RONI & NASRI OY:N OIKAISUVAATIMUS PÄIVÄHOIDON PALVELUSETELIÄ KOSKEVASSA ASIASSA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "51 07.05.2014 RONI & NASRI OY:N OIKAISUVAATIMUS PÄIVÄHOIDON PALVELUSETELIÄ KOSKEVASSA ASIASSA"

Transkriptio

1 Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta RONI & NASRI OY:N OIKAISUVAATIMUS PÄIVÄHOIDON PALVELUSETELIÄ KOSKEVASSA ASIASSA VARKOULA 51 Sivistysjohtaja: Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta päätti , 118, päivähoidon palvelusetelin käyttöönottamisesta. Samalla päätöksellä lautakunta hyväksyi Roni & Nasri oy:n yksityisen päivähoidon tuottajaksi. Lautakunnan päätökseen sisältyi kirjaus palvelusetelin kattohinnoista. Kattohinnoiksi määriteltiin 1125 /lapsi/kk (= 53,57 /pvä) silloin kun lapsi on hoidossa yli 5h/päivä ja 563 /lapsi/kk silloin, kun lapsi on hoidossa alle 5 h/pvä (osapäivähoito). Päätökseen kirjattiin, että hoito korvataan palveluntuottajalle toteutuneiden hoitopäivien mukaan. Päätös tehtiin määräajaksi Lautakunta käsitteli asiaa uudestaan , 42. Tällöin lautakunta päätti jatkaa palvelusetelitoimintaa alkaen toistaiseksi ja samalla hyväksyä Roni & Nasri oy:n palveluntuottajaksi alkaen toistaiseksi sillä edellytyksellä, että osoitteessa Iljankatu 1 sijaitsevan ryhmäperhepäiväkodin lepohuoneen ilmanvaihto muutetaan terveystarkastajan suosituksen mukaiseksi mennessä. Lautakunta päätti lisäksi sitoa palvelusetelin kattohinnan kaupungin omana toimintana toteutetun ryhmäperhepäivähoidon vuosittaisiin kustannusmuutoksiin siten, että kattohinta tarkastetaan vuosittain kaupungin tilinpäätöksen valmistumisen jälkeen 8 % kaupungin omana toimintana tuotetun ryhmäperhepäivähoidon kustannusten alapuolelle. Päätöksen mukaan kaupunki ei maksa palveluntuottajalle lasten poissaolopäivistä. Lautakunta hyväksyi samassa kokouksessa, 43, myös palvelusetelin sääntökirjan yksityistä päivähoitoa varten. Myös sääntökirjassa määritellään, että hoito korvataan palveluntuottajalle toteutuneiden hoitopäivien mukaan. Roni & Nasri oy on tehnyt oikaisuvaatimuksen lautakunnan tekemästä päätöksestä. Liite 1. Oikaisuvaatimuksessa vaaditaan, että lautakunnan päätös , 43, kumotaan ja palvelusetelin sääntökirjan kohtaa 16 muutetaan siten, että hoito korvataan hoitopaikkavarausten mukaisesti eli lasten poissaolopäivät mukaanlukien. Palveluntuottaja hakee muutosta myös lautakunnan päätökseen kokonaisuudessaan ja vaatii, että päätöstä muutetaan siten, että kaupunki kompensoi palveluntuottajalle

2 kuukausittain lasten poissaolopäivistä aiheutuvat kustannukset ensisijaisesti hintaan 58,25 /päivä/kokopäivähoidossa oleva lapsi tai toissijaisesti lautakunnan palvelusetelille määrittelemän kattohinnan perusteella laskettuun päiväkohtaiseen hintaan 53,57 /kokopäivähoidossa oleva lapsi. Roni & Nasri oy perustelee vaatimustaan mm. sillä, että yrittäjät ovat alkuvuoden 2013 aikana neuvotelleet ryhmäperhepäiväkodin perustamisesta kaupunginjohtajan, sivistysjohtajan sekä perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen vastuuhenkilön kanssa ja että palveluntuottajan ja kaupungin välillä on allekirjoitettu määräaikainen sopimus tietyillä ehdoilla, joihin kuuluu myös poissaolopäivistä korvaaminen. Oikaisuvaatimuskirjelmässä väitetään, että palveluntuottaja ei olisi ryhtynyt yrityksen perustamiseen, mikäli sopimusneuvotteluissa ja osapuolten välille solmitussa sopimuksessa olisi ollut kyse ainoastaan kirjallisessa sopimuksessa mainitusta vajaan kahden viikon määräaikaisesta sopimuksesta. Palveluntuottajan näkemyksenä on, että sen ja kaupungin välille on tosiasiassa syntynyt toistaiseksi voimassaoleva sopimus päivähoitopalveluiden ostamisesta. Lisäksi oikaisuvaatimuksessa todetaan, että kaupunginhallitus on Finnvera oy:lle lähettämässään lausunnossa todennut, että kaupunki on linjaamassa päätöksillään yksityisen päivähoidon toimintamahdollisuuksia ja että kaupungin sivistystoimi on valmistelemassa palvelusetelin käyttöönottoa päivähoidossa. Oikaisuvaatimuksen mukaan lautakunnan päätösten tosiasiallinen seuraus on, että palveluntuottajan toiminta on tappiollista, koska palveluntuottaja ei saa lasten poissaolopäiviltä minkäänlaista korvausta. Tämän takia palveluntuottaja on pakotettu laskuttamaan hoidettavanaan olevien lasten vanhemmilta poissaolopäivien hinnan. Oikaisuvaatimuksessa todetaan, että kun otetaan huomioon se, että kaupunki tekee päätökset palvelusetelin myöntämisestä ja maahanmuuttajataustaisille lapsille myönnetään palvelusetelit juuri palveluntuottajan päiväkotiin, on lautakunnan päätöksiä pidettävä myös lainvastaisina sikäli, että niiden tosiasialliset vaikutukset ovat syrjiviä ja yhdenvertaisuutta loukkaavia. Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunnan vastine oikaisuvaatimuksessa esitettyihin asioihin: Ensimmäiset keskustelut yksityisen ryhmäperhepäiväkodin perustamisesta Lieksaan käytiin Roni & Nasri oy:n ja Lieksan kaupungin välillä syksyllä Maaliskuussa 2013 perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen vastuuhenkilö Juha

3 Ryynänen kirjoitti liitteenä olevan lausunnon asian valmistelun etenemisestä. Liite 2. Kaupunginhallitus antoi Finnvera oy:lle lausunnon yksityisten päivähoitoyrittäjien toimintamahdollisuuksista Lieksassa. Lausuntoon kirjattiin, että kaupungin sivistystoimi on valmistelemassa palvelusetelin käyttöönottoa päivähoidossa. Sivistyspalvelukeskuksen saaman tiedon mukaan Roni & Nasri oy hankki osoitteessa Iljankatu 1 sijaitsevan kiinteistön omistukseensa keväällä 2013 ja remontoi rakennuksen päiväkotikäyttöä varten kesän 2013 aikana. Elokuun 2013 alussa yrittäjä kertoi, että ryhmäperhepäiväkotitoimintaa varten oli palkattu myös henkilöstö. Tässä vaiheessa yrittäjällä ja kaupungilla ei ollut minkäänlaista sopimusta ryhmäperhepäiväkotitoiminnan aloittamisesta eikä kaupunki myöskään ollut tehnyt päätöstä palvelusetelin käyttöönotosta päivähoidossa. Oikaisuvaatimuksen mukaan yrittäjä ei olisi ryhtynyt yrityksen perustamiseen, mikäli sopimusneuvotteluissa ja osapuolten välille solmitussa sopimuksessa olisi ollut kyse ainoastaan määräaikaisesta kahden viikon sopimuksesta. Määräaikainen sopimus ryhmäperhepäivähoidon ostamisesta allekirjoitettiin Liite 3. Sivistyspalvelukeskuksen ja yrittäjän välisissä keskusteluissa todettiin, että toiminta on syytä aloittaa mahdollisimman nopeasti sekä yrittäjän että kaupungin, mutta erityisesti päivähoitoa tarvitsevien lasten näkökulmasta. Tässä vaiheessa molemmille osapuolille oli täysin selvää, että kyseessä oli lyhyt määräaikainen sopimus ja että alusta lähtien tavoitteena ollut palvelusetelimalli tulee korvaamaan sen. Palvelusetelimallia ei voitu ottaa käyttöön alkaen, koska asiaa ei ehditty siihen mennessä valmistelemaan lautakuntakäsittelyä varten. Päivähoidon palvelusetelijärjestelmää ohjaavia lakeja ovat ensisijaisesti laki lasten päivähoidosta, laki sosiaali- ja terveyshuollon asiakasmaksuista sekä palvelusetelilaki. Sitran selvityksessä (17, 2009) "palveluseteli päivähoidossa" todetaan, että palvelusetelijärjestelmän yhtenä tavoitteena on tuottavuuden kasvu. Kuntanäkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, että palvelusetelijärjestelmän kautta päivähoitopalvelut voidaan tuottaa edullisemmin kuin kunnallisena palveluntuotantona. Tämä on ollut myös Lieksan kaupungin tavoitteena palvelusetelijärjestelmää käyttöönotettaessa. Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta on määritellyt palvelusetelille kattohinnan, joka määräytyy kaupungin omana

4 toimintana toteutetun vastaavan ryhmäperhepäivähoidon kustannusten alapuolelle. On huomattava, että kaupunkikaan ei saa mitään erillistä korvausta lasten poissaolopäivistä, ja myös kaupunki joutuu maksamaan työntekijöiden palkat, ruokailukustannukset ja kiinteistöjen vuokrakulut samalla tavoin kuin palveluntuottaja lasten poissaolotilanteissa. Sitran selvityksessä on otettu kantaa myös lasten poissaoloihin: "Palvelusetelin arvoa määriteltäessä on hyvä muistaa, että palvelusetelipäiväkodit eivät automaattisesti ole jatkuvasti täynnä kuten eivät aina kunnalliset päiväkoditkaan. Eräiden näkemysten mukaan palvelusetelin tulisi kattaa päiväkotitoimintaan kuuluvan normaalin vajaakäytön riskit. Toisaalta vajaakäyttö on yrittäjän tiedossa oleva riski, joka tulisi ottaa huomioon palvelun hinnoittelussa". Sitran selvityksessä todetaan lisäksi, että palvelusetelin arvon asettaminen on yksi järjestelmään siirtymisen haastavimmista tehtävistä. Palvelusetelin arvon tulee olla järkevä ja houkutteleva kunnan talouden, asiakkaan maksukyvyn ja -halun sekä palveluntuottajan kilpailukyvyn säilymisen näkökulmasta. Selvityksen kappaleen seitsemän mukaan ostopalvelupaikan vastaanottanut on tottunut kunnan hintatasoon ja jos hinta palvelusetelipäiväkodissa nousee, niin ainakin pienituloisimmat perheet siirtynevät kunnalliseen päivähoitoon. Asiakas voi siis kieltäytyä palvelusetelin vastaanottamisesta, ja siinä tapauksessa hänelle järjestetään palvelu kunnallisen päivähoidon kautta. Oikaisuvaatimuskirjelmässä todetaan, että palveluntuottajan päiväkodissa hoidettavat lapset ovat pääasiassa maahanmuuttajataustaisia ja että kunta myöntää maahanmuuttajataustaisille lapsille palvelusetelit juuri palveluntuottajan päiväkotiin. Oikaisuvaatimuksen väitteen mukaan lautakunnan oikaisuvaatimuksen alaisia päätöksiä on pidettävä lainvastaisina sikäli, että niiden tosiasialliset vaikutukset ovat syrjiviä ja yhdenvertaisuutta loukkaavia. Kuten aiemmin on todettu, asiakkaalla on oikeus valita palvelusetelivaihtoehto tai kaupungin omana toimintana järjestetty palvelu. Kaupunki ei siis ohjaa maahanmuuttajataustaisia asiakkaita palveluntuottajan päiväkotiin, vaan heille kerrotaan eri vaihtoehdoista samalla tavalla kuin muillekin asiakkaille. Kaupungin maahanmuuttostrategian mukaisesti päiväkotiyksiköissä tulisi olla mahdollisimman tasapuolisesti sekä maahanmuuttajataustaisia että kantaväestöön kuuluvia lapsia. Tässä tapauksessa asiakkaiden omat valinnat ovat muodostaneet palveluntuottajan päiväkotiin tästä periaatteesta poikkeavan tilanteen.

5 Palveluseteliperiaatteella toimiva päiväkoti on yritystoimintaa, johon sisältyy normaalit yritystoiminnan riskit. Yrittäjän tehtävänä on myös huolehtia toiminnan kustannustehokkuudesta. Sivistyspalvelukeskuksen ja yrittäjän välisissä keskusteluissa on useaan otteeseen tullut esille, että Iljankadun päiväkodissa toimii neljä työntekijää lasten hoitoon liittyvissä tehtävissä. Kaupungin taholta on kerrottu ja korostettu, että lain ja kaupungin edellyttämä lukumäärä on kolme työntekijää. Sivistysjohtaja: Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta päättää - päättää hylätä Roni & Nasri oy:n oikaisuvaatimuksen. Päätös: Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta päätti - hylätä Roni & Nasri oy:n oikaisuvaatimuksen. Jakelu: Lisätietoja Roni&Nasri Sivistysjohtaja Arto Sihvonen, p , sähköposti arto.sihvonen@lieksa.fi Perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen vastuuhenkilö Juha Ryynänen, p , sähköposti juha.ryynanen@lieksa.fi

Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta 80 06.08.2014 24 24.02.2016 ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS RONI & NASRI OY:N PÄIVÄHOIDON PALVELUSETELIN HINTAA JA PÄIVÄHOIDOSSA

Lisätiedot

Asianro 308/ / Palvelusetelin käyttöönotto päivähoidossa

Asianro 308/ / Palvelusetelin käyttöönotto päivähoidossa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 308/12.01.06/2012 120 Palvelusetelin käyttöönotto päivähoidossa Tiivistelmä Kaupunginhallitus on kokouksessaan 20.8.2012 303 päättänyt pyytää sivistyslautakunnalta

Lisätiedot

OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE

OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE Yleistä palvelusetelistä: Palveluseteli on yksi kuntien käytössä oleva varhaiskasvatuksen järjestämistapa. Hausjärvellä varhaiskasvatuksen palvelusetelin

Lisätiedot

Palveluseteliselvitys koskien Vihdin yksityistä päiväkotihoitoa

Palveluseteliselvitys koskien Vihdin yksityistä päiväkotihoitoa Palveluseteliselvitys koskien Vihdin yksityistä päiväkotihoitoa Yksityisen hoidon tuki Lapsen hoidon järjestämiseksi vanhemman tai muun huoltajan osoittamalle hoidon tuottajalle suoritettavaa tukea. Tuottaja

Lisätiedot

Lisätietoja Varhaiskasvatuksen johtaja Kirsi Häkkinen, puh

Lisätietoja Varhaiskasvatuksen johtaja Kirsi Häkkinen, puh Opetus- ja kasvatuslautakunta 105 16.12.2015 Opetus- ja kasvatuslautakunta 4 27.01.2016 Opetus- ja kasvatuslautakunta 18 30.03.2016 Opetus- ja kasvatuslautakunta 31 27.04.2016 Opetus- ja kasvatuslautakunta

Lisätiedot

Hyväksymisen voimassaoloaika Merkintä tuottajarekisteriin tehdään toistaiseksi sääntökirjan mukaisesti.

Hyväksymisen voimassaoloaika Merkintä tuottajarekisteriin tehdään toistaiseksi sääntökirjan mukaisesti. Varhaiskasvatuspalvelut 19.3.2014 HAKU VARHAISKASVATUSPALVELUIDEN PALVELUTUOTTAJAKSI Pöytyän kunnan koulutuslautakunta on kokouksessaan 19.3.2014 19 päättänyt, että ostopalvelujärjestelmä muutetaan palvelusetelijärjestelmäksi

Lisätiedot

YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON PALVELURAHAOHJEISTUKSEN TARKISTUS ALKAEN

YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON PALVELURAHAOHJEISTUKSEN TARKISTUS ALKAEN YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON PALVELURAHAOHJEISTUKSEN TARKISTUS 1.8.2016 ALKAEN Vanhempainrahakauden päätyttyä vanhemmalla on mahdollisuus hakea alle kouluikäiselle lapselleen päivähoitoa tai tukea hoidon järjestämiseen

Lisätiedot

Päivähoidon palveluseteli. Rovaniemen kaupunki

Päivähoidon palveluseteli. Rovaniemen kaupunki Päivähoidon palveluseteli Rovaniemen kaupunki Miksi palveluseteli? Vastaus kuntien kasvavaan palvelun tarpeeseen, palvelutarjonnan ja palvelujen sisällön monipuolistamiseen ja yrittäjyyden edistäminen

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TIEDOTE PALVELUSETELISTÄ ALKAEN päivitetty palveluntarve- ja ikäkertoimen osalta, siv.ltk 12.6.

SAVONLINNAN KAUPUNKI TIEDOTE PALVELUSETELISTÄ ALKAEN päivitetty palveluntarve- ja ikäkertoimen osalta, siv.ltk 12.6. SAVONLINNAN KAUPUNKI TIEDOTE PALVELUSETELISTÄ 1.8.2016 ALKAEN päivitetty 13.6.17 palveluntarve- ja ikäkertoimen osalta, siv.ltk 12.6.17 Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä 24.7.2009/569

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupunki Varhaiskasvatuksen palvelusetelin alustavat perusteet alkaen

Lappeenrannan kaupunki Varhaiskasvatuksen palvelusetelin alustavat perusteet alkaen 1 (5) 24.10.2017 Lappeenrannan kaupunki Varhaiskasvatuksen palvelusetelin alustavat perusteet 1.8.2018 alkaen Palveluseteli Palvelusetelillä voidaan järjestää kunnan lakisääteisiä sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluita,

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistystoimenjohtaja Niku Tuomisto puh.(09) 4258 3627 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistystoimenjohtaja Niku Tuomisto puh.(09) 4258 3627 tai sähköposti etunimi.sukunimi@karkkila. Kasvatus- ja opetuslautakunta 5 19.02.2013 Kaupunginhallitus 94 25.02.2013 Kaupunginvaltuusto 44 04.03.2013 Kasvatus- ja opetuslautakunta 37 28.05.2013 Päivähoidon palveluseteli ja sääntökirja 151/05.00/2013

Lisätiedot

Ohjeet palvelutuottajien hakumenettelyyn

Ohjeet palvelutuottajien hakumenettelyyn Ohjeet palvelutuottajien hakumenettelyyn Hakeminen palvelusetelilain mukaiseksi lasten päiväkoti/ryhmäperhepäivähoidon palveluntuottajaksi Hakulomake ja liitteet Palvelusetelillä toimivaksi palveluntuottajaksi

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN TAKSA ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN TAKSA ALKAEN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN TAKSA 1.3.2017 ALKAEN VIHDIN KUNNAN VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUJEN TAKSA 2/5 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki tulee voimaan 1.3.2017. Laissa säädetään kunnan päiväkodissa

Lisätiedot

Yksityistä päivähoitoa ovat tarjonneet Linnalan leikkikoulu, päiväkoti Tähti ja yksityiset perhepäivähoitajat.

Yksityistä päivähoitoa ovat tarjonneet Linnalan leikkikoulu, päiväkoti Tähti ja yksityiset perhepäivähoitajat. Sivistyslautakunta 47 10.03.2015 Sivistyslautakunta 59 24.03.2015 Yksityisen päiväkotihoidon palvelusetelin käyttöönotto ja arvo 157/34/340/2015 SL 47 Selostus: Varhaiskasvatuksen tuloskorttiin on kirjattu

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 08.06.2016 Sivu 1 / 1 2626/2016 02.05.01 33 Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Anne Peltonen, puh. 050 320 9753 Titta Tossavainen,

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen palvelusetelin perusteet alkaen

Varhaiskasvatuksen palvelusetelin perusteet alkaen MUURAMEN KUNTA 1 (5) Varhaiskasvatuspalvelut 16.8.2016 Lapsi- ja perhepalveluiden lautakunta LIITE 1 Varhaiskasvatuksen palvelusetelin perusteet 1.8.2016 alkaen PALVELUSETELI Palveluseteli on yksi tapa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 15.06.2016 Sivu 1 / 1 2626/2016 02.05.01 101 Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Anne

Lisätiedot

Palveluseteliselvitys 18.11.2014

Palveluseteliselvitys 18.11.2014 1 Palveluseteliselvitys 18.11.2014 Elokuussa 2009 voimaan tullut palvelusetelilain uudistus mahdollistaa palvelusetelin käytön myös päivähoidossa. Lakiuudistuksen tavoitteena on mm. lisätä asiakkaan valinnan

Lisätiedot

Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelurakenneselvitys

Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelurakenneselvitys Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelurakenneselvitys Seudullinen sivistystoimityöryhmä Marraskuu 2014 28.11.2014 Page 1 3.Varhaiskasvatus : Palveluseteli yli kuntarajojen kokopäivähoitoon sekä avoimeen

Lisätiedot

Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea

Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea Liite 23 Opetus- ja kasvatusltk 27.11.2014 Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea Kuntaliitto (Lahtinen & Selkee) on vuonna 2014 tehnyt selvityksen varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Yksityinen varhaiskasvatus

Yksityinen varhaiskasvatus Yksityinen varhaiskasvatus PALVELUSOPIMUS alkaen / 20 Tätä sopimusta on tehty 2 kappaletta, toinen vanhemmille/huoltajille ja toinen palveluntuottajalle. 1. LAPSEN TIE- DOT 2. HUOLTAJIEN TIEDOT Äiti /muu

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen palvelusetelin perusteet alkaen

Varhaiskasvatuksen palvelusetelin perusteet alkaen 1 (6) Varhaiskasvatuksen palvelusetelin perusteet 1.3.2017 alkaen Palveluseteli Palveluseteli on yksi tapa järjestää kunnan vastuulle kuuluvia sosiaali- ja terveyspalveluja. Laki sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Tehostetun palveluasumisen kilpailutus 2013, Palveluseteli vaihtoehtoisena hankintamuotona

Tehostetun palveluasumisen kilpailutus 2013, Palveluseteli vaihtoehtoisena hankintamuotona Tehostetun palveluasumisen kilpailutus 2013, Palveluseteli vaihtoehtoisena hankintamuotona Miksi palveluseteli? Lisää asiakkaan/hänen läheistensä valinnan mahdollisuuksia ja vahvistaa itsemääräämisoikeutta

Lisätiedot

PIRKKALAN KUNNAN LASTEN PÄIVÄHOIDOSSA PERITTÄVÄT HOI- TOMAKSUT 1.8.2014 ALKAEN

PIRKKALAN KUNNAN LASTEN PÄIVÄHOIDOSSA PERITTÄVÄT HOI- TOMAKSUT 1.8.2014 ALKAEN Pirkkalan kunta Sivistysosasto Varhaiskasvatus MAKSUTIEDOTE PIRKKALAN KUNNAN LASTEN PÄIVÄHOIDOSSA PERITTÄVÄT HOI- TOMAKSUT 1.8.2014 ALKAEN 1. KOKOPÄIVÄHOITO... 2 2. HOITOMAKSU USEASTA LAPSESTA... 3 3.

Lisätiedot

Sivistysosasto / varhaiskasvatuspalvelut. HAKEMUS VARHAISKASVATUKSEN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI alkaen. Puhelinnumero / faksinumero / sähköposti

Sivistysosasto / varhaiskasvatuspalvelut. HAKEMUS VARHAISKASVATUKSEN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI alkaen. Puhelinnumero / faksinumero / sähköposti HAKEMUS VARHAISKASVATUKSEN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI alkaen Jokaisesta päivähoitoyksiköstä täytetään oma hakemus Varhaiskasvatuksen palvelusetelin sääntökirja (Vk.jtk 10.12.2013 20 ) PALVELUNTUOTTAJAN TIEDOT

Lisätiedot

Yksityistä päivähoitoa ovat tarjonneet Linnalan leikkikoulu, päiväkoti Tähti ja yksityiset perhepäivähoitajat.

Yksityistä päivähoitoa ovat tarjonneet Linnalan leikkikoulu, päiväkoti Tähti ja yksityiset perhepäivähoitajat. Sivistyslautakunta 47 10.03.2015 Yhteistyötoimikunta 9 12.03.2015 Kaupunginhallitus 114 16.03.2015 Yksityisen päiväkotihoidon palvelusetelin käyttöönotto ja arvo 157/34/340/2015 SL 47 Selostus: Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2012

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2012 17.04.2013 Sivu 1 / 1 1774/00.01.01/2013 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2012 Päätösehdotus Valmistelijat / lisätiedot: Marjatta Korhonen, puh. (09)

Lisätiedot

PALVELUSETELI-INFO Kirkkonummen varhaiskasvatuksen. Tähän tarvittaessa otsikko. palveluseteli alkaen

PALVELUSETELI-INFO Kirkkonummen varhaiskasvatuksen. Tähän tarvittaessa otsikko. palveluseteli alkaen PALVELUSETELI-INFO Kirkkonummen varhaiskasvatuksen Tähän tarvittaessa otsikko palveluseteli 1.8.2018 alkaen Mitä laki sanoo varhaiskasvatuksen järjestämisestä ja palvelusetelistä? Kunta voi järjestää lasten

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen palvelusetelivalmistelu LAPPEENRANNAN KAUPUNKI

Varhaiskasvatuksen palvelusetelivalmistelu LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Varhaiskasvatuksen palvelusetelivalmistelu Varhaiskasvatuksen kehittämisen tiekartta vuosille 2017-2030 asiantuntijatyöryhmän esitys, OKM:n tilaama selvitys Osallistumisasteen nostamista koskevat lyhyen

Lisätiedot

Tuntiperusteinen asiakasmaksu varhaiskasvatukseen HYVINVOINTI- JA KOULUTUSPALVELUT

Tuntiperusteinen asiakasmaksu varhaiskasvatukseen HYVINVOINTI- JA KOULUTUSPALVELUT 1 Tuntiperusteinen asiakasmaksu varhaiskasvatukseen HYVINVOINTI- JA KOULUTUSPALVELUT Tuntiperusteisen asiakasmaksun valmistelu Selvitys tuntiperusteiseen varhaiskasvatuksen asiakasmaksuun siirtymisestä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63 19.04.2017 Sivu 1 / 1 3385/2016 05.10.00 63 Oikaisuvaatimus avustuksen palauttamista koskevassa asiassa Valmistelijat / lisätiedot: Miia Loisa-Turunen, puh. 050 325 3252 Virpi Leino, puh. 046 877 1846

Lisätiedot

PALVELUSETELIN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JJR-KUNNISSA 1.3.2012 ALKAEN

PALVELUSETELIN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JJR-KUNNISSA 1.3.2012 ALKAEN Yhteislautakunnan liite nro 14 / 26.1.2012 PALVELUSETELIN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JJR-KUNNISSA 1.3.2012 ALKAEN Perusturvan yhteislautakunta 22.1.2009 7 26.1.2012 14 2 Palvelusetelin käyttö JJR-kunnissa Kunnalla

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2018 1 (5) 66 Yksityiselle varhaiskasvatuksen tuottajalle maksettava korvaus viisivuotiaiden neljän tunnin maksuttomasta varhaiskasvatuksesta HEL 2018-000840 T 02 05 00

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN PALVELUOHJAUS JA YKSITYINEN PERHEPÄIVÄHOITO JYVÄSKYLÄSSÄ 24.9.2014 Auli Majuri-Naappi

VARHAISKASVATUKSEN PALVELUOHJAUS JA YKSITYINEN PERHEPÄIVÄHOITO JYVÄSKYLÄSSÄ 24.9.2014 Auli Majuri-Naappi VARHAISKASVATUKSEN PALVELUOHJAUS JA YKSITYINEN PERHEPÄIVÄHOITO JYVÄSKYLÄSSÄ 24.9.2014 Auli Majuri-Naappi 29.9.2014 Varhaiskasvatuksen palveluohjaustiimi Yksityisen pph:n ohjaajat (2½ hlöä) (5 hlöä) Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Asiakasmaksujen käsittely ja laskutus

Asiakasmaksujen käsittely ja laskutus Asiakasmaksujen käsittely ja laskutus Nivalan varhaiskasvatuspalvelut Hyväksytty Nivalan kaupungin sivistyslautakunnassa 21.6.2016, 58 Tiedote päivähoitomaksuista 1.8.2016 31.7.2018 Välttyäksenne takautuvilta

Lisätiedot

Selvitys Raision kaupungin päivähoidosta syksyllä 2015

Selvitys Raision kaupungin päivähoidosta syksyllä 2015 29.10.2015 Selvitys Raision kaupungin päivähoidosta syksyllä 2015 Sivistysjohtaja Matti Sivonen Päivähoidon johtaja Päivi Rantanen Päiväkodinjohtaja Satu Ojala Päiväkodit Raisiossa on syksyllä 2015 toiminnassa

Lisätiedot

Yhall Yhall Yhall Yhall Yhall

Yhall Yhall Yhall Yhall Yhall Yhall 17.5.2011 97 Yhall 21.5.2013 98 Yhall 29.10.2013 185 Yhall 10.12.2013 250 Yhall 17.6.2014 140 PALVELUSETELIN YLEISET LINJAUKSET Palvelusetelin yleiset linjaukset perustuvat 1.8.2009 voimaan tulleeseen

Lisätiedot

Yksityisen hoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen kuntalisän muutokset alkaen

Yksityisen hoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen kuntalisän muutokset alkaen Perusturvalautakunta 57 19.05.2016 Yksityisen hoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen kuntalisän muutokset 1.8.2016 alkaen 241/05.10.00/2016 Perusturvalautakunta 57 Lainsäädännöllistä ja valtuuston päättämää

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13 10.02.2016 Sivu 1 / 1 522/2016 02.05.00 13 Muutokset lasten yksityisten hoidon tukea koskevaan lainsäädäntöön sekä niiden vaikutus Espoon yksityisen hoidon tuen järjestelyihin ja kuntalisään Valmistelijat

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET

ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 18.11.2014 146 Kaupunginhallitus 24.11.2014 404 AVUSTUSMUODOT 1. Toiminta-avustus 2. Koulutusavustus 3. Tilavuokra-avustus

Lisätiedot

Valtuutettu Heikki Laineen ym. valtuutettujen aloite koskien päivähoitomaksun tuntiperusteista laskutusta

Valtuutettu Heikki Laineen ym. valtuutettujen aloite koskien päivähoitomaksun tuntiperusteista laskutusta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 157 9.12.2013 Asianro 1167/12.06.01/2013 146 Valtuutettu Heikki Laineen ym. valtuutettujen aloite koskien päivähoitomaksun tuntiperusteista laskutusta

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen palvelusetelin perusteet alkaen

Varhaiskasvatuksen palvelusetelin perusteet alkaen JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI 19.4.2016 1 (5) Varhaiskasvatuksen palvelusetelin perusteet 1.8.2016 alkaen PALVELUSETELI Palveluseteli on yksi tapa järjestää kunnan vastuulle kuuluvia sosiaali- ja terveyspalveluja.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto hallinto-oikeudelle iltapäivätoiminnan erityisavustuksen palauttamista koskevassa asiassa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto hallinto-oikeudelle iltapäivätoiminnan erityisavustuksen palauttamista koskevassa asiassa 17.05.2017 Sivu 1 / 1 3385/2016 05.10.00 100 Lausunto hallinto-oikeudelle iltapäivätoiminnan erityisavustuksen palauttamista koskevassa asiassa Valmistelijat / lisätiedot: Miia Loisa-Turunen, puh. 050

Lisätiedot

Liite 1, Palvelukuvaus 1 (6) 3766/ / HANKINNAN TAUSTA

Liite 1, Palvelukuvaus 1 (6) 3766/ / HANKINNAN TAUSTA Liite 1, Palvelukuvaus 1 (6) 3766/02.08.00/2012 8.11.2012 1. HANKINNAN TAUSTA Espoon Kaupunki hakee tällä hankinalla yksityisiä päivähoitopalvelujen tuottajia kahteen päiväkotiin. Palveluntuottajia haetaan

Lisätiedot

PALVELUSETELIN ARVON MÄÄRÄYTYMINEN / PÄIVÄHOITO / 1.1.2013 ALKAEN

PALVELUSETELIN ARVON MÄÄRÄYTYMINEN / PÄIVÄHOITO / 1.1.2013 ALKAEN Perusturvalautakunta 120 17.11.2010 Perusturvalautakunta 130 15.12.2010 Perusturvalautakunta 51 20.06.2012 Perusturvalautakunta 63 02.07.2012 PALVELUSETELIN ARVON MÄÄRÄYTYMINEN / PÄIVÄHOITO / 1.1.2013

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21 17.02.2016 Sivu 1 / 1 522/2016 02.05.00 21 Muutokset lasten yksityisten hoidon tukea koskevaan lainsäädäntöön sekä niiden vaikutus Espoon yksityisen hoidon tuen järjestelyihin ja kuntalisään Valmistelijat

Lisätiedot

Palvelusetelihanke Hinnoitteluprojekti / hinnoittelupolitiikan vaihtoehtoja ja malleja 16.4.2010

Palvelusetelihanke Hinnoitteluprojekti / hinnoittelupolitiikan vaihtoehtoja ja malleja 16.4.2010 Palvelusetelihanke Hinnoitteluprojekti / hinnoittelupolitiikan vaihtoehtoja ja malleja 16.4.2010 Sisältö Sivu Johdanto 3 Palvelusetelin hinnoittelun elementit 5 Palvelun hinta: hintakatto tai markkinahinta

Lisätiedot

Yksityistä päivähoitoa ovat tarjonneet Linnalan leikkikoulu, päiväkoti Tähti ja yksityiset perhepäivähoitajat.

Yksityistä päivähoitoa ovat tarjonneet Linnalan leikkikoulu, päiväkoti Tähti ja yksityiset perhepäivähoitajat. Sivistyslautakunta 47 10.03.2015 Sivistyslautakunta 59 24.03.2015 Kaupunginhallitus 161 25.03.2015 Yksityisen päiväkotihoidon palvelusetelin käyttöönotto ja arvo 157/34/340/2015 SL 47 Selostus: Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

H 92 OIKAISUVAATIMUS; TAINIO AKI; HALLITUKSEN PÄÄTÖS, 75 VAPAUTUKSEN MYÖNTÄMISEN PERIAATTEISTA VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA

H 92 OIKAISUVAATIMUS; TAINIO AKI; HALLITUKSEN PÄÄTÖS, 75 VAPAUTUKSEN MYÖNTÄMISEN PERIAATTEISTA VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA H 92 OIKAISUVAATIMUS; TAINIO AKI; HALLITUKSEN PÄÄTÖS, 75 VAPAUTUKSEN MYÖNTÄMISEN PERIAATTEISTA VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA Hallitus 3.10.2016, 92 Valmistelijat: vs. tekninen johtaja Hannu

Lisätiedot

H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I - II

H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I - II Varhaiskasvatuspalvelut Varhaiskasvatuspalveluiden päiväkotihoidon palveluseteli Oulun Kauppakamarin tilaisuus 29.3.2012 Arto Lamberg, varhaiskasvatusjohtaja H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L

Lisätiedot

Palvelusetelin hinnoittelupolitiikan vaihtoehtoja ja malleja

Palvelusetelin hinnoittelupolitiikan vaihtoehtoja ja malleja Palvelusetelin hinnoittelupolitiikan vaihtoehtoja ja malleja Tuomo Melin (Sitra), Minna Tuominen-Thuesen (KPMG), Turo Koila (KPMG) Päiväys 01.06.2010 2 Sisällysluettelo Sisällysluettelo...2 Esipuhe...3

Lisätiedot

1) hoitamalla toiminnan itse

1) hoitamalla toiminnan itse Sivistyslautakunta 108 01.06.2015 Yksityisen päiväkotihoidon palvelusetelin käyttöönotto ja hinta 157/34/340/2015 SL 108 Selostus: Kaupunginvaltuusto on 30.3.2015 :ssä 47päättänyt palauttaa uudelleen valmisteluun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (6) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (6) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2012 1 (6) 602 Oikaisuvaatimukset osoitteessa Hämeentie 125 A sijaitsevan rakennuksen (Bokvillan) myyntiä koskevasta kiinteistölautakunnan päätöksestä HEL 2012-011159 T

Lisätiedot

Perhe- 639 422 718 763 päivähoito

Perhe- 639 422 718 763 päivähoito YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON PALVELURAHA 1.1.2016 ALKAEN OHJEISTUKSEN TARKISTUS Vanhempainrahakauden päätyttyä vanhemmilla on mahdollisuus hakea alle kouluikäiselle lapselleen päivähoitoa tai tukea hoidon järjestämiseen

Lisätiedot

CASE MIKKELI Kaupungin rooli varhaiskasvatuksessa. Varhaiskasvatuksen ohjaus ja valvonta Leila M. Korhonen

CASE MIKKELI Kaupungin rooli varhaiskasvatuksessa. Varhaiskasvatuksen ohjaus ja valvonta Leila M. Korhonen CASE MIKKELI Kaupungin rooli varhaiskasvatuksessa Varhaiskasvatuksen ohjaus ja valvonta Leila M. Korhonen 21.4.2016 2 21.4.2016 Palvelutuotannon periaatteet Mikkelin kaupungin varhaiskasvatuksessa Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Yksityisen hoidon tuen kuntalisä alkaen. Sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Yksityisen hoidon tuen kuntalisä alkaen. Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta 16 02.03.2016 tuen kuntalisä 1.8.2016 alkaen Sivistyslautakunta 02.03.2016 16 Lakia lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta muutetaan 1.8.2016 alkaen. Muutokset koskevat pääosin

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 3/ (6) Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetusjaosto

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 3/ (6) Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetusjaosto Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 3/2017 1 (6) 20 Palvelusetelin käyttöönotto varhaiskasvatuksessa KIRDno-2017-1228 Valmistelija / lisätiedot: Anu Vesiluoma anu.vesiluoma@kirkkonummi.fi varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/ Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Varhaiskasvatuksen toiminta-ajat vuonna 2019

NURMIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/ Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Varhaiskasvatuksen toiminta-ajat vuonna 2019 NURMIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 Sivistyslautakunta AIKA 28.03.2019 klo 17:00 PAIKKA Hallitus Käsiteltävät asiat Asia 20 21 22 23 24 Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Valitaan pöytäkirjan

Lisätiedot

6 Toimielin, luottamushenkilö ja viranhaltija voi päättää sille johtosäännöllä siirretyn toimivallan siirtämisestä alaiselleen viranomaiselle.

6 Toimielin, luottamushenkilö ja viranhaltija voi päättää sille johtosäännöllä siirretyn toimivallan siirtämisestä alaiselleen viranomaiselle. 1 Nurmeksen kaupunki Luettelo Kaupunginkanslia 13.3.2014 TOIMIVALLAN SIIRTÄMINEN Hallintosääntö: 6 Toimielin, luottamushenkilö ja viranhaltija voi päättää sille johtosäännöllä siirretyn toimivallan siirtämisestä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (6) 31 Oikaisuvaatimus kauppapalvelujen hankinnasta HEL 2016-004509 T 02 08 02 00 Päätös päätti hylätä Mainio Vire Oy:n oikaisuvaatimuksen, joka koskee talous- ja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4217/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4217/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (1) 25 Asianro 4217/10.03.01.02/2016 Kuopion kaupungin kävelykeskustan keskitetyn puhtaanapidon jatkaminen / Kuopion Yrittäjät ry:n valitus / kaupunginhallituksen lausunto

Lisätiedot

TIEDOTE VARHAISKASVTUKSEN ASIAKKAILLE

TIEDOTE VARHAISKASVTUKSEN ASIAKKAILLE 1 Iitin kunta Sivistyspalvelus Varhaiskasvatus TIEDOTE VARHAISKASVTUKSEN ASIAKKAILLE 1.8.2017 31.7.2018 Perusteet Varhaiskasvatuslaki ja Asetus lasten päivähoidosta Laki lasten kotihoidon ja yksityisen

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen palveluseteli, seurantaraportti ajalta

Varhaiskasvatuksen palveluseteli, seurantaraportti ajalta Sivistyslautakunta 85 29.09.2016 Varhaiskasvatuksen palveluseteli, seurantaraportti ajalta 1.8.2015-31.7.2016 SIVIS 85 Kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 8.10.2014 pykälässä 88 ottaa palvelusetelin käyttöön

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2012 1 (6) 424 V Stj / Vt Kati Peltolan ym. aloite palvelusetelikokeilun vaikutusten selvittämisestä Pöydälle HEL 2011-008251 T 00 00 03 Päätös päätti panna asian pöydälle.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 149

Espoon kaupunki Pöytäkirja 149 23.09.2015 Sivu 1 / 1 663/05.10.00/2015 149 Oikaisuvaatimus tukipalvelujen vastuualuepäällikön päätökseen iltapäivätoiminnan avustuksista lukuvuonna 2015-2016/elokuun avustuserä Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUJEN TOIMINTAOHJE. 1.8.2014 lukien

PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUJEN TOIMINTAOHJE. 1.8.2014 lukien PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUJEN TOIMINTAOHJE 1.8.2014 lukien 1 PERUSTEET Päivähoitomaksut perustuvat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetuksiin. Kunnallisen päiväkotihoidon

Lisätiedot

Eija Bouraksen ym. valtuustoaloite palvelusetelin käyttöönotosta Asikkalan kunnan lasten päivähoidossa

Eija Bouraksen ym. valtuustoaloite palvelusetelin käyttöönotosta Asikkalan kunnan lasten päivähoidossa Varhaiskasvatusjohtokunta 37 10.12.2013 Kunnanhallitus 6 13.01.2014 Eija Bouraksen ym. valtuustoaloite palvelusetelin käyttöönotosta Asikkalan kunnan lasten päivähoidossa 204/00.02.00/2013 VARHJKT 37 10.12.2013

Lisätiedot

Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%)

Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) KOULUTUSLAUTAKUNTA 70 Toimiala: Sivistyspalvelukeskus/ Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) Vastuuhenkilö: Anu-Liisa Kosonen 2013 2014 2015 2016 2016

Lisätiedot

Vammaispalvelun palveluseteliprojekti henkilökohtaista apua palvelusetelillä

Vammaispalvelun palveluseteliprojekti henkilökohtaista apua palvelusetelillä Vammaispalvelun palveluseteliprojekti henkilökohtaista apua palvelusetelillä Henkilökohtaisen avun päivät 21.-22.9.2010 Projektin puitteet Osana Sitran valtakunnallista palvelusetelihanketta Kesto 02/10-12/10

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginvaltuusto Stj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginvaltuusto Stj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2015 1 (5) 3 Varhaiskasvatuksen yksityisen päivähoitotoiminnan käynnistämistuen vakinaistaminen Pöydälle 02.12.2015 HEL 2014-014404 T 05 01 00 Päätösehdotus Esittelijän

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011

Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011 Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelujen ja kustannusten vertailu 2011 Päivähoidon Kuusikko-vertailu 2011 Päivähoitoikäiset (10kk 6v) ikäryhmittäin 31.12.2011 Kuusikon kunnissa sekä muutos

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Varhaiskasvatusvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Varhaiskasvatusvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 37 Käynnistämistuen myöntäminen Oy Ankkalampi-Ankdammen Ab, Pakilan Ankkalampi-Duckiesille HEL 2017-001292 T 05 01 08 Päätös Päätöksen perustelut Lisätiedot päätti myöntää

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. KASKO, :00, Pöytäkirja 23 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN... 1

SISÄLLYSLUETTELO. KASKO, :00, Pöytäkirja 23 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT ALKAEN... 1 i SISÄLLYSLUETTELO KASKO, 21.3.2017 18:00, Pöytäkirja 23 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2017 ALKAEN... 1 23, KASKO 21.3.2017 18:00 Sivu 2 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.8.2017 ALKAEN Kaskoltk

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/216 1 (7) 25 Helsingin kaupungin päättämä varhaiskasvatuksen laajuus ja yksityisen hoidon tuen Helsinki-lisä 1.8.216 alkaen HEL 216-2236 T 2 5 1 Päätös päätti, että yksityisen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysyksikkö 19.6.2012. Selvitys lasten kotihoidon tuen sekä yksityisen hoidon tuen kuntalisistä sekä palvelusetelistä

Sosiaali- ja terveysyksikkö 19.6.2012. Selvitys lasten kotihoidon tuen sekä yksityisen hoidon tuen kuntalisistä sekä palvelusetelistä Sosiaali- ja terveysyksikkö 19.6.2012 Selvitys lasten kotihoidon tuen sekä yksityisen hoidon tuen kuntalisistä sekä palvelusetelistä Kuntaliitto selvitti keväällä 2012, kuinka monessa Manner-Suomen kunnassa

Lisätiedot

Kuntalisien määrät eri kunnissa /kk:

Kuntalisien määrät eri kunnissa /kk: Sosiaalilautakunta 66 22.08.2006 Sosiaalilautakunta 1 17.01.2007 Sosiaalilautakunta 79 14.11.2007 YKSITYISEN HOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSAMINEN 49/03.15/2007 52/03.15/2006 144/00.25/2005 SOSLTK 66 Valmistelija

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 7.11.2016 Taltionumero 4668 Diaarinumero 2984/3/15 1 (6) Asia Valittaja Kunnallisasiaa koskeva valitus Hämeenkyrön kunnanhallitus Päätös,

Lisätiedot

Palveluseteli: hyötyä kunnalle ja yrittäjälle palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta

Palveluseteli: hyötyä kunnalle ja yrittäjälle palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta Palveluseteli: hyötyä kunnalle ja yrittäjälle palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta Pekka Utriainen Apulaiskaupunginjohtaja Kunta / Tuotannon arviointi Seuranta arviointi

Lisätiedot

Palveluseteli ja klemmari kuntapalveluja markkinamekanismilla. Pekka Utriainen Apulaiskaupunginjohtaja Jyväskylän kaupunki

Palveluseteli ja klemmari kuntapalveluja markkinamekanismilla. Pekka Utriainen Apulaiskaupunginjohtaja Jyväskylän kaupunki Palveluseteli ja klemmari kuntapalveluja markkinamekanismilla Pekka Utriainen Apulaiskaupunginjohtaja Jyväskylän kaupunki Markkinoiden hyödyntäminen / hyvinvointipalvelut osa elinkeinopolitiikkaa Jyväskylän

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE

HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE 1 HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE ASIA Lausunto asiaan dnro 01150/17/2299, joka koskee valitusta Tampereen kaupunginvaltuuston päätöksestä 24.4.2017 104. Päätöksellään kaupunginvaltuusto hyväksyi sopimuksen

Lisätiedot

Auranmaan Yrityspalveluiden Yrityspalvelusetelit

Auranmaan Yrityspalveluiden Yrityspalvelusetelit Auranmaan Yrityspalveluiden Yrityspalvelusetelit Palvelusetelijärjestelmän tavoitteet Tarjota Auranmaan Yrityspalveluiden asiakkaille joustava ja yksilöllinen palvelu, jonka käynnistäminen on nopeaa ja

Lisätiedot

Palveluntuottajan nimi. Puhelinnumero/faksinumero. Osoite, puhelinnumero,sähköpostiosoite

Palveluntuottajan nimi. Puhelinnumero/faksinumero. Osoite, puhelinnumero,sähköpostiosoite JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Varhaiskasvatuspalvelut Yksityiset päiväkodit Yksityiset ryhmäperhepäiväkodit HAKEMUS PALVELUSETELIPALVELUN TUOTTAJAKSI Ennen hakeutumistaan palveluseteliyrittäjäksi palveluntuottajan

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT

VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT Sivltk. 7.3.2017 17, Liite 5 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN Varhaiskasvatuksen asiakaspalvelumaksulaki astuu voimaan 1.3.2017. Laissa säädetään mm. varhaiskasvatuksessa

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA Päivämäärä Perusturvalautakunta

PÄLKÄNEEN KUNTA Päivämäärä Perusturvalautakunta PÄIVÄHOIDON ASIAKASMAKSUJEN TOIMINTAOHJE 01.08.2012-31.07.2013 PERUSTEET Päivähoitomaksut perustuvat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin ja asetuksiin. KOKOPÄIVÄHOITO Lasten

Lisätiedot

Lisäselvitys lapsimäärän kehityksestä sekä skenaariosta varhaiskasvatuksen kehittämisestä

Lisäselvitys lapsimäärän kehityksestä sekä skenaariosta varhaiskasvatuksen kehittämisestä Lisäselvitys lapsimäärän kehityksestä sekä skenaariosta varhaiskasvatuksen kehittämisestä Kauniaisten kaupunkistrategiassa vuosille 2018 2022 on asetettu tavoitteeksi Oppiminen kohti tulevaisuutta, ja

Lisätiedot

Lapin maakunnan palveluseteli-ilta Mikä ihmeen palveluseteli? Maija Valta Lapin Sote-Savotta -hanke

Lapin maakunnan palveluseteli-ilta Mikä ihmeen palveluseteli? Maija Valta Lapin Sote-Savotta -hanke Lapin maakunnan palveluseteli-ilta Mikä ihmeen palveluseteli? 11.10.2016 Maija Valta Lapin Sote-Savotta -hanke Mikä ihmeen palveluseteli? Palvelusetelillä edistetään sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttäjien

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulakiluonnos. Esittely sekä keskeiset muutokset nykyiseen verrattuna

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulakiluonnos. Esittely sekä keskeiset muutokset nykyiseen verrattuna Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulakiluonnos Esittely sekä keskeiset muutokset nykyiseen verrattuna 4.2.2016 Tavoitteet Uusi varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja säätelevä laki opetus- ja kulttuuritoimen hallinnonalalle

Lisätiedot

PALVELUSETELIOPAS ASIAKKAALLE JA OMAISELLE

PALVELUSETELIOPAS ASIAKKAALLE JA OMAISELLE Salon kaupunki Vanhuspalvelut PALVELUSETELIOPAS ASIAKKAALLE JA OMAISELLE Salon kaupunki Tehdaskatu 2, 24100 SALO PL 77, 24101 SALO www.salo.fi salo@salo.fi Y-tunnus: 0139533-1 2 Sisällysluettelo 1. Palvelusetelin

Lisätiedot

Suomenkielinen varhaiskasvatusja opetuslautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Suomenkielinen varhaiskasvatusja opetuslautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Suomenkielinen varhaiskasvatusja 14 15.03.2017 opetuslautakunta Kunnanhallitus 127 10.04.2017 Kunnanvaltuusto 30 24.04.2017 Heikkilän päiväkodin lakkauttaminen 1.8.2017 alkaen 90/10.03.02.04/2017 Suomenkielinen

Lisätiedot

Yksityiset päiväkodit Yksityiset ryhmäperhepäiväkodit

Yksityiset päiväkodit Yksityiset ryhmäperhepäiväkodit JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Varhaiskasvatus Yksityiset kerhot Yksityiset päiväkodit Yksityiset ryhmäperhepäiväkodit Hakemus ja sopimus palvelusetelipalvelun tuottajaksi Tällä hakemuksella yksityinen päiväkoti,

Lisätiedot

Liite 2 Palvelusetelin seuranta 1 (5) kokeiluaikana PALVELUSETELIN SEURANTA KOKEILUAIKANA

Liite 2 Palvelusetelin seuranta 1 (5) kokeiluaikana PALVELUSETELIN SEURANTA KOKEILUAIKANA Liite 2 Palvelusetelin seuranta 1 (5) kokeiluaikana 1.3.2011-31.12.2014 PALVELUSETELIN SEURANTA KOKEILUAIKANA 1.3.2011 31.8.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti 27.1.2011 ottaa käyttöön palvelusetelin

Lisätiedot

Tällä hakemuksella yksityinen perhepäivähoitaja hakeutuu Jyväskylän kaupungin palvelusetelituottajaksi.

Tällä hakemuksella yksityinen perhepäivähoitaja hakeutuu Jyväskylän kaupungin palvelusetelituottajaksi. JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Yksityinen perhepäivähoito Lasten päivähoitopalvelut HAKEMUS PALVELUSETELIPALVELUN TUOTTAJAKSI Ennen kuin palveluntuottaja voi hakeutua palveluseteliyrittäjäksi hänen on saatava hyväksymispäätös

Lisätiedot

Alla olevassa taulukossa on vertailtu nykyisen ja uuden asiakasmaksulain tulorajoja:

Alla olevassa taulukossa on vertailtu nykyisen ja uuden asiakasmaksulain tulorajoja: VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2017 ALKAEN Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta 3/ 25.1.2017 Liite 3e Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista 1503/2016 Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista

Lisätiedot

Yksityisen perhepäivähoidon valvonta (ja ohjaus)

Yksityisen perhepäivähoidon valvonta (ja ohjaus) Yksityisen perhepäivähoidon valvonta (ja ohjaus) Oulussa Omassa kodissaan työskenteleviä yksityisiä perhepäivähoitajia 95 (kunnallisia hoitajia 120) Työsopimussuhteisia (yksityisen hoidon tuella palkattuja)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat 16.12.2015 Sivu 1 / 1 5253/2015 05.10.00 219 Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 11.11.2013 Voimaan 1.1.2014 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala Toiminta-ajatus Organisaatio 1 Kasvatus- ja opetuslautakunnan

Lisätiedot

Valmistelija: varhaiskasvatuspäällikkö Kirsi Rytkönen puh , Päiväkoti, yli 3-v 850. Esikoululaisen päivähoito 40 % (1-3h) 340

Valmistelija: varhaiskasvatuspäällikkö Kirsi Rytkönen puh , Päiväkoti, yli 3-v 850. Esikoululaisen päivähoito 40 % (1-3h) 340 Sivistyslautakunta 16 01.06.2015 Sivistyslautakunta 12 21.06.2016 Sivistyslautakunta 6 29.08.2017 Varhaiskasvatuksen palvelusetelin arvojen tarkistus 1.8.2015 lukien / Varhaiskasvatuksen palvelusetelin

Lisätiedot

Palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmä käytännössä

Palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmä käytännössä Olen Palveluntuottaja Olen Palvelun järjestämisestä vastaava Olen Asiakas Olen Palvelun myöntäjä Copyright Kuntien Tiera Oy 1 Palveluntuottajana hakeudun kerralla yhteen tai useampaan kuntaan tuottamaan

Lisätiedot

Palkanoikaisuvaatimus, Aro Jenni

Palkanoikaisuvaatimus, Aro Jenni Kunnanhallitus 102 08.04.2013 Kunnanhallitus 73 03.03.2014 Palkanoikaisuvaatimus, Jenni Aro 116/01.02.01/2013 Kunnanhallitus 08.04.2013 102 Palkanoikaisuvaatimus, Aro Jenni Erityisluokanopettaja Jenni

Lisätiedot

Palveluseteli Nurmijärven kunnan suun terveydenhuollossa

Palveluseteli Nurmijärven kunnan suun terveydenhuollossa Palveluseteli Nurmijärven kunnan suun Sisällys 1. Palvelusetelin määritelmä 2. Palvelusetelin sisältö ja säännöt Nurmijärven kunnan suun 3. Palvelusetelin tarve Nurmijärven kunnan suun 4. Palvelusetelin

Lisätiedot