Yksityistä päivähoitoa ovat tarjonneet Linnalan leikkikoulu, päiväkoti Tähti ja yksityiset perhepäivähoitajat.

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yksityistä päivähoitoa ovat tarjonneet Linnalan leikkikoulu, päiväkoti Tähti ja yksityiset perhepäivähoitajat."

Transkriptio

1 Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Yksityisen päiväkotihoidon palvelusetelin käyttöönotto ja arvo 157/34/340/2015 SL 47 Selostus: Varhaiskasvatuksen tuloskorttiin on kirjattu tavoitteeksi vuodelle 2015 oman päivähoitotoiminnan korvaaminen osittain yksityisellä palvelulla. Yksityisen päivähoitotuotannon kasvattaminen olisi osa Savonlinnan kaupungin talouden tasapainottamisohjelmaa, sillä se vähentäisi painetta kaupungin omiin päiväkoti-investointeihin. Samalla tehtäisiin strateginen linjaus siitä kuinka päivähoitopalvelut kaupungissa järjestetään. Savonlinnan kaupungin talouden tasapainottamisohjelmassa (KV ) on esitetty toimenpiteitä kaupungin talouden vakauttamiseksi. Varhaiskasvatuksen tulosalueelle on annettu tehtäväksi selvittää varhaiskasvatuksessa palvelusetelin käyttöönottaminen, jolloin säästetään investointimenot noin 10 milj. euroa, ja mikäli se ei maksa enempää kuin oma tuotanto. Vuonna 2014 yksityisessä päivähoidossa olevien lasten osuus päivähoitoikäisistä lapsista oli noin 7 %. Käytössä on ollut tulosidonnainen yksityisen hoidon kuntalisä. Yksityistä päivähoitoa ovat tarjonneet Linnalan leikkikoulu, päiväkoti Tähti ja yksityiset perhepäivähoitajat. Lain mukaan kunta voi järjestää (järjestämisvastuu on aina kunnalla) lasten päivähoidon alaan kuuluvat tehtävät: 1) hoitamalla toiminnan itse 2) sopimuksin yhdessä muun kunnan tai muiden kuntien kanssa 3) olemalla jäsenenä toimintaa hoitavassa kuntayhtymässä 4) hankkimalla palveluja valtiolta, toiselta kunnalta, kuntayhtymältä tai muulta julkiselta taikka yksityiseltä palvelujen tuottajalta; tämä tarkoittaa siis ostopalvelua, jolloin kunta voi lapset sinne sijoittaa 5) antamalla palvelunkäyttäjälle sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä annetun lain (569/2009) mukaisen palvelusetelin

2 Viime vuosina yksityisen päivähoitotuotannon osuus on kasvanut kunnissa, samoin palvelusetelin käyttöönotto on lisääntynyt. Päivähoidon palvelusetelillä ostettu palvelu on vaihtoehto kunnan järjestämälle päivähoidolle ja se lisää asiakkaan valinnan mahdollisuuksia. Yksityiset palveluntuottajat ovat tulleet kuntien kumppaneiksi toteuttamaan varhaiskasvatustoimintaa. Selvitystä palvelusetelin käyttöönottamisesta, mihin liittyy olennaisena osana yksityisen päivähoidon osuuden lisääminen ja osittain oman päiväkotitoiminnan korvaaminen yksityisellä toiminnalla, on valmisteltu työryhmässä. Työryhmään ovat kuuluneet kaupunginjohtaja Janne Laine, sivistystoimenjohtaja Markku Kankkunen, talousjohtaja Arja Petriläinen, varhaiskasvatuspäällikkö Anna-Liisa Sairanen, henkilöstöpäällikkö Juhani Kerman, toimitilapäällikkö Paula Kokkonen ja kaupunginlakimies Aki Rasimus. Riskinä yksityisen päivähoidon osuuden kasvattamisessa on se, että asiakkaat eivät halua käyttää palveluseteliä vaan edellyttävät kunnallista päivähoitopaikkaa, johon heillä on subjektiivinen oikeus. Ko. selvitystä tehtäessä on tarkasteltu itäisen kantakaupungin päiväkotiverkkoa kokonaisuutena, jonka yksi osa olisi yksityisen toiminnan lisääminen alueella. Tässä suunnitelmassa yksityisen osuus kasvaisi noin 23 %:iin. Luottamushenkilöportaalissa on lautakunnan jäsenten luettavissa oman tuotannon hinta eli 3-6- vuotiaan lapsen päiväkoti paikanhinta ja FCG:n päivähoidon odotekustannukset v Vertailulaskelmat itäisen kantakaupungin päiväkotiverkosta esitellään kokouksessa. Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä (569/2009) säätelee palvelusetelin käyttöä. Lakia sovelletaan palvelusetelin käyttämiseen kuntien järjestämissä sosiaali- ja terveyspalveluissa. Lakia sovelletaan ainoastaan yksityisten sosiaali- ja terveyspalvelujen hankkimiseksi. Palvelusetelillä tarkoitetaan palvelun järjestämisvastuussa olevan kunnan sosiaali- ja terveyspalvelun saajalle myöntämää sitoumusta korvata palvelujen tuottajan antaman palvelun kustannukset kunnan ennalta määräämään arvoon asti. Palveluseteli voi konkreettisena maksuvälineenä olla esimerkiksi painettu palveluseteli, sähköinen kortti tai viranomaispäätös. Palveluseteli on yksi tapa järjestää kunnan lakisääteisiä sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluja. Tämän vuoksi asiakkaan asemaan

3 vaikuttavat samat erityislainsäädännön säännökset kuin muillakin tavoin järjestetyssä sosiaali- tai terveydenhuoltopalveluissa. Palvelusetelin käyttäjällä on kuitenkin muista järjestämistavoista poiketen oikeus valita kunnan hyväksymistä palveluntuottajista haluamansa. Asiakkaan mielipide palvelusetelin saamisesta tulee ottaa mahdollisuuksien mukaan huomioon silloin, kun kunnassa käytetään palveluseteliä asiakkaan tarvitseman palvelun järjestämiseen. Asiakkaalla on oikeus kieltäytyä hänelle tarjotusta palvelusetelistä, jolloin kunnan tulee ohjata hänet kunnan muilla tavoin järjestämien palvelujen piiriin. Edellä mainitusta johtuen on tarkkaan suunniteltava tulevien itäisten päiväkotien sijainti ja laadittava palvelustrategia, johon kirjataan palvelun järjestämiseen liittyvät periaatteet. Maksuton esiopetus on perusopetuslain mukaista toimintaa. Laki sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelusetelistä ei siis sovellu pelkkään perusopetuslain mukaiseen esiopetukseen, palveluseteli koskee esiopetukseen liittyvää päivähoitoa. Mikäli yksityinen palveluntuottaja hyväksytään esiopetuksen järjestäjäksi, kunta maksaa esiopetuksen ajalta tuottajalle erillisen esiopetuskorvauksen maksusitoumuksilla. Palvelusetelijärjestelmässä kunta ei tule sopimusosapuoleksi palvelusta sovittaessa, sillä kyseessä on kuluttajan asemassa olevan asiakkaan ja palvelujen tuottajan välinen sopimus. Perheiden näkökulmasta palveluseteli luo sosiaalista oikeudenmukaisuutta mahdollistaessaan yksityiset päivähoitopalvelut useampien kuntalaisten käytettäväksi tulotasosta riippumatta. Perheiden valitessa palveluntuottajan syntyy enemmän kilpailua myös päivähoidon laadulla. Palveluntuottajan toimintaedellytykset kasvavat, kun useammalla perheellä on mahdollisuus yksityisen päivähoidon asiakkuuteen. Vaihtoehtona palvelusetelille voi olla tulosidonnainen yksityisen hoidon kuntalisä. Palvelusetelijärjestelmässä kunnan mahdollisuudet vaikuttaa palvelun laatuun ovat kuitenkin yksityisen hoidon tuen järjestelmään verrattuna paremmat. Varhaiskasvatuspäällikkö on järjestänyt tiedotustilaisuuden lasten huoltajille Riskinä yksityisessä palveluntuotannossa on palvelutuotannon toimintavarmuus. Palvelutuotannon estyessä päivähoitopalvelun järjestäminen jää viime kädessä kunnan vastuulle. Yksityisen

4 päivähoidon palvelutuotanto olisi kuitenkin Savonlinnassa määrällisesti vähäistä, joten arvion mukaan riskit ovat pienet. Palveluseteli on käytössä esimerkiksi Kuopiossa ja Kouvolassa. Palveluseteliesityksestä on tässä vaiheessa päädytty jättämään pois yksityinen perhepäivähoito. Yksityisen päivähoidon palveluseteli esitetään otettavaksi käyttöön Ennen käyttöönottoa varhaiskasvatuksen tulosalue valmistelee sääntökirjan, jossa asetetaan hyväksymiskriteerit palveluntuottajille. Sivistyslautakunta päättää sääntökirjasta hallintosäännön 4 luvun 5 :n kohdan kaksi mukaan. Hyväksymisehdoissa määritellään mm. kunnan ja palvelun tuottajan tehtävät, oikeudet, velvollisuudet ja vastuut. Palveluseteli voi olla joko tulosidonnainen tai tasasuuruinen. Savonlinnan yksityiseen päiväkotihoitoon esitetään otettavaksi käyttöön tulosidonnainen palveluseteli. Tulosidonnainen palveluseteli parantaa palvelujen saatavuutta perheiden tulotasosta riippumatta ja on näin ollen sosiaalisesti oikeudenmukaisempi kuin tasasuuruinen palveluseteli. Palvelusetelin enimmäisarvoksi esitetään 875 kuukaudessa. Palvelusetelin arvo alle kolmevuotiaiden ja osapäiväisessä päivähoidossa olevien lasten osalta määräytyy erillisten kerrointen mukaan. Kertoimet tullaan määrittämään sääntökirjan laadinnan yhteydessä. Asiakaskohtaisen palvelusetelin arvon määrityksessä otetaan perheen tulojen lisäksi huomioon lapsen ikä, päivittäinen hoitoaika sekä hoitopäivien määrä kuukaudessa. Liikuntapäiväkoti Touhulan toimitusjohtaja Jari Mäki-Runsas esittelee lautakunnalle kokouksessa yhden yksityisen päiväkodin toimintaa. Valmistelu: varhaiskasvatuspäällikkö Anna-Liisa Sairanen, Sivistystoimenjohtajan esitys: Sivistyslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että yksityisen päiväkotihoidon tulosidonnainen palveluseteli otetaan käyttöön aikaisintaan ja sen enimmäisarvo on 3-6-vuotiaiden kokopäivähoidosta 875 /kk toimintavuonna Palvelusetelin arvon tarkistamisesta päätetään varhaiskasvatuksen palvelusetelipalvelujen sääntökirjassa. Edellyttäen, että kaupunginvaltuusto hyväksyy lautakunnan esityksen, oikeuttaa lautakunta varhaiskasvatuksen tulosalueen

5 laatimaan palvelusetelituotantoa määrittelevän sääntökirjan lautakunnan hyväksyttäväksi sekä käynnistämään itäisen kantakaupungin päiväkotiverkon suunnittelun päivähoito- ja kouluverkkotyöryhmässä. Sivistyslautakunta päättää pyytää Savonlinnan kaupungin YT-toimikunnalta lausunnon palvelusetelin käyttöönotosta. Käsittely: Yksityisen liikuntapäiväkoti Touhulan toimitusjohtaja Jari Mäki-Runsas esitteli sivistyslautakunnalle yksityisen päiväkotitoiminnan toimintamallia. Jäsen Heli Laamanen esitti, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi siten, että asiaan pyydetään YT-toimikunnan lausunto ennen lautakunnan käsittelyä. Päätös: Sivistyslautakunta päätti, jäsen Heli Laamasen esityksestä, palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi siten, että se käsitellään sitten, kun sivistyslautakunta on saanut yksityisen päiväkotihoidon palvelusetelin käyttöönotosta Savonlinnan kaupungin YT-toimikunnan lausunnon. Seuraavaan sivistyslautakunnan kokous pidetään Toimenpiteet: YT-toimikunta SL 59 Selostus: Varhaiskasvatuksen tuloskorttiin on kirjattu tavoitteeksi vuodelle 2015 oman päivähoitotoiminnan korvaaminen osittain yksityisellä palvelulla. Savonlinnan kaupungin talouden tasapainottamisohjelmassa (KV ) on esitetty toimenpiteitä kaupungin talouden vakauttamiseksi. Varhaiskasvatuksen tulosalueelle on annettu tehtäväksi selvittää varhaiskasvatuksessa palvelusetelin käyttöönottaminen, jolloin säästetään investointimenot noin 10 milj. euroa, ja mikäli se ei maksa enempää kuin oma tuotanto. Palvelusetelin käyttöönottoa on selvitetty kevään 2015 aikana. Selvityksen aikana on käynyt ilmi, että oman päivähoitotoiminnan korvaamiseen suunnitellulla tavalla todennäköisesti tulkitaan liittyvän liikkeenluovutuksen. Lain sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä( /569) mukaan asiakkaalla on oikeus kieltäytyä hänelle tarjotusta

6 palvelusetelistä, jolloin kunnan tulee ohjata hänet kunnan muilla tavoin järjestämien palvelujen piiriin. Oman tuotannon säilyttämisen osalta sivistyslautakunnan tulee tehdä katteellinen talousarviomuutosesitys talousarvion investointiosaan ja tai käyttötalousosaan. YT-toimikunta on kokouksessaan käsitellyt yksityisen päiväkotihoidon palvelusetelin käyttöönottoa ja arvoa. "Yhteistyötoimikunta toteaa lausuntonaan: Varhaiskasvatuksen tuloskorttiin on kirjattu tavoitteeksi vuodelle 2015 oman päivähoitotoiminnan korvaaminen osittain yksityisellä palvelulla. Yksityisen päivähoitotuotannon kasvattaminen olisi osa Savonlinnan kaupungin talouden tasapainottamisohjelmaa, sillä se vähentäisi painetta kaupungin omiin päiväkoti-investointeihin. Yhteistyötoimikunta pitää tärkeänä, että kaupunginvaltuusto päättää strategisena linjauksena voidaanko yksityisen päivähoidon osuutta lisätä nykyisestä 7 %:sta. Tämän hetkisen sivistystoimen selvitykseen perustuen palveluseteliä ei nähdä tarkoituksenmukaisena ja sen ohella tulee tarvittaessa selvittää myös muita vaihtoehtoja. Pykälä 14 tarkistettu kokouksessa. Tiedoksi: Sivistyslautakunta" Valmistelu: varhaiskasvatuspäällikkö Anna-Liisa Sairanen, Sivistystoimenjohtajan esitys: Sivistyslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että yksityisen päivähoitotoiminnan osuutta Savonlinnan kaupungin varhaiskasvatuspalveluista omaa toimintaa korvaamalla lisätään noin 20 %:iin vuosina Yksityinen päivähoitotoiminta ei saa maksaa kaupungille enempää kuin oma tuotanto. Kevään 2015 aikana varhaiskasvatuksen tulosalueella tehtävien lisäselvitysten jälkeen selviää onko ohjausväline julkinen hankinta vai palveluseteli. Käsittely: Sivistystoimenjohtajan poissa ollessa asian esitteli varhaiskasvatuspäällikkö. Varhaiskasvatuspäällikkö teki kokouksessa seuraavan muutetun päätösesityksen: Sivistyslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen

7 kaupunginvaltuustolle, että - yksityisen päivähoitotoiminnan osuutta Savonlinnan kaupungin varhaiskasvatuspalveluista omaa toimintaa korvaamalla lisätään noin %:iin. - sivistyslautakunta valtuutetaan päättämään kevään 2015 aikana varhaiskasvatuksen tulosalueella tehtävien lisäselvitysten perusteella yksityisen päivähoitotoiminnan tuotantotavasta ja siihen liittyvästä palvelusetelin käyttöönottamisesta ja sen arvosta tai palvelutuottajien kilpailuttamisesta ostopalvelusopimuksesta ja siihen liittyvästä liikkeenluovutussopimuksesta tai yksityisen hoidon kuntalisästä. - sivistyslautakunta valtuutetaan päättämään varhaiskasvatuksen palveluverkosta. Sivistyslautakunta päättää pyytää Savonlinnan kaupungin YT-toimikunnalta lausunnon asiasta ennen kaupunginvaltuuston päätöstä. Päätös: Esitys hyväksyttiin. Jäsenet Heli Laamanen ja Olli-Pekka Kristiansson jättivät päätökseen eriävän mielipiteen. Pöytäkirja tämän :n osalta tarkastettiin kokouksessa. Toimenpiteet: KH 161 Selostus: Kaupunginhallitus Sivistyslautakunnan mukaisesti. (Valmistelu: varhaiskasvatuspäällikkö Anna-Liisa Sairanen, ) Kaupunginjohtajan esitys: Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että - yksityisen päivähoitotoiminnan osuutta Savonlinnan kaupungin varhaiskasvatuspalveluista omaa toimintaa korvaamalla lisätään noin %:iin. - sivistyslautakunta valtuutetaan päättämään kevään 2015 aikana varhaiskasvatuksen tulosalueella tehtävien lisäselvitysten perusteella yksityisen päivähoitotoiminnan tuotantotavasta ja siihen liittyvästä palvelusetelin käyttöönottamisesta ja sen arvosta tai palvelutuottajien kilpailuttamisesta sekä ostopalvelusopimuksesta ja siihen liittyvästä liikkeenluovutussopimuksesta tai yksityisen hoidon kuntalisästä. - sivistyslautakunta valtuutetaan päättämään varhaiskasvatuksen palveluverkosta. Yhteistyötoimikunnalta pyydetään lausunto asiasta ennen kaupunginvaltuuston käsittelyä.

8 Käsittely: Kaupunginhallituksen jäsen Sonja Tirkkonen esitti eriävänä mielipiteenä, että päivähoito on järjestettävä kaupungin omana palveluna eikä sitä pidä ulkoistaa esim. palvelusetelijärjestelmällä. Myöskään YT-toimikunta ei pidä palvelusetelijärjestelmää tarkoituksenmukaisena. Yksityinen tuotanto saattaa lyhyellä aikavälillä tulla kaupungille halvemmaksi, mutta pitemällä aikavälillä siihen liittyy riskejä. Jos kaupunki enenevässä määrin turvautuu yksityisiin palvelutuottajiin ja nämä joutuvat taloudellisiin vaikeuksiin ja lopettavat toimintansa, on kaupungin omaa tuotantoa vaikea saada uudelleen toimintakykyiseksi. Oma infrastruktuuri on saattanut rapautua myös päivähoitoon soveltuvien tilojen osalta. Periaattelliselta kannalta vastustan kasvatukseen ja hoivaan liittyvien palveluiden alistamista yksityisen liiketoiminnan kohteeksi. Pahimmassa tapauksessa toiminnasta saattavat voitot valua kotimaasta ulkomaisiin veroparatiiseihin. Tirkkonen-Conditin esitys raukesi kannattamattomana. Päätös: Toimenpiteet: Kaupunginjohtajan esitys hyväksyttiin. Kaupunginvaltuusto Yhteistyötoimikunta Sonja Tirkkonen-Condit jätti pöytäkirjaan eriävän mielipiteensä.

Yksityistä päivähoitoa ovat tarjonneet Linnalan leikkikoulu, päiväkoti Tähti ja yksityiset perhepäivähoitajat.

Yksityistä päivähoitoa ovat tarjonneet Linnalan leikkikoulu, päiväkoti Tähti ja yksityiset perhepäivähoitajat. Sivistyslautakunta 47 10.03.2015 Sivistyslautakunta 59 24.03.2015 Yksityisen päiväkotihoidon palvelusetelin käyttöönotto ja arvo 157/34/340/2015 SL 47 Selostus: Varhaiskasvatuksen tuloskorttiin on kirjattu

Lisätiedot

Yksityistä päivähoitoa ovat tarjonneet Linnalan leikkikoulu, päiväkoti Tähti ja yksityiset perhepäivähoitajat.

Yksityistä päivähoitoa ovat tarjonneet Linnalan leikkikoulu, päiväkoti Tähti ja yksityiset perhepäivähoitajat. Sivistyslautakunta 47 10.03.2015 Yhteistyötoimikunta 9 12.03.2015 Kaupunginhallitus 114 16.03.2015 Yksityisen päiväkotihoidon palvelusetelin käyttöönotto ja arvo 157/34/340/2015 SL 47 Selostus: Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

1) hoitamalla toiminnan itse

1) hoitamalla toiminnan itse Sivistyslautakunta 108 01.06.2015 Yksityisen päiväkotihoidon palvelusetelin käyttöönotto ja hinta 157/34/340/2015 SL 108 Selostus: Kaupunginvaltuusto on 30.3.2015 :ssä 47päättänyt palauttaa uudelleen valmisteluun

Lisätiedot

Lisätietoja Varhaiskasvatuksen johtaja Kirsi Häkkinen, puh

Lisätietoja Varhaiskasvatuksen johtaja Kirsi Häkkinen, puh Opetus- ja kasvatuslautakunta 105 16.12.2015 Opetus- ja kasvatuslautakunta 4 27.01.2016 Opetus- ja kasvatuslautakunta 18 30.03.2016 Opetus- ja kasvatuslautakunta 31 27.04.2016 Opetus- ja kasvatuslautakunta

Lisätiedot

Asianro 308/ / Palvelusetelin käyttöönotto päivähoidossa

Asianro 308/ / Palvelusetelin käyttöönotto päivähoidossa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 308/12.01.06/2012 120 Palvelusetelin käyttöönotto päivähoidossa Tiivistelmä Kaupunginhallitus on kokouksessaan 20.8.2012 303 päättänyt pyytää sivistyslautakunnalta

Lisätiedot

Palveluseteliselvitys koskien Vihdin yksityistä päiväkotihoitoa

Palveluseteliselvitys koskien Vihdin yksityistä päiväkotihoitoa Palveluseteliselvitys koskien Vihdin yksityistä päiväkotihoitoa Yksityisen hoidon tuki Lapsen hoidon järjestämiseksi vanhemman tai muun huoltajan osoittamalle hoidon tuottajalle suoritettavaa tukea. Tuottaja

Lisätiedot

OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE

OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE Yleistä palvelusetelistä: Palveluseteli on yksi kuntien käytössä oleva varhaiskasvatuksen järjestämistapa. Hausjärvellä varhaiskasvatuksen palvelusetelin

Lisätiedot

Ohjausryhmässä on valmisteltu liiketoiminnan kauppakirja ja vuokrasopimus. Luonnokset ovat nähtävissä portaalissa.

Ohjausryhmässä on valmisteltu liiketoiminnan kauppakirja ja vuokrasopimus. Luonnokset ovat nähtävissä portaalissa. Sivistyslautakunta 146 09.09.2014 Kaupunginhallitus 437 15.09.2014 Savonlinnan Teatterin ja Savonlinnasalin toimintojen yhdistäminen 594/44.449/2011 SL 146 Selostus: Kulttuurijaoston esityslistalta 9.9.2014

Lisätiedot

Eija Bouraksen ym. valtuustoaloite palvelusetelin käyttöönotosta Asikkalan kunnan lasten päivähoidossa

Eija Bouraksen ym. valtuustoaloite palvelusetelin käyttöönotosta Asikkalan kunnan lasten päivähoidossa Varhaiskasvatusjohtokunta 37 10.12.2013 Kunnanhallitus 6 13.01.2014 Eija Bouraksen ym. valtuustoaloite palvelusetelin käyttöönotosta Asikkalan kunnan lasten päivähoidossa 204/00.02.00/2013 VARHJKT 37 10.12.2013

Lisätiedot

Palvelusetelin käyttöönotto varhaiskasvatuksessa/ Ibruktagande av servicesedel inom småbarnsfostran

Palvelusetelin käyttöönotto varhaiskasvatuksessa/ Ibruktagande av servicesedel inom småbarnsfostran Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 64 13.10.2015 210 19.10.2015 Palvelusetelin käyttöönotto varhaiskasvatuksessa/ Ibruktagande av servicesedel inom småbarnsfostran SIVVLK

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupunki Varhaiskasvatuksen palvelusetelin alustavat perusteet alkaen

Lappeenrannan kaupunki Varhaiskasvatuksen palvelusetelin alustavat perusteet alkaen 1 (5) 24.10.2017 Lappeenrannan kaupunki Varhaiskasvatuksen palvelusetelin alustavat perusteet 1.8.2018 alkaen Palveluseteli Palvelusetelillä voidaan järjestää kunnan lakisääteisiä sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluita,

Lisätiedot

PALVELUSETELI YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON RAHOITUSVAIHTOEHTONA

PALVELUSETELI YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON RAHOITUSVAIHTOEHTONA Sivistyslautakunta 70 11.09.2014 Kunnanhallitus 269 29.09.2014 Valtuusto 88 08.10.2014 PALVELUSETELI YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON RAHOITUSVAIHTOEHTONA SIVIS 70 Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä

Lisätiedot

Päivähoidon palveluseteli. Rovaniemen kaupunki

Päivähoidon palveluseteli. Rovaniemen kaupunki Päivähoidon palveluseteli Rovaniemen kaupunki Miksi palveluseteli? Vastaus kuntien kasvavaan palvelun tarpeeseen, palvelutarjonnan ja palvelujen sisällön monipuolistamiseen ja yrittäjyyden edistäminen

Lisätiedot

Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea

Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea Liite 23 Opetus- ja kasvatusltk 27.11.2014 Selvitys valtuustoaloitteeseen koskien yksityisen perhepäivähoitajien tukea Kuntaliitto (Lahtinen & Selkee) on vuonna 2014 tehnyt selvityksen varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysyksikkö 19.6.2012. Selvitys lasten kotihoidon tuen sekä yksityisen hoidon tuen kuntalisistä sekä palvelusetelistä

Sosiaali- ja terveysyksikkö 19.6.2012. Selvitys lasten kotihoidon tuen sekä yksityisen hoidon tuen kuntalisistä sekä palvelusetelistä Sosiaali- ja terveysyksikkö 19.6.2012 Selvitys lasten kotihoidon tuen sekä yksityisen hoidon tuen kuntalisistä sekä palvelusetelistä Kuntaliitto selvitti keväällä 2012, kuinka monessa Manner-Suomen kunnassa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginvaltuusto Stj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginvaltuusto Stj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2015 1 (5) 3 Varhaiskasvatuksen yksityisen päivähoitotoiminnan käynnistämistuen vakinaistaminen Pöydälle 02.12.2015 HEL 2014-014404 T 05 01 00 Päätösehdotus Esittelijän

Lisätiedot

Palveluseteli Nurmijärven kunnan suun terveydenhuollossa

Palveluseteli Nurmijärven kunnan suun terveydenhuollossa Palveluseteli Nurmijärven kunnan suun Sisällys 1. Palvelusetelin määritelmä 2. Palvelusetelin sisältö ja säännöt Nurmijärven kunnan suun 3. Palvelusetelin tarve Nurmijärven kunnan suun 4. Palvelusetelin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/216 1 (7) 25 Helsingin kaupungin päättämä varhaiskasvatuksen laajuus ja yksityisen hoidon tuen Helsinki-lisä 1.8.216 alkaen HEL 216-2236 T 2 5 1 Päätös päätti, että yksityisen

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen palvelusetelin perusteet alkaen

Varhaiskasvatuksen palvelusetelin perusteet alkaen MUURAMEN KUNTA 1 (5) Varhaiskasvatuspalvelut 16.8.2016 Lapsi- ja perhepalveluiden lautakunta LIITE 1 Varhaiskasvatuksen palvelusetelin perusteet 1.8.2016 alkaen PALVELUSETELI Palveluseteli on yksi tapa

Lisätiedot

PALVELUSETELI-INFO Kirkkonummen varhaiskasvatuksen. Tähän tarvittaessa otsikko. palveluseteli alkaen

PALVELUSETELI-INFO Kirkkonummen varhaiskasvatuksen. Tähän tarvittaessa otsikko. palveluseteli alkaen PALVELUSETELI-INFO Kirkkonummen varhaiskasvatuksen Tähän tarvittaessa otsikko palveluseteli 1.8.2018 alkaen Mitä laki sanoo varhaiskasvatuksen järjestämisestä ja palvelusetelistä? Kunta voi järjestää lasten

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 15.06.2016 Sivu 1 / 1 2626/2016 02.05.01 101 Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Anne

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 08.06.2016 Sivu 1 / 1 2626/2016 02.05.01 33 Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Anne Peltonen, puh. 050 320 9753 Titta Tossavainen,

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Koulu- ja varhaiskasvatuspalveluverkkotyöryhmän perustaminen 489/40.400/2017 KH 498 Selostus: Sivistyslautakunta on 5.10.2017 154 päättänyt, että sivistyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle koulu-

Lisätiedot

Sivistyslautakunta käsittelee otsakeasiaa 1.6.2015 seuraavan se lostuk sen ja esityksen pohjalta:

Sivistyslautakunta käsittelee otsakeasiaa 1.6.2015 seuraavan se lostuk sen ja esityksen pohjalta: Yhteistyötoimikunta 35 26.05.2015 Yksityisen päiväkotihoidon palvelusetelin käyttöönotto ja arvo 157/34/340/2015 YT 35 Selostus: Sivistyslautakunta käsittelee otsakeasiaa 1.6.2015 seuraavan se lostuk sen

Lisätiedot

PALVELU- SETELI. Aalto Hoivapalvelut Oy

PALVELU- SETELI. Aalto Hoivapalvelut Oy PALVELU- SETELI Mikä on palveluseteli? Kunta tai kuntayhtymä ei välttämättä tuota itse kaikkia sosiaali- ja terveyspalveluja vaan voi toimia yhteistyössä yksityisten palveluyritysten kanssa. Palveluseteli

Lisätiedot

H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I - II

H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I - II Varhaiskasvatuspalvelut Varhaiskasvatuspalveluiden päiväkotihoidon palveluseteli Oulun Kauppakamarin tilaisuus 29.3.2012 Arto Lamberg, varhaiskasvatusjohtaja H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L

Lisätiedot

Tehostetun palveluasumisen kilpailutus 2013, Palveluseteli vaihtoehtoisena hankintamuotona

Tehostetun palveluasumisen kilpailutus 2013, Palveluseteli vaihtoehtoisena hankintamuotona Tehostetun palveluasumisen kilpailutus 2013, Palveluseteli vaihtoehtoisena hankintamuotona Miksi palveluseteli? Lisää asiakkaan/hänen läheistensä valinnan mahdollisuuksia ja vahvistaa itsemääräämisoikeutta

Lisätiedot

Eija Bouraksen ym. valtuustoaloite palvelusetelin käyttöönotosta Asikkalan kunnan lasten päivähoidossa

Eija Bouraksen ym. valtuustoaloite palvelusetelin käyttöönotosta Asikkalan kunnan lasten päivähoidossa Varhaiskasvatusjohtokunta 37 10.12.2013 Kunnanhallitus 6 13.01.2014 Valtuusto 13 17.02.2014 Eija Bouraksen ym. valtuustoaloite palvelusetelin käyttöönotosta Asikkalan kunnan lasten päivähoidossa 204/00.02.00/2013

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen palvelusetelin perusteet alkaen

Varhaiskasvatuksen palvelusetelin perusteet alkaen JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI 19.4.2016 1 (5) Varhaiskasvatuksen palvelusetelin perusteet 1.8.2016 alkaen PALVELUSETELI Palveluseteli on yksi tapa järjestää kunnan vastuulle kuuluvia sosiaali- ja terveyspalveluja.

Lisätiedot

Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa

Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa Kasvatus- ja opetuslautakunta 14 27.01.2016 Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginvaltuusto 17 17.02.2016 Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa 1242/05.10.00/2013

Lisätiedot

MIKSI PALVELUSTRATEGIA Kuntaliitto; 2007

MIKSI PALVELUSTRATEGIA Kuntaliitto; 2007 MIKSI PALVELUSTRATEGIA Kuntaliitto; 2007 Palvelustrategia vastaa kysymykseen, miten kunnat selviävät palvelujen järjestäjänä tulevaisuudessa erilaisten muutosten aiheuttamista haasteista Palvelustrategiassa

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen palveluseteli, seurantaraportti ajalta

Varhaiskasvatuksen palveluseteli, seurantaraportti ajalta Sivistyslautakunta 85 29.09.2016 Varhaiskasvatuksen palveluseteli, seurantaraportti ajalta 1.8.2015-31.7.2016 SIVIS 85 Kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 8.10.2014 pykälässä 88 ottaa palvelusetelin käyttöön

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen palvelusetelivalmistelu LAPPEENRANNAN KAUPUNKI

Varhaiskasvatuksen palvelusetelivalmistelu LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Varhaiskasvatuksen palvelusetelivalmistelu Varhaiskasvatuksen kehittämisen tiekartta vuosille 2017-2030 asiantuntijatyöryhmän esitys, OKM:n tilaama selvitys Osallistumisasteen nostamista koskevat lyhyen

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen palvelusetelin perusteet alkaen

Varhaiskasvatuksen palvelusetelin perusteet alkaen 1 (6) Varhaiskasvatuksen palvelusetelin perusteet 1.3.2017 alkaen Palveluseteli Palveluseteli on yksi tapa järjestää kunnan vastuulle kuuluvia sosiaali- ja terveyspalveluja. Laki sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Sivistysvaliokunta/ Bildningsutskottet 64 13.10.2015 210 19.10.2015 14 01.02.2016 Sipoon varhaiskasvatuksen palvelusetelisääntökirjan

Lisätiedot

Yksityisen hoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen kuntalisän muutokset alkaen

Yksityisen hoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen kuntalisän muutokset alkaen Perusturvalautakunta 57 19.05.2016 Yksityisen hoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen kuntalisän muutokset 1.8.2016 alkaen 241/05.10.00/2016 Perusturvalautakunta 57 Lainsäädännöllistä ja valtuuston päättämää

Lisätiedot

myöntämisen saakka ja oikeuttaa

myöntämisen saakka ja oikeuttaa Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (6) 115 Varhaiskasvatuslautakunnan esitys kaupunginhallitukselle varhaiskasvatustoiminnan (päivähoitotoiminnan) käynnistämistuen vakinaistamisesta HEL 2014-014404

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2011

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2011 06.03.2012 Sivu 1 / 1 1106/00.01.02/2012 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2011 Valmistelijat / lisätiedot: Ulla Valtonen, puh. (09) 816 45536 Anna-Liisa

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalvelut. (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska)

Varhaiskasvatuspalvelut. (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska) Varhaiskasvatuspalvelut (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska) Puheenvuoron sisältö Peruspalvelukuntayhtymä Kallion esittelyä Varhaiskasvatuspalveluiden esittelyä Kehittämistyö varhaiskasvatuspalveluissa

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi

Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi Sivistyslautakunta 154 05.10.2017 Sivistyslautakunta 167 19.10.2017 Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien 2018-2021 taloussuunnitelmaksi SL 154 Selostus: Kaupunginhallitus on

Lisätiedot

Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelurakenneselvitys

Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelurakenneselvitys Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelurakenneselvitys Seudullinen sivistystoimityöryhmä Marraskuu 2014 28.11.2014 Page 1 3.Varhaiskasvatus : Palveluseteli yli kuntarajojen kokopäivähoitoon sekä avoimeen

Lisätiedot

Palveluseteliselvitys 18.11.2014

Palveluseteliselvitys 18.11.2014 1 Palveluseteliselvitys 18.11.2014 Elokuussa 2009 voimaan tullut palvelusetelilain uudistus mahdollistaa palvelusetelin käytön myös päivähoidossa. Lakiuudistuksen tavoitteena on mm. lisätä asiakkaan valinnan

Lisätiedot

51 07.05.2014 RONI & NASRI OY:N OIKAISUVAATIMUS PÄIVÄHOIDON PALVELUSETELIÄ KOSKEVASSA ASIASSA

51 07.05.2014 RONI & NASRI OY:N OIKAISUVAATIMUS PÄIVÄHOIDON PALVELUSETELIÄ KOSKEVASSA ASIASSA Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta 51 07.05.2014 RONI & NASRI OY:N OIKAISUVAATIMUS PÄIVÄHOIDON PALVELUSETELIÄ KOSKEVASSA ASIASSA VARKOULA 51 Sivistysjohtaja: Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta

Lisätiedot

Perusturvan toimialan siirrosta johtuvat hallintosääntömuutokset alkaen

Perusturvan toimialan siirrosta johtuvat hallintosääntömuutokset alkaen Kaupunginhallitus 506 07.12.2016 Kaupunginvaltuusto 116 12.12.2016 Perusturvan toimialan siirrosta johtuvat hallintosääntömuutokset 1.1.2017 alkaen 40/01/010/2015 KH 506 Selostus: Savonlinnan kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

CASE MIKKELI Kaupungin rooli varhaiskasvatuksessa. Varhaiskasvatuksen ohjaus ja valvonta Leila M. Korhonen

CASE MIKKELI Kaupungin rooli varhaiskasvatuksessa. Varhaiskasvatuksen ohjaus ja valvonta Leila M. Korhonen CASE MIKKELI Kaupungin rooli varhaiskasvatuksessa Varhaiskasvatuksen ohjaus ja valvonta Leila M. Korhonen 21.4.2016 2 21.4.2016 Palvelutuotannon periaatteet Mikkelin kaupungin varhaiskasvatuksessa Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2012

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2012 17.04.2013 Sivu 1 / 1 1774/00.01.01/2013 3 Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa vuonna 2012 Päätösehdotus Valmistelijat / lisätiedot: Marjatta Korhonen, puh. (09)

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Uimahallipalvelujen järjestäminen ostopalveluna

Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Uimahallipalvelujen järjestäminen ostopalveluna Sivistyslautakunta 69 26.05.2016 Kaupunginhallitus 237 30.05.2016 Kaupunginvaltuusto 61 06.06.2016 Uimahallipalvelujen järjestäminen ostopalveluna 494/48/486/2014 SL 69 Selostus: Savonlinnan kaupungin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/4 29.04.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/4 29.04.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (6) Päätettävä tässä kokouksessa 4 Varhaiskasvatuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi lasten päivähoidosta annetun

Lisätiedot

Kouvolan palvelusetelijärjestelmän kehittäminen ja sisältö

Kouvolan palvelusetelijärjestelmän kehittäminen ja sisältö Kouvolan palvelusetelijärjestelmän kehittäminen ja sisältö Maritta Koskinen 1 Tehostettu palveluasuminen ja palveluseteli Vanhusten asumispalvelut Mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumispalvelut Valmistelutyö

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13 10.02.2016 Sivu 1 / 1 522/2016 02.05.00 13 Muutokset lasten yksityisten hoidon tukea koskevaan lainsäädäntöön sekä niiden vaikutus Espoon yksityisen hoidon tuen järjestelyihin ja kuntalisään Valmistelijat

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Palvelujen tuottaminen Pekka Järvinen STM Keskeiset asiat Lakisääteinen julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto toteutetaan jatkossakin kunnallisena toimintana

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä

Lisätiedot

Hyväksymisen voimassaoloaika Merkintä tuottajarekisteriin tehdään toistaiseksi sääntökirjan mukaisesti.

Hyväksymisen voimassaoloaika Merkintä tuottajarekisteriin tehdään toistaiseksi sääntökirjan mukaisesti. Varhaiskasvatuspalvelut 19.3.2014 HAKU VARHAISKASVATUSPALVELUIDEN PALVELUTUOTTAJAKSI Pöytyän kunnan koulutuslautakunta on kokouksessaan 19.3.2014 19 päättänyt, että ostopalvelujärjestelmä muutetaan palvelusetelijärjestelmäksi

Lisätiedot

Hyvinvointia palveluseteleillä kunnat ja yrittäjät yhteistyössä

Hyvinvointia palveluseteleillä kunnat ja yrittäjät yhteistyössä Lohja Forum 29.4.2010 Hyvinvointia palveluseteleillä kunnat ja yrittäjät yhteistyössä Lääkäripalveluyritykset ry Ismo Partanen 040 518 5799 ismo.partanen@lpy.fi www.lpy.fi Palvelusetelilain tavoitteet

Lisätiedot

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet Kaupunginhallitus 373 19.09.2016 Kaupunginhallitus 408 11.10.2016 Kaupunginvaltuusto 99 17.10.2016 Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21 17.02.2016 Sivu 1 / 1 522/2016 02.05.00 21 Muutokset lasten yksityisten hoidon tukea koskevaan lainsäädäntöön sekä niiden vaikutus Espoon yksityisen hoidon tuen järjestelyihin ja kuntalisään Valmistelijat

Lisätiedot

Rakastu palveluseteliin seminaari Vaasa 28.9.2011 MAHDOLLISUUKSIEN PALVELUSETELI - KATSAUS TULEVAAN

Rakastu palveluseteliin seminaari Vaasa 28.9.2011 MAHDOLLISUUKSIEN PALVELUSETELI - KATSAUS TULEVAAN Rakastu palveluseteliin seminaari Vaasa 28.9.2011 MAHDOLLISUUKSIEN PALVELUSETELI - KATSAUS TULEVAAN Lääkäripalveluyritykset ry Ismo Partanen 040 518 5799 ismo.partanen@lpy.fi www.lpy.fi Palvelusetelilain

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Yksityisen hoidon tuen kuntalisä alkaen. Sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Yksityisen hoidon tuen kuntalisä alkaen. Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta 16 02.03.2016 tuen kuntalisä 1.8.2016 alkaen Sivistyslautakunta 02.03.2016 16 Lakia lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta muutetaan 1.8.2016 alkaen. Muutokset koskevat pääosin

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VARHAISKASVATUKSEN TYÖRYHMÄ MUISTIO 3/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU VARHAISKASVATUKSEN TYÖRYHMÄ MUISTIO 3/ Aika: 20.4.2016 klo 13 Paikka: Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A 2. krs. Osallistujat: Almusa Liisa varhaiskasvatuspäällikkö Pirkkala, pj Raunio Arja varhaiskasvatuksen aluepäällikkö Pirkkala Aalto-Ropo

Lisätiedot

Yhall Yhall Yhall Yhall Yhall

Yhall Yhall Yhall Yhall Yhall Yhall 17.5.2011 97 Yhall 21.5.2013 98 Yhall 29.10.2013 185 Yhall 10.12.2013 250 Yhall 17.6.2014 140 PALVELUSETELIN YLEISET LINJAUKSET Palvelusetelin yleiset linjaukset perustuvat 1.8.2009 voimaan tulleeseen

Lisätiedot

Ohjeet palvelutuottajien hakumenettelyyn

Ohjeet palvelutuottajien hakumenettelyyn Ohjeet palvelutuottajien hakumenettelyyn Hakeminen palvelusetelilain mukaiseksi lasten päiväkoti/ryhmäperhepäivähoidon palveluntuottajaksi Hakulomake ja liitteet Palvelusetelillä toimivaksi palveluntuottajaksi

Lisätiedot

Talousjohtamisen näkökulmia varhaiskasvatuspalveluissa

Talousjohtamisen näkökulmia varhaiskasvatuspalveluissa Talousjohtamisen näkökulmia varhaiskasvatuspalveluissa Johtajuusfoorumi 19.3.2013 Tampere Arto Lamberg Varhaiskasvatusjohtaja TIIVISTELMÄ Palveluiden järjestäminen Kunnan toiminnassa on keskeistä strategisten

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Savonlinnan lyseon lukion Punkaharjun toimipisteen lakkauttaminen 1.8.

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Savonlinnan lyseon lukion Punkaharjun toimipisteen lakkauttaminen 1.8. Savonlinnan lyseon lukion Punkaharjun toimipisteen lakkauttaminen 1.8.2016 alkaen 435/41/410/2015 SL 147 Selostus: Sivistyslautakunta on käsitellyt talouden tasapainottamisohjelman toteuttamisen yhteydessä

Lisätiedot

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen Kaupunginhallitus 78 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 9 30.03.2015 Kaupunginhallitus 280 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 51 15.06.2015 Savonlinnasali Oy:n hakemus 350 000 euron omavelkaisen lainan takaukseen

Lisätiedot

Sosiaalipalvelujen siirto Itä-Savon sairaanhoitopiiriin lukien

Sosiaalipalvelujen siirto Itä-Savon sairaanhoitopiiriin lukien Perusturvalautakunta 86 04.10.2016 Kaupunginhallitus 409 11.10.2016 Sosiaalipalvelujen siirto Itä-Savon sairaanhoitopiiriin 1.1.2017 lukien 119/30/300/2016 PTL 86 Selostus: Savonlinnan kaupunginhallitus

Lisätiedot

Tällä tiedotteella pyritään selventämään kunnille, mikä toiminta vastaa sellaista päivähoitoa, josta voidaan maksaa yksityisen hoidon tukea.

Tällä tiedotteella pyritään selventämään kunnille, mikä toiminta vastaa sellaista päivähoitoa, josta voidaan maksaa yksityisen hoidon tukea. Muistio Jarkko Lahtinen 27.6.2013 OSA-AIKAINEN LASTENHOITO JA YKSITYISEN HOIDON TUKI Tämän tiedotteen laatiminen on tullut ajankohtaiseksi, koska on ilmennyt epätietoisuutta, voidaanko yksityisen hoidon

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14 10.02.2016 Sivu 1 / 1 5324/2015 02.05.00 14 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen indeksitarkistus Valmistelijat / lisätiedot: Arja Puronen, puh. 046 877 3807 Greta Hämäläinen, puh. 043 826 8011 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan pöytäkirjan pitäjänä toimii sivistystoimenjohtajan määräämä henkilö.

Sivistyslautakunnan pöytäkirjan pitäjänä toimii sivistystoimenjohtajan määräämä henkilö. Heinolan kaupunki Kunnallinen johtosääntö III/SIV Sivistystoimi Kaupunginvaltuuston 11.11.2013 hyväksymä Kaupunginvaltuuston 17.2.2014 hyväksymä Kaupunginvaltuuston 24.8.2015 hyväksymä Sivistystoimen johtosääntö

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Hallintosääntö Hangon kaupunki / Kvo-asia

Lisätiedot

Kuntalisien määrät eri kunnissa /kk:

Kuntalisien määrät eri kunnissa /kk: Sosiaalilautakunta 66 22.08.2006 Sosiaalilautakunta 1 17.01.2007 Sosiaalilautakunta 79 14.11.2007 YKSITYISEN HOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSAMINEN 49/03.15/2007 52/03.15/2006 144/00.25/2005 SOSLTK 66 Valmistelija

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Perusturvalautakunta 90 04.10.2016 Kaupunginhallitus 404 10.10.2016 Kaupunginvaltuusto 96 17.10.2016 Lausuntojen antaminen sote- ja maakuntauudistuksessa 525/30/300/2016 PTL 90 Selostus: Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN PALVELUOHJAUS JA YKSITYINEN PERHEPÄIVÄHOITO JYVÄSKYLÄSSÄ 24.9.2014 Auli Majuri-Naappi

VARHAISKASVATUKSEN PALVELUOHJAUS JA YKSITYINEN PERHEPÄIVÄHOITO JYVÄSKYLÄSSÄ 24.9.2014 Auli Majuri-Naappi VARHAISKASVATUKSEN PALVELUOHJAUS JA YKSITYINEN PERHEPÄIVÄHOITO JYVÄSKYLÄSSÄ 24.9.2014 Auli Majuri-Naappi 29.9.2014 Varhaiskasvatuksen palveluohjaustiimi Yksityisen pph:n ohjaajat (2½ hlöä) (5 hlöä) Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 2.6.2015, 195. "Savonrannan aluejohtokunta on 28.5.2015 68 tehnyt seuraavan päätöksen:

Tekninen lautakunta 2.6.2015, 195. Savonrannan aluejohtokunta on 28.5.2015 68 tehnyt seuraavan päätöksen: Kaupunginhallitus 315 15.06.2015 Kaupunginvaltuusto 70 15.06.2015 Savonrannan terveysaseman sisäilmaongelmat, väistötilat 325/61/613/2015 KH 315 Selostus: Kaupunginhallituksen puheenjohtaja on (päätös

Lisätiedot

Lapin maakunnan palveluseteli-ilta Mikä ihmeen palveluseteli? Maija Valta Lapin Sote-Savotta -hanke

Lapin maakunnan palveluseteli-ilta Mikä ihmeen palveluseteli? Maija Valta Lapin Sote-Savotta -hanke Lapin maakunnan palveluseteli-ilta Mikä ihmeen palveluseteli? 11.10.2016 Maija Valta Lapin Sote-Savotta -hanke Mikä ihmeen palveluseteli? Palvelusetelillä edistetään sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttäjien

Lisätiedot

Palveluseteli hankintamuotona

Palveluseteli hankintamuotona Palveluseteli hankintamuotona Työllisyysseminaari 23.2.2017 Virpi Noronen Yleistä palvelusetelistä 1/2 Tapa järjestää kunnan lakisääteisiä sosiaalija terveydenhuoltopalveluita Palveluja tuottavat kunnan

Lisätiedot

Sosiaalipalvelujen siirto Itä-Savon sairaanhoitopiiriin lukien

Sosiaalipalvelujen siirto Itä-Savon sairaanhoitopiiriin lukien Perusturvalautakunta 86 04.10.2016 Kaupunginhallitus 409 11.10.2016 Kaupunginvaltuusto 100 17.10.2016 Sosiaalipalvelujen siirto Itä-Savon sairaanhoitopiiriin 1.1.2017 lukien 119/30/300/2016 PTL 86 Selostus:

Lisätiedot

Yksityisten palvelutuottajien osuus varhaiskasvatuspalveluissa

Yksityisten palvelutuottajien osuus varhaiskasvatuspalveluissa Sivistyslautakunta 7 31.08.2017 Sivistyslautakunta 37 28.09.2017 Kunnanhallitus 311 16.10.2017 Yksityisten palvelutuottajien osuus varhaiskasvatuspalveluissa 36/12.05.00/2017 Sivistyslautakunta 31.08.2017

Lisätiedot

PALVELUSETELI HYVINKÄÄLLÄ

PALVELUSETELI HYVINKÄÄLLÄ PALVELUSETELI HYVINKÄÄLLÄ Palveluseteli-info yrittäjille 13.9.2011 Satu Koskela/Seija Karukannas Hyvinkään kaupunki PALVELUSETELI Kunnan sitoumus suorittaa tietty sen ennalta määräämä rahamäärä palvelujen

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kumpurannan koulun lakkauttaminen 1.8.2015 lukien 38/40/400/2015 SL 11 Sivistystoimenjohtajan esitys: Kumpurannan koulussa on 18 oppilasta kevätlukukaudella 2015 luokilla 1-6. Lukuvuonna 2015-2016 oppilasmääräennuste

Lisätiedot

VALTUUSTOALOITTEET H:/Kv Loimaa/2015 Loimaan valtuustoaloitteet syyskuu 2015 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄ. asiakaskysely tehty helmikuussa 2013

VALTUUSTOALOITTEET H:/Kv Loimaa/2015 Loimaan valtuustoaloitteet syyskuu 2015 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄ. asiakaskysely tehty helmikuussa 2013 1 LOIMAAN KAUPUNKI VALTUUSTOALOITTEET H:/Kv Loimaa/2015 Loimaan valtuustoaloitteet syyskuu 2015 Asianumero Aloite ja tehdyt toimenpiteet Käsittely jatkuu/ Keskustan 5.3.2012 1025/0.01.016/12 (907/0.01.016/11

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kemijärven kaupungin organisaatio- ja

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo:

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo: KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 14.4.2014 Voimaantulo: 1.6.2014 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU, LAUTAKUNTA... 3 1 Toimiala... 3 2 Lautakunnan kokoonpano ja

Lisätiedot

Päätös: Valtuusto lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi

Päätös: Valtuusto lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi Varavaltuutettu Antti Ahosen ja kahden muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite: Lapsiperheissä on tulevaisuus lasten kotihoidontuen Hämeenlinna-lisään on löydyttävä kestävä, pysyvä ratkaisu KV

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala Kaupunginhallitus 341 19.12.2016 Kaupunginhallitus 50 20.02.2017 Kaupunginhallitus 70 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 13 13.03.2017 Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen Kh 19.12.2016

Lisätiedot

Sivistysosasto / varhaiskasvatuspalvelut. HAKEMUS VARHAISKASVATUKSEN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI alkaen. Puhelinnumero / faksinumero / sähköposti

Sivistysosasto / varhaiskasvatuspalvelut. HAKEMUS VARHAISKASVATUKSEN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI alkaen. Puhelinnumero / faksinumero / sähköposti HAKEMUS VARHAISKASVATUKSEN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI alkaen Jokaisesta päivähoitoyksiköstä täytetään oma hakemus Varhaiskasvatuksen palvelusetelin sääntökirja (Vk.jtk 10.12.2013 20 ) PALVELUNTUOTTAJAN TIEDOT

Lisätiedot

Anu Nemlander Mari Sjöholm 21.8.2015

Anu Nemlander Mari Sjöholm 21.8.2015 Selvitys palveluseteleiden käytöstä kuntien ja yhteistoiminta-alueiden sosiaali- ja terveyspalveluissa sekä päivähoidossa - tilanne vuoden 2015 toukokuussa Kuntaliitto, Sosiaali- ja terveysyksikkö 21.8.2015

Lisätiedot

PPH tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivät

PPH tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivät PPH tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivät 20.3.2015 Helsinki Jarkko Lahtinen Päivähoitoa lukuina (2013) Vuonna 2013 0-6 vuotiaista lapsia 424 402 Päivähoidossa yhteensä 229 127 lasta Kokopäivähoidossa oli

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistystoimenjohtaja Niku Tuomisto puh.(09) tai sähköposti

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistystoimenjohtaja Niku Tuomisto puh.(09) tai sähköposti Kasvatus- ja opetuslautakunta 5 19.02.2013 Kaupunginhallitus 94 25.02.2013 Kaupunginvaltuusto 44 04.03.2013 Kasvatus- ja opetuslautakunta 33 15.04.2013 Yksityisen päivähoidon hankinta toimintakaudeksi

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Selvitys Raision kaupungin päivähoidosta syksyllä 2015

Selvitys Raision kaupungin päivähoidosta syksyllä 2015 29.10.2015 Selvitys Raision kaupungin päivähoidosta syksyllä 2015 Sivistysjohtaja Matti Sivonen Päivähoidon johtaja Päivi Rantanen Päiväkodinjohtaja Satu Ojala Päiväkodit Raisiossa on syksyllä 2015 toiminnassa

Lisätiedot

4 Palvelusetelin käyttöönotto varhaiskasvatuslain 11a mukaisiin palveluihin

4 Palvelusetelin käyttöönotto varhaiskasvatuslain 11a mukaisiin palveluihin Lasten ja nuorten lautakunta 4 31.10.2017 4 Palvelusetelin käyttöönotto varhaiskasvatuslain 11a mukaisiin palveluihin K/1100/05.10.00.09/2017 MF LANUL Esittelijä: Toimialajohtaja Tuija Willberg, puh. 040

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 5/2016 Sivistyslautakunta Sivu 65 KOKOUSAIKA. Keskiviikkona kello Kunnanvirasto khall:n huone

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 5/2016 Sivistyslautakunta Sivu 65 KOKOUSAIKA. Keskiviikkona kello Kunnanvirasto khall:n huone ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 5/2016 Sivu 65 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Keskiviikkona 21.9.2016 kello 18.32 19.47 Kunnanvirasto khall:n

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan sivistyslautakunnan toimintasääntö

Nurmijärven kunnan sivistyslautakunnan toimintasääntö Nurmijärven kunnan sivistyslautakunnan toimintasääntö www.nurmijarvi.fi SIVISTYSLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ Sivistyslautakunnan hyväksymä 25.2.2009 7, voimaantulo 1.3.2009. Muutettu 10.12.2009 136, 25.2.2010

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp Hallituksen esitys laeiksi perusopetuslain, opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain

Lisätiedot

Kuntayhtymähallitus 47 19.03.2015 Kuntayhtymähallitus 64 22.04.2015 Kuntayhtymähallitus 83 21.05.2015

Kuntayhtymähallitus 47 19.03.2015 Kuntayhtymähallitus 64 22.04.2015 Kuntayhtymähallitus 83 21.05.2015 Kuntayhtymähallitus 47 19.03.2015 Kuntayhtymähallitus 64 22.04.2015 Kuntayhtymähallitus 83 21.05.2015 Tehostetun palveluasumisen palvelusetelin hinnan määräytyminen 38/05.02.04/2015 KYHALL 47 Peruspalvelukuntayhtymä

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO Kaupunginhallitus ote pöytäkirjasta

SISÄLLYSLUETTELO Kaupunginhallitus ote pöytäkirjasta SISÄLLYSLUETTELO Kaupunginhallitus ote pöytäkirjasta 19.06.2017 11 Östersundom-toimikunnan asettaminen toimikaudeksi 2017-2019... 1 - : Sopimus Östersundomin yhteisen yleiskaavan laatimiseksi... 3 Ote

Lisätiedot

Palveluseteli: hyötyä kunnalle ja yrittäjälle palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta

Palveluseteli: hyötyä kunnalle ja yrittäjälle palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta Palveluseteli: hyötyä kunnalle ja yrittäjälle palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta Pekka Utriainen Apulaiskaupunginjohtaja Kunta / Tuotannon arviointi Seuranta arviointi

Lisätiedot

Yritysvaikutusten arviointi:

Yritysvaikutusten arviointi: Kh 19.10.2015 259 NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA Sivistyslautakunta 67 08.10.2015 Lasten kotihoidon tuen kuntalisän seuranta ajalla 1.10.2002-31.3.2015 SIVIS 67 Lasten kotihoidon tuen kuntalisä on

Lisätiedot

Valmistelu: varhaiskasvatusjohtaja Kaisa Rauvala, puh

Valmistelu: varhaiskasvatusjohtaja Kaisa Rauvala, puh Koulutuslautakunta 94 13.10.2016 Koulutuslautakunta 102 27.10.2016 Palvelusetelin käyttöönotto varhaiskasvatuksessa 365/12.06.01/2016 Koulutuslautakunta 13.10.2016 94 Valmistelu: varhaiskasvatusjohtaja

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TIEDOTE PALVELUSETELISTÄ ALKAEN päivitetty palveluntarve- ja ikäkertoimen osalta, siv.ltk 12.6.

SAVONLINNAN KAUPUNKI TIEDOTE PALVELUSETELISTÄ ALKAEN päivitetty palveluntarve- ja ikäkertoimen osalta, siv.ltk 12.6. SAVONLINNAN KAUPUNKI TIEDOTE PALVELUSETELISTÄ 1.8.2016 ALKAEN päivitetty 13.6.17 palveluntarve- ja ikäkertoimen osalta, siv.ltk 12.6.17 Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä 24.7.2009/569

Lisätiedot