KAIVANTOJEN SEKÄ KATUJEN TUENTA- JA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KAIVANTOJEN SEKÄ KATUJEN TUENTA- JA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO"

Transkriptio

1 KAIVANTOJEN SEKÄ KATUJEN TUENTA- JA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO TYÖNUMERO: LIETO, KAIJASEN PELLON VESIHUOLTOLINJAT JA KADUT 1 YLEISTÄ Kaivantojen osalta tässä lausunnossa laaditaan periaateratkaisut kaivantojen toteuttamiselle Mahdollisesti muuttuvien pohjaolosuhteiden, risteävien rakenteiden ja liikennejärjestelyjen vuoksi urakoitsijan edellytetään tekevän yksityiskohtaisemmat suunnitelmat kaivantojen toteuttamisesta Jäljempänä esitettyjen kaivantojen toteutustavan valinnassa on oletettu, että kaivu tehdään kaivannon päädystä kaivannon suuntaisesti eikä kaivumassoja läjitetä kaivannon reunalle Mikäli työn aikana ilmenee maalajien tai pohjavedenpinnan osalta poikkeavuuksia suunnitelmiin verrattuna, on oltava yhteydessä rakennuttajan nimeämään valvojaan lisätuennan tarpeellisuuden määrittämiseksi Tuentatapa valitaan rakennuspaikan työnaikaisten pohjasuhteiden ja kaivannon mittojen perusteella Liikennealueella täytöt tiivistetään kerroksittain enintään 0,3 m paksuin kerroksin Tiivistäminen tehdään materiaalin optimikosteuspitoisuudessa Urakoitsijan tulee toimittaa käytettävistä täyttömateriaaleista rakeisuuskäyrät sekä proctor-kokeen tulokset Vaadittava tiiveysaste täytöille on liikennealueilla 90% parannetusta proctor-kokeesta 2 VESIHUOLTOLINJAT Kaivannot on tuettava savialueilla vesijohtolinjalla Kaivumassat tulee siirtää yli metrin etäisyydelle kaivannon reunasta 0 kn:n työkoneen tulee olla yli 6 metrin etäisyydellä kaivannon reunasta Alueilla, joilla savikerros on alle 9 metrin paksuinen, on hydraulisen pohjannousun riski, jolloin pohjavedenpinnan taso on selvitettävä ennen töiden aloittamista Tutkituilla alueilla kaivannot perustetaan kiviainesarinalle Infra RYL:n kappaleen 133 mukaisesti Kiviainesarinan ja pohjamaan välissä tulee käyttää suodatinkangasta Veden virtaus tulee estää valmiissa rakenteessa savialueilla suluin 60 m välein 1 m pituisella savipatjalla 21 VH1-LINJA PLV 0- Alueella on noin 1 metrin kuivakuorikerros, jonka alapuolella noin metriä pehmeää savea Kaivanto on tuettava Tukemisessa voidaan käyttää tukielementtejä S w e co Y m p ä r is t ö O y 1 (3) PL 88, 0021 Helsinki Mäkelininkatu 17 A, 900 Oulu PL 43, 331 Tampere PL 669, 701 Turku w ww s we c o fi puh Y-tunnus 0648-

2 22 VH1-LINJA PLV -0 Alueella on 1,2 metrin kuivakuorikerros, jonka alapuolella on 9, metriä paksu pehmeä savikerros Linjalta on tehty siipikairaus, jonka antama lujuus on noin kpa Paaluvälillä sijaitsee maanvaraisesti perustettu talo noin metrin päässä mittalinjasta Kaivanto on tuettava ponttiseinällä, mistä on toimitettava erillinen suunnitelma tilaajalle Koska pontille ei tule sallia vaakasuuntaista siirtymää, mitoituksessa on käytettävä lepopainetta ja pontin yläpäätä tulee tarkkailla työn ajan Pontteja ei saa lyödä täryttämällä Alueen pohjavedenpinnan taso tulee selvittää tuentasuunnitelmaa varten 23 VH1-LINJA PLV Alueella on 1,2 metrin kuivakuorikerros, jonka alapuolella on noin 4-7 metriä paksu pehmeä savikerros Hydraulisen pohjannousun riski on alueella hyvin suuri Kaivanto on tuettava Alueen pohjavedenpinnan taso on selvitettävä ja urakoitsijan tulee toimittaa erillinen tuentasuunnitelma tilaajalle ennen töiden aloittamista 24 VH1-LINJA PLV Alueelta ei ole pohjatutkimuksia Maaperäkarttojen perusteella alueella on kalliomaata Maaperä on selvitettävä tuentatarpeen määrittämiseksi VH1-LINJA PLV Alueelta ei ole pohjatutkimuksia Maaperäkarttojen ja pinnanmuotojen perusteella alueella on savea Maaperä on selvitettävä tukemistavan määrittämiseksi 26 VH2-LINJA Alueella on noin 1 metrin kuivakuorikerros, jonka alapuolella on noin metriä paksu pehmeä savikerros Kaivanto on tuettava Tuenta voidaan tehdä tukielementeillä 27 KA1-LINJA Alueella on 1 metrin kuivakuorikerros, jonka alapuolella on noin 9-12 metriä paksu pehmeä savikerros Linjalta on tehty myös siipikairaus, jonka mukaan suljettu leikkauslujuus on savelle noin kpa Kaivanto on tuettava Tuenta voidaan tehdä tukielementeillä 28 UN1-LINJA Alueella on noin 1 metrin kuivakuorikerros, jonka alapuolella on -14 metriä paksu pehmeä savikerros Linjalta on tehty myös siipikairaus, jonka mukaan suljettu leikkauslujuus on savelle noin kpa 2 (3) KAIVANTOJEN SEKÄ KATUJEN TUENTA- JA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO Rakennettavuusselvitys_LUONNOS

3 Kaivanto on tuettava Tuenta voidaan tehdä tukielementeillä 29 AR1-LINJA Alueella on noin 1 metrin kuivakuorikerros, jonka alapuolella on 9-12 metriä paksu pehmeä savikerros Kaivanto on tuettava Tuenta voidaan tehdä tukielementeillä 3 KADUT Kadut voidaan perustaa maanvaraisesti kuivakuorikerroksen päälle Katujen alusrakenneluokka on alueella tehtyjen tutkimusten perusteella tg 4 TIEN ALITUKSET Ajurintien alitus voidaan tehdä tunkkaamalla Ennen työtä täytyy varmistaa Ajurintien viereisten johtojen ja putkien sijainnit Turku, 28 lokakuuta 16 Insinööritoimisto Arcus Oy Niilo Vehmas Suunnittelija Kim Andersson-Berlin Tarkastaja LIITTEET Kartta 1:00 Pituusleikkaukset 1:0 KAIVANTOJEN SEKÄ KATUJEN TUENTA- JA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO 3 (3) Rakennettavuusselvitys_LUONNOS

4 TUNNUS SUUNN PÄIVÄYS TARK N00 KARTTA 1: SUUNN TARK SUUNNALA HYV MKT Uudenmaankatu 19A, 700 TURKU * INSINÖÖRITOIMISTO OY LINNANKATU 16 0 TURKU tel: SUUNN 2816 TARK HYV SUUNNALA 18

5 VH1-linja 40 MAANVARAISESTI PERUSTETTU TALO M ETÄISYYDELLÄ 3 1, +, +29 2, +2, / / / VH1-linja 3 3, +294, -02 4, +299, +19 TUNNUS SUUNN PÄIVÄYS TARK +237 / 7 +7 / SUUNN TARK HYV SUUNN TARK HYV N00 VH1 PITUUSLEIKKAUS SUUNNALA 2816 SUUNNALA MKT Uudenmaankatu 19A, 700 TURKU * LINNANKATU 16 tel: INSINÖÖRITOIMISTO OY 0 TURKU 18 1:0

6 VH2, +233, +33 6, +221, +1 7, +2, , +6, / / / / AR1 12, +236, -09 6, +236, , +239, -18 TUNNUS SUUNN PÄIVÄYS TARK N / / 111 VH2 PITUUSLEIKKAUS AR1 PITUUSLEIKKAUS 1:0 1: / 2 SUUNN TARK SUUNNALA HYV MKT Uudenmaankatu 19A, 700 TURKU * INSINÖÖRITOIMISTO OY LINNANKATU 16 0 TURKU tel: SUUNN 2816 TARK HYV SUUNNALA 18

7 KA1 3, +248, , +248, , +239, +, +2, +01 2, +233, / / 99 + / / / / UN1 6, +221, -69 9, +226, -14, +2, , +243, + TUNNUS SUUNN PÄIVÄYS TARK +64 / 7 +1 / / / / SUUNN TARK HYV SUUNN TARK HYV N00 KA1 PITUUSLEIKKAUS UN1 PITUUSLEIKKAUS SUUNNALA 2816 SUUNNALA MKT Uudenmaankatu 19A, 700 TURKU * LINNANKATU 16 tel: INSINÖÖRITOIMISTO OY 0 TURKU 18 1:0 1:0

PKTO-14 PUTKIKAIVANTOJEN TUENTAOHJE

PKTO-14 PUTKIKAIVANTOJEN TUENTAOHJE TEKNINEN KESKUS / GEOTEKNIIKKAYKSIKKÖ PKTO-14 PUTKIKAIVANTOJEN TUENTAOHJE 30.9.2014 1401/GT 2 SISÄTÖ: 1 YEISTÄ 2 OHJEEN KÄYTTÖAUE 3 MITOITUKSEN ÄHTÖKOHAT 4 MITOITUS 5 TYÖTEKNIIKKA IITTEET iite 1 Saven

Lisätiedot

3.a. Helposti rakennettavaa aluetta -Sr, Hk, Mr, Si. Vaikeasti rakennettava pehmeikkö lyhyehkö paalutus 2-5m

3.a. Helposti rakennettavaa aluetta -Sr, Hk, Mr, Si. Vaikeasti rakennettava pehmeikkö lyhyehkö paalutus 2-5m 2 5 6 5 7 7 1. Helposti rakennettavaa aluetta -Sr, Hk, Mr, Si 3 3.a Vaikeasti rakennettava pehmeikkö lyhyehkö paalutus 2-5m 1. Vaikeasti rakennettava pehmeikkö paaluperustus 5-12m kadut, pihat mahd. kalkkipilarointi

Lisätiedot

18370 Johtokaivantojen virtaussulut RTS 09:17

18370 Johtokaivantojen virtaussulut RTS 09:17 1 RTS 09:17 Johtokaivantojen virtaussulut ovat rakenteita, joiden tarkoitus on rajoittaa tai sulkea kokonaan veden luonnollinen juoksu tai häiriintyneen maa-aineksen liikkuminen huonosti vettä läpäisevissä

Lisätiedot

Mäntytie 4, 00270 Helsinki p. (09) 2410006 tai 0400 465861, fax (09) 2412311 KERAVA- PORVOO RAUTATIEN ALITUSPAIKKOJEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS

Mäntytie 4, 00270 Helsinki p. (09) 2410006 tai 0400 465861, fax (09) 2412311 KERAVA- PORVOO RAUTATIEN ALITUSPAIKKOJEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS INSINÖÖRITOIMISTO e-mail: severi.anttonen@kolumbus.fi Mäntytie 4, 00270 Helsinki p. (09) 2410006 tai 0400 465861, fax (09) 2412311 2017 TALMAN OSAYLEISKAAVA-ALUE SIPOO KERAVA- PORVOO RAUTATIEN ALITUSPAIKKOJEN

Lisätiedot

RIL 263-2014 Kaivanto-ohje

RIL 263-2014 Kaivanto-ohje Kaivantojen turvallisuus miniseminaari 25.11.2014 RIL 263-2014 Kaivanto-ohje Ohjeet ja suositukset Tommi Hakanen Esityksen sisältö 1. Miksi Kaivanto-ohjetta tarvitaan? 2. Uuden Kaivanto-ohjeen tausta 3.

Lisätiedot

Multimäki II rakennettavuusselvitys

Multimäki II rakennettavuusselvitys Multimäki II rakennettavuusselvitys ERILLISLIITE 2 1 / 27 12.8.2014 1 (8) Multimäki II rakennettavuusselvitys TIE21218 Joensuun kaupunki SUUNNITTELUKOHDE Teemu Tapaninen 12.8.2014 Multimäki II rakennettavuusselvitys

Lisätiedot

Uuden Kaivanto-ohjeen ohjeet ja suositukset

Uuden Kaivanto-ohjeen ohjeet ja suositukset Kaivantojen turvallisuus miniseminaari Uuden Kaivanto-ohjeen ohjeet ja suositukset Tommi Hakanen Esityksen sisältö 1. Miksi Kaivanto-ohjetta tarvitaan? 2. Uuden Kaivanto-ohjeen tausta 3. Työturvallisuus

Lisätiedot

RAKENNETTAVUUSSELVITYS

RAKENNETTAVUUSSELVITYS RAKENNETTAVUUSSEVITYS PAIMIO MEIJERITIEN ÄNSIOSAN ASEMAKAAVA 9.11.2015 1 (5) _Rakennettavuusselvitys1.docx Sisältö 1 Yleistä... 3 2 Tehdyt tutkimukset... 3 2.1 Mittaukset... 3 2.2 Pohjatutkimukset... 3

Lisätiedot

Kuokkatien ja Kuokkakujan alueen rakennettavuusselvitys

Kuokkatien ja Kuokkakujan alueen rakennettavuusselvitys KIRKKONUMMEN KUNTA SEPÄNKANNAS III Kuokkatien ja Kuokkakujan alueen rakennettavuusselvitys P18602 7.5.2012 2 (6) SISÄLLYSLUETTELO: 1 YLEISTÄ... 3 2 TUTKIMUKSET... 3 3 POHJASUHTEET... 3 4 KATUALUEET...

Lisätiedot

Sipoonlahden koulun laajentaminen. Neiti Miilintie, Sipoo POHJATUTKIMUS JA PERUSTAMISTAPASUUNNITELMA

Sipoonlahden koulun laajentaminen. Neiti Miilintie, Sipoo POHJATUTKIMUS JA PERUSTAMISTAPASUUNNITELMA 14871 Sipoonlahden koulun laajentaminen Neiti Miilintie, Sipoo POHJATUTKIMUS JA PERUSTAMISTAPASUUNNITELMA 7.12.2016 Insinööritoimisto POHJATEKNIIKKA OY Nuijamiestentie 5 B, 00400 Helsinki, Puh. (09) 477

Lisätiedot

Asemakaava nro 8570 ID 1 427 936. Tammelan stadion. Rakennettavuusselvitys

Asemakaava nro 8570 ID 1 427 936. Tammelan stadion. Rakennettavuusselvitys Asemakaava nro 8570 ID 1 427 936 Työnro 150056 Tammelan stadion Rakennettavuusselvitys 24.6.2015 2 (6) Tammelan stadion Työnro 150056 SISÄLLYSLUETTELO Yleistä... 3 Tutkimuskohde... 3 Tehdyt tutkimukset...

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA Nysäkuja- Velhonkaari Rakennettavuusselvitys

NURMIJÄRVEN KUNTA Nysäkuja- Velhonkaari Rakennettavuusselvitys NURMIJÄRVEN KUNTA Nysäkuja- Velhonkaari Rakennettavuusselvitys 28.9.2015 2 Nurmijärven kunta Nysäkuja- Velhonkaari RAKENNETTAVUUSSELVITYS Sisällysluettelo 1 TOIMEKSIANTO JA SELVITYSKOHDE 4 2 TUTKIMUKSET

Lisätiedot

ALUEELLINEN POHJATUTKIMUS

ALUEELLINEN POHJATUTKIMUS UUDENMAAN POHJATUTKIMUS OY GEO 00 Ristipellontie 7, 0090 HESINKI AUEEINEN POHJATUTKIMUS Purolaakso 060 KERAVA . YEISTÄ Toimeksiannon saaneena on Uudenmaan Pohjatutkimus Oy tehnyt pohjatutkimuksen (geo

Lisätiedot

KIRKKORANTA KERIMÄKI ALUEEN MAAPERÄKUVAUS JA RAKENNETTAVUUS 15.2.2013

KIRKKORANTA KERIMÄKI ALUEEN MAAPERÄKUVAUS JA RAKENNETTAVUUS 15.2.2013 KIRKKORANTA KERIMÄKI ALUEEN MAAPERÄKUVAUS JA RAKENNETTAVUUS 15.2.2013 Viite 8214459921 Versio 1 Pvm 15.2.2013 Hyväksynyt Tarkistanut Ari Könönen Kirjoittanut Jari Hirvonen 1 1. YLEISTÄ Tilaajan toimeksiannosta

Lisätiedot

YLIVIESKA ALUSTAVAN YLEISSUUNNITELMAN PÄIVITYS SUUNNITELMASELOSTUS YLIVIESKAN ASEMAN ALIKÄYTÄVÄ

YLIVIESKA ALUSTAVAN YLEISSUUNNITELMAN PÄIVITYS SUUNNITELMASELOSTUS YLIVIESKAN ASEMAN ALIKÄYTÄVÄ YLIVIESKA SUUNNITELMASELOSTUS YLIVIESKAN ASEMAN ALIKÄYTÄVÄ Siltasuunnittelu Laatinut: 10.4.2017 Lea Yläsaari Tarkastanut: 10.4.2017 Pekka Mantere Geosuunnittelu Laatinut: 10.4.2017 Arto Keski-Opas Tarkastanut:

Lisätiedot

ALUSTAVA RAKENNETTAVUUSSELVITYS

ALUSTAVA RAKENNETTAVUUSSELVITYS Pöyry Finland Oy Elektroniikkatie 13 FI-90590 Oulu Finland Kotipaikka Vantaa, Finland Tel. +358 10 33280 Fax +358 10 33 28250 www.poyry.fi Päiväys 28.8.2017 Sivu 1 (3) Sakari Lotvonen Tel. +358 40 5873

Lisätiedot

Näsilinnankatu 40. Pohjatutkimusraportti. Uudisrakennus Työnro

Näsilinnankatu 40. Pohjatutkimusraportti. Uudisrakennus Työnro Työnro 160091 Näsilinnankatu 40 Uudisrakennus Pohjatutkimusraportti 23.8.2016 A-Insinöörit Suunnittelu Oy ESPOO HELSINKI KUOPIO OULU PORI TAMPERE TURKU p. 0207 911 888, www.ains.fi Y-tunnus 0211382-6 Näsilinnankatu

Lisätiedot

13976 POHJOLA RAKENNUS OY SIPOON TOIVOLA ITÄINEN SUURSUONKUJA SIPOO POHJATUTKIMUS 26.11.2013 Insinööritoimisto POHJATEKNIIKKA OY Nuijamiestentie 5 B, 00400 Helsinki, Puh. (09) 477 7510, Fax (09) 4777 5111

Lisätiedot

KYRÖÖNTIE. Sadevesiviemärin saneeraussuunnitelma Plv 177-845 SUUNNITELMA- JA MITOITUSSELOSTUS 24.04.2015

KYRÖÖNTIE. Sadevesiviemärin saneeraussuunnitelma Plv 177-845 SUUNNITELMA- JA MITOITUSSELOSTUS 24.04.2015 Isonkyrön kunta KYRÖÖNTIE Sadevesiviemärin saneeraussuunnitelma Plv 177-845 SUUNNITELMA- JA MITOITUSSELOSTUS 24.04.2015 muutos 26.6.2015 SISÄLLYS 1. YLEISTÄ... 3 2. LÄHTÖTIEDOT... 4 3. SUUNNITELLUT PERUSRATKAISUT...

Lisätiedot

Pudasjärven koulukeskuksen tiejärjestelyt Maaperäolosuhteet ja päällysrakennemitoitus

Pudasjärven koulukeskuksen tiejärjestelyt Maaperäolosuhteet ja päällysrakennemitoitus Maaperäolosuhteet ja päällysrakennemitoitus Maaperäolosuhteet ja päällysrakennemitoitus 1. Sijainti Suunnittelukohde sijaitsee Pudasjärvellä. Suunnittelutoimeksiantoon sisältyvät: Vt 20 Kuusamontie: -

Lisätiedot

Korkea rakentaminen Tampereen tornihotelli

Korkea rakentaminen Tampereen tornihotelli Korkea rakentaminen Tampereen tornihotelli DI Sami Punkari 17.2013 Tampereen Tornihotelli 16.9.2013 elementtiasennus 16.krs TAMPEREN TORNIHOTELLI POHJASUHTEET PERUSTAMISTAPAVAIHTOEHDOT PERUSTAMINEN TUETTU

Lisätiedot

Työsuojeluoppaita ja -ohjeita 15. Työsuojeluhallinto. Kapeat kaivannot

Työsuojeluoppaita ja -ohjeita 15. Työsuojeluhallinto. Kapeat kaivannot Työsuojeluoppaita ja -ohjeita 15 Työsuojeluhallinto Kapeat kaivannot Työsuojeluoppaita ja -ohjeita 15 Kapeat kaivannot TYÖSUOJELUHALLINTO Tampere 2010 ISBN 952-479-041-6 ISSN 1456-257X Multiprint Oy,

Lisätiedot

Työ nro 11431 09.10.2015 RAKENNETTAVUUSSELVITYS KERAVAN KAUPUNKI KANGASPERHONTIE VIRRENKULMA, KERAVA

Työ nro 11431 09.10.2015 RAKENNETTAVUUSSELVITYS KERAVAN KAUPUNKI KANGASPERHONTIE VIRRENKULMA, KERAVA Työ nro 11431 09.10.2015 RAKENNETTAVUUSSELVITYS KERAVAN KAUPUNKI KANGASPERHONTIE VIRRENKULMA, KERAVA TARATEST OY * Mittaustyöt Turkkirata 9 A, 33960 PIRKKALA PUH 03-368 33 22 * Pohjatutkimukset FAX 03-368

Lisätiedot

FCG Finnish Consulting Group Oy. Tammelan kunta JÄNIJÄRVEN POHJAPATO. Rakennussuunnitelma 30309-P11912

FCG Finnish Consulting Group Oy. Tammelan kunta JÄNIJÄRVEN POHJAPATO. Rakennussuunnitelma 30309-P11912 FCG Finnish Consulting Group Oy Tammelan kunta JÄNIJÄRVEN POHJAPATO Rakennussuunnitelma 30309-P11912 10.6.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Rakennussuunnitelma I 10.6.2011 SISÄLLYSLUETTELO 1 Yleistä...

Lisätiedot

ALUEELLINEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS KORTTELIT 5705, 5706, 5707 JA 5708 (SAVIALUEELLA SIJAITSEVAT TONTIT)

ALUEELLINEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS KORTTELIT 5705, 5706, 5707 JA 5708 (SAVIALUEELLA SIJAITSEVAT TONTIT) PORVOON KAUPUNKI, OMENATARHAN ASEMAKAAVA-ALUE ALUEELLINEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS KORTTELIT 5705, 5706, 5707 JA 5708 (SAVIALUEELLA SIJAITSEVAT TONTIT) Viite 82131721 Versio 1.2 Pvm Hyväksynyt Mervi Fors

Lisätiedot

Notkopuiston päiväkodin laajennuksen perustamistapalausunto

Notkopuiston päiväkodin laajennuksen perustamistapalausunto TUUSULAN KUNTA TEKNINEN TOIMI/TILAKESKUS Notkopuiston päiväkodin laajennuksen perustamistapalausunto 1 (6) Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 2 2 POHJASUHTEET... 3 2.1 Maaperä... 3 2.2 Pohjavesi... 3 3 POHJARAKENNUSRATKAISUT...

Lisätiedot

FCG Finnish Consulting Group Oy. Tammelan kunta HEINIJÄRVEN POHJAPATO. Rakennussuunnitelma 30309-P11912

FCG Finnish Consulting Group Oy. Tammelan kunta HEINIJÄRVEN POHJAPATO. Rakennussuunnitelma 30309-P11912 FCG Finnish Consulting Group Oy Tammelan kunta HEINIJÄRVEN POHJAPATO Rakennussuunnitelma 30309-P11912 ENNAKKOKOPIO 10.6.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Rakennussuunnitelma I 10.6.2011 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI KANKAANTAUS 78, MAAPERÄ- JA POHJAVESITARKASTELU

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI KANKAANTAUS 78, MAAPERÄ- JA POHJAVESITARKASTELU Vastaanottaja Hämeenlinnan kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 27.4.2016 Viite 1510026179 HÄMEENLINNAN KAUPUNKI KANKAANTAUS 78, MAAPERÄ- JA POHJAVESITARKASTELU HÄMEENLINNAN KAUPUNKI KANKAANTAUS

Lisätiedot

PALVELUKESKUS HENRIKINHOVI

PALVELUKESKUS HENRIKINHOVI Proense Talotekniikka/ath TYÖSELOSTUS 31.3.2017 1 / 8 PALVELUKESKUS HENRIKINHOVI SADEVESIJÄRJESTELMÄ SALAOJAJÄRJESTELMÄN TARKISTUS JA PUULAUS MAANRAKENNUS,-ASENNUSTÖIDEN TYÖSELOSTUS REV. TEHNYT PÄIVÄYS

Lisätiedot

RAKENNETTAVUUSSELVITYS

RAKENNETTAVUUSSELVITYS Insinööritoimisto Geotesti Oy TYÖNRO 060292 RAKENNETTAVUUSSELVITYS AHLMANIN ALUE TAMPERE MPERE Insinööritoimisto Geotesti Oy DI Katri Saarelainen RAKENNETTAVUUSSELVITYS 05.12.2006 1(4) TYÖNRO 060292 Ahlmanin

Lisätiedot

Tavoitteena nolla tapaturmaa 2020 -seminaari. Miten kaivantojen turvallisuus on varmistettava?

Tavoitteena nolla tapaturmaa 2020 -seminaari. Miten kaivantojen turvallisuus on varmistettava? Tavoitteena nolla tapaturmaa 2020 -seminaari Miten kaivantojen turvallisuus on varmistettava? Lähtökohta? Rakennuskaivanto on välivaihe, jonka kustannukset halutaan minimoida Välivaiheen hinta 2 kuolemantapausta

Lisätiedot

Alustava pohjaveden hallintaselvitys

Alustava pohjaveden hallintaselvitys Alustava pohjaveden hallintaselvitys Ramboll Finland Oy Säterinkatu 6, PL 25 02601 Espoo Finland Puhelin: 020 755 611 Ohivalinta: 020 755 6333 Fax: 020 755 6206 jarno.oinonen@ramboll.fi www.ramboll.fi

Lisätiedot

FCG Finnish Consulting Group Oy. Tammelan kunta JÄNIJÄRVEN POHJAPATO. Rakennussuunnitelma 30309-P11912

FCG Finnish Consulting Group Oy. Tammelan kunta JÄNIJÄRVEN POHJAPATO. Rakennussuunnitelma 30309-P11912 FCG Finnish Consulting Group Oy Tammelan kunta JÄNIJÄRVEN POHJAPATO Rakennussuunnitelma 30309-P11912 ENNAKKOKOPIO 10.6.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Rakennussuunnitelma I 10.6.2011 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Kuinka kaupunki rakennuttaa turvallisesti

Kuinka kaupunki rakennuttaa turvallisesti Mistä hyvät rakennushankkeet on tehty RATUKE SEMINAARI Helsinki Kuinka kaupunki rakennuttaa turvallisesti Milko Tietäväinen Rakennuttamispäällikkö Tampereen kaupunki T A M P E R E E N K A U P U N K I 1

Lisätiedot

Työ nro RAKENNETTAVUUSSELVITYS KERAVAN KAUPUNKI KYTÖMAA KYTÖMAA, KERAVA

Työ nro RAKENNETTAVUUSSELVITYS KERAVAN KAUPUNKI KYTÖMAA KYTÖMAA, KERAVA Työ nro.0.0 RAKENNETTAVUUSSEVITYS KERAVAN KAUPUNKI KYTÖMAA KYTÖMAA, KERAVA TARATEST OY * Mittaustyöt Turkkirata A, 0 PIRKKAA PUH 0-8 * Pohjatutkimukset FAX 0-8 * Pohjarakennussuunnittelu 0-tara-pvm.doc

Lisätiedot

FCG Finnish Consulting Group Oy JOENSUUN KAUPUNKI MARJALAN KAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS P13815

FCG Finnish Consulting Group Oy JOENSUUN KAUPUNKI MARJALAN KAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS P13815 JOENSUUN KAUPUNKI MARJALAN KAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS P13815 18.11.2010 SISÄLLYSLUETTELO 1. RAKENNUSHANKKEEN YLEISTIEDOT... 1 Rakennushankkeen kuvaus:... 1 Suunnittelijat, asiantuntijat:... 1 2.

Lisätiedot

RIIHIMÄKI, KYNTTILÄTIE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS

RIIHIMÄKI, KYNTTILÄTIE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS Vastaanottaja Riihimäen kaupunki Eteläinen asemakatu 2 11130 RIIHIMÄKI Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Päivämäärä 1.2.2011 Viite 82125243 09 RIIHIMÄKI, KYNTTILÄTIE RAKENNETTAVUUS- SELVITYS RIIHIMÄKI,

Lisätiedot

Repokallion kaava-alue

Repokallion kaava-alue S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A JOENSUUN KAUPUNKI Repokallion kaava-alue Rakennettavuusselvitys FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P19997 Rakennettavuusselvitys Saljola Suvi Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ...

Lisätiedot

Kiviaines Vaatimus Suodatinkerroksessa käytetään hiekkaa, jonka rakeisuus on kuvan 22342:K1 mukainen.

Kiviaines Vaatimus Suodatinkerroksessa käytetään hiekkaa, jonka rakeisuus on kuvan 22342:K1 mukainen. 1 22342 Suodatinrakenteet 22342.1 Suodatinrakenteen materiaalit, yleistä Tuotteen kelpoisuus osoitetaan ensisijaisesti CE-merkinnällä, kun asetetut kansalliset vaatimustasot tuotteen käyttökohteessa täytetään.

Lisätiedot

1 Rakennettavuusselvitys

1 Rakennettavuusselvitys 1 Rakennettavuusselvitys 1.1 Toimeksianto Rakennettavuusselvityksen tavoitteena on ollut selvittää kaavarunko-/asemakaava-alueen pohjaolosuhteet ja alueen soveltuvuus rakentamiseen sekä antaa yleispiirteiset

Lisätiedot

Enäranta Korttelit 262 ja 278-285 Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3392/09

Enäranta Korttelit 262 ja 278-285 Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3392/09 VIHDIN KUNTA Enäranta Korttelit 262 ja 278-285 Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 3392/09 Sisällys: Pohjatutkimuslausunto Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta 3392/09/1 1:2000 Leikkaus

Lisätiedot

Työ nro RAKENNETTAVUUSSELVITYS YLÖJÄRVEN KAUPUNKI SILTATIEN ASUTUSALUE KIRKONSEUTU, YLÖJÄRVI

Työ nro RAKENNETTAVUUSSELVITYS YLÖJÄRVEN KAUPUNKI SILTATIEN ASUTUSALUE KIRKONSEUTU, YLÖJÄRVI Työ nro 10675-3 04.11.2014 RAKENNETTAVUUSSELVITYS YLÖJÄRVEN KAUPUNKI SILTATIEN ASUTUSALUE KIRKONSEUTU, YLÖJÄRVI TARATEST OY * Mittaustyöt Turkkirata 9 A, 33960 PIRKKALA PUH 03-368 33 22 * Pohjatutkimukset

Lisätiedot

LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA

LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA TYÖNUMERO: 20601268 JOKIOISTEN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN 27.6.2017 Luonnos SWECO YMPÄRISTÖ OY Muutoslista VALMIS 27.6.2017 FITONH FIOOAL FIAJOK MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT

Lisätiedot

Pornaisten kunta LASKELMASELOSTUS. Mt 1493 parantaminen Parkkojan koulun kohdalla PROJEKTINRO 5293

Pornaisten kunta LASKELMASELOSTUS. Mt 1493 parantaminen Parkkojan koulun kohdalla PROJEKTINRO 5293 Pornaisten kunta Mt 1493 parantaminen Parkkojan koulun kohdalla LASKELMASELOSTUS Geotekniset laskelmat ja päällysrakenteen mitoitus 22.2.2016 PROJEKTINRO 5293 Sipti Infra Oy Latokartanontie 7A, 00700 Helsinki

Lisätiedot

SIUNTION KUNTA PALONUMMENMÄKI PALONUMMENKAARI K 180 T 1-6, K 179 T 4, K 181 T 1-2 Siuntio POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 4204/13

SIUNTION KUNTA PALONUMMENMÄKI PALONUMMENKAARI K 180 T 1-6, K 179 T 4, K 181 T 1-2 Siuntio POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 4204/13 SIUNTION KUNTA PALONUMMENMÄKI PALONUMMENKAARI K 180 T 1-6, K 179 T 4, K 181 T 1-2 Siuntio POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 4204/13 UUDENMAAN MAANRAKENNUSSUUNNITTELU OY PL 145 gsm 0400 472 059 gsm 0400 409 808

Lisätiedot

Luiskatun kaivannon suunnittelu

Luiskatun kaivannon suunnittelu RIL263-2014 Kaivanto-ohjeen koulutustilaisuus 5.2.2015, Helsinki Luiskatun kaivannon suunnittelu Tommi Hakanen Esityksen sisältö 1. Miksi ohjeita tarvitaan? 2. Yleistä 3. Laskentamenetelmät 4. Eurokoodin

Lisätiedot

InfraRYL, Päivitys / KM 1 TK242 TR1 RTS 17:53. Ohje Tässä luvussa käsitellään rakentamisen aikaisia tukirakenteita.

InfraRYL, Päivitys / KM 1 TK242 TR1 RTS 17:53. Ohje Tässä luvussa käsitellään rakentamisen aikaisia tukirakenteita. InfraRYL, Päivitys 16.11.2017 / KM 1 16320 Ponttiseinät Tässä luvussa käsitellään rakentamisen aikaisia tukirakenteita. Määrämittausohje 1632. 16320.1 Ponttiseinien materiaalit Teräsponttiseinien rakentamisessa

Lisätiedot

Kaavin kunta. Katusuunnitelma SUUNNITELMASELOSTUS

Kaavin kunta. Katusuunnitelma SUUNNITELMASELOSTUS Kaavin kunta Katusuunnitelma SUUNNITELMASELOSTUS 30.06.2009 2/5 KAAVIN KUNTA KATUSUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä... 3 2. Lähtötiedot... 3 3. Suunnitellut perusratkaisut... 3 4. Mitoitus... 4 5.

Lisätiedot

Karhusjärven risteyssilta Vt 13, Kokkola - Nuijamaa / Lappeenranta Suunnitelman numero R15/19460. Rakennussuunnitelmaselostus. KaS (Kaakkois-Suomi)

Karhusjärven risteyssilta Vt 13, Kokkola - Nuijamaa / Lappeenranta Suunnitelman numero R15/19460. Rakennussuunnitelmaselostus. KaS (Kaakkois-Suomi) Sivu 1 (7) KaS (Kaakkois-Suomi) Karhusjärven risteyssilta Vt 13, Kokkola - Nuijamaa / Lappeenranta Suunnitelman numero R15/19460 Rakennussuunnitelmaselostus Teräsbetoninen laattakehäsilta II (BlkII) Jännemitta

Lisätiedot

R/A. Kårkulla Samkommun. Liikennejärjestelyiden parantaminen, Kirjala RAKENNUSSUUNNITELMA TYÖKOHTAINEN TYÖSELOSTUS

R/A. Kårkulla Samkommun. Liikennejärjestelyiden parantaminen, Kirjala RAKENNUSSUUNNITELMA TYÖKOHTAINEN TYÖSELOSTUS R/A Kårkulla Samkommun Liikennejärjestelyiden parantaminen, RAKENNUSSUUNNITELMA TYÖKOHTAINEN TYÖSELOSTUS 28.8.2017 Rakennussuunnitelma 1 (7) SISÄLLYSLUETTELO YLEISTÄ 2 0650 MITTAUSTYÖT 3 0651 Koordinaatti-

Lisätiedot

Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3401/09

Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3401/09 VIHDIN KUNTA Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 3401/09 Sisällys: Pohjatutkimuslausunto Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta 3401/09/1 1:3000 Leikkaus A-A

Lisätiedot

R A K E N N U S T A P A S E L O S T U S

R A K E N N U S T A P A S E L O S T U S INKOON PALVELUTALO KOTIPOLKU 7 10210 INKOO AUTOKATOKSEN RAKENTAMINEN YLÄPIHAN ASFALTOINTI R A K E N N U S T A P A S E L O S T U S Tmi Nalle Grönberg RAKENNUSSELOSTUS INKOON PALVELUTALO 2 / 5 Sisällysluettelo:

Lisätiedot

RAKENTAMISEN AIKAINEN POHJAVEDEN TARKKAILUSUUNNITELMA

RAKENTAMISEN AIKAINEN POHJAVEDEN TARKKAILUSUUNNITELMA RAKENTAMISEN AIKAINEN POHJAVEDEN TARKKAILUSUUNNITELMA SUNSHINE KAIDI NEW ENERGY GROUP, KEMI SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista FIMIKM FILAHD 11.5.2017 FIMIKM FILAHD 21.9.2016 FIMIKM FILAHD Lauri Joronen

Lisätiedot

Osa R7 VARUSTEET JA LAITTEET

Osa R7 VARUSTEET JA LAITTEET Osa R7 VARUSTEET JA LAITTEET Laitesiirtojen suunnitelmat Osa R7-20 Siirrettävät vesihuolto- ja kaukolämpöverkostot TYÖKOHTAINEN TYÖSELOSTUS JA LAATU- VAATIMUKSET VAIN URAKKALASKENTAAN 1.4.2014 Destia Oy,

Lisätiedot

Espoon kaupungin maaperätiedot mallintamisessa. Maa- ja kallioperämallit yhdyskuntasuunnittelussa ja rakentamisessa työpaja 13.3.

Espoon kaupungin maaperätiedot mallintamisessa. Maa- ja kallioperämallit yhdyskuntasuunnittelussa ja rakentamisessa työpaja 13.3. Espoon kaupungin maaperätiedot mallintamisessa Maa- ja kallioperämallit yhdyskuntasuunnittelussa ja rakentamisessa työpaja..0 Espoon kaupunki Tekninen keskus Geotekniikkayksikkö Rakennettavuusluok

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI. Huhtimontie Tontit 7-871-3,4,6 Kerava POHJATUTKIMUSLAUSUNTO TYÖ 4437/14

KERAVAN KAUPUNKI. Huhtimontie Tontit 7-871-3,4,6 Kerava POHJATUTKIMUSLAUSUNTO TYÖ 4437/14 KERAVAN KAUPUNKI Huhtimontie Tontit 7-871-3,4,6 Kerava POHJATUTKIMUSLAUSUNTO TYÖ 4437/14 Sisällys Pohjatutkimuslausunto Salaojituskerroksen rakeisuusalueet Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta 4437/14/1

Lisätiedot

Carlanderin kaava-alueen lisätutkimukset ja perustamistapaohjeistus

Carlanderin kaava-alueen lisätutkimukset ja perustamistapaohjeistus S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A PORVOON KAUPUNKI Carlanderin kaava-alueen lisätutkimukset ja perustamistapaohjeistus Perustamistapaohjeistus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P23323 Perustamistapaohjeistus

Lisätiedot

POHJAVESISELVITYS MASKUN KUNTA LUUKAN ALUEEN POHJAVESISELVITYS. Sweco Ympäristö Oy

POHJAVESISELVITYS MASKUN KUNTA LUUKAN ALUEEN POHJAVESISELVITYS. Sweco Ympäristö Oy POHJAVESISELVITYS MASKUN KUNTA LUUKAN ALUEEN POHJAVESISELVITYS 2060209 27.2.207 Sweco Ympäristö Oy MUUTOS VALMIS 27.2.207 / FIANRY 27.2.207 / FIANRY 27.2.207 / Lauri Joronen LUONNOS Muutos Pvm/Hyväksynyt

Lisätiedot

Päivämäärä 03.04.2014 PAPINKANKAAN KAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS

Päivämäärä 03.04.2014 PAPINKANKAAN KAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS Päivämäärä 03.04.2014 PAPINKANKAAN KAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS PAPINKANKAAN KAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS Päivämäärä 03.04.2014 Laatija Tarkastaja Iikka Hyvönen Jari Hirvonen SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ

Lisätiedot

KRANNILAN ALUEEN KADUT JA VESIHUOLTO POHJARAKENNUSTÖIDEN TYÖKOHTAINEN TYÖSELI- TYS

KRANNILAN ALUEEN KADUT JA VESIHUOLTO POHJARAKENNUSTÖIDEN TYÖKOHTAINEN TYÖSELI- TYS Vastaanottaja Nurmijärven kunta Asiakirjatyyppi Rakennustapaselostus Päivämäärä 30.6.2014 Viite 1510009861 003 KRANNILAN ALUEEN KADUT JA VESIHUOLTO POHJARAKENNUSTÖIDEN TYÖKOHTAINEN TYÖSELI- TYS Päivämäärä

Lisätiedot

LAHDEN KAUPUNKI TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA/ MAANKÄYTTÖ

LAHDEN KAUPUNKI TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA/ MAANKÄYTTÖ 0 LAHDEN KAUPUNKI TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA/ MAANKÄYTTÖ KYTÖLÄN KAAVA-ALUE RAKENNETTAVUUSSELVITYS 24.5.2011 1 TYÖ NRO: 408058 TILAAJA: LAHDEN KAUPUNKI KOHDE: KYTÖLÄN KAAVA-ALUE LAHTI TEHTÄVÄ: RAKENNETTAVUUSSELVITYS

Lisätiedot

LEPOLA 3 ALUE KAAVARUNGON MAAPERÄ- TUTKIMUS, RAKENNETTA- VUUSSELVITYS JA PERUS- TAMISTAPALAUSUNTO

LEPOLA 3 ALUE KAAVARUNGON MAAPERÄ- TUTKIMUS, RAKENNETTA- VUUSSELVITYS JA PERUS- TAMISTAPALAUSUNTO Vastaanottaja Järvenpään kaupunki, kaupunkiympäristö, kaavoitus Päivämäärä 31.12.2010 Viite 82132289 LEPOLA 3 ALUE KAAVARUNGON MAAPERÄ- TUTKIMUS, RAKENNETTA- VUUSSELVITYS JA PERUS- TAMISTAPALAUSUNTO KAAVARUNGON

Lisätiedot

MARJALAN ISOSAAREN ALUEEN TONTTIEN VARAAJILLE Joensuun kaupunki esirakensi Marjalan isosaaren alueen pientalotontit marraskuun 2010 helmikuun 2011 aikana. Esirakentamistoimenpiteenä tehtiin tonttien rakennusalueen

Lisätiedot

SYVÄSTABILOINNIN TYÖSELOSTUS

SYVÄSTABILOINNIN TYÖSELOSTUS SYVÄSTABILOINNIN TYÖSELOSTUS VIHDIN KUNTA STENKULLAN ASEMAKAAVA-ALUE SATUMETSÄNKAAREN SORTUMA-ALUE InfraRyl 18.06.2014 Sweco Ympäristö Oy SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 RAKENNUSHANKKEEN KUVAUS... 1 TEKNISET

Lisätiedot

Saloistenjärven ja Kyynäräjärven vedenkorkeuden noston rakennussuunnitelma

Saloistenjärven ja Kyynäräjärven vedenkorkeuden noston rakennussuunnitelma S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A TAMMELAN KUNTA Saloistenjärven ja Kyynäräjärven vedenkorkeuden noston rakennussuunnitelma Työselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 30309-P17905 Työselostus 1 (6)

Lisätiedot

KARHUNMÄKI, JOENSUU KARHUNMÄEN IV KAAVA-ALUE KUNNALLISTEKNIIKAN YLEIS- SUUNNITELMA

KARHUNMÄKI, JOENSUU KARHUNMÄEN IV KAAVA-ALUE KUNNALLISTEKNIIKAN YLEIS- SUUNNITELMA Vastaanottaja Joensuun kaupunki Asiakirjatyyppi Suunnitelmaselostus Päivämäärä 30.11.2015 KARHUNMÄKI, JOENSUU KARHUNMÄEN IV KAAVA-ALUE KUNNALLISTEKNIIKAN YLEIS- SUUNNITELMA KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA

Lisätiedot

Linnanniitun eteläosan kaava-alue K 266 T 3, K 265 T 2-3, K 263 T 1-3, K 264 T 1 Nummela POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3632/10

Linnanniitun eteläosan kaava-alue K 266 T 3, K 265 T 2-3, K 263 T 1-3, K 264 T 1 Nummela POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3632/10 VIHDIN KUNTA Linnanniitun eteläosan kaava-alue K 266 T 3, K 265 T 2-3, K 263 T 1-3, K 264 T 1 Nummela POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 3632/10 Sisällys: Pohjatutkimuslausunto Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta

Lisätiedot

101, +118.62 +113.20 / 5.42. 1 0 0 20 40 60 80 100 pk/0.2m

101, +118.62 +113.20 / 5.42. 1 0 0 20 40 60 80 100 pk/0.2m 101, +118.62 2.00 3.00 373 L 4.00 5.00 +113.20 / 5.42 333 L kn 1 0 0 20 40 60 80 100 pk/0.2m Number101 Method PAKL X 6989356.742 3 Y 28485661.384 3 Date 13.5.2013 2.00 102, +118.56 +116.31 / 2.25 286 L

Lisätiedot

Pohjaveden huomiointi Tikkurilan alueen rakentamisessa

Pohjaveden huomiointi Tikkurilan alueen rakentamisessa 1 (4) Pohjaveden huomiointi Tikkurilan alueen rakentamisessa 1. Yleistä 1.1. Tikkurilan pohjavesiolosuhteet Tikkurilan alueen luonnollinen maaperä on suurimmaksi osaksi savikkoa, jonka alla on karkeampia

Lisätiedot

RAKENNETTAVUUSSELVITYS

RAKENNETTAVUUSSELVITYS 27.04.2012 Työnro 120007 RAKENNETTAVUUSSELVITYS Cargotec Valmetinkatu Tampere A-Insinöörit Suunnittelu Oy TAMPERE Satakunnankatu 23 A 33210 Tampere Puh. 0207 911 777 Fax 0207 911 778 ESPOO Harakantie 18

Lisätiedot

Ohje Lisätarkistuksia tehdään tarvittaessa työn aikana. Rakeisuuskäyrät liitetään kelpoisuusasiakirjaan.

Ohje Lisätarkistuksia tehdään tarvittaessa työn aikana. Rakeisuuskäyrät liitetään kelpoisuusasiakirjaan. 1 Tässä luvussa käsitellään johtokaivantojen eli johtojen, kaapeleiden, salaojien, putkien ja kaivojen alkutäyttöjä. Tässä luvussa alkutäytöllä tarkoitetaan myös rumpujen ympärystäyttöjä. 22332.1 Alkutäyttöjen

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA KLAUKKALA, VANHA-KLAUKKA, RAKENNETTAVUUSSELVITYS. Vastaanottaja Nurmijärven kunta. Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys

NURMIJÄRVEN KUNTA KLAUKKALA, VANHA-KLAUKKA, RAKENNETTAVUUSSELVITYS. Vastaanottaja Nurmijärven kunta. Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Vastaanottaja Nurmijärven kunta Asiakirjatyyppi Rakennettavuusselvitys Päivämäärä Luonnos 5.11.2014 Viite 1510013691 NURMIJÄRVEN KUNTA KLAUKKALA, VANHA-KLAUKKA, RAKENNETTAVUUSSELVITYS 1 Päivämäärä Luonnos

Lisätiedot

Ohje Tässä luvussa käsitellään pohjavedenpinnan yläpuolella olevan kaivannon kuivanapitoa.

Ohje Tässä luvussa käsitellään pohjavedenpinnan yläpuolella olevan kaivannon kuivanapitoa. 1 Tässä luvussa käsitellään rakennuskaivannon kuivanapitoa pumppaamalla suoraan kaivannosta tai pohjavedenpintaa alentamalla. Muilla menetelmillä toteutettava kuivanapito tehdään erillisen suunnitelman

Lisätiedot

LAUSUNTO ALUEEN PERUSTAMISOLOSUHTEISTA

LAUSUNTO ALUEEN PERUSTAMISOLOSUHTEISTA GEOPALVELU OY TYÖ N:O 11113 SKOL jäsen ROUTION ALUETUTKIMUS Ratsutilantie 08350 LOHJA LAUSUNTO ALUEEN PERUSTAMISOLOSUHTEISTA 30.06.2011 Liitteenä 6 kpl pohjatutkimuspiirustuksia - 001 pohjatutkimusasemapiirros

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN ASEMANSEU- TU KAAVAVAIHEEN MAAPERÄ- TUTKIMUS JA ALUSTAVA RA- KENNETTAVUUSSELVITYS

HÄMEENLINNAN ASEMANSEU- TU KAAVAVAIHEEN MAAPERÄ- TUTKIMUS JA ALUSTAVA RA- KENNETTAVUUSSELVITYS Vastaanottaja YIT Rakennus Oy Miikka Kilpinen Asiakirjatyyppi Alustava rakennettavuusselvitys Päivämäärä 12.3.2015 Viite 1510017708 HÄMEENLINNAN ASEMANSEU- TU KAAVAVAIHEEN MAAPERÄ- TUTKIMUS JA ALUSTAVA

Lisätiedot

HOLLOLAN KUNTA RAIKKOSEN KATUYHTEYS

HOLLOLAN KUNTA RAIKKOSEN KATUYHTEYS Vastaanottaja Hollolan kunta Asiakirjatyyppi Tilanvaraussuunnitelma Päivämäärä 7.12.2016 Viite 1510030125 HOLLOLAN KUNTA RAIKKOSEN KATUYHTEYS HOLLOLAN KUNTA RAIKKOSEN KATUYHTEYS Päivämäärä 7.12.2016 Laatija

Lisätiedot

Pirkkahalli, pysäköintialue

Pirkkahalli, pysäköintialue Työnro 070012 RAKENNETTAVUUSSELVITYS Pirkkahalli, pysäköintialue Ilmailunkatu Tampere POHJARAKENNESUUNNITELMA 1 (5) RI Tiina Ärväs 11.01.2008 Työnro 070012 Pirkkahalli, pysäköintialue Ilmailunkatu Tampere

Lisätiedot

LUPAHAKEMUS KAIVAMISELLE KATU - TAI YLEISELLÄ ALUEELLA KEMPELEEN KUNTA / YMPÄRISTÖPALVELUT. Sadevesiviemäri

LUPAHAKEMUS KAIVAMISELLE KATU - TAI YLEISELLÄ ALUEELLA KEMPELEEN KUNTA / YMPÄRISTÖPALVELUT. Sadevesiviemäri LUPAHAKEMUS KAIVAMISELLE KATU TAI YLEISELLÄ ALUEELLA Luvan hakija Nimi ja osoite Luvan hakijan vastuuhenkilö KEMPELEEN KUNTA / YMPÄRISTÖPALVELUT Puhelin Vastuuhenkilön sähköpostiosoite Kohteen tiedot Työkohteen

Lisätiedot

NAVETTA HAMK, MUSTIALA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO

NAVETTA HAMK, MUSTIALA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO NAVETTA HAMK, MUSTIALA PERUSTAMISTAPALAUSUNTO Tilaaja: HAMK, Tuomas Salonen Tekijä: Tähtiranta Infra Oy projektinumero 4013 12.2.2014 Tähtiranta Infra Oy Vanajantie 10 13110 HÄMEENLINNA Hämeen Ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PARAISTEN KAUPUNKI ÅLÖNTIEN LIITTYMÄN ASEMAKAAVAMUUTOS TYÖNUMERO: 20601252 PÄIVÄYS: 11.5.2017, TARK. 29.6.2017 1 (7) S w e co Y m p ä r is t ö O y Ilmalanportti 2,

Lisätiedot

Perustamistapalausunto Määräluettelo

Perustamistapalausunto Määräluettelo 1 Pakkahuoneenaukio 2 33101 Tampere ASIAKIRJALUETTELO Projektin nimi Siuntion koulun väistötila puh. 020 755 611 www.ramboll.fi Projektin nro 1510032894 Pvm 31.3.2017 ASIAKIRJAN NIMI LISÄTIETOJA VÄRITULOSTE

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA L4 KH 6.2.-17 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PYHÄRANNAN KUNTA ROHDAISTEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 71 OSA TYÖNUMERO: 20601143 PÄIVÄYS: 30.1.2017 S w e co Y m p ä r is t ö O y 1 (8) Ilmalanportti

Lisätiedot

Tapio Tuuttila, Riitta Yrjänheikki

Tapio Tuuttila, Riitta Yrjänheikki Tapio Tuuttila, Riitta Yrjänheikki 23.8.2017 Vaalan kunta Tekniset palvelut Tekninen johtaja Juho Ahola ja projekti-insinööri Juha Airaksinen Viite: Vaalan kaavatöiden palaveri Swecon toimistolla 22.8.2017

Lisätiedot

RIL Kaivantojen turvallisuus miniseminaari

RIL Kaivantojen turvallisuus miniseminaari Image size: 7,94 cm x 25,4 cm RIL Kaivantojen turvallisuus miniseminaari 22.5.2014 VAARA VAANII KAIVANNOSSA Kaivantojen turvallisuus -hanke Eeva Rantanen Ramboll Finland Oy ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Taustaa

Lisätiedot

YIT RAKENNUS OY FOCUS GATE- TYÖPAIKKA-ALUE HULEVESIEN HALLINTA 13.05.2009

YIT RAKENNUS OY FOCUS GATE- TYÖPAIKKA-ALUE HULEVESIEN HALLINTA 13.05.2009 LIITE 7 12552 YIT RAKENNUS OY FOCUS GATE- TYÖPAIKKA-ALUE HULEVESIEN HALLINTA 13.05.2009 Insinööritoimisto POHJATEKNIIKKA OY Nuijamiestentie 5 B, 00400 Helsinki, Puh. (09) 477 7510, Fax (09) 4777 5111 Suunnittelu-

Lisätiedot

Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3401/09

Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3401/09 VIHDIN KUNTA Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 3401/09 Sisällys: Pohjatutkimuslausunto Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta 3401/09/1 1:3000 Leikkaus A-A

Lisätiedot

20719 SYSMÄN KUNTA OTAMO RAKENNETTAVUUSSELVITYS 6.11.2006. SÄHKÖPOSTI/E-MAIL proy@ristola.com INTERNET www.ristola.com

20719 SYSMÄN KUNTA OTAMO RAKENNETTAVUUSSELVITYS 6.11.2006. SÄHKÖPOSTI/E-MAIL proy@ristola.com INTERNET www.ristola.com 20719 SYSMÄN KUNTA OTAMO RAKENNETTAVUUSSELVITYS 6.11.2006 OSOITE/ADDRESS Terveystie 2 FIN-15870 HOLLOLA PUH./TEL +358-(0)3-52 351 FAKSI/TELEFAX +358-(0)3-523 5252 SÄHKÖPOSTI/E-MAIL proy@ristola.com INTERNET

Lisätiedot

POHJAVEDEN TARKKAILUSUUNNITELMA

POHJAVEDEN TARKKAILUSUUNNITELMA POHJAVEDEN TARKKAILUSUUNNITELMA SUNSHINE KAIDI NEW ENERGY GROUP, KEMI SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista FIMIKM FILAHD Lauri VALMIS Joronen 11.5.2017 FIMIKM FILAHD Lauri VALMIS Joronen 21.9.2016 FIMIKM

Lisätiedot

1.3T MAANTIEN (PALOKANORREN) PARANTAMINEN VÄLILLÄ SAARIJÄRVENTIE-RITOPOHJANTIE. JYVÄSKYLÄ. HYVÄKSYMISEHDOTUS

1.3T MAANTIEN (PALOKANORREN) PARANTAMINEN VÄLILLÄ SAARIJÄRVENTIE-RITOPOHJANTIE. JYVÄSKYLÄ. HYVÄKSYMISEHDOTUS 1.3T MAANTIEN 16685 (PALOKANORREN) PARANTAMINEN VÄLILLÄ SAARIJÄRVENTIE-RITOPOHJANTIE. JYVÄSKYLÄ. HYVÄKSYMISEHDOTUS 06.10.2017 1 MAANTIEN 16685 (PALOKANORREN) PARATAMINEN VÄLILLÄ SAARIJÄRVENTIE- RITOPOHJANTIE.

Lisätiedot

SÄHKÖVERKON RAKENTAMISEN

SÄHKÖVERKON RAKENTAMISEN Kunta: VTJ-tunnus: HATTULA 6HAT15533A11 Suunnitelma valmis: 3.9.211 SÄHKÖVERKON RAKENTAMISEN KOHDE KOTIRINTEEN KAAVA-ALUE työ nro FN.498.44.7 osoite Rietoontie 1 1372 Parola Patamäenkatu 7 PL 2 3391 Tampere

Lisätiedot

Sähkö- ja telejohdot ja maantiet ohje

Sähkö- ja telejohdot ja maantiet ohje Sähkö- ja telejohdot ja maantiet ohje 8.7.2015 Kaapeleiden sijoittaminen jyrkkäluiskaisen tien varressa Pirkanmaan ELY-keskus 8.12.2015 Jyrkkäluiskaisella tiellä kaapelipaikat voidaan täyttää seuraavasti:

Lisätiedot

Työ nro RAKENNETTAVUUSSELVITYS TOURU MATTILANMÄKI JUVELA, TAMPERE

Työ nro RAKENNETTAVUUSSELVITYS TOURU MATTILANMÄKI JUVELA, TAMPERE Työ nro 670 2.11.2011 RAKENNETTAVUUSSELVITYS TOURU MATTILANMÄKI JUVELA, TAMPERE TARATEST OY * Mittaustyöt Turkkirata 9 A, 33960 PIRKKALA PUH 03-36 33 22 * Pohjatutkimukset FAX 03-36 33 17 * Pohjarakennussuunnittelu

Lisätiedot

LINTUMETSÄN ALUETUTKIMUS

LINTUMETSÄN ALUETUTKIMUS GEOPALVELU OY TYÖ N:O 11294 SKOL jäsen LINTUMETSÄN ALUETUTKIMUS Lepsämäntie 01800 KLAUKKALA POHJATUTKIMUSRAPORTTI 15.12.2011 Liitteenä 4 kpl pohjatutkimuspiirustuksia: - 001 pohjatutkimusasemapiirros 1:1000-002

Lisätiedot

KILPISALMEN SILLAN KORVAAMINEN TERÄSPUTKISILLALLA

KILPISALMEN SILLAN KORVAAMINEN TERÄSPUTKISILLALLA Maaseutu- ja tielautakunta 25.8.2016 Liite 1 61 KILPISALMEN SILLAN KORVAAMINEN TERÄSPUTKISILLALLA Hieppeen yksityistie Mikkeli Kilpisalmen silta 2 ASIAKIRJALUETTELO Sivut 1. Nykytilanne 3-4 2. Rakennussuunnitelmaselostus

Lisätiedot

LAUSUNTO ALUEEN PERUSTAMISOLOSUHTEISTA

LAUSUNTO ALUEEN PERUSTAMISOLOSUHTEISTA GEOPALVELU OY TYÖ N:O 10108 SKOL jäsen ROUTIONKAAREN ALUETUTKIMUS Ratsutilantie 08350 LOHJA LAUSUNTO ALUEEN PERUSTAMISOLOSUHTEISTA 08.06.2010 Liitteenä 2 kpl pohjatutkimuspiirustuksia - 001 pohjatutkimusasemapiirros

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.1 SÄKYLÄN KUNTA SÄKYLÄN LIIKEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: E26662.30 PÄIVÄYS: 16.12. 2013, TARK. 9.4. 2014 Sweco Ympäristö Oy S w e co Y m p ä r is t ö O

Lisätiedot

VALTATIE 4 JYVÄSKYLÄ OULU RAKENTAMINEN MOOTTORITIEKSI VÄLILLÄ KIRRI - TIKKAKOSKI, JYVÄSKYLÄ TIESUUNNITELMAN MUUTOS KIRRISSÄ PLV

VALTATIE 4 JYVÄSKYLÄ OULU RAKENTAMINEN MOOTTORITIEKSI VÄLILLÄ KIRRI - TIKKAKOSKI, JYVÄSKYLÄ TIESUUNNITELMAN MUUTOS KIRRISSÄ PLV VALTATIE 4 JYVÄSKYLÄ OULU RAKENTAMINEN MOOTTORITIEKSI VÄLILLÄ KIRRI - TIKKAKOSKI, JYVÄSKYLÄ TIESUUNNITELMAN MUUTOS KIRRISSÄ PLV 0-2500 EHDOTUS TIESUUNNITELMAN HYVÄKSYMISEKSI 1.3T 30.9.2016 2 (5) Valtatie

Lisätiedot

Helminharjun alue Otalampi POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 4003/12

Helminharjun alue Otalampi POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 4003/12 VIHDIN KUNTA Helminharjun alue Otalampi POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 4003/12 Sisällys Pohjatutkimuslausunto Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta 4003/12/1 1:2000 Leikkaus A-A 4003/12/2 1:1000/1:100

Lisätiedot

LEPOMOISIO-HUOVIN ALUEEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS

LEPOMOISIO-HUOVIN ALUEEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS 21.11.2014 Työnumero 140107 LEPOMOISIO-HUOVIN ALUEEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS Pirkkalan kunta Pirkkala ESPOO Bertel Jungin aukio 9 02600 Espoo Puh. 0207 911 777 Fax 0207 911 779 TAMPERE Satakunnankatu 23

Lisätiedot

NIKKARINKUJA / VEISTÄMONTIE KIIMINKI

NIKKARINKUJA / VEISTÄMONTIE KIIMINKI KIIMINGIN KUNTA 28.2.2011 NIKKARINKUJA / VEISTÄMONTIE KIIMINKI Työkohtainen työselitys Täydentää julkaisua InfraRYL 2006 Infrarakentamisen yleiset laatuvaatimukset Osa 2 Järjestelmät ja täydentävät osat

Lisätiedot