Keski-Suomen työllisyyden tilannekuva

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Keski-Suomen työllisyyden tilannekuva"

Transkriptio

1 Keski-Suomen työllisyyden tilannekuva Työvoiman kysyntä elinkeinojen kehitys ja työpaikat 2 Työvoiman tarjonta 3 Kysynnän ja tarjonnan kohtaanto työmarkkinoilla 4 Yhteenveto ja kehittämisehdotuksia

2 Selvityksen taustaa Keski-Suomen maakuntahallitus päätti kokouksessaan 25.8., että Keski-Suomen liitto yhdessä ELY-keskuksen ja TEtoimiston kanssa tekee syksyn aikana analyysin maakunnan työttömyyden kehityksestä, rakenteesta ja taustoista. Selvityksen tekemiseen osallistui: Veli-Pekka Päivänen ja Kirsi Mukkala, Keski-Suomen liitto Lea Goyal, Juha Romula ja Eija Heinonen, Keski-Suomen ELY-keskus Minna Heino, Jaakko Routavaara ja Mirva Pietilä, Keski-Suomen TEtoimisto

3 Työttömyys vähenee ja työllisyys kasvaa pitkän taantuman jälkeen talouden käänne on ollut nopea Työttömyysaste, % Työllisyysaste (15-64 v.), % Keski-Suomi Koko maa Keski-Suomi Koko maa (1-9) (ka Q1,Q2) Syyskuun 2017 työttömyysaste Keski-Suomessa oli 12,0 % edellisen kerran yhtä alhaiseen osuuteen päästiin kuusi vuotta sitten Vuoden 2017 toisen neljänneksen työllisyysaste Keski-Suomessa 68,1 % oli korkein 25 vuoteen Lähde: TEM, työnvälistystilasto; Tilastokeskus, työvoimatutkimus

4 1 TYÖVOIMAN KYSYNTÄ Elinkeinojen kehitys ja työpaikat

5 2010= Keski-Suomen Aikajana: toimialat 4/2017 Liikevaihto Trendi Vuoden 2017 kasvu saakka Keski-Suomi KIBS alat + 14,5 % rakentaminen + 14,1 % matkailu + 7,8 % palvelut + 7,7 % teollisuus + 3,0 % kauppa + 2,1 % Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 C Teollisuus F Rakentaminen G Tukku- ja vähittäiskauppa Muut palvelut (H, I, J, L, M, N, R, S) KIBS-alat (yksityinen sektori) Matkailuala (yksityinen sektori) Tilastokeskus / Asiakaskohtainen suhdannepalvelu Jyväskylän seutu + 7,7 % koko maa + 6,8 % Saarijärven- Viitasaaren seutu + 6,1 % Keski-Suomi + 5,2 % Keuruun seutu + 4,1 % Äänekosken seutu + 3,2 % Jämsän seutu + 1,8 %

6 2010= Keski-Suomen Aikajana: toimialat 4/2017 Henkilöstömäärä Trendi Vuoden 2017 kasvu saakka Keski-Suomi KIBS alat + 9,4 % rakentaminen + 6,7 % palvelut + 3,6 % teollisuus + 3,0 % kauppa + 1,2 % matkailu + 0,8 % Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 C Teollisuus F Rakentaminen G Tukku- ja vähittäiskauppa Muut palvelut (H, I, J, L, M, N, R, S) KIBS-alat (yksityinen sektori) Matkailuala (yksityinen sektori) Tilastokeskus / Asiakaskohtainen suhdannepalvelu Keuruun seutu + 4,6 % Jyväskylän seutu + 3,4 % Keski-Suomi + 2,7 % Koko maa + 2,5 % Äänekosken seutu + 2,1 % Jämsän seutu + 1,9 % Saarijärven- Viitasaaren seutu + 0,4 % Henkilöstömäärät ovat kasvaneet jokaisella toimialalla ja jokaisella seudulla.

7 Työttömien määrä kääntyi laskuun Keski-Suomessa tammikuussa 2016, koko maassa tammikuussa 2017 Työttömien määrä laskenut vuodessa elokuu elokuu 2017 Keski-Suomi - 21,7 % koko maa - 15,7 % Tämän vuoden lopussa työttömiä lienee n , mikä on vähemmän kuin vuonna 2015.

8 Yritystukien heijastus työttömyyden laskuun elinvoimapolitiikassa isoja eroja Myönnetyt yritystuet määrä kpl /% 1 Jyväskylä ,6 % 2 Viitasaari ,0 % 3 Äänekoski ,8 % 4 Saarijärvi ,8 % 5 Pihtipudas ,1 % 6 Jämsä ,1 % 7 Karstula ,0 % 8 Muurame ,8 % 9 Konnevesi ,0 % 10 Petäjävesi ,0 % 11 Keuruu ,5 % 12 Joutsa ,8 % 13 Laukaa ,7 % 14 Uurainen ,5 % 15 Kivijärvi ,7 % 16 Multia ,6 % 17 Kannonkoski ,6 % 18 Hankasalmi ,2 % 19 Kuhmoinen ,2 % 20 Kyyjärvi ,1 % 21 Kinnula ,0 % 22 Luhanka 0 0 0,0 % 23 Toivakka 0 0 0,0 % Työttömyyden lasku % 2015/8-2017/8 1 Kivijärvi -51,20 % 2 Toivakka -44,40 % 3 Viitasaari -41,20 % 4 Petäjävesi -40,10 % 5 Uurainen -34,10 % 6 Kuhmoinen -34,00 % 7 Karstula -32,70 % 8 Hankasalmi -30,10 % 9 Kannonkoski -30,10 % 10 Laukaa -29,80 % 11 Konnevesi -29,50 % 12 Äänekoski -27,50 % 13 Pihtipudas -27,00 % 14 Multia -26,60 % 15 Muurame -24,30 % 16 Saarijärvi -24,20 % 17 Jämsä -23,70 % 18 Keuruu -23,00 % 19 Jyväskylä -23,00 % 20 Joutsa -22,50 % 21 Kyyjärvi -18,30 % 22 Luhanka -17,90 % 23 Kinnula -15,30 % Lähde: EAKR ja maaseuturahaston yritystuet, Keski-Suomen Ely-keskus

9 Yritykset palkkaavat lisää tekijöitä Työntekijämäärän lisäys yrityksissä /2Q Äänekosken seutu Saarijärven-Viitasaaren Keuruun seutu Jämsän seutu Jyväskylän seutu Joutsan seutu Työntekijämäärän lisäys% yrityksissä /2Q -1,0 % 0,0 % 1,0 % 2,0 % 3,0 % 4,0 % 5,0 % Vuosi 2016 Vuosi 2017/2Q Vuosi 2017/2Q Vuosi 2016 Keski-Suomen työpaikoista lähes 70 % on yksityisellä sektorilla. Mikroyritysten osuus työllistäjinä on 31 % (koko maassa 25 %). Pienet (10-49 henkilöä) yritykset työllistävät 23 %, keskisuuret (50-249) 20 % ja suuret (yli 249) 25 %. Viime vuosina suhteellisesti eniten kasvua on ollut keskisuurissa yrityksissä.

10 Yritysten liikevaihtojen kasvu lisää työllisyyttä ja vähentää työttömyyttä Työttömien määrän lasku 2016/8-2017/8 Yritysten työntekijämäärän lisäys /6 Saarijärven-Viitasaaren Äänekosken seutu Jämsän seutu Keuruun seutu Joutsan seutu Jyväskylän seutu Lähde: TEM, työnvälitystilasto Lähde: Tilastokeskus, Asiakaskohtainen suhdannepalvelu Keski-Suomen yritysten henkilöstömäärä on kasvanut vuodessa n henkilöllä ja työttömyys on laskenut samassa ajassa henkilöllä. Työttömyys laskee samassa suhteessa mitä yritykset työllistävät lisää kaikilla seuduilla.

11 Maakunnan sisällä erilaisia työmarkkinoita Multia Jyväskylä Kyyjärvi Äänekoski Karstula Jämsä Viitasaari Pihtipudas Keuruu Kuhmoinen Joutsa Saarijärvi Kannonkoski Kinnula Konnevesi Hankasalmi Laukaa Kivijärvi Luhanka Muurame Toivakka Uurainen Petäjävesi Työpaikkaomavaraisuus 2015 Alueella sijaitsevien työpaikkojen ja alueella asuvan työllisen työvoiman määrän suhde 110 % 108 % 105 % 104 % 103 % 102 % 99 % 98 % 96 % 93 % 91 % 91 % 90 % 88 % 81 % 78 % 73 % 72 % 67 % 65 % 62 % 60 % 58 % 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % 120 % Lähde: Tilastokeskus, työssäkäyntitilasto; Huom. Monitoimipaikkaisten yritysten ja organisaatioiden henkilöstön ja työpaikkojen sijainnin määrittelyssä voi olla epätarkkuutta. Esim. kuntayhtymissä henkilöstö voi kirjautua päätoimipaikan sijainnin mukaan. Maakunnan työpaikoista 70 % sijaitsee Jyväskylän seudulla

12 Työtä ei läheskään aina löydy kotikunnasta pendelöinti yleistyy indeksi v. 2000= Työlliset Jyväskylään pendelöivät (Keski-Suomesta) Pendelöivät Jyväskylästä pendelöivät (Keski-Suomeen) Lähde: Tilastokeskus Keski-Suomessa asuvista työllisistä v pendelöi 19 % ja v jo neljännes (n henkilöä). Kehityksen taustalla vaikuttavat mm. kehyskuntien kasvu ja työssäkäyntialueiden laajeneminen, työpaikkojen keskittyminen ja talouskasvu. Myös etätyö sisältyy pendelöintiin. Pendelöinti yleistyy edelleen ja saavutettavuudella on iso merkitys. Miten sote- ja maakuntauudistus tulee vaikuttamaan?

13 Pendelöintivirrat kunnittain Muilla alueilla työssäkäyvien osuus kunnassa asuvista työllisistä Muurame Uurainen Petäjävesi Toivakka Laukaa Luhanka Kivijärvi Konnevesi Hankasalmi Multia Kannonkoski Joutsa Saarijärvi Kuhmoinen Kyyjärvi Kinnula Keuruu Äänekoski Karstula Pihtipudas Viitasaari Jämsä Jyväskylä Alueen ulkopuolelta tulevien työntekijöiden osuus Jyväskylän kehyskunnissa pendelöintivirrat sekä sisään- että ulospäin ovat suurimpia. Työpaikkaomavaraisimmissa kunnissa Multialla, Jyväskylässä ja Kyyjärvellä alueelle pendelöivien osuus ylittää selvästi alueelta ulos suuntautuvan pendelöinnin. Jyväskylän ulkopuolelta 56 % maakunnan pendelöinnistä suuntautuu keskuskaupunkiin ja 28 % maakunnan ulkopuolelle. Vastaavasti Jyväskylän pendelöinnistä 56 % suuntautuu Keski-Suomen muihin kuntiin. Lähde: Tilastokeskus 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 %

14 2 TYÖVOIMAN TARJONTA

15 Väestö keskittyy Jyväskylän seudulle lähelle palveluja 30 min saavutettavuus (JKL); K-S:n väestöä 52% (v. 2000) K-S:n väestöä 59% (v. 2015) VÄESTÖMUUTOS /8 (ennakko) Kyyjärvi -446 Karstula -946 Kinnula -455 Kivijärvi -466 Kannonkoski -344 Pihtipudas Viitasaari Kasvanut +1,2-24,0 % Vähentynyt -7,4-17,0 % Vähentynyt -18,3-28,9 % Keski-Suomi +3,8 % ( ) Koko maa +6,3 % Saarijärvi Äänekoski Konnevesi -450 Keuruu Multia -509 Uurainen +603 Petäjävesi +178 Laukaa Jyväskylä Muurame Toivakka +28 Hankasalmi -683 Jyväskylään suuntautuvasta tulomuutosta noin 30 % tulee muualta Keski-Suomesta. Lähde: Tilastokeskus Jämsä Kuhmoinen -709 Luhanka -202 Joutsa -818

16 Maahanmuutto pitää yllä maakunnan väestönkasvua (Väestömäärän muutos , henkilömäärä) Luonnollinen väestönmuutos Kuntien välinen nettomuutto Nettomaahanmuutto KESKI-SUOMI Joutsan sk Jyväskylän sk Jämsän sk Keuruun sk Saarijärvi-Viitasaaren sk Väestömäärä kasvoi luonnollisen väestönlisäyksen myötä 2000-luvulla parhaimmillaan henkilöllä vuosittain. Viime vuosina luonnollinen väestönkasvu on hiipunut. Taustalla on koko maassa vaikuttava ilmiö: syntyvyyden lasku ja väestön ikääntyminen. Maahanmuuttajien määrä on selvästi ylittänyt maastamuuttajien määrän. Pidemmällä aikavälillä turvapaikkaperusteinen maahanmuutto nostaa kuitenkin ensisijaisesti vain keskusalueiden väestömäärää. Äänekosken sk Jyväskylän seutu kasvaa sekä syntyvyyden, muuttoliikkeen että maahanmuuton ansiosta Lähde: Tilastokeskus

17 Hiipuuko maakuntien yliopistokaupunkien kasvu? - ovatko työttömät osaajat muuttaneet työn perässä? Väkiluvun kasvu 1Q- 3Q Helsinki 1,13 % 1,15 % 1,38 % Seinäjoki 0,94 % 0,84 % 1,06 % Tampere 1,08 % 1,29 % 1,29 % Turku 1,08 % 0,90 % 0,87 % Jyväskylä 1,22 % 1,02 % 0,58 % Oulu 1,21 % 0,95 % 0,58 % Kuopio 0,66 % 0,66 % 0,23 % Vaasa 0,99 % 0,09 % -1,08 %

18 Väestön ikärakenne 0-14 vuotiaiden osuus kunnan väestöstä vuotiaiden osuus kunnan väestöstä osuus kunnan väestöstä 2016 Lähde: Tilastokeskus

19 Väestö ikääntyy ja työikäisten määrä vähenee (Ikäryhmien muutos , %) Hankasalmi Joutsa Jyväskylä Jämsä Kannonkoski Karstula Keuruu Kinnula Kivijärvi Konnevesi Kuhmoinen Kyyjärvi Laukaa Luhanka Multia Muurame Petäjävesi Pihtipudas Saarijärvi Toivakka Uurainen Viitasaari Viime vuosina työikäisten määrä on kasvanut (< 2 %) vain kolmessa Keski-Suomen kunnassa: Uuraisilla, Muuramessa ja Jyväskylässä. Tällä hetkellä ikääntyvän väestön määrän suhteellinen kasvuvauhti on suurinta ikärakenteeltaan nuorimmissa kunnissa. Äänekoski Lähde: Tilastokeskus -14 % -12 % -10 % -8 % -6 % -4 % -2 % 0 % 2 % 4 % 6 % 8 % 10 % 12 % 14 %

20 Väestöennuste vuoteen 2030 jos mikään ei muutu JOUTSAN SK Huoltosuhde JYVÄSKYLÄN SK Huoltosuhde % % Väestöennusteen mukaan työikäisten osuus kaikilla seuduilla pienenee ja väestöllinen huoltosuhde heikkenee seuraavat 10 vuotta. % JÄMSÄN SK Huoltosuhde Lähde: Tilastokeskus / Väestörakenne ja Väestöennuste

21 KEURUUN SK Huoltosuhde SAARIJÄRVI-VIITASAARI SK Huoltosuhde % 60 % ÄÄNEKOSKEN SK Huoltosuhde % Lähde: Tilastokeskus / Väestörakenne ja Väestöennuste

22 Väestöennusteen mukainen työikäisen väestön osuuden pieneneminen haastaa työmarkkinoita Työikäisen väestön osuus v Lähde: Tilastokeskus, Väestöennuste

23 Työikäisen väestön (18-64 v.) osallistuminen työmarkkinoille vaihtelee (tuoreimmat tiedot vuodelta 2015) Hankasalmi Joutsa Jyväskylä Jämsä Kannonkoski Karstula Keuruu Kinnula Kivijärvi Konnevesi Kuhmoinen Kyyjärvi Laukaa Luhanka Multia Muurame Petäjävesi Pihtipudas Saarijärvi Toivakka Uurainen Viitasaari Äänekoski Työlliset Työttömät Opiskelijat Eläkeläiset Muut työvoiman ulkopuolella olevat 62 % 63 % 63 % 64 % 59 % 60 % 62 % 57 % 57 % 66 % 62 % 63 % 69 % 65 % 62 % 73 % 66 % 63 % 60 % 69 % 68 % 60 % 61 % 13 % 14 % 14 % 15 % 17 % 18 % 13 % 17 % 14 % 5 % 13 % 15 % 14 % 5 % 13 % 4 % 13 % 12 % 7 % 5 % 11 % 4 % 15 % 4 % 5 % 5 % 4 % 3 % 3 % 13 % 13 % 17 % 18 % 13 % 15 % 14 % 13 % 5 % 9 % 11 % 13 % 4 % 3 % 15 % 14 % 11 % 5 % 7 % 14 % 6 % 10 % 14 % 18 % 5 % 6 % 14 % 12 % 14 % 13 % 4 % 5 % 10 % 9 % 17 % 16 % 6 % 5 % 14 % 12 % 7 % 6 % 4 % 4 % 5 % 4 % 6 % 5 % 5 % 4 % 5 % 5 % 4 % 5 % 7 % 4 % 4 % 4 % 4 % 4 % 5 % 3 % 6 % Lähde: Tilastokeskus 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 %

24 Työllisten koulutusaste

25 3 KYSYNNÄN JA TARJONNAN KOHTAANTO TYÖMARKKINOILLA

26 Työttömyysasteen kehitys kohti valoa Elokuu 2015 Elokuu 2016 Elokuu 2017 Lähde: TEM, Työnvälitystilasto

27 Työttömien määrä vähentynyt jopa 5 500:lla viimeisten kahden vuoden aikana (8/2015-8/2017) Työttömien määrän suhteellinen muutos 8/2015-8/2017, suluissa henkilömäärät Päättyneiden työttömyysjaksojen syyt Muu syy tai ei tietoa; 16 % Välitetty työhön yl. työmarkk.; 4 % Työllistetty; 5 % Lomautus/lyh.työvko päättynyt; 7 % Siirt. työvoiman ulkopuolelle; 8 % Aloitt. omaehtoisen opiskelun; 2 % Aloitt. kuntoutt. työtoiminnan; 4 % Saanut itse työtä; 26 % Aloitt. valmennuksen / kokeilun; 20 % Aloittanut muun koulutuksen; 1 % Aloitt. työvoimakoulutuksen; 6 % Lähde: TEM, Työnvälitystilasto

28 Käänne myös pitkäaikaistyöttömyydessä Pitkäaikaistyöttömien osuus työttömistä työnhakijoista 8/2017 (suluissa lkm)

29 Työttömyys on laskenut kaikissa ikäryhmissä Nuorten (alle 25 v.) osuus työttömistä työnhakijoista 8/2017 (suluissa lkm) Suhteellisesti eniten työttömyys aleni yli 64 (-64 %) ja vuotiaissa (-32 %) yhteensä noin henkilöä. Työttömien työnhakijoiden haastattelujen kautta oletettavasti osa iäkkäämmistä on ohjautunut esim. eläkkeelle tai muihin palveluihin. Myös pitkäaikaissairaiden ja ulkomaalaisten työttömien joukko on vähentynyt noin 600 henkilöllä.

30 Avoimet työpaikat kasvussa lähes kaikissa kunnissa Avoimiksi ilmoitetut työpaikat Keski-Suomen TE-toimistossa. Suluissa muutos vastaaviin lukuihin.

31 Keski-Suomen työmarkkinoiden kysyntä POHJOINEN KESKI-SUOMI Metallialan moniosaajat Kokoonpano, leikkaus, hitsaus, asennus, pintakäsittely. Metalli lvi osaajayhdistelmä. Metallialan erityisosaat CNC-koneistajat, puu-ja metalliala Hitsaajat, luokkahitsaustaitoiset Ajoneuvoasentajat, raskaankalustonasentajat Kaupan ala Myyjät, kokeneet myymäläkassatyöntekijät Myyntiedustajat, puhelinmyyjät Ravitsemusala Keittiötyöntekijät/kokit; Terveydenhuoltoala Sairaanhoitajat, lähihoitajat, lääkärit Rakennusala Moniosaajat Saneerauskohteiden erityisosaajat JYVÄSSEUTU ICT-ala (myynti-/markkinointitaidot) Sovellusohjelmoijat, koodarit Ohjelmisto- ja sovellussuunnittelijat Sovellusarkkitehdit Kaupan ala Myyntineuvottelija, puhelinmyyjä Rakennusala Rakennusinsinöörit, työnjohtajat Rakennusalan perustyöntekijät sekä uudis- että saneerausrakentamiseen Metalliala (piirustustenlukutaito) Hitsaajat Hitsaustaitoiset asentajat Terveydenhuoltoala Puheterapeutit Lähihoitajat, sairaanhoitajat, lääkärit Ravitsemusala Keittiömestarit, kokit Tarjoilijat ETELÄINEN-LOUNAINEN KESKI-SUOMI Sosiaali- ja terveydenhuoltoala Sosiaalialan erityisasiantuntijat Sairaanhoitajat, lähihoitajat Ravintola- ja suurtaloustyöntekijät, kokit Kiinteistönhuoltoala, laitossiivoojat Metallialan erityisosaajat; Hitsaajat, ohutlevysepät CNC-koneistajat + CAD osaaminen Logistiikka-alan ammattilaiset; Kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat Maa- ja metsätaloustyökoneiden kuljettajat Maansiirtokoneiden kuljettajat Lähteet: Työnvälitystilasto 2017, Ammattibarometri 09/2017, Keski- Suomen TE-toimiston yrityskäynnit Minna Heino, palvelujohtaja, Työnvälitys- ja yrityspalvelut

32 Työvoiman kysyntään liittyviä ilmiöitä ja trendejä 1(3) Kysynnän lisääntyminen näkyy selkeästi uusien avoimien työpaikkojen määrän kasvuna. Syyskuussa kasvua Keski- Suomessa 33 % Huutava pula rakennusalan vastaavista rakennusmestareista ja työnjohtajista. Metallipuolen moniosaajien tarve lisääntymässä, jopa eri alojen yhdistäminen (metallialan osaaminen lvi-alan osaaminen) Lähde: Keski-Suomen TE-toimisto

33 Työvoiman kysyntään liittyviä ilmiöitä ja trendejä 2(3) Perusammatit vähenemässä? Osaamisen kysyntä laaja-alaistuu myös suorittavan tason ammateissa, esim. autonasentajalla hitsausosaamista, rakennusmiehellä vähintään C-ajokortin vaativia logistiikkataitoja, koodarille kansainvälistä myyntiosaamista Erityisesti rakennus- ja metallialalle syntynyt ilmiö alihankintaurakointiketjuista. Kaupan alan myyjien ja ravintola-/keittiöalan ammattilaisten kysyntä pitkälti osa-aikatyöhön ja keikkatyöhön perustuvaa > vaihtuvuus työntekijöissä suurta erityisesti nuorten vastavalmistuneiden osalta Lähde: Keski-Suomen TE-toimisto

34 Työvoiman kysyntään liittyviä ilmiöitä ja trendejä 3(3) Yhä useammalta ammattilaiselta edellytetään matkustusvalmiutta. Toimipisteet ja työkohteet sijaitsevat eri puolilla Suomea Tuotantoteollisuuden kasvaminen näkyy selkeästi myös taloushallinnon osaajien ja palvelualan ammattilaisten kysynnän lisääntymisenä (mm. pohjoisessa Keski- Suomessa tarve tilinpäätöstaitoisille kirjanpitäjille ja ravintola/kahvilatyöntekijöille lisääntynyt) Rekrytointikoulutuksen kysyntä kasvanut monialaisempana ja maantieteellisesti kattavampana Rekrytointiin syntynyt uusi ilmiö -> Suuret rekrytoinnit, jotka kattavat useamman eri maakunnan tai koko Suomen Lähde: Keski-Suomen TE-toimisto

35 Työllisyyden paraneminen vahvistaa kuntatalouden kantokykyä Muurame KOKO MAA Jyväskylä Laukaa KESKI-SUOMI Toivakka Uurainen Petäjävesi Konnevesi Jämsä Äänekoski Hankasalmi Pihtipudas Keuruu Saarijärvi Kyyjärvi Viitasaari Joutsa Karstula Multia Luhanka Kannonkoski Kuhmoinen Kinnula Kivijärvi Taloudellinen huoltosuhde 2015 Työttömien ja työvoiman ulkopuolella olevien määrä sataa työllistä kohden Korkea taloudellinen huoltosuhde heikentää veropohjaa ja lisää julkisia menoja. Työllisyyden paraneminen on avaintekijä, sillä pelkästään väestön ikääntyminen heikentää huoltosuhdetta edelleen tulevina vuosina. Lähde: Tilastokeskus

36 Kuntien osarahoittaman työmarkkinatuen määrä laskee viiveellä, Jyväskylä Muut K-S kunnat Muut Keski-Suomen kunnat: 6,8 M (-3,0 % edellivuoden vastaavasta) Jyväskylä: 14,1 M (+3,3 % edellisvuoden vastaavasta) Yritysten menestys ja työllisyyden paraneminen vahvistavat kuntien taloutta, mm. verotulojen kasvun ja ns. sakkomaksujen alenemisen myötä vaikutukset viiveellä ,1-9 Vuodesta 2015 alkaen: päivää työmarkkinatukea saaneiden osalta kuntien vastuu 50 % päivää työmarkkina-tukea saaneiden osalta kuntien vastuu 70 % Aiemmin rajana 500 päivää, jonka jälkeen kuntien vastuu 50 % Lähde: Kela Huom. 300-päiväisten ja vähintään vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleiden määrää ei voi verrata sillä 300 pv:n työttömyysajan työmarkkinatukipäivien kertymä on voinut kertyä useassa eri osassa. Kertymä nollautuu vain silloin, kun henkilö täyttää työssäoloehdon eli on vähintään puoli vuotta ansiotyössä. Esim. työvoimahallinnon tarjoama aktivointitoimenpide katkaisee työttömyysjakson (pitkäaikaistyöttömyyden), mutta ei nollaa työmarkkinatuen työttömyyspäivien kertymää. Tästä syystä 300-päiväiset ovat paljon laajempi joukko kuin työvoimahallinnon tilastoimat pitkäaikaistyöttömät.

37 4 YHTEENVETO JA KEHITTÄMISEHDOTUKSIA

38 1 Keski-Suomen sisällä on hyvin erilaisia työmarkkinoita Keskuskaupunki Jyväskylä Kasvavat kehyskunnat Teollisuuskaupungit Äänekoski ja Jämsä Seutukeskukset Keuruu, Saarijärvi ja Viitasaari Reuna-alueet, esim. yksi iso työllistäjä Työvoiman kysyntä kasvaa kaikilla seuduilla ja kaikilla toimialoilla yritysten liikevaihtojen kasvun myötä, työttömyys laskee enemmän kuin työpaikkoja syntyy. 2 Työvoiman riittävyys Työvoiman tarjonnassa on isoja alueellisia eroja väestön ikärakenteesta ja osallistumisasteesta johtuen. Työvoimapulaa on myös pienillä paikkakunnilla. Huoltosuhteet kehittyvät huolestuttavasti ja työikäinen väestö vähenee. Työvoiman saatavuus on keskeinen yritysten sijoittumistekijä - miten estetään pullonkaulat ja negatiivinen kierre, ja mahdollistetaan suotuisan kehityksen jatkuvuus? Muuttoliike on valikoivaa ja se kohdistuu työikäiseen väestöön. Kuntien välinen muuttoliike ja luonnollinen väestönkasvu ovat negatiivisia muulla kuin Jyväskylän seudulla, ja kaikilla seuduilla nettomaahanmuutto on plussalla. Pitäisikö työperäistä maahanmuuttoa edistää aktiivisesti, vrt. case Närpiö?

39 Pendelöinti on vilkasta ja työpaikkojen keskittyessä edelleen kasvussa. Saavutettavuudella on iso merkitys. Eläkeiän noston vaikutus työvoiman saatavuuteen? Mitä muutokset merkitsevät soten palvelujen ja tuottamisen kannalta, löytyykö työntekijöitä kaikkiin sote-keskuksiin? 3 Osaamisen kohtaanto työmarkkinoilla Työvoiman kysynnän ja tarjonnan sekä osaamisen kohtaantoon tulee löytää uusia malleja esim. ammatillisen koulutuksen uudistuksen yhteydessä. Tarvitaan yrittäjien, kuntien ja kouluttajatahojen yhteinen tahtotila. Voisiko Saarijärvi-Viitasaaren ESR rahoilla käynnistää uudenlaista työpaikoilla tapahtuvaa ammatillista koulutusta? Koulutuksen työssäoppimisen ja rekrytointikoulutuksen väylät tulee hyödyntää täysimääräisesti osaajien löytämisessä. 4 Elinvoiman vahvistaminen kuntien tehtävänä korostuu Sote- ja maakuntauudistus vie kunnilta ison osan tehtäviä ja elinvoiman kehittäminen nousee sivistystoimen ohella kunnan tärkeimmäksi tehtäväksi, eli tarvitaan kuntakohtainen elinvoimastrategia. Elinvoimaa luodaan myös yhteistyöllä. Ajattelutavan ja toimenpiteiden muutos työssäkäyntialueista toiminnallisiin alueisiin. Kuntatalous vahvistuu kannattavista ja kasvavista yrityksistä sekä työllistyvistä asukkaista.

1. Työvoiman kysyntä elinkeinojen kehitys ja työpaikat

1. Työvoiman kysyntä elinkeinojen kehitys ja työpaikat Keski-Suomen työllisyyden tilannekuvan tiivistelmä Julkaisuvapaa 6.11.2017 klo 13.00 Työttömyys vähenee ja työllisyys kasvaa pitkän taantuman jälkeen talouden käänne on ollut nopea. Syyskuun 2017 työttömyysaste

Lisätiedot

TILASTOJA KESKI-SUOMESTA

TILASTOJA KESKI-SUOMESTA 30.1.2019 Kirsi Mukkala TILASTOJA KESKI-SUOMESTA Tietojen lähteenä: Tilastokeskus 1 VÄESTÖMÄÄRÄN KEHITYS Väestötiedot 2018 ovat Tilastokeskuksen ennakkotietoja Maakuntien väestömuutos 2018 (ennakko), %

Lisätiedot

TILASTOJA KESKI-SUOMESTA

TILASTOJA KESKI-SUOMESTA 27.1.2017 Kirsi Mukkala TILASTOJA KESKI-SUOMESTA Tietojen lähteenä: Tilastokeskus 1 VÄESTÖMÄÄRÄN KEHITYS Maakuntien väestömuutos 2016, % (palkin perässä maakunnan väestömäärä 31.12.2016, ennakko) Uusimaa

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 2/2018

Keski-Suomen Aikajana 2/2018 Keski-Suomen Aikajana 2/2018 Tilanne 31.12.2017 #keskisuomi vakaan #kasvunmaakunta kasvu jatkui hyvänä 2017 vientiteollisuus oivassa vedossa Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto 2010= 125 120 Keski-Suomen

Lisätiedot

MAAKUNNAN TILA JA LÄHIAJAN HAASTEET

MAAKUNNAN TILA JA LÄHIAJAN HAASTEET 5.10.2012 MAAKUNNAN TILA JA LÄHIAJAN HAASTEET Anita Mikkonen 1 KESKI-SUOMEN VISIO Yhteistyön, yrittäjyyden ja osaamisen Keski-Suomi Maakuntavaltuuston hyväksymä 8.6.2010 1. Uusimpia tilastoja ja ennakointia:

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 3/2017

Keski-Suomen Aikajana 3/2017 Keski-Suomen Aikajana 3/2017 Maakuntahallitus 25.8.2017 #keskisuomi #kasvunmaakunta kasvu kiihtyi teollisuuden avulla ja on syntynyt positiivinen kasvunkierre Aikajana 4/2017 julkaistaan lokakuun alussa

Lisätiedot

Tähän kalvosarjaan on koottuna elinkeinotilastoja keväällä 2013 käytettävissä olevista tiedoista

Tähän kalvosarjaan on koottuna elinkeinotilastoja keväällä 2013 käytettävissä olevista tiedoista Tähän kalvosarjaan on koottuna elinkeinotilastoja keväällä 213 käytettävissä olevista tiedoista Laatija kunnanjohtaja elinkeino- ja työllisyyspoliittisen ohjelman laadinnan yhteydessä Kunnan väestön jakautuminen

Lisätiedot

Keski-Suomi nyt entä tulevaisuudessa?

Keski-Suomi nyt entä tulevaisuudessa? Keski-Suomi nyt entä tulevaisuudessa? Keskisuomalaistaustaisten vaikuttajien tapaaminen 8.12.2015, Botta, Helsinki Maakuntajohtaja, Anita Mikkonen Keski-Suomessa on 23 kuntaa, joissa asuu 5 % koko maan

Lisätiedot

MENOT JA RAHOITUS Yhteensä %-osuus. Henkilöstömenot, joista Projektiin palkattava henkilöstö Työpanoksen siirto

MENOT JA RAHOITUS Yhteensä %-osuus. Henkilöstömenot, joista Projektiin palkattava henkilöstö Työpanoksen siirto 942 538 965 729 1 908 267 63,3 % 716 038 784 229 1 500 267 49,8 % 226 500 181 500 408 000 13,5 % 492 298 468 783 961 081 31,9 % 253 750 188 750 442 500 14,7 % 7 000 5 000 12 000 0,4 % 24 278 20 763 45

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.1.2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.2.2015 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 2/2018

Keski-Suomen Aikajana 2/2018 Keski-Suomen Aikajana 2/2018 Tilanne 31.12.2017 #keskisuomi vakaan #kasvunmaakunta kasvu jatkui hyvänä 2017 vientiteollisuus oivassa vedossa Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Tuoreimmat käänteet

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 1/2018

Keski-Suomen Aikajana 1/2018 Keski-Suomen Aikajana 1/2018 Tilanne 30.9.2017 #keskisuomi #kasvunmaakunta kasvu jatkui hyvänä heinä-syyskuussa vientiteollisuus oivassa vedossa Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Tuoreimmat käänteet

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 4/2017

Keski-Suomen Aikajana 4/2017 Keski-Suomen Aikajana 4/2017 Tilanne 30.6.2017 #keskisuomi #kasvunmaakunta kasvu jatkui kiivaana vuoden 2017 ensimmäisellä puoliskolla Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Tuoreimmat käänteet liiketoiminnan

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ ELOKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.8.2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.9.2015 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ LOKAKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.10.2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.11.2015 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ MARRASKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.11.2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.12.2015 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 2/2019 Tilanne

Keski-Suomen Aikajana 2/2019 Tilanne Keski-Suomen Tilanne 31.12.2018 Kasvu jatkui hyvänä koko vuoden, tosin hieman koko maata pienempänä Kovin kasvu oli Äänekosken seudulla Teollisuuden investoinneilla on iso merkitys Henkilöstömäärä on lisääntynyt

Lisätiedot

LAUKAAN TILASTOKATSAUS TYÖVOIMA JA TYÖPAIKAT

LAUKAAN TILASTOKATSAUS TYÖVOIMA JA TYÖPAIKAT LAUKAAN TILASTOKATSAUS TYÖVOIMA JA TYÖPAIKAT 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 TYÖVOIMA LAUKAASSA 1990-2011 9000 8000 7000 6000 5000

Lisätiedot

Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto

Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Keski-Suomen Tilanne 31.3.2019 Rakentamisen ja yksityisten palveluiden kasvu on jatkunut. Suhdannehuippu ohitettu viennissä, teollisuudessa ja kaupan alalla. Kovin kasvu oli Äänekosken ja Saarijärven-Viitasaaren

Lisätiedot

Saarijärven-Viitasaaren seutuedustajiston kannanotto, yhteenveto liitteistä

Saarijärven-Viitasaaren seutuedustajiston kannanotto, yhteenveto liitteistä Saarijärven-Viitasaaren seutuedustajiston kannanotto, yhteenveto liitteistä Saarijärven-Viitasaaren seutukunnan aseman huomioiminen Manner- Suomen rakennerahastojen tulevan ohjelmakauden valmistelussa

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.1.2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.2.2014 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

Koko maan tarkastelussa Pohjois-Suomessa kovin kasvu nykyisellä EUohjelmakaudella. Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto

Koko maan tarkastelussa Pohjois-Suomessa kovin kasvu nykyisellä EUohjelmakaudella. Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Keski-Suomen Tilanne 30.6.2019 Matkailun, kaupan ja palveluiden kasvu on jatkunut kohtuullisena. Suhdannehuippu ohitettu viennissä, teollisuudessa ja rakentamisessa. Kovin kasvu Saarijärven-Viitasaaren

Lisätiedot

KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus

KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Helmikuun lopussa Keski Suomessa oli 22 023 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kyyjärvi 15,3 Keuruu 16,2 Kinnula 20,5 Kivijärvi 20,4 Kannonkoski

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 2/2019 Tilanne

Keski-Suomen Aikajana 2/2019 Tilanne Keski-Suomen Tilanne 31.12.2018 Kasvu jatkui hyvänä koko vuoden, tosin hieman koko maata pienempänä Kovin kasvu oli Äänekosken seudulla Teollisuuden investoinneilla on iso merkitys Henkilöstömäärä on lisääntynyt

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 4/2018 Tilanne #keskisuomi #kasvunmaakunta Kasvun vauhti tasaantui hieman, mutta jatkui hyvänä alkuvuonna 2018.

Keski-Suomen Aikajana 4/2018 Tilanne #keskisuomi #kasvunmaakunta Kasvun vauhti tasaantui hieman, mutta jatkui hyvänä alkuvuonna 2018. Keski-Suomen Aikajana 4/2018 Tilanne 30.6.2018 #keskisuomi #kasvunmaakunta Kasvun vauhti tasaantui hieman, mutta jatkui hyvänä alkuvuonna 2018. Vienti vetää ja teknologiateollisuus kovin kasvaja Veli-Pekka

Lisätiedot

KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus

KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työttömien määrässä selvä vähennys vuoden takaiseen Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kyyjärvi 15,3 Keuruu 14,3 Kinnula 19,4 Kivijärvi 18,6 Kannonkoski 18,5 Karstula

Lisätiedot

KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus

KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työttömyys vähenee edelleen kohisten Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kyyjärvi 10,5 Keuruu 11,8 Kinnula 15,5 Kivijärvi 9,5 Kannonkoski 11,3 Karstula 13,0 Saarijärvi

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.12.2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.1.2016 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomen historiallinen työttömyysvuosi päättyi samoihin

Lisätiedot

KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus

KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Toukokuun lopussa Keski Suomessa oli 20 337 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kyyjärvi 13,2 Keuruu 14,0 Kinnula 16,8 Kivijärvi 15,7 Kannonkoski

Lisätiedot

KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus

KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Huhtikuun lopussa Keski Suomessa oli 20 815 työtöntä työnhakijaa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kyyjärvi 13,4 Keuruu 14,9 Kinnula 19,2 Kivijärvi 17,6 Kannonkoski

Lisätiedot

Yhteenveto kuntien arvioiduista menoista

Yhteenveto kuntien arvioiduista menoista Yhteenveto kuntien arvioiduista menoista Hoitopalvelujen myyntitulot eli laskutus kunnilta sisältävät: Erikoissairaanhoidon palvelut, joihin kuuluvat omana toimintana tuotetut palvelut ja hoito muissa

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) joulukuu 2017 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) huhtikuu 2018 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ MAALISKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.3.2015 Julkaisuvapaa torstaina 23.4.2015 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa

Lisätiedot

KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus

KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työttömiä työnhakijoita Keski Suomessa pitkästä aikaa alle 20 000! Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kyyjärvi 13,6 Keuruu 13,7 Kinnula 16,6 Kivijärvi 15,9 Kannonkoski

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) maaliskuu 2017 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ KESÄKUU 2014 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.6.2014 Julkaisuvapaa tiistaina 22.7.2014 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa

Lisätiedot

KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus

KESKI SUOMI. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työttömyys laskee hiljalleen edelleen Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Kyyjärvi 11,0 Keuruu 12,5 Kinnula 16,7 Kivijärvi 13,9 Kannonkoski 15,1 Karstula 15,5 Saarijärvi

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ MARRASKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.11.2012 Julkaisuvapaa perjantaina 21.12.2012 klo 9:00 Työnhakijat Työttömyys jatkaa kasvuaan. Keski-Suomessa oli työ- ja

Lisätiedot

Kuntauudistus Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri

Kuntauudistus Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Kuntauudistus Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Keski-Suomen maakuntavaltuusto Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen Kuntauudistuksen tavoitteena on vahvoihin peruskuntiin pohjautuva

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.6.2015

Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.6.2015 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.6.2015 Julkaisuvapaa tiistaina 21.7.2015 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 1/2017 Tilanne

Keski-Suomen Aikajana 1/2017 Tilanne Keski-Suomen Aikajana 1/2017 Tilanne 30.9.2016 Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Aikajana 2/2017 julkaistaan huhtikuun alussa, tilanne 31.12.2016 Veli-Pekka Päivänen Olli Patrikainen Uljas Valkeinen

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ SYYSKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.9.2015 Julkaisuvapaa tiistaina 20.10.2015 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Syyskuu 2015 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

ICT-sektorin työttömyystilanne Pohjois-Pohjanmaalla - heinäkuu Jarkko Pietilä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

ICT-sektorin työttömyystilanne Pohjois-Pohjanmaalla - heinäkuu Jarkko Pietilä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ICT-sektorin työttömyystilanne Pohjois-Pohjanmaalla - heinäkuu 2015 - Jarkko Pietilä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 27.8.2015 Taustaksi ICT-sektorin määritys perustuu vahvasti valintoihin mitä aloja, luokkia

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 3/2018 Tilanne #keskisuomi #kasvunmaakunta kasvu kiihtyi talvella 2018 vienti vetää ja teollisuus kovassa kasvussa

Keski-Suomen Aikajana 3/2018 Tilanne #keskisuomi #kasvunmaakunta kasvu kiihtyi talvella 2018 vienti vetää ja teollisuus kovassa kasvussa Keski-Suomen Aikajana 3/2018 Tilanne 31.3.2018 #keskisuomi #kasvunmaakunta kasvu kiihtyi talvella 2018 vienti vetää ja teollisuus kovassa kasvussa Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Tuoreimmat käänteet

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) maaliskuu 2016 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ MAALISKUU 2013 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 28.3.2013 Julkaisuvapaa tiistaina 23.4.2013 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2013 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.1.2013 Julkaisuvapaa tiistaina 26.2.2013 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ HELMIKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 27.2.2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.3.2015 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

MAAKUNNAN TILA JA LÄHIAJAN HAASTEET

MAAKUNNAN TILA JA LÄHIAJAN HAASTEET 11.10.2011 Kuntaliiton maakuntakierros MAAKUNNAN TILA JA LÄHIAJAN HAASTEET maakuntajohtaja Anita Mikkonen 1 Luonnollinen väestölisäys, nettomaassamuutto ja nettosiirtolaisuus Keski-Suomessa 2001-2010 1200

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Tammikuu 2015 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

ICT-sektorin työttömyystilanne Pohjois-Pohjanmaalla - lokakuu

ICT-sektorin työttömyystilanne Pohjois-Pohjanmaalla - lokakuu ICT-sektorin työttömyystilanne Pohjois-Pohjanmaalla - lokakuu 2016 - Jarkko Pietilä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Taustaksi ICT-sektorin määritys perustuu vahvasti valintoihin mitä aloja, luokkia tai ryhmiä

Lisätiedot

Maakunnan muutokset kiinteistö- ja rakennusalan näkökulmasta

Maakunnan muutokset kiinteistö- ja rakennusalan näkökulmasta Maakunnan muutokset kiinteistö- ja rakennusalan näkökulmasta RT:n ja RAKLIn ajankohtaisseminaari 18.1.2017 Keski-Suomi #kasvunmaakunta Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Veli-Pekka Päivänen Olli Patrikainen

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Joulukuu 2015 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Lokakuu 2015 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Marraskuu 2015 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Keski-Suomen kaupallinen palveluverkko Kaupan keskukset ja kehitysmahdollisuudet. Liite 3. Kuntakartat (verkkoliite)

Keski-Suomen kaupallinen palveluverkko Kaupan keskukset ja kehitysmahdollisuudet. Liite 3. Kuntakartat (verkkoliite) Keski-Suomen kaupallinen palveluverkko Kaupan keskukset ja kehitysmahdollisuudet Liite 3. Kuntakartat (verkkoliite) Kuntakartat liittyvät Keski-Suomen liiton Defris-hankkeen Palveluselvitykseen. Jokaisesta

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2013 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.4.2013 Julkaisuvapaa tiistaina 21.5.2013 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.1.2012 Julkaisuvapaa tiistaina 21.2.2012 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa

Lisätiedot

ICT-sektorin työttömyystilanne Pohjois-Pohjanmaalla - joulukuu

ICT-sektorin työttömyystilanne Pohjois-Pohjanmaalla - joulukuu ICT-sektorin työttömyystilanne Pohjois-Pohjanmaalla - joulukuu 2015 - Jarkko Pietilä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Taustaksi ICT-sektorin määritys perustuu vahvasti valintoihin mitä aloja, luokkia tai

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ MAALISKUU 2014 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.3.2014 Julkaisuvapaa torstaina 24.4.2014 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ SYYSKUU 2014 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.9.2014 Julkaisuvapaa tiistaina 21.10.2014 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 3/2017

Keski-Suomen Aikajana 3/2017 Keski-Suomen Aikajana 3/2017 Tilanne 31.3.2017, julkaisuvapaa 4.7.2017 klo 10.00 #keskisuomi #kasvunmaakunta kasvu kiihtyi teollisuuden avulla ja on syntynyt positiivinen kasvunkierre Aikajana 4/2017 julkaistaan

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyden ja talouden kehitys

Satakunnan työllisyyden ja talouden kehitys Satakunnan työllisyyden ja talouden kehitys Syksy 2017 Hannu Ahvenjärvi ja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus 29.9.2017 Työllisyyskehitys Satakunnassa Työttömyyden kasvu taittui v. 2016. Tänä vuonna

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2013 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.7.2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.8.2013 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana I / 2015

Keski-Suomen Aikajana I / 2015 Keski-Suomen Aikajana I / 2015 Tuoteseloste Tietojen lähteenä on Tilastokeskuksen asiakaskohtainen suhdannepalvelu. Lisäksi tietoja on täydennetty muutamilla muilla Tilastokeskuksen tiedoilla (väestö,

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 2/2017

Keski-Suomen Aikajana 2/2017 Keski-Suomen Aikajana 2/2017 Tilanne 31.12.2016 #keskisuomi #kasvunmaakunta on totta, kovat kasvuluvut pöytään vuodelta 2016 Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Aikajana 3/2017 julkaistaan elokuun

Lisätiedot

Maakuntien suhdannekehitys Kuviot

Maakuntien suhdannekehitys Kuviot Maakuntien suhdannekehitys 2011-2013 Kuviot TEM/ Alueosasto Ilkka Mella, Laura Pouru TEM-analyyseja 48/2013 www.tem.fi/julkaisut Työttömyysaste maakunnittain 1990-2012 ja 2013-2016 Lähde: Tilastokeskus,

Lisätiedot

Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin

Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin Espoo Valtuuston seminaari 22.4.2015 Seppo Laakso, Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin Helsingin seudun kasvu 2000-luvulla Bruttokansantuote v. 2010 hinnoin, Ind.2000=100

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ HELMIKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 29.2.2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.3.2012 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

Toimivat työmarkkinat - osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen 27.11.2008 Jyväskylä

Toimivat työmarkkinat - osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen 27.11.2008 Jyväskylä Toimivat työmarkkinat - osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen 27.11.2008 Jyväskylä Kommenttipuheenvuoro: Keski-Suomen malli aluetalouden näkökulmasta Hannu Tervo Kansantaloustieteen professori, JY 1 Toimivat

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ JOULUKUU 2014 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.12.2014 Julkaisuvapaa tiistaina 20.1.2015 klo 9:00 Työnhakijat Vuosi 2014 oli kolmas peräkkäinen työttömyyden kasvuvuosi.

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Elokuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys jatkoi laskuaan elokuussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ SYYSKUU 2013 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.9.2013 Julkaisuvapaa tiistaina 22.10.2013 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

ICT-sektorin työttömyystilanne Pohjois-Pohjanmaalla - huhtikuu

ICT-sektorin työttömyystilanne Pohjois-Pohjanmaalla - huhtikuu ICT-sektorin työttömyystilanne Pohjois-Pohjanmaalla - huhtikuu 2016 - Jarkko Pietilä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Taustaksi ICT-sektorin määritys perustuu vahvasti valintoihin mitä aloja, luokkia tai

Lisätiedot

Työllisyystilanne ja sen muutokset Kainuussa

Työllisyystilanne ja sen muutokset Kainuussa Työllisyystilanne ja sen muutokset Kainuussa Juha Puranen KAINUU-OHJELMA ----> Hyvinvointifoorumi

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.10.2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.11.2012 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa

Lisätiedot

Toimintaympäristön muutokset. Jyväskylän selvitysalue 25.4.2014 Heikki Miettinen

Toimintaympäristön muutokset. Jyväskylän selvitysalue 25.4.2014 Heikki Miettinen Toimintaympäristön muutokset Jyväskylän selvitysalue 25.4.2014 Heikki Miettinen Kunnan elinvoimaisuuden indikaattorit Työpaikat Työvoima Koulutus Työlliset Työttömyys Verotettavat tulot Muutto Sairastavuus

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus heinäkuu 2015

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus heinäkuu 2015 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 25.8.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi Iitti

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019

Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-1/2019 20 18 16 14 12 11,9 2016 2017 2018 2019 10 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Kesäkuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys nopeassa laskussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa ja Turun

Lisätiedot

Maakunnan väestö-, elinkeino- ja työllisyyskehitys sekä asumisen kehittämisen näkymät

Maakunnan väestö-, elinkeino- ja työllisyyskehitys sekä asumisen kehittämisen näkymät Maakunnan väestö-, elinkeino- ja työllisyyskehitys sekä asumisen kehittämisen näkymät 23.10.2013 Kimmo Niiranen Maakunta-asiamies Tilastokatsaus mm. seuraaviin asioihin: Väestökehitys Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Työttömyys kasvoi Etelä-Savossa heinäkuussa. Työllisyyskatsaus, heinäkuu klo 9.00

Työttömyys kasvoi Etelä-Savossa heinäkuussa. Työllisyyskatsaus, heinäkuu klo 9.00 NÄKYMIÄ ELOKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Työttömyys kasvoi Etelä-Savossa heinäkuussa Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2015 25.8.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli heinäkuun lopussa työttömänä

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Syyskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys jatkoi laskuaan syyskuussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus lokakuu 2015

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus lokakuu 2015 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.11.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi Iitti

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, heinäkuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, heinäkuu 2015 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 25.8. klo 9.00 Työttömyys kasvaa, mutta hitaasti Naisten työttömyys kasvaa, miesten vähenee Työttömyyden kasvu jatkui myös kuussa,

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Maaliskuu 2019

Työttömyyskatsaus Maaliskuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-3/2019 20 18 16 14 12 10 11,0 2016 2017 2018 2019 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Maaliskuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 34 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2013 kolmannella neljänneksellä 73,3 prosenttia. Työllisyysaste on ollut laskussa vuoden 2012 alusta

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus syyskuu 2015

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus syyskuu 2015 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 20.10.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi Iitti

Lisätiedot

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2014

Työpaikat, työlliset ja pendelöinti 2014 Irja Henriksson 14.11.2016 Työpaikat, työlliset ja pendelöinti Vuoden lopussa Lahdessa oli 50 138 työpaikkaa ja työllisiä 46 238. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 2,5 % ja työllisten 2,1 %. Luvut ovat

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne 24.5.2018 päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 2 Seuraava päivitys 14.11.2018 Työpaikat toimialoittain

Lisätiedot

Tilastokooste 2014. Kehittämisyhtiö Keulink Oy

Tilastokooste 2014. Kehittämisyhtiö Keulink Oy Tilastokooste 2014 Kehittämisyhtiö Keulink Oy Sisältö: 1. Työpaikat 2. Osaava työvoima 3. Väkiluvun kehitys 4. Huoltosuhde 5. Yritysten määrän kehitys 6. Myönnetyt yritystuet 7. Teollisuuden kehitys 8.

Lisätiedot

Etelä-Savossa TE-toimiston aktivointipalveluissa 350 henkilöä edellisvuoden lokakuuta vähemmän. Työllisyyskatsaus, lokakuu klo 9.

Etelä-Savossa TE-toimiston aktivointipalveluissa 350 henkilöä edellisvuoden lokakuuta vähemmän. Työllisyyskatsaus, lokakuu klo 9. NÄKYMIÄ MARRASKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa TE-toimiston aktivointipalveluissa 350 henkilöä edellisvuoden lokakuuta vähemmän Työllisyyskatsaus, lokakuu 2015 24.11.2015 klo 9.00 Työttömät

Lisätiedot

Yleistä tietoa Pohjois-Pohjanmaan maakunnasta. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer)

Yleistä tietoa Pohjois-Pohjanmaan maakunnasta. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Yleistä tietoa Pohjois-Pohjanmaan maakunnasta Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Sisältö Väkiluvut 2016 ja väestöennusteet vuosille 2020, 2030

Lisätiedot

- tulevaisuuden kunta - a municipality with a bright future. Juha Valkama, kunnanjohtaja 9.2.2016

- tulevaisuuden kunta - a municipality with a bright future. Juha Valkama, kunnanjohtaja 9.2.2016 - tulevaisuuden kunta - a municipality with a bright future Juha Valkama, kunnanjohtaja 9.2.2016 Väestönmuutos 2014 2015 (enn.) Kinnula -25 Pihtipudas -40 Kyyjärvi -21 Karstula -18 Kivijärvi -43 Kannonkoski

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, toukokuu 2014

Kainuun työllisyyskatsaus, toukokuu 2014 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 24.6. klo 9.00 Lomautukset kasvattivat työttömyyttä Kainuussa Työvoiman kysyntä takkuilee ja työttömyyden väheneminen odotuttaa

Lisätiedot

Katsaus liikenneturvallisuustilanteeseen

Katsaus liikenneturvallisuustilanteeseen Katsaus liikenneturvallisuustilanteeseen Kannonkosken liikenneonnettomuustilastot 1/3 Lähde: Tieliikenneonnettomuustilastopalvelu (linkki), Strafican karttapalvelu (linkki) 9 Tieliikenneonnettomuuksissa

Lisätiedot

Väestön muutos oli 228 henkeä (ennakkotieto)

Väestön muutos oli 228 henkeä (ennakkotieto) YLEINEN JA OMAN ALUEEN TALOUDELLINEN KEHITYS Väestönmuutokset Vuoden 2016 lopussa kempeleläisiä oli ennakkotietojen mukaani 17 294. Asukasmäärä kasvoi edellisvuodesta 228 henkilöä eli 1,3 %. Muuttoliike

Lisätiedot

Työpaikat ja työlliset 2014

Työpaikat ja työlliset 2014 Irja Henriksson 14.10.2016 Työpaikat ja työlliset 2014 Vuoden 2014 lopussa Lahdessa oli 50 138 työpaikkaa ja työllisiä 46 238. Vuodessa työpaikkojen määrä laski 2,5 % ja työllisten 2,1 %. Luvut ovat vuoden

Lisätiedot