Eduskunnan puhemiehelle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eduskunnan puhemiehelle"

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 953/2001 vp Kemira Oy:n työpaikkojen turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Kemira Oy:n kohdalla ollaan tekemässä omistusjärjestelyjä talouspoliittisen ministerivaliokunnan päätöksellä. Päätöksen mukaan myydään valtion omistuksessa oleva osakekanta ruotsalaiselle sijoitusyhtiölle Industri Kapitalille. Eduskunta päätti Kemiran kohdalla myyntivaltuuksista 15 %:n vähimmäisrajaan, johon osakkeita voidaan myydä. Nyt kysymyksessä on eduskunnan päätöksestä poikkeava esitys koko osakekannan myymisestä, mikä poikkeaa annetusta valtuutuksesta. Kaupan hinta ei vastaa Kemiran todellista markkina-arvoa, joka on huomattavasti suurempi. Ilmeisesti hinta on määräytynyt Dynean ja Kemiran tämänhetkisen oletetun yhteisen arvon perusteella. Todellinen pörssiarvohan saadaan vasta mahdollisen yhdistymisen jälkeen useamman vuoden kuluttua, kun yhtiö listataan pörssiin. Myynti ehdotetulla hinnalla on lahjoitus ruotsalaisille sijoittajille. On annettu ymmärtää, että kauppaan eivät kuulu maalit ja erikoislannoitteet, jotka eivät kuulu yhtiön ydinliiketoimintaan. Industri Kapitalin mukaan ydinalueiden luettelossa eivät ole mukana Suomessa toimivat Kemira Pigments ja Kemira Fine Chemicals. Työntekijöillä ja heidän etujärjestöillään on suuri huoli työpaikkojen säilymisestä Suomessa ja henkilöstön vaikutusmahdollisuuksista perustettavan uuden yhtiön toimintaan. Huoli työpaikoista on suuri eri puolilla Suomea Kemiran yksiköissä Vantaalla, Harjavallassa, Porissa, Kokkolassa ja Siilinjärvellä. Henkilöstöä näissä tehtaissa on yhteensä Lähes kaikissa yritysfuusioissa haetaan kustannussäästöjä, ja varmaankaan tämä fuusio ei ole poikkeus, jota perustellaan suuremman, kilpailukykyisemmän yhtiön muodostamisella globaaleille markkinoille. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitämme kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mitä hallitus aikoo tehdä turvatakseen Kemiran suomalaisten yksiköiden toiminnan jatkuvuuden ja työpaikkojen säilymisen Suomessa, miten turvataan Suomessa erikoislannoitteiden saatavuus, miten otetaan huomioon hallitusohjelman mukaiset aluepoliittiset tavoitteet, miten varmistetaan henkilöstön vaikutusmahdollisuudet yhtiön hallinnossa ja miten kaupasta esitettyä hintaa saadaan korotetuksi Kemiran todellista arvoa vastaavaksi? Versio 2.0

2 Helsingissä 12 päivänä syyskuuta 2001 Pertti Turtiainen /vas Matti Kangas /vas Mikko Kuoppa /vas Esko-Juhani Tennilä /vas 2

3 Ministerin vastaus KK 953/2001 vp Pertti Turtiainen /vas ym. Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Rouva puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Pertti Turtiaisen /vas ym. näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 953/2001 vp: Mitä hallitus aikoo tehdä turvatakseen Kemiran suomalaisten yksiköiden toiminnan jatkuvuuden ja työpaikkojen säilymisen Suomessa, miten turvataan Suomessa erikoislannoitteiden saatavuus, miten otetaan huomioon hallitusohjelman mukaiset aluepoliittiset tavoitteet, miten varmistetaan henkilöstön vaikutusmahdollisuudet yhtiön hallinnossa ja miten kaupasta esitettyä hintaa saadaan korotetuksi Kemiran todellista arvoa vastaavaksi? Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittaen seuraavaa: Kemira Oyj:n, Dynea Oy:n ja Sydsvenska Kemi AB:n yhdistämisellä on tarkoitus luoda maailmanlaajuinen erikoiskemian suomalainen yritys. Kysymys on suomalaisesta ratkaisusta, jolla pyritään ensisijaisesti vahvistamaan erikoiskemikaaliliiketoiminnan kehitysedellytyksiä, mikä on ollut Kemiran strateginen tavoite. Uuden konsernin liiketoimintoihin kuuluvat myös maalit ja lannoitteet. Uuden yhtiön työntekijämäärä tulee olemaan noin henkilöä, joista noin kolmannes on Suomessa. Järjestely ei vaikuta nykyisen työvoiman määrään ja asemaan Suomessa tai muualla. Uuden konsernin hallitus päättää aikanaan liiketoimintojen suuntaamisesta ja kehittämisestä. Yritysjärjestelyn tavoitteena on liiketoimintaedellytysten ja kannattavuuden parantaminen ja ylläpitäminen. Tätä kautta paranevat uuden yhtiön mahdollisuudet tarjota pitkäaikaisia työpaikkoja myös Suomessa sijaitsevissa tuotantolaitoksissa. Lannoitteiden osalta voidaan todeta, ettei erikoislannoitteiden tai muidenkaan lannoitteiden saatavuuteen liity ongelmia, koska Länsi-Euroopassa on alalla runsaasti tarjontaa. Omistusjärjestely ei millään tavalla vaaranna Suomen huoltovarmuutta. Uuden yhtiön investointipäätökset tehdään liiketaloudellisten kriteerien perusteella. Parantuneet liiketoimintamahdollisuudet voivat edesauttaa myös aluepoliittisten tavoitteiden toteutumista. Vain kannattava toiminta turvaa terveesti ja pitkäjännitteisesti työpaikat ja uusien työpaikkojen syntymisen. Tämä päti myös pörssiyhtiö Kemirassa. Uuden yhtiön hallitukseen tulee myös henkilöstön edustaja. Tällä turvataan henkilöstön vaikutusmahdollisuudet uuden yhtiön hallinnossa ja päätöksenteossa, kuten valtion omistajapolitiikasta tehty valtioneuvoston periaatepäätös edellyttää. Kemiran osakkeen hinta järjestelyssä on 9,10 euroa, mikä on noin 30 % korkeampi kuin Kemiran osakkeen pörssikurssi ennen neuvottelutuloksen julkaisemista ja yli 50 % korkeampi kuin pörssikurssi viimeksi kuluneen 12 kuukauden aikana keskimäärin. Hinnan ja koko järjestelyn voidaan arvioida olevan valtion kannalta taloudellisesti hyvin perustellun. Myös Kemiran hallitus, joka edustaa yhtiön kaikkia omistajia, on todennut hinnan perustelluksi. Osakkeen hintatason arvioinnissa kauppa- ja teollisuusministeriö 3

4 Ministerin vastaus on käyttänyt ulkopuolisena asiantuntijana investointipankki Conventumia. Helsingissä 4 päivänä lokakuuta 2001 Kauppa- ja teollisuusministeri Sinikka Mönkäre 4

5 Ministerns svar KK 953/2001 vp Pertti Turtiainen /vas ym. Till riksdagens talman I det syfte 27 riksdagens arbetsordning anger har Ni, Fru talman, till behöriga medlem av statsrådet översänt följande av riksdagsledamot Pertti Turtiainen /vänst m.fl. undertecknade skriftliga spörsmål SS 953/2001 rd: Vad har regeringen för avsikt att göra för att trygga att verksamheten vid Kemiras finska enheter fortgår och att arbetsplatserna i Finland kan hållas kvar här, hur kommer tillgången till specialgödselmedel i Finland att tryggas, hur beaktas de regionalpolitiska målen enligt regeringsprogrammet, hur säkerställs personalens möjligheter att påverka bolagets förvaltning och hur kan det pris som har angetts för affären höjas så att det motsvarar Kemiras verkliga värde? Som svar på detta spörsmål får jag vördsamt anföra följande: Avsikten med sammanslagningen av Kemira Oyj, Dynea Oy och Sydsvenska Kemi AB är att skapa ett globalt finskt företag med specialkemikalier. Det är fråga om en finsk lösning, genom vilken man i första hand eftersträvar att ge affärsverksamheten specialkemikalier bättre förutsättningar att utvecklas, något som har varit Kemiras strategiska mål. Till den nya koncernens affärsverksamheter hör också målarfärger och gödselmedel. Det nya bolaget kommer att ha ca anställda, av vilka ca en tredjedel i Finland. Arrangemanget inverkar inte på det nuvarande antalet anställda eller deras ställning varken i Finland eller någon annanstans. Den nya koncernens styrelse beslutar i sinom tid hur affärsverksamheterna kommer att inriktas och utvecklas. Målet med företagsarrangemanget är att förbättra och upprätthålla affärsverksamheternas förutsättningar och lönsamhet. Genom detta får det nya bolaget bättre möjligheter att erbjuda arbetsplatser på lång sikt också vid produktionsinrättningarna i Finland. I fråga om gödselmedlen kan det konstateras att med tillgången till specialgödselmedel eller andra gödselmedel inte sammanhänger några problem, eftersom det finns ett stort utbud av dessa i Västeuropa. Ägararrangemanget äventyrar inte på något sätt den finska försörjningsberedskapen. Det nya bolagets investeringsbeslut fattas utgående från affärsekonomiska kriterier. De förbättrade affärsverksamhetsmöjligheterna kan också medverka till att de regionalpolitiska målen nås. Endast en lönsam verksamhet tryggar på ett sunt sätt och på lång sikt de gamla arbetsplatserna och uppkomsten av nya. Detta gällde också i fråga om börsbolaget Kemira. I det nya bolagets styrelse kommer det också att ingå en representant för personalen. Genom detta tryggas personalens möjligheter att påverka förvaltningen av och beslutsfattandet i det nya bolaget, något som förutsätts i statsrådets principbeslut om statens ägarpolitik. Vid arrangemanget är priset på en Kemiraaktie 9,10 euro, vilket är ca 30 % högre än börskursen för Kemiraaktien innan förhandlingsresultatet offentliggjordes och över 50 % högre än börskursen i genomsnitt under de senast förflutna 12 månaderna. Det kan bedömas att priset och hela arrangemanget ur statens synvinkel är mycket 5

6 Ministerns svar motiverat ekonomiskt. Också Kemiras styrelse, som representerar bolagets samtliga ägare, har konstaterat att priset är motiverat. Vid bedömningen av prisnivån på aktien använde handelsoch industriministeriet investeringsbanken Conventum som utomstående sakkunnig. Helsingfors den 4 oktober 2001 Handels- och industriminister Sinikka Mönkäre 6

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 501/2002 vp Valtra-traktorituotannon jatkuminen Suolahdessa ja Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Suomalaisia Valtra-traktoreita valmistava Partek-konserni on julkisuudessa olevien tietojen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1258/2001 vp Kelan asumistuki Eduskunnan puhemiehelle Yleinen vuokrataso on noussut viime vuosien aikana huomattavan korkeaksi. Varsinkin pienten asuntojen neliövuokrat ovat kaupungeissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 62/2003 vp Pehmytkudosreuman lääkitys Kela-korvauksen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Pehmytkudosreuman (fibromyalgian) hoitoon käytettävät lääkkeet eivät kuulu Kelan erityiskorvattavien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1254/2001 vp Osa-aikalisän myöntämisen perusteet Eduskunnan puhemiehelle Kun osa-aikalisäjärjestelmä aikoinaan otettiin käyttöön, sen yhtenä perusteena oli lisätä työssä jaksamista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 946/2010 vp Adr-ajolupavaatimukset Helsinki-Vantaan lentokentällä Eduskunnan puhemiehelle Autonkuljettajilta vaaditaan adr-ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1355/2001 vp Ulkomaaneläkkeiden sairausvakuutusmaksut Eduskunnan puhemiehelle EU:n tuomioistuimen päätös pakottaa Suomen muuttamaan niiden eläkeläisten verotusta, jotka saavat eläkettä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2001 vp Kunnan oikeus ilman perillisiä kuolleen henkilön kiinteistöön Eduskunnan puhemiehelle Perintökaaren mukaan ilman perillisiä kuolleen henkilön omaisuuden perii valtio. Omaisuus

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 664/2003 vp Laboratoriolääketieteen ammattiryhmien koulutus- ja työtilanne Eduskunnan puhemiehelle Laboratoriolääketieteen asiantuntijoita, kuten erilaisia laboratoriolääkäreitä, sairaalakemistejä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 876/2010 vp Työnantajien Kela-maksun poiston vaikutus työpaikkojen määrään Eduskunnan puhemiehelle Työnantajien Kela-maksu on hallituksen esityksestä poistettu. Hallitus perusteli esityksessään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 391/2001 vp Valtiokonttorin maksamien pienten eläkkeiden maksatuksen järkeistäminen Eduskunnan puhemiehelle Useimpien eläkkeellä olevien ihmisten kokonaiseläke koostuu monien eläkelaitosten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2003 vp Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoito Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta on ilmennyt ongelmia ympäri Suomea. Monet kunnat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 648/2002 vp Tupakkalain tulkinta Eduskunnan puhemiehelle Ympäristön tupakansavu luokitellaan syöpävaaralliseksi aineeksi. Tämä merkitsee sitä, että erityisen riskialttiita työntekijöitä,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2004 vp Asunto-osakeyhtiöiden hallitusten ja osakkeenomistajien ohjeistaminen Eduskunnan puhemiehelle Viime lokakuun alusta voimaan tullut järjestyslaki kumosi kaupunkien omat järjestyssäännöt.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 55/2003 vp Biologian opetuksen ajanmukaistaminen peruskouluissa Eduskunnan puhemiehelle Kouluissa opetetaan kehitysoppia biologian tunneilla ainoana tieteenä vastauksena kysymykseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 619/2002 vp EU-direktiivi satamapalvelujen järjestämisestä Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unioni on laatimassa direktiiviä satamapalvelujen järjestämisestä. Tämänkin EU-direktiivin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 77/2011 vp Euroopan vakautusmekanismin sopimusluonnos Eduskunnan puhemiehelle Hallitus on alkukesästä 2011 esittänyt Suomen liittymistä Euroopan vakautusmekanismiin (EVM), ja euroalueeseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2001 vp Postinjakelu Kangasalan Kuohenmaalla Eduskunnan puhemiehelle Postin toiminta haja-asutusalueilla on heikentynyt. Postin jakaminen myöhään iltapäivällä ei ole kohtuullista.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1291/2001 vp Vapaaehtoisen eläkevakuutuksen eläkeikäraja Eduskunnan puhemiehelle Työmarkkinoiden keskusjärjestöt pääsivät sopimukseen yksityisten alojen työeläkkeiden kehittämisestä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 612/2003 vp Käsityöläisten arvonlisävero Eduskunnan puhemiehelle Erilaiset maatilatorit toimivat käsityöläisten ja muiden pienten tavarantoimittajien myyntipaikkoina. Nykyinen arvonlisäverojärjestelmä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 101/2011 vp TV-kanavien tasapuolinen näkyvyys kaikkialla Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Suomessa television käytöstä peritään televisiolupamaksu, jonka varat käytetään pääasiassa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 159/2012 vp Aikuisen ADHD-potilaan metyylifenidaattilääkityksen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle ADHD aiheuttaa keskittymishäiriötä, se myös hankaloittaa ja vaikeuttaa ihmiselämän

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2007 vp Alkoholin liikakäyttöön puuttuminen työpaikoilla Eduskunnan puhemiehelle Suomessa saattaa olla Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan jopa 500 000 700 000 alkoholin suurkuluttajaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2010 vp Kuljettajantutkintojen kilpailuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kilpailuttaa kuljettajantutkintojen vastaanottamisen 19 maakunnassa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 874/2010 vp Poliisikoiratoiminnan keskittäminen Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella Eduskunnan puhemiehelle Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella on valmisteilla muutos, jossa poliisikoiratoiminta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 416/2013 vp Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon kelpoisuus sosiaali- ja terveysalalla Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvamma-alan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tarjotaan useissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 528/2006 vp Talous- ja velkaneuvonnan valtionosuuden kohdentaminen Enon kunnalle Eduskunnan puhemiehelle Valtion talousarviossa on määräraha talous- ja velkaneuvontaan. Lääninhallitusten

Lisätiedot

Varhennetulle vanhuuseläkkeelle jäävä henkilö ei ehkä aina saa riittävästi tietoa siitä, minkä suuruiseksi hänen eläkkeensä muodostuu loppuelämäksi.

Varhennetulle vanhuuseläkkeelle jäävä henkilö ei ehkä aina saa riittävästi tietoa siitä, minkä suuruiseksi hänen eläkkeensä muodostuu loppuelämäksi. KK 1370/1998 vp Kirjallinen kysymys 1370 Mikko Kuoppa Iva-r: Varhennetun vanhuuseläkkeen riittävyydestä Eduskunnan Puhemiehelle Varhennettua vanhuuseläkettä on markkinoitu ikääntyneille työntekijöille

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 130/2008 vp Työ- ja työkyvyttömyyseläkkeiden maksupäivä Eduskunnan puhemiehelle Työeläkkeen ja työkyvyttömyyseläkkeen maksupäivä on kuukauden ensimmäinen päivä. Tapauksissa, joissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 276/2003 vp Lasinkeräyksen järjestäminen ja kierrätys Eduskunnan puhemiehelle Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta YTV on ilmoittanut lopettavansa jätelasin keräämisen toimialueellaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2007 vp Kela-korvattavat lääkkeet ja perhekohtainen omavastuu Eduskunnan puhemiehelle Joissakin sairauksissa on se tilanne, ettei Kelan korvauksen piirissä oleva lääke anna sitä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 264/2013 vp Eduskunnan suullinen kyselytunti radiossa Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan suullisella kyselytunnilla ministerit vastaavat kansanedustajien kysymyksiin. Kyselytunti mahdollistaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1019/2013 vp Poliisin lupapalveluiden ajanvaraus Eduskunnan puhemiehelle Poliisin lupapalveluita varten pitää jatkossa varata aika Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksella.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 133/2009 vp Valtion eläkevastuut Eduskunnan puhemiehelle Edellisen hallituksen aikana arvioitiin, että valtionhallinnosta voitaisiin vähentää vuoteen 2011 mennessä 9 650 työpaikkaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 329/2009 vp Kasvirohdosvalmisteiden myyntikanavan määrittely lääkelaissa Eduskunnan puhemiehelle Luontaistuotealan keskusliitto ry ja Fytonomit ry ovat luovuttaneet 16.4.2009 ministeri

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 400/2004 vp Kurun metsäoppilaitoksen opetusmetsien riittävyys Eduskunnan puhemiehelle Kurun metsäoppilaitoksella on tällä hetkellä käyttöoikeus noin 1 200 metsähehtaariin valtion tai

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1395/2001 vp Yhdistysten asema valmismatkalaissa Eduskunnan puhemiehelle Nykyisin voimassa oleva valmismatkalaki on vuodelta 1994. Lain säätämisen taustalla olivat kuluttajansuojan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 937/2009 vp Lävistyksiä koskeva valvonta ja ohjeistus Eduskunnan puhemiehelle Lävistykset ovat kasvattaneet suosiotaan koristautumisen muotona. Lävistystä tehtäessä vahingoitetaan aina

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 303/2003 vp Lesken perintövero Eduskunnan puhemiehelle Suomen perintöverojärjestelmä saattaa asettaa leskeksi jääneen perijän hyvinkin hankalaan tilanteeseen, vaikka läheisen kuolemassa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2008 vp Kelan maksamat matkakorvaukset oman auton käytöstä Eduskunnan puhemiehelle Kela korvaa sairauden ja kuntoutuksen vuoksi tehtyjen matkojen kuluja. Kelan toimistosta voi hakea

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 95/2006 vp Saamenkieliset ylioppilaskirjoitukset Eduskunnan puhemiehelle Saamen kielen aseman parantamiseksi Suomessa tuli vuonna 1992 voimaan kielilaki. Vuonna 2004 tuli voimaan saamen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 440/2012 vp Taksiautoilijoiden ajoluvan ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Taksiautoilijat sekä linja- ja kuorma-auton kuljettajat ovat olennainen osa tieliikennettämme, ja heidän kykynsä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 71/2004 vp Ulkomailla työskentelyn vaikutukset kansaneläkkeen viivästymiseen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla työskennelleiden Suomen kansalaisten eläkepäätökset viipyvät usein kuukausikaupalla.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 590/2013 vp Poliisimiesten sivutyöluvat ja poliisijohdon palkkataso Eduskunnan puhemiehelle Lähes peräkkäisinä päivinä uutisoitiin ensin poliisimiesten sivutöistä ja niiden laillisuudesta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 352/2002 vp Korvattavat MS-lääkkeet Eduskunnan puhemiehelle MS-tautia sairastavan potilaan taudin kuva ja eteneminen on hyvin yksilöllistä. Hyvin useasti tauti etenee aaltomaisesti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 820/2013 vp Työosuuskunnassa työskentelevän työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Työosuuskunta on liiketoimintaa harjoittava yritys ja työorganisaatio, joka on perustettu muodostamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 59/2012 vp Ulkomailla äänestämisen helpottaminen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla äänestäminen on suomalaisissa vaaleissa äänioikeutetulle yhtä tärkeä oikeus kuin kotimaassakin oleskeleville

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2004 vp Työntekijöiden työehtojen heikentyminen ISS:ssä Eduskunnan puhemiehelle Pietarsaaressa sijaitsevassa Snellmanin lihanjalostuslaitoksessa hoidettiin tuotantorakennusten siivoustyö

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1027/2010 vp Kehäradan Ruskeasannan aseman rakentaminen Eduskunnan puhemiehelle Kehärataa ollaan rakentamassa Vantaalle siten, että radan on tarkoitus valmistua vuonna 2014. Kehärata

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 964/2010 vp Oppilaitosten työharjoittelujaksot Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoulut järjestävät monimuotoopetusta, jossa yhdistellään eri opetuskeinoja joustavasti keskenään.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 759/2004 vp Liikunnanopettajien pätevöityminen terveystiedon opettajiksi Eduskunnan puhemiehelle Uuden lain myötä aikaisemmin valmistuneet liikunnanopettajat eivät ole päteviä opettamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 875/2001 vp Maatilan luovutusvoiton syntyminen avioeroon liittyvässä osituksessa Eduskunnan puhemiehelle Voimassa olevan lainsäädännön mukaan perinnönjako ja avioeroon liittyvä omaisuuden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 30/2005 vp Digitaalisiin televisiolähetyksiin siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Analogiset tv-lähetykset loppuvat nykytiedon mukaan 31.8.2007. Kuitenkin useimmat ihmiset ovat ostaneet

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 399/2007 vp Kansainvälisen adoption rajoitukset Eduskunnan puhemiehelle Lapseksiottamisesta annettua lakia (153/1985) muutettiin vuonna 1996, jotta Suomessa voitiin saattaa voimaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 76/2006 vp Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen suunnitelman laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Kelalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää vajaakuntoisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1333/2010 vp Näkövammaisten kirjaston Celian tulevaisuus Eduskunnan puhemiehelle Celia on näkövammaisten kirjasto, joka on tarkoitettu Suomessa kaikille lukemisesteisille kansalaisille.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 845/2006 vp Internetin hankkiminen yhteydenpitoon työvoimaviranomaisten kanssa Eduskunnan puhemiehelle Työttömän työnhakijan piti lähettää työvoimaviranomaiselle kuittaus sähköisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 393/2010 vp Kansaneläkelaitoksen puhelinyhteyden ruuhkaisuuden vähentäminen Eduskunnan puhemiehelle Kansaneläkelaitoksen asiakas yritti hoitaa puhelimitse asiaansa Kansaneläkelaitoksella,

Lisätiedot

Till riksdagens talman

Till riksdagens talman KK 496/2009 vp Mikaela Nylander /r ym. SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 496/2009 rd Publicering av platsannonser också i svenska dagstidningar Till riksdagens talman Enligt språklagen är en tvåspråkig myndighet skyldig

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1094/2013 vp Eläkeläisten kireä verotus Eduskunnan puhemiehelle Kun henkilö jää eläkkeelle, hänen tulotasonsa puolittuu, kun sitä verrataan henkilön työelämästä saamaan palkkaan. Eläkeläisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 219/2013 vp Rakennuslain muuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Hallituksella on suunnitteilla rakennuslain muutos, jossa mm. rakentamisen suunnittelua, rakennustyön johtoa ja rakentamisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 79/2001 vp Kardiologien lisääminen maassamme Eduskunnan puhemiehelle Kardiologian erikoislääkärien määrä Suomessa on asukaslukuun suhteutettuna pienempi kuin missään muussa Euroopan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 793/2004 vp Uskonnollinen painostus Eduskunnan puhemiehelle Ajatus lähestyvästä poismenosta saa monet ikäihmiset aikaisempaa kiinnostuneemmiksi uskonasioista. Tämä saattaa ikäihmiset

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1024/2004 vp Omakotitalojen saaminen energiansäästöavustusten piiriin Eduskunnan puhemiehelle Hyväksytyn ilmastostrategian mukaan Suomi sitoutuu vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 136/2011 vp Takuueläkkeen mukaisen vähimmäiseläkkeen turvaaminen varhennettua eläkettä saaville Eduskunnan puhemiehelle Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä oleva takuueläkelain muutos

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 622/2013 vp Suomalaisen sukututkimuksen asema EU:n tietosuoja-asetuksessa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on esittänyt uutta asetusta henkilötietojen käsittelyyn. Uudella

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 220/2009 vp Perhepäivähoitajien palkkaus Eduskunnan puhemiehelle Perhepäivähoitaja on lapsia omassa kodissaan, ryhmäperhepäivähoidossa tai lapsen kotona hoitava henkilö. Perhepäivähoidossa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 22/2008 vp Kaivostoiminnan jatkumisen turvaaminen Sodankylässä Eduskunnan puhemiehelle Sodankylän kunta on ollut hitaasti nousemassa 1990-luvun alun syvästä lamasta. Yhtenä merkittävänä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 350/2007 vp Oikeus sairauspäivärahaan tai eläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Kontiolahtelainen Kauko Riikonen koki melkoisen yllätyksen, kun hän 1.6.2004 nilkkavammasta alkaneen sairausloman

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 576/2008 vp Jättiputken hävittäminen luonnosta Eduskunnan puhemiehelle Etelä-Suomeen on levinnyt iholle palovammoja muistuttavat, kivuliaat rakkulat jättäviä jättiputkia. Arvion mukaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1059/2005 vp Raskaana olevien päihteidenkäyttäjien pakkohoito Eduskunnan puhemiehelle Suomi on saanut kyseenalaisen kunnian sijoittua maailman kymmenen kärkimaan joukkoon alkoholin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 990/2012 vp Ruotsinkieliset tv-ohjelmat Lapissa Eduskunnan puhemiehelle Lapissa on herättänyt laajaa hämmästystä se, että maakunnassa Yleisradion ruotsinkielinen kanava YLE Fem lähettää

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 856/2001 vp Sosiaalityöntekijöiden työuupumus ja heikentyneet työolot Eduskunnan puhemiehelle Sosiaalityöntekijöiden työuupumus on kasvaneen työmäärän ja työolojen huononemisen myötä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 151/2001 vp Kelan maksama lomakustannuskorvaus yrityksille äitiys-, isyys- ja vanhempainrahakaudelta Eduskunnan puhemiehelle Äitiysrahakausi on 105 päivää, ja oikeus äitiysrahaan alkaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2009 vp Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen aravan rajoituksista vapautuminen Eduskunnan puhemiehelle Hiljattain julkisuudessa kerrottiin Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 751/2004 vp Osa-aikalisän nykyistä joustavampi käyttö hoivatyössä Eduskunnan puhemiehelle Osa-aikalisä antaa työntekijälle mahdollisuuden lyhentää työaikaansa määräaikaisesti. Työnantajan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1193/2010 vp Reumahoidon alueellinen turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Reumasairaala lakkautettiin viime keväänä. Reumasairaalaa ei katsottu tarpeelliseksi pelastaa, koska hyvää hoitoa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 552/2010 vp kohtuullista- Liikennerikkomusrangaistusten minen Eduskunnan puhemiehelle Tieliikennelaissa säädetään, että vuoden aikana kolme tai kahden vuoden aikana neljä sakkoa saaneelle

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 337/2008 vp Ylimääräisen opintotuen myöhästyneestä takaisinmaksusta perittävän koron alentaminen Eduskunnan puhemiehelle Opiskelijat maksavat ylimääräisiä opintotukiaan takaisin vuosi

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 910/2012 vp Tarkkaavaisuushäiriöstä kärsivän lääkehoito Eduskunnan puhemiehelle Psykostimulanttien käyttö tarkkaavaisuushäiriön hoidossa on viime vuosina yleistynyt. Esimerkiksi YK:n

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 198/2008 vp Ensihoidon tietojärjestelmän laajennushanke Eduskunnan puhemiehelle Helsingin alueella on otettu valtioneuvoston periaatepäätöksen (siirtyminen sähköiseen potilaskertomukseen)

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1058/2004 vp Ulkomailla asuvien henkilöiden Suomesta saatavien tulojen verotus Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on viime vuoden lopulla tehdyn päätöksen perusteella kehottanut

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1097/2010 vp Rovaniemen pääpostin säilyttäminen nykyisessä paikassa Eduskunnan puhemiehelle Itella on Rovaniemellä yhdistämässä linja-autoaseman vieressä toimivan pääpostin kauppakeskus

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1364/2001 vp Norjassa työssä käyvien verotus Eduskunnan puhemiehelle Pohjoismaisen verosopimuksen perusteella verotetaan niitä suomalaisia, jotka työskentelevät Norjassa mutta asuvat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1275/2001 vp Puutavara-ajoneuvojen kuormaus Eduskunnan puhemiehelle Varsin usein näkee puutavara-ajoneuvoja kuormattavan yleisen tien varressa tai linja-autopysäkeillä. Harvinaista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 447/2010 vp Au pair -ilmoitusten välittämisen jatkaminen työministeriön MOL-palvelussa Eduskunnan puhemiehelle Työministeriön www.mol.fi on työ- ja elinkeinoministeriön ylläpitämä verkkopalvelu,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 346/2002 vp Kirjanpitoa ja isännöintiä aloittavan yrittäjän ammattitaito ja toiminnan valvonta Eduskunnan puhemiehelle Suomessa voi tällä hetkellä perustaa kirjanpitoa ja isännöintiä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 804/2012 vp Alkoholin myynti-ikärajoista Eduskunnan puhemiehelle Nuorten päihteiden käyttö ja humalahakuinen juominen toimivat usein nuorten syrjäytymisen ja mielenterveysongelmien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1101/2001 vp Poliisin voimavarojen lisääminen Keravalla Eduskunnan puhemiehelle Poliisin turvallisuusbarometrin mukaan keravalaisista naisista 19 % ei uskalla käydä kaupungin keskustassa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 482/2012 vp Leskeneläkkeen 50 vuoden ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Leskeneläkettä koskevat säännökset edellyttävät leskeltä 50 vuoden ikää tietyissä tilanteissa. Kansaneläkelain mukaan

Lisätiedot