Eduskunnan puhemiehelle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eduskunnan puhemiehelle"

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 326/2002 vp Tukityöllistettävien määrän lisääminen valtion sektorilla Satakunnassa Eduskunnan puhemiehelle Satakunnan työttömyys on jo useita vuosia ollut runsaasti maan keskiarvon yläpuolella. Tähän on olemassa monia syitä, mutta eräs oleellinen tekijä on valtion työpaikkojen vähäisyys maakunnassa. Kaikista palkansaajista Satakunnassa valtion sektorilla työskentelee 4,5 %, mikä on kolmanneksi vähiten maan TE-keskuksista. Koko maassa valtion palveluksessa olevien osuus on keskimäärin 7,1 % kaikista palkansaajista. Valtion työpaikkojen vähäinen lukumäärä on johtanut toisaalta myös siihen, että Satakunnan osuus valtiolle työllistettävien kiintiöstä on koko maan toiseksi alhaisin eli 3,1 %, mikä on keskimäärin 75 henkilötyövuotta. Niinpä valtion sektorille on voitu tukityöllistää työministeriön Satakunnalle antaman kiintiön pohjalta vain 0,44 % työttömistä. Tämä osuus on maan pienin maan keskiarvon ollessa 0,79 %. Satakunnan TE-keskus on omasta puolestaan yrittänyt aktiivisesti vaikuttaa valtiolle työllistettävien kiintiön lisäämiseen. Niinpä TE-keskus on ehdottanut kiintiön nostamista kaksinkertaiseksi eli 150:een, mikä vaatisi lisää työllisyysmäärärahoja noin miljoona euroa (6 miljoonaa markkaa). Satakunnassa olisi hyvät mahdollisuudet tukityöllistämisen lisäämiseen mm. Säkylän ja Niinisalon varuskunnissa. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä tukityöllistettävien määrän lisäämiseksi valtion sektorilla Satakunnassa? Helsingissä 9 päivänä huhtikuuta 2002 Mikko Elo /sd Versio 2.0

2 Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Rouva puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Mikko Elon /sd näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 326/2002 vp: Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä tukityöllistettävien määrän lisäämiseksi valtion sektorilla Satakunnassa? Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa: Paavo Lipposen II hallituksen ohjelmassa todettiin, että rakenteeltaan ongelmallisen työttömyyden helpottamiseksi ja työmarkkinoilta syrjäytymisen estämiseksi turvataan aktiivisen työvoimapolitiikan voimavarat huomioon ottaen työttömyyden määrässä ja rakenteessa tapahtunut kehitys. Työvoimapolitiikan toimenpiteitä kohdennetaan ensisijaisesti pitkäaikaistyöttömiin. Tehdyn linjauksen mukaisesti palkkaperusteisia työllistämistukimäärärahoja on viime vuosina voitu vähentää suotuisan talouden kasvun aikaansaaman työttömyyden ja myös pitkäaikaistyöttömyyden alenemisen vuoksi. Valtion tukityöllistämiseen tarkoitetut määrärahat ovat vähentyneet suhteessa eniten, koska ne ovat kalliita työllistämiseen nähden. Kuluvana vuonna määrärahat ovat kuitenkin säilyneet viime vuoden tasolla. Satakunta on työttömyysongelman suhteen vaikea alue, mutta ei maan vaikeimpia alueita, ja sen suhteellinen työttömyys on verrattuna kaikkiin TE-keskuksiin suunnilleen keskivaiheilla. Seitsemän TE-keskuksen alueella oli vuoden 2002 helmikuun lopussa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta suurempi kuin Satakunnan TE-keskuksen alueella. Koska valtiolle työllistämisen volyymi on haluttu pitää budjetin linjauksen mukaisena, työministeriö on viime vuosina asettanut TE-keskusten työvoimaosastoille sitä koskevan työllistämisen kiintiön. Tästä on sovittu tulostavoiteneuvotteluissa. Alueella kiintiöt on edelleen jaettu työvoimatoimistoille. Valtiolle työllistämisen määrän kiintiö on Satakunnan TE-keskuksessa ollut viime vuonna keskimäärin 75 henkilöä ja kuluvana vuonna se on pysynyt samana, vaikka koko maalle asetettu kiintiö hieman aleni. Satakunta on myös pysynyt tukityöllistäessään kiintiön rajoissa. Kiintiön nostaminen kaksinkertaiseksi ei ole mahdollista, koska määrärahoja ei ole mahdollista nostaa vastaavasti. Mikäli koko maan kiintiön pysyessä samana jollain alueella kiintiötä nostetaan, on vastaavasti joillain toisilla alueilla kiintiötä alennettava. Valtiolle työllistämisen vähentyessä ja erityisesti valtion työllistämispalvelun loppuessa otettiin osittain kompensoivana uutena toimenpiteenä käyttöön yhdistelmätuki, jonka tarkoituksena on työmarkkinatuen aktivoiminen pitkään työttömänä olleen henkilön työllistämisen edistämiseksi. Toimenpiteellä työllistettyjen määrä on voimakkaasti kasvanut viime vuosina. Yhdistelmätuen avulla voidaan työllistää työmarkkinatukea saava 500 päivää työttömänä työnhakijana ollut henkilö. Yhdistelmätuen avulla on pyritty parantamaan varsinkin ns. kolmannella sektorilla toimivien erilaisten yleishyödyllisten yhteisöjen työllistämismahdollisuuksia. Erityisesti kuluvana vuonna on lisätty pyrkimyksiä suunnata yhdistelmätukea entistä enemmän yrityssektorille parempien työllistymistulosten vuoksi. 2

3 Ministerin vastaus KK 326/2002 vp Mikko Elo /sd Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2002 Työministeri Tarja Filatov 3

4 Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte 27 riksdagens arbetsordning anger har Ni, Fru talman, till behöriga medlem av statsrådet översänt följande av riksdagsledamot Mikko Elo /sd undertecknade skriftliga spörsmål SS 326/2002 rd: Vilka åtgärder ämnar regeringen vidta för att öka antalet stödsysselsatta personer inom den statliga sektorn i Satakunta? Som svar på detta spörsmål får jag vördsamt anföra följande: I programmet för Paavo Lipponens II regering konstaterades att det för att underlätta strukturellt problematisk arbetslöshet och hindra utslagning på arbetsmarknaden säkerställs resurser för en aktiv arbetskraftspolitik, med beaktande av den utveckling som inträffat i fråga om arbetslöshetens omfattning och struktur. De arbetskraftspolitiska åtgärderna inriktas främst på långtidsarbetslösa. Enligt en linjedragning som gjorts har man på senare år kunnat minska på anslagen för lönebaserade sysselsättningsstöd på grund av den minskning i arbetslösheten och också långtidsarbetslösheten som den gynnsamma ekonomiska tillväxten har åstadkommit. Anslaget för stödsysselsättning hos staten har beskurits relativt sett mest, eftersom detta är dyrast i förhållande till sysselsättningseffekten. Det här året har anslaget dock förblivit på samma nivå som i fjol. När det gäller arbetslöshetsproblem är Satakunta ett svårt område, men dock inte bland de allra svåraste i landet och dess relativa arbetslöshet motsvarar ungefär genomsnittet för alla TEcentralerna. Inom sju TE-centralers områden var de arbetslösa arbetssökandenas andel av arbetskraften i slutet av februari 2002 större än inom Satakunta TE-centrals område. Eftersom man har velat hålla volymen av sysselsättningen hos staten på den nivå som motsvarar budgetens linjedragning, har arbetsministeriet på senare år fastslagit för TE-centralernas arbetskraftsavdelningar en viss kvot för deras sysselsättning. Om detta har man kommit överens vid resultatmålsförhandlingarna. Kvoterna har vidarefördelats på arbetskraftsbyråerna i området. Kvoten för den volymmässiga sysselsättningen hos staten var inom Satakunta TE-central i fjol i medeltal 75 personer och den har förblivit oförändrad under innevarande år, trots att kvoten för hela landet gick ner en aning. Satakunta har i sin stödsysselsättning också hållit sig inom kvoten. Att öka kvoten till det dubbla är inte möjligt eftersom anslaget inte kan höjas på motsvarande sätt. Om kvoten för hela landet hålls oförändrad och kvoten för något område höjs, måste man minska kvoten för något annat område i motsvarande mån. Då sysselsättningen hos staten minskat och speciellt då statens sysselsättningsservice upphörde, togs som en delvis kompenserande ny åtgärd i bruk sammansatt stöd, som syftar till att aktivera arbetsmarknadsstödet för att främja sysselsättning av långvarigt arbetslösa personer. Antalet personer som sysselsatts genom denna åtgärd har under de senaste åren kraftigt ökat. Med hjälp av sammansatt stöd kan man sysselsätta sådana personer som erhåller arbetsmarknadsstöd och som varit arbetslösa arbetssökande i 500 dagar. Med det sammansatta stödet har man försökt förbättra i synnerhet olika, inom den s.k. tredje sektorn verksamma allmännyttiga organisationers möjligheter att sysselsätta. Särskilt i år 4

5 Ministerns svar KK 326/2002 vp Mikko Elo /sd har man i allt större grad strävat efter att inrikta det sammansatta stödet på företagssektorn på grund av bättre sysselsättningsresultat. Helsingfors den 13 maj 2002 Arbetsminister Tarja Filatov 5

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KK 72/2000 vp - Mikko Elo /sd KIRJALLINEN KYSYMYS 72/2000 vp Satakunnan työttömyystilanne Eduskunnan puhemiehelle Satakunnan työttömyys on noussut julkiseen keskusteluun, koska työttömyys pysyy korkeana

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1254/2001 vp Osa-aikalisän myöntämisen perusteet Eduskunnan puhemiehelle Kun osa-aikalisäjärjestelmä aikoinaan otettiin käyttöön, sen yhtenä perusteena oli lisätä työssä jaksamista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1355/2001 vp Ulkomaaneläkkeiden sairausvakuutusmaksut Eduskunnan puhemiehelle EU:n tuomioistuimen päätös pakottaa Suomen muuttamaan niiden eläkeläisten verotusta, jotka saavat eläkettä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2001 vp Kunnan oikeus ilman perillisiä kuolleen henkilön kiinteistöön Eduskunnan puhemiehelle Perintökaaren mukaan ilman perillisiä kuolleen henkilön omaisuuden perii valtio. Omaisuus

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1178/2001 vp Mölnlycke Health Care Ab:n toiminnan lopettaminen Ilomantsissa Eduskunnan puhemiehelle Mölnlycke Health Care Ab on ilmoittanut lopettavansa Ilomantsin tehtaan tuotannon

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KK 893/2000 vp- Olli Nepponen /kok KIRJALLINEN KYSYMYS 893/2000 vp Äitiyslomalta palaavan työttömän naisen mahdollisuus työllistyä työllisyysvaroin Eduskunnan puhemiehelle Työtön voidaan työllistää työllisyysvaroin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 648/2002 vp Tupakkalain tulkinta Eduskunnan puhemiehelle Ympäristön tupakansavu luokitellaan syöpävaaralliseksi aineeksi. Tämä merkitsee sitä, että erityisen riskialttiita työntekijöitä,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 62/2003 vp Pehmytkudosreuman lääkitys Kela-korvauksen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Pehmytkudosreuman (fibromyalgian) hoitoon käytettävät lääkkeet eivät kuulu Kelan erityiskorvattavien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 133/2009 vp Valtion eläkevastuut Eduskunnan puhemiehelle Edellisen hallituksen aikana arvioitiin, että valtionhallinnosta voitaisiin vähentää vuoteen 2011 mennessä 9 650 työpaikkaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 69/2001 vp Uusi työ -kansalaisjärjestöjen työllisyysprojektin ehdotusten toteuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Samaan aikaan, kun maassamme uudistettiin työttömyysturvaa, kehitettiin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1022/2001 vp Työvoimatoimistojen tukityöllistämistoimet Eduskunnan puhemiehelle Työvoimatoimistoilla on erilaisia toimintamalleja muun muassa siinä, kuinka monta kertaa samaa henkilöä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 845/2006 vp Internetin hankkiminen yhteydenpitoon työvoimaviranomaisten kanssa Eduskunnan puhemiehelle Työttömän työnhakijan piti lähettää työvoimaviranomaiselle kuittaus sähköisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 664/2003 vp Laboratoriolääketieteen ammattiryhmien koulutus- ja työtilanne Eduskunnan puhemiehelle Laboratoriolääketieteen asiantuntijoita, kuten erilaisia laboratoriolääkäreitä, sairaalakemistejä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 391/2001 vp Valtiokonttorin maksamien pienten eläkkeiden maksatuksen järkeistäminen Eduskunnan puhemiehelle Useimpien eläkkeellä olevien ihmisten kokonaiseläke koostuu monien eläkelaitosten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 876/2010 vp Työnantajien Kela-maksun poiston vaikutus työpaikkojen määrään Eduskunnan puhemiehelle Työnantajien Kela-maksu on hallituksen esityksestä poistettu. Hallitus perusteli esityksessään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2001 vp Postinjakelu Kangasalan Kuohenmaalla Eduskunnan puhemiehelle Postin toiminta haja-asutusalueilla on heikentynyt. Postin jakaminen myöhään iltapäivällä ei ole kohtuullista.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 159/2012 vp Aikuisen ADHD-potilaan metyylifenidaattilääkityksen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle ADHD aiheuttaa keskittymishäiriötä, se myös hankaloittaa ja vaikeuttaa ihmiselämän

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KK 45/2000 vp - Esa Lahtela /sd ym. KIRJALLINEN KYSYMYS 45/2000 vp Yli 55-vuotiaiden työttömien aktivointitoimenpiteiden kohdentaminen Eduskunnan puhemiehelle Työhallinto on kuluvan vuoden alusta ottanut

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 820/2013 vp Työosuuskunnassa työskentelevän työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Työosuuskunta on liiketoimintaa harjoittava yritys ja työorganisaatio, joka on perustettu muodostamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1258/2001 vp Kelan asumistuki Eduskunnan puhemiehelle Yleinen vuokrataso on noussut viime vuosien aikana huomattavan korkeaksi. Varsinkin pienten asuntojen neliövuokrat ovat kaupungeissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 987/2009 vp 72 tunnin viisumivapaus venäläisille turisteille Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2008 Venäjältä tehtiin 2,3 miljoonaa matkaa Suomeen. Näistä 67 % eli 1,6 miljoonaa oli päivämatkoja.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 946/2010 vp Adr-ajolupavaatimukset Helsinki-Vantaan lentokentällä Eduskunnan puhemiehelle Autonkuljettajilta vaaditaan adr-ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2010 vp Kuljettajantutkintojen kilpailuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kilpailuttaa kuljettajantutkintojen vastaanottamisen 19 maakunnassa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010

Lisätiedot

POHJANMAA ÖSTERBOTTEN. Työllisyyskatsaus: Marraskuu 2012 Sysselsättningsöversikt: november 2012

POHJANMAA ÖSTERBOTTEN. Työllisyyskatsaus: Marraskuu 2012 Sysselsättningsöversikt: november 2012 POHJANMAA ÖSTERBOTTEN Työllisyyskatsaus: Marraskuu 2012 Sysselsättningsöversikt: november 2012 TYÖLLISYYSKATSAUS Marraskuu 2012 Lisätiedot: Olli Peltola puh +358 50 312 8727 Pohjanmaan työllisyyskatsaus

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 678/2001 vp Ansiosidonnaisen työttömyysturvan parantaminen Eduskunnan puhemiehelle Maan suurin ammattijärjestö SAK ehdotti maanantaina 14.5.2001, että ansiosidonnaiselle työttömyysturvalle

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 680/2009 vp Nuorten akateemisten työttömyyden vähentäminen Eduskunnan puhemiehelle Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömyys on kasvanut keväällä 2009 erityisesti 25 30-vuotiaiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2003 vp Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoito Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta on ilmennyt ongelmia ympäri Suomea. Monet kunnat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2007 vp Alkoholin liikakäyttöön puuttuminen työpaikoilla Eduskunnan puhemiehelle Suomessa saattaa olla Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan jopa 500 000 700 000 alkoholin suurkuluttajaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 118/2004 vp Osa-aikaeläkkeeltä vanhuuseläkkeelle siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Vuoden 2005 alussa voimaan tulevan eläkeuudistuksen myötä vanhuuseläkkeelle voi siirtyä 63 68-vuotiaana.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1291/2001 vp Vapaaehtoisen eläkevakuutuksen eläkeikäraja Eduskunnan puhemiehelle Työmarkkinoiden keskusjärjestöt pääsivät sopimukseen yksityisten alojen työeläkkeiden kehittämisestä.

Lisätiedot

Till riksdagens talman

Till riksdagens talman KK 496/2009 vp Mikaela Nylander /r ym. SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 496/2009 rd Publicering av platsannonser också i svenska dagstidningar Till riksdagens talman Enligt språklagen är en tvåspråkig myndighet skyldig

Lisätiedot

Varhennetulle vanhuuseläkkeelle jäävä henkilö ei ehkä aina saa riittävästi tietoa siitä, minkä suuruiseksi hänen eläkkeensä muodostuu loppuelämäksi.

Varhennetulle vanhuuseläkkeelle jäävä henkilö ei ehkä aina saa riittävästi tietoa siitä, minkä suuruiseksi hänen eläkkeensä muodostuu loppuelämäksi. KK 1370/1998 vp Kirjallinen kysymys 1370 Mikko Kuoppa Iva-r: Varhennetun vanhuuseläkkeen riittävyydestä Eduskunnan Puhemiehelle Varhennettua vanhuuseläkettä on markkinoitu ikääntyneille työntekijöille

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 352/2002 vp Korvattavat MS-lääkkeet Eduskunnan puhemiehelle MS-tautia sairastavan potilaan taudin kuva ja eteneminen on hyvin yksilöllistä. Hyvin useasti tauti etenee aaltomaisesti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 528/2006 vp Talous- ja velkaneuvonnan valtionosuuden kohdentaminen Enon kunnalle Eduskunnan puhemiehelle Valtion talousarviossa on määräraha talous- ja velkaneuvontaan. Lääninhallitusten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 416/2013 vp Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon kelpoisuus sosiaali- ja terveysalalla Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvamma-alan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tarjotaan useissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2008 vp Kelan maksamat matkakorvaukset oman auton käytöstä Eduskunnan puhemiehelle Kela korvaa sairauden ja kuntoutuksen vuoksi tehtyjen matkojen kuluja. Kelan toimistosta voi hakea

Lisätiedot

POHJANMAA ÖSTERBOTTEN. Työllisyyskatsaus: Maaliskuu 2013 Sysselsättningsöversikt: Mars 2013

POHJANMAA ÖSTERBOTTEN. Työllisyyskatsaus: Maaliskuu 2013 Sysselsättningsöversikt: Mars 2013 POHJANMAA ÖSTERBOTTEN Työllisyyskatsaus: Maaliskuu 2013 Sysselsättningsöversikt: Mars 2013 TYÖLLISYYSKATSAUS Maaliskuu 2013 Lisätiedot: Jorma Höykinpuro puh +358 50 312 8568 ja Olli Peltola tfn +358 50

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 759/2004 vp Liikunnanopettajien pätevöityminen terveystiedon opettajiksi Eduskunnan puhemiehelle Uuden lain myötä aikaisemmin valmistuneet liikunnanopettajat eivät ole päteviä opettamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 751/2004 vp Osa-aikalisän nykyistä joustavampi käyttö hoivatyössä Eduskunnan puhemiehelle Osa-aikalisä antaa työntekijälle mahdollisuuden lyhentää työaikaansa määräaikaisesti. Työnantajan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 619/2002 vp EU-direktiivi satamapalvelujen järjestämisestä Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unioni on laatimassa direktiiviä satamapalvelujen järjestämisestä. Tämänkin EU-direktiivin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 55/2003 vp Biologian opetuksen ajanmukaistaminen peruskouluissa Eduskunnan puhemiehelle Kouluissa opetetaan kehitysoppia biologian tunneilla ainoana tieteenä vastauksena kysymykseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1368/2010 vp Perheen yrittäjyyden vaikutus kotona asuvan aikuisen lapsen työmarkkinatukeen Eduskunnan puhemiehelle Nykyisin elämänvaiheiden muutoskohdissa nuoret aikuiset saattavat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1094/2013 vp Eläkeläisten kireä verotus Eduskunnan puhemiehelle Kun henkilö jää eläkkeelle, hänen tulotasonsa puolittuu, kun sitä verrataan henkilön työelämästä saamaan palkkaan. Eläkeläisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 392/2001 vp Indeksitarkistuksen tekeminen velkajärjestelyn elinkustannuksiin Eduskunnan puhemiehelle Yksi merkittävä ongelma velkajärjestelyissä on, ettei velallinen pysty noudattamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 71/2004 vp Ulkomailla työskentelyn vaikutukset kansaneläkkeen viivästymiseen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla työskennelleiden Suomen kansalaisten eläkepäätökset viipyvät usein kuukausikaupalla.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 440/2012 vp Taksiautoilijoiden ajoluvan ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Taksiautoilijat sekä linja- ja kuorma-auton kuljettajat ovat olennainen osa tieliikennettämme, ja heidän kykynsä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 612/2003 vp Käsityöläisten arvonlisävero Eduskunnan puhemiehelle Erilaiset maatilatorit toimivat käsityöläisten ja muiden pienten tavarantoimittajien myyntipaikkoina. Nykyinen arvonlisäverojärjestelmä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 130/2008 vp Työ- ja työkyvyttömyyseläkkeiden maksupäivä Eduskunnan puhemiehelle Työeläkkeen ja työkyvyttömyyseläkkeen maksupäivä on kuukauden ensimmäinen päivä. Tapauksissa, joissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 76/2006 vp Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen suunnitelman laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Kelalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää vajaakuntoisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 953/2001 vp Kemira Oy:n työpaikkojen turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Kemira Oy:n kohdalla ollaan tekemässä omistusjärjestelyjä talouspoliittisen ministerivaliokunnan päätöksellä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1024/2004 vp Omakotitalojen saaminen energiansäästöavustusten piiriin Eduskunnan puhemiehelle Hyväksytyn ilmastostrategian mukaan Suomi sitoutuu vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 264/2013 vp Eduskunnan suullinen kyselytunti radiossa Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan suullisella kyselytunnilla ministerit vastaavat kansanedustajien kysymyksiin. Kyselytunti mahdollistaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2004 vp Asunto-osakeyhtiöiden hallitusten ja osakkeenomistajien ohjeistaminen Eduskunnan puhemiehelle Viime lokakuun alusta voimaan tullut järjestyslaki kumosi kaupunkien omat järjestyssäännöt.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 42/2004 vp Työllistymisen esteiden poistaminen Eduskunnan puhemiehelle Suomalaisen yhteiskunnan suurimpia ongelmia tällä hetkellä on korkea työttömyys. Hallitus on luvannut luoda maahan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1065/2005 vp Kunnan ja valtion työllistämisvelvoitteen tulkinta työvoimapalvelulain mukaan Eduskunnan puhemiehelle Työvoimapalvelulaissa määritellään kunnalle tiettyjä velvoitteita

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 937/2009 vp Lävistyksiä koskeva valvonta ja ohjeistus Eduskunnan puhemiehelle Lävistykset ovat kasvattaneet suosiotaan koristautumisen muotona. Lävistystä tehtäessä vahingoitetaan aina

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 729/2005 vp Työllisyysmäärärahojen riittämättömyys Eduskunnan puhemiehelle Jo kuluvan vuoden budjettia laadittaessa oli selvää, etteivät ehdotetut työllistämismäärärahat vastanneet

Lisätiedot

POHJANMAA ÖSTERBOTTEN. Työllisyyskatsaus: Syyskuu 2012 Sysselsättningsöversikt: september 2012

POHJANMAA ÖSTERBOTTEN. Työllisyyskatsaus: Syyskuu 2012 Sysselsättningsöversikt: september 2012 POHJANMAA ÖSTERBOTTEN Työllisyyskatsaus: Syyskuu 2012 Sysselsättningsöversikt: september 2012 TYÖLLISYYSKATSAUS Syyskuu 2012 Lisätiedot: Jorma Höykinpuro puh +358 50 3128568 ja Olli Peltola puh +358 50

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 276/2003 vp Lasinkeräyksen järjestäminen ja kierrätys Eduskunnan puhemiehelle Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta YTV on ilmoittanut lopettavansa jätelasin keräämisen toimialueellaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2007 vp Kela-korvattavat lääkkeet ja perhekohtainen omavastuu Eduskunnan puhemiehelle Joissakin sairauksissa on se tilanne, ettei Kelan korvauksen piirissä oleva lääke anna sitä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 22/2008 vp Kaivostoiminnan jatkumisen turvaaminen Sodankylässä Eduskunnan puhemiehelle Sodankylän kunta on ollut hitaasti nousemassa 1990-luvun alun syvästä lamasta. Yhtenä merkittävänä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 811/2004 vp Varusteiden hankinta työvoimapoliittisessa koulutuksessa Eduskunnan puhemiehelle Eräs henkilö kirjoittaa huolissaan itsensä ja perheensä tulevaisuudesta. Voidaanko työvoimapoliittiseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 718/2002 vp Työmarkkinatuella harjoittelevan oikeus lomaan Eduskunnan puhemiehelle Työmarkkinatuella työharjoittelussa olevat tekevät työtä viitenä päivänä viikossa neljästä kahdeksaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 501/2002 vp Valtra-traktorituotannon jatkuminen Suolahdessa ja Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Suomalaisia Valtra-traktoreita valmistava Partek-konserni on julkisuudessa olevien tietojen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1027/2010 vp Kehäradan Ruskeasannan aseman rakentaminen Eduskunnan puhemiehelle Kehärataa ollaan rakentamassa Vantaalle siten, että radan on tarkoitus valmistua vuonna 2014. Kehärata

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2004 vp Työntekijöiden työehtojen heikentyminen ISS:ssä Eduskunnan puhemiehelle Pietarsaaressa sijaitsevassa Snellmanin lihanjalostuslaitoksessa hoidettiin tuotantorakennusten siivoustyö

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 875/2001 vp Maatilan luovutusvoiton syntyminen avioeroon liittyvässä osituksessa Eduskunnan puhemiehelle Voimassa olevan lainsäädännön mukaan perinnönjako ja avioeroon liittyvä omaisuuden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 964/2010 vp Oppilaitosten työharjoittelujaksot Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoulut järjestävät monimuotoopetusta, jossa yhdistellään eri opetuskeinoja joustavasti keskenään.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1333/2010 vp Näkövammaisten kirjaston Celian tulevaisuus Eduskunnan puhemiehelle Celia on näkövammaisten kirjasto, joka on tarkoitettu Suomessa kaikille lukemisesteisille kansalaisille.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 250/2006 vp Rintasyöpäseulonnat Eduskunnan puhemiehelle Rintasyöpä on Suomen yleisin naisten syöpämuoto. Vuonna 2003 Suomessa todettiin 3 779 uutta rintasyöpätapausta, ja rintasyöpään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 101/2011 vp TV-kanavien tasapuolinen näkyvyys kaikkialla Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Suomessa television käytöstä peritään televisiolupamaksu, jonka varat käytetään pääasiassa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 641/2001 vp Ammatillisen lisäkoulutuksen opiskelijatyövuosien määrän vahvistaminen Eduskunnan puhemiehelle Ammatillinen lisäkoulutus on ammatillisen osaamisen vahvistamiseen tähtäävää

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1149/2006 vp Lohjan kaupunkia uhkaavat työpaikkamenetykset Eduskunnan puhemiehelle Kuten tunnettua, Elcoteq aikoo sulkea tehtaansa Lohjalla. Samaan aikaan M-real on käynnistänyt yhteistoimintaneuvottelut

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1019/2013 vp Poliisin lupapalveluiden ajanvaraus Eduskunnan puhemiehelle Poliisin lupapalveluita varten pitää jatkossa varata aika Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksella.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 811/2002 vp Opiskelun ja työttömyysturvan yhteensovittaminen Eduskunnan puhemiehelle Opiskeluun ja työttömyysturvan saantiin liittyy tällä hetkellä ongelmia. Esimerkiksi opiskelu tulkitaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 303/2003 vp Lesken perintövero Eduskunnan puhemiehelle Suomen perintöverojärjestelmä saattaa asettaa leskeksi jääneen perijän hyvinkin hankalaan tilanteeseen, vaikka läheisen kuolemassa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 421/2001 vp Kuntien mahdollisuus valita velkaneuvonnan hoito parhaaksi katsomallaan tavalla Eduskunnan puhemiehelle Velkaneuvonnan tulo lakisääteiseksi toiminnaksi on tärkeä ja hyvä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1340/2010 vp Satakunnan rakennemuutoksen aiheuttamien haittojen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Digia Oyj ilmoitti eilen suunnittelevansa Porin toimipisteensä lakkauttamista. Vaikeuksien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 154/2002 vp Työnhakijana olevan opiskelijan oikeus työttömyysturvaan opiskeluvapaalla Eduskunnan puhemiehelle Työttömyyspäivärahaan on oikeus työvoimatoimistoon ilmoittautuneella työtä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 792/2006 vp Viisipäiväinen vuosilomaviikko Eduskunnan puhemiehelle Vuosilomalaki on vanhentunut joiltakin osin. Laissa vanhaa perinnettä on se, että ansaittu vuosiloma-aika kuluu myös

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 59/2012 vp Ulkomailla äänestämisen helpottaminen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla äänestäminen on suomalaisissa vaaleissa äänioikeutetulle yhtä tärkeä oikeus kuin kotimaassakin oleskeleville

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1376/2010 vp Byetta-lääkkeen korvattavuus tyypin 2 diabetesta sairastaville Eduskunnan puhemiehelle Byettä on pistettävä inkretiini, joka on ollut helmikuun alusta rajoitetusti peruskorvattava

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 793/2004 vp Uskonnollinen painostus Eduskunnan puhemiehelle Ajatus lähestyvästä poismenosta saa monet ikäihmiset aikaisempaa kiinnostuneemmiksi uskonasioista. Tämä saattaa ikäihmiset

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 603/2012 vp Naisyrittäjyyden edistäminen Eduskunnan puhemiehelle Naisten osuus suomalaisista yrittäjistä on noin 30 prosenttia. Yrittäjänaisten Keskusliitto ry:n virallinen tavoite

Lisätiedot

POHJANMAA ÖSTERBOTTEN. Työllisyyskatsaus: heinäkuu 2012 Sysselsättningsöversikt: juli 2012

POHJANMAA ÖSTERBOTTEN. Työllisyyskatsaus: heinäkuu 2012 Sysselsättningsöversikt: juli 2012 POHJANMAA ÖSTERBOTTEN Työllisyyskatsaus: heinäkuu 2012 Sysselsättningsöversikt: juli 2012 TYÖLLISYYSKATSAUS heinäkuu 2012 Lisätiedot: Jorma Höykinpuro puh +358 50 3128568 ja Olli Peltola puh +358 50 312

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 959/2006 vp Työharjoittelussa olevan henkilön palkkaus Eduskunnan puhemiehelle Työvoimapoliittisessa koulutuksessa olevalle henkilölle maksetaan 8 euroa ylläpitokorvausta päivältä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 639/2001 vp Suomea opiskelevien venäläisten työluvan saannin helpottaminen Eduskunnan puhemiehelle Suomi on yksi maailman pienistä kielialueista. Kieltämme puhutaan pääkielenä ainoastaan

Lisätiedot

POHJANMAA ÖSTERBOTTEN. Työllisyyskatsaus: Syyskuu 2013 Sysselsättningsöversikt: September 2013

POHJANMAA ÖSTERBOTTEN. Työllisyyskatsaus: Syyskuu 2013 Sysselsättningsöversikt: September 2013 POHJANMAA ÖSTERBOTTEN Työllisyyskatsaus: Syyskuu 2013 Sysselsättningsöversikt: September 2013 TYÖLLISYYSKATSAUS Syyskuu 2013 Lisätiedot: Jorma Höykinpuro puh +358 50 312 8568 ja Olli Peltola tfn +358 50

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 220/2009 vp Perhepäivähoitajien palkkaus Eduskunnan puhemiehelle Perhepäivähoitaja on lapsia omassa kodissaan, ryhmäperhepäivähoidossa tai lapsen kotona hoitava henkilö. Perhepäivähoidossa

Lisätiedot