HANNUKAINEN MINING OY Muonionjoen purkulinja
|
|
- Petteri Penttilä
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 LIITE 4 SUUNNITELMASELOSTUS HANNUKAINEN MINING OY Muonionjoen purkulinja
2 Sisältö 2 1 YLEISTÄ Hankkeen kuvaus Suunnittelun lähtökohdat Putken linjaus ja maanpinnan korkeusvaihtelut Putkimateriaali Putken mitoitus Putkikaivanto Varusteet Paineenpitoventtiiliasema Laitekaivot Vesistöosuudet 5 Piirustukset Piirustusluettelon mukaan Copyright Pöyry Finland Oy
3 YLEISTÄ Hankkeen kuvaus Tässä suunnitelmaselostus koskee Hannukainen Mining Oy:n Hannukaisen kaivoksen ylitevesiputken rakentamista. Purkuputkilinja alkaa kaivosalueella sijaitsevalta pumppaamolta rikastushiekka-alueen selkeytysaltaan läheisyydestä ja purkaa Muonionjokeen noin 1,5 km Niesajokisuun yläpuolelle. Purkuputken suunnittelussa on käytetty KK2-koordinaatistoa. Korkeus on sidottu N60- korkeusjärjestelmään. Vesistöosuuksien suunnitelmakartat, joissa esitetään maanomistukset vesistöasennuskohdissa (piirustukset 1001, 1004 ja 1005) on laadittu ERTS TM35FIN - koordinaatistoon ja N0 -korkeusjärjestelmään. 1.2 Suunnittelun lähtökohdat Johtolinja on tässä yleissuunnitelmassa pyritty mahdollisuuksien mukaan sijoittamaan tieurien ja muiden valmiiden maastoaukkojen kohdille, jotta luonnon muuttaminen olisi mahdollisimman vähäistä. Myös huoltotoimenpiteiden kannalta johtolinjat on edullista sijoittaa hyvien kulkuyhteyksien varrelle kantavalle maapohjalle. Purkupaikka Muonionjokeen on valittu siten, että joen virtausnopeus on purkukohdassa riittävän suuri, jotta sekoittuminen tapahtuu tehokkaasti, jääpatojen muodostumisriski on pieni ja rannalla ei ole asutusta purkupaikan läheisyydessä. Myös muinaismuistoalueiden kiertäminen on huomioitu putken linjauksessa. Johtolinjan suunnittelu on tehty ensisijaisesti karttatietojen pohjalta ja Muonionjoella tapahtuneiden maastokäyntien perusteella. Linjauksessa on huomioitu myös maanomistus. Putkilinjan osalta on tehty maatutkaus ja maaperätutkimukset muutamista pisteistä. Linjasuunnittelussa on käytetty Autodesk- ja Novapoint- ohjelmistoja. 1.3 Putken linjaus ja maanpinnan korkeusvaihtelut Maanpinta vaihtelee linjalla noin metrin korkeustasossa, ja maanpinta laskee purkuputken linjalla noin 51 metriä. Johtolinjan pituusleikkaus on esitetty piirustuksessa Purkuputken pituus on noin 10,6 km, josta kaivospiirin ulkopuolella sijaitsee noin 750 m. Piirustuksessa 1008 on esitetty purkuputken linjaus. Purkuputken linjalla on kaksi vesistönalitusta (Kiimaoja ja Kortejängänoja), joiden alitukset tässä suunnitelmassa on esitetty tehtävän kaivamalla. Vesistöosuuksia koskeva suunnitelmaselostus on esitetty luvussa 2.6. Purkuputken linjalla on myös teidenalituksia ja kaksi rautatienalitusta. Niiden sijainnit on esitetty piirustuksessa 1008 ja Teidenalitukset on suunniteltu tehtävän teräksisellä suojaputkella joko kaivamalla tai kaivamattomin menetelmin. Rautateidenalitukset tehdään teräksisellä suojaputkella kaivamattomin menetelmin. Purkuputki purkaa Muonionjokeen. Putken päätä ei tuoda kovin etäälle rannasta, vaan putki jätetään rantapenkkaan. Asemakuva vesistöasennuksesta Muonionjokeen on esitetty piirustuksessa Copyright Pöyry Finland Oy
4 1.4 Putkimateriaali Putkimateriaalin tulee olla korroosiota ja eroosiota kestävä tai veden syövyttävyys tulee huomioida putken pinnoituksessa. Geodeettisestä korkeuserosta ja pumppauksen luonteesta johtuen putken paineen keston tulee olla vähintään 10 baria. Valittavan putkimateriaalin tulee täyttää lähinnä SFS, DIN tai ISO standardien vaatimukset. Tässä suunnitelmassa putkimateriaaliksi on valittu PEH- muovi, paineluokaltaan PN10. PEH muovi on yleisin kaivosvesien pitkissä siirtolinjoissa käytetty materiaali Putken mitoitus Purkuputken mitoituksen lähtökohtana on ollut se, että virtausnopeus johto-osilla on noin 1 m/s. Enimmillään virtausnopeus voi olla 1,5 m/s. Maksimi mitoitusvirtaama purkuputkelle on m 3 /h. Mitoitus on tehty PEH- muoviputkilla, PN10 SDR 17. Linja on mitoitettu PEH 710 PN10 putkeksi. Purkuputken loppuosan hydraulisen toimivuuden varmistamiseksi on esitetty rakennettavaksi paineenpitoventtiiliasema paalulle 10585, juuri ennen linjan purkua Muonionjokeen. Sijoitus tarkistetaan toteutussuunnitteluvaiheessa. 1.6 Putkikaivanto 1.7 Varusteet Purkuputki on suunniteltu asennettavan routarajan alapuolelle noin 3 metrin peittosyvyyteen putken laesta mitattuna. Putkilinjan muodostaman käytävän leveys on noin 10m Paineenpitoventtiiliasema Laitekaivot Purkulinjaan on suunniteltu rakennettavaksi paineenpitoventtiiliasema. Paineensäätelyn avulla toteutetaan putkilinjan hydraulinen toimivuus sekä estetään alipainetilanteita ja kavitaatiota pumppauksen eri vaiheissa. Venttiilin tulee olla omatoiminen, automaattinen toimilaiteventtiili. Venttiiliä ennen tulee putkeen asennettuna olla paikallinen paineenmittaus, jolla varmistetaan painetaso putkessa. Venttiili säädetään siten, että se aukeaa kun saavutetaan haluttu vakio painetaso, jonka avulla hallitaan virtausnopeutta. Paineensäätelyaseman mitoitus sekä varusteet mitoitetaan tarkemmin toteutussuunnittelun yhteydessä. Johtolinjalle esitetään rakennettavan yksi kaksitoiminen automaattinen ilmanpoistoventtiili, joka sijoitetaan ø 0 kaivoon. Kaksitoimisen ilmanpoistokaivon molemmin puolin asennetaan sulkuventtiilit. Kaksitoiminen ilmanpoistoventtiili on määritelty sellaiselle johtolinjan paikalle, johon pääsee muodostumaan alipainetilanne putkirikon tai laiterikon sattuessa. Copyright Pöyry Finland Oy
5 Johtolinjalle esitetään lisäksi rakennettavan 3 kpl yksitoimisia, ensisijaisesti käsikäyttöisiä ilmanpoistoventtiilejä, jotka sijoitetaan ø 0 kaivoon. Ilmanpoistojen jälkeen putkeen asennetaan sulkuventtiilit. Lopullinen laitekaivojen määrä ja sijainti tulee tarkentumaan toteutussuunnittelun yhteydessä Vesistöosuudet Alituskohdista ei ole olemassa tarkemittaustietoja. Kiimajoen ja Kortejängänojan alitusten kohdalla joen leveys ei karttatarkastelun perusteella ylitä kahta metriä. Muonionjoki on linjan purkupisteen kohdalla noin 100 metriä leveä. Jokien alitukset sekä vesistöasennus Muonionjokeen on esitetty piirustuksissa 1001, 1004 ja Tyyppikuva vesistönalituksesta on esitetty piirustuksessa 1006 ja pituusleikkaus vesistöasennuksesta Muonionjokeen piirustuksessa Joenalituksissa käytetään polyeteeniputkea 710 PE (SDR 17). Muonionjokeen purkavan putken päähän asennetaan supistusyhde D700-D400. Supistuksessa veden virtausnopeus kasvaa ja vesi suihkuaa siten etäämmälle rannasta ja laimenee suurempaan vesimassaan. Purkukohdassa pohja suojataan eroosiolta luonnonkivillä. Havainnekuva supistusyhteestä on esitetty piirustuksessa Purkuputki asennetaan vesistöön kaivamalla. Virtauspaikan ollessa kyseessä putki upotetaan pohjan alapuolelle koko matkalta. Ranta-alueilla, jossa vedenkorkeus on alle 2,0 metriä, putki kaivetaan joen pohjan alapuolelle ja painotetaan. Painotus tehdään irtopainoilla vähintään 100 %:n mukaan sekä ranta-alueilla että koko vesistön matkalla. Rannassa painotus ulotetaan vähintään 10 m päähän vesirajasta. Painotus pitää putken pysyvästi vesistön pohjalla. Tarvittava vähimmäispainotus PEH putkelle on 530 kg/m netto (paino ilmassa 308 kg/m). Painojen suositeltava etäisyys on maksimissaan 4 metriä. Painoina käytetään putken ympärille asennettavia betonipainoja. Putken ja painon väliin asennetaan painoon solumuovipehmike tai muu vastaava suojapehmuste, S > 3 mm + 3 mm. Painot kiilataan kiinni putkeen siten, etteivät ne pääse hankaamaan putkea. Painon kiilojen tulee olla sellaiset, että kiilat jäävät painon betonireunojen sisäpuolelle (esim. verkot eivät tartu tällöin niin helposti painoon). Painot ketjutetaan toisiinsa köydellä. Köysi estää painojen liikkumisen esim. laskun aikana. (Infra RYL 6, Osa 2) Ensisijainen asennustapa kaivamalla asennettaessa on se, että PEH-putki on hitsattu yhtenäiseksi ennen vesistön pohjaan asentamista. Putkea laskettaessa on tukipisteitä oltava riittävästi, jotta putken sallittua taivutussädettä ei missään vaiheessa ylitetä. Putki täytetään asennuksen jälkeen vedellä ja jätetään vesitäytölle. Ranta-alueilla kaivutyön aikana pintamaat erotellaan muista kaivumaista ja muotoillaan täytön lopussa kaivannon päälle pintakerrokseksi. Kaivettavalla osuudella kaivumaat läjitetään kaivantoon, joten kaivumaita ei jää läjitettäväksi. Työn suorittamisen ajaksi kaivumaat sijoitetaan rannoilla kaivannon reunalle niin, etteivät ne vyöry vesiuomaan eivätkä aiheuta kaivannon luiskan sortumisvaaraa. Copyright Pöyry Finland Oy
6 Oulussa, 10. maaliskuuta Pöyry Finland Oy DI Kirsi Haanpää DI Hanna-Lotta Polvinen Copyright Pöyry Finland Oy
7
8 Saariputaantien alitus ILMANPOISTOKAIVO Paineenpitoventtiili VESISTÖASENNUS putki asennetaan koskipaikan alapuolelle putken päätä ei tuoda etäälle rannasta, vaan jätetään rantapenkkaan putken yläpinnan ja jääkannen alapinnan etäisyys vähintään 1 m putki painotetaan ranta-alueella painotettuna suoritettavassa asennuksessa painotus vähintään 150 % mukaan, PEH putkille 750 kg/m painojen maksimiväli 4 m painot sidotaan ketjuksi putken ja painon väliin asennetaan solumuovipehmike asennuksessa noudatetaan InfraRYL kohdan ohjeita painotusta jatketaan vähintään 10 m uoman rannasta kuivan maan puolelle upotuskohta merkitään maastoon rantaan asennettavilla, selvästi näkyvillä tauluilla, joista tulee käydä ilmi johtojen omistaja HUOM! veden leviämistä tehostetaan putken päähän asennettavalla suuttimella Muonionjoen vesipinnan vaihtelut ja jääpeitteen paksuus tulee varmistaa ennen rakennustöitä Muonionjoen arvioitu alin vesipinta Putken pään sijainti: X= Y= K. Haanpää E. Lukinmaa 1002
9 HDPE supistuskartio HST-laippa PEH Luiskassa putken valu betoniin paikallapysymisen varmistamiseksi Pohjan eroosiosuojaus luonnonkivellä, ulotetaan väh. 4m purkukohdasta K. Haanpää E. Lukinmaa 1003
10
11
12 OJAN / MUUN PIENVESISTÖN ALITUS VESISTÖJEN ALITUKSET alitusjohto sijoitetaan kokonaan kaivantoon putket peitetään niin, etteivät ne pääse liikkumaan eivätkä vaikeuta alueen käyttöä tai muuta virtausolosuhteita asennuksen tavoitesyvyys rannoilla 2,5 m asennukset suoritetaan painotettuina painotus 100 % mukaan, PEH putkille 530 kg/m netto painojen maksimiväli 4 m painotusta jatketaan vähintään 10 m uoman rannasta kuivan maan puolelle alitukset merkitään maastoon rantaan asennettavilla, selvästi näkyvillä tauluilla, joista tulee käydä ilmi johtojen omistaja ALITUKSET Kiimaojan alitus, paalu 4100 Kortejängänojan alitus, paalu
13 MUONIONJOKI Supistuskartio Ranta-alueella putken valu betoniin Painotus 150% - maa-alueelle - painotus ulotetaan väh. 10m etäisyydelle vesirajasta PEH Yliteputken huoltokaivo (paineenpito ja takaisku) B K. Haanpää E. Lukinmaa 1007
14 Alainen Rautuvaara Rautuhelukka 260 Saostusallas Mäntyvaaranjänkkä HIGH-S Rautuvaara Saostusallas Lakannut kaivos 220 Vittavuoma Vittajärvi LIMS RIKASTUSHIEKAN VARASTOALUE Pumppaamo PS-09 Vittajärvenmaa Saostusallas 220 Sivakkaoja Sotkalampi Sotkavuoma Voimajohto Metsästysmaja Kiimajärvi Tuoreenkurunoja Kiimavaara Kivikkopalo 220 Vedenottamo Kiimaoja Niesajoki Vaarajärvi Järvenmaa Kiimaojan alitus 220 KOORDINAATISTO KKJ2, KORKEUSJÄRJESTELMÄ N60 Merkki Sadinkankaansuvanto 940 Pvm. Tekijä Muutos Ristimellanaho Haapala Erihnäistensuvanto Sadinkangas Hakola Ristimellanjärvet Voimajohto Erihnäistenmaa Rautatienalitus 1 Sadinkankaanlampi Erotusaita Hevosaitatieva Kaup.osa Hotinniva Saariputaantie Ristimella Juvakaisenmaa Ristimellanjänkkä Kortejängänoja Tontti Rakennustoimenpide Piirustuslaji Tilaaja Työn nimi HANNUKAINEN MINING OY Moottorirata Niittysuvanto Rantala Räpsäkkä Kortejängänojan alitus Saukkomukanmaa tie21 Ylivainio Ylivainio Juurakkopalo 162 Juurakkovaara 210 Tieva Juurakkovuoma Pöyry Finland Oy Tutkijantie 2A, PL20, OULU puh fax etunimi.sukunimi@poyry.com Suunn H-L Polvinen Pvm. Törmälä Juurakkovaara Juurakkojärvi YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS TÄYDENNYSPYYNTÖ Piirustuksen sisältö Ollila Myllykangas Viranomaisen arkistointimerkintöjä Pitkävuoma Alue Rautatienalitus 2 21 Kortteli MUONIONJOEN PURKULINJA YLEISKARTTA Tark. Työnumero Tiedosto K. Haanpää HAN_YLEISKARTTA Mittakaava 1: Piirustusnumero 1008 Muutos
15 PROCESS PLANT 2-TOIMINEN ILMANPOISTOVENTTIILI 1:25000 PS-09 ILMANPOISTOVENTTIILI ILMANPOISTOVENTTIILI TIENALITUS TIENALITUS Sotkalampi Sotkavuoma TIENALITUS Voimalinja Pumppaamo PS TIENALITUS Metsästysmaja ILMANPOISTOVENTTIILI Kiimajärvi TIENALITUS KIIMAOJAN ALITUS Kiimavaara Kivikkopalo Kiimaoja Niesajoki Kiimaojan alitus Purkuputki, putken laki Putken dimensio ja materiaali Taitepisteen paalunro Sadinkankaansuvanto Paalu Maanpinta Ristimellanaho 5500 Erihnäistensuvanto Sadinkangas Ristimellanjärvet Voimalinja Erihnäistenmaa Rautatienalitus 1 Sadinkankaanlampi Erotusaita Hevosaitatieva Juvakaisenmaa Kortejängänoja Rautatienalitus 2 Moottorirata Kortejängänojan alitus Niittysuvanto Räpsäkkä tie Hotinniva Ristimella Saariputaantie Ristimellanjänkkä ILMANPOISTOVENTTIILI Kortejängänoja 21 TIENALITUS Niittysuvanto RAUTATIENALITUS 1 Saukkomukanmaa ILMANPOISTOVENTTIILI TIENALITUS TIENALITUS SAARIPUTAANTIE TIENALITUS TIE21 RAUTATIENALITUS KORTEJÄNGÄNOJAN ALITUS PAINEENPITOVENTTIILI Rantala tie21 Ollila Ylivainio Ylivainio MUONIONJOKI ARVIOITU VESIPINTA PAINEENPITOVENTTIILI Purkuputki, putken laki Putken dimensio ja materiaali Taitepisteen paalunro Paalu Maanpinta KOORDINAATISTO KKJ2, KORKEUSJÄRJESTELMÄ N60 Merkki Pvm. Tekijä Muutos Kaup.osa Kortteli Tontti Alue Viranomaisen arkistointimerkintöjä Rakennustoimenpide Piirustuslaji Tilaaja Työn nimi HANNUKAINEN MINING OY YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS TÄYDENNYSPYYNTÖ Piirustuksen sisältö Pöyry Finland Oy Tutkijantie 2A, PL20, OULU puh fax etunimi.sukunimi@poyry.com Suunn. A. Pesonen Pvm MUONIONJOEN PURKULINJA PITUUSLEIKKAUS Tark. Työnumero Tiedosto K. Haanpää HAN_PURKUPUTKI_PITL Mittakaava 1: / 1:500 Piirustusnumero 1009 Muutos
HANNUKAINEN MINING OY HANNUKAISEN KAIVOSHANKE 16X / YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS
Vuosi 1 Sadanta Hannukaisen avolouhokseen 0 0 0 0 210 380 46 792 66 610 63 714 45 827 42 405 0 0 475 729 Sadanta Kuervitikon avolouhokseen 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 Pohjavesipurkauma - Hannukainen 93 000
Tiivistys mökkiläisten ja maanomistajien keskustelutilaisuudesta
Tiivistys mökkiläisten ja maanomistajien keskustelutilaisuudesta 6.7.2017 Tähän dokumenttiin on tiivistetty tilaisuudessa esitetyt toiveet viestinnälle ja vuorovaikutukselle sekä tilaisuudessa esitetyt
PORIN KAUPUNKI Harjunpäänjoen alaosan ja Sunniemen vesitaloushanke
SUUNNITELMASELOSTUKSEN LIITE A 101006179-T02A 14.8.2017 PORIN KAUPUNKI Harjunpäänjoen alaosan ja Sunniemen vesitaloushanke Harjunpäänjoen alaosan vaihtovesi- ja kuivatuspumppaus Sisältö 2 1 YLEISTÄ 3 2
UUSI LIITTYMÄ NYKYINEN LIITTYMÄ. PYHÄJOKI 1,5 km
V 00B O V 00M O V 00B O V K O V V 00T O 00B O 0 0. Ollinmäki 5 : : 0 : : 0 5 VESIEN PURKUREITTI : 5: LÄJITYSALUE Hööki 0 EV : 0 LÄJITYSALUE LOUHE, PINTA- JA KAIVUMAAT EROTELLAAN OMN KASOIHIN K 0 0 K K
TÄYDENNYSPYYNNÖN KOHTA
Pöyry Finland Oy Tutkijantie 2 A FI-90590 OULU Finland Kotipaikka Vantaa, Finland Y-tunnus 0625905-6 Tel. +358 10 33 33280 Fax +358 10 33 28250 www.poyry.fi Mondo Minerals B.V. Branch Finland Mieslahden
ASIKKALA RISMALAHDEN ALUEEN RANTA-ASEMAKAAVA Vesihuollon yleissuunnitelma vaihtoehtotarkasteluineen
ASIKKALA RISMALAHDEN ALUEEN RANTA-ASEMAKAAVA Vesihuollon yleissuunnitelma vaihtoehtotarkasteluineen 28.2.2018 Sumipa Oy 1 YLEISTÄ Suunnitelma perustuu ranta-asemakaavan muutosehdotukseen 1.3.2018. Korttelit
JÄRJESTELMÄN SUUNNITTELU...
Kiinteistökohtainen paineviemärijärjestelmä Suunnittelu Kai Saralehto 01/2005 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1 2 JÄRJESTELMÄN SUUNNITTELU... 2 2.1 YLEISSUUNNITELMA JA KUSTANNUSLASKENTA... 2 2.2 RAKENNUSSUUNNITTELU...
KYRÖÖNTIE. Sadevesiviemärin saneeraussuunnitelma Plv 177-845 SUUNNITELMA- JA MITOITUSSELOSTUS 24.04.2015
Isonkyrön kunta KYRÖÖNTIE Sadevesiviemärin saneeraussuunnitelma Plv 177-845 SUUNNITELMA- JA MITOITUSSELOSTUS 24.04.2015 muutos 26.6.2015 SISÄLLYS 1. YLEISTÄ... 3 2. LÄHTÖTIEDOT... 4 3. SUUNNITELLUT PERUSRATKAISUT...
SASTAMALAN KAUPUNKI KIIKOISTEN KUNTA. Siirtoviemäri Kiikoinen Kiikka. Yleissuunnitelma. Työ: E25011. Tampere 30.11.2011
SASTAMALAN KAUPUNKI KIIKOISTEN KUNTA Siirtoviemäri Kiikoinen Kiikka Yleissuunnitelma Työ: E25011 Tampere 30.11.2011 AIRIX Ympäristö Oy PL 453 33101 Tampere Puhelin 010 2414 000 Telefax 010 2414 001 www.airix.fi
Mikkelin kaupunki. VESIHUOLTOSUUNNITELMA Koivikon vesiosuuskunta Vanhalan alue SUUNNITELMA- JA MITOITUSSELOSTUS
Mikkelin kaupunki VESIHUOLTOSUUNNITELMA Koivikon vesiosuuskunta Vanhalan alue SUUNNITELMA- JA MITOITUSSELOSTUS.. Muutettu..9 Sivu SISÄLLYSLUETTELO. YLEISTÄ. MAASTOTUTKIMUKSET. ALUEEN KIINTEISTÖT. VIEMÄRIVERKOSTON
Osa R7 VARUSTEET JA LAITTEET
Osa R7 VARUSTEET JA LAITTEET Laitesiirtojen suunnitelmat Osa R7-20 Siirrettävät vesihuolto- ja kaukolämpöverkostot TYÖKOHTAINEN TYÖSELOSTUS JA LAATU- VAATIMUKSET VAIN URAKKALASKENTAAN 1.4.2014 Destia Oy,
Vesihuoltosuunnitelma
Lieksa Lieksan eteläpään vesiosuuskunta Märäjälahden alue Vesihuoltosuunnitelma SUUNNITELMA- JA MITOITUSSELOSTUS 30.6.2011 2 SISÄLLYS 1. YLEISTÄ... 3 2. MAASTOTUTKIMUKSET JA JOHTOLINJAUS... 3 3. ALUEEN
Mikkelin kaupunki. VESIHUOLTOSUUNNITELMA Koivikon vesiosuuskunta Vanhalan alue SUUNNITELMA- JA MITOITUSSELOSTUS 03.08.2006
Mikkelin kaupunki VESIHUOLTOSUUNNITELMA Koivikon vesiosuuskunta Vanhalan alue SUUNNITELMA- JA MITOITUSSELOSTUS 03.08.2006 Muutettu 28.4.2009 Sivu 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAASTOTUTKIMUKSET 3. ALUEEN
Pumppaamon sijainti. Pietilä Sari 2010, kuvat: Grundfos, Lining, WSP Finland
Pumppaamon sijainti Sijainnin suunnittelussa huomioitava: Viemäröinnin asettamat tekniset reunaehdot (esim. geodeettinen nostokorkeus, paineputken pituus) Maisemalliset näkökohdat Hajuhaitat Maaperän sopivuus
HOLLOLAN KUNTA RAIKKOSEN KATUYHTEYS
Vastaanottaja Hollolan kunta Asiakirjatyyppi Tilanvaraussuunnitelma Päivämäärä 7.12.2016 Viite 1510030125 HOLLOLAN KUNTA RAIKKOSEN KATUYHTEYS HOLLOLAN KUNTA RAIKKOSEN KATUYHTEYS Päivämäärä 7.12.2016 Laatija
+77.75 +77.91 +77.97 +77.70 +77.93 +78.03 +77.95 +81.03 56.25 76.25 +77.82 +77.79 +78.27 +77.78. Op+76.60 +77.95 +77.63 +77.77 +77.
+77.93 +77.94 Rummunharja+78.42 78.73 +78.49Op+76.57 +78.7 +77.82 +77.85 +77.93 6 1 Uoma 6a+77.75 +78.17 +77.91 +78.12 7 2 1 8 3 2 9 +77.57 Eristysoja +81.3 +78.3 Op+76.3 +77.95 +77.65 +77.68 +77.66 +77.82
Kirkkonummen kunta Lapinkylän vesihuollon yleissuunnitelma Suunnitelmaselostus 30.9.2008
Kirkkonummen kunta 30.9.2008 Kirkkonummen kunta 30.9.2008 1 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ 2 2 SUUNNITTELUN TAVOITE 2 3 MITOITUS 2 3.1 Mitoitusperusteet 2 3.2 Mitoitusvesimäärät 3 4 VESIJOHTOVERKOSTO 4 4.1 Lapinkylän
KCF PALTAMO JÄRVEEN ASENNETTAVIEN PUTKILINJOJEN ESISUUNNITELMA
Pöyry Finland Oy PL 52 (Jaakonkatu 3) FI-01621 Vantaa Finland Kotipaikka Vantaa Y-tunnus 0625905-6 Puh. +358 10 3311 Faksi +358 10 33 21818 www.poyry.fi Päivä 23.3.2019 Viite 101010295 Sivu 1 (5) Yhteyshlö
Sotkuman kylän vesihuollon yleissuunnitelma
POLVIJÄRVEN KUNTA Sotkuman kylän vesihuollon yleissuunnitelma Suunnitelmaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 8.11.2016 566-P29412 Suunnitelmaselostus 1 (4) 8.11.2016 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO...
Pekka Makkonen Versokuja 4 D Kuopio
SKVY Oy LAUSUNTO Pekka Makkonen Versokuja 4 D 70150 Kuopio 24.11.2015 Juuan kunta Ympäristölautakunta Poikolantie 1 83900 JUUKA Yleistä Juuan rengasvesiosuuskunta teki vuonna 2011 päätöksen vesihuoltosuunnitelman
NÄÄSINSALMEN ALITUS VESIJOHDOLLA
Päivämäärä 20.6.2017 ÄHTÄRIN ENERGIA JA VESI OY NÄÄSINSALMEN ALITUS VESIJOHDOLLA ÄHTÄRIN ENERGIA JA VESI OY NÄÄSINSALMEN ALITUS VESIJOHDOLLA Tarkastus 20.6.2017 Päivämäärä 20.6.2017 Laatija Tarkastaja
ILMAJOEN KUNTA Yksityisteiden perusparannus - Kullaanmäentie - Lauttajärventie - Joupinkuja - Kuruntie - Tuohistonmäentie - Opistontie
TYÖSELITYS 3575 14.8.2012 ILMAJOEN KUNTA Yksityisteiden perusparannus - Kullaanmäentie - Lauttajärventie - Joupinkuja - Kuruntie - Tuohistonmäentie - Opistontie SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ 1 1.1 KULLAANMÄENTIE
Urjalan kunta LÄHILIIKUNTAPAIKKA, RAKENNUSSUUNNITELMA. Työkohtainen työselitys Litterakohtainen osa InfraRYLn mukaan
1 Urjalan kunta LÄHILIIKUNTAPAIKKA, RAKENNUSSUUNNITELMA Työkohtainen työselitys Litterakohtainen osa InfraRYLn mukaan Infrasuunnittelu Tampere 11.9.2015 2 (7) 0 YLEISTÄ 01 Tilaaja Urjalan kunta Tampereentie
Asennusohje Sadevesienkeräilysäiliö 3 m 3
Asennusohje Sadevesienkeräilysäiliö 3 m 3 Uponor-sadevesienkeräilysäiliö 3 m 3 5 1 3 2 4 1. Sadevesiputki (tuloputki). - 2. Suojaputki vesiletkulle. - 3. Huoltokaivo. - 4. Ylivuotoputki. - 5. Vesiposti
KOKEMÄEN KAUPUNKI. Kauvatsan alueen viemäröinnin yleissuunnitelma
KOKEMÄEN KAUPUNKI Kauvatsan alueen viemäröinnin yleissuunnitelma Työ: 21893YV Tampere 27.9.2007 AIRIX Ympäristö Oy Muut toimistot: PL 453 KAARINA 33101 TAMPERE ESPOO Puh. 010 241 4000 OULU Fax 010 241
KARHUNMÄKI, JOENSUU KARHUNMÄEN IV KAAVA-ALUE KUNNALLISTEKNIIKAN YLEIS- SUUNNITELMA
Vastaanottaja Joensuun kaupunki Asiakirjatyyppi Suunnitelmaselostus Päivämäärä 30.11.2015 KARHUNMÄKI, JOENSUU KARHUNMÄEN IV KAAVA-ALUE KUNNALLISTEKNIIKAN YLEIS- SUUNNITELMA KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA
Itä-Immanen Vaihe 2 LIITE 5 ASEMAKAAVOITUKSEEN LIITTYVÄN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA JA MELUSELVITYS SUUNNITELMASELOSTUS
LIITE 5 Naantalin kaupunki Ympäristövirasto Yhdyskuntatekniikka 82120192/1 Itä-Immanen Vaihe 2 ASEMAKAAVOITUKSEEN LIITTYVÄN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA JA MELUSELVITYS SUUNNITELMASELOSTUS 03.10.2008
Huitisten kaupunki Katuvalotyöt 2018 Vallihaudankatu, Vartiokatu
SÄH 1816-4 Huitisten kaupunki Katuvalotyöt 2018 Vallihaudankatu, Vartiokatu RAKENNUSSUUNNITELMA TIEVALAISTUS TYÖKOHTAINEN TYÖSELITYS 33600 1 Yleistä Hankinnan laajuus käsittää oheisten suunnitelma-asiakirjojen
Hirsjärvi. Kosteikkosuunnitelma. Työnum. 17
Hirsjärvi Kosteikkosuunnitelma Työnum. 17 Suunnittelukohteen nimi ja osoite Pvm. Hirsjärvi Kiinteistötunnus: 834-413-1-117 31.10.2013 Työn ja piirustuksen numero Piirustuksen sisältö Työnumero: 17 Kosteikkosuunnitelma
Asennusohjeet. Uponor-pumppukaivo 150 l
Asennusohjeet Uponor-pumppukaivo 150 l Paketin purkaminen ja esivalmistelu Avaa pumppukaivopaketti ja varmista, että sinulla on kaikki asentamisessa tarvittavat osat. Paketin sisältö 1. Pumppuyksikkö 2.
SAARIJÄRVEN KAUPUNKI HEIKKILÄNMUTKAN VIEMÄRÖINNIN YLEISSUUNNITELMA
Vastaanottaja Saarijärven kaupunki Asiakirjatyyppi Viemäröinnin yleissuunnitelma Päivämäärä 13.07.2015 Viite 1510020093 SAARIJÄRVEN KAUPUNKI HEIKKILÄNMUTKAN VIEMÄRÖINNIN YLEISSUUNNITELMA SAARIJÄRVEN KAUPUNKI
ASIKKALAN KUNTA URAJÄRVEN VESIHUOLLON YLEIS- SUUNNITELMA
Vastaanottaja Asikkalan kunta Asiakirjatyyppi Vesihuollon yleissuunnitelma Päivämäärä [Month, year] Viite LUONNOS 10.1.2012 ASIKKALAN KUNTA URAJÄRVEN VESIHUOLLON YLEIS- SUUNNITELMA LUONNOS ASIKKALAN KUNTA
KAUKOLÄMPÖLINJOJEN TARKEMITTAUS TYÖOHJE LIITE 10. Työohje kaukolämpöverkon tarkemittauksista ja dokumentoinnista.
1 Työohje kaukolämpöverkon tarkemittauksista ja dokumentoinnista. Tätä työohjetta noudatetaan Napapiirin Energia ja Vesi Oy:n tilaamissa kaukolämpöverkon rakentamiseen liittyvien töiden tarkemittauksissa
VAIHTOEHTOTARKASTELU 1. VESIJOHDON LINJAUS. Linjausvaihtoehto 1. Linjausvaihtoehto 2
Tuusulan seudun vesilaitos kuntayhtymä 20601196 Talma - Söderkulla VJ 13.03.2017 / FIMKIT Muutos A 23.03.2018, lisätty vaihtoehto 3 / FIHEPA, FIMKIT 1. VESIJOHDON LINJAUS Linjausvaihtoehdot on esitetty
6XXQQLWWHOXRKMHLWD. MlWHYHVLHQNlVLWWHO\ +$-$$6878.6(1-b7(9(6,(1.b6,77(/<±.28/87867,/$,6886. /Kari Kohtala. Aika: Torstai 23.9.2004 klo 16:00 20:00
+$-$$6878.6(1-b7(9(6,(1.b6,77(/
Maa- ja kalliolämpöputkistot
1.3.2013 in maa- ja kalliolämpöputkistot on tarkoitettu keräämään lämpöä lämpöpumpuille maaperästä, kalliosta tai vesistöstä. Kallioja vesistöasennukseen käytetään yleensä ns. tupla-putkea, jossa on putkiparin
Liite 1 HAVAINTOPISTEKORTTI (Valintakohdissa oikea vaihtoehto kehystetty) Tutkimuspaikka Tilaaja Projektinumero Sopenkorpi, Lahti Hämeen ympäristökeskus 82126479 Piste HP1 Havaintoputki Kairaus x koord
Itä-Vantaan linja-autovarikon pohjavesivaikutusten arviointi
Ramboll Finland Oy Knowledge taking people further --- Vantaan kaupunki Itä-Vantaan linja-autovarikon pohjavesivaikutusten arviointi Rusokallio (Brunaberget), Hakkila 82116843 20.8.2007 RAMBOLL FINLAND
Materiaalien yleisiä ominaisuuksia on esitetty TalotekniikkaRYL:n taulukossa G2-T4. Tarkemmat ominaisuudet on esitetty valmistajan oppaissa.
7.2 Mallityöselitys Geberit Silent-PP Tämä mallityöselitys on laadittu edesauttamaan kohteen LVI-työselityksen laatimista. Mallityöselityksessä on esitetty Geberit Silent-PP -kiinteistöviemärijärjestelmän
FCG Finnish Consulting Group Oy. Tammelan kunta HEINIJÄRVEN POHJAPATO. Rakennussuunnitelma 30309-P11912
FCG Finnish Consulting Group Oy Tammelan kunta HEINIJÄRVEN POHJAPATO Rakennussuunnitelma 30309-P11912 ENNAKKOKOPIO 10.6.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Rakennussuunnitelma I 10.6.2011 SISÄLLYSLUETTELO
Märäjälahden alue. VESIHUOLTOVERKOSTON RAKENTAMINEN Talojohtourakka
Lieksan eteläpään vesiosuuskunta Märäjälahden alue VESIHUOLTOVERKOSTON RAKENTAMINEN Talojohtourakka 20.7.2011 Lieksan eteläpään vesiosuuskunta 2/10 1. YLEISET OHJEET JA VAATIMUKSET 1.1 Rakennuskohde ja
PE100-putkiyhdevalikoima sähkö- ja puskuhitsaukseen
U P O N O R Y H D Y S K U N TA - J A Y M P Ä R I S T Ö T E K N I I K K A U p o n o r - p a i n e p u t k i - y h t e e t p e 10 0 PE100-putkiyhdevalikoima sähkö- ja puskuhitsaukseen 04 I 2009 51019 229
Enkopoitu musta Nortegl-savikattotiili
Enkopoitu musta Nortegl-savikattotiili ASENNUSOHJE Päivitetty 20.12.2012 Tämä korvaa aiemmat asennusohjeet Puh. +358 9 2533 7200 ~ Faksi +358 9 2533 7311 ~ www.monier.fi Sivu 1 / 6 Alkulause Ohjeet ja
Asennus- ja huolto-ohjeet HEATEX lämmöntalteenottokaivolle
1 Asennus- ja huolto-ohjeet HEATEX lämmöntalteenottokaivolle 1. Asennus a. Kaivon asennus betoni lattiaan : a.1 Kaivon asennus - Kaivo on kiinnitettävä tukevasti ennen valua. Kaivo kiinnitetään ympärillä
Reunakaiteiden suunnittelu- ja asennusohje
Reunakaiteiden suunnittelu- ja asennusohje Reunakaide Ruukki W230 Reunakaide Ruukki W230/4, Ty3/51:2010 Reunakaide Ruukki W230/4, Ty3/51:2006 Sisältö Sovellusalue... 2 Asennus... 2 Kaiteiden käsittely...
Mökkipaketti 2. Asennus-, käyttö- ja huolto-ohjeet. Ohjeversio 08/11
Mökkipaketti 2 Asennus-, käyttö- ja huolto-ohjeet Ohjeversio 08/11 1 Sisältö 1 Käyttötarkoitus... 3 2 Asentaminen... 4 2.1 Imeytyskaivon asentaminen... 5 3 Huolto... 6 2 1 Käyttötarkoitus Mökkipaketti
Sähkö- ja telejohdot ja maantiet ohje
Sähkö- ja telejohdot ja maantiet ohje 8.7.2015 Yleiset kaapeleiden sijoittamisen periaatteet Pirkanmaan ELY-keskus 8.12.2015 Käsitteitä Sopimuksissa olevalla kaapeleiden sijainnin määritelmällä Tiealueen
Juha Laasonen 26.8.2013
1 (6) LOHIJÄRVEN MAAPADON MÄÄRÄAIKAISTARKASTUS V.. PTL 19.2 MUKAINEN YHTEENVETO EDELLISEN MÄÄRÄAIKAISTARKASTUKSEN JÄLKEEN TEHDYISTÄ TÖISTÄ, TARKASTUKSISTA JA MITTAUKSISTA SEKÄ ALUSTAVA ARVIO PADON KUNNOSTA
12,6 MERKINTÖJEN SELITYS S S le/yl S Sv PEH 250. SV rak. J J J J J J.
S S S S S S Jv 3 V 12,6 MERKINTÖJEN SELITYS 2 12,5 S S S S S S 1 Flemingsvägen Sv 400 M rak 13,1 Flemingintie pp 13.10 S1 12.16 12.16 13.19 S2 12.17 12.17 le/yl V V J J J Sv PEH 250 13.19 S3 12.19 12.19
PKS Sähkönsiirto Oy 2011
Pohjois-Karjalan Sähkö Oy (PKS) PKS Sähkönsiirto Oy (PKSS) Eero Puoskari Antti Varis PKS Sähkönsiirto Oy 2011 Liikevaihto 44 milj. Investoinnit 15 milj. Sähkön siirto 1 160 milj. kwh Asiakkaita 87 000
LUPAPÄÄTÖS Nro 57/06/1 Dnro Psy-2006-y-40 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA
LUPAPÄÄTÖS Nro 57/06/1 Dnro Psy-2006-y-40 Annettu julkipanon jälkeen 7.6.2006 1 ASIA LUVAN HAKIJA Paineviemärin ja vesijohdon rakentaminen Ala-Huuhkasen, Naamankajärven ja Salmentakasen alitse, Pudasjärvi
Asennus- ja käyttöohje. Kuormalavahylly
Asennus- ja käyttöohje Kuormalavahylly PÄÄDYN KOKOAMINEN Kiristysmomentti, ruuviliitos Ruuvi M0 8.8 Maks. kiristysmomentti 7 Nm Ruuviliitoksiin on käytettävä lukitusmuttereita M0 luokka 8 Taptite M6 Maks.
VESIVARASTOT VIRTSA- JA LIETEALTAAT
EPDM-kumiset VESIVARASTOT VIRTSA- JA LIETEALTAAT RAKENNUS / ASENNUSOHJE Myynti: Maahantuonti: Maan kaivaminen Kun altaan rakennuspaikka on valittu, maahan kaivetaan pohjapiirustusten mukainen kaivanto.
Rakentajan sähkömuistio. - omakotitalon ja vapaa-ajan asunnon sähköistyksen vaiheet
Rakentajan sähkömuistio - omakotitalon ja vapaa-ajan asunnon sähköistyksen vaiheet Rakennuksen sähköistys Rakennuksen onnistunut sähköistys vaatii runsaasti tietoa, eikä rakentajan kannata lähteä toteuttamaan
POIJUJEN JA VIITTOJEN ASENNUKSEN TUOTEVAATIMUKSET
POIJUJEN JA VIITTOJEN ASENNUKSEN TUOTEVAATIMUKSET Oulu 31.10.2007 Muutettu 30.11.2011 Insinööritoimisto Ponvia Oy Taka-Lyötyn katu 4, 90140 OULU Puh. 0207419900, fax 0207419909 Liikennevirasto 2 Poijujen
FCG Finnish Consulting Group Oy. Tammelan kunta JÄNIJÄRVEN POHJAPATO. Rakennussuunnitelma 30309-P11912
FCG Finnish Consulting Group Oy Tammelan kunta JÄNIJÄRVEN POHJAPATO Rakennussuunnitelma 30309-P11912 ENNAKKOKOPIO 10.6.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Rakennussuunnitelma I 10.6.2011 SISÄLLYSLUETTELO
PRKU PAKSURAPPAUSKIINNIKE ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE
ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE versio FI 11/2015 1 (5) SISÄLLYSLUETTELO 1 TOIMINTATAPA... 2 2 MITAT JA MATERIAALIT... 2 3 VALMISTUS... 3 3.1 Valmistustapa ja merkinnät... 3 3.2 Valmistustoleranssit... 3 4 KESTÄVYYSARVOT...
PRE/infraBIM tietomallivaatimukset ja ohjeet
PRE/infraBIM tietomallivaatimukset ja ohjeet Osa 5 5.3.2014 Pöyry Finland Oy / Aki Leislahti, Ilkka Puustinen, Harri Sivonen, Markus Lakanen, 1 (16) Dokumentin versiohistoria Versio Päiväys Tekijä Kuvaus
Ovaali-kaivonkansistot 1200 x 600 mm. liikennealueiden kaapelikaivoihin ja pumppaamoihin
vapaa aukko : 1170 x 540 mm - ovaali Myynti: 09-4250 560 www.jupalco.com Kansistoratkaisu kaikille suurta vapaata aukkoa vaativille sovellutuksille Ovaalikansistoa voidaan käyttää mm. kaapelikaivoissa,
ASENNUSOHJE MINSTER JA TURMALIN
Turmalin-savikattotiili Minster-betonikattotiili ASENNUSOHJE Päivitetty 14.12.2012 Tämä korvaa aiemmat asennusohjeet Puh. +358 9 2533 7200 ~ Faksi +358 9 2533 7311 ~ www.monier.fi Sivu 1 / 9 Alkulause
Kauniaisten kaupunki Kuntatekniikka. YLEISSUUNNITELMASELOSTUS KASAVUORENTIE Katusuunnitelma
YLEISSUUNNITELMASELOSTUS KASAVUORENTIE Katusuunnitelma Infrasuunnittelu Oy D1010 19.5.2014 RAKENNUSSUUNNITELMA SISÄLLYS YLEISTÄ 1 1 LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET 1 1.1 Kustannusarvio 1 2 MITOITUS JA LIIKENTEELLINEN
Raita PA bio ja biokem puhdistamot - ASENNUSOHJE
PA puhdistamon asennus, hoito, huolto. K Kiitos, että valitsit PA puhdistamon puhdistamaan kiinteistösi jätevettä. Vaikka PA on helppo asentaa ja ylläpitää, se tarvitsee muutamia toimenpiteitä toimiakseen
KAIVANTOJEN SEKÄ KATUJEN TUENTA- JA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO
KAIVANTOJEN SEKÄ KATUJEN TUENTA- JA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO TYÖNUMERO: 60 2816 LIETO, KAIJASEN PELLON VESIHUOLTOLINJAT JA KADUT 1 YLEISTÄ Kaivantojen osalta tässä lausunnossa laaditaan periaateratkaisut
Taho Yhteyshenkilö Osoite PTP Sähköposti
Liite 2.1 SEURANTARYHMÄ Taho Yhteyshenkilö Osoite PTP Sähköposti Porin kaupunki Harri Juhola PL 95 2811 PORI etunimi.sukunimi@pori.fi Porin kaupunki Jukka Kotiniemi PL 95 2811 PORI etunimi.sukunimi@pori.fi
S1, S2, S3, S5, S6, S7, S8, S12 ja S13 vedeneroittimet Asennus- ja huolto-ohje
0231150/2 IM-P023-55 ST Issue 2 S1, S2, S3, S5, S6, S7, S8, S12 ja S13 vedeneroittimet Asennus- ja huolto-ohje 1. Turvallisuusohjeet 2. Yleinen tuoteinformaatio 3. Asennus 4. Käyttöönotto 5. Toiminta 6.
Tietopaketti energiakaivon porausprosessista kaivon tilaajalle
Tietopaketti energiakaivon porausprosessista kaivon tilaajalle Keruukontti saapuu Ennen porausta kohteeseen tuodaan kivituhkan keruuseen tarkoitettu kontti, jonka mitat ovat n. 2m x 2m x 3,5m. Kontin paikka
Asennus- ja käyttöohje. Kuormalavahylly Omega
Asennus- ja käyttöohje Kuormalavahylly Omega Asennustyökalut mm kuusiohylsyt 6 mm kuusiohylsyt 7 mm kuusiohylsyt 8 mm kuusiohylsyt 9 mm kuusiohylsyt (pylvässuojat, törmäyssuoja) 6 mm kuusiokärjet (pylvässuojat,
HS-Veden tarkemittausohje versio 1.9.2014
HS-VESI HS-Vedentarkemittausohjeversio1.9.2014 Jarno Laine 1.9.2014 REV. 1.9.2014 lisätty tonttijohtojen päiden mittausohje, sekä mittaustietojen sähköpostiosoite HS-Vedentarkemittausohjeversio1.9.2014
Kaivospatorakenteet patoturvallisuusviranomaisen näkökulmasta
Kaivospatorakenteet patoturvallisuusviranomaisen näkökulmasta 29.11.2012 Patoviranomaisen rooli kaivos/jätepadon eri vaiheissa: - Hanke- ja yleissuunnittelu - Ympäristölupa - Rakennussuunnittelu - Rakentaminen
Valaisimet. Ateljé- Lyktan Ateljé- Lyktan
35 30 30 32 33 k 33 35 T6 35 45 at 40 30 sä 35.tie 40 Pp 40 40 10 allas 20kV 45 30 40 -tie Pp 45 41 20 25 40 50 www.sweco.fi Kohde: LIEDON KUNTA Sisältö: PYLVÄSLUETTELO Suunn: 21.3.2014 / JJUS Tark: VANHALINNAN
Päätös Nro 38/2010/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/60/04.09/2010
Päätös Nro 38/2010/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/60/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.12.2010 ASIA HAKIJA Siirtoviemärin rakentaminen Taipaleenjoen alitse ja töiden aloittaminen ennen lupapäätöksen
Eristetyt putkistot. Uponor -eristetyt putkistojärjestelmät
1.3.2012 Eristetyt putkistot Uponorin eristetyt putkistojärjestelmät on tarkoitettu kylmän ja lämpimän käyttöveden ja lämmön siirtoon. Putkistot voidaan asentaa suoraan kiepiltä kaivantoon jopa 200 metrin
Teräsrakenteiden palosuojaus
Teräsrakenteiden palosuojaus Vers. 0-05 PROMATECT-L on palamaton levy, jota käytetään teräs- ja betonirakenteiden suojaamisen tulipaloilta. Levy on valmistettu epäorgaanisesta kalsiumsilikaatista, joka
Sähkö- ja telejohdot ja maantiet ohje Suunnitteluvaiheen esiselvitykset
Sähkö- ja telejohdot ja maantiet ohje 8.7.2015 Suunnitteluvaiheen esiselvitykset Ennen mahdollista maastokatselmusta tehtävät esiselvitykset Pirkanmaan ELY-keskus 8.12.2015 Kaapelireitin suunniteluun liittyvät
TALVIVAARA SOTKAMO OY
RAKENTAMISEN TARKKAILU 2011 16WWE0993 15.3.2012 TALVIVAARA SOTKAMO OY TALVIVAARAN KAIVOKSEN TARKKAILU 2011 Osa II b Rakentamisvaiheen aikainen tarkkailu Talvivaara Sotkamo Oy Osa II b Rakentamisvaiheen
Lapinlahden kunta Kunnanrannan katujen peruskorjaus
1(6) Liite urakkatarjoukseen Lapinlahden kunta Kunnanrannan katujen peruskorjaus YKSIKKÖHINTALUETTTELO 101005338-005 2(6) MAKSU JA MITTAUSPERUSTEET Kaikki massa- ja ainemäärät, jotka liittyvät mittayksiköinä
Range -alueen kehittämissuunnitelma
Range -alueen kehittämissuunnitelma Turvallisuuden parantaminen ja klubiympäristön kehittäminen Esitystä muokattu 22.8.2019 Suunnitelma käsitelty Kullo Golf Oy yhtiökokouksessa syksy 2017. Vaihe 1. toteutettu
Liite 1 HAVAINTOPISTEKORTTI (Valintakohdissa oikea vaihtoehto kehystetty) Tutkimuspaikka Tilaaja Projektinumero Sopenkorpi, Lahti Hämeen ympäristökeskus 82126479 02 Piste HP1 Havaintoputki Kairaus x koord
VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN
VALTIONEUVOSTON 1.1.2004 VOIMAAN TULLEEN ASETUKSEN N:o 542/2003 MUKAINEN SUUNNITELMA Talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla KIINTEISTÖTUNNUS : KAUPUNGINOSA
LIITE 8. Ai Arkkitehdit Keskuskatu 6 Hollola Yleissuunnitelma Ramboll Niemenkatu 73 15140 LAHTI puh. 020 755 611 www.ramboll.
LIITE 6 W:\1366\A1-Arkkitehdit\1510020875_Hollola_Keskuskatu6\Piirustukset\Asemapiirustus.dwg LIITE 8 Tunn. Lukum. Raken nusko hteen nimi ja osoi te h yv. Ai Arkkitehdit Keskuskatu 6 Hollola Yleissuunnitelma
LUPAPÄÄTÖS Nro 47/12/2 Dnro PSAVI/30/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA
LUPAPÄÄTÖS Nro 47/12/2 Dnro PSAVI/30/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.6.2012 1 ASIA LUVAN HAKIJA Siirtoviemärin rakentaminen Pyhäjoen alitse ja valmistelulupa, Haapavesi Valio Oy Haapaveden tehdas
+90. F=1.6 km2 HQ=0.50 m3/s. v= 0.33 m/s HQ=0.33 m3/s t=0.91 m A=2.0 m2 +85. ljhs +80. ljhs ljhs. i=0.001. i=0.0005 lk=1:2. kaivu uuteen paikkaan
Uoma 3 Rumpukoko 600 mm F=0.30 km2 HQ=0.12 m3/s v=0.37m/s t=0.32 m A=0.4 Rumpukoko 800 mm F=0.8 km2 HQ=0.24 m3/s v=0.33 m/s t=0.48 m/s 0.75 m2 1+25 yl tien runpu ei toim enpiteitä 3+25 silta vesijuoksu
KONNUNSUON ALUEEN VESIHUOLLON YLEISSUUNNITELMA
Lappeenrannan kaupunki KONNUNSUON ALUEEN VESIHUOLLON YLEISSUUNNITELMA 27.11.2012 Rakennussuunnittelu Merja Vertanen Tulilammenkaari 13 56610 Rautjärvi puh. 050 547 7457 2(8) SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä
16X Rakennuspaikka. Yleiskartta 1: X = X = Y = Y = X = X = Y = Y = 68000
X = 66000 X = 66000 Y = 69000 Y = 68000 Rakennuspaikka X = 65000 X = 65000 Y = 69000 Y = 68000 EHDOTUS TEKA 25.02.206 25 Yleiskartta Piirt. 25.9.205.9.205 20.8.205 3.8.205 :0 000 6X2702 6X2702_YEISKARTTA
Järvirovantien parantaminen ja pysäköintialueen rakentaminen, Kittilä / Levi. Katusuunnitelma RAKENNUSTAPASELOSTUS. Liite 1
Liite 1 Kittilän kunta Tekninen osasto Järvirovantien parantaminen ja pysäköintialueen rakentaminen, Kittilä / Levi Katusuunnitelma 2 SISÄLTÖ YLEISTÄ 3 1000 MAA-, POHJA- JA KALLIORAKENTEET 3 1000.01 Mittaustyöt
Raportti. Naantalin kaupunki. Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan tarkistus. Kanavavaihtoehdot 67050263.SU 10.1.2006
Raportti 67050263.SU 10.1.2006 Naantalin kaupunki Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan tarkistus Kanavavaihtoehdot 1 YLEISTÄ Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan tarkistukseen
Sijoituslupa. Katutyöt- koulutus vastaava katumestari Jukka Piispanen
Sijoituslupa Katutyöt- koulutus 11.3.2019 vastaava katumestari Jukka Piispanen Esityksen sisällys Rakenteet, jotka vaativat sijoitusluvan Milloin tarvitaan sijoitusluvan lisäksi toimenpidelupa tai rakennuslupa?
HEINÄVEDEN KUNTA Kenttätien perusparannus HEINÄVESI
HEINÄVEDEN KUNTA Kenttätien perusparannus HEINÄVESI KATUVALAISTUS b 12.5.2015 / HM a 7.4.2015 / HM Muutos Pvm/Tarkastanut Pvm/Hyväksynyt Pvm/Julkaissut Huomautukset 03.12.2013 / HM 1 Katuvalaistus 2 Piirustukset
Tukimuurielementit 2-80
2- Tukimuurielementit Tukimuurien käyttö antaa erinomaiset madollisuudet tonttien ja liikennealueiden pintojen yötykäyttöön. Niillä alue voidaan jäsennellä käyttötarkoituksen mukaisesti eri tasoisiksi
M111 ja M115 Spiraflo-mittayksiköt Asennus- ja huolto-ohje
3309551/3 IM-P330-38 MI Issue 3 M111 ja M115 Spiraflo-mittayksiköt Asennus- ja huolto-ohje 1. Turvallisuus 2. Esittely 3. Yleistä 4. Tekniset tiedot 5. Mekaaninen asennus: M111 ja M115 -mittayksiköt 6.
PATOJEN MÄÄRÄAIKAISTARKASTUKSET YHTEENVETO. Prosessivesiallas PVM
Prosessivesialtaan padon yhteenveto PATOJEN MÄÄRÄAIKAISTARKASTUKSET YHTEENVETO KOHDE: Prosessivesiallas PVM 10.6.2016 Prosessivesialtaan padon yhteenveto 1 KOHTEEN YLEISTIEDOT 1 1.1 Padon mitat 1 1.2 Patoluokitus
LUPAPÄÄTÖS Nro 34/05/1 Dnro Psy-2005-y-12 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA
LUPAPÄÄTÖS Nro 34/05/1 Dnro Psy-2005-y-12 Annettu julkipanon jälkeen 15.4.2005 1 ASIA LUVAN HAKIJA Vesi- ja viemärijohtojen rakentaminen Pyhä- ja Mairijoen alitse, Pelkosenniemi Pelkosenniemen kunta Sodankyläntie
HAJA-ASUTUSALUEEN JÄTEVEDEN KÄSITTELY ASENNUSOHJEET. Uponorumpisäiliö. 10 m 3
HAJA-ASUTUSALUEEN JÄTEVEDEN KÄSITTELY ASENNUSOHJEET Uponorumpisäiliö 10 m 3 1 Monta huolta vähemmän luotettavilla Uponor-ratkaisuilla Teit hyvän ratkaisun valitessasi luotettavan Uponorjätevesijärjestelmän.
Kauniaisten kaupunki Kuntatekniikka. YLEISSUUNNITELMASELOSTUS KAUNIAISTENTIE Katusuunnitelma
Kuntatekniikka YLEISSUUNNITELMASELOSTUS KAUNIAISTENTIE Katusuunnitelma Infrasuunnittelu Oy D1010 19.5.2014 YLEISSUUNNITELMA SISÄLLYS YLEISTÄ 1 1 LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET 1 1.1 Kustannusarviot 2 2 MITOITUS
14341 Sivu- ja niskaojat
InfraRYL, Päivitys 21.11.2017 / SHV 1 14341 Sivu- ja niskaojat Määrämittausohje 1434. 14341.1 Sivu- ja niskaojien materiaalit 14341.2 Sivu- ja niskaojien alusta 14341.3 Sivu- ja niskaojien tekeminen 14341.3.1
Ossinlammen siltakilpailu. Ossin olohuone. Suunnitelmaselostus
Ossinlammen siltakilpailu Suunnitelmaselostus 1 Ratkaisun lähtökohdat Ehdotuksen perusideana on jatkaa Ossinlammen ympäristön puistomaista teemaa ja aktivoida aluetta. Silta on yksiaukkoinen palkkisilta,
Kaapelinsuojaus. Uponor-kaapelinsuojausjärjestelmä
Uponor-kaapelisuojausjärjestelmän Tripla- ja Uponor-kaapelinsuojausjärjestelmä Opto ja niiden osat sekä jatkoskaivot muodostavat kokonaisen järjestelmän kaapelien maa-asennuksiin. Putkien, yhteiden ja
Lopputäytön materiaali tai siinä olevat aineet eivät saa vahingoittaa putkia tai kaapeleita eikä niiden
InfraRYL, Päivitys 6.4.2017 / KM 1 18330 Lopputäytöt Tässä luvussa käsitellään ensisijaisesti liikennöitäville alueille rakennettavien johto- ja putkikaivantojen lopputäyttöjä. Vaatimuksia voidaan soveltaa
VAIHTOEHTO 4, PÄÄVESIJOHTO JA PÄÄJÄTEVESIVIEMÄRI YHTEISKÄYTTÖTUNNELISSA JÄTEVESIVIEMÄRISSÄ YKSI VÄLIPUMPPAUS
1 LIITE 2 VAIHTOEHTO 4, PÄÄVESIJOHTO JA PÄÄJÄTEVESIVIEMÄRI YHTEISKÄYTTÖTUNNELISSA JÄTEVESIVIEMÄRISSÄ YKSI VÄLIPUMPPAUS Mitoitus Vaihtoehdossa on selvitetty mahdollisuutta johtaa jätevedet yhteiskäyttötunneliin