TOIMEENTULOTUEN MYÖNTÄMISOHJEET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMEENTULOTUEN MYÖNTÄMISOHJEET 1.1.2014"

Transkriptio

1 TOIMEENTULOTUEN MYÖNTÄMISOHJEET Perusturvalautakunta Pöytäkirjan liite 115

2 Sivu 2 / 8 TOIMEENTULOTUEN MYÖNTÄMISOHJEET Toimeentulotuki rakentuu perustoimeentulotuesta, täydentävästä toimeentulotuesta ja ehkäisevästä toimeentulotuesta. Valtio osallistuu perustoimeentulotuen kustannuksiin puolella. 1. M E N O T 1.1. Perustoimeentulotuki (TOTUL 7 ) Perustoimeentulotuki koostuu valtioneuvoston vahvistamasta perusosasta, ja muista perusmenoista Perusosa (TOTUL 7 a ) Perusosalla katettaviin menoihin kuuluvat ravintomenot, vaatemenot, vähäiset terveydenhuoltomenot sekä henkilökohtaisesta ja kodin puhtaudesta, paikallis-liikenteen käytöstä, sanomalehtien tilauksesta, televisioluvasta, puhelimen käytöstä ja harrastus- ja virkistystoiminnasta aiheutuvat menot sekä henkilön ja perheen jokapäiväiseen toimeentuloon kuuluvat menot. Lisäksi perusosaan sisältyy seitsemän prosenttia tarpeellisen suuruisesta asumistukilain (408/1975) 6 :ssä tarkoitettujen asumismenojen määrästä. Perusosan suuruus 2014 (TOTUL 9 ) Tuen saaja /kk /pv Yksin asuva 480,20 16,01 - alennettu (-20 %) 384,16 12,81 - alennettu (-40 %) 288,12 9,60 Yksinhuoltaja - alennettu (-20%) - alennettu (-40 %) 528,22 422,58 316,93 17,61 14,09 10,56 Muu 18 vuotta täyttänyt (avio- ja avopuolisot, kumpikin) 408,17 13,61 - alennettu (-20 %) 326,54 10,88 - alennettu (-40 %) 244,90 8,16 Vanhempansa tai vanhempiensa luona 350,55 11,69 asuva 18 vuotta täyttänyt henkilö - alennettu (-20 %) 280,44 9,35 - alennettu (-40 %) 210,33 7, vuotias lapsi 1. lapsi 336,14 11,20 2. lapsi 312,13 10,40 3. jne. lapsi 288,12 9,60 Alle 10-vuotias lapsi 1. lapsi 302,53 10,08 2. lapsi 278,52 9,28 3. jne. lapsi 254,51 8,48

3 Sivu 3 / Alennettu perusosa (TOTUL 10 ) Jos henkilön toimeentulotuen tarve aiheutuu siitä, että hän on ilman perusteltua syytä kieltäytynyt yksilöidysti ja todistetusti tarjotusta työstä, työvoimapoliittisesta toimenpiteestä tai kuntouttavasta työtoiminasta annetun lain mukaisista toimenpiteistä, perusosan suuruutta voidaan alentaa hänen osaltaan enintään 20 %. Jos henkilö on toistuvasti menetellyt edellä mainitulla tavalla, perusosaa voidaan alentaa 40 %. Perusosan alentamisen yhteydessä laaditaan mikäli mahdollista tuen hakijan ja työvoimaviranomaisen kanssa suunnitelma asiakkaan itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi Muut perusmenot 7 b - asumistukilain 6 :ssä tarkoitetut asumismenot - taloussähkö, kotivakuutus (ei huvila-, henkilö- tai auton vakuutuksia) - vähäistä suuremmat terveydenhuoltomenot (ei käsikauppalääkkeitä) Ohjeet Muina perusmenoina otetaan huomioon: 1) ASUMISMENOT Kohtuullisina asumiskustannuksina hyväksytään perheen koon mukaan enintään seuraavat kustannukset: /kk 1 henkilö henkilöä henkilöä henkilöä henkilöä henkilöä 700 Suuremmilla perheillä summaa korotetaan 50 /henkilö/kk. Sähkölaskusta hyväksytään taloussähköä enintään 50 /kk yhdeltä henkilöltä, 75 /kk kahdelta henkilöltä ja 100 /kk kolmelta henkilöltä. Suuremmille ruokakunnille hyväksytään taloussähköä enintään 150 /kk. Lämmityssähkö sisältyy enimmäisasumiskuluihin. Vesilaskun tasauslaskua laskettaessa voidaan lasku jakaa sitä koskevien kuukausien määrällä (esim. 12 kk) ja katsoa, sopiiko kuukausittainen määrä enimmäisasumiskuluihin. Enimmäisasumiskuluihin sopiva määrä voidaan maksaa toimeentulotukena jälkikäteen. Em. kohtuullisiin asumismenoihin sisältyvät kaikki asumistukilain

4 Sivu 4 / 8 6 :n mukaiset menot, kuten vuokra, yhtiövastike, lämmityskulut, vesi, asuntolainan korot, kiinteistövero ja puhtaanapitomenot (nuohous, auraus, jäte). TERVEYDENHUOLTOMENOT Ilman lääkärin määräystä syntyneet terveydenhuoltomenot sisältyvät perusosaan (13,70 ). Terveydenhuoltomenot otetaan huomioon siltä osin kuin niitä ei korvata sairausvakuutuslain nojalla. Potenssilääkkeitä ei hyväksytä normilaskelmaan. Tupakanvieroitus- ja laihdutuslääkkeiden ottamista normiin harkitaan vain terveydellisistä syistä ja lääkärin määräyksestä. Jos lääkkeiden väärinkäyttöä epäillään tai asiakkaalla on suuri määrä lääkkeitä käytössään, ohjataan asiakas lääkityksen tarkistamiseen. Sairauskulut otetaan huomioon julkisen terveydenhuollon kulujen mukaisina. Julkisen hammashoidon kustannukset hyväksytään menoina. Yksityisen hammashoidon kulut huomioidaan enintään julkisen hammashoidon kulujen mukaisina. Suuren hammashoidon ja silmälasien hankinnan kustannuksista vaaditaan ennakkoon kustannusarvio. Silmälasien hankintakustannus otetaan huomioon toimeentulotuessa kolmen vuoden välein. Linssit hyväksytään pinnoittamattoman halvimman vaihtoehdon mukaisesti. Silmälasien kustannuksia hyväksytään enintään 200. Vahvuuksien ollessa -6 dioptria tai +4 dioptria tai suurempi voidaan kustannuksia hyväksyä enintään 300. Yli 10 päivää kestäneen sairaalahoidon ajalta vähennetään ateriamenojen osuus perusosasta 49 % Täydentävä toimeentulotuki (TOTUL 7 c ) Täydentävää toimeentulotukea myönnettäessä otetaan tarpeellisen suuruisena huomioon seuraavat menot: - muut kuin 7 b :ssä tarkoitetut asumismenot - henkilön ja perheen erityisistä tarpeista ja olosuhteista aiheutuvat, toimeentulon turvaamiseksi tai itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi tarpeelliseksi harkitut menot Ohjeet 1) LASTEN PÄIVÄHOITOMENOT Mikäli perhe on pitkäaikaisen toimeentulotuen tarpeessa, päivähoitomaksu alennetaan tai jätetään perimättä asiakasmaksulain 11 :n nojalla. 2) HARKINNANVARAISET ASUMISMENOT

5 Sivu 5 / 8 - yhden kuukauden takuuvuokra kertaluontoisena, terveydellisten syiden, häädön ym. välttämättömän syyn vuoksi voidaan harkita toistuvasti, muuttokustannukset eräpäiväperiaatteella edullisimman vaihtoehdon mukaan - sauna, pesutupamaksut, tieyksikkömaksut ja muut välttämättömäksi harkitut asumismenot 3) ERITYISISTÄ TARPEISTA TAI OLOSUHTEISTA JOHTUVAT MENOT - lapsen tapaamisoikeudesta aiheutuvat menot Matkakulut jaetaan pääsääntöisesti vanhempien kesken puoliksi. - opinnoista aiheutuvat menot, matkat edullisimman vaihtoehdon mukaan - romaaninaisen hameeseen maksusitoumus, noin 2:n vuoden välein - hautauskulut (halvimman arkun hinta n. 490, srk:n lasku, kuljetus) - palveluasumisen ylläpito- ja asiakasmaksun alentaminen on ensisijaista toimeentulotukeen nähden - palveluasumisen ateriakulut sisältyvät perusosaan - kotisairaanhoidon kulut huomioidaan terveydenhoitomenoina - muut kotihoidon kulut (siivous, puhtaus, asiointi ym.) otetaan huomioon täydentävän toimeentulotuen menoina - edunvalvonnasta aiheutuvat kulut huomioidaan täydentävänä toimeentulotukena Hautauskulut otetaan huomioon pääsääntöisesti perunkirjoituksen jälkeen. Haettaessa täydentävää toimeentulotukea kyseisiin erityismenoihin on neuvoteltava ennen hankinnan suorittamista ja esitettävä pyydettäessä kustannusarvio Ehkäisevä toimeentulotuki (TOTUL 13 ) Ehkäisevän toimeentulotuen tarkoituksena on edistää henkilön ja perheen sosiaalista turvallisuutta ja omatoimista suoriutumista sekä ehkäistä syrjäytymistä ja pitkäaikaista riippuvuutta toimeentulotuesta. Ohje Tukea voidaan myöntää työllistymistä tai kouluttautumista tukeviin toimenpiteisiin. Tukea myönnetään myös pitkään jatkuneessa heikossa taloudellisessa tilanteessa olevien perheiden, erityisesti lapsiperheiden, odottamattomiin tarpeellisiin menoihin. - mm. lastenhoitotarvikkeet, -vaunut, rattaat, pyykinpesukone Asiakkaita ohjataan hankkimaan kalusteita, lastenhoitotarvikkeita ja vaatteita ym. myös käytettyinä. Ehkäisevä toimeentulotuki on harkinnanvaraista, eikä siihen ole subjektiivista oikeutta. Tuki myönnetään yleensä kertaluonteisena.

6 Sivu 6 / Toimintaraha ja matkakorvaus (TOTUL 10 a ) Kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain mukaiseen kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvalle toimeentulotuen saajalle suoritetaan toimintaraha/osallistumispäivältä. Kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvalle maksetaan matkakorvausta halvimman matkustustavan mukaisesti. Oman auton käytön mukaan kilometrikorvaus enintään 0,20 /km. 2. T U L O T (TOTUL 11 ) Tuloina otetaan huomioon henkilön ja perheenjäsenten käytettävissä olevat tulot. Tuloina ei kuitenkaan oteta huomioon: 1) vähäisiksi katsottavia avustuksia ja ansiotuloja 2) alle 18-vuotiaan lapsen säännöllisiä tuloja siltä osin kuin ne ylittävät hänen osaltaan huomioon otettavat menot 3) tuloja siltä osin kuin ne vastaavat työmatkamenoja halvimman matkustustavan mukaan (14 snt/ km) tai muita työssäkäynnistä aiheutuvia menoja 4) äitiysavustusta, eläkkeensaajien hoitotukea, vammaistukea ja lapsen hoitotukea 5) työttömyysturvalaissa tarkoitettua ylläpitokorvausta, työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa tarkoitettua ylläpitokorvausta yms. 6) lain 8 :ssä tarkoitettuja etuuksia. Etuoikeutettua tuloa koskevan hallituksen esityksen 119/2007 mukaan henkilön ja perheen ansiotuloista jätetään huomioimatta vähintään 20 %, kuitenkin enintään 150 /kk, tai valtioneuvoston päätöksen mukaisena. Ohjeet Asevelvolliset Asevelvollisuuslain mukaan palvelustaan suorittavalla asevelvollisella on oikeus maksuttomaan majoitukseen, muonitukseen, terveydenhuoltoon ja muuhun ylläpitoon valtion kustannuksella. Siviilipalvelusta suorittavalla on vastaavat etuudet. Sotilasavustuslain mukaan asevelvollisen omaiselle maksetaan sotilasavustus ja asevelvolliselle itselleen asumisavustus ja opintolainojen korot. Toimeentulotukea heille myönnetään vain erityistapauksissa.

7 Sivu 7 / 8 Elatusvelvollisuus Jokaisella on velvollisuus kykyjensä mukaan pitää huolta itsestään ja omasta elatuksestaan sekä puolisonsa ja alaikäisten lastensa elatuksesta. Lapsen oikeus saada elatusta vanhemmiltaan päättyy, kun hän täyttää 18 vuotta. Vanhemmat vastaavat kuitenkin lapsen koulutuksesta aiheutuvista kustannuksista myös sen jälkeen, mikäli se harkitaan kohtuulliseksi. Vanhemman velvollisuutta osallistua täysi-ikäisen lapsensa koulutuksesta aiheutuneisiin kustannuksiin tarkastellaan opiskelijan ja vanhempien kokonaistilanteen kannalta, jolloin otetaan huomioon vanhempien tosiasiallinen maksukyky, lapsen ikä ja itsenäinen elämä suhteessa vanhempiin. Opiskelijat Opiskelijan ensisijainen toimeentulotukijärjestelmä on opintotukilain mukainen opintotuki, joka koostuu opintorahasta, asumislisästä ja valtion takauksesta opintolainaan. Jos opiskelija ei esim. luottohäiriöistä johtuen saa opintolainaa, voidaan tilapäisesti myöntää toimeentulotukea muun rahoituksen järjestämiseksi. Ulosotto Jos toimeentulotuen tarve arvioidaan pitkäaikaiseksi, ohjataan asiakasta selvittämään ulosottoviranomaisen kanssa, voidaanko ulosmitattavaa osuutta alentaa tai voidaanko myöntää ns. vapaakuukausia. Tuloina huomioidaan ulosoton jälkeen käteen jäävä nettotulo. Mikäli asiakas suorittaa perinnässä olevan laskun vapaaehtoisesti, laskua ei vähennetä nettotulosta. Velkajärjestely Velkajärjestely katsotaan hakijan ensisijaiseksi toimeentulon turvaamismuodoksi, sillä yksityishenkilön velkajärjestelyssä oleva maksaa välttämättömät menonsa omista tuloistaan. Tarvittaessa hakija ohjataan neuvottelemaan maksuohjelman muuttamisesta.

8 Sivu 8 / 8 Yrittäjät Selvästi kannattamatonta yritystoimintaa ei tueta toimeentulotuella. Yrittäjää ohjataan lakkauttamaan kannattamaton yrityksensä 5 kuukauden kuluessa. Mikäli yrittäjä saa yrityksestään vähintään työttömyysturvan peruspäivärahaa vastaavan tulon, toimeentulotukea voidaan myöntää. 3. V A R A T (TOTUL 12 ) Varoina otetaan huomioon henkilön ja perheenjäsenten toimeentulotukea myönnettäessä käytettävissä olevat varat. Varoina ei kuitenkaan oteta huomioon 1) henkilön tai perheen käytössä olevaa vakinaista asuntoa, mikäli se vastaa perheen välttämätöntä asumistarvetta eikä tarpeellista asuinirtaimistoa 2) tarpeellisia työ- ja opiskeluvälineitä 3) alle 18-vuotiaan lapsen varoja siltä osin kuin ne ylittävät hänen osaltaan lain 7 :n nojalla huomioon otettavat menot 4) muita varoja, joiden katsotaan olevan tarpeen jatkuvan toimeentulon turvaamiseksi. Ohjeet - Käytettävissä olevat varat, kuten säästöt, arvopaperit ja muu helposti realisoitavissa oleva varallisuus otetaan huomioon. - Metsäomaisuus Jos toimeentulotuen tarpeen arvioidaan pitkittyvän, edellytetään asiantuntijan arvioita ja metsän myyntiä. - Maatila Jos tilalla on tuotannollista toimintaa, menetellään kuten muiden yrittäjien kohdalla. Jos tila on tuottamaton, edellytetään se realisoitavaksi toimeentulotuen tarpeen pitkittyessä.

JOUTSAN KUNTA Liite n:o 1, perusturvalautakunta 29.9.2010 63

JOUTSAN KUNTA Liite n:o 1, perusturvalautakunta 29.9.2010 63 1(7) JOUTSAN KUNTA Liite n:o 1, perusturvalautakunta 29.9.2010 63 Perusturvalautakunta TOIMEENTULOTUEN MYÖNTÄMISOHJEET 1.1.2006 voimaan tulleen muutoksen jälkeen toimeentulotuki rakentuu perustoimeentulotuesta,

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUEN MYÖNTÄMISOHJEET Perusturvalautakunta Pöytäkirjan liite

TOIMEENTULOTUEN MYÖNTÄMISOHJEET Perusturvalautakunta Pöytäkirjan liite TOIMEENTULOTUEN MYÖNTÄMISOHJEET 1.1.2016 Perusturvalautakunta 16.12.2015 Pöytäkirjan liite Sivu 2 / 13 SISÄLLYSLUETTELO TOIMEENTULOTUEN MYÖNTÄMISOHJEET... 3 1. TOIMEENTULOTUKI... 3 1.1 Kuka saa toimeentulotukea?...

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUEN MYÖNTÄ- MISOHJEET

TOIMEENTULOTUEN MYÖNTÄ- MISOHJEET TOIMEENTULOTUEN MYÖNTÄ- MISOHJEET 1.1.2017 Perusturvalautakunta 20.12.2017 Pöytäkirjan liite Sivu 2 / 10 SISÄLLYSLUETTELO TOIMEENTULOTUEN MYÖNTÄMISOHJEET... 3 1. TOIMEENTULOTUKI... 3 1.1 Perustoimeentulotuki...

Lisätiedot

Toimeentulotuen tarkoitus

Toimeentulotuen tarkoitus Toimeentulotuen tarkoitus Toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon kuuluva viimesijainen taloudellinen tuki, jonka tarkoituksena on turvata henkilön ja perheen toimeentulo ja edistää itsenäistä selviytymistä.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi TOIMEENTULOTUKIOPAS

Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi TOIMEENTULOTUKIOPAS Haapaveden kaupunki Haapaveden Siikalatvan sosiaalityö Tähtelänku 1, PL 40 86600 HAAPAVESI Sosiaali- terveyspiiri Helmi TOIMEENTULOTUKIOPAS TOIMEENTULOTUKIOPAS Mitä on toimeentulotuki? Miten selvitetään

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUKIOPAS 2014 - Tietoa toimeentulotuesta

TOIMEENTULOTUKIOPAS 2014 - Tietoa toimeentulotuesta TOIMEENTULOTUKIOPAS 2014 - Tietoa toimeentulotuesta Toimeentulotuki on toimeentulotukilain (1412/1997) nojalla myönnettävä viimesijainen taloudellinen tuki. Toimeentulotuki on tarkoitettu tilapäiseksi

Lisätiedot

SEUDULLISET OHJEET TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISEEN

SEUDULLISET OHJEET TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISEEN 1 SEUDULLISET OHJEET TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISEEN Hirvensalmi, Kangasniemi. Mikkeli, Mäntyharju, Pertunmaa, Puumala, Ristiina, Suomenniemi 10.11.2011 2 Toimeentulotukea myönnettäessä noudatetaan: Laki

Lisätiedot

Uudet perusosan määrät 1.1.2015 alkaen. Toimeentulotuki

Uudet perusosan määrät 1.1.2015 alkaen. Toimeentulotuki Uudet perusosan määrät 1.1.2015 alkaen Toimeentulotuki Toimeentulotuen hakeminen ja myöntäminen Toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon kuuluva viimesijainen taloudellinen tuki, jonka tarkoituksena on turvata

Lisätiedot

Toimeentulotukiopas 2015 Tietoa toimeentulotuesta

Toimeentulotukiopas 2015 Tietoa toimeentulotuesta 1 Toimeentulotukiopas 2015 Tietoa toimeentulotuesta Toimeentulotuki on toimeentulotukilain (1412/1997) nojalla myönnettävä viimesijainen taloudellinen tuki. Toimeentulotuki on tarkoitettu tilapäiseksi

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi TOIMEENTULOTUKIOPAS

Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi TOIMEENTULOTUKIOPAS Haapaveden kaupunki Haapaveden ja Siikalatvan sosiaalityö Tähtelänkuja 1, PL 40 86600 HAAPAVESI Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi TOIMEENTULOTUKIOPAS TOIMEENTULOTUKIOPAS Mitä on toimeentulotuki? Miten selvitetään

Lisätiedot

PELKOSENNIEMI SOSIAALITOIMISTO Sodankyläntie 1 A 98500 PELKOSENNIEMI

PELKOSENNIEMI SOSIAALITOIMISTO Sodankyläntie 1 A 98500 PELKOSENNIEMI PELKOSENNIEMI SOSIAALITOIMISTO Sodankyläntie 1 A 98500 PELKOSENNIEMI Hakemus ajalle TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS Hakemus saapunut/jätetty / 1 Osoite Sukunimi ja etunimet Avio / avopuolison suku ja etunimet Kotona

Lisätiedot

Perusturvakeskus Liuhtarintie 10 62100 Lapua Hakemus saapunut..20

Perusturvakeskus Liuhtarintie 10 62100 Lapua Hakemus saapunut..20 LAPUAN KAUPUNKI TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS Perusturvakeskus Liuhtarintie 10 62100 Lapua Hakemus saapunut..20 Vakuutan, että antamani tiedot ovat totuudenmukaiset ja sitoudun ilmoittamaan toimeentulotukipäätöksen

Lisätiedot

UTSJOEN KUNTA Sosiaali- ja terveystoimisto TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS

UTSJOEN KUNTA Sosiaali- ja terveystoimisto TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS UTSJOEN KUNTA Sosiaali- ja terveystoimisto TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS PL 41, 99981 UTSJOKI Hakemuksen nro: Hakemus saapunut/jätetty / 2014 TOIMEENTULOTUKEA HAETAAN AJALLE Henkilötiedot Hakijasta ja hänen perheenjäsenestä

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUKI JYVÄSKYLÄSSÄ. Copyright Jyväskylän kaupunki

TOIMEENTULOTUKI JYVÄSKYLÄSSÄ. Copyright Jyväskylän kaupunki TOIMEENTULOTUKI JYVÄSKYLÄSSÄ Copyright Jyväskylän kaupunki MITÄ TOIMEENTULOTUKI ON Toimeentulotuki muodostuu perustoimeentulotuesta, täydentävästä ja ehkäisevästä toimeentulotuesta. Toimeentulotuki on

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS JA VIRANHALTIJAN PÄÄTÖS (TOTUL 1412/97)

TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS JA VIRANHALTIJAN PÄÄTÖS (TOTUL 1412/97) Toimielin / toimintayksikkö TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS JA VIRANHALTIJAN PÄÄTÖS (TOTUL 1412/97) Päivämäärä Pykälä Viranomainen täyttää tummennetut kohdat Hakijan nimi ja osoite TÄYTTÖOHJEITA KÄÄNTÖPUOLELLA

Lisätiedot

Pyhännän kunnan TOIMEENTULOTUKIOPAS. Pyhännän perusturva 1/2015

Pyhännän kunnan TOIMEENTULOTUKIOPAS. Pyhännän perusturva 1/2015 Pyhännän kunnan TOIMEENTULOTUKIOPAS Pyhännän perusturva 1/2015 Päivitetty 30.12.2014 TOIMEENTULOTUKIOPAS Mitä on toimeentulotuki? Miten selvitetään oikeus toimeentulotukeen? Miten sitä haetaan? Yksityiskohtaisempaa

Lisätiedot

Toimeentulotuki. Perusturvapalvelut

Toimeentulotuki. Perusturvapalvelut Toimeentulotuki Perusturvapalvelut Toimeentulotuen hakeminen ja myöntäminen Toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon kuuluva viimesijainen taloudellinen tuki, jonka tarkoituksena on turvata hakijan ja hänen

Lisätiedot

Pyhännän kunnan TOIMEENTULOTUKIOPAS. Pyhännän perusturva 1/2012

Pyhännän kunnan TOIMEENTULOTUKIOPAS. Pyhännän perusturva 1/2012 Pyhännän kunnan TOIMEENTULOTUKIOPAS Pyhännän perusturva 1/2012 Päivitetty 7.12.2011 TOIMEENTULOTUKIOPAS Mitä on toimeentulotuki? Miten selvitetään oikeus toimeentulotukeen? Miten sitä haetaan? Yksityiskohtaisempaa

Lisätiedot

Sukunimi Etunimet Henkilötunnus. Lähiosoite Postinumero- ja postitoimipaikka Asuinkunta

Sukunimi Etunimet Henkilötunnus. Lähiosoite Postinumero- ja postitoimipaikka Asuinkunta Hakemus saapunut / 201 Hakemus ajalle Hakijan henkilötiedot Sukunimi Etunimet Henkilötunnus Lähiosoite Postinumero- ja postitoimipaikka Asuinkunta Puhelin Sähköpostiosoite Ammatti ja koulutus Työnantaja

Lisätiedot

Multian Sosiaalilautakunta Liite: 7/5/2012 26.9.2012 71

Multian Sosiaalilautakunta Liite: 7/5/2012 26.9.2012 71 1 Multian Sosiaalilautakunta Liite: 7/5/2012 26.9.2012 71 Toimeentulotukiopas 2 Mitä toimeentulotuki on? Toimeentulotuki on kunnan sosiaalitoimen myöntämä rahallinen etuus. Se on tarkoitettu viimesijaiseksi

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT LISÄOHJEET HUITTISTEN KAUPUNGISSA

TOIMEENTULOTUEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT LISÄOHJEET HUITTISTEN KAUPUNGISSA TOIMEENTULOTUEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT LISÄOHJEET HUITTISTEN KAUPUNGISSA 1. OIKEUS TOIMEENTULOTUKEEN JA TOIMEENTULOTUEN HAKEMISMENETTELY Toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon kuuluva viimesijainen taloudellinen

Lisätiedot

KOKKOLAN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN PALVELUKESKUS

KOKKOLAN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN PALVELUKESKUS KOKKOLAN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN PALVELUKESKUS kunnan myöntämä rahallinen tuki viimesijainen etuus perustuu toimeentulotukilain säännöksiin tarkoitettu tilanteisiin, joissa hakijan tai hänen perheensä

Lisätiedot

Toimeentulotuen soveltamisohje 1.5.2014 alkaen

Toimeentulotuen soveltamisohje 1.5.2014 alkaen NAANTALIN KAUPUNKI Toimeentulotuen soveltamisohje 1.5.2014 alkaen Sote-ltk 24.4.2014 NAANTALIN KAUPUNKI TOIMEENTULOTUEN 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Säännökset 2 1.1 Oikeus toimeentulotukeen ja toimeentulotuen

Lisätiedot

Kohtuulliset asumismenot määräytyvät henkilöluvun mukaan sisältäen lämmityskustannukset ja vesimaksut. Vesimaksu enintään 28,07 euroa/asukas/kk.

Kohtuulliset asumismenot määräytyvät henkilöluvun mukaan sisältäen lämmityskustannukset ja vesimaksut. Vesimaksu enintään 28,07 euroa/asukas/kk. 1 TOIMEENTULOTUEN MYÖNTÄMISEN OHJEELLISET PERUSTEET 1.4.2014 alkaen 1. PERUSTOIMEENTULOTUKEA KOSKEVAT SOVELTAMISOHJEET: 1.1. Asumismenot: Toimeentulotuessa asumismenojen huomioimisen tarkoituksena on viime

Lisätiedot

Laki. EV 233/1997 vp- HE 217/1997 vp

Laki. EV 233/1997 vp- HE 217/1997 vp EV 233/1997 vp- HE 217/1997 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi toimeentulotuesta sekä laiksi sosiaalihuoltolain ja -asetuksen eräiden säännösten kumoamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen

Lisätiedot

Infotilaisuus maahanmuuttajille. Toimeentulotuki Sampola

Infotilaisuus maahanmuuttajille. Toimeentulotuki Sampola Infotilaisuus maahanmuuttajille Toimeentulotuki 22.2.2017 Sampola Mistä toimeentulotukea voi hakea? KELA KUNTA Perustoimeentulotuki 1.1.2017 alkaen Täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki Toimeentulotuki

Lisätiedot

Laki toimeentulotuesta 30.12.1997/1412

Laki toimeentulotuesta 30.12.1997/1412 Laki toimeentulotuesta 30.12.1997/1412 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset 1 Toimeentulotuen tarkoitus Toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon kuuluva viimesijainen taloudellinen

Lisätiedot

Siviilisääty 1. naimaton 2. naimisissa 3. asumuserossa 4. leski 5. eronnut 6. avoliitossa

Siviilisääty 1. naimaton 2. naimisissa 3. asumuserossa 4. leski 5. eronnut 6. avoliitossa MÄNTSÄLÄN KUNTA Perusturvapalvelukeskus Heikinkuja 4, 04600 MÄNTSÄLÄ Puh. 019-689 01/vaihde TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS Saapunut /20 Henkilö tiedot Hakija Henkilötunnus Osoite Puhelin Siviilisääty 1. naimaton

Lisätiedot

Toimeentulotuen tarkoituksesta säädetään toimeentulotukilain 1 :ssä seuraavasti:

Toimeentulotuen tarkoituksesta säädetään toimeentulotukilain 1 :ssä seuraavasti: Toimeentulotukea koskevat soveltamisohjeet 1.5.2014 alkaen TOIMEENTULOTUEN TARKOITUS Toimeentulotuen tarkoituksesta säädetään toimeentulotukilain 1 :ssä seuraavasti: Toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2013 1 (5) 470 V Ryj / Valtuutettu Outi Alanko-Kahiluodon aloite pienituloisimpien maksuttomasta joukkoliikennekortista päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

SOVELTAMISOHJEET ALENNETTAESSA ASIAKASMAKSUJA - SÄÄNNÖLLISEN PALVELUN KUUKAUSIMAKSUA - TILAPÄISEN KOTIHOIDON MAKSUA - TUKIPALVELUMAKSUJA

SOVELTAMISOHJEET ALENNETTAESSA ASIAKASMAKSUJA - SÄÄNNÖLLISEN PALVELUN KUUKAUSIMAKSUA - TILAPÄISEN KOTIHOIDON MAKSUA - TUKIPALVELUMAKSUJA Kyh 15.9.2009 80 Kyh liite 3 Kyh 24.1.2012 3 Kyh liite 1 SOVELTAMISOHJEET ALENNETTAESSA ASIAKASMAKSUJA - SÄÄNNÖLLISEN PALVELUN KUUKAUSIMAKSUA - TILAPÄISEN KOTIHOIDON MAKSUA - TUKIPALVELUMAKSUJA 1 Yhtymähallitus

Lisätiedot

Matkakorvauksen tarkoituksena on tukea henkilön osallistumista kuntouttavaan työtoimintaan. (2.3.2001/191)

Matkakorvauksen tarkoituksena on tukea henkilön osallistumista kuntouttavaan työtoimintaan. (2.3.2001/191) 1 of 13 27/05/2011 12:42 Finlex» Lainsäädäntö» Ajantasainen lainsäädäntö» 1997» 30.12.1997/1412 30.12.1997/1412 Seurattu SDK 479/2011 saakka. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Laki toimeentulotuesta

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS Ensimmäinen hakemus

TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS Ensimmäinen hakemus 1/5 TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS Ensimmäinen hakemus Saapumispäivämäärä / 20 Pyydämme täyttämään hakemuksen kaikilta osin ja allekirjoittamaan sen. Hakemukseen tulee liittää kaikki tarvittavat tositteet ja tiedot,

Lisätiedot

HE 124/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi toimeentulotuesta annetun lain 9 :n muuttamisesta

HE 124/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi toimeentulotuesta annetun lain 9 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi toimeentulotuesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi toimeentulotuesta annettua lakia korottamalla

Lisätiedot

Tohmajärven perusturvalautakunta 18.12.2007 135. Kiteen sosiaalilautakunta 19.12.2007 214

Tohmajärven perusturvalautakunta 18.12.2007 135. Kiteen sosiaalilautakunta 19.12.2007 214 TOIMEENTULOTUKI Kesälahti Kitee Tohmajärvi Helli (ehdotus) Helli (ehdotus) Tohmajärven sos.työn henkilökunnan ehdotus Tuen myöntämisen perusteet vahvistettu Kesälahden sosiaalilautakunta 19.2.2008 33 Kiteen

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUKIKÄYTÄNTÖJÄ LAPINLAHDEN KUNNASSA 2011

TOIMEENTULOTUKIKÄYTÄNTÖJÄ LAPINLAHDEN KUNNASSA 2011 TOIMEENTULOTUKIKÄYTÄNTÖJÄ LAPINLAHDEN KUNNASSA 2011 TERVEYDENHOITOMENOT Toimeentulotuessa huomioidaan pääsääntöisesti julkisen terveydenhuollon palvelut. Terveyskeskuksen fysioterapia huomioidaan terveydenhoitomenoksi.

Lisätiedot

SOVELTAMISOHJEET ALENNETTAESSA ASIAKASMAKSUJA SÄÄNNÖLLISEN PALVELUN KUUKAUSIMAKSUA TILAPÄISEN KOTIHOIDON MAKSUA TUKIPALVELUMAKSUJA

SOVELTAMISOHJEET ALENNETTAESSA ASIAKASMAKSUJA SÄÄNNÖLLISEN PALVELUN KUUKAUSIMAKSUA TILAPÄISEN KOTIHOIDON MAKSUA TUKIPALVELUMAKSUJA SOVELTAMISOHJEET ALENNETTAESSA ASIAKASMAKSUJA SÄÄNNÖLLISEN PALVELUN KUUKAUSIMAKSUA TILAPÄISEN KOTIHOIDON MAKSUA TUKIPALVELUMAKSUJA 2 YLEISTÄ Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain

Lisätiedot

PIETARSAAREN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO TOIMEENTULOTUEN YHTEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET VUONNA 2013

PIETARSAAREN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO TOIMEENTULOTUEN YHTEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET VUONNA 2013 PIETARSAAREN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO TOIMEENTULOTUEN YHTEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET VUONNA 2013 PERUSTOIMEENTULOTUKI 2, 6, 7A, 7B Toimeentulotukea hakevalla saa olla tilillään yhden kuukauden elinkustannuksia

Lisätiedot

SOVELTAMISOHJEET ALENNETTAESSA ASIAKASMAKSUJA SÄÄNNÖLLISEN PALVELUN KUUKAUSIMAKSUA TILAPÄISEN KOTIHOIDON MAKSUA TUKIPALVELUMAKSUJA

SOVELTAMISOHJEET ALENNETTAESSA ASIAKASMAKSUJA SÄÄNNÖLLISEN PALVELUN KUUKAUSIMAKSUA TILAPÄISEN KOTIHOIDON MAKSUA TUKIPALVELUMAKSUJA 27.3.2013 SOVELTAMISOHJEET ALENNETTAESSA ASIAKASMAKSUJA SÄÄNNÖLLISEN PALVELUN KUUKAUSIMAKSUA TILAPÄISEN KOTIHOIDON MAKSUA TUKIPALVELUMAKSUJA 2 YLEISTÄ Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun

Lisätiedot

VANTAA. Toimeentulotuki

VANTAA. Toimeentulotuki VANTAA Toimeentulotuki Oletko oikeutettu toimeentulotukeen? Toimeentulotuki on viimesijainen taloudellinen etuus, jonka tarkoituksena on turvata välttämätön toimeentulo silloin, kun henkilö ei voi saada

Lisätiedot

ASIAKASOHJE 2011 TOIMEENTULOTUKI

ASIAKASOHJE 2011 TOIMEENTULOTUKI TOIMEENTULOTUKI MITÄ SE ON? Toimeentulotuki on muuta toimentuloturvaa täydentävää viimesijaista yksilö- ja perhekohtaista taloudellista tukea. Sen tarkoituksena on turvata henkilön ja perheen ihmisarvoisen

Lisätiedot

Toimeentulotuen soveltamisohje

Toimeentulotuen soveltamisohje Toimeentulotuen soveltamisohje 23.4.2014 Sisällys 1. SÄÄNNÖKSET... 3 2. OIKEUS TOIMEENTULOTUKEEN JA HAKEMISMENETTELY... 4 2.1 Tuen hakeminen... 4 2.2 Hakemuksen käsittely... 4 2.3 Eräät eritystilanteet...

Lisätiedot

Opiskelu ja asevelvollisuus numeroina 2012

Opiskelu ja asevelvollisuus numeroina 2012 Opiskelu ja asevelvollisuus numeroina 2012 Voit hakea opiskelijan tukia verkossa www.kela.fi/asiointi Lisätietoja palvelunumeroista ma pe klo 8 18 Opiskelijan tuet 020 692 209 Asevelvollisen tuet 020 692

Lisätiedot

Toimeentulotuen hakeminen ja sen myöntäminen (päivitetty 2015)

Toimeentulotuen hakeminen ja sen myöntäminen (päivitetty 2015) Toimeentulotuen hakeminen ja sen myöntäminen (päivitetty 2015) Toimeentulotuki on lakisääteinen, viimesijainen etuus, jonka tarkoituksena on turvata välttämätön toimeentulo. Jokaisella on ensisijainen

Lisätiedot

Yhtymähallitus liite 122 TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET

Yhtymähallitus liite 122 TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET Yhtymähallitus 14.12.2016 liite 122 TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET TOIMEENTULOTUEN YLEISET PERUSTEET, VOIMASSA 1.1.2017 Sisällysluettelo 1. TOIMEENTULOTUEN YLEISET PERUSTEET... 3 2. TÄYDENTÄVÄN TOIMEENTULOTUEN

Lisätiedot

Toimeentulotuki Rovaniemellä 2017

Toimeentulotuki Rovaniemellä 2017 Toimeentulotuki Rovaniemellä 2017 - Toimintatapoja aikuissosiaalityössä uudistettu siirrytty kahteen tehtäväalueeseen: 1. Aikuisten palveluohjaus ja kiireellinen sosiaalityö ( uudet ja satunnaiset toimeentulotuen

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET

TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET TOIVAKAN KUNTA Perusturvalautakunta 2.6.2015 TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET 1.7.2015 alkaen 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO 2 2 TOIMEENTULOTUEN TARKOITUS JA HAKEMISMENETTELY 3 3 TOIMEENTULOTUEN RAKENNE

Lisätiedot

Toimeentulotuen soveltamisohjeet Kärsämäen kunnassa1.1.2016 alkaen

Toimeentulotuen soveltamisohjeet Kärsämäen kunnassa1.1.2016 alkaen KÄRSÄMÄEN KUNTA Kärsämäen kunta Toimeentulotuen soveltamisohjeet Kärsämäen kunnassa1.1.2016 alkaen 1 Sisällysluettelo 1. OHJE TOIMEENTULOTUEN SELVITYSTÄ JA PÄÄTÖKSENTEKOA VARTEN 3 1.1 Oikeus toimeentulotukeen

Lisätiedot

SOVELTAMISOHJEET ALENNETTAESSA ASIAKASMAKSUJA - SÄÄNNÖLLISEN KOTIHOIDON KUUKAUSIMAKSUA - TILAPÄISEN KOTIHOIDON MAKSUA - TUKIPALVELUMAKSUJA

SOVELTAMISOHJEET ALENNETTAESSA ASIAKASMAKSUJA - SÄÄNNÖLLISEN KOTIHOIDON KUUKAUSIMAKSUA - TILAPÄISEN KOTIHOIDON MAKSUA - TUKIPALVELUMAKSUJA Kyh 15.9.2009 80 Kyh liite 3 SOVELTAMISOHJEET ALENNETTAESSA ASIAKASMAKSUJA - SÄÄNNÖLLISEN KOTIHOIDON KUUKAUSIMAKSUA - TILAPÄISEN KOTIHOIDON MAKSUA - TUKIPALVELUMAKSUJA Sovelletaan maksuihin jotka ovat

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJE. 1.1.2015 alkaen

TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJE. 1.1.2015 alkaen TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJE 1.1.2015 alkaen Päivitetty 17.12.2014 SISÄLLYS 1 SÄÄNNÖKSET... 3 2 OIKEUS TOIMEENTULOTUKEEN JA HAKEMISMENETTELY... 4 2.1 Tuen hakeminen... 4 2.2 Hakemuksen käsittely... 4

Lisätiedot

Asevelvollisuus/ Siviilipalvelus

Asevelvollisuus/ Siviilipalvelus Asevelvollisuus/ Siviilipalvelus Sotilasavustuksen tarkoitus Turvata palveluksessa olevan asevelvollisen omaiselle toimeentulo sekä Korvata asevelvolliselle itselleen hänen käytössään olevasta asunnosta

Lisätiedot

62100 Lapua Hakemus saapunut..20

62100 Lapua Hakemus saapunut..20 LAPUAN KAUPUNKI TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS Perusturvakeskus Liuhtarintie 10 (virkailija täyttää) 62100 Lapua Hakemus saapunut..20 Vakuutan, että antamani tiedot ovat totuudenmukaiset ja sitoudun ilmoittamaan

Lisätiedot

Perustoimeentulotuki Viimesijainen taloudellinen tuki. Lyhyesti ja selkeästi

Perustoimeentulotuki Viimesijainen taloudellinen tuki. Lyhyesti ja selkeästi Perustoimeentulotuki Viimesijainen taloudellinen tuki Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Perustoimeentulotuki 1 Mihin menoihin perustoimeentulotukea voi saada? 2 Perusosa 2 Muut perusmenot 3 Miten tulot vaikuttavat

Lisätiedot

Erityisryhmien asiakasmaksut alkaen

Erityisryhmien asiakasmaksut alkaen Erityisryhmien asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Päihde- ja mielenterveyskuntoutus Palvelumaksu Ateriat ta huomioitavaa Palveluasuminen ja tehostettu Asiakkaan nettotulojen ja hyväksyttävien menojen erotus

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUKIOHJE. Jyväskylän kaupungissa. 1.1.2014 alkaen

TOIMEENTULOTUKIOHJE. Jyväskylän kaupungissa. 1.1.2014 alkaen TOIMEENTULOTUKIOHJE Jyväskylän kaupungissa 1.1.2014 alkaen TOIMEENTULOTUEN YLEISET PERUSTEET, VOIMASSA 1.1.2014 ALKAEN 1 Toimeentulotuen myöntämisperusteet on käsitelty perusturvalautakunnassa 21.11.2013

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 17.6.2008 / LIITE 90

Perusturvalautakunta 17.6.2008 / LIITE 90 Perusturvalautakunta 17.6.2008 / LIITE 90 HAUKIPUTAAN KUNTA 1 TOIMEENTULOTUEN YLEISET PERUSTEET Toimeentulotuen myöntämisperusteet on käsitelty perusturvalautakunnassa 21.12.2004 201. Ohjeistus on päivitetty

Lisätiedot

3 OIKEUS TOIMEENTULOTUKEEN

3 OIKEUS TOIMEENTULOTUKEEN 1(9) Muutosesitykset 16.8.2013 sosiaali- ja terveyslautakunnan 28.2.2012 35 hyväksymään toimeentulotukiohjeeseen. Euromäärämuutokset esitetään lihavoituina ja suuremmalla fonttikoolla kuin teksti. Erityisesti

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUKIHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJE (5.4.2011)

TOIMEENTULOTUKIHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJE (5.4.2011) TOIMEENTULOTUKIHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJE (5.4.2011) Hakemus käsitellään VAIN, jos se on kaikilta osin täytetty asianmukaisesti ja mukana on KAIKKI tarvittavat liitteet. Ensimmäisessä toimeentulotukihakemuksessa

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUKEA KOSKEVAT SOVELTAMISOHJEET

TOIMEENTULOTUKEA KOSKEVAT SOVELTAMISOHJEET ESPOON KAUPUNKI 1 (5) TOIMEENTULOTUKEA KOSKEVAT SOVELTAMISOHJEET Espoon ohjeistus nojautuu sosiaali- ja terveysministeriön oppaaseen toimeentulotukilain soveltajille. Ministeriön ohjeisiin on lisätty tarvittavin

Lisätiedot

OHEISMATERIAALINA KOKOUKSESSA OULAINEN TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET

OHEISMATERIAALINA KOKOUKSESSA OULAINEN TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET OHEISMATERIAALINA KOKOUKSESSA OULAINEN TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET 2016 TOIMEENTULOTUEN YLEISET PERUSTEET, VOIMASSA 1.1.2016 ALKAEN 1 SÄÄNNÖKSET... 4 1.1 Oikeus toimeentulotukeen ja toimeentulotuen

Lisätiedot

Apulaiskaupunginjohtajan ehdotus: Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää vahvistaa toimeentulotuen myöntämiskäytännön ohjeistuksen 1.12.2009 alkaen.

Apulaiskaupunginjohtajan ehdotus: Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää vahvistaa toimeentulotuen myöntämiskäytännön ohjeistuksen 1.12.2009 alkaen. Toimeentulotukiohjeistuksen tarkistus Stlk 14.10.2009, 144 Toimeentulotuki on viimesijainen kuntalaisen taloudellinen tuki. Tukeen on oikeutettu silloin, kun henkilö on tuen tarpeessa eikä voi saada toimeentuloaan

Lisätiedot

TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄN TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET Etelä-Pohjanmaan kunnissa

TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄN TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET Etelä-Pohjanmaan kunnissa TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄN TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET Etelä-Pohjanmaan kunnissa Etelä-Pohjanmaa 2017 SISÄLLYS 1 YLEISTÄ... 2 1.1 TUEN HAKEMINEN... 2 1.2 TUEN MYÖNTÄMINEN... 2 1.3 PÄÄTÖS... 2 2 TÄYDENTÄVÄ

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUKIOHJE. Lumijoen kunnassa 1.11.2012 ALKAEN

TOIMEENTULOTUKIOHJE. Lumijoen kunnassa 1.11.2012 ALKAEN 1 TOIMEENTULOTUKIOHJE Lumijoen kunnassa 1.11.2012 ALKAEN SISÄLLYS 1 SÄÄNNÖKSET 3 2 OIKEUS TOIMEENTULOTUKEEN JA TOIMEENTULOTUEN HAKEMISMENETTELY 3 2.1 TOIMEENTULOTUEN RAKENNE JA MÄÄRÄYTYMINEN 4 2.2 TOIMEENTULOTUEN

Lisätiedot

Toimeentulotukiasiakkaiden asuminen. Peltola, Riikka Tiimipäällikkö, Lahti

Toimeentulotukiasiakkaiden asuminen. Peltola, Riikka Tiimipäällikkö, Lahti Toimeentulotukiasiakkaiden asuminen Peltola, Riikka Tiimipäällikkö, Lahti 16.2.2017 Miten asumista voidaan tukea Kelasta? Kelasta voi saada rahallista tukea asumiseen eri etuuksien muodossa Yleinen asumistuki

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 10.6.2015 49. Hailuodon perusturvapalvelut. Sosiaalitoimi 1. TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJE 1.6.2015 ALKAEN

Perusturvalautakunta 10.6.2015 49. Hailuodon perusturvapalvelut. Sosiaalitoimi 1. TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJE 1.6.2015 ALKAEN Hailuodon perusturvapalvelut Sosiaalitoimi 1. TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJE 1.6.2015 ALKAEN Kunnilla on mahdollisuus antaa omia soveltamisohjeita toimeentulotuesta. Ohjeet eivät saa kuitenkaan rajoittaa

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUKIOHJE 2015

TOIMEENTULOTUKIOHJE 2015 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI/PERUSTURVA Perusturvalautakunta 25.2.2015 liite nro 1 TOIMEENTULOTUKIOHJE 2015 1.3.2015 alkaen Sisällysluettelo 2 JOHDANTO SÄÄNNÖKSET Oikeus toimeentulotukeen ja hakemismenettely. 3

Lisätiedot

TOIVAKAN KUNTA Perusturvalautakunta TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄNTOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET

TOIVAKAN KUNTA Perusturvalautakunta TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄNTOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET TOIVAKAN KUNTA Perusturvalautakunta TÄYDENTÄVÄN JA EHKÄISEVÄNTOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET 1.1.2017 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO 2 2 TOIMEENTULOTUEN TARKOITUS JA HAKEMISMENETTELY 3 3 TOIMEENTULOTUEN

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET alkaen Rantasalmella

TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET alkaen Rantasalmella 1 TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET 1.1.2017 alkaen Rantasalmella Hyväksytty Kunnanhallitus 19.12.2016 / 256 Voimaantulo 1.1.2017 2 SISÄLLYSLUETTELO: 1. YLEISTÄ 3 1.1. Perustoimeentulotuki.3 1.2. Täydentävä

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUKILAIN SOVELTAMISOHJE. Limingan kunnassa 1.1.2015 ALKAEN

TOIMEENTULOTUKILAIN SOVELTAMISOHJE. Limingan kunnassa 1.1.2015 ALKAEN 1 Perusturvalautakunta 29.10.2014 77 TOIMEENTULOTUKILAIN SOVELTAMISOHJE Limingan kunnassa 1.1.2015 ALKAEN 2 Sisällys TOIMEENTULOTUKILAIN SOVELTAMISOHJEET 4 1 SÄÄNNÖKSET 4 2 OIKEUS TOIMEENTULOTUKEEN JA

Lisätiedot

SUOSITUSLUONTEISET OHJEET TOIMEENTULOTUEN MYÖNTÄMISELLE Hyväksytty yhtymähallituksessa 13.12.2012

SUOSITUSLUONTEISET OHJEET TOIMEENTULOTUEN MYÖNTÄMISELLE Hyväksytty yhtymähallituksessa 13.12.2012 SUOSITUSLUONTEISET OHJEET TOIMEENTULOTUEN MYÖNTÄMISELLE Hyväksytty yhtymähallituksessa 13.12.2012 HUOMIOITAVAT NETTOTULOT / KK Tuloina otetaan huomioon asiakkaan palkka- ja yrittäjätulot, työttömyyskorvaukset,

Lisätiedot

1. Perustoimeentulotukea koskevat soveltamisohjeet:

1. Perustoimeentulotukea koskevat soveltamisohjeet: TAMPEREEN KAUPUNKI TOIMEENTULOTUKEA KOSKEVAT SOVELTAMISOHJEET 1.3.2011 ALKAEN Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta 16.2.2011 / 28 (Dnro TRE: 1393 /05.02.00/2011) 1. Perustoimeentulotukea

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUJEN PERIMÄTTÄ JÄTTÄMISEN JA ALENTAMISEN TOIMINTA- OHJE

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUJEN PERIMÄTTÄ JÄTTÄMISEN JA ALENTAMISEN TOIMINTA- OHJE 1 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUJEN PERIMÄTTÄ JÄTTÄMISEN JA ALENTAMISEN TOIMINTA- OHJE Yhtymähallitus 31.3.2016 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Asiakasmaksuja koskevat yleiset periaatteet 3 2. Asiakasmaksun

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1 SÄÄNNÖKSET... 1 2 OIKEUS TOIMEENTULOTUKEEN JA TOIMEENTULOTUEN HAKEMISMENETTELY... 1 3 OPISKELIJAT... 8 4 YRITTÄJÄT...

SISÄLLYSLUETTELO 1 SÄÄNNÖKSET... 1 2 OIKEUS TOIMEENTULOTUKEEN JA TOIMEENTULOTUEN HAKEMISMENETTELY... 1 3 OPISKELIJAT... 8 4 YRITTÄJÄT... Toimeentulotukiohje Kempeleen kunnassa 1.4.2015 alkaen KEMPELEEN KUNTA TOIMEENTULOTUEN YLEISET PERUSTEET, VOIMASSA 1.4.2015 Tällä ohjeistuksella korvataan aiemmat soveltamisohjeet. Nämä ohjeet eivät koske

Lisätiedot

SEUTUKUNNALLINEN TOIMEENTULOTU- KIOHJEISTUS

SEUTUKUNNALLINEN TOIMEENTULOTU- KIOHJEISTUS SEUTUKUNNALLINEN TOIMEENTULOTU- KIOHJEISTUS TOIMEENTULOTUEN YLEISET PERUSTEET, VOIMASSA 1.6.2006 ALKAEN 1 SÄÄNNÖKSET 4 1.2 Oikeus toimeentulotukeen ja toimeentulotuen hakemismenettely 4 2 TOIMEENTULOTUKILAIN

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET 1.5.2016 LUONNOS

TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET 1.5.2016 LUONNOS TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET 1.5.2016 LUONNOS Sosiaali- ja terveyslautakunta 26.4.2016 1 Sisällys TOIMEENTULOTUEN YLEISET PERUSTEET 3 1 SÄÄNNÖKSET 3 2 OIKEUS TOIMEENTULOTUKEEN 3 3 TOIMEENTULOTUEN HAKEMISMENETTELY

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 16.6.2009 / LIITE

Perusturvalautakunta 16.6.2009 / LIITE Perusturvalautakunta 16.6.2009 / LIITE HAUKIPUTAAN KUNTA 1 TOIMEENTULOTUEN YLEISET PERUSTEET, VOIMASSA 1.7.2009 ALKAEN Toimeentulotuen myöntämisperusteet on käsitelty perusturvalautakunnassa 21.12.2004

Lisätiedot

Stl. 29.1.2008 1 Liite 1 TOIMEENTULOTUKIOHJE KIIMINGIN KUNTA. 1.2.2008 alkaen

Stl. 29.1.2008 1 Liite 1 TOIMEENTULOTUKIOHJE KIIMINGIN KUNTA. 1.2.2008 alkaen Stl. 29.1.2008 1 Liite 1 TOIMEENTULOTUKIOHJE KIIMINGIN KUNTA 1.2.2008 alkaen TOIMEENTULOTUEN YLEISET PERUSTEET, VOIMASSA 1.2.2008 ALKAEN Toimeentulotuen myöntämisperusteet on viimeksi käsitelty sosiaali-

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 61/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 10 a :n ja sotilasavustuslain 11 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET

TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET TOIMEENTULOTUEN YLEISET PERUSTEET, VOIMASSA 1.3.2011 ALKAEN 1 SÄÄNNÖKSET... 4 1.1 Oikeus toimeentulotukeen ja toimeentulotuen hakemismenettely... 4 2 TOIMEENTULOTUEN RAKENNE...

Lisätiedot

Toimeentulotuen soveltamisohje 1.3.2014 alkaen

Toimeentulotuen soveltamisohje 1.3.2014 alkaen Oheisliite PETULTK 30.1.2014 Toimeentulotuen soveltamisohje 1.3.2014 alkaen Hankasalmen kunta 1 SISÄLTÖ 1. TOIMEENTULOTUEN HAKEMINEN 2 1.1 Säännökset 2 1.2 Oikeus toimeentulotukeen ja toimeentulotuen rakenne

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUKIOHJE UUDEN OULUN KUNNISSA

TOIMEENTULOTUKIOHJE UUDEN OULUN KUNNISSA HYVINVOINTIPALVELUT TOIMEENTULOTUKIOHJE UUDEN OULUN KUNNISSA 1.1.2012 ALKAEN Ohjeellinen, tueksi päätöksentekijöille OULUN KAUPUNKI 1 SISÄLLYS 1 SÄÄNNÖKSET... 2 2 OIKEUS TOIMEENTULOTUKEEN JA TOIMEENTULOTUEN

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUKIOHJE 2016

TOIMEENTULOTUKIOHJE 2016 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI/PERUSTURVA Perusturvalautakunta 27.1.2016 liite nro 1 TOIMEENTULOTUKIOHJE 2016 1.3.2016 alkaen 2 Sisällysluettelo JOHDANTO SÄÄNNÖKSET Oikeus toimeentulotukeen 3 Toimeentulotuen rakenne

Lisätiedot

Perustoimeentulotuki ja asuminen Asumissosiaalisen työn teemapäivä, Tampere

Perustoimeentulotuki ja asuminen Asumissosiaalisen työn teemapäivä, Tampere Perustoimeentulotuki ja asuminen Asumissosiaalisen työn teemapäivä, Tampere 24.1.2017 Sarita Alarotu Etuuskäsittelypäällikkö, toimeentulotuki Kela Keskinen vakuutuspiiri Perustoimeentulotuen siirto Kelaan

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUKIOHJEET

TOIMEENTULOTUKIOHJEET UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Sosiaalilautakunta 17.3.2015 TOIMEENTULOTUKIOHJEET 18.3.2015 alkaen Nämä ohjeet eivät rajoita viranhaltijan oikeutta käyttää harkintaa hänen päättäessään henkilön / perheen oikeudesta

Lisätiedot

Äitiysavustus Äitiysavustusten (lasten) lukumäärä 58 189 60 000 60 000 Äitiysavustuksen määrä euroa 140 140 140

Äitiysavustus Äitiysavustusten (lasten) lukumäärä 58 189 60 000 60 000 Äitiysavustuksen määrä euroa 140 140 140 10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat lähinnä äitiysavustuksesta, lapsilisistä, sotilasavustuksesta, yleisestä asumistuesta, elatustuesta

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET LAPUALLA 1.1.2016 ALKAEN.

TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET LAPUALLA 1.1.2016 ALKAEN. TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET LAPUALLA 1.1.2016 ALKAEN. 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 SÄÄNNÖKSET... 4 1.1 Oikeus toimeentulotukeen ja toimeentulotuen hakemis-... 4 menettely... 4 2 TOIMEENTULOTUEN RAKENNE...

Lisätiedot

Toimeentulotukea koskevat soveltamisohjeet 1.1.2014 alkaen

Toimeentulotukea koskevat soveltamisohjeet 1.1.2014 alkaen TAMPERE 1 (5) TRE: 5808/05.02.00/2013 Toimeentulotukea koskevat soveltamisohjeet 1.1.2014 alkaen Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta 25.9.2013/97 1. Perustoimeentulotukea koskevat

Lisätiedot

Toimeentulotuen soveltamisohje 1.3.2016 alkaen

Toimeentulotuen soveltamisohje 1.3.2016 alkaen Oheisliite PETULTK 25.2.2016 Toimeentulotuen soveltamisohje 1.3.2016 alkaen Hankasalmen kunta 1 SISÄLTÖ 1. TOIMEENTULOTUEN HAKEMINEN 2 1.1 Säännökset 2 1.2 Oikeus toimeentulotukeen ja toimeentulotuen rakenne

Lisätiedot

Perustoimeentulotuki ja asuminen Asumissosiaalisen työn teemapäivä, Tampere

Perustoimeentulotuki ja asuminen Asumissosiaalisen työn teemapäivä, Tampere Perustoimeentulotuki ja asuminen Asumissosiaalisen työn teemapäivä, Tampere 16.3.2017 Sarita Alarotu Etuuskäsittelypäällikkö, toimeentulotuki Kela Keskinen vakuutuspiiri Perustoimeentulotuen siirto Kelaan

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUKIOHJEET

TOIMEENTULOTUKIOHJEET 1 TOIMEENTULOTUKIOHJEET 1 SÄÄNNÖKSET Suomen perustuslain 19 :n 1 momentissa turvataan oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Toimeentulotukiasian käsittelyssä on huomioitava seuraavat säännökset

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU KRITEERIT JA MAKSUT

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU KRITEERIT JA MAKSUT LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU KRITEERIT JA MAKSUT 1.3.2015 Perusturvalautakunta 11.2.2015 Liite Sivu 2 / 6 SISÄLLYS LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN MYÖNTÄMISEN KRITEERIT 1.3.2015 ---------- 3 Hakeminen -----------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Oulun kaupungin toimeentulotuen soveltamisohje 1.10.2015 ja asumismenot 1.1.2016. Ohjeellinen, tueksi päätöksentekijöille

Oulun kaupungin toimeentulotuen soveltamisohje 1.10.2015 ja asumismenot 1.1.2016. Ohjeellinen, tueksi päätöksentekijöille Oulun kaupungin toimeentulotuen soveltamisohje 1.10.2015 ja asumismenot 1.1.2016 Ohjeellinen, tueksi päätöksentekijöille Hyvinvointipalvelut Hyvinvointipalvelut 1 (27) 1. Säännökset... 2 2. Oikeus toimeentulotukeen

Lisätiedot

Toimeentulotuen soveltamisohjeet

Toimeentulotuen soveltamisohjeet Toimeentulotuen soveltamisohjeet Viitasaari, Pihtipudas & Kinnula Perusturvalautakunta 25.1.2012 Päivitetty 22.1.2014 Päivitetty 18.2.2015 Pihtiputaan kunta, Keskustie 9, 44800 PIHTIPUDAS www.pihtipudas.fi

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET 1.9.2014 ALKAEN.

TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET 1.9.2014 ALKAEN. TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET 1.9.2014 ALKAEN. 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 SÄÄNNÖKSET... 4 1.1 Oikeus toimeentulotukeen ja toimeentulotuen hakemis-... 4 menettely... 4 2 TOIMEENTULOTUEN RAKENNE... 5 2.1 Toimeentulotuen

Lisätiedot

Toimeentulotuen soveltamisohjeet peruspalvelukuntayhtymä Selänteessä

Toimeentulotuen soveltamisohjeet peruspalvelukuntayhtymä Selänteessä 1 Toimeentulotuen soveltamisohjeet peruspalvelukuntayhtymä Selänteessä Peruspalvelukuntayhtymä Selänne 2013 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. OHJE TOIMEENTULOTUEN SELVITYSTÄ JA PÄÄTÖKSENTEKOA VARTEN 3 1.1 Oikeus toimeentulotukeen

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS

TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS TOIMEENTULOTUKIHAKEMUS Saapunut / LIITTEET JOTKA TULEE LIITTÄÄ ENSIMMÄISEEN TOIMEENTULOTUKIHAKEMUKSEEN, katso sivu 4. JOKAISEEN TOIMEENTULOTUKIHAKEMUKSEEN ON LIITETTÄVÄ KAIKISTA TULOISTA/MENOISTA TOSITTEET

Lisätiedot

Laki. opintotukilain muuttamisesta

Laki. opintotukilain muuttamisesta EV 109/1999 vp - HE 73/1999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi opintotukilain ja asumistukilain muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 7311999 vp laeiksi opintotukilain

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 14.12.2010 / LIITE 138

Perusturvalautakunta 14.12.2010 / LIITE 138 Perusturvalautakunta 14.12.2010 / LIITE 138 HAUKIPUTAAN KUNTA 1 TOIMEENTULOTUEN YLEISET PERUSTEET, VOIMASSA 1.1.2011 ALKAEN Toimeentulotuen myöntämisperusteet on käsitelty perusturvalautakunnassa 15.12.2009

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä kesäkuuta 2015. 815/2015 Laki. toimeentulotuesta annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä kesäkuuta 2015. 815/2015 Laki. toimeentulotuesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 30 päivänä kesäkuuta 2015 815/2015 Laki toimeentulotuesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 26 päivänä kesäkuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

KALAJOEN KAUPUNKI Perusturvapalvelut. Toimeentulotuen soveltamisohjeet Kalajoen kaupungissa

KALAJOEN KAUPUNKI Perusturvapalvelut. Toimeentulotuen soveltamisohjeet Kalajoen kaupungissa KALAJOEN KAUPUNKI Perusturvapalvelut Toimeentulotuen soveltamisohjeet Kalajoen kaupungissa TOIMEENTULOTUEN YLEISET PERUSTEET, VOIMASSA 1.11.2014 ALKAEN 1 SÄÄNNÖKSET 4 1.1 Oikeus toimeentulotukeen ja toimeentulotuen

Lisätiedot