1. Työvoiman kysyntä elinkeinojen kehitys ja työpaikat

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1. Työvoiman kysyntä elinkeinojen kehitys ja työpaikat"

Transkriptio

1 Keski-Suomen työllisyyden tilannekuvan tiivistelmä Julkaisuvapaa klo Työttömyys vähenee ja työllisyys kasvaa pitkän taantuman jälkeen talouden käänne on ollut nopea. Syyskuun 2017 työttömyysaste Keski-Suomessa oli 12,0 % edellisen kerran yhtä alhaiseen osuuteen päästiin kuusi vuotta sitten. Vuoden 2017 toisen neljänneksen työllisyysaste Keski-Suomessa 68,1 % oli korkein 25 vuoteen. Lama yllätti rajuudellaan vuonna 2008, mutta myös nousukausi on tuonut mukanaan yllätyksiä. Keski-Suomen maakuntahallitus päätti kokouksessaan , että Keski-Suomen liitto yhdessä ELYkeskuksen ja TE-toimiston kanssa tekee syksyn aikana analyysin maakunnan työttömyyden kehityksestä, rakenteesta ja taustoista. Selvityksen tekemiseen osallistuivat Veli-Pekka Päivänen ja Kirsi Mukkala, Keski-Suomen liitto, Lea Goyal, Juha Romula ja Eija Heinonen, Keski-Suomen ELY-keskus, Minna Heino, Jaakko Routavaara ja Mirva Pietilä, Keski-Suomen TE-toimisto. 1. Työvoiman kysyntä elinkeinojen kehitys ja työpaikat Keski-Suomen talous kääntyi nousuun syksyllä 2015 ja koko maassa kasvu käynnistyi noin vuotta myöhemmin. Yritysten liikevaihdot kasvoivat vuoden 2016 aikana 4,7 % ja yritysten henkilöstömäärä kasvoi 1,5 %. Vuoden 2017 alkupuoliskolla Keski-Suomessa liikevaihdot kasvoivat 5,2 % ja henkilöstömäärä kasvoi 2,7 %. Yritysten liikevaihdot ja henkilöstömäärät ovat kasvaneet jokaisella seudulla ja jokaisella toimialalla. Vuonna 2016 kasvun vetureina olivat rakentaminen ja palvelut. Vuoden 2017 aikana myös vientiteollisuus on päässyt kovaan kasvuun. Aiemmin lamasta on noustu teollisuusvetoisesti ja rakentaminen on lähtenyt kasvuun viimeisenä toimialana. Keski-Suomen yritysten henkilöstömäärä on kasvanut vuodessa n henkilöllä ja työttömyys on laskenut samassa ajassa henkilöllä. Työttömyys laskee samassa suhteessa mitä yritykset työllistävät lisää kaikilla seuduilla. Keski-Suomen työpaikoista lähes 70 % on yksityisellä sektorilla. Mikroyritysten osuus työllistäjinä on 31 % (koko maassa 25 %). Pienet (10-49 henkilöä) yritykset työllistävät 23 %, keskisuuret (50-249) 20 % ja suuret (yli 249) 25 %. Viime vuosina suhteellisesti eniten kasvua on ollut keskisuurissa yrityksissä. Maakunnan työpaikoista 70 % sijaitsee Jyväskylän seudulla. Kunnittaisessa elinvoimapolitiikassa on isoja eroja, osassa kuntia yritykset eivät ole hakeneet/saanet lainkaan yritystukia nykyisellä ohjelmakaudella eli vuodesta 2014 lähtien.

2 2. Työvoiman tarjonta Väestömäärä kasvoi luonnollisen väestönlisäyksen myötä 2000-luvulla parhaimmillaan henkilöllä vuosittain. Viime vuosina luonnollinen väestönkasvu on hiipunut. Taustalla on koko maassa vaikuttava ilmiö: syntyvyyden lasku ja väestön ikääntyminen. Nettomaahanmuutto on ollut positiivista kaikilla seuduilla eli maahanmuuttajien määrä on selvästi ylittänyt maastamuuttajien määrän. Keski-Suomen väestö keskittyy Jyväskylän seudulle lähelle palveluja. Jyväskylän seutu kasvaa sekä syntyvyyden, muuttoliikkeen että maahanmuuton ansiosta. Jyväskylään muuttaneista vain noin 30 % tulee Keski-Suomesta. Viime vuosina työikäisten määrä on kasvanut (< 2 %) vain kolmessa Keski-Suomen kunnassa: Uuraisilla, Muuramessa ja Jyväskylässä. Tällä hetkellä ikääntyvän väestön määrän suhteellinen kasvuvauhti on suurinta ikärakenteeltaan nuorimmissa kunnissa. Väestöennusteen mukaan työikäisten osuus kaikilla seuduilla pienenee ja väestöllinen huoltosuhde heikkenee seuraavat 10 vuotta. Väestöennusteen mukainen työikäisen väestön osuuden pieneneminen haastaa työmarkkinoita erityisesti maakunnan reuna-alueilla. Keski-Suomessa asuvista työllisistä v pendelöi 19 % ja v jo neljännes (n henkilöä). Kehityksen taustalla vaikuttavat mm. kehyskuntien kasvu ja työssäkäyntialueiden laajeneminen, työpaikkojen keskittyminen ja talouskasvu. Jyväskylän kehyskunnissa pendelöintivirrat sekä sisään- että ulospäin ovat maakunnan suurimpia. Työpaikkaomavaraisimmissa kunnissa Multialla, Jyväskylässä ja Kyyjärvellä alueelle pendelöivien osuus ylittää selvästi alueelta ulos suuntautuvan pendelöinnin. Jyväskylän ulkopuolelta 56 % maakunnan pendelöinnistä suuntautuu keskuskaupunkiin ja 28 % maakunnan ulkopuolelle. Vastaavasti Jyväskylän pendelöinnistä 56 % suuntautuu Keski-Suomen muihin kuntiin. Pendelöinti yleistyy edelleen ja saavutettavuus korostuu yhä enemmän. Kasvu on ollut tänä vuonna vilkasta myös pääkaupunkiseudulla, Varsinais-Suomessa ja Tampereella. Näiden alueiden kasvu ja työvoiman kova kysyntä on lisännyt maan sisäistä muuttoliikettä ja Väli-Suomen yliopistokaupunkien väestökasvun vauhti on tippunut. Tämä on näkynyt lähtömuuttajien määrän kasvuna Jyväskylässä ja selittää osaltaan työttömyyden laskua. 3. Kysynnän ja tarjonnan kohtaanto työmarkkinoilla Työttömyys on laskenut kaikissa kunnissa ja yllättäen eniten maakunnan reuna-alueilla, jotka ovat perinteisesti olleet korkean työttömyyden alueita. Pitkäaikaistyöttömyydessä on tapahtunut selvä lasku, mutta pitkäaikaistyöttömyys vaivaa edelleen maakunnan reuna-alueita. Nuorisotyöttömyys on keskittynyt Jyväskylään.

3 Suhteellisesti eniten työttömyys aleni yli 64 (-64 %) ja vuotiaissa (-32 %), yhteensä noin henkilöä. Työttömien työnhakijoiden haastattelujen kautta oletettavasti osa iäkkäämmistä on ohjautunut esim. eläkkeelle tai muihin palveluihin. Myös pitkäaikaissairaiden ja ulkomaalaisten työttömien joukko on vähentynyt noin 600 henkilöllä. Avoimet työpaikat ovat kasvussa lähes kaikissa kunnissa. Kysynnän lisääntyminen näkyy selkeästi uusien avoimien työpaikkojen määrän kasvuna. Syyskuussa kasvua oli Keski-Suomessa 33 prosenttia. Tällä hetkellä on huutava pula rakennusalan vastaavista rakennusmestareista ja työnjohtajista. Metallipuolen moniosaajien tarve lisääntymässä, jopa eri alojen yhdistäminen (esimerkiksi metallialan osaaminen ja lvi-alan osaaminen). Perusammatit ovat vähenemässä. Osaamisen kysyntä laaja-alaistuu myös suorittavan tason ammateissa, esim. autonasentajalta vaaditaan hitsausosaamista, rakennusmiehiltä vähintään C-ajokortin vaativia logistiikkataitoja, koodarilta kansainvälistä myyntiosaamista. Erityisesti rakennus- ja metallialalle on syntynyt ilmiö alihankintaurakointiketjuista. Kaupan alan myyjistä ja ravintola-/keittiöalan ammattilaisista on jatkuva kysyntä, mutta se on pitkälti osaaikatyöhön ja keikkatyöhön perustuvaa, ja vaihtuvuus on suurta erityisesti nuorten vastavalmistuneiden osalta. Yhä useammalta ammattilaiselta edellytetään matkustusvalmiutta. Toimipisteet ja työkohteet sijaitsevat eri puolilla Suomea. Tuotantoteollisuuden kasvaminen näkyy selkeästi myös taloushallinnon osaajien ja palvelualan ammattilaisten kysynnän lisääntymisenä (mm. pohjoisessa Keski-Suomessa tarve tilinpäätöstaitoisille kirjanpitäjille ja ravintola/kahvilatyöntekijöille on lisääntynyt). Rekrytointikoulutuksen kysyntä kasvanut monialaisempana ja maantieteellisesti kattavampana. Rekrytointiin on syntynyt uusi ilmiö, suuret rekrytoinnit, jotka kattavat useamman eri maakunnan tai koko Suomen. EK:n lokakuun 2017 suhdannebarometrin mukaan keskisuomalaisilla yrityksillä oli pulaa ammattitaitoisesta työvoimasta 35 prosentilla vastaajista. Työllisyyden paraneminen on avaintekijä, sillä pelkästään väestön ikääntyminen heikentää huoltosuhdetta edelleen tulevina vuosina. Yritysten menestys ja työllisyyden paraneminen vahvistavat kuntien taloutta, mm. verotulojen kasvun ja ns. sakkomaksujen alenemisen myötä vaikutukset viiveellä.

4 4. Johtopäätöksiä/Kehittämisehdotuksia 1 Keski-Suomen sisällä on hyvin erilaisia työmarkkinoita keskuskaupunki Jyväskylä kasvavat kehyskunnat teollisuuskaupungit Äänekoski ja Jämsä seutukeskukset Keuruu, Saarijärvi ja Viitasaari reuna-alueet, esim. yksi iso työllistäjä Maakunnan keskimääräiset luvut eivät kerro maakunnan sisäisestä erilaisuudesta, joten tarvitaan työssäkäyntialuekohtaisia analyyseja ja kehittämistoimenpiteitä. Työvoiman kysyntä kasvaa kaikilla seuduilla ja kaikilla toimialoilla yritysten liikevaihtojen kasvun myötä, työttömyys laskee enemmän kuin työpaikkoja syntyy. 2 Työvoiman riittävyys Työvoiman tarjonnassa on isoja alueellisia eroja väestön ikärakenteesta ja osallistumisasteesta johtuen. Työvoimapulaa on myös pienillä paikkakunnilla. Huoltosuhteet kehittyvät huolestuttavasti ja työikäinen väestö vähenee. Työvoiman saatavuus on keskeinen yritysten sijoittumistekijä. Miten estetään pullonkaulat ja negatiivinen kierre, ja mahdollistetaan suotuisan kehityksen jatkuvuus? Muuttoliike on valikoivaa ja se kohdistuu työikäiseen väestöön. Kuntien välinen muuttoliike ja luonnollinen väestönkasvu ovat negatiivisia muulla kuin Jyväskylän seudulla, ja kaikilla seuduilla nettomaahanmuutto on plussalla. Pitäisikö työperäistä maahanmuuttoa edistää aktiivisesti, vrt. case Närpiö? Pendelöinti on vilkasta ja työpaikkojen keskittyessä edelleen kasvussa. Saavutettavuudella on siis iso merkitys. Eläkeiän nosto vaikuttaa työvoiman saatavuuteen vain muutaman vuoden. Mitä muutokset merkitsevät soten palvelujen ja tuottamisen kannalta, löytyykö työntekijöitä kaikkiin sote-keskuksiin? 3 Osaamisen kohtaanto työmarkkinoilla Työvoiman kysynnän ja tarjonnan sekä osaamisen kohtaantoon tulee löytää uusia malleja esim. ammatillisen koulutuksen uudistuksen yhteydessä. Tarvitaan yrittäjien, kuntien ja kouluttajatahojen yhteinen tahtotila. Voisiko Saarijärvi-Viitasaaren ESR-rahoilla käynnistää uudenlaista työpaikoilla tapahtuvaa ammatillista koulutusta? Koulutuksen työssäoppimisen ja rekrytointikoulutuksen väylät tulee hyödyntää täysimääräisesti osaajien löytämisessä.

5 4 Elinvoiman vahvistaminen kuntien tehtävänä korostuu Sote- ja maakuntauudistus vie kunnilta ison osan tehtäviä ja elinvoiman kehittäminen nousee sivistystoimen ohella kunnan tärkeimmäksi tehtäväksi eli tarvitaan kuntakohtainen elinvoimastrategia. Elinvoimaa voidaan luoda myös yhteistyöllä. Ajattelutavan ja toimenpiteiden muutos johtanee siihen, että työssäkäyntialueista tulee jatkossa toiminnallisia alueita. Kuntatalous vahvistuu kannattavista ja kasvavista yrityksistä sekä työllistyvistä asukkaista. Lisätietoja elinkeinoelämän kehittyminen, kehittämispäällikkö Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto väestötilastot ja pendelöinti, aluekehitysasiantuntija Kirsi Mukkala, Keski-Suomen liitto työllisyystilastot, muutosturva-asiantuntija Jaakko Routavaara, Keski-Suomen TE-toimisto , palvelujohtaja Minna Heino Keski-Suomen TE-toimisto Osaamisen kehittäminen, koulutusasiantuntija Lea Goyal, Keski-Suomen ELY-keskus

Keski-Suomen työllisyyden tilannekuva

Keski-Suomen työllisyyden tilannekuva Keski-Suomen työllisyyden tilannekuva 6.11.2017 1 Työvoiman kysyntä elinkeinojen kehitys ja työpaikat 2 Työvoiman tarjonta 3 Kysynnän ja tarjonnan kohtaanto työmarkkinoilla 4 Yhteenveto ja kehittämisehdotuksia

Lisätiedot

Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto

Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Keski-Suomen Tilanne 31.3.2019 Rakentamisen ja yksityisten palveluiden kasvu on jatkunut. Suhdannehuippu ohitettu viennissä, teollisuudessa ja kaupan alalla. Kovin kasvu oli Äänekosken ja Saarijärven-Viitasaaren

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 3/2017

Keski-Suomen Aikajana 3/2017 Keski-Suomen Aikajana 3/2017 Maakuntahallitus 25.8.2017 #keskisuomi #kasvunmaakunta kasvu kiihtyi teollisuuden avulla ja on syntynyt positiivinen kasvunkierre Aikajana 4/2017 julkaistaan lokakuun alussa

Lisätiedot

TILASTOJA KESKI-SUOMESTA

TILASTOJA KESKI-SUOMESTA 27.1.2017 Kirsi Mukkala TILASTOJA KESKI-SUOMESTA Tietojen lähteenä: Tilastokeskus 1 VÄESTÖMÄÄRÄN KEHITYS Maakuntien väestömuutos 2016, % (palkin perässä maakunnan väestömäärä 31.12.2016, ennakko) Uusimaa

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 2/2019 Tilanne

Keski-Suomen Aikajana 2/2019 Tilanne Keski-Suomen Tilanne 31.12.2018 Kasvu jatkui hyvänä koko vuoden, tosin hieman koko maata pienempänä Kovin kasvu oli Äänekosken seudulla Teollisuuden investoinneilla on iso merkitys Henkilöstömäärä on lisääntynyt

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 2/2017

Keski-Suomen Aikajana 2/2017 Keski-Suomen Aikajana 2/2017 Tilanne 31.12.2016 #keskisuomi #kasvunmaakunta on totta, kovat kasvuluvut pöytään vuodelta 2016 Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Aikajana 3/2017 julkaistaan elokuun

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 1/2017 Tilanne

Keski-Suomen Aikajana 1/2017 Tilanne Keski-Suomen Aikajana 1/2017 Tilanne 30.9.2016 Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Aikajana 2/2017 julkaistaan huhtikuun alussa, tilanne 31.12.2016 Veli-Pekka Päivänen Olli Patrikainen Uljas Valkeinen

Lisätiedot

Maakunnan muutokset kiinteistö- ja rakennusalan näkökulmasta

Maakunnan muutokset kiinteistö- ja rakennusalan näkökulmasta Maakunnan muutokset kiinteistö- ja rakennusalan näkökulmasta RT:n ja RAKLIn ajankohtaisseminaari 18.1.2017 Keski-Suomi #kasvunmaakunta Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Veli-Pekka Päivänen Olli Patrikainen

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 2/2018

Keski-Suomen Aikajana 2/2018 Keski-Suomen Aikajana 2/2018 Tilanne 31.12.2017 #keskisuomi vakaan #kasvunmaakunta kasvu jatkui hyvänä 2017 vientiteollisuus oivassa vedossa Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto 2010= 125 120 Keski-Suomen

Lisätiedot

Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin

Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin Espoo Valtuuston seminaari 22.4.2015 Seppo Laakso, Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin Helsingin seudun kasvu 2000-luvulla Bruttokansantuote v. 2010 hinnoin, Ind.2000=100

Lisätiedot

Koko maan tarkastelussa Pohjois-Suomessa kovin kasvu nykyisellä EUohjelmakaudella. Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto

Koko maan tarkastelussa Pohjois-Suomessa kovin kasvu nykyisellä EUohjelmakaudella. Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Keski-Suomen Tilanne 30.6.2019 Matkailun, kaupan ja palveluiden kasvu on jatkunut kohtuullisena. Suhdannehuippu ohitettu viennissä, teollisuudessa ja rakentamisessa. Kovin kasvu Saarijärven-Viitasaaren

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 2/2019 Tilanne

Keski-Suomen Aikajana 2/2019 Tilanne Keski-Suomen Tilanne 31.12.2018 Kasvu jatkui hyvänä koko vuoden, tosin hieman koko maata pienempänä Kovin kasvu oli Äänekosken seudulla Teollisuuden investoinneilla on iso merkitys Henkilöstömäärä on lisääntynyt

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 2/2018

Keski-Suomen Aikajana 2/2018 Keski-Suomen Aikajana 2/2018 Tilanne 31.12.2017 #keskisuomi vakaan #kasvunmaakunta kasvu jatkui hyvänä 2017 vientiteollisuus oivassa vedossa Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Tuoreimmat käänteet

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 4/2017

Keski-Suomen Aikajana 4/2017 Keski-Suomen Aikajana 4/2017 Tilanne 30.6.2017 #keskisuomi #kasvunmaakunta kasvu jatkui kiivaana vuoden 2017 ensimmäisellä puoliskolla Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Tuoreimmat käänteet liiketoiminnan

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 1/2018

Keski-Suomen Aikajana 1/2018 Keski-Suomen Aikajana 1/2018 Tilanne 30.9.2017 #keskisuomi #kasvunmaakunta kasvu jatkui hyvänä heinä-syyskuussa vientiteollisuus oivassa vedossa Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Tuoreimmat käänteet

Lisätiedot

Toimintaympäristö: Työllisyys

Toimintaympäristö: Työllisyys Toimintaympäristö: Työllisyys Tampere 24.3.2009 Jenni Kallio Prosenttia 31.12. 14,0-19,4 (13) 11,0-13,9 (25) 8,0-10,9 (32) 6,0-7,9 (20) 3,6-5,9 (13) Työllisyys 2008 % 25,0 22,5 Työttömyys kääntyi nousuun

Lisätiedot

TILASTOJA KESKI-SUOMESTA

TILASTOJA KESKI-SUOMESTA 30.1.2019 Kirsi Mukkala TILASTOJA KESKI-SUOMESTA Tietojen lähteenä: Tilastokeskus 1 VÄESTÖMÄÄRÄN KEHITYS Väestötiedot 2018 ovat Tilastokeskuksen ennakkotietoja Maakuntien väestömuutos 2018 (ennakko), %

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyden ja talouden kehitys

Satakunnan työllisyyden ja talouden kehitys Satakunnan työllisyyden ja talouden kehitys Syksy 2017 Hannu Ahvenjärvi ja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus 29.9.2017 Työllisyyskehitys Satakunnassa Työttömyyden kasvu taittui v. 2016. Tänä vuonna

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 3/2017

Keski-Suomen Aikajana 3/2017 Keski-Suomen Aikajana 3/2017 Tilanne 31.3.2017, julkaisuvapaa 4.7.2017 klo 10.00 #keskisuomi #kasvunmaakunta kasvu kiihtyi teollisuuden avulla ja on syntynyt positiivinen kasvunkierre Aikajana 4/2017 julkaistaan

Lisätiedot

Työllisyystilanne ja sen muutokset Kainuussa

Työllisyystilanne ja sen muutokset Kainuussa Työllisyystilanne ja sen muutokset Kainuussa Juha Puranen KAINUU-OHJELMA ----> Hyvinvointifoorumi

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 4/2018 Tilanne #keskisuomi #kasvunmaakunta Kasvun vauhti tasaantui hieman, mutta jatkui hyvänä alkuvuonna 2018.

Keski-Suomen Aikajana 4/2018 Tilanne #keskisuomi #kasvunmaakunta Kasvun vauhti tasaantui hieman, mutta jatkui hyvänä alkuvuonna 2018. Keski-Suomen Aikajana 4/2018 Tilanne 30.6.2018 #keskisuomi #kasvunmaakunta Kasvun vauhti tasaantui hieman, mutta jatkui hyvänä alkuvuonna 2018. Vienti vetää ja teknologiateollisuus kovin kasvaja Veli-Pekka

Lisätiedot

Miten väestöennuste toteutettiin?

Miten väestöennuste toteutettiin? Miten väestöennuste toteutettiin? Väestöennusteen laatiminen perustui kolmeen eri väestökehityksen osatekijään: 1) luonnollinen väestönlisäykseen (syntyvyys ja kuolleisuus, 2) kuntien väliseen nettomuuttoon

Lisätiedot

Saarijärven-Viitasaaren seutuedustajiston kannanotto, yhteenveto liitteistä

Saarijärven-Viitasaaren seutuedustajiston kannanotto, yhteenveto liitteistä Saarijärven-Viitasaaren seutuedustajiston kannanotto, yhteenveto liitteistä Saarijärven-Viitasaaren seutukunnan aseman huomioiminen Manner- Suomen rakennerahastojen tulevan ohjelmakauden valmistelussa

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 3/2018 Tilanne #keskisuomi #kasvunmaakunta kasvu kiihtyi talvella 2018 vienti vetää ja teollisuus kovassa kasvussa

Keski-Suomen Aikajana 3/2018 Tilanne #keskisuomi #kasvunmaakunta kasvu kiihtyi talvella 2018 vienti vetää ja teollisuus kovassa kasvussa Keski-Suomen Aikajana 3/2018 Tilanne 31.3.2018 #keskisuomi #kasvunmaakunta kasvu kiihtyi talvella 2018 vienti vetää ja teollisuus kovassa kasvussa Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Tuoreimmat käänteet

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 4/2016

Keski-Suomen Aikajana 4/2016 Keski-Suomen Aikajana 4/2016 Keski-Suomi #kasvunmaakunta Seuraava Aikajana 1/2017 julkaistaan tammikuun 2017 alussa. Veli-Pekka Päivänen Olli Patrikainen Uljas Valkeinen 040 595 0005 0400 644 367 050 568

Lisätiedot

Kehitystrendejä kaupan työmarkkinoilla. Jaana Kurjenoja

Kehitystrendejä kaupan työmarkkinoilla. Jaana Kurjenoja Kehitystrendejä kaupan työmarkkinoilla Kaupan työmarkkinoiden kehitys 2000-luvulla Työllisyyskehitys on kääntynyt laskuun vähittäiskaupassa Työllisten ja palkansaajien määrä vähittäiskaupassa Tilastokeskuksen

Lisätiedot

ICT-sektorin työttömyystilanne Pohjois-Pohjanmaalla - lokakuu

ICT-sektorin työttömyystilanne Pohjois-Pohjanmaalla - lokakuu ICT-sektorin työttömyystilanne Pohjois-Pohjanmaalla - lokakuu 2016 - Jarkko Pietilä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Taustaksi ICT-sektorin määritys perustuu vahvasti valintoihin mitä aloja, luokkia tai ryhmiä

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana I / 2015

Keski-Suomen Aikajana I / 2015 Keski-Suomen Aikajana I / 2015 Tuoteseloste Tietojen lähteenä on Tilastokeskuksen asiakaskohtainen suhdannepalvelu. Lisäksi tietoja on täydennetty muutamilla muilla Tilastokeskuksen tiedoilla (väestö,

Lisätiedot

Väestön muutos oli 228 henkeä (ennakkotieto)

Väestön muutos oli 228 henkeä (ennakkotieto) YLEINEN JA OMAN ALUEEN TALOUDELLINEN KEHITYS Väestönmuutokset Vuoden 2016 lopussa kempeleläisiä oli ennakkotietojen mukaani 17 294. Asukasmäärä kasvoi edellisvuodesta 228 henkilöä eli 1,3 %. Muuttoliike

Lisätiedot

Maakunnan väestö-, elinkeino- ja työllisyyskehitys sekä asumisen kehittämisen näkymät

Maakunnan väestö-, elinkeino- ja työllisyyskehitys sekä asumisen kehittämisen näkymät Maakunnan väestö-, elinkeino- ja työllisyyskehitys sekä asumisen kehittämisen näkymät 23.10.2013 Kimmo Niiranen Maakunta-asiamies Tilastokatsaus mm. seuraaviin asioihin: Väestökehitys Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Yritykset, työpaikat, työttömyys

Yritykset, työpaikat, työttömyys Yritykset, työpaikat, työttömyys Lähteet: Tilastokeskus, Työ- ja elinkeinoministeriö, Kaupunkitutkimus TA Oy Yritykset, työpaikat, työttömyys Sisällys: Yritykset ja työpaikat Työllisyys ja työttömyys 2

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 3/2015. Kasvun merkit vahvistumassa, Keski-Suomi

Keski-Suomen Aikajana 3/2015. Kasvun merkit vahvistumassa, Keski-Suomi Keski-Suomen Aikajana 3/2015 Kasvun merkit vahvistumassa, Keski-Suomi kuroo koko maata kiinni. Maakunnan veturi(t) on saatu liikkeelle. Työllisyystilanne edelleen heikko. Lisätietoja: Veli-Pekka Päivänen

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 14 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 Työllisten määrä kääntyi Helsingissä nousuun yli vuoden kestäneen laskukauden jälkeen. Työllisiä oli vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä

Lisätiedot

TEM-alueosasto Maakuntien suhdannekehitys yhteenveto, elokuu Ilkka Mella Matti Sahlberg

TEM-alueosasto Maakuntien suhdannekehitys yhteenveto, elokuu Ilkka Mella Matti Sahlberg TEM-alueosasto 2013 Maakuntien suhdannekehitys 2011 2013 - yhteenveto, elokuu 2013 Ilkka Mella Matti Sahlberg TALOUDEN TAANTUMA KOETTELEE KAIKKIA ALUEITA Vuoden 2008 aikana puhjenneen maailmanlaajuisen

Lisätiedot

Tähän kalvosarjaan on koottuna elinkeinotilastoja keväällä 2013 käytettävissä olevista tiedoista

Tähän kalvosarjaan on koottuna elinkeinotilastoja keväällä 2013 käytettävissä olevista tiedoista Tähän kalvosarjaan on koottuna elinkeinotilastoja keväällä 213 käytettävissä olevista tiedoista Laatija kunnanjohtaja elinkeino- ja työllisyyspoliittisen ohjelman laadinnan yhteydessä Kunnan väestön jakautuminen

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen alueelliset kehitysnäkymät. OTE-jaosto 13.9.2012

Kaakkois-Suomen alueelliset kehitysnäkymät. OTE-jaosto 13.9.2012 Kaakkois-Suomen alueelliset kehitysnäkymät OTE-jaosto 13.9.2012 Kaakkois-Suomen alueelliset kehitysnäkymät Alueilla ja TEM:ssä laaditaan kaksi kertaa vuodessa alueellisten kehitysnäkymien katsaukset, jotka

Lisätiedot

Riittääkö työlle tekijöitä 2030 Onko työtä ylipäätään! Kuntamarkkinat

Riittääkö työlle tekijöitä 2030 Onko työtä ylipäätään! Kuntamarkkinat Riittääkö työlle tekijöitä 2030 Onko työtä ylipäätään! Kuntamarkkinat 12.9.2019 Jarno Parviainen ja Heikki Miettinen Työpaikkakehitys ja työvoimantarjonta vuonna 2030 Miten vähenevä ja vanheneva väestö

Lisätiedot

Positiivisen rakennemuutoksen tilannekuva ja seuranta. Antti Vasanen, Varsinais-Suomen liitto

Positiivisen rakennemuutoksen tilannekuva ja seuranta. Antti Vasanen, Varsinais-Suomen liitto Positiivisen rakennemuutoksen tilannekuva ja seuranta Antti Vasanen, Varsinais-Suomen liitto 11.12.2018 30 000 uutta työpaikkaa Mistä osaajat? Työllisten määrä Varsinais-Suomessa lähenee kaikkien aikojen

Lisätiedot

ICT-sektorin työttömyystilanne Pohjois-Pohjanmaalla - joulukuu

ICT-sektorin työttömyystilanne Pohjois-Pohjanmaalla - joulukuu ICT-sektorin työttömyystilanne Pohjois-Pohjanmaalla - joulukuu 2015 - Jarkko Pietilä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Taustaksi ICT-sektorin määritys perustuu vahvasti valintoihin mitä aloja, luokkia tai

Lisätiedot

RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2012

RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2012 RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2012 Anetjärvi Mikko Karvonen Kaija Ojala Satu Sisällysluettelo 1 TUTKIMUKSEN YLEISTIEDOT... 2 2 LIIKEVAIHTO... 5 3 TYÖVOIMA... 6 3.1 Henkilöstön määrä... 6 3.2 Rekrytoinnit...

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 3/2016

Keski-Suomen Aikajana 3/2016 Keski-Suomen Aikajana 3/2016 Tuoreimmat käänteet liiketoiminnan kehityksessä: Talouskasvua on jokaisella seudulla ja jokaisella toimialalla. Kasvu on heijastunut myös työllisyyteen jokaisella toimialalla.

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 14 2014 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä 71,8 prosenttia. Naisilla työllisyysaste oli 72,2 prosenttia

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 15 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2012 ensimmäisellä neljänneksellä 72,6 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta prosenttiyksikön

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 34 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2013 kolmannella neljänneksellä 73,3 prosenttia. Työllisyysaste on ollut laskussa vuoden 2012 alusta

Lisätiedot

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2014

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2014 NÄKYMIÄ ELOKUU 2014 Elokuun työllisyyskatsaus 8/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 23.9.2014 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus elokuu 2014 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi elokuussa edelleen,

Lisätiedot

Kokkolan seudun koko kuva

Kokkolan seudun koko kuva Kannus Kokkola Kruunupyy Toholampi Kaustinen Halsua Lestijärvi Veteli Perho Kokkolan seudun koko kuva Toimintaympäristön tilastoaineiston perustuva koonti Konsultti Anni Antila 19.6.2014 Page 1 Pidemmän

Lisätiedot

Maakuntien suhdannekehitys Kuviot

Maakuntien suhdannekehitys Kuviot Maakuntien suhdannekehitys 2011-2013 Kuviot TEM/ Alueosasto Ilkka Mella, Laura Pouru TEM-analyyseja 48/2013 www.tem.fi/julkaisut Työttömyysaste maakunnittain 1990-2012 ja 2013-2016 Lähde: Tilastokeskus,

Lisätiedot

JOHNNY ÅKERHOLM

JOHNNY ÅKERHOLM JOHNNY ÅKERHOLM 16.1.2018 Taantumasta kasvuun uudistuksia tarvitaan Suomen talouden elpyminen jatkui kansainvälisen talouden vanavedessä vuonna 2017, ja bruttokansantuote kasvoi runsaat 3 prosenttia. Kasvua

Lisätiedot

Keski-Suomi nyt entä tulevaisuudessa?

Keski-Suomi nyt entä tulevaisuudessa? Keski-Suomi nyt entä tulevaisuudessa? Keskisuomalaistaustaisten vaikuttajien tapaaminen 8.12.2015, Botta, Helsinki Maakuntajohtaja, Anita Mikkonen Keski-Suomessa on 23 kuntaa, joissa asuu 5 % koko maan

Lisätiedot

Työmarkkinat Pohjois-Pohjanmaalla - Nykytila, rakennemuutos, ennakointi. Palvelujohtaja Pirjo Juntunen

Työmarkkinat Pohjois-Pohjanmaalla - Nykytila, rakennemuutos, ennakointi. Palvelujohtaja Pirjo Juntunen Työmarkkinat Pohjois-Pohjanmaalla - Nykytila, rakennemuutos, ennakointi Palvelujohtaja Pirjo Juntunen Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Budjetti 2017 45 milj. Asiantuntijat 6 paikkakuntaa 220

Lisätiedot

HE Talousarvioksi 2018 (pl 32) Työvoiman kohtaanto-ongelma

HE Talousarvioksi 2018 (pl 32) Työvoiman kohtaanto-ongelma HE Talousarvioksi 2018 (pl 32) Työvoiman kohtaanto-ongelma Työvoiman kohtaanto-ongelma on vakava: Tarvitaan järeämpiä toimenpiteitä Yrityksillä on vakavia rekrytointihaasteita joka puolella maata ja pula

Lisätiedot

Väestö lisääntyi 178 asukkaalla

Väestö lisääntyi 178 asukkaalla 1/2015 2/2015 3/2015 4/2015 5/2015 6/2015 7/2015 8/2015 9/2015 10/2015 11/2015 12/2015 YLEINEN JA OMAN ALUEEN TALOUDELLINEN KEHITYS Väestönmuutokset Vuoden 2015 lopussa kempeleläisiä oli ennakkotietojen

Lisätiedot

Vahvat peruskunnat -hanke

Vahvat peruskunnat -hanke Vahvat peruskunnat -hanke Signe Jauhiainen 22.5.2012 Tutkimuskysymykset Syntyykö kuntaliitoksissa elinvoimaisia peruskuntia? Ovatko kunnat elinvoimaisia myös tulevaisuudessa? Millaisia vaikutuksia liitoksilla

Lisätiedot

TAMPEREEN VÄESTÖNMUUTOS TAMMI MAALISKUUSSA 2008

TAMPEREEN VÄESTÖNMUUTOS TAMMI MAALISKUUSSA 2008 TILASTOTIEDOTE Sivu 1 / 8 TAMPEREEN VÄESTÖNMUUTOS TAMMI MAALISKUUSSA 28 Tampereen maaliskuun muuttotappio oli aiempia vuosia suurempi Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Tampereella asui maaliskuun

Lisätiedot

Kaupunkipolitiikkaa etsimässä

Kaupunkipolitiikkaa etsimässä Keskustelutilaisuus alue- ja kaupunkipolitiikasta Vasemmistoliiton aluepoliittinen ryhmä ja eduskuntaryhmä Eduskunta 20.4.2017 Seppo Laakso Kaupunkitutkimus TA Oy Kaupunkipolitiikkaa etsimässä Aluekehityksen

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 4 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä 73,0 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta 0,7 prosenttiyksikköä.

Lisätiedot

ICT-sektorin työttömyystilanne Pohjois-Pohjanmaalla - huhtikuu

ICT-sektorin työttömyystilanne Pohjois-Pohjanmaalla - huhtikuu ICT-sektorin työttömyystilanne Pohjois-Pohjanmaalla - huhtikuu 2016 - Jarkko Pietilä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Taustaksi ICT-sektorin määritys perustuu vahvasti valintoihin mitä aloja, luokkia tai

Lisätiedot

Lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste Erno Mähönen ja Liisa Larja

Lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste Erno Mähönen ja Liisa Larja Lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste 14.5.2019 Erno Mähönen ja Liisa Larja Työllisyyden ja työttömyysasteen muutokset Erno Mähönen Takana poikkeuksellisen hyvä vuosi työllisyyden kasvu hidastuu väistämättä

Lisätiedot

ICT-sektorin työttömyystilanne Pohjois-Pohjanmaalla - heinäkuu Jarkko Pietilä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

ICT-sektorin työttömyystilanne Pohjois-Pohjanmaalla - heinäkuu Jarkko Pietilä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ICT-sektorin työttömyystilanne Pohjois-Pohjanmaalla - heinäkuu 2015 - Jarkko Pietilä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 27.8.2015 Taustaksi ICT-sektorin määritys perustuu vahvasti valintoihin mitä aloja, luokkia

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Kesäkuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys nopeassa laskussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa ja Turun

Lisätiedot

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2012

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2012 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2012 Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.4.2012 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus maaliskuu 2012 Työttömyys kääntyi Kaakkois-Suomessa keskitalvella

Lisätiedot

YHDISTYMISSELVITYS TUUSNIEMI KUOPIO TOIMINTAYMPÄRISTÖ

YHDISTYMISSELVITYS TUUSNIEMI KUOPIO TOIMINTAYMPÄRISTÖ YHDISTYMISSELVITYS TUUSNIEMI KUOPIO TOIMINTAYMPÄRISTÖ 1 Tuusniemen kunnan ja Kuopion kaupungin toimintaympäristökuvaus Toimintaympäristön muutoshaasteet Tuusniemen kunnan ja Kuopion kaupungin toimintaympäristön

Lisätiedot

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2015

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2015 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.2.2015 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus tammikuu 2015 Tammikuun lopussa Kaakkois-Suomessa

Lisätiedot

MAAKUNTAINFO. Keski-Suomi. Antti Hänninen

MAAKUNTAINFO. Keski-Suomi. Antti Hänninen MAAKUNTAINFO Keski-Suomi Antti Hänninen Keski-Suomen seutukunnat 2 Yleistä Keski-Suomen maakunnasta (väestö) Keski-Suomen väestömäärä vuoden 2014 lopussa oli 275 360. Viimeisten 20 vuoden aikana maakunnan

Lisätiedot

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2014

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2014 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2014 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 20.1.2015 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus joulukuu 2014 Kaakkois-Suomen työttömyys

Lisätiedot

Toimintaympäristön tila Espoossa Väestöennusteet. Konserniesikunta, Strategiayksikkö Kaupunkitutkimus TA Oy, Seppo Laakso 24.4.

Toimintaympäristön tila Espoossa Väestöennusteet. Konserniesikunta, Strategiayksikkö Kaupunkitutkimus TA Oy, Seppo Laakso 24.4. Toimintaympäristön tila Espoossa 2018 Väestöennusteet Konserniesikunta, Strategiayksikkö Kaupunkitutkimus TA Oy, Seppo Laakso 24.4.2018 Väestöennusteet Sisällys: Espoon kaupungin ja Helsingin seudun väestöprojektiot

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2010

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2010 3 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 010 Työllisten määrä jäi Helsingissä vuoden 010 viimeisellä neljänneksellä runsaan prosentin pienemmäksi kuin vuosi sitten. Pääkaupunkiseudun,

Lisätiedot

Toimintaympäristön muutokset

Toimintaympäristön muutokset Merikarvia Siikainen Pomarkku Lavia Pori Ulvila Luvia Nakkila Harjavalta Kokemäki Toimintaympäristön muutokset Porin selvitysalue 28.2.2014 Heikki Miettinen Pohjakartta MML, 2012 Harjavalta Kokemäki Lavia

Lisätiedot

Lokakuun työllisyyskatsaus 2014

Lokakuun työllisyyskatsaus 2014 NÄKYMIÄ LOKAKUU 201 POHJANMAAN ELY-KESKUS Lokakuun työllisyyskatsaus 201 Julkaisuvapaa 25.11.201 klo 9.00 Työttömyys kasvaa nyt Pohjanmaan seudulla koko maan keskiarvoa nopeammin. Nuorisotyöttömyys lisääntynyt

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN ALUEKEHITYS

VARSINAIS-SUOMEN ALUEKEHITYS VARSINAIS-SUOMEN ALUEKEHITYS 1. Aluekehitys maakuntatasolla Varsinais-Suomen työllisyysaste Kartassa 1. on kuvattu Varsinais-Suomen ja muiden maakuntien työllisyysastetta vuonna 2017 sekä kuviossa 1. Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.11.2016 Lokakuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.10.2016) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui huomattavasti Pirkanmaan TE-toimistossa oli lokakuun

Lisätiedot

Työllisyystilanne ja näkymät Satakunnassa

Työllisyystilanne ja näkymät Satakunnassa Työllisyystilanne ja näkymät Satakunnassa ELY-keskuksen neuvottelukunnan kokous 5.4.2017 Hannu Ahvenjärvi, Satakunnan ELY-keskus 5.4.2017 2 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002

Lisätiedot

MAAKUNNAN TILA JA LÄHIAJAN HAASTEET

MAAKUNNAN TILA JA LÄHIAJAN HAASTEET 5.10.2012 MAAKUNNAN TILA JA LÄHIAJAN HAASTEET Anita Mikkonen 1 KESKI-SUOMEN VISIO Yhteistyön, yrittäjyyden ja osaamisen Keski-Suomi Maakuntavaltuuston hyväksymä 8.6.2010 1. Uusimpia tilastoja ja ennakointia:

Lisätiedot

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2014

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2014 Irja Henriksson 14.11.2016 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti Vuoden lopussa Lahdessa oli 50 138 työpaikkaa ja työllisiä 46 238. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 2,5 % ja työllisten 2,1 %. Luvut ovat

Lisätiedot

TAMPEREEEN TYÖLLISYYS TAMMI KESÄKUUSSA 2008

TAMPEREEEN TYÖLLISYYS TAMMI KESÄKUUSSA 2008 TILASTOTIEDOTE Sivu 1 / 6 TAMPEREEEN TYÖLLISYYS TAMMI KESÄKUUSSA 2008 Tampereen työllisyyden kehitys jatkoi hidastumistaan Työnvälitysrekisteritietojen mukaan Tampereella oli tämän vuoden puolivälissä

Lisätiedot

Maahanmuutto- ja pakolaistilanne Lapissa

Maahanmuutto- ja pakolaistilanne Lapissa Maahanmuutto- ja pakolaistilanne Lapissa Kotouttamistyön yhteistyöpäivät 27. 28.9.2017 Levi Anne-Mari Suopajärvi/Lapin ELY-keskus Lappi elinympäristönä haasteita riittää Lappi on harvaanasuttu ja pitkien

Lisätiedot

Alueelliset kehitysnäkymät Pohjois-Karjalassa Syksyllä 2014

Alueelliset kehitysnäkymät Pohjois-Karjalassa Syksyllä 2014 Alueelliset kehitysnäkymät Pohjois-Karjalassa Syksyllä 2014 Strategiapäällikkö Pekka Myllynen AVIn auditorio, Joensuu Pohjois-Karjalan ELY-keskus 18.9.2014 Pohjois-Karjalan vahvuudet ja tulevaisuuden haasteet

Lisätiedot

Toimivat työmarkkinat - osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen 27.11.2008 Jyväskylä

Toimivat työmarkkinat - osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen 27.11.2008 Jyväskylä Toimivat työmarkkinat - osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen 27.11.2008 Jyväskylä Kommenttipuheenvuoro: Keski-Suomen malli aluetalouden näkökulmasta Hannu Tervo Kansantaloustieteen professori, JY 1 Toimivat

Lisätiedot

Pauli Mero ULKOMAALAISTEN JA NUORTEN TYÖTTÖMYYSASTEET ALENEVAT HITAASTI LAHDESSA

Pauli Mero ULKOMAALAISTEN JA NUORTEN TYÖTTÖMYYSASTEET ALENEVAT HITAASTI LAHDESSA Pauli Mero 22.10.2019 ULKOMAALAISTEN JA NUORTEN TYÖTTÖMYYSASTEET ALENEVAT HITAASTI LAHDESSA Työttömyysaste alenee ja työttömien määrä vähenee Lahdessa. Ulkomaalaisten työttömyysaste on Lahdessa kuitenkin

Lisätiedot

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2012

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2012 NÄKYMIÄ ELOKUU 2012 Elokuun työllikatsaus 8/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 25.9.2012 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2012 Kaakkois-Suomen työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut 3,0 % viime

Lisätiedot

L A P I N S U H D A N N E K A T S A U S L A P I N L I I T T O J A L A P I N E L Y - K E S K U S J U L K A I S U

L A P I N S U H D A N N E K A T S A U S L A P I N L I I T T O J A L A P I N E L Y - K E S K U S J U L K A I S U L A P I N S U H D A N N E K A T S A U S 2 0 1 7 - L A P I N L I I T T O J A L A P I N E L Y - K E S K U S J U L K A I S U Lappi avainlukuina Lapin työpaikoista kaikkiaan 63 prosenttia on yksityissektorilla

Lisätiedot

Työllisyys ja julkinen talous Martti Hetemäki

Työllisyys ja julkinen talous Martti Hetemäki Työllisyys ja julkinen talous 29.12.2016 Martti Hetemäki Miten paljon työllisyys vaikuttaa julkiseen talouteen? Miten työllisyys liittyy sukupolvien väliseen sopimukseen? Miten työllisyysaste on kehittynyt

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2010

Lappeenrannan toimialakatsaus 2010 Lappeenrannan toimialakatsaus 2010 Lappeenrannan kaupunginkanslian julkaisuja 2010:1 Lappeenrannan toimialakatsaus 2010 18.10.2010 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde:

Lisätiedot

Yritykset, työpaikat, työttömyys

Yritykset, työpaikat, työttömyys Toimintaympäristön tila Espoossa 2018 Yritykset, työpaikat, työttömyys Konserniesikunta, Strategiayksikkö Lähteet: Tilastokeskus, Työ- ja elinkeinoministeriö, Kaupunkitutkimus TA Oy Toimintaympäristön

Lisätiedot

Huhtikuun työllisyyskatsaus 2015

Huhtikuun työllisyyskatsaus 2015 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2015 POHJANMAAN ELY-KESKUS Huhtikuun työllisyyskatsaus 2015 Julkaisuvapaa 27.5.2015 klo 9.00 Nuorisotyöttömyys kasvaa edelleen nopeasti, kasvua tullut lähes viidenneksen vuoden takaiseen

Lisätiedot

Työttömyyden kehityksestä maalis Vuodet ja 2013

Työttömyyden kehityksestä maalis Vuodet ja 2013 Työttömyyden kehityksestä maalis 2013 Vuodet 2007-2012 ja 2013 Työttömyyden kehitys 17 työttömyys % 15 13 11 9 7 työttömyys % vertaillen 07-08-09-10 -11-12-13 20 15 10 5 0 työttömyys % 07 työtömyys % 08

Lisätiedot

Jyväskylän seudun suhdannetiedot Q2/2016. Olli Patrikainen

Jyväskylän seudun suhdannetiedot Q2/2016. Olli Patrikainen suhdannetiedot Q2/2016 Olli Patrikainen 27.9.2016 Tuoteseloste Tietojen lähteenä on Tilastokeskuksen asiakaskohtainen suhdannepalvelu. Liikevaihto lasketaan ilman arvonlisäveroa. Kuvattava liikevaihto

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 16 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 Helsingin llisyysaste oli vuoden 2013 ensimmäisellä neljänneksellä 71,6 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta prosenttiyksikön.

Lisätiedot

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 1. vuosineljännes

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 1. vuosineljännes Tutkimus Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien Työllisyyskatsaus 1. vuosineljännes 2006 www.tek.fi Eero Siljander Diplomi-insinööri ja arkkitehtikunnan työllisyys on kasvanut ja työttömyys vähentynyt 0,2

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat syyskuu elokuu syyskuu syyskuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat syyskuu elokuu syyskuu syyskuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.10.2016 Syyskuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.9.2016) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui huomattavasti Pirkanmaan TE-toimistossa oli syyskuun

Lisätiedot

Syyskuun työllisyyskatsaus 2014

Syyskuun työllisyyskatsaus 2014 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2014 POHJANMAAN ELY-KESKUS Syyskuun työllisyyskatsaus 2014 Julkaisuvapaa 21.10.2014 klo 9.00 Nuorisotyöttömyys jatkaa ennätyskorkealla tasolla. Erityisasiantuntijoiden, palvelu- ja myyntityöntekijöiden

Lisätiedot

Työttömyyden kehityksestä kesäsyyskuu. Vuodet ja 2013

Työttömyyden kehityksestä kesäsyyskuu. Vuodet ja 2013 Työttömyyden kehityksestä kesäsyyskuu 2013 Vuodet 2007-2012 ja 2013 Työttömyyden kehitys 17 työttömyys % 15 13 11 9 7 työttömyys % vertaillen 07-08-09-10 -11-12-13 20 15 10 5 0 työttömyys % 07 työtömyys

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 3 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2011 viimeisellä neljänneksellä 73,6 prosenttia, eli samalla tasolla kuin vuotta aiemmin. Työllisten

Lisätiedot

Uudenmaan työvoima- ja koulutustarve AMKESU aluetilaisuus Uudellamaalla 29.11.2013. Juha Eskelinen johtaja, aluekehittäminen Uudenmaan liitto

Uudenmaan työvoima- ja koulutustarve AMKESU aluetilaisuus Uudellamaalla 29.11.2013. Juha Eskelinen johtaja, aluekehittäminen Uudenmaan liitto Uudenmaan työvoima- ja koulutustarve AMKESU aluetilaisuus Uudellamaalla 29.11.2013 Juha Eskelinen johtaja, aluekehittäminen Uudenmaan liitto Työllisyys ja työvoimatarve nyt Alustava arvio työvoimatarpeen

Lisätiedot

MARA. pitkän aikavälin näkymät erinomaiset Mara-alalle neljäs vaikea vuosi. Jouni Vihmo, ekonomisti 29.9.2015

MARA. pitkän aikavälin näkymät erinomaiset Mara-alalle neljäs vaikea vuosi. Jouni Vihmo, ekonomisti 29.9.2015 pitkän aikavälin näkymät erinomaiset Mara-alalle neljäs vaikea vuosi Jouni Vihmo, ekonomisti 9.9.15 Kohti neljättä taantumavuotta kulutusvetoinen kasvu ei tartu investointituotteita vievään Suomeen Päätoimialojen

Lisätiedot

Suomessa on 20 vuoden kuluttua vain kolme kasvavaa kaupunkiseutua

Suomessa on 20 vuoden kuluttua vain kolme kasvavaa kaupunkiseutua Suomessa on 20 vuoden kuluttua vain kolme kasvavaa kaupunkiseutua Kooste kymmenen kaupunkiseudun väestönkehityksestä vuoteen Alueellinen väestöennuste kertoo, että pääkaupunkiseudun väestö kasvaa 270 000

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2014

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2014 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 25.11. klo 9.00 Työttömyys kasvoi Kainuussa kuussa vähemmän kuin koko maassa keskimäärin Työttömyyden kasvun pääasiallinen syy

Lisätiedot

TIETOISKU 8.6.2015 TURUN MUUTTOVOITTO EI NÄY MUUTTOLIIKKEEN TULOKERTYMISSÄ. Turku

TIETOISKU 8.6.2015 TURUN MUUTTOVOITTO EI NÄY MUUTTOLIIKKEEN TULOKERTYMISSÄ. Turku TIETOISKU 8.6.215 TURUN MUUTTOVOITTO EI NÄY MUUTTOLIIKKEEN TULOKERTYMISSÄ Turun seudun muuttoliikkeessä on tapahtunut merkittävä käänne viime vuosina: Turun muuttotappio on kääntynyt muuttovoitoksi muiden

Lisätiedot

tapahtumassa? Keski-Suomen Aikajana 2 / 2015 Kasvun merkkejä vihdoin näkyvissä ja onko käänne parempaan todella

tapahtumassa? Keski-Suomen Aikajana 2 / 2015 Kasvun merkkejä vihdoin näkyvissä ja onko käänne parempaan todella Keski-Suomen Aikajana 2 / 2015 Kasvun merkkejä vihdoin näkyvissä ja onko käänne parempaan todella tapahtumassa? Lisätietoja: Veli-Pekka Päivänen Olli Patrikainen Uljas Valkeinen 040 5950005 0400 644367

Lisätiedot

Osaavan työvoiman rekrytointi Kainuuseen -hanke Tiedotustilaisuus

Osaavan työvoiman rekrytointi Kainuuseen -hanke Tiedotustilaisuus Osaavan työvoiman rekrytointi Kainuuseen -hanke Tiedotustilaisuus 13.6.2017 13.6.2017 Hankkeen taustaa Valtuustoaloite Kainuussa pitkään jatkanut negatiivinen muuttotase vaatii erityistoimenpiteitä tilanteen

Lisätiedot