MAAKUNTAINFO. Keski-Suomi. Antti Hänninen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MAAKUNTAINFO. Keski-Suomi. Antti Hänninen"

Transkriptio

1 MAAKUNTAINFO Keski-Suomi Antti Hänninen

2 Keski-Suomen seutukunnat 2

3 Yleistä Keski-Suomen maakunnasta (väestö) Keski-Suomen väestömäärä vuoden 2014 lopussa oli Viimeisten 20 vuoden aikana maakunnan väestö on kasvanut noin 5 %:lla. Viime vuosina kasvu on kuitenkin selvästi hiipunut. Väestö on keskittynyt vahvasti Jyväskylän seudulle ( asukasta, eli 65 % maakunnan väestöstä). Pienempiä väestön keskittymiä löytyy Äänekosken, Jämsän, Saarijärven ja Keuruun keskusalueilta. Erityisen harvaa asutus on pohjoisessa Keski-Suomessa sekä maakunnan läntisillä ja eteläisillä reuna-alueilla. Keski-Suomen väestömäärän ennustetaan kasvavan noin 6 % vuodesta 2011 vuoteen Koko maassa väestön kasvun ennakoidaan olevan noin 8 %. Ikäryhmittäin tarkasteltuna vuonna 2014 Keski-Suomessa oli eniten vuotiaita (selittyy osaltaan Jyväskylän suurella opiskelijamäärällä) sekä vuotiaita. Ennusteen mukaan yli 80-vuotiaiden määrä lähes kaksinkertaistuu vuoteen 2030 mennessä. Keski-Suomessa väestön koulutusrakenne on hyvin samanlainen kuin koko maan väestön osalta. Koulutusaste vaihtelee ikäryhmittäin. Vailla perusasteen jälkeistä tutkintoa olevia on eniten vanhemmissa ikäryhmissä sekä vuotiaissa, joista suurin osa vielä opiskelee. Naiset ovat Keski-Suomessa keskimäärin korkeammin koulutettuja kuin miehet vuotiaista naisista yli puolella on korkea-asteen koulutus, miehistä noin 36 %:lla. Väestön koulutusaste vaihtelee merkittävästi Keski-Suomen alueiden välillä vailla perusasteen koulutusta olevien sekä korkea-asteen koulutuksen suorittaneiden osalta. Tähän vaikuttavat mm. alueen väestön ikärakenne, työpaikkarakenne sekä oppilaitosten sijainti. 3

4 Yleistä Keski-Suomen maakunnasta (työllisyys ja työpaikat) Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan lokakuun lopussa työtöntä työnhakijaa, viime vuoden lokakuuhun verrattuna 472 enemmän. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta eli työnvälitystilaston mukainen työttömyysaste oli lokakuun lopussa Keski-Suomessa 16,1 % Keski-Suomen seutukuntien korkein työttömyysaste lokakuun lopussa oli Saarijärven-Viitasaaren seutukunnan 18,1 %. Seuraavana oli Äänekosken seutukunta (17,9 %). Saarijärven-Viitasaaren seutukunnan työttömyysaste oli koko maan kolmanneksi korkein ja Äänekosken seutukunnan viidenneksi korkein seutukuntakohtainen työttömyysaste. Matalin työttömyysaste oli Keuruun seutukunnan 14,4 %. Keski-Suomen työttömistä työnhakijoista lähes kolmannes on pitkäaikaistyöttömiä. Maakunnan heikon työllisyystilanteen pitkittyessä pitkäaikaistyöttömien osuus on ollut kasvussa. Keski-Suomen työttömistä työnhakijoista noin 15 % on alle 25-vuotiaita ja noin 40 % yli 50-vuotiaita. Huolestuttavaa on erityisesti korkeasti koulutettujen työttömien määrän kasvu. Miesten työttömyys on kasvanut naisia voimakkaammin. Työnhakijoita yhtä avointa työpaikkaa kohti oli Keski-Suomessa lokakuun aikana viisitoista ja koko maassa kymmenen. Työpaikoista 35 % oli julkisella sektorilla ja 65 % yksityisellä sektorilla. Julkisen sektorin rooli työllistäjänä Keski- Suomessa on hieman suurempi kuin koko maassa. Tätä selittää mm. maakunnan vahva koulutussektori. Ennusteiden mukaan työpaikat sosiaali- ja terveysalalla lisääntyvät Keski-Suomessa. Teollisuudessa rakennemuutosta ja uudistumista tarvitaan edelleen, mutta työpaikkojen määrän väheneminen tulee hidastumaan. Kaupan alalla mm. verkkokaupan kasvu hillitsee osaltaan työpaikkakehitystä. 4

5 Yleistä Keski-Suomen maakunnasta (kilpailukyky) Vuoden 2015 puoliväliin ulottuvat tiedot Keski-Suomesta osoittavat, että yritysten liikevaihto lähti viime vuoden lopussa nousuun koko maata ripeämmin. Kasvua selittävät teknologia- ja metsäteollisuuden kehitys sekä viennin kasvu. Keski-Suomen viennistä 80 % on metsää ja metallia. Keski-Suomi on siis erikoistunut vahvasti metsäteollisuuteen. Paperiteollisuuden, metsätalouden, puuteollisuuden sekä koneiden ja laitteiden valmistuksen työpaikkaosuudet ovat lähes kaksinkertaisia koko maahan verrattuna. Myös koulutus on yksi Keski-Suomen vahvuusaloista. Yhteensä näillä aloilla työskentelee noin viidennes maakunnan työllisistä. Keski-Suomen yrityskanta vuonna 2012 oli Kasvua edellisvuoteen oli 254 yritystä. Vuodesta 2005 yrityskanta on kasvanut joka vuosi muutamalla sadalla. Yrityskanta on kasvanut kaikilla päätoimialoilla teollisuutta, kuljetusta ja varastointia sekä kaivostoimintaa ja louhintaa lukuun ottamatta. Teollisuudessa erityisesti sahatavaran sekä puu- ja korkkituotteiden valmistuksen yrityskanta on pienentynyt (vähennystä 35 yritystä). Määrällisesti eniten päätoimialoista ovat kasvaneet rakennusalan yrityskanta (kasvua 522 yritystä) sekä ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta (kasvua 517 yritystä ). Yrityskannasta noin 45 prosenttia (7 110 yritystä vuonna 2012) sijaitsee Jyväskylässä. Keski-Suomessa kasvuyritysten osuus vähintään 10 henkilöä työllistävistä yrityksistä vuonna 2011 oli 5,7 % (31 yritystä), mikä vastaa koko maan tasoa. 5

6 MAAKUNTIEN TUNNUSLUKUJA 6

7 Keski-Suomen maakuntastrategian 2040 kolme keskeistä teemaa: biotalous, digitalous, osaamistalous Biotalous-teeman keskeisiä tavoitteita: Keskisuomalaiset metsät ja kestävä metsänhoito ovat biotalouden merkittävin alueellinen mahdollisuus. Keski- Suomessa on vahva metsäsektori ja siihen liittyvä osaaminen myös laitevalmistuksessa. Maa- ja metsäteollisuuden uudistumista edistää korkeatasoinen biotalouden koulutus, tutkimus ja tuotekehitys. Keski-Suomessa on biotalouden osaamista tiloilla, yrityksissä, oppilaitoksissa ja tutkimuslaitoksissa. Näiden tahojen syventyvä yhteistyö tuo uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Julkiset ja yksityiset toimijat kehittävät yhdessä biotalousalaa ja luovat toimintaympäristön,jossa biotalouden investointihalukkuus lisääntyy. Digitalous-teeman keskeisiä tavoitteita: Alueen suurin vahvuus on ICT:n tuotannosta vapautuvat ammattilaiset, joiden osaamista voidaan hyödyntää digitaalisen palvelutalouden kehittämisessä. Kyberturvallisuus, eli verkkomaailman häiriöiltä turvautuminen, on digitaloudessa keskeinen kilpailukykytekijä, ja siinä Jyväskylällä kyberturvallisuuden kansallisena keskittymänä on avainasema. Keski-Suomenkin tulisi varautua ajoissa robotiikan laajaan käyttöönottoon kaikilla aloilla, jotta automatisoituva tuotanto saadaan säilytettyä omassa maakunnassa. Digitaloudessa tiedon tulisi levitä mahdollisimman nopeasti ja laajasti, jotta globalisoitumisen hyödyt saavutetaan maksimaalisesti. Tällöin tarvitaan entistä enemmän avoimeen lähdekoodiin ja avoimeen innovaatiotoimintaan perustuvia palveluita. Alueen korkeakoulut ja tutkimuslaitokset ovat avainasemassa uusien teknologioiden testaamisessa ja soveltamisessa. 7

8 Keski-Suomen maakuntastrategian 2040 kolme keskeistä teemaa: biotalous, digitalous, osaamistalous Osaamistalous Keski-Suomen osaamistalouden ydin muodostuu monipuolisesta ja kansainvälisesti kilpailukykyisestä liiketoiminnasta liittyen mm. teknologiaosaamiseen, ympäristöosaamiseen, kyberturvallisuuteen ja bioenergiateknologiaan. Osaamistaloutta kehittämällä lisätään tuottavuutta julkisella sektorilla ja parannetaan yritysten kansainvälistä kilpailukykyä. Koulutusorganisaatioiden tulee tarjota tehokkaampia ja monimuotoisempia oppimismahdollisuuksia ja -tapoja. Maakunta tarjoaa edellytykset uuden tiedon synnylle ja osaamisen vahvistumiselle sekä osaamiseen perustuvan yritystoiminnan kasvulle. Yrittäjyysopinnot ja yrittäjänä toimimisen kokeilut ovat oleellinen osa oppimista kaikilla koulutusasteilla varhaiskasvatuksesta lähtien. Osaamisalojen ja tasojen ennakkoluuloton ylittäminen tuottaa uusia palveluita ja tuotteita. Maakunnan yritykset, tutkimuslaitokset ja koulutusorganisaatiot tekevät tiiviisti yhteistyötä ja ovat globaalisti verkostoituneet. Osaamistarjontaa vahvistetaan hakemalla kumppanuuksia Keski-Suomen ja Suomen ulkopuolelta, ja näin turvataan globaaleissa verkostoissa toimivien yritysten maailmanluokan osaaminen. Aidosti toteutuva elinikäinen oppiminen vastaa kiihtyvään työvoimatarpeiden muuttumiseen, varmistaa osaavan työvoiman saantia ja tukee paikallisten osaajien työllistymistä. Oppiminen tapahtuu entistä enemmän työpaikoilla ja verkossa. 8

9 LÄHTEET Keski-Suomen maakuntastrategia Paikkatietoasiantuntija Juha Romula, Keski-Suomen ELY-keskus 9

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Valokuvat Juha Metso 15.11.2017 päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 76000 74000 73265 73478 73745 74117

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne 24.5.2018 päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 2 Seuraava päivitys 14.11.2018 Työpaikat toimialoittain

Lisätiedot

Keski-Suomi nyt entä tulevaisuudessa?

Keski-Suomi nyt entä tulevaisuudessa? Keski-Suomi nyt entä tulevaisuudessa? Keskisuomalaistaustaisten vaikuttajien tapaaminen 8.12.2015, Botta, Helsinki Maakuntajohtaja, Anita Mikkonen Keski-Suomessa on 23 kuntaa, joissa asuu 5 % koko maan

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Valokuvat Juha Metso päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 76000 74000 73265 73478 73745 74117 73225 72000

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2006-2016 76000 74000 73745 74117 73225 72000 70000 69655 70168 69752 68000

Lisätiedot

LAUKAAN TILASTOKATSAUS TYÖVOIMA JA TYÖPAIKAT

LAUKAAN TILASTOKATSAUS TYÖVOIMA JA TYÖPAIKAT LAUKAAN TILASTOKATSAUS TYÖVOIMA JA TYÖPAIKAT 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 TYÖVOIMA LAUKAASSA 1990-2011 9000 8000 7000 6000 5000

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 2/2019 Tilanne

Keski-Suomen Aikajana 2/2019 Tilanne Keski-Suomen Tilanne 31.12.2018 Kasvu jatkui hyvänä koko vuoden, tosin hieman koko maata pienempänä Kovin kasvu oli Äänekosken seudulla Teollisuuden investoinneilla on iso merkitys Henkilöstömäärä on lisääntynyt

Lisätiedot

MAAKUNNAN TILA JA LÄHIAJAN HAASTEET

MAAKUNNAN TILA JA LÄHIAJAN HAASTEET 5.10.2012 MAAKUNNAN TILA JA LÄHIAJAN HAASTEET Anita Mikkonen 1 KESKI-SUOMEN VISIO Yhteistyön, yrittäjyyden ja osaamisen Keski-Suomi Maakuntavaltuuston hyväksymä 8.6.2010 1. Uusimpia tilastoja ja ennakointia:

Lisätiedot

MAAKUNTAINFO. Pirkanmaa. Leena Tuunanen

MAAKUNTAINFO. Pirkanmaa. Leena Tuunanen MAAKUNTAINFO Pirkanmaa Leena Tuunanen Sisällysluettelo Dia 1 ja 2: Yleistä Pirkanmaan maakunnasta Dia 3: Maakuntien tunnuslukuja. Dia 4-5: Pirkanmaan kuntien tunnuslukuja Dia 6: Maakunnan väestörakenne

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 14 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 Työllisten määrä kääntyi Helsingissä nousuun yli vuoden kestäneen laskukauden jälkeen. Työllisiä oli vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ LOKAKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.10.2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.11.2015 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 4:2017

TILASTOKATSAUS 4:2017 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 4:201 1.10.201 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 200 2016 Työttömyysaste oli Vantaalla 11, prosenttia vuoden 2016 lopussa. Laskua edellisvuoteen oli 0,5 prosenttiyksikköä, mikä johtui

Lisätiedot

Maakuntainfot. Satakunta. Laatijat: Merja Mannelin, Jouni Vataja ja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus

Maakuntainfot. Satakunta. Laatijat: Merja Mannelin, Jouni Vataja ja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus Maakuntainfot Satakunta Laatijat: Merja Mannelin, Jouni Vataja ja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus Sisällysluettelo Diat 1 ja 2: Kansilehti ja sisällysluettelo Diat 3 ja 4: Yleistä Satakunnan maakunnasta

Lisätiedot

Maakuntien suhdannekehitys Kuviot

Maakuntien suhdannekehitys Kuviot Maakuntien suhdannekehitys 2011-2013 Kuviot TEM/ Alueosasto Ilkka Mella, Laura Pouru TEM-analyyseja 48/2013 www.tem.fi/julkaisut Työttömyysaste maakunnittain 1990-2012 ja 2013-2016 Lähde: Tilastokeskus,

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 2/2019 Tilanne

Keski-Suomen Aikajana 2/2019 Tilanne Keski-Suomen Tilanne 31.12.2018 Kasvu jatkui hyvänä koko vuoden, tosin hieman koko maata pienempänä Kovin kasvu oli Äänekosken seudulla Teollisuuden investoinneilla on iso merkitys Henkilöstömäärä on lisääntynyt

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 4/2017

Keski-Suomen Aikajana 4/2017 Keski-Suomen Aikajana 4/2017 Tilanne 30.6.2017 #keskisuomi #kasvunmaakunta kasvu jatkui kiivaana vuoden 2017 ensimmäisellä puoliskolla Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Tuoreimmat käänteet liiketoiminnan

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 3:2019

TILASTOKATSAUS 3:2019 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 3:2019 1 8.10.2019 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 2009 2018 Työttömyysaste oli Vantaalla 8,7 prosenttia vuoden 2018 lopussa, mikä oli 1,3 prosenttiyksikköä vähemmän kuin edellisenä

Lisätiedot

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2015

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2015 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.2.2015 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus tammikuu 2015 Tammikuun lopussa Kaakkois-Suomessa

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 5:2018

TILASTOKATSAUS 5:2018 Tilastokatsaus 6:12 TILASTOKATSAUS 5:18 1 10.9.18 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 08 17 Työttömyysaste oli Vantaalla tasan 10 prosenttia vuoden 17 lopussa. Laskua edellisvuoteen oli peräti 1,9 prosenttiyksikköä, mikä

Lisätiedot

Yritykset, työpaikat, työttömyys

Yritykset, työpaikat, työttömyys Toimintaympäristön tila Espoossa 2017 Yritykset, työpaikat, työttömyys Konserniesikunta, Strategiayksikkö Lähteet: Tilastokeskus, Työ- ja elinkeinoministeriö, Kaupunkitutkimus TA Oy, Espoon yrittäjät Oy

Lisätiedot

Yritykset, työpaikat, työttömyys

Yritykset, työpaikat, työttömyys Yritykset, työpaikat, työttömyys Lähteet: Tilastokeskus, Työ- ja elinkeinoministeriö, Kaupunkitutkimus TA Oy Yritykset, työpaikat, työttömyys Sisällys: Yritykset ja työpaikat Työllisyys ja työttömyys 2

Lisätiedot

TIEDOTE 3/2014 KUOPION MUUTTOLIIKE

TIEDOTE 3/2014 KUOPION MUUTTOLIIKE KUOPION KAUPUNKI Konsernipalvelu Talous- ja strategiapalvelu Elokuu 214 TIEDOTE 3/214 KUOPION MUUTTOLIIKE Kuopion tulomuutto kasvussa Tilastokeskuksen keväällä julkistettujen muuttajatietojen mukaan Kuopion

Lisätiedot

Etelä-Savossa työttömyys on lisääntynyt vuodentakaisesta tilanteesta koko maata vähemmän kaikissa ammattiryhmissä

Etelä-Savossa työttömyys on lisääntynyt vuodentakaisesta tilanteesta koko maata vähemmän kaikissa ammattiryhmissä NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömyys on lisääntynyt vuodentakaisesta tilanteesta koko maata vähemmän kaikissa ammattiryhmissä Työllisyyskatsaus, lokakuu 2013 26.11.2013

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 14 2014 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä 71,8 prosenttia. Naisilla työllisyysaste oli 72,2 prosenttia

Lisätiedot

Kausivaihtelu pienensi maaliskuussa työttömyyslukuja vain vähän. Työllisyyskatsaus, maaliskuu klo 9.00

Kausivaihtelu pienensi maaliskuussa työttömyyslukuja vain vähän. Työllisyyskatsaus, maaliskuu klo 9.00 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Kausivaihtelu pienensi maaliskuussa työttömyyslukuja vain vähän Työllisyyskatsaus, maaliskuu 2015 23.4.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Maaliskuu 2018

Työttömyyskatsaus Maaliskuu 2018 Työttömyysasteen trendikuvaaja kuudessa suurimmassa kaupungissa 12 kk liukuvana keskiarvona 1/2010 3/2018 20 18 16 14 12 10 8 6 4 Oulu Tampere Turku Helsinki Vantaa Espoo 2 0 2010 2011 2012 2013 2014 2015

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ MARRASKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.11.2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.12.2015 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Lokakuu 2015 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 3/2017

Keski-Suomen Aikajana 3/2017 Keski-Suomen Aikajana 3/2017 Maakuntahallitus 25.8.2017 #keskisuomi #kasvunmaakunta kasvu kiihtyi teollisuuden avulla ja on syntynyt positiivinen kasvunkierre Aikajana 4/2017 julkaistaan lokakuun alussa

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus heinäkuu 2015

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus heinäkuu 2015 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 25.8.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi Iitti

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2012

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2012 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2012 Julkaisuvapaa 23.10.2012 klo 9.00 Nuorten työttömyys lisääntyi molemmissa maakunnissa Kanta- ja Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Yritykset, työpaikat, työttömyys

Yritykset, työpaikat, työttömyys Toimintaympäristön tila Espoossa 2018 Yritykset, työpaikat, työttömyys Konserniesikunta, Strategiayksikkö Lähteet: Tilastokeskus, Työ- ja elinkeinoministeriö, Kaupunkitutkimus TA Oy Toimintaympäristön

Lisätiedot

Yli työtöntä Etelä-Savossa kesäkuun lopussa. Työllisyyskatsaus, kesäkuu klo 9:00

Yli työtöntä Etelä-Savossa kesäkuun lopussa. Työllisyyskatsaus, kesäkuu klo 9:00 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Yli 9 000 työtöntä Etelä-Savossa kesäkuun lopussa Työllisyyskatsaus, kesäkuu 2014 22.7.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli kesäkuun lopussa

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 4 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä 73,0 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta 0,7 prosenttiyksikköä.

Lisätiedot

Yritykset, työpaikat, työttömyys

Yritykset, työpaikat, työttömyys Yritykset, työpaikat, työttömyys Konserniesikunta, Strategia ja kehittäminen Lähteet: Tilastokeskus, Työ- ja elinkeinoministeriö, Kaupunkitutkimus TA Oy, Espoon yrittäjät Oy 10.4.2017 Yritykset, työpaikat,

Lisätiedot

Koko maan tarkastelussa Pohjois-Suomessa kovin kasvu nykyisellä EUohjelmakaudella. Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto

Koko maan tarkastelussa Pohjois-Suomessa kovin kasvu nykyisellä EUohjelmakaudella. Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Keski-Suomen Tilanne 30.6.2019 Matkailun, kaupan ja palveluiden kasvu on jatkunut kohtuullisena. Suhdannehuippu ohitettu viennissä, teollisuudessa ja rakentamisessa. Kovin kasvu Saarijärven-Viitasaaren

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) maaliskuu 2016 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaa. Maakuntainfo. Marko Muotio

Keski-Pohjanmaa. Maakuntainfo. Marko Muotio Keski-Pohjanmaa Maakuntainfo Marko Muotio Yleistä Keski-Pohjanmaasta Keski-Pohjanmaan on väestömäärältään yksi Suomen pienemmistä maakunnista Maakunnan väestön määrä 31.12.2014 oli kaikkiaan 68 832 henkilöä

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) joulukuu 2017 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) huhtikuu 2018 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ MARRASKUU 2012 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.11.2012 Julkaisuvapaa perjantaina 21.12.2012 klo 9:00 Työnhakijat Työttömyys jatkaa kasvuaan. Keski-Suomessa oli työ- ja

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 2.12.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Tammikuu 2015 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

30.1.2014 Hannu Korhonen KESKI-SUOMEN STRATEGIAN VALMISTELU. - Maakuntasuunnitelma 2040 - Maakuntaohjelma 2014-2017

30.1.2014 Hannu Korhonen KESKI-SUOMEN STRATEGIAN VALMISTELU. - Maakuntasuunnitelma 2040 - Maakuntaohjelma 2014-2017 30.1.2014 Hannu Korhonen KESKI-SUOMEN STRATEGIAN VALMISTELU - Maakuntasuunnitelma 2040 - Maakuntaohjelma 2014-2017 1 KESKI-SUOMEN TULEVAISUUSTYÖN PERIAATTEITA: Ei erillisiä valmisteluryhmiä Vuorovaikutuksen

Lisätiedot

Etelä-Savossa TE-toimiston aktivointipalveluissa 350 henkilöä edellisvuoden lokakuuta vähemmän. Työllisyyskatsaus, lokakuu klo 9.

Etelä-Savossa TE-toimiston aktivointipalveluissa 350 henkilöä edellisvuoden lokakuuta vähemmän. Työllisyyskatsaus, lokakuu klo 9. NÄKYMIÄ MARRASKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa TE-toimiston aktivointipalveluissa 350 henkilöä edellisvuoden lokakuuta vähemmän Työllisyyskatsaus, lokakuu 2015 24.11.2015 klo 9.00 Työttömät

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Syyskuu 2015 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) maaliskuu 2017 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 21.12.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 15 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2012 ensimmäisellä neljänneksellä 72,6 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta prosenttiyksikön

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Joulukuu 2015 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Marraskuu 2015 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: LOKAKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 2.11.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 4/2014

Satakunnan työllisyyskatsaus 4/2014 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 4/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 20.5.2014 klo 9.00 Työllisyystilanteessa pientä paranemista Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.1.2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.2.2015 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

Etelä-Savon työttömyys pahimmillaan sitten vuoden 2005 joulukuun. Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9.00

Etelä-Savon työttömyys pahimmillaan sitten vuoden 2005 joulukuun. Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9.00 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savon työttömyys pahimmillaan sitten vuoden 2005 joulukuun Työllisyyskatsaus, joulukuu 2014 20.1.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli

Lisätiedot

Työttömyys kasvoi Etelä-Savossa heinäkuussa. Työllisyyskatsaus, heinäkuu klo 9.00

Työttömyys kasvoi Etelä-Savossa heinäkuussa. Työllisyyskatsaus, heinäkuu klo 9.00 NÄKYMIÄ ELOKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Työttömyys kasvoi Etelä-Savossa heinäkuussa Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2015 25.8.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli heinäkuun lopussa työttömänä

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ MAALISKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.3.2015 Julkaisuvapaa torstaina 23.4.2015 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa

Lisätiedot

Etelä-Savossa työpaikkoja avoinna työnvälityksessä 14 % edellisvuoden tammikuuta enemmän. Työllisyyskatsaus, tammikuu

Etelä-Savossa työpaikkoja avoinna työnvälityksessä 14 % edellisvuoden tammikuuta enemmän. Työllisyyskatsaus, tammikuu NÄKYMIÄ HELMIKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työpaikkoja avoinna työnvälityksessä 14 % edellisvuoden tammikuuta enemmän Työllisyyskatsaus, tammikuu 2014 25.2.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

BIOTALOUDEN TYÖLLISYYS- JA KOULUTUSNÄKYMÄT

BIOTALOUDEN TYÖLLISYYS- JA KOULUTUSNÄKYMÄT 12.2.2015 Hannu Korhonen BIOTALOUDEN TYÖLLISYYS- JA KOULUTUSNÄKYMÄT Keski-Suomi on osaava ja hyvinvoiva bio- ja digitalouden kansainvälinen maakunta 1 Keski-Suomen strategia: Biotalous toimii Keski-Suomen

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana I / 2015

Keski-Suomen Aikajana I / 2015 Keski-Suomen Aikajana I / 2015 Tuoteseloste Tietojen lähteenä on Tilastokeskuksen asiakaskohtainen suhdannepalvelu. Lisäksi tietoja on täydennetty muutamilla muilla Tilastokeskuksen tiedoilla (väestö,

Lisätiedot

Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta vähemmän kuin koko maassa. Työllisyyskatsaus, syyskuu

Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta vähemmän kuin koko maassa. Työllisyyskatsaus, syyskuu NÄKYMIÄ LOKAKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta vähemmän kuin koko maassa Työllisyyskatsaus, syyskuu 2013 22.10.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot

TE-toimiston aktivointipalvelut alensivat maaliskuussa työttömyysastetta Etelä-Savossa yli 6 prosenttiyksikköä

TE-toimiston aktivointipalvelut alensivat maaliskuussa työttömyysastetta Etelä-Savossa yli 6 prosenttiyksikköä NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS TE-toimiston aktivointipalvelut alensivat maaliskuussa työttömyysastetta Etelä-Savossa yli 6 prosenttiyksikköä Työllisyyskatsaus, maaliskuu 2014 24.4.2014 klo

Lisätiedot

Etelä-Savossa työttömiä yhtä paljon viimeksi tammi-helmikuussa Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9:00

Etelä-Savossa työttömiä yhtä paljon viimeksi tammi-helmikuussa Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9:00 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömiä yhtä paljon viimeksi tammi-helmikuussa 2006 Työllisyyskatsaus, joulukuu 2013 21.1.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot

METSÄSEKTORI TUOTTAA JA TYÖLLISTÄÄ

METSÄSEKTORI TUOTTAA JA TYÖLLISTÄÄ METSÄSEKTORI TUOTTAA JA TYÖLLISTÄÄ Tämä kalvoesitys pohjautuu Pellervon taloustutkimuksen (PTT) Metsäsektorin merkitys aluetalouksissa tutkimukseen Esitys on päivitetty versio vuonna 27 ilmestyneestä kalvosarjasta

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 2/2018

Keski-Suomen Aikajana 2/2018 Keski-Suomen Aikajana 2/2018 Tilanne 31.12.2017 #keskisuomi vakaan #kasvunmaakunta kasvu jatkui hyvänä 2017 vientiteollisuus oivassa vedossa Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Tuoreimmat käänteet

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS (1) 2001 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09

TYÖLLISYYSKATSAUS (1) 2001 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.12.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 3/2015. Kasvun merkit vahvistumassa, Keski-Suomi

Keski-Suomen Aikajana 3/2015. Kasvun merkit vahvistumassa, Keski-Suomi Keski-Suomen Aikajana 3/2015 Kasvun merkit vahvistumassa, Keski-Suomi kuroo koko maata kiinni. Maakunnan veturi(t) on saatu liikkeelle. Työllisyystilanne edelleen heikko. Lisätietoja: Veli-Pekka Päivänen

Lisätiedot

Työttömyys helpottui vain hieman tammikuusta helmikuuhun Etelä-Savossa. Työllisyyskatsaus, helmikuu klo 9:00

Työttömyys helpottui vain hieman tammikuusta helmikuuhun Etelä-Savossa. Työllisyyskatsaus, helmikuu klo 9:00 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Työttömyys helpottui vain hieman tammikuusta helmikuuhun Etelä-Savossa Työllisyyskatsaus, helmikuu 2014 25.3.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot

Korkeasti koulutettujen työllisyys

Korkeasti koulutettujen työllisyys Korkeasti koulutettujen työllisyys Heikki Taulu ekonomisti Akava Tulevaisuuden tekijät -seminaari Käsitteet selviksi Työikäinen väestö = kaikki Suomessa asuvat 1 74 -vuotiaat Työvoima = työikäiseen väestöön

Lisätiedot

Palvelu- ja myyntityön työpaikkoja tänä vuonna työnvälityksessä selvästi viime vuosia vähemmän. Työllisyyskatsaus, syyskuu

Palvelu- ja myyntityön työpaikkoja tänä vuonna työnvälityksessä selvästi viime vuosia vähemmän. Työllisyyskatsaus, syyskuu NÄKYMIÄ LOKAKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Palvelu- ja myyntityön työpaikkoja tänä vuonna työnvälityksessä selvästi viime vuosia vähemmän Työllisyyskatsaus, syyskuu 2014 21.10.2014 klo 9:00 Työttömät

Lisätiedot

Miesten työttömyysaste marraskuussa Etelä-Savossa lähes 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin naisten

Miesten työttömyysaste marraskuussa Etelä-Savossa lähes 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin naisten NÄKYMIÄ JOULUKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Miesten työttömyysaste marraskuussa Etelä-Savossa lähes 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin naisten Työllisyyskatsaus, marraskuu 2013 20.12.2013 klo 9:00 Työttömät

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Marraskuu 2018

Työttömyyskatsaus Marraskuu 2018 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-11/2018 20 18 16 % 2016 14 2017 12 10,9 10 2018 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Marraskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

t i l a s t o j a HELSINGIN TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN H E L S I N G I N K A U P U N G I N T I E T O K E S K U S

t i l a s t o j a HELSINGIN TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN H E L S I N G I N K A U P U N G I N T I E T O K E S K U S H E L S I N G I N K A U P U N G I N T I E T O K E S K U S t i l a s t o j a 2010 35 HELSINGIN TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN 31.12.2009 Alle 25-vuotiaiden työttömyysaste peruspiireittäin Helsingissä 2009. Nuorten

Lisätiedot

ICT-sektorin työttömyystilanne Pohjois-Pohjanmaalla - joulukuu

ICT-sektorin työttömyystilanne Pohjois-Pohjanmaalla - joulukuu ICT-sektorin työttömyystilanne Pohjois-Pohjanmaalla - joulukuu 2015 - Jarkko Pietilä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Taustaksi ICT-sektorin määritys perustuu vahvasti valintoihin mitä aloja, luokkia tai

Lisätiedot

Mirja Elinkeinoelämän foorumi Kotka

Mirja Elinkeinoelämän foorumi Kotka Osaava työvoima ja koulutuksen uudistukset Mirja Hannula @mirjahannula Elinkeinoelämän foorumi 31.1.2018 Kotka Suomessa ammattityövoiman saatavuus noussut merkittävimmäksi tuotannon tai myynnin kasvun

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ ELOKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 31.8.2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.9.2015 klo 9:00 Työnhakijat Keski-Suomessa oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston

Lisätiedot

HÄMEEN TYÖTTÖMYYS ALENEE EDELLEEN MAAN KESKIARVOA NOPEAMMIN

HÄMEEN TYÖTTÖMYYS ALENEE EDELLEEN MAAN KESKIARVOA NOPEAMMIN HÄMEEN TYÖTTÖMYYS ALENEE EDELLEEN MAAN KESKIARVOA NOPEAMMIN Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ- ja elinkeinotoimistoissa oli lokakuun lopussa 17 174 työtöntä työnhakijaa, mikä on 2 073 vähemmän (-10,8

Lisätiedot

NUORTEN TYÖTTÖMYYS ALENEE HÄMEESSÄ MAAN KESKIARVOA NOPEAMMIN

NUORTEN TYÖTTÖMYYS ALENEE HÄMEESSÄ MAAN KESKIARVOA NOPEAMMIN NUORTEN TYÖTTÖMYYS ALENEE HÄMEESSÄ MAAN KESKIARVOA NOPEAMMIN Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ- ja elinkeinotoimistoissa oli syyskuun lopussa 17 115 työtöntä työnhakijaa, mikä on 2 086 vähemmän (-10,9

Lisätiedot

Etelä-Savossa työttömien määrä lisääntynyt vuodentakaisesta eniten rakennus- ja kuljetustyössä. Työllisyyskatsaus, heinäkuu

Etelä-Savossa työttömien määrä lisääntynyt vuodentakaisesta eniten rakennus- ja kuljetustyössä. Työllisyyskatsaus, heinäkuu NÄKYMIÄ ELOKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömien määrä lisääntynyt vuodentakaisesta eniten rakennus- ja kuljetustyössä Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2014 26.8.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2014

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2014 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2014 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 20.1.2015 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus joulukuu 2014 Kaakkois-Suomen työttömyys

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2014

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2014 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 25.11. klo 9.00 Työttömyys kasvoi Kainuussa kuussa vähemmän kuin koko maassa keskimäärin Työttömyyden kasvun pääasiallinen syy

Lisätiedot

Helsingin työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys alueittain

Helsingin työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys alueittain HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 26 31 Helsingin työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys alueittain 31.12.25 Helsingin kaupungin kuvapankki/ Paul Williams Verkkojulkaisu ISSN 1458-577 ISBN

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2013

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2013 NÄKYMIÄ 2013 KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2013 Julkistettavissa 23.7.2013 klo 9.00 Kainuussa työttömyys kasvoi kesäkuussa samaa tahtia kuin koko maassa Työttömyys kasvoi sekä Kainuussa

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Lokakuu 2015

Työttömyyskatsaus Lokakuu 2015 Työttömyyskatsaus Lokakuu 2015 Turussa oli työttömiä työnhakijoita lokakuun lopussa 14576, joista miehiä 8272 ja naisia 6304. Turun työttömyysaste oli 16,0 %, lisäystä edellisvuodesta 0,4 prosenttiyksikköä.

Lisätiedot

TAMPEREEEN TYÖLLISYYS TAMMI KESÄKUUSSA 2008

TAMPEREEEN TYÖLLISYYS TAMMI KESÄKUUSSA 2008 TILASTOTIEDOTE Sivu 1 / 6 TAMPEREEEN TYÖLLISYYS TAMMI KESÄKUUSSA 2008 Tampereen työllisyyden kehitys jatkoi hidastumistaan Työnvälitysrekisteritietojen mukaan Tampereella oli tämän vuoden puolivälissä

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 1/2017 Tilanne

Keski-Suomen Aikajana 1/2017 Tilanne Keski-Suomen Aikajana 1/2017 Tilanne 30.9.2016 Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Aikajana 2/2017 julkaistaan huhtikuun alussa, tilanne 31.12.2016 Veli-Pekka Päivänen Olli Patrikainen Uljas Valkeinen

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ SYYSKUU 2015 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.9.2015 Julkaisuvapaa tiistaina 20.10.2015 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 2/2018

Keski-Suomen Aikajana 2/2018 Keski-Suomen Aikajana 2/2018 Tilanne 31.12.2017 #keskisuomi vakaan #kasvunmaakunta kasvu jatkui hyvänä 2017 vientiteollisuus oivassa vedossa Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto 2010= 125 120 Keski-Suomen

Lisätiedot

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2013

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2013 NÄKYMIÄ HUHTISKUU 2013 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Huhtikuun työllikatsaus 4/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 21.5.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Työttömänä olevien työnhakijoiden määrä

Lisätiedot

ICT-sektorin työttömyystilanne Pohjois-Pohjanmaalla - lokakuu

ICT-sektorin työttömyystilanne Pohjois-Pohjanmaalla - lokakuu ICT-sektorin työttömyystilanne Pohjois-Pohjanmaalla - lokakuu 2016 - Jarkko Pietilä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Taustaksi ICT-sektorin määritys perustuu vahvasti valintoihin mitä aloja, luokkia tai ryhmiä

Lisätiedot

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2014

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2014 NÄKYMIÄ TAMMIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Tammikuun työllisyyskatsaus 1/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.2. klo 9.00 Avoimia työpaikkoja tammikuun

Lisätiedot

SEUTUKUNNITTAISET ALUEPROFIILIT Vakka-Suomi LIITE 1

SEUTUKUNNITTAISET ALUEPROFIILIT Vakka-Suomi LIITE 1 SEUTUKUNNITTAISET ALUEPROFIILIT LIITE 1 Teollisuuden vientiaste seutukunnittain 105,2 Salon seutukunta 85 61,3 56,1 Turunmaa 42,8 Turun seutukunta 39,6 Loimaan seutukunta 30,3 0 20 40 60 80 100 120 Viennin

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, joulukuu 2014

Kainuun työllisyyskatsaus, joulukuu 2014 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 20.1.2015 klo 9.00 Työttömyys kasvoi Kainuussa rajusti vuoden lopulla Lomautukset lisääntyivät ja uuden työvoiman tarve oli lähes

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, maaliskuu 2014

Kainuun työllisyyskatsaus, maaliskuu 2014 NÄKYMIÄ 2014 KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, maaliskuu 2014 Julkistettavissa 24.4.2014 klo 9.00 Lomautukset ja pitkäaikaistyöttömyyden kasvu lisäsivät Kainuun työttömyyttä Kainuussa oli maaliskuun

Lisätiedot

Maakunnan muutokset kiinteistö- ja rakennusalan näkökulmasta

Maakunnan muutokset kiinteistö- ja rakennusalan näkökulmasta Maakunnan muutokset kiinteistö- ja rakennusalan näkökulmasta RT:n ja RAKLIn ajankohtaisseminaari 18.1.2017 Keski-Suomi #kasvunmaakunta Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Veli-Pekka Päivänen Olli Patrikainen

Lisätiedot

Palkkatuella työllistettyjen määrä lähes puolittunut Etelä-Savossa vuodentakaisesta. Työllisyyskatsaus, marraskuu klo 9.

Palkkatuella työllistettyjen määrä lähes puolittunut Etelä-Savossa vuodentakaisesta. Työllisyyskatsaus, marraskuu klo 9. NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Palkkatuella työllistettyjen määrä lähes puolittunut Etelä-Savossa vuodentakaisesta Työllisyyskatsaus, marraskuu 2015 22.12.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 34 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2013 kolmannella neljänneksellä 73,3 prosenttia. Työllisyysaste on ollut laskussa vuoden 2012 alusta

Lisätiedot

Keski-Suomen työllisyyskatsaus

Keski-Suomen työllisyyskatsaus NÄKYMIÄ KESÄKUU 2014 KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS Keski-Suomen työllisyyskatsaus 30.6.2014 Julkaisuvapaa tiistaina 22.7.2014 klo 9:00 Työnhakijat Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Keski-Suomessa

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh ja Julkistettavissa klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh ja Julkistettavissa klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh. 029 504 8050 ja 029 504 8051 Julkistettavissa 22.1.2013 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 300 '000 250 200 (1)

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 214 puh. 29 54 85 ja 29 54 8253 Julkistettavissa 24.6.214 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio

Lisätiedot