torstai klo (kahvit tarjolla klo 8.30 alkaen) Puheenjohtaja avaa kokouksen.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "torstai 16.4.2015 klo 9.07 11.45 (kahvit tarjolla klo 8.30 alkaen) Puheenjohtaja avaa kokouksen."

Transkriptio

1 Muistio 8/ (4) Pohjois-Savon SOTE-yhteistyöryhmä Aika Paikka torstai klo (kahvit tarjolla klo 8.30 alkaen) Maakuntasali, Sepänkatu 1 KUOPIO 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja avaa kokouksen. Kokous avattiin klo Edellisen kokouksen muistion hyväksyminen Hyväksytään edellisen kokouksen muistio, joka on sovitusti julkaistu wwwsivuilla. Muistio hyväksyttiin muutoksitta. 3 DW-raportoinnin kehityskuva Pohjois-Savon sote-toimijoilla Edellisessä kokouksessa nousi esille tarve saada tilannekuva DW-raportoinnin kehityskuvasta Pohjois-Savon sote-toimijoilla. ICT-työryhmän jäsenet ovat estyneitä tulemaan asiaa esittelemään kokoukseen. Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tietohallintojohtaja Tuomo Pekkarinen on lupautunut olemaan käytettävissä asian esittelyssä ja ideoinnissa suunnitellussa kokouksessa. Sovitaan esittelystä kokoukseen. Markku Tervahauta kertoi yleisinfona valtakunnallisesta SOTE-järjestelmien kehittämistyöstä. Suuntaus toiminnan johdolla yhä vahvemmin tehtävään tietojärjestelmien kehittämistyöhön on positiivisesti laajenemassa nykyisin pitkälti järjestelmätoimittajavetoisen työskentelyn sijasta. Pohjois-Savon raportoinnin kehittämistyössä joudutaan ratkaisemaan se, millaisilla väliaikaisratkaisuilla jo nyt valtakunnallisesti nähtävissä toteutuvaan kehityskuvaan on järkevintä edetä, koska yksin tekeminen on liian kallista. Osana valtakunnallista kehittämistyötä ollaan käynnistämässä Tekes-rahoitteista ODA-hanketta (Omahoito ja digitaaliset arvopalvelut projekti). Kuopio on yksi kymmenestä mukana olevasta toimijasta. Kullakin toimijalla tulee olemaan alueellaan rooli, hankkeen valitun kehittämisosa-alueen toteuttajana. Kuopion intressi olisi kehittää ODA:ssa sosiaalipuolen sisältöjä. Kuopiossa kehitetty työ olisi valtakunnallisesti muiden käytettävissä, mutta vastaavasti alue saisi käyttöönsä muut hankkeessa

2 Muistio 8/ (4) 4 PoSoTe ryhmien yhteiskokous kehitetyt toiminnot (resurssien säästöä yhteisten sisältöjen lisäksi). Aineistoa hankkeesta löytyy mm Kuntaliiton sivuilta. Seuraavaan kokoukseen valmistellaan yhteisesitys Leila Pekkasen, Eija Peltosen ja Tuomo Pekkarisen toimesta. Leila ja Eija alustavat näkemyksiä raportoinnin kehittämiseksi toiminnan tarpeiden pohjalta ja Tuomo kertoo Pohjois-Savon soteraportoinnin kehitysnäkymiin peilaten alueen teknisistä valmiuksista liittyä osaksi valtakunnallisesti eteneviä ratkaisuja. Myös Eero Vaissia yritetään saada puhujaksi joko tai myöhemmin pidettäviin kokouksiin. Kaikkien PoSoTe työryhmien yhteiskokous pidetään klo hotelli Scandicissa Kuopiossa. Yhteiskokouksessa esitellään kaikkien sisältöryhmien puheenjohtajien toimesta työskentelyn väliraporit ja niiden tulosten perusteella suunnataan yhdessä linjat PoSoTe-hankkeen jatkotyölle. Luonnos ohjelmasta on liitteenä 1. Ehdotus: Merkitään tiedoksi ohjelma ja tilaisuuden järjestelyt. Sovitaan muista mahdollisista tilaisuuteen kutsuttavista osapuolista. Tarkistettiin ohjelmaluonnosta lopulliseen muotoonsa (liite1) ja sovittiin, että tilaisuus on tarkoitettu sote-työryhmien jäsenille, joille myös henkilökohtaisesti on toimitettu asiasta sähköinen ilmoittautumispyyntö. Tällä varmistetaan, että sisältötyöryhmiin osallistuvat ensisijaisesti mahtuvat tilaisuuteen mukaan. Tilaisuuden mielenkiintoarvon johdosta, tilaisuuden jälkeen pidetään tarvittaessa erilliset infot muille toimijoille mm yhteistyökumppanit ja sidosryhmät sekä henkilöstöjärjestöjen edustajat Pohjois-Savossa. 5 SOTE-yhteistyöryhmän sisältöryhmien väliraportit ja yhteiskokouksen esittelyaineistot Edellisessä kokouksessa käytiin pienryhmissä keskustelua keskeisimmistä teemoista ja sloganeista, joilla ryhmä kuvaa omaa työskentelyään, tuotoksiaan yms PoSoTessa. Ryhmäkohtaiset painotukset todettiin seuraaviksi: Perheiden, lasten ja nuorten ryhmä: 1. perhekeskeisyys o työtapojen uudistaminen o neuvonnan ja palveluohjauksen tehostaminen (perhelähtöisyyden kohtaaminen) 2. perheen pärjäämisen tunnistaminen 3. perheen peruspalvelut yhteen ja moniosaamisen jalkautuminen o työn tekeminen tiimissä yhdessä

3 Muistio 8/ (4) Ikääntyvät ryhmä: 1. ihmisläheisyys, inhimillisyys yksilöity arviointi 2. koti ihminen keskiössä lähipalvelu ennakoitavuus Yhteiset ryhmä: 1. Palveluohjaus 2. Palvelutarpeen arviointi 3. Ennaltaehkäisy Jatkotyöksi sovittiin, että kukin ryhmä työstää osaltaan yhteiskokouksessa esitettävät keskeisimmät sisällöt 2-3 diaa kokoukseen. Ehdotus: Viimeistellään esitettävä aineisto sisältöryhmien esittelyjen pohjalta. Todettiin kunkin ryhmän työskentelyn lopputulos ansiokkaaksi. Sovittiin, että esittelyssä kukin tuo ehdotukset case-tapauksen konkretisoinnein esille. 6 Seuraava kokous SOTE yhteiskokous klo Sovitaan lisäksi yhteiskokouksen jälkeen pidettävästä kokouksesta. 7 Muut asiat Muut sovitut kokousajat ovat: klo Maakuntasali ( Aika muutettu kokouksessa) - Yhteiskokouksen jälkeen tarkentuvina aiheina jatkotyöstä sopiminen ja yhdensuuntaisen etenemisen varmistaminen. Myöhemmin tarkentuvat muut ajat: klo Maakuntasali klo Maakuntasali Ei ollut muita asioita. 8 Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päättää kokouksen. Kokous päättyi klo Markku Tervahauta puheenjohtaja Tarja Miettinen sihteeri/hankejohtaja

4 Muistio 8/ (4) Osanottajaluettelo: Läsnä: Varsinaiset jäsenet Varajäsenet (x ) Tervahauta Markku, palvelualuejohtaja, Kuopio, pj. ( ) Saarinen Jari, terveysjohtaja, Kuopio (x ) Pekkanen Leila, toimitusjohtaja, Ylä-Savon sote, 1. vpj. ( ) Forsberg Janne, ylilääkäri, Ylä-Savon sote (x ) Lehto Seppo, SOTE-johtaja, Varkaus, 2. vpj. (x ) Ruotsalainen Eija, palvelualuepäällikkö, Varkaus ( ) Miettunen Risto, johtaja, Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri ( ) Penttinen Jorma, joht.ylil., Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri ( ) Holopainen Hannele, toimitusjohtaja, Kysteri (x ) Peltonen Eija, johtava hoitaja, Kysteri (x ) Lappalainen Olli, ylilääkäri, Sisä-Savon terveydenhuollon ky (x) Mölkänen Pirjo, ylihoitaja, Sisä-Savon terveydenhuollon ky (x ) Huovinen Aino, SOTE-osastopäällikkö, Lapinlahti ( ) Halmemies Sirpa, johtava sosiaalityöntekijä, Lapinlahti (x ) Ruostila Reijo, sosiaali- ja terveysjohtaja, Siilinjärvi (x ) Korhonen Mikko, johtava lääkäri, Siilinjärvi (x ) Pärnänen Heli, sosiaalijohtaja, Koillis-Savon seutu (x ) Mustonen Helvi, perusturvajohtaja, Rautavaara (x ) Pitkänen Minna, sos.- ja perhepalv. johtaja, Kuopion seutu (x ) Antikainen Mari, hoivajohtaja, Kuopio ( ) Markkanen Marja-Leena, avopalvelupäällikkö, Sisä-Savon seutu (x ) Satuli Kaija, vakuutussihteeri, Rautalampi (x ) Tiihonen Paula, peruspalvelujohtaja, Leppävirta ( ) Mentula-Hyvärinen Riitta, palvelualuepäällikkö, Varkaus ( ) Ylä-Savon seutu? ( ) Ylä-Savon seutu? Läsnä muut: ( ) Leena Setälä, palvelualuejohtaja KYS (x ) Seija Kärkkäinen, hyvinvointijohtaja, Ylä-Savon sote ( ) Anna-Liisa Väyrynen, sosiaalityöntekijä, Rautavaara ( ) Minna Kaija-Kortelainen, Siilinjärvi ( ) Esko Vanninen, palvelualuejohtaja, KYS ( ) Maija Roine, kuntoutuspäällikkö, Kuopio (x ) Tarja Hoffrén, palvelupäällikkö, Kuopio (x ) Arja Eeva, Suonenjoki (x ) Anne Mikkonen, Ylä-Savon sote ( ) Kirsi Laitinen, Varkaus ( ) Merja Ylönen, hoivajohtaja, Kuopio ( ) Päivi Tikkanen, Kuopio (x ) Kati Kantanen, Siilinjärvi ( ) Minna Hiltunen, Lapinlahti ( ) Marja Kiljunen, henkilöstön edustaja Ikääntyvät työryhmästä ( ) Laura Nyyssönen, henkilöstön edustaja Perheiden, lasten ja nuorten työryhmästä ( ) Päivi Luostarinen, henkilöstön edustaja Yleispalvelujen työryhmästä (x ) Raija Voutilainen, hankepäällikkö PSSHP (x ) Tarja Miettinen, hankejohtaja PoSoTe / sihteeri

5 KUTSU JA OHJELMA PoSoTe yhteiskokous klo Hotelli Scandic Aika Paikka Kutsutut klo (kahvitarjoilu klo alkaen) Hotelli Scandic, Kallavesi, Satamakatu 1, Kuopio Pohjois-Savon SOTE-työryhmien kaikki jäsenet ja varajäsenet OHJELMA Kahvitarjoilu ennen kokousta Kokouksen avaus Ohjaus- ja seurantaryhmän pj. Seppo Kääriäinen Sisältötyöryhmien väliraportit (yht. 60 min 1,5 h) 5-8 min./esittely, esittelijänä ryhmän pj. Painopisteeksi asetettu sosiaalihuollon integraatio asiakkuuksien kannalta Perheiden, lasten ja nuorten palvelut Mari Antikainen perusturvajohtaja Kuopio Ikääntyvien palvelut Olli Lappalainen ylilääkäri Sisä-Savon terveydenhuollon ky. Yhteiset palvelut Janne Forsberg terveysjohtaja/johtava ylilääkäri Ylä-Savon sote SOTE-tukirakenteiden kehittämisen tarpeet ICT, tietohallinto Mika Sivula kunnanjohtaja Pielavesi Henkilöstö, HR Matti Raatikainen kunnanjohtaja Leppävirta Tilat, kiinteistöt Juha Piiroinen kaupunginjohtaja Suonenjoki Talous- ja rahoitus Vesa Lötjönen kunnanjohtaja Siilinjärvi Tukipalvelut Petteri Ristikangas kunnanjohtaja Tervo Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Pekka Vähäkangas palvelualuejohtaja Kuopio Koulutus, tutkimus- ja kehittäminen Petteri Paronen kaupunginjohtaja Kuopio

6 Miten jatkamme PoSoTe:ssa Ohjaus- ja seurantatyöryhmän pj. Seppo Kääriäinen PoSoTe kehittämistyöstä sopiminen, ehdotuksia hanketyölle SOTE-palveluiden osalta pj Markku Tervahauta SOTE-tukirakenteiden osalta kunkin ryhmän pj:n esityksestä. Savonlinnan yhteistyöehdotus PoSoTe-hankkeeseen osallistumisesta Tilaisuuden päättäminen Ohjaus- ja seurantaryhmän pj. Seppo Kääriäinen Ilmoittautumiset tilaisuuteen viimeistään mennessä osoitteeseen lisätietoja ohjelmasta antaa hankejohtaja Tarja Miettinen puh tai Lämpimästi tervetuloa! TIEDOKSI: hotelli Scandic,

21.1.2016. perjantai 29.1.2016 klo 12.00-16.00 (kahvit tarjolla klo 11.30 alkaen) Puheenjohtaja avaa kokouksen.

21.1.2016. perjantai 29.1.2016 klo 12.00-16.00 (kahvit tarjolla klo 11.30 alkaen) Puheenjohtaja avaa kokouksen. Esityslista 15/2016 1 (5) Pohjois-Savon SOTE-yhteistyöryhmä Aika Paikka perjantai 29.1.2016 klo 12.00-16.00 (kahvit tarjolla klo 11.30 alkaen) Maakuntasali, Sepänkatu 1 KUOPIO 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Tulliportinkatu KUOPIO Myös LYNC. Puheenjohtaja avaa kokouksen.

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Tulliportinkatu KUOPIO Myös LYNC. Puheenjohtaja avaa kokouksen. Esityslista 11/2015 1 (5) Pohjois-Savon SOTE-yhteistyöryhmä Aika torstai 1.10.2015 klo 11.30 14.00 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Tulliportinkatu KUOPIO Myös LYNC 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja

Lisätiedot

perjantai 13.2.2015 klo 13.30-16.00 (kahvit tarjolla klo 13.30 alkaen) Puheenjohtaja avaa kokouksen.

perjantai 13.2.2015 klo 13.30-16.00 (kahvit tarjolla klo 13.30 alkaen) Puheenjohtaja avaa kokouksen. Muistio 5/2015 1 (4) 13.2.2015 D130/00.04.01.02/2014 Pohjois-Savon SOTE-yhteistyöryhmä Aika Paikka perjantai 13.2.2015 klo 13.30-16.00 (kahvit tarjolla klo 13.30 alkaen) Maakuntasali, Sepänkatu 1 KUOPIO

Lisätiedot

keskiviikko klo (kahvit tarjolla klo alkaen)

keskiviikko klo (kahvit tarjolla klo alkaen) Esityslista 12/2015 1 (3) 22.10.2015 D130/00.04.01.02/2014 Pohjois-Savon SOTE-yhteistyöryhmä Aika Paikka keskiviikko 4.11.2015 klo 14.30-16.00 (kahvit tarjolla klo 14.00 alkaen) Maakuntasali, Sepänkatu

Lisätiedot

Liitteenä 1 ovat yhteiskokoukseen kutsutut SOTE-valmisteluryhmän jäsenet ja SOTEyhteistyöryhmän

Liitteenä 1 ovat yhteiskokoukseen kutsutut SOTE-valmisteluryhmän jäsenet ja SOTEyhteistyöryhmän Muistio Numero 1 (4) D128/00.04.01.02/2014 Pohjois-Savon SOTE ohjaus- ja seurantaryhmä Aika SOTE ryhmien yhteiskokous klo 9.01 10.59 Paikka Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Maakuntasali, Sepänkatu 1 70100 KUOPIO

Lisätiedot

Ikääntyvät työryhmän / I&O kokous 2. Aika klo Pihlaja, Sepänkatu 1, Kuopio

Ikääntyvät työryhmän / I&O kokous 2. Aika klo Pihlaja, Sepänkatu 1, Kuopio Ikääntyvät työryhmän / I&O kokous 2. Aika 12.12.2016 klo 9-11 Paikka Pihlaja, Sepänkatu 1, Kuopio Asiat 1. Avaus Puheenjohtaja Anne Mikkonen avasi kokouksen.todettiin kokouksen läsnäolijat: Anne Mikkonen,

Lisätiedot

Maakuntasali, Sepänkatu 1 II krs., 70100 KUOPIO. Puheenjohtaja avaa kokouksen.

Maakuntasali, Sepänkatu 1 II krs., 70100 KUOPIO. Puheenjohtaja avaa kokouksen. Muistio 2/2015 1 (5) Pohjois-Savon SOTE-valmisteluryhmä Aika maanantai klo 9.00-11.00 Paikka 1 Kokouksen avaus Maakuntasali, Sepänkatu 1 II krs., 70100 KUOPIO Puheenjohtaja avaa kokouksen. Todetaan uusina

Lisätiedot

perjantai 19.12.2014 klo 8.33-12.07 (kahvit tarjolla klo 8.15 alkaen) Puheenjohtaja avaa kokouksen. Hyväksytään edellisen kokouksen 5.12.2014 muistio.

perjantai 19.12.2014 klo 8.33-12.07 (kahvit tarjolla klo 8.15 alkaen) Puheenjohtaja avaa kokouksen. Hyväksytään edellisen kokouksen 5.12.2014 muistio. Muistio 3/2014 1 (3) 19.12.2014 D130/00.04.01.02/2014 Pohjois-Savon SOTE-yhteistyöryhmä Aika Paikka perjantai 19.12.2014 klo 8.33-12.07 (kahvit tarjolla klo 8.15 alkaen) Maakuntasali, Sepänkatu 1 KUOPIO

Lisätiedot

Aika torstai 7.1.2016 klo 9.30 12.25 (kahvit tarjolla klo 9.00) Puheenjohtaja avaa kokouksen.

Aika torstai 7.1.2016 klo 9.30 12.25 (kahvit tarjolla klo 9.00) Puheenjohtaja avaa kokouksen. Muistio 14/2016 1 (6) 8.1.2016 D130/00.04.01.02/2014 Pohjois-Savon SOTE-yhteistyöryhmä Aika torstai 7.1.2016 klo 9.30 12.25 (kahvit tarjolla klo 9.00) Paikka Maakuntasali, Sepänkatu 1 KUOPIO 1 Kokouksen

Lisätiedot

PoSoTe Tuotantotyöryhmä. Loppuraportti

PoSoTe Tuotantotyöryhmä. Loppuraportti PoSoTe Tuotantotyöryhmä Loppuraportti Loppuraportti 1 (6) Sisällys 1 Johdanto 2 1.1 Työryhmän tehtävä 4 1.2 Työryhmä 5 2 Ehdotukset ja tulokset 6 3 Huomiot jatkovalmistelusta 6 Loppuraportti 2 (6) Johdanto

Lisätiedot

Ikääntyvät työryhmän / I&O kokous 3. Aika klo Pihlaja, Sepänkatu 1, Kuopio

Ikääntyvät työryhmän / I&O kokous 3. Aika klo Pihlaja, Sepänkatu 1, Kuopio Ikääntyvät työryhmän / I&O kokous 3. Aika 16.1.2017 klo 9-11 Paikka Pihlaja, Sepänkatu 1, Kuopio Asiat 1. Avaus: a. Läsnä: Kati Kantanen, Anne Mikkonen, Heli Mattila, Arja Eeva, Mikko Korhonen, Kirsi Hynninen,

Lisätiedot

26.2.2015. PoSoTe Koulutus-, tutkimus- ja kehittäminen työryhmä / 1. kokous järjestäytyminen. Maakuntatalo, II krs Maakuntasali, Sepänkatu 1 KUOPIO

26.2.2015. PoSoTe Koulutus-, tutkimus- ja kehittäminen työryhmä / 1. kokous järjestäytyminen. Maakuntatalo, II krs Maakuntasali, Sepänkatu 1 KUOPIO Muistio 1/2015 1 (3) 26.2.2015 PoSoTe Koulutus-, tutkimus- ja kehittäminen työryhmä / 1. kokous järjestäytyminen Aika torstai 26.2.2015 klo 12 14 Paikka Osallistujat Maakuntatalo, II krs Maakuntasali,

Lisätiedot

Ajankohtaista SOTE-hankkeessa

Ajankohtaista SOTE-hankkeessa POHJOIS-SAVON SOTE-PALVELUIDEN TUOTTAMINEN Ajankohtaista SOTE-hankkeessa Tarja Miettinen PoSoTe hankejohtaja 2012 2013 Uudistusten aikataulut 2014 2015 2016 Kesäkuu kriteerit Aluekierros ja kuntien kuuleminen

Lisätiedot

Maakuntasali, Sepänkatu 1 II krs., 70100 KUOPIO

Maakuntasali, Sepänkatu 1 II krs., 70100 KUOPIO Muistio Numero 4/2015 1 (3) 2.2.2015 D128/00.04.01.02/2014 Pohjois-Savon SOTE ohjaus- ja seurantaryhmä Aika maanantai 2.2.2015 klo 10.30-11.12 Paikka Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Maakuntasali, Sepänkatu

Lisätiedot

Pohjois-Savon liitto Muistio 5/ / 5 Maakuntauudistuksen esivalmistelun valmisteluryhmä

Pohjois-Savon liitto Muistio 5/ / 5 Maakuntauudistuksen esivalmistelun valmisteluryhmä Aika: Torstai 6.4.2017 klo 14.00 15.50 Paikka: Pohjois-Savon liiton maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Osallistujat: Varsinainen jäsen: Varajäsen: (x) Kari Virranta pj. (x) Jari Mutanen (x) Jarmo Pirhonen

Lisätiedot

23.2.2015. PoSoTe ICT tietohallinto ja tietojärjestelmä työryhmä / 1. kokous järjestäytyminen

23.2.2015. PoSoTe ICT tietohallinto ja tietojärjestelmä työryhmä / 1. kokous järjestäytyminen Muistio 1/2015 1 (2) 23.2.2015 PoSoTe ICT tietohallinto ja tietojärjestelmä työryhmä / 1. kokous järjestäytyminen Aika Paikka Osallistujat torstai 19.2.2015 klo 12.00 14.00 (kahvit tarjolla klo 11.30 alkaen)

Lisätiedot

Posote valmistelu / Henkilöstöryhmä

Posote valmistelu / Henkilöstöryhmä Posote valmistelu / Henkilöstöryhmä 1. kokous Pöytäkirja Aika 10.11.2016 klo 12:00 15:00 Paikka Pohjois-Savon liitto / maakuntasali Läsnä Janne Niemeläinen (pj) Terttu Ruotsalainen Nina Holopainen Tuula

Lisätiedot

Pöytäkirja 20/ (5)

Pöytäkirja 20/ (5) Pöytäkirja 20/2016 1 (5) Pohjois-Savon SOTE-yhteistyöryhmä Aika Maanantai klo 12.00 14.30 Paikka Läsnä Maakuntasali, Sepänkatu 1 KUOPIO Osallistujaluettelo liitteenä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi

Lisätiedot

maanantai 30.11.2015 klo 13.00 14.50 (kahvit tarjolla klo 12.30 alkaen) Kokous avattiin. Todettiin paikalla olevat ja LYNC-yhteydellä osallistuvat.

maanantai 30.11.2015 klo 13.00 14.50 (kahvit tarjolla klo 12.30 alkaen) Kokous avattiin. Todettiin paikalla olevat ja LYNC-yhteydellä osallistuvat. Muistio 13/2015 1 (6) 1.12.2014 D130/00.04.01.02/2014 Pohjois-Savon SOTE-yhteistyöryhmä Aika Paikka maanantai 30.11.2015 klo 13.00 14.50 (kahvit tarjolla klo 12.30 alkaen) Maakuntasali, Sepänkatu 1 KUOPIO

Lisätiedot

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, KUOPIO

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, KUOPIO Esityslista Numero 1 (5) Pohjois-Savon SOTE ohjaus- ja seurantaryhmä Aika maanantaina 5.6.2017 klo. 9.00-11.00 Paikka Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, 70100 KUOPIO

Lisätiedot

Pe klo 9.30, Maakuntatalo, Sepänkatu 1, maakuntasali

Pe klo 9.30, Maakuntatalo, Sepänkatu 1, maakuntasali Esityslista Numero 4/ 1 (2) 17.5. PoSoTe / Perhepalveluiden työryhmä Aika ja paikka Osallistujat/jäsenet Osallistujat/muut Poissa Pe 20.5. klo 9.30, Maakuntatalo, Sepänkatu 1, maakuntasali Mari Antikainen,

Lisätiedot

maanantai 30.11.2015 klo 13.00 15.00 (kahvit tarjolla klo 12.30 alkaen)

maanantai 30.11.2015 klo 13.00 15.00 (kahvit tarjolla klo 12.30 alkaen) Esityslista 13/2015 1 (5) Pohjois-Savon SOTE-yhteistyöryhmä Aika Paikka maanantai 30.11.2015 klo 13.00 15.00 (kahvit tarjolla klo 12.30 alkaen) Maakuntasali, Sepänkatu 1 KUOPIO 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON SOTE-PALVELUIDEN TUOTTAMINEN. PoSoTen tilanne ja jatkosuunnitelmat

POHJOIS-SAVON SOTE-PALVELUIDEN TUOTTAMINEN. PoSoTen tilanne ja jatkosuunnitelmat POHJOIS-SAVON SOTE-PALVELUIDEN TUOTTAMINEN PoSoTen tilanne ja jatkosuunnitelmat PoSoTe yhteiskokous 4.5.2015 Kuultiin työryhmien väliraportit ja ehdotukset jatkotoimiksi. Esittelyjen pohjalta päätettiin,

Lisätiedot

PoSoTe, Tilatyöryhmän kokous

PoSoTe, Tilatyöryhmän kokous Kokousmuistio 23.02.2015 PoSoTe, Tilatyöryhmän kokous Kokousaika: 20.02.2015 klo 13.30-15.00 Kokouspaikka: Läsnä: Poissa: Pohjois-Savon liitto Juha Piiroinen (Suonenjoki), puheenjohtaja Mikko Hollmén (KYS)

Lisätiedot

19.3.2015. 3 Väliraportin käsittely, Liite Hyväksyttiin väliraportin runko oheisen liitteen mukaisesti.

19.3.2015. 3 Väliraportin käsittely, Liite Hyväksyttiin väliraportin runko oheisen liitteen mukaisesti. Pöytäkirja 2/2015 1 (1) 19.3.2015 PoSoTe talous ja rahoitus työryhmä/ 2. kokous Aika keskiviikko 18.3.2015 klo 13.00 13.55 Paikka Läsnä Poissa KYS/ rak. 10, 1. krs. hallituksen kokoushuone Vesa Lötjönen

Lisätiedot

PoSoTe Liikelaitos-työryhmä. Loppuraportti

PoSoTe Liikelaitos-työryhmä. Loppuraportti PoSoTe Liikelaitos-työryhmä Loppuraportti Loppuraportti 1 (7) Sisällys 1 Liikelaitos-työryhmän loppuraportti 2017 2 1.1 Työryhmän tehtävä 2 1.2 Työryhmä 3 2 Ehdotukset ja tulokset 3 2.1 Palvelulupaus 3

Lisätiedot

Posote valmistelu / Henkilöstöryhmä. Kys / Kaarisairaala 4. krs. kokoushuone 4067 A

Posote valmistelu / Henkilöstöryhmä. Kys / Kaarisairaala 4. krs. kokoushuone 4067 A Posote valmistelu / Henkilöstöryhmä 5. kokous Aika 26.1.2017 klo 13:00-15:50 Paikka Kys / Kaarisairaala 4. krs. kokoushuone 4067 A Läsnä Janne Niemeläinen (pj) Tarja Miettinen (vpj) Terttu Ruotsalainen

Lisätiedot

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Esityslista 2/2017 1 (5) Aika ma 20.3.2017 klo 9.00 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr

Lisätiedot

Jaosto, alajaostot sekä työryhmien vastuuhenkilöstön kokoaminen/maakuntauudistus

Jaosto, alajaostot sekä työryhmien vastuuhenkilöstön kokoaminen/maakuntauudistus Jaosto, alajaostot sekä työryhmien vastuuhenkilöstön kokoaminen/maakuntauudistus Esivalmistelun valmisteluryhmä antoi maakuntauudistuksen yhteisvalmistelulle 27.4.2017 tehtäväksi laatia esitykset jaosto-

Lisätiedot

PoSoTe II toiminnan käynnistäminen / perhepalveluiden työryhmä

PoSoTe II toiminnan käynnistäminen / perhepalveluiden työryhmä PoSoTe II toiminnan käynnistäminen / perhepalveluiden työryhmä Kokousaika klo 9.00 11.15 Paikka Pohjois-Savon liitto, kokoushuone Pihlaja, Sepänkatu 1 Osallistujat Poissa Mari Antikainen, Kuopio, puheenjohtaja

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/2017 1 Kokousaika kello 9:30-11.38 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA Asialista: 1 Kokouksen avaus 3 2 Edellisen kokouksen muistion

Lisätiedot

Pohjois-Savon SOTE (PoSoTe) tuotannon kehittämishanke, INFO

Pohjois-Savon SOTE (PoSoTe) tuotannon kehittämishanke, INFO Pohjois-Savon SOTE (PoSoTe) tuotannon kehittämishanke, INFO Kutsutut: Pohjois-Savon kuntien ja sote-kuntayhtymien henkilöstöjärjestöjen edustajat ja henkilöstöjohtajat Järjestöjen edustajat Yrittäjien

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO 1

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO 1 Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO 1 Kokousaika kello 14:00 16:00 Kokouspaikka Partalan kuninkaankartano, Juva Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Edellisen kokouksen muistion hyväksyminen 4 3 Maakunta-

Lisätiedot

Pohjois-Savon liitto Muistio 4/ / 5 Maakuntauudistuksen esivalmistelun valmisteluryhmä

Pohjois-Savon liitto Muistio 4/ / 5 Maakuntauudistuksen esivalmistelun valmisteluryhmä Aika: Torstai 16.3.2017 klo 14.00 15.30 Paikka: Pohjois-Savon liiton maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Osallistujat: Varsinainen jäsen: Varajäsen: (x ) Kari Virranta pj. ( ) Jari Mutanen (x ) Jarmo Pirhonen

Lisätiedot

Olemme tarkastaneet pöytäkirjan ja todenneet sen kokouksen kulun ja tehtyjen päätösten kanssa yhtäpitäväksi.

Olemme tarkastaneet pöytäkirjan ja todenneet sen kokouksen kulun ja tehtyjen päätösten kanssa yhtäpitäväksi. Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2 1 (11) Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 13:00-14:40 Paikka KYS, hallituksen kokoushuone, rak. 10, 1. krs Läsnä Vilma Kröger Pirjo Nikkinen Tiina Nousiainen

Lisätiedot

KYSTERI Leppävirta Nilakka Koillis-Savo Leppävirta Pielavesi Keitele Tervo Vesanto Juankoski Kaavi Rautavaara

KYSTERI Leppävirta Nilakka Koillis-Savo Leppävirta Pielavesi Keitele Tervo Vesanto Juankoski Kaavi Rautavaara KYSTERIN HANKINTAORGANISAATIO 1 Organisaatiomalli PALVELUALUE Merja Matilainen KYS/Kysteri Pl 1777 70211 Kuopio KYSTERI PALVELUYKSIKÖT Leppävirta Heli Markkanen vastuukäyttäjä Nilakka Martta Kolehmainen

Lisätiedot

maanantai 30.3.2015 klo 11.05 13.55 (kahvit tarjolla klo 10.45 alkaen) Puheenjohtaja avaa kokouksen.

maanantai 30.3.2015 klo 11.05 13.55 (kahvit tarjolla klo 10.45 alkaen) Puheenjohtaja avaa kokouksen. Muistio 7/2015 1 (5) 30.3.2015 D130/00.04.01.02/2014 Pohjois-Savon SOTE-yhteistyöryhmä Aika Paikka maanantai 30.3.2015 klo 11.05 13.55 (kahvit tarjolla klo 10.45 alkaen) Maakuntasali, Sepänkatu 1 KUOPIO

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (8) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (8) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2016 1 (8) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 14:00-17:00 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen,

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTYÖRYHMÄ, HR 23.2.2015

HENKILÖSTÖTYÖRYHMÄ, HR 23.2.2015 PoSoTe Henkilöstötyöryhmä / 2. kokous Aika klo 9.00 10.40 Paikka KYS, rakennus 10, hallituksen kokoushuone, 1. kerros Osallistujat Poissa Matti Raatikainen, Leppävirran kunnanjohtaja, puheenjohtaja Ari

Lisätiedot

Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr

Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr Esityslista 1/2016 1 (5) KIRJALLINEN KOKOUSMENETTELY (n työjärjestys 19) Vastausaika tulee vireille, kun jäsenet saavat kokousaineiston sähköpostitse. Jäsenillä on viisi (5) työpäivää aikaa reagoida (11.

Lisätiedot

PoSote/SOTE-laki: Pohjois-Savon tuotantokuntayhtymän valmistelu/työryhmien kokoukset ja jatkotoimenpiteet 2015

PoSote/SOTE-laki: Pohjois-Savon tuotantokuntayhtymän valmistelu/työryhmien kokoukset ja jatkotoimenpiteet 2015 Kunnanhallitus 59 16.02.2015 Kunnanhallitus 76 02.03.2015 PoSote/SOTE-laki: Pohjois-Savon tuotantokuntayhtymän valmistelu/työryhmien kokoukset ja jatkotoimenpiteet 2015 Khall 16.02.2015 59 Valmistelutyöryhmän

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2019 1 Henkilöstö työryhmä - Kokousaika 25.4.2019 kello 12 13.10 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista:

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1 Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1 Kokousaika 24.3.2017 kello 13:00-14.23 Kokouspaikka Tuma, Sammonkatu 12,50130 Mikkeli Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Maakuntauudistuksen ajankohtaista

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa hallituksen esitystä muutettavaksi siten, että sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen perustaksi otetaan

Sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa hallituksen esitystä muutettavaksi siten, että sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen perustaksi otetaan 1 Sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa hallituksen esitystä muutettavaksi siten, että sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen perustaksi otetaan yksitasoinen kuntayhtymämalli. Tässä mallissa sosiaali-

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, nh Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, nh Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/2016 1 Kokousaika kello 12:00 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, nh Piällysmies Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Puheenjohtaja avaa kokouksen. Todetaan paikalla olevat. Muistio hyväksyttiin. Todettiin, että Leila Pekkanen saapui kokoukseen.

Puheenjohtaja avaa kokouksen. Todetaan paikalla olevat. Muistio hyväksyttiin. Todettiin, että Leila Pekkanen saapui kokoukseen. Muistio 8/2016 1 (4) 25.1.2016 D128/00.04.01.02/2014 Pohjois-Savon SOTE ohjaus- ja seurantaryhmä Aika maanantai 25.1.2016 klo 12.00-13.35 Paikka Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Maakuntasali, Sepänkatu 1, 70100

Lisätiedot

KYS, hallituksen kokoushuone, rak. 10, 1. krs

KYS, hallituksen kokoushuone, rak. 10, 1. krs Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2018 1 (10) Kokoustiedot Aika maanantai klo 12:00-13:00 Paikka Läsnä KYS, hallituksen kokoushuone, rak. 10, 1. krs Mia Hahtala, puheenjohtaja Erkki Pääkkönen,

Lisätiedot

Sote-Satakunnan johtoryhmän ja palvelurakennetyöryhmän yhteiskokous nro 6/2016

Sote-Satakunnan johtoryhmän ja palvelurakennetyöryhmän yhteiskokous nro 6/2016 Kokouskutsu/esityslista 1 (10) Sote-Satakunnan johtoryhmän ja palvelurakennetyöryhmän yhteiskokous nro 6/2016 Aika 3.5.2016 kello 18:00 Paikka n kaupunginvaltuuston istuntosali, Hallituskatu 12 Läsnäolijat

Lisätiedot

ISM ja SM-esikisat 2016

ISM ja SM-esikisat 2016 ISM ja SM-esikisat 2016 Vesanto, 10.07.2016 Yksilökilpailut M 1. Seppä Timo 9 SS 300 (20:19) 292 (0m/-4m) 564 (94) 1156 2. Hiltunen Petri 29 PK 283 (23:09) 278 (+5m/+6m) 594 (99) 1155 3. Mikkonen Harri

Lisätiedot

Yhteistyöalueen kokous Muistio 2/2018

Yhteistyöalueen kokous Muistio 2/2018 Yhteistyöalueen kokous Muistio 2/2018 Aika: Keskiviikko 2.5. 2018 klo 9.05-11.15 Paikka Satakunnan keskussairaalan yhtymähallituksen neuvotteluhuone N-rakennus, II-kerros Sairaalatie 3, Pori Jakelu: (x)

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 7247/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 7247/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 16 23.2.2015 18 Asianro 7247/00.00.01.00/2014 Savo-Pielisen jätelautakunnan seuduittaisten jäsenten nimeäminen vuosille 2015-2016

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2016 1 Kokousaika kello 9:30 11.30 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Edellisen kokouksen

Lisätiedot

Puheenjohtaja Mauri Liimatainen avasi kokouksen kello Todetaan kokousedustajien valtuudet

Puheenjohtaja Mauri Liimatainen avasi kokouksen kello Todetaan kokousedustajien valtuudet Eläkkeensaajien Keskusliiton 29.11.2018 Kuopion Piiri ry Sääntömääräinen Syyskokous Maanantai 26.11.2018 klo 13.00 Hotelli IsoValkeinen Kuopio Osallistujat: 44 kokousedustajaa Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Posote valmistelu / Henkilöstöryhmä Pöytäkirja. Pohjois-Savon liitto / neuvotteluhuone Pihlaja 2 kerros

Posote valmistelu / Henkilöstöryhmä Pöytäkirja. Pohjois-Savon liitto / neuvotteluhuone Pihlaja 2 kerros Posote valmistelu / Henkilöstöryhmä Pöytäkirja 2. kokous Aika 17.11.2016 klo 13:00 15:15 Paikka Pohjois-Savon liitto / neuvotteluhuone Pihlaja 2 kerros Läsnä Poissa Asialista Janne Niemeläinen (pj) Terttu

Lisätiedot

Pohjois-Savon liitto PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

Pohjois-Savon liitto PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Pohjois-Savon liitto PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Järjestäminen ja konsernirakenne jaosto AIKA 09.10.2017 klo 13:00-15:35 PAIKKA Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio KÄSITELLYT ASIAT Otsikko

Lisätiedot

perjantai 20.2.2015 klo 8.30-12.00 (kahvit tarjolla klo 8.15 alkaen)

perjantai 20.2.2015 klo 8.30-12.00 (kahvit tarjolla klo 8.15 alkaen) Muistio 6/2014 1 (5) 20.2.2015 D130/00.04.01.02/2014 Pohjois-Savon SOTE-yhteistyöryhmä Aika Paikka perjantai 20.2.2015 klo 8.30-12.00 (kahvit tarjolla klo 8.15 alkaen) Maakuntasali, Sepänkatu 1 KUOPIO

Lisätiedot

perjantai klo , lounastetaan yhdessä ennen kokousta Ravintola Pruuvi, kabinetti, Raatihuoneenkatu 4, MIKKELI

perjantai klo , lounastetaan yhdessä ennen kokousta Ravintola Pruuvi, kabinetti, Raatihuoneenkatu 4, MIKKELI Muistio Numero 1 (5) Yhteistyöalueen sopimuksen valmistelutyön käynnistäminen -työryhmä Aika Paikka Osallistujat perjantai 16.2.2018 klo. 11.00-16.00, lounastetaan yhdessä ennen kokousta Ravintola Pruuvi,

Lisätiedot

S E U R A E N N Ä T Y K S E T

S E U R A E N N Ä T Y K S E T S E U R A E N N Ä T Y K S E T Tytöt 9 40m 6.97 Inka Hyttinen 2006 24.7. Varkaus 60m 9.4h Jaana Mähönen 1992 3.8. Siilinjärvi 100m 16.0h Sanna Nevalainen 1977 1.9. Lapinlahti 150m 25.7h Siiri Auvinen 2002

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (9) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (9) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 15:00-15:45 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Pekka Kantanen, puheenjohtaja

Lisätiedot

PoSoTellen kohti tulevaisuutta

PoSoTellen kohti tulevaisuutta PoSoTellen kohti tulevaisuutta Sote-uudistuksen alueellisen valmistelun tilannekatsaus Leila Pekkanen PoSoTe hanke Toimitusjohtaja, Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Mitä näkyy peruutuspeilissä? PoSoTe syksy

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 4/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 4/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 4/2017 1 Henkilöstö työryhmä - Kokousaika 16.08.2017 kello 13 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu

Lisätiedot

Rauno Kettunen, puheenjohtaja Johanna Kosloff Sari Nykänen, varapuheenjohtaja

Rauno Kettunen, puheenjohtaja Johanna Kosloff Sari Nykänen, varapuheenjohtaja Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1/2016 1 (14) Kokoustiedot Aika torstai klo 14:00-16:00 Paikka Läsnä KYS, hallituksen kokoushuone, rak.10, 1 krs Rauno Kettunen, puheenjohtaja Johanna Kosloff

Lisätiedot

KYS, hallituksen kokoushuone, rak. 10, 1. krs

KYS, hallituksen kokoushuone, rak. 10, 1. krs Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1 1 (11) Kokoustiedot Aika torstai klo 11:30-13:00 Paikka Läsnä KYS, hallituksen kokoushuone, rak. 10, 1. krs Johanna Kosloff, puheenjohtaja Vilma Kröger Pirjo

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No3/ Savonlinnan keskussairaala, F-rakennuksen 2. neuvottelutila, 5. kerros

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No3/ Savonlinnan keskussairaala, F-rakennuksen 2. neuvottelutila, 5. kerros Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No3/2017 1 Kokousaika kello 10:00 13:33 Kokouspaikka Savonlinnan keskussairaala, F-rakennuksen 2. neuvottelutila, 5. kerros Asialista: 1 Kokouksen avaus 3 2 Maakuntauudistuksen

Lisätiedot

PÖYTÄKI RJA LIPERIN KUNTA 6/2015

PÖYTÄKI RJA LIPERIN KUNTA 6/2015 LIPERIN KUNTA PÖYTÄKI RJA 6/2015 2 Saapuvilla olleet et Nimi Reijonen Eero Tikka Tiina Parkkinen Sanna Hakulinen Pauli Hartikainen Mikko Hoppa Helinä Huikuri Pekka Huohvanainen Kauko Jetsonen Anne Karjalainen

Lisätiedot

Kuntayhtymän johtoryhmä Valmistelija: hallintoylilääkäri Martti Kansanen, puh sähköpostiosoite:

Kuntayhtymän johtoryhmä Valmistelija: hallintoylilääkäri Martti Kansanen, puh sähköpostiosoite: Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1/2018 1 (1) Kuntayhtymän johtoryhmä 178 12.12.2017 20 555/11.00.00/2017 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin ympäristöohjelma 2018-2020 historia Kuntayhtymän johtoryhmä

Lisätiedot

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry Jarmo Lusa

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry Jarmo Lusa Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä, kokous 7/2017 Aika: to klo 14.00 16.00 Paikka: Etelä-Pohjanmaan liitto, Maakuntasali (Kampusranta 9 C, Seinäjoki, Frami, 4. kerros) Osallistujat: Julkisalan koulutettujen

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Sosiaali- ja terveydenhuolto - Maakuntauudistuksen valmistelutyöryhmä

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Sosiaali- ja terveydenhuolto - Maakuntauudistuksen valmistelutyöryhmä Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2016 1 Kokousaika 11.10.2016 kello 14:00-15:40 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Otsikko

Lisätiedot

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 5/2016

Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 5/2016 Pöytäkirja 1 (12) Sote-Satakunnan johtoryhmän kokous nro 5/2016 Aika 19.4.2016 kello 18:00-19:53 Paikka Porin kaupunginhallituksen kokoushuone Allekirjoitukset Juha Vasama puheenjohtaja Aino-Maija Luukkonen

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2019 1 Henkilöstö työryhmä - Kokousaika 17.1.2019 kello 10-11 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN AVAUS 2 2 EDELLISEN KOKOUKSEN MUISTIO 2 3 SOTE-SELVITYKSEN TILANNEKATSAUS 2 5 VÄLIRAPORTIN ESITTELY- JA KESKUSTELUTILAISUUS 27.3.

1 KOKOUKSEN AVAUS 2 2 EDELLISEN KOKOUKSEN MUISTIO 2 3 SOTE-SELVITYKSEN TILANNEKATSAUS 2 5 VÄLIRAPORTIN ESITTELY- JA KESKUSTELUTILAISUUS 27.3. ASKOLA LAPINJÄRVI LOVIISA MYRSKYLÄ PORNAINEN PORVOO SIPOO LAPPTRÄSK LOVISA MÖRSKOM BORGNÄS BORGÅ SIBBO OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 2/2014 6.3.2014 Muistio ITÄ-UUDENMAAN KUNTIEN YHDISTYMISSELVITYKSEN OHJAUSRYHMÄ

Lisätiedot

KYS, hallituksen kokoushuone, rak. 10, 1. krs

KYS, hallituksen kokoushuone, rak. 10, 1. krs Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 3/2018 1 (10) Kokoustiedot Aika maanantai klo 12:00-12:55 Paikka Läsnä KYS, hallituksen kokoushuone, rak. 10, 1. krs Mia Hahtala, puheenjohtaja Erkki Pääkkönen,

Lisätiedot

SOTE palveluiden tuottaminen Pohjois-Savossa. Jussi Huttunen Neuvottelutilaisuus, Tahko 19.9.2014

SOTE palveluiden tuottaminen Pohjois-Savossa. Jussi Huttunen Neuvottelutilaisuus, Tahko 19.9.2014 SOTE palveluiden tuottaminen Pohjois-Savossa Jussi Huttunen Neuvottelutilaisuus, Tahko 19.9.2014 Tuottajalle asetetut vaatimukset Tuottamisvastuullisella pitää olla kyky vastata ehkäisevistä, korjaavista,

Lisätiedot

Paikka Oulun yliopisto, Yliopistokatu 9, C ovi, tila KTK 112

Paikka Oulun yliopisto, Yliopistokatu 9, C ovi, tila KTK 112 Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ Lapin toimintayksikkö Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Myllärintie 35 96400 ROVANIEMI PÖYTÄKIRJA 26.5.2010 Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Olemme tarkastaneet pöytäkirjan ja todenneet sen kokouksen kulun ja tehtyjen päätösten kanssa yhtäpitäväksi.

Olemme tarkastaneet pöytäkirjan ja todenneet sen kokouksen kulun ja tehtyjen päätösten kanssa yhtäpitäväksi. Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2016 1 (16) Kuntayhtymän hallitus Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 8:00-8:55 Paikka Läsnä Hotelli Vesileppis, Leppävirta Markku Rossi, puheenjohtaja Minna

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (10) Tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (10) Tarkastuslautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/2016 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 12:00-15:20 Paikka Kaarisairaala, Kabinetti 1 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Anna Olkkonen,

Lisätiedot

Puheenjohtaja avaa kokouksen. Todetaan paikalla olevat. 3 Pohjois-Savon maakunnan kehittämisrahastohankkeen väliraportti

Puheenjohtaja avaa kokouksen. Todetaan paikalla olevat. 3 Pohjois-Savon maakunnan kehittämisrahastohankkeen väliraportti Esityslista 8/2016 1 (4) 18.1.2016 D128/00.04.01.02/2014 Pohjois-Savon SOTE ohjaus- ja seurantaryhmä Aika maanantai 25.1.2016 klo 12.00-14.00 Paikka Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Maakuntasali, Sepänkatu 1,

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2017 1

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2017 1 Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2017 1 Pelastustoimi valmistelutyöryhmä 11.01.2017 Kokousaika 11.01.2017 kello 13:00 13:50 Kokouspaikka Juvan paloasema, Yhdystie 3, 51900 Juva Asialista: Sivu 1

Lisätiedot

Pohjois-Savon SOTE-yhteistyöryhmä

Pohjois-Savon SOTE-yhteistyöryhmä Muistio 15/2016 1 (5) Pohjois-Savon SOTE-yhteistyöryhmä Aika Perjantai 26.02.2016 klo 12.00 15.04 Paikka Läsnä Maakuntasali, Sepänkatu 1 KUOPIO Osallistujaluettelo liitteenä 1. Kokouksen avaus Ehdotus:

Lisätiedot

Rovaniemen kaupungintalo, Hallituskatu 7, kokoushuone Harbin

Rovaniemen kaupungintalo, Hallituskatu 7, kokoushuone Harbin Sote-sparrausryhmä valmistelutyöryhmän kokous 7.2.2018 Aika 7.2.2018 klo 10:00 12:00 Paikka Rovaniemen kaupungintalo, Hallituskatu 7, kokoushuone Harbin Esittelijät / sihteerit Palo Miia. Lapin maakunta-

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto Läsnä Saarinen Kari, varaj. Nummela Leif. Elo Joonas Poutiainen Upe 1-11

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto Läsnä Saarinen Kari, varaj. Nummela Leif. Elo Joonas Poutiainen Upe 1-11 Aika 31.1.2017 kello 18.30 18.50 Paikka Tervakosken seurakuntakeskus Läsnä Saarinen Kari, varaj. Nummela Leif Ahvenjärvi Seppo Nurminen-Pulkkinen Enni Elo Irmeli Pihkala Isto Elo Joonas Poutiainen Upe

Lisätiedot

perjantai 29.5.2015 klo 9.00-11.00 (kahvit tarjolla klo 8.30 alkaen) Puheenjohtaja avaa kokouksen.

perjantai 29.5.2015 klo 9.00-11.00 (kahvit tarjolla klo 8.30 alkaen) Puheenjohtaja avaa kokouksen. Muistio 10/2015 1 (3) 29.5.2015 D130/00.04.01.02/2014 Pohjois-Savon SOTE-yhteistyöryhmä Aika Paikka perjantai 29.5.2015 klo 9.00-11.00 (kahvit tarjolla klo 8.30 alkaen) Maakuntasali, Sepänkatu 1 KUOPIO

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Tilannekatsaus 4. 3 Tietojohtaminen 6. 4 Terveydenhuollon ekosysteemit alustat ekosysteemien mahdollistajana

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Tilannekatsaus 4. 3 Tietojohtaminen 6. 4 Terveydenhuollon ekosysteemit alustat ekosysteemien mahdollistajana MUISTIO 3/2019 1 AIKA 08.04.2019 klo 08:30-11:20 PAIKKA Kallion virastotalo, nh 7, 3 krs KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Tilannekatsaus 4 3 Tietojohtaminen 6 4 Terveydenhuollon ekosysteemit

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1 Henkilöstö työryhmä - Kokousaika 15.05.2017 kello 14 15.31 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu

Lisätiedot

Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, 3. krs, nh 1, Helsinki. Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Sote-uudistuksen valmistelu Uudellamaalla 4

Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, 3. krs, nh 1, Helsinki. Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Sote-uudistuksen valmistelu Uudellamaalla 4 MUISTIO 1/2018 1 AIKA 10.09.2018 klo 08:30-11:45 PAIKKA Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, 3. krs, nh 1, 00530 Helsinki KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Sote-uudistuksen valmistelu

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON TYÖRYHMÄ MUISTIO 6/2011 11.10.2011

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON TYÖRYHMÄ MUISTIO 6/2011 11.10.2011 AIKA 11.10.2011 klo 14.00 15.35 PAIKKA Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän kokoushuone Satakunnankatu 18 A, 2. krs. OSALLISTUJAT Marjamäki Tarja perusturvajohtaja Nokia, pj. Hakari Kari kehitysjohtaja

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/2017 1 Kokousaika kello 12:00 14.10 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies Asialista: 1 Kokouksen avaus ja edellisen kokouksen

Lisätiedot

Hj-katsastus, Pohjois-Savo

Hj-katsastus, Pohjois-Savo Hj-katsastus, Pohjois-Savo Heinjoki, Kuopio, 11.06.2017 Yksilökilpailut Hirvikävely Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Teemu 80 Haapamäen

Lisätiedot

ERITYISEN KUNTAJAKOSELVITYKSEN VALMISTELURYHMÄT. Elinvoiman ja kilpailukyvyn ryhmä

ERITYISEN KUNTAJAKOSELVITYKSEN VALMISTELURYHMÄT. Elinvoiman ja kilpailukyvyn ryhmä ERITYISEN KUNTAJAKOSELVITYKSEN VALMISTELURYHMÄT Elinvoiman ja kilpailukyvyn ryhmä j Mika Joki kunnanjohtaja Aura vj Tuula Vairinen hallintojohtaja Aura j Harri Virta kaupunginjohtaja vj Päivi Antola hallintojohtaja

Lisätiedot

Hirrensyöksy ranking 2016

Hirrensyöksy ranking 2016 Hirrensyöksy ranking 2016 Hirrensyöksy Naiset 15 kg 1 Asta Kankaala LepU 6,78 11.7.2016 Muuruvesi 2 Piia Aaltokoski LepU 6,71 26.9.2016 Leppävirta 3 Pirjo Saukkonen LepU 5,90 16.7.2016 Muuruvesi 4 Piritta

Lisätiedot

Hirvenjuoksu/hirvikävely

Hirvenjuoksu/hirvikävely Hirvenjuoksu/hirvikävely Kuopio, 10.06.2018 Yksilökilpailut Hirvikävely Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Pitkänen Seppo 54 Varpaisjärvi 516

Lisätiedot

UUSI JYVÄSKYLÄ PÖYTÄKIRJA 01/2008 Työvaliokunta

UUSI JYVÄSKYLÄ PÖYTÄKIRJA 01/2008 Työvaliokunta UUSI JYVÄSKYLÄ PÖYTÄKIRJA 01/2008 Työvaliokunta Aika 3.3.2008 klo 10.30-12.40 Paikka Jyväskylän kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Jäsen Veijo Koskinen x Ulla Lauttamus x Heidi Nieminen x Pirkko Selin

Lisätiedot

Pm-hirvenjuoksu, avoin

Pm-hirvenjuoksu, avoin Pm-hirvenjuoksu, avoin Nilsiä, 06.07.2019 Yksilökilpailut Kävely alle 65 Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota pistein -2p/1m, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Pitkänen Tero 104

Lisätiedot

Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta

Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Työntekijän nimi Nykyinen virka- tai toiminimike 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 1.1.2011 Virka- tai toiminimike 1.1.2011

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/2017 1 Kokousaika kello 12:00 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies Asialista: 1 Kokouksen avaus ja edellisen kokouksen muistion

Lisätiedot

Maakunnallisen ICT-yhteistoiminnan esiselvityshanke

Maakunnallisen ICT-yhteistoiminnan esiselvityshanke Maakunnallisen ICT-yhteistoiminnan esiselvityshanke Voisiko yhdessä tekeminen olla yksin tekemistä tehokkaampaa, taloudellisempaa ja varmempaa? Selvityshenkilö Toni Auvinen 10.10.16 Maakunnallisen ICT-yhteistoiminnan

Lisätiedot

Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 47, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 43, Leppävirta 3 Meri-Tuulia Kouhia

Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 47, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 43, Leppävirta 3 Meri-Tuulia Kouhia Linkopallo Naiset 1 Pirjo Saukkonen LepU 47,83 10.7.2010 Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 43,35 10.7.2010 Leppävirta 3 Meri-Tuulia Kouhia LepU 42,34 28.6.2010 Leppävirta 4 Ulvi Jurikivi KU-58 35,96

Lisätiedot

JOHTAVIEN VIRANHALTIJOIDEN KOKOUS. Aika: to , Paikka: Alvarium, Puutarhakatu 8 B, Turku

JOHTAVIEN VIRANHALTIJOIDEN KOKOUS. Aika: to , Paikka: Alvarium, Puutarhakatu 8 B, Turku JOHTAVIEN VIRANHALTIJOIDEN KOKOUS Aika: to 16.2.2017, 13.00 14.50 Paikka: Alvarium, Puutarhakatu 8 B, Turku Jakelu: (x) Randell Aleksi, kaupunginjohtaja (pj.) Turku (-) Häkämies Kari, maakuntajohtaja V-S

Lisätiedot

Palveluverkkotyöryhmä

Palveluverkkotyöryhmä Palveluverkkotyöryhmä Aika: Keskiviikko 2.4.2014 klo 14.30 16.37 Paikka: Päijät-Hämeen liitto, Hämeenkatu 9 A, 2. krs. kokoustila Vellamo Läsnä: Raila Lindholm, Kärkölä, puheenjohtaja Jaana Simola, Päijät-Hämeen

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 1

KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Siun sote neuvottelukunta Aika 24.10.2017 klo 15:00-16:12 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat :t 6-10 Otsikko Sivu 6 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot