskittymät, uudistuvat toimintatavat missä olemme? Johtaja Hannu Sirén Rakenteellisen kehittämisen tarve Yliopistolta edellytettiin neuvotteluaineistossa tutkittuun tietoon perustuvaa

Lisätiedot

KOTITALOUKSIEN SÄÄSTÄMISTUTKIMUS 2006. Kotitalouksien säästämistutkimus 2006 1

KOTITALOUKSIEN SÄÄSTÄMISTUTKIMUS 2006. Kotitalouksien säästämistutkimus 2006 1 KOTITALOUKSIEN SÄÄSTÄMISTUTKIMUS 2006 Kotitalouksien säästämistutkimus 2006 1 Arvopaperien omistaminen 2006 ( suomalaisista talouksista) (kohderyhmä 18-69 vuotiaat yks.hlöt) (n=1002) Omistaa arvopapereita

Lisätiedot

Tieteellinen tutkimus, käytännölliset odotukset tutkijan valinnat

Tieteellinen tutkimus, käytännölliset odotukset tutkijan valinnat Kunnallistieteen yhdistys tutkijaseminaari Kuopio 14.5.2009 Tieteellinen tutkimus, käytännölliset odotukset tutkijan valinnat Professori Vuokko Niiranen Terveyshallinnon ja talouden laitos Kuopion yliopisto

Lisätiedot

Julkaisuportaali ja yliopistojen julkaisutiedot

Julkaisuportaali ja yliopistojen julkaisutiedot Julkaisuportaali ja yliopistojen julkaisutiedot Kotimaiset tieteelliset artikkelit näkyviksi!, Helsinki 25.4.2013 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Mihin erillistä julkaisuportaalia tarvitaan? Julkaisuportaali

Lisätiedot

Eläketurvakeskuksen tutkimuksen ulkoinen arviointi. Susan Kuivalainen

Eläketurvakeskuksen tutkimuksen ulkoinen arviointi. Susan Kuivalainen Eläketurvakeskuksen tutkimuksen ulkoinen arviointi Susan Kuivalainen Arvioinnin sisältö ETK tilasi ulkoisen arvioinnin tutkimustoiminnastaan keväällä 2013. Arvio tutkimustoiminnasta yleisesti ja painopistealueittain

Lisätiedot

klo 14:15 salissa FYS2

klo 14:15 salissa FYS2 Kandi info 2016: Orientaatio LuK työn ja tutkielman tekemiseen keväällä 2017 28.11.2016 klo 14:15 salissa FYS2 28.11.2016 Jussi Maunuksela 1 Infon tarkoituksena on perehdyttää LuK tutkielman suorittamiseen

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Heikki Mannila 12.8.2015 1 Julkisen rahoituksen arvioidut rahavirrat 2015 900? Ammattikorkeakoulut Opetus- ja kulttuuriministeriö 270+55 Suomen Akatemia 1900 50 Yliopistot

Lisätiedot

Saadaanko tutkimushankkeen ja yrityksen tarpeet kohtaamaan? Subjektiivisia ja stereotyyppisiä hajamietteitä 25 vuoden yliopistokokemuksella.

Saadaanko tutkimushankkeen ja yrityksen tarpeet kohtaamaan? Subjektiivisia ja stereotyyppisiä hajamietteitä 25 vuoden yliopistokokemuksella. Saadaanko tutkimushankkeen ja yrityksen tarpeet kohtaamaan? Subjektiivisia ja stereotyyppisiä hajamietteitä 25 vuoden yliopistokokemuksella. Anssi Mäkynen Oulun yliopisto Rajaus päivän teemaan soveltaen.

Lisätiedot

Tutkielman rakenne. Tellervo Korhonen. Tutki Hjelt-instituutti Kansanterveystieteen osasto

Tutkielman rakenne. Tellervo Korhonen. Tutki Hjelt-instituutti Kansanterveystieteen osasto Tutkielman rakenne Hjelt-instituutti Kansanterveystieteen osasto Tutki 2 12.3.2014 1 Periaatteet tieteellisessä tekstissä Tieteellä omat traditionsa Esitystavassa Rakenteessa Perusajatus tieteellisen raportin

Lisätiedot

Operaatiotutkimus ja MATINE Professori Ilkka Virtanen

Operaatiotutkimus ja MATINE Professori Ilkka Virtanen Operaatiotutkimus ja MATINE Professori Ilkka Virtanen FORS-seminaari Turvallisuus ja riskianalyysi Teknillinen korkeakoulu 13.11.2008 MATINEn tehtävä Maanpuolustuksen tieteellinen neuvottelukunta (MATINE)

Lisätiedot

Julkaisut ja tutkimuksen arviointi - katsaus OKM:n vireillä oleviin hankkeisiin

Julkaisut ja tutkimuksen arviointi - katsaus OKM:n vireillä oleviin hankkeisiin Julkaisut ja tutkimuksen arviointi - katsaus OKM:n vireillä oleviin hankkeisiin Tutkijat, kirjastot ja tutkimuksen arviointi -seminaari 9.11.2011, Helsinki Opetusneuvos Olli Poropudas Tiedepolitiikan tavoitteet

Lisätiedot

Opettajien ja oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä

Opettajien ja oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä Opettajien ja oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä Oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä matematiikassa hankkeen eri vaiheissa Aineistoa on kerätty matematiikan projektityöskentelystä kolmessa

Lisätiedot

Tieteenfilosofia 4/4. Heikki J. Koskinen, FT, Dos. Helsingin yliopisto / Suomen Akatemia

Tieteenfilosofia 4/4. Heikki J. Koskinen, FT, Dos. Helsingin yliopisto / Suomen Akatemia Tieteenfilosofia 4/4 Heikki J. Koskinen, FT, Dos. Helsingin yliopisto / Suomen Akatemia 1 Tieteellinen selittäminen Tieteellisen tutkimuksen perustehtävä on maailmaa koskevan uuden ja totuudenmukaisen

Lisätiedot

Nollatuntisopimusten kieltäminen. Heikki Pursiainen, VTT, toiminnanjohtaja

Nollatuntisopimusten kieltäminen. Heikki Pursiainen, VTT, toiminnanjohtaja Nollatuntisopimusten kieltäminen Heikki Pursiainen, VTT, toiminnanjohtaja 1 / 12 Johtopäätökset Nollatuntisopimusten kieltämisen vaikutukset ovat epäselviä talousteorian perusteella. Empiiristä tutkimusta

Lisätiedot

Tutkimustoiminnan tiedonkeruu ammattikorkeakouluilta Kota-amkota-seminaari 6. -7.11.2007

Tutkimustoiminnan tiedonkeruu ammattikorkeakouluilta Kota-amkota-seminaari 6. -7.11.2007 Tutkimustoiminnan tiedonkeruu ammattikorkeakouluilta Kota-amkota-seminaari 6. - Tutkimustoiminnan tilastointi: Tiede, teknologia ja tietoyhteiskunta -vastuualue Ensimmäinen virallinen tilasto vuodelta

Lisätiedot

PAMin vetovoimabarometri

PAMin vetovoimabarometri PAMin vetovoimabarometri Eräiden alojen kuva ja houkuttelevuus Yksikönjohtaja Sakari Nurmela Hankkeen toteuttaminen Barometrissa selvitettiin Palvelualojen ammattiliiton kannalta keskeisten toimialojen

Lisätiedot

Tutkimustoiminnan tiedonkeruu ammattikorkeakouluilta Kota-amkota-seminaari 13. -14.11.2007

Tutkimustoiminnan tiedonkeruu ammattikorkeakouluilta Kota-amkota-seminaari 13. -14.11.2007 Tutkimustoiminnan tiedonkeruu ammattikorkeakouluilta Kota-amkota-seminaari 13. -14.11.2007 Tilastoinnin perusperiaatteet: Tutkimuksella ja kehittämisellä tarkoitetaan yleisesti systemaattista toimintaa

Lisätiedot

FM Olli-Pekka Leskinen Toimitusjohtaja

FM Olli-Pekka Leskinen Toimitusjohtaja FM Olli-Pekka Leskinen Toimitusjohtaja Olli-pekka.leskinen@muisti.org Sotahistoriatyö tulevaisuudessa? Sotahistoria Sotahistoria on perinteisesti asemoitu ensisijaisesti osaksi sotatieteitä. Sotahistoria

Lisätiedot

Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1)

Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1) Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1) Mitä on oppimaan oppiminen? Kirjoita 3-5 sanaa, jotka sinulle tulevat mieleen käsitteestä. Vertailkaa sanoja ryhmässä. Montako samaa sanaa esiintyy? 1 Oppimaan oppiminen

Lisätiedot

Mitä eri tutkimusmetodeilla tuotetusta tiedosta voidaan päätellä? Juha Pekkanen, prof Hjelt Instituutti, HY Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos

Mitä eri tutkimusmetodeilla tuotetusta tiedosta voidaan päätellä? Juha Pekkanen, prof Hjelt Instituutti, HY Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos Mitä eri tutkimusmetodeilla tuotetusta tiedosta voidaan päätellä? Juha Pekkanen, prof Hjelt Instituutti, HY Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos Päätöksentekoa tukevien tutkimusten tavoitteita kullakin oma

Lisätiedot

Tutkija, maailma tarvitsee sinua!

Tutkija, maailma tarvitsee sinua! Tutkija, maailma tarvitsee sinua! Yleistajuistamisen perusteet VNK-SELVITYSTOIMINNAN VIESTINTÄ- JA HYÖDYNTÄJÄDIALOGIN KOULUTUSTYÖPAJA 17.11. LIISA MAYOW, KASKAS MEDIA Mitä jos maailman kaikki ongelmat

Lisätiedot

Demo Pike-esiselvityksen soveltamisesta kirkonkylän kehittämiseen. Kotialue Oy / Mikko Virkamäki Puh.

Demo Pike-esiselvityksen soveltamisesta kirkonkylän kehittämiseen. Kotialue Oy / Mikko Virkamäki Puh. Demo Pike-esiselvityksen soveltamisesta kirkonkylän kehittämiseen Kotialue Oy / Mikko Virkamäki mikko.virkamaki@kotialue.fi Puh. 050 5937282 Esiselvityksen tavoite Esiselvityksen tavoitteena on löytää

Lisätiedot

Oulun yliopiston merkitys Pohjois-Pohjanmaan kehitykselle ja kehittämiselle

Oulun yliopiston merkitys Pohjois-Pohjanmaan kehitykselle ja kehittämiselle Oulun yliopiston merkitys Pohjois-Pohjanmaan kehitykselle ja kehittämiselle Oulun yliopisto Pohjoisen veturi? Nordia-ilta 22.4.2015 Eija-Riitta Niinikoski, maakuntahallituksen jäsen, Koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

Monitieteisyys ja humanistinen tutkimus. Otto Latva Tohtorikoulutettava Kulttuurihistoria, TY

Monitieteisyys ja humanistinen tutkimus. Otto Latva Tohtorikoulutettava Kulttuurihistoria, TY Monitieteisyys ja humanistinen tutkimus Otto Latva Tohtorikoulutettava Kulttuurihistoria, TY Monitieteisyys? Menetelmä tutkia, opettaa tai opiskella laajan tieteenalakirjon näkökulmasta Voidaan toteuttaa

Lisätiedot

Henkilöstön työkyky ja yrityksen menestyminen vuosina 1997 2007

Henkilöstön työkyky ja yrityksen menestyminen vuosina 1997 2007 Henkilöstön työkyky ja yrityksen menestyminen vuosina 1997 2007 Kyselytutkimuksen tuloksia Työsuojelurahaston Tutkimus tutuksi tapaaminen 13.2.2009 HENKILÖSTÖN TYÖKYKY JA YRITYKSEN MENESTYMINEN VUOSINA

Lisätiedot

ZA4880. Flash Eurobarometer 239 (Young people and science) Country Specific Questionnaire Finland

ZA4880. Flash Eurobarometer 239 (Young people and science) Country Specific Questionnaire Finland ZA4880 Flash Eurobarometer 239 (Young people and science) Country Specific Questionnaire Finland FLASH 239 YOUNG PEOPLE AND SCIENCE D1. Sukupuoli [ÄLÄ KYSY - MERKITSE SOPIVIN] Mies...1 Nainen...2 D2. Minkä

Lisätiedot

Lataa Ohjeita nuorelle tiedemiehelle - Peter Medawar. Lataa

Lataa Ohjeita nuorelle tiedemiehelle - Peter Medawar. Lataa Lataa Ohjeita nuorelle tiedemiehelle - Peter Medawar Lataa Kirjailija: Peter Medawar ISBN: 9789525697537 Sivumäärä: 158 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 16.17 Mb Peter B. Medawar kertoo tässä teoksessa aloittavalle

Lisätiedot

ENY-C2001 Termodynamiikka ja lämmönsiirto TERVETULOA!

ENY-C2001 Termodynamiikka ja lämmönsiirto TERVETULOA! ENY-C2001 Termodynamiikka ja lämmönsiirto TERVETULOA! Luento 14.9.2015 / T. Paloposki / v. 03 Tämän päivän ohjelma: Aineen tilan kuvaaminen pt-piirroksella ja muilla piirroksilla, faasimuutokset Käsitteitä

Lisätiedot

Avio - varallisuusoikeus. Tapani Lohi

Avio - varallisuusoikeus. Tapani Lohi Avio - varallisuusoikeus Tapani Lohi TALENTUM PRO Helsinki 2016 Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijä Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-2025-2 ISBN 978-952-14-2026-9 (verkkokirja)

Lisätiedot

HELENA AAVARINNE, THT, KASV.LIS. HOITOTIETEELLISEN KOULUTUKSEN JA TUTKIMUSTOIMINNAN ALKUVAIHEITA OULUN YLIOPISTOSSA

HELENA AAVARINNE, THT, KASV.LIS. HOITOTIETEELLISEN KOULUTUKSEN JA TUTKIMUSTOIMINNAN ALKUVAIHEITA OULUN YLIOPISTOSSA HELENA AAVARINNE, THT, KASV.LIS. HOITOTIETEELLISEN KOULUTUKSEN JA TUTKIMUSTOIMINNAN ALKUVAIHEITA OULUN YLIOPISTOSSA TAUSTAA JA VALMISTELUTYÖTÄ KOULUTUKSEN ALOITTAMISEKSI Kansainvälinen yhteistyö Ulkomailta

Lisätiedot

Päivitysvastuu: Hallintojohtaja. SIBELIUS-AKATEMIAN OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN REKRY- TOINTIOHJE (Hallituksen päättämä

Päivitysvastuu: Hallintojohtaja. SIBELIUS-AKATEMIAN OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN REKRY- TOINTIOHJE (Hallituksen päättämä Sibelius-Akatemian hallinnointiohjeen liite 9 Päivitysvastuu: Hallintojohtaja SIBELIUS-AKATEMIAN OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN REKRY- TOINTIOHJE (Hallituksen päättämä 16.12.2009) Tehtävät Professorin

Lisätiedot

1 luku Tehtävät. Professorin tehtävät

1 luku Tehtävät. Professorin tehtävät Sibelius-Akatemian hallinnointiohjeen liite 9 Hallitus 25.1.2012 Päivitysvastuu: hallintojohtaja OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN REKRYTOINTISÄÄNTÖ 1 luku Tehtävät 1 Professorin tehtävät Professorin tehtävistä

Lisätiedot

Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille

Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille Liite Kansallinen vaativuustaso / eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen taso Taso1 Tutkinnot, oppimäärät ja

Lisätiedot

T ohjelmoinnin perusteet Y (Python). Tentti

T ohjelmoinnin perusteet Y (Python). Tentti L/5 T-106.1208 ohjelmoinnin perusteet Y (Python). Tentti 15.8.2011 Kirjoita jokaisen vastauspaperisi alkuun kurssin nimi, kokeen piiiviimiiiirii, nimesi, opiskelijanumerosi (my6s tarkistuskirjain), vastauspaperiesi

Lisätiedot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot KAARI-TYÖHYVINVOINTIKYSELY 1 (8) Kysymykset ja vastausvaihtoehdot JOHTAMINEN TYÖYKSIKÖSSÄ Tässä osiossa arvioit lähiesimiehesi työskentelyä. Myös esimiehet arvioivat omaa lähiesimiestään. en enkä Minun

Lisätiedot

Kandista Pro Gradu tutkielmaan. Jyrki Komulainen, Hannu Heikkinen Yliopistonlehtorit OULUN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta

Kandista Pro Gradu tutkielmaan. Jyrki Komulainen, Hannu Heikkinen Yliopistonlehtorit OULUN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta Kandista Pro Gradu tutkielmaan Jyrki Komulainen, Hannu Heikkinen Yliopistonlehtorit OULUN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta Kandi / gradu Kandidaatintutkielma on ensimmäinen tieteellinen opinnäytetyö,

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunki 2013

Savonlinnan kaupunki 2013 Savonlinnan kaupunki 2013 Kuntasi työhyvinvointisyke Yleistä kyselystä Savonlinnan kaupungin työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin organisaation palveluksessa olevien työntekijöiden työhyvinvointi ja siinä

Lisätiedot

Matematiikan olemus Juha Oikkonen juha.oikkonen@helsinki.fi

Matematiikan olemus Juha Oikkonen juha.oikkonen@helsinki.fi Matematiikan olemus Juha Oikkonen juha.oikkonen@helsinki.fi 1 Eri näkökulmia A Matematiikka välineenä B Matematiikka formaalina järjestelmänä C Matematiikka kulttuurina Matemaattinen ajattelu ja matematiikan

Lisätiedot

7.3.9. KOTITALOUS VALINNAISAINE

7.3.9. KOTITALOUS VALINNAISAINE 7.3.9. KOTITALOUS VALINNAISAINE 320 TAVOITTEET oppii ymmärtämään hyvien tapojen ja tasa-arvon merkityksen yksilön ja perheen hyvinvoinnin kannalta pohtimaan kotitalouksien arjen hallintaa ja sen yhteyksiä

Lisätiedot

Tilastotieteen rooli uuden tieteellisen tiedon tuottamisessa Tieteen ja tutkimuksen lähtökohtia

Tilastotieteen rooli uuden tieteellisen tiedon tuottamisessa Tieteen ja tutkimuksen lähtökohtia Tilastotieteen rooli uuden tieteellisen tiedon tuottamisessa Tieteen ja tutkimuksen lähtökohtia Tilastotiede käytännön tutkimuksessa -kurssi, kesä 2001 Reijo Sund Tiede ja tutkimus Tiede on järjestelmällistä

Lisätiedot

AVOIMEN TIEDON KESKUS AVOIMEN TIETEEN PALVELUJEN TUOTTAJANA

AVOIMEN TIEDON KESKUS AVOIMEN TIETEEN PALVELUJEN TUOTTAJANA AVOIMEN TIEDON KESKUS AVOIMEN TIETEEN PALVELUJEN TUOTTAJANA Pekka Olsbo Julkaisupäällikkö Avoimen tiedon keskus Jyväskylän yliopisto Avoimen tiedon keskus Avoimen tiedon keskuksessa yhdistyvät Jyväskylän

Lisätiedot

ASIAKASNÄKÖKULMA JULKAISUTOIMINNAN MURROKSEEN

ASIAKASNÄKÖKULMA JULKAISUTOIMINNAN MURROKSEEN 1 ASIAKASNÄKÖKULMA JULKAISUTOIMINNAN MURROKSEEN Mari Katvala Oulun yliopiston kirjasto Oulun yliopiston kirjasto/ Mari Katvala 2 TOIMEKSIANTO Kuinka löytää aineiston, kun julkaiseminen hajaantuu aitoon

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLLON PALVELUPROSESSEIHIN

SOSIAALIHUOLLON PALVELUPROSESSEIHIN Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ASIANTUNTIJALAUSUNTO SUHTEESSA SOSIAALIHUOLLON PALVELUPROSESSEIHIN

Lisätiedot

KIRJALLISUUTTA 1. Tieteen etiikka KIRJALLISUUTTA 3 KIRJALLISUUTTA 2 KIRJALLISUUTTA 4 KIRJALLISUUTTA 5

KIRJALLISUUTTA 1. Tieteen etiikka KIRJALLISUUTTA 3 KIRJALLISUUTTA 2 KIRJALLISUUTTA 4 KIRJALLISUUTTA 5 KIRJALLISUUTTA 1 Tieteen etiikka 11 Tieteellinen maailmankatsomus I: maailmankatsomusten aineksia Clarkeburn, Henriikka ja Arto Mustajoki, Tutkijan arkipäivän etiikka, Vastapaino, Tampere 2007. Hallamaa,

Lisätiedot

Johdatus tutkimustyöhön (811393A)

Johdatus tutkimustyöhön (811393A) Johdatus tutkimustyöhön (811393A) 5 op eli 128 h opiskelijan työtä Aloitusluento 1.9.2015 Esittäytyminen Opettaja Opinnot LuK, merkonomi, FM, FL, FT Dosentti JyU, Research Associate NUIG, Visiting Associate

Lisätiedot

MENOMONO - työterveyshuollon toimintamalli

MENOMONO - työterveyshuollon toimintamalli Osaamista terveysliikunnan edistämiseen MENOMONO - työterveyshuollon toimintamalli Liike on lääke TEMPO- hanke Dosentti, työterveyslääkäri Riitta Luoto riitta.luoto@uta.fi Liikkumisen lisäämisellä voidaan

Lisätiedot

7.4.8. KOTITALOUS VALINNAINEN LISÄKURSSI

7.4.8. KOTITALOUS VALINNAINEN LISÄKURSSI 7.4.8. KOTITALOUS VALINNAINEN LISÄKURSSI 351 TAVOITTEET oppii ymmärtämään hyvien tapojen ja tasa-arvon merkityksen yksilön ja perheen hyvinvoinnin kannalta pohtimaan kotitalouden arjen hallintaa ja sen

Lisätiedot

Hiljainen tieto ja sen siirtäminen. KT Helena Lehkonen HL-concept

Hiljainen tieto ja sen siirtäminen. KT Helena Lehkonen HL-concept Hiljainen tieto ja sen siirtäminen KT Helena Lehkonen HL-concept www.hlconcept.fi www.hiljainentieto.com Tieto (i) hyvin perusteltu (ii) tosi (iii) uskomus (Platon) Käsittää, käsitellä, pitää käsissä Taito

Lisätiedot

Innovatiiviset viestintäratkaisut avain metropolibrändin kehittämiseen

Innovatiiviset viestintäratkaisut avain metropolibrändin kehittämiseen Innovatiiviset viestintäratkaisut avain metropolibrändin kehittämiseen Teemat vuonna 2010 Millaisena metropolialue näyttäytyy kansainvälisten opiskelijoiden ja huippujen silmin? Vastaako metropolialueen

Lisätiedot

TULOSTA VÄHEMMÄLLÄ. Juha T Hakala Työhyvinvointiseminaari 17.-18.9.2015 Tampereella

TULOSTA VÄHEMMÄLLÄ. Juha T Hakala Työhyvinvointiseminaari 17.-18.9.2015 Tampereella TULOSTA VÄHEMMÄLLÄ Työhyvinvointiseminaari 17.-18.9.2015 Tampereella Veikko Huovinen 2 Jotta näkee, tarvitsee haukan siivet ja etäisyyttä! Muuan tietotyöntekijä 3 Saan sata sähköpostia päivässä. Ok, kaikki

Lisätiedot

KEKSINTÖILMOITUSLOMAKE

KEKSINTÖILMOITUSLOMAKE Luottamuksellinen Vastaanottopäivä: Vastaanottaja: Nro: Riittävät tiedot omaava keksintöilmoitus vastaanotettu: KEKSINTÖILMOITUSLOMAKE Tällä keksintöilmoituslomakkeella voitte tehdä luottamuksellisen kirjallisen

Lisätiedot

Yliopistotutkimuksen tieteellinen vaikuttavuus ja tuottavuus päätieteenaloittain 2010-luvun alussa

Yliopistotutkimuksen tieteellinen vaikuttavuus ja tuottavuus päätieteenaloittain 2010-luvun alussa LIITE 4 Yliopistotutkimuksen tieteellinen vaikuttavuus ja tuottavuus päätieteenaloittain 2-luvun alussa Johdanto Tähän liitteeseen on koottu tiedot tutkimuksen vaikuttavuudesta ja tuottavuudesta 2- luvun

Lisätiedot

Tarkastelen suomalaisen taloustieteen tutkimuksen tilaa erilaisten julkaisutietokantojen avulla. Käytän myös kerättyjä tietoja yliopistojen

Tarkastelen suomalaisen taloustieteen tutkimuksen tilaa erilaisten julkaisutietokantojen avulla. Käytän myös kerättyjä tietoja yliopistojen 1 2 3 Tarkastelen suomalaisen taloustieteen tutkimuksen tilaa erilaisten julkaisutietokantojen avulla. Käytän myös kerättyjä tietoja yliopistojen opettajien tutkimusalueista. 4 Kuviossa 1 esitetään kansantaloustieteen

Lisätiedot

JULKAISUFOORUMI TIEDEPOLITIIKAN VÄLINEENÄ. Suomen tiedekustantajien liiton seminaari 22.5.2012 Ilkka Niiniluoto TSV, JuFo-ohjausryhmän pj

JULKAISUFOORUMI TIEDEPOLITIIKAN VÄLINEENÄ. Suomen tiedekustantajien liiton seminaari 22.5.2012 Ilkka Niiniluoto TSV, JuFo-ohjausryhmän pj JULKAISUFOORUMI TIEDEPOLITIIKAN VÄLINEENÄ Suomen tiedekustantajien liiton seminaari 22.5.2012 Ilkka Niiniluoto TSV, JuFo-ohjausryhmän pj LAATU TIETEESSÄ tiedeyhteisö: yliopistot, tutkimuslaitokset, tieteelliset

Lisätiedot

Sinnikkyys. Teet paljon töitä saattaaksesi loppuun sen, minkä aloitit.

Sinnikkyys. Teet paljon töitä saattaaksesi loppuun sen, minkä aloitit. Urheus Olet rohkea henkilö, joka ei peräänny uhkien, haasteiden, vaikeuksien tai kivun edessä. Puhut sen puolesta, mikä on oikein, vaikka kohtaisit vastustusta. Toimit vakaumuksesi mukaan. 1 Sinnikkyys

Lisätiedot

Muutama teema. Heikki Mannila

Muutama teema. Heikki Mannila Muutama teema Heikki Mannila 20.12.2017 Muutama teema Tutkimuksen rahoituksesta Eri alojen henkilöstörakenteesta Tieteen monet eri roolit Tutkimuksen vaikuttavuuden eri reitit Mihin tämä mahdollisesti

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMALOMAKE v0.90

OPETUSSUUNNITELMALOMAKE v0.90 OPETUSSUUNNITELMALOMAKE v0.90 Tällä lomakkeella dokumentoit opintojaksoasi koskevaa opetussuunnitelmatyötä. Lomake on suunniteltu niin, että se palvelisi myös Oodia varten tehtävää tiedonkeruuta. Voit

Lisätiedot

Urasuunnittelua ja sivuainevalintoja -HuTK 28.8.2015. Elina Koskinen Opiskelijakeskus elina.koskinen@oulu.fi

Urasuunnittelua ja sivuainevalintoja -HuTK 28.8.2015. Elina Koskinen Opiskelijakeskus elina.koskinen@oulu.fi Urasuunnittelua ja sivuainevalintoja -HuTK 28.8.2015 Elina Koskinen Opiskelijakeskus elina.koskinen@oulu.fi Mitä on urasuunnittelu? O Urasuunnittelu on koko opiskeluajan kestävä prosessi O Tietoisten valintojen

Lisätiedot

Ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneiden osaaminen FUAS-ammattikorkeakouluissa. Teemu Rantanen 7.3.2012

Ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneiden osaaminen FUAS-ammattikorkeakouluissa. Teemu Rantanen 7.3.2012 Ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneiden osaaminen FUAS-ammattikorkeakouluissa Teemu Rantanen 7.3.2012 Taustaa YAMK-tutkinto edelleen kohtuullisen uusi ja paikoin heikosti tunnettu > Tarvitaan myös tutkimustietoa

Lisätiedot

Vastuutahot/henkilö: Jokaisen toiminnon kohdalla määritellään kyseisestä toiminnosta vastaava(t) henkilö(t) tai taho(t).

Vastuutahot/henkilö: Jokaisen toiminnon kohdalla määritellään kyseisestä toiminnosta vastaava(t) henkilö(t) tai taho(t). OULUN YLIOPISTON LAATUTYÖN PILOTTI, BIOLOGIAN LAITOS (BILPO) TUTKIMUSTOIMINNON KUVAUS (MATRIISI) Laitoksen perustehtävien opetuksen ja tutkimuksen kuvaamiseen tarkoitettu matriisi on työväline laitoksen

Lisätiedot

Teorian ja käytännön suhde

Teorian ja käytännön suhde Teorian ja käytännön suhde Teoria ja käytäntö 1 Pedagogiikka teoriana ja käytäntönä Teorian ja käytännön suhteen ongelma???? Teoria ei voi tarkasti ohjata käytäntöä - teorialta odotettu tässä suhteessa

Lisätiedot

Tietotekniikan kandidaattiseminaari

Tietotekniikan kandidaattiseminaari Tietotekniikan kandidaattiseminaari Luento 1 14.9.2011 1 Luennon sisältö Seminaarin tavoitteet Seminaarin suoritus (tehtävät) Kandidaatintutkielman aiheen valinta Seminaarin aikataulu 2 2011 Timo Männikkö

Lisätiedot

EDUTOOL 2010 graduseminaari

EDUTOOL 2010 graduseminaari EDUTOOL 2010 graduseminaari tutkimussuunnitelma, kirjallisuus ja aiheen rajaaminen Sanna Järvelä Miksi tutkimussuunnitelma? Se on kartta, kompassi, aikataulu ja ajattelun jäsentäjä Tutkimussuunnitelma

Lisätiedot

Julkaisufoorumi ja Open Access. Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto

Julkaisufoorumi ja Open Access. Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto Julkaisufoorumi ja Open Access Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto Esityksen rakenne Julkaisufoorumi-hankkeesta Open Access käsitteenä Julkaisufoorumin lehdet ja Open Access

Lisätiedot

Avoimen tieteen ja tutkimuksen edistäminen periaatetasolta käytännön toimiin

Avoimen tieteen ja tutkimuksen edistäminen periaatetasolta käytännön toimiin Avoimen tieteen ja tutkimuksen edistäminen periaatetasolta käytännön toimiin Opetusneuvos Juha Haataja Avoin tutkimusdata ja aineistonhallinta ihmistieteissä seminaari Tampereen yliopisto 1.12.2014 Tiekartta

Lisätiedot

Kuinka tutkijat hakevat tietoa Aaltoyliopiston

Kuinka tutkijat hakevat tietoa Aaltoyliopiston Kuinka tutkijat hakevat tietoa Aaltoyliopiston kauppakorkeakoulussa Taloustieteellisten aineistojen sisällönkuvailupäivä Toukokuu 2012 Juha Holopainen email: juha.holopainen@aalto.fi FinELib toteutti syys-lokakuussa

Lisätiedot

Kangasmetsien uudistamisen ongelmat Lapissa kasvatetaanko kanervaa vai mäntyä. Pasi Rautio Metsäntutkimuslaitos Rovaniemi

Kangasmetsien uudistamisen ongelmat Lapissa kasvatetaanko kanervaa vai mäntyä. Pasi Rautio Metsäntutkimuslaitos Rovaniemi Kangasmetsien uudistamisen ongelmat Lapissa kasvatetaanko kanervaa vai mäntyä Pasi Rautio Metsäntutkimuslaitos Rovaniemi Yhteistyössä Suunnitelu: Metla: Ville Hallikainen Mikko Hyppönen Pasi Rautio Pekka

Lisätiedot

Lataa Pohjoinen puhtaus. Lataa

Lataa Pohjoinen puhtaus. Lataa Lataa Pohjoinen puhtaus Lataa ISBN: 9789519327624 Sivumäärä: 104 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 19.31 Mb Lapin tutkimusseura on edistänyt jo yli 50 vuoden ajan lappilaista tieteellistä ja ennen kaikkea

Lisätiedot