PoSote/SOTE-laki: Pohjois-Savon tuotantokuntayhtymän valmistelu/työryhmien kokoukset ja jatkotoimenpiteet 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PoSote/SOTE-laki: Pohjois-Savon tuotantokuntayhtymän valmistelu/työryhmien kokoukset ja jatkotoimenpiteet 2015"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanhallitus PoSote/SOTE-laki: Pohjois-Savon tuotantokuntayhtymän valmistelu/työryhmien kokoukset ja jatkotoimenpiteet 2015 Khall Valmistelutyöryhmän jäsen, kunnanjohtaja Unto Murto antaa päivätyn selvityksen PoSoTe-hankkeesta: "Valmisteluryhmän kokouksessa nro 1/ : Käydyn keskustelun pohjalta todettiin yksimielisesti, että Pohjois- Savossa käynnistetty sosiaali- ja terveydenhuollon SOTE-palveluiden tuottamisen uudistamistyö on mahdollisuus, jossa alueen kokemukset hyvistä toimintakäytännöistä uudistettavan lain hengessä voidaan ottaa laajemminkin käyttöön PARASTA PARHAASTA mallilla. Valmisteluryhmän johdolla etenevässä kehittämistyössä keskitytään tuotannon toimintamallin suunnitteluun tiedostaen se, että rinnalla tästä työstä erillisinä yhtäaikaisesti etenevät SOTE-alueen järjestämiseen ja SOTE-lainsäädäntöön liittyvät ratkaisut ja päätökset, joihin kunnat osallistuvat. Kuntalähtöisyys toteutetaan siten, että uudistettavan toimintamallin suunnittelussa tavoitteena on uudistuvan SOTE-lain henki ja vaatimukset näiden palvelujen saatavuudesta ja saavutettavuudesta laajalla integraatiolla, lähipalvelut turvaten. Valmisteluryhmä korosti perustason palvelujen merkitystä uudistuvassa toimintamallissa, erityisesti sosiaalihuollon asiakaslähtöisten palvelujen ja niiden terveydenhuollon palveluihin integroinnin osalta. Sosiaalihuollon laaja-alaisen integraation mallintamiseen haetaan SOTE-yhteistyöryhmän tueksi KASTE-rahoitusta (ei kuntaomarahoitusosuutta) Itä- ja Keski-Suomen aluejohtoryhmältä kokouksessa jaetun hakemuksen mukaisesti. Todettiin, että SOTE-yhteistyöryhmän esityksestä myöhemmin tarvittaessa päätetään / nimetään lisää alatyöryhmiä mm. hallinnon- ja talouden, tukipalvelujen, henkilöstön, kunta-sote rajapinnan tai ICTtoimintojen osalta, jahka nyt perustettujen ryhmien työ ensin on saatu liikkeelle. Valmistelutyöryhmän kokouksessa nro 2/ : Maaseutukeskuskaupungit (Joensuu, Mikkeli, Kuopio ja Jyväskylä) tarjoutuvat vetovastuullisiksi SOTE-järjestäjäkuntayhtymän valmisteluun. Mallia on ehdotettu myös valtakunnalliseksi siten, että

2 AVI:n sijasta järjestämislakiluonnoksessa mainitut pystytyshenkilöt nimettäisiinkin ao. kuntiin /+ 1 kpl koordinaattorisihteeri. Kuntajohtajatapaamisessa keskusteltiin sote-uudistuksen toimeenpanohenkilöstöstä ja sovittiin yhteisestä lausunnosta seuraavasti: Pohjois-Savon kuntajohtajat pitävät tärkeänä, että sote-järjestäjä toimeenpanoa tukeva alueellinen valmisteluresurssi saadaan kuntaperusteiseksi ja kohdentumaan Pohjois-Savon sote-hankkeeseen. Muodollisena työnantajana voi toimia maakunnan keskuskaupunki. Lausunto toimitettiin STM:lle ja Kuntaliittoon ko. asioita valmisteleville henkilöille. Käytännön valmistelutyötä on edistetty em. keskuskaupunkien johdolla kokoontuen, viimeisimmäksi Alustavasti on sovittu, että pidetään Varkaudessa Itäisen sote-järjestäjän valmistelua edistävä kuntapäättäjille suunnattu seminaari, joka pohjustaisi valmistautumista Itäisen alueen AVI:n koollekutsumaan perustamiskokoukseen Pohjois-Savon osalta valmisteluun on osallistunut sote-yhteistyöryhmän puheenjohtaja Markku Tervahauta. Sote-yhteistyöryhmälle annettiin valtuudet työstää ehdotuksia nimettävistä sisältötyöryhmistä (mm kuntayhtymän perustaminen, talous, tila-asiat, tukipalvelut, henkilöstö), jotka yhteistyöryhmän johdolla edistettävän substanssitoiminnan suunnittelun rinnalla työstävät ehdotuksia ja näkymiä uusista toimintatavoista yhden kuntayhtymän mallissa. Työryhmät ovat kuntajohtajavetoisia maakuntahallituksen asettaman tavoitteen kuntalähtöisyyden varmistamiseksi. Henkilöstöjärjestöjen edustajia pyydetään nimettäväksi ainakin Henkilöstö-HR työryhmään, koska tässä ryhmässä käsitellään sotehankkeen henkilöstöä suoraan koskevia asioita. Muut työryhmät ovat ko. aihealueen asiantuntija- / työntekijäjäsenistä muodostet- tavia työryhmiä. Henkilöstöjärjestöille on tarkoitus järjestää hanketta koskevia info-ja mm ja edelleen työryhmien väliraporttien valmistuttua sekä lopullisten ehdotusten valmistelun yhteydessä. Yhteistyöryhmän valmistelussa on alustavasti sovittu, että työryhmien väliraportointi tapahtuisi kevään korvalla järjestettävässä yhteiskokouksessa, jonka ajankohta on Myös sote-järjestöjen kanssa mietitään mahdollisia yhteistyökäytäntöjä esim. kansalaisten kuulemisen osalta. Pohjois-Savon liiton www-sivuille on avattu Pohjois-Savon sote-tuotantohankeen sivut PoSoTe-hanke-tiedon,

3 hankemateriaalin sekä hankkeen tulevien tapahtumien sisältöjen ja ajankohtien välittämiseksi sitä tarvitseville tahoille. Hankkeessa osallistetaan tarpeen mukaan laaja-alaisesti eri toimijoita: kuntalaisia, henkilöstöä ja kuntapäättäjiä kevään 2015 valmistelun rinnalla. Myös yhteistyö verkottuu perinteisen kunta-toiminnan (ml. yhteistoiminta henkilöstöjärjestöjen kanssa) lisäksi mm. kolmannen sektorin toimijoihin. Osallistamisen ja yhteistyön keinoja suunnitellaan parhaillaan. Tavoitteellisella laaja-alaisella vuorovaikutuksella saadaan parhaat uudistuvat toimintakäytäntömallit aikaiseksi. PoSoTe-yhteis-työryhmän toivoo, että jokainen kuntatoimija ja sotetuotannosta vastuullinen Pohjois-Savossa linkittää em. SOTE-hankesivut omille sivuilleen yhtenäisen viestinnän tehostamiseksi ja sen saatavuuden varmistamiseksi. Lisäksi jokaisessa kunnassa kuntapäättäjille annetaan yleisinfo hankkeesta esim. helmikuun kunnanhallitusten yhteydessä. Hankejohtaja toimittaa kunnanjohtajille ko. esittelyaineiston." Rautavaaran kuntajohtajalle on toimitettu sote-hankkeen yleisesittely kuntapäättäjien informoimiseksi. Aineisto on esityslistan liitteenä 3. Kunta on linkittänyt PoSoTe:n sivut omille sivuilleen. Linkityksen kunnassa hoiti ict-asiantuntija Petri Kettunen. Pohjois-Savoon perustetaan yksi suuri sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä syksyn 2015 aikana. Se kokoaa yhteen kaikki nykyiset palvelujen tuottajat ja erilaiset tuotantotavat. Uuden tuotantokuntayhtymän palvelukseen tulee noin työntekijää. Toimintamenot ovat 1,1 miljardia euroa vuodessa. Kuntayhtymä tuottaa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut asukkaalle. Kuntia Valmistelussa on mukana myös Joroinen, joka tällä hetkellä muodostaa Varkauden kanssa yhteisen sote-alueen. Pohjois-Savossa on mahdollista karsia sosiaali- ja terveydenhuollon menoja noin 72 miljoonaa euroa ilman, että palveluiden tasoon oleellisesti puutuaan. Arvio perustuu Aalto yliopiston ja Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimukseen. Sen mukaan koko maassa kustannuksia on mahdollista karsia 1,8 2,6 miljardia euroa (12 %) tuotantorakenteita kehittä-

4 mällä Rautavaaran kunnasta PoSoTen tuotantokuntayhtymä koskee 63 työntekijää. Nettokustannukset 8,2 milj. euroa. Lisätietoja edellä mainituista asioista antaa kunnanjohtaja Unto Murto, puh ja sp: Esityslistan liitteet 1, 2 numerotta ja 3 erillinen : Pohjois-Savon SoTe valmisteluryhmän muistio 1/ Pohjois-Savon SoTe valmisteluryhmän muistio 2/ Pohjois-Savon SoTe-palveluiden yleisesittely: Tuottaminen/ Ajankohtaista SoTe-hankkeessa Kj:n ehdotus: Kunnanhallitus päättää: 1. merkitä tietoonsa saatetuksi Pohjois-Savon SoTe (PoSoTe) valmisteluryhmän kokouksen muistiot 1/ ja 2/ sekä selvitykset Sote-palveluiden tuottamisen ja PoSoTen valmistelun tilanteen. 2. merkitä tietoon saatetuksi, että Rautavaaran kunnasta on SoTevalmisteluryhmä kokouksessa nro 2/ nimennyt eri työryhmiin seuraavat viranhaltijat: Työryhmän nimi: Henkilöstö, HR talous- ja kehittämisjohtaja/varalla kunnanjohtaja Työryhmän nimi: ICT, tietohallinto ja tietojärjestelmät ICT-asiantuntija Petri Kettunen/varalla kunnanjohtaja Työryhmän nimi: Kuntatyöryhmä kunnanjohtaja/varalla talous- ja kehittämisjohtaja Työryhmän nimi: Talous- ja rahoitus talous- ja kehittämisjohtaja/varalla kunnanjohtaja Työryhmän nimi: Tukipalvelut (ruokahuolto, kiinteistöt, siivous ja ict, ei kliinisiä tukipalveluita) kunnanjohtaja/varalla rehtori ja talous- ja kehittämisjohtaja

5 3. antaa kunnan yhteistyökomitean tehtäväksi järjestää PoSoTeinfot henkilöjärjestöille (ammattiyhdistysliike). Toteuttamisvastuu: - Yhteistyökomitean jäsenet: Matti Ahonen, Rauha Partanen, Unto Murto, Ulla Ohtonen, Sinikka Pulkkinen/Super, Raili Tossavainen/Jyty, Anne-Plaketti-Ullgren/Juko, Marjaleena Laakkonen/Jhl, Raija Karppinen/työsuojeluvaltuutettu. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin keskustelun jälkeen yksimielisesti. Khall Eduskunnan perustuslakivaliokunta aloitti sosiaali- ja terveysvaliokunnan muokkaamaan sote-järjestämislain käsittelyn. Sosiaali- ja terveysvaliokunta oli esityksessään yksimielinen, mutta kokoomuksen ja vihreitten kerrotaan olleen valiokunnassa varauksellisia. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan muokkaamassa mallissa on 19 tuotantoaluetta, mutta ei viittä (5) suurta järjestämisaluetta, eli hallinnosta on pudotettu yksi porras pois. 19 aluetta olisivat kuntayhtymiä. Se tarkoittaa, että suoria vaaleja ei tule. Myös rahoitus kulkee kuntien kautta. Se, täyttääkö uusi malli perustuslakivaliokunnan vaatimukset, tiedetään vasta valiokunnan käsittelyn jälkeen. Perustuslakivaliokunta piti kuntien uutta kuulemista tarpeellisena. Suomen Kuntaliitto vaatii, että kun esitys muuttuu olennaisesti, on järjestettävä uusi kuntien kuulemiskierros. Kaikesta huolimatta PoSoTen valmistelua on viety eteenpäin ja raportit sekä tulevat kokoukset seuraavista: 1. PoSoTen yhteiskokous nro 2/ klo Pohjois-Savon SoTen ohjaus-, seuranta-, yhteistyö- ja valmistelutyöryhmän jäsenet kutsutaan yhteiskokoukseen maanantai klo alkaen. Paikkana Pohjois-Savon liiton Maakuntasali. Maakuntahallitus kokoontuu samana aamupäivänä. Yhteiskokouksessa käsitellään sisältötyöryhmien väliraportteja. Valmistelutyöryhmä (alueen kuntajohtajat) asettanut 12 työryhmää. Noin 200 henkilöä valmistelee Pohjois-Savon tuntantokuntayhtymää

6 eli PoSoTea. Organisaatioon tulee työntekijää. Budjetti on noin 1,2 miljardia euroa. Valmista alkaen. PoSoTe on yhdessä johdossa, yhteneväisillä toimintatavoilla, yhdellä budjetilla, julkinen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä, joka vastaa alueen asukkaiden tarpeisiin ja perustetaan 2015 syksyn aikana. 2. PoSoTe/Kuntatyöryhmän kokous nro 1/ , Maakuntatalo Rautavaaran kunnan edustaja työryhmässä on kunnanjohtaja Unto Murto. Varalla talous- ja kehittämisjohtaja. Tavoite: Uusi kuntayhtymä on perustettu syksyn 2015 aikana. Tehtävä: Kuntayhtymän perustaminen ( kuntayhtymäkokous vai -valtuusto),demokratiarakenteet ja -käytänteet sekä perussopimuksen valmistelu,vaikuttamisen ja paikallisen demokratian muodot (neuvottelukunta, asiakas-/kansalaisraadit jne.).nykyisten kuntayhtymien purkaminen ja siihen liittyvät periaatteet ja käytännöt. Aikataulu- ja toteutussuunnitelma eri vaiheineen syksyllä Aikataulu: , väliraportti / tilannekatsaus Seuraavat kokoukset: pe klo 13.00, pe klo ja pe klo PoSoTe/Talous- ja rahoitus työryhmän kokous 1/ , Maakuntatalo, II krs Pihlaja Puheenjohtajan toimii Siilinjärven kj Vesa Lötjönen ja sihteerinä Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin/kys talousjohtaja Kari Janhonen. Valittiin talous- ja rahoitus työryhmän valmistelevaan ryhmään Kari Janhonen pj., Arja Matsi, Tommi Talasterä ja Helena Pitkänen. Seuraavat kokoukset: - ke klo (KYS) - ke klo (KYS) - ke klo (KYS) 4. PoSoTe/Tukipalvelut työryhmän kokous : hankinnat, materiaali- ja logistiikkatoiminnot, kiinteistöjen huolto, siivous, ravinto- ja välinehuolto sekä erittäin tärkeä: sähköinen asiointi (sähköposti ja uusi mobiiliteknologia), Maakuntatalo

7 Rautavaaran kunnan edustaja työryhmässä on kunnanjohtaja Unto Murto. Varalla rehtori ja talous- ja kehittämisjohtaja. Tavoite: Vaihtoehtoiset tukipalvelujen hallintamallit (osana sotea tai itsenäisenä) vaikutusarviointineen ja suositus perusteluineen toteutukselle. Tehtävä: Nykyiset tukipalveluorganisaatiot ja uudet järjestämisvaihtoehdot, hankinnat, materiaali- ja logistiikkatoiminnot, kiinteistöjen huolto, siivous, ravinto- ja välinehuolto. Hankintaprosessit ja toimittajavalvonta. Sähköinen asiointi on päivän sana. Rajaus: Ei kliinisiä tukipalveluita. ICT, talous ja henkilöstö -työryhmät tehdään erillisinä. Seuraavat kokoukset: pe klo 9.00, pe klo 10.00, klo PoSote/ICT tietohallinto ja tietojärjestelmä työryhmän kokous nro 1/ , Maakuntatalo, II krs kokoushuone Pihlaja Rautavaaran kunnan edustaja työryhmässä on ict-asiantuntija Petri Kettunen. Varalla kunnanjohtaja. Työryhmä kävi läpi saatua tehtävänantoa ja totesi, että sitä pitää ryhmän itse tarkentaa ja selventää. Puheenjohtaja jakaa työryhmän kolmeen pienryhmään,joiden tehtävä on nostaa esille kaikki ne tietojärjestelmät, jotka on otettava huomioon yhteistä ICT-ympäristöä suunniteltaessa. Kaikki ryhmät nostavat esille ensisijaisesti erilaiset hallinnon järjestelmät ja HR-järjestelmät.Todettiin, että näiden järjestelmien harmonisoiminen on etusijalla samoin kuin viestinnän erilaiset välineet mm. sähköposti ja intra. Potilastietojärjestelmien kohdalla pitää selvittää ensisijaisesti kilpailutuksen tarve ja laajuus. Nykytilanteen kartoitus nousi merkittäväksi asiaksi ja Istekki Oy:n tekemään tietojärjestelmäkartoitusta pidettiin hyvänä, mutta täydennystä vaativaksi. Tätä varten ryhmän jäsenistä valittiin pienryhmä, jonka tehtäväksi tuli selvittää tarkemmalla tasolla kuntien erilaiset tietojärjestelmäratkaisut. Ryhmä kokoontuu Lync-yhteyden kautta maanantaina Yhteistyötä muiden ryhmien kanssa pidettiin tärkeänä ja esille nousseisiin kysymyksiin, kuten kilpailutuksen laajuuteen, toivotaan vastausta kuntayhtymän työryhmältä. Kevään aikana kokoukseen tullaan kutsumaan asiantuntijaksi mukaan Akustihankkeessa mukana oleva Juha Rannanheimo (Istekki Oy). Vertailuaineistona on

8 hyödyllistä tutustua mm. Pohjois-Karjalan Siun sote hankkeen tekemiin väliraportteihin Valittiin ryhmän jäsenistä pienryhmä, jonka tehtäväksi tuli selvittää tarkemmalla tasolla kuntien erilaisett tietojärjestelmäratkaisut. Pienryhmän kokous ma Kokous Lync-yhteyden kautta. 6. PoSoTe/Henkilöstötyöryhmä kokous nro 2/ , KYS, rakennus 10, hallituksen kokoushuone, 1.kerros Kunnan edustaja on talous- ja kehittämisjohtaja. Varalla kunnanjohtaja. Työsuunnitelma ja aikataulutus/valmistelutyöryhmän ehdotus: ke tietopyyntöjen toimittaminen organisaatioille pe tietoaineiston palautus ke klo valmistelutyöryhmä (vara-aika tarvittaessa) ke klo valmistelutyöryhmä pe klo henkilöstötyöryhmän 3. kokous, väliraporttiluonnos ti klo 8.00 henkilöstötyöryhmän 4. kokous, väliraportti Tietoaineistot pyydetään palauttamaan työryhmän sihteerille Sihteeri kokoaa aineistosta tiedot väliraporttiin. Selvityksen piirissä olevat organisaatiot Uusien sote-alueiden on tarkoitus aloittaa toimintansa vuoden 2016 alussa ja palvelujen tuottamisesta vastaavien kuntayhtymien vuoden 2017 alussa. Nykyisten kuntien ja kuntayhtymien sote-henkilöstö siirtyy hallinnollisesti tuotantovastuussa olevien kuntien ja kuntayhtymien palvelukseen. Selvityksen piirissä olevat kunnat, kuntayhtymät ja liikelaitokset: Kunnat 19 (20 eli Joroinen?): Kuopio, Siilinjärvi, Iisalmi, Kiuruvesi, Keitele, Lapinlahti, Pielavesi, Sonkajärvi, Vieremä, Suonenjoki, Rautalampi, Tervo, Vesanto, Juankoski, Kaavi, Rautavaara, Tuusniemi, Varka-us ja Leppävirta (Joroinen?) Kuntayhtymät 3 kpl: Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri, Ylä-Savon SOTE (Iisalmi, Kiuruvesi, Sonkajärvi ja Viere-mä), Sisä-Savon terveydenhuollon kuntayhtymä (Suonenjoki ja Rautalampi). Liikelaitokset 1 kpl: KYSTERI (Juankoski, Kaavi, Keitele, Leppävirta, Pielavesi, Rautavaa-

9 ra, Tervo ja Vesanto) Seuraava kokous on sovittu pidettäväksi pe klo Paikka: Savotalo (PETE:n hallinto-rakennus), Tulliportinkatu 17 B, 3. kerros, neuvotteluhuone 313, Kuopio. 7. PoSoTe/Yhteistyöryhmän kokous 6/ , Maakuntasali Koillis-Savon seutukunnasta yhteityöryhmässä valittu perusturvajohtaja Helvi Mustonen. Yhteistyöryhmän tehtävänä: Asiakaslähtöisen toimintamallin määrittely periaatteella Parasta Parhaasta Lähipalveluiden, seudullisten palveluiden ja yhteisten palveluiden periaatteet Palveluverkoston ja palvelutuotantorakenteen periaatteet Väestörakenteen (ikärakenne, asuminen, asiointi) muutosten ennakointi Ehdotukset toimintaorganisaatiosta, jossa toteutuu alueellisen kuulemisen malli. Ehdotuksia henkilöstön yhteiskäytölle uudessa PoSoTen tuotantorakenteessa Seuraavat kokousajat koko ryhmälle: klo Maakuntasali klo Maakuntasali klo Maakuntasali ( eri ryhmien keskinäisten töiden läpikäyntiä, yhdensuuntaisen etenemisen varmistamista) klo Maakuntasali ( mukaan kutsutaan 8 sisältöryhmän pjt Yhteisen PoSoTe-ehdotuksen aikaan saaminen) klo Maakuntasali (1. vaiheen ehdotuksen viimeistely ja läpikäynti) 8. PoSoTe/Perheiden palvelut työryhmän kokous , Maakuntatalo, kokoushuone Pihlaja Perheiden palvelut työryhmän tehtävänä on suunnitella/mallittaa maakunnallisesti järjestettävä lasten, nuorten ja perheiden yhdennettyjä sosiaali- ja terveyspalveluja. Rautavaaran kunnan edustaja työryhmässä on sosiaalityöntekijä Anna-Liisa Väyrynen. Tehtävänä: Perhepalveluiden mallintaminen hyvinvointikeskus/perheentalo mallilla Seuraavat kokoukset klo , maakuntatalo, Pihlaja klo , maakuntatalo, maakuntasali (Simo Kokko mukana)

10 klo , Savotalo, Tulliportink. 17 B, 3. krs, kokoushuone klo , maakuntatalo, Pihlaja klo , maakuntatalo, Pihlaja klo , maakuntatalo, Pihlaja klo , maakuntatalo, Pihlaja Kaikkien työryhmien valmisteluaineiston julkaiseminen PoSoTe hankkeen www-sivuilla osoitteessa: on mahdollista julkaista työryhmien työskentelyn aineistoa reaaliaikaisesti. Rautavaaran kunnan svuilta löytyy linkitys PoSoTeen. Kj:n ehdotus: Kunnanhallitus päättää: 1. merkitä tietoonsa saatetuksi PoSoTen eri valmistelutyöryhmien edellä esitetyt raportit. Nykyiset SoTe-palveluiden tuottajat (tuontantokuntayhtymät ja itsenäiset kuntatuottajat) ovan nimenneet 12 sisältötyöryhmään yhteensä noin 150 jäsentä. Sisältöryhmiin on pyydetty mukaan vielä järjestöjen, henkilöstön ja yrittäjien edustajat. Henkilöt valmistelevat Pohjois-Savon maakunnan tuotantokuntayhtymää eli PoSoTea Organisaatioon tulee työntekijää ja 600 kuntapäättäjää.budjetti on noin 1,2 miljardia euroa. Asukaspohja yli asukasta. Valmista pitää olla osittain alkaen ja loput Kuntajohtajien vetämät sisältötyöryhmät alkavat seuraavassa vaiheessa tekemään mm. henkilöstöön, tieto- ja tilahallintoon sekä tukipalveluihin liittyviä toteuttamissuunnitelmia sekä henkilömitoituksia. Rautavaaran kunnasta SoTe-uudistus koskee ensivaiheessa 63 hlöä. 2. antaa lisäohjeistusta työryhmien jäsenille seuraaviin kokouksiin (KuntaL 23). Päätös: Ehdotus hyväksyttiin keskustelun jälkeen yksimielisesti.

Maakuntasali, Sepänkatu 1 II krs., 70100 KUOPIO. Puheenjohtaja avaa kokouksen.

Maakuntasali, Sepänkatu 1 II krs., 70100 KUOPIO. Puheenjohtaja avaa kokouksen. Muistio 2/2015 1 (5) Pohjois-Savon SOTE-valmisteluryhmä Aika maanantai klo 9.00-11.00 Paikka 1 Kokouksen avaus Maakuntasali, Sepänkatu 1 II krs., 70100 KUOPIO Puheenjohtaja avaa kokouksen. Todetaan uusina

Lisätiedot

23.2.2015. PoSoTe ICT tietohallinto ja tietojärjestelmä työryhmä / 1. kokous järjestäytyminen

23.2.2015. PoSoTe ICT tietohallinto ja tietojärjestelmä työryhmä / 1. kokous järjestäytyminen Muistio 1/2015 1 (2) 23.2.2015 PoSoTe ICT tietohallinto ja tietojärjestelmä työryhmä / 1. kokous järjestäytyminen Aika Paikka Osallistujat torstai 19.2.2015 klo 12.00 14.00 (kahvit tarjolla klo 11.30 alkaen)

Lisätiedot

Maakuntasali, Sepänkatu 1 II krs., 70100 KUOPIO

Maakuntasali, Sepänkatu 1 II krs., 70100 KUOPIO Muistio Numero 4/2015 1 (3) 2.2.2015 D128/00.04.01.02/2014 Pohjois-Savon SOTE ohjaus- ja seurantaryhmä Aika maanantai 2.2.2015 klo 10.30-11.12 Paikka Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Maakuntasali, Sepänkatu

Lisätiedot

perjantai 13.2.2015 klo 13.30-16.00 (kahvit tarjolla klo 13.30 alkaen) Puheenjohtaja avaa kokouksen.

perjantai 13.2.2015 klo 13.30-16.00 (kahvit tarjolla klo 13.30 alkaen) Puheenjohtaja avaa kokouksen. Muistio 5/2015 1 (4) 13.2.2015 D130/00.04.01.02/2014 Pohjois-Savon SOTE-yhteistyöryhmä Aika Paikka perjantai 13.2.2015 klo 13.30-16.00 (kahvit tarjolla klo 13.30 alkaen) Maakuntasali, Sepänkatu 1 KUOPIO

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTYÖRYHMÄ, HR 23.2.2015

HENKILÖSTÖTYÖRYHMÄ, HR 23.2.2015 PoSoTe Henkilöstötyöryhmä / 2. kokous Aika klo 9.00 10.40 Paikka KYS, rakennus 10, hallituksen kokoushuone, 1. kerros Osallistujat Poissa Matti Raatikainen, Leppävirran kunnanjohtaja, puheenjohtaja Ari

Lisätiedot

19.3.2015. 3 Väliraportin käsittely, Liite Hyväksyttiin väliraportin runko oheisen liitteen mukaisesti.

19.3.2015. 3 Väliraportin käsittely, Liite Hyväksyttiin väliraportin runko oheisen liitteen mukaisesti. Pöytäkirja 2/2015 1 (1) 19.3.2015 PoSoTe talous ja rahoitus työryhmä/ 2. kokous Aika keskiviikko 18.3.2015 klo 13.00 13.55 Paikka Läsnä Poissa KYS/ rak. 10, 1. krs. hallituksen kokoushuone Vesa Lötjönen

Lisätiedot

torstai 16.4.2015 klo 9.07 11.45 (kahvit tarjolla klo 8.30 alkaen) Puheenjohtaja avaa kokouksen.

torstai 16.4.2015 klo 9.07 11.45 (kahvit tarjolla klo 8.30 alkaen) Puheenjohtaja avaa kokouksen. Muistio 8/2015 1 (4) Pohjois-Savon SOTE-yhteistyöryhmä Aika Paikka torstai 16.4.2015 klo 9.07 11.45 (kahvit tarjolla klo 8.30 alkaen) Maakuntasali, Sepänkatu 1 KUOPIO 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja avaa

Lisätiedot

Liitteenä 1 ovat yhteiskokoukseen kutsutut SOTE-valmisteluryhmän jäsenet ja SOTEyhteistyöryhmän

Liitteenä 1 ovat yhteiskokoukseen kutsutut SOTE-valmisteluryhmän jäsenet ja SOTEyhteistyöryhmän Muistio Numero 1 (4) D128/00.04.01.02/2014 Pohjois-Savon SOTE ohjaus- ja seurantaryhmä Aika SOTE ryhmien yhteiskokous klo 9.01 10.59 Paikka Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Maakuntasali, Sepänkatu 1 70100 KUOPIO

Lisätiedot

26.2.2015. PoSoTe Koulutus-, tutkimus- ja kehittäminen työryhmä / 1. kokous järjestäytyminen. Maakuntatalo, II krs Maakuntasali, Sepänkatu 1 KUOPIO

26.2.2015. PoSoTe Koulutus-, tutkimus- ja kehittäminen työryhmä / 1. kokous järjestäytyminen. Maakuntatalo, II krs Maakuntasali, Sepänkatu 1 KUOPIO Muistio 1/2015 1 (3) 26.2.2015 PoSoTe Koulutus-, tutkimus- ja kehittäminen työryhmä / 1. kokous järjestäytyminen Aika torstai 26.2.2015 klo 12 14 Paikka Osallistujat Maakuntatalo, II krs Maakuntasali,

Lisätiedot

Ajankohtaista SOTE-hankkeessa

Ajankohtaista SOTE-hankkeessa POHJOIS-SAVON SOTE-PALVELUIDEN TUOTTAMINEN Ajankohtaista SOTE-hankkeessa Tarja Miettinen PoSoTe hankejohtaja 2012 2013 Uudistusten aikataulut 2014 2015 2016 Kesäkuu kriteerit Aluekierros ja kuntien kuuleminen

Lisätiedot

Pohjois-Savon SOTE (PoSoTe) tuotannon kehittämishanke, INFO

Pohjois-Savon SOTE (PoSoTe) tuotannon kehittämishanke, INFO Pohjois-Savon SOTE (PoSoTe) tuotannon kehittämishanke, INFO Kutsutut: Pohjois-Savon kuntien ja sote-kuntayhtymien henkilöstöjärjestöjen edustajat ja henkilöstöjohtajat Järjestöjen edustajat Yrittäjien

Lisätiedot

21.1.2016. perjantai 29.1.2016 klo 12.00-16.00 (kahvit tarjolla klo 11.30 alkaen) Puheenjohtaja avaa kokouksen.

21.1.2016. perjantai 29.1.2016 klo 12.00-16.00 (kahvit tarjolla klo 11.30 alkaen) Puheenjohtaja avaa kokouksen. Esityslista 15/2016 1 (5) Pohjois-Savon SOTE-yhteistyöryhmä Aika Paikka perjantai 29.1.2016 klo 12.00-16.00 (kahvit tarjolla klo 11.30 alkaen) Maakuntasali, Sepänkatu 1 KUOPIO 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa hallituksen esitystä muutettavaksi siten, että sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen perustaksi otetaan

Sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa hallituksen esitystä muutettavaksi siten, että sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen perustaksi otetaan 1 Sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa hallituksen esitystä muutettavaksi siten, että sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen perustaksi otetaan yksitasoinen kuntayhtymämalli. Tässä mallissa sosiaali-

Lisätiedot

Itä-Suomen alueverkosto , Savonlinna

Itä-Suomen alueverkosto , Savonlinna Itä-Suomen alueverkosto 9.5.2017, Savonlinna Alueverkostot Osa toimii useamman maakunnan alueella. Yhteystietolistalla 750 henkilöä. Osallistujat sote-alan järjestöammattilaisia (ammattilaisuus ei kuitenkaan

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 30 23.01.2017 Kunnanhallitus 104 19.04.2017 Kunnanvaltuusto 21 27.04.2017 Aluehallintoviraston (AVI) ohjauskirje 3.1.2017 Hyvinvoinnin ja Terveyden edistämisestä/rautavaaran kunnan laajan

Lisätiedot

SOTE palveluiden tuottaminen Pohjois-Savossa. Jussi Huttunen Neuvottelutilaisuus, Tahko 19.9.2014

SOTE palveluiden tuottaminen Pohjois-Savossa. Jussi Huttunen Neuvottelutilaisuus, Tahko 19.9.2014 SOTE palveluiden tuottaminen Pohjois-Savossa Jussi Huttunen Neuvottelutilaisuus, Tahko 19.9.2014 Tuottajalle asetetut vaatimukset Tuottamisvastuullisella pitää olla kyky vastata ehkäisevistä, korjaavista,

Lisätiedot

Maakunnallisen ICT-yhteistoiminnan esiselvityshanke

Maakunnallisen ICT-yhteistoiminnan esiselvityshanke Maakunnallisen ICT-yhteistoiminnan esiselvityshanke Voisiko yhdessä tekeminen olla yksin tekemistä tehokkaampaa, taloudellisempaa ja varmempaa? Selvityshenkilö Toni Auvinen 10.10.16 Maakunnallisen ICT-yhteistoiminnan

Lisätiedot

Sosiaali-ja terveydenhuollon palvelurakenteet

Sosiaali-ja terveydenhuollon palvelurakenteet Sosiaali-ja terveydenhuollon palvelurakenteet Selvityshenkilö ad 19.3.2013 Jorma Penttinen, JYL, KYS Etunimi Sukunimi Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämismallit NYKYMALLI Huom. erva ei oikeushenkilö

Lisätiedot

Pohjois-Savon väestörakenne v. 2013 sekä ennuste v. 2020 ja v. 2030

Pohjois-Savon väestörakenne v. 2013 sekä ennuste v. 2020 ja v. 2030 POHJOIS-SAVON SOTE-PALVELUIDEN TUOTTAMINEN Pohjois-Savon väestörakenne v. 2013 sekä ennuste v. 2020 ja v. 2030 Lähde: Tilastokeskus, ennuste vuodelta 2012 21.1.2015 Väestö yhteensä sekä 75 vuotta täyttäneet

Lisätiedot

SOTE-tuotantohanke ja miten se vaikuttaa strategian jatkovalmisteluun

SOTE-tuotantohanke ja miten se vaikuttaa strategian jatkovalmisteluun SOTE-tuotantohanke ja miten se vaikuttaa strategian jatkovalmisteluun Risto Miettunen Hallituksen seminaari 26.-27.2.2015 15.2.2015 1 15.2.2015 2 15.2.2015 3 15.2.2015 4 15.2.2015 5 Where s the beef? 15.2.2015

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 66 30.09.2014 Kaupunginhallitus 306 06.10.2014. Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiluonnoksesta

Perusturvalautakunta 66 30.09.2014 Kaupunginhallitus 306 06.10.2014. Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiluonnoksesta Perusturvalautakunta 66 30.09.2014 Kaupunginhallitus 306 06.10.2014 Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiluonnoksesta PETUR 30.09.2014 66 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali-

Lisätiedot

Tilannekatsaus Pohjois-Savon uudistuviin perhepalveluihin

Tilannekatsaus Pohjois-Savon uudistuviin perhepalveluihin Tilannekatsaus Pohjois-Savon uudistuviin perhepalveluihin 12.9.2016 Pohjois-Savon väestö, ml. Joroinen 253 524 asukasta 0-6v 7,0% 7-15v 9,3% 16-24v 10,8% Osuus (0-17v) lapsiväestöstä Ylä-Savo 14% Lapinlahti

Lisätiedot

PoSoTe, Tilatyöryhmän kokous

PoSoTe, Tilatyöryhmän kokous Kokousmuistio 23.02.2015 PoSoTe, Tilatyöryhmän kokous Kokousaika: 20.02.2015 klo 13.30-15.00 Kokouspaikka: Läsnä: Poissa: Pohjois-Savon liitto Juha Piiroinen (Suonenjoki), puheenjohtaja Mikko Hollmén (KYS)

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry

Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä

Lisätiedot

Taustaa 1/3. Sosiaali- ja terveysalalla oli vuonna 2011 lähes 400 000 työllistä (16 % kaikista työllisistä)

Taustaa 1/3. Sosiaali- ja terveysalalla oli vuonna 2011 lähes 400 000 työllistä (16 % kaikista työllisistä) Taustaa 1/3 Sosiaali- ja terveysalalla oli vuonna 2011 lähes 400 000 työllistä (16 % kaikista työllisistä) 126 000 sosiaalihuollon avopalveluissa 82 000 sosiaalihuollon laitospalveluissa 188 000 terveyspalveluissa

Lisätiedot

Rautavaara-Savotta: Hallintosäännön uudistaminen 1.1.2016 alkaen

Rautavaara-Savotta: Hallintosäännön uudistaminen 1.1.2016 alkaen Kunnanhallitus 242 12.10.2015 Perusturvalautakunta 54 21.10.2015 Rautavaara-Savotta: Hallintosäännön uudistaminen 1.1.2016 alkaen Khall 12.10.2015 242 Kunnanjohtaja Unto Murto antaa asiasta 07.10.2015

Lisätiedot

Oppiva yritys -palvelut 12/2008 3/2014

Oppiva yritys -palvelut 12/2008 3/2014 Kaiken ydin! Oppiva Yritys on Pohjois-Savon ainoa yrityslähtöisesti suunniteltu ja toteutettu hanke Matti Rönkkö, varapuheenjohtaja Savon Yrittäjät, Oppivan yrityksen ohjausryhmän jäsen ja Yrittäjä! Oppiva

Lisätiedot

Kuntarakennelain sisältö - Varkauden seudun kuntarakenneselvitys

Kuntarakennelain sisältö - Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Kuntarakennelain sisältö - Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Reijo Vuorento Apulaisjohtaja, Kuntaliitto Kuntien uudistumisen kokonaisuus Rakennelaki Ohjaa uudistuksen eteneminen ja toteuttamistapa

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON SOTE-PALVELUIDEN TUOTTAMINEN. PoSoTen tilanne ja jatkosuunnitelmat

POHJOIS-SAVON SOTE-PALVELUIDEN TUOTTAMINEN. PoSoTen tilanne ja jatkosuunnitelmat POHJOIS-SAVON SOTE-PALVELUIDEN TUOTTAMINEN PoSoTen tilanne ja jatkosuunnitelmat PoSoTe yhteiskokous 4.5.2015 Kuultiin työryhmien väliraportit ja ehdotukset jatkotoimiksi. Esittelyjen pohjalta päätettiin,

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus. Kuntavaaliehdokkaiden perehdytysilta Kunnanjohtaja Matti Raatikainen

Ajankohtaiskatsaus. Kuntavaaliehdokkaiden perehdytysilta Kunnanjohtaja Matti Raatikainen Ajankohtaiskatsaus Kuntavaaliehdokkaiden perehdytysilta 14.3.2017 Kunnanjohtaja Matti Raatikainen Ohjelma 18.00 Kunnanjohtaja Matti Raatikainen / Tilaisuuden avaus ja yleiskatsaus kunnan talouteen ja toimintaan

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 238 10.10.2016 Kunnanhallitus 269 07.11.2016 Kunnanvaltuusto 46 14.11.2016 Rautavaaran kunnan Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta eduskunnalle maakuntauudistukseksi ja sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Liikennealue // Nykyinen Waltti- Waltti Kunta // seutulipun yleiskausilipun *) kuntakausilipun **) Yhteysväli // hinta hinta hinta

Liikennealue // Nykyinen Waltti- Waltti Kunta // seutulipun yleiskausilipun *) kuntakausilipun **) Yhteysväli // hinta hinta hinta JOENSUUN LIIKENNEALUE Joensuu Paikallisliikenne 0-vyöhyke Paikallisliikenne 1-vyöhyke Joensuu-Ilomantsi 138 236 165 Joensuu-Juuka 138 254 178 Joensuu-Kitee 138 192 135 Joensuu-Lieksa 138 254 178 Joensuu-Polvijärvi

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen 19.4.2016 Maakunnan tilanne Maakunnan kunnat ovat antaneet lausuntonsa hallituksen marraskuisiin linjauksiin helmikuussa 2016:

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6592/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6592/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 56 21.11.2016 41 Asianro 6592/00.00.01.00/2016 Jäsenten valinta ylikunnallisiin luottamustoimiin Päätöshistoria Kaupunginhallitus,

Lisätiedot

Uudistuva sote. 8.8.2014 Kuopio/KYS auditorio, Keskustelu/Pohjois-Savo Tarja Kauppila, johtaja, ISO

Uudistuva sote. 8.8.2014 Kuopio/KYS auditorio, Keskustelu/Pohjois-Savo Tarja Kauppila, johtaja, ISO Uudistuva sote 8.8.2014 Kuopio/KYS auditorio, Keskustelu/Pohjois-Savo Tarja Kauppila, johtaja, ISO Normiuudistukset JATKUVA PROSESSI Useita normeja uusitaan (Esim. Sosiaalihuoltoon liittyen/mukaellen Sami

Lisätiedot

KUNTA- JA PALVELURAKENNEMUUTOKSESTA ANNETUN LAIN MUUTOKSET JA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEKO

KUNTA- JA PALVELURAKENNEMUUTOKSESTA ANNETUN LAIN MUUTOKSET JA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEKO Kunnanhallitus 61 21.02.2011 Valtuusto 23 28.03.2011 Kunnanhallitus 167 06.06.2011 Valtuusto 42 20.06.2011 KUNTA- JA PALVELURAKENNEMUUTOKSESTA ANNETUN LAIN MUUTOKSET JA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEKO KHALL 61 Valmistelija:

Lisätiedot

SOTE-valmistelu Keski-Suomi. Silja Ässämäki 23.01.2015

SOTE-valmistelu Keski-Suomi. Silja Ässämäki 23.01.2015 SOTE-valmistelu Keski-Suomi Silja Ässämäki 23.01.2015 Sosiaali- ja terveydenhuollon uusi palvelurakenne 2017- Sosiaali- ja terveysalueet 2017- Uudet tuotanto-organisaatiot aloittavat tuottamisen 1.1.2017

Lisätiedot

Elinkeinolautakunta 8.12.2011. KOKOUSAIKA Perjantai 16.12.2011 klo 9.30. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT

Elinkeinolautakunta 8.12.2011. KOKOUSAIKA Perjantai 16.12.2011 klo 9.30. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT KOKOUSKUTSU Elinkeinolautakunta 8.12.2011 KOKOUSAIKA Perjantai 16.12.2011 klo 9.30 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 57 35 Osallistuminen Oppiva

Lisätiedot

Kunnanhallitus 207 02.09.2014 Kunnanhallitus 220 15.09.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014

Kunnanhallitus 207 02.09.2014 Kunnanhallitus 220 15.09.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Kunnanhallitus 207 02.09.2014 Kunnanhallitus 220 15.09.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 MATTI RINTEEN KUNTALAISALOITE:NYKYMUOTOINEN PERUSOPETUS JA LUKIO SÄILYTETTÄVÄ KUNNASSA/LUKIOKOULUKSEN TULEVAISUUS

Lisätiedot

Kunnan osarahoi+ama työmarkkinatuki v Lähde: Kela, Kelasto

Kunnan osarahoi+ama työmarkkinatuki v Lähde: Kela, Kelasto Kunnan osarahoi+ama työmarkkinatuki v. 2014-2016 Lähde: Kela, Kelasto 2.3.2017 Kun$en mahdollisuus vaiku1aa työmarkkinatuen sakkomaksuihin paranee Vuoden alusta on tullut voimaan lainmuutos, mikä mahdollistaa

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN TOIMINTATILASTOT 2013

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN TOIMINTATILASTOT 2013 SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN TOIMINTATILASTOT 2 (7) Saatavuustavoite Tavoite Riskialueluokka Vähintään hätäensiapuun pystyvä yksikkö Hoitotason yksikkö /Lääkäriyksikkö C D 8 min 15 min 30 min 30

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN TOIMINTATILASTOT 1.1.-31.3.2014

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN TOIMINTATILASTOT 1.1.-31.3.2014 SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUN TOIMINTATILASTOT 1.1.-31.3.2014 Q1 2 (6) Saatavuustavoite Tavoite Riskialueluokka Vähintään hätäensiapuun pystyvä yksikkö Hoitotason yksikkö /Lääkäriyksikkö C D 8 min

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/2017 1 Kokousaika kello 12:00 14.10 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies Asialista: 1 Kokouksen avaus ja edellisen kokouksen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuvat rakenteet Hyvinkään sairaala 40 -vuotta symposium

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuvat rakenteet Hyvinkään sairaala 40 -vuotta symposium Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuvat rakenteet Hyvinkään sairaala 40 -vuotta symposium Mitä Keski-Uudenmaan kunnat tavoittelevat Sote selvityksellään? Erkki Kukkonen Järvenpään kaupunginjohtaja 25.3.2015

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus 25.8.2017 Kesällä 2017 tapahtunutta Perustuslakivaliokunnan lausunto sote-palvelujen valinnanvapauden toteutustapa (yhtiöittäminen) uudelleen valmisteltavaksi kuntien itsehallinnon

Lisätiedot

SOPIMUS VALVONTAELÄINLÄÄKÄRIYHTEISTYÖSTÄ

SOPIMUS VALVONTAELÄINLÄÄKÄRIYHTEISTYÖSTÄ 1/4 SOPIMUS VALVONTAELÄINLÄÄKÄRIYHTEISTYÖSTÄ 1. SOPIJAOSAPUOLET: SIILINJÄRVEN YMPÄRISTÖTERVEYSPALVELUT Y-tunnus: 0172718-0 etunimi.sukunimi@siilinjarvi.fi Yhteyshenkilö: Emilia Savolainen, ympäristöterveysjohtaja

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry

Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä

Lisätiedot

Sosiaalihuollon tutkimus, koulutus ja kehittäminen työseminaari. Tarja Myllärinen 10.4.2014

Sosiaalihuollon tutkimus, koulutus ja kehittäminen työseminaari. Tarja Myllärinen 10.4.2014 Sosiaalihuollon tutkimus, koulutus ja kehittäminen työseminaari Tarja Myllärinen 10.4.2014 Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen viidelle alueelle Valtioneuvoston tiedote 23.3.2014 Alueet rakentuvat

Lisätiedot

JOHTAMINEN JA TUOTANNON ORGANISOINTI Mitä hankkeessa / Keski-Suomessa asiasta ajatellaan, missä aikataulussa tulee edetä

JOHTAMINEN JA TUOTANNON ORGANISOINTI Mitä hankkeessa / Keski-Suomessa asiasta ajatellaan, missä aikataulussa tulee edetä JOHTAMINEN JA TUOTANNON ORGANISOINTI Mitä hankkeessa / Keski-Suomessa asiasta ajatellaan, missä aikataulussa tulee edetä Marja Heikkilä Workshop 6 Peurunka 6.10.2014 2 SOTE-ALUE Järjestämisvastuu Kunnat

Lisätiedot

Pohjois- ja Etelä-Savon kasvihuonekaasupäästölaskenta 2010

Pohjois- ja Etelä-Savon kasvihuonekaasupäästölaskenta 2010 Kuntakoulutus 05.12.2012 Suonenjoki 12.12.2012 Mikkeli Pohjois- ja Etelä-Savon kasvihuonekaasupäästölaskenta 2010 Kimmo Koistinen, Sami Mörsky, Hannu Koponen Pohjois-Savon ELY-keskus etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Lisätiedot

Ikääntyvät työryhmän / I&O kokous 3. Aika klo Pihlaja, Sepänkatu 1, Kuopio

Ikääntyvät työryhmän / I&O kokous 3. Aika klo Pihlaja, Sepänkatu 1, Kuopio Ikääntyvät työryhmän / I&O kokous 3. Aika 16.1.2017 klo 9-11 Paikka Pihlaja, Sepänkatu 1, Kuopio Asiat 1. Avaus: a. Läsnä: Kati Kantanen, Anne Mikkonen, Heli Mattila, Arja Eeva, Mikko Korhonen, Kirsi Hynninen,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3131/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3131/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 190 29.5.2017 6 Asianro 3131/00.00.01.00/2017 Jäsenten valinta ylikunnallisiin luottamustoimiin Päätöshistoria Kaupunginhallitus 29.5.2017 190

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman päivittäminen 31.12.2013 mennessä/lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2015-2018 hyväksyminen

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman päivittäminen 31.12.2013 mennessä/lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2015-2018 hyväksyminen Kunnanhallitus 85 23.03.2015 Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman päivittäminen 31.12.2013 mennessä/lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2015-2018 hyväksyminen Siv.ltk 29 Osastopäällikön ehdotus:

Lisätiedot

1. Tausta... 1. 1.1 Yleistä... 1. 1.2 Pohjois-Savon maakunta ja Pohjois-Savon liitto... 1. 1.3 Palveluseteli Suomessa... 1

1. Tausta... 1. 1.1 Yleistä... 1. 1.2 Pohjois-Savon maakunta ja Pohjois-Savon liitto... 1. 1.3 Palveluseteli Suomessa... 1 0 Sisältö: Tiivistelmä 1. Tausta... 1 1.1 Yleistä... 1 1.2 PohjoisSavon maakunta ja PohjoisSavon liitto... 1 1.3 Palveluseteli Suomessa... 1 2. Palvelusetelien käyttötilanne PohjoisSavossa... 3 2.1

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 9/2010 Kunnanhallitus. Maanantai 3.5.2010 klo 17.00 19.00. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 9/2010 Kunnanhallitus. Maanantai 3.5.2010 klo 17.00 19.00. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 9/2010 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Maanantai 3.5.2010 klo 17.00 19.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

Sote-uudistus. Sote uudistus ja sen toimeenpano. Oulu 5.2.2015. Päivi Sillanaukee kansliapäällikkö STM

Sote-uudistus. Sote uudistus ja sen toimeenpano. Oulu 5.2.2015. Päivi Sillanaukee kansliapäällikkö STM Sote-uudistus Sote uudistus ja sen toimeenpano Oulu Päivi Sillanaukee kansliapäällikkö STM Tässä puheenvuorossa Uudistuksen tavoitteet ja keinot Uusi palvelurakenne Uudistuksen toimeenpano Asukkaat ja

Lisätiedot

Vuosien taloudellinen kehityskaari Kari Janhonen, talousjohtaja

Vuosien taloudellinen kehityskaari Kari Janhonen, talousjohtaja Vuosien 2018-2020 taloudellinen kehityskaari Kari Janhonen, talousjohtaja 26.2.2019 11.3.2019 1 Tilinpäätös 2018 TP 2017 TP2018 TP 2018 / TP 2017 ERO % Palveluiden toimivuus Hoidetut henkilöt 97 582 98

Lisätiedot

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta, huhtikuu 2012

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta, huhtikuu 2012 Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä 2011 Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta, huhtikuu 2012 Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset v. 2011 - vertailua edelliseen vuoteen Lähde: Kyselyt kuntien

Lisätiedot

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä v Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta

Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä v Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä v. 2009 Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta 12.4.2010 Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset v. 2009 - vertailua edelliseen vuoteen Lähde: Kyselyt kuntien

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Kaupunginhallitus 31 29.01.2018 Kaupunginhallitus 48 12.02.2018 Kaupunginhallitus 66 26.02.2018 Kaupunginhallitus 86 12.03.2018 Kaupunginhallitus 103 26.03.2018 Kaupunginhallitus 111 09.04.2018 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Savon ilmasto-ohjelma

Savon ilmasto-ohjelma Savon ilmasto-ohjelma www.ymparisto.fi/savonilmasto-ohjelma Savon ilmasto-ohjelman seminaari Kestävä yhdyskunta 8.5.2012 Projektipäällikkö Sami Mörsky Hankeorganisaatio Neuvottelukunta 8+8 (ESA, POS) Jussi

Lisätiedot

Valtionosuudet v Kaupunginjohtaja Olavi Ruotsalainen, Suonenjoen kaupunki

Valtionosuudet v Kaupunginjohtaja Olavi Ruotsalainen, Suonenjoen kaupunki Valtionosuudet v. 2010-2014 Kaupunginjohtaja Olavi Ruotsalainen, Suonenjoen kaupunki Pohjois-Savon kuntien valtionosuudet yhteensä vuosina 2010-2014 (=peruspalvelujen valtionosuus (ml. valtionosuuden tasaus)

Lisätiedot

Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa

Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa Mitä sote-uudistus tarkoittaa? Hallinto ja toimintatavat muutoksessa Mikä on sote-uudistus? Sote-uudistuksessa koko julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto uudistetaan. Uudistuksen tekevät valtio ja kunnat,

Lisätiedot

Kuntakierros 2019 Kari Janhonen, talousjohtaja

Kuntakierros 2019 Kari Janhonen, talousjohtaja Kuntakierros 2019 Kari Janhonen, talousjohtaja 10.4.2019 1 Tilinpäätös 2018 TP 2017 TP2018 TP 2018 / TP 2017 ERO % Palveluiden toimivuus Hoidetut henkilöt 97 582 98 633 1 051 1,1 % Hoitojaksot 44 039 43

Lisätiedot

Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset Lähde: Kysely kunnilta, huhtikuu 2018

Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset Lähde: Kysely kunnilta, huhtikuu 2018 Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset 2017 Lähde: Kysely kunnilta, huhtikuu 2018 Vuosi 2017 Kuntien toimintakulut laskivat -1,3% (+1,5% v. 2016) Toimintakate parani +0,7% (-1,6% v. 2016) Verotulot kasvoivat

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3131/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3131/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (1) 190 Asianro 3131/00.00.01.00/2017 Jäsenten valinta ylikunnallisiin luottamustoimiin Yleistä Kuntalain (410/2015) 32 :n mukaan toimielinten jäsenet valitaan valtuuston

Lisätiedot

KUNTOSAVOTTA-HANKKEEN RYHMÄTOIMINNOT TALVI -KEVÄT 2010 (MUUTOKSET JA LISÄYKSET MAHDOLLISIA)

KUNTOSAVOTTA-HANKKEEN RYHMÄTOIMINNOT TALVI -KEVÄT 2010 (MUUTOKSET JA LISÄYKSET MAHDOLLISIA) Kuntosavotta-hanke 1/8 5.3.2010 KUNTOSAVOTTA-HANKKEEN RYHMÄTOIMINNOT TALVI -KEVÄT 2010 (MUUTOKSET JA LISÄYKSET MAHDOLLISIA) ILMOITTAUTUMINEN KERRALLA SAMAN PALVELUNTARJOAJAN KAIKKIN KERTOIHIN www.laari.info

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Tulliportinkatu KUOPIO Myös LYNC. Puheenjohtaja avaa kokouksen.

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Tulliportinkatu KUOPIO Myös LYNC. Puheenjohtaja avaa kokouksen. Esityslista 11/2015 1 (5) Pohjois-Savon SOTE-yhteistyöryhmä Aika torstai 1.10.2015 klo 11.30 14.00 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Tulliportinkatu KUOPIO Myös LYNC 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja

Lisätiedot

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 2. kokous

Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 2. kokous ESITYSLISTA 9.11.2016 1(5) Keski-Suomen sote- ja maakuntauudistuksen esivalmistelun johtoryhmän 2. kokous Aika: ma 14.11.2016, klo 13-16 Paikka: Cygnaeustalo, kokoustila Veranta, Cygnaeuksenkatu 1, Jyväskylä

Lisätiedot

Sote-palvelurakenneuudistus tilannekatsaus

Sote-palvelurakenneuudistus tilannekatsaus Sote-palvelurakenneuudistus tilannekatsaus 24.4.2013 Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen tavoitteena on vahvoihin kuntiin perustuva, pääsääntöisesti kaksitasoinen integroitu sosiaali-

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 106

RAUTAVAARAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 106 RAUTAVAARAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 106 16.02.2015 AIKA 16.02.2015 klo 10:00-13:20 PAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 56 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Hallinnoijana Rajupusu Leader ry

Hallinnoijana Rajupusu Leader ry Hallinnoijana Rajupusu Leader ry Suomessa 7 kalatalousryhmää Kalatalousryhmät valittu syksyllä 2008 Suomen ryhmien julkinen rahoitus ohjelmakaudelle on noin 8 400 000 /EKTR, tl 4 Tavoitteena uusi toimintamalli:

Lisätiedot

- palvelutuotanto - yhdyspinnat - hallittu siirto ja prosessin ohjaus (järjestämisen ja tuotannon yhteensovittaminen).

- palvelutuotanto - yhdyspinnat - hallittu siirto ja prosessin ohjaus (järjestämisen ja tuotannon yhteensovittaminen). Väliaikainen valmistelutoimielin 89 19.12.2017 Väliaikainen valmistelutoimielin 5 09.01.2018 Sote-valmistelun organisoituminen LLVate 19.12.2017 89 Väliaikainen valmistelutoimielin on kokouksessaan 24.10.2017

Lisätiedot

Rautavaaran kunnan lausunto Pohjois-Savon liitolle osallistumisesta Maakunnalliseen valinnanvapauspilottihankkeeseen syksy

Rautavaaran kunnan lausunto Pohjois-Savon liitolle osallistumisesta Maakunnalliseen valinnanvapauspilottihankkeeseen syksy Kunnanhallitus 213 26.06.2017 Rautavaaran kunnan lausunto Pohjois-Savon liitolle osallistumisesta Maakunnalliseen valinnanvapauspilottihankkeeseen syksy 2017-31.6.2018 Khall 26.06.2017 213 Pohjois-Savon

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN PÄIHDEHUOLLON KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA JA TULEVAISUUS

ITÄ-SUOMEN PÄIHDEHUOLLON KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA JA TULEVAISUUS 1 MUISTIO Liite kutsuun 1.9.2015 ITÄ-SUOMEN PÄIHDEHUOLLON KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA JA TULEVAISUUS 1. Kuntayhtymän taustaa Itä-Suomen päihdehuollon kuntayhtymä on oikeushenkilönä aloittanut vuonna 1928, jolloin

Lisätiedot

Kuntauudistus sote kuntien tehtävät. Kari Prättälä 2.4.2013

Kuntauudistus sote kuntien tehtävät. Kari Prättälä 2.4.2013 Kuntauudistus sote kuntien tehtävät Kari Prättälä 2.4.2013 Kehysriihi + rakennelaki Kuntarakennelaki annetaan eduskunnalle huhtikuun alussa siten, että laki voi tulla voimaan 1.7.2013 alkaen. Kuntien tulee

Lisätiedot

Pohjois-Savon Aluetyöverkoston tapaaminen 28.5.

Pohjois-Savon Aluetyöverkoston tapaaminen 28.5. Pohjois-Savon Aluetyöverkoston tapaaminen 28.5. Minkälaisessa tilassa verkosto on nyt ja mikä tilanne olisi tulevaisuudessa? 2018 2025 Sijoita aikajanalle 5 tunnistettavaa vaihetta! Pohjois-Savon Vertaistuenkeskus

Lisätiedot

Posote valmistelu / Henkilöstöryhmä

Posote valmistelu / Henkilöstöryhmä Posote valmistelu / Henkilöstöryhmä 1. kokous Pöytäkirja Aika 10.11.2016 klo 12:00 15:00 Paikka Pohjois-Savon liitto / maakuntasali Läsnä Janne Niemeläinen (pj) Terttu Ruotsalainen Nina Holopainen Tuula

Lisätiedot

Kyselytutkimus Itä-Suomen lasten ja nuorten koulumatkaliikkumisesta

Kyselytutkimus Itä-Suomen lasten ja nuorten koulumatkaliikkumisesta Kyselytutkimus Itä-Suomen lasten ja nuorten koulumatkaliikkumisesta Itä-Suomen liikennejärjestelmän tila Juha Heltimo, Strafica Oy 30.11.2017 Koulumatkakyselyn päätulokset Koulumatkojen pituudet ovat kasvaneet

Lisätiedot

HAKA-HUIPPUELÄIMET POHJOIS-SAVOSTA-hanke

HAKA-HUIPPUELÄIMET POHJOIS-SAVOSTA-hanke POHJOISSAVOLAISTA ELÄINAINESTA HUIPULLE! HAKA NOSTAA HAKA-hanke 2000-2005 HAKA-HUIPPUELÄIMET POHJOIS-SAVOSTA-hanke tavoitteena on vahvistaa pohjoissavolaista eläinainesta ja tehdä siitä kansallisesti ja

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 1/2016 1 Kokousaika kello 13:00 15:00 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 4 2 Maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Ministeriöt ovat jättäneet mennessä selvityshenkilö Lauri Tarastille selvityksensä

Ministeriöt ovat jättäneet mennessä selvityshenkilö Lauri Tarastille selvityksensä Maakuntahallitus 8 18.01.2016 Maakuntahallitus 18 22.02.2016 Maakuntahallitus 67 16.05.2016 Maakuntahallitus 83 20.06.2016 Maakuntahallitus 98 22.08.2016 Maakuntauudistuksen valmistelu maakunnassa Maakuntahallitus

Lisätiedot

Iisalmi tilastoina. Aineisto koottu Pohjois-Savon liitossa 24.6.2015

Iisalmi tilastoina. Aineisto koottu Pohjois-Savon liitossa 24.6.2015 Iisalmi tilastoina Aineisto koottu Pohjois-Savon liitossa 24.6.2015 Yleistä Iisalmesta Väkiluku 22 115 henkilöä (31.12.2014) Pinta-ala yhteensä 872,18 km 2, josta maata 762,97 km 2 ja makeaa vettä 109,21

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Tilannekatsaus Maakuntahallitus

Maakuntauudistus. Tilannekatsaus Maakuntahallitus Maakuntauudistus Tilannekatsaus Maakuntahallitus 22.2.2019 Uudistuksen tilanne vakava Pelivara seitinohut, sillä eduskunnan viimeinen istuntopäivä pe 15.3.2019 Perustusvaliokunnan mietintö (tänään?) Reformiministerityöryhmän

Lisätiedot

Kunnanhallituksen jäsenet voivat myös pyytää tilannekatsausta tai selvitystä haluamastaan asiasta.

Kunnanhallituksen jäsenet voivat myös pyytää tilannekatsausta tai selvitystä haluamastaan asiasta. Kunnanhallitus 93 23.03.2015 Kunnanjohtajan ajankohtaiskatsaus ja muut esille tulevat asiat Khall 23.03.2015 93 Kunnanjohtaja Unto Murto antaa kunnanhallitukselle selvityksen olennaisista Rautavaaran kuntaa

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun käytännön toteutus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun käytännön toteutus Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen ja maakuntauudistuksen (soma) esivalmistelun käytännön toteutus 9.12.2016 Soma-esivalmistelun organisaatio (maakuntahallitus 21.11.2016) Neuvottelukunta valmistelutahot,

Lisätiedot

Iisalmen kaupunki Pöytäkirjanote Dno 267/ Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän

Iisalmen kaupunki Pöytäkirjanote Dno 267/ Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän 414 Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportista Kaupunginhallitus 7.10.2013 414 Valmistelijat: hallintojohtaja Esa Laukkanen ja yhteysjohtaja Kaarina

Lisätiedot

PoSoTe Tuotantotyöryhmä. Loppuraportti

PoSoTe Tuotantotyöryhmä. Loppuraportti PoSoTe Tuotantotyöryhmä Loppuraportti Loppuraportti 1 (6) Sisällys 1 Johdanto 2 1.1 Työryhmän tehtävä 4 1.2 Työryhmä 5 2 Ehdotukset ja tulokset 6 3 Huomiot jatkovalmistelusta 6 Loppuraportti 2 (6) Johdanto

Lisätiedot

Katsaus SOTE-valmisteluun. Silja Ässämäki Kehittämisjohtaja, KS SOTE 2020-hankkeen vastuuhenkilö 15.4.2015

Katsaus SOTE-valmisteluun. Silja Ässämäki Kehittämisjohtaja, KS SOTE 2020-hankkeen vastuuhenkilö 15.4.2015 Katsaus SOTE-valmisteluun Silja Ässämäki Kehittämisjohtaja, KS SOTE 2020-hankkeen vastuuhenkilö 15.4.2015 Keski-Suomen sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän valmistelu kuntien yhteistyönä Kuntien päätöksenteko

Lisätiedot

Pohjois-Savo Kuntajohtaja tapaaminen

Pohjois-Savo Kuntajohtaja tapaaminen Pohjois-Savo 2019 Kuntajohtaja tapaaminen 28.2.2017 Maakuntauudistus, esivalmistelun valmisteluryhmä 1.7. saakka Työvaliokunta Ympäristö poliittinen työryhmä, & ohjelma Maakuntavaltuusto ja - hallitus

Lisätiedot

PoSoTellen kohti tulevaisuutta

PoSoTellen kohti tulevaisuutta PoSoTellen kohti tulevaisuutta Sote-uudistuksen alueellisen valmistelun tilannekatsaus Leila Pekkanen PoSoTe hanke Toimitusjohtaja, Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Mitä näkyy peruutuspeilissä? PoSoTe syksy

Lisätiedot

Sote-uudistuksen valmistelun tilanne Lapin maakunnassa. Miten asiakkaan ääni kuuluu ja kädenjälki näkyy valmistelutyössä?

Sote-uudistuksen valmistelun tilanne Lapin maakunnassa. Miten asiakkaan ääni kuuluu ja kädenjälki näkyy valmistelutyössä? Sote-uudistuksen valmistelun tilanne Lapin maakunnassa. Miten asiakkaan ääni kuuluu ja kädenjälki näkyy valmistelutyössä? Maija Valta Lapin Sote-Savotta hanke Lapin Liito Lapin liiton Sote-Savotta -hanke

Lisätiedot

Sote-uudistus Miten Kanta-palvelut tukevat Sotejärjestämislain

Sote-uudistus Miten Kanta-palvelut tukevat Sotejärjestämislain Sote-uudistus Miten Kanta-palvelut tukevat Sotejärjestämislain toimeenpanoa? 14.10.2014 Maritta Korhonen, STM Pekka Järvinen, STM Sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnon kehittämisen yhteistyöseminaari

Lisätiedot

Työsuunnitelma. Lapin sotetuotantoalue. Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti Tapio Kekki

Työsuunnitelma. Lapin sotetuotantoalue. Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti Tapio Kekki Työsuunnitelma Lapin sotetuotantoalue Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän 20.1.2015 linjausten mukaisesti Tapio Kekki Työsuunnitelma Lapin sote-tuotantoalue Keskeiset periaatteet - Sosiaali- terveydenhuollon

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1 Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1 Kokousaika 24.3.2017 kello 13:00-14.23 Kokouspaikka Tuma, Sammonkatu 12,50130 Mikkeli Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Maakuntauudistuksen ajankohtaista

Lisätiedot

MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 1/2016 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta

MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 1/2016 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 1/2016 sivu 1 Kokoustiedot Aika: perjantaina 18.3.2016 klo 13.00 15.00 Paikka: Mikkelin kaupungintalo (Raatihuoneenkatu 8-10), kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Läsnä:

Lisätiedot

ICT rakenteiden ja toiminnan muutoksen mahdollistajana Maritta Korhonen

ICT rakenteiden ja toiminnan muutoksen mahdollistajana Maritta Korhonen ICT rakenteiden ja toiminnan muutoksen mahdollistajana Maritta Korhonen Esityksen rakenne Sote-uudistuksen tavoitteet Sote-ICTn tilanne Kansallisen ja alueellisen tietohallinnon ohjaus ja järjestäminen

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS 1. SOTE-UUDISTUS 2. KESKI-SUOMEN SOTE 2020. Marja Heikkilä Integraatiotyöryhmä 16.9.2015

TILANNEKATSAUS 1. SOTE-UUDISTUS 2. KESKI-SUOMEN SOTE 2020. Marja Heikkilä Integraatiotyöryhmä 16.9.2015 TILANNEKATSAUS 1. SOTE-UUDISTUS 2. KESKI-SUOMEN SOTE 2020 Marja Heikkilä Integraatiotyöryhmä 16.9.2015 Sote-uudistus ja asiakaslähtöiset palvelut Etunimi Sukunimi 9.9.2015 Sote-uudistuksessa ratkaistavia

Lisätiedot

PoSoTe Talous- ja rahoitustyöryhmä. Väliraportti 15.4.2015

PoSoTe Talous- ja rahoitustyöryhmä. Väliraportti 15.4.2015 1 PoSoTe Talous- ja rahoitustyöryhmä Väliraportti 15.4.2015 2 Sisällys 1 Hankkeen tausta... 3 2 Tavoite... 4 3 Työryhmän tehtävät... 4 3.1 Talouspalveluiden järjestäminen... 4 3.2 Kuntien laskutus... 5

Lisätiedot

Uudistuksen alueellisen valmistelun tilannekatsaus

Uudistuksen alueellisen valmistelun tilannekatsaus Uudistuksen alueellisen valmistelun tilannekatsaus Silja Ässämäki Paviljonki, Jyväskylä 7.6.2016 Keski-Suomessa on vahva yhdessä tekemisen meininki 8/2016 Yhtiöt, valinnanvapaus jne.? KASTE-HANKKEEN TAVOITTEET

Lisätiedot