Keski-Suomen Aikajana 2/2018
|
|
- Anna Pesonen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Keski-Suomen Aikajana 2/2018 Tilanne #keskisuomi vakaan #kasvunmaakunta kasvu jatkui hyvänä 2017 vientiteollisuus oivassa vedossa Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto
2 Tuoreimmat käänteet liiketoiminnan kehityksessä vuonna 2017 Keski-Suomen kasvu (5,0 %) parani hieman vuoden 2016 kasvuluvuista (4,7 %), mutta koko maan vuoden 2017 kasvu (6,1%) oli hieman parempaa kuin koko Keski-Suomen. Jyväskylän kasvu (6,0 %) oli maan keskitasoa. Kasvu on heijastunut myös työllisyyteen jokaisella toimialalla ja työttömyys laskee edelleen hyvää vauhtia: työttömyys laski helmikuussa vuodentakaiseen yli 17 %. Viennin määrä oli n. 3,2 miljardia ja kasvua 16,4 %. Viennin määrä saavuttaa tämän vuoden aikana vuoden 2008 tason eli 3,4 miljardia. Kasvun kärjessä olivat KIBS -alat eli asiantuntijapalvelut, liikevaihdon kasvu 12,2 %. Rakennusalalla on ollut viime vuosia kova tahti, ja se kasvoi edelleen (7,2 %); kasvua koko Keski-Suomessa ja näkymät valoisat myös lähitulevaisuudessa. Yksityisten palveluiden kasvu kiihtyi 7,7 %:iin, mutta kaupan kasvuvauhti hiipui 1,4 %:iin. Matkailun liikevaihto kasvoi edelleen (5,5 %). Vuoden 2017 loppuvuosi toi hyvän 9,8 %:n kasvun Äänekosken seudulle. Keuruun seudulla oli myös hyvää kasvua (5,2 %). Talouskasvu on näkynyt kuntataloudessa ennakoitua paremmassa positiivisessa kehityksessä. Tarkasteluajanjakso joulukuun 2017 lopun tilanne.
3 2010= Keski-Suomen Aikajana Liikevaihto Aikajana 2/2018 Trendi Kasvu alkoi Keski-Suomessa syksyllä 2015, koko maassa syksyllä Vuoden 2015 kasvu Jyväskylän seutu + 1,4 % + 0,5 % koko maa - 0,9 % Vuoden 2016 kasvu Jyväskylän seutu + 5,7 % + 4,7 % koko maa + 2,4 % Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 Jyväskylän seutukunta Keski-Suomen maakunta Koko maa Tilastokeskus / Asiakaskohtainen suhdannepalvelu 90 Vuoden 2017 kasvu Jyväskylän seutu + 6,0 % + 5,0 % koko maa + 6,1 %
4
5 2010= Keski-Suomen Aikajana Henkilöstömäärä Aikajana 2/2018 Trendi Henkilöstömäärän kasvu on ollut Keski-Suomessa ja varsinkin Jyväskylän seudulla koko maata parempaa Vuoden 2015 kasvu Jyväskylän seutu - 0,2 % - 0,2 % koko maa + 0,3 % Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 Jyväskylän seutukunta Keski-Suomen maakunta Koko maa 101 Tilastokeskus / Asiakaskohtainen suhdannepalvelu Vuoden 2016 kasvu Jyväskylän seutu + 1,1 % + 1,5 % koko maa + 0,7 % Vuoden 2017 kasvu Jyväskylän seutu + 2,8 % + 2,0 % koko maa + 1,8 %
6 2010= 170 Keski-Suomen Aikajana: toimialojen kehitys Liikevaihto 170 Aikajana 2/2018 Trendi Vuoden 2017 kasvu KIBS alat + 12,2 % rakentaminen + 7,2 % palvelut + 7,7 % teollisuus + 6,3 % matkailu + 5,5 % kauppa + 1,4 % Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 80 C Teollisuus F Rakentaminen G Tukku- ja vähittäiskauppa Muut palvelut (H, I, J, L, M, N, R, S) KIBS-alat (yksityinen sektori) Matkailuala (yksityinen sektori) Tilastokeskus / Asiakaskohtainen suhdannepalvelu
7 Liikevaihdon euromääräinen kehitys Keski-Suomessa Kaikki toimialat Teollisuus Rakentaminen Tukku- ja vähittäiskauppa Yksityiset palvelut KIBS-alat Matkailuala muutos euroissa muutos % 5,0 % 6,3 % 7,2 % 1,4 % 7,7 % 12,2 % 5,5 %
8 Jyväskylän seutu muu koko Suomi ,6 % - 1,3 % - 3,6 % Teollisuus ,8 % + 5,6 % + 0,9 % ,7 % + 4,2 % + 7,7 % ,1 % + 8,5 % + 6,8 % Rakentaminen ,5 % + 4,8 % + 8,3 % ,2 % + 6,8 % + 8,4 % ,6 % - 5,8 % - 2,7 % Kauppa ,7 % - 1,3 % + 1,3 % ,3 % - 1,6 % + 4,7 % ,6 % + 2,1 % + 3,0 % Palvelut ,1 % + 4,2 % + 3,6 % ,6 % + 3,3 % + 6,0 % Aikajana 2/2018 Liikevaihtojen muutokset Jyväskylän seutu vs muu Keski- Suomi ja koko Suomi eri toimialoilla Teollisuuden, rakentamisen ja palvelujen kasvuluvut ovat samansuuntaisia Jyväskylän seudulla, muualla Keski- Suomessa ja koko Suomessa. Kaupan isot investoinnit Jyväskylään näkyvät kasvuna Jyväskylän seudulla, toisaalta väestön/ostovoiman väheneminen muualla Keski- Suomessa näkyy kaupan alan kehityksessä.
9 2010= Keski-Suomen Aikajana: toimialojen kehitys Henkilöstömäärä Aikajana 2/2018 Trendi Vuoden 2017 kasvu KIBS alat + 10,0 % palvelut + 3,5 % matkailu + 3,5 % rakentaminen + 3,2 % teollisuus + 2,5 % kauppa - 0,4 % Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 90 C Teollisuus F Rakentaminen G Tukku- ja vähittäiskauppa Muut palvelut (H, I, J, L, M, N, R, S) KIBS-alat (yksityinen sektori) Matkailuala (yksityinen sektori) Tilastokeskus / Asiakaskohtainen suhdannepalvelu
10 Mistä kasvua on tullut? verrattuna koko maahan
11 Aikajana 2/2018 Trendi Vuoden 2016 kasvu liikevaihto + 9,5 % henkilöstömäärä + 4,4 % Koko maa liikevaihto + 8,5 % henkilöstömäärä + 6,1 % Vuoden 2017 kasvu liikevaihto + 7,2 % henkilöstömäärä + 3,2 % Koko maa liikevaihto + 8,4 % henkilöstömäärä + 5,6 %
12 Aikajana 2/2018 Trendi Vuoden 2016 kasvu liikevaihto + 6,4 % henkilöstömäärä + 0,8 % Koko maa liikevaihto + 3,6 % henkilöstömäärä + 2,0 % Vuoden 2017 kasvu liikevaihto + 7,7 % henkilöstömäärä + 3,5 % Koko maa liikevaihto + 6,0 % henkilöstömäärä + 4,2 %
13 Aikajana 2/2018 Trendi Vuoden 2016 kasvu liikevaihto + 6,4 % henkilöstömäärä + 0,3 % Koko maa liikevaihto + 0,7 % henkilöstömäärä - 1,2 % Vuoden 2017 kasvu liikevaihto + 6,3 % henkilöstömäärä + 2,5 % Koko maa liikevaihto + 7,7 % henkilöstömäärä + 1,4 %
14 Aikajana 2/2018 Trendi Vuoden 2016 kasvu liikevaihto + 1,6 % henkilöstömäärä + 0,5 % Koko maa liikevaihto + 1,4 % henkilöstömäärä + 0,3 % Vuoden 2017 kasvu liikevaihto + 1,4 % henkilöstömäärä - 0,4 % Koko maa liikevaihto + 4,7 % henkilöstömäärä - 0,4 %
15 Aikajana 2/2018 Trendi Vuoden 2016 viennin kasvu + 8,4 % Koko maa + 0,2 % Vuoden 2017 viennin kasvu + 17,0 % Koko maa + 7,8 %
16
17 Aikajana 2/2018 Trendi Vuoden 2017 kasvu Teknologiateollisuus liikevaihto + 10,0 % henkilöstömäärä + 4,7 % Vienti + 18,1 % Metsäteollisuus liikevaihto + 4,7 % henkilöstömäärä - 4,7 % Vienti + 15,1 %
18 2010= Keski-Suomen Aikajana: Matkailuala Matkailualan kehitys Keski-Suomen maakunnassa Aikajana 2/2018 Trendi Vuoden 2016 kasvu liikevaihto + 6,6 % henkilöstömäärä + 3,5 % Vuoden 2017 kasvu liikevaihto + 5,5 % henkilöstömäärä + 3,5 % Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 95 Henkilöstömäärä Liikevaihto Tilastokeskus / Asiakaskohtainen suhdannepalvelu
19 Seutukatsaus
20 2010= Keski-Suomen Aikajana: isot seudut Liikevaihdon kehitys isoilla seuduilla Aikajana 2/2018 Trendi Vuoden 2017(2. puolivuosi) kasvu Äänekosken seutu + 9,8 % koko maa + 5,6 % Jyväskylän seutu + 5,4 % + 5,0 % Jämsän seutu + 2,4 % Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 85 Jyväskylän seutukunta Jämsän seutukunta Äänekosken seutukunta Keski-Suomen maakunta Koko maa Tilastokeskus / Asiakaskohtainen suhdannepalvelu
21 2010= 125 Keski-Suomen Aikajana: pienet seudut Yritysten liikevaihdon kasvu pienillä seuduilla 125 Aikajana 2/2018 Trendi Vuoden 2017(2. puolivuosi) kasvu koko maa + 5,6 % Keuruun seutu + 5,2 % + 5,0 % Joutsan seutu + 2,9 % Saarijärven-Viitasaaren seutu + 2,6 % Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 Q2 Q4 90 Joutsan seutukunta Keuruun seutukunta Saarijärvi-Viitasaaren seutukunta Keski-Suomen maakunta Koko maa Tilastokeskus / Asiakaskohtainen suhdannepalvelu
22 Aikajana 2/2018 Trendi Vuoden 2017(2. puolivuosi) kasvu Keuruun seutu + 4,6 % Jyväskylän seutu + 2,7 % koko maa + 2,1 % + 1,7 % Saarijärven-Viitasaaren seutu - 0,6 % Jämsän seutu - 1,5 % Äänekosken seutu - 2,4 % Joutsan seutu - 3,0 %
23 Henkilöä TYÖTTÖMAT TYÖNHAKIJAT, KUUKAUSIVERTAILU Työttömien määrä kääntyi laskuun Keski-Suomessa tammikuussa 2016, koko maassa tammikuussa 2017 Työttömien määrä laskenut vuodessa helmikuu helmikuu ,1 % koko maa - 17,0 % Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu
24 Tuoteseloste Tietojen lähteenä on Tilastokeskuksen asiakaskohtainen suhdannepalvelu. Lisäksi tietoja on täydennetty muutamilla muilla Tilastokeskuksen tiedoilla (väestö, työttömyysaste sekä liikevaihto per asukas). Liikevaihto lasketaan ilman arvonlisäveroa. Kuvattava liikevaihto voi sisältää joitakin tuloslaskelman liikevaihtoon kuulumattomia eriä, kuten käyttöomaisuuserien myyntejä, muita tuottoja, satunnaisia eriä, käänteisesti verovelvollisia ostoja, tuotteiden omaa käyttöä ja agentuurien myyntiä. Poikkeukselliset erät poistetaan laskennasta. Henkilöstömäärä-indikaattorilla tarkoitetaan yritysten kokopäivätyöllisten määrää kalenterikuukauden aikana. Esimerkiksi kaksi puolipäiväistä työntekijää vastaa yhtä kokopäivätyöllistä. Henkilöstömääräindikaattori tuotetaan yritysrekisterin kahden vuoden takaisesta henkilöstömäärätiedosta sekä ansiotason muutoksesta puhdistetun palkkasummakehityksen perusteella. Yrittäjien henkilöstömäärä estimoidaan liikevaihdon kehityksen perusteella. Yrityksille, joilta ei ole kahden vuoden takaista henkilöstötietoa, lasketaan henkilöstömäärä jakamalla yrityksen palkkasumma toimialan keskipalkalla. Vientitiedot ovat osa liikevaihtoa. Vienti koostuu verottomasta liikevaihdosta, EU:n sisäisestä viennistä ja EUalueen ulkopuolisesta viennistä. Liikevaihdon tavoin vientiin ei sisällytetä arvonlisäveroa. Trendisarja kuvaa kehityksen suuntaa pidemmällä aikavälillä. Trendin loppupään tulkinnassa on hyvä noudattaa harkintaa, sillä trendikuvaajan loppuosa muuttuu usein tulevien kuukausitietojen päivittämisen jälkeen. Trendin rinnalla kannattaa tutkia myös alkuperäisen indeksin käyttäytymistä. Trendikuvaaja soveltuu hyvin myös eri toimialojen sekä alueiden väliseen vertailuun.
Keski-Suomen Aikajana 2/2018
Keski-Suomen Aikajana 2/2018 Tilanne 31.12.2017 #keskisuomi vakaan #kasvunmaakunta kasvu jatkui hyvänä 2017 vientiteollisuus oivassa vedossa Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto 2010= 125 120 Keski-Suomen
Keski-Suomen Aikajana 1/2018
Keski-Suomen Aikajana 1/2018 Tilanne 30.9.2017 #keskisuomi #kasvunmaakunta kasvu jatkui hyvänä heinä-syyskuussa vientiteollisuus oivassa vedossa Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Tuoreimmat käänteet
Keski-Suomen Aikajana 4/2017
Keski-Suomen Aikajana 4/2017 Tilanne 30.6.2017 #keskisuomi #kasvunmaakunta kasvu jatkui kiivaana vuoden 2017 ensimmäisellä puoliskolla Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Tuoreimmat käänteet liiketoiminnan
Keski-Suomen Aikajana 3/2018 Tilanne #keskisuomi #kasvunmaakunta kasvu kiihtyi talvella 2018 vienti vetää ja teollisuus kovassa kasvussa
Keski-Suomen Aikajana 3/2018 Tilanne 31.3.2018 #keskisuomi #kasvunmaakunta kasvu kiihtyi talvella 2018 vienti vetää ja teollisuus kovassa kasvussa Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Tuoreimmat käänteet
Keski-Suomen Aikajana 2/2019 Tilanne
Keski-Suomen Tilanne 31.12.2018 Kasvu jatkui hyvänä koko vuoden, tosin hieman koko maata pienempänä Kovin kasvu oli Äänekosken seudulla Teollisuuden investoinneilla on iso merkitys Henkilöstömäärä on lisääntynyt
Keski-Suomen Aikajana 4/2018 Tilanne #keskisuomi #kasvunmaakunta Kasvun vauhti tasaantui hieman, mutta jatkui hyvänä alkuvuonna 2018.
Keski-Suomen Aikajana 4/2018 Tilanne 30.6.2018 #keskisuomi #kasvunmaakunta Kasvun vauhti tasaantui hieman, mutta jatkui hyvänä alkuvuonna 2018. Vienti vetää ja teknologiateollisuus kovin kasvaja Veli-Pekka
Keski-Suomen Aikajana 3/2017
Keski-Suomen Aikajana 3/2017 Tilanne 31.3.2017, julkaisuvapaa 4.7.2017 klo 10.00 #keskisuomi #kasvunmaakunta kasvu kiihtyi teollisuuden avulla ja on syntynyt positiivinen kasvunkierre Aikajana 4/2017 julkaistaan
Keski-Suomen Aikajana 3/2017
Keski-Suomen Aikajana 3/2017 Maakuntahallitus 25.8.2017 #keskisuomi #kasvunmaakunta kasvu kiihtyi teollisuuden avulla ja on syntynyt positiivinen kasvunkierre Aikajana 4/2017 julkaistaan lokakuun alussa
Keski-Suomen Aikajana 2/2019 Tilanne
Keski-Suomen Tilanne 31.12.2018 Kasvu jatkui hyvänä koko vuoden, tosin hieman koko maata pienempänä Kovin kasvu oli Äänekosken seudulla Teollisuuden investoinneilla on iso merkitys Henkilöstömäärä on lisääntynyt
Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto
Keski-Suomen Tilanne 31.3.2019 Rakentamisen ja yksityisten palveluiden kasvu on jatkunut. Suhdannehuippu ohitettu viennissä, teollisuudessa ja kaupan alalla. Kovin kasvu oli Äänekosken ja Saarijärven-Viitasaaren
Keski-Suomen Aikajana 1/2019 Tilanne Menetetty vuosikymmen on kurottu umpeen. Kasvu tasaantui hieman, mutta jatkui hyvänä kesällä 2018.
Keski-Suomen Tilanne 30.9.2018 Menetetty vuosikymmen on kurottu umpeen. Kasvu tasaantui hieman, mutta jatkui hyvänä kesällä 2018. Yritysten henkilöstömäärä kasvaa. Vienti vetää ja metsäteollisuus on kovin
Koko maan tarkastelussa Pohjois-Suomessa kovin kasvu nykyisellä EUohjelmakaudella. Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto
Keski-Suomen Tilanne 30.6.2019 Matkailun, kaupan ja palveluiden kasvu on jatkunut kohtuullisena. Suhdannehuippu ohitettu viennissä, teollisuudessa ja rakentamisessa. Kovin kasvu Saarijärven-Viitasaaren
Keski-Suomen Aikajana 1/2017 Tilanne
Keski-Suomen Aikajana 1/2017 Tilanne 30.9.2016 Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Aikajana 2/2017 julkaistaan huhtikuun alussa, tilanne 31.12.2016 Veli-Pekka Päivänen Olli Patrikainen Uljas Valkeinen
Maakunnan muutokset kiinteistö- ja rakennusalan näkökulmasta
Maakunnan muutokset kiinteistö- ja rakennusalan näkökulmasta RT:n ja RAKLIn ajankohtaisseminaari 18.1.2017 Keski-Suomi #kasvunmaakunta Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Veli-Pekka Päivänen Olli Patrikainen
Keski-Suomen Aikajana 2/2017
Keski-Suomen Aikajana 2/2017 Tilanne 31.12.2016 #keskisuomi #kasvunmaakunta on totta, kovat kasvuluvut pöytään vuodelta 2016 Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Aikajana 3/2017 julkaistaan elokuun
Keski-Suomen Aikajana 3/2016
Keski-Suomen Aikajana 3/2016 Tuoreimmat käänteet liiketoiminnan kehityksessä: Talouskasvua on jokaisella seudulla ja jokaisella toimialalla. Kasvu on heijastunut myös työllisyyteen jokaisella toimialalla.
Keski-Suomen Aikajana 4/2016
Keski-Suomen Aikajana 4/2016 Keski-Suomi #kasvunmaakunta Seuraava Aikajana 1/2017 julkaistaan tammikuun 2017 alussa. Veli-Pekka Päivänen Olli Patrikainen Uljas Valkeinen 040 595 0005 0400 644 367 050 568
Keski-Suomen Aikajana 2/2016
Keski-Suomen Aikajana 2/2016 Tuoreimmat käänteet liiketoiminnan kehityksessä: Keski-Suomen talouskasvu on vielä haurasta, kasvu keikkuen tulee. Palveluissa ja rakentamisessa kasvu on jatkunut. Metsäteollisuudessa
tapahtumassa? Keski-Suomen Aikajana 2 / 2015 Kasvun merkkejä vihdoin näkyvissä ja onko käänne parempaan todella
Keski-Suomen Aikajana 2 / 2015 Kasvun merkkejä vihdoin näkyvissä ja onko käänne parempaan todella tapahtumassa? Lisätietoja: Veli-Pekka Päivänen Olli Patrikainen Uljas Valkeinen 040 5950005 0400 644367
Keski-Suomen Aikajana 3/2015. Kasvun merkit vahvistumassa, Keski-Suomi
Keski-Suomen Aikajana 3/2015 Kasvun merkit vahvistumassa, Keski-Suomi kuroo koko maata kiinni. Maakunnan veturi(t) on saatu liikkeelle. Työllisyystilanne edelleen heikko. Lisätietoja: Veli-Pekka Päivänen
Keski-Suomen Aikajana I / 2015
Keski-Suomen Aikajana I / 2015 Tuoteseloste Tietojen lähteenä on Tilastokeskuksen asiakaskohtainen suhdannepalvelu. Lisäksi tietoja on täydennetty muutamilla muilla Tilastokeskuksen tiedoilla (väestö,
Keski-Suomen Aikajana 1/2016
Keski-Suomen Aikajana 1/2016 Tuoreimmat käänteet liiketoiminnan kehityksessä: Keski-Suomi kuroo koko maata kiinni ja Jyväskylän seudulla kasvu on jopa koko maata ripeämpää. Rakentaminen ja kauppa kehittyvät
Jyväskylän seudun suhdannetiedot Q2/2016. Olli Patrikainen
suhdannetiedot Q2/2016 Olli Patrikainen 27.9.2016 Tuoteseloste Tietojen lähteenä on Tilastokeskuksen asiakaskohtainen suhdannepalvelu. Liikevaihto lasketaan ilman arvonlisäveroa. Kuvattava liikevaihto
POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT
POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT 5/2013 Taitto: Etukannen kuvat: Ari Näpänkangas Pitkospuut, Jarmo Laitinen Matkailualue, Tarja Bäckman Viljakuivuri, Juha Hartikainen 3 Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot
POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT. Uusimmat tiedot joulukuulle 2014 saakka. - esittelyssä metalli -klusteri
POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT Uusimmat tiedot joulukuulle 2014 saakka - esittelyssä metalli -klusteri Taitto: Etukannen kuva: Ari Näpänkangas Ruka (Ari Näpänkangas) 3 Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot
Janne Kinnunen Viitasaaren kaupunki
Janne Kinnunen Viitasaaren kaupunki Viitasaaren seutukaupungin vetovoiman kehittäminen, pääpointit Kaupungin kohtalonyhteys paikallisen, seudullisen ja maakunnallisen elinkeinoelämän kanssa, kaupunki kehittyy
Kaivokset Kainuun kasvun kärjessä metsäklusterissa selkeää piristymistä
Kaivokset Kainuun kasvun kärjessä metsäklusterissa selkeää piristymistä Vuoden 2018 alkupuoliskolla yritysten henkilöstömäärät kasvoivat kaikilla ja liikevaihto lähes kaikilla toimialoilla Kaivostoiminnan
POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT. Uusimmat tiedot toukokuulle 2014 saakka. - esittelyssä Pohjois-Pohjanmaan luovat alat
POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT Uusimmat tiedot toukokuulle 2014 saakka - esittelyssä Pohjois-Pohjanmaan luovat alat Taitto: Etukannen kuva: Ari Näpänkangas Pixabay 3 Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot
Matkailun tulo- ja työllisyysselvitys v. 2017
Matkailun tulo- ja työllisyysselvitys v. 2017 Rakennetiedot Jämsän matkailukeskus Laskettavan muuttujan vuositaso (YTR) Yritykset YTR:n mukaan Toimipaikat YTR:n mukaan Henkilöstömäärä (2015) 322 69 77
Matkailun tulo- ja työllisyysselvitys v. 2016
Matkailun tulo- ja työllisyysselvitys v. 2016 Rakennetiedot Jämsän matkailukeskus Laskettavan muuttujan vuositaso (YTR) Yritykset YTR:n mukaan Toimipaikat YTR:n mukaan Henkilöstömäärä (2015) 322 69 77
Matkailun tulo- ja työllisyysvertailu. Kooste Tilastokeskuksen asiakaskohtaisen suhdannepalvelun tilastoista 2015
Matkailun tulo- ja työllisyysvertailu Kooste Tilastokeskuksen asiakaskohtaisen suhdannepalvelun tilastoista 2015 Rakennetiedot Henkilöstömäärä Liikevaihto Yritykset (YTR) Toimipaikat (YTR) 2012 2013 2012
Keski-Suomen Aikajana 1/2010
Keski-Suomen Aikajana 1/2010 Aikajanassa kuvataan ja analysoidaan Keski-Suomen maakunnan yritystoimintaa ja aluetaloutta tuoreilla, luotettavilla ja havainnollisilla indikaattoreilla, painotuksena Keski-Suomen
Keski-Suomen Aikajana 2/2014
Keski-Suomen Aikajana 2/2014 Aikajanassa kuvataan ja analysoidaan Keski-Suomen maakunnan yritystoimintaa ja aluetaloutta tuoreilla, luotettavilla ja havainnollisilla indikaattoreilla, painotuksena Keski-Suomen
Lappeenrannan toimialakatsaus 2013
Lappeenrannan toimialakatsaus 2013 14.10.2013 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten
Lappeenrannan toimialakatsaus 2018
Lappeenrannan toimialakatsaus 2018 24.10.2018 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten
Matkailun Tulo- ja työllisyysselvitys v. 2015
Matkailun Tulo- ja työllisyysselvitys v. 2015 Muutokset tilastoissa Aiempina vuosina Jämsän ja Himoksen matkailukeskuksia on tarkasteltu erikseen. Uusimmassa tilastossa laskenta pohjautuu päivitettyyn
Lappeenrannan toimialakatsaus 2017
Lappeenrannan toimialakatsaus 2017 10.10.2017 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten
Kainuun suhdannekatsaus kesäkuu 2019
Kainuun suhdannekatsaus kesäkuu 2019 SISÄLLYS 2 Suhdannekehitys 2 Kainuun maakunnan suhdannekehitys toimialaklustereittain 4 Kärkitoimialoihin sisältyvien klustereiden liikevaihdon ja henkilöstömäärän
Lappeenrannan toimialakatsaus 2014
Lappeenrannan toimialakatsaus 2014 14.10.2014 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten
POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT
POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT Uusimmat tiedot toukokuulle 2015 saakka - uutena signaaleja Tutkasta ja rakennetiedot - esittelyssä matkailu-klusteri Taitto: Ari Näpänkangas Etukannen kuva: InfoMine
Lappeenrannan toimialakatsaus 2016
Lappeenrannan toimialakatsaus 2016 30.9.2016 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten
Lappeenrannan toimialakatsaus 2015
Lappeenrannan toimialakatsaus 2015 26.10.2015 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten
Keski-Suomen Aikajana
Keski-Suomen Aikajana Aikajanassa kuvataan ja analysoidaan Keski-Suomen maakunnan yritystoimintaa ja aluetaloutta tuoreilla, luotettavilla ja havainnollisilla indikaattoreilla, painotuksena Keski-Suomen
Lappeenrannan toimialakatsaus 2011
Lappeenrannan toimialakatsaus 2011 21.10.2011 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten
Asiakaskohtainen suhdannepalvelu - Suhdannetietoja toimialoista, yritysryhmistä ja alueista
Asiakaskohtainen suhdannepalvelu - Suhdannetietoja toimialoista, yritysryhmistä ja alueista Tampere 25.10.2007 (09) 1734 2966 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi 29.10.2007 A 1 A) Budjettirahoitteinen liiketoiminnan
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2013
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/213 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 Suhdannetilanne:
Keski-Suomen Aikajana 2/2012
Keski-Suomen Aikajana 2/2012 Aikajanassa kuvataan ja analysoidaan Keski-Suomen maakunnan yritystoimintaa ja aluetaloutta tuoreilla, luotettavilla ja havainnollisilla indikaattoreilla, painotuksena Keski-Suomen
Asiakaskohtainen suhdannepalvelu Nopeat toimialoittaiset ja alueittaiset suhdannetiedot yritysten toimintaympäristön seurantaan
Asiakaskohtainen suhdannepalvelu Nopeat toimialoittaiset ja alueittaiset suhdannetiedot yritysten toimintaympäristön seurantaan Seinäjoki 22.04.2008 Satu Elho (09) 1734 2966 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi
Nopeat alueelliset ja toimialoittaiset suhdannetiedot
Nopeat alueelliset ja toimialoittaiset suhdannetiedot Tiina Herttuainen (09) 1734 3619 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Jyväskylä 1.12.2009 1.12.2009 A 1 Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 2/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2015
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 4/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2015
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2014
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset?
Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset? Rovaniemi 17.11.2010 Tiina Yleisesti Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat talouden eri osatekijöiden tai alueiden kehitystä lyhyellä
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 2/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset
Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Hanna Heikinheimo (09) 1734 2978 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Lahti 11.5.2011 11.5.2011 A 1 Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 3/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2015
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216
Työttömyyskatsaus Huhtikuu 2019
Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-4/2019 20 18 16 14 12 2016 2017 2018 2019 10 10,5 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Huhtikuu 2019 Konsernihallinto/Strategia
Lappeenrannan toimialakatsaus 2010
Lappeenrannan toimialakatsaus 2010 Lappeenrannan kaupunginkanslian julkaisuja 2010:1 Lappeenrannan toimialakatsaus 2010 18.10.2010 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde:
POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT
F RAKENTAMINEN ICT-KLUSTERI METALLI-KLUSTERI HYVINVOINTI- KLUSTERI (YKSITYINEN) LAAJA MATKAILU- KLUSTERI LUOVAN TALOUDEN KLUSTERI PUUTUOTE- JA HUONEKALU- TEOLLISUUS POHJOIS-POHJANMAAN SUHDANNETIEDOT Uusimmat
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2014
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 3/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset
Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Hanna Heikinheimo (09) 1734 2978 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Lohja 12.10.2011 12.10.2011 A 1 Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2015
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 4/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus
- Miten pärjäävät pienet yritykset? Turussa Tilastopäällikkö Reetta Moilanen
Suhdanteet t vaihtelevat t - Miten pärjäävät pienet yritykset? Turussa 23.11.2010 Tilastopäällikkö Reetta Moilanen Yleisesti Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat talouden eri osatekijöiden tai
Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset
Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Tiina Herttuainen 09 1734 3619 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Joensuu 24.11.2011 24.11.2011 A 1 Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat
Asiakastilaisuus 2.3.2011 Mira Kuussaari. Tilastokeskuksen tuottamat kaupan tilastot
Kaupan Suhdanteet Asiakastilaisuus Tilastokeskuksen tuottamat kaupan tilastot Kaupan liikevaihtokuvaaja- ja myynnin määrä, kk Kaupan palkkasummakuvaajat, kk Kaupan varastotilastot, neljännesvuosi Kaupan
NOPEAT TOIMIALOITTAISET SUHDANNETIEDOT - yritysten toimintaympäristön seurannassa. Turku 13.03.2008
NOPEAT TOIMIALOITTAISET SUHDANNETIEDOT - yritysten toimintaympäristön seurannassa Tiina Herttuainen (09) 1734 3619 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Turku 13.03.2008 13.03.2008 A 1 A) Budjettirahoitteinen
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 10/2014
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 9/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Toimialojen liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuussa
, joulukuu 2017 Kainuun yritysten liikevaihto kasvaa vahvasti Vuoden 2017 ensimmäisellä puolikkaalla yritysten liikevaihto kasvoi voimakkaasti, mutta henkilöstömäärä maltillisemmin Liikevaihto kasvussa
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
MAAKUNNAN TILA JA LÄHIAJAN HAASTEET
5.10.2012 MAAKUNNAN TILA JA LÄHIAJAN HAASTEET Anita Mikkonen 1 KESKI-SUOMEN VISIO Yhteistyön, yrittäjyyden ja osaamisen Keski-Suomi Maakuntavaltuuston hyväksymä 8.6.2010 1. Uusimpia tilastoja ja ennakointia:
ASIAKASKOHTAINEN SUHDANNEPALVELU. Lappeenranta 1.10.2008. - Nopeat alueelliset ja toimialoittaiset suhdannetiedot
ASIAKASKOHTAINEN SUHDANNEPALVELU - Nopeat alueelliset ja toimialoittaiset suhdannetiedot Tiina Karppanen (09) 1734 2656 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Lappeenranta 1.10.2008 1.10.2008 A 1 Mihin suhdannetietoja
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2014
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 9/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
NOPEAT TOIMIALOITTAISET SUHDANNETIEDOT - yritysten toimintaympäristön seurannassa. Oulu
NOPEAT TOIMIALOITTAISET SUHDANNETIEDOT - yritysten toimintaympäristön seurannassa Merja Huopainen (09) 1734 2672 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Oulu 29.10.2009 2009 A 1 Asiakaskohtainen suhdannepalvelu
Työttömyyskatsaus Syyskuu 2019
Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-9/2019 20 18 16 14 12 2016 2017 2018 2019 10 10,5 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Syyskuu 2019 Konsernihallinto/Strategia
Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot 12/2012
Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot 12/2012 Lisätietoja: Tutkimus- ja kehittämispäällikkö Mikko Väisänen, Pohjois-Pohjanmaan liitto, p. 050 336 6524 Lähde: Tilastokeskuksen asiakaskohtainen suhdannepalvelu
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus
VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2016
VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2016 Suomen kansantalous kasvoi viime vuonna 0,5 prosenttia kolmen taantumavuoden jälkeen. Vaimean kasvun lähteinä olivat viime vuoden alussa vienti ja kulutus ja loppuvuodesta
Matkailun tulo- ja työllisyysvertailu. Kooste Tilastokeskuksen asiakaskohtaisen suhdannepalvelun tilastoista
Matkailun tulo- ja työllisyysvertailu Kooste Tilastokeskuksen asiakaskohtaisen suhdannepalvelun tilastoista 2014 Rakennetiedot Henkilöstömäärä Liikevaihto Yritykset (YTR) Toimipaikat (YTR) 2010 2012 2011
Vertailu I-II nelj vs. I-II nelj Liikevaihto Palkkasumma Vienti
Vertailu I-II nelj. 2010 vs. I-II nelj. 2009 Liikevaihto Palkkasumma Vienti %-muutos edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Koko maa Koko maa Koko maa TOL BCD: Koko teollisuus I-II nelj. yhteensä
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2014
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/214 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Pienyritysten suhdanneindikaattori Uusi työkalu mikroyritysten suhdannekehityksen tarkasteluun
Pienyritysten suhdanneindikaattori Uusi työkalu mikroyritysten suhdannekehityksen tarkasteluun Tiina Yleisesti Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat talouden eri osatekijöiden tai alueiden kehitystä
Vertailu III-IV nelj vs. III-IV nelj Liikevaihto Palkkasumma Vienti Henkilöstö %-muutos edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna
Vertailu III-IV nelj. 2010 vs. III-IV nelj. 2009 Liikevaihto Palkkasumma Vienti Henkilöstö %-muutos edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Koko maa Koko maa Koko maa TOL BCD: Koko teollisuus III-IV
Yritykset, työpaikat, työttömyys
Yritykset, työpaikat, työttömyys Lähteet: Tilastokeskus, Työ- ja elinkeinoministeriö, Kaupunkitutkimus TA Oy Yritykset, työpaikat, työttömyys Sisällys: Yritykset ja työpaikat Työllisyys ja työttömyys 2
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2019
Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-7/2019 20 18 16 14 12 13,0 2016 2017 2018 2019 10 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2019 Konsernihallinto/Strategia
VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 2016 OSA 1
VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 216 OSA 1 Osa 1: Koko kaupunki laisten yritysten liikevaihto pieneni,2 prosenttia vuoden 215 ensimmäisellä puoliskolla. Heinä-syyskuussa liikevaihdon väheneminen oli 1,2
Pauli Mero TYÖTTÖMYYS ALENEE LAHDESSA KAIKILLA RINTAMILLA
Pauli Mero 24.9.2019 TYÖTTÖMYYS ALENEE LAHDESSA KAIKILLA RINTAMILLA Työttömien kokonaismäärä samoin nuorisotyöttömien sekä pitkäaikaistyöttömien määrät vähenevät Lahdessa ripeästi. Myös työttömyysaste
NOPEAT TOIMIALOITTAISET SUHDANNETIEDOT - yritysten toimintaympäristön seurannassa. Kuopio 12.11.2008
NOPEAT TOIMIALOITTAISET SUHDANNETIEDOT - yritysten toimintaympäristön seurannassa Merja Huopainen (09) 1734 2672 Mark Rantala (09) 1734 3552 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Kuopio 12.11.2008 12.11.2008