perjantai klo (kahvit tarjolla klo alkaen) Puheenjohtaja avaa kokouksen.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "perjantai 13.2.2015 klo 13.30-16.00 (kahvit tarjolla klo 13.30 alkaen) Puheenjohtaja avaa kokouksen."

Transkriptio

1 Muistio 5/ (4) D130/ /2014 Pohjois-Savon SOTE-yhteistyöryhmä Aika Paikka perjantai klo (kahvit tarjolla klo alkaen) Maakuntasali, Sepänkatu 1 KUOPIO 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja avaa kokouksen. Puheenjohtaja avasi kokouksen. Suoritettiin paikalla olevien esittäytymiskierros. 2 Edellisen kokouksen muistion hyväksyminen Hyväksytään edellisen kokouksen muistio. Muistio hyväksyttiin muutoksitta. 3 Ajankohtaista Itäisen alueen valmistelussa Maakuntakeskuskaupungit (Joensuu, Mikkeli, Kuopio ja Jyväskylä) tarjoutuvat vetovastuullisiksi SOTE-järjestäjäkuntayhtymän valmisteluun. Mallia on ehdotettu myös valtakunnalliseksi siten, että AVI:n sijasta järjestämislakiluonnoksessa mainitut pystytyshenkilöt nimettäisiinkin ao. kuntiin /+ 1 kpl koordinaattorisihteeri. Kuntajohtajatapaamisessa keskusteltiin sote-uudistuksen toimeenpanohenkilöstöstä ja sovittiin yhteisestä lausunnosta seuraavasti: Pohjois-Savon kuntajohtajat pitävät tärkeänä, että sote-järjestäjä toimeenpanoa tukeva alueellinen valmisteluresurssi saadaan kuntaperusteiseksi ja kohdentumaan Pohjois-Savon sotehankkeeseen. Muodollisena työnantajana voi toimia maakunnan keskuskaupunki. Lausunto toimitettiin STM:lle ja Kuntaliittoon ko. asioita valmisteleville henkilöille. Käytännön valmistelutyötä on edistetty em. keskuskaupunkien johdolla kokoontuen, viimeisimmäksi Alustavasti on sovittu, että pidetään Varkaudessa Itäisen sote-järjestäjän valmistelua edistävä kuntapäättäjille suunnattu seminaari, joka pohjustaisi valmistautumista Itäisen alueen AVI:n koollekutsumaan perustamiskokoukseen Pohjois-Savon osalta valmisteluun on osallistunut soteyhteistyöryhmän puheenjohtaja Markku Tervahauta. Merkittiin tiedoksi tilannekatsaus. 4 Sote-valmisteluryhmän päätökset alatyöryhmistä Tilannekatsaus valmisteluryhmän päätöksestä alatyöryhmistä kokouksen mukaisesti. Rakennamme maakunnan menestystä Pohjois-Savon liitto Y-tunnus pohjois-savo.fi Sepänkatu 1, PL 247 Puhelin Kuopio, Suomi kirjaamo@pohjois-savo.fi

2 Muistio 5/ (4) D130/ /2014 Todettiin ja merkittiin tiedoksi, että valmisteluryhmä teki esityksen mukaisesti päätökset työryhmistä. Tukipalvelujen työryhmälle vaihdettiin puheenjohtajaksi pienten kuntien edustaja. Sovittiin, että aineisto julkistetaan hankkeen www-sivuilla. Lisäksi todettiin, että kokousta edeltäneessä infossa siinä henkilöstöjärjestöiltä tulleesta ehdotuksesta sovittiin valmisteluryhmässä tehtyä päätöstä henkilöstöedustuksen osalta laajennettavaksi lisäten henkilöstön edustajia HR-ryhmään kaksi jokaisesta pääsopijajärjestöstä (yhteensä kuusi edustajaa). Muutoin edustuksellisuus säilytettiin valmisteluryhmän päätöksen mukaisena. Kaikkien työryhmien työ on käynnistetty ja järjestäytymiskokoukset on sovittu helmikuulle Yhteistyöryhmän alatyöryhmien valmistelun käynnistäminen Yhteistyöryhmän kokouksessa sovittiin tehtävän jakautumisesta kolmeen alatyöryhmään 1) lapset ja nuoret, 2) työikäset ja 3) vanhukset. Ehdotukset työryhmistä ja niiden tehtävistä lähetetään vain työryhmän jäsenille ja varajäsenille sähköpostilla, koska kyse on vielä valmisteluaineistosta (ei julkinen). Työryhmien raporttien valmisteluun on laadittu runko seuraavasti: 0. Nykytilan kuvaus (lyhyesti) 1. Palvelukokonaisuuksia kuvaavat tunnusluvut ja käsitteet 2. Palvelutarvekuvaukset 3. Ratkaisuehdotukset, lain vaatimukset ja alueen erityispiirteet huomioiden 4. Kaavio / kuva ehdotetusta ratkaisusta. Pääsopijajärjestöiltä pyydetään nimeämään yksi edustaja kuhunkin perustettuun ryhmään. Valmisteluaikataulu on , väliraportti / tilannekatsaus Täsmennettiin työryhmien nimiä päätettäessä ryhmistä (liite 1): 1) Perheiden, lapset ja nuoret palveluprosessit, 2) Yhteiset / yleispalvelut ja 3) Vanhusten palvelut. Sosiaalihuollon integraatioryhmän valmistelutyö sisällytetään osaksi em. ryhmien työskentelyä ja keskeytetään erillisenä toistaiseksi. Henkilöstön edustajat tulevat osallistumaan kuhunkin ryhmään. Ryhmät käyttävät haluamallaan tavalla asiantuntijoita, mm. Simo Kokko on lupautunut olevansa käytettävissä asiantuntijana tilasto yms asioissa uutta hahmotettaessa. Ryhmät käynnistivät työskentelynsä em aikataulun mukaisesti. Maakuntatalolta voi ryhmät halutessaan saada tilat käyttöönsä. 6 Tiedoksi merkittävät Tiedoksi pidetty info Pohjois-Savon henkilöstöjärjestöjen edustajille ja henkilöstöjohdolle. Rakennamme maakunnan menestystä Pohjois-Savon liitto Y-tunnus pohjois-savo.fi Sepänkatu 1, PL 247 Puhelin Kuopio, Suomi kirjaamo@pohjois-savo.fi

3 Muistio 5/ (4) D130/ / Seuraava kokous Merkittiin tiedoksi. Yhteistyöryhmän työskentelyä jatketaan perustetuissa sisältöryhmissä klo maakuntatalolla. Muita kokousaiheita ovat kuntalaisten osallistuttaminen toukokuun tori turnee idean pohjalta ja henkilöstön informointikäytännöt yhteistyöryhmät toimesta. Muutoin aika käytetään ryhmien työskentelyyn. 8 Muut asiat Muita asioita ei ollut. 9 Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päättää kokouksen. Kokous päättyi klo Markku Tervahauta puheenjohtaja Tarja Miettinen sihteeri/hankejohtaja Rakennamme maakunnan menestystä Pohjois-Savon liitto Y-tunnus pohjois-savo.fi Sepänkatu 1, PL 247 Puhelin Kuopio, Suomi kirjaamo@pohjois-savo.fi

4 Muistio 5/ (4) D130/ /2014 Osanottajaluettelo: Läsnä: Varsinaiset jäsenet Varajäsenet (x) Tervahauta Markku, palvelualuejohtaja, Kuopio, pj. (x) Saarinen Jari, terveysjohtaja, Kuopio (x) Pekkanen Leila, toimitusjohtaja, Ylä-Savon sote, 1. vpj. (x) Forsberg Janne, ylilääkäri, Ylä-Savon sote (x) Lehto Seppo, SOTE-johtaja, Varkaus, 2. vpj. (x) Ruotsalainen Eija, palvelualuepäällikkö, Varkaus (-) Miettunen Risto, johtaja, Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri (-) Penttinen Jorma, joht.ylil., Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri (x) Holopainen Hannele, toimitusjohtaja, Kysteri (x) Peltonen Eija, johtava hoitaja, Kysteri (x) Lappalainen Olli, ylilääkäri, Sisä-Savon terveydenhuollon ky (x) Mölkänen Pirjo, ylihoitaja, Sisä-Savon terveydenhuollon ky (x) Huovinen Aino, SOTE-osastopäällikkö, Lapinlahti (x) Halmemies Sirpa, johtava sosiaalityöntekijä, Lapinlahti (x) Ruostila Reijo, sosiaali- ja terveysjohtaja, Siilinjärvi (x) Korhonen Mikko, johtava lääkäri, Siilinjärvi (x) Pärnänen Heli, sosiaalijohtaja, Koillis-Savon seutu (x) Mustonen Helvi, perusturvajohtaja, Rautavaara (x) Pitkänen Minna, sos.- ja perhepalv. johtaja, Kuopion seutu (x) Antikainen Mari, hoivajohtaja, Kuopio (x) Markkanen Marja-Leena, avopalvelupäällikkö, Sisä-Savon seutu (x) Satuli Kaija, vakuutussihteeri, Rautalampi (x) Tiihonen Paula, peruspalvelujohtaja, Leppävirta (x) Mentula-Hyvärinen Riitta, palvelualuepäällikkö, Varkaus ( ) Ylä-Savon seutu? ( ) Ylä-Savon seutu? Läsnä muut: (x) Leena Setälä, palvelualuejohtaja KYS (x) Seija Kärkkäinen, hyvinvointijohtaja, Ylä-Savon sote (x) Anna-Liisa Väyrynen, sosiaalityöntekijä, Rautavaara (x) Minna Kaija-Kortelainen, Siilinjärvi (x) Esko Vanninen, palvelualuejohtaja, KYS (-) Maija Roine, kuntoutuspäällikkö, Kuopio (x) Tarja Hoffrén, palvelupäällikkö, Kuopio (-) Arja Eeva, Suonenjoki (x) Anne Mikkonen, Ylä-Savon sote (x) Kirsi Laitinen, Varkaus (x) Merja Ylönen, hoivajohtaja, Kuopio (-) Päivi Tikkanen, Kuopio (x) Kati Kantanen, Siilinjärvi (x) Minna Hiltunen, Lapinlahti Rakennamme maakunnan menestystä Pohjois-Savon liitto Y-tunnus pohjois-savo.fi Sepänkatu 1, PL 247 Puhelin Kuopio, Suomi kirjaamo@pohjois-savo.fi

5 Yhteinen viitekehys: PoSoTe on yhdessä johdossa, yhteneväisillä toimintatavoilla, yhdellä budjetilla, julkinen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä, joka vastaa alueen asukkaiden tarpeisiin ja perustetaan 2015 syksyn aikana. Työryhmän nimi: Työryhmän pj: Työryhmän muut jäsenet: Perheiden, lasten ja nuorten tarvitsemat palveluprosessit Mari Antikainen, vpjt Seija Kärkkäinen ja Eija Ruotsalainen Marja-Leena Markkanen (S-joki) Mari Antikainen (Kuo) Leena Setälä (KYS) Hannele Holopainen (Kysteri) Sirpa Halmemies (L-lahti) Minna Pitkänen (S-järvi) Jari Saarinen (Kuo) Eija Ruotsalainen (Vrk) Seija Kärkkäinen (Y-Savon sote) Anna-Liisa Väyrynen (R-vaara)?, varalla Marja Leena Keinänen (Tehy) Työskentelystä: Huomioidaan rinnalla tehtävä sos.huollon integraatiovalmistelu ja muiden alaryhmien leikkauspisteet. Myös muiden alueiden tekemä vastaava valmistelu. Käytetyt asiantuntijat: Tavoite: Tehtävä: Ryhmän tehtävänä on tuottaa kustannustehokas ja asiakasvaikuttava palvelumalli. Em. tekijät on esitettävä kuvattuina lopputuloksina ehdotettavine toimenpiteineen ja aikatauluineen. Lain antamat tavoitteet ja alueen erityispiirteet täyttävät tavoitteet esitetään raportissa omina kohtinaan. Suunnitelmat tehdään v näkymin. Toimiva palvelukokonaisuus(kunta-soterajapinta ml.) - toimintatavat edellä palvelujen saatavuus ja saavutettavuus varmistaen ja uusien mm. e- palvelujen mahdollisuudet hyödyntäen. Rajaus: Vireillä: 1) Sosiaalihuollon integraation mallintaminen (pj Paula Tiihonen). 2) Sairaanhoitopiirin tuottavuusohjelmatyön tulokset liitetään tarkasteluun. Aikataulu: , väliraportti / tilannekatsaus Esittäjä:

6 Asettaja: Yhteistyöryhmä

7 Yhteinen viitekehys: PoSoTe on yhdessä johdossa, yhteneväisillä toimintatavoilla, yhdellä budjetilla, julkinen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä, joka vastaa alueen asukkaiden tarpeisiin ja perustetaan 2015 syksyn aikana. Työryhmän nimi: Työryhmän pj: Työryhmän muut jäsenet: Yhteiset / yleispalvelut - asiakkaan tarvitsemat palveluprosessit (integraatio ja työikäiset yhdistetty) Janne Forsberg, (Y-Savon sote) 1. vpj Aino Huovinen (L-lahti) 2. vpj. Paula Tiihonen (L-virta) Mikko Korhonen (S-järvi), Minna Kaija-Kortelainen Kaija Satuli (R-lampi) Esko Vanninen (KYS) Janne Forsberg (Y-Savon sote) Riitta Mentula-Hyvärinen (Vrk) Pirjo Mölkänen ( S-Savon tk) Maija Roine,Tarja Hoffrén (Kuo) Päivi Luostarinen (JHL) Työskentelystä: Huomioidaan rinnalla tehtävä sos.huollon integraatiovalmistelu ja muiden alaryhmien leikkauspisteet. Myös muiden alueiden tekemä vastaava valmistelu. Käytetyt asiantuntijat: Tavoite: Tehtävä: Ryhmän tehtävänä on tuottaa kustannustehokas ja asiakasvaikuttava palvelumalli. Em. tekijät on esitettävä kuvattuina lopputuloksina ehdotettavine toimenpiteineen ja aikatauluineen. Lain antamat tavoitteet ja alueen erityispiirteet täyttävät tavoitteet esitetään raportissa omina kohtinaan. Suunnitelmat tehdään v näkymin. Toimiva palvelukokonaisuus(kunta-soterajapinta ml.) - toimintatavat edellä palvelujen saatavuus ja saavutettavuus varmistaen ja uusien mm. e-palvelujen mahdollisuudet hyödyntäen. Rajaus: Vireillä: 1) Sosiaalihuollon integraation mallinnus (pj Paula Tiihonen). 2) Sairaanhoitopiirin tuottavuusohjelmatyön tulokset liitetään tarkasteluun. Aikataulu: , väliraportti / tilannekatsaus Esittäjä: Asettaja: Yhteistyöryhmä

8 Yhteinen viitekehys: PoSoTe on yhdessä johdossa, yhteneväisillä toimintatavoilla, yhdellä budjetilla, julkinen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä, joka vastaa alueen asukkaiden tarpeisiin ja perustetaan 2015 syksyn aikana. Työryhmän nimi: Työryhmän pj: Työryhmän muut jäsenet: Vanhukset - asiakkaan tarvitsemat palveluprosessit Olli Lappalainen 1. vpjt Eija Peltonen 2. vpj. Reijo Ruotsila Olli Lappalainen (S-Savon tk), varalle Arja Eeva Anne Mikkonen (Y-Savon sote) Jorma Penttinen (KYS) Kirsi Laitinen (Vrk) Merja Ylönen (Kuo), varalle Päivi Tikkanen Eija Peltonen (Kysteri) Reijo Ruostila (S-järvi), varalle Kati Kantanen Helvi Mustonen (R-vaara) Minna Hiltunen (L-lahti) Marja Kiljunen (Koho), varalla Iris Asikainen (Koho) Työskentelystä: Huomioidaan rinnalla tehtävä sos.huollon integraatiovalmistelu ja muiden alaryhmien leikkauspisteet. Myös muiden alueiden tekemä vastaava valmistelu. Käytetyt asiantuntijat: Tavoite: Ryhmän tehtävänä on tuottaa kustannustehokas ja asiakasvaikuttava palvelumalli. Em. tekijät on esitettävä kuvattuina lopputuloksina ehdotettavine toimenpiteineen ja aikatauluineen. Lain antamat tavoitteet ja alueen erityispiirteet täyttävät tavoitteet esitetään raportissa omina kohtinaan. Suunnitelmat tehdään v näkymin. Tehtävä: Rajaus: Vireillä: Toimiva palvelukokonaisuus(kunta-soterajapinta ml.) - toimintatavat edellä palvelujen saatavuus ja saavutettavuus varmistaen ja uusien mm. e- palvelujen mahdollisuudet hyödyntäen. KYSin tuottavuusohjelmatyön tulokset liitetään tarkasteluun. 1) Sosiaalihuollon integraation mallinnus (pj Paula Tiihonen). 2) Sairaanhoitopiirin tuottavuusohjelma, jonka tuotokset liitetään tarkasteluun. 3) Pohjois-Savon kuntien osallistaminen Age Innovation Interreg - hankkeeseen. Lisätietoja antavat projektipäällikkö Janne Uusivirta ( ) tai professori Sari Rissanen ( ).

9 Aikataulu: , väliraportti / tilannekatsaus Esittäjä: Asettaja: yhteistyöryhmä

21.1.2016. perjantai 29.1.2016 klo 12.00-16.00 (kahvit tarjolla klo 11.30 alkaen) Puheenjohtaja avaa kokouksen.

21.1.2016. perjantai 29.1.2016 klo 12.00-16.00 (kahvit tarjolla klo 11.30 alkaen) Puheenjohtaja avaa kokouksen. Esityslista 15/2016 1 (5) Pohjois-Savon SOTE-yhteistyöryhmä Aika Paikka perjantai 29.1.2016 klo 12.00-16.00 (kahvit tarjolla klo 11.30 alkaen) Maakuntasali, Sepänkatu 1 KUOPIO 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja

Lisätiedot

torstai 16.4.2015 klo 9.07 11.45 (kahvit tarjolla klo 8.30 alkaen) Puheenjohtaja avaa kokouksen.

torstai 16.4.2015 klo 9.07 11.45 (kahvit tarjolla klo 8.30 alkaen) Puheenjohtaja avaa kokouksen. Muistio 8/2015 1 (4) Pohjois-Savon SOTE-yhteistyöryhmä Aika Paikka torstai 16.4.2015 klo 9.07 11.45 (kahvit tarjolla klo 8.30 alkaen) Maakuntasali, Sepänkatu 1 KUOPIO 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja avaa

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Tulliportinkatu KUOPIO Myös LYNC. Puheenjohtaja avaa kokouksen.

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Tulliportinkatu KUOPIO Myös LYNC. Puheenjohtaja avaa kokouksen. Esityslista 11/2015 1 (5) Pohjois-Savon SOTE-yhteistyöryhmä Aika torstai 1.10.2015 klo 11.30 14.00 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Tulliportinkatu KUOPIO Myös LYNC 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja

Lisätiedot

keskiviikko klo (kahvit tarjolla klo alkaen)

keskiviikko klo (kahvit tarjolla klo alkaen) Esityslista 12/2015 1 (3) 22.10.2015 D130/00.04.01.02/2014 Pohjois-Savon SOTE-yhteistyöryhmä Aika Paikka keskiviikko 4.11.2015 klo 14.30-16.00 (kahvit tarjolla klo 14.00 alkaen) Maakuntasali, Sepänkatu

Lisätiedot

Maakuntasali, Sepänkatu 1 II krs., 70100 KUOPIO. Puheenjohtaja avaa kokouksen.

Maakuntasali, Sepänkatu 1 II krs., 70100 KUOPIO. Puheenjohtaja avaa kokouksen. Muistio 2/2015 1 (5) Pohjois-Savon SOTE-valmisteluryhmä Aika maanantai klo 9.00-11.00 Paikka 1 Kokouksen avaus Maakuntasali, Sepänkatu 1 II krs., 70100 KUOPIO Puheenjohtaja avaa kokouksen. Todetaan uusina

Lisätiedot

26.2.2015. PoSoTe Koulutus-, tutkimus- ja kehittäminen työryhmä / 1. kokous järjestäytyminen. Maakuntatalo, II krs Maakuntasali, Sepänkatu 1 KUOPIO

26.2.2015. PoSoTe Koulutus-, tutkimus- ja kehittäminen työryhmä / 1. kokous järjestäytyminen. Maakuntatalo, II krs Maakuntasali, Sepänkatu 1 KUOPIO Muistio 1/2015 1 (3) 26.2.2015 PoSoTe Koulutus-, tutkimus- ja kehittäminen työryhmä / 1. kokous järjestäytyminen Aika torstai 26.2.2015 klo 12 14 Paikka Osallistujat Maakuntatalo, II krs Maakuntasali,

Lisätiedot

PoSoTe Tuotantotyöryhmä. Loppuraportti

PoSoTe Tuotantotyöryhmä. Loppuraportti PoSoTe Tuotantotyöryhmä Loppuraportti Loppuraportti 1 (6) Sisällys 1 Johdanto 2 1.1 Työryhmän tehtävä 4 1.2 Työryhmä 5 2 Ehdotukset ja tulokset 6 3 Huomiot jatkovalmistelusta 6 Loppuraportti 2 (6) Johdanto

Lisätiedot

Maakuntasali, Sepänkatu 1 II krs., 70100 KUOPIO

Maakuntasali, Sepänkatu 1 II krs., 70100 KUOPIO Muistio Numero 4/2015 1 (3) 2.2.2015 D128/00.04.01.02/2014 Pohjois-Savon SOTE ohjaus- ja seurantaryhmä Aika maanantai 2.2.2015 klo 10.30-11.12 Paikka Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Maakuntasali, Sepänkatu

Lisätiedot

Liitteenä 1 ovat yhteiskokoukseen kutsutut SOTE-valmisteluryhmän jäsenet ja SOTEyhteistyöryhmän

Liitteenä 1 ovat yhteiskokoukseen kutsutut SOTE-valmisteluryhmän jäsenet ja SOTEyhteistyöryhmän Muistio Numero 1 (4) D128/00.04.01.02/2014 Pohjois-Savon SOTE ohjaus- ja seurantaryhmä Aika SOTE ryhmien yhteiskokous klo 9.01 10.59 Paikka Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Maakuntasali, Sepänkatu 1 70100 KUOPIO

Lisätiedot

Ikääntyvät työryhmän / I&O kokous 3. Aika klo Pihlaja, Sepänkatu 1, Kuopio

Ikääntyvät työryhmän / I&O kokous 3. Aika klo Pihlaja, Sepänkatu 1, Kuopio Ikääntyvät työryhmän / I&O kokous 3. Aika 16.1.2017 klo 9-11 Paikka Pihlaja, Sepänkatu 1, Kuopio Asiat 1. Avaus: a. Läsnä: Kati Kantanen, Anne Mikkonen, Heli Mattila, Arja Eeva, Mikko Korhonen, Kirsi Hynninen,

Lisätiedot

Ikääntyvät työryhmän / I&O kokous 2. Aika klo Pihlaja, Sepänkatu 1, Kuopio

Ikääntyvät työryhmän / I&O kokous 2. Aika klo Pihlaja, Sepänkatu 1, Kuopio Ikääntyvät työryhmän / I&O kokous 2. Aika 12.12.2016 klo 9-11 Paikka Pihlaja, Sepänkatu 1, Kuopio Asiat 1. Avaus Puheenjohtaja Anne Mikkonen avasi kokouksen.todettiin kokouksen läsnäolijat: Anne Mikkonen,

Lisätiedot

Aika torstai 7.1.2016 klo 9.30 12.25 (kahvit tarjolla klo 9.00) Puheenjohtaja avaa kokouksen.

Aika torstai 7.1.2016 klo 9.30 12.25 (kahvit tarjolla klo 9.00) Puheenjohtaja avaa kokouksen. Muistio 14/2016 1 (6) 8.1.2016 D130/00.04.01.02/2014 Pohjois-Savon SOTE-yhteistyöryhmä Aika torstai 7.1.2016 klo 9.30 12.25 (kahvit tarjolla klo 9.00) Paikka Maakuntasali, Sepänkatu 1 KUOPIO 1 Kokouksen

Lisätiedot

Posote valmistelu / Henkilöstöryhmä

Posote valmistelu / Henkilöstöryhmä Posote valmistelu / Henkilöstöryhmä 1. kokous Pöytäkirja Aika 10.11.2016 klo 12:00 15:00 Paikka Pohjois-Savon liitto / maakuntasali Läsnä Janne Niemeläinen (pj) Terttu Ruotsalainen Nina Holopainen Tuula

Lisätiedot

perjantai 19.12.2014 klo 8.33-12.07 (kahvit tarjolla klo 8.15 alkaen) Puheenjohtaja avaa kokouksen. Hyväksytään edellisen kokouksen 5.12.2014 muistio.

perjantai 19.12.2014 klo 8.33-12.07 (kahvit tarjolla klo 8.15 alkaen) Puheenjohtaja avaa kokouksen. Hyväksytään edellisen kokouksen 5.12.2014 muistio. Muistio 3/2014 1 (3) 19.12.2014 D130/00.04.01.02/2014 Pohjois-Savon SOTE-yhteistyöryhmä Aika Paikka perjantai 19.12.2014 klo 8.33-12.07 (kahvit tarjolla klo 8.15 alkaen) Maakuntasali, Sepänkatu 1 KUOPIO

Lisätiedot

Pe klo 9.30, Maakuntatalo, Sepänkatu 1, maakuntasali

Pe klo 9.30, Maakuntatalo, Sepänkatu 1, maakuntasali Esityslista Numero 4/ 1 (2) 17.5. PoSoTe / Perhepalveluiden työryhmä Aika ja paikka Osallistujat/jäsenet Osallistujat/muut Poissa Pe 20.5. klo 9.30, Maakuntatalo, Sepänkatu 1, maakuntasali Mari Antikainen,

Lisätiedot

19.3.2015. 3 Väliraportin käsittely, Liite Hyväksyttiin väliraportin runko oheisen liitteen mukaisesti.

19.3.2015. 3 Väliraportin käsittely, Liite Hyväksyttiin väliraportin runko oheisen liitteen mukaisesti. Pöytäkirja 2/2015 1 (1) 19.3.2015 PoSoTe talous ja rahoitus työryhmä/ 2. kokous Aika keskiviikko 18.3.2015 klo 13.00 13.55 Paikka Läsnä Poissa KYS/ rak. 10, 1. krs. hallituksen kokoushuone Vesa Lötjönen

Lisätiedot

Ajankohtaista SOTE-hankkeessa

Ajankohtaista SOTE-hankkeessa POHJOIS-SAVON SOTE-PALVELUIDEN TUOTTAMINEN Ajankohtaista SOTE-hankkeessa Tarja Miettinen PoSoTe hankejohtaja 2012 2013 Uudistusten aikataulut 2014 2015 2016 Kesäkuu kriteerit Aluekierros ja kuntien kuuleminen

Lisätiedot

PoSote/SOTE-laki: Pohjois-Savon tuotantokuntayhtymän valmistelu/työryhmien kokoukset ja jatkotoimenpiteet 2015

PoSote/SOTE-laki: Pohjois-Savon tuotantokuntayhtymän valmistelu/työryhmien kokoukset ja jatkotoimenpiteet 2015 Kunnanhallitus 59 16.02.2015 Kunnanhallitus 76 02.03.2015 PoSote/SOTE-laki: Pohjois-Savon tuotantokuntayhtymän valmistelu/työryhmien kokoukset ja jatkotoimenpiteet 2015 Khall 16.02.2015 59 Valmistelutyöryhmän

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2019 1 Henkilöstö työryhmä - Kokousaika 25.4.2019 kello 12 13.10 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista:

Lisätiedot

Pöytäkirja 20/ (5)

Pöytäkirja 20/ (5) Pöytäkirja 20/2016 1 (5) Pohjois-Savon SOTE-yhteistyöryhmä Aika Maanantai klo 12.00 14.30 Paikka Läsnä Maakuntasali, Sepänkatu 1 KUOPIO Osallistujaluettelo liitteenä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi

Lisätiedot

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, KUOPIO

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, KUOPIO Esityslista Numero 1 (5) Pohjois-Savon SOTE ohjaus- ja seurantaryhmä Aika maanantaina 5.6.2017 klo. 9.00-11.00 Paikka Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, 70100 KUOPIO

Lisätiedot

PoSoTe Liikelaitos-työryhmä. Loppuraportti

PoSoTe Liikelaitos-työryhmä. Loppuraportti PoSoTe Liikelaitos-työryhmä Loppuraportti Loppuraportti 1 (7) Sisällys 1 Liikelaitos-työryhmän loppuraportti 2017 2 1.1 Työryhmän tehtävä 2 1.2 Työryhmä 3 2 Ehdotukset ja tulokset 3 2.1 Palvelulupaus 3

Lisätiedot

Posote valmistelu / Henkilöstöryhmä Pöytäkirja. Pohjois-Savon liitto / neuvotteluhuone Pihlaja 2 kerros

Posote valmistelu / Henkilöstöryhmä Pöytäkirja. Pohjois-Savon liitto / neuvotteluhuone Pihlaja 2 kerros Posote valmistelu / Henkilöstöryhmä Pöytäkirja 2. kokous Aika 17.11.2016 klo 13:00 15:15 Paikka Pohjois-Savon liitto / neuvotteluhuone Pihlaja 2 kerros Läsnä Poissa Asialista Janne Niemeläinen (pj) Terttu

Lisätiedot

Pohjois-Savon liitto Muistio 5/ / 5 Maakuntauudistuksen esivalmistelun valmisteluryhmä

Pohjois-Savon liitto Muistio 5/ / 5 Maakuntauudistuksen esivalmistelun valmisteluryhmä Aika: Torstai 6.4.2017 klo 14.00 15.50 Paikka: Pohjois-Savon liiton maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Osallistujat: Varsinainen jäsen: Varajäsen: (x) Kari Virranta pj. (x) Jari Mutanen (x) Jarmo Pirhonen

Lisätiedot

maanantai 30.11.2015 klo 13.00 14.50 (kahvit tarjolla klo 12.30 alkaen) Kokous avattiin. Todettiin paikalla olevat ja LYNC-yhteydellä osallistuvat.

maanantai 30.11.2015 klo 13.00 14.50 (kahvit tarjolla klo 12.30 alkaen) Kokous avattiin. Todettiin paikalla olevat ja LYNC-yhteydellä osallistuvat. Muistio 13/2015 1 (6) 1.12.2014 D130/00.04.01.02/2014 Pohjois-Savon SOTE-yhteistyöryhmä Aika Paikka maanantai 30.11.2015 klo 13.00 14.50 (kahvit tarjolla klo 12.30 alkaen) Maakuntasali, Sepänkatu 1 KUOPIO

Lisätiedot

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry Jarmo Lusa

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry Jarmo Lusa Henkilöstöjärjestöjen tiedonvaihtoryhmä, kokous 7/2017 Aika: to klo 14.00 16.00 Paikka: Etelä-Pohjanmaan liitto, Maakuntasali (Kampusranta 9 C, Seinäjoki, Frami, 4. kerros) Osallistujat: Julkisalan koulutettujen

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2019 1 Henkilöstö työryhmä - Kokousaika 17.1.2019 kello 10-11 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu

Lisätiedot

Posote valmistelu / Henkilöstöryhmä. Kys / Kaarisairaala 4. krs. kokoushuone 4067 A

Posote valmistelu / Henkilöstöryhmä. Kys / Kaarisairaala 4. krs. kokoushuone 4067 A Posote valmistelu / Henkilöstöryhmä 5. kokous Aika 26.1.2017 klo 13:00-15:50 Paikka Kys / Kaarisairaala 4. krs. kokoushuone 4067 A Läsnä Janne Niemeläinen (pj) Tarja Miettinen (vpj) Terttu Ruotsalainen

Lisätiedot

PoSoTe II toiminnan käynnistäminen / perhepalveluiden työryhmä

PoSoTe II toiminnan käynnistäminen / perhepalveluiden työryhmä PoSoTe II toiminnan käynnistäminen / perhepalveluiden työryhmä Kokousaika klo 9.00 11.15 Paikka Pohjois-Savon liitto, kokoushuone Pihlaja, Sepänkatu 1 Osallistujat Poissa Mari Antikainen, Kuopio, puheenjohtaja

Lisätiedot

23.2.2015. PoSoTe ICT tietohallinto ja tietojärjestelmä työryhmä / 1. kokous järjestäytyminen

23.2.2015. PoSoTe ICT tietohallinto ja tietojärjestelmä työryhmä / 1. kokous järjestäytyminen Muistio 1/2015 1 (2) 23.2.2015 PoSoTe ICT tietohallinto ja tietojärjestelmä työryhmä / 1. kokous järjestäytyminen Aika Paikka Osallistujat torstai 19.2.2015 klo 12.00 14.00 (kahvit tarjolla klo 11.30 alkaen)

Lisätiedot

perjantai klo , lounastetaan yhdessä ennen kokousta Ravintola Pruuvi, kabinetti, Raatihuoneenkatu 4, MIKKELI

perjantai klo , lounastetaan yhdessä ennen kokousta Ravintola Pruuvi, kabinetti, Raatihuoneenkatu 4, MIKKELI Muistio Numero 1 (5) Yhteistyöalueen sopimuksen valmistelutyön käynnistäminen -työryhmä Aika Paikka Osallistujat perjantai 16.2.2018 klo. 11.00-16.00, lounastetaan yhdessä ennen kokousta Ravintola Pruuvi,

Lisätiedot

Kuntayhtymän johtoryhmä Valmistelija: hallintoylilääkäri Martti Kansanen, puh sähköpostiosoite:

Kuntayhtymän johtoryhmä Valmistelija: hallintoylilääkäri Martti Kansanen, puh sähköpostiosoite: Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1/2018 1 (1) Kuntayhtymän johtoryhmä 178 12.12.2017 20 555/11.00.00/2017 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin ympäristöohjelma 2018-2020 historia Kuntayhtymän johtoryhmä

Lisätiedot

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Esityslista 2/2017 1 (5) Aika ma 20.3.2017 klo 9.00 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO 1

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO 1 Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO 1 Kokousaika kello 14:00 16:00 Kokouspaikka Partalan kuninkaankartano, Juva Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Edellisen kokouksen muistion hyväksyminen 4 3 Maakunta-

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 4/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 4/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 4/2017 1 Henkilöstö työryhmä - Kokousaika 16.08.2017 kello 13 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1 Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1 Kokousaika 24.3.2017 kello 13:00-14.23 Kokouspaikka Tuma, Sammonkatu 12,50130 Mikkeli Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Maakuntauudistuksen ajankohtaista

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1 Henkilöstö työryhmä - Kokousaika 15.05.2017 kello 14 15.31 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu

Lisätiedot

Jaosto, alajaostot sekä työryhmien vastuuhenkilöstön kokoaminen/maakuntauudistus

Jaosto, alajaostot sekä työryhmien vastuuhenkilöstön kokoaminen/maakuntauudistus Jaosto, alajaostot sekä työryhmien vastuuhenkilöstön kokoaminen/maakuntauudistus Esivalmistelun valmisteluryhmä antoi maakuntauudistuksen yhteisvalmistelulle 27.4.2017 tehtäväksi laatia esitykset jaosto-

Lisätiedot

maanantai 30.3.2015 klo 11.05 13.55 (kahvit tarjolla klo 10.45 alkaen) Puheenjohtaja avaa kokouksen.

maanantai 30.3.2015 klo 11.05 13.55 (kahvit tarjolla klo 10.45 alkaen) Puheenjohtaja avaa kokouksen. Muistio 7/2015 1 (5) 30.3.2015 D130/00.04.01.02/2014 Pohjois-Savon SOTE-yhteistyöryhmä Aika Paikka maanantai 30.3.2015 klo 11.05 13.55 (kahvit tarjolla klo 10.45 alkaen) Maakuntasali, Sepänkatu 1 KUOPIO

Lisätiedot

Puheenjohtaja avaa kokouksen. Todetaan paikalla olevat. Muistio hyväksyttiin. Todettiin, että Leila Pekkanen saapui kokoukseen.

Puheenjohtaja avaa kokouksen. Todetaan paikalla olevat. Muistio hyväksyttiin. Todettiin, että Leila Pekkanen saapui kokoukseen. Muistio 8/2016 1 (4) 25.1.2016 D128/00.04.01.02/2014 Pohjois-Savon SOTE ohjaus- ja seurantaryhmä Aika maanantai 25.1.2016 klo 12.00-13.35 Paikka Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Maakuntasali, Sepänkatu 1, 70100

Lisätiedot

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 2. kokous

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 2. kokous ESITYSLISTA 9.11.2016 1(5) Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 2. kokous Aika: ma 14.11.2016, klo 13-16 Paikka: Cygnaeustalo, kokoustila Veranta, Cygnaeuksenkatu 1, Jyväskylä

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2017 1 Kokousaika 28.04.2017 kello 9:00 11:05 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2016 1 Kokousaika kello 9:30 11.30 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Edellisen kokouksen

Lisätiedot

maanantai 30.11.2015 klo 13.00 15.00 (kahvit tarjolla klo 12.30 alkaen)

maanantai 30.11.2015 klo 13.00 15.00 (kahvit tarjolla klo 12.30 alkaen) Esityslista 13/2015 1 (5) Pohjois-Savon SOTE-yhteistyöryhmä Aika Paikka maanantai 30.11.2015 klo 13.00 15.00 (kahvit tarjolla klo 12.30 alkaen) Maakuntasali, Sepänkatu 1 KUOPIO 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja

Lisätiedot

Paikka Oulun yliopisto, Yliopistokatu 9, C ovi, tila KTK 112

Paikka Oulun yliopisto, Yliopistokatu 9, C ovi, tila KTK 112 Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ Lapin toimintayksikkö Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Myllärintie 35 96400 ROVANIEMI PÖYTÄKIRJA 26.5.2010 Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Pohjois-Savon SOTE (PoSoTe) tuotannon kehittämishanke, INFO

Pohjois-Savon SOTE (PoSoTe) tuotannon kehittämishanke, INFO Pohjois-Savon SOTE (PoSoTe) tuotannon kehittämishanke, INFO Kutsutut: Pohjois-Savon kuntien ja sote-kuntayhtymien henkilöstöjärjestöjen edustajat ja henkilöstöjohtajat Järjestöjen edustajat Yrittäjien

Lisätiedot

Y-tunnus 21744500 Siltakatu 4, Joensuu

Y-tunnus 21744500 Siltakatu 4, Joensuu Yrityksen nimi Pohjois-Karjalan Osuuspankki Yhtiömuoto Osuuspankki Y-tunnus 21744500 Osoite Siltakatu 4, Joensuu E-mail joensuu@op.fi Puhelinnumero 0102564201 Perustamisvuosi 2008 Yhtiön kotipaikka Joensuu

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/2017 1 Kokousaika kello 12:00 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies Asialista: 1 Kokouksen avaus ja edellisen kokouksen muistion

Lisätiedot

Länsi-Pohjan sote- projekti Muistio (3)

Länsi-Pohjan sote- projekti Muistio (3) Länsi-Pohjan sote- projekti Muistio 20.12.2017 1(3) Länsi-Pohjan sote- projektin poliittisen ohjausryhmän 14. kokous Aika: 20.12.2017 klo 9.00 11.00 Paikka: Selkäsaari kabinetti, LPSHP Osallistujat: Jäsenet:

Lisätiedot

Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr

Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr Esityslista 1/2016 1 (5) KIRJALLINEN KOKOUSMENETTELY (n työjärjestys 19) Vastausaika tulee vireille, kun jäsenet saavat kokousaineiston sähköpostitse. Jäsenillä on viisi (5) työpäivää aikaa reagoida (11.

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/2017 1 Kokousaika kello 12:00 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies Asialista: 1 Kokouksen avaus ja edellisen kokouksen muistion

Lisätiedot

perjantai 20.2.2015 klo 8.30-12.00 (kahvit tarjolla klo 8.15 alkaen)

perjantai 20.2.2015 klo 8.30-12.00 (kahvit tarjolla klo 8.15 alkaen) Muistio 6/2014 1 (5) 20.2.2015 D130/00.04.01.02/2014 Pohjois-Savon SOTE-yhteistyöryhmä Aika Paikka perjantai 20.2.2015 klo 8.30-12.00 (kahvit tarjolla klo 8.15 alkaen) Maakuntasali, Sepänkatu 1 KUOPIO

Lisätiedot

PoSoTe, Tilatyöryhmän kokous

PoSoTe, Tilatyöryhmän kokous Kokousmuistio 23.02.2015 PoSoTe, Tilatyöryhmän kokous Kokousaika: 20.02.2015 klo 13.30-15.00 Kokouspaikka: Läsnä: Poissa: Pohjois-Savon liitto Juha Piiroinen (Suonenjoki), puheenjohtaja Mikko Hollmén (KYS)

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2017 1

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2017 1 Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2017 1 Pelastustoimi valmistelutyöryhmä 11.01.2017 Kokousaika 11.01.2017 kello 13:00 13:50 Kokouspaikka Juvan paloasema, Yhdystie 3, 51900 Juva Asialista: Sivu 1

Lisätiedot

KYSTERI Leppävirta Nilakka Koillis-Savo Leppävirta Pielavesi Keitele Tervo Vesanto Juankoski Kaavi Rautavaara

KYSTERI Leppävirta Nilakka Koillis-Savo Leppävirta Pielavesi Keitele Tervo Vesanto Juankoski Kaavi Rautavaara KYSTERIN HANKINTAORGANISAATIO 1 Organisaatiomalli PALVELUALUE Merja Matilainen KYS/Kysteri Pl 1777 70211 Kuopio KYSTERI PALVELUYKSIKÖT Leppävirta Heli Markkanen vastuukäyttäjä Nilakka Martta Kolehmainen

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/2017 1 Kokousaika kello 12:00 14.10 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies Asialista: 1 Kokouksen avaus ja edellisen kokouksen

Lisätiedot

SOTE palveluiden tuottaminen Pohjois-Savossa. Jussi Huttunen Neuvottelutilaisuus, Tahko 19.9.2014

SOTE palveluiden tuottaminen Pohjois-Savossa. Jussi Huttunen Neuvottelutilaisuus, Tahko 19.9.2014 SOTE palveluiden tuottaminen Pohjois-Savossa Jussi Huttunen Neuvottelutilaisuus, Tahko 19.9.2014 Tuottajalle asetetut vaatimukset Tuottamisvastuullisella pitää olla kyky vastata ehkäisevistä, korjaavista,

Lisätiedot

Puheenjohtaja avaa kokouksen. Todetaan paikalla olevat. 3 Pohjois-Savon maakunnan kehittämisrahastohankkeen väliraportti

Puheenjohtaja avaa kokouksen. Todetaan paikalla olevat. 3 Pohjois-Savon maakunnan kehittämisrahastohankkeen väliraportti Esityslista 8/2016 1 (4) 18.1.2016 D128/00.04.01.02/2014 Pohjois-Savon SOTE ohjaus- ja seurantaryhmä Aika maanantai 25.1.2016 klo 12.00-14.00 Paikka Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Maakuntasali, Sepänkatu 1,

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/2017 1 Henkilöstö työryhmä - Kokousaika 13.6.2017 kello 13 14.55 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1 Kokousaika kello 12:00 14.03 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies Asialista: 1 Kokouksen avaus ja edellisen kokouksen

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTYÖRYHMÄ, HR 23.2.2015

HENKILÖSTÖTYÖRYHMÄ, HR 23.2.2015 PoSoTe Henkilöstötyöryhmä / 2. kokous Aika klo 9.00 10.40 Paikka KYS, rakennus 10, hallituksen kokoushuone, 1. kerros Osallistujat Poissa Matti Raatikainen, Leppävirran kunnanjohtaja, puheenjohtaja Ari

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan SOTE työvaliokunta. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu

Etelä-Pohjanmaan SOTE työvaliokunta. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu 1 Kokoustiedot SOTE työvaliokunnan kokous Kokousaika Ma klo 12.00 12.38 Kokouspaikka Watt & Edison, Frami B, 2.krs, Seinäjoki Käsiteltävät asiat 26 33 Asia Sivu 26 Kokouksen avaus... 3 27 Kokousmuistio

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Sosiaali- ja terveydenhuolto - Maakuntauudistuksen valmistelutyöryhmä

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Sosiaali- ja terveydenhuolto - Maakuntauudistuksen valmistelutyöryhmä Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2016 1 Kokousaika 11.10.2016 kello 14:00-15:40 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Otsikko

Lisätiedot

KYS, hallituksen kokoushuone, rak. 10, 1. krs

KYS, hallituksen kokoushuone, rak. 10, 1. krs Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2018 1 (10) Kokoustiedot Aika maanantai klo 12:00-13:00 Paikka Läsnä KYS, hallituksen kokoushuone, rak. 10, 1. krs Mia Hahtala, puheenjohtaja Erkki Pääkkönen,

Lisätiedot

Maakunnan yhteistyöryhmän kokous. Maakunnan yhteistyöryhmä. Pohjois-Savon liitto, maakuntasali (Sepänkatu 1, Kuopio)

Maakunnan yhteistyöryhmän kokous. Maakunnan yhteistyöryhmä. Pohjois-Savon liitto, maakuntasali (Sepänkatu 1, Kuopio) POHJOIS-SAVON LIITfO PÖYTÄKIRJA 3/2010 Pohjois-Savon maakunnan yhteistyöryhmä 1 KOKOUSTI EDOT Läsnä Aika Paikka Maakunnan yhteistyöryhmän kokous Maakunnan yhteistyöryhmä 19.4.2010 klo 9.03 10.53 Pohjois-Savon

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/2017 1 Henkilöstö työryhmä - Kokousaika 13.6.2017 kello 13 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu 1

Lisätiedot

Yhteistyöalueen kokous Muistio 2/2018

Yhteistyöalueen kokous Muistio 2/2018 Yhteistyöalueen kokous Muistio 2/2018 Aika: Keskiviikko 2.5. 2018 klo 9.05-11.15 Paikka Satakunnan keskussairaalan yhtymähallituksen neuvotteluhuone N-rakennus, II-kerros Sairaalatie 3, Pori Jakelu: (x)

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa hallituksen esitystä muutettavaksi siten, että sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen perustaksi otetaan

Sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa hallituksen esitystä muutettavaksi siten, että sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen perustaksi otetaan 1 Sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa hallituksen esitystä muutettavaksi siten, että sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen perustaksi otetaan yksitasoinen kuntayhtymämalli. Tässä mallissa sosiaali-

Lisätiedot

Pohjois-Savon liitto PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

Pohjois-Savon liitto PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Pohjois-Savon liitto PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Järjestäminen ja konsernirakenne jaosto AIKA 09.10.2017 klo 13:00-15:35 PAIKKA Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio KÄSITELLYT ASIAT Otsikko

Lisätiedot

Pohjois-Savon liitto Muistio 4/ / 5 Maakuntauudistuksen esivalmistelun valmisteluryhmä

Pohjois-Savon liitto Muistio 4/ / 5 Maakuntauudistuksen esivalmistelun valmisteluryhmä Aika: Torstai 16.3.2017 klo 14.00 15.30 Paikka: Pohjois-Savon liiton maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Osallistujat: Varsinainen jäsen: Varajäsen: (x ) Kari Virranta pj. ( ) Jari Mutanen (x ) Jarmo Pirhonen

Lisätiedot

Olemme tarkastaneet pöytäkirjan ja todenneet sen kokouksen kulun ja tehtyjen päätösten kanssa yhtäpitäväksi.

Olemme tarkastaneet pöytäkirjan ja todenneet sen kokouksen kulun ja tehtyjen päätösten kanssa yhtäpitäväksi. Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2 1 (11) Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 13:00-14:40 Paikka KYS, hallituksen kokoushuone, rak. 10, 1. krs Läsnä Vilma Kröger Pirjo Nikkinen Tiina Nousiainen

Lisätiedot

Palveluverkkotyöryhmä

Palveluverkkotyöryhmä Palveluverkkotyöryhmä Aika: Keskiviikko 2.4.2014 klo 14.30 16.37 Paikka: Päijät-Hämeen liitto, Hämeenkatu 9 A, 2. krs. kokoustila Vellamo Läsnä: Raila Lindholm, Kärkölä, puheenjohtaja Jaana Simola, Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/2017 1 Kokousaika kello 9:30-11.38 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA Asialista: 1 Kokouksen avaus 3 2 Edellisen kokouksen muistion

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan SOTE työvaliokunta. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu

Etelä-Pohjanmaan SOTE työvaliokunta. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu 1 Kokoustiedot SOTE työvaliokunnan kokous Kokousaika To klo 12.00 14.37 Kokouspaikka Frami D1, kokoustila Mega, Seinäjoki Käsiteltävät asiat 34 41 Asia Sivu 34 Kokouksen avaus... 3 35 Kokousmuistio 13.3.2017

Lisätiedot

Nurmes-Valtimo kuntaliitosselvitys. Esittelyä henkilöstölle ja kuntalaisille Kunnanjohtaja Leena Mustonen Kaupunginjohtaja Asko Saatsi

Nurmes-Valtimo kuntaliitosselvitys. Esittelyä henkilöstölle ja kuntalaisille Kunnanjohtaja Leena Mustonen Kaupunginjohtaja Asko Saatsi Nurmes-Valtimo kuntaliitosselvitys Esittelyä henkilöstölle ja kuntalaisille Kunnanjohtaja Leena Mustonen Kaupunginjohtaja Asko Saatsi Aikataulu Kuntaliitoksen mahdollinen ajankohta on 1.1.2020. Aikataulusta

Lisätiedot

Liite S1. Hankkeeseen osallistuvien tahojen yhteystiedot 1.2.2012. Etelä-Suomen vakuutusalue. Terveydenhuolto

Liite S1. Hankkeeseen osallistuvien tahojen yhteystiedot 1.2.2012. Etelä-Suomen vakuutusalue. Terveydenhuolto Liite S1. Hankkeeseen osallistuvien tahojen yhteystiedot 1.2.2012 Etelä-Suomen vakuutusalue Kirsi Koljonen, kuntoutusylilääkäri, vastuuhenkilö, Espoo kirsi.koljonen@espoo.fi Terttu Linna-Kantor, kuntoutussuunnittelija,

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 3. KOKOUS

ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 3. KOKOUS ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELURYHMÄN 3. KOKOUS MUISTIO Aika: maanantai 2.9.2016 kello 11.38 12.25 Paikka: Kokoustila C6, Toimistotalo Ruori, Valto Käkelän katu 3, Lappeenranta Läsnä/jäsenet:

Lisätiedot

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio

Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Esityslista 5/2018 1 (5) Aika ma 18.6.2018 klo 12.30 Paikka Pohjois-Savon liitto, maakuntasali, Sepänkatu 1, Kuopio Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta: www.pohjois-savo.fi/myr

Lisätiedot

Puheenjohtaja avaa kokouksen. Todetaan paikalla olevat.

Puheenjohtaja avaa kokouksen. Todetaan paikalla olevat. Muistio 10/2016 1 (4) 21.10.2016 Pohjois-Savon SOTE ohjaus- ja seurantaryhmä Aika maanantai 24.10.2016 klo 12.23-13.03 Paikka Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Maakuntasali, Sepänkatu 1, 70100 KUOPIO (x) Kääriäinen

Lisätiedot

Pohjois-Savon SOTE-yhteistyöryhmä

Pohjois-Savon SOTE-yhteistyöryhmä Muistio 15/2016 1 (5) Pohjois-Savon SOTE-yhteistyöryhmä Aika Perjantai 26.02.2016 klo 12.00 15.04 Paikka Läsnä Maakuntasali, Sepänkatu 1 KUOPIO Osallistujaluettelo liitteenä 1. Kokouksen avaus Ehdotus:

Lisätiedot

20.3.2015. Puijon sairaala, rakennus 3, neuvotteluhuone 33, Puijonlaaksontie 2 KUOPIO

20.3.2015. Puijon sairaala, rakennus 3, neuvotteluhuone 33, Puijonlaaksontie 2 KUOPIO Muistio 3/2015 1 (3) 20.3.2015 PoSoTe Tilat-työryhmä, 3. kokous Aika: Perjantai 20.3.2015 klo. 9.00 Paikka: Läsnä: Puijon sairaala, rakennus 3, neuvotteluhuone 33, Puijonlaaksontie 2 KUOPIO Juha Piironen,

Lisätiedot

ISM ja SM-esikisat 2016

ISM ja SM-esikisat 2016 ISM ja SM-esikisat 2016 Vesanto, 10.07.2016 Yksilökilpailut M 1. Seppä Timo 9 SS 300 (20:19) 292 (0m/-4m) 564 (94) 1156 2. Hiltunen Petri 29 PK 283 (23:09) 278 (+5m/+6m) 594 (99) 1155 3. Mikkonen Harri

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/2018 1 Henkilöstö työryhmä - Kokousaika 26.4.2018 kello 12 13.30 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista:

Lisätiedot

S E U R A E N N Ä T Y K S E T

S E U R A E N N Ä T Y K S E T S E U R A E N N Ä T Y K S E T Tytöt 9 40m 6.97 Inka Hyttinen 2006 24.7. Varkaus 60m 9.4h Jaana Mähönen 1992 3.8. Siilinjärvi 100m 16.0h Sanna Nevalainen 1977 1.9. Lapinlahti 150m 25.7h Siiri Auvinen 2002

Lisätiedot

Keski-Suomen sote-palveluiden järjestäminen -asiantuntijatyöryhmä. TYÖPAJA klo Muistio

Keski-Suomen sote-palveluiden järjestäminen -asiantuntijatyöryhmä. TYÖPAJA klo Muistio Keski-Suomen sote-palveluiden järjestäminen -asiantuntijatyöryhmä TYÖPAJA 9.3.2017 klo 13-16.05 Muistio TYÖPAJA 9.3.2017 Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelun tilannekatsaus Tuotantoa koskevat linjaukset

Lisätiedot

Sote-johtajakokous Muistio 7/2017

Sote-johtajakokous Muistio 7/2017 Sote-johtajakokous Muistio 7/2017 Aika: Tiistai 22.8.2017, 14.00 15.03 Paikka: Turun kaupungintalo, Kokoushuone Lindblom, Aurakatu 2 Osallistujat: (x)turun kaupunki Toimialajohtaja Riitta Liuksa, pj. (x)

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUSTIO No 3/2017 1

Etelä-Savon maakuntaliitto MUSTIO No 3/2017 1 Etelä-Savon maakuntaliitto MUSTIO No 3/2017 1 Kokousaika 21.4.2017 kello 13:00 Kokouspaikka Tuma, Sammonkatu 12,50130 Mikkeli Pelastuslaitoksen tilat Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Väliraportin

Lisätiedot

Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, 3. krs, nh 1, Helsinki. Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Sote-uudistuksen valmistelu Uudellamaalla 4

Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, 3. krs, nh 1, Helsinki. Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Sote-uudistuksen valmistelu Uudellamaalla 4 MUISTIO 1/2018 1 AIKA 10.09.2018 klo 08:30-11:45 PAIKKA Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, 3. krs, nh 1, 00530 Helsinki KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Sote-uudistuksen valmistelu

Lisätiedot

Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 5/2016

Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 5/2016 Muistio 1 (10) Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 5/2016 Aika 9.5.2016 kello 09:00-10:53 Paikka Kauttuan Klubi, Sepäntie 3, 27500 Eura Muistion vakuudeksi Rainer Lehti puheenjohtaja Aino-Maija Luukkonen

Lisätiedot

Nurmeksen kaupunki Valtimon kunta Muistio 1. Kuntaliitosselvitystoimikunta

Nurmeksen kaupunki Valtimon kunta Muistio 1. Kuntaliitosselvitystoimikunta Valtimon kunta Muistio 1 Muistio 1. Kokouksen avaus Nurmeksen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Matti Kämäräinen toivotti osanottajat tervetulleiksi ja avasi kokouksen. 2. Todetaan kuntien nimeämispäätökset

Lisätiedot

Elinkeinolautakunta 8.12.2011. KOKOUSAIKA Perjantai 16.12.2011 klo 9.30. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT

Elinkeinolautakunta 8.12.2011. KOKOUSAIKA Perjantai 16.12.2011 klo 9.30. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT KOKOUSKUTSU Elinkeinolautakunta 8.12.2011 KOKOUSAIKA Perjantai 16.12.2011 klo 9.30 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 57 35 Osallistuminen Oppiva

Lisätiedot

STM:n ja hallituksen yksi kärkihankkeista on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen sekä eriarvoisuuden vähentäminen. Valtioneuvoston tavoitteena on

STM:n ja hallituksen yksi kärkihankkeista on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen sekä eriarvoisuuden vähentäminen. Valtioneuvoston tavoitteena on 26.2.2016 STM:n ja hallituksen yksi kärkihankkeista on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen sekä eriarvoisuuden vähentäminen. Valtioneuvoston tavoitteena on hyväksyä Yhteistyöllä hyvinvointia ja terveyttä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (10) Tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (10) Tarkastuslautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/2016 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 12:00-15:20 Paikka Kaarisairaala, Kabinetti 1 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Anna Olkkonen,

Lisätiedot

Esivalmistelun sote-tiimi

Esivalmistelun sote-tiimi MUISTIO 1/2017 1 Esivalmistelun sote-tiimi Aika 12.01.2017 klo 14:00-16:00 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen 3 2 Lakiluonnos asiakkaan valinnanvapaudesta

Lisätiedot

perjantai 29.5.2015 klo 9.00-11.00 (kahvit tarjolla klo 8.30 alkaen) Puheenjohtaja avaa kokouksen.

perjantai 29.5.2015 klo 9.00-11.00 (kahvit tarjolla klo 8.30 alkaen) Puheenjohtaja avaa kokouksen. Muistio 10/2015 1 (3) 29.5.2015 D130/00.04.01.02/2014 Pohjois-Savon SOTE-yhteistyöryhmä Aika Paikka perjantai 29.5.2015 klo 9.00-11.00 (kahvit tarjolla klo 8.30 alkaen) Maakuntasali, Sepänkatu 1 KUOPIO

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ aika Maanantai 19.12.2016 klo 14.05 15.33 paikka Varsinais-Suomen liitto (Ratapihankatu 36, Turku), nh. Tammi läsnäolijat Pöytäkirjan

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON TYÖRYHMÄ MUISTIO 6/2011 11.10.2011

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU SOSIAALI JA TERVEYDENHUOLLON TYÖRYHMÄ MUISTIO 6/2011 11.10.2011 AIKA 11.10.2011 klo 14.00 15.35 PAIKKA Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän kokoushuone Satakunnankatu 18 A, 2. krs. OSALLISTUJAT Marjamäki Tarja perusturvajohtaja Nokia, pj. Hakari Kari kehitysjohtaja

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan SOTE työvaliokunta. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu

Etelä-Pohjanmaan SOTE työvaliokunta. Asialista/ Pöytäkirja. Asia Sivu 1 Kokoustiedot SOTE työvaliokunnan kokous Kokousaika Ti klo 13.00 Kokouspaikka Frami B, kokoustila Bell & Marconi, Seinäjoki Käsiteltävät asiat Asia Sivu 1 Kokouksen avaus... 3 2 Kokousmuistio 14.10.2016

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 1035/00.02.04/2014 25 Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset 18.2.2015 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg 11.2.2015: Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

PoSoTellen kohti tulevaisuutta

PoSoTellen kohti tulevaisuutta PoSoTellen kohti tulevaisuutta Sote-uudistuksen alueellisen valmistelun tilannekatsaus Leila Pekkanen PoSoTe hanke Toimitusjohtaja, Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Mitä näkyy peruutuspeilissä? PoSoTe syksy

Lisätiedot